|
Post by Aleksanteri on Nov 19, 2022 14:04:18 GMT 2
19.11.2022 - Se, joka on lyhyt
Sato räntää. Oli lauantai eikä ollu tunteja, eli mä olin käyny ratsastamassa Rutulla maastossa. Me oltiin ehditty kävellä ehkä neljä minuuttia ennen ku räntäsade oli alkanu. Nyt, ku mä kannoin tallipihan poikki Rutun märkää satulaa siirtotalleilta satulahuoneeseen, mä mietin miks ulkoilman piti ees olla olemassa.
Mulla oli ihan helkatin kylmä. Mä heitin Rutun satulan telineeseen ja pyyhin sitä vähän pyyhkeeseen, mut koska mun sormet meinas edelleen jäätyä irti, jätin satulan ja lähin tallikäytävälle. Maagi oli karsinassa ja paino pään alas ku mä työnsin sormet sen otsatukan alle.
Maagin harja oli musta outo, koska Myntillä oli ollu ehkä neljä ohutta harjakarvaa korvien välissä, mut Maagin otsatukka oli oikeesti aika paksu. Mä en ollu vieläkään menny sen karsinaan koska en ollu sen hoitaja, mut olin miettiny et Maagi oli ehkä yksinäinen ku sitä ei käyny kattoon kukaan muu ku tuntilaiset. Se puhals ilmaa mun takille ja laitto silmät kii.
Ovi kolahti mun selän takana ku Emmy tuli sisään. Mä vilkasin sivusilmällä Lulua jota se piti kädestä. Ne käveli mun ohi käytävän päätyyn ja Emmy vilkas Maagin karsinaan ku meni ohi.
"Onpa se piehtaroinu", se huokas. "Pitää varmaan pyytää tolle hoitajaks joku niistä tuntilaisista, jotka rakastaa sitä ku se on uus heppa. Harjattavaa löytyis."
Mun vatsanpohjassa kouras, mut mä en sanonu mitään.
|
|
|
Post by Aleksanteri on Nov 19, 2022 14:04:02 GMT 2
19.11.2022 - Se, joka on lyhyt
Sato räntää. Oli lauantai eikä ollu tunteja, eli mä olin käyny ratsastamassa Rutulla maastossa. Me oltiin ehditty kävellä ehkä neljä minuuttia ennen ku räntäsade oli alkanu. Nyt, ku mä kannoin tallipihan poikki Rutun märkää satulaa siirtotalleilta satulahuoneeseen, mä mietin miks ulkoilman piti ees olla olemassa.
Mulla oli ihan helkatin kylmä. Mä heitin Rutun satulan telineeseen ja pyyhin sitä vähän pyyhkeeseen, mut koska mun sormet meinas edelleen jäätyä irti, jätin satulan ja lähin tallikäytävälle. Maagi oli karsinassa ja paino pään alas ku mä työnsin sormet sen otsatukan alle.
Maagin harja oli musta outo, koska Myntillä oli ollu ehkä neljä ohutta harjakarvaa korvien välissä, mut Maagin otsatukka oli oikeesti aika paksu. Mä en ollu vieläkään menny sen karsinaan koska en ollu sen hoitaja, mut olin miettiny et Maagi oli ehkä yksinäinen ku sitä ei käyny kattoon kukaan muu ku tuntilaiset. Se puhals ilmaa mun takille ja laitto silmät kii.
Ovi kolahti mun selän takana ku Emmy tuli sisään. Mä vilkasin sivusilmällä Lulua jota se piti kädestä. Ne käveli mun ohi käytävän päätyyn ja Emmy vilkas Maagin karsinaan ku meni ohi.
"Onpa se piehtaroinu", se huokas. "Pitää varmaan pyytää tolle hoitajaks joku niistä tuntilaisista, jotka rakastaa sitä ku se on uus heppa. Harjattavaa löytyis."
Mun vatsanpohjassa kouras, mut mä en sanonu mitään.
|
|
|
Post by Aleksanteri on Nov 8, 2022 21:26:06 GMT 2
3.11.2022 - Se, jossa sataa
Mä olin tullu vaan nopeesti käymään tallilla, koska olin luvannu tuoda Julille auton lainaan. Se oli vieny joku päivä Charlien pintelit kotiin johonki sen ja Vilin Tiktok-juttuun, ja se laitto mulle viestin et mun pitäis tuoda sille auto, et se ehtis hakee ne takas ennen ku Alviina tulis tallille. Jos oisin aatellu yhtään enempää niin en ois yllättyny, ku ajoin parkkipaikalle ja mun armas sisko ei a) oottanu siellä tai b) vastannu puhelimeen.
Ruttu oli tunnilla, eli mä istuin vähän aikaa tuijottamassa ku hevoset söi heiniä ja lähin sit talliin. Juli ei ollu sielläkään. Mä vaelsin pari kertaa tallikäytävän päästä päähän ja sit vaan jotenki pysähdyin Maagin karsinalle.
Se pureskeli heinää ja nosti pään ku mä tulin ovelle. Mun kurkkuun tuli joku outo pala ku se ojens turpaa ja haisto mun sormia. Mä en tajunnu miten se pysty näyttään niin paljon Myntiltä, vaik se ei ollu yhtään niin kapee ja siro. Se puhals ilmaa mun kädelle eikä väistäny, ku mä rapsutin sitä harjan alta.
Mä en ehtiny olla karsinalla pidempään, ku Juli tuli huutaan keskelle käytävää miks mä en ollu oottanu sitä autolla (?? ?). Se mulkas mua ku mä annoin avaimet.
"Mul menee puol tuntia", se sano ku lähti ulos.
Ku oli menny puoltoista tuntia, mä yritin soittaa Julille.
"Mulla menee vielä HETKI", se huus puhelimeen ihan helvetin vihasena. Mä vilkasin Ruttuu, jonka karsinaan olin menny istumaan, ja mietin miks mun oli pitäny saada siskoks just Juli.
"Mä meen kotiin", mä mumisin sille. "Haen auton sulta huomenna."
Olin just lähössä käveleen kotiin, ku Anton tuli mua vastaan lupas heittää mut. Mulle tuli jotenki kuuma ja vaivaantunu olo ku istuin sen autoon.
"Ei sun tarvi viedä mua", mä sanoin. "Mä kävelen sun luota."
Mä tunsin et Anton katto mua mut en kattonu takas, joten se ei sanonu mitään vaan ajo Savusalontielle.
Mulle tuli hyvä mieli ku mä näin, et pihalla portin vieressä seiso Katti Helena. Se tuijotti autoo häntä pystyssä ja hyppäs portin päälle, ku me tultiin ulos. Mä jäin muka kaivaan röökiä taskusta, ku Anton heilautti kättä ja meni sisälle.
Mä en tiiä miks Ada oli sanonu mulle et Katti Helena puris, koska se anto mun nytki silittää sitä eikä ees sähissy. Se kehräs ja nosti selkää mun kättä vasten, ku mä seisoin vähän piilossa portin kulmalla ja liu'utin kättä sen sileetä turkkii pitkin. Mua hävetti jotenki seisoo silittämässä Katti Helenaa. Mun oli pakko vilkuilla koko ajan taloo ettei kukaan näkis mitä mä tein. Jostain syystä musta tuntu, et Cella olis ehkä ainoo ihminen jolle mä voisin myöntää, et olin jääny Savusalontien pihalle Katti Helenan takia.
Alko sataa vettä. Mä olin just lähössä kotiin, ku Kiri tuli katuu pitkin huppu päässä. Oli jotenki aika selvää et mä en voinu esittää et en tuntis sitä, joten mä heilautin kättä (ja toivoin et se tajuais et olin tullu Antonin kyydillä koska olin menossa KOTIIN enkä siks et voisin taputtaa kissaa niitten pihalla). Kiri tuli mun ohi portille huppu niin syvällä et mä en nähny ku vähän sen silmistä. Se ei sanonu mitään, kiskas portin auki, käveli portaille ja meni sisään ihan ku ei ois ees huomannu mua.
Mä en ollu ihan varma mut jotenki musta näytti siltä, et ihan ku se ois itkeny.
Ku kävelin kotiin, mä mietin sitä ku Riinis oli sanonu et me ei voitais olla kavereita. Mä en edelleenkään tajunnu olikse tarkottanu, et se ei haluais ees puhua mulle enää OLLENKAAN vaikka me nähtäis tallilla. Se tuntu musta jotenki oudolta idealta, koska mä en tienny mitä me oltais tehty, jos oltais jouduttu vaikka maastoon kahestaan. Mä olin yrittäny soittaa Riinikselle kolme kertaa ku me oltiin tultu Lapista, et voisin kysyy mitä se oli tarkottanu.
Mut sit mulle oli tullu jotenki huono omatunto enkä ollu enää soittanu.
|
|
|
Post by Aleksanteri on Nov 1, 2022 19:02:03 GMT 2
1.11.2022 - Se, jossa mä kohtaan senMä olin just tullu tallille ja olin lähössä laittaan Ruttua tunnille, ku Anne tuli mua vastaan tallikäytävällä. Yleensä mä oisin sanonu hei ja kävelly ohi niinku normaalisti tehtiin. Nyt Anne kuitenki pysähty kauan ennen mua ja jäi tuijottaan niin et mä tajusin puolivälistä tallikäytävää, että sillä oli mulle asiaa. Mua pelotti et se haluais pakottaa mut taluttaan pikkuponeja kolme alkeistuntia putkeen tai jotain muuta kauheeta, mut koska en kehdannu väistää, mun oli vaan pakko kävellä sen luo. "Hei Aleksanteri", Anne sano ja veti vähän sen talvitakin vetoketjua auki niinku sillä ois ollu kuuma. "Oon just menossa vetään tuntia, mut aattelin et haluaisit nähä yhen jutun. Tuus kattoon." Mä vilkasin Annea epäluulosena, mut koska se oli Anne, seurasin sen perässä käytävän päätyyn. Mä en todellakaan tajunnu miks se halus näyttää jotaki just MULLE. Anne pysähty seisoon yhen karsinan eteen ja katto mua jotenki maireesti. Mä kurkkasin sisään. Karsinasta mua tuijotti vieras hevonen. Se oli ruskee ja vähän pienempi ku Ruttu, ja sen mustan harjan alla oli pikkunen valkonen tähti. Se pureskeli heinää ja katto mua otsatukan alta. Mä nielasin enkä osannu sanoa mitään. Mun sydän oli alkanu hakata. "Se on Maagi", Anne sano mun selän takaa. "Se muutti nyt tänne. Aattelin et susta vois olla kiva nähä se." Se oli hetken hiljaa, kuulu vaan ku takki kahahti. Mun kurkkuu kuristi, kun Anne jatko: "Se on Myntin varsa."
|
|
|
Post by Aleksanteri on Oct 24, 2022 18:50:59 GMT 2
24.10.2022 - Se, jossa mä oon kissan kanssa
Mulla oli ihan oikeesti ollu ikävä Savusalontien pihalla asuvaa kissaa.
Mua oli hävettäny kysyä saisinko mä tulla kattoon kissaa (ehkä eniten siks et mun piti laittaa Kirille viestii) mut nyt, kun mä istuin pimeessä Savusalontien ulkoportailla ja rapsutin Katti Helenaa korvan takaa, mä oisin ollu valmis soittaan vaikka Kirin äitille et saisinko tulla katsoon Katti Helenaa. Se kehräs mun sylissä ja tuijotti mun kanssa johonki puolikuolleitten pensaitten suuntaan. Mä olin löytäny sen sadevesitynnyrin takaa melkeen heti ku olin tullu pihalle ja uskokaa tai älkää, se oli SEURANNU mua ku mä olin menny istuun portaille. Ada oli tuonu mulle teekupin ja kysyny halusinks mä tulla sisään mut mä en voinu, koska a) olin luvannu Kirille et oisin ulkona ja b) mua pelotti, et Katti Helena ei ois halunnu seurata mua sinne. Nyt mä istuin kylmällä portaalla sormenpäät Katti Helenan karvan seassa ja lepuutin poskea sen niskaa vasten.
Mä en tajunnu miks Katti Helenalle oli annettu niin HIRVEE nimi, vaik se oli niin kaunis ja kiltti et ois ansainnu minkä tahansa hyvän nimen (esim. Bambi). Mä olin aika varma, et se tajus ketkä käytti siitä Katti Helenan nimeä ja vihas niitä, koska MÄ en ollu käyttäny sitä nimee kertaakaan eikä Katti Helena ollu yrittäny purra mua koskaan (paitsi sillon ku näin sen ekan kerran). Nytki se puski mun kättä vasten ja nous sit haistelemaan viilennyttä teekuppia.
Mä tuijotin pimeen pihan poikki enkä väistäny, vaik Katti Helenan paino hännän mun leukaa vasten. Se tuoksu vähän kävyiltä ja ojalta. Mun mieleen tuli et mun ois tehny mieli pestä se mut mä en voinu, koska se ei ollu mun kissa.
Sekä mä et Katti Helena pelästyttiin, ku ovi mun takana aukes ja meinas lyödä mua selkään.
"Ai sä oot täällä."
Kirin ääni kuulosti musta aika kylmältä ottaen huomioon et se oli kuitenki antanu mulle LUVAN tulla kattoon Katti Helenaa. Se meinas potkasta teekuppia ku se meni mun ohi, ja mä ehdin just ja just vetästä kupin syrjään sen kengän alta. Kirin takaa kuulu toisten askelten ääni ja koska mä arvelin et se oli varmaan Valtteri jonka mä olin nähny ikkunan läpi sohvalla, mä nostin katseen ja hymyilin sille.
