Bladen Hoitokirja

[Dreamer]

Hyvää itsenäisyyspäivää!



Kokeilin hieman uutta tyyliä, paperi on tavallista tasokkaampaa joten ehkä tämä nyt sen takia näyttää onnistuneemmalta. Jos vain saisi vielä sen scannerin..

[Dreamer]

From Dreamer and Blade to all of you with love:

[Dreamer]

Hyvin mieleen sekä persiisiin tuntuvat muistot

Suttasin tätä koko päivän :'D ei juonellisesti mikään helmi, mutta halutti tehä jotain laajenpaa. Hauska oli tehä, vaikka sitten värityksen kanssa laiskistuinki x) näkyy kyllä jäljessä ettei viitsinyt panostaa. Ihan tyytyväinen olen kumminki.

(klikkaamalla isommaksi)

Lempiruutuni koko sarjiksessa <3 oli pakko ottaa lähikuva. Vaikka anatomia onki mitä on, tykkään tunnelmasta.

...Ja jotain extraa...

Kyllä vain, värkkäsin tässä yksi päivä pienoismallihevosesta Bladen :'D, yritin saaha tällä kertaa merkitki oikein, jalkoja myöten. Klikkaamalla näkee koko kuvat.

Dreamer & Blade (100hm!)

[Dreamer]

Rapakunnossa
"Sulla on vakinainen työ akkaseni, miten ihmeessä olet saanut kehiteltyä edes tämän vertaa mahaa?" ähkin Bladelle samalla kun kirin satulavyötä kiinni, ei tamma vielä lihavassa kunnossa ollut, mutta massaa oli tullut sen verran lisää että vyön kiriminen kävi työstä. Puoliverisestä kyllä näki etten ollut ehtinyt tätä juuri liikutella lukioltani, vaan tämä oli saanut liikuntansa lähinnä tunneilla kiertämisestä, ei Pipsakaan ollut tainnut hetkeen tähtipäätä liikutella. Ilmeisesti joku lyhyempi ihminen oli tähtipäällä mennyt, sain pidentää jalustimia peräti kolmella reiällä, mikä on melko poikkeuksellista minun kirjoissani. Yleensä saan lyhentää niitä roimasti.
"Onneksi saatkin tehokuurin leirien alettua." ilmoitin mustalle, joka tuntui lähinnä ihmettelevän ähkimistäni, eihän se kirppu ennen tuollaista ääntä ollut vielä tässä vaiheessa pitänyt. Onnekseni massan lisääntyminen ei vaikuttanut mitenkään Bladen pään sirouteen taikka halukkuuteen ottaa kuolaimia suuhunsa.

"Älä yhtään naureskele, sie saat tulla pitämään vastaan." ilmoitin Jaakolle vetäessäni kypärää päähäni, mies oli ilmiselvästi kuunnellut jo pitemmän aikaa ähinääni hoidokkini karsinassa.
"Ei käy, mulla on karsinat vielä putsattavana." pellavapää ilmoitti viitaten kottikärryjä joiden sisältö ei ollut juuri lisääntynyt sen jälkeen kun olin Bladen karsinaan sulkeutunut, kohotin toista kulmaani paljon puhuvasti ja loin merkitsevän katseen Antun karsinaan, joka sekään ei juuri tähdellisesti ollut siinä ajassa puhdistunut.
"Ai että kiirettä pitää?" kysäisin ja tutkailin miehen pitämää talikkoakin hieman epäillen, jos en olisi aiemmin nähnyt miehen nostaneen muutaman lantapaakun kärryihin, olisin ollut täysin varma että mies oli värvännyt muutaman innokkaan tallitytön tekemään hommansa.
"Äh, okei, vedän samalla yhen sätkän." Jaakko lopulta ähkäisi, ilmeisesti miehellä oli pienoinen krapula päällä, eikä elämä tainnut muutenkaan helppoa olla kuulemani perusteella.

Olin se minäkin rapakunnossa, jouduin myöntämään sen itselleni punnertaessani Bladen korkeaan selkään, Jaakon pidellessä vastaan virnuillen ähkimiselleni. Lopulta pääsin kuin pääsinkin satulaan ja tallimestari katosi ihailtavan nopeasti kentältä, peläten luultavasti lisähommia, kuten esteiden pystytystä. Turhaan, mutta ei mies sitäkään ollut jäänyt kuulostelemaan pelatessaan varman päälle. Selästä sain lopulta kiristettyä satulavyönkin, enpähän ainakaan luiskahtaisi mustan mahan alle satulan takia. Kehotin tähtipään käyntiin ja annoin sen rauhassa lämmetä, tamma steppalilikin allani hieman, kovinkaan paljon vauhtia ei kuitenkaan ollut päässyt kertymään. Onneksi.

Ilmeisesti puoliverinen oli päässyt kehittämään hieman huonoja tapoja tuntilaisten ratsutettavana, musta oikoi lähes poikkeuksetta kulmiin ja heilautti luimistaen päätään kun vaadin jotain hieman vaativampaa. Kulmiin ratsastaminen ei ikinä ole ollut minun lempipuuhaani, varsinkaan jos hevonen pitää sinne kulmaan suurin piirtein survoa. Nytkin jouduin muutamaan otteeseen pakottamaan tamman kulkemaan suoraan, ennen kuin annoin sille luvan kääntyä. Onneksi musta pehmeni hieman kyljistään muutaman kierroksen jälkeen, eikä enää tarvinnutkaan kivikovaa sisäpohjetta ja ohjaa pitämään itseään suorassa kulmiin mentäessä.

Olin koko ajan tehnyt kiemurauraa yhdelle ja volttia toiselle ympyrälle, hiljalleen Blade tuntui tajuavan etten aikonut antaa sen lintsata vaan töitä olisi tehtävä ja vetreytyi entisestään. Annoin tamman hengähtää hetken pitkin ohjin, ennen kuin otin sen taas tuntumalle ja nostin ravin. Ratsastin puoliveristä eteen ja alas, saaden sen lopulta kokoamaan itsensä ilman suurempia ponnisteluja, raviaskel tuntui myös pidentyneen selvästi alun tikittävästä askeleesta paljon mukavammaksi istua. Tässä vaiheessa hiki tuntui noruvan jo selkääni pitkin ja olin varma että naamani punoitti pian paloautoakin punaisempana.
Pohkeenväistö, joka ennen oli ollut ehdottomasti yksi minun kompastuskivistäni, oli sitä selvästi yhä. Sain ähertää mustan tamman kanssa useamman pitkän suoran ennen kuin sain puoliverisen väistämään enemmän kuin yhden askeleen. Toiseen suuntaan vielä enemmän, lopulta sain yhdellä suoralla tähtipään väistämään, en ehkä nyt kauniisti, mutta sujuvasti kumpaankin suuntaan ja annoin itselleni luvan lopettaa sen suhraamisen. Nyt kun kummallekkin vielä jäisi onnistumisen tunne edellsestä saavutuksesta.

Laukan olin tarkoituksema jättänyt viimeiseksi, ehkä hyväkin niin sillä musta tamma heitti peräpäätään ärsyyntyneen oloisena kun en antanut sen rynnätä vaan vaadin siltä kunnollista nostoa. Pukki olisi alussa takuulla ollut paljon komeampi kuin nyt jo hieman hiostuneen Bladen kanssa. Aina nostaessani laukkaa musta kiihdytti raville ja yritti juosta alta pois, ärsyyntyen kun en antanut sen karata mihinkään.
"No jopas sinä tavan olet taas kehitellyt." jupisin itsekseni noston mennessä jo kolmatta kertaa uusiksi. Nyt rauhoitin tamman kunnolla käyntiin, kooten sen kunnolla kulmaan ennen kuin edes yritin laukannostoa, tähtipää ei päässyt tällä kertaa ryntäilemään vaan nosti kuin nostikin laukan siististi ilman kummempia kaahailuja. Sain kontrolloida laukan vauhtiakin kovalla kädellä, puoliverinen rauhoittui hieman ohjatessani sen kahdeksikolle kahdelle suurelle pääty-ympyrälle. Keskellä hidastin raviin ja nostin laukan vuorotellen kumpaankin suuntaan, muutaman ryntäily-yrityksen ja väärän laukan noston jälkeen Blade tuntui saavan kiinni ajatuksesta ja minun hommani helpottui selvästi. Ainakaan enää ei tarvinnut pelätä, että hevonen juoksee alta pois kun siirrät hiemankin pohjetta taaemmas.

