Tekstijuna

[Ada Laine]

Ulkona on kylmä, pakkanen paukkuu nurkissa. Pakkasukko käynyt, sanoisi mummi. Eedi vetää peiton tiukemmin päälleen ja käpertyy sängyn pehmeään syleilyyn pimeässä. Hiljainen hyräily kantautuu kylpyhuoneesta, saa Eedin hymyilemään. Ääni on tuttu, turvallinen, tuudittaa Eedin unen rajamaalle. Sänky notkahtaa ja Eedin asento muuttuu luonnostaan.
”Heiii älä viel nukahda” ääni vieressä havahduttaa Eedin takaisin hereillä olon maailmaan ja se venyttelee kroppaansa peiton alla haukotellen.
”Miks?” Eedi marisee. Eedi venyttää sanaa haukotuksen mukana, yrittäen nähdä pimeässä. Sana kuihtuu kuiskaukseksi, kun toinen kroppa sujahtaa peiton alle ja käsi löytää Eedin kyljen, viileät huulet Eedin omat. Eedi huokaa, painautuu toisen pehmeyttä vasten.
”Koska en oo saanu hyvän yön pusua”, Kata nauraa Eedin huulia vasten suudelma päättyessä. Eedi painaa otsansa toisen rintakehää vasten, Kata silittää Eedin hiuksia kunnes toinen nukahtaa, vaipuen itsekin hitaasti uneen.

Myöhemmin Eedi toivoo, että olisi taas jokin lukuisista öistä silloin aiemmin. Viisi vuotta sitten, kun elämä oli yksinkertaisempaa ja Eedillä kaikki hyvin.

_____________

Sana seuraavalle: vaniljajäätelö

[Emmy]

joskus 2014 kesällä..

Lämmin kesäpäivä on parhaimmillaan. Emmyn paljas reisi hankautuu Patronin lyhyttä karvaa vasten ja poni tuoksuu ihanasti hevoselle. Selkä on luikkuponilla hieman luinen, mutta kyljet ovat pehmeät. Emmy kääntyy katsomaan taakseen, Bonnie ja Salma seuraavat heitä pölyisellä hiekkatiellä. Salma nostaa katseensa ja hymyilee Emmylle. Emmy hymyilee takaisin. Heinäkuun kuumuus on hieman lakastuttanut kesäkuun kukat. Ilmassa tuoksuu kesä ja helle, aurinko porottaa täysin pilvettömältä taivaalta niin korkealta kuin se Suomessa ikinä pääsee paistamaan. Ilmassa on melkein Etelä-Eurooppalainen kuumuuden tunne. Heinäsirkka siristelee jossain pusikon uumenissa ja pieni tullenvire heiluttelee laiskasti puunlehtiä. Hevosten kavioiden kopse rahisee hiekkatiellä ja nostaa kuivaa hiekkaa pölynä ilmaan. Päivä on rauhallisen uninen, juuri sellainen kun tällaiset kuumat hellepäivät tuppaavat olla, kun kukaan ei jaksa tehdä mitään rasittavaa.

Hiekkatie aukeaa vihdoin rannalle. Emmy on ihan valmis järveen. Kuumuus on korventanut sen paljaat olkapäät ja shortsitkin tuntuvat liialta vaatetukselta. Emmy päättää ratsastaa Patronin suoraan veteen, ehkä märät shortsit hieman viilentäisivät paluu matkalla. Yläosan Emmyllä ei olekkaan kuin toppi.
"Vika vedessä maksaa jäätelöt!" Emmy huutaa ennen kuin kannustaa Patronin raviin ja suuntaa sen turhan kohti järveä.
"Hei! Ei reilua!! Otit varaslähdön!" Salma huutaa ja kannustaa samalla Bonnieta eteenpäin.
Emmy on jo luullut voittaneensa, kun Patron tekee äkkikäännöksen ennen vesirajaa ja kilpaa emmyn hiekalle.
"Hahaa! Voitin!" Salma riemuitsee ja kääntyy sitten katsomaan Emmyä. "Voi ei, eikai suhun sattunut?" Hän kysyy.
"Äh, ei" Emmy sanoo ja lähtee pyydystämään karannutta poniaan.
Toisella yrittämällä Patroninkin uskaltautuu veteen kastelemaan kavionsa.