Fakta kuitenki on, et se ei ollu Valtteri.
Kirin perässä tuli sitä vähän pidempi jätkä, jolla oli musta tukka ja ruskee takki joka ei varmasti pitäny yhtään kylmää. Se oli työntäny kädet taskuun ja kohotti kulmia jotenki yllättyneenä ku tajus, et mä hymyilin sille. Mulle tuli outo olo, koska se näytti jotenki tutulta mut mä en muistanu mistä, joten mä laskin nopeesti katseen Katti Helenan niskaan ja sanoin Kirille:
"Mä vaan silitän tätä."
Kiri vilkas mua ja hymyili ihan vähän hampailla. Mua alko hävettää.
"Ookoo. Tuu, Miilo."
Kiri käänty ja lähti paineleen talon taa, mut tää MIILO oli jääny kaivaan taskuja portaitten juurelle selkä muhun päin. Mä tuijotin kiinnostuneena Katti Helenan korvassa olevaa yhtä valkosta karvaa. Vähän ajan päästä kuulu kuivan syysruohon kahahdus ku Miilo käänty kattoon mua.
"Oisko sulla röökiä?"
Se tuijotti mua sytkäri kädessä ja takki hartioilta jotenki oudonnäköisesti roikkuen, vähän niinku se ois kiskonu sen tosi nopeesti päälle ja unohtanu kattoo et se on oikeesti sen oma takki. Takinhiha oli noussu pari senttiä niin et kalpee, kulmikas ranne oli tullu esiin. Mä vaihdoin asentoa niin et Katti Helena horjahti ja kaivoin röökiaskin takintaskusta.
"Tossa."
Miilo tuli lähemmäs ja kurotti noukkiin yhen röökin avonaisesta askista. Mä vilkaisin sitä varovasti. Se ei kattonu mua ja siitä erotti hämärässä käytännössä vaan tummat kulmat ja pitkät ripset, jotka syvens varjoja sen tummilla silmänalusilla. Kun Miilo oli saanu röökin se yritti silittää Katti Helenan selkää, mut Katti Helena nosti hännän pystyyn ja sähis. Mä yritin olla näyttämättä tyytyväiseltä, ku työnsin askin takas taskuun ja otin Katti Helenaa kiinni tassusta.
"Kiitti", Miilo sano samalla ku työns röökin suupieleen ja suojas sitä kädellä et pysty sytyttään. "Se tykkää susta."
"Joo", mä vastasin.
"Miilo!"
Kiri oli tullu takas talon nurkalle ja näytti jotenki ärsyyntyneeltä ku se jatko:
"Mennäänks jo?"
"Joo", Miilo huikkas ja kiskas takkia niin et se asettu paremmin sen ylle. Se heilautti mulle nopeesti kättä ja seuras Kiriä talon kulmalle. Mä olin aika varma et se otti Kiriä kädestä ennen ku ne katos kulman taa.
Mä jäin istuun kylmän teekupin viereen Katti Helenan rauhottava paino mun sylissä.
|
|
|
Post by Aleksanteri on Oct 13, 2022 21:20:38 GMT 2
13.10.2022 - Se, jossa on kortteja ja VenusKu mä soitin Riinikselle, olin aika varma et sen ääni kuulosti siltä ku se ois itkeny vähän aikaa sitten."Halusin vaan tietää mitä teet", se sano ja niiskas. Mä seisoin nojaamassa keittiön tiskipöytään ja tuijotin ulos ikkunasta. Mulla oli jotenki päällekäyvä olo siitä et olin soittanu Riinikselle, mut musta oli tuntunu et mun aivot oli seonnu jos mä oisin vaan istunu keittiönpöydän ääressä ja oottanu et se vastaa."Okei."Puhelimessa suhis. Mä painoin kännykkää korvaa vasten ja tajusin vasta mun ikkunan heijastuksesta et purin huulta."Ootko sä ulkona", mä kysyin varovasti.Riinis ei sanonu vähään aikaan mitään. "Joo", se kuiskas sit. Mä nielasin ja aloin raaputtaa tiskipöydän kulmasta tahraa. Riiniksen ääni ahisti mua. "Haluuks... öö..." Mä puristin silmät kii ja yritin hengittää syvään et en kuulostais ahistuneelta. "Mietin et haluuks nähä jossain? Tai tulla mun luo?"Suhina Riiniksen puhelimessa paheni ja katos sit, vähän ku se ois menny sisälle. "Onks Inkeri siellä", se kysy."Sillä on iltatalli.""Okei", Riinis vastas. "Mä tuun sun luo."Musta tuntu et mä en ollu koskaan aikasemmin jotenki nähny miltä meidän talo näytti, ennen ku mä lopetin puhelun ja tajusin et Riinis oli tulossa meille. Inkeri oli jättäny sen banaaninkuoret lattialle bioroskiksen eteen (?? miks), Pyryn sukat roikku yhen tuolin selkänojalla ja kolkyt miljoonaa asiaa oli jotenki yleisesti väärällä paikalla.Mä en tienny millä Riinis tuli, mut sillä kesti paljon vähemmän aikaa ku mitä mä oisin tarvinnu siihen et oisin ehtiny siivota. Mulla meni isoin osa siihen, et koska mä en uskaltanu koskee tavaroihin joita Inkeri oli jättäny olkkariin, mä kokosin niitä ekaks olohuoneen pöydälle mut levitin ne sit takas koska olin aika varma, et se suuttuis jos mä koskisin sen paitoihin ja huulikiiltoon jonka se oli jättäny sohvapöydälle ilman korkkia. Samalla ku mä potkin pölyä sohvan alle, mä kävin läpi meidän keskustelua ja yritin arvioida oliks Riinis kuulostanu siltä, et sillä oli joku hätä.Ku ovikello soi, mä olin just yläkerrassa vaihtamassa paitaa koska mulle oli tullu kuuma. Pyryn huoneesta kuulu kolahdus ja rapinaa ku mä kiskoin paitaa pään yli, joten mä juoksin sokkona yläkerran aulaan ja painoin huulet Pyryn ovee vasten."Älä tuu", mä hönkäsin. "Se on Riinis.""Okei", Pyryn ääni sano hyvin vaimeesti oven takaa. Mä kiskoin paidan kunnolla päälle samalla ku menin alakertaan niin normaalisti ku osasin.Vaikka mun ei ollu tarkotus, mä melkein löin Riinistä ovella ku avasin sen. Se seiso ihan kuistin oven takana ja joutu hyppään yhen portaan alemmas ku mä työnsin oven auki. "Olipa sulla kiire", se sano samalla tuli mun ohi kuistille ja alko riisuu kenkiä Inkerin yksien kesäkenkien päälle. Mä tuijotin sen nahkatakkiselkää ku vedin kuistin oven kii. Se ei näyttäny yhtään niin ahistuneelta ku mä olin aatellu sen äänen perusteella.
"Sori", mä sanoin. "Ei se haittaa", Riinis sano ja käänty kattoon mua sen olan yli ku oli ripustanu takin eteisen naulakkoon. Mä seurasin sen perässä jotenki liian tietosena siitä miltä meidän talo näytti. Riinis paino sen toisen käden kämmenselän poskea vasten niinku sormia ois palellu. "Monelta Inkeri tulee?""Kymmeneltä.""Okei", Riinis sano ja hymyili mulle. Olkkarin valo teki pehmeen varjon sen kasvoille. "Mä lähen sit ennen sitä."Musta tuntu ihan helvetin oudolta et Riinis oli mun kotona. Mä nojasin seinään kädet puuskassa ja tuijotin, kun se oli saanu kädet lämmitettyä ja meni kattoon meidän keittiötä ja olkkaria. Mun ois tehny mieli jotenki esitellä sille huoneet mut se tuntu nololta enkä mä toisaalta ois tienny, mitä mun ois pitäny sanoa Pyryn kaurahiutalepaketeista ja Inkerin hiuksista joita oli jokasessa huonekalussa."Teillä on takka", Riinis sano ku se palas olkkarista. Se kurkkas yläkerran rappusiin. "Onks tuolla teidän huoneet?""Joo", mä sanoin nopeesti. "Ei, öö, mennä sinne."Riinis pysähty käsi portaitten kaiteella ja hymyili mulle kysyvästi. Mä laskin katseen mun sukkiin. Mun vatsaa kouras ku mä huomasin, et sukassa oli reikä varpaan kohdalla. Mä nostin toisen jalan varpaat sen päälle. "Mä aattelin et me voitais niinku, tota..." Mun katse harhaili seinälle. "Niinku pelata korttia?"* Mä en tienny MIKS mä ehdotin kortinpeluuta koska a) mä en tykänny pelata korttia, b) en muistanu ku paskahousun säännöt ja c) mun piti käydä lainaan pelikortit Pyryn huoneesta mikä tarkotti, et Riinis oli yksin alakerrassa ja mua pelotti et se menis kodinhoitohuoneeseen kattoon meidän pyykkikoria. Ku mä tulin takas, Riinis istu kuitenki meidän keittiönpöydän ääressä eikä ainakaan näyttäny siltä, et se ois nähny pyykkikorin. Riinis otti kortit heti ku mä laskin ne pöydälle ja alko sekottaa. Mä istuin sitä vastapäätä ja yritin keksii jotaki sanottavaa.
"Haluutko juotavaa", mä kysyin vähän ajan päästä. Mun poskia kuumotti ja mä olin aika varma et Riinis huomas sen.
"Joo, vettä", Riinis sano katse korteissa. Pitkä punanen hiussuortuva oli tippunu sen kasvoille. "Kiitti."
Mä kävin hakeen Riinikselle vettä mut kun mä vein sen sille, mun jalat jotenki kompastu ja mä loiskutin vähän sen syliin. Riinis huitas kädellä ku mä lähin hakeen sille käsipaperia.
"Ei se haittaa", se sano mut otti paperin ja alko pyyhkiin sen housuja. Mun suuta kuivas ja mä kaduin et en ollu ottanu itelleniki vesilasia. "Mitä me pelataan?"
