Tekstijuna

[Kiril]

Juna on pysähtynyt! 2. kierros kesti kolme päivää, päästäänkö seuraavalla yrittämällä pidemmälle? Ketju jatkuu taas seuraavasta merkinnästä, sanana kumisaappaat!

[Emmy]

Ote Emmyn yh-äidin elämästä..

Olivia parkui. Minni oli juuri vienyt tytöltä kädestä jonkun lelun. En ehtinyt katsoa oliko Minnin suussa ollut lelu sen oma vai Olivia, kun lapsi repi housun lahjettani ja parkui että koira vei lelun. Nostin tytön syliin ja yritin yksikätisesti jatkaa ruuanlaittoa. Olivialla oli nälkä koska ruoka oli myöhässä. Olin hukkunut ajatuksiini viimeistellessäni päivän paperihommia ja unohtanut, ettei kaapissa ollut mitään valmista. Olivian parku rauhottui kun hän pääsi syliini ja katselemaan ruuanlaittoa. Tarjosin tytölle mutustettavaksi.
"Ruoka on kohta valmista" Totesin tytölle joka kyyneleet poskella niiskutti ja mutusti samaan aikaan kurkkua hyvin antoisasti.

Sain änkeä Olivian syöttötuoliin uuden huutokonsertin saattelemana, mutta kun lapsi sai ruokalautasen eteensä huuto loppui ja Olivia alkoi ahtaa ruokaa hyvin vikkelästi suuhunsa. Olivia oli oppinut hyvin näppäräksi sormiruokailussa ja yhä useammin ruoka päätyi ennenmmin suuhun kuin lattialle tai koiran päähän. Minni oli jättänyt mysteeriksi jääneen leulun jonnekkin ja päivysti nyt toiveikkaana jos lapselta sattuisi tippumaan jotain, olihan sotkut hyvä siivota heti.

Kun olivia oli saanut ruokailtua, ajattelin että olisi hyvä hetki hieman ulkoilla vielä. Tytöllä oli selkeästi paljon energiaa ja se olisi hyvä saada purettua enenn kuin ruvettaisiin iltatoimiin tai niistä ei tulisi mitään.
"Haeppa Olivia omat kumisaappaat, niin mennään ulos!" Totesin olohuoneessa lelulaan hypistelevälle tytölle.
Olivia oli aina innoissaan lähtemässä pihalle, joten hän nousi nopeasti seisomaan ja melkein juoksi eteiseen. Pujotin Minnille kaulapannan ja kiinnitin siihen valon ja lähdin sitten pukemaan lasta ulkovaatteisiin.
Olivia oli viisaasti saanut vedettyä kumisaappaat jo jalkaan.
"Valmis ulos" hän totesi käsi oven kahvalla. Minua nauratti.
"Tulehan höpsö tänne, pitää pukea vähän lisää vielä." Totesin ja kaappasin tytön syliin.

Sana seuraavalle kirjoittajalle: Linna

[Jusu]

Isällä on mielipiteitä. Ne ovat hyväntahtoisia, luovaan innostukseen tempautuneen ihmisen ajatuksia, joita on vaikea pitää itsellään, vaikka kuinka päättäisi, ettei tuputa jos ei pyydetä.

Tavallaan Josefina pitää siitä. Että isää kiinnostaa Rasmuksen ja hänen talonrakennusprojekti, ja että isä antaa asiantuntevia näkemyksiään myös uusien tallikuvioiden suunnittelun tueksi. Että isä välittää.

Talonrakennus ei ole mikään pikkujuttu. Siinä on paljon hommaa, paljon valintoja ja paljon odottelua, ja käsissä on tukuittain lankoja, jotka kiemurtelevat solmuun pyrkien. Tuntuu helpottavalta, että isä on omalla isämäisellä tavallaan läsnä. Isä on kuulolla, jos Josefinalla on taloon liittyviä huolia.

Isä on myös taloudellisesti heidän tukenaan. Edes Josefinan asemassa ei rakennuteta kokonaista taloa, maisemoida tonttia ja suunnitella tallikokonaisuutta tuosta noin vain, omasta pussista. Ei kaikkea kerralla. Ilman isän ja äidin tukea asiat varmaan joskus valmistuisivat, hitaammin ja sieltä täältä säästellen, valmistuisivat mutta eivät tällä tavoin.