Pitkien maastossa suoritettujen loppukäyntien jälkeen ryskäsimme mustan tamman kanssa talliin, kummatkin melkoisen hikisinä. Musta tamma lähinnä oman hölmöilynsä takia ja minä samasta syystä. Ihme ja kumma Jaakkokin oli saanut jotain krapulaltaan aikaan ja oli tainnut hävitä jo orien karsinoiden kimppuun. Riisuin puoliveriseltä kamppeet ja kuivasin pahimmat hiet, ennen kuin asettelin loimen mustan karvan suojaksi ja harhailin kamppeiden kanssa varustehuoneen suuntaan. Ovella minua vastaan pelmahti Anne, turhankin äkkinäisesti ainakin minun hitaille aivoilleni. Siksi ehkä näytinkin hieman hämilliseltä naisen jo puhuessa.
"Mietinki että olet Lantun kanssa liikkeellä kun satula oli kadonnu." nainen huomautti, "Maastossako kävit?" kiitos kysymyksen tajusin avata suunikin ja virnistää, ilmeisesti hikinen olemukseni ei ollut niin kauhea kuin kuvittelin.
"Ei kun kentällä suhrattiin, neiti oppinut hieman huonoja tapoja ilmeisesti, sai hikipäässä töitä puskea sen kanssa." vastasi naurahtaen hieman ironisesti, kunto oli selvästi laskenut sillä olo oli kuin uitetulla koiralla hikisissä vaatteissa.
"Joo, ollaanki Jossun kanssa ajateltu että pitäis seki jääräpää tamma ratsastaa läpi ku se on hieman ruvennu tuntilaisia pompottamaan tunneilla, vaikka ihan hyvin nuo kokeneet sille tietenki pärjää." Anne vastasi hymyillen tyytyväisen oloisena, en ollut naista nähnytkään vähään aikaan kun en ollut tallille samaan aikaan tämän kanssa sattunut, varsinkaan nyt kun tummaverikkö asusteli kaupungissa Kristerin kanssa.
"Blade on nyt karsinassa loimen kanssa, en ollu ainoa jolle tuli hiki tuosta vähräämisestä. Sen voi heitellä ulos sitten myöhemmin, minun pitää lähteä kotia päin suhraamaan kirjasta jonkinmoista esseetä." ilmoitin naiselle muistin aikana, jos totta puhuttiin en edes koko kirjaa ollut vielä lukenut, mutta essee siitä silti oli tehtävä jos halusi kurssin päästä läpi.
"Selvä. Lukio onki tainnu viedä paljon aikaa viime aikoina." Anne totesi hymyillen, nyökkäsin vastaukseksi pyörätyttäen samalla silmiäni, eihän se lukeminen olisi millään maittanut, mutta en jääräpäisyyttäni keskenkään aikonut jättää. Oltiinhan sitä jo voiton puolellakin. Tumma nainen jatkoi matkaansa Seran karsinan suuntaan, muistin vasta nyt tamman uutukaisen varsan, ties millainen ilkikurinen riiviö siitäkin orista tulisi sen kasvettua emänsä huomassa. Virnuillen ajatukselle palautin varusteet takaisin paikalleen ja Bladen hyvästeltyä läksin kotiin lukemaan, olihan se essee joskus pakko tehdä.

Dreamer & Blade

[Dreamer]

Taukoilu jatkuu..



Hieman haikea tunnelma myönnettäköön, testailin uusia tusseja vaihteeksi lukemisen lomassa.

[Dreamer]

Ensilumilla 15.10.
Astelin reippain askelin kohti seppelettä, uusi piponi ei ollut vielä tottunut vauhdikkuuteeni vaan valui vähän väliä tippumisen partaalle. En edes ajatellut mitä pipon asettelu sai aikaan iän myötä hieman kihartuneille hiuksilleni, jos totta puhuttiin en ollut pitkään aikaan uhrannut ajatustakaan sille miltä oikeastaan näytin, ei ollu syytä. Nytkin astelin tallille suoraan koulusta, päälläni mustat verkkarit, iän ikuinen virittynyt musta vetoketjuhupparini ja sen alla minulla oli joku lukuisista topeistani. Hiuksiani en viitsinyt edes ajatella, ne roikkuivat pipon alta vapaina, taittuen mikä minnekkin, meikkiä minulla ei koskaan ollut eikä tämä päivä ilmiselvästikkään ollut poikkeus. Hengitykseni höyrysi hieman ja liukastelin kengilläni juuri sataneella lumella, maisema oli muuttunut yhdessä yössä paljon vaaleammaksi, tosin päivän mittaan suurin osa lumesta oli ehtiny jo sulaa pois.

Jaakko oli tapansa mukaan yhdellä lukuisista tupakka tauoistaan ja vilkaisi minua tutkailevasti, aivan kuin olisi yrittänyt muistella tarvitsisiko minun kohdallani pelätä tupakoiden menetystä. Tervehdin miestä ohimennen omissa ajatuksissani, astellen kuitenkin päättäväisesti tämän ohi talliin. Ilmeisesti Blade oli ollut tunnilla, sillä tamma oli sisällä ja sen kimpussa hääräsi joku vanhempi tuntilainen, jonka etäisesti tunnistin vaikken nimeä tiennytkään. Musta tamma tervehti minua laiskasti hörähtäen, mutta annoin ratsastajan rauhassa touhuta hevosen kanssa, tuntilaisille tunteja edeltävä ja niiden jälkeinen aika saattoi olla ainoita hetkiä hevosten parissa ehkä koko viikolla. Suunnistin yläkerran oleskelutiloihin.

Kirpeän viileä ilma joka ulkona odotti oli kieltämättä päässyt yllättämään, joten etsin lokerikostani lämpimämpää päälle pantavaa, yhden paidan löysinkin päälleni pelkästään tuurilla, sillä lokeroni oli yhä pahasti kesäajassa. Tutkailin kriittisesti lokeron varsin kesäisiä vaatteita, minulla oli kiitettävästi aikaa käytettävissäni, oleskelutiloissakaan ei ollut muita kuin minulle vieraampia tuntilaisia, suurin osa hoitajista luultavasti ahersi yhä koulussa. Kasasin kaikki lokerikkoni vaatteet kasaan, suurin osa oli turhan kevyitä vuodenaikaa ajatellen, ja tungin ne yhteen ainoaan pussiin joka lopulta pursusi tallin tuoksuisia vaatekertoja. Jätin pussin valmiiksi odottamaan lokerikkoon, joskin asetelman siisteydestä ei ollut tietoakaan sillä vaatteita pursusi pussin suusta kiitettävästi.
"Ohhoh, et kai ole jättämässä meitä?" Lynnin ääni säikäytti minut pahemman kerran, en ollut edes kuullut vaalean tytön tuloa, satikka tajunnut tämän tutkailleen toimiani jo hyvän tovin. Naurahdin kevyesti.
"En nyt sentään, hulluja, pienoinen syyssiivous vain käynnissä." vastasin virnistäen, tutkaillen vielä kerran lokerikkoni kuntoa, kieltämättä takuulla näyttikin siltä kuin olisin ollut lopetusaikeissa ja vielä kun tallilla käyntini oli melkoisesti vähentynyt.. Ihme ettei kukaan muu ollut tullut kyselemään.
"No se on hyvä, Kattiki häippäs sen ruottalaisen mukaan ja ties kuka muuki on ehtiny hävitä kuvioista." vaaleaverikkö ilmoittaa huokaisten, huomaten ilmeisesti sitten minun hämmentyneen ilmeeni, en ole tajunnutkaan kuinka pahasti pihalla olin kaikesta tapahtuneesta.
"Siis hetkinen.. Mitä? Kat? Mikä helkatin ruottalainen? Entäs Tappi?" kysymykset ryöpsähtävät suustani melko hallitsemattomasti ja tökerösti, paljastaen lopullisesti kuinka tietämätön kaikesta olenkaan. Lynn kuitenkin hymyilee ällistykselleni ja varmasti myös ilmeelleni.
"Aijaa, sie et ollu kuullutkaan tästä tapauksesta." tyttö toteaa, "Kat läksi ruotsiin, jonku kilpatallin osakkaan kainaloon.. Sitä ennen tosin tarvittiin melkoinen ajojahti kyseisen ukon takia.." kieltämättä vaaleaverikön sanat eivät kyllä paljoa valaise tapahtumien kulkua, mutta äänensävystä kyllä kuulee ettei tyttö tainnut perustaa ystävänsä miesvalinnasta. "Ja Tappi nyt otti sen melko raskaasti, oon hoitanu Simoa sen puolesta, eiköhän seki pian ryhdistäydy." Lynn lopetti selostuksensa, ilmeen muuttuessa hivenen huolestuneeksi Artsin serkun tullessa puheeksi.
"No vähemmästäkin, on se melkoinen isku kun tyttöystävää läksii ruotsiin jonku homohyppyrin omaavan jätkän mukaan." totean yrittäen sulatella uutisia, sanani saavat Lynnin virnuilemaan paljon edellistä virkeämmin.
"Pakko myöntää että sillä tyypillä oli sellanen pystyyn nostettu tintti-kampaus." tyttö huomauttaa tirskahtaen, "Mutta kyllä siinä ukkossa kaiketi jotain on ku Katti siihen niin tulisesti rakastu." vaaleaverikkö toteaa, ilmeellä josta päättelen että tummaveriköstä puhuminen on vielä melko arka paikka, ystävää on vaikea päästää karkaamaan kovinkaan kauas.
"Eli sie nuohoat nykysin sitten Artsilassa?" kysäisen palauttaen mieleeni Lynnin äskeisen informaatiotulvan, ehdin jo huolestua että vaaleaverikkö olisi täysin 'menetetty' ravitallin puolelle, mutta tämä korjaa nopeasti luuloni.
"Juu sielläkin, tosin kiirettä mulla pitää täälläki vaikka Hilla lähtiki, Sentti ja Riina kaipaa yhä rapsutuksia." tyttö huomauttaa virnistäen ja suuntaa oleskelutilan puolelle lösähtäen sohvalle, minun seuratessa perässä.