Virkistävän uimahetken jälkeen kaksikko ratsastaa jäätelökioskille.
"Sun piikkiin!" Salma sanoo ja hymyilee Emmylle.
Emmy näyttää Salmalle kieltä ja maksaa jäätelöt. Salma valitsi itselleen vanhan ajan vanilijajäätelön ja Emmy vanhan ajan mansikkajäätelön. Paluumatka kuluukin mukavasti jäätelöitä syöden.

Seuraavalle: kauppakassi

[Manny]

( Mannyn spin off : )

Säätiedote lupailee kohtalaista ajokeliä koko maahan. En tosin ole ihan varma, mikä on "kohtalainen" - lunta ainakin on luvassa illalla pohjoisessa, jota kohti olen suuntaamassa.

Koirat pyörivät levottomasti jaloissa. Ne tajuavat, että auton pakkaaminen tarkoittaa lähtöä jonnekin, ja haluavat varmistaa että pääsevätkö ne mukaan. Tällä kertaa ne pääsevät - rinkka, kitara, koiranruuat ja kauppakassit on pakattu takapenkille, takakonttiin olen juuri levittänyt viltin jotta koirilla olisi mukavampi matkustaa.

Tarkistan, että kaikki on mukana, ennen kuin kehotan Bonnieta ja Jackieta hyppäämään kyytiin. Ne loikkaavat onnellisina takakonttiin ja hännät heiluen jäävät odottamaan, että matka alkaa. Tarkistan että ovi on lukossa, ettei valot ole jääneet päälle, ja kun en enää keksi mitään tarkistettavaa, rojahdan viimein autoon ja käynnistän moottorin.

Kaikkea sitä ihminen tekeekin rentoutuakseen.

---

Sana seuraavalle: teema

[Valtteri]

Valtteri oli alkanut käymään aktiivisemmin salilla. Ei sillä, että pojalla olisi aikaa tehdä elämässään vielä lisää asioita, mutta se antoi hyvän alustan kaiken sisälle kerätyn kuohun purkamiselle. Liekkijärven sali ei kuitenkaan ollut mikään siisteyden mekka, siellä haisi hiki ja erityisesti miesten pukuhuoneen tuoksumaailma oli sellainen, ettei huoneessa voinut hengittää viittä minuuttia pidempään.

Suihkuun poika ei ollut uskaltanut edes vilkaista.

Sen vuoksi Valtteri käveli joka päivä salilta hikisenä kotiin, jossa se vasta meni suihkuun. Se oli toki hyvä loppuverryttely ja samalla sai puhdistettua nenäontelonsa testosteronien kakofoniasta raittiissa alkutalven ilmassa.

Kotona ei kuitenkaan odottanut lämmin suihku, ei vaikka Valtteri väänsi suihkun hanaa mihin suuntaan. Vettä ei vain tullut.
"Ootko sä sentään maksanut vesilaskun?" poika kysyi Kiriltä jonka oli saanut houkuteltua ihmettelemään asiaa alakertaan asti.
"No siis..." Kiri mutisi. Valtteri ei ollut vihainen, mutta Savusalontien teema viime aikoina oli ollut melko selkeä.

Valtteri kaivoi puhelimensa esiin, soitti ensin Vilille, mutta se ei vastannut ja sen jälkeen Riinikselle.
"Saanko käydä teillä suihkussa, meillä ei tuu vettä?"
"Tuu vaan, Manny lähti koirien kanssa Lappiin viikonlopuks. Jos ei haittaa muuttolaatikot?"
"Mulle riittää jos teillä tulee lämmintä vettä hanasta", Valtteri nauroi ja pakkasi laukun mukaan. Ehkä se voisi viipyä pidempäänkin kuin yhden suihkun verran.


***


Seuraavalle sana: pyykinpesukone

[Jusu]

Tunnelma on kuin jossakin niistä heppakirjoista, joita Josefina on nuorena lukenut. Hento lumikerros loihtii ympäristön kauniimmaksi, valoisammaksi ja hiljaisemmaksi. Hevosten kavioiden askellus kuulostaa erilaiselta kuin ennen sään muutosta talvisempaan suuntaan.