Siitä Josefina tavallaan ei pidä. Jos on vanhemmilleen velkaa, jos ottaa heidät konkreettisesti osalliseksi kaikkea sellaista kuin oman kodin teko, on heille perustavanlaatuisesti velkaa.

Mutta Josefina päättää, taas, tuhannetta kertaa, että näin asioiden on paras mennä.

Uusi talo alkaa hitaasti konkretisoitua. Tavoite on, että lumentuloon mennessä olisi jäljellä enää sisätöitä. Ensi vuoden voi pyhittää pihanlaitolle.

Ei se mikään kartano sentään ole, mutta heidän tämänhetkiseen mökkeröiteensä verrattuna lähestulkoon linna kuitenkin.

---

tuikku

[Valtteri]

Valtteri istuu Savusalontien olohuoneen ränsistyneellä sohvalla, televisiossa pyörii joku puoli seiskan ohjelma. Se on jäänyt päälle kun Ada on katsonut uutisia ja lähtenyt sitten lenkittämään koiraansa. Valtterin varpaita paleltaa, mutta se ei jaksa kävellä alakertaan asti hakemaan villasukkia jalkaansa. Se yrittää kaivaa ne syvälle sohvatyynyjen väliin.

Savusalontie on hiljainen, mutta olohuoneessa vallitsee jonkun koripalloilijan haastatteluhetken ja tiktok-äänien kakofonia.

Valtterilla on miljoona koulutyötä tehtävänään, sen pitäisi tänään vielä postata Kiviäijän instagramiin jotain kontenttia, mutta sitä ei jaksaisi kiinnostaa. Se jää tuijottamaan ikkunalaudalle sytytettyä tuikkua, sen lepattavaa valoa. Miettii oliko joku rinnakkaistodellisuudessa jättänyt sen ikkunaansa merkiksi rakastajalleen, että tänä yönä se uskaltaisi livahtaa julman isänsä valvovan silmän alta.

Valtteria hymyilyttää vähän ja se huokaisee syvään, siitä tuntuu edelleen kuin joku puristaisi sitä joka päivä rintakehästä, estäisi hengittämästä normaalisti.
Se halusi taas soittaa Jasmiinalle, mutta ei vieläkään tehnyt niin. Ei se häntä enää kaivannut elämäänsä, ei ainakaan kun hän oli vihdoin tehnyt todeksi sen mistä kaikki Valtteria oli syyttänytkin.

---

Seuraavalle sana: aivastus

[Kiril]

Marraskuu 2013

Aivastuttaa, aivastuttaa han helvetisti. Ehkä se lähtee pois, jos sen yrittää unohtaa?

Sitkeä flunssa kummittelee Kirille edelleen, vaikka se makasikin jo yli viikon kotona. Siinä oli jo ihan liikaa päiviä joutilaana toipumiseen. Koulun missaamista Kiri ei harmitellut lainkaan, sieltä olisi voinut jäädä pois vaikka kokonaan. Tallille ja treeneihin oli kuitenkin pakko päästä heti, kun kuume ja toipilasaika on lusittu.

Ollaan vasta tangolla, mutta silti Kiri maistaa jo metallin. Vain ajatus kuumeen pitkittymisestä esti harjoittelemasta kotona koko viime viikkoa, olisihan sillä ollut monta epäluonnollisen vapaata aamuapäivääiltapäivääiltaa ja tyhjä olohuone. Piti tyytyä venyttelemään. Kirotut sydänlihastulehdukset sun muut -- viimeisinä kuumepäivinä Kiri alkoi olemaan sitä mieltä, että hitot moisista riskeistä.

Yläasteella ei ole enää omia pulpetteja, täytyy aina etsiä uusi pöytä (mieluusti mahdollisimman kaukana Saskasta ja muista ääliöistä), mutta tanssisalin tangolla Kiri pääsee aina omalle paikalleen (kolmas seinustalta, Jeminan ja Anhin välistä). Se tuntuu kivalta, kodikkaalta.