Lynnin seurassa vierähtää hyvä tovi ja vaaleaverikkö saa minut nopeasti ajantasalle niin Seppeleen kuin Artsilankin muutoksista ja tapahtumista, kieltämättä olen hieman pyörällä päästäni tietämättä oikein mitä ajatella. Vaaleaverikkö alkaa tehdä lähtöä Artsilaan ja jätän tämän pukeutumaan rauhassa, suunnaten kulkuni Bladen karsinalle, pistäen vasta nyt merkille Jambon pään puuttumisen karsinan ovelta, sekä nimilaatan kohdalla olevan hivenen vaaleamman alueen. Musta tamma hörisee minulle matalasti pujahtaessani karsinaan tervehtimään tätä paremmin. Tähtipää hamuaa taskujani, ilmeisesti herkkujen toivossa ja joudun ärähtämään tammalle sen napatessa kiinni takistani.
"Hitto! Sinähän olet oppinut huonoja tapoja. Ilmiselvästi puutteita kurissa minun poissaollessani." ilmoitan mustalle tiukasti, ilmeisesti puoliverinen oli saanut turhan monesti makupaloja vierailijoiltaan, vaikka ymmärsihän sen. Herkkä ja kaunis musta tähtipää oli monen kokeneemman suosiossa ja tämä kyllä osasi olla makupalojenkin perään.
"Meiltä jäi kesän parhaimmat kelit väliin, anteeksi akkaseni ollut hieman muita asioita nyt mielessä." huomautan pehmeämmin hevoselle, sen työntäessä päätään syliini rapsutettavaksi. Ilmeisesti mustalla on ollut minua aivan yhtä ikävä kuin minulla sitä.
"Mutta kohta päästäänkin kuule talvikeleille, ei ole ainakaan lämpöhalvauksen uhkaa." huomautan mustalle virnistäen, rapsuttaen tätä pienen valkoisen tähden kohdalta. Puoliveristä tuskin kovinkaan haittasi rääkin vähyys minun osaltani, mutta sitä se fiksuna eläimenä ei kuitenkaan osoittanut. Minulla ei ole juuri mitään tekemistä, sillä tuntilainen oli ilmeisen tunnollinen, Blade on tunnollisesti ja moitteettomasti harjattu, kaikki tavarat on palautettu omille paikoilleen ja minun osakseni jää vain tamman seuraneitinä toimiminen. Hetken rapsuttelun jälkeen pujautan tammalle riimun päähän ja talutan mustan ulos.

Hevostarhassa Myntti pitää vauhtia yllä, nuori tamma selvästi ilakoi lumen johdosta ja kiihdytti kaikkia muitakin mukaansa. Villisti laukaten se saikin houkuteltua muut mukaansa, mutta pidemmän päälle vain Riina pysytteli toverinsa vauhdissa, vanhempien tammojen rauhoittuessa takaisin oloneuvoksiksi. Lumi pöllysi iloisesti nuorempien tammojen purkaessa energisyyttään. Niiden ilakointi sai Bladenkin nostamaan päätään korvat hörössä, sieraimet laajentuen tamman jännittyessä, hetken ehdin jo luulla mustan säntäävän johonkin mutta tämä astelikin perässäni kiltisti joskin melko jäykin ja nykivin askelin. Se hörisi kuuluvasti tarhailijoille, saaden muutaman vastauksenkin osakseen, kuuluvampana juuri Myntin iloinen kiljahdus. Mustan puoliverisen saaminen tarhaan sujui yllättävän vaivattomasti, kukaan ei pyrkinyt pois, eikä tähtipääkään häslännyt turhia. Heti kuitenkin irti päästyään puoliverinen ryntäsi melkoiseen vauhtiin ja ehdin jo pelätä sen kaatuvan, varma jalkainen tamma kuitenkin pysytteli pystyssä saaden kuitenkin aikaiseksi uuden kohahduksen laumassa. Vanhemmat tammat tosin eivät enää jaksaneet kunnolla edes innostua, Tiia esimerkiksi ravasi laiskahkosti hetken muiden perässä jättäytyen lopulta nyhtämään heinää sieltä täältä.

Seuraan hetken tammojen teuhtarointia, ennen kuin kännykkä taskussani pärähtää soimaan. Volbeatin sävelet ilmoittavat puhelusta ja vilkaisen nopeasti nimeä näytöllä: Teemu. Painan vihreää luuria ja nostan vekottimen korvalleni. Luurin toisessa päästä kantautuu selvästi huonotuulisen miehen ääni, huokaisen pyöräyttäen silmiäni ja suuntaan kulkuni tallille noutamaan vaatepussiani, ilmeisesti minun on paras olla valmis kun herra katsoo parhaimmaksi ilmestyä tallin pihaan autonromullaan. Miehen mieliala enteili jälleen yhtä riitaa tulevaksi, mikä oli minulle sillä hetkellä suorastaan vastenmielinen ajatus.

[Dreamer]

Miten niin ei kokonaisia hevosia?



Juuh, leikin hieman uusilla tusseillani ja piirsin pitkästä aikaa oikein kokonaisen hevosenkin. Huomenissa varmaan jotain tarinaa jos saan revityksi aikaa (:

[Dreamer]

Myrskyvaroitus
"Älä jumalauta jaksa jauhaa tuota samaa asiaa koko ajan!" kova ääneni täytti Seppeleen aution pihan hetkeksi noustessani autostani puhelin korvallani, tungin avaimia taskuuni melko väkivaltaisesti yrittäen samalla taiteilla kamppeideni kanssa. Haaste osoittautui mahdottomaksi ja talveksi kantamani vaatteet levisivät iloisesti jalkoihini. Kirosin railakkaasti ja tajusin vasta jälkeenpäin vilkuilla ettei kukaan pienenpi tallilainen ollut kuulemassa värikästä kielenkäyttöäni.
"Hei Teemu, nyt oikeasti lopeta, mie en jaksa tapella tästä enää sinun kanssas! Hei, nähdään sitten illalla, jos kerranki puhuttais vaikka kasvotusten eikä aina vain puhelimessa." ilmoitin tiukasti ja suljin puhelun, vaikka kiihtynyt miesääni jatkoi yhä valitustaan linjan toisessa päässä. Jos totta puhuttiin, minua ei olisi sillä hetkellä voinut vähempää kiinnostaa kyseisen henkilön mielipide tallilla käymisestäni. Vaikkei toinen sitä nähnytkään, oli suhde ollut jo pitemmän aikaa syöksykierteessä ja silti yhä elättelin toiveitani ja odottelin ihmettä tapahtuvaksi. Keräsin maasta omaisuuteni hiljaa sadatellen, ihmetellen miten yksi puhelinsoitto saattoikin pilata hyvän tuulen noin tehokkaasti.

Tallin nurkalla silmiini osui vaalea pellavapää, jonka kasvoilla väreili virne joka enteili jotakin hyvinkin fiksua heittoa äskeisestä kova äänisyydestäni.
"Älä edes sano." ilmoitin Jaakolle tylysti, vaikka tiesinkin että potisin tylyydestäni lepyttyäni vielä huonoa omatuntoa. Mies ei näyttänyt kuitenkaan alkuunkaan loukkaantuneelta, vaan jos mahdollista vieläkin huvittuneemmalta.
"Eiku olisin vaan sanonu että olis se vissiin hyvä laittaa nissanista ovi kiinnikki ettei lumi sada sisään." mies vastasi pidättäytyen ivalliselta naurulta ihailtavan taitavasti. Älähdin harmissani vilkaistuani autoani, kuskin puoleinen ovi tosiaan retkotti apposen selällään, olin unohtanut täysin sulkea sen sählätessäni avainten kanssa. Katkera kirous livahti huuliltani, en minä nyt ennen aivan näin värikästä kieltä ollut käyttänyt vaikka kiroillut olinkin.
"Käy vaan pistämässä kiinni, mä voin raahata sen kassis yläkertaan, oon kuitenki menossa sinne." Jaakko tarjoutui, luultavasti harvinaisessa myötätunnon puuskassaan, joskin mies ei selvästikkään halunnut tehdä asiasta minkäänlaista numeroa. Ehkä vaaleaverikkö tajusi kuin tajusikin mistä äkäisyyteni pohjimmiltaan kumpusi, joskin siihen ei nyt kummoista salapoliisityötä tarvittukkaan äskeisen puhelimessa meuhkaamiseni jälkeen. Nielin kitkerät heittoni ja luovutin kassini miehelle kiittäen tätä pitkin hampain, mikään ei ollut ärsyttävämpää kuin ymmärtäväiset ihmiset silloin kun suututti eniten.