Mä kohautin olkia ja mumisin:
"Paskahousua?" Riinis katto mua jotenki pitkään, mut sit sen suupieleen nous pieni hymy ja se alko jakaa kortteja kahteen pinoon. "Okei. Pelataan paskahousua." Mä tuijotin Riinistä salaa ku me pelattiin. Mua oli pelottanu et se ei enää haluais ees puhua mulle, ku mä olin sanonu hubertuksessa et me voitais olla vaan ystäviä. Mä en pystyny tajuumaan, et se istu nyt meidän keittiössä. Mulla oli siitä hyvä mieli, mut samaan aikaan mun vatsanpohjassa tuntu paniikinomanen huono omatunto. Mä olin luullu puhelimessa et Riiniksellä oli joku hätänä ja nyt mua pelotti, et Cella ei enää koskaan haluais ees nähä mua jos se sais tietää, et Riinis oli ollu pelaamassa KORTTIA mun kotona. Mä harkitsin pitäiskö mun ehdottaa et me mentäis vaikka ulos tai et Riinis lähtis kotiin, mut en ehtiny ku Riinis läimäs pataässän pöytään ja kysy: "Onks tää se mitä sä aina teet ku et oo tallilla? Pelaat korttii?" Mä katoin Riinistä et oisin nähny olikse vitsi vai ei. Se selas kortteja eikä kattonu takas. "Ei", mä vastasin. "No, toisaalta", Riinis hymähti. "Jos asuisin Inkerin kaa niin en mäkään pelais. Se varmaan repis seinät alas vaikka häviäis bingossa." Mä yritin tuijottaa kortteja ja piilottaa et musta tuntu jotenki helkatin hyvältä nähä, et Riinis hymyili. Me pelattiin vähän aikaa ilman et me puhuttiin mitään. Yhessä vaiheessa mä tajusin et Riinis ei välttämättä ollu hirveen hyvä pelaan paskahousua, mut koska mä en halunnu et se häviäis, pelasin kaks kertaa tahallaan huonosti ja toivoin et se ei huomais. Pyry kävi keittiössä hakeen vettä ja tuijotti seinää koko ajan. Mä olin kiitollinen siitä miten hyvä ystävä se oli. Me oltiin pelattu jo aika pitkään ja Riinis oli melkeen voittamassa, mut sit se ei saanukaan pataa ja joutu nostaan koko pakka. Se huokas ja laski kortit pöydälle. "Siis tää on ikuinen limbo", se hymähti. "Pidetääks tauko?" "Jos sä haluut", mä sanoin. Riinis kohotti mulle kulmia ja hymyili niin et mun vatsaanpohjaa kouras. Mä en halunnu näyttää mun huonetta (ja mua pelotti et Riinis halus tauon koska halus nähä sen), joten mä hain keittiön kaapista Pyryn keksejä ja menin niitten kaa sohvalle. Riinis tuli mun perässä, istu sohvan toiseen päähän ja kieto meidän porukoilta tuodun harmaan viltin harteille. Mä työnsin keksipussin sitä kohti. Riinis työns käden pussiin mut ei kattonu mitä teki, sen katse kiers meidän hämärässä olkkarissa. Me istuttiin vähän aikaa sohvalla syömässä keksejä eikä sanottu mitään. Mulla oli jotenki hermostunu olo, ku mä tuijotin Riiniksen kasvojen profiilia. Sen katse liuku meidän telkkarista Pyryn kasetteihin ja mun yhteen eläinlääkisvihkoon, jota mä en ollu ehtiny piilottaa. Kun se käänty kattoon mua, mä laskin nopeesti katseen keksipussin suuhun ja nielasin nii et mua alko melkeen yskittää. "Mitä sä aattelet", Riinis kysy. Mä kohautin olkia. * Mä olin just ottamassa kolmatta keksiä, ku puhelin soi. Mä ja Riinis katottiin toisiamme. "Onkse sinä vai minä", Riinis kysy. Mä kurotin kattoon sohvapöydälle missä mun puhelin oli. "Mä. Se on Juli." Mä vilkasin Riinistä anteekspyytävästi. "Okei." Riinis oli kietoutunu kokoonaan vilttiin ja selaili mun kurssikirjaa, jonka se oli löytäny piilosta sohvatyynyn takaa. "Vastaa vaan." Mä painoin vihreetä luurii ja käännyin tuijottaan ulos ikkunasta. "Mä en ehi puhuu nyt." Mä yritin olla niin hiljaa et Riinis ei kuulis, vaik se istu käsivarren päässä musta. Silmäkulmasta mä näin miten se nyppi viltin kulmaa. "Miks", Juli huus puhelimeen. Mä yritin olla huokasematta. "Oon Riiniksen kaa." Juli alko kiljuu, mut mä katkasin puhelun ja heitin kännykän takas sohvapöydälle. "Mä -", mä ehin alottaa, mut sit mun puhelin piippas. Riinis kohotti mulle kulmia ja mä näin et sitä nauratti. "Se on varmaan Juli", se sano. Mä kumarruin kännykän luo et voisin kääntää sen väärin päin, mut näytöllä näky viestin alku enkä mä sit jotenki enää kehdannu. "Julilla on sulle asiaa", mä mumisin samalla ku otin puhelimen ja työnsin otsalle tippuneet hiukset pois naamalta. "Se laitto sulle viestii et sillä on mulle asiaa?" "Joo." Riinis otti paremman asennon ja tuuppas mua ihan kevyesti varpaalla viltin läpi. "No lue se mulle." Mä kurtistin kulmia samalla ku avasin Julin viestin. Mä en tajunnu miten se oli ehtiny kirjottaa niin monta lausetta about kolmessa sekunnissa. "Hei, öö, kolme valkosta sydäntä", mä alotin ja työnsin puhelimen melkein mun naamaan kii et en näkis Riinistä. Mua jotenki nolotti lukea ääneen sille. "Mitä teet Aleksanterin luona? Me katotaan Vilin kaa Titanicia. Jos et haluu olla Aleksanterin kaa niin tuu meille." Mä kuulin et Riinis tyrskäs, mut jatkoin vaan lukemista. "Soitetaan huomenna ja kaks, tota, huuliemojia." Mun niskaa kuumotti. "Rakastan sua. Heippa kulta. Terveisin Juli." Mä painoin kännykän näytön kii, nousin sohvalta ja menin keittiöön. Mun korvia poltti ja rinnassa oli alkanu tuntuu joku kummallinen tykytys. Vähän aikaa mä seisoin keskellä keittiön lattiaa ja tuijotin jääkaappia, mut sit mä kaivoin kahvipurut esiin ja aloin lappaa niitä kahvinkeittimeen. Mä ehin kaataa kaheksan kuppia kahvipuruja ennen ku tajusin et siinä on liikaa, ja ku mä yritin kaapia puruja takas kahvipussiin puolet niistä levis pöydälle. "Mitä sä teet", Riinis huus seinän läpi. Mä kaadoin vettä Pyryn poromukilla kahvinkeittimeen. "Keitän kahvii", mä huusin takas samalla ku kahvinkeittimen päälle. Riinis oli hiljaa, sit sohva narahti. Se ilmesty seisoon keittiön ovelle ilman harmaata vilttiä. "En mä haluu kahvii näin myöhään", se sano jotenki yllättyneellä äänellä. Mä pysähdyin käsi kahvinkeittimellä ja jäin tuijottaan sitä. "Ai nii", mä sanoin ja painoin kahvinkeittimen kii. Riinis katto mua vähän aikaa, sit se meni istuun takas pöydän ääreen siihen missä pelikortit oli vieläki levällään. Mun kortit oli vahingossa jääny niin päin et Riinis näki mitä ne oli, mut se käänty kattoon keittiön ikkunasta eikä ehkä huomannu. "Kato, Venus näkyy", se sano ja osotti lasin läpi taivasta. Mä hylkäsin kahvinkeittimen ja kumarruin kattoon samaan suuntaan, vaik mulla ei ollu mitään hajua miltä Venus näytti. Taivas oli pimee. "Mistä sä tiiät mikä on Venus", mä kysyin. "Manny opetti mulle joskus", Riinis sano ja käänty kattoon mua. "Se tykkää tollasesta. Haluuks vielä pelata?" Mä vedin henkee, epäröin vähän aikaa ja pudistin sit päätä. Riinis nojas toisella kädellä sen tuolin selkänojaan ja paino leuan kättä vasten. Mä en pystyny kattoon siitä poispäin. "Mitä sä sit haluut tehä", se kysy hiljaa. Mun katse harhaili Riiniksen takana olevaan ikkunaan. Mä painoin kynnet kämmenpohjaan ja nielasin. "En mä tiiä." Riinis ei tehny vähään aikaan mitään, mut sit se keräs kortit pinoon ja nosti ne keskelle pöytää. Se nous, työns tuolin pöydän alle ja jäi seisoon mun eteen pöydänkulmaan nojaten. Sen rintakehä kohoili. "Se mistä me puhuttiin hubertuksella", se kuiskas, "mietin et tulkittiinko -" Me molemmat säpsähdettiin, ku ulko-ovi kolahti lujaa eka auki ja sit yhtä lujaa kiinni. Kuistin lasit helis. Eteisestä alko kuuluun ähinää ja askelia, ku Inkeri todennäkösesti kisko tallikenkiä jalasta ja visko niitä pitkin kenkätelinettä. "Onks se Inkeri", Riinis kysy äänettömästi sen huulilla. Mä nyökkäsin. "Onks siellä joku", mun armaan kämppiksen ääni karju eteisestä. "On", mä huusin takas. Eteisessä kahahti, Inkeri oli varmaan heittäny sen takin kenkätelineeseen. Sit se alko kolistella portaissa. "Mä meen nukkuun sit vartin päästä, mulla on helvetti aamutalli huomenna", Inkerin ääni huus portaitten yläpäästä. "Eli olkaa hiljaa!" Riiniksen kasvoille oli noussu ei kovin ilosen näköinen hymy. "Mä taidan lähtee, Allu", se sano mulle pehmeesti. "Kiitti ku sain käydä täällä." "Ootko varma", mä kysyin koska musta tuntu kauheelta et Riinis lähtis yksin kotiin enkä mä tietäis et sillä on kaikki hyvin. Riinis nyökkäs ja hymyili vähän. "Okei", mä henkäsin. Riinis kulki mun ohi eteiseen, ohitti Inkerin levittämät tallikamat ja kurotti ottaan takin naulakosta. Mä seurasin sitä ja vilkasin samalla yläkertaan et voisin olla varma, ettei Inkeri tuijottanu meitä sieltä. Riiniksen nahkatakki näytti siltä et sille tulis varmaan kylmä ulkona mut se ei sanonu mitään, vaan veti takin vetoketjun kii ja nosti käden ovenkahvalle. "Nähään taas", mä sanoin. Riinis näytti siltä et se oli jo painamassa ovenkahvaa, mut sit se liu'uttiki käden kahvalta ja käänty muhun päin. Mä ehin vaan avata suun, ku se astu lähemmäs ja nosti kädet mun harteille ihan ku ois aikonu halata mua. Kun se tuli lähemmäs mun mielessä välähti et kuva siitä et se suutelis mua, ja koska mä en tienny miten mun ois pitäny reagoida, mä otin askeleen poispäin ja vähän niinku irrottauduin Riiniksen otteesta. Riiniksen kädet hervahti sen kyljille. Me seisottiin vastakkain eteisessä ja kumpiki hengitti yhtäkkii raskaammin, ihan ku me oltais juostu ja meinattu törmätä toisiimme. Mä en osannu tulkita Riiniksen ilmettä. Mun vatsaan sattu ja mä halusin tietyllä tavalla kietoo kädet Riiniksen ympärille, vaik samaan aikaan mä olin helpottunu siitä et se oli melkeen jo lähteny meiltä. Riinis hymyili mulle jotenki kipeen näköisesti ja sano: "Joo, mä en oikeesti tiedä mitä helvettii mä teen." Sit se meni. x
|
|
|
Post by Aleksanteri on Oct 9, 2022 17:19:29 GMT 2
10.10.2022 - Se, jossa on syysmyrskyMulla oli sellanen kuva et jos oisin saanu hoitaa viel Mynttiä mun ei ois tarvinu tehä tänään tallilla mitään, koska tuuli niin paljon et Myntti ei ois suostunu käveleen ulos karsinasta (mikä oli älykästä). Mut koska Ruttu oli normaali hevonen toisin ku Myntti, mä en ollu sisällä vaan tarvoin sen ratsastajan perässä kohti maneesia. Mä tuijotin hevosletkaa joka käveli vinossa, koska metrin korkuset ratsastajat oli hevosten takana piilossa et tuuli ei nostais niitä ilmaan, ja mietin et mulla oli ihan helkatin kova ikävä Mynttiä. Mä en ollu ehtiny käydä tallilla vähään aikaan koska olin ollu Helsingissä. Ku mä kiipesin istuun maneesin katsomoon Mannyn viereen olin ilonen et olin täällä, vaik Seppeleessä aina oliki riski et pitäis istuu kasiin asti siirtelemässä puomeja jos Anne ja Hanski tahto. Mä olin joutunu pyytään Helsingissä Tommia tekeen mun kaa yhtä näytetyötä puol kolmeen yöllä, koska Filppu oli ollu mun pari mut se oli ollu pois koulusta kohta kaks viikkoa. Mikä oli toisaalta hyvä, koska Juli ois suuttunu jos ois saanu tietää et ees katoin Filppua joskus silmiin. Manny teki mulle tilaa penkillä. Alemmalla rivillä istu seuraavan jatkotunnin junnuja (mä en tajunnu miks ne oli tullu jo tuntii ennen maneesiin oottaan??), jotka tuijotti meitä ja kumartu sit kuiskiin keskenään. Sense istu yhen sylissä ja kehräs niin et se kuulu mun ja Mannyn riville asti. Mä nojasin jalat alempaan penkkiin ja katoin ku Rutun ratsastaja yritti tehä ympyrää mut meinas törmätä Abriannaan. "Mä näin susta sellasen videon", mä sanoin Mannylle ku tunti oli alkanu kunnolla. Anne seiso kentän keskellä ja osotteli puomeja, joitten yli kopukat ravas aika kömpelösti. "Tanssivideon." Manny vaihto asentoa ja vähän niinku urahti. "Mistä sä sait sen", se kysy. Mä kohautin olkia. "Juli laitto sen mulle. Se oli hieno." Manny huokas, ja sit se huokas uudestaan ku se huomas et alarivin tuntiratsastajat oli alkanu taas tuijottaa meitä. Mä aloin hinkata likaa housujen polvesta. "Se oli letkajenkkaa", Manny sano. "Okei." Me ei puhuttu mitään koko lopputunnin aikana, mut ku Manny lähti hakeen Arktikia se anto mulle yhen kurkkupastillin. Mä en ollu osannu oottaa et Cella tulis maneesiin koska Windi ei ollu tunneilla, mut ku seuraavat hepat tuli sisään mä tunnistin sen vaaleet hiukset nopeemmin ku oisin osannu esim. nielasta. Cellalla oli iso keltanen syystakki ja se talutti Peckiä, jonka ratsastaja käveli perässä ja näytti siltä et itkis jos joutuis ees koskeen hevoseen. Mä imeskelin Mannyn pastillia ja katoin ku Cella työns Peckin ratsastajan selkään. Ku Cella oli lähössä se huomas mut, heilautti kättä ja lähtiki tuleen kohti katsomoo. Älkää kysykö miks, mut jostain syystä mun vatsanpohjassa kouras. Mä tuijotin Cellaa ja yritin näyttää normaalilta ku se käveli maneesin hiekan poikki, avas takin vetoketjun ja kisko pipon päästä niinku aikois about muuttaa asuun maneesiin. Mun oli pakko nielasta ku se istu mun viereen ja työns takin meidän väliin. Se tuoksu kylmältä ilmalta. "Ootko oikeesti istunu täällä koko illan", se kumartu kysyyn multa hiljaa. Mun niskassa meni kylmät väreet ku sen hengitys kutitti mun korvaa. "Joo", mä vastasin ja vilkasin Cellaa. Sen poskeen tuli hymykuoppa. Mä aloin taas hinkata likaa housuista ja yritin keskittyy kattoon ku hevoset käveli pitkin ohjin ympäri uraa. Jotenki se tuntu aika vaikeelta. "Miks? Ootko piilossa?" "En", mä mumisin. "Haluun kattoo tunteja." Mä loukkaannuin vähän ku Cella nauro mulle koska OIKEESTI halusin kattoo joskus tunteja (ainaki joitain), mut sit Sense tuli alemmalta penkiltä ja hyppäs mun syliin istuun. Mä työnsin sormet sen karvaan ja aloin rapsuttaa sitä rinnasta. Se kehräs. "Mä muuten sanoin Riinikselle", mä sanoin vähän ajan päästä niin hiljaa et ykskään tuntilainen (tai Anne) ei kuulis, "et haluun olla vaan sen kaveri." Mä nielasin ja painoin nenän Sensen niskaan. Se ei tuoksunu melkeen miltään. "Et nyt se tietää." Mä kuuntelin ku tuuli vinku maneesin katossa ja puristin sormet yhteen Sensen kapeeta rintaa vasten. Cella oli hiljaa ja katto ku hevoset kolis puomien yli.