Rond de jambe. Toinen. Kolmas. Neljännellä Kiri viimein aivastaa; sen ote irtoaa tangosta, kun käsivarsi lennähtää äkisti peittämään pärskähdyksen. Vasen käsi on edelleen ojennettuna sivulle, vasen jatka on jatkanut puoliympyräänsä. Kiri kiittää mielessään lihasmuistia ja marionettiraajoja. Ehkä opettaja ei--

Opettaja on huomannut aivastuksen. Huoneen toiseelta laidalta se muistuttaa kyllästyneeseen kuinka-monta-kertaa-tästäkin-pitää-sanoa-sävyyn, että lavallahan sitten ei voi niiskuttaa. Että siksi tunneillakin on harjoitettava itsekuria. Oikeaa asennetta, väsymätöntä ryhtiä, hyytymätöntä hymyä.

Kiri muistaa sen kyllä. Samasta syystä tunneilla ei myöskään saa yskiä, ei pitää omatoimisia juomataukoja, eikä varsinkaan haukotella saati näyttää kyllästyneeltä. Lavalla täytyy näyttää jokaisena puuduttavana taustallapönöttämishetkenäänkin siltä, ettei olisi mielummin missään muualla koko maailmassa. Siitä tunnistaa ammattilaisen.

Tämä ei ole kansallisoopperan oppilaitos. Täältä ei juuri tule ammattilaisia. Silti juuri siihen on tähdättävä -- mitä järkeä missään muuten olisi?

---

Seuraavalle sana: kuusenneulanen

[Eedi Myllyoja]

Ihana lämpö ympäröi mua. Uniset aivot tuudittaa itsensä turvalliseen tunteeseen, vaikka mun kasvoja kutittaa. Ei sellaisella vois aivastaa tavalla tai millään kuusenneulasten pistelyllä, vaan pehmeämmällä. Hetkeen en prosessoi mitä on meneillään, jään makaamaan lämpöön joka herättää hitaasti uuteen aamuun.

Pehmeä lasku tähän päivään ei kuitenkaan voi jatkua ikuisesti. Silmät rävähtää auki kun tajuan, että naamaa kutittaa koska mä olen painanut sen yön aikana kiinni Iiriksen hiuksiin ja hengitän sen niskaa vasten. Mun käsivarsi on Iiriksen ympärillä, sen mä huomaan vasta kun nopeasti vetäydyn kauemmas. Iiriksen koira tuijottaa mua lattialta kysyvästi. Hätäisesti mä rapsutan sen päälakea ja vilkaisen kelloon. Viis minuuttia herätykseen.

Sydän hakaten mä koitan olla rymistelemättä ulos, mutta varmaan epäonnistun. Kuva Iiriksestä nukkumassa mua vasten ei ole vielä edes jättänyt verkkokalvoja kunnolla kun ajan jo pois, kohti kotia ja työpäivää. Takaraivossa hakkaa ikävä tunne, muistutus mulle.
Me ollaan kavereita, mä en saa joutua liian lähelle. Muuten muhun sattuu taas.

----

Sana seuraavalle: Kirpeä

[Anton]

Siivotaas myrskyn kaatamat puut raiteilta niin pääsee juna taas liikkeelle! 

Joku oli tuonut karkkeja taukohuoneeseen ja nappasin yhden niistä suuhuni. Se oli niin kirpeä, että naamani vääntyi tuhannen mutkalle ja piti tavoittaa kaikki tahdonvoima, etten olisi sylkenyt sitä roskikseen samantein.

Liinu, Lyyti ja Manny tuijottivat ilmoitustaululla seisovaa lappusta, jossa kerrottiin askareista, mihin Emmy tarvitsisi apua nyt kun sen jalka oli kipsissä kännisekoilun takia.
Lopulta Lyyti tarttui kynään ja raapusti lappuun nimensä. Olin odottanut tätä hetkeä jo kauan! Nyt se tapahtuisi!
"Nyt rupes Lyyti kirjoittamaan", höhöttelin toisten selän takana.
Manny ja Liinu tyrskähtivät, Lyytin ilme oli lähinnä tämä.

Oli vissiin kuullut vitsin "muutaman" kerran aikaisemminkin.
Pahoittelin virnistellen ja poistuin hiljaa takavasemmalle.

