|
Post by Aleksanteri on Jun 24, 2022 13:51:38 GMT 2
|
|
|
Post by Aleksanteri on Jun 24, 2022 13:48:47 GMT 2
21.6.2022 - Se, jossa on myllyn murhaajaperustuu Eeppisen vaelluksen myllyroolipeliin
Mä olin ihan oikeesti aatellu et myllyllä olis varmaan rauhallista ja kivaa. Ambulanssi seiso pitkässä ruohikossa rankkasateen keskellä. Pimeen myllyn ovi oli jääny retkottaan auki, kun Lyyti ja muut oli rynnänny sieltä ulos. Mä en tajunnu miks ambulanssin vieressä seisovan poliisiauton valot oli laitettu pyörimään, ihan ku poliisit olis HALUNNU et tilanne tuntuis vielä kauheemmalta ku se muutenki tuntu. Mua oli ahdistanu jo silloin ku ukkonen oli monta tuntia sitten alkanu ja nyt tuntu et mun kädet täris niin pahasti, et se näky vaikka ei ois ees katsonu. Me seisottiin Riiniksen kaa kahestaan sivummalla. Sade ropis hiljalleen meidän ympärille. Mun takaraivossa soi katkeamatta, et mun olis pakko puhua Riinikselle nyt, koska me saatettais kohta kuolla jos Valtterin metsäukko tulis takas. Vesisade tunki auki jääneen takin alle ja kun mä hieroin naamaa, pelästyin miten kylmältä mun iho tuntu. Mä en keksiny miten oisin ns. lieventäny tilannetta joten päätin mennä suoraan asiaan. "Ootko sä ihastunu muhun?" Mä kysyin hiljaa käsien takaa. Riinis liikahti niin nopeesti et hetken mä luulin, et se läimäsis mua. Märkä tukka valu sen kaulaa pitkin ja sai kasvonpiirteet näyttään terävämmiltä ku normaalisti. "Mitä? ??" Riiniksen ääni oli kova ja kiree. Mä olin helkatin kiitollinen siitä, et oli pimeetä eikä se voinu nähdä, miten mun suupielet värähti. Kova pala nousi mun kurkkuun eikä lähteny, vaikka mä miten nieleskelin. Mua hävetti et olin ees ottanu asian esille. "Eiku oikeesti", mä mumisin hiljaa. Mun mielessä poltteli kuva Riiniksen omasta ambulanssista parin viikon takaa. "Mä haluun tietää. Mä mietin sitä koko päivän ku ratsastettiin tänne. Ja halusin nyt kysyy. Kun oli toi ambulanssi ja silleen. Se tuli mun mieleen." Mun oli pakko kääntyy katsomaan hetkeksi poispäin, koska mun päässä oli alkanu humista kummallisesti. Riinis ei sanonu mitään, mikä oli oikeestaan paljon pahempaa ku se et se ois vaikka kävelly pois. Se oli jähmettyny tuijottaan mua kulmat keskeltä painuneina enkä mä osannu tulkita, mitä sen ilme tarkotti. Poliisiauton valot valas Riiniksen kasvot sinisenvalkosiksi parin sekunnin välein, sit se katos kuristavaksi hetkeksi pimeyteen. Se kääns katseen pois ennen ku alko puhua. "Mä... Miks sä mietit sitä?" Kipee tunne mun rintalastan takana poksahti niinku kupla ja lähti nouseen kylkiä pitkin ylös. Mä en tajunnu, miks helvetissä Riinis ei vaan sanonu EN OLE IHASTUNUT, että mä olisin voinu sanoa okei ja olla tyytyväinen. "En mä tiiä." Mun ääni oli korkeempi ja kireempi ku olin aatellu. Mä vedin henkee ja käännyin katsoon pimeetä metsänreunaa ennen ku jatkoin. "Ku puhuttiin että ollaan kavereita. Halusin vaan tietää." Sanat jäi roikkuun kummallisesti mun kurkkuun ja mun piti pakottaa ne ulos. "En haluu pilata kaikkee." Riinis räpytteli silmiä ja veti kädet puuskaan. Se näytti niin pieneltä keskellä pimeetä maisemaa ja sadetta, et mun teki mieli halata sitä (mut en tietenkään voinu, koska en tienny aikoko se esim. tunnustaa että vihas mua). Mua alko jotenki hirveesti pelottaa, että se itkis kohta. "Et sä pilaa mitään", se pihahti lopulta niin et huulet tuskin liikku. "Sä oot ollu parasta mun elämässä pitkään aikaan. Niinku... ystävänä." Mun koko keho lämpeni ja kylmeni niin nopeesti, et mä luulin vähän aikaa että mun takki oli yhtäkkiä esim. palanu pois. Jossain rinnan takana vihlas, mikä johtu varmaan siitä että mä olin ihan saakelin tyytyväinen, kun Riinis ei ollu ihastunu muhun. Mulla ei ollu mitään hajua siitä mitä oisin voinu sanoa, joten astuin lähemmäs ja kiedoin kädet Riiniksen ympärille välittämättä siitä, et mun takki (joka ei oikeesti ollu palanu pois) kasteli sen paidan. "Hyvä", mä mumisin samalla ku tuijotin myllyn kiviseinää niin et silmien takana poltteli. "Okei." Mulla oli varmaan hypotermia, koska mun ääni katkes keskeltä niin oudosti. *
Kun me viimein maattiin Riiniksen kaa yläkerran huoneessa mulla oli leijuva ja vähän kamala olo, mikä johtu varmaan siitä et olin tunti sit nähny maassa makaavan Valtterin verisen naaman. Riinis oli kysyny ulkona voitaisko me nukkua yhdessä ja mä olin nyökänny ennen ku ees aattelin mitä tein. TIETENKI mä halusin nukkua Riiniksen vieressä, mut sit mä olin tajunnu et se tarkotti käytännössä sitä, et me nukuttais ja Cella katsois vieressä. Me ei oltu puhuttu Cellan kaa hirveesti koko leirin aikana (tai ei oikeestaan about sen jälkeen ku me oltiin oltu poliisilla), mut silti mä jotenki arvelin et se ei olis siitä hyvä idea.
Mua oli hävettäny ihan helvetisti kysyä Riinikseltä, voitaisko me nukkua yhessä SALAA. Ku Riinis oli vaan hymyilly oudosti ja yrittäny lähtee mun ohi sisälle, mun oli tehny mieli mennä makaan maahan ja oottaa et Valtterin murhaaja kompastuis muhun.
"Jos me ollaan kavereita, niin mä en tiedä miksi me edes mietitään Cellaa."
Riiniksen sanat pisteli mun takaraivossa, kun mä makasin pimeessä ja tuijotin likasta kivikattoa. Mulla oli etäisesti sellanen olo et mun olis pitäny pyytää siltä anteeksi ku me kuitenki PÄÄDYTTIIN nukkuun salaa yläkerran koppiin, mut en tienny mitä sanoja mun ois pitäny käyttää. Riinis oli kääntyny patjalla puolittain mua kohti ja katseli myös kattoa. Se näytti siltä et ajatteli jotain.
Mä yritin miettii sitä kun me oltiin puhuttu aiemmin naimisiinmenosta (ei keskenämme) ja sitä miten hyvä mieli mulle oli tullu ku Riinis oli sanonu, et Cella oli onnekas kun mä olin kosinu sitä. Mä en kuitenkaan jotenki pystyny keskittyyn kosimisajatuksiin. Mä puuskahdin hiljaa, paransin asentoa ja puristin kevysti Riiniksen lämmintä olkapäätä, jolla mä lepuutin sormia. Musta tuntu, et peitto lämmitti mua noin nolla prosenttia ja oisin ehkä kuollu kylmyyteen, jos Riiniksen lämmin vartalo ei olis ollu mun vieressä. Osa sen hiuksista oli levahtanu mun rinnalle, ne näyttäny pimeessä punasilta vaan tummanruskeilta.
Mulla oli kalvava olo enkä mä tienny mistä se johtu, mut arvelin sen liittyvän siihen etten ollu täysin tyytyväinen Riiniksen ihastumisvastaukseen. Mä suljin silmät ja yritin nukkuu, mut olo vaan paheni. Niinpä mä yskäisin hiljaa ja mutisin:
"Ollaaks yks kerta sitä peliä missä saa kysyä yhen kysymyksen?"
Riinis puhalsi hiuksia naamalta niin, et ne leijaili mun naamalle. Peitto kahis kun se veti sitä paremmin ylle.
"Okei?"
"Mä kysyn eka."
Mun sydän alko hakata lujaa vaikka mä en tienny miks. Ääni värähti oudosti, kun mä puristin sormet Riiniksen olalle ja kysyin:
"Kaduttiks sua yhtään silloin Artsilassa? Ku heräsit?"
Riinis liikautti sen kättä eikä sanonu vähän aikaan mitään. Mua alko huolestuttaa et se tajuais jotain kauheeta ja lähtis mun viereltä, mut mä en keksiny mitään keinoa jolla oisin saanu kysymystä enää poistettua maailmasta. Lopulta Riinis käänty, kahisteli peiton alla ja paino leuan kevyesti mun rintakehää vasten. Mun rinnassa pyörähti joku lämmin kun mä katoin sitä silmiin.
"No vähän", se kuiskas. "Mut vaan siks, että mä pelkäsin että meidän välit ois menny sen takia oudoiksi."
Riiniksen meikit oli valunu sateessa silmien alle mustiksi kaariksi, mut mä en silti voinu olla miettimättä miten helvetin kauniilta se näytti.
"Okei", mä vastasin hiljaa. "Sun vuoro kysyä. Jos haluut."
Me tuijotettiin toisiamme pitkään enkä mä osannu sanoo, ajatteliko Riinis mitä se kysyis vai kattoko se vaan mua. Lopulta se naurahti käheellä äänellä ja paino katseen. Mun rintaa puristi.
"Mä en oikeen tiiä, mitä mä kysyisin." Se oli hiljaa vähän aikaa ja näperteli sormenpäillä mun paidan rintamusta. Mä taistelin vastaan halua silittää sen kalpeeta poskea. Kun Riinis jatko, sen ääni kuulosti siltä ku se ois eksyny. "Mut jos me ollaan vaan kavereita, niin miks me päädytään aina uudelleen tähän. Niinku sillon siellä hotellilla."
Mun sisällä jymähti. Kesti vähän aikaa ennen ku tajusin et olin siirtäny katseen Riiniksestä ja tuijotin huoneen rumaa kiviseinää hämärän läpi. Laiska hehku mun sisällä oli kadonnu ja muuttunu painavaksi. Mä käännähdin niin, et Riiniksen oli pakko nostaa leuka mun rinnalta, ja nostin käden hieroon naamaa. Mua ahdisti ihan helvetisti. "Miten niin JOS ollaan?" Mä en ollu varma kuuliko Riinis ees mitä mä sanoin. "Mitä muuta me oltais?" "En mä tiedä? Sä vaan ite varmistelet sitä koko ajan, siks mä sanoin että jos." "Anteeks", mä kuiskasin. Musta tuntu et mä olin sellasta banaanimuhjua, jota Lyytin repun pohjalla oli ollu joku päivä kun se oli pakannu kaikki kamat eväiden päälle. Tuntu siltä ku Riinis ois kääntäny helkatin kirkkaan ja häpeällisen valon kohti mua. Mua oksetti. "Mä vaan... en tiiä", mumisin. Peitto kahisi ja kiristy meidän välillä, kun mä käännyin kyljelle et pääsin poispäin Riiniksestä. Mun silmiä poltti mutta mä en halunnu pyyhkii niitä ettei Riinis huomais mitään. Jonku ajan päästä Riinis käänty mun perässä ja kieto käden mun vatsalle. "Ei multa tarvi pyytää anteeks", se kuiskas hiljaa. Mä yritin hengittää niin rauhallisesti ku pystyin, et Riinis luulis että mä nukuin. Samalla mä hoin mielessä sitä, et olin parasta Riiniksen elämässä pitkään aikaan kaverina, ja yritin iloita siitä. Mut uskokaa tai älkää, siinä myllyn kylmällä kivilattialla Riiniksen käsi mun ympärillä mä tajusin yhen asian. Mä olin ihan helvetin ihastunu Riinikseen.