Tallissa kävi armoton kuhina astuessani sisään, en ollut valmistautunut moiseen väenpaljouteen enkä uteliaisiin katseisiin joita sain osakseni lähes välittömästi. Aivan kuin minua olisi arvioitu ja mittailtu, vähempikin olisi ollut riittämiin saamaan minut epävarmaksi ja kömpelöksi, varsinkin kun en koskaan juuri sietänyt huomiota osakseni ellei kyse ollut ratsastuskentästä. Hieman hämillisenä raivasin tieni vintille, josta löysin kourallisen tutumpia kasvoja huojentuneena.
"Ohhoh, Driimi näyttää aivan jänikseltä joka on jäänyt auton ajovaloihin." Jokeri huomautti virnistellen sohvalta, saaden koko muun poppoon kiinnittämään huomionsa minuun ja jo valmiiksi eksyneeseen olemukseeni.
"No vähemmästäki ku ei tartte ku ovesta astua sisään niin tusina silmäparia mittailee heti mitä sitä ollaan miehiään." ilmoitin hieman kangerrellen, lösähtäen sohvalle ihmetellen mihin ihmeeseen kaikki voimani olivat kadonneet kuluneiden minuuttien aikana. "Tästä taitaa tulla rankka päivä." ,totesin lähinnä itsekseni, "Mutta miksi ihmeessä alakerrassa on tollanen ruuhka?" kysyin lopulta saaden osakseni muutaman hieman kummastuneen katseen.
"Eikö se ole melko selvää?" Lynn kysyi hyväntuulisena, huomasin tytön vasta nyt leveine virneineen.
"Selvää?" kysyin hämmentyneenä, olin taas auttamattomasti täysin pihalla Seppeleen tapahtumista ja sain tuntea taas oloni hieman vajakiksi kysellessäni tyhmiä.
"Niin siis eiköhän ne ole tölläämässä täällä uusia tulokkaita ja yrittämässä päästä kunnioitettavien hoitajien joukkoon." Ilu huomautti hymyillen, "Tosin niin moni on jo lopettanu että tänne kyllä tarvitaanki uutta verta." tyttö jatkoi hymyillen hieman puolinaisesti.
"Uusia tulokkaita?" rääkäisin hölmistyneenä, en ollut huomannut mitään tavallisesta poikkeavaa missään vaiheessa. Kirvoitin hyvät naurut tytöistä ilmeelläni.
"Niin, neljä uutta hevosta vanhojen tilalle." Lynn huomautti pidätellen nauruaan, muttei enää onnistunut siinä nähdessäni minun ilmeeni kuullessani vanhoista hevosista.
"Siis mitä? Ketkä on lähteny?" kysyin tuntien olevani pahasti pihalla kaikeasta mahdollisesta, tosin koko tilanne alkoi hiljalleen naurattaa minuakin, oli melkoinen saavutus olla huomaamatta neljän hevosen vaihtumista uusiin.
"No Anttu, Sera, Pikku ja Cassu, tosin Sera on vielä Annen omistuksessa. Laila, Elmo, Reino ja Bonnie on uusia, Bonniesta tulee sponssiponi Seppeleelle." Lynn selvitti, jääden täysin oman päänsä sisälle mainittuaan Bonnien tulevaisuuden. Ilu virnisti vaaleaverikön unelmoivalle katseelle.
"Niin ja Lynn yrittää päästä pikkuneidin ratsastajaksi." tyttö huomautti hymyillen.
"Eli pitää pitää peukkuja, tosin eikö sulle mene aikaa jo Riinan, Sentin ja vielä Artsilan komistuksenki kanssa?" kallistan päätäni uteliaana ja hämmennyn hieman Lynnin punastuessa kysymykselleni.
"Mie hoidan Simoa, Tappi on vain kaveri." vaaleaverikkö ilmoitti topakasti, "Ja kyllä mulla aika riittää, en mie muuten edes miettis Bonnieta." tyttö jatkoi yrittäen selvästi saada punasteluaan hallintaan.
"Tuota.. Simostahan mie puhuinki." huomautin hymyillen leveästi Lynnille, joka hävisi kamppailun punasteluaan vastaan, vaikkei kukaan edes yrittänyt kiusoitella tätä ravurin omistajasta.

Tungos tallissa ei ollut alkuunkaan laantunut palatessani alakertaan, muutama muukin kylmäpäinen hoitaja oli saanut aikaiseksi uskaltautua innokkaiden hakijoiden keskuuteen hoitamaan töitään. Joskin tuntui ettei mitään tehtävää ollut, tallin käytävä oli taatusti lakaistu useampaan kertaankin innokkaiden tallityttöjen toimesta sen verran puhdas se oli varsinkin kun otti huomioon siinä rampanneiden ihmisten määrän. Suunnistin Bladen karsinalle, tutkaillen tallia nyt uusin silmin, ilmeisesti hevosten nimiä ei ollut ehditty vaihtaa karsinoihin sillä Antun nimi komeili yhä ruunalle kuuluneen karsinan ovella. Nappasin nopeasti mukaani mustan tähtipään päitset ja riimunnarun, livahtaen pihalle mahdollisimman huomaamattomasti, kaipasin rauhaa vaikka olotilani oli ehtinnyt hieman tasaantua tyttöjen seurassa olin yhä pingottunut.

Pienoinen pakkanen nipisteli poskia lämpimän tallin jälkeen, hevosten hengitys höyrystyi hienoisesti suunnatessani tammojen suuntaan. Ilmeisesti uudet tuttavuudet oli strategistisesti sijoitettu hieman rauhallisempiin ja syrjäisempiin tarhoihin. Vasta hevostarhan ovella silmääni pisti kookas puoliverinen hieman sivummalla muista tammoista, kaunis tamma ei ilmeisesti vielä ollut päässyt sinuiksi uuden laumansa kanssa vaan tutkaili hieman aran oloisena rauhassa käyskenteleviä tovereitaan. Vanhemmat tammat olivat jo ilmeisesti tarpeeksi tottuneet uusien tuttavuuksien ilmestymiseen ja olivat ehkä jo välienselvittelynsä hoitaneet, Riina ja Myntti kuitenkin tuntuivat olevan ylettömän kiinnostuneita tulokkaasta.

Vislasin kimeästi kutsuen sitten Bladea nimeltä, musta tamma nosti kuin nostikin päätään ja löntysti luokseni, muutaman muunkin pyrkyrin harhaillessa lähemmäs, luultavasti elätellen toiveita joistakin säälipaloista. Sujautun nopeasti päitset mustan puoliverisen päähän siinä pelossa että se päättäisikin jättää minut kun minulla ei ollutkaan mitään hyvää mukanani, pelkoni oli kuitenkin turha sillä tähtipää seisoskeli vierelläni lauhkeasti, hännän kuitenkin heilahtaessa kiivaan oloisena jos joku tammoista yritti tehdä lähempää tuttavuutta kanssani. Lähinnä kiinnostuksesta vilkaisin Lailan suuntaan, tamma näytti seisoskelevan hieman epävarman oloisena hieman kauempana korvien heilahdellessa sinne tänne. Harmaankimo oli hieman eksyneen oloinen. Uteliasuudestani kyllästynyt Blade tönäisi minua malttamattomana, mustaa ei huvittanut seisoa töllistelemässä Lailaa.
"Joo, joo. Mennään, mennään." naurahdan tammalle, suunnaten portille hymyillen leveästi.

"Ai kävitkö hevostarhalla? Olisit voinu tarkistaa heinät samalla ja ottaa Lailan sisälle, ajattelin hieman liikutella sitä." Jossu huomauttaa päästyäni Bladen kanssa turvallisesti talliin, heti kun jätän tamman karsinan muutama utelias sielu harhaantuu mustan luo tutkailemaan tätä. Jossun selän takaa pilkisti tumma ponin pää, joka oli minulle täysin uusi, ei ollut vaikea arvata että kyseessä oli yksi uusista.
"Aijaa. No kyllä niillä heiniä oli, mutta voin mie sen Lailan hakea, jos se uskaltautuu antamaan kiinni." vastaan, vilkuillen uteliaasti ponia jonka korvat sojottivat takaviistoon juuri värähtämättä.
"Joo, se on vähän arkajalka, että saat olla tarkkana. Mutta etköhän sie sen kanssa pärjää ku olet Bladen kanssa sen verran paljon touhunnu." Jossu vastasi virnistäen, "Mutta jos viitsisit, minun pitää viedä Elmo ulos ja hakea Bonnie sisälle, jätät sen vain sitten karsinaan niin saan sen sieltä sitten." nainen jatkoi hymyillen ojentaen harmaankimon päitset minulle ja kiiruhti matkoihinsa yrmyn oloisen ponin kanssa.

Ei ollut mikään helppo homma saada Lailaa kiinni tarhasta, tamma oli ujo ja arka, eikä se tuntunut olevan kovin halukas jättämään uutta laumaansa.
"Tule nyt vain tyttö, pääset näyttämään Jossulle kuka täällä on arkajalka." puhelin tammalle mahdollisimman rauhallisesti, tämän korvat heilahtelivat suuntaani, mutta se oli selvästi vieläkin epäileväinen suhteeni. Vasta kun rapistelin ikivanhoja kuitteja taskussani tamma uskaltautui lähemmäs ja jollakin ilveellä sain päitset puoliverisen päähän. Laila suhtautui yllättävän hyvin siihen ettei enää päässytkään karkuun, mutta haukotteli epävarman oloisena tanssahdellen hieman paikoillaan. Olihan puoliverinen kieltämättä komea näky.

Vasta talliin päästyäni tajusin etten alkuunkaan tiennyt mihin harmaakimo olisi pitänyt tunkea, onneksi tamma itsessään oli tarpeeksi houkuttelemaan avuliaita tyttöjä ohjeistamaan minua. Jätin kookkaan puoliverisen karsinaansa tutkailemaan tallin elämää, Jossu löytäisi sen kyllä sieltä, minulta tuskin olisi sillä hetkellä löytynyt hermoja ujon tamman kanssa touhuamiseen. Olin entistä kiitollisempi siitä ettei minun tarvinnut huolehtia alkukangisteluista enää Bladen kanssa. Musta odottelikin minua kiltisti karsinassaan, puhaltaen lämmintä ilmaa kasvoilleni astuessani harjojen kanssa karsinaan.
"Terve tyttö, jaksoit odotella." tervehdin tammaa hymyillen ja vedin pölyharjaa pitkin mustaa kaulaa, harjasin puoliverista tunnontarkasti. Ei sillä että tähtipää olisi niin tarkkaa käsittelyä tarvinnut, mutta halusin itse keskittyä johonkin muuhun kuin onnettomassa jamassa olevan parisuhteeni pohtimiseen ja taivasteluun. Blade tuntui tajuavan tämän, se piti minut kiiresenä näprätessään milloin mitäkin muttei kuitenkaan häslännyt ees taas karsinassaan.
"Mitäs jos tänään käytäisiin oikein pitkä maastolenkki? Pitää vain tarkistaa ettei sulla ole töitä tänään." puhelin tammalle puoleen ääneen, sen lopulta rauhoittuessa kuuntelemaan minua. Kipaistuani toimistossa, missä totesin tuntilistojen uudistuneen täysin, ilmeisesti Jossu ja Anne pitivät tällä erää tunteja mikä vähensi tuntimäärää jonkin verran. Osaksi huojentuneena ja tyytyväisenä noudin mustan ratsuni varusteet ja suunnistin takaisin karsinalle.

