30.01.2017 - Erikoisesteitä hevosratsukoille

[Piritta]

Tammikuun lopussa hypätään matalia, lyhyitä erikoisesteratoja tuntihevosilla.

Osallistujat 8/8
Sartsu - Huiska
Anni - Rotta
Elsa - Myntti
Robert - Lemon
Anthon - Alex
Cella - Kössi
Yasmin - Aristo
Katsu - Loeke

Kas niin. Maneesi näytti ihastuttavalta! Erikoisesteiden raijaaminen esille kannatti aina. Yleensä rakensin jokaiselle tunnille, jolla hypättiin edes pientä rataa, vähintään yhden erikoisesteen. Mutta kun niitä oli paljon - voi, teki mieli itsekin päästä hyppäämään.

Olin tavoistani ehkä vähän poiketen yrittänyt kuunnella mahdollisimman pitkälti ratsastajien hevostoiveita. Loeken olin halunnut pienimpänä ja vauhdikkuudestaan huolimatta kohtalaisen fiksuna esteheppana Katsun ratsuksi. Vaikka Katsu oli päättäväinen ratsastaja, hän oli vielä myös pieni ja hentoinen ja niin visusti alaikäinen, etten vastuukysymyksien vuoksi missään tapauksessa toteuttanut hänen toivettaan tänään. Aristo, jota Katsu oli toivonut, oli jo juossut tunneilla monta vuotta, mutta etenkin erikoisesteillä se osasi olla välillä oikeasti ihan pönttö. Yasmin-parka joutui sen stunttiratsastajaksi. Osasin arvella, että Aristo tulisi esittämään tunnin aikana aika monta kieltoa, koska Yasmin varmaan yrittäisi ratsastaa sitä nätisti ja lempeästi silloinkin, kun se jarruttelisi ja stoppailisi jo 20 metriä ennen esteitä. Nyt olisi Yasminin tilaisuus oppia vähän käskemään hevosta. Aristo ei olisi siitä moksiskaan, jos sitä kerran vähän kenkäsisi, vaan saattaisi jopa alkaa ottaa tunnin tehtävät tosissaan.

Robertin hevostoiveelle olin vain nauranut. Typerä poika, aina se luuli saavansa matkustella tutuilla ja turvallisilla kaakeilla. Ähäkutti, eipäs saanut nyt. Ilkeäksi en kuitenkaan ruvennut, sillä tarkoitukseni ei ollut murentaa hyvin aluille päässyttä esteitsevarmuutta tyrkkäämällä Robertin alle kuumuva Alex tai jyräävä Kössi. Lemon oli kiva ja helppo, mutta myös vieras Robertille.

Kössi ei ollut mikään arkisäikkyilijä, mutta kyllä se osasi hyödyntää kaikki tekosyyt mennä sieltä missä aita on matalin ja olla hyppäämättä. Cella, joka oli tunnetusti vähän päästänsä vialla, hymyili onnellisena mustan tankkiruunan selässä. Nähtäväksi jäisi, hymyilisikö vielä tunnin jälkeen. Toivoin, että Elsa ainakin hymyilisi, vaikka hän ei Katsun ja Robertin tapaan ollut saanut toivehevostaan. Myntti oli kamalan kiva perushevonen, ja uskoin, että Elsa voisi jopa tykästyä siihen. Myntti ei ollut tykeistä tykein, mutta osasi kyllä hypätä siinä missä ratsastuskouluhevosen täytyi. Se sopi tasaisena suorittajana helppo C -tasoiselle Elsalle.

Sartsu näytti jotenkin hirmu kotoisalta karvaisen Huiska-vuoren kyydissä. Ihan hymyilytti katsoa parivaljakkoa. Sartsu oli ratsastanut paljon Kössillä, ja vaihtelun vuoksi uskoin Huiskan olevan hänestä ihan hauska hyppyhevonen. Alex varmaankin voisi sopia Anthonille, joka ei hevosen vauhdikkuutta säikkynyt. Alex oli Charlieta helpommin kuumuva (Charlie käymässä kuumana? Enpä ollut vielä kertaakaan sitä ihmettä tainnut tunneilla nähdä), mutta toivottavasti pysyisi tänään räpylässä, kun estekorkeus olisi maltillinen.

Matala estekorkeus voisi olla myös Annin pelastus, sillä Rotan kanssa erikoisesteet voisivat olla jännitysmomentti jo ihan pikkuisinakin. Nyt sen varmaan saisi niistä kaikista yli ilman, että se jännäkakkaisi alleen.

En minä oikein tiennyt, mikä siinä oli. Tuntihevosissa ja erikoisesteissä. Erikoisesteillä tarkoitan varmaankin kaikkia esteitä, jotka eivät olleet pelkästään tolpista ja tavallisista puomeista kasattuja. Olin ratsastanut paljon ihan vauvaestehevosia, eivätkä ne yleensä kytänneet vaikkapa vesimattoa kahta kertaa. Ensimmäisen kerran ne saattoivat kysellä, että oliko tämä hassun näköinen juttu vaarallinen, mutta toisella kerralla ne sitten jo roiskaisivat yleensä rohkeasti yli. Mutta jo kun tuntihevoset talutettiin maneesiin, johon olin niille radan rakentanut, osa niistä pysähtyi ovelle pällistelemään silmät ja sieraimet suurina. Ihan kuin ne olisi tuotu kesälaitumen rauhasta Rion sambakarnevaaleille.

"Tässä tän taas näkee", marmatin silmiäni pyöritellen. "Meidän älykkäät tuntihevoset juoksee täällä joka päivä ja kun tuot tänne yhdenkin esineen, jota ei ollut täällä eilen, ne on että soronoo."
"Täällä on aika monta esinettä, mitä täällä ei taatusti ollut eilen", Anthon rohkeni huomauttaa.
"Esteitä ne vaan on."

Vaan olivatko ne sittenkään?

Miten sinun ratsusi reagoi värikkääseen esterataan? Miten tunti sujui?

Osuiko Piritta sinun kohdallasi oikeaan hevosjakoja koskevissa pohdinnoissaan?

Tunnin kulku:
Alkukäynnit pitkin ohjin
Alkuverkka sileällä ravissa ja laukassa
Lämmittelyhypyt koivunkarahkaesteelle, portille ja vesimatolle
Radanpätkä 1: pikkumuuri, heinäpaalisarja, koivunkarahka
Radanpätkä 2: koivunkarahka, sateenkaari, portti, puhallettava krokotiili
Loppurata: portti, pikkumuuri, heinäpaalisarja, koivunkarahka, kroko, sateenkaari
Loppuverkka
Loppukäynnit
(Hengähdystauot omien hyppyvuorojen välissä, ei varsinaisia välikäyntejä tunnin aikana)

[Katsu]

Erikoisesteitä

"Loeke? Mä toivoin Aristoa", tokaisin nenääni nyrpistellen Cellalle, joka näytti aika huvittuneelta mun nirsoudesta.
"Katsu, Lökä on kiva poni! Kyllä sä siitä tuut tykkäämään."
"Enkä tule. Se on persoonaton."
"Eikä ole."
"Onpas."
Ja sitä rataa mun ja Cellan keskustelu jatkui. Mun piti myöntää, että mä olin aika kateellinen Yasminille, joka harjaili hyräillen omaa ratsuaan. Närkästyneenä mä yritin heittää ennakkoluuloni pois ja sulattaa Pirittan hevosjaot. Itse asiassa mä olin hiukan mukavihainen ratsastuksenopettajallemme, joka oli sanonut, että mä en olisi tarpeeksi hyvä "välillä hiukan pöntön hevosen" ratsastajaksi. Joka tapauksessa, Loekea harjaillessani mun omatunto yritti torua mua hevosnirsoudesta, johon mä olin sortuvainen vähän turhankin helposti. Kun mä olin saanut varustettua mielenkiintoisen värisen ratsuni, talutin sen muiden vanavedessä maneesiin, joka näytti hyvin kiinnostavalta erikoisesteineen.

Piritta aloitti tunnin hörppimällä muovimukistansa kahvia ja höpöttämällä jotakin siitä, että yritti toteuttaa jokaisen toiveet. Mä tiesin varsin hyvin, että olin hentoinen ja pieni tyyppi, enkä välttämättä pärjäisi vahvalle hevoselle. Siitä huolimatta mä tunsin voimakasta tarvetta napauttaa Pirrelle, että pystyisin hallitsemaan Ariston varsin hyvin. Yrityksestäni huolimatta en siis onnistunut olemaan nyrpistelemättä uudelle hevostuttavuudelle, joka oli lähdössä ärsyttävän innokkaasti alkukäyntejä kävelemään.
"Odota", ärähdin hiljaisella äänellä ja lyhensin jalustimia vielä parilla reiällä. Se tuttu omatunto tuli kuitenkin taas kerran räyhäämään mulle siitä, että Loeke-parka taisi säikähtää kiskaistessani ohjista turhan rajusti. Mitähän tunnistakin tulisi?

Alkuraveissa mä totesin, että Loeken ravi oli ihan kivaa istua ja ruuna oli sopivan helppo ratsastaa, vaikka olikin koleudesta johtuen hiukan pörheänä. Olin saanut pieniä varoituksen sanoja siitä, että pikkuhevosella olisi horjuva sekä asteen hankalammin ratsastettava ravi, mutta mä sain Lökän taipumaan ja asettumaan ihan nätisti. Alkulaukkojen aikana soi sama virsi - sain Loeken kulkemaan jopa todella mukavasti, ruuna oli todellinen työmyyrä ja laukkasi innoissaan apujeni mukaan. Alitajunnassani mä hoin yhä mantraa siitä, että ratsuni tulisi olemaan ärsyttävä, eikä sillä voi ratsastaa hymyillen kukaan täysjärkinen, mutta suurin osa mussa oli jo sitä mieltä, ettei Loekessa ollut mitään vikaa. En vain halunnut myöntää sitä itselleni ja tunsin tanakan potkun sydämessäni, kun näin kauniisti kulkevan Ariston Yasminin alla. Tyttö taisi huomata mun hiukan suutahtaneen ilmeen ja vilkuili mua tietämättä, mitä ajatella siitä, että joku olisi halunnut vapaaehtoisesti ratsastaa rautiaalla. Ilmeisesti Aristo ei sitten ollutkaan niin kiva, mitä ulkopuolisen silmään näytti.

Meidän hypyt alkoivat aika loistokkaasti. Loeke ei kytännyt koivunoksaestettä ja hyppäsi vesimaton yli isolla ilmavirralla. Onnistuin silti myötäilemään hypyn mukana, Pirittan nyökkäillessä hyväksyvästi.
"Ottakaa vielä toi portti uusiksi, Katsu ja Loeke", Piritta huuteli maneesin keskeltä ja nojaili alkulämpöissä ylimääräisen esteen tolppaan.
En ihmetellyt, miksi meidän piti tulla valkoinen aidantapainen uusiksi - ratsuni oli edellisellä kerralla tuijottanut estettä silmät suurina ja sieraimet puhisten. Yritin ratsastaa toisella kerralla tanakammin eteen, mutta yritin olla ajamatta, sillä tiesin, että siitä Pirre ei antaisi ainakaan kehuja. Ohjasin tasaisesti laukkaavan Loeken kohti porttia ja varmistin puolipidätteillä, että se olisi varmasti kuulolla. Laskin mielessäni askelia ja myötäsin suuren loikan mukana parhaani mukaan.
"Oikein hyvä", esteopemme kehaisi vähäsanaisesti. Hän muistutti epäilyttävästi Kasperia, liekö ollut päätä raastavaa puuhaa tehdä hevosjakoja valtaisan toivemuurin keskellä.

Ensimmäinen radanpätkä sujui osaltamme ihan hyvin, vaikka paremminkin olisi voinut mennä. Loeke hyppäsi kaikki muut esteet taitavasti ja täydellisesti apujeni mukaan, mutta yritti leikkiä heinäpaalisarjaa hypätessä saippuaa ja luikahtaa altani pois. Pirittan avulla onnistuin kuitenkin kasaamaan paketin nopeasti ja paalitkin ylitettiin sulavasti. Toisella radalla puhallettava krokotiili osoittautui Lökälle vieraaksi sekä kummallisesti, vaikkei tohtinutkaan kieltää sille. Tujotteli ainoastaan. Viimeistä rataa suorittaessamme mä päätin tsempata ihan täysillä, ja se tuottikin tulosta. Keskittymiseni ansiosta mä saatoin unohtaa kielteiset ajatukseni Loekesta ja ratsastinkin sitä niin päättäväisen hellästi kuin vain osasin. Loppuverkoissa mä annoin ruunan edetä puolipitkin ohjin, palkkioksi opettavaisesta sekä hauskasta tunnista.

Kiitos tunnista!!

[Yasmin]

Piritta olisi yhtä lailla voinut istuttaa Yasminin rautakangen päälle, niin jäykältä ja vaikealta Aristo tuntui. Kaiken lisäksi se jännitti Pirren ideoimia erikoisesteitä ja steppasi hermostuneena. Yasmin huoahti syvään joutuessaan jarruttelemaan Aristoa jo alkukäyntien aikana. Vauhtia sillä kyllä riitti, mutta herkkään Lemoniin tottuneena Yasminin oli vaikea tottua punaiseen ruunaan, joka tuntui vähät välittävän ratsastajansa lempeistä avuista. Aristo ei ollut koskaan kuulunut Yasminin suosikkeihin, sillä se oli hänen makuunsa, noh, liian tohelo. Joko se tuntui olevan liian tahmea tai liian eteenpäinpyrkivä, eikä yhteisymmärrystä tuntunut löytyvän millään. Yasmin katsahti kaipaavasti Lemoniin ja sen selässä keinuvaan Robertiin. Tietenkään ratsastajana kehittyäkseen ei voinut ratsastaa vain yhdellä hevosella, mutta Yasminpa ei ollut niitä kunnianhimoisimpia ratsastajia. Yasmin huomasi myös Katsun nyrpeän ilmeen Loeken selässä – tallin Pikku Myy kun oli taas toivonut Aristoa. Yasminia hymyilytti. Pirre ei varmaan koskaan voisi miellyttää ihan kaikkia, mutta ei toisaalta ollut siitä moksiskaan. Hän oli keskittynyt tehtäväänsä muovata tuntilaisista parempia ratsastajia, ja jo alkuverryttelyiden aikana naisen terävä katse tarttui pieniinkin yksityiskohtiin.
”Yasmin, tee Aristolla vaan voltteja ja siirtymisiä, että saat sitä kuulolle!”

Yasminia turhautti: puhtaat siirtymiset ravista laukkaan eivät ottaneet onnistuakseen, vaan ruuna kiihdytti vain raviaan kaula korkealla. Hänen oli vaikea saada Aristoa tuntumalle, kun kontrasti pienimpäänkin istunnan muutokseen reagoivaan Lemoniin oli niin valtava. Liioitellut avut tuntuivat väkivaltaisilta, mutta Piritan tomerat käskyt – ”se hevonen ei mene rikki avuista, Yasmin!” – saivat Jassun tsemppaamaan.

Esteet kyllä näyttivät hauskoilta; Yasmin nautti hyppäämisestä, sillä kouluratsastus tuntui usein puuduttavalta ja siitä puuttui räjähtävä energia. Mikään ei tuntunut kuitenkaan Ariston kanssa sujuvan helposti, ja ensimmäiset radat olivat katastrofaalisia. Ruuna päätti, että puhallettava krokotiili oli hengenvaarallinen elementti, ja loikkasi viime hetkellä sivuun niin suureksi yllätykseksi, että Yasmin lennähti satulasta laskeutuen kuitenkin jaloilleen. Aristo jäi paikalleen puhisemaan ja muljauttelemaan silmiään arabialaisen dramaattisesti. Yasminia nolotti ja hän nousi takaisin satulaan vähäsanaisena. Eihän tästä tullut mitään.

Vaikeudet jatkuivat: vaikka Aristo saatiin lopulta vakuutettua siitä, ettei esteissä ollut mitään vaarallista, ratsukon yhteistyö ei ottanut toimiakseen ja ratasuoritukset olivat vauhdikkaita mutta holtittomia. Aristo lähestyi esteitä oudoista kulmista ja oli kerran törmätä Mynttiin, joka inahti kiihtyneenä. Yasmin tunsi palan kurkussaan ja vältteli katsekontaktia muiden ratsastajien kanssa.
Pirre ei kuitenkaan antanut periksi, vaan komensi Yasminia ”ratsastamaan kunnolla” – puolipidätteitä ja taivutteluja, hevonen kuulolla silloinkin kun he odottivat omaa vuoroaan. Lopulta, kun Yasmin tunsi jo hien selässään, Aristo tuntui pehmenevän hitusen. Yasminin oli silti oltava tarkkana; ruunan huomio tuntui herpaantuvan heti, jos hän hellitti otettaan, ja niinpä hän yritti rataa seuraavan kerran huomattavasti hiljaisemmassa vauhdissa, mutta paljon hallitummin. Vaikka laukan lyhennykset ja pidennykset eivät olleet kovinkaan esteettisiä, oli suoritus kuitenkin eheämpi ja ponnistuskohdatkin löytyivät paremmin. Ratsukon parhaat suoritukset jäivät keskinkertaisiksi, mutta se oli kuitenkin jo paljon paremmin kuin kaoottinen sähellys tunnin alussa. Loppua kohden Yasminkin rentoutui, ja hyppääminen alkoi jo tuntua hauskalta.

Kevennellessään leppoisasti loppuverryttelyjen aikana Yasmin mietti ymmärtävänsä kyllä, miksi Aristo oli niin monen lemppari. Vaikka hän ei ehkä ollut tarpeeksi määrätietoinen saadakseen haastavaa ruunaa toimimaan, oli se kuitenkin alkukankeuden jälkeen mukava ratsastettava, joka tsemppasi kyllä kun tarpeeksi tomerasti pyysi.

[Cella]

Erikoisestetunneilla on bongattavissa kolmea erilaista hevostyyppiä...

[anthon]

Silmäilen tuntilistaa tyttöjen ja Robertin takaa. Monien suusta kuuluu marinaa siitä kun ei saanut haluamaansa hevosta. "Anthon - Alex", muotoilen lauseen suullani ja kuiskaan sen itselleni hiljaa. Suupielet kohoavat vienoon rajattuun hymyyn. Ei valittamista. Askellan Alexin karsinalle jossa ruuna seisoi nuoleskelemassa suolakiveään.

Askellamme maneesiin. Yasmin joutuu ärjäisemään hieman epävarmana jo maneesin suulla Aristolle, koska tämä päätti pysähtyä tasan suuaukolle tutkailemaan järkyttyneenä maneesiin. Kun pääsen Alexin kanssa oven suulle niin röhähdän Pirrelle tämän marmatukseen tuntihevosten peloista ja pelleilyistä: "Täällä on aika monta esinettä, mitä täällä ei taatusti ollut eilen". Pirre virnistää. Alex tarkkailee maneesia korvat hörössä välillä käännellen päätään säpsyvien hevosten suuntaan kummastellen. Kävelen hetken maasta käsin kierrellen näiden "esteiden" välissä. En oikein osannut sanoa pystyikö näitä väripommeja edes estenimellä kutsua. Tästä voisi tulla mielenkiintoista.

Ruuna jolkottelee perässäni ilman mitään ongelmia. Huomaa että se on kokenut hyppääjä varsinkin maastopuolella jossa myös hypättiin normaalista poikkeavia esteitä. Hypähdän selkään ja annan hevosen kävellä allani pitkin ohjin rentona. Alex askelta reippaalla tahdilla, muittei kuitenkaan hosuen. Tasan kerran aikaisemmin olin ruunan selässä ollut ja sekin oli vain marrasmaasto. Pahaa sanaa ei hevosesta ollut. Viimeksi olin hypännyt Charliella RMK-kilpailuissa, joka menikin ihan penkin alle. Itseasiassa tähän mennessä Ceen kanssa kaikki esteet jotka oli nousseet yli kuudenkymmenen olivat fiaskoja.

Alkuverkan aikana Alex tuntui hiukan jännittyneeltä. Taino ei ehkä jännittyneeltä, mutta askellus ei ollut sujuvaa. Enemmän tikittävää. Pyrin hengittämään rauhassa ja istua syvälle satulaan samalla tehden puolipidätteitä vuoronperään pohkeen kanssa. Volttien ja kiemuroiden avulla ruuna alkoi lämpenemään paremmin ja sain sen kuuntelemaan apuja selvemmin ja askeleen sisällä temmon muuttelu onnistui. Ensimmäiset verryyttelyhypyt. Osa kielsi, osa hyppäsi epäröiden yli. Alex ei malttanut kävellä vaan steppaili menemään. Väistätin muutamaan kertaan ympyrällä peppua ulos ja sisään, jotta se sai muuta ajateltavaa vuoroa odotellessa. "Okei sitten Anthon. Alex hyppää. Sun tehtävä on johdata se esteen keskelle ja esteeltä toiselle. Pohje lähellä, mutta istut hieman liikkeen takana ja pistät sen hevosen laukkaamaan rauhassa. Et anna sen juosta", Pirre huikkaa. Nyökkään ja annan laukka-avut kohti koivunkarahkaestettä. Alex syöksähtää turhan innolla laukalle, joten teen voltin ennen estettä jotta saan laukan kuntoon. Suoristan ja istun alas. Pohje lähellä, keskelle estettä, katse esteen yli, peppu satulassa ja vatsalihakset työssä ja yli. Ei mitään ongelmaa. Ruuna meinaa kiihdyttää joten istun alas satulaan ja rauhoittelen äänellä siirtäen raviin. "Hyvä Anthon." Pirre nyökkää. Hyppäämme vielä portin ja vesimaton samalla tyylillä - hyvällä tyylillä ilman käyttämistä tai epäröintiä.

Tunnin edetessä normaali tuntihevonen kuten esim. Huiska alkaa väsymään ja näin ollen esteiden yli pääsemiseksi vaatii ratsastajalla vielä enemmän omaa kärsivällisyyttä ja pohjetta hyvän temmon ylläpitämiseksi. No Alexin tapauksessa ruuna alkaa vasta lämmetä ja se hankaloittaa omaa ratsastusta kun tempo menee liian vauhdikkaaksi. Ceen jälkeen Alex oli kuitenkin hiukka erilainen tapaus, mutta se tuntui jopa ehkä kodikkaammalta. Uskalsinko sanoa niin? Olihan Charlie kuitenkin hoitohevoseni. Pudistan pääni ajatuksista kun kuulen taas oman nimeni. Viimeinen radan pätkä. Nyt tarkkana. Nostan laukan ja teen suurehkon pääty-ympyrän samalla saaden laukan taas kuntoon. Suuntaan ensimmäiselle esteelle. Koko rata vaatii ratsastusta. Ennen estettä tulee olla tarkkana, esteen päällä tulee tietää mihin suuntaan tulee mennä ja heti esteen jälkeen pitää jatkaa ratsastusta entistä paremmin. Alex meinaa kuumua ja vauhtia on paljon josta Pirrekin huomauttaa. "Pakko tehä voltti" ärähdän kun tuntuu ettei hevoseen ole enää hallintaa kolmen hypyn jälkeen. Voltilla rauhoitan oman mieleni ja taas jatkuu. Loppurata meneekin paljon paremmin kuin osasin olettaa. Laskeutuminen sateenkaari esteeltä menee hiukan vinoon ja Alex laskeutuu väärälle laukalle, mutta korjaan laukan heti vauhdista ennen kuin siirryn raville. Taputan ruunaa ja hymyilen. Alex pörähtää tyytyväisenä. Annan pitempää ohjaa kävelylle odottaen loppujen hyppäämistä.

Loppuverkkojen jälkeen Pirre jakaa palautteet. "Alex on hyvä hevonen esteillä. Hyppää kaikesta yli vaikka vauhtia saattaakin löytyä välillä liikaa. Loppuradan voltti oli ihan hyvä ratkaisu. Ei hyväksyttävä radalla, mutta siitä tulisi vain virhepisteitä kun taas liian kova vauhti voi johtaa kaatumiseen ja kaatuminen diskaukseen. Että ihan oikea ratkaisu. Lisää reeniä vauhdin kanssa, muuten hyvä. Alex näytti kivalta." Nyökkään ja kiitän tunnista.

Nostan satulan käsivarsiltani telineeseen ja katsahdan vieressä olevaa Ceen estepenkkiä. Voinhan minä sen kanssa touhuilla muuten ja sitä koulua..

[Robert]

Muistin, kuinka kellertävänkermainen lämminverinen oli saapunut Seppeleeseen ja saanut osakseen arvostelua paitsi tuntilaisista niin myös hoitajilta--minä mukaan lukien. Mitä Anne oli ajatellut? Lämminverinen tuntihevoseksi? Kouluun ja esteille? Eihän niistä ollut kuin maastoiluun, ja joskus ei edes siihen. Vaan Lemon oli todistanut kaikki vääräksi menestyessään Salman kanssa ratsastuskoulumestaruuksien esteosuuksilla. Se oli myös saanut oman fanikuntansa tuntiratsastajien joukosta, ja olipa sille löytynyt hoitajakin: Yasmin.

Yasmin, mitä sitä vähän tunsin, oli vähän hiljainen ja ratsastajana arka, mutta sitä tuntui aina ympäröivän sellainen lämminmielinen ja positiivisuutta hehkuva sädekehä. Yasmin oli mun silmissä tyyppi, joka varmaan vietti vapaa-aikaansa vähäosaisia auttajien ja keittoja köyhyysrajan alapuolella elävien laitasille lapaten. Yasmin oli hyvä ihminen.

Siksi Lemoninkin oli pakko oli hyvä hevonen.

Toisaalta, mä olin aina ajatellut Aristonkin olevan hyvä hevonen, ja nyt mä katsoin kuinka se sinkosi sujuvassa väistöliikkeessä toiselle puolelle maneesia kun Huiskan kavioista rapisi hiekkaa puhallettavan krokotiilin päälle. Se tuntui järkyttävän vakavanlaisesti myös Rotan sielunelämää, joka pysähtyi harajaloin niille sijoilleen. Anni jutteli sille rauhoittelevia ja pian ruuna jatkoikin kulkuaan vähän vähemmän epäluuloisena. Huiska ja Sartsu saivat vuolaita kehuja: olivathan ne ensimmäisinä ylittäneet hurjan krokotiilin.

Lemonin mielestä esterata oli mukavan jännittävä. Sellainen adrenaliinipiikki. Vähän kuin minä olisin lähtenyt benjihyppäämään: jännitti ja jopa pelotti, mutta olihan se kokemus.

Tunsin selkään asti kuinka lämminverinen jännitti alkumetreistä saakka. Kuitenkin, mitä enemmän me taiteltiin voltteja koivunkarahkojen ja krokotiilien ympäri, sitä vähemmän tunsin sen sydämen tykytyksen selkään asti. Mä olin itse kova jännittämään, ja siksi Harry olikin mulle hyvä hevonen: se harvemmin otti kuuleviin korviinsa ratsastajan reagointia, se oli niin kiirellinen vetämään omat johtopäätöksensä. Mutta Lemon tuntui suorastaan haistavan mun epävarmuuden.

Se otti varovaisen kiellon ensimmäiselle erikoisemmalle esteelle, nimittäin sateenkaarelle. Lämmittelyhypyt olivat sujuneet hyvin: portit ja vesimatot olivat sille varmasti tuttuja kilpailuista, enkä mä jaksanut kamalasti huolehtia pikkumuuristakaan vaikka se tuntui aiheuttavan sydämentykytyksiä muun muassa Rottaa, josta Kössi oli sitten ottanut mallia ja parkkeerannut liioitellun laiskasti, muka-järkyttyneenä muurin juureen.

Mutta sateenkaarelle hidastui meidänkin laukkamme. Lemon hidasti raviin, enkä mä tohtinut kannustaa sitä liikkeelle. Sitten siirryttiin käyntiin, ja lopulta pysähdyttiin puhisemaan maassa nököttävälle sateenkaarelle.

"No??" Pirreltä kajahti heti. Lemon säpsähti, mutta minä säpsähdin enemmän. "Minne se ratsastus jäi? En muistanutkaan, että tässä radassa oli siirtyminen ravin kautta käyntiin. Oliko?"

"No ei", mupelsin pää punaisena ja käänsin lämminverisen pois esteeltä suurelle voltille. Uusi laukka nousi helposti, ja tällä kertaa Lemon otti ja koikkelehti esteen yli kun mullakin oli jalka kiinni. Portti ylittyi niinikään ongelmitta, ilman turhia liioitteluja, ja sitten me nähtiin se. Krokotiili. Siellä se lymysi, leveästi virnuille terävät hampaat maneesin valoissa kiiluen.

Tai ainakin siltä musta tuntui.

Mutta rohkea rokan syö: tiivistin istuntaa ja kannustin Lemonia jalalla. Se roiskaisi krokotiilin yli kuin olisi hypännyt Helsinki Internation Horse Shown sunnuntain GP-rataa, ja alastulossa mä horjahdin lämminverisen kaulalle istumaan. Se hidasti vähän nikotellen raviin, aivan kuin olisin pilannut sen täydellisen hyppyflown, ja mä nyin tamma käyntiin ennen kuin ottaisin maaosumaa sen hoitajan esimerkkiä seuraten.

"Siinä oli jo enemmän tekemisen meininkiä", Pirre kehaisi ja alkoi sitten katseellaan etsiä seuraavaa ratsukkoa. "Cella, herättelepä Kössi, teidän vuoro!"

Mä hinasin itseni takaisin satulaan etukaaren yli, ja jalustimet jalkaan saatuani ravailin vielä hetken esteiden seassa pysytellen poissa Cellan tieltä. Uralle käyntiin siirtyessäni uskalsin taas hengittää: Lemon oli hyvä hevonen.

[Anni]

Rotta puhahteli itsekseen vielä pitkään senkin jälkeen, kun mä olin saanut ruunalta satulan ja suitset pois. Sipaisin sen kaulalta kevyesti hionnutta karvaa, ennen kuin kurkotin nappaamaan harjan pyyhkäistäkseni rusehtavan karvapeitteen nopeasti läpi. Jalkojen lihaksia kramppasi, kun mä vain ajattelinkin Pirren vetämää estetuntia, jolta me oltiin kuin ihmeen kaupalla selvitty takaisin kolhiintumatta.

Vielä alkuverryttelyjen jälkeen mulla oli ollut ihan hyvä fiilis: Rotta oli katsellut estekoutsin pystyttämiä erikoisesteitä, mutta suostunut ohittamaan niistä jokaisen jopa ihan rennoin askelin.
Koivunraadosta me oltiin vielä menty yli. Vähän liioitellusti, mutta yli kuitenkin. Mä olin hymähtänyt itsekseni, siirtänyt Rotan keinuvasta laukasta raviin. Porttia ruuna oli vähän töllistellyt, mutta matalan korkeuden vuoksi mä olin uskaltanut tuupata sen esteelle vähän koikkelehtivassa laukassakin.
Mutta sitten oli tullut vesimatto.

"Uudestaan!" Piritta karjaisi ennen kuin mun aivot olivat täysin rekisteröineet Rotan tekemää tyylipuhdasta liukupysähdystä. Suoristin selkäni, kokosin ohjat takaisin tuntumalle ja käänsin päätään viskovan ruunan pois esteen edestä nostaen uuden laukan. Musta häntä halkoi ilmaa, kun Rotta yritti tehdä joka solullaan selväksi, ettei vesimatto vaan voinut olla turvallinen.
"JA YLI!" Pirre murahti niin terävästi, että Rotta sinkosi laakeaan hyppyyn askeleen aiemmin kuin mä olin odottanut. Onneksi ratsuni oli sen verran ketterä, että mun hetkellisestä tasapainonmenetyksestä huolimatta se sai kerättyä jalat alleen maton jälkeen ja hoiperreltua maneesin toiseen päätyyn kauhusta pärskien.

Muurit eivät syöneet ruunikonpäistärikköjä, ruunikonpäistäriköt söivät heinäpaaleja. Mutta että sateenkaari? Kuka itseensä uskova mies hyppäisi sateenkaaren yli?
Rotta nakkeli niskojaan ja lukitsi korvansa epäröivään pystyasentoon jo monta metriä ennen estettä. Tällä kertaa ruuna ei kuitenkaan kieltänyt, vaan ponnahti vaivattomasti esteen ohi spurtaten eteenpäin itseensä tyytyväisenä.
"Jaaha?" Pirren ääni ihmetteli, kun mä tajusin kääntää Rotan ympäri ja ottaa uuden lähestymisen kuuluisalle sateenkaarelle. Sen kamikaze-loikan jälkeen portti tuntui maailmanhistorian helpoimmalta esteeltä, kunnes. Puhallettava krokotiili??

Mä tunsin muiden katseet turvaliivini selkämyksessä, kun Rotta jäi pomppimaan krokotiilin eteen silmiään muljautellen. Kuka mut oli saanut a) ilmoittautumaan erikoisestetunnille hymyssä suin, b) toivomaan Rottaa? Pientä jännitystä elämään t. itsetuhoinen minä.
"Hengitä. Älä paineista liikaa, mutta näytä sille, että sä olet itse menossa yli", Piritta ohjeisti vilkuillen mua kulmiensa alta selvästi arpoen, pelkäsinkö mä sitä täytettyä kumieläintä enemmän kuin ratsuni.

Hätkähdin ajatuksistani Rotan tökättyä mua kysyvästi turvallaan. Hymyilin ruunalle, joka puhalsi lämmintä ilmaa ojennetulle kämmenelleni kuin todeten, että mä vein sut yli niistä hemmetin kuolonloukoista, mitä sä vielä niitä muistelet.

[Anne]

Miten sinun ratsusi reagoi värikkääseen esterataan? Miten tunti sujui?
Alkuun Huiska kyttäili, mutta pian sai junavaihteen päälle ja tiiviissä laukassa suoritti tehtävät.


Osuiko Piritta sinun kohdallasi oikeaan hevosjakoja koskevissa pohdinnoissaan?
Kodikas oli Sartsun olokin, olihan hän Huiskalla edellisenä kesänä käynyt 40cm-radan pomppimassa seurakisoissa. Sartsu tykkäsi Huiskasta, kuten aina.