|
|
|
Post by Aleksanteri on Jun 13, 2022 9:05:03 GMT 2
Se, jossa me sovittiin puhelimella et mennään uimaan
|
|
|
Post by Aleksanteri on May 30, 2022 19:58:27 GMT 2
30.5.2022 - Se, jossa on hehkuMä en ois varmaan lähteny kahville Robertin kanssa jos Lyyti ei ois pakottanu. Tai se meni niin, et me oltiin kuukausi sitten sovittu Robertin kaa et kaikki on ok, mut puhuttu sen jälkeen käytännössä ehkä kaks kertaa. Mä olin ollu tänään ekaa kertaa tallilla melkein viikkoon ja istunu oleskeluhuoneessa Lyytin kaa, ku Robert oli tullu ja kysyny seinältä haluaisinko mä lähteä sen kaa kahville. Mä en ollu voinu kieltäytyä koska en jaksanu selittää koko hommaa Lyytille. Kaiken lisäks mä olin kuukausi sitten sanonu Robertille joo kun se oli kysyny ollaanks me ok eli kai mun oli pakko esittää et se oli totta. Mä ajoin meidät Hehkuun koska se oli ainoa paikka joka oli auki (vaikka ajatus vähän ällötti mua, koska siellä oli kolme tahmeeta pöytäpaikkaa ja pullaa myyvä mummo jäi tiskin taakse aina salakuuntelemaan). Kun auto starttas, mä avasin molemmat etupenkin ikkunat ja käänsin radion täysille. Meinasin vaihtaa kanavaa, mut sormi jäi heijaan liian pitkäks aikaa napin ylle enkä sit enää kehdannu. Mä tuijotin tietä koko ajomatkan paitsi yhdessä kohtaa keskustassa, kun oli pitkät liikennevalot. Autojonossa oli kaikki Liekkijärven autot eikä meillä ollu mitään mahista päästä samoilla valoilla eteenpäin, joten mä nojasin taaksepäin käsi ratilla ja vilkasin Robertia niin varovasti ku pystyin. Muistin sen mustan hupparin siltä ajalta ku me oltiin asuttu yhdessä, mut ekaa kertaa se näytti sille kolme kokoa liian isolta. Sen sormet naputteli kevyesti reittä, terävä ranne oli työntyny sen verran hihasta esiin et näki miljoonat pisamat, jotka oli noussu talven jäljiltä sen kalpeelle iholle. Mun kurkkua kuristi kun mä käännyin katsoon pois. * "I'll pay", Robert sano kun mä avasin Hehkun oven ja kello kilis sen päällä. Hehkussa ei ollu ketään mikä tarkotti, et pullamummo näytti että oli about valmis meneen naimisiin Ainoiden Asiakkaidensa kanssa. Mä vedin tuolin pöydän alta, heitin takin selkänojalle ja käännyin istuun niin et mummo ei pystyny näkeen mun naamaa. Alkuillan aurinko heitti oranssinkultaset raidat ikkunan läpi pöydälle. Robertin käsi täris kun se laski kahvin mun eteen ja istu vastapäiselle tuolille. Se ei edelleenkään ollu ottanu huppua pois päästä. Aurinko paisto suoraan sitä kasvoihin ja mä seurasin hiljaa, miten se siristi silmiä ja käänteli tuolin jotenki oudon hitaasti et pääsi puolittain varjoon. Kahvi höyrys auringonvalossa, pullamummo kilisteli lusikoita tiskin takana. "Miks sä halusit tänne?" Mä yritin olla kuulostamatta syyttävältä mut en ollu varma onnistuinko. Robert kiersi sormet kahvikupin ympärille (sen kapeet luurankosormet kuulu jolleki muulle ku Robertille jonka mä tunsin) ja raotti ihan vähän suuta. "En tiiä", se sano lopulta hiljaa. Mä laskin katseen kahvin pinnalla kelluvaan öljyiseen kalvoon. Aurinko heijasti siihen sateenkaarenvärisiä läikkiä. "Mä luulin et sulla on jotain asiaa", mumisin. Robert ei sanonu vähän aikaan mitään, puristi vaan kahvikuppia vaikka mä olin varma et sen sormet palo. "Mä..." Robert kohautti olkia ja niiskas. Se kohotti katseen muhun kahvikupin ja pöydälle siilautuvien aurinkoläikkien yli. Mun silmissä kutitti oudosti kun meidän katseet kohtas. Tuntu melkein siltä ku mä olisin ehtiny unohtaa Robertin ja näkisin sen nyt ekaa kertaa. Mun katse vaelsi vaaleeseen kohtaan sen kulmakarvassa, sekaisin menneisiin hiuksiin jotka törrötti pipon alta ja lopulta alas sen silmiin. Ne oli isommat ku mä olin muistanu, tai sit kyse oli vaan siitä miten koko kasvot tuntu muuten pienentyneen. Mä olisin halunnu koskee Robertiin mut en uskaltanu. "Okei", mä vaan vastasin. Me juotiin kupit tyhjiksi ja tuijotettiin ikkunasta puhumatta mitään, mut koko ajan mä mietin vähemmän sitä et nousisin ja jättäisin Robertin Hehkuun. Aurinko käänty hitaasti ja paisto lopulta suoraan sisään ikkunasta. Mä kuuntelin pullamummon kilinää ja harkitsin et kysyisin Robertilta mitä sille oli tapahtunu, mut jotenki sanat ei tullu ulos. Kun me oltiin lähdetty Hehkusta ja käveltiin autolle, mä kaivoin röökiaskin takintaskusta ja tarjosin Robertille. Se noukki röökin huolellisesti sormien väliin, ihan ku ois valinnu sopivaa värikynää, ja kumartu varovasti lähemmäs kun mä naksautin sytkäriin liekin. Me jäätiin polttaan röökejä rinnakkain auton kuumaan konepeltiin nojaten. Pari kertaa Robert yski. Mä tiesin et se ei ollu tottunu polttaan. Mä heitin Robertin kotiin, mut en laittanu ajomatkalle enää radiota päälle. Sivusilmästä näin koko ajan Robertin huppariin kietoutuneen hahmon ja sen, miten se kuljetti ajatuksissaan peukaloa toisen käden rystysten yli ja hengitti tasaisesti. Jotenki sen hengitys toi mulle mieleen Riiniksen, joka makas sairaalassa, ja mun piti räpytellä kyyneliä pois silmistä. Mä näin et Robert huomas mut se ei sanonu mitään.
|
|
|
Post by Aleksanteri on May 27, 2022 13:24:05 GMT 2
23.5.2022 - Se, josta ei voi ku selvitäMä heräsin sairaalan odotushuoneen käytävältä siihen et joku ravisteli mun käsivartta. "Huhuu? Täällä ei sais nukkua." Tätitukkainen mamma tuijotti mun naamaa kolmen sentin päästä eikä väistäny, vaikka mä hätkähdin ja yritin kavahtaa pikku penkillä kauemmas. Mun koko jalka ja pakara oli puutunu. "Ootko odottamassa hoitoa?" Mamma maiskautti huulia ja tiiraili mua silmästä silmään päästämättä mua väistämään. Se haisi desinfiontiaineelta ja röökiltä. "En", mä älähdin. Ikkunasta käytävän päästä paistava aurinko kävi mua silmiin. "Ootan mun, öö, kaveria." Mamma vetäyty taaksepäin ja oli jo lähössä, mut sit se katso mua uudelleen ja työns kädet hoitotakin taskuihin. "Et sinä oo Holman poika? Tunnistin nyt ku uudelleen katoin, olit vähän pöhnäisen näkönen. Minä oon Mirja, äitis työkaveri." *Äiti ei ollu töissä mikä oli hyvä, koska mulla ei ollu minkäänlaista mielenkiintoa selittää sille miks ilmestyin helvetin darrassa puol seiskalta aamulla sairaanhoitajien taukohuoneen ovelle. Tää ""Mirja"" oli käyny Riiniksen huoneessa tarkistamassa voisinko mennä kattoon sitä, mut kun tuli takas se ei ollu suostunukaan päästään mua sisään. Se oli käytännössä taluttanu mut taukohuoneeseen, istuttanu kivikovalle sohvalle ja kaivanu jonku lääkkeiltä tuoksuvan viltin mun polville. Mä en ollu pystyny kohtaan sen säälivää katsetta. "Et sinä tossa käytävällä voi nukkua. Lepää hetki tässä ja katotaan sitten miten jatketaan. Meitä hoitajia tässä ramppaa mutta laitan lapun että antavat sun nukkua." Mä myttäsin vilttiä käsien väliin ja yritin pitää äänen tasaisena. "Mikä Riiniksellä on?" Mun eestä kuulu kahahdus kun Mirjukka vaihto painoa jalalta toiselle, sit se käänty ja meni räpläämään sälekaihtimia jotka taukohuoneen ja käytävän välissä oli. "Siellä se tyttö oli hyvässä hoidossa", se sano ikkunalta. "Minä en oo siinä hoitamassa ollut niin en tiedä tilanteesta sen enempää." Sen äänensävy oli niin outo et mun kurkkua kuristi. *Mä pääsin Riiniksen luo vasta kuudelta illalla. Se oli siirretty toiseen kerrokseen ja samassa huoneessa oli kolme muuta ihmistä, joista se oli eristetty muovilta tuntuvilla sinisillä verhoilla. Mä ootin et se ois ollu hereillä, mut ku työnsin naaman verhojen välistä, se vaan makas kalpeena johtojen keskellä. Mua huimas kun mä livahdin sisään ja tarkistin et verhot oli kunnolla kiinni.
"Riinis?"
Mä jäin seisoon ihan verhojen viereen. Riiniksen tukka oli vedetty hätäiselle pompulalle, ihan ku hiukset ois pitäny jotenki vangita ettei ne valtais koko sänkyä. Sen huulet oli ihan vaaleat, se hengitti niin et peitto tuskin kohoili eikä reagoinu mun ääneen. Mä ootin pitkään mut mitään ei tapahtunu.
Mun silmiä poltti kun mä kaivoin taskusta viestin, jonka olin varmuuden vuoksi kirjottanu sanomalehden reunasta repästylle lapulle taukohuoneessa. Varovasti mä astuin sängyn viereen, kyykistyin ja ujutin sormet Riiniksen kylmien sormien lomaan. Koko ajan mä jotenki toivoin et se puristais mun kättä takas tai avais silmät, mut se vaan hengitti niin hiljaa et ääni jäi hurisevien laitteiden alle. Mä pystyin katsoon Riinistä vaan pari minuuttia, sit työnsin lapun sen kämmenen sisään ja kurotin silittään sormenpäillä sen poskea. Ootin että oisit heränny mut lähin nyt kotin. Kävin katsomasa sua. Tuun huomenna uudellen jos haluat. Laita viesti jos haluat. Toivottavasti paranet pian. Tykkään susta tosi paljon. Aleksanteri
|
|
|
Post by Aleksanteri on May 17, 2022 17:26:11 GMT 2
Aleksanterin siskot ovat kutsuneet yllätysjuhliin kaikki Aleksanterin ystävät - mutta kutsu on päässyt leviämään Seppeleen sisällä, minkä vuoksi kuokkavieraiksi voidaan olettaa saapuvan myös niitä, jotka ovat tällä hetkellä heikommissa väleissä Holman suvun kanssa. Pyry ja Inkeri ovat lupautuneet auttamaan juhlajärjestelyissä, tapahtuvathan juhlat heidänkin kotonaan.
Paikalle voi saapua klo 18 alkaen, itse päivänsankari ilmaantuu klo 18:30-19 välillä.
Aleksanterin kandijuhlia vietetään Discord-roolipelin merkeissä 5.6. klo 18 alkaen. Tapahtumaan ovat tervetulleita kaikki seppeleläiset (myös Aleksanterin viholliset). Ilmoita alle bailaamaan saapuvat hahmo(t). Nopeimmalla halukkaalla on mahdollisuus ilmoittautua hämääjäksi, joka pitää juhlakalun kiireisenä klo 18-19 välillä ja huolehtii, että Aleksanteri saapuu paikalle vasta kun kaikki on valmista.