---

Seuraavalle sanaksi onnenonkija

[Valtteri]

Sirius haistoi aina joka viikko kuinka se yksi nainen saapui talliin. Se toi mukanaan pilven kukkaistuoksua, joka ei haissut kuitenkaan niityn kukkasille, vaan vähän pistävälle. Se käytti niin kirkkaasti säihkyviä korvakoruja, että ne häikäisi välillä kun valo osui niihin sopivasti.
Nainen ei koskaan koskenut Siriukseen enempää, kun oli tarve. Puhui jostain hevosen hajusta ja likaisista sormista.

Valtteri, tai nykyään myös se Vanamo, laittoi Siriuksen melkein aina naiselle kuntoon. Se nousi jakkaralta hevosen selkään, purppuranvärisissä ratsastushousuissaan ja liian tiukoissa paidoissaan. Nainen asetteli kätensä huolellisesti hansikkaisiin, ettei vain vahingossa taittanut kalliita kynsiään. Silmissä sillä oli hämähäkit, tai niiltä sen ripset ainakin vaikutti.

Tänään, kun Valtteri talutti Siriusta naisen tunnin jälkeen, se kuiski hiljaa ruunan korvaan. Sirius kuunteli, niin kuin aina ja sen olisi tehnyt mieli naurahtaa hoitajansa sanoille.
Onnenonkija, siksi Valtteri naista kutsui. Se ei tiennyt hakiko tämä huomiota rahakkaalta Hannekselta vai vain ylläpiti ratsastustaitojaan, jotta olisi valmis sitten omaan hevoseensa. Sitten, kun löytäisi miehen joka sellaisen hänelle ostaisi.

---

Seuraavalle sana; munakoiso

[Iiris]

Veitsi kalahtaa puiseen leikkuulautaan, kun Iiris kaivertaa hevi-pelastus-munakoisoa, jonka sai järkyttävän halvalla. Ilmassa haisee munakoison täyte; paistettuja sieniä, porkkanaa, selleriä, tomaattikastike. Riinis istuu Iiriksen takana yhdessä vanhoista ruokalapöydistä, jotka Iiris haluaisi heivata mäkeen ja hankkia ison, hienon tupapöydän. Sellaisen, kuin Kirillä. Sellaisen, jonka ääreen kutsua ystäviä syömään. Kun Iiris kääntyy sanomaan jotain Riinikselle, sen sydäntä puristaa; siellä on vain Riinis. Toki, Riiniksessä on ystävää noin viidentoista verran, mutta ... Iiris siirtyy lieden ääreen, kaataa sen synttäreiltä jäänyttä punaviiniä täytteeseen. Synttäreillä ei avattu kuin se yksi punaviini - Iiriksen jääkaapissa on viisi pulloa koskemattomina.

Iiris kuitenkin hymyilee Riinikselle, niin valloittavasti kuin se osaa, kun se yrittää saada selville Riiniksen halloween-asua; sitten se saa tietää sen, ja kreikkalaisten täytettyjen munakoisojen äärellä syntyy yhteisasuajatus, joka saa Iiriksen taas nauramaan ja unohtamaan tyhjän pöydän.

***

Seuraava sana: Silakka

[Kiril]

Joku loppukevään iltayö

"MITÄ ETKÄ--", Kiri pärskähtää niin, että viiniä meinaa tulla nenästä.

Liinu hihittää ja nyökkää. Se on juuri kertonut jotain villiä ja näyttää niin nololta kuin ylpeältäkin. Kevätillan viimeinen valo viipyilee Liinun luhtikämpän isossa ikkunassa, kun Liinu ja Kiri tuhoaa laskettelukeskuksen kellarista muka vahingossa mukaan tarttunutta viinipulloa.

Päätellen Kirin puheäänen volyymistä ja Liinun karisseesta ujoudesta ne on tuhonneet pulloa jo hyvän tovin. Keskustelu pyörii pitkään hurjien tarinoiden vaihtamisen ympärillä. Kiri ei ole varma, miten ne päätyy puhumaan tanssimisesta, ehkä jonkun notkeusanekdootin kautta.

"Mäkin vähän harrastin balettia joskus", Liinu kertoo jotenkin itseään vähättelevään äänensävyyn. "Se kyllä jäi. Niinkun jäi muutkin harrastukset, etenkin ne, missä piti olla esillä..."

"Ai?", Kiri ihmettelee ja vaihtaa asentoa. Se melkein läikyttää viiniä Liinun matolle, jolla ne kumpikin lojuu. "Mitä kaikkee sä oot sit harrastanu?"