"Oletko maastoon menossa?" Jossun ääni pysäytti minut, naisen pellavainen pää pilkisti Lailan karsinasta.
"Juu-u." vastasin hymyillen, tosin en enää jaksanut pitää ääntäni kovinkaan pirteänä taikka edes reippaana.
"Eiku, ajattelin olisinko voinu Lailan kanssa lähteä mukaan, eikö Blade ole kuitenki melko rauhallinen maastossa? Ja kyllähän sie Lanttua osaat käsitellä vaikka se muka jotain sähläiski, tämä neiti nimittäin varmaan laittaa minut kunnolla töihin." nainen jatkoi nyökäten harmaankimoa kohti, ilmeisesti huomaten hienoisen epäluuloisuuteni. Kieltämättä ajatus seurasta ei juuri silloin houkutellut, toisaalta melkein kaipasin jotakuta seurakseni, enpähän ainakaan sortuisi vatvomaan omia asioitani.
"No saattaa Blade ottaa vähän efektiä Lailasta, mutta kyllä se mulla käsissä pysyy. Eikö kuitenki olis järkevämpää ottaa tuolle häslälle joku tasasempi kaveri?" vastasin hieman arkaillen, en tietenkään halunnut vaikuttaa vastentahtoiselta, vaikka siltä se taisi auttamatta kuulostaa. Jossu kuitenkin naurahti keveästi, ilmeisestikkään pahastumatta.
"Juu, sitä mieki ajattelin, lähinnä Palmikkoa tai vaikka Humua, mutta ne ei taas ole ehtiny tutustumaan Lailaan. Sitten tietysti olis Alma tai Blondi, mutta jonku takia en ole sattunu Rosin kanssa samaan aikaan tallille. Joten ajattelin käyttää tilaisuutta hyväkseni nyt, Blade pysyy tämän perässäki jos neiti päättää häippästä ja olis hyvä totuttaa tämä arkajalkaki maastoihin ennen ku laitan sen tunneille." Jossu veti syvään henkeä puheensa päätteeksi hymyillen minulle aurinkoisesti, ilmiselvästi nainen oli päättänyt saada tahtonsa läpi ja aisti minun olevan taivutettavissa.
"No enhän mie sinun arvostelukykyä epäillytkään missään vaiheessa, hämmästelin vain.", ilmoitin virnistäen vaaleaverikkö oli sitten kumma tapaus onnistuessaan piristämään minutkin, "Riittääkö kymmenisen minuuttia?"

Loppujen lopuksi meni melkein vartti ennen kuin kumpikin puoliverinen puhisi tallin pihalla lähtövalmiina. Laila sätkyili jonkin verran jo nyt Jossun käsissä, mutta naisen rauhalliset ja päättävät otteet saivat tamman asettumaan lopulta.
"Parempi että sie menet eka, Blade tuskin tyytyy katselemaan Lailan häntää, eikä tämäkään pääse ryntäämään noin vain mihinkään." vaaleaverikkö huomautti punnertaen harmaankimon selkään, tamma näytti lyhyehkön naisen rinnalta entistä korkeammalta.
"Juu tietenki." sain puhkittuani yrittäessäni samalla toivottomasti punnertaa mustan selkään onnistuen kuin onnistuenkin lopulta, tähtipää taisi olla jo tottunut häsläilyyni sillä se seisoi nätisti paikoillaan koko sen ajan mitä ponnisteluni minulta veivät. "Joku päivä tämä on vielä helppoa." ähkäisin saaden Jossun virnuilemaan minulle.

Kummankin tarkistaessa varustustaan tunsin Volbeatin pärähtävän soimaan taskussani; olin unohtanut kännykkään äänet päälle. Laila tietenkin sai tästä mainion syyn säikkyä ja Jossun oli pakko terästäytyä pitääkseen tamman käsissään ja paikoillaan, onnekseni Blade ei sen suuremmin yrittänyt sählätä allani vaikka steppailikin hieman. Vaaleaverikön rauhoitellessa tammaa matalalla äänellä kaivoin soivan puhelimeni taskustani ja vilkaisin ruutua kerran, synkkänä hylkäsin puhelun ja pistin koko vekottimen äänettömälle.
"Ohhoh, ei tainnut olla mieluinen soittaja." Jossu huomautti hieman yllättyneen oloisena, nainen ei ollut tainnut ennen nähdä minua mitenkään pahalla tuulella.
"Ai se näkyy naamasta?" kysäisin virnistäen happamasti.
"Lievästi sanottuna." vaaleaverikkö vastasi naurahtaen huvittuneen oloisena, vakavoituen kumminkin, "Mieshuolia?"
"Niitäpä juuri, teutaroi varmaan nyt ku myrskynmerkki." vastasin tavoitellen ääneeni jonkinmoista keveyttä.
"No sitten onkin parasta tehdä pitkä lenkki laukkasuorineen kaikkineen kauniissa talvimaisemassa." Jossu huomautti virnistellen ja sai minutkin hymyilemään.
"Joo, miehet saa unohtua nyt hetkeksi." ilmoitin topakasti ja ohjastin tähtipääni kohti metsää, Bladen liikkuessa virkeän oloisena allani, sitä seuralaisten mukana olo ei häirinnyt tippaakaan. Laila steppaili Jossun alla melko kireän oloisena, mutta vaaleaverikkö tuntui olevan vakuuttunut siitä että harmaankimo rauhoittuisi ennen pitkään, naiselle ei näyttänyt tuottavan vaikeuksia puhua puuta heinää samalla kun piti Lailan tehokkaasti hallinnassaan.

Vino hymy nousi huulilleni, talvinen maisema, hyvää seuraa ja kirpeä pakkasilma, eiköhän sillä yksi mies unohtuisi.

[Dreamer]

Time goes fast, I don't need to
"Ei tässä mitään muuta, mutta nyt minun on opeteltava uusien hoitajien nimet ja kasvot, enkä taatusti opi niitä aivan tuosta vain." totesin Jokerille, jonka olin hyvää hyvyyttäni poiminut tien varrelta pienoisesta pakkasesta tarpomasta. Matka oli kuitenkin sama ja kyllä nissaniin nyt toinenkin hevostyttö tavaroineen mahtui.
"No se vain, mutta ei niitä uusia nyt kovin paljoa tullu." punahiuksinen tyttö huomautti lämmitellen käsiään lämmintä ilmaa puhaltavan tuulettimen edessä.
"Se vain, mutta en ole kunnolla entisiäkään ehtiny opetella, en vaan osaa tutustua ihmisiin." vastasin virnistäen ja käänsin auton Seppeleeseen vievälle tielle.
"Turhaa huolehit, hyvinhän sie meän muittenki kanssa tulet toimeen ja hyvin oot tutustunu." Jokeri huomautti hymyillen, alkaen keräillä tavaroitaan kokoon, "Kuulitko muuten että nyt saatiin poikaki hoitajakaartiin, ei saa Jaakkokaan olla enää kukkona tunkiolla." tyttö jatkoi virnistäen.
"Eihän se ole vähään aikaan saanu kukkoilla, Chao on pitäny siitä huolen." huomautan virnistäen yrittäen tähyillä paikkaa autolleni, parahiksi kännykkänikin pärähti soimaan. "Viitsikkö kattoa kuka se on?" pyysin punahiuksiselta tytöltä joka kaivoikin laitteen käteensä ja tähysi näyttöä.
"Se sinun Teemus soittaa." tyttö ilmoitti lopulta virnuillen ilkikurisesti, hämmentyen kuitenkin nähdessään kireän ilmeeni.
"Ei ole enää minun, vaenna se." pyysin kireästi pysäyttäen auton hieman töksähtäen, Jokeri ei kysellyt mitään mistä olin kiitollinen, en halunnut alkaa selittelemään eroani, sen jättämät arvet olivat yhä vereslihalla. Eikä toisen osapuolen soittelu ja takaisin pyytely auttanut pätkän vertaa, nytkin olisin vain saanut kuulla ryöpyn kateettomia lupauksia.

Time goes by so fast I lose hold of myself
Need something to cool me down, or my motor will melt

Jokeri oli ehtinyt hävitä jo talliin kun olin saanut omat tavarani autosta ja lukittua koko hökötyksen ovet, mitä minä olin ymmärtänyt tytöllä oli kiire tunnille jolta oli jo ehtinyt ilmoittaa myöhästyvänsä. Astelin ensimmäistä kertaa aikoihin tallia kohti täysin vapaana, olihan seurustelukin alkanut samoihin aikoihin kun olin saanut Bladen huollettavakseni. Ehkäpä aiemminkin, aikana vielä olin täysin omistautunut Pikulle. Sinänsä oli melkoinen yhteensattuma että valkoinen poni oli jättänyt seppeleen samoihin aikoihin kuin minä jo pitemmän aikaa kituneen parisuhteeni. Astuin siis talliin melko synkkien ajatusten saattelemana, vaikka olin tallille lähtenyt juuri saadakseni muuta ajateltavaa, tästähän tulisikin mahtava joulu jälleen kerran..