Aleksanteri Juli Madde Reeta Kaisa Robert (viaton hämääjä) Inkeri Pyry Salma Valtteri Anni Liinu Anton Manny Riinis Fiia Ada Anna Eedi Lyyti Kiri? Cella? Vili?
|
|
|
Post by Aleksanteri on May 12, 2022 22:19:56 GMT 2
7.5.2022 - Se, jossa mä oon samettisohvallalue ensin tämäMä en ollu nähny Cellaa koko illan aikana ja mun henki jotenki salpautu, kun se livahti baaritiskille pitkähelmasessa tummanvihreessä mekossa ja tarttu mun käteen. Riinis oli just lähteny terassilta ja mä olin aatellu hakea juotavaa, mut en ollu ehtiny tilata ku Cella kuiskas mun korvaan tuu ja lähti kiskoon mua aulaan. Kohdassa, josta se puristi mun käsivartta, tuntu outoa sähköstä värinää enkä mä osannu sanoo, oliko se kivaa vai ei. Cella veti mut aulaan eikä irrottanu otetta musta kun se kahmas mekonhelman toiselle käsivarrelle ja lähti nouseen isoa portaikkoa. Se liu'utti lämpimät sormet mun käsivartta alas ranteelle samalla ku ohjas mut portailta kohti yhtä kokolattiamatolla vuorattua käytävää. Mä yritin olla tuijottamatta sen paljasta selkää ja lapaluiden teräviä kohoumia, jotka kohos mekon selkänarujen yläpuolella. Cella vilkas olan yli ihan ku ois oottanu et joku seuras meitä ja käytävän puolivälissä vetas mut marmoripylväiden väliin pikkuselle samettisohvalle. Sen mekko valtas puolet sohvasta ja levis mun polville. Cella istu niin lähelle mua et mä tunsin sen kiihtyneen hengityksen. Mäkin olin hengästyny portaiden jäljiltä ja naurahdus, joka pääs mun huulilta, sekottu hengenhaukkomiseen. Mun niskassa kulki kylmät väreet ku Cella kumartu lähemmäs. "Mä kaadoin skumpat sen paskan päälle", Cella kuiskas. Sen silmäkulmaan oli tarttunu jostain kultainen hile. "Kenen siis?" Cella kurotti kurkistaan mun ohi käytävälle, sit se nauro hengästyneesti. "Sen joka sano Riinistä lortoksi", Cella tokas. Se alko kopisuttaa korkokenkää sohvanjalkaa vasten. Mä kurotin silittään Cellan mekonhelman pois mun polvelta ja nojasin sohvan selkänojaan. Olin jotenki a) helpottunu et se paska ei ollu Riinis itse ja b) otettu siitä et Cella halus puolustaa Riinistä vaik en tajunnu mistä se johtu.Mun vatsanpohjaa poltti kun mun ja Cellan katseet kohtas. "Ja oot nyt piilossa vai?" Cella kohotti kulmia ja sen suupieleen nous pieni hymy. "Mulla ei oo varaa pestä tätä mekkoa. Jos se on niin sekasin et haluais kostoksi vaikka repiä tän", se totes. Mua tavallaan hymyilytti, mut sit mun mieleen tuli Mannyn musta silmä ja se et en ollu koko viikon aikana puhunu siitä, et se oli lyöny Riiniksen eksää ennen ku sitä oltiin lyöty takas. Cella nosti toisen käden sen syliin, ja vaikka sen käsi uppos mekon kerrosten väliin mä näin miten se alko nyhtää keskarin kynnen reunalla peukaloa. Se käänty katsoon taas käytävälle. Mun teki mieli ottaa sen kädestä kiinni mut en uskaltanu. "Kyl mä puolustaisin sua", mä sanoin hiljaa. Cella ei enää katsonu mua, mut se hymähti ja lopetti peukalon nyhtämisen. Joku käveli ohi kauempana käytävällä, mut se ei ollu Riiniksen eksä vaan paljettimekkoon pukeutunu 60-vuotias täti. Mä katselin Cellan olkapään kaarta ja kapeeta tummanvihreetä olkainta joka oli painunu sen ihoon. "Siitä laivajutusta", mä sanoin hiljaa, mut silti Cellan katse singahti muhun. Mun oli pakko hiljentää ääntä koska tuntu, et jos oisin puhunu kovempaa niin joku ois tullu kulman takaa huutaan et oli salakuunnellu koko ajan. "Ku sanoin että uskon sua." "Joo?" Cellan huulet tuskin liikku. "Madde siis soitti mulle sunnuntaina ku oltiin menossa laivalle", mä kuiskasin. "Se kysy et miks mä annoin Filpulle Julin numeron." Mä kumarruin lähemmäs ja kohotin Cellalle kulmia, mut se tuijotti mua niinku ei ois tajunnu mistä mä puhuin. "Ja en mä en oikeesti ollu antanu sille mitään numeroa", mä hönkäisin. "Okei." Cella liikautti suuta niinku ois purru poskea. Mä en pystyny irrottaan katsetta sen kasvoista. Mun sydän oli alkanu yhtäkkiä hakata jotenki oudosti. "Ja miten se liittyy tähän mun juttuun?" Mä tunsin miten mun katse harhaili vastapäisen seinän marmorikuvioihin. Mulla oli syyllinen olo, ihan ku mä oisin nyt jo pettäny Julin luottamuksen ku ees puhuin siitä et Filppu ei ehkä ollu maailman kivoin ihminen. "Tota... en tiiä", mä mumisin. "Se oli musta vaan outoa." Cella huokas ja hieras sen silmiä ihan ku sitä ois alkanu väsyttää. "Mut uskon kuitenki nyt siis sua", mä kiirehdin sanoon. "Hyvä", Cella sano hiljaa. Cella laski katseen ja mä unohduin tujottaan sen ripsiä, jotka oli tummemmat ku normaalisti ja kaartu niinku se kihartanu ne jotenki. Mä oisin halunnu sipasta kultahileen sen poskelta mut mua jotenki pelotti et se ois työntäny mun käden pois. Portaista alko kuulua meteliä ja pehmeetä kopinaa ku jotku kiipes yläkertaan. Cella nous sohvalta. "Pitää varmaan mennä", se sano. Mä kömmin ylös sen perässä ja tartuin sitä nopeesti käsivarresta. "Oota", mä henkäisin. Mun vatsanpohjassa tuntu hirvee paino kun mä aattelin et me lähdettäis kohta takas Suomeen enkä mä siellä vois puhua Cellalle niinku täällä ilman et Madde tai Juli heittäis mut ulos perheestä. Mä kuulin miten ihmiset mun selän takana pääs samaan kerrokseen, mut en välittäny vaan painoin kämmenen Cellan lämpimälle poskelle ja kumarruin pussaan sitä suulle. Mun oli vaikee vetää henkeä ku Cella nosti käden mun olalle ja työns toisen mun hiuksiin. Mun ois tehny mieli vetää se mua vasten ja rakentaa maja II käytäväsohvan taakse, mut en ehtiny ku tajusin et äänet oli hiljenny ja askeleet meidän selän takana pysähtyny. Mä käännyin katsoon Pyryä ja Mannya, joiden takana Kiri ja Anton oli just kiivenny vikat portaat ylös. Kaikki ne näytti siltä et ois mieluummin ollu esim. vesiesteessä esittämässä ylimääräistä lisäpuomia. Mua ahdisti et jo toista kertaa parin tunnin sisään Manny käveli keskelle tilannetta jota mä en ois osannu selittää sille vaikka oisin halunnu.
|
|
|
Post by Aleksanteri on May 12, 2022 22:19:32 GMT 2
7.5.2022 - Se, jossa mä oon samettisohvallalue ensin tämäMä en ollu nähny Cellaa koko illan aikana ja mun henki jotenki salpautu, kun se livahti baaritiskille pitkähelmasessa tummanvihreessä mekossa ja tarttu mun käteen. Riinis oli just lähteny terassilta ja mä olin aatellu hakea juotavaa, mut en ollu ehtiny tilata ku Cella kuiskas mun korvaan tuu ja lähti kiskoon mua aulaan. Kohdassa, josta se puristi mun käsivartta, tuntu outoa sähköstä värinää enkä mä osannu sanoo, oliko se kivaa vai ei. Cella veti mut aulaan eikä irrottanu otetta musta kun se kahmas mekonhelman toiselle käsivarrelle ja lähti nouseen isoa portaikkoa. Se liu'utti lämpimät sormet mun käsivartta alas ranteelle samalla ku ohjas mut portailta kohti yhtä kokolattiamatolla vuorattua käytävää. Mä yritin olla tuijottamatta sen paljasta selkää ja lapaluiden teräviä kohoumia, jotka kohos mekon selkänarujen yläpuolella. Cella vilkas olan yli ihan ku ois oottanu et joku seuras meitä ja käytävän puolivälissä vetas mut marmoripylväiden väliin pikkuselle samettisohvalle. Sen mekko valtas puolet sohvasta ja levis mun polville. Cella istu niin lähelle mua et mä tunsin sen kiihtyneen hengityksen. Mäkin olin hengästyny portaiden jäljiltä ja naurahdus, joka pääs mun huulilta, sekottu hengenhaukkomiseen. Mun niskassa kulki kylmät väreet ku Cella kumartu lähemmäs. "Mä kaadoin skumpat sen paskan päälle", Cella kuiskas. Sen silmäkulmaan oli tarttunu jostain kultainen hile. "Kenen siis?" Cella kurotti kurkistaan mun ohi käytävälle, sit se nauro hengästyneesti. "Sen joka sano Riinistä lortoksi", Cella tokas. Se alko kopisuttaa korkokenkää sohvanjalkaa vasten. Mä kurotin silittään Cellan mekonhelman pois mun polvelta ja nojasin sohvan selkänojaan. Olin jotenki a) helpottunu et se paska ei ollu Riinis itse ja b) otettu siitä et Cella halus puolustaa Riinistä vaik en tajunnu mistä se johtu.Mun vatsanpohjaa poltti kun mun ja Cellan katseet kohtas. "Ja oot nyt piilossa vai?" Cella kohotti kulmia ja sen suupieleen nous pieni hymy. "Mulla ei oo varaa pestä tätä mekkoa. Jos se on niin sekasin et haluais kostoksi vaikka repiä tän", se totes. Mua tavallaan hymyilytti, mut sit mun mieleen tuli Mannyn musta silmä ja se et en ollu koko viikon aikana puhunu siitä, et se oli lyöny Riiniksen eksää ennen ku sitä oltiin lyöty takas. Cella nosti toisen käden sen syliin, ja vaikka sen käsi uppos mekon kerrosten väliin mä näin miten se alko nyhtää keskarin kynnen reunalla peukaloa. Se käänty katsoon taas käytävälle. Mun teki mieli ottaa sen kädestä kiinni mut en uskaltanu. "Kyl mä puolustaisin sua", mä sanoin hiljaa. Cella ei enää katsonu mua, mut se hymähti ja lopetti peukalon nyhtämisen. Joku käveli ohi kauempana käytävällä, mut se ei ollu Riiniksen eksä vaan paljettimekkoon pukeutunu 60-vuotias täti. Mä katselin Cellan olkapään kaarta ja kapeeta tummanvihreetä olkainta joka oli painunu sen ihoon. "Siitä laivajutusta", mä sanoin hiljaa, mut silti Cellan katse singahti muhun. Mun oli pakko hiljentää ääntä koska tuntu, et jos oisin puhunu kovempaa niin joku ois tullu kulman takaa huutaan et oli salakuunnellu koko ajan. "Ku sanoin että uskon sua." "Joo?" Cellan huulet tuskin liikku. "Madde siis soitti mulle sunnuntaina ku oltiin menossa laivalle", mä kuiskasin. "Se kysy et miks mä annoin Filpulle Julin numeron." Mä kumarruin lähemmäs ja kohotin Cellalle kulmia, mut se tuijotti mua niinku ei ois tajunnu mistä mä puhuin. "Ja en mä en oikeesti ollu antanu sille mitään numeroa", mä hönkäisin. "Okei." Cella liikautti suuta niinku ois purru poskea. Mä en pystyny irrottaan katsetta sen kasvoista. Mun sydän oli alkanu yhtäkkiä hakata jotenki oudosti. "Ja miten se liittyy tähän mun juttuun?" Mä tunsin miten mun katse harhaili vastapäisen seinän marmorikuvioihin. Mulla oli syyllinen olo, ihan ku mä oisin nyt jo pettäny Julin luottamuksen ku ees puhuin siitä et Filppu ei ehkä ollu maailman kivoin ihminen. "Tota... en tiiä", mä mumisin. "Se oli musta vaan outoa." Cella huokas ja hieras sen silmiä ihan ku sitä ois alkanu väsyttää. "Mut uskon kuitenki nyt siis sua", mä kiirehdin sanoon. "Hyvä", Cella sano hiljaa. Cella laski katseen ja mä unohduin tujottaan sen ripsiä, jotka oli tummemmat ku normaalisti ja kaartu niinku se kihartanu ne jotenki. Mä oisin halunnu sipasta kultahileen sen poskelta mut mua jotenki pelotti et se ois työntäny mun käden pois. Portaista alko kuulua meteliä ja pehmeetä kopinaa ku jotku kiipes yläkertaan. Cella nous sohvalta. "Pitää varmaan mennä", se sano. Mä kömmin ylös sen perässä ja tartuin sitä nopeesti käsivarresta. "Oota", mä henkäisin. Mun vatsanpohjassa tuntu hirvee paino kun mä aattelin et me lähdettäis kohta takas Suomeen enkä mä siellä vois puhua Cellalle niinku täällä ilman et Madde tai Juli heittäis mut ulos perheestä. Mä kuulin miten ihmiset mun selän takana pääs samaan kerrokseen, mut en välittäny vaan painoin kämmenen Cellan lämpimälle poskelle ja kumarruin pussaan sitä suulle. Mun oli vaikee vetää henkeä ku Cella nosti käden mun olalle ja työns toisen mun hiuksiin. Mun ois tehny mieli vetää se mua vasten ja rakentaa maja II käytäväsohvan taakse, mut en ehtiny ku tajusin et äänet oli hiljenny ja askeleet meidän selän takana pysähtyny. Mä käännyin katsoon Pyryä ja Mannya, joiden takana Kiri ja Anton oli just kiivenny vikat portaat ylös. Kaikki ne näytti siltä et ois mieluummin ollu esim. vesiesteessä esittämässä ylimääräistä lisäpuomia. Mua ahdisti et jo toista kertaa parin tunnin sisään Manny käveli keskelle tilannetta jota mä en ois osannu selittää sille vaikka oisin halunnu.
|
|
|
Post by Aleksanteri on May 11, 2022 20:31:19 GMT 2
7.5.2022 - Se, jossa on ruusujaMä muistin kahden vuoden takaa et Hanamin loppujuhlat näytti about samalta ku itsenäisyyspäivä/vanhojentanssit samana iltana ja olin ilonen siitä, et olin ottanu laivaan hyvät vaatteet. Mua pelotti etukäteen ns. pöytäjuhla (? ?) koska mulla ei ollu mitään hajua mitä se tarkotti, mut aika nopeesti kävi ilmi et tarkotus oli istua pikku ryhmissä ja (jos oli kilpailija) oottaa, et joku tulis kehumaan hyvistä sijoituksista. Nyt mä ja Pyry seisoskeltiin ruokasalin ovella oottamassa, et tulis hyvä hetki mennä sisään. Kun jengi valu meidän ohi sisään musta tuntu et me oltiin vähän niinku Jenni ja Sauli paitsi et meitä ei kätelty eikä kukaan kattonu meitä. Pyry nyhti jotain sen taskussa ja seiso puoliks kukkaruukun takana. Mulle oli kahden vuoden takaa selvää, et ruoka-annokset olis helkatin pieniä, mut mä olin varottanu Pyryä etukäteen ja me oltiin syöty melkein puolet take away -lihapullista ennen ku oltiin lähdetty mun huoneesta. "Onkohan siellä jotku pöytäjärjestykset vai?" Se näytti vähän huolestuneelta, ihan ku ois aatellu et mä jättäisin sen istuun yksin johonki nurkkaan ilman mua. "Mä istun Riiniksen kaa", vastasin, "mut ei sitä varmaan haittaa et säki oot mukana." "Ai jaa", Pyry luikautti. Se kuikuili portaikkoon johon Riinis oli just ilmestyny. "Ootko varma? En haluu tungetella." Mä kurtistin kulmia sille. "Tietenki sä voit tulla?" Riiniksen tukka lainehti sen paljaille harteille, kun se heilautti kättä meille ja astu vikat portaat alas. Musta oli yllättävää, et sille ei tuottanu minkäänlaisia vaikeuksia kävellä vaikka sen korkokengät oli niin korkeet et se oli melkein mun mittainen. Sen perässä tuli pehmee tuoksupilvi, kun se asteli meidän luo ja sipas korvan taa pari hiusta, jotka oli irronnu sellasesta isosta pään päällä olevasta letistä jolla sen muu tukka oli. "Ai säkin tuut", se hymähti Pyrylle (Pyry katto mua salaa kärsivällä ilmeellä). Mulla oli outo olo, kun me asetuttiin istumaan kolmistaan pöytään, jonka vieressä oli neljä ruusuruukkua ja iso ikkuna. Hovimestari ryntäs vetään tuolin Riinikselle mut ei jotenki ehtiny mun ja Pyryn tuolien luo ennen ku me oltiin jo istuttu alas. Koko ruokailun ajan Riinis vaikutti tuijotteli ikkunasta kirsikkapuita ihan ku ois ollu puoliks jossain muualla. Mä ja Pyry juteltiin Seppeleen lehmästä, josta mä tykkäsin mut jotku ilmeisesti ei (??) ja syötiin puolet nopeemmin ku se, vaikka se ei sanonu melkein mitään. Jossain vaiheessa mua ei enää jännittäny, koska musta tuntu about samalta ku kotona meidän keittiössä paitsi et ruoka oli parempaa ja Inkeri huus vähemmän. Kun me oltiin syöty ja oltiin lähdössä, joku laski takaapäin käden mun olkapäälle. Mä tunnistin Joshuan sen partavedestä jo ennen ku se työns pitkän naamansa mun korvanjuureen. "May I borrow you for a second?" Se kuiskas. Mä näin miten se hymyili mun olan yli Riinikselle ja Pyrylle ku ne ois tuntenu ne ikuisesti ja olis ihan normaalia, et se ilmestyis yhtäkkiä tarraamaan muhun. Molemmat tuijotti sitä hymyilemättä. Mä irvistin niille, nousin ja seurasin Joshua mekonhelmoja väistellen baaritiskille, jossa oli himmeesti hohtelevat vaaleenpunaset valot ja seinä joka oli tehty kokonaan kukista. "You want something?" Joshua kaivo tummanvihreen puvuntakin povitaskusta pankkikortin, nojas kyynärpäät tiskiin ja käänty katsoon mua. Se oli vetäny hiukset naamalta suoraan taaksepäin ihan niinku pari vuotta sitten ja hymyili niin et kaikki hampaat näky. Mä laskin käden kokeilevasti baaritiskille ja silitin sen tummaa puupintaa. "Maybe a beer. Or something." Joshua käänty kohti tiskin toisella puolella seisovaa housupukuun pukeutunutta mimmiä, jonka tukka oli kolmella miljoonalla tosi pienellä letillä. "Two Blonde Fatales." Joshuan hampaat välkähti kun se puhu. Se liu'utti pankkikortin tiskin yli ja hymyili mulle enkä mä tienny, oliks mun tarkotus nyt maksaa sille MobilePaylla takas vai juoda sen kanssa väh. toiset juomat että voisin tarjota silloin. Mä käännyin nojaamaan tiskiin ja yritin etsii ihmismeren yli jonku jonka oisin tuntenu, mut porukkaa oli niin paljon et en ois huomannu varmaan ketään seppeleläistä vaikka se ois hyppiny alasti puolen metrin päässä. Paitsi ehkä Cellan. Joshua siirty lähemmäs mua kun me oltiin saatu oluttuopit ja ehditty hörpätä niistä ehkä kerran. Mä purin poskea ja vältin katsomasta sen vihreisiin silmiin, kun se työns käden tiskille mun selän taakse ja mumis mun korvaan: "Sorry about that Robert-case." Se vetäyty niin et pysty katsoon mua silmiin enkä mä pystyny katsoon pois ku se oli niin lähellä. Mä puristin sormia kylmän tuopin ympärille ja nyökkäsin. Mulla oli jotenki turta olo. Etäisesti mä tajusin et Joshua varmaan huoma sen, koska se raotti suuta, laski katseen baaritiskin suuntaan ja kohautti olkia jotenki hytkähtäen ennen ku jatko: "I just wanted to check if everything is ok." Multa kesti hetki tajuta mitä se tarkotti. Mun päähän ponnahti sen ilme, kun me oltiin Robertin kanssa tultu hakeen unohtunutta kenkää sviitistä ja se oli luullu et me haluttiin kuulustella sitä, koska mä olin viettäny yön sen enkä mun if needed -poikaystävä Robertin kanssa. Mä olin luullu et Robert ois jossain vaiheessa kertonu sille ettei se oikeesti seurustellu mun kanssa, ja mulle tuli jotenki valju olo ku tajusin et siitä ei ollu kai tuntunu tärkeeltä tehdä ees sitä. "Everything is good." Mä kumarruin lähemmäs Joshuaa et en joutunu huutaan hälyssä. "It doesn't bother me." Joshuan naama oli niin lähellä mua etten nähny sen ilmettä, mut se naurahti mun korvanjuuressa. "It doesn't bother me either", se vastas. "In fact I really liked it. As I said." "Joo, öö, yes. Tota, same", mä hönkäisin. Korva, johon Joshua puhu, oli muuttunu jotenki kummallisen kuumaksi ihan ku siihen ois paistanu lamppu. Mä tuijotin Joshuan olan yli hevosukkoa, joka solkkas suu vaahdossa jonku hienon ponirouvan korvaan, enkä keksiny mitään sanottavaa. Tuoppi tuntu jäätyneen mun sormiin. Joshuakaan ei sanonu mitään ja vähän aikaa me vaan seisottiin posket vastakkain eikä mitään tapahtunu. Sit se vetäyty taas kauemmas, hörppäs olutta ja työnsi vapaan käden puvunhousujen taskuun. Sen poskeen tuli hymykuoppa kun se virnisti mulle. "Well", se alotti ja heilautti tuoppia kevyesti. "I haven't seen the pond at night time. Wanna go for a walk?" Mä laskin käden Joshuan pitkiin sormiin, jotka oli kiertyny tuopin ympärille, enkä voinu olla aattelematta miten se oli kaks vuotta sitten istunu hotellihuoneen nojatuolissa ja työntäny kädet mun hiuksiin. Mä muistin miltä sen sänki oli tuntunu ja olin jo avaamassa suun ku mun mieleen tunki kuva Cellasta ekaks ystävänpäivänä heinävintillä ja sit laivan kannella viime viikonloppuna. "Tota... it was very nice", mun oli pakko pitää tauko ja kääntyy katsoon poispäin. "But I want to be with someone else." Mulle tuli helpottunu olo kun mä käännyin vilkaseen Joshuan naamaa. Se ei näyttäny surulliselta, vaan nyökkäs sellanen pieni puolikas hymy toisessa suupielessä ihan ku mä oisin sanonu jotain hauskaa. Sit se nosti sormet mun kädelle, ja puristi sitä nopeesti. "See you later then." Se kohotti mulle tuoppia. "Hopefully it's better with this someone else than it was with Robert." Sit se kumartu vetään mut nopeeseen halaukseen (mä en ehtiny ees liikkua) ja lähti baaritiskiltä. * Musta oli ahdistavaa et linna oli niin täynnä, et mun piti JONOTTAA (??) ennen ku mä pääsin terassille röökille. Mä pujottelin ihmisten välissä kohti terassikaidetta ja yritin sietää sitä, et mimmit (joilla ei ees ollu tupakkaa) seiso parhailla röökipaikoilla tuijottelemassa pimeetä kenttää ja sen takana olevia kirsikkapuitten hahmoja ja kilju miten ihanalta kaikki näytti. Mä en käsittäny miks ne ei voinu mennä vaikka seisoon kirsikkapuitten väliin ja kiljua siellä??
Mä pystyin tunteen miten mun hermot rauhottu, kun viimein pääsin nojaamaan kaiteeseen ja vedin röökistä ekat henkoset. Ei tuullu yhtään ja savu nous melkein viivasuoraan mun sormien välistä kohti vaaleeta yötaivasta. Korvissa soi baaritiskin melun jäljiltä. "Moi." Terassin kaide narahti ku Riinis nojautu mun viereen ja alko sytyttää röökiä. Se suojas kädellä sytkäriä ja puhas ulos savupilven, joka levis ja haihtu hitaasti kostean pihanurmen ylle. Tulipään kirkas piste hohti sen sormien lomassa. "Kuka se tyyppi oli?" Mä huokasin ja työnsin käden hiusten läpi ohimolle. "Yks Joshua vaan. Mihin Pyry jäi?" " Yks Joshua vaan ei paljoo kerro." Mä en vastannu mitään, joten Riinis vilkas mua hetken päästä ja veti keuhkot hitaasti täyteen niin et kuulosti melkein siltä ku se ois huokaissu takaperin. Mä jatkoin ennen ku se ehti sanoa mitään. "Meinasin sanoo tän jo silloin aiemmin, mut sun eksä on väärässä." Riinis hymähti niin nopeesti et vaikutti siltä ku se ois ennustanu mitä mä aioin sanoa. Se katso mua sivusilmällä ja hymyili vähän. "Ei se ollu niin vakavaa." Sen ääni oli hiljainen. Mä puhalsin savut kaiteen yli ja käännyin niin et pystyin katsoon sitä kunnolla. "Eiku oikeesti." Mä kurotin nostaan käden varovasti Riiniksen käsivarrelle. Sen iho oli kananlihalla vaik ulkona oli ihan lämmin. Riinis puoliks älähti, puoliks naurahti. "Joo joo." Se tumppas röökin ja puristi kevyesti mun sormia. "Älä nyt sitä mieti." "Meinaan sitä ku se sano sua lortoksi." Mun oli pakko vetää henkeä ja kääntää katse pois Riiniksen kasvoista, ihan ku oisin sanonu muuten jotaki liian henkilökohtasta. "Tai et se ei oo totta. Musta sä oot arvokas. Ja silleen." Riinis ei sanonu mitään. Mä ehdin jo pelästyy et se oli suuttunu, koska sen hartiat meni jotenki suppuun ja ylös nostetun tukkameren alta kaartuva paljas niska painu. Vähän aikaa se seiso niin paikallaan ettei varmaan ees hengittäny. Sit siitä pääs ihan hiljanen ynähdys. Musta tuntu et Riinis heittäis mut kaiteen yli jos mä tekisin jotain väärää, joten mä nostin käden hyvin varovasti ja pitelin sitä hetken Riiniksen olalla ennen ku uskalsin kietoa sormenpäät sen hartian ympäri ja vetää sen mun kainaloon. Se seiso ihan jäykkänä ja katso musta poispäin, mut ei vetäytyny pois vaan anto mun viedä käden sen hiuksiin ja silittää niitä hiljalleen. Me ei puhuttu mitään. Rööki palo mun sormissa ja mä kurotin tumppaan sen vasta, kun se kuumotti niin et mä aloin miettiä pystyiskö rööki polttaan sormenpäät irti. Kun mä olin heittäny röökin tuhkakuppiin, Riinis paino pään mun olalle. Mä sivelin sen hiuksia ja niskaa enkä uskaltanu liikahtaa, kun se jossain vaiheessa kieto toisen käden mun vyötärölle. *
Mulla olis ehkä ollu sellanen olo, et kaikki meni hyvin ja mä onnistuin auttaan Riinistä, ellen ois jossain vaiheessa kääntyny painaan kasvoja Riiniksen hiuksiin ja nähny silmäkulmasta terassin tähtilamppujen valossa hahmoa, joka seiso ovensuussa niin et aulasta ulos tulevien piti kiertää se. Mä en nähny sitä kunnolla, koska Riiniksen shampoolta tuoksuva tukka oli mun näkökentän esteenä, mut ei mulla ollu mitään vaikeuksia tunnistaa Mannya. Mä en tietenkään nähny sen ilmettä terassin poikki kovin hyvin, mut siitä huolimatta mulle tuli vähän outo olo. Se ei hymyilly eikä nostanu kättä, vaan katso meitä kohti mut sellasella ilmeellä, et ois yhtä hyvin voinu tuijottaa meidän läpi pimeetä nurmikkoa ja ruusupuskia. Tuuli heilutti katosta roikkuvia lamppuja ja se sai Mannyn silmät näyttään ku ne ois ollu jotenki oudosti lasittuneet. Mä toivoin et se oli unohtunu aatteleen jotain helkatin ruotsalaisten pihakasvien lannoitusongelmaa. Jostain syystä musta ei tuntunu hyvältä idealta mennä sen luo ku Riinis oli siinä. Vähän aikaa mä tuijotin Mannya oottaen et se tekis jotain mut kun se vaan tuijotti takas, laskin käden Riiniksen paljaalle olkapäälle ja käännyin katseleen johonki kentän yli vaikka en enää oikein tajunnu mitä näin.
|
|
|
Post by Aleksanteri on May 11, 2022 20:30:51 GMT 2
7.5.2022 - Se, jossa on ruusujaMä muistin kahden vuoden takaa et Hanamin loppujuhlat näytti about samalta ku itsenäisyyspäivä/vanhojentanssit samana iltana ja olin ilonen siitä, et olin ottanu laivaan hyvät vaatteet. Mua pelotti etukäteen ns. pöytäjuhla (? ?) koska mulla ei ollu mitään hajua mitä se tarkotti, mut aika nopeesti kävi ilmi et tarkotus oli istua pikku ryhmissä ja (jos oli kilpailija) oottaa, et joku tulis kehumaan hyvistä sijoituksista. Nyt mä ja Pyry seisoskeltiin ruokasalin ovella oottamassa, et tulis hyvä hetki mennä sisään. Kun jengi valu meidän ohi sisään musta tuntu et me oltiin vähän niinku Jenni ja Sauli paitsi et meitä ei kätelty eikä kukaan kattonu meitä. Pyry nyhti jotain sen taskussa ja seiso puoliks kukkaruukun takana. Mulle oli kahden vuoden takaa selvää, et ruoka-annokset olis helkatin pieniä, mut mä olin varottanu Pyryä etukäteen ja me oltiin syöty melkein puolet take away -lihapullista ennen ku oltiin lähdetty mun huoneesta. "Onkohan siellä jotku pöytäjärjestykset vai?" Se näytti vähän huolestuneelta, ihan ku ois aatellu et mä jättäisin sen istuun yksin johonki nurkkaan ilman mua. "Mä istun Riiniksen kaa", vastasin, "mut ei sitä varmaan haittaa et säki oot mukana." "Ai jaa", Pyry luikautti. Se kuikuili portaikkoon johon Riinis oli just ilmestyny. "Ootko varma? En haluu tungetella." Mä kurtistin kulmia sille. "Tietenki sä voit tulla?" Riiniksen tukka lainehti sen paljaille harteille, kun se heilautti kättä meille ja astu vikat portaat alas. Musta oli yllättävää, et sille ei tuottanu minkäänlaisia vaikeuksia kävellä vaikka sen korkokengät oli niin korkeet et se oli melkein mun mittainen. Sen perässä tuli pehmee tuoksupilvi, kun se asteli meidän luo ja sipas korvan taa pari hiusta, jotka oli irronnu sellasesta isosta pään päällä olevasta letistä jolla sen muu tukka oli. "Ai säkin tuut", se hymähti Pyrylle (Pyry katto mua salaa kärsivällä ilmeellä). Mulla oli outo olo, kun me asetuttiin istumaan kolmistaan pöytään, jonka vieressä oli neljä ruusuruukkua ja iso ikkuna. Hovimestari ryntäs vetään tuolin Riinikselle mut ei jotenki ehtiny mun ja Pyryn tuolien luo ennen ku me oltiin jo istuttu alas. Koko ruokailun ajan Riinis vaikutti tuijotteli ikkunasta kirsikkapuita ihan ku ois ollu puoliks jossain muualla. Mä ja Pyry juteltiin Seppeleen lehmästä, josta mä tykkäsin mut jotku ilmeisesti ei (??) ja syötiin puolet nopeemmin ku se, vaikka se ei sanonu melkein mitään. Jossain vaiheessa mua ei enää jännittäny, koska musta tuntu about samalta ku kotona meidän keittiössä paitsi et ruoka oli parempaa ja Inkeri huus vähemmän. Kun me oltiin syöty ja oltiin lähdössä, joku laski takaapäin käden mun olkapäälle. Mä tunnistin Joshuan sen partavedestä jo ennen ku se työns pitkän naamansa mun korvanjuureen. "May I borrow you for a second?" Se kuiskas. Mä näin miten se hymyili mun olan yli Riinikselle ja Pyrylle ku ne ois tuntenu ne ikuisesti ja olis ihan normaalia, et se ilmestyis yhtäkkiä tarraamaan muhun. Molemmat tuijotti sitä hymyilemättä. Mä irvistin niille, nousin ja seurasin Joshua mekonhelmoja väistellen baaritiskille, jossa oli himmeesti hohtelevat vaaleenpunaset valot ja seinä joka oli tehty kokonaan kukista. "You want something?" Joshua kaivo tummanvihreen puvuntakin povitaskusta pankkikortin, nojas kyynärpäät tiskiin ja käänty katsoon mua. Se oli vetäny hiukset naamalta suoraan taaksepäin ihan niinku pari vuotta sitten ja hymyili niin et kaikki hampaat näky. Mä laskin käden kokeilevasti baaritiskille ja silitin sen tummaa puupintaa. "Maybe a beer. Or something." Joshua käänty kohti tiskin toisella puolella seisovaa housupukuun pukeutunutta mimmiä, jonka tukka oli kolmella miljoonalla tosi pienellä letillä. "Two Blonde Fatales." Joshuan hampaat välkähti kun se puhu. Se liu'utti pankkikortin tiskin yli ja hymyili mulle enkä mä tienny, oliks mun tarkotus nyt maksaa sille MobilePaylla takas vai juoda sen kanssa väh. toiset juomat että voisin tarjota silloin. Mä käännyin nojaamaan tiskiin ja yritin etsii ihmismeren yli jonku jonka oisin tuntenu, mut porukkaa oli niin paljon et en ois huomannu varmaan ketään seppeleläistä vaikka se ois hyppiny alasti puolen metrin päässä. Paitsi ehkä Cellan. Joshua siirty lähemmäs mua kun me oltiin saatu oluttuopit ja ehditty hörpätä niistä ehkä kerran. Mä purin poskea ja vältin katsomasta sen vihreisiin silmiin, kun se työns käden tiskille mun selän taakse ja mumis mun korvaan: "Sorry about that Robert-case." Se vetäyty niin et pysty katsoon mua silmiin enkä mä pystyny katsoon pois ku se oli niin lähellä. Mä puristin sormia kylmän tuopin ympärille ja nyökkäsin. Mulla oli jotenki turta olo. Etäisesti mä tajusin et Joshua varmaan huoma sen, koska se raotti suuta, laski katseen baaritiskin suuntaan ja kohautti olkia jotenki hytkähtäen ennen ku jatko: "I just wanted to check if everything is ok." Multa kesti hetki tajuta mitä se tarkotti. Mun päähän ponnahti sen ilme, kun me oltiin Robertin kanssa tultu hakeen unohtunutta kenkää sviitistä ja se oli luullu et me haluttiin kuulustella sitä, koska mä olin viettäny yön sen enkä mun if needed -poikaystävä Robertin kanssa. Mä olin luullu et Robert ois jossain vaiheessa kertonu sille ettei se oikeesti seurustellu mun kanssa, ja mulle tuli jotenki valju olo ku tajusin et siitä ei ollu kai tuntunu tärkeeltä tehdä ees sitä. "Everything is good." Mä kumarruin lähemmäs Joshuaa et en joutunu huutaan hälyssä. "It doesn't bother me." Joshuan naama oli niin lähellä mua etten nähny sen ilmettä, mut se naurahti mun korvanjuuressa. "It doesn't bother me either", se vastas. "In fact I really liked it. As I said." "Joo, öö, yes. Tota, same", mä hönkäisin. Korva, johon Joshua puhu, oli muuttunu jotenki kummallisen kuumaksi ihan ku siihen ois paistanu lamppu. Mä tuijotin Joshuan olan yli hevosukkoa, joka solkkas suu vaahdossa jonku hienon ponirouvan korvaan, enkä keksiny mitään sanottavaa. Tuoppi tuntu jäätyneen mun sormiin. Joshuakaan ei sanonu mitään ja vähän aikaa me vaan seisottiin posket vastakkain eikä mitään tapahtunu. Sit se vetäyty taas kauemmas, hörppäs olutta ja työnsi vapaan käden puvunhousujen taskuun. Sen poskeen tuli hymykuoppa kun se virnisti mulle. "Well", se alotti ja heilautti tuoppia kevyesti. "I haven't seen the pond at night time. Wanna go for a walk?" Mä laskin käden Joshuan pitkiin sormiin, jotka oli kiertyny tuopin ympärille, enkä voinu olla aattelematta miten se oli kaks vuotta sitten istunu hotellihuoneen nojatuolissa ja työntäny kädet mun hiuksiin. Mä muistin miltä sen sänki oli tuntunu ja olin jo avaamassa suun ku mun mieleen tunki kuva Cellasta ekaks ystävänpäivänä heinävintillä ja sit laivan kannella viime viikonloppuna. "Tota... it was very nice", mun oli pakko pitää tauko ja kääntyy katsoon poispäin. "But I want to be with someone else." Mulle tuli helpottunu olo kun mä käännyin vilkaseen Joshuan naamaa. Se ei näyttäny surulliselta, vaan nyökkäs sellanen pieni puolikas hymy toisessa suupielessä ihan ku mä oisin sanonu jotain hauskaa. Sit se nosti sormet mun kädelle, ja puristi sitä nopeesti. "See you later then." Se kohotti mulle tuoppia. "Hopefully it's better with this someone else than it was with Robert." Sit se kumartu vetään mut nopeeseen halaukseen (mä en ehtiny ees liikkua) ja lähti baaritiskiltä. * Musta oli ahdistavaa et linna oli niin täynnä, et mun piti JONOTTAA (??) ennen ku mä pääsin terassille röökille. Mä pujottelin ihmisten välissä kohti terassikaidetta ja yritin sietää sitä, et mimmit (joilla ei ees ollu tupakkaa) seiso parhailla röökipaikoilla tuijottelemassa pimeetä kenttää ja sen takana olevia kirsikkapuitten hahmoja ja kilju miten ihanalta kaikki näytti. Mä en käsittäny miks ne ei voinu mennä vaikka seisoon kirsikkapuitten väliin ja kiljua siellä??
Mä pystyin tunteen miten mun hermot rauhottu, kun viimein pääsin nojaamaan kaiteeseen ja vedin röökistä ekat henkoset. Ei tuullu yhtään ja savu nous melkein viivasuoraan mun sormien välistä kohti vaaleeta yötaivasta. Korvissa soi baaritiskin melun jäljiltä. "Moi." Terassin kaide narahti ku Riinis nojautu mun viereen ja alko sytyttää röökiä. Se suojas kädellä sytkäriä ja puhas ulos savupilven, joka levis ja haihtu hitaasti kostean pihanurmen ylle. Tulipään kirkas piste hohti sen sormien lomassa. "Kuka se tyyppi oli?" Mä huokasin ja työnsin käden hiusten läpi ohimolle. "Yks Joshua vaan. Mihin Pyry jäi?" " Yks Joshua vaan ei paljoo kerro." Mä en vastannu mitään, joten Riinis vilkas mua hetken päästä ja veti keuhkot hitaasti täyteen niin et kuulosti melkein siltä ku se ois huokaissu takaperin. Mä jatkoin ennen ku se ehti sanoa mitään. "Meinasin sanoo tän jo silloin aiemmin, mut sun eksä on väärässä." Riinis hymähti niin nopeesti et vaikutti siltä ku se ois ennustanu mitä mä aioin sanoa. Se katso mua sivusilmällä ja hymyili vähän. "Ei se ollu niin vakavaa." Sen ääni oli hiljainen. Mä puhalsin savut kaiteen yli ja käännyin niin et pystyin katsoon sitä kunnolla. "Eiku oikeesti." Mä kurotin nostaan käden varovasti Riiniksen käsivarrelle. Sen iho oli kananlihalla vaik ulkona oli ihan lämmin. Riinis puoliks älähti, puoliks naurahti. "Joo joo." Se tumppas röökin ja puristi kevyesti mun sormia. "Älä nyt sitä mieti." "Meinaan sitä ku se sano sua lortoksi." Mun oli pakko vetää henkeä ja kääntää katse pois Riiniksen kasvoista, ihan ku oisin sanonu muuten jotaki liian henkilökohtasta. "Tai et se ei oo totta. Musta sä oot arvokas. Ja silleen." Riinis ei sanonu mitään. Mä ehdin jo pelästyy et se oli suuttunu, koska sen hartiat meni jotenki suppuun ja ylös nostetun tukkameren alta kaartuva paljas niska painu. Vähän aikaa se seiso niin paikallaan ettei varmaan ees hengittäny. Sit siitä pääs ihan hiljanen ynähdys. Musta tuntu et Riinis heittäis mut kaiteen yli jos mä tekisin jotain väärää, joten mä nostin käden hyvin varovasti ja pitelin sitä hetken Riiniksen olalla ennen ku uskalsin kietoa sormenpäät sen hartian ympäri ja vetää sen mun kainaloon. Se seiso ihan jäykkänä ja katso musta poispäin, mut ei vetäytyny pois vaan anto mun viedä käden sen hiuksiin ja silittää niitä hiljalleen. Me ei puhuttu mitään. Rööki palo mun sormissa ja mä kurotin tumppaan sen vasta, kun se kuumotti niin et mä aloin miettiä pystyiskö rööki polttaan sormenpäät irti. Kun mä olin heittäny röökin tuhkakuppiin, Riinis paino pään mun olalle. Mä sivelin sen hiuksia ja niskaa enkä uskaltanu liikahtaa, kun se jossain vaiheessa kieto toisen käden mun vyötärölle. *
Mulla olis ehkä ollu sellanen olo, et kaikki meni hyvin ja mä onnistuin auttaan Riinistä, ellen ois jossain vaiheessa kääntyny painaan kasvoja Riiniksen hiuksiin ja nähny silmäkulmasta terassin tähtilamppujen valossa hahmoa, joka seiso ovensuussa niin et aulasta ulos tulevien piti kiertää se. Mä en nähny sitä kunnolla, koska Riiniksen shampoolta tuoksuva tukka oli mun näkökentän esteenä, mut ei mulla ollu mitään vaikeuksia tunnistaa Mannya. Mä en tietenkään nähny sen ilmettä terassin poikki kovin hyvin, mut siitä huolimatta mulle tuli vähän outo olo. Se ei hymyilly eikä nostanu kättä, vaan katso meitä kohti mut sellasella ilmeellä, et ois yhtä hyvin voinu tuijottaa meidän läpi pimeetä nurmikkoa ja ruusupuskia. Tuuli heilutti katosta roikkuvia lamppuja ja se sai Mannyn silmät näyttään ku ne ois ollu jotenki oudosti lasittuneet. Mä toivoin et se oli unohtunu aatteleen jotain helkatin ruotsalaisten pihakasvien lannoitusongelmaa. Jostain syystä musta ei tuntunu hyvältä idealta mennä sen luo ku Riinis oli siinä. Vähän aikaa mä tuijotin Mannya oottaen et se tekis jotain mut kun se vaan tuijotti takas, laskin käden Riiniksen paljaalle olkapäälle ja käännyin katseleen johonki kentän yli vaikka en enää oikein tajunnu mitä näin.
|
|
|
Post by Aleksanteri on May 7, 2022 8:58:35 GMT 2
6.5.2022 - Se, jossa me pelataan papupeliä
Mä olin ihan helkatin onnellinen et olin ollu puutarhajuhlat Pyryn ja Mannyn kanssa. Me oltiin seisottu Pyryn kanssa pensasaidan vieressä syömässä, ku Manny oli tullu kysymään haluttaisko me tulla pelaamaan sen hotellihuoneeseen sellasta hauskaa papukorttipeliä. Mulla ei ollu mitään hajua mitä muut oli tehny sillä aikaa, kun me kyykittiin Mannyn huoneen kokolattiamatolla ja kasvatettiin green beanseja.
Keskiviikkona Riinis sijoittu metrikolmessakympissä niin keskivälille ku ylipäätään pysty sijoittuun ja mahd. Otto Olkinuora / Rasmus Alsila voitti jonku kenttäluokan. Mä satuin vahingossa näkeen palkintojenjaon (me oltiin Pyry kaa menty ostaan jäätelöt yhestä kojusta joka oli just katsomon takana) ja mua hävetti aatella, et olin kännissä laivalla ollu varma et Rasmus oli Otto Olkinuora. Mulle tuli edelleen jotenki myrkyllinen olo ku mä aattelin oikeeta Ottoa, mut en osannu ihan sanoo mistä se johtu.
Jos multa ois kysytty niin kisat ois voinu tiivistää kolme päivää lyhyemmäks, koska torstaina ja perjantaina me ei tehty mitään mut maksettiin silti hotellihuoneista. Mä olin aika varma et ne, joilla oli kopukat mukana, kävi ratsastelemassa tai jotain muuta Kivaa, mut mä oisin voinu sulkeutua pelaamaan papupeliä Pyryn ja Mannyn kaa myös esim. tallin yläkertaan ilmaiseksi. Mun torstain kohokohta oli se, et onnistuin vältteleen ihan helvetin hyvin Kiriä enkä nähny sitä ennen ku kasilta kun mä ja Manny oltiin menossa syömään (Pyry oli päiväunilla).
Mulle oli tullu kolme kertaa sellanen olo, et halusin hengailla Eedin kanssa (viimeks tänään ku me molemmat mentiin ostaan jäätelöt yhtä aikaa, mut heti ostamisen jälkeen se lähti talliin ja mä menin kävelemään kirsikkapuitten väliin ihan ku mulla ois ollu siellä jotain tekemistä). Mua pelotti ihan helkatin paljon et jos a) pyytäisin sitä tekeen jotain se käsittäis sen väärin tai b) jos en pyytäis, seki alkais vihata mua. Laivan buffassa mulla oli ollu olo et se oli ihan normaali, mut me ei toisaalta ollu ehditty puhua paljon mitään ennen ku olin menny kykkimään Cellan kanssa pöytäliinojen luokse.
Cella ja mä ei oltu puhuttu käytännössä mitään torstain ja perjantain aikana.
Mä olin päättäny pyhästi et en aattelis Hanameissa mitään rikoshommaan liittyvää.
|
|
|
Post by Aleksanteri on May 7, 2022 8:58:22 GMT 2
6.5.2022 - Se, jossa me pelataan papupeliä
Mä olin ihan helkatin onnellinen et olin ollu puutarhajuhlat Pyryn ja Mannyn kanssa. Me oltiin seisottu Pyryn kanssa pensasaidan vieressä syömässä, ku Manny oli tullu kysymään haluttaisko me tulla pelaamaan sen hotellihuoneeseen sellasta hauskaa papukorttipeliä. Mulla ei ollu mitään hajua mitä muut oli tehny sillä aikaa, kun me kyykittiin Mannyn huoneen kokolattiamatolla ja kasvatettiin green beanseja.
Keskiviikkona Riinis sijoittu metrikolmessakympissä niin keskivälille ku ylipäätään pysty sijoittuun ja mahd. Otto Olkinuora / Rasmus Alsila voitti jonku kenttäluokan. Mä satuin vahingossa näkeen palkintojenjaon (me oltiin Pyry kaa menty ostaan jäätelöt yhestä kojusta joka oli just katsomon takana) ja mua hävetti aatella, et olin kännissä laivalla ollu varma et Rasmus oli Otto Olkinuora. Mulle tuli edelleen jotenki myrkyllinen olo ku mä aattelin oikeeta Ottoa, mut en osannu ihan sanoo mistä se johtu.
Jos multa ois kysytty niin kisat ois voinu tiivistää kolme päivää lyhyemmäks, koska torstaina ja perjantaina me ei tehty mitään mut maksettiin silti hotellihuoneista. Mä olin aika varma et ne, joilla oli kopukat mukana, kävi ratsastelemassa tai jotain muuta Kivaa, mut mä oisin voinu sulkeutua pelaamaan papupeliä Pyryn ja Mannyn kaa myös esim. tallin yläkertaan ilmaiseksi. Mun torstain kohokohta oli se, et onnistuin vältteleen ihan helvetin hyvin Kiriä enkä nähny sitä ennen ku kasilta kun mä ja Manny oltiin menossa syömään (Pyry oli päiväunilla).
Mulle oli tullu kolme kertaa sellanen olo, et halusin hengailla Eedin kanssa (viimeks tänään ku me molemmat mentiin ostaan jäätelöt yhtä aikaa, mut heti ostamisen jälkeen se lähti talliin ja mä menin kävelemään kirsikkapuitten väliin ihan ku mulla ois ollu siellä jotain tekemistä). Mua pelotti ihan helkatin paljon et jos a) pyytäisin sitä tekeen jotain se käsittäis sen väärin tai b) jos en pyytäis, seki alkais vihata mua. Laivan buffassa mulla oli ollu olo et se oli ihan normaali, mut me ei toisaalta ollu ehditty puhua paljon mitään ennen ku olin menny kykkimään Cellan kanssa pöytäliinojen luokse.
Cella ja mä ei oltu puhuttu käytännössä mitään torstain ja perjantain aikana.
Mä olin päättäny pyhästi et en aattelis Hanameissa mitään rikoshommaan liittyvää.
|
|
|
Post by Aleksanteri on May 4, 2022 20:49:34 GMT 2
3.5.2022 - Se, jossa on leikkisää menoaMusta oli ollu ihan helvetin vaivaannuttavaa kömpiä ylös pikkukivirannalta ja esitellä Cella ja Joshua toisilleen. Joshua oli seissy jotenki liian lähellä mua ja hymyilly tosi leveesti, ihan niinku sen viikon paras juttu ois ollu että se sattu törmään meihin. Se astu eteenpäin ja kätteli Cellaa, minkä jälkeen se hylkäs sen kokonaan ja käänty halaamaan mua. Se rutisti mua niin pitkään et ehdin tajuta, et se tuoksu hevoselta ja siltä ku ois pyöriny kuusimetsässä kolme viikkoa. Joshua jätti käden mun hartialle ku irrottautu ja ravisti kevyesti. "Where's Robert?" Mä pakottauduin oleen vilkaisematta Cellaa, jonka pieni hahmo nökötti meidän vierellä ihan ku se ei ois kuulunu siihen ollenkaan (mikä oli helvetin outoa koska Joshua oli se, joka ei kuulunu sinne). "Not here", mä mumisin Joshuan takinkaulukselle. Vaikka en katsonu sitä silmiin niin näin et se kohotti kulmia ja otti jonku oudon vitsi-ilmeen. "Oh?" Kun mä en vastannu, Joshua otti askeleen taaksepäin ja tutki mun kasvoja. Mä kuulin miten Cella vaihto pikkukivillä painoa jalalta toiselle. "Was it an unwanted question?" Mä kohautin olkia. "Sorry", Joshua tokas. Se mietti vähän aikaa. "Well, nice to see you. Anyhow." Joshua käveli mun ja Cellan rinnalla linnalle asti ja sopotti englanniksi jotain, mistä mä en rehellisesti saanu hirveesti selvää. Musta oli tavallaan kivaa a) kuunnella sen ääntä ja b) se, ettei sitä haitannu kun me ei Cellan kanssa vastattu sille paljon mitään. Linnan ovilla se heilautti kättä Cellalle ja puristi mua olkapäästä. Sen iiristen pienet keltaset täplät heijasteli auringonvalossa. "Kuka toi siis oli", Cella kysy matalalla äänellä kun me jäätiin kahestaan. Mä tuijottelin auringonlaskun värjäämiä kirsikkapuita kisakentän vaaleenkeltasen hiekan yli. "Ööö", mä yskähdin, "toi oli siis se Joshua. Josta mä ystävänpäivänä sanoin." Cellasta pääs hiljanen tuhahdus ja se siristi silmiä ku käänty kattoon samaan suuntaan ku mä. Sen suupieli vetäyty hymyyn. "No niinpä tietenki." Mua hermostutti miten tyyneltä se näytti. "No. Ainaki valkkasit sit jonku joka ei näytä ihan seinään juosseelta pässiltä." Mä en tienny oisko mun pitäny nauraa vai pyytää anteeksi, joten mä kaivoin röökiaskin taskusta ja tarjosin Cellalle. Me seisottiin linnanpihalla röökien savuvanat taivasta kohti kiemurrellen eikä puhuttu mitään, ennen ku Pyry tuli jostain ruokakojujen luota lihapullien kanssa ja mä menin sen huoneeseen syömään. * Riiniksen luokka oli onneks vasta iltapäivällä. Mä ehdin käydä katsomassa Eedin ja Mistelin luokkaa Pyryn ja Mannyn kanssa (vaik se oli vähän tylsää, koska kumpikaan ei sijoittunu mut ei myöskään mokannu niin paljon et ois pitäny mennä maan alle häpeämään). Mä olin yllättyny siitä et Eedi oli kolmanneks vika vaikka oli ratsastanu musta hyvin. Saatto tietty olla että mä en tajunnu mitään kouluratsastuksesta (hah hah).
Mä näin Mistelin vaan vilaukselta kun se vei Tellaa talliin, mut se ei itkeny eikä hymyilly eli oli mahdoton arvioida oliks se tyytyväinen vai ei. Riinis oli kalpee ja näytti ihan saakelin kauniilta tummansinisessä kisatakissa. Se oli tehny jonku ihmeellisen tempun sen hiuksille, ja ne kiilteli kypärän alla sellasena kuohkeena pallona joka ei välittäny tuulesta eikä painovoimasta. Me seisottiin jabassa Indin molemmin puolin, mä siistin kopukan lettejä ja Riinis harjas Indiä lyhyin terävin vedoin samalla ku puri hampaita yhteen. Mä vilkuilin sitä Indin vaaleen selän yli mut se vaan vilkas mua nopeesti ja jatko harjausta. Kun mä olin satuloinu Indin, jäin nojaan varovasti jaban oveen. "Haluutko jotain?" Riinis seiso jaban edessä ja puki ohuita valkosia kisahanskoja. Sen poskilla oli läikät. "En haluu", se vastas kireesti ja kumartu kaivaan pienen pyöreän peilin Indin harjalaatikosta. Peiliin tuijottaen se hinkkas vähän aikaa silmäkulmaa ihan niinku siinä ois ollu jotain ja anto sit mulle kylmän, pienen hymyn. Mä vedin ohjat Indin kaulalta ja ojensin ne sille. "Riinis", mä sanoin varovasti. "Se sun eksän juttu -" Riinis tarttu Indin ohjiin, niiskas ja hymyili sit johonki mun rinnan suuntaan. "Chillaa, Allu", se hymähti. Mä en nähny kunnolla koko rataa koska metrikahtakymppiä oli katsomassa neljä miljoonaa kisamammaa enkä mä mahtunu katsomoon, vaan jouduin seisomaan nurmikonreunalla mistä näki vaan rumat ja helpot esteet. Siitä huolimatta mä pystyin varsin hyvin laskeen kaikki ne kolme kertaa ku Indi tiputti. Vikat esteet mä tuijotin vaaleeta taivasta ja toivoin et rata olis ohi. Mä olin oottanu et Riinis olis surullinen, mut kun se oli ratsastanu ulos radalta se laskeutu ja tokas: "Mä voin hoitaa Indin talliin. Nähään siellä cocktail houreilla." Sit se taputti Indin kaulaa, riisu kypärän ja lähti taluttaan kopukkaa kohti jaba-aluetta vitivalkoiset kisapöksyt auringossa säkenöiden. *Mua ahdisti et cocktailhommaan piti laittaa LEIKKISÄ tumma puku (? ?? ?), mut onneks Pyry oli paikalla eikä silläkään ollu mitään sellasta mukana. Me seisottiin kolme varttia hotellihuoneessa mun lattialle levitettyjen vaatteiden keskellä ja yritettiin tulkita, mikä niistä ois ns. leikkisä mut kuitenki tumma ja puku. Pyryllä oli mukana ihan normaalit vaatteet eikä se ollu kiinnostunu lainaan mun juhlavaatteita.
"Laita toi keltanen", se sano kuivasti ku mä olin penkonu läpi kaikki vaatteet ja pitelin neljättä kertaa yhtä harmaata paitaa joka ei ollu yhtään leikkisä. Mä vilkasin keltaruudullista puvuntakkia. "Ja sit ne housut jotka sulla oli laivalla."
Mä tungin muut vaatteet takas matkalaukkuun iloisena siitä, et Pyry ymmärsi mua.
Aurinko oli laskemassa kun me Pyryn kanssa tultiin puutarhaan. Mun kurkkua kuristi kun me pujoteltiin miljoonien kisavieraiden ohi (mua kiinnosti syvästi tietää mistä ne oli löytäny niin helvetin värikkäitä vaatteita??). Valtteri jutteli pensasaidan juurella englanniks jonku blondin mimmin kanssa eikä huomannu kun Pyry heilautti sille kättä. Vähän matkan päässä oli tyyppi joka kanto helkatin isoa ruusuketta ja mä mietin pelkäskö se, et joku ois muuten unohtanu et se oli voittanu.
"Jos Kiri tulee niin piilota mut", mä kuiskasin Pyrylle kun käännyttiin kulkeen pensasaidan vieressä. Sen sisällä oli kaiutin, tai ainaki pensasaita soitti vaimeeta musiikkia joka välillä hukku puheensorinan alle. "Joo", se nyökkäs samalla ku kuikuili valkosilla pöytäliinapöydillä olevien tapaslautasten suuntaan. Mä tarkistin nopeesti et pahaa-missä-mainitaan ei näkyny ja puristin sit nopeesti Pyryn käsivartta. "Käy sä hakeen ruokaa niin mä haen juotavaa, nähään kohta tossa pensasaidan reiällä." Mä en osannu valita minkä marja/hedelmä/itiödrinkeistä olisin ottanu, joten nappasin molempiin käsiin kaks lasia ja toivoin et Pyry ei haluais sitä jossa oli appelsiininpala, koska sen mä olin henkisesti varannu itselleni. Missään ei näkyny ketään kenet mä olisin tuntenu ja se tuntu laivamatkan ja eilisen Joshua/Cella-kohtaamisen jälkeen ihan helvetin hyvältä. Mä siemaisin appelsiinidrinkkiä ja jäin pensasaidan reiälle oottaan Pyryä.
|
|
|
Post by Aleksanteri on May 4, 2022 20:49:05 GMT 2
3.5.2022 - Se, jossa on leikkisää menoaMusta oli ollu ihan helvetin vaivaannuttavaa kömpiä ylös pikkukivirannalta ja esitellä Cella ja Joshua toisilleen. Joshua oli seissy jotenki liian lähellä mua ja hymyilly tosi leveesti, ihan niinku sen viikon paras juttu ois ollu että se sattu törmään meihin. Se astu eteenpäin ja kätteli Cellaa, minkä jälkeen se hylkäs sen kokonaan ja käänty halaamaan mua. Se rutisti mua niin pitkään et ehdin tajuta, et se tuoksu hevoselta ja siltä ku ois pyöriny kuusimetsässä kolme viikkoa. Joshua jätti käden mun hartialle ku irrottautu ja ravisti kevyesti. "Where's Robert?" Mä pakottauduin oleen vilkaisematta Cellaa, jonka pieni hahmo nökötti meidän vierellä ihan ku se ei ois kuulunu siihen ollenkaan (mikä oli helvetin outoa koska Joshua oli se, joka ei kuulunu sinne). "Not here", mä mumisin Joshuan takinkaulukselle. Vaikka en katsonu sitä silmiin niin näin et se kohotti kulmia ja otti jonku oudon vitsi-ilmeen. "Oh?" Kun mä en vastannu, Joshua otti askeleen taaksepäin ja tutki mun kasvoja. Mä kuulin miten Cella vaihto pikkukivillä painoa jalalta toiselle. "Was it an unwanted question?" Mä kohautin olkia. "Sorry", Joshua tokas. Se mietti vähän aikaa. "Well, nice to see you. Anyhow." Joshua käveli mun ja Cellan rinnalla linnalle asti ja sopotti englanniksi jotain, mistä mä en rehellisesti saanu hirveesti selvää. Musta oli tavallaan kivaa a) kuunnella sen ääntä ja b) se, ettei sitä haitannu kun me ei Cellan kanssa vastattu sille paljon mitään. Linnan ovilla se heilautti kättä Cellalle ja puristi mua olkapäästä. Sen iiristen pienet keltaset täplät heijasteli auringonvalossa. "Kuka toi siis oli", Cella kysy matalalla äänellä kun me jäätiin kahestaan. Mä tuijottelin auringonlaskun värjäämiä kirsikkapuita kisakentän vaaleenkeltasen hiekan yli. "Ööö", mä yskähdin, "toi oli siis se Joshua. Josta mä ystävänpäivänä sanoin." Cellasta pääs hiljanen tuhahdus ja se siristi silmiä ku käänty kattoon samaan suuntaan ku mä. Sen suupieli vetäyty hymyyn. "No niinpä tietenki." Mua hermostutti miten tyyneltä se näytti. "No. Ainaki valkkasit sit jonku joka ei näytä ihan seinään juosseelta pässiltä." Mä en tienny oisko mun pitäny nauraa vai pyytää anteeksi, joten mä kaivoin röökiaskin taskusta ja tarjosin Cellalle. Me seisottiin linnanpihalla röökien savuvanat taivasta kohti kiemurrellen eikä puhuttu mitään, ennen ku Pyry tuli jostain ruokakojujen luota lihapullien kanssa ja mä menin sen huoneeseen syömään. * Riiniksen luokka oli onneks vasta iltapäivällä. Mä ehdin käydä katsomassa Eedin ja Mistelin luokkaa Pyryn ja Mannyn kanssa (vaik se oli vähän tylsää, koska kumpikaan ei sijoittunu mut ei myöskään mokannu niin paljon et ois pitäny mennä maan alle häpeämään). Mä olin yllättyny siitä et Eedi oli kolmanneks vika vaikka oli ratsastanu musta hyvin. Saatto tietty olla että mä en tajunnu mitään kouluratsastuksesta (hah hah).
Mä näin Mistelin vaan vilaukselta kun se vei Tellaa talliin, mut se ei itkeny eikä hymyilly eli oli mahdoton arvioida oliks se tyytyväinen vai ei. Riinis oli kalpee ja näytti ihan saakelin kauniilta tummansinisessä kisatakissa. Se oli tehny jonku ihmeellisen tempun sen hiuksille, ja ne kiilteli kypärän alla sellasena kuohkeena pallona joka ei välittäny tuulesta eikä painovoimasta. Me seisottiin jabassa Indin molemmin puolin, mä siistin kopukan lettejä ja Riinis harjas Indiä lyhyin terävin vedoin samalla ku puri hampaita yhteen. Mä vilkuilin sitä Indin vaaleen selän yli mut se vaan vilkas mua nopeesti ja jatko harjausta. Kun mä olin satuloinu Indin, jäin nojaan varovasti jaban oveen. "Haluutko jotain?" Riinis seiso jaban edessä ja puki ohuita valkosia kisahanskoja. Sen poskilla oli läikät. "En haluu", se vastas kireesti ja kumartu kaivaan pienen pyöreän peilin Indin harjalaatikosta. Peiliin tuijottaen se hinkkas vähän aikaa silmäkulmaa ihan niinku siinä ois ollu jotain ja anto sit mulle kylmän, pienen hymyn. Mä vedin ohjat Indin kaulalta ja ojensin ne sille. "Riinis", mä sanoin varovasti. "Se sun eksän juttu -" Riinis tarttu Indin ohjiin, niiskas ja hymyili sit johonki mun rinnan suuntaan. "Chillaa, Allu", se hymähti. Mä en nähny kunnolla koko rataa koska metrikahtakymppiä oli katsomassa neljä miljoonaa kisamammaa enkä mä mahtunu katsomoon, vaan jouduin seisomaan nurmikonreunalla mistä näki vaan rumat ja helpot esteet. Siitä huolimatta mä pystyin varsin hyvin laskeen kaikki ne kolme kertaa ku Indi tiputti. Vikat esteet mä tuijotin vaaleeta taivasta ja toivoin et rata olis ohi. Mä olin oottanu et Riinis olis surullinen, mut kun se oli ratsastanu ulos radalta se laskeutu ja tokas: "Mä voin hoitaa Indin talliin. Nähään siellä cocktail houreilla." Sit se taputti Indin kaulaa, riisu kypärän ja lähti taluttaan kopukkaa kohti jaba-aluetta vitivalkoiset kisapöksyt auringossa säkenöiden. *Mua ahdisti et cocktailhommaan piti laittaa LEIKKISÄ tumma puku (? ?? ?), mut onneks Pyry oli paikalla eikä silläkään ollu mitään sellasta mukana. Me seisottiin kolme varttia hotellihuoneessa mun lattialle levitettyjen vaatteiden keskellä ja yritettiin tulkita, mikä niistä ois ns. leikkisä mut kuitenki tumma ja puku. Pyryllä oli mukana ihan normaalit vaatteet eikä se ollu kiinnostunu lainaan mun juhlavaatteita.
"Laita toi keltanen", se sano kuivasti ku mä olin penkonu läpi kaikki vaatteet ja pitelin neljättä kertaa yhtä harmaata paitaa joka ei ollu yhtään leikkisä. Mä vilkasin keltaruudullista puvuntakkia. "Ja sit ne housut jotka sulla oli laivalla."
Mä tungin muut vaatteet takas matkalaukkuun iloisena siitä, et Pyry ymmärsi mua.
Aurinko oli laskemassa kun me Pyryn kanssa tultiin puutarhaan. Mun kurkkua kuristi kun me pujoteltiin miljoonien kisavieraiden ohi (mua kiinnosti syvästi tietää mistä ne oli löytäny niin helvetin värikkäitä vaatteita??). Valtteri jutteli pensasaidan juurella englanniks jonku blondin mimmin kanssa eikä huomannu kun Pyry heilautti sille kättä. Vähän matkan päässä oli tyyppi joka kanto helkatin isoa ruusuketta ja mä mietin pelkäskö se, et joku ois muuten unohtanu et se oli voittanu.
"Jos Kiri tulee niin piilota mut", mä kuiskasin Pyrylle kun käännyttiin kulkeen pensasaidan vieressä. Sen sisällä oli kaiutin, tai ainaki pensasaita soitti vaimeeta musiikkia joka välillä hukku puheensorinan alle. "Joo", se nyökkäs samalla ku kuikuili valkosilla pöytäliinapöydillä olevien tapaslautasten suuntaan. Mä tarkistin nopeesti et pahaa-missä-mainitaan ei näkyny ja puristin sit nopeesti Pyryn käsivartta. "Käy sä hakeen ruokaa niin mä haen juotavaa, nähään kohta tossa pensasaidan reiällä." Mä en osannu valita minkä marja/hedelmä/itiödrinkeistä olisin ottanu, joten nappasin molempiin käsiin kaks lasia ja toivoin et Pyry ei haluais sitä jossa oli appelsiininpala, koska sen mä olin henkisesti varannu itselleni. Missään ei näkyny ketään kenet mä olisin tuntenu ja se tuntu laivamatkan ja eilisen Joshua/Cella-kohtaamisen jälkeen ihan helvetin hyvältä. Mä siemaisin appelsiinidrinkkiä ja jäin pensasaidan reiälle oottaan Pyryä.
|
|
|
Post by Aleksanteri on May 3, 2022 17:31:25 GMT 2
2.5.2022 - Se, jossa ei oo paljoakaan kirsikankukkiaOon aika varma et oisin heränny vasta ku laiva olis takas Helsingin satamassa, jos Salma ei ois ollu mun kaa samassa hytissä. Se hyppi suihkuun seitsemältä (mä katoin kellosta) eikä suostunu hiljentyyn vaikka mä hautasin naaman tyynyyn ja yritin vetää hiuksia korville että en kuulis miten se pesi hampaita ja harjas tukkaa (MITEN TUKAN HARJAAMISESTA VOI KUULUA NIIN KOVA ÄÄNI?? ?) minikylppärin suljetun oven toisella puolella. Mä olin nukkunu ehkä tunnin ja kun se viimein painu ulos hytistä olisin varmaan päässy ees hetkeksi jatkaan unia, ellen ois sattunu nostaan katsetta ja vilkaseen Riiniksen sänkyyn. Se makas turvonneet silmät auki ja katso vakavana suoraan muhun. Mä tuijotin Riiniksen väsyneitä silmiä ja se katso takas, mut ei liikahtanu tai ilmottanu millään normaalien ihmisten tavalla että ymmärs että sitä katsottiin. Mä yritin käsittää, miten ykskään helvetin idiootti oli eilen kehdannu sanoa että se oli pikku lortto. Mun vatsassa tuntu lämmin raivon kuohahdus vaikka mä ees aatellu a) typerännäköstä urpoa joka oli lyöny Mannya ja b) helvetin alkumadoista rakentunutta kökkärettä joka oli pilkannu Riinistä. Mä toivoin et Kiri oli heittäny ne mereen. Riiniksen harjaamattomat hiukset levis tyynylle ja peitonkulman alta näkyvä suupieli oli vetäytyny sellaseen ikuisuuskurttuun joka sai sen näyttään haukkuja oottavalta viisvuotiaalta. Mun kurkkua kuristi kun mä kuvittelin, miten se oli tullu yksin hyttiin ja varmaan itkeny kerällä sängyssä, ja silti ku mä olin nähny sen yöllä hytin ovella se ei ollu sanonu siitä mitään. "Onko kaikki ok?" Mä kuiskasin hämärän poikki. Riiniksen silmät liikahti, ihan ku se olis tuijottanu mua ajatuksissa eikä ois tajunnu että mä näin sen. "Tietenki." Sen ääni tuntu jotenki liian kovalta pimeessä hytissä enkä mä osannu päätellä mitään oudosta hymystä, jonka se heitti ennen ku käänty kohti hytin seinää ja veti peiton leukaan asti. Kun mä makasin tuijottamassa sen peittohahmon selkää mulla oli jotenki kummallisen huono omatunto siitä, etten ollu nukkunu sen vieressä. *Laivasta purkautumisessa meni niin monta tuntia et mä epäilin, et me oltiin uppoamassa satamaan mut kukaan ei vaan kehdannu kertoa sitä meille. Mä en uskaltanu ajaa meidän autoa koska olin juonu jotain shotteja Annin kanssa eikä Manny voinu, koska se oli nukkunu putkassa ja näytti vielä hirveemmältä ku miltä musta tuntu. Mulla oli sellanen olo et Pyry oli jo vähän aikaa suostumassa kuskiks, mut sit jossain koko eilisillan pyöriny Krister ilmaantu paikalle ja alko huudella vihaisesti et kyllä se ajais jos olis pakko. Mä ujuttauduin kuumalle ja hapettomalle keskipenkille Mannyn ja Pyryn väliin kiitollisena siitä et Krister kanto vastuun ees jossain asiassa. Mun päätä särki ja tärisevä laiva pakotti pusertaan käsiä nyrkkiin polvia vasten etten mä oksentais. * Kisalinnan edustalla mulle tuli jotenki oudon leijuva olo, jonka mä ekaks aattelin johtuvan siitä etten ollu syöny mitään, mut sit mun mieleen tuli Joshua ja se miten mun ja Robertin välit oli muuttunu sen jälkeen ku mä olin viimeks ollu täällä. Manny kurkotti tiiraileen kirsikankukkia mun ohi niin pitkälle ku turvavyöltä pääs, mut mä käännyin katsoon toiseen suuntaan ja laitoin silmät kii. Riinis ei puhunu mulle juuri mitään kun me purettiin Indiä jaba-alueella koppiin (joka oli niin hieno että mä olisin asunu siinä ihan mielelläni itse koko viikonlopun). Mä yritin koskettaa sen kättä kun se purki Indin kuljetusloimea mut se väisti, enkä mä ollu ihan varma johtuks se siitä et sen oli pakko kääriä loimi vai siitä, ettei se jostain syystä halunnu et siihen koskettiin."Ootko ok?" Mä kysyin siltä jo toisen kerran saman päivän aikana, mut se katto mua kulmien alta sellasella ilmeellä etten sanonu sit enää mitään. Mä olin ehtiny olla jo aika varma et Cella oli tiputtanu kännykän mereen tai katu meidän eilistä suudelmaa, koska ehin oottaa karseen pikku tekolammen luona puol tuntia ennen ku Cellan pieni hahmo erkaantu linnahotellin kulmalta. Aurinko oli just alkanu laskeen kauempana peltojen takana eikä Cellasta näkyny ku tumma läikkä ja valkee tukka, joka loisti vaaleenkeltasessa hämärässä niinku valo. Mä nostin katseen pyöreistä harmaista pikkukivistä, joilla lampi oli ympäröity ja jäin oottaan sitä kädet taskussa. Sydän jyskytti kylkeä vasten. Cella jäi seisoon vähän matkan päähän (mun mielessä välähti kipeesti ku tajusin et se näytti ihan siltä ku ois vanhasta muistista oppinu, et sen ei kannattanu tulla liian lähelle). Mä puristin kädet takintaskuissa nyrkkiin ja niiskaisin. "Moi." "Mistä sä haluut jutella?" Cellan ääni oli korkeempi ku normaalisti ja laskevan auringon tekemät varjot sai sen kasvonpiirteet näyttään teräviltä. Mulle tuli hullu tarve silittää sen hiuksia. "Se eilinen jäi vaivaan mua", mä sanoin ja rykäsin. "Ku puhuit siitä rikosjutusta." "Tai sä siis puhuit siitä", Cella korjas. Mä laskin katseen tyyneen lampeen, jonka pinnalla kellu pari vaaleenpunasta terälehteä. "Halusin vaan sanoo et uskon sua siks, et, no..." Mun oli pakko hakee sanoja mut ne oli kadonnu kokonaan enkä mä pystyny ku katsoon, miten toinen terälehti pyöri lammen pinnalla hiljalleen ympäri vaikka ei tuullu ollenkaan. "Tai että en oo siis saanu mitään faktatietoa minkä takia oisin muuttanu mielen. Jos sitä aattelit. Mä uskon sua kun, tota..." Mä hain Cellan katsetta. Sen silmät oli yhtä väsyneet ku Riiniksellä aamuyöllä. "Ku haluun uskoo." Mulle tuli jostain syystä melkeen uhmakas olo, ihan ku mun ois pitäny todistaa Cellalle et mulla oli oikeus uskoo mitä halusin vaikka mitään todisteita ei ollu. Mua pelotti helvetin paljon et Cella tajuais, että mä olin päättäny uskoo sen mahd. syyttömyyteen eilen päähänpistona sen Otto Olkinuora -totuusjutun jälkeen. Mä en osannu sanoa miks, mut jostain syystä musta tuntu että et-ollukaan-pettäny-mua-joten-et-oo-varmaan-rikollinenkaan oli paska syy muuttaa mieltä. Mä olin kaiken lisäks miettiny paljon viime aikoina että jos kuka tahansa muu ku mun siskot ois syyttäny Cellaa rikolliseksi, niin oisin nauranu niille päin naamaa. Cella katto mua jonku aikaa niinku ois ottanu et mä jatkasin (mitä?), sit se kyykisty ja poimi yhen pyöreistä kivistä. Se jäi pieneen kyyryyn kivi kädessä eikä sit tehny muuta ku nökötti siinä iso takki hartioilta roikkuen ja käänteli kiveä kädestä toiseen. Se puhu vasta ku mä kyykistyin sitä vastapäätä. "Miks et oo aiemmin uskonu mua?" Se kysy hiljaa ja nakutti pureskellun peukalonkynnen kärjellä kiven reunasta jotain terävää kohtaa. "En tiiä", mä vastasin. "En jotenki... en tiiä." Mun katse liuku hakevasti lammen yli. "Kai mä olin jotenki vihanen ku tuntu et haluut pitää jonku mietintätauon tai jotain. Silloin helmikuussa." Munki oli pakko laskea katse pikkukiviin. Sit Cella henkäs ja avas suun, mut samaan aikaan mun selän takaa alko kuuluu hölkkääviä askeleita. Cella nous ylös samalla hetkellä ku joku iski raskaan käden mun harteille. "I assumed it was you but couldn't be sure! Hi!" Vaikka mä käännyin tuijottaan lähietäisyydeltä vaaleeta jätkää, jolla oli pitkä naama ja sellaset vihreet iirikset, joita täplittäviä pieniä keltasia pilkkuja mä olin tuijottanu yhen kokonaisen yön, mulla kesti kauan sisäistää kuka se oli. Ehkä siks että siinä henkisessä tilassa mun aivot ei vaan kyenny ottaan vastaan sitä tietoa, et kaikkien muiden mua hermostuttavien ihmisten lisäksi myös Joshua oli Hanameissa.
|
|