Liinu luettelee. Kiri kuuntelee jotenkin ihaillen -- se on aina pitänyt itseään vähän ikiliikkujana, muttei ole kuvitellutkaan, että joku ehtisi kokeilemaan noin montaa eri lajia. Sen se kertoo Liinullekin.

"Niin... Mutta kai hevoset on ainoo, mikä on säilynyt."

"Hevosten säilymiselle", Kiri nyökkää ja jakaa pullonpohjat kahteen lasiin. Viini loppuu, mutta puhumista riittää vielä hetken -- hevosista, kisoista, uusista tallilaisista, Makesta, Miilosta, kesästä... Ja tietenkin siitä, miten infernaalisen syvältä Juli on.

Kun puhe kääntyy sellaisiin mielipiteitä jakaviin henkilöihin, kuten vaikka Iiriskeen ja Valtteriin ja Jasmiinaan, Kiri ja Liinu vaikenee ja muistaa taas varautuneen luontonsa. Ne on kuin kaksi koulun pihalla seisoskelevaa tyyppiä, jotka silmäilee porukoita ja yrittää miettiä, mikä on joukkoon kuulumisen arvoista.

Ne sopii menevänsä yhdessä maastoon joku päivä. Maastoon meno on aina helppo sopia.

Hauska iltayö kivistää päätä vielä iltapäivälläkin, kun Kiri istuu Pupun kyydissä ja yrittää kuunnella Hanskin ohjeita. Tunti on aika tylsä ja aika tuskantäytteinen. Pupu kiirehtii ja kompastelee jalkoihinsa, eikä Kiri tänään osaa saada sitä pahemmin kuuntelemaan apujaan kuin pyöristämään silakkaselkäänsä. Mitään maailmaa räjäyttävää kehitystä ei synny, kenttä on sateen jäljiltä kurainen ja Kiriä suoraan sanottuna vain vituttaa. Silti se menee heti Pupun tarhaan hoidettuaan toimistoon, että voisi maksaa taas uuden kymppikortin.

Mikä siinä on, että juuri tämä on jäänyt jäljelle, vaikka kaikki muu on vuosien varrella muuttunut?

---

Seuraavalle: laturi

[Emmy]

Emmy istui toimistossa kipsattu jalka toisella tuolilla ja naputteli koneella lisätilausta heinästä, yksi säilöheinäpaali oli ollut läpihomeessa, se oli kyllä reklamoitu toimittajalle, mutta hevoset tarvitsivat nopeammin uutta heinää, joten sitä oli tilattava. Emmy päätyi kuivaan, koska vaikka se olikin hinnaltaan korkeampaa, laatu oli yleensä hyvä. Tietokoneen vieressä pöydällä lojui kaksi kiveä, niistä toinen kuulemma tasapainatti elämää ja toisella oli paranemista nopeauttavia vaikutuksia. Hannekselta, keneltä muualtakaan. Mies oli ollut yllättävän avulias Emmy katkaistua jalkansa, vaikka ei toki myöntänyt että se oli hänen syytään. Ei Emmy siitä Hannesta suoraan ollut syyttänytkään, kunhan iltaisin mutisi kostosuunnitelmia mielessään. Tallilaisetkin olivat luvanneet auttaa askareissa mitä loppu syksyn ja alkutalven aikana tulisi eteen, onneksi Emmy ei ollut yksin. Lulukin oli buukattu isovanhemmilleen melkein jokaiseksi viikonlopuksi ja äiti kiikutti joka toinen päivä ruokakasseja oven taakse.

Emmyn puhelin kilahti. Se oli laturissa huoneen toisella puolella koska kaikki pöydän pistokkeet olivat täynnä. Pitäisi hankkia jatkojohto jossa olisi enemmän pistokkeita. Emmyä könysi vaivalloisesti ylös ja otti kepit alleen. Muutama könkäävä askel huoneen toiselle puolelle. Kumartuessaan ottamaan puhelinta Emmy horjahti ja pyllähti toimiston lattialle. Puhelimen hän kuitenkin sai käsiinsä ja katsoi mikä oli aiheuttanut merkkiäänen. Se oli tinder match Joonas nimisen miehen kanssa, Emmy hymyili ja oli kirjoittamassa juuri viestiä tälle matchille, Hannes käveli toimistoon.
"Ystävä hyvä mitä sinä lattialla istut?" Hannes ihmetteli.
Emmy kurtisti kulmiaan.
"Huvikseen istun mitäpä luulet.." hän sanoi ja alkoi kivuta keppien päälle.
"Oiva paikka mietiskellä." Hannes totesi rauhallisesti ja ojensi kätensä auttaakseen emmyn ylös.
"Horjahdin, en tapaa istuskella toimiston lattialla." Emmy sanoi kärkkäästi ja könysi Hanneksen avulla ylös.
"Oletko unohtanut pitää tasapainon kiveä mukanasi?" Hannes ihmetteli.
Emmy ei vastannut.