Tallissa minua vastassa oli havujen tuoksu, koko tallia koristivat erillaiset joulukoristeet, jotkut Jossu oli taatusti ripustanut paikalleen, mutta suurin osa taisi olla hoitajien jäljiltä. Virnistin itsekseni, nyt oli joulu ja minä vain synkistelin, tätä menoa laulelisin suruvirsiä uutena vuotena. Piilouduin Bladen karsinaan, mustan tamman ottaessa minut vastaan matalasti hörähtäen. Tähtipää hieroi päätään minua vasten tervehtiessäni sitä, tiesin kyllä että minun pitäisi jossakin vaiheessa livahtaa etsimään puoliverisen harjat käsiini, mutta en vielä jaksanut vaivautua.
"Terve, katoinki että ajoit pihaan." Annen ääni havahdutti minut takaisin todellisuuteen, annettuani itselleni hetkeksi luvan vajota jonkin sortin päiväunelmiin, tarvitsin todenteolla hengädystaukoa ja piristystä.
"Juu, just tulin." vastasin ilahtuneena naisen näkemisestä, tummaverikköä oli näkynyt harvemmin tämän muutettua Kristerin kanssa kaupunkiin, vaikka tämän hevoset yhä tallilla asustelivatkin.
"Ei mulla mitään kummempia ollu, ku aattelin vain että olisit halunnu nähä Lantun tyttären tyttären." nainen vastasi virnistäen yllättyneelle ilmeelleni, aivoiltani vei hetken yhdistellä lankoja toisiinsa, itse asiassa niinkin pitkään että aivan hävettää.
"Siis.. Mitä? Onko Myntti saanu varsan?" änkytän tiedon lopulta mennessä perille, olo on kuin puulla päähän lyödyllä.
"Juu, sunnuntaina pyörähti pikkutamma maailmaan." Anne vastasi hyvän tuulisesti, ilmeisesti tyytyväisenä virkistymiselleni.
"Saako sitä käyä kurkkimassa?" kysyn hieman ujohkosti, en kuitenkaan ole loppujen lopuksi viettänyt naisen kanssa tarpeeksi puhutellakseni tätä täysin rennosti.
"No senhän takia mie tulinki ilmottamaan, Myntti on tietenki emänvaistojensa pauloissa, mutta voit käyä kurkkimassa sitä kakaraa. Aattelin Maagiksi sitä kuttua, mutta saas nyt nähä." nainen vastasi virnistäen, kadoten sitten omille teilleen, olihan tällä Myntin lisäksi muitakin hevosia huollettavanaan ja liikuteltavanaan.

Pistin merkille että Blade oli ollut jo sinä päivänä tunnilla, vieläpä ilmeisesti kunnon rääkkitunnilla, ei mitään köpöttelyä siis. Ei asia minua haitannut, ei minulla olisi ollut energiaakaan liikutella mustaa sen kummemmin sillä hetkellä, pelkkä seuranpito kelpasi hyvin. Nappasin puoliverisen harjat mukaani, pistäen merkille niiden kunnon, olisi kunnon joulusiivouksen aika pikapuoliin. Muutkin varusteet ainakin minun silmiini kaipasivat kiillotusta ja tarkistuksen, ei olisi kiva tippua selästä hieman heikompaan kuntoon päässeen jalustinhihnan takia. Nyt en kuitenkaan moiseen jaksanut ryhtyä.

"Nyt on niin kaunis ja leuto päivä mummeli että voitas mennä ulos harjailemaan ja pikkuselle kävelylenkille." puhelin Bladelle ujuttaen samalla päitsiä sen siroon päähän, tavalliseen tapaansa musta ei kummemmin protestoinut tekemisiäni, myötäili kiltisti korvat höröllään tekemisiäni uteliaana. Ohi mennen pistän silmälle vaalean ponin vilahduksen, tarkempi vilkaisu osoittaa sen Bonnieksi, taluttajaa en tunnista, tämä kuitenkin vilkaisee minua hieman arvioivaan sävyyn ennen kuin tervehtii, hieman epäröiden ehkäpä? Toisen huoliteltu olemus muistuttaa hyvin omasta sekalaisesta tukastani ja vaatteistani jotka suoraan sanottuna olin kalastellut huoneeni lattialta häthätää. Jopa kaviokkaidemme sen hetkisessä kunnossa oli eroa, Bonnie oli huoliteltu ja ennen kaikkea puhdas vaalea poni, Blade taas vilkuili avonaisen karsinan ovelta hieman nuhruisena piehtaroinnin jäljiltä. Ei asia sinänsä vaivannut minua, en ikikuuna päivänä olisi jaksanut pysytellä yhtä huoliteltuna kuin tummahiuksinen tyttö ja mitä tähtipäähäni tuli; se kiiltäisi pian taas kuin kahvi. Mitään suuruudenhulluja päätelmiä ei minunkaan tarvinnut tehdä tajutakseni tummaverikön olevan Bonnien uusi puoliomistaja, kieltämättä melko silmiinpistävä pari kyseessä, ei ihan peruskalustoa. Tosin hyvä niin.

Kirpeä pakkasilma kipristeli mukavasti iholla, tiesin poskieni punottavan kuin parhaatkin liikennevalot, sukuvika kaiketi. Taatusti nenäkin punoitti mukavasti, olin ollut viime aikoina flunssainenkin kaiken lisäksi, ihan kuin se olisikin menoa paljon hidastanut. Suin mustaa karvaa huolellisesti, tietenkin puoliverinen oli jo aikoja sitten vaihtanut karvansa hieman paksumpaan talvivarustukseen, mutta se tuntui uskomattoman mitättömältä kun vertasin sitä ponien taikka suomenhevosten tuuheaan turkkiin.
"Tälläkö meinasit pärjätä koko talven?" kysyin tähtipäältä hymyillen, saaden sen vilkaisemaan minua päiväuniensa lomasta, "Ei omahan se on valintas, mutta turha valittaa sitten ku pakkanen iskee luihin ja ytimiin." jatkoin puheluani samalla jatkaen työtäni, ajatus mahdollisista salakuuntelioista ei käynyt mielessänikään joten pulputtelin hieman mitä päähän sattui pulpahtamaan. Vasta kun jostakin Bladen takaa kuului tirskaisu muistin olevani yleisellä paikalla, tietenkin vilkaisin ensimmäisenä mustaa puoliveristä, tajuten kyllä kuinka ääliömäinen moinen reaktio taikka edes ajatus oli. Päätäni puhdistellen kurkotuin vilkaisemaan tähtipään selän yli, johon oli ilmestynyt Pella, selässään ilmeisesti tämän uusi hoitaja. Harmajan ponin takana steppaili Laila tummaverikön pojan käsissä. Loistavaa, yksinpuhelullani oli ollut yleisöä, onneksi olin jo valmiksi punainen, tuskin kukaan näki eroa pakkasen ja punastelun välillä.

"Anteeksi, ei ollu tarkotus salakuunnella." tyttö huomautti, ilmeisesti häpeilyni ei rajoittunut pelkkään punasteluun. En viitsinyt edes avata suutani vaan elehdin asian olevan ok, samalla kun toivoin Bladen kokevan jonkinlaisen kasvupyrähdyksen edessäni. Mahtava tapa tutustua uusiin kasvoihin; puhelemalla näennäisesti itsekseen.
"Olen muuten Jenla." tyttö jatkoi hieman ujompaan tapaan, en edes tajunnut olevani avuttoman törkeä ja epäsosiaalinen vain siirtäessäni katseeni Lailaa pitelevään poikaan esittäytymättä taikka edes tervehtimättä. Ilmeisesti toinen kuitenkin tajusi vinkin ja esittäytyi.
"Jeremy." äänensävy kyllä kieli pojankin olevan huvittunut puheistani.
"En ole hullu, Blade on oikein filosofinen persoona ku siihen tutustuu." ilmoitin, miettimättä juuri etukäteen mitä päästin suustani, taatusti se pätevin tapa korjata tilannetta alkuunkaan. Olisin voinut syödä sanani ja käydä lyömässä päätäni johonkin, mutta uusi tirskahdus Jenlan suunnalta ja hienoinen köhiminen Jeremyn osalta osoittivat näiden kyllä kuulleen sanani. Enää ei auttanut kuin leikkiä olevansa täysin tosissaan, jonkin vitsin tästäkin kaiketi saisi väännettyä.
"Juu juu, tietenkin." Jeremy huomautti keskeyttäen aivotyöskentelyn, jos sitä nyt saattoi sanoa olevan.
"Eiku ihan tosi, enemmän tämä ymmärtää ku yksikään mies johon olen törmänny." huomautin, loistavaa kettuilulla sitä hyvä vaikutus taatusti tehtiinkin, Jenla ei enää pystynyt pidättelemään nauruaan nähdessään pojan ilmeen. Ilmeisesti tummalta hujopilta vei hetken päättää nauraakko näpäytykselleni vai ottaa nokkiinsa, yritin paikata tilannetta jonkin sortin virnistyksellä, joskin poika alkoi jo virnuilla.
"Vai että silleen.." tummaverikkö mutisi itsekseen, aikoen jatkaa matkaansa. Jenla ilmeisesti aikoi noudattaa tämän esimerkkiä Pellan kanssa.
"Nii juu, Driimiksi saa sanoa." huomautin kaksikolle, ennen kuin nämä ehtivät turhan pitkälle pötkiä, sain kuin saikin osakseni iloiset hymyt ja hieman vaisuhkot heipat. En voinut kuin ihmetellä äskeistä kohtaamista, olinko muka kuulostanut ihan ylimieliseltä sarkastiselta ihmiseltä täynnä itseään? Tai jotakin sinne päin? Niinpä niin, tämä uusiin kasvoihin tutustuminen alkoikin hienosti! Tuijottelua ja näpäyttelyä minun osaltani, kohta olisin se kummajainen joka pälyilee varjoista, laukoo kaikenlaista hullua ja kyyhöttää karsinan nurkassa hoivaamassa kaviokoukkua, kavahtaisin jokaista mahdollista sosiaalista kontaktia. Ruusuinen tulevaisuus.

