Post by Dreamer on Dec 13, 2011 22:16:12 GMT 2
Joulupipareita
Se oli sitten taas joulu, jälleen. Näin ainakin päättelin lisääntyneistä pipariherkuista, joita tuntilaiset tuntuivat vähän väliä tunkevan eteeni, sekä tallissa vilkastuneesta häslingistä. Hoitajat juoksentelivat ympäri tallia, kantaen ties minkämoista kampetta ympäriinsä. Vastapäisissä karsinoissa Venna ja Laila suhtautuivat tähän uutuuteen selvästi epäileväisinä.
"Mitäs pirua tämä nyt sitten on?" pieni ponitamma tivasi sydämmistyneen oloisena karsinastaan, tutkaillen äkäisen oloisena yhtä uusista hoitajista joka sattui raahaamaan ohitsemme kuusenhavuja. Kurkotin toiveikkaana kaulaani kohti tytön kantamuksia, mutten saanut maistiaisia vehreistä oksista, pärskähdin pettyneenä.
"Joulu no taas, joulu on taas." Tiia vastasi hyväntuulisesti vierestäni tulokkaan tivaamiseen. Minua ponin hömpötys oli viikkojen aikana tupannut huvittamaan, suurempana huvituksena Tiian kanssa pidimme kuitenkin Vennin hoitajaa. Oli kieltämättä aluksi ollut pienoinen ihmetys huomata ettei kyseessä ollutkaan perinteinen naaras, joita tallilla ramppasi aivan riittämiin.
"Onko niiden kuitenkaan pakko meuhkata noin?" Laila kysyi karsinansa perältä ja minun piti kurotella nähdäkseni suurehkon tamman, puoliverinen ei oikein näyttänyt varsinaisesti nauttivan joulusta.
"Minusta tämä on se paras puoli, nyt ne meuhkaa ja laittaa tallia, mutta sitten ku kaikki on valmista niin joka puolella on jotain mutusteltavaa." huomautin huvittuneena tulokkaiden reaktioista, kummallekkin lähestyvä olisi ensimmäinen. Tosin olisin kuvitellu Lailan jo saaneen hieman esimakua jouluvillityksestä, olihan puoliverinen sentään saapunut joulun välipäivinä, juuri ennen uutta vuotta.
"Tämähän on mahtavaa!" Eela huomautti Tiian toiselta puolen, saaden Vennan tuhahtamaan tuskin kuuluvasti, poni ei tuntunut paljoa perustavan joulusta taikka sitten suuresta rautiaasta. Näin pellavaharjainen ainakin esitti. Koko jutustelu tyrehtyi jonkun tallilaisen painaessa radion päälle, talliin soljuva ääni sai Lailan liikehtimään hieman levottoman oloisena eikä Vennakaan näyttänyt tyytyväiseltä. Jouluisat sävelet kuitenkin nopeasti rauhoittivat tallin tunnelman ja vetäydyin karsinaani torkuille.
Seuraavan kerran havahduin Tiian lähtiessä liikkeelle omasta karsinastaan, tamma pääsisi ilmeisesti ulkoiluttamaan hoitajaansa.
"Onko uusi tuttavuus vielä sisäänajettu?" kysäisin herätellen itseäni hieman ja tungin pääni jälleen tallin puolelle. Kirjava naurahti kysymykselleni, olimme tammojen kesken jo pitkään vitsailleet uusien hoitajien sisäänajosta ja olimme tulleet yksimieliseen tulokseen ettei pieni lumipesu olisi ollut pahitteeksi vanhoillekkaan tuttavuuksille. Olin kieltämättä pettynyt katkerasti ettei omaa hoitajapiiperöäni ollut vielä näkynyt tai kuulunut, olinkin kaavaillut tälle jo kunnon lumipesun seuraavan maastoreissun varalle. Karsina kaipasi laittamista ja olisi mukava saada vaihteeksi selkääni tuttu ja oma Driimiseni, joka ei turhaan hätkyilisi taikka roikkuisi ohjissa jos sattuisinkin hieman reippaammalle päälle. Lisäksi jouluisin neiti kantoi minulle aina äitinsä leivonnaisia ja sillä naisella jos kenellä oli jauhopeukalo! Olin juuri vetäytymässä takaisin karsinani perälle jatkamaan torkkujani, ja ihastelemaan ulkona vallitsevaa lumista maisemaa, oven käydessä. Tuttu hulmu kurkisti tallin ovesta, Jasper oli ollut aluksi kieltämättä ollut epäilyttävä tuttavuus, mutta nyt olin oppinut pitämään tummasta koirasta. Eristyisesti nyt innostuin luppakorvan näkemisestä, sillä se tarkoitti myös Dreamerini saapuneen paikan päälle. Tyttö oli tuonut tullessaan äitinsä pipareita, haistoin sen karsinalleni asti. Hoputin piiperöä hirnahtamalla kipakasti.
"Relax hani, tiedetään että on ollu ikävä." tumma tyttö naurahti, tulkiten hirnahdukseni täysin päin mäntyä.
"Joo, joo, ei sinua ole näkyny, mutta saat anteeksi sitä nopeammin mitä nopeammin ne piparit kulkeutuu tänne päin." ilmoitin, joskin kaksijalkainen piiperöni taisi kuulla pelkkää hörinää.
"No anteeksi, työt painaa vain päälle." tummaverikkö selitti, käskien Jasperin istumaan karsinani eteen ja laski kantamuksensa koiran viereen. Katsoin velvollisuukseni vahtia ettei mokoma hännänheiluttaja kajoaisi pipareihini.
Vahtimiseni ei kuitenkaan ottanut sujuakseen enää siinä vaiheessa kun Driimi sujahti karsinaani harjojeni kanssa, tyttö tuoksui joululle, tämä oli selvästi viihtynyt äitinsä apuna leipomishommissa. Pakkohan tuollaiselle somalle piiperöiselle oli heltyä, työnsin turpani tytön tummiin hiuksiin ja niskaan, sillä tiesin toisen ottavan sen hellyyden osoituksena. Minut palkittiin kunniallisesti tästä pienestä eleestä, sillä ihana hoitajani kaivoi kuin kaivoikin pipareita taskustaan. Ihme vain etten ollut laittanut niiden siellä oloa merkille.
"Mutustele niitä sen aikaa ku ehostan karsinas vähä joulusempaan kuntoon." tyttö määräsi ja mieluustihan minä tätä määräystä tottelin, vaikka harvemmin suostuin alentumaan koirien tasolle näissä käsky-asioissa.
Dreamer touhusi varsin antaumuksellisesti karsinani kimpussa, lepytteli varmaan omaa omatuntoaan hienoisesta laiminlyönnistä minua kohtaan. Tosin ainahan tytöllä oli jouluna kiireitä, tällä oli laaja suku, ainakin näin tämä oli minulle kertonut vaikken ikinä ollut nähnyt kuin sitä yhtä pistävän hajuista poikaa. Hyvä vain että piiperö oli moisesta hajuherneestä hankkiutunut eroon, ottaisi seuraavaa valitessaan hieman minunkin hajuaistiani huomioon, jokin kaurantuoksuinen uros ei olisi hoitajatytölleni lainkaan huono valinta. Minun mielipiteeni siis. Pipareista ei kuitenkaan riittänyt minulle mutustamista kovinkaan pitkäksi aikaa, vaan pian sain työntää uteliaana pääni käytävän puolelle ja nuuhkia tytön ripustamia jouluhepeniä. Ei mitään syömisen arvoista ikävä kyllä, paitsi suuren suuri sydämmen muotoinen pipari jota koristi minun nimeni. Sen tavoittelu kuitenkin osoittautui turhaksi hommaksi, viekas tyttö oli ripustanut sen juuri niin kauas ettei edes minun siro turpani yltänyt siihen. Tosin ei onneksi kenenkään muunkaan.
Vaikka hajanaiset hoitajat hidastivat Driimin työtä pysähtymällä välillä juttelemaan tytön kanssa, minun valvovan silmäni alla tämän rupeama kuitenkin valmistui kiitettävän ripeästi. Ollessaan valmis hoitajani ei kuitenkaan antanut minulle täyttä huomiotaan, joten olin tottakai olettanut, vaan katosi satulahuoneen suunnalle. Jasper istui kiltisti paikallaan, heilutellen häntäänsä ohikulkijoille, koira ei kuitenkaan liikahtanutkaan. Tai meinasi rontti kerran unohtaa paikkansa, mutta minun tiukka käskyni palautti koiran takaisin maanpinnalle. Tyytyväisesti höristen vetäydyin takaisin karsinaani, nuoleskelemaan viimeisiä piparin muruja ruoka-astiasta. Tumma hoitajatyttöni kuitenkin keskeytti tämänkin aktiviteetin ilmestyen harjojen kanssa karsinaan.
"Jo käytäis pieni maastoretki näin joulunodotuksen kunniaksi?" tyttö kysäisi hymyillen, vaikka eihän se mikään kysymys ollut, tuo piiperöhän oli asian jo päättänyt. Tosin kerrankaan en pistänyt pahakseni, pääsisin antamaan eläkeläishoitajalleni kunnon lumipesun näin juuri lumisateen jälkeen. Ja Jasperhan olisi paikalle elvyttämässä maastoutunutta emäntäänsä.
Se oli sitten taas joulu, jälleen. Näin ainakin päättelin lisääntyneistä pipariherkuista, joita tuntilaiset tuntuivat vähän väliä tunkevan eteeni, sekä tallissa vilkastuneesta häslingistä. Hoitajat juoksentelivat ympäri tallia, kantaen ties minkämoista kampetta ympäriinsä. Vastapäisissä karsinoissa Venna ja Laila suhtautuivat tähän uutuuteen selvästi epäileväisinä.
"Mitäs pirua tämä nyt sitten on?" pieni ponitamma tivasi sydämmistyneen oloisena karsinastaan, tutkaillen äkäisen oloisena yhtä uusista hoitajista joka sattui raahaamaan ohitsemme kuusenhavuja. Kurkotin toiveikkaana kaulaani kohti tytön kantamuksia, mutten saanut maistiaisia vehreistä oksista, pärskähdin pettyneenä.
"Joulu no taas, joulu on taas." Tiia vastasi hyväntuulisesti vierestäni tulokkaan tivaamiseen. Minua ponin hömpötys oli viikkojen aikana tupannut huvittamaan, suurempana huvituksena Tiian kanssa pidimme kuitenkin Vennin hoitajaa. Oli kieltämättä aluksi ollut pienoinen ihmetys huomata ettei kyseessä ollutkaan perinteinen naaras, joita tallilla ramppasi aivan riittämiin.
"Onko niiden kuitenkaan pakko meuhkata noin?" Laila kysyi karsinansa perältä ja minun piti kurotella nähdäkseni suurehkon tamman, puoliverinen ei oikein näyttänyt varsinaisesti nauttivan joulusta.
"Minusta tämä on se paras puoli, nyt ne meuhkaa ja laittaa tallia, mutta sitten ku kaikki on valmista niin joka puolella on jotain mutusteltavaa." huomautin huvittuneena tulokkaiden reaktioista, kummallekkin lähestyvä olisi ensimmäinen. Tosin olisin kuvitellu Lailan jo saaneen hieman esimakua jouluvillityksestä, olihan puoliverinen sentään saapunut joulun välipäivinä, juuri ennen uutta vuotta.
"Tämähän on mahtavaa!" Eela huomautti Tiian toiselta puolen, saaden Vennan tuhahtamaan tuskin kuuluvasti, poni ei tuntunut paljoa perustavan joulusta taikka sitten suuresta rautiaasta. Näin pellavaharjainen ainakin esitti. Koko jutustelu tyrehtyi jonkun tallilaisen painaessa radion päälle, talliin soljuva ääni sai Lailan liikehtimään hieman levottoman oloisena eikä Vennakaan näyttänyt tyytyväiseltä. Jouluisat sävelet kuitenkin nopeasti rauhoittivat tallin tunnelman ja vetäydyin karsinaani torkuille.
Seuraavan kerran havahduin Tiian lähtiessä liikkeelle omasta karsinastaan, tamma pääsisi ilmeisesti ulkoiluttamaan hoitajaansa.
"Onko uusi tuttavuus vielä sisäänajettu?" kysäisin herätellen itseäni hieman ja tungin pääni jälleen tallin puolelle. Kirjava naurahti kysymykselleni, olimme tammojen kesken jo pitkään vitsailleet uusien hoitajien sisäänajosta ja olimme tulleet yksimieliseen tulokseen ettei pieni lumipesu olisi ollut pahitteeksi vanhoillekkaan tuttavuuksille. Olin kieltämättä pettynyt katkerasti ettei omaa hoitajapiiperöäni ollut vielä näkynyt tai kuulunut, olinkin kaavaillut tälle jo kunnon lumipesun seuraavan maastoreissun varalle. Karsina kaipasi laittamista ja olisi mukava saada vaihteeksi selkääni tuttu ja oma Driimiseni, joka ei turhaan hätkyilisi taikka roikkuisi ohjissa jos sattuisinkin hieman reippaammalle päälle. Lisäksi jouluisin neiti kantoi minulle aina äitinsä leivonnaisia ja sillä naisella jos kenellä oli jauhopeukalo! Olin juuri vetäytymässä takaisin karsinani perälle jatkamaan torkkujani, ja ihastelemaan ulkona vallitsevaa lumista maisemaa, oven käydessä. Tuttu hulmu kurkisti tallin ovesta, Jasper oli ollut aluksi kieltämättä ollut epäilyttävä tuttavuus, mutta nyt olin oppinut pitämään tummasta koirasta. Eristyisesti nyt innostuin luppakorvan näkemisestä, sillä se tarkoitti myös Dreamerini saapuneen paikan päälle. Tyttö oli tuonut tullessaan äitinsä pipareita, haistoin sen karsinalleni asti. Hoputin piiperöä hirnahtamalla kipakasti.
"Relax hani, tiedetään että on ollu ikävä." tumma tyttö naurahti, tulkiten hirnahdukseni täysin päin mäntyä.
"Joo, joo, ei sinua ole näkyny, mutta saat anteeksi sitä nopeammin mitä nopeammin ne piparit kulkeutuu tänne päin." ilmoitin, joskin kaksijalkainen piiperöni taisi kuulla pelkkää hörinää.
"No anteeksi, työt painaa vain päälle." tummaverikkö selitti, käskien Jasperin istumaan karsinani eteen ja laski kantamuksensa koiran viereen. Katsoin velvollisuukseni vahtia ettei mokoma hännänheiluttaja kajoaisi pipareihini.
Vahtimiseni ei kuitenkaan ottanut sujuakseen enää siinä vaiheessa kun Driimi sujahti karsinaani harjojeni kanssa, tyttö tuoksui joululle, tämä oli selvästi viihtynyt äitinsä apuna leipomishommissa. Pakkohan tuollaiselle somalle piiperöiselle oli heltyä, työnsin turpani tytön tummiin hiuksiin ja niskaan, sillä tiesin toisen ottavan sen hellyyden osoituksena. Minut palkittiin kunniallisesti tästä pienestä eleestä, sillä ihana hoitajani kaivoi kuin kaivoikin pipareita taskustaan. Ihme vain etten ollut laittanut niiden siellä oloa merkille.
"Mutustele niitä sen aikaa ku ehostan karsinas vähä joulusempaan kuntoon." tyttö määräsi ja mieluustihan minä tätä määräystä tottelin, vaikka harvemmin suostuin alentumaan koirien tasolle näissä käsky-asioissa.
Dreamer touhusi varsin antaumuksellisesti karsinani kimpussa, lepytteli varmaan omaa omatuntoaan hienoisesta laiminlyönnistä minua kohtaan. Tosin ainahan tytöllä oli jouluna kiireitä, tällä oli laaja suku, ainakin näin tämä oli minulle kertonut vaikken ikinä ollut nähnyt kuin sitä yhtä pistävän hajuista poikaa. Hyvä vain että piiperö oli moisesta hajuherneestä hankkiutunut eroon, ottaisi seuraavaa valitessaan hieman minunkin hajuaistiani huomioon, jokin kaurantuoksuinen uros ei olisi hoitajatytölleni lainkaan huono valinta. Minun mielipiteeni siis. Pipareista ei kuitenkaan riittänyt minulle mutustamista kovinkaan pitkäksi aikaa, vaan pian sain työntää uteliaana pääni käytävän puolelle ja nuuhkia tytön ripustamia jouluhepeniä. Ei mitään syömisen arvoista ikävä kyllä, paitsi suuren suuri sydämmen muotoinen pipari jota koristi minun nimeni. Sen tavoittelu kuitenkin osoittautui turhaksi hommaksi, viekas tyttö oli ripustanut sen juuri niin kauas ettei edes minun siro turpani yltänyt siihen. Tosin ei onneksi kenenkään muunkaan.
Vaikka hajanaiset hoitajat hidastivat Driimin työtä pysähtymällä välillä juttelemaan tytön kanssa, minun valvovan silmäni alla tämän rupeama kuitenkin valmistui kiitettävän ripeästi. Ollessaan valmis hoitajani ei kuitenkaan antanut minulle täyttä huomiotaan, joten olin tottakai olettanut, vaan katosi satulahuoneen suunnalle. Jasper istui kiltisti paikallaan, heilutellen häntäänsä ohikulkijoille, koira ei kuitenkaan liikahtanutkaan. Tai meinasi rontti kerran unohtaa paikkansa, mutta minun tiukka käskyni palautti koiran takaisin maanpinnalle. Tyytyväisesti höristen vetäydyin takaisin karsinaani, nuoleskelemaan viimeisiä piparin muruja ruoka-astiasta. Tumma hoitajatyttöni kuitenkin keskeytti tämänkin aktiviteetin ilmestyen harjojen kanssa karsinaan.
"Jo käytäis pieni maastoretki näin joulunodotuksen kunniaksi?" tyttö kysäisi hymyillen, vaikka eihän se mikään kysymys ollut, tuo piiperöhän oli asian jo päättänyt. Tosin kerrankaan en pistänyt pahakseni, pääsisin antamaan eläkeläishoitajalleni kunnon lumipesun näin juuri lumisateen jälkeen. Ja Jasperhan olisi paikalle elvyttämässä maastoutunutta emäntäänsä.