|
Post by Aleksanteri on Nov 7, 2023 17:35:26 GMT 2
9.11.2023 - Se, jossa on tuloksia
Sillä aikaa ku Eedi ja Matthias kävi Matthiaksen tuloksia läpi, mä tuijotin oleskeluhuoneen sohvan käsinojjalla olevaa nahkatakkia ja mietin, miks KUKAAN halus pitää niin ohutta nahkatakkia ku ulkona oli lunta ja kymmenen astetta pakkasta. Takki oli vaaleenvioletti ja näytti about yhtä ohuelta ku ne kolme jouhta josta muodostu Rutun harja, ja se oli rytätty käsinojalle niin, et molemmat hihat laahas maata niinku se takki olis yrittäny kiskoo itsensä lattialle. Mä pelkäsin etäisesti, et takki saatto olla Julin.
Ku Matthias nous hakeen kahvia, Eedi tuuppas mua kevyesti olkapäähän.
"Valmista", se sano. "Katotaaks nyt sun tuloksia?"
Mä en ollu ihan varma oliks ollu mun, Matthiaksen vai Eedin idea, et me käytäis läpi mun ja Matthiaksen viime vuoden kisatulokset ja katottais oltiinks me kehitytty. Musta tuntu et mun ei olis ns. kuulunu ottaa osaa koko keskusteluun, koska Matthias oli oikee kouluratsastaja eikä sen tulokset koostunu siitä, et se kävi tuntihepoilla rämpimässä parissa kisoissa ilman mitään suunnitelmaa. Mua nolotti, ku mä työnsin Eedille listan, johon olin kirjottanu viime vuodelta kaikki tulokset jotka muistin.
"No niin", Eedi sano ja tuijotti paperia aika pitkään ennen ku jatko. "Alkaaks tää siis viime vuoden lokakuusta?"
"Joo", mä mumisin. Matthias tuli istuun mun viereen ja työns toisen kahvikupin mun eteen. Ku mä kiersin käden kupin ympärille mua alko yhtäkkiä jännittää, vaik mä olin ratsastanu kisat jo vuos sitten.
"Eli nää Seppeleen syyskisat on ollu vielä Rutulla", Eedi sano. "Helppo C 6/13, viiskyt senttiä 10/13... oho."
Mä laskin katseen kahvikuppiin ja hörppäsin, vaik kahvi oli niin kuumaa et mun suu palo vähän.
"Te ootte ollu ekoja kaheksassakymmenessä sentissä", Eedi sano ja sen ääni oli niin hämmästyneen kuulonen, et se oli ehkä ite saattanu unohtaa, miten mä olin voittanu siinä luokassa sekä sen ETTÄ Kurren (mut ehkä Eedi kisas ja voitti niin paljon, et jos joidenki yksittäisten tallikisojen palkintosijoilla luki ALEKSANTERI - KURRE - EEDI niin teksti ei syöpyny ikuisiksi ajoiksi sen aivoihin).
Matthias taputti mua kannustavasti olkapäälle ja sano hyvä, mut mua alko jotenki nolottaa et olin voittanu ja join uudelleen kahvii vaik se sattu mun kieleen.
"Joo, hyvä. Hieno homma", Eedi sano vähän hämmentyneesti. "Sit nää seuraavat. Nää on tältä kesältä."
Mä ynähdin jotain ja olin ilonen et Eedi ei kysyny miks en ollu kisannu talvella tai keväällä, koska en halunnu sanoo sille et mua ei ollu kiinnostanu tehä oikeestaan mitään sen jälkeen ku Cella oli jättäny mut. Koska mä mietin Cellaa multa kesti vähän liian pitkään tajuta mitä kesän tulokset tarkotti, ja ku Eedi alko luetella niitä mä en enää ehtinyt esim. poistua huoneesta tai polttaa sen kädessä olevaa paperia.
"Åland helppo B 54/58, Sommersolverv helppo B 29/30 ja 60/80 cm 20/27, Åland helppo B 13/43 --"
"Se meni hyvin", Matthias sano väliin.
Mä mietin viime kesää ja kisoja, ja sitä ku Matthiaksen kämppään oli tullu putkirikko ja mä olin hakenu sen keskellä yötä meille nukkumaan, ja sitä ku oli ukkostanu ja Savusalontiellä oli pidetty Katti-Helenan pennuille kissanristiäiset. Eedi ei selvästi ajatellu samoja asioita, koska se huokas ja kääns listan sivua ennen ku jatko lukemista, ja mä toivoin et oisin voinu vaik maksaa sille palkkaa siitä et se ajatteli mun kisaamista näin paljon.
"Viime kuun Åland helppo C 10/24 ja helppo B 12/37, seitkyt senttiä 10/14..." Eedi huokas uudelleen. "Ja sit vielä nää Vaahterapolun kisat."
Mun teki mieli sanoa, et niitä ei tarvis kattoa, mut en ehtinyt koska Eedi puhu jo ja Matthias hymyili mulle kannustavasti pöydän toiselta puolelta.
"Helppo C hylätty, helppo B 20/33, kuuskyt senttiä 6/16." Eedi katto mua ja niiskas. "Miten sulla meni eilen? Keskiviikkokisoissa?"
"Ykstoista kautta viistoista", mä sanoin pöydälle jääneelle servetille. "Helpossa B:ssä."
"Ihan hieno", Matthias sano samaan aikaan ku Eedi kirjotti tulokset mun paperin alakulmaan, mietti vähän aikaa, kirjotti lisää ja alleviivas sit sen mitä oli kirjottanu.
"Helpossa C:ssä toi yksittäinen hylkyhän ei tee paljon mitään, jos sä oot esim vaan unohtanu radan", se sano hetken päästä, laitto kynän takas Hevoshullupinon päälle ja anto paperin mulle. Sen alakulmaan oli kirjotettu heC/B ja 60/80. "Ei sun kannata nyt ainakaan mitään luokkaa korottaa, vaan jatkasin treeniä ihan näillä samoilla tasoilla."
Mä nyökkäsin Eedille ja mietin, et jos se olis ollu mun ratsastuksenopettaja ku olin lapsi niin olisin tässä vaiheessa sekä mä että Maagi oltais varmaan hypätty jo neljää ja puolta metriä.
sana seuraavalle: terassi
|
|
Iiris
Perustallilainen
Posts: 117
Hoitoheppa: Vappu
|
Post by Iiris on Nov 7, 2023 23:57:57 GMT 2
Ulkona alkaa olla kylmä - Iiris seisoo aamutakissa, jonka se ryösti äidiltään terassilla, yrittäen potkia sen tupakantumppia terassin lautojen väliin. On vielä hämärää, mutta Iiris pystyy hahmottamaan pitkin takapihan aidanreunaa kulkevan kyttyräselkäisen vinttikoiransa.
On perjantai. Iiris lähti keskiviikkoiltana Liekkijärveltä, äitinsä pyynnöstä pakotuksesta. Lähtö oli aika nopea; se alkoi siitä, kun Iiriksen äiti soitti sille maanantai-illalla ja Iiris oli vastannut ollessaan tuhannen turvat. Siitä lähti pitkä keskustelu - Iiris ei muistanut kaikkea, se muisti vain olleensa ärtynyt ja surullinen ja ahdistunut, kun sen äiti tivasi siltä, onko se kännissä - onko se vain kännissä. Iiris oli sanonut jotain, mitä ei pitänyt - kiroillut, ettei asia kuulunut sen mutsille. Se oli tarpeeksi. Kristiina Vallalle ei noin vain kiukuteltu; se oli kysellyt ja kysellyt, ja lopulta, viimein, Iiris oli myöntänyt, mitä oli ottanut. Sen jälkeen Iiris muisti vain pätkiä - se muisti, että se kuuli äidin itkevän puhelimen päässä.
Kumpikaan Vallan naisista ei yllättynyt, että Iiris oli pudonnut taas kyydistä. Vähän alle vuosi selvänä - ja sitten mentiin taas, onnettomuuden ja Johannin kuoleman vuosipäivän tienoilla. Iiriksellä oli ollut heti torstaina tapaaminen sen vanhan selvyysmentorin kanssa, joka oli taputtanut sitä olalle ja sanonut, että näitä käy. Kunhan nyt antaa itselleen anteeksi, tulee tapaamisiin, aloittaa alusta. Ne kävivät läpi taas 12 porrasta. Iiris oli itkenyt, taas. Kun Iiris oli illalla huutanut pahaa oloaan isälleen, oli äiti uhannut, että jos Iiris ei voisi olla kotona, se lähtisi taas osastolle. Iiris oli mennyt sen vanhaan huoneeseen ovet paukkuen. Yhden aikaan yöllä äiti oli tullut oven taakse kuuman kaakaokupin ja lämmitettyjen leipien kanssa. Ne oli istuneet sängyllä pitkään hiljaa, ja Iiris pyysi anteeksi.
Ja nyt, Iiris oli taas samassa tilanteessa, kuin vähän yli vuosi sitten. Vähän yli vuosi sitten, kun Iiris ei ollut vielä muuttanut Liekkijärvelle, vaan asui vanhempiensa nurkissa. Kuusisaari oli kuin oma maailmansa verrattuna Liekkijärveen. Pieni saari Helsingin keskiössä uppoutui karttaan, mutta se oli aina ollut Iiriksen koti. Katettu terassi kohosi valkoisen, modernin omakotitalon sivusta, näkymä avautui alas omalle takapihalle, sen takana olevalle tielle. Jos aamuhämärässä siristi silmiään, pystyi näkemään Bulgarian lipun salossa, siellä missä suurlähetystö oli. Toisessa suunnassa oli Indonesian suurlähetystö, toisessa Saksan. Diplomaattien valtaama saari oli aamulla hiljainen. Niin se oli aina ollut - idyllinen, kallis naapurusto, jossa ei ikinä tapahtunut mitään (paitsi että panssaroiduit mustat autot kulkivat milloin milläkin kadulla arvovieraiden takia). Iiris avasi puhelimensa samalla kun kutsui Tyyneä tulemaan sisälle ulkoa kylmästä. Sen peukalo pyyhkiytyi vanhojen, blokattujen numeroiden päälle ja systemaattisesti se alkoi ottamaan blokkeja pois, silmät tummina tuijottaen liian kirkasta näyttöä perjantaiaamussa.
Seuraava sana: Tinder
|
|
Anton
Uusi ja innokas
Posts: 90
Oma heppa: Kallan Sycamore
Koulutaso: HeA
Estetaso: 130
|
Post by Anton on Nov 8, 2023 22:31:54 GMT 2
Saga imi sylissäni tuttipulloa niin kuin viimeistä päivää. Pieni hymy kasvoillani seurasin tytön ilmeitä ja edelleen olin vähän hämmentynyt siitä, että mä olin oikeasti isä. Kahdelle tytölle. Selasin toisella kädellä puhelinta, joka jumitteli menemään miten sattu. "Poista vähän käytetyt sovellukset" se ilmoitti ja katsoin, mitkä ne vähän käytetyt sovellukset oli.
Jotain random pelejä sekä Tinder. Ihan pääsi ääneen nauru, mikä sai sohvan toisessa päässä istuvan Sonian nostamaan katseensa Aidan kasvoista minuun. Selitin, miksi naureskelin.
"Miksi sulla on Tinder edelleen siellä?" Sonia murahti. Sen mielestä ei ollut yhtään hauska juttu tämä. "En minä tiedä!" ähkäisin. "Olen vain unohtanut poistaa sen." Niin, olin ottanut siitä ilmoitukset pois käytöstä ajat sitten ja se oli jäänyt johonkin unholaan. Viimeksi olin Tinderiä "pelannut" sillo ku Sonian kanssa oli se hetkellinen välirikko ja sitten se oli vain jäänyt.
Melkein teki mieli läpällä tarkistaa, millainen tarjonta siellä Tinderissä tällä hetkellä oli, mutta Sonian tuijotuksen alla vaan poistin koko tilin sekä sovelluksen. En mä mitään Tindereitä tarvinnut - enää. Nakkasin puhelimen sohvapöydälle ja nostin Sagan olkapäälleni jotta se saisi röyhtäistyä. Tyttö hekotteli hetken olkapäätäni vasten ja kohta tunsin pienen pukluvanan valuvan niskassani.
Mutten mä tätä avoliitto- ja lapsiarkea vaihtaisi siltikään mihinkään sinkkuelämään. Niskapuklut, erittäin täydet kakkavaipat, huonot yöunet ja hetkittäin kiukkuinen Sonia oli pientä verrattuna siihen, miten mukavaa tää muuten oli.
Seuraavalle sana: pikkujoulut
|
|
|
Post by Jusu on Nov 9, 2023 15:53:00 GMT 2
Kaveriporukan whatsapp-ryhmä käy kuumana, kun jokainen vuorollaan yrittää ehdottaa päivää, joka sopisi itselle ja mahdollisimman monelle.
Ikinä ei sovi kaikille.
Jusu seuraa keskustelua vierestä. Välillä alkaa ahdistaa, ja hän heittää puhelimen kauemmas sängyn toiselle laidalle niin kuin se polttaisi. Hän on aina järjestänyt aikaa perinteisille pikkujouluille, niin mahdottomalta kuin se kalenteriin vilkaistessa on tuntunutkin. Pikkujoulut ovat olleet se yksi kerta vuodesta, jolloin Jusu tapaa muitakin lapsuudesta ja nuoruudesta tuttuja kuin parasta lapsuudenystäväänsä ja kaasoaan Hannaa.
Pitäisi mennä nytkin —
— mutta Jusu ei pysty. Ei pysty. Ei jakaa vastata muiden aikatauluehdotuksiin, ei viitsi ottaa kantaa suunnitelmiin. Ajatuskin siitä, että hän kirjaisi menon kalenteriinsa ja sitoutuisi menemään paikalle aiheuttaa fyysistä ikävää tunnetta. Jos hän ei sitten jaksakaan — jos hän on itkevä, ahdistunut möykky, joka ei saa itseään meikkaamaan, pukeutumaan kauniisiin vaatteisiin, ajamaan Tammisaareen asti ja tapaamaan ihmisiä, jotka joskus olivat ystäviä tai vähintäänkin kavereita mutta joita hän tapaa enää kerran vuodessa ja joiden kanssa ei keksi helposti puhuttavaa.
Ei hän haluaisi niistä ihmisistä luopuakaan, sillä millainen ihminen hän itse on jos ei hänellä ole kuin puoliso ja ehkä kaksi ystävää, surullinen ja ihmissuhteitaan laiminlyönyt varmaan.
Mutta ehkä niin on parasta kuitenkin. Ehkä hän jättää menemättä, ja ensi vuonna ei tarvitse enää miettiä miten tunkee pikkujoulut kalenteriin, sillä tuskin kukaan häntä kutsuu, jos hän nyt vaikenee. Tuskin kukaan edes huomaa, ettei hän ota kantaa pikkujoulukeskusteluun.
Hanna huomaa. Hanna laittaa viestiä. Jusun kädet tärisevät.
Pitkään emmittyään hän vastaa hitaasti muotoillulla viestillä, jossa kertoo, miksei pysty lupaamaan, että tulisi pikkujouluihin. Sana sanalta tulee kevyempi olo, ei paljon, mutta vähäsen kuitenkin. Aiemmin hän ei ole kehdannut kertoa Hannalle, mutta miettii nyt, mitä oikein pelkäsi. Hanna on Hanna, Hanna ymmärtää aina.
Niin nytkin.
Hanna ehdottaa, että jonakin viikonloppuna hän tulee kylään Liekkijärvelle, tuo mukanaan piparitaikinaa ja glögiä, on yötä ja he pitävät ihan omat pyjamapikkujoulut.
superchill bara
Josefinasta se kuulostaa hyvältä. Ehkä hän on asiasta jopa hieman innostunut. Tekisi hyvää viettää vähän aikaa Hannan kanssa, jutella ja muistaa, että normaalin elämän aikakin kai joskus vielä tulee.
lankakerä
|
|
Sonia
Uusi ihmettelijä
Posts: 13
Oma heppa: Cormac
|
Post by Sonia on Nov 10, 2023 10:03:41 GMT 2
Liekkijärven kylänraitti on aamupäivällä hiljainen, ja saan rauhassa asioida kaupassa. Tytöt on mukana, Anton on töissä ja mulla on taas koko päivä aikaa hoitaa asioita.
Ostoskärryn yksi pyörä on jotenkin vääntynyt ja koko kärry heijaa edestakaisin ja työnnettäessä viettää jyrkästi vasemmalle. Ladon ostoskärryyn silliä ja perunoita, sillä mieleni tekee sillipannua. Suomessa kauppojen kalavalikoima tuntuu Norjaa suppeammalta ja kauhukseni Antonkin on kertonut, että on syönyt lähinnä lohta - ihmettelen sitä suuresti, merihän on täynnä kaloja! Aionkin hiljalleen tutustuttaa Antonin myös muiden kalojen makuun.
Kotona on mukavaa, mutta vaikka tytöt pitävätkin jokseenkin kiireisenä, koen välillä ajan tuskastuttavan pitkäksi. Tuntuu, että elämästä puuttuu jotakin - ystäviä, mielekästä tekemistä, harrastuksia. Onhan mulla Anton, muttei sekään täysin pysty korvaamaan mun kaipuuta, että olisi edes yksi ystävä jonka kanssa käydä vaikka kahvilla tai lenkkeilemässä. Sarah tietysti, mutta se asuu Kallassa, turhan pitkän ajomatkan päässä.
Lähellä kassoja katseeni osuu korilliseen lankakeriä, jotka ovat tarjouksessa. Hypistelen vaaleita, pörröisiä ja pehmeitä lankoja ja hetkellisestä päähänpistosta sujautan pari kerää ostoskärryyn. Mukaan tarttuu myös sukkapuikkopaketti.
En ole ikinä ollut käsityöihminen, mutta näköjään vanhemmuus (ja tylsistyminen) saa ihmisen välillä tarttumaan hulluihinkin ideoihin. Jos ei muuta, niin ehkä mun neulomisyrityksistäni saisi hyvät naurut.
Sana seuraavalle: huutokonsertti
|
|
Sisu
Perustallilainen
hmm? miks katot mua noin?
Posts: 208
Hoitoheppa: Susu
Koulutaso: HeB
Estetaso: 80cm
|
Post by Sisu on Nov 10, 2023 23:08:17 GMT 2
Pieni ja pörröinen blondin pää pisti esiin oviaukosta niin suuri hymy kasvoillaan, että se näytti luonnottomalta niin kapeilla kasvoilla. Eteiseen varisi kasa puuterilunta ja lumiset kengänjäljet, kun hädin tuskin vaahtosammuttimen kokoinen pikkutyttö ryntäsi sisään tupaan posket punaisina ja silmät tuikkien. "Pappa! Pappa! Poni!"Sen enempää sanoja ei tarvittu, sillä samalla sekunnilla vanhat ja ryppyisetkin kasvot taipuivat lämpimään hymyyn, ja suonikkaat ja vahvat käsivarret tarttuivat kiinni pikkutyttöön kuin elämänsä kalliimpaan aarteeseen. Pullantuoksuisesta tupakeittiöstä kuului askeleita, kun ruskeahiuksinen nainen astui eteiseen ihmettelemään moista meteliä. "No mutta kukas se täällä, onko meijän pieni Sisilia-kulti tullu mummii ja pappaa tervehtimään!" "Onkos sitä oltu kilttejä mummille sillä aikaa kun pappa on ollu hevooshommissa?" Tyttö vain nauroi, ja nauroi vielä kovempaa, kun häntä pidellyt mies alkoi kutittaa häntä vatsasta kuin pulleavatsaista kissanpentua. Kaksi röhöttävää, vanhaa viisautta puhkuvaa ääntä yhtyi huutonaurukonserttiin, ja pian kaikki kolme yrittivät tirskahdellen estää uutta naurunpyrskähdystä syntymästä. Hetken päästä avoimeksi jäänyt ulko-ovi kolahti tuulen voimasta päin ulkoseinää puhaltaen kylmän viiman sisälle tupaan, ja sai Arvon vakavoitumaan. "Pappa hakkee vähän lissää kudetta päälle, niin sitten viiään pikku-Sisilia talliin!" "Älä päästä tyttöä sitten yksin hevosten tarhoihin", Miranda muistutti aviomiestään. Äänensävy oli tiukka, mutta kasvoilta näki, että nainen tiesi hänen sanojensa kaikuvan kuuroille korville. Hän tiesi Arvon olevan aina vähän lepsu lapsenlapsensa kanssa, eikä Sisilian kaltaista ponityttöä ollut pysäyttäminen, jos tämä jotakin päätti tehdä isovanhempiensa kielloista huolimatta. Äitiinsä tullut, Miranda mutisi ja kääntyi kannoillaan työntääkseen uuden pellillisen kanelikierteitä uuniin. "Poni! Poni!" "Nämä on hevoosia, Sisilia", Arvo korjasi lempeästi ja nosti Sisilian syliinsä, jotta tämä näkisi paremmin ruostuneen putkiaidan takana tarhaavat isot hevoset. "Nää juoksee muuten kovaa, meinaa pipo lentää papalta päästä kun viilettää niin kovin pellolla!" Sisilia repesi taas nauramaan, ja kinusi isoisältä lupaa silittää rautiasta ruunaa, joka oli seisahtanut aidan taakse uteliaana korvat hörössä. Arvo kahlasi parikymmentäsenttiä syvään lumipenkkaan tyttö sylissään ja nosti tämän istumaan ylimmän aitaputken päälle. Ruskea ruuna tökki turvallaan lapsen lumisia lapasia ja hamusi huulillaan tämän pipoa. "EI! Tuhma! Tuhma poni!" Sisilia nauroi ja tarttui kaksin käsin kiinni rakkaasta mansikkapipostaan, jonka mummo oli kutonut tälle viime jouluna lahjaksi. Sitä ei edes maailman suloisin poni saisi tuhota, niin tärkeä se oli pikku-Sisilialle. Tyttö ojensi toista kättään ja asetti sen väristen rautiaan ruunan kaulalle, joka seisoi paikallaan patsaan lailla. Hevosen iho tuntui paksujen lapastenkin läpi lämpimältä ja pehmeältä. "Sisilia, tässä on Ahti, papan ylpeys", Arvo sanoi itsevarmana ja kurotti itsekin rapsuttamaan lämminverisen ravihevosen lihaksikasta kaulaa aidan ylitse, kuitenkin pitäen kiinni tyttärentyttärestään toisella kädellä varmistaen, ettei tämä pääsisi putoamaan aidan päältä. "Juossu monta sataa starttia ja voittanut niistä lähes kaikki." "Nyt taitaa Arvo-pappa vähän juksata", kuului ivallinen ääni jostain lähistöltä. Sisilia ei ehdi seurata keskustelua, sillä tyttö on keskittynyt juttelemaan Ahtille ja rapsuttelemaan aidalle tullutta toista, punaruunikkoa pientä tammaa. Molemmat hevoset ympäröivät aidalla istuvan tytön ja haistelevat tämän kuraisten ulkohousujen lahkeita kilpaa. "Hyvä hevonen se kuitenkin on", Arvo hörähti puolustellen paikalle ilmestyneelle Peetulle. "Sitä ei voi kiistää", Peetu naurahti ja nojasi kätensä samaiseen aitaan, jonka päällä pikku-Sisilia lellitteli kahta isoisän parhaiten juoksevista ravihevosista. "Kohta voitaisiin nimetä koko talli Arnold Z:n nimen mukaan! Onkos muuten se uusi heinäkuorma tulossa kohtapuoliin? Varasto alkaa olla tyhjillään ja ne kaksi varsaakin saapuu huomenna tontille." Arvon kasvot synkistyivät, kun tämä vilkaisi ensin Sisiliaa ja hevosia ja sitten taas Peetua. "Asia kyllä hoituu, älä siittä huoli", mies ärähti niin tiukkaan sävyyn, että pikku-Sisiliakin havahtui ja pieni blondi pää kääntyi katsomaan taakseen hämmentyneenä. "Oslorandin se jalka vaikuttais olevan menetetty tapaus", Peetu jatkoi harmistuneena ja huokaisi syvään. "Niin hieno hevonen ja niin nuorikin vielä. Niin ja se kakkostallin katossa oleva kosteusvaurio pitäis kyllä saada korjattua piakkoin..." "Eikös sulle makseta työstä eikä turhasta lätinästä?" Arvo jyrähti uudestaan ja huitaisi kädellään kohti takana olevaa tallirakennusta. Taivas oli muuttunut pikkuhiljaa sinisestä pilvisen harmaaksi, kohta alkaisi taatusti sataa taas lunta. "Kyllä, kyllä..." Peetu änkytti ja kääntyi salamana takaisin tallia kohti. "Anteeksi, pomo." Kylmä tuuli puhalsi koko tallipihan ylitse, ja jostain tontin toiselta puolelta kaikui hevosen hirnuntaa. Arvo tarttui lempeästi kiinni pikku-Sisiliasta ja nosti tämän takaisin lämpimään syliinsä. "Noh, Sisilia, mennäänkös me kattomaan mitä Pumpuli-ponille kuuluu?" "Poni! Poni!" Sisilia kiljui innoissaan ja rimpuili irti isoisänsä otteesta juostakseen tämän edellä kohti punaisiksi maalattuja tallinovia, jotka näyttivät avonaisina ollessaan kuin portaalilta aivan toiseen maailmaan. Siinä maailmassa tuoksuivat aina hevoset ja heinä, ja siellä olo oli aina tervetullut ja suorastaan juhlava. Etenkin tänään, jouluaattoiltana, kun Sisilia pääsisi pienen Pumpuli-ponin selkään jokajouluiselle aattoratsastukselleen isoisän suojelevan katseen alla. ---
Sana seuraavalle: puhkuri
|
|
Matthias
Uusi ihmettelijä
Posts: 49
Koulutaso: VaA
|
Post by Matthias on Nov 11, 2023 7:57:46 GMT 2
2019….
Matthias piteli kiinni yskivän hevosen riimusta ja pyyhki kostealla sienellä sen sieraimet rään valuessa ulos. Tummanruunikko sulki yskimisen rauhoittuessa silmänsä, jääden hengittämään raskaasti. Matthias käänsi katseensa hevosesta sitä tarkkailevaan naiseen. Eläinlääkäri oli jo muutamalla tapaamiskerralla tullut tutuksi Matthiakselle.
”Missäs Kikki on? Mitä se tyttö on ajatellut, kun on mennyt ostamaan tämmöisen tapauksen. Pahinta puhkurille on tämmöinen talvella sisälläpito, kun ovet on kiinni ja ilma ei vaihdu.” Matthias viritti suupielensä irvistysmäiseen hymyyn Valborgin tiuskaistessa asiansa. Sen teki mieli sanoa, että se oli vain töissä täällä. Kikki oli tehnyt omat hevospäätöksensä, eikä poika halunnut joutua puolustelemaan naisen ostopätevyyksiä tämän suosimalle eläinlääkärille. Kiusallisuus tuntui niin painavalta, että Matthias epäili oman hengityksensä olevan yhtä raskasta kuin pesuboksissa seisovan Benin. Valborg ruksi jotain taskuvihkoonsa ja osoitti kynän päällä Matthiasta. ”Määrään sille prednisolonikuurin, mutta tulee kuules tupenrapinat, jos tuo ei nyt pääse pihalle. Sen olisi parempi pihatossa. Ja liottakaa sen heinät herran tähden.” ”Liotetaan jo…” Matthias mumisi Valborg taitellessa vihkonsa kiinni. Sekunnin mietittyään nainen kurtisti kulmiaan ennen Matthiasta päästä varpaisiin katsomista. Kylmät väreet kulkivat pojan selkärankaa pitkin puistatuksena.
”Hmm…” Valborg naksautti kuulakärkikynän terän piiloon. ”Ethän ole raskaana?” Matthias kavahti saaden Benin nostamaan päänsä niin, että karsinan kiinnitysketjut kilisivät. ”Ei, en ole”, vastaus tuli painokkaana. ”Hyvä. Sitä lääkettä kun ei saa raskaana olevat käsitellä. Paljonkas tuo otus painaa? Yksi milligramma per kilo…” Hevosen korvat heilahtivat Matthiaksen huokaistessa.
seuraavalle sana: luuta
|
|
|
Post by Emmy on Nov 12, 2023 0:20:32 GMT 2
Sonia oli päässyt tänään ratsastamaan molemmat hevoset. Antonilla oli ollut töitä tai jotain menoja, joten Sonia oli tuonut kaksoset minun huomaan. Olivia vietti viikonloput tällä hetkellä mummolassa, joten minulla oli molemmat kädet vapaana. Jätimme vauvat pihalle nukkumaan vielä päiväuniaan samalla kun näytin Sonialle paikat tallissa. "Chicon karsina on tässä ja Lilin on melkein sitä vastapäätä" näytin ja esittelin nimiä karsinoiden ovessa. "Satulahuone on täällä" jatkoin ja käännyin kulkemaan käytävän toiseen päähän. "Ja vessa heti tossa portaiden vieressä" lopetin ja avasin satulahuoneen oven astuakseni sisään. Joku oli virittänyt luudan heti oven toiselle puolelle kuin tarkoituksella ansaksi. Olin jo kompastumassa siihen, kun Sonia sai minua kyynärvarresta kiinni ja piti pystyssä. Sain kepit takaisin alleni ja tasapainon takaisin. "Kiitos" puuskahdin. "Kohta sulla murtuu toinen jalka" Sonia totesi. "Sehän olis mahtavaa.." mumisin "kuka tän luudan on tähän laittanut.. tosi vaarallinen" jatkoin kärttyisesti. Sonia nosti luudan nojaamaan siististi seinää vasten ja jatkoin Chicon ja Lilin tavaroiden esittelyä.
Kun olin neuvonut missä hepat majailevat ja olimme käyneet nostamassa kaksosten vaunut minun eteiseeni, Sonia lähti heppahommiin ja minä jäin ihastelemaan tuhisevia vauvantuoksuisia ihania pikku nyyttejä.
Seuraavalle: uni
|
|
Valtteri
Perustallilainen
Posts: 111
Hoitoheppa: Sirius
Koulutaso: HeB
Estetaso: 120cm
|
Post by Valtteri on Nov 12, 2023 18:08:14 GMT 2
Valtteri heräsi omasta sängystään, sen sängyn vierellä seisoi äiti ja Anna molemmat hymyili innoissaan. "Shh, tule", äiti kuiski ja Valtteri hieroi silmiään, nousi sitten ylös. Se ei vaihtanut yövaatteitaan pois, kaikki kolme hiippaili hiljaa alakertaan ja keittiöön.
Valtteri sai työkseen keittää kahvia, äiti tiesi ettei pojasta ollut leivän tekoon tai appelsiinien puristamiseen. Se mittasi kuppiin kahdeksan vettä ja kahdeksan kahvia, niin äiti oli käskenyt.
Isä nukkui, Valtteri mietti kun he hiipivät huoneeseen miten se näytti kerrankin onnelliselta. Hän ei ollut kovin usein nähnyt, kun isä nukkuu. Niin tapahtui oikeasti vain kerran vuodessa, äidin luvalla, isänpäivän aamuna.
Juuri, kun Valtteri on koskemassa isää herättääkseen sen, poika herää omasta unestaan.
Se tuijottaa huoneensa ikkunaa, on vielä yö ja pilvettömällä taivaankappaleella jonka se ikkunasta näkee, näkyy revontulia. Valtteri katsoo valojen tanssia, yrittää keskittää kaiken ajatuksensa niiden seuraamiseen, ettei sen tarvitsisi ajatella untaan.
Valtterin tekee mieli soittaa Jasmiinalle, pyytää että se veisi sen ajatukset pois kuten viime vuonna.
Mutta kuten isänpäivä, sekin ajatus oli enää unta Valtterille. Jasmiina ei enää halunnut olla hänen kanssaan eikä poika voinut syyttää toista päätöksestään. Kaikista pojista ei ollut isiksi, pojiksi tai poikaystäviksi. Joidenkin poikien oli parempi pysyä vain kädenvarrenmitan päässä.
----
Seuraavalle sana: pisara
|
|
|
Post by Piritta on Nov 13, 2023 14:14:20 GMT 2
Marraskuun pimeys ja ajoittainen räntäsadekaan ei himmennä Davidin (ei, ei deivid) liekkiä. Meksikolainen rakastajani saapuu Suomeen ja pistää kaikenlaiset sukat — niin pehmoiset villa- kuin pornahtavat stay up -sellaisetkin — pyörimään niin vinhasti, etten muista sellaista kokeneeni edes myöhäisteininä hormonien hyrskytessä hurjimmillaan.
Mies on viimeistä pisaraa myöten kuuma. Hänessä on rentoa karismaa, ja hänen kielensä on kerkevämpi kuin yhdelläkään aiemmalla kumppanillani ikinä. Tarkoitan: hän kehuu, imartelee ja ihailee niin imelästi, että se voisi olla vähän ällöä ellen olisi niin ilahtunut ja ellei hän tekisi sitä niin luontevasti. Tunnen itseni jumalattareksi. (Ja kerkeää se kieli paljon muutakin kuin kehua.)
Mua ei haittaa yhtään tulla nähdyksi kaupungilla Davidin kanssa. Joinakin iltoina käymme Fleimissäkin. David tanssii mielellään, juo mielellään, suutelee mielellään nurkkaloossissa ja maksaa mielellään taksin, kun on aika mennä — ja kotona hän on yhä toimintakykyinen, mikä on raikasta vaihtelua eräisiin muinaisiin kumppaneihini nähden. Aamulla David keittää vahvaa kahvia ja käärii tupakan valmiiksi, ja musta on hyvällä tavalla kotoisaa katsella, kun se nojailee parvekkeen kaiteeseen ja katselee asuntoni ikkunoiden takana avautuvaa suomalaista metsää kuin se olisi toisiksi upeinta mitä hän on koskaan nähnyt. Sisään tullessaan se tuoksuu tupakalta, pikkupakkaselta ja joltakin raikkaan miehekkäältä tuoksulta, joka tallentuu visusti muistiini ja jota tulen kaipaamaan, kun David joulukuun alussa palaa kotimaahansa.
Rotta
|
|
Kiril
Perustallilainen
Posts: 248
Hoitoheppa: Paahtis
Koulutaso: ???
Estetaso: ???
|
Post by Kiril on Nov 13, 2023 15:51:31 GMT 2
Isänpäiväsunnuntai. Alkuilta, aurinko on juuri laskenut. Sen pahemmimn Kiri, Valtteri kuin Adakaan ei ole lähtenyt minkään sortin asiaankuuluvalle perheillalliselle. Siksi ne on paikalla juuri parahiksi todistamassa, kun Savusalontiekin äkkiä pimenee.
Valokatkaisijoita rämpytetään. Pakastepizza otetaan lannistuneena uunista. Lisää puita takkaan.
"Ei saatanaaa, ei perkeleee, ei jumalauta vittuuu", Valtteri hetkeä myöhemmin laulaamumisee sähkökaapin namiskoja käännellessään luritusta, jonka on oppinut jostain opiskelijatapahtumasta. Kiri on samaa mieltä ja yrittää näyttää kynttilällä valoa. Steariinia valuu taas sormille. Kiri irvistää.
"Ada onks sul sitä otsalamppuu jossain?", se kysyy Adalta, jonka toivoo edelleen seisovan siinä parin metrin päässä. Pilkkopimeässä on vaikea sanoa varmaksi.
"Se on tallilla", Adan ääni kuuluu pahoittelevana.
"Okei meen hakeen puhelimen--"
Portaat narisee, kun joku tulee alas kylmän valokeilan saattelemana.
"Mul on täs", verannalta viimein palannut Miilo sanoo ihan hiljaa, kun suuntaa valon sähkökaapin ja Valtterin suuntaan. Sen ääni on tavallista painuneempi. Kiri arvaa, että sen kurkkua kuristaa Lotan ja Estellen isänpäiväpuhelun jäljiltä. Tekisi mieli välittömästi häipyä sen kanssa yläkertaan tai ulos lumisateeseen tai sellaiseen yhden pitkän halausken kokoiseen maailmaan, että puhelu unohtuisi. Valitettavasti Savusalontie vaatii huomiota ensin.
"Täält meni taas valot", Kiri naurahtaa tuskastuneena ja hapuilee Miilon käden omaansa pimeyden halki.
Miilo puristaa Kirin sormia ja sanoo värittömästi: "Oho en huomannu."
"Tuol ei ees myrskyä", sähkökaappia rohkeasti ronklaava Valtteri mutisee.
Kiri kurottautuu Valtterin ohi ja yrittää naksauttaa kaikkia namiskoja päälle, pois, päälle, jos vaikka talo kuuntelisi päävuokralaistaan jotenkin paremmin. Ei mitään vaikutusta.
"Helenoil on valot. Ja katulamputki palo äsken. Onks sil merkityst?"
"Sulake?", Ada sanoo vaisusti jo toistamiseen.
Toistamiseen Kiri tarkistaa asian. "Ei oo. Jos joku rotta on järsiny johdot poikki...?"
"Ei ainakaan Ilona", Ada lupaa, "se on koulutettu hyvin."
Adan huomio saa Kirin miettimään kuumeisesti, olisiko Toffo voinut olla asialla.
"Ilona vois vaikka korjaa mun ikkunankin, se on alkanu vuotaan taas... Tää luhistuu koko kämppä niskaan", Valtteri mumisee.
Kukaan ei voi väittää muuta.
Ehkä noin tunnin kuluttua kaikki luovuttaa. Joku tilaa pizzaa. Bruno tuo verannalle pinon litteitä laatikoita, ja ne oikeille omistajilleen jaettuaan talon asukkaat vetäytyy taas omiin oloihinsa. Kiri lojuu ullakkohuoneessa Miilon kanssa. Samalla kun Miilo syöttää sängyn alta löytämälleen Toffolle lohipizzansa parhaita paloja, Kiri onkii käteensä oman laturin päähän hylätyn puhelimensa.
LiekkiSähkö? Google? Anton? Kenen puoleen tässä muka pitäisi kääntyä?
Viestisovelluksessa on auki yksi luonnos, jonka Kiri poistaa. Turhaa ja teennäistä onnitella, se päättää, eihän se ole vaihtanut sanaakaan isänsä kanssa yli vuoteen. Vain hieman alaspäin scrollaamalla löytyy toinenkin ketju, joka ei näytä siltä, miltä sen kuuluisi. Äiti - 12 lukematonta viestiä. Kiri ei ole jaksanut avata sitä hetkeen.
Kiri puree huultansa ja klikkaa viestit auki. Se lukee viestin toisensa jälkeen. Virallisia asioita -- laskunselvittelyitä ja kuntotarkastuksia ja asuntomarkkinatilanteita ja lisää kuntotarkastushommia ja paloturvallisuusriskejä ja-- Palautettuja vuokria? Viimeiseltä kahdelta kuulta?
Pankkitiliäänkään Kiri ei ole uskaltanut katsoa hetkeen. Se olisi ehkä saanut huomaamaan, että jokin on nyt hassusti.
Hetken on ihan hiljaista. Sitten Kiri hieraisee kämmenellä naamaansa, vetää syvään henkeä ja tyrskähtää absurdista, ilottomasta naurusta. Miilo kääntyy katsomaan, kynttilänvalossakin sen ilmeen tunnistaa kysyväksi. Vähän huolestuneeksi.
"Siis täältä on katkastu sähköt. Tarkotuksella."
Seuraavalle: munkki
|
|
Sulo
Uusi ihmettelijä
Posts: 6
Hoitoheppa: Dippi
Koulutaso: Alkeis-Jatko
|
Post by Sulo on Nov 14, 2023 12:30:36 GMT 2
Sulo oli juuri hoitanut ratsunsa jatkotunnin jälkeen. Nyt hän istui Dipin karsinassa ja rapsutteli sen pehmeää turpaan. Sulo oli ollut jo yli kuukauden Dipin hoitaja ja ei voisi olla ylpeämpi pestistään. Muiden (isompien) tallilaisten juttuihin hän ei ollut vielä ihan päässyt mukaan, mutta ainakin suurin osa oli tosi avuliaita. Sulo notkui tallilla aina kun siihen äiti suostui ja autteli kaikessa missä osasi. Hänestä oli muodostumassa hyvä hevosmies. Dipin kanssa hän oli puuhaillut pihalla harjapuomilla ja karsinassa. Pieniä temppujakin Sulo oli yrittänyt opettaa ja Dippi melkein osasi jo kumartaa. Ainakin se osasi vähän kurottaa päätä etujalkojen väliin, jos sen sinne houkutteli porkkanalla.
Kun tallissa ei ollut tekemistä, Sulo yleensä notkui maneesin laidalla seuraamassa tunteja. Niistä opi tosi paljon! Äiti kyllä yleensä tuli hakemaan liian aikaisin. Niinkuin tänään. Ärsyttävästi se myös osasi etsiä Suloa oikealta karsinalta. "Hei kulta" se oli äiti-A. "lähdetääs kotiin! Siellä on ruoka valmiina ja äiti-K teki jälkiruoaksi munkkeja!" Äiti-A intoili. "Okei.." Sulo mutisi. "Heippa Dippi, nähdään taas" hän kuiskasi Dipille ja silitti vielä sen turpaan.
Kotona oli onneksi hyvää ruokaa ja äiti-K:n tekemät munkit olivat Sulon mielestä kaikista parhaita maailmassa!
Seuraavalle: jouluvalo
|
|
|
Post by Jusu on Nov 15, 2023 10:24:30 GMT 2
Tuuli pyörittelee suuria lumihiutaleita hitaan tanssin pyörteissä. Josefina pysähtyy katselemaan niitä, ja Rasmus pysähtyy katselemaan Josefinaa. Pihavalo heittää naisen kasvoille kirkkaita valoalueita ja syviä varjoja.
Josefinassa on jotakin rauhallista, kun hän katselee taivasta ja vääjäämättä lähestyvää talvea. Oma itsensä hän ei vielä ole, mutta pilkahduksia vanhasta tutusta Josefinasta voi kuitenkin jo silloin tällöin tavoittaa. Rasmus astuu lähelle, halaa elämänkumppaniaan ja nojaa poskensa tämän viileää poskea vasten. Mielessä vilahtavat tuoreet muistikuvat tanssitunnilta, jolta he ovat juuri palaamassa (Rasmus Alsila ei voi uskoa olleensa tanssitunnilla).
Josefina nauroi. Ei aluksi, kun häntä vielä jännitti niin kovin, mutta loppua kohden kun heidän toivottomuutensa oli jo valjennut kaikille osapuolille eikä mitään enää otettu vakavasti. Kun Kiri siirteli omin käsin Rasmuksen raajoja seitsemättä kertaa saadakseen jotakin liikeratoja havainnollistettua tälle paremmin kuin mihin näyttämällä kykeni ja Josefina istui lattialla huoneen nurkassa ja suupielten nyintä kävi vastustamattomaksi. Kun he lopuksi taas liikkuivat (sitä oli vaikea kutsua vielä tanssiksi, vaikka kai suuntaus oli jo oikea) yhdessä. Josefina nauroi ja nojautui kevyesti Rasmusta vasten ja vaikutti Josefinalta.
Lumihiutaleiden liike on sulavampaa kuin heidän, mutta kyllä hekin vielä oppivat.
"Missähän meidän jouluvalot on? Musta tuntuu, että tänään on korkee aika laittaa ne esille ja palamaan", Rasmus sanoo ja painaa pusun jonnekin Josefinan leukaluun tienoolle. "Mä luulen, että ne on siinä laatikossa siivouskaapin päällä olevassa yläkaapissa", Josefina osaa heti kertoa. "No hyvä. Mä ehdin laittaa ainakin osan, ennen kuin meen heittämään hevosille ruoat", Rasmus päättää, kun he kävelevät kotiovelle. "Ja sitten mä laitan loput kun tuun." "Kuulostaa kivalta", Josefina hymähtää sovittaessaan avainta lukkoon. "Vaikka mä olen kyllä aina tehnyt vähän joulusiivousta jo ennen valojen laittoa..." "Shh", Rasmus hiljentää puolisonsa tehtävälistan laatimisen. "Tiiätkö mitä? Tänä vuonna me voitaisiin ulkoistaa se siivoaminen. Tilataan kotisiivous joltain firmalta. Mä en oikeastaan tiedä, miksei me olla aina ennenkin tehty niin. Voitaisiin ottaa siivous vaikka kerran tai kaksi kuussa muutenkin ja käyttää omaa aikaamme johonkin muuhun."
Hetken aikaa nainen näyttää siltä, että hän aikoo vastustaa ehdotusta.
Sitten: "Se on kyllä varmaan hyvä idea."
Rasmus hengittää ulos, ripustaa takkinsa naulakkoon ja hymyilee.
"No hyvä sitten, se on päätetty. Ja muutenkin, joulu, eikö tehdä se ihan rennosti. Mulle ainakin käy äitientekemät laatikot ja valmiina ostetut kalat, enkä mä usko että Joekaan valittaa, jos se nyt siis on tosissaan tulossa tänne kylään jouluksi", mies juttelee. "Todennäköisesti Joe on vain onnellinen, jos saa valmislaatikoita sen sijaan, että me yritettäisiin niitä tehdä itse", Josefina sanoo ja on tosissaan, vaikka tirskahtaakin sitten ja nytkäyttää naurahduksellaan Rasmuksenkin suupielet ylöspäin. "Siinä sä olet varmasti ihan oikeassa", hän sanoo ja lähtee sitten hilpeänä penkomaan jouluvalolaatikkoa.
Se on hyvä ilta. Iltatallin jälkeen he syövät iltapalaa jouluvalojen himmeässä loisteessa ja katsovat amerikkalaista hömppäjouluelokuvaa, vaikka on vasta marraskuun puoliväli. Josefina kietoutuu lämpimänhöttöiseen eskapismiin ja ajattelee, että ehkä tulevaisuudella on vielä lisää huolettomia hetkiä tarjottavanaan.
Pakomatka
|
|
|
Post by Ada Laine on Nov 15, 2023 21:40:26 GMT 2
Salma on lähtenyt ratsastamaan Bonnien maneesiin ja Ada on luvannut kävellä Blisin kanssa hämärässä räntäsateessa. Adan mieli tekee pakomatkaa jonnekin lämpimään, kauas hevoshuolista. Tontun kauppakirjat on virallisesti allekirjoitettu edellisellä viikolla ja ori on nyt Ilvessuolla työskentelevän Aleksandran hevonen, ei enää Adan. Nainen tietää tehneensä oikean päätöksen hevosen kannalta, mutta tilanne myynnistä päättäessä oli aivan eri. Silloin Bonnie ja Bliss olivat terveitä ja Ada oli puhunut Salman kanssa Aginkin lainaamisesta aika-ajoin. Nyt Agi on löytänyt hoitajan, sen Olivian jonka Ada tuntee etäältä, ja Bliss saa vain kävellä.
Räntäpisara tunkeutuu Adan huivin alle ja hän värähtää kylmästä, rapsuttaen Blisin kaulaa. Näinä päivinä Salma ei tarvitse ratsastusapua usein ja Ada päätyy kävelyttämään Blisiä. Kyllä Ada ymmärtää, hän on hevostenhoitaja, ei ratsastaja. Joskus Ada on kateellinen muille Seppeleläisille, joiden elämää seuraa sivusta. Vaikka joku Eedi saa ratsastaa joka päivä yltäkylläisyyteen saakka ja tuntuu tuntevan kaikki Seppeleessä. Ada viihtyy omissa oloissaan, mutta osaa myöntää, että joskus suhteista tallilla kävijöihin varmasti olisi hyötyä. Eikä Ada ikinä kehtaisi valittaa Salmalle. Salma varmasti ymmärtäisi, mutta Ada ei halua olla vaivaksi eikä Adalla ole mitään oikeutta Salman hevosiin.
Bliss jatkaa kesken jäänyttä heinien hidasta mutustelua karsinassa kun Ada kolmannen kerran tänään avaa hevosten myyntisivuston. Vain ikkunashoppailua, hän vakuuttaa itselleen.
_________________________
Seuraava sana: Ikävä
|
|
Iiris
Perustallilainen
Posts: 117
Hoitoheppa: Vappu
|
Post by Iiris on Nov 15, 2023 22:04:23 GMT 2
Iiris irvistää, kun se tajuaa, että sillä on ikävä Liekkijärveä. Kaikista maailman paikoista sillä on ikävä Liekkijärveä, jossa on huono netti, ja jyväjemmareita, ja peuroja takapihan omenapuiden alla, ja jossa bussi kulki muutaman kerran päivässä.
Se on juuri Töölönlahdella lenkillä - ilman koiraa. Se on vaihtanut pitkästä aikaa juoksujalan vakkariproteesin tilalle, ja se koittaa olla huomioimatta vastaan tulevien lenkkeilijöiden ilmeet. Iiriksellä on vähän kylmä; myöhäisilta on tuulinen, Helsingissä tuulee aina. Liekkijärvellä ei tuule, ei samalla tavalla. Töölönlahden tie on valaistu, kelmeänvalkeat valot luovat pitkiä varjoja tielle, vastaan tulevat ihmiset ilmestyvät aina valon alle, sitten häviävät pimeään vain ilmestyäkseen uudestaan seuraavan valopilarin kohdalla. Iiriksen hengitys huuruaa ilmassa, hiki virtaa kuumaa ihoa vasten kun Iiris hidastaa tahtiaan ja istahtaa satunnaiselle penkille. Sen pinta on täyttynyt graffiteista; Iiris katsoo tageja, etsii vanhoja nimiä, etsii jos löytäisi jotakin tuttua. Joskus Iiris tiesi, kuka teki minkäkin tagin. Ei läheskään kaikkia, mutta pari sen kaveria jätti jälkensä maailmaan kaikkialla. Enää Iiris ei tunne niitä. Mielessä välähtävät Liekkijärven tanssilavan tagit; Iiris oli katsonut niitä humalaisin silmin venetsialaisten iltana. Siellä oli tageja, katossa luki VITTUJÄRVI, uudelleen ja uudelleen raaputettu ja taas sutattu A ja C, sitten taas A ja R, sitten A ja E, ja sitten taas A ja C ja viimeisimpänä A ja M. Iiris oli pohtinut silloinkin, tiesikö se, kuka graffiteja ja raaputuksia olisi tehnyt. Se varmaan tiesi ainakin jonkun. Iiriksen vatsanpohjasta ottaa, kun se tajuaa, että se tietää enemmän Liekkijärvestä kuin Helsingistä nykyään. Se tietää, kuka on ollut kenen kanssa ja se tietää, milloin Fleimiin pääsee ilmaiseksi ja milloin kauppa menee kiinni ja tietää, mistä sen suosikkisipsit löytyy. Se tietää lähipizzerian numeron ja tietää taksikuskeja nimeltä. Sen vatsanpohjasta ottaa myös, kun se tajuaa, että se varmaan tarkoittaa, että Liekkijärvi on nykyään sen koti.
---
Sana seuraavalle: Pakkasukko
|
|