Harjattuani Bladen mustavan karvan kiiltäväksi, irrotin tamman puomista suunnaten kohti metsää. Lyhyt kävely teki kummallekkin hyvää, tähtipään ei tarvinnut homehtua sisällä ja minä pääsin tutustumisia pakoon metsän siimekseen. Tähän aikaan sieltä tuskin ketään jolkottelisi vastaan, ilma alkoi hiljalleen pakastua ja ilta muutenkin alkoi pimetä.
"Pitää rajottaa sulle puhumista, ettei vaan joudu toiseen kertaa selvittelemään." huomautin puoliveriselle, joka asteli kiltisti pää olkapääni kohdalla. Hienoinen höyry nousi ilmoille ja katosi taivaan tuuliin kummankin hengitellessä rauhallisesti, tuntui jotenkin rauhoittavalta nähdä oma hengityksensä, silloin tiesi olevansa elossa. Se oli eräänlainen osoitus olevaisuudesta, kuten Bladen pehmeä turpa joka välillä hiplasi niskaani. Aukion reunalla pysähdyin, hieman hämmästyneenä silmiini osui viisi kaurista jotka tonkivat ruokaa lumen alta. Säikyt eläimet eivät vielä olleet huomanneet meitä, ihme kyllä, eikä Bladekaan pelästyttänyt niitä sähläämällä. Tähtipää silmäili eläimiä uteliaan oloisena korvat hörössä, todettuaan kauriit vaarattomiksi se osoitti huomiotaan minulle painaen turpansa poskelleni ja puhaltaen lämmintä ilmaa naamalleni ennen kuin lepuutti päätään olkapäälläni. Ei puoliverinen moista alkuaikoina olisi tehnyt suurin surminkaan, nyt kun asiaa mietin alkuaikojen häsläily ja arastelu oli hiljalleen jäänyt pois, nyt tamman kanssa oli helppo toimia. Tunsin sen oikut jo ennestään ja se tunsi minut, kummankaan ei tarvinnut ujostella.
"Jätetään bambit rauhassa ruokailemaan ja lähetään kattoon sitä sinun lapsenlastas." ilmoitin lopulta tammalle hymyillen ja rapsutin otsan valkoista kohtaa ohimennen. Kauriit nostivat päätään jännittyen, muutamat siirtyivät varuiksi hieman kaueammas, loppujen jäädessä seuraamaan katoamistamme takaisin metsän siimekseen.

[Dreamer]

Tärinää
Desifiointiaineen haju tunkeutui pistävänä nenään saaden minut irvistämään, se myös kirvelsi joka ikistä rikkonaista kohtaa käsissäni. Nojasin tuolin selkänojaan ja annoin niskani retkahtaa taaksepäin, katto oli tylsän valkoinen mutta toi hieman helpostusta huoneen vaitonaiseen olotilaan. Hiljaisuus painoi ryhdin olemattomiin, hoitajien säälivät katseet joista olin saanut tarpeekseni jo vuosi sitten lokakuussa ja vielä täysin samassa huoneessa, kaikki mahdollinen. Tunsin palavaa vastenmielisyyttä sairaalaa kohtaan, siellä oli aina samallaista, kaikki haisi kammottavan puhtaalle tuoden kuitenkin mieleen vain sairauden. En saanut edes suutani avattua, tuntui ettei ollut lupaa puhua hiljaisuuden käydessä hetki hetkeltä läpitunkemattomammaksi. Huokaisin syvään, kuten mummo sängyssä. Pelon näki kyllä läsnäolijoiden ilmeistä, samalla niissä oli myös ehkä hitunen toivoa helpotuksesta. Lopulta sain tarpeekseni, pelkäsin ratkeavani, hengitys kävi vaikeaksi ja tunsin paniikkikohtauksen vaanivan vain minuuttien päässä. Ironista että olin kuvitellut eron olleen pahin joulumielen syöjä.

Tiesin kyllä menetelleeni törkeästi paetessani paikalta, sanaakaan sanomatta, mutta en ollut valmis uuteen kierrokseen jo nyt. Enkä varsinkaan istumaan huoneessa jossa muut itkivät ja odottivat minunkin kyynelehtivän, itku ei ollut tullakseen, enemmänkin olin turta. Käynnistin auton, jääden kuitenkin vielä hetkeksi parkkipaikalle, tasoittelin hetkeksi kohonnutta hengitystäni ja odotin käsien tärinän loppumista. Onneksi nautin ajamisesta, se rauhoitti minua kummasti, antoi hetken tauon sekalaiseen mieleeni, kuten tallilla olokin. Nytkin käänsin autoni tutuksi tulleesta tienhaarasta, olin suunnitellut muutenkin tulevani Bladea liikkuttamaan, mutta tänään tuskin jaksaisin tamman selkään nousta.

Parkkasin autoni niin että pääsisin mahdollisimman nopeasti karkuun jos olisi tarve, tosin uskoin pystyväni pitelemään jonkinmoista kulissia pystyssä, hieman liian leveä hymy huulille ja sen pitäminen niissä aivan sama kuinka pahasti lihakset kapinoisivat vastaan. Pakkanen iski vastaan avatessani auton oven, ainaisena vilukissana olin kuitenkin varautunut hyvin, kerrospukeutuminen oli tarpeen tällä ilmalla.

Vaatetuksesta huolimatta hytisin hieman päästessäni talliin, lämmin hevosen tuoksu tulvahti kasvoilleni ja muutama utelias pää ilmestyi kurkkimaan tulijaa kaltereiden välistä. Blade hörisi minulle matalasti tervehdykseni, ilmeisesti hieman kylmänarempia hevosia ei oltu edes viety ulos sinä päivänä, sillä karhumaiset shettikset kyllä olivat tiessään, mutta puoliveriset vilkuilivat minua karsinoistaan ilmeisen tyytyväisenä oloonsa. Muuten tallissa ei vielä tähään aikaan ollut muita, en ainakaan nähnyt ketään, hyvän niin sain olla rauhassa.

Tunsin itseni varkaaksi hiippaillessani toimiston puolella, keräsin Bladen harjat käsiini mahdollisimman verkkaisesti ja hiljaa, etten vain vahingossakaan olisi houkutellut paikalle ketään. Hiemankin parempi ihmistuntija olisi kyllä nähnyt jotain olevan pielessä. Hienoista voitonriemua tuntien livahdin ulos varustehuoneesta, törmäten melkein siihen tummahiuksiseen tyttöön jonka oli Bonnien kanssa nähnyt, muistaakseni tämän nimi oli Clara, mutta varma en ollut. Hieman flunssaisen oloinen tyttö tutkaili minua hetken hieman epäluuloisen oloisena, kuin olisi pelännyt minun yrittävän alkaa jutustella. Turha pelko, sillä en itsekkään kaivannut sillä hetkellä seuraa. Kumpikin tervehti toisiaan äänettömästi, kepotellen sitten itsensä haluamalleen tielle. Vilkaisin vielä tytön perään, tuohon tapaukseen minun tulisi olemaan vaikea tutustua, taisi kumpikin olla hieman epäsosiaalisempi tapaus.

"Tänään ei lähetä minnekkään, oleskellaan vain." ilmoitan Bladelle, joka ei kyllä näytäkkään siltä että olisi johonki lähdössä, päin vastoin tamma näyttää olevan hieman unenpöpperöinen. En sido hevosta kiinni, kuten en yleensäkään, tungen harjat ensimmäiseen kätevään paikkaan jossa ne ovat hyvin käsillä ja alan harjata. Kaiketi siinä on jotain perää että eläimet ovat terapeuttista seuraa, eikös se koirankin silittäminen alenna verenpainetta, itse ainakin tunnen lopullisesti rauhoittuvani harjatessani mustaa karvaa antaumuksella. Käsien tärinäkin hellittää nyt täysin. Hevosten puhina ympärillä pitää huolen siitä ettei hiljaisuus käy sietämättömäksi, vaan tunnen oloni kotoisaksi. Jaakko on ilmeisesti vielä jättänyt radion auki, jostakin käytävän päästä kantautuu tasainen musiikin virta. Annan ajatusteni soljua pois, en edes yritä hallita niitä, en yksinkertaisesti jaksa.

Tähtipää nuokkuu tyytyväisen oloisena saatuani sen harjattua, en heti lähde rahtaamaan harjoja pois, vaan siirrän ne karsinan ulkopuolelle. Itse nojaan karsinan nurkkaan ja annan itseni vajota alusille istumaan. Nojaan raskaasti seinämään, huokaisten suljen silmäni hetkeksi, Rensu kuuluisi kopistelevan karsinansa ovea jossakin tallin perällä, mutta se loppui nopeasti orin ilmeisesti todetessa kolkuttelun turhaksi tyhjässä tallissa. Yhtäkkiä lämmin hönkä käy kasvoillani, silmät avatessani edessäni jököttää musta turpa, Blade ilmeisesti on hieman hellyydenkipeä. Silittelen tamman päätä, tämän lopulta tunkiessa siron päänsä täysin syliini tyytyväisenä huokaisten. En edes tiedosta ajan kulumista, eihän minulla ole kiire mihinkään, voin antaa rajattomasti huomiota mustalle puoliveriselle. Tälläiset hetket ovat kultaakin kalliimpia sitten kun aikaa ei enää olekkaan.

[Anne]

ILMAN SATULAA-leiri



Effi sai ryöstävän Bladen onneksi pysähtymään ja jäi odottelemaan muita.

Spessu Effille leiriosallistumisesta!