Sana seuraavalle: jalkapallo

[Valtteri]

Valtteri makaa sohvalla, selaa tiktokkia ilman että se oikeasti katsoo videoita. Jasmiina on pyörinyt sen mielessä koko aamun, tunteet kuohuvat sisuskaluissa kuin aallot merenrannalla. Jos se sulkisi silmänsä, se näkisi vaaleat hiukset, voisi melkein koskettaa pyöreää nenää ja juoksuttaa sormiaan sen suupieleen piirtyvää viivaa pitkin. Haistaa miltä sen käyttämä hajuvesi tuoksui.

Valtteri kaivaa puhelimestaan Vilin numeron, soittaa sille.

"Mitä sä teet?" Valtteri kysyy, kun linja aukeaa.
"Lähen just tallilta", Vili vastaa. Taustalta kuulee miten sen saappat rahisee soraa vasten kun se kävelee.
"Haluutko tehä jotain?"
"Joo. Mitä?" Vili avaa auton oven ja istuu sisään. Kuuluu kolahdus ja sitten ei mitään.
"En mä tiiä? Mennää pelaa vaik jalkapalloo?" Valtteri ehdottaa.

Valtterilla on kylmä, kun se seisoo Liekkijärven alakoulun urheilukentän laidalla. Se ei ole osannut pukeutua oikein ja kävelymatkalla sen oli tullut kuuma joka nyt vaihtui seisoessa luihin ja ytimiin pyrkiväksi kylmyydeksi.

Vihdoin Vili tulee, sen olkapäällä on laukku josta se kaivaa valkoista jalkapalloa. Valtteri hymyilee.
"Bro", se sanoo ja kättelee ystäväänsä niin nolosti, että se on siistiä. Halaa ja puristaa vähän kovemmin, kun normaalisti.

"Häviäjä ostaa pizzat?" Vili ehdottaa ja saa Valtterin nauramaan.
"Deal", se myöntyy tietäen joutuvansa maksumieheksi jo ennen pelin alkamista.

---

Seuraavalle: villasukat

[Anne]

by Artsi:

Poneja

-Ravilla on riviä, Lyyti sanoi minulle huolestuneena. - Ja tuo valakone poni on lihonnut. Ehkä miun pittäis sitä liikuttoo, jos ei kukkaan muukkaan?

Riviä! Sitä kirosanaa ennollut kuullut sitten 90-luvun. Ei mun tallissa, ikinä. Ja Hanneksen ylijäämäponin valkoisine karvoineen lähinnä arsytti: lokakuussa kimoista tuli keltaisia kuin koirankusi lumihangessa. Se että Vanilista päästiin eroon puimurionnettomuudessa, oli ollut eräänlainen tallinomistajan siunaus. Vaikka tamma oli parit ravit juossutkin ja saanut vielä pari rahakasta varsaa, oli valkoisen irvihampaan puhtaanapito vienyt päivässä enemmän aikaani kuin oma gruumaukseni kuukaudessa. Ei sillä: meikähän oli niin luonnollisen komea, että suihku ja alakerran puskan trimmaus pari kertaa kuukaudessa riitti.

En tiennyt mihin tunkisin pikkuisen oriponin, en edes tiennyt kenen omistuksessa poni oli. Kauppakirjat olivat jääneet Siperiaan ja rajan yli oltiin tultu Hanneksen lahjuksilla kai. Siitä kohdasta en muistanut paluumatkalta mitään, lähinnä olin huuhtonut kutteripuruja nielusta tärpätin makuisella vodkalla. Ylijäämäponi oli kuitenkin nyt Keilopellolla, kellastuen ja pöhöttyen.