Vielä tämä lumi ehtii sulaa ennen joulua, Josefina arvelee itsekseen, ehkä jo ennen huomisaamua, mutta onhan se nyt mukavaa. Se antaa toivoa valkeasta joulusta, ja muutenkin — hän on aina rakastanut talvea. Josefina toivoo, että hän osaa rakastaa sitä tänäkin vuonna.

Teddy ei onneksi ole milläänsäkään maiseman muutoksesta. Ensimmäisenä valkeana aamuna se pysähtyi tallin ovensuulle ihmettelemään, kun sitä oltiim viemässä tarhaan. Yön aikana valkoiseksi muuttunut maisema vaati hetken tuijottelua, sitten puoliveriori pääsi yli yllättyneisyydestään. Se esitti tarhass riemukkaita loikkia, ehkä pakkasen piristämänä. Nyt se seuraa Akua niin kuin olisi aina kahlaillut lumen halki. Ei elämää kummempaa, Teddy tuntuu tuumaavan. Se sopisikin täydellisesti heppakirjaan, Josefina ajattelee ja rapsuttaa komean ratsunsa harjantyveä.

Edellä ratsastava Rasmuskin sopisi. Jos Rasmus olisi hevoskirjan hahmo, olisi hän kaikkien ihailema repejussilamainen lukijoiden ja kirjan tallityttöjen haaveiden kohde. Sellaisia poikahahmot aina tuntuivat niissä kirjoissa olevan. Mutta jos Rasmus olisi repejussila, ei se olisi Josefinan kaltaisen sivuhahmon kanssa. Se päätyisi heilastelemaan kirjasarjan sankarittaren kanssa, kauniin ja upean, rohkean.

Josefina irroittautuu fiktion maailmasta ilomielin. Totuus on kuitenkin parempaa. Heillä on yhteinen arki (johon Josefina aikoo jaksaessaan järjestellä sen verran tolkkua, että hänkin jaksaa sitä uupumatta), jossa ei tarvita rohkeita sankaritarkaunottaria. Hän, ihme kyllä, riittää.

"Käydäänkö tänään katsomassa taloa", Josefina ehdottaa.
"Käydään!" Rasmus sanoo välittömästi. "Siellä on tapahtunut ihan sikana lyhyessä ajassa. Siistiä nähdä omin silmin. Kodinhoitohuonekin on kuulemma jo siinä kunnossa, että kohta voi tilata ja asentaa pyykinpesukoneenkin, ja sitten sieltä ei puutu oikeastaan mitään."
"Ihanaa, että kohta on kodinhoitohuone", Josefina huokaa. "Siitä tulee niin käytännöllinen."
"Koko talo on kyllä enemmän kuin mä oisin osannut toivoa", Rasmus myöntää. "Ei mulla riittäisi visiointikyky tommoseen."
"On kyllä ollut vähän hullun hommaa kyllä rakennuttaa taloa, vaikka ei edes olla itse kädet kiinni raksalla", Josefina puuskahtaa. "Ehkä se ja talliyrityksen pystyynlaitto ja kaikki oikeasti oli vähän liikaa kerralla."
"Joo no mutta kohta ollaan loppusuoralla", Rasmus lohduttaa.

Niin he oikeastikin ovat. Aku ja Teddy ovat kuljettaneet heidät jo kotipihan tienhaaraan. Rinteinen tontti laskeutuu heidän edessään yhä vanhassa lookissaan, ja Josefina ajattelee kuivasti, että yhden loppusuoran jälkeen alkaa vain uusi sprinttikierros. Ensi kesänä myllätään sitten jo tallia uuteen uskoon.

---

muutos

[Anni]

Laila oli alkanut kasvattaa talvikarvaa, vaikka tammaa oli loimitettu ahkerasti koko syksyn. Harjasin vaaleaa karvaa ajatuksiini vaipuneena ja kuuntelin käytävältä kantautuvia ääniä Lailan karsinan suojista. Seppeleessä oli elämää sunnuntaisinkin, vaikka tuntilaiset eivät täyttäneet käytäviä puheensorinallaan.

Hento lumikerros narskui mun ja Lailan kenkien alla, kun kävelimme hiljaisella metsätiellä. Alkuun jännittynein askelin kävellyt tamma oli alkanut rentoutua ja rytmittänyt askeltensa vauhdin tahtiini sopivaksi. Se tuntui hyvältä, sillä kehossani ei ollut yhtään ylimääräistä energiaa.

Syksy oli ollut raskas. Olin kuullut Enniltä, että Jiri oli alkanut tapailla uutta ihmistä. Tieto oli tuntunut märältä rätiltä kasvoilla – muutos oli aina vavahduttavaa, mutta samalla musta oli tuntunut, että olin menettänyt jotain lopullisesti. Vaikka Jiri ei ollut enää pitkään aikaan ollut jakanut arkea mun kanssa, se oli ollut viimeinen niitti suhteelle, joka oli elänyt vielä jollain tasolla päässäni pitkäksi venyneen eroprosessin jälkeenkin.

Laila pysähtyi kuin seinään. Vilkaisin tammaa, joka katsoi kaukaisuuteen korvat pystyssä.

”Joo”, hymähdin koirien haukunnan kantauduttua korviini jostain kaukaa. ”Hyvin kuultu.”

Laila pärskähti ja yritti hieroa päätään käsivarteeni, ennen kuin sain maaniteltua tamman takaisin liikkeelle. Sen seura oli ollut korvaamatonta ja sunnuntaikävelystä oli muodostunut perinne, jota eivät olleet katkaisseet edes syksyn sateisimmat päivät.

Muutoksen keskellä kaikesta pysyvästä oli tullut entistä tärkeämpää.

—

Sana seuraavalle: postikortti

[Iiris]

Iiris nojaa kirjoittaessaan pienen turistikaupan tiskiin. Tummat kiharat karkaavat huivin alta villeinä pään ympäri, reunustavat kasvoja. Iiriksen silmät ovat tummat, kaukaiset, kun se kirjoittaa liki maanisella vauhdilla postikorttia. Sen käsiala on levotonta, kun Iiris kirjoittaa matkastaan. Sen silmät pysähtyy postikortin osoiteriville – se on tyhjä. Iiris on jo kirjoittanut kaksi postikorttia; yhden Riinikselle, toisen Julille. Se ei vielä tiedä, kenelle se kolmannen lähettää. Mutta kortit olivat tarjouksessa; kolme hienoa, kiiltäväpintaista korttia kahden hinnalla. Korttien vieressä lepää magneetteja, rivejä keraamisia pieniä värikkäitä taloja. 

Iiriksen on vaikea saada ajatuksesta kiinni, kun se selittää kortissa, että tulee takaisin Liekkijärvelle, varmaan, aika pian, ehkä. Raven Crossing olisi hyvä aika palata, Latvian kautta Suomeen – sen pitää vain pyytää joku pakkaamaan Vappu mukaan. Eihän Iiris ole ratsastanut Vappua viikkoihin, mutta ei se mitään. Se vain haluaa käydä kaikki Latvialaisen kisakauden kisat läpi. Ei se haittaa, ei se haittaa, se hokee itselleen. 

Iiriksen korvissa humisee, kun se tunkee kirjekuoret postilaatikkoon, pelkää että magneetit hajoavat. Haittaisiko se? Ajatus on tärkein, niin se ainakin luulee. 

Iiris kääntyy katsomaan magneeteista tuttujen värikkäiden talojen rivistöä ja ottaa puhelimensa esille, katsoo viestit. Uusia viestejä ei ole, vain äidiltä tulleet avaamattomat viestit välkkyvät näytöllä. Iiris tunkee puhelimen taskun uumeniin ja väistää pyöräilijää ja jää tuijottamaan lehtivaatteensa pudottaneiden puiden luurankoja samalla kun käärii esille vasta käärityn sätkän.

Sana seuraavalle: Lumisota

[Sulo]

Lumisota ja lumipallojen heittely oli koulun alueella kiellettyä. Sulon mielestä lumisota ja muutkin sotaleikit olivat tyhmiä ja hän yritti välttää sellaisia aina kun pystyi. Nyt Sulon paras kaveri Jade oli kuitenkin kotona kipeänä ja Sulolla ei ollut oikein ketään kenen kanssa leikkiä välitunnilla, joten hän päätyi hengaamaan muiden luokkalaisten poikien kanssa.

Aluksi pojat laskivat mäkeä muiden kanssa, mutta se ilmeisesti kävi nopeasti tylsäksi ja pojat rupesivat suunnittelemaan lumisotaa pihan perimmäiseen nurkkaan, jotta välkkävalvoja ei näkisi. Sulo ei halunnut sotaa mukaan joten jäi sivuun, yksi poika kuitenkin houkutteli Sulon mukaan. Lumisota alkoi ja Sulo katui sitä heti kun ensimmäinen pallo osui häntä ikävästi naamaan, vaikka oli kaikkien pitäisi tietää ettei päähän heitetä. Ikävää. Sulo yritti poistua paikalta, mutta pallot viuhuivat niin tiuhaan, että se oli vaikeaa. Hänen onnistui kuitenkin juoksemaan toiselle sodan välittömästä läheisyydestä hieman kauemmas ja törmäsikin opettajaan, joka oli tullut tutkimaan mitä pihan perällä oikein tapahtui.
- Mitä täällä tapahtuu?? Opettaja kyseenalaisti tiukalla äänellä. - Lumisota on koulun alueella kielletty ja kaikki kyllä tiedätte sen!!
- Kaikille jälki-istuntoa! Opettaja sanoi ja alkoi luettelemaan nimiä. Lopuksi hän sanoi myös Sulon nimen.
- En heittänyt mitään!! Sulo vastusti. - En olisi halunnut edes osallistua tähän.
- Ei sillä ole väliä, jälki-istuntoa ja kirjoitan teidän kaikkien vanhemmille wilma-viestiä, opettaja sanoi ja alkoi paimentaa oppilaita sisälle kellon soidessa.

Suloa harmitti. Ja kiukutti. Tämä oli ihan epäreilua. Hän ei ollut edes tehnyt mitään, eikä halunnut alkujaan edes olla paikalla ja nyt hän istui turhaan jälki-istunnossa, vaikka pitäisi olla jo tallilla. Toivottavasti äidit ei kiellä tämän seurauksena talleilua ja Dipin hoitamista. Ehkä jos Sulo oikein selittäisi, he ymmärtäisivät, ettei Sulo oikeasti halunnut olla mukana lumisodasaa.

Seuraavalle: makaroonilaatikko

[Salma]

Salma kertoo:

Aleksanteri on tuonut Pyryn tekemää makaronilaatikkoa tallille. Se on pienessä lasisessa vuoassa, joka on huvennut jo melkein puolilleen siinä vaiheessa, kun viimein törmään yläkertaan lumisena ja hytisevänä. Olen ollut Karenin ja Liinun kanssa kolaamassa tallinpihaa, ja kolia palauttaessamme vilkuttaneet päärakennuksessa joulutähti-ikkunassa glögiä juovalle Emmylle.

Lapan makaronilaatikkoa lautaselle, työnnän sen mikroon ja mikron kilahdettua vajoan lämmin lautanen käsissäni sohvalle ja huoahdan. Kurre lukee vanhaa Hevoshullua pöydän ääressä mutta näyttää siltä, ettei erityisemmin halua jutella. Minuakin väsyttää. Lautanen polttelee sormissani ja silmäni painuvat melkein itsestään kiinni.

Herään puolen tunnin kuluttua siihen, että Sense on hypännyt syliini ja syö kylmää makaronilaatikkoa etutassut lautasen reunaan nojaten.

---

sana seuraavalle: maisemareitti

[Anne]

by Artsi:

Märräskuu

- Missäs se sun poikaystävä on? kysyin Lyytiltä, jopa ärtyneesti. Lyyti kohautteli olkiaan muka välinpitämättömänä, mutta pieni hymynkare kävi kutenkin suunpielissä.

Kai se oli sitten lähdettävä. Kengitysongelmia oli joka toisella tienoon kopukalla näin jäiden iskettyä maahan. Ja perkele, olihan siellä liukasta, pimeetä ja kylmää. Kaikkea sekaisin ja yhtäaikaa. Kengittäjämestaria kaivatiin ja kuin Haittasen poika hillui ties missä, ei kulmakunnilta lie löytynyt muita osaavia kuin minä. Pakkasin kamppeet autoon, heitin Armakselle tupakanhajuisen pusun poskelle ja lätisin vielä jotain vinoilevaa Lyytille. Sitten starttasin kolsan. Tästähän tulisi kunnon maisemareitti: ensin Seppeleenseen, sitten Ruskaniemeen ja vielä Kunkku-Junnun ravitallille Pitkäjärvelle. Toivottavasti bensa riittäisi, käteisvarat olivat hyvin vähissä.

Marraskuinen Liekkijärvi oli yhtä innostava kuin aina ennenkin: metsää ja peltoa ja pimeyttä. Pieni joulunkipinä simentyi jäisten pikkuhankien alla ja viikon päästä se valtaisikin alueen. Mutta nyt elettiin vielä aikaa, jolloin ympäristössä kuului vain lumisen viiman pöllyäminen pitkin hiekkateitä. Niinpä laitoin musiikkia soimaan. Kunnon Mötely Cryytä, sekstitstistä tukkaheviä, jossa riffit olivat niin yksinkertaisia, että iskivät jopa Kaljakulmassa kantajengiin sunnuntaiaamuna.

Seppeleen pihaan kurvatessani tuttu oksetus ryömi kurkkuuni. Pihalla hääri tuntilaisia ja pikkulikkoja ennätysmäärä. Poneja meni sinne sun tänne ja tunnistin jopa venjäjänreissulta kirjavan pikkuponin, joka oli loppumatkasta nuollut kankuistani siihen jumittuneet viimeiset oljenkorret. No ainakaan poni ei ollut laihtunut, sen pyöreä maha hyllyi puolelta jos toiselle, kun satunnainen pikkutyttö talutti sitä kohti tallia.

Emmy oli vastassa tuimana, jalka klesana ja kaikkea. Ohjasi mut katsomaan jonkun Siriuksen kenkiä, seisoi kuulemma domosedaneissa keskellä tallinkäytävää. No, komea hevonehan se oli, vaikka rahoitettuna pitikin jalat käydä läpi. Yksi kenkä oli irti ja pari hokkia oli miten sattuu. Homma oli hoidettu kuitenkin alta aikayksikön. Jonkun tuntilaisen mamselli iski toimiston suunnalta innokkaasti silmää, kun tein poislähtöä. Tai sitten sillä olis joku roksa siellä. Keskinkertainen tallukka ei kuitenkaan napannut ja lähdin yllättävä kylmästi etenemään kohti Ruskamäkeä.

Tällä tiluksella olikin kunnon puidentuhoaminen menossa. Jotain uutta rakennusta punki pystyyn ja vanhassa tallissa oli joku hevonen ilman kenkää. Näin väsynyt (mutta erittäin hyväruotoinen) nainen minulle kertoi. Ja muistinhan sen nimenkin ehkä, Lutkan kokouksista tai jostain. Mutta mies eli minä, oli kiireinen niinpä nakutin kilpahevoselle kengän jalkaan rivakasti. Matka jatkui kohti Pitkistä, hevi soi ja olisiin niin onnellinen parin tunnin päästä, kun koko kierros olisi ohi. Konsta saisi parantaa saatavuuttaan, ainakin kengityksen puolelle. Varmaan Lyytin tykö olisi kiiruhtanut heti.

_______________________

Seuraava: ihmissusi

[Jusu]

Voimakas puuskainen tuuli pistää kaikista maailman hevosista Pikin aivan sekaisin. Josefina on tottunut luottamaan hevoseen: vaikka se on vikkelä, energinen, herkkä ja nopeasti reagoiva, yleensä se on kuitenkin myös kiltti ja järkevä. Tänään navakka tuulahdus kai vie siltä järjen mukanaan.

Musta hevonen loikkii ympäri tarhaa. Se kohahtelee, korskuu ja pyörähtelee. Sinkoilee. Säntäilee. Josefina puree leukojaan yhteen ja toteaa, että hevonen on paras hakea sisälle. Ehkä se olisi tallissa edes vähäsen rauhallisempi.

Se on helpommin sanottu kuin tehty. Piki on niin levoton, että Josefina voisi yhtä hyvin olla ihmissusi kuin oma tuttu itsensä. Tamma on kuin yksi tuulenpuuska itsekin. Lopulta Josefina kuitenkin saa ratsunsa juoksutusliinan, jollaisen hän on tallista turvallisuuden nimissä hakenut, päähän. Liinassa taluttaminen ei edes oli hätävarjelun liioittelua, osoittaa heti tarhan portista vauhdilla eteen lennähtävä Piki.

"Mä en taida lähteä tän kanssa edes illalla sinne maneesille", Josefina ilmoittaa Rasmukselle saatuaan mustan puoliveritamman karsinaansa. "Siitä tulisi vain ruumiita. Tää on ihan hermona."
"Viisas päätös. Sussa ei ole enää yhtäkään luuta, jonka sä saisit murtaa", Rasmus sanoo menneet muistot mielessä välkkyen.
"Mä otan ennemmin vaikka sen Narskun. Tarvitseehan sekin liikuntaa."
"Sille ei kyllä vieläkään ole satulaa", Rasmus sanoo ensiksi vähän huolissaan, mutta kohauttaa olkiaan. "Tosin tuskimpa se on tästä säästä milläänsäkään. Se on melkein tyhmänrohkea. Silti - toivotaan, että seuraavassa sovituserässä löytyy sille sopiva penkki. Saadaan taas lisää rotia senkin ratsastukseen."

Narskulla on täytynyt ratsastaa ilman satulaa, kun sen oma satula todettiin nopeasti kovin epäsopivaksi.

"Joo, no, ei mua pelota sillä ratsastaa. Luulen että Teddykin olisi näissä olosuhteissa riskialttiimpi, kun se on niin herkkis. Mutta jos sä otat Pandan ja mä Narskun, niin tulee varmaan hyvä ja hyödyllinen maneesireissu", Josefina ehdottaa.
"Voisinhan mä itsekin -"
"Mä jaksan kyllä."

---

kuoro

[Emmy]

Niina olisi halunnu jo lähteä. Tänään oli tallilla estetunti ja Niinan pitäisi kerätä bussiin, muuten hän ei ehtisi laittamaan ratsuaan valmiiksi. Joulujuhlaan valmistautuvan koulun kuoroharjoitukset olivat kestäneet jo yliajalle, mutta Niina ei uskaltanut sanoa mitään. Lopulta vielä viimeisen laulun läpiviennin jälkeen opettaja päästi kuorolaiset lähtemään. Niina juoksi bussipysäkille niin lujaa kuin pääsi ja ehti onneksi juuri ja juuri.

Tallilla Niina meni heti katsomaan kenet hänelle oli laitettu estetunnille.
"Jes! Abrianna!!" Niina riemuitsi. Abrianna oli tallin parhaita esteponeja.
"Äh.. mä sain Röstin.. se ei taas varmaan halua nostaa koipeaan mihinkään suuntaan." Kiia valitti. "Ei kukaan haluaisi vaihtaa??"
Kukaan ei vastannut.

Abrianna oli jo karsinassaan kun menin laittamaan. Joskus Niina haaveili, että kisaisin sillä isoja esteitä oikeissa kisoissa. Mutta se taisi olla vain haave. Abrianna oli kiltillä tuulella ja sen harjaaminen ja varustaminen kävi helposti. Niina tiesi, että Abrianna saattoi joskus olla hieman kiukkuinen ja näykkiä, mutta tänään ei ollut sellainen päivä.

Tunnin alun lähestyessä Niina lähti muun ryhmän perässä maneesiin laittamaan esteitä. Hanski oli taas keksinyt kyllä tosi vaikeita tehtäviä ja Niina vähän jännitti. Onneksi hänellä oli Abrianna. Poni ei toki ollut mikään helpoin, mutta ainakin se yleensä hyppäsi hyvin. Ryhmä lähti hakemaan poneja ja palasi sitten maneesiin valmistautumaan estetuntiin.

