Bladen Hoitokirja

[Dreamer]

Välillä elämällä on piikikkäät reunukset

Masennus, miten sellainen voi iskeä keskellä kauneinta kesää, kun aurinko paistaa vuorokauden ympäri, elämässä on toivoa ja linnut laulavat jos erehdyt viheltämään. Astellessaan Seppeleen tietä pitkin, kädet taskussa, hieman kumarassa, Dreamer oli masentunut. Maailma tuntui harmaalta, kaatuvan päälle, kaikki tuntui olevan äärettömän vaikeaa, kuin olisi talsinut mudassa joka ylsi liian korkealle. Elämä oli, elämä on ja elämä tulisi aina olemaan täynnä alamäkiä, yleensä ne iskevät pahiten pitkän ja hymyillen kuljetun ylämäen jälkeen.

Ovi narahtaa hieman tummahiuksisen tytön avatessa sitä, karsinassa, josta yleensä kurkottelisi musta tähtipää, ei ollut ketään. Raskaasti huokaisten tyttö käväisee nopeasti vintillä, kiittää mielessään siitä ettei vastaan ketään, tosin niin aikaisin aamulla se ei olisikaan kovin todennäköistä. Tyttö palaa takaisin talliin, askeleet kaikuvat tyhjällä käytävällä, antaen koko hetkelle melkeimpä liiankin melankolisen tunnelman kestettäväksi.
Ulkona on melko viileä, aamuaurinko ei ole vielä lämmittänyt ilmaa sietämättömäksi, maassa on kaste, joka saa kengät kastumaan läpi mutta Dreamer ei jaksa siitä vähempää välittää. Askeleet johtavat tammatarhalle, jossa tammat laiduntavat kovin tyytyväisen oloisina. Musta puoliverinen erottuu joukosta helposti ja nostaakin päätään kuullessaan askelia, astellen sitten tutun tytön luo matalasti höristen. Tähtipää ei laita vastaan tummaverikön asettaessa sen päähän riimun ja ohjatessa ulos tarhasta, ehkä se on hieman kummissaan hoitajansa aikaisesta ajankohdasta.

Dreamer nostaa vaimeasti kättään Ellille, joka heiluttaa iloisena takaisin, aluksi nainen näyttää siltä kuin tällä olisi tytölle asiaa, mutta huomattuaan tämän ilmeen tulee ilmeisesti toisiin aatoksiin. Näköjään yksinolon kaipuu näkyy tummaverikön kasvoilta, tämä huokaisee syvään, vetää kypärän päähänsä ja kipuaa mustan hoidokkinsa selkään, ohjaten tämän metsän uumeniin rauhallista käyntiä. Päästyään tarpeeksi kauas tyttö antaa tammalle luvan pysähtyä ja antaa tämän laiduntaa, samalla kun nojautuu makaamaan tämän lämmintä selkää vasten, puristaen riimunnarun karheaa pintaa käsissään.

Ajatukset palautuivat takaisin elämään, muutama katkera kyynel valahtaa mustalle karvalle ilman sen kummampaa syytä. Maailma tuntuu potkivat Dreameria ankarasti päähän, eikä iloisen naamion pitäminen ole aina helppoa. Kännykän vaimea ääni saa tytön nousemaan ja kaivamaan taskua. Näytöllä näkyvä nimi saa tämän vain sulkemaan silmänsä ja huokaisemaan raskaasti, soittoääni on ehtinyt jo kertosäkeeseen ennen kuin tyttö vastaa siihen.
"Missä sie olet? Minun pitää mennä töihin ja ei tota mummoa voi jättää yksin, se melkein tuli portaat alas aamulla. Nyt kotia heti, se on sinun hommas nyt ku tuo on kerranki kotona."
"Joo, joo." käheä, vieras ja tylsä ääni vastaa ontosti ja sulkee puhelimen, laittaen virran kokonaan pois. Tyttö tuntee syyllisyyttä, mummon elossa olostahan pitäisi olla iloinen, suorastaan riemuita siitä että saa istua vahdissa. Elämä on lahja, josta pitää iloita.

Dreamer huokaisee raskaasti, kannustaen Bladen takaisin kohti tallia, on taas aika vetää naamio kasvoilleen, teeskennellä että kaikki on hyvin. Elää massan mukana, uskaltamatta kapinoida, olla erillainen. Elää pelon rajoittamaa elämää, jossa joskus on piikkireunukset, niiden tavanomaisten hopeisten sijaan. Ehkä meillä jokaisella on oma hetkemme, jolloin olemme hereillä, tietoisia elämämme naurettavista kaavoista joita noudatamme. Tietoisia elämästämme pelossa.

[Pipsa]

10. heinäkuuta 2009 Yli esteiden



Eli käytiin Bladen kanssa maastoesteitä hyppimässä (:

Pipsa & Blade

[Dreamer]

Koulutreeniä maneesin suojissa

[Dreamer]

Tekotaiteellisuutta



Tälläistä tekotaiteellista *piip*a :'D, no joo, pikanen suttu, oli kynä kädessä ja tollanen tuli, en jaksanu sitten enempää jatkaa..

90hm

[Dreamer]

Että tälläistä..



Yö, piirtohalu ja kolme tuntia kortinpeluuta putkeen, voiko enempää odottaa?

[Pipsa]

7.elokuuta 2009 Kohti maastoesteitä

- Mua väsyttää, tuhahdan puhelimeen avaten suuni leveään haukotukseen ja painautuen tiukemmin linja-auton tummaa penkkiä vasten katsellen ohi lipuvaa maisemaa.
- Sitä siitä seuraa kun hommaa oman hevosen, sekä liikutus- ja hoitohevosen, Jassu naurahtaa virnistäen takuu varmasti.

- Noo, mie lopetan nyt, etten jää tänne liiaks pitkäks aikaa, hihkaisen. – Moikka! Painan ”stop”-nappia, tunkien kännykän Dakinen kuluneeseen reppuuni, joka oli saanut koulusta jäädä eläkkeelle ja siirtyä tallikäyttöön. Hymyillen kiitän linja-auton kuljettajaa tämän tuhahtaessa happamasti vastaukseksi ja luoden vielä vilkaisun tallikamppeisiini, peläten selvästi hevosen hajun tarttuvan pitkulaisen auton penkkeihin.

Mietiskellen kävelen eteenpäin, pystyen näkemään tarkasti muistiini tallentuneen Bertin seisomassa Siken vieressä. Muistan kaiken vaivatta, pystyen näkemään vuononhevoset silmieni edessä. Huokaisen, kääntäen katseeni kauempana kevyesti liitelevään sudenkorentoon. Vain viikko ja pitäisi taas palata kouluun, minun siirtyessä jo lukion puolelle. Toivon mukaan törmäisin johonkin Seppeleläiseen siellä, jonka kanssa voisin pälättää seppeleen hevosista ja kaikesta muusta niin paljon kuin huvittaa.

- Pipsaa, Kristian virnistää moponsa selästä hiljentäen vauhtia vierelläni. – Hyppää kyytiin.
- Et sitten kaahaile, naurahdan sujauttaen kypärän päähäni ja nousten mopon selkään Kristianin taa, tämän lähtiessä ajamaan eteenpäin, pysäyttäen ajokkinsa, minun loikaten alas sen selästä ja ojentaen kypärän pojalle.

- Kiitti, miun pittää nyt mennä kiireen vilkkaa kattomaan Sikke, hymyilen sännäten tarhoille päin, tehden äkkikäännöksen. – Voi ei, miun pitää liikuttaa Bladekin, voihkaisen päättäen ensimmäisenä hoidella kuvankauniin tamman ensin, Sikke ja Pampula jaksaisivat kyllä odottaa hetkisen. Reippaasti kipitän heppatarhaksikin kutsutulle alueelle, pysähtyen vilkaisemaan tarhan hevoset nopeasti läpi. Myntti, Riina, Sera, Tiia, Floora ja Blade – kaikki siis paikalla. Rennommin nappaan tarhan vieressä lepäävän riimunnarun ja lähtien tarpomaan ruohikkoisessa tarhassa selvästi erottuvaa tummaa puoliveristä kohden, tämän katsahtaessa minuun pää jäntevästi ylhäällä tuijottaen minua omasta ylhäisyydestään tarhan kolmanneksi isoimpana hevosena Tiian kanssa, Riinan tosin jättäessä kaikki muut taaks… ei kun siis alleen korkeudessa, olihan se huimat 177cm ja samalla Seppeleen isoin hevonen, vaikka olikin vain vaivaiset kaksi senttiä komeaa Eppua korkeampi. Eppu sen sijaan sattui olemaan isoin hevonen, jolla olen koskaan mennyt, sillä vain hieman yli puolitoistametrisenä oli ruuna minua melkeimpä kaksikymmentäviisi senttiä isompi.

Viimein saan ajatuksiltani otettua pelottoman oloisen tähtipään kiinni, lähtien taluttamaan pitkin askelin käytävää hevosta harjauspuomille, pysäyttäen sen ja kääntyen talliin päin harjapakin hakuun.

- Voi perkeleen perkele Kristian! Jaakko ärisee seisoen veljensä edessä. – Hemmetti, oot miulle sitten viiskymppiä velkaa! Kristian nielaisee kuuluvasti, minun virnistäessä nurkan takana ja pistäen vauhtia liikkeisiini, muuten saisin olla tallilla vielä yömyöhään hevosia hoitamassa. Vielä saman harjapakin hakureissun aikana törmään Nanaan, jonka kanssa jään hetkeksi pulisemaan. Ja kun vihdoin palaan Bladen luo, on vierähtänyt jo joitakin minuutteja. Tamma kääntyy vilkaisemaan minua, hirnahtaen samalla harjauspuomia kohti tulevalle parivaljakolle. Pieni ilkikurinen eestinhevosruuna ja tämän pirtsakka blondi hoitaja, eli parivaljakosta ei ole epäilystäkään.

- Ratsastamastako tulossa? kysyn pirteästi tonkien Bladen harjapakkia.

- Juu, käytiin tekemässä maastolenkki, kun on näin hyvä ilmakin, Jenna selittää sitoen Jamboa kiinni.

- Juuh, mie ajattelin jos jotain kentällä treenaisin tän kanssa, tosin Siken kanssa kyllä en tällä kelillä alkas mitään vääntämään, saisin vaan käit rakoille, virnistän nousten pakin ääreltä.
- Mie kyllä suosittelisin siullekkin rentoa maastolenkkiä, - rauhoittaa ihmeesti, tyttö virnistää näpertäen Jambon kimpussa.
- Vois sitäkin kyllä harkita, maastoesteitä vois tosin vähän treenata, mietiskelen ääneen. – Mut hei, siehän voisit tulla Luyn kanssa mukaan!
- Njaa, niin voisin kyllä tullakkin, jos hoian tän nopsaa kuntoon ja käyn hakemassa Luyn? Jenna mietiskelee.
- Joo, hymyilen iloisesti, ratsastusseura ei koskaan ole pahitteeksi, ainakaan jos maastoon on menossa.

Pipsa & Blade

[Pipsa]

17.08.2009 Maastorunoilua

[Dreamer]

Muistutus tärkeydestä



Kokeilin hieman uutta tapaa piirtää ihmistä.. Vois palata entiseen. Täysin lyijykynällä tehty. Bladeen tyytyväinen (:

[Dreamer]

Tyttömäisyyttä



Jatkelin vanhan työn loppuun, testailin uusia tusseja <3 hyviä on. Klikkaamalla näet ilmen taustaa. Eka työ jossa muistin tuon valkosen sukanki x)

[Dreamer]

Sydänsuruja Crashin säestyksellä

Oh, without my love, I'd be incomplete
And without my love, I'd be all empty
So, without my love, I would not be me

Crashin Sugared tahdittaa askeleitani, annan musiikin tyhjentää kaiken muun mielestäni, kuuntelen vain laulajan ääntä ja sanoja. Päivän harmaus sopii hyvin mielentilaani ja ajoittainen ripsiminen ei saa minua nopeuttamaan askeleitani, käyskentelen hiljalleen kohti seppelettä, en juuri viitsi katsoa eteeni, väistän verilätäköt kun sellainen tulee vastaan ja tervehdin ohimennen muutamaa tuttua, yritän jopa pusertaa hymyä kasvoilleni. Vaikka olenkin melko varma yrityksen epäonnistumisesta.
Olen samaan aikaan helpottunut ja hermostunut kun seppeleen siluetti valtaa horisontin, kieltämättä ajoittainen vesisade on kastellut vaatteeni ja hytisen kylmästä, mutta samalla ihmisten kohtaaminen hermostuttaa. Kysymysten estämiseksi pitäisi yrittää hymyillä ja esittää kaiken olevan mainiosti. Tavallaanhan kaikki olikin, mutta ei enää.

Love, you give me content and form
Oh, you feed me and keep me strong, strong

I'll be alright
And I don't mind being sugared

Laitan laulun soimaan uudestaan ja henkäisen syvään, käytävällä on täysi tohina, tunnille menijöillä on kiire, eikä kukaan kiinnitä huomiota minuun kun kurkistan mustan puoliverisen karsinaan, joka osoittautuu tyhjäksi. Ilmeisesti Bladella ei ole tuntia, sillä satula on paikallaan, nappaan mukaani riimun ja narun, suunnaten askeleeni nyt kohti tarhoja. Ilma on kolea, kylmä tuuli pureutuu läpi märkien vaatteiden ja nostaa ihoni kananlihalle. Pysähdyn tarhan portille ja ihastelen hetken eteeni avautuvaa maisemaa, Teemu Brunilan ääni sopii hetkeen mainiosti, sen jättäessä alleen kaiken taustahuminan ja ajatukseni.
Vihellän ja kutsun mustaa tammaa nimeltä, solakka tähtipää nostaakin päänsä ruskan jo hieman kellastaneesta ruohosta ja nostaa korkean ravin. Villiten siinä sivussa muutkin tammat hetkeksi, Myntti ja kumppanit eivät kuitenkaan erehdy tulemaan portille, ne ovat jo oppineet että Blade on mustis. Erityisesti jos satun tuoksumaan hieman porkkanoille taikka muille herkuille. Hymyillen hieman rapsutan puoliverisen otsaa, tällä kertaa mukanani ei ole herkkuja ja kerron sen tammallekkin, ujuttaen samalla riimun sen jalomuotoiseen päähän. Tarkistan portin ja vieretysten astelemme kohti tallirakennusta, samalla kun joukko tuntilaisia kiiruhtaa kohti kenttää, raukka parat.

Mais je ne sais pas qui tu es derrière ton visage digital
Je suis amoureux de l'image
Et j'ai peur que tu sois seulement un mirage
Je ne sais pas qui tu es, qui tu es

Laulu vaihtuu, nyt maailmani täyttää Lauren caught my eye, yhä Crashin sävelmin ja Brunilan laulun kanssa. Jätän Bladen hetkeksi karsinaan, kuivattelemaan, samalla kun käyn vaihtamassa ylleni kuivat ja säähän paremmin sopivat vaatteet. Mukava raukeus seuraa lämpöä, asettelen kosteat vaatteeni kuivumaan. Sitten palaan mustan karsinalle sen tavaroiden kanssa. Harjaan tamman tummaa karvaa pitkään ja hartaasti. En ole tyytyväinen ennen kuin karva hohtaa kuin tumma kulta. Saan arkisista askareista kummaa lohtua, pystyn jopa unohtamaan sen että kännykkäni värisee alati taskussani, musiikki hautaa sen pienenkin värisevän äänen alleen.
Lopulta asettelen satulan tähtipään selkään, ja sen päälle vielä kevyen loimen, pitämään tamman lämpimänä. Asettelen kypärän päähäni ja talutan Bladen ulos, sen tuhistessa tyytyväisenä olostaan, ilmeisesti se ei ole saanut purkaa enegiaansa, sillä minulta vie hetken hankkiutua mustan selkään, sen tepistessä paikoillaan.

Because me and you
Yeah, we are voodoo
Heartbeat in stereo. Stereo!
Oh, we're serial. Serial! O-o-oh!
You and me
I was the wild boy
You were the furious. Furious!
We: a miracle. Miracle! O-o-oh!

Laulu on hiljalleen vaihtunut Still aliveksi, sen tahdit pakottavat piristymään ja vievät ajatukseni muualle, kuten Bladekin, jonka käsissä pitelemiseksi minulla riittää töitä. Tamma tanssahtelee allani, ohjatessani sitä metsään. Metsän siimeksessä annan mustan siirtyä raville ja nautin kirpeästä ilmasta joka sillä hetkellä vain hivelee kasvojani, hymy nousee pakostakin huulilleni ja ratsu allani tuntuu aistivan sen, nostamalla korvat höröön ja pidentämällä askeltaan.
Sänkipelto siintää jo edessä ja sen reunassa nostan laukan, musta tamma nauttii selvästi saadessaan irrotella, annan vauhdin kiihtyä ja nojaudun kaulalle. Tuuli puskee kasvoilleni samalla kun musta silkkinen harja kutitteleen leukaa ja poskiani. Kaikki muu unohtuu, tunnen vain lämpimän hevosen allani, sen pitkät laukka-askeleet tamman nauttiessa vauhdin hurmasta kuten minäkin. Voisin jatkaa tätä loputtomiin.

You charmed me with a violin
Disarmed me like a heroine
Hey, say no more
'Cause you got me for a bargain deal
Easily, well you just smiled at me

Tallille palatessamme korvissani soi jo Reasons to sing, tunnen olevani rutkasti vahvempi kuin aiemmin, kaikki suruni ja huoleni tuntuvat sillä hetkellä olevan selätettävissä. Toivoisin sen tunteen kestävän ikuisuuden, siksi nyt vaalinkin sitä. Talutan hienneen Bladen talliin ja riisun siltä varusteet ja kuivaan mustan karvan tarkasti. Olen täysin uppoutunut työhöni ja musiikkiin, enkä edes huomannut vaikka tallin ovi avautuikin ja hoidokkini hörähti matalan tervehdyksen tulijalle. En myöskään vaistonnut sinisten silmien katsetta, niiden seuratessa touhuamistani. Vasta kun laulu loppuu ja lopetan itsekkin sen mukana elämisen, säikähdän ääntä joka täyttää hiljaisen hetken kappaleiden välissä.
"Et vastaa puhelimeen." ääni kuulostaa rauhalliselta, mutta en voi sanoa onko mies sitä muuten. Tuskin tämä alkaisi rähjäämään keskellä tallia, julkisella paikalla, kuten en minäkään. En osaa sanoa mitään, tuijotan vain Teemua tietämättä miten reakoida ja käyttäytyä. Lopulta nyökkään hieman epävarmasti ja palautan katseeni takaisin Bladen mustaa karvaan.
"Anteeksi." katsahdan hieman hämmentyneenä vaivaantuneen oloiseen tummaan mieheen, joka muistuttaa kuitenkin sillä hetkellä lähinnä poikaa, joka on hyvin eksyksissä. En ole ilmeisesti ainoa joka on epävarma. Ties mistä johtuu mutta Reasons to sing pärähtää jälleen soimaan päässäni ja saa minut hymyilemään.
"Tarkottaako tuo ettet lyö minua, jos uskaltaudun halaamaan? Sie olet melko pelottava raivotar halutessas." Teemu huomautti ja avasi varovasti karsinan oven, vilkaisten Bladea hieman arvioiden, päättäen lopulta että uhmaisi kilpailijaansa, vaikka tämä suuri ja tumma olikin. Miesasioissa kokeneempi puoliverinen vain tutkaili siippaani tietäväisen näköisenä. Teemu veti minut syleilyynsä, enkä saanut enää pyyhittyä hymyä kasvoiltani.

You traced me, took me by surprise
Amazed me on a lonely night
I'll say no more
'Cause I got you on a pony ride
I got you into my only life

-

_{Dreamer: 94HM}

[Dreamer]

Syksyistä utopiaa



Uskalsin kerranki piirtää muitaki kuvaan ku vain Bladen, Mynttihän tuo toinen yrittää tulle, kamera teki neidistä vain vaaleamman

95hm

[Pipsa]

Harjottelin piirtämään Hevoshullun ohjeiden mukaan heposta, ja Bladehan se siitä synty (: Skanneri leikkautti osan jaloista pois, mutta eipä haittaa, sen verran hirvittävät ne oli.

[Anne]

Puomeja maneesissa:



Spessu Driimille hienoista tarinoista ja kuvista! =)

[Dreamer]

/ Kiitos Anne hienosta kuvasta (: /

Huoli

Huoli painaa sisuskalujani, kellään ei mene hyvin, jopa ne jotka kuvittelin olevan kunnossa salaavat kipunsa ja piilottavat huolenaiheensa. Kuolema vain tuntien päässä, en edes huomaa sen lähestyvän. Kaikilla on jotakin, kaikille ilmaantuu jotakin, kukaan ei tunnu olevan turvassa. Vahingoittumattomuuden illusio hälvenee hiljalleen ja tajuan sen liiankin selvästi.

Kiedon takin tiukemmin ympärilleni, kukaan muu ei tunnut huolehtivan, ei edes välittävän. He ottavat kaiken liiankin kevyesti, aivan kuin kuolemalla ei olisi vaikutusta. Oloni tuntuu voimattomalta, en pysty suojelemaan läheisiäni, estämään mitään pahaa tapahtumasta heille. He eivät halua aiheuttaa huolta ja siksi pitävät kaiken kivun itsellään. Siksi minä pelkään.

Blade tervehtii minua karsinansa ovelta ja astelen sen luo, pujahtaen tamman karsinaan. Hieman ihmetellen vaitonaisuuttani musta puoliverinen nuuhkii käsiäni, tarkistaa onko minulla mitään herkkuja. Istuudun karsinan lattialle, tamman yhä tutkiessa taskujani.
"Ei ole nyt mitään." vastaan hieman käheästi, käännän vielä taskunikin nurin osoittaakseni olevani tosissani. Blade lopulta huokaisee raskaasti ja toteaa ettei minusta ole juuri enempää hupia, sitten tamma laskeutuu ylivarovasti makuulle, työntäen siron päänsä syliini. Rapsuttelen tammaa rauhassa ja mietin elämän oikkuja, niiden kaikessa surullisuudessaan.

Pidättelen kyyneleet ja nyyhkäykset sisälläni, eikä kukaan häiritse minua.

[Dreamer]

Some love?

Talvi oli ehtinyt yllättää minut, nyt maa oli jäässä ja minulla oli vaikeuksia pysyä pystyssä, olin esittänyt jo muutamia varsin näyttäviä akrobaattisia suorituksia, jotka olivat saaneet muutamat autoilijat kiertämään minut kaukaa. Aivan kuin olisin ollut valmiina hyökkäämään autoilija parkojen kimppuun sillä punaisella sekunnilla kun nämä sattuivat kohdalleni. Lopulta eräs autoista yhtäkkiä hidastaa kohdallani.
"Hei Driimi, seppeleeseen matkalla?" Chaon tutut kasvot kurkistavat ratin takaa hymyillen, tervehdin tätä hieman hämmentyneenä.
"Pitkästä aikaa sinuakin näkee." huomautan virnistäen, "Ja joo, seppeleeseenhän tässä.. Toivottavasti." jatkan naurahtaen ja vilkaisen jalkoihini, iltapäivän vähentynyt valo paljastaa juuri ja juuri petollisen jään jolla olen liukastunut.
"No joo, ehdin jo nähdä hyvän taidonnäytteen tuosta sinun tasapainoilustasi." nainen vastasi virnuillen, "Hyppää kyytiin." tummaverikkö kehotti raivaten minulle tilaa etupenkille.
"Okei, selviän ainakin hengissä tallille asti.." myönnyin tunkeutuen kassini kanssa Chaon autoon, kiitollisena päästessäni edes hetkeksi suojaan jäiseltä maalta ja kömpelöiltä jaloiltani.

"Anteeksi tyttö, tämäkin on vain pikavisiitti, ei tänään metsäretkeä." ilmoitan Bladelle, joka on tullut tervehtimään minua tarhan portille, tamma hamuaa minua ja tuntuu mulkoilevan minua syyttävästi pitkästä tauostani.
"On ollut paljon ajateltavaa ja nyt koeviikkokin painaa päälle.." selitin mustalle, rapsutellen tätä syyllisyyden tuntoisena, hävettävää kuinka olin antanut tauon hieman venyä. Tosin oli minulla ollut paljon mietittävääkin. Nyt oli ehkä entistä enemmänkin, eikä se tehnyt hyvää. Tähtipää työntää päätään syliini hellyyden kipeänä, siro pää tuntuu pitkän ajan jälkeen raskaammalta kuin muistinkaan.
"Höperö rouva, enhän minä nyt sinua voi tänne oman onnesi nojaan jättää. Vaikka taatusti sinulle joku rapsuttelija löytyisikin." huomautan puoliveriselle, joka ironista kyllä on ilmeisesti työnnetty tarhaan minun hankkimani pinkin loimen kanssa. Kukaan ei ikinä yleensä tuntunut arvaavan että noinkin tyttömäinen loimi oli juuri Bladen, ehkä siksi että kaikki tiesivät mitä mieltä minä oli tuosta äklöttävän hempeästä väristä.

"Minulla odottaa kotona kirjallisuusessee muruseni, mutta lupaan että tällä kertaa en pidä näin pitkää taukoa." ilmoitan tammalle hymyillen hieman, taputtaen mustaa kaulaa vielä. Musta puoliverinen ei tuntunut ilahtuvan lähdöstäni, vaan tämä seurasi minua aidan viertä, kunnes ei tarhan pää tuli vastaan. Hetken seurattuaan menoani Blade hirnui perääni ja ravaili aidan viertä edestakaisin.
"Älä itke, huomenna taas nähdään." lohdutin puoliveristä hymyillen jo hieman leveämmin, ilmeisesti maailmassa oli ainakin yksi olento joka piti minusta kaikesta huolimatta. Se tieto tuntui vapauttavalta ja rauhoittavalta.