|
|
|
Post by Aleksanteri on Oct 1, 2022 22:07:48 GMT 2
20.9.2022 - Se, jossa mua melkein purraan naamastaMe nähtiin Riiniksen kaa Hehkussa. Mua oli ahistanu koko päivän koska en tienny olisko pahempi jos Riinis a) haluais puhua mun kaa jostain asiasta mikä liittyis siihen ja muhun vai b) se EI haluais puhua ja luulis että me oltiin ns. normaaleilla treffeillä. Mä olin maannu monta tuntia sängyllä miettimässä kumpi ois todennäköisempää ja melkein myöhästyny kahvilta. Kaiken lisäks mä en ollu osannu päättää pitäiskö mun laittaa päälle tallivaatteet vai joku hieno asu, koska me ei oltu menossa tallille mut hienot vaatteet sais sen ehkä aatteleen et me oltais treffeillä. Ku mä olin seisonu eteisen peilin eessä ja yrittäny arvioida oliks mun paita normaalin näkönen kahville, Inkeri oli tullu ja lyöny mua selkään. Mä en aina ollu varma siitä oliks se kovin ystävällinen ihminen. Riinis seiso Hehkun eessä nahkatakissa ja poltti röökiä. Mun kurkkuu kuristi ku se näytti niin helkatin kauniilta. Riinis siristi silmiä auringossa ku se huomas mut ja heilautti kättä. Sen nenänpää oli vähän punanen ja mä mietin oliks se joutunu oottaan mua ulkona kauan. "Moi", Riinis sano ja hymyili mulle vähän ku mä pääsin sen luo. Se tumppas tupakan ja veti kädet hihojen sisään. "Moi", mä vastasin hiljaa. Mun rintaan sattu heti ku mä aattelin sitä mitä Manny oli kertonu mulle Riiniksen sairaudesta. Ku Riinis heilautti tukan selkään ja avas Hehkun oven mä päätin, et en aattelis koko asiaa ollenkaan niin kauan ku oisin Riiniksen kaa. Koska ei sille nyt vois käydä mitään. * Mä maksoin mun ja Riiniksen kahvit. Pullamummo hymyili mulle paljon ilosemmin ku silloin ku mä olin ollu Robertin kanssa täällä ja mua nolotti, kun se laitto meidän molempien kahvilautasille konvehdit. Riinis pyöräytti mulle salaa silmiä ku me istuttiin pöytään ja mummo oli menny peseen kuppeja tai polttaan röökiä. "Ihan kauhee", se sano mulle niin hiljaa et sen huulet ei melkeen liikkunu. Se hörppäs kahvii ja irvisti. "Niinku tääki. Oltais me voitu varmaan nähdä jossain muuallaki." "En mä keksiny toista paikkaa", mä mumisin. "Ku et ehkä haluu tulla, öö, tallille." Riiniksen suupieli rypisty ku se hymyili ihan vähän. "No en mä kyllä", se hymähti ja nosti katseen muhun. Mun oli pakko nielasta. Riinis katto mua pitkään eikä sanonu enää mitään, sen siniset silmät kulki mun kasvoja pitkin nii et mä en jotenki pystyny kattoon pois. Sit se työns lusikan kahviin ja alko pyörittää sitä siellä. "Ne sun viestit oli aika outoja", se sano kahvikupille. "Mitkä viestit?" "Jostain tallibileistä. Olitko sä kännissä?" Mä kävin nopeesti läpi kaikki viimesimmät tallibileet mut en muistanu mitään muita viestejä Riiniksen kaa ku ne, jotka olin laittanu talkoitten jälkeen. "En", mä vastasin. Riinis hymyili katse kahvikupissa niin et mulle tuli outo olo. Mä nielasin. Riiniksen lusikka kilis kahvikupin reunoja vasten mut muuten kahvila oli niin hiljanen et mä olin aik varma, et pullamummoki oli pysähtyny kuunteleen meitä. Mulla ei ollu mitään hajua mitä mun ois pitäny tehdä. *Mulla oli loppujen lopuksi jotenki oudon hyvä olo, vaik me ei puhuttu Riiniksen kaa mitään siitä mitä oli tapahtunu. Me katottiin ohikulkijoita ja puhuttiin melkein pelkästään Rutusta. Ku me oltiin lähdössä ja seisottiin pihalla Hehkun eessä, Riinis käänty kattoon mua ja niiskas. "Oli kiva nähä", se kuiskas. Mä nielasin. "Jep." Ku Riinis liikahti mua kohti mun mielessä välähti miten mä olin luvannu Cellalle, et en koskis Riinikseen. Mä en kuitenkaan ehtiny sanoo mitään ku Riinis oli jo kietonu kädet mun ympärille. Mä ehin nostaa käden puoliks meidän väliin, mut se osu Riinistä rintaan enkä mä voinu jättää sitä siihen, joten mä kiedoin käden sen ympärille ja yritin olla hengittämättä. Mä tuijotin Hehkun seinää Riiniksen olan yli ja puristin sen olkapäätä nahkatakin läpi. Mun sydän hakkas niin et Riinis varmaan tunsi sen. *Ku Riinis oli lähteny käveleen kaupalle, mä ajoin Seppeleeseen. Mun piti istuu vähän aikaa autossa ja hengittää ennen ku mä pystyin nouseen ja käveleen aitalle. Vasta siinä vaiheessa mä tajusin et a) me ei oltu puhuttu Riiniksen kaa mistään mikä varmaan tarkotti et b) se aatteli et me oltiin oltu treffeillä. Mun teki mieli mennä Rutun karsinaan ja jäädä sinne asumaan.
Windi ja Metta seiso hännät ovea päin aittakarsinassa ja lepuutti molemmat toista takajalkaa.
"Hei Windi", mä sanoin jo karsinanoven ulkopuolelta ku olin päässy perille (koska en halunnu kuolla). Ku mä avasin oven Windi luimisti ja potkas seinää, mut se lopetti ku mä jäin istuun karsinan kynnykselle ovenrakoon ja nojasin pään seinään. Mä puristin silmät kiinni ja huokasin.
Vähän ajan pääst mun vierestä alko kuuluu lähestyvän hevosen kahinaa. Koska kukaan ei purru mua mä päättelin, et se oli Metta Mä raotin silmiä ja vilkasin sitä. Seki luimi ja näytti mulle hampaita, mut lopuks se jäi seisoon mun viereen, venytti kaulaa ja yritti vähän syödä mun hiuksia. Mä nielasin ja ojensin käden, et pystyin hipelöin Mettaa vähän kyljestä ja jaloista niinku Cella oli pyytäny.
Metta yritti purra mua naamasta kun mä vähän ajan päästä pyyhin silmiä hihaan, mut mä ehin just ja just väistää. Metta kyllästy ja palas Windin jalkoihin, sit se meni seisoon Windin hännän alle ja luimi mulle sieltä. Mulle tuli ihan helvetin kova ikävä Cellaa. Mua melkein oksetti ku mä toivoin niin paljon, et Riiniksen näkeminen tänään ei ois tuntunu musta miltään.
|
|
|
Post by Aleksanteri on Aug 12, 2022 20:33:35 GMT 2
10.8.2022 - Se, jossa esitellään kiveäKysynpähän vaan, et kuka muka ois voinu olla menemättä Cellan luo?? ?? ?? Ulkona sato taas ihan helvetisti vettä ja vaik mun auton pyyhkijät oli hyvät, tuulilasista näky pelkkää huuruu ja märkiä vesivanoja. Mä olin matkan aikana n. 12 kertaa varma et oisin ajanu ojaan, jos en ois osannu Cellan luo vaikka ilman käsiä. Sydän hakkas turvavyötä vasten ja mun oli pakko sekä nieleskellä (varmaan siks ku tie oli niin liukas) että tarkistaa kahesti Whatsapista, et Cella oli oikeesti kutsunu mut sen luo. Ku mä soitin ovikelloa ja seisoin oottamassa et Cella avais, mietin saattoks j os haluut niin voit ajaa yöks tänne ja tulla esitteleen sitä taikakivee kuitenki tarkottaa, et mä näyttäisin kiven ovella ja ajaisin kotiin. Mä en osannu ihan päättää saattoks asia olla niin. Kävelymatkalla autolta ovelle kastunut tukka valu märkänä mun poskille ja mä ehdin työntää sen monta kertaa pois naamalta ennen ku Cella avas oven. Sillä oli päällä pelkkä iso valkonen t-paita ja se astu nopeesti syrjään ku näki miten märkä mä olin. Sen tukka hapsotti niinku se ois ollu vähän sähkönen ja loisti eteisen keltasessa valossa. Mun hengitys jäi jonneki kurkkuun. Mä en jotenki kehdannu astuu sisään, vaan seisoin kynnyksellä tukka vettä tippuen ja puristin Hanneksen kivee nyrkissä niin et sormiin sattu. Cella naurahti hiljaa. "No tuu nyt sisään." Ku mä potkin kengät telineeseen ja laitoin märän takin naulakkoon, Cella meni eeltä portaisiin. Se nojas kaiteeseen kädet puuskassa eikä sanonu mitään kun se katto kun mä riisuin. Sen paljaat sääret oli ruskettuneemmat ku mä muistin, tai sit se johtu vaan siitä et koko kämpässä oli niin pimeetä kun se ei ollu laittanu valoja mihinkään muualle ku eteiseen. Mä vilkasin nopeesti olkkariin ku olin valmis ja lähin Cellan perässä yläkertaan. Tavallaan mä olin oottanu et maja ois ollu siellä missä keväälläki, mut pimeessä olkkarissa näky vaan sohva ja sipsipussin kulma, johon eteisen valo heijastu. Yks niistä majatyynyistä loju lattialla sohvapöydän alla. Yläkerrassa Cella meni istuun suoraan sen sängylle. Mä vedin sen huoneen oven kiinni perässä vaik se tuntu vähän tyhmältä, koska koko talossa ei (toivottavasti) ollu ketään muuta ku me kaks. Mulla oli tosi outo olo. "Näytä sitä kivee sit." Cellan ääni oli pehmee. Mä en pystyny kattoon sitä silmiin ku kävelin huoneen poikki, istuin varovasti sängynreunalle sen viereen ja avasin nyrkin niin et Cella pysty kattoon keltasta kivenpalaa. Peitto kahahti ku Cella kumartu lähemmäs. "Tonko pitäis auttaa", se sano sellasella äänellä jota mä en osannu tulkita. Mä kupersin kättä nii et kivi käänty. "Et kai sä MAKSANU tosta Hannekselle jotain?" "En", mä vastasin hiljaa. Cella oli niin lähellä et mä oisin yltäny koskeen sen hiuksia jos oisin ojentanu ees vähän kättä. Mä ehin just nähdä et sen ripsistä tuli poskille varjot, ennen ku se nosti nopeesti päätä ja katto mua silmiin. Mun vatsanpohjaa puristi ku se hymyili. "Saako sitä koskee", Cella kuiskas. Mä ynähdin jotain jonka Cella varmaan aatteli olevan JOO, koska se nosti sormet mun kämmenelle ja poimi varovasti kiven. Mä olin aatellu et se kattois sitä lähellä omia silmiä niinku kiviä normaalisti katotaan, mut se jätti käden lepään mun kämmentä vasten ja hipas etusormella mun peukaloa samalla ku pyöritteli kiveä sormien välissä. Mä laskin katseen mun polveen, joka oli puolipuutuneena koukussa sängyllä ja melkein koski Cellan paljasta reittä. Mun huulet oli kuivunu nii et mun oli pakko nuolasta niitä. "Toivotaan et toi toimii." Cellan ääni kuulosti melkeen normaalilta ku se laski kiven takas mun kädelle ja vetäyty kauemmas. Mä vilkasin sitä nopeesti. Sen suupieli oli vähän rypyssä ihan ku se ois yrittäny pidätellä ilmettä, enkä mä tienny mitä mun pitäis sanoa joten nyökkäsin vaan. Musta tuntu käsittämättömältä et me ees keskusteltiin siitä et mun puolustuskeino Riinistä vastaan oli KIVI. Enkä mä tienny miten mä oisin sanonu a) Riinikselle tai b) Cellalle et musta tuntu pahalta, et mulla ees piti olla jotain puolustuskeinoja. *Musta tuntu aika selvältä et Cella ei olettanu, et mä lähtisin kotiin nyt ku kivi oli nähty ja esitelty. Cella kävi hakeen meille alakerrasta puolikkaan pizzan kylmät jämät ja maattiin syömässä niin et käytettiin sen sänkyä ruokapöytä. Mun oli vähän helpompi hengittää ku me ei enää puhuttu kivestä tai Riiniksestä. Tavallaan musta tuntu ihan helvetin oudolta et me oltiin Cellan kanssa pizzalaatikon eri puolilla syömässä eikä esim. pussailtu, mut mä en uskaltanu ees hipasta Cellaa koska en ollu ihan varma miten meidän piti käyttäytyä nyt ku me oltiin alotettu alusta. Mä päätin et parasta olis olla vaan tuijottamatta sen huulia kun se puhu ja tehdä peitosta muuri, etten nähny koko ajan miten sen pohje kaartu t-paidan helman alla. Mä olin aika varma et se oli mun vanha t-paita mut en kehdannu kysyä, jos se oiski ollu jonku muun.
Puol kolmelta Cella heitti tyhjän pizzalaatikon lattialle ja nous istuun sängyllä.
"Aletaaks nukkuun?"
"Joo."