Seuraavalle: viikonloppu

[Valtteri]

Helsingissä oli kunnon opiskelijabileviikonloppu ja vaikka Valtterin olisi ollut hyvä treenata ensi viikonlopun kisoihin, poika oli jäänyt pääkaupungin yövalojen välkkeeseen nauttimaan elämästä. Opiskelijabileet tarkoitti viininpunaisten haalareiden käyttöä ja vaikka Valtteri oli aluksi ollut täysin niitä vastaan, alkoi asu tuntua jo kotoisalta ja haalarimerkit melkein kuin mitaleilta sen kankaassa.

Valtteri biletti kovaa, oksensi lumen peittämiin lehdettömiin puskiin ainakin kerran illan aikana ja nukkui yönsä eri osoitteessa, eri sängyissä. Sen ei tarvinnut maksaa hotellista tai aamupaloista, kun majapaikkojen neidit halusivat välttämättä keittää sille kahvit aamulla ja tarjota aamiaisen, joka jätti helposti kakkoseksi hotelliaamupalan.

Viikonloppu ilman Seppelettä ja ajatustakaan hevosista tuntui samaan aikaan hyvältä ja kamalalta.

***

Seuraavalle sana: lumous

[Emmy]

Pukspuks juna liikkeelle taas!

Yö oli kirkas ja kylmä. Oli uusikuu ja taivas oli sysipimeä ja täynnä tähtiä. Itsenäisyyspäivän ilta oli kääntymässä yöhön ja Emmy oli palaamassa illan vietosta vanhemmiltaan. Olivia nukkui takapenkillä, kun Emmy kaartoi kotipihaan. Inkeri oli käynyt ruokkimassa hevoset ja talli oli jo yöunilla. Kaikki pihavalot oli sammutettu ja piha oli pimeä. Edes liiketunnistevalot eivät syttyneet kun Emmy nousi autosta. Hän katsahti tähtien täplittämälle taivaalle. Linnunrata loisti kirkkaana ja Emmy bongasi monien tähtikuvioiden joukosta Orionin. Yhtäkkiä taivas leimahti vihreän ja punaisen sävyisiin liekkeihin kun revontulet tanssahtelivat pimeällä yötaivaalla. Taivas oli kuin lumouksen vallassa. Emmy ihaili yötaivaan värien kaunista tanssia niin kauan kuin kärsi 20 asteen pakkasessa värjötellä. Hän nosti Olivian syliinsä takapenkiltä ja kantoi tytön sisälle nukkumaan. Emmy valvoi vielä hetken teekupin kanssa ja tunsi kiitollisuutta saadessaan elää ja asua 106-vuotiaassa Suomessa 🇫🇮💙

---
Seuraavalle: joulutonttu

[Liinu]

Liinu RAKASTI joulua. Nyt ja aina.

Jouluvalot hän oli viritellyt jo marraskuun alussa kämppänsä ikkunoihin vedoten siihen, että ne olivat kausivalot ja hillinnyt itsensä aina itsenäisyyspäivään saakka muiden joulutilpehöörien kanssa.
Kirjasto oli itsenäisyyspäivänä kiinni, joten ylimääräisen vapaapäivän turvin hän siivosi kaksionsa lattiasta kattoon, vaihtoi verhot ja matot jouluisiin, laitteli koristeita sekä kynttilöitä sinne tänne, pystytti jo parhaan päivänsä nähneen muovikuusen olohuoneen nurkkaan, leipoi pipareita sekä torttuja ja juuri ennen Linnan Juhlien alkamista sai kaiken valmiiksi.
"Oot sinä semmonen joulutonttu", Markus naureskeli, kun Liinu vihdoin pääsi kömpimään miehen viereen viltin alle glögilasi kädessään. Nainen hymyili kihlatulleen lämpimästi, muiskautti pusun toisen hieman sänkiselle poskelle ja keskittyi sitten presidenttiparin kättelyihin suklaata mussuttaen.

-----

Seuraavalle Walk of Shame