Lyyti oli kai aidosti huolissaan, mutta vakuutin että Ravin rivi häviäisi antibioottivoiteella, Betadine-kääreillä ja kuivalla hiekkatarhalla mutavellin sijaan. Näytin Lyytille miten moiset sidokset tehdään: patja liotettiin jodiliuokseen ja siihen ympärille käärittiin hengittävä pinteli.

-Aivan kuin villasukat! Lyyti ihasteli, kun etusten tekeleeni olivat valmiit.
- No tee sä takajalat, kehotin pienikokoista naista, jopa yllättävän isälliseen sävyyn. Hyi olkoon, jakelin 30 vuotta vanhoja hevosenhoitokonsteja ja puhuin nätille tytölle ilman minkäänlaista flirttiä tai vilunkia. Olin tulossa vanhaksi. Taas.

___________________

Seuraava sana: suuhygienisti

[Emmy]

Sisältövarotus: pussailua ja paidattomia miehiä

Minulla oli sama iltavieras jo toisena iltana putkeen. Joonas niminen 32 vuotias mies oli sopivasti lihaksikas ja ei naamakaan ollut epämiellyttävää katseltavaa. Ammatiltaan Joonas oli suuhygienisti, mille olin mielessäni hieman naurahtanut, ei sillä että se ei olisi miesten ammattin, mutta ulkonäöltään Joonas ei näyttänyt suuhygienistiltä. Joonaksen ammatti oli tosin toissijainen, en minä häntä sen takia valinnut tinderistä. Meillä oli ollut kiva ilta eilen ja Olivia oli hoidossa vielä huomiseen, joten olin soitellut miehen uusintakierrokselle. Makailimme sohvalla ja silittelin paidattomat Joonaksen rintaa ja hän suuteli kaulaani ja siirtyi hieman alemmas, mutta palasi sitten suutelemaan huulia.
"Et vielä kertonut miten mursit ton jalan" Joonas mumisee suutelun lomassa.
"Äh tyhmä tarina ja siihen liittyy henkilö joka ei tosiaan ainakaan paranna tätä tunnelmaa." Vastasin ja suutelin Joonaksen kaulaa.
"Joku ex?" Joonas uteli.
Puistatus kulki läpi kehon, ei kovin miellyttävää ajatella Hannesta exänä.
"Ei onneksi.." Vastasin ja lopetin hetkeksi suutelun.
"No ei puhuta siitä, jos se pilaa tunnelman." Joonas sanoi ja vinkkasi silmää, nosti minut syliin ja kantoi makuuhuoneeseen.
"Noh, lääkäri kyllä kehotti pitämään jalkaa ylhäällä.." totesin hetken päästä.

---

Seuraavalle: kissa

[Salma]

12.8.2023

Kiri juo margaritaa
se istuu kansibaarissa Miiloa vastapäätä,
katselee aaltoja ja lokkeja niiden yllä
On vapaapäivä ja niillä on tyhjä baari
mereen heijastuva valo, hiljaiset käytävät
iltapäivätaivas ja kaikki aika
toisensa

Kansibaarin jälkeen ne menee irkkupubiin
istuu nurkkapöytään, juttelee hiljaa,
Miilo painaa kasvot Kirin kaulaa vasten ja sulkee silmät  
ja
kun Jekku aloittaa pubin edustalla limbokisan ne nousee ja menee katsomaan
Kiri tahtoo osallistua ja Miilo
taputtaa, kun se taipuu riman alta
on niin lähellä voittaa, että Miilo ehtii jo miettiä saako
ne työntekijöinä
edes pärjätä tässä kisassa

Illalla laiva lipuu Helsinkiin
ulkona sataa, pilvet auringon ja maailman välissä hohtaa kullanvärisinä
Miilo ja Kiri juoksee sateen läpi Katajanokalle
riisuu märät takit, vetää henkeä ja nauraa
Asettuu jalat toistensa lomassa ikkunalaudalle ja
vain istuu 
hiljaa
katselemassa sadetta

Kesken kaiken Miilo havahtuu
nostaa sormet huulilleen,
miettii
Kysyy onko Kiri ajatellut
tai
olisiko niiden pitänyt sopia kuka
hoitaa Toffoa sillä aikaa kun ne on merellä


---

sana seuraavalle: puna-apila