Cella nojas toiseen käsivarteen, katto mua ja hymyili vähän. Mä en jotenki pystyny kääntyyn enää poispäin, vaan katoin sitä takas kulmien alta nii et mun niskassa alko taas kihelmöimään. Mä tunsin miten mun rintakehä kohoili niinku en ois enää muistanu miten ihmiset hengittää. Kesti ihan helkatin kauan ennen ku Cella jotenki henkäs ja laski katseen peittoon. Se hymyili vieläki ku se sano:
"Mulla on patja jos nyt jostain syystä haluisit nukkuu sillä."
Mä en tienny luuliks se oikeesti et mä en tienny patjaa, jonka olin ite kantanu sen huoneesta alakertaan ku me oltiin rakennettu maja. Mä en ollu varma halusko Cella oikeesti et mä nukun patjalla (miks??), vai sanoks se vaan koska oli tää aloitamme alusta -juttu. Mun teki mieli olla sanomatta mitään koska mua pelotti, et olin tajunnu jotaki väärin (ja Cella tarkottais TIETENKI et mä nukkusin patjalla), mut sit sain huulten välistä puserrettua:
"Miks?"
Cella hymy leveni ja se sipas hiukset naamalta. Mä katoin miten peitto meni kiinnostavalle mutkalle ku se vaihto asentoa.
"Ai mitä miks?"
"Miks me ei nukuttais vierekkäin?"
Mun iho nous kananlihalle eka siks et mua pelotti mitä se vastais ja sit siks, et Cella kurotti lähemmäs ja sipas mun käsivartta sormenpäillä.
"En mä tiiä. Nukutaan vaan."
Mun puhelin kilahti.
Me molemmat tuijotettiin peitolla olevaa puhelinta, jonka näyttö loisti niin kirkkaana et mun silmät varmaan suli päästä ainaki kivun perusteella. Cellan sormenpäät oli jääny mun kyynärtaipeeseen siks aikaa ku se luki viestin, mut nyt se veti ne pois ja käänty sängyn pääpuoleen asetteleen tyynyä. Mä pusersin silmät kii ja toivoin et en omistais puhelinta.
"Vastaa vaan sille", Cella sano jäykästi eikä kattonu mua. Se nyki tyynyn kulmaa niinku ois yrittäny repiä sen. Mä en sanonu mitään, mut käänsin puhelimen näytön alaspäin ja työnsin jalat lattialle.
"Mä voin nukkuu kyl patjalla", mä mumisin.
Musta tuntu ihan helvetin pahalta, ku Cella kanto kaks kertaa sen kokosen patjan sängyn viereen ja heitteli mulle yläkaapista vaaleenvihreet lakanat joissa me oltiin nukuttu ehkä kakstuhatta kertaa. Ku Cella makas sängyssä ja mä lattianrajassa sen vieressä, kauhee kylmä olo jumittu mun rintaan niin et oli vaikee hengittää. Mun silmiä särki ku mä tuijotin tummaa kattoo ja yritin keksii ihan mitä tahansa mitä oisin voinu sanoo Cellalle. Kaiken lisäks mulla oli huono omatunto ku en ollu vastannu Riinikselle mitään.
"Allu", Cellan ääni kuulu sängyltä ku me oltiin maattu vähän aikaa hiljaa. "Nukahiksä jo?"
"En", mä vastasin.
Sänky narahti ku Cella käänty niin et se pysty kattoon mua sängynreunan yli. Sen valkonen tukka sojotti joka suuntaan ja mun ois varmaan tehny mieli työntää se taaksepäin sen kasvoilta jos mulla ei ois ollu niin paha mieli. Mä olin luullu et Cella halus sanoa jotaki, mut se vaan nojas leukaa käteen ja katto mua hiljaa nii et mun oli pakko nielasta.
"Anteeks", mä kuiskasin sille.
Cellan katse käänty niin et se jäi tuijottaan johonki mun tyynyn ja seinän väliin. Mä näin et se puri poskee sisäpuolelta, mut sit se kallisti vähän päätä ja katos sängynreunalta. Mä kuulin ku se asettautu makaan tyynylle.
"Joo", sängyltä kuulu.
Mä makasin pitkään patjalla, tuijotin ikkunasta ulos pimeeseen ja kuuntelin ku Cella hengitti. Me oltiin nukuttu niin monta kertaa yhessä et mä kuulin et seki valvo, vaik se ei sanonu enää mitään. Mä olin surullinen et en ollu tajunnu laittaa puhelinta johonki muualle ku yöpöydälle. Jos Riinis laittais mulle lisää viestejä yöllä, mä en halunnu et Cella lukis ne sillä aikaa ku mä nukkusin.
Mä olin melkeen nukahtanu ku kuulin, et Cella käänty taas sängyllä. Ekaks mä luulin et se vaan kääns kylkeä, mut sit lakana kahahteli lisää ja joku hipas mun hiuksia. Mä en uskaltanu kääntyä kattoon vaan makasin liikkumatta, ku Cellan sormenpäät siveli mun niskaa ja työnty sit kokonaan mun hiuksiin. Se kuljetti sormia hitaasti hiusten lomassa niskalta otsalle ja mun selässä meni kylmät väreet, kun se palas takaspäin ja hipas mun korvalehtee. Mun oli pakko purra hampaat yhteen ja nielasta, ku se työns käden korvan takaa hiuksiin ja tukisti kevyesti.
Mun niskaa ja vatsanpohjaa poltti, mä halusin niin helvetin paljon nousta ja suudella Cellaa.
Mut mä en tehny niin, vaan kallistin niskaa et Cella yltäis muhun paremmin. Mä yritin hengittää yhtä tasaisesti ku vasta tutustuvat ihmiset hengittää ja pystyin rentoutuun vasta, ku Cella lopulta nukahti sormet vieläki mun niskalla.
|
|
|
Post by Aleksanteri on Aug 8, 2022 12:35:03 GMT 2
7.8.2022 - Se, jossa me testataan venettäKu mä olin aamulla tullu porukoiden luo Haahtilohentielle, ne oli ekana sanonu et mun pitäis mennä testaan oliks meidän soutuvene kunnossa. Se oli musta huono asia koska a) ulkona sato ja b) en ollu ihan varma tarkottiks se, et mä olin arvottomin lapsi (koska Juliki oli kotona eikä SITÄ todellakaan pyydetty testaan venettä). Musta tuntu kamalalta et mä olin se, joka voitais ekana uhrata pelkän veneen takia. Juli halus tulla mun mukaan veneeseen ja koska mua pelotti et se tippuis järveen enkä mä sais sitä ylös, mä kysyin Seppeleen Whatsapissa tulisko joku meidän mukaan. Se oli tuntunu sillon hyvältä idealta, mut ku mä kannoin airoja veneeseen Sisun ja Antonin perässä, mua pelotti ihan helvetisti et me kaikki hukuttais ja mua syytettäis siitä. Mä en mitenkään sais kolmea ihmistä nostettua järvestä yhtä aikaa. Sato vettä. Juli ei ollu suostunu pukeen sadetakkia, koska se rakasti pelastusliivin väriä ja halus ottaa siitä kuvia järvellä, mut meistä muista kuulu tasanen ropina ku sade osu takkien huppuihin. Anton näytti iloselta ku se kanniskeli onkea ja matopurkkia. Musta tuntu et mun pitäis sanoa jotain Sisulle ku olin ajanu sen Artsilaanki viime viikolla, mut en keksiny mitään sanottavaa. Sen mustasta sadetakista kuulu muovinen ääni, ku se nosti jalan varovasti veneen reunan yli. Mä lähdin soutaan. "Ei tää taida upota", Juli sano huolettomasti ku me oltiin puoliväliin järveä. Mä en kehdannu sanoa, et olin työntäny Antonin matopurkin tarkotuksella tapin päälle et se hidastais mahd. uppoamista jos tappi alkais vuotaa. Sade oli yltyny nii et Juli ei kyl varmaan ois ees kuullu mun ääntä veneen toiseen laitaan. Mä en ollu tajunnu ottaa ankkuria eikä Sisun keksimä airot pohjaan -temppu toiminu, joten me kelluttiin hitaasti ympäri järveä ku Anton alko kalastaa. Mä olin luullu et se ottais kalat kiinni ja päästäis ne takas veteen, mut se kippas matoämpärin mullat järveen, täytti sen vedellä ja alko kiskoa kaloja järvestä ämpäriin. Mulle tuli paha olo. "Meinaaks syödä noi", Sisu kysy kun Antonin ämpärissä ui kolme kalaa. Anton kohautti olkia ja hypisteli matoa, joka makas kuolleena koukussa. "Sä voit paistaa ne meidän keittiössä", Juli kailotti mut Anton käänty niin, et mä en nähny sen ilmettä sadetakin hupun läpi. Me oltiin vähän aikaa hiljaa (paitsi Juli, joka lipsynccas ja kuvas itteään). "Mä toin pullaa", Sisu sano lopulta. Se kaivo muovipussista veneen pohjalta kaupan pullaa ja laitto pullapussin kiertämään. Mä söin puolet pullasta ja murensin loput salaa veteen. Toivoin et kalat tajuais tulla syömään mun pullaa eikä kuolis Antonin koukkuun. Mun teki mieli kaataa kalaämpäri järveen. Mut en kehdannu koska olin kuitenki ite pyytäny Antonin sinne, eikä se ois varmaan ollu kovin vieraanvarasta.
|
|
|
Post by Aleksanteri on Aug 3, 2022 20:33:57 GMT 2
2.8.2022 - Se, jossa Hannes kertoo totuudenMä olin pitäny salassa mun ja Hanneksen keskustelua KAKS VIIKKOA koska a) mua hävetti et olin puhunu sille ja b) vielä enemmän mua hävetti mitä se oli sanonu mulle. Olis ollu kiva jos mulla olis ollu esim. ihan kuka tahansa muu kelle puhua, mut kaikki mun vaihtoehdot ois luultavasti sanonu et mun pitäis PUHUA SUORAAN RIINIKSELLE ja mä en halunnu tehdä niin. Joten mä olin jutellu Hannekselle yhtenä päivänä ku olin ollu menossa kesälaitumelle Cellan kaa. Mua oli hävettäny jo valmiiks ku olin seisonu toimiston ovella. Olin ottanu mukaan varmuuden vuoksi Mussun riimun et näyttäis siltä, että aikosin esim. valittaa siitä et Ruttu ei syöny laitumella ruohoa vaan pelkkiä kukkia. Hannes avas oven ja otti silmälasit naamalta ku päästi mut toimistoon. Se laitto tietokoneen näytön ohimennessä kii enkä mä osannu aatella mitään muuta ku sitä, et en ollu koskaan ennen nähny sillä varmaan ees älypuhelinta. "Mikä sinua mietityttää, Aleksanteri", se sano ku istu pyörivään tuoliin ja risti kädet. Mä istuin sohvalle niin jännittyneenä et hyvä ku mun alle sohvaan tuli ees painaumaa. Avasin suun et oisin saanu kerrottua kaiken, mut kesti aika kauan ennen ku mun huulien välistä pihahti: "Miten pääsee eroon jos on, niinku, ihastunu?" Hanneksen ilme muuttu niin, et mun teki mieli mennä sohvatyynyjen alle makaamaan ja jäädä sinne. Se nyki tuolia liian touhukkaasti lähemmäs ja nyökytteli aivan ku ois tajunnu mistä mä puhuin. Mä toivoin et oisin sittenki sanonu vaan jotain Rutusta. "Olet varmaan koettanut puhua hänelle tunteistasi", Hannes hönki. Mä vilkaisin petettynä Hannesta mut se ei selvästi tajunnu mitään. "En mä halua." Hanneksen hymy särähti vähäsen. Se mietti vähän aikaa, sit se käänty ja meni kaiveleen toimistopöydän laatikoita. Kun se rullas tuolilla takas se sysäs mun kädelle keltasen kiven. "Tää on jaspis", Hannes sano niin hellästi et sen ääni oli about pelkkää uloshengitystä. Mä tuijotin sileetä keltasta kivenpalasta enkä sanonu mitään. "Aleksanteri, voit luulla olevasi jonkinlainen, mutta jaspis kertoo kuka todellisuudessa olet", Hannes sano niinku me oltais oltu mun ristiäisissä. Mua alko pelottaa et se haluis halata mua. "Se voimistaa itsetuntoasi ja auttaa sinua kohtaamaan itsesi. Pidä sitä mukanasi, niin löydät voimaa kohdata tilanteesi." Mä tuijotin Hannesta ja yritin päättää, oliks tää just sitä mitä mä olin halunnu vai joku kauhee pila, jonka tehtävä oli kertoa mulle et kukaan ei vois auttaa mua ihastuksen kaa. Kivi tuntu kylmältä ja melkeen painottomalta mun kädellä. Mä mietin oliks sen tarkotus imeä ihastus pois ihon kautta vai pitäiskö mun esim. niellä se. Mut ei mulla oikein ollu muita vaihtoehtoja ku ottaa Hannekselta keltanen kivi ja laittaa se takintaskuun. Ja nyt kertoo Cellalle et olin pyytäny kiveltä voimia etten ois enää ihastunu Riinikseen.
|
|
|
Post by Aleksanteri on Jul 29, 2022 0:03:49 GMT 2
22.7.2022 - Se, jossa on kesäyöRiiniksen skootterikypärä hais oikeesti ihan helvetin pahalta. Kello oli ehkä yks yöllä. Me oltiin pysäköity Riiniksen skootteri hiekkatien reunaan et saatais hengitettyä eikä normaali pellonlaita ollu varmaan koskaan tuoksunu musta niin hyvältä ku nyt kypärän jälkeen. Ku Riinis oli laittanu mulle viestii pari tuntia sitten ja kysyny haluaisinko lähtee sen kaa ajeleen, olin aatellu et TOTTA KAI SE LIIOTTELI kun se sano et sen lainakypärä haisis ihan hirveeltä. Mä olin kuitenki muuttanu mieltä ja olin aika varma et siellä kasvo oikeeta hometta. Mua pelotti et se jotenki tarttuis mun naamaan niin, et mun iho alkais haista sieniltä. Se ei ois hyvä. Riinis nojas skootteriin kädet puuskassa ja tuijotteli pellon yli taivaanrantaa. Mä en tajunnu, miten sen hiukset pysty näyttään niin punasilta keskellä yötä hämärää peltoo ja vaaleenviolettia taivasta vasten. Mä seisoin polttamassa röökiä vähän matkan päässä ja vilkuilin sitä salaa. Riinis oli kääntäny katseen pois, se näytti rauhalliselta vaik se oli sanonu et sitä ahdisti. Musta tuntu et sen ahdistus oli jotenki siirtyny muhun. Koko sen ajan ku me oltiin ajettu tyhjiä peltoteitä pitkin, mä olin miettiny sitä ku mä ja Cella oltiin monta vuotta sitten lainattu Julin skootteria ja ajettu kattoon kesälaidunta. Ku Riinis oli puristanu käsiä mun vatsan ympärillä, mun oli ollu pakko niellä kurkusta pala ja räpytellä silmiä helkatin pahalta haisevan kypärän sisällä. Mä olisin halunnu et Riiniksen kädet ois tuntunu samalta ku jonku helkatin Lyytin, silleen et en nyt varsinaisesti haluis työntää niitä pois mut ekan kolmen minuutin jälkeen vähän niinku unohtais, et joku piti susta kiinni. Riiniksen sormet mun hupparia vasten oli tuntunu enemmän siltä, et olin halunnu pysäyttää skootterin ja juosta pois. Mut seki ois varmaan ollu huono idea. Riinis käänty kattoon mua kun mä tumppasin tupakan maahan. Sen suupieli nous vähän. "Jatketaaks matkaa?" "Joo." Mä kurotin ottaan kypärän penkin päältä ja ootin et Riinis oli pukenu oman ennen ku kiskoin sen päähän. Mä en nauranu vaik Riiniksen posket meni kypärän sisällä ruttuun niinku oravalla. "Mitä Eedi muuten sano", Riinis kysy ku asettu mun taakse ja kieto kädet taas mun ympärille. Se piti molemman käden sormenpäillä toisista kii ja paino kypärän leuan mun olalle. Mä ränkläsin jarrua ja laskin katseen hiekkatiehen. Oli niin pimeetä et hiekkaa ei erottanu paitsi siinä, mihin skootterin valo osu. "Kai se oli ihan ok", mä mumisin. "Mä lupasin antaa sille jonku lahjan tai jotain." Mua oli hävettäny ihan helvetisti ku Eedi oli ajanu Seppeleeseen siks et mä en saanu satulahuoneen oven lukkoo kiinni (vaik vika oli ollu kyllä lukossa!!). Ois ollu helpompaa jos Riinis ei ois tullu tallille, mut se oli ehtiny sinne about samalla sekunnilla ku Eedi sai oven lukkoon. Me oltiin raahattu Indin kamat tallista keskikäytävän oven kautta enkä mä ollu kehdannu kysyä oliks Indi siis oikeesti jääny Norjaan. Just ennen ku mä painoin kaasua, Riinis työns sormenpäät mun hupparin hihan sisään ja puristi mua nopeesti ranteesta. Mun vatsanpohjassa kouras. *Kello oli puol kolme ku Riinis ajo meidän kotipihaan ja pysäytti skootterin. Mun oli pakko pyöritellä niskaa ku nousin skootterin kyydistä ja kiskoin kypärän päästä. Oli aika varmaa et en ollu hengittäny n. puoleen tuntiin, ku olin kykkiny Riiniksen takana ja miettiny oliks ok et pidin käsiä sen vatsalla siinä kohtaa missä pidin, vai oliks ne liian ylhäällä / alhaalla.
Riinis huitas kättä ku mä kiskoin kypärän päästä ja ojensin sitä sille.
"Sä voit säilyttää sitä. Voidaan käydä joskus toisteki."
Mä vilkasin meidän taloa. Inkerin huoneessa oli valot (ikävä kyllä) mut mä toivoin, et ainaki Pyry ois nukkumassa. Mun tuurilla Inkerin naama pällistelis sekunnin päästä verhojen raossa vaik Riinis oli ajanu niin hiljaa, et mun oli pitäny loppumatkasta roikottaa jalkoja maassa et skootteri ei kaatuis.
Riinis liikahti skootterin päällä, vilkas kans talon suuntaan ja alko sit availla kypärän lukkoa.
"Sä meet kai sit nukkuun", se totes ku oli saanu vedettyä kypärän päästä.
"Joo", mä vastasin. Mun teki mieli röökiä. "Ootko sä, tai? Ootko vielä, öö, niinku? Ahdistunu?"
Mun kurkkuun nous pala ku Riinis hymyili pehmeesti.
"En oo", se kuiskas. "Mee vaan."
Se nous skootterin selästä ja tuli kosteen nurmikon poikki mun luo. Mun niskavillat nous pystyyn ku Riinis kieto kädet mun ympärille ja nous varpaille.
"Hyvää yötä, Allu", se sano niin et sen hengitys kutitti mun korvaa. Mä ehin vaan nostaa käden Riiniksen vyötärölle ku se jo vetäyty kauemmas, silitti nopeesti hiukset mun otsalta ja alko vetää kypärää takas päähän. Se oli kääntyny niin et mä en nähny enää sen ilmettä. *Mä makasin ihan helkatin pitkään sängyllä X-asennossa tuijottamassa kattoo. Mä puristin toisessa kädessä puhelinta ja yritin päättää pitäiskö mun laittaa viestiä a) Riinikselle ja tunnustaa sittenki et olin ihastunu siihen, b) Cellalle ja tunnustaa et olin YLIPÄÄTÄÄN ajanu skootterilla Riiniksen kaa, c) Annille koska se osas aina auttaa mua vai d) Hannekselle, koska se nyt vaan ties kaikesta kaiken. Mä käänsin päätä ja huokasin. Vaik mun huoneessa oli pimeetä, näki kesäverhojen välistä tulevassa valossa Pullervon, jonka mä olin laittanu joskus aikasemmin kesällä tavarahyllyn päälle seisomaan. Se hymyili hyljenaamalla hämärän läpi. Pullervon takaa näky just ja just puisessa kuopassa oleva lasipisara, jonka mä olin ostanu Mannylle ystävänpäivälahjaks n. 40 vuotta sitten. Se oli edelleen mulla koska en ollu varma halusko Manny enää olla mun kaveri. Puoliunisena mä käänsin katseen takas kattoon ja mietiskelin vähän aikaa aika huolestuneesti Kristerin Sin City -laatikkoa (jonka se oli antanu mulle ku mä olin valmistunu ja jota mä en ollu TODELLAKAAN ees avannu). Mä yritin päättää oliks todennäköisempää vai epätodennäköisempää, et kaikki tavarat oli uusia vai oliks Krister käyttäny niitä jonku kaa ennen mua. Mä olin piilottanu laatikon vaatekaappiin ja toivoin et esim. Pyry ei koskaan haluais lainata multa vaatteita. Puhelin väris mun sormissa ja mä pelästyin niin paljon, et tajusin vasta sillon et olin ollu nukahtamassa. Mä siristelin silmiä näytön valossa ja tiputin puhelimen kerran otsaan ennen ku sain viestin auki. Mun oli pakko hieroa silmiä ja haukotella ennen ku mä kierähdin mahalle et pystyin kirjottaan. Mä kokeilin n. kahtatoista emojia viestin loppuun mut en osannu valita niistä mitään niin jätin sit kaikki pois. Pyry herätyskello soi seinän takana. Sen huoneen ovi narahti ja mä kuulin ku se huokas ja käveli aulan poikki yläkerran vessaan. Mä tuijotin vähän aikaa puhelimen pimennyttä näyttöä. Sit mä heitin sen yöpöydälle, kiskoin t-paidan päälle ja menin alakertaan laittaan kahvinkeittimen päälle Pyryä varten. Se oli vielä vessassa ku mä tömistelin portaat takas yläkertaan, kaaduin sängylle ja työnsin jalat peiton alle. Mä olin melkein nukahtanu ku tajusin keltä mun pitäis pyytää apua.
|
|
|
Post by Aleksanteri on Jul 17, 2022 20:46:15 GMT 2
17.7.2022 - Se, jossa Ruttu lihoo
Me ei puhuttu koko viikkona laitumella tyyliin mitään muuta ku MOI ja ONPA RUTTU LIHONNU (ja Cella puhu vähän yhestä pukkivideosta). Me nojailtiin vierekkäin laitumen aitaan ja katottiin ku kopukat jauho ruohoa. Cella piti stetsonia (sillonki ku sato) ja mä roikotin autonavaimia sormien välissä. Windi ei suostunu päästään ketään sen lähelle ja kumautti Cellaa yhtenä päivänä naamaan sen leukaluulla (älkää kysykö miten). Cella piti mun vesipulloa poskea vasten ku me ajettiin takas tallille. Ennen ku lähin kotiin, mä kävin ostaan Cellalle hampurilaisen sillä aikaa ku se istu yläkerrassa ja tarkisti, oliks Windi saanu jonku sen hampaista irtoon. Musta tuntu oikeesti siltä, ku me oltais tutustuttu ekaa kertaa.
|
|
|
Post by Aleksanteri on Jul 11, 2022 16:17:02 GMT 2
30.6.2022 - Se, jossa mä raahaan kanisterialiittyy tähänPyry tuns Saaristosta jonku Taiskun, joka osas kuulemma korjata autoja ja sano videopuhelun perusteella, et me tarvittiin lisää jäähdytinnestettä. Sillä oli kuulemma jäähdytinnestekanisteri, mut se asu toisella puolella kylää ja oli kattomassa leffaa eikä jaksanu lähteä tuomaan sitä meille. Kello oli puol kymmenen illalla. Mä, Pyry, Riinis ja Anna seisottiin Saariston konehallin eessä nälkäsinä ja väsyneinä. Pyry oli käyny aiemmin viemässä Iitan talliin ja Anna kävelly kylään hakeen meille ruokaa eikä kukaan näyttäny siltä, et haluis lähtee hakeen jotain helvetin kanisteria Pyryn kaverilta. Mä nojailin Pyryn kauhuauton kylkeen kädet puuskassa ja poltin röökiä. Aurinko oli just laskemassa. "Mä en varmaan saa ketään tähän aikaan enää ajamaan meitä sinne", Pyry puuskahti. Se väänteli käsiä ja näytti siltä et ois halunnu mennä Iitan karsinaan nukkuun ja jäädä sinne. Mä puhalsin röökinsavua taivaalle. "Mä voin kyllä kävellä sinne", mä sanoin. Pyry käänty kattoon mua niin kiitollisena et mua melkeen pelotti. "Oikeesti", se hönkäs. Mä nyökkäsin. "Kiitti. Oikeesti." Se astu lähemmäs ja halas mua niin, et se vähän taputteli sormenpäillä mun olkapäätä ja irrottautu sit nopeesti. Se kohens silmälaseja ja käänty katsoon Riinistä ja Annaa, jotka nojas konehallin seinään. Anna leyhytteli naamaa kauppakassista kaivetuilla Ilta-Sanomilla, vaik ei enää ees ollu kovin lämmin. "Pitäiskö meidän tehdä jotain iltapalaa? Että kun Allu tulee niin päästään suoraan syömään?" Se katto mua ja irvisti jotenki huolestuttavan anteekspyytävästi. "Sinne kävelee varmaan puol tuntia suuntaansa." Riinis irrottautu seinänvierestä ja alko kaivaa Marlboro-askia sen lanteille solmitun flanellipaidan taskusta. "Mä voin kyllä mennä Allun kaa", se sano kevyesti. "Ei iltapalaan varmaan tarvi kolmea tekeen." Mä hymyilin sille nopeesti, menin tumppaan röökin konehallin kulmalla olevaan tuhkakuppiin ja pyörittelin tumppia tuhkiksen likasta pohjaa vasten niin pitkään, et mun sydän ei enää hakannu oudosti vatsanpohjassa. *Me käveltiin kaikki samaa matkaa kylään, mistä Pyry oli hankkinu jonku vihreen mökin aika lähellä rantaa. Pyry ja Anna jäi mökin pihaan ettiin avaimia "SALAISESTA PAIKASTA" (hah hah haa) kun mä ja Riinis jatkettiin rantaviivaa pitkin. Pyry oli laittanu mulle Taiskun osotteen mikä oli musta vähän epäilyttävää, koska Mapsin perusteella näytti siltä et se asu keskellä peltoa. Mä tungin Mapsin taskuun niin, et se huus reittiohjeita farkkukankaan läpi, ja lähin asteleen Riiniksen kaa kohti kapeeta kävelytietä, joka oli rakennettu merenrantaan sellasen pienen kivikorokkeen päälle. Tuoksu syreeneiltä ja märältä rantaviivalta. Missään ei ollu ketään jos ei laskenu sitä, et yhen mökin valkonen/nykyisin keltanen verho heilahti ku me käveltiin ohi. "Kato." Mä osotin Riiniksen ohi horistonttiin, missä yksinäinen vene lipu vaaleenviolettia taivasta vasten. Taivas oli alkanu jo tummeta reunoilta. Riinis hymähti mut ei sanonu mitään. Me käveltiin pitkään ilman et kumpikaan puhu. Rantatiellä tuli aina välillä vastaan about 650 vuotta sitten rakennettuja kiviportaita, ja kerran Riinis otti mun käsivarresta tukee, ku yks porras oli murentunu puoliks mereen ja sen piti hypätä vähän. Mereltä tuuli niin et mua palels vaikka me käveltiin aika nopeesti. "Onneks Valtteri on kunnossa", Riinis sano ku me oltiin jouduttu käveleen viis minuuttia takaspäin ja käännytty pehmeelle hiekkapolulle mäen päälle (rantatielle oli tippunu kivi ja kasvanu pensas eikä siitä päässy läpi). Mä jolkotin Riiniksen perässä mäkeä ylös ja yritin väistellä nokkosia. Riiniksen flanelli aaltoili sen askelten tahdissa. "Jep", mä mumisin. "Tiiätkö selviskö kuka se hupputyyppi oli?" Mä kohautin olkia vaik olin Riiniksen takana eikä se voinu nähä. "Ei Hannes ainakaan sanonu siitä mitään", mä vastasin. "Mut mä kuulin et se sano Salmalle ja Emmylle et sillä on niille asiaa. Mut voihan se olla jostaki muustaki. Vaikka jostain aidasta." Mä en ollu ihan varma nauroko Riinis vai oliks se vaan hengästyny. Se vilkas mua nii, et koko punanen tukkameri tippu olalta selkään, ja mun vatsanpohjassa kouras. Riinis hymyili mulle. Se raotti huulia. "Mitä sun Mapsi sanoo?" *Taisku asu ihan helvetin ison pellon TAKANA (mun ja Riiniksen piti kävellä koko pellon läpi 0,5 ihmisen levystä polkua pitkin) ja sen pihalla oli n. 40 autoa. Mä tajusin et sen autotalli oliki kotitalo vasta siinä vaiheessa, ku se tuli sieltä polviin asti yltävässä Viivi ja Wagner -yöpaidassa ja Crocseissa. Telkkari oli niin kovalla et se kuulu ns. kuistille asti. Se ei ees moikannu meitä, vaan lonksutteli Crocseilla yhen auton luo ja riuhtas oven auki ilman avaimia. Sillä oli selvästi niin monta autoa et ei ollu väliä varastettiinks yks.
"Käskekää Pyryä laittamaan rahat mun tilille. Ja kymppi ekstraa ku jouduin keskeyttään elokuvan", se sano ku tyrkkäs täyden vihreen kanisterin Riiniksen syliin. Riinis vilkas mua pelästyneesti kanisterin yli. Taisku ei huomannu, se lampsi jo takas kohti koppia ja potki ovella Crocsit kynnyksen viereen. Se heilautti kättä (tai hätisteli hyttystä) ja paiskas oven kii. Mua alko naurattaa. Riinis mulkas mua, mut sen kulmakarvoista näki et seki yritti pidätellä naurua. Me hipsittiin kanisterin kaa Taiskun autokaupasta niin nopeesti ku päästiin alettiin ulvoon naurusta heti ku oltiin pellonreunassa. "Ei oo totta, mikä tyyppi!" Riinis henkäs ja puristi kanisteria sen rintaa vasten. Mä hieroin naamaa samalla ku hytkyin naurusta. "Mä voin kantaa ton." Mä ojensin kättä kohti kanisteria. Riinis anto mun ottaa sen. Se pyyhki silmäkulmia ja puuskahti niinku ois yrittäny rauhottua. "Okei. Osataaks me takas?" *Mä oon aika varma et me ei oltais eksytty, jos ei oltais hämäännytty siitä ku kuultiin musiikkia. Me tarvottiin just pikkupolulla mäen päällä ku jostain alko kuuluu haitarinsoittoa ja pääteltiin et se kuulu tietenki kylästä, koska ei täällä OLLU mitään muuta. Vasta ku me ja kanisteri huomattiin, et oltiin tultu tanssilavalle, me tajuttiin et oltiin väärässä paikassa. Keskellä nurmee seiso ihan helkatin hieno ja iso katettu tanssilava, jolla n. 600 mummoa ja pappaa törmäili toisiinsa. Tanssilavan reunoille oli kannettu koivunoksia (ihan ku juhannus ois tullu takas??) nii et ne melkeen peitti hiton ison kyltin, jossa luki SKÖLDBY BÅTKLUBBEN. Mä kuulin, et Riinis tyrskähti taas mun vierellä. " Miten täällä on näin paljon porukkaa?" Se kurotti kuiskaan mun korvaan. Mä pudistin päätä ja kohautin olkia. "Ei mitään hajua." Me oltiin tanssilavan siinä päässä, jossa bändi oli. Ne oli meidän lisäks ainoot alle 95-vuotiaat ihmiset koko alueella ja mä näin, miten ne katto Riinistä ku lopetti biisin ja piti juomatauon. Laulaja tuli nojaileen meidänpuoleiseen kaiteeseen, joi pari kertaa vesipullosta ja nosti sit paitaa niin et pysty hieroon hiet naamalta paidanhelmaan (? ? ?? ??). Mä tuijotin sen ruskettunutta mahaa ja mulle tuli jotenki outo olo sen jäähdytysnestekanisterin kaa. Riinis kosketti kevyesti mun käsivartta. "Pidetäänks pieni tauko?" Mä oisin halunnu mieluummin esim. mennä pois, mut laulaja oli laittanu paidanhelman alas ja menny takas laulaan. Me asetuttiin vierekkäin rinteeseen (mä jätin kanisterin mun toiselle puolelle niinku tosi jäisen koiran), Riinis istu ja katteli tanssilavalle ja mä menin makaan selälleen. Taivas oli jo melkeen musta. Bändi lopetti yhtäkkiä haitarimusan, piti oudon pitkän tauon ja alko sit soittaan niinku ois unohtanu missä ne on. Mä tuijottelin taivasta ja nytkytin jalkaa musan tahdissa, mut ku Riinis tuuppas mua olkaan, mun oli pakko nousta kattoon tanssilavalle. Laulaja tepasteli pikku lavaa päästä päähän samalla ku laulo ja mummot ja papat poukkoili hämärällä lattialla niinku niihin ois johdettu sähköä. Me jäätiin tuijottaan niitä. Vähän ajan päästä Riinis liikahti lähemmäs mua, nojas pään mun olalle ja hymähti, ku kaks pappaa tuli juomaan piilopullosta bändin taakse ja alko nytkytellä polvia musan tahdissa. Mä kiedoin käden Riiniksen harteille ja työnsin sormet sen hiusten sekaan. Mulla oli sekä hyvä että paha olo. "Onneks mulla on sellanen kaveri ku sä", mä mumisin Riinikselle et saisin testattua, muuttuisko mun olo sillä paremmaksi. Riinis ei vastannu mitään.
|
|
|
Post by Aleksanteri on Jul 6, 2022 23:23:23 GMT 2
24.6.2022 - Se, jossa me alotetaan alustaperustuu Eeppisen vaelluksen jälkeiseen saunaroolipeliinMä istuin Kirin takapihan märällä nurmikolla juomassa Jaffaa ja ootin, et Cella tulis saunasta. Olin halunnu jutella sille siitä asti ku mä olin ollu Riiniksen Muurissa. Musta oli aika IHMEELLISTÄ, et meni monta päivää ennen ku sain ees jonkulaisen tilaisuuden vaikka me oltiin kirjaimellisesti samassa paikassa koko ajan. Mä olin ollu varma et puhuisin sille myllyllä, mut sit Valtteri oli kolkattu ja Cella oli viety putkaan. Tuntu ihan siltä ku joku olis halunnu estää meitä puhumasta. Mä tuijotin mun kenkiä, jotka törrötti liian pitkäks jätetyn nurmen seasta, ja puristin kylmää Jaffa-tölkkiä rannetta vasten. Mulla ei ollu mitään hajua aikoks Cella tänäänkään puhua mun kanssa, mut mä olin päättäny ottaa niin kauan et se tulis saunasta eikä tod. näk. välttelis mua muuten ku ehkä kotiin lähtemällä. Mä olin tuijottanu jo aika kauan pihan perällä olevaa puoliks kuivunutta pensas, jossa kaks lintua tuijotti toisiaan lähietäisyydeltä ja piipitti nokat levällään. Mun silmät oli melkeen kuivunu päähän pelkästä tuijottamisesta, ku mä haistoin röökinsavun ja huomasin hienovaraisen savupilven, joka leijaili vaaleelle kesätaivaalle. Ja uskookaa tai älkää, kun mä käänsin pään kävi ilmi, et seinästä mun viereen oli ilmestyny Cellan pää. Sen hiukset oli märät ja valu päätä myöten niskaan, ja sen iholla olevista pisaroista mä päättelin et se oli varmaan vielä saunassa. Se piteli röökiä etusormen ja peukalon välissä ja tuijotti mua. Savupilvi kaarteli suoraan mun naamalle mut mä en pystyny kattoon pois Cellasta. Mun vatsaa puristi. "Mitä sä teet", mä kysyin hiljaa. "Teen SavuSaunaa." Mun teki mieli itkee ku Cellan suupieli nous vinoon hymyyn ja se siristi silmiä. Mä en kuitenkaan itkeny, vaan nielasin ja käännyin kattoon lintujen pusikkoa. Ne oli lopettanu piipittämisen ja lentäny pois. Mä mietin et Cella oli a) alasti ja b) saunassa, jossa oli äänien perusteella muitaki ihmisiä, ja olin jotenki katkeraniloisella tavalla imarreltu et se oli päättäny saunoa MUN kanssa vaikka mä olin ulkona. Cella puhals röökinsavua taivaalle ja sen ääni oli kevyt ku se jatko: "Oliks sulla kiva vaellus?" Mulla ei ollu mitään hajua miks se halus puhuu mun kaa jostain KIVASTA VAELLUKSESTA ku Valtteri oli kolkattu, Cella oli ollu putkassa ja mä olin pannu Riiniksen kaa (vaik sitä se ei toivottavasti tienny). Niinpä mä kohautin olkia. "Ootko sä kunnossa", mä mumisin vastaukseksi. "Tietty mä oon kunnossa." Mun niskavillat nous pystyyn siitä miten terävä Cellan ääni oli. Ku se jatko, se ei kuitenkaan kuulostanu enää nii pahalta. Se tuijotteli röökiä kulmat vähän kurtussa niinku siinä olis ollu jotain vialla ja alko pyöritellä sitä sormissa. "Rankka reissu mut ehkä jotain hyviikin muistoja." Mä olin aika varma et Cella yritti esittää ettei meillä ollu mitään puhuttavaa. Mä avasin suun et oisin voinu sanoa sille et halusin puhua, mut Cella vetäyty sisään ennen ku mä ehin tehä mitään. Puol sekuntia mä aattelin et se olis menny juomaan vettä (vaik oli mulla Jaffa jota se ois voinu juoda? ??), mut sit ikkunasta lens tupakantumppi eikä Cellaa enää näkyny. Mä työnsin pään kiireesti ikkunalle ennen ku kukaan ehtis sulkee sitä. "Ei ku meinasin sitä ku jouduit poliisille. Haluun puhuu. Ja muutenki", mä sopotin saunan pimeyteen. Kesti hetki ennen ku mun silmät tottu hämärään ja mä pelästyin ku tajusin silmäparien määrästä, miten paljon siel oli porukkaa. Musta tuntu vaivaannuttavalta et mun pää oli saunassa vaikka mulla oli vaatteet päällä, joten mä painoin katseen märkiin lauteisiin toivoen et Cella vastais mahd pian. Jotenki saunassa OLEMINEN ilman et puhuin muille ku Cellalle tuntu kuitenki vielä kauheemmalta joten mä mutisin lauteille nopeen moin ja toivoin et oisin yhtä alasti ku kaikki muutki. "Tuu saunaan", Anton mölis takalauteelta. Mä tajusin et ihminen, joka mahd. oli Kiri, istu iho kuumasta kiiltäen sen vieressä eikä mulle tullu siitä yhtään rento ja kiva olo. "Mulla ei oo pyyhettä", mä vastasin. Se oli vale, mut mä olin valmis valehteleen mistä tahansa ettei mun tarvis olla alasti samassa kopissa Kirin kaa (koska meidän välit ei todellakaan ollu sillä tasolla). Mä yritin parhaani mukaan olla tuijottamatta ketään ja ku Cella sihahti et menee juomaan, mä vetäydyin Jaffan luo. Ikkuna kolahti kiinni ja sai vesihöyrypilven pöllähtään karmeista taivaalle. Mä olin jo aika varma et Cella about lähtis kotiin ettei sen tarvis puhua mulle, ku ovi kolahti ja se paineliki ulos pelkkä pyyhe päällä. Sen varpaat luultavasti jääty kun se asteli viileen nurmen poikki mun luo iho kosteena ja pyyhettä puristaen, mut se ei näyttäny siltä et sitä ois kiinnostanu. Mä nousin kiireesti Jaffa-tölkin viereltä ja yritin nieleskellä. "Tässä ei oo varmaan paras paikka jutella", Cella sano jotenki oudon painuneella äänellä. Se lähti paineleen takapihan kauimmaiseen nurkkaan ja mä seurasin sydän hakaten. Mun ois tehny mieli antaa sille huppari, mut mua pelotti et se ois kieltäytyny tai suuttunu. Me jäätiin tontin rajalle puolikuolleitten koivujen väliin. Mua ahdisti, kun mä laskin katseen Cellaan ja mietin miten se oli istunu yksin putkassa keskellä yötä enkä mä ollu tullu hakeen sitä pois. "Onhan sulla kaikki kunnossa?" Mä kysyin. Olisin halunnu ihan helvetin paljon halata sitä, mut se katto mua niin et mä en uskaltanu ku nostaa vähän kättä ja antaa sen sit tippua takas kyljelle. Mä painoin kynnet salaa kämmeneen ja yritin hengittää. "On", Cella sano ja huiskas sitä kättä jolla se ei pitäny pyyhettä. "Ihan sekopäinen koko vaellusretki, sen myönnän, mut pääasia et selvästi mitään seuraamuksia ei tuu - ei ne oikeesti enää usko että tein mitään muuta kun kävin metässä väärään aikaan yrjöämässä." Mä olin ilonen et Cella oli puhunu niin paljon koska se ehkä tarkotti, et se ei ainakaan vihannu mua. Sit se katto mua nopeesti kulmien alta ja käänty tuijotteleen puskaa, enkä mä enää ollukaan niin ilonen. "Sä sanoit monta kertaa et haluat puhuu? Onko jotain vakavaa?" Mä laskin katseen mun kenkiin ja Cellan paljaisiin jalkoihin, jotka pilkisti vastakkain pitkäks kasvaneen nurmen keskeltä. Silmien takana poltteli. Mä yritin sanoo sen mitä mun piti sanoa, mut mitään ei tullu ulos, vaikka mä nielasin monta kertaa. Musta tuntu, et mä seisoin ihan helvetin kauan hiljaa tuijottamassa Cellan pieniä varpaita ennen ku mä tajusin, et yritin pidätellä kyyneliä. Mun oli pakko niiskasta ja kattoo poispäin. Iltataivas oli niin vaalee et se näytti melkeen värittömältä. "Joo." Mun ääni kuulosti oudolta. Mä jotenki aattelin et ku olin päässy vauhtiin niin sanat tulis ulos, mut ne ei edelleenkään suostunu poistuun mun sisältä. Mä avasin suun, yritin hengittää, suljin sen taas ja nielasin kipeen palan joka oli noussu kurkkuun. Mä en selvästi enää osannu hengittää. Mun koko kehoon sattu kun mä käännyin kattoon Cellaa ja sanoin: "Mä oon ihastunu Riinikseen." Jos mä olin aatellu et olo helpottuis ku olisin saanu sen sanottua, olin ollu väärässä. Musta tuntu et joku ihan helvetin raskas ja surullinen möykky oli painunu mun vatsanpohjaan. Cella tuijotti ihan vähän mun ohi eikä sen kasvoilla liikkunu mitään, ilme oli about sama ku silloin ku mä olin monta vuotta sitten antanu sille joululahjaks sellasen koneen josta pääs erilaisia ääniä ku paino nappia. Se nyökkäs lyhyesti ja räpytti silmiä. "Jep." Sen ääni korahti. Mun oli pakko puhaltaa keuhkot tyhjiksi ja yrittää hengittää, koska mun niskassa oli alkanu pistellä kylmiä neuloja. Sydän hakkas kylkiluita vasten vaik mulla oli niin turta olo et ihmettelin ku mun kehossa ylipäätään tapahtu mitään. Mulla ei ollu mitään hajua miks itse asiassa olinkaan halunnu puhua Cellalle. "Mä en aio sanoo Riinikselle", sanoin nopeesti ennen ku a) pyörtyisin tai b) vajoaisin maan läpi laavamereen. Ääni tuntu jotenki tosi paksulta. "Mä halusin vaan kertoo sulle." Ku mä katoin Cellaa kunnolla, multa kesti vähän aikaa tajuta et se itki. Mä pelästyin niin paljon et liikahdin puolikkaan askelen sitä kohti ennen ku ees tajusin mitä tein. Vaik me oltiin tunnettu tyyliin puolet mun elämästä, mä olin nähny et Cella itki ehkä kaks tai kolme kertaa. Nyt koko sen naama oli märkä ja rintakehä kohoili ihan ku sekään ei ois saanu kunnolla happea. "Ehkä sun pitäis", se kähähti. "Sanoo sille." Mä puistelin päätä enkä voinu miettii mitään muuta ku et miten helvetin hirveä mä olin, ku tunnustin Riinis-jutun Cellalle vaik rakastin sitä niin paljon. Mä purin hampaat yhteen ja yritin pidätellä kyyneliä, mut ne valu siitä huolimatta mun poskille ja tipahteli hupparin rintamukseen. "En mä halua", mä mumisin kireesti. Cella ei kattonu mua kunnolla, se itki hiljaa ja puristi pyyhettä niinku sen henki ois riippunu siitä. Sen kasvoille ja hiuksiin osu oksien läpi valotäpliä auringosta. "Mä oon ollu tosissani kaikesta siitä mitä oon aiemmin sanonu sulle." "Sä et oo mulle mitään velkaa", Cella sopersi. Se puristi kylkiä molemmin käsin ja hytis. "Kuulitko? Enkä mä sulle, mä VIHAAN tätä oloo joka meidän päällä on roikkunu vuosia; että me maksetaan toisillemme koko ajan jotain sakkoja. Meidän on pakko alottaa alusta." Cella veti henkee ja nosti katseen muhun. Mä räpyttelin silmiä et oisin nähny sen kunnolla mun katseen eteen nousseen sumeen verhon läpi. Sen vaaleissa ripsissä oli kyyneliä. "Alotetaanko alusta?" Cella pyyhki sen märkiä poskia ja katto mua silmiin. Sen ilme oli muuttunu. "Moi", se jatko enkä mä tajunnu miks se oli lopettanu itkemisen ku musta tuntu et mä olin valmis meneen maahan makaamaan ja oottaan et maailma muuttuis taas hyväks. " Sähän olit se Aleksi? Mä oon Cella vaan." Mun vatsanpohjassa kouras ku mä tajusin mitä Cella tarkotti ja multa pääs kesken itkun outo tyrskähdys. Mä en varmaan ikinä unohtais sitä ku Cella oli sanonu mua Aleksiksi kun me oltiin ekaa kertaa juteltu, ja mä olin hävenny ihan helvetisti koska aattelin, et kukaan ei välittäny musta kun ei muistanu ees mun nimeä. Mä yritin mulkasta Cellaa mut musta tuntu, et mun naama ei itkemisen takia vääntyny mulkasuun. Cella katto mua silmät vähän sirrissä eikä sanonu mitään. Jostain syystä Cellan katseesta mulle tuli heti olo, että se näki mun läpi. "Aleksanteri", mä vastasin ja jostain syystä mun ääni kulki vähän helpommin. Aurinko oli kääntyny niin et mun oli pakko siristellä silmiä ku mä katoin Cellaa, mut se ei haitannu koska mun silmät valu muutenki vettä. Mä onnistuin vetään henkeä normaalisti ehkä ekaa kertaa puoleen tuntiin. "Anteeks ku en esittäytyny ekalla kerralla paremmin." Cella hymyili mulle niin et mun ois tehny mieli huutaa. Se astu lähemmäs, kääns pyyhettä niin et se pysy sen päällä itsestään ja halas mua sit niin lujaa et muhun vähän sattu. Musta tuntu ku joku ois nostanu painon mun rinnan päältä. Mä pyyhin silmiä Cellan selän takana ja kiedoin kädet sen viilenneelle iholle. Sen hiukset tuoksu saunalta. "Esittäydyit tosi hyvin", Cella kuiskas. Mä painoin leuan sen päälaelle. "Anna sä anteeks että olin tosi paska tyttöystävä. Oot mulle varmaan maailman tärkein ihminen, vaikka se onkin varmaan tosi random asia sanoa." "Toi on tosi random asia sanoa jolleki johon oot vasta tutustunu", mä mumisin Cellan hiuksiin samalla ku yritin olla hymyilemättä. Tuuli puski sen kosteeta tukkaa mun naamalle ja mä silitin hiukset Cellan korvan taakse, ettei ne menis mun suuhun. Mä vein kädet Cellan niskaan ja se pusers mun hupparin selkämystä. "Vaikka niin säki mulle", mä jatkoin. "Anteeks et olin paska poikaystävä. Ja anteeks, niinku, tästä. Tai silleen muutenki." Mä vetäydyin niin et pystyin kattoon Cellaa silmiin. Kyynelet oli kuivunu sen poskilta ja se veti suupieliä hymyyn ku meidän katseet kohtas. Mä en tajunnu miks mulla oli yhtäkkiä niin hyvä olo, jos ei laskettu yhtä kohtaa mun takaraivossa, jossa en aatellu mitään muuta ku Riinistä ja sitä et olin ihan helvetin idiootti ku en kertonu SILLE mitä aattelin. "Onks sulla kylmä?" Mä kysyin hiljaa. "Haluuks mennä sisään?" "En oikeestaan haluis", Cella vastas. "Mun pitää kohta lähtee. Mulla on töitä aamulla." Se katto mua jotenki tutkivasti ja silitti mun käsivartta niin, et mun niskassa meni kylmät väreet. "Ja saat anteeks. Tästä, ja sillee muutenkin." Kun se irrottautu mun otteesta ja veti pyyhettä paremmin sen päälle, mä olisin halunnu suudella sitä ja about koko maailmaa. Cella kurotti puristaan mun rannetta ja hymyili. "Kun ollaan vasta tutustuttu nii en pyydä sua lähteen samaa matkaa", se sano. "Mut ehkä joskus pian jo lähetään." Cella lähti takas kohti taloa ja mä yritin parhaani mukaan peitellä hymyä, joka yritti väkisin nousta mun naamalle. Mä olin n. 100% varma et jossain vaiheessa mulle tulis paha olo, koska Riinis-juttu ei ollu varsinaisesti RATKENNU (enkä mä tienny mitä mun piti tehdä sille, et halusin vetää sen mun syliin aina ku näin sen). Mä en kuitenkaan voinu olla miettimättä, et jos asiat meni näin hyvin sillä et alotti ihmissuhteen alusta, niin miks en ollu alottanu alusta kaikkien niiden ihmisten kanssa joiden kaa mulla oli vaikeeta? ?? ? ? Mä jolkottelin Cellan perässä saunan pieneen pukkariin, jossa oli kuuma ja tuoksu märältä puulta. Cella oli ehtiny pukea jo melkeen kokonaan ja etti just sitä reikästä collegepaitaa, jonka hihalle mä olin kerran vahingossa kaatanu joulutuikusta steariinia. Mä noukin paidan naulasta ja ojensin sen Cellalle. Meidän sormenpäät hipas enkä mä pystyny estään itteeni, vaan työnsin sormia sen sormia vasten. Mulla oli kevyt olo. "Olis kiva nähä joku päivä. Mä voin saattaa sut ulos", mä lupasin Cellalle kun se otti paidan ja alko kiskoon sitä pään yli. Nojasin saunan ovenpieleen kattoon, ku Cella ilmesty paidan sisuksista tukka pörrössä ja alko kiskoon sukkia jalkaan. Se ei kattonu mua ku puhu, mut mä näin et se hymyili. "Nähään. Windillä on tiineystarkastus tiistaina, ois tosi kiva jos tulisit siihen mun kanssa kun mua jännittää." Se kääns sukan väärin päin ja sit takas oikeinpäin ennen ku alko pukea sitä. "Ja ehkä sen jälkeen kahville tai terassille?" Musta tuntu ihan helkatin hyvältä et Cella halus mennä mun kaa KAHVILLE TAI TERASSILLE. Ihan ku kosiminen / pettäminen / rikossyyte / kaikki muu meidän välillä perseelleen menny ois yhtäkkiä vaan kadonnu!! Mä vedin kädet puuskaan ja yritin näyttää normaalilta. "Mä tuun." Cella keräs sen kamat ja sit me käveltiin hitaasti ulos. Aurinko oli just laskemassa ja tie pihaportin takana oli jo jääny varjoon. Just ennen ku Cella laski käden portille, se sano hiljaa: "Toivottavasti sun kaikki jutut.. järjestyy." Se meni ulos ja mä jäin nojaan porttiin suu vähän raollaan tietämättä, mitä mun pitäis vastata. Ruusupuska tienpielessä tuoksu niin, et kilometrin päästä ois pystyny suunnistaan oikeelle talolle. Mä vilkasin Cellaa silmiin ja epäröin hetken ennen ku uskalsin sanoa mitään. Mua pelotti et se sittenki päättäis esim. työntää mut nokkospuskaan ja hyppiä päällä. ”Mun pitää varmaan vähän ajatella tota, öö, mun asiaa", mä mumisin ja käännyin tuijottaan hiekkaa portin alla. "Tai että miten niinku hoidan sen.” Cella ei sanonu mitään, mut puri huulta ja nyökkäs. Musta se ei näyttäny siltä et se ois suuttunu. "Joo. Ymmärrän. Asiat on aina vaikeempia kun haluaisi." Se huiskautti kättä käänty. Sen tukka loisti hämärässä, se oli niinku just sytytetty tulitikku keskellä yötä. "Hyvää yötä." ”Hyvää yötä”, vastasin. Mä jäin nojaamaan porttiin ja katseleen, ku Cella katos valosassa kesäyössä hiekkatien mutkan taakse. Mulla oli huono omatunto et en ollu tarjonnu sille kyytiä, vaik toisaalta mun olo oli niin outo, etten varmaan ois kestäny istua Cellan vieressä puolta minuuttia pidempään. Mä puhalsin keuhkot tyhjiks ku Cella oli kadonnu näkyvistä. Olin niin onnellinen ku en ollu menettäny sitä.
|
|