|
Post by Katsu on Feb 19, 2017 20:19:37 GMT 2
1. Fiilikset ratsusta tunnin alussa? Kössi ei todellakaan ollut samanlainen kuin Netta, johon mä olin kerennyt jo tottua. Musta ruuna käveli uraa pitkin laiskanpulskeasti, sen kyljet tuntuivat betonilta, eikä mulla ollut siihen minkäänlaista kontrollia. Kun me alettiin alkuverryttelemään, se jolkotti eteenpäin päätä viskellen, mutta kun mä aloin saamaan siihen nopeiden siirtymisten, asettelujen sekä taivuttelujen avulla jotain tuntumaa, otti se takajalkojakin käyttöön melko aktiivisesti.
2. Väistötehtävä: minkä variaation valitsit? Millaisia kommentteja Fiialla oli antaa teidän väistöistä tänään? Mä valitsin Kössin kanssa kokeilunhaluisesti sen hankalamman variaation - siirtymiset onnistuivat meiltä itse asiassa yllättävän hyvin, mutta askeleenpidennyksen kanssa me oltiin vähän hukkateillä. Fiian neuvoilla mä sain kyllä aika nopeasti kiinni ideasta, kuinka sitä askelta venytetään, mutta mä sanon silti, että Fiiakin oli Kössiin sekä muhun tyytyväisempi väistöpuolella.
3. Laukkatehtävä: minkä variaation valitsit? Miltä hevonen tuntui? Löytyikö puolieroja? Laukkayöskentelyn mä hoidin Kössin kanssa myötälaukalla, mutta me kokeiltiin myös kiemurauraa. Kössi oli hyvin jäykkä, ja vaikka mä kuinka yritin rääkätä lihasparkojani, tuntui musta möhköfantti melko hirveältä. Kiemurauralla ruunan laukka hyytyi, kerran se rikkoi raville mun möhliessä satulassa. Fiia kyllä myhäili ihan tyytyväisenä, mutta mulla itselläni meinasi iskeä turhautus. Kyllä Kössi loppujen lopuksi toimi aika kivasti, se vain tahtoi leikkiä junttimaista.
4. Oliko hevonen ympyrällä taipuisa kuin kuminauha vai oliko vielä työstämistä? Mitä korjaamista istunnasta tai apujenkäytöstä löytyi? Tästä mä en mielelläni sanoisi yhtään mitään - Kössi jyräsi menemään junan tavoin, vähät välittäen mun sisäpohkeesta, joka yritti epätoivoisesti kääntää mustan ruunan banaanin muotoon. Kössi kyllä asettui näppärästi, mutta oli muusta rungostaan sekä kaulastaan toivottoman jäykkä. Kun tunti läheni loppuaan, mä aloin sentään saamaan kontrollia Kössin laukkaan, joten sain säädeltyä sitä paremmin - loppujen lopuksi ratsuni jopa taipui kauniisti, vaikka petrattavaa toki löytyi vielä.
5. Mikä tehtävä onnistui tänään parhaiten tai millä osa-alueella hevonen tuntui selkään parhaimmalta? Väistöt eivät ole mun bravuuri, mutta mun on pakko sanoa, että Kössin kanssa ne onnistuivat todella hyvin. Kun sain pohkeen menemään kunnolla läpi, väistöt sujuivat jopa parhaiten kaikista tunnin tehtävistä. Muilla osa-alueilla mä lähinnä turhauduin, kun Kössi juntturoi vastaan, eikä yksinkertaisesti suostunut menemään yhtä nätisti kuin väistöissä, mutta mä voin silti sanoa olevani tyytyväinen tuntiin - mä opin paljon uutta, vaikkei kaikki sujunutkaan niin hyvin.
|
|
|
Post by Katsu on Feb 9, 2017 19:33:03 GMT 2
Tammimaasto
Nenä punoittaen hyppäsin jakkaran päältä Hestian selkään, vetäisten raidallisen tuubihuivin leukani suojaksi. Flunssan kourissa ratsastaminen ei ehkäpä ollut inhottavien jälkitautien kannalta vuosisadan kuningasidea, mutta kukaan ei varmastikaan muista hetkeä, jolloin olisin käyttänyt sisäistä viisauttani - jos minulla sellaista edes on. Tämänvuotinen tammimaasto oli kuitenkin niin vauhdintäyteinen ja hauska, että olisi todella ollut virhe jäädä sänkyyn rötköttämään. Alkumatka meni kirjavan ratsuni ja minun osalta suorastaan surkeasti. Hestialla olisi ollut enemmän menohaluja, mitä Anne salli, joten kädet rakkuloilla sain kiskoa kumiohjia saadakseni tamman hidastamaan nopeakulkuista tempoansa.
"Hestia, hemmetti, hidasta jo", kuiskasin hiljaa. Päätä jomotti ikävästi, pieni huippaus meinasi suistaa minut satulasta. Hestia kiskaisi ärtyneenä ohjia, kun jäin tahattomasti roikkumaan sen suuhun. Keskittymiseni oli jossain aivan muualla paitsi metsän keskellä ratsastamisessa siirtyessämme raviin. Ratsuni hölkötti eteenpäin kevyesti, yrittäen aika ajoin repiä halpishanskani puhki. Tamman suipot korvat venkslasivat puolelta toiselle kuin antennit. Edessämme jolkottava Rotta huski häntäänsä Hestian kiskoessa itseänsä irti tanakasta otteestani. Tiesin itsekin tekeväni virheen nyppiessäni herkän ponin suuta, mutta jomottava pääni ei antanut minun keskittyä.
Pidätteitä kovasti protestoinut Hestia sai viimein palkintonsa rauhallisesta hangessa taivaltamisesta, kun kurvasimme loivasti kapoiselle peltotielle, jota peitti hentoinen lumivaippa. Annen huuhto kajahti tien yllä, saaden menoa värikkääseen hevosletkaan. Jokainen ratsukko nosti hiljalleen laukan, jono alkoi levittäytyä suureksi rykelmäksi hevosia ratsastajineen. Siiri viiletti menemään porukan jälkijunassa, mutta pysyi pieniä ilopukkeja heitellen muun joukon perässä. Kylmä ilmavirta paiskoi kasvojani vasten, kun annoin Hestian laukata eteenpäin tasaista tahtia. Tamman askelet tuntuivat voimakkailta, hetkittäin tunsin olevani kuin pieni paarma satulan päällä - kirjava poni taisi painaa kädellekin.
Loppumatka sujui rauhallisesti. Hestia oli saanut purkaa ylimääräiset energiat laukkaspurtteihin ja puhisi Seppelettä kohti talsiessamme sieraimet suurina.
|
|
|
Post by Katsu on Feb 2, 2017 18:46:20 GMT 2
Kössi ja Lasse Katsu, Netan entinen hoitaja, tätä nykyä kymmenen vuoden pahemmalle puolelle kiepahtanut tyttö, olisi taas tuloillaan tallille esittelemässä kulahtaneita jodhpureitansa. Hevosten pariin tiensä löytänyt pikkutyttö tuntuu joskus olevan itseään täynnä kuten maatuska, mutta on todellisuudessa hyvin reilu tyyppi, jolta löytyy kuitenkin tarpeen vaatiessa sylillinen temperamenttia. Punapää kulkee usein omia polkujansa, eikä arastele heittää ärräpäitä ilmoille - liekö kaukaisen italialaissuvun peruja. Katsulta löytyy myös roimasti mielikuvitusta, jota hän ei pelkää käyttää. Milloin pisamanaamainen neitonen vedättää tueksi ja turvaksi muodostunutta Kristiania laittamalla muovisen tekokakan miekkosen kaappiin, milloin hän taas luo tallin arkeen draamaa leikkimällä jonkinlaista badassia. Ainakaan arki ei käy tylsäksi, mikäli joku päättää ottaa tämän terhakan, mutta lantaa lapioidessa ahkeran tytön ystäväkseen - sinnikkäästä Katsusta ei olekaan niin helppo päästä eroon. Katsu osaa toden totta olla ylpeä itsestään, eikä peittele hyviä puoliansa - hän on aktiivinen, kaikkeen mielellään osallistuva lapsonen, joka ei jätä hoitoponin vatsanaluseen yhtäkään savista kurapaakkua. Ruokakupistakin voi peilailla ripsivärien leviämisen etenemistä, kun toisinaan uhkaavasti Kasperia muistuttava Katsu on ollut asialla. Hänen päättäessä tehdä vaikkapa satulahuoneen suursiivouksen, impulsiivinen tyttö voi jopa tehdä sen aivan toden teolla - ainakaan hän ei jää lorvimaan nurkkiin, vaan jättää sipsipussit sekä elokuvat odottamaan. Vain hevosentuoksuinen pölypilvi jää jälkeen, kun Katsu laittaa itsensä töihin. Ratsastustunnilla jatkuvasti höpöttävältä haaveilijalta tuntuva punatukka osaa ratsastaa tehokkaasti sekä yhtäaikaisesti lempeästi - vaikka Katsu yltää hädin tuskin helpoillekaan tasoille sileällä ja saattaa vaikuttaa turhankin uhkarohkealta vauhdittelijalta, ei hän lähde vetämään romurallia ponien kanssa jäiselle mäennyppylälle, ellei joku sitten erikseen sellaista pyydä. Ehkä juuri kaikesta huolimatta kokeilunhaluinen Katsu tahtoisi Kössistä, tuosta muhkeasta puokista suojattinsa. Kaksikon pitkäkestoinen matka tulisi olemaan paitsi hattaratomun päällä tanssimista, myös epätoivoista kultareunuksen etsimistä. Tällä kertaa ailahtelevaisen Katsun sitoutumiskyky huitelisi iän myötä korkeammalla - nyt olisikin jo aika löytää se oikea hevonen, jota voisi pusutella pilvin pimein (ok, ei sillä, että Kössi kauheasti ottaisi muiskuja vastaan) viikottaisilla tallireissuilla ja jota voisi hehkuttaa koulutovereille ärsytykseen asti, sekä sen yli. Rehellisesti sanottuna en olisi ajatellut Kössistä itselleni hoitohevosta, kun se saapui pari vuotta sitten Seppeleen arkea värittämään. Rakkautta ensisilmäyksellä se ei siis ollut, mutta ajan mittaan musta on ihan oikeasti alkanut tuntua siltä, että jos Kössi joku päivä sattuisi hunttamaan uutta hoitajaa, olisi se mun tilaisuus tarttua johonkin uuteen - mustasta ruunasta olisi mahdollisuus poimia mielenkiintoisia merkintäideoita, jota kautta edes "ikuinen poniratsastajamme" ei voi vastustaa kiusausta hakea vasta myöhemmällä iällä ihastuttaneelle ruunalle hoitajaksi. Anyway, idea on selvä. Jaksaisin todella häärätä Kössin kimpussa pitkään. Hevosen myötä myös merkintöjen laatu parantuisi, kun virtuaaliharrastusta saisi toteuttaa enemmän sillä omalla tyylillä (myös IRL pikkuisista poneista siirtyminen astetta isompiin tapauksiin on ajankohtasta). No, kun olin ajatellut päivän jos toisenkin, myös Lasse alkoi kiinnostamaan enemmän ja enemmän. En todellakaan mene sanomaan, että Katsu olisi hahmona se täydellisin hoitaja nuorelle hevoselle, mutta koska olemme virtuaaliauringon alla, sekin olisi mahdollista. Lasse inspiroi mua itseäni niin paljon, että vaikka Katsu ei ole tallin kokenein hevosihminen, voisi suuri ruunikko avartaa pienen punapään näkemystä etenkin kouluratsastusmaailmasta - tähän mennessä neitonen on välittänyt pääosin pelkästään esteratsastuksesta, joten kapasiteetikas kouluruuna olisi varmasti omiaan kehittämään Katsua. Jos nyt laitettaisiin se in räeal life -Katsu jutustelemaan, olisi pääosin improvisoimalla keksitty puhe melkolailla samanlainen, mikä tuosta ylhäältä löytyy, kun hiukan rullaat scrollia pilviä kohti. En tosin osaa kehua Katsun vastaisesti kovin hyvin edes äidinkielentaitojani, mutta kun panostan teksteihini, ovat ne vähintäänkin siedettävää lukemista. Hevostaidoistani olenkin sitten desilitraa ylpeämpi. Virtuaalihevosista on kehkeytynyt ajanviete silloin, kun en paini talikon kanssa ylläpitoponini karsinassa, joten Seppelekin on sitä kautta se paikka, jonne voi aina tulla tylsyyden iskiessä. Täältä löytyy aina tekemistä. Ajan mittaan on alkanut tuntua, että tämä megapikseleistä koottu talli on iso osa mua ja mun identiteettiä - vaikkei tällä kertaa onnistaisikaan, jatkan toivomista siitä, että vielä joku päivä teipinpalanen mun ja Seben välillä uusittaisiin Netan sekä Katsun taipaleen jälkeen. Jottei tästä tulisi Otavalle kustannettavaksi lähetettävä romaani, toivotan jokaiselle saman banaaninkuoren sisällä hoitajaksi havitteleville paljon onnea!
|
|
|
Post by Katsu on Jan 29, 2017 18:02:47 GMT 2
Katsu pysyy menossa mukana, mutta tästä mahdollisesta muutoksesta viskoinkin jo Anne, sulle, viestiä (: Eli tiivistettynä musta on alkanut tuntua tökeröltä kirjoittaa Netalle tarinoita, eli mikäli Polar tulee etsimään hoitajaa, olisi omasta mielestäni vaihdos siihen ajankohtainen - haluan panostaa hoitomerkintöihin mahdollisimman paljon, eikä se tunnu hyvältä, kun poni ei inspiroi. Eli vapautatko Netan ja odottelet sopivampaa hoitsuehdokasta? =) Suoria vaihtoja ei tosiaan tällä kertaa tehdä =) Joo, sellainen olisi suunnitelmissa (: Katsu siis odottelee hoitajahakua, josta sitten mahdollisesti löytyisi inspaavampi hoitoponi.
|
|
|
Post by Katsu on Jan 29, 2017 17:32:24 GMT 2
Tuskin kakkosjonottajana tunnille pääsisinkään, mutta siis huominen vietetään bussissa, joten en pääse tulemaan!!
|
|
|
Post by Katsu on Jan 29, 2017 16:49:22 GMT 2
Mä yhdyn Aurinkoon, Claralta mieletön tarina! Sun kirjoitustyyli on niin sujuva ja helppolukuinen, että tarinoitasi lukee mielellään (: Sait sidottua loppuun täydellisesti salaperäisen tunnelman, jatkoa odotetaan nyt sekä sun että Auringon tarinalle!!
|
|
|
Post by Katsu on Jan 29, 2017 16:46:35 GMT 2
Katsu pysyy menossa mukana, mutta tästä mahdollisesta muutoksesta viskoinkin jo Anne, sulle, viestiä (: Eli tiivistettynä musta on alkanut tuntua tökeröltä kirjoittaa Netalle tarinoita, eli mikäli Polar tulee etsimään hoitajaa, olisi omasta mielestäni vaihdos siihen ajankohtainen - haluan panostaa hoitomerkintöihin mahdollisimman paljon, eikä se tunnu hyvältä, kun poni ei inspiroi.
|
|
|
Post by Katsu on Jan 24, 2017 14:37:06 GMT 2
Myös Katsu jonoilemaan! :-)
|
|
|
Post by Katsu on Jan 22, 2017 8:57:28 GMT 2
Voi voi, hitsi tekis mieli hakee hoitajaksi jommalle kummalle Eestinponille:)! Hoitajahaku aukeaa varmasti ajallaan, hoitsuvaihdokset ovat tosin mahdollisia - Arktik saikin jo hoitajan :-)
|
|
|
Post by Katsu on Jan 13, 2017 16:57:43 GMT 2
Erikoisesteitä
"Loeke? Mä toivoin Aristoa", tokaisin nenääni nyrpistellen Cellalle, joka näytti aika huvittuneelta mun nirsoudesta. "Katsu, Lökä on kiva poni! Kyllä sä siitä tuut tykkäämään." "Enkä tule. Se on persoonaton." "Eikä ole." "Onpas." Ja sitä rataa mun ja Cellan keskustelu jatkui. Mun piti myöntää, että mä olin aika kateellinen Yasminille, joka harjaili hyräillen omaa ratsuaan. Närkästyneenä mä yritin heittää ennakkoluuloni pois ja sulattaa Pirittan hevosjaot. Itse asiassa mä olin hiukan mukavihainen ratsastuksenopettajallemme, joka oli sanonut, että mä en olisi tarpeeksi hyvä "välillä hiukan pöntön hevosen" ratsastajaksi. Joka tapauksessa, Loekea harjaillessani mun omatunto yritti torua mua hevosnirsoudesta, johon mä olin sortuvainen vähän turhankin helposti. Kun mä olin saanut varustettua mielenkiintoisen värisen ratsuni, talutin sen muiden vanavedessä maneesiin, joka näytti hyvin kiinnostavalta erikoisesteineen.
Piritta aloitti tunnin hörppimällä muovimukistansa kahvia ja höpöttämällä jotakin siitä, että yritti toteuttaa jokaisen toiveet. Mä tiesin varsin hyvin, että olin hentoinen ja pieni tyyppi, enkä välttämättä pärjäisi vahvalle hevoselle. Siitä huolimatta mä tunsin voimakasta tarvetta napauttaa Pirrelle, että pystyisin hallitsemaan Ariston varsin hyvin. Yrityksestäni huolimatta en siis onnistunut olemaan nyrpistelemättä uudelle hevostuttavuudelle, joka oli lähdössä ärsyttävän innokkaasti alkukäyntejä kävelemään. "Odota", ärähdin hiljaisella äänellä ja lyhensin jalustimia vielä parilla reiällä. Se tuttu omatunto tuli kuitenkin taas kerran räyhäämään mulle siitä, että Loeke-parka taisi säikähtää kiskaistessani ohjista turhan rajusti. Mitähän tunnistakin tulisi?
Alkuraveissa mä totesin, että Loeken ravi oli ihan kivaa istua ja ruuna oli sopivan helppo ratsastaa, vaikka olikin koleudesta johtuen hiukan pörheänä. Olin saanut pieniä varoituksen sanoja siitä, että pikkuhevosella olisi horjuva sekä asteen hankalammin ratsastettava ravi, mutta mä sain Lökän taipumaan ja asettumaan ihan nätisti. Alkulaukkojen aikana soi sama virsi - sain Loeken kulkemaan jopa todella mukavasti, ruuna oli todellinen työmyyrä ja laukkasi innoissaan apujeni mukaan. Alitajunnassani mä hoin yhä mantraa siitä, että ratsuni tulisi olemaan ärsyttävä, eikä sillä voi ratsastaa hymyillen kukaan täysjärkinen, mutta suurin osa mussa oli jo sitä mieltä, ettei Loekessa ollut mitään vikaa. En vain halunnut myöntää sitä itselleni ja tunsin tanakan potkun sydämessäni, kun näin kauniisti kulkevan Ariston Yasminin alla. Tyttö taisi huomata mun hiukan suutahtaneen ilmeen ja vilkuili mua tietämättä, mitä ajatella siitä, että joku olisi halunnut vapaaehtoisesti ratsastaa rautiaalla. Ilmeisesti Aristo ei sitten ollutkaan niin kiva, mitä ulkopuolisen silmään näytti.
Meidän hypyt alkoivat aika loistokkaasti. Loeke ei kytännyt koivunoksaestettä ja hyppäsi vesimaton yli isolla ilmavirralla. Onnistuin silti myötäilemään hypyn mukana, Pirittan nyökkäillessä hyväksyvästi. "Ottakaa vielä toi portti uusiksi, Katsu ja Loeke", Piritta huuteli maneesin keskeltä ja nojaili alkulämpöissä ylimääräisen esteen tolppaan. En ihmetellyt, miksi meidän piti tulla valkoinen aidantapainen uusiksi - ratsuni oli edellisellä kerralla tuijottanut estettä silmät suurina ja sieraimet puhisten. Yritin ratsastaa toisella kerralla tanakammin eteen, mutta yritin olla ajamatta, sillä tiesin, että siitä Pirre ei antaisi ainakaan kehuja. Ohjasin tasaisesti laukkaavan Loeken kohti porttia ja varmistin puolipidätteillä, että se olisi varmasti kuulolla. Laskin mielessäni askelia ja myötäsin suuren loikan mukana parhaani mukaan. "Oikein hyvä", esteopemme kehaisi vähäsanaisesti. Hän muistutti epäilyttävästi Kasperia, liekö ollut päätä raastavaa puuhaa tehdä hevosjakoja valtaisan toivemuurin keskellä.
Ensimmäinen radanpätkä sujui osaltamme ihan hyvin, vaikka paremminkin olisi voinut mennä. Loeke hyppäsi kaikki muut esteet taitavasti ja täydellisesti apujeni mukaan, mutta yritti leikkiä heinäpaalisarjaa hypätessä saippuaa ja luikahtaa altani pois. Pirittan avulla onnistuin kuitenkin kasaamaan paketin nopeasti ja paalitkin ylitettiin sulavasti. Toisella radalla puhallettava krokotiili osoittautui Lökälle vieraaksi sekä kummallisesti, vaikkei tohtinutkaan kieltää sille. Tujotteli ainoastaan. Viimeistä rataa suorittaessamme mä päätin tsempata ihan täysillä, ja se tuottikin tulosta. Keskittymiseni ansiosta mä saatoin unohtaa kielteiset ajatukseni Loekesta ja ratsastinkin sitä niin päättäväisen hellästi kuin vain osasin. Loppuverkoissa mä annoin ruunan edetä puolipitkin ohjin, palkkioksi opettavaisesta sekä hauskasta tunnista.
Kiitos tunnista!!
|
|
|
Post by Katsu on Jan 13, 2017 13:25:34 GMT 2
Ihastus
Pilvet leijailivat horisontissa puiden keinuessa tuulen mukana. Hattarahaituvat kulkeutuivat pikku hiljaa näkökentästäni poispäin, ja tilalle tuli riekale sinistä taivasta. Aurinko kiilautui pilvien takaa esille ja heitti säteitänsä puiden katveeseen. Lumen täyttämälle metsäpolulle oli kokoontunut rypäs kavionjälkiä. Netta jätti jälkien sekaan omansa tallustellessaan rauhallisesti eteenpäin. Kietouduin tukevasti paksun villahuivini suojiin, silitellen Netan sametinpehmeää kaulaa. Pitkä talvikarva verhoutui valkoisiin lumihiutaleisiin, joita tipahteli taivaalta hiljalleen. Mä ohjasin ratsuni pois valaistulta maastoreitiltä harhailemaan erinäisille poluille, joiden mä tiesin johtavan ennemmin tai myöhemmin Pyöstinvuorelle. Olin eilen käynyt siellä Vilun kanssa, ja näkymä oli ollut lapsenkin silmään upea. Joku taivaanrannanmaalari oli innostunut käyttämään sivellintänsä ja maalaillut syvää violettia taivasta vasten.
Mä tiesin, että maastolenkki jos joku saisi mun ajatukset juoksemaan. Tai no, tarkemmin ajatellen niiden pikkuiset, tönkeröt jalat pistivät jo parastaan juoksuradalla. Mun pää oli täynnä mietteitä, joiden suuret solmut mun piti selvittää. Mikään ei ollut muutamaan viikkoon tuntunut oikealta. Ehkä rinnassani oli jyskyttänyt se sama tunne jo siitä elokuisesta päivästä lähtien, jolloin mun nimi oli lukenut päivitetyllä hoitajalistalla. Oliko päätökseni hätiköity? Enkö ollut huomannut, että iloni hoitajuudesta oli vain tekonaista pakkopullaa? Ei sillä, mulla oli kaikki enemmän kuin hyvin - Vilu oli alkanut toden teolla ystävystymään mun kanssa ja olin kaiken lisäksi saanut uusimman lippulaivan Gigantin verkkosivuilta, sen ruusunkultaisen iPhonen, jonka näyttö oli kylläkin puristautunut säröille heti ensimmäisinä käyttöpäivinä. Ainakin mulla oli hehkutettavaa koulussa.
Jotain tuntui silti puuttuvan. Alkuviehätys hoitamisesta oli karissut pois, eikä se ollut palannut takaisin ilahduttamaan. Hiljaisuuden vallitessa käänsin Netan Pyöstinvuoren edustalta poispäin ja annoin sen kävellä pitkin ohjin kohti Seppelettä. Halusin jotakin lisää hevosrintamalleni, vaikka jokin mulle tärkeä asia tipahtaisi sitä kautta kyydistä pois. Mun äiti oli syntymäni jälkeen opettanut mulle, että elämä tulisi olemaan yhtä valinnantekoa. Sen mä olin huomannut heti Liekkijärvelle muutettuamme - mun piti valita monta asiaa parista kyläkoulusta hoitohevoseen asti. Mä olin kuitenkin tajunnut tehneeni hoitoponin osalta väärän valinnan, joita tulisi varmasti astelemaan eteeni useampiakin kertoja. Mä olisin kuitenkin valmis korjaamaan raon, joka oli jäänyt vaivaamaan mua siitä lähtien, kun Netan hoitamisen alkuinnostus oli haihtunut kuten kamelikaravaani hiekkadyynien sekaan. Mulla ei ollut aavistustakaan, millä sen raon voisi liimata yhteen, mutta sen tiesin, että pian jotakin uutta saattaisi tulla eteeni.
Seppeleen pihassa mua odotti yllätys. Hevosrekka seisoi parkkipaikalla. Sen uumenista saatoin kuulla kaksi toisiaan seuraavaa hirnahdusta. Anne seisoi rekan vierellä ja puhui jotakin vanhemmanpuoleisen miehen kanssa. "Seis, Netta", puhelin korvat höröön vetäneelle tammalleni, pysäyttäen sen metsän ja tallin pihan reunalle, jota rajasi kiemurteleva lumikinos, jonka läpi mun ja Netan pitäisi talsia sopivan hetken asettuessa esiin. "No ja", tokaisin parin minuutin kuluttua tajuttuani, että jos me ei pian mentäisi, Netta käräyttäisi meidät molemmat spontaanisti hirnahtamalla. Hoputin tamman eteenpäin, vaikka aluksi poni olisi halunnut leikkiä Gekkoa ja jumittaa patsaana paikoillansa. Anne käänsi pian katseensa meihin kavionkapsetta kuultuansa ja hymyili leppoisasti. "Meille olisikin tulossa Lyylin lisäksi pari muuta ponia. Eestinhevosveljekset." Sydämeni jätti yhden lyönnin välistä. Lyyli ei kaiken massansa kanssa ollut oikeastaan sulattanut mua millään lailla, mutta kun ne ponipojat peruuttivat innokkaasti hirnuen pihalle, olin kuin sulaa suklaata Netan selässä. Jalat makaroonina hyppäsin tamman selästä alas. Vaaleanpunaisten lasien kanssa suunnistaen talutin ponini talliin, riisuen siltä kepeästi suitset pois.
Vaikka mä tiesin vallan mainiosti, että uusien ponien olisi pitänyt antaa olla rauhassa, syöksyin heti niiden luokse. Anne oli juuri päästämässä niitä karsinoihinsa ja varmisti, että yliuteliaat tuntilaiset eivät häiritsisi Polariksi sekä Arktikiksi paljastuneita pikkuhevosia. Arktik jäi varjojen katveeseen, mutta Polar tuntui seisovan kirkkaan puron reunalla, jossa se könötti ilman omaa ihmistä. Mun omatunto toki kolkutti, sillä olin unohtanut antaa Netalle sen palkintoporkkanat -ja rapsutukset, mutta Polar oli jotakin, josta mä en voinut olla kyselemättä lisätietoja Annelta.
26 hm
|
|
|
Post by Katsu on Jan 11, 2017 20:16:49 GMT 2
Kirjaimellisesti ViluiluaPyöstinvuori piirtyi lumisena laventelin häivähdyksen saanutta taivasta vasten. Mun ja Vilun varjo loi valkean lumivaipan päälle tumman, epämuodostuneen läikän. Vaikka mun sormet palelivat silkinohuiden hanskojeni alla, mä saatoin nauttia nojaillessani omaa pientä poniani vasten.
1 hm
|
|
|
Post by Katsu on Jan 9, 2017 19:16:41 GMT 2
Okei, mikään hevonen ei siis kaipaa hoitajaa, minun harmikseni:(. Mutta onko Rokki myyty sitä ei näy missään? -Iitu Kyllä, Rokki ei enää asu Seppeleessä
|
|
|
Post by Katsu on Jan 7, 2017 18:26:05 GMT 2
#throwbackSelailin Elsan, Yasminin, Odelien ja Ilonan kanssa kuva-albumia, jonka kannessa koreili yhteiskuva Seppeleen isoksi pullataikinaksi paisuneesta poppoosta. Yhtäkkiä mun silmiin osui sivu, johon oli teipattu kuva Netasta ja musta. Se kuva oli otettu elokuussa, viimeisinä lämpiminä päivinä. Se kuva huokui lämmintä tunnelmaa. Se kuva toi muistot mun mieleen. Sen kuvan ansiosta mä muistin sen upean uittoreissun, jossa oli ollut mukana Aurinko, Jason ja Loviisa. 25 hm//hei älkää dissatko, tää on mun ensimmäinen akryylivärimaalaus ikinä
|
|
|
Post by Katsu on Jan 6, 2017 13:21:51 GMT 2
Kilpailut Kuuramaassa"Apua me sijotuttiin!" kiljaisin ja hyökkäsin Netan kaulaan. Heitin tammalle nopeasti varusteet päälle ja nousin sen selkään. Pian me laukattaisiin kunniakierroksella sininen ruusuke Netan suitsissa riippuen. Luokka 1 tuotos 7 Istun kentän laidalla ja sauhuttelen lakritsipiippuani, jonka hentoista savua kukaan ei tulisi huomaamaan. Kovaäänisten kantava ääni kuuluu lujana, kun seuraava ratsukko ravaa sisään viidenkymmenen sentin radalle. Kyseessä on varsin erikoinen ratsukko - ratsastaja on tainnut ymmärtää kilpailun idean väärin, tai sitten minä olen vain huolimattomuuttani jättänyt kilpailukutsusta lukematta, että ponille saa pukea tonttulakin päähän. Veikkaan ensimmäistä, vaikka onhan hattu ihan veikeä riippuessaan ponin karvaisessa korvassa. Enempää en kerkeä pohtia, kun pitää alkaa täyttämään tilastoja. Pilli soi ja ratsukko lähtee laukkaan, ylittäen ensimmäisen esteen, joka näyttää tummine puomeineen lakritsipiipulta. Siitä tuleekin mieleen, että pitäisi käydä taas ostamassa lisää piippuja - ehkä nyt, kun olen jo täysi-ikäinen, hiiripapereitani ei enää kysytä kassalta? Se jää nähtäväksi, mutta nyt pitää keskittyä, ärähdän itselleni. Onhan minulla iso homma tarkistaessani tilastoja tehden, etteivät tuomarit tee virhettä tuloksia laskiessaan. Ratsukko on ylittänyt jo kolme estettä ilman pudotuksia. Ponin laukka näyttää kylläkin hiukan villiltä. Voi, voi näitä nykynuoria... Tai sitten niille hankitaan vain liian hankalat ponit, jotka kuskaavat ratsastajanalkuja esteeltä toiselle niin, että liput tippuvat. Itse asiassa, niin taisi juuri käydäkin. Ponin takapää ajautui ilmeisesti niin lähelle tolppaa, että lippu tipahti. Mitähän loppuradastakin tulisi tätä menoa? Ainakin ratsastaja vilkuttaa radan loputtua iloisesti valokuvaajile, joiden salamat räpsivät tiuhaan. Vaikka punatukkaisen nuoren valkoiset kisavaatteet ovatkin yltä päältä hiekassa ja ponin tonttulakki lojuu okserin edustalla. Puistelen päätäni ja puraisen piipustani palasen, sen parhaan palasen, jossa on niitä vaaleanpunaisia sörsseleitä.
|
|