[Dreamer]

Syksyn herättämänä

Istun ajatteleen itekseni,
et kenelle puhun, sulle, teille vai itelleni?
Miten se meni, se minkä mä joskus kadotin?
Ja kenelle teen? Minkä takia mä alotin?
Mua varotettiin, et tää ei oo sun työtäs.
Ei päivääkään töitä, nyt se on liian myöhäst.
Ysärin lapsi antaa ku kasari turpaan.
Muttei antanu turhaan, mä tiesin

Venyttelen hartaasti ja jättäydyn hetkeksi autoon tutkaillen tallin kuhinaa, sydän pamppailee kuin ensimmäisenä päivänä. Kädet tärisevät hienoisesti hermostuksesta, olen ollut turhan kauan poissa. Koulu on ohi, olisi pitänyt etsiä jo uusi paikka, mutta lukeminen ei houkuttele. Siitäkös vasta riemu olikin kotona revennyt, olin ottanut yhteen melko rankastikkin äidin kanssa. Pässinpää kun olin en ollut antanut periksi, olin hankkinut töitä ja etsinyt omaa asuntoakin. Pakostakin tallilla käynti oli jäänyt. Oli lopettaminenkin käynyt mielessä, oli tullut mietittyä miksi oli aikanaan aloittanut ja miksi jatkanut. Blade oli kuitenkin tärkeä, siitä ei päässyt mihinkään, siksi lopettaminen ei tullut kyseeseenkään. Nyt oli töitäkin, eli rahaa harrastaa, eikä poikaystäväkään voinut valittaa talleilusta kun sellaista ei ollut.

Se sattuu ku ei oo ketään,
kenelle elää, kenen vierest herää.

Henkäisin syvään ja nousin autosta, dobermannia muistuttava koiranpentu seurasi minua. Tummat silmät tutkailivat tallin parkkipaikkaa hieman arasti, uros ei ollut vielä saanut tarpeeksi itsevarmuutta käsitelläkseen uusia tilanteita täysin rennosti. Nyt koira liimautui pohkeeseeni, se ei edes yrittänyt kapinoida pantaa ja hihnaa vastaan. Naurahdin pennun varovaisuudelle, minä kun olin pelännyt sen juoksentelevan hevosten jaloissa. Pieni sirkutus karkasi koiran kurkusta sen pysähtyessä hieman epäileväisenä paikalleen.
"Tule nyt Kasper, emmie voi sinua kotiakkaan jättää, sinun pitää oppia pienestä asti." ilmoitin koiralle, joka lähti liikkeelle jo nimen kuullessaan. Pentu oli ihmeellisen rauhallinen, tosin hyvähän se, sekarotuisesta koirasta tulisi iso, nyrkin kokoiset tassut kielivät tästä. Kasper saisikin olla ainoa mies elämässäni vähään aikaan, suhdesotkut alkoivat riittää.

Mä painan pääni sun syliin
En halua sääliä vääriä määriä
Mun pitää päästä sen yli
En halua kärsiä järsiä järkeä
Tää on musta tää on mustaa
Tää on susta ehkä pelkkää valitusta
Mulle elämä
Mun elämä oli mustaa
Ja tää kertoo susta
Musta

Avaan oven hieman arkaillen, aivan kuin joku tulisi pian vaatimaan minua tilille poissaolostani. Ketään ei kuitenkaan näkynyt, olin kyllä nähnyt kourallisen hevosia suuntaamassa maastoon, mutta sen tarkemmin en ollut näitä ehtinyt tutkailla. Liekö tallikin kesäajassa, vaikka säät alkoivat hiljalleen viilentyä. Olin jo kääntymässä kohti tarhoja kun tuttu hörähdys havahdutti minut katsastamaan tallin uudelleen. Tuttu musta pää kurkotteli minua kohti karsinasta, tähti tamman otsassa loisti kuin huutomerkki tallin hämärässä. Vaikka puoliverisen näkeminen pitkästä aikaa oli mahtavaa, eniten sydäntäni kuitenkin lämmitti Bladen tervehdys. Tamma taisi vieläkin muistaa, vaikka olin onnistunut olemaan poissa ties kuinka pitkään.

Jätin takkini ja Kasperin karsinan eteen, koira asettui kiltisti takin päälle, hakien siitä turvaa oudossa ympäristössä. Pentu oli yllättävän fiksu jo, en ollut ehtinyt edes opettaa sille mitään, se oli oppinut jo tavallista tottelevaisemmaksi itsekseen. Keskityin kuitenkin nyt suureen mustaan hevoseen, tämä väisti karsinan ovelta sen verran että pääsin livahtamaan sisään.
"Terve tyttö, on ollu ikävä." ilmoitin puoliveriselle ja ojensin käteni tätä kohti. Blade painoi turpansa kädelleni vetäen tuoksuani sisään syvällä henkäisyllä, sitten musta turpa alkoi tutkia minua tarkemmin. Kuin tamma olisi halunnut tarkistaa olinko muuttunut jotenkin tällä välin. Olin kieltämättä päässyt hieman laihtumaan, hiukset olivat lyhentyneet hitusen ja olin leikkauttanut etuhiukset itselleni. Tosin hevonen tuskin tästä piittasi, sitä kiinnosti käyttäydyinkö samoin, haisinko samalta ja miten kohtelin sitä. Pehmeä turpa sekotti hiukseni hamuamalla niitä, mutta en työntänyt sitä pois, tutkikoon nyt vapaasti olin sen velkaa Bladelle.

Kerro mulle miten muka pystys unohtaan. Miten tää muka tulee väliin, tää on vaan runoutta.
Meil oli hetkemme ja lupaan muistaa ne. Kuva meist yhdessä, tauluun ikuistan sen.
En pyydä maailmaa sulta tai kuut taivaalt. Mä oon sua varten tääl, seison täs paikallaan.
Jotain niin painavaa ku ei pois sua päästää saa. Vuodet vaan vierii ja mietin millon sut nähdä saan.

"Älä huoli, ei tuu toistumaan." lepertelin mustalle tähtipäälle, joka painoi päänsä syliini. Ehdin jo rentoutua, mutta sitten musta vetäisi päänsä nopeasti ylös ja näykkäisi reittäni.
"Au!" huudahdin yllättyneenä, Blade oli ilmeisesti oppinut huonoja tapoja poissa ollessani. Ilmeisesti saanut turhan paljon herkkuja osakseen, tosin olinhan minä pienen rangaistuksen ansainnutkin saamattomuudestani.
"Hyi sinua. Älä sano että minun pitää tapella taas sinun kanssas, en tänään kerkeä, työt odottaa. Mutta jos huomenna.." toruin tammaa, rapsuttaen kuitenkin lopulta tätä otsasta. Siro pää painui taas syliin, tammakin oli ehtinyt hieman hätkähtää yllättynyttä älähdystäni mutta rauhoittui nopeasti.
"Turha kuvitella että pääset minusta noin helpolla eroon."

Mut tiedä se et tääl on joku joka rakastaa.
Ja tekee mitä vaan sun puolestas, vuosien pääst tai jo heti huomenna.
Kunnes erottaa meijät kuolema. Mä tein sen virheen et rakastuin näin nuorena.

Lyriikat Mikael Gabrielin erinnäisistä kappaleista, kiitos

[Dreamer]

"Ei oo totta, että lihakset voi mennä näin kipeiksi." uikutin kentän keskeltä Ellille, joka jo keikkui Sentin selässä virnuillen minulle.
"Sitä se teettää kun ei muista koulia lihaksia säännöllisillä ilmalennoilla." nainen heitti säätäen hihnoja pituisekseen. Ori naisen alla liikahteli levottoman oloisena ja punapää joutui kerran jos toisenkin komentamaan tätä seisomaan aloillaan.
"Tästä on tullu mahoton Lynnin lopetettua, ei oo saanu niin paljoa liikuntaa ja huomiota ku tarttis." Elli ähkäisi taputtaen hevosta tämän seisoessa paikallaan, "Sai Sentti-pojuki saaha taas itelleen täysin oman rapsuttelijan."
Virnistin naisen puheille, tuntien kuitenkin pienen pistoksen. Jos asiat olisivat menneet hieman eri tavoin Blade voisi olla samassa pisteessä. Tosin kyllähän tammalle olisi viejiä, kuten olisi Sentillekkin kun hoitajahaut taas avattaisiin.

Kuin ihmeen kaupalla olin saanut hinattua itseni mustan puoliverisen selkään, sekin tuntui jo suoritukselta. Olin käynyt muutama päivä takaperinkin liikuttamassa tammaa, sillä kun ei tuntunut olevan vielä liiaksi tunteja. Tosiaan vielä, kun syksyn tunnit eivät olleet täysin päässeet pyörimään. Onneksi ratsastus oli kuitenkin kuin pyörällä ajo, kunhan pääsi satulaan alkoivat lihaksetkin hiljalleen miustaa mitä oli tarkoitus tehdä. Kuitenkin vasta tänään olin päässyt suhteellisen kivuttomasti ylös sängystä. Venyttelin satulassa ja ähkäisin kivusta.
"Ei se kait auta kuin ratsastaa, ei tämä arkailemalla parane." totesin, oma vikanihan tämä oli, mitäs en venytellyt kunnolla. Elli virnisti minulle tietäväisenä satulasta, muistin kyllä miten punapää oli ähkinyt kun oli hinannut itsensä ensimmäisiä kertoja Celen selkään opiskeluiltaan ehdittyään.
"Maastoon?" nainen kysyi, selvästi yrittäen pidätellä nauruaan ilmeelleni.
"Maastoon." vahvistin, minua ei juuri huvittanut esitellä hieman ruostuneita taitojani aidan vieruksella roikkuville tallitytöille.

Syksy teki tuloaan, ilman virkistävä kirpeys ja hiljalleen lehtiin hiipivä ruska muistuttivat siitä. Blade liikehti energisesti allani, joskaan tamma ei tuntunut pitävän siitä tosiasiasta että Sentti tallusteli edessämme, tanssahdellen aika ajoin. Ellin ähkintäkin jo kertoi oriin vaativan tavallista enemmän kuskiltaan.
"On se jo kumma kun ei meinaa hevonen pysyä hanskassa. Mitäs jos pidettäisiin hieman reippaampi lenkki?" punapää kysyi, kaikesta huolimatta hyväntuulisena, pakostakin tunsin itsenikin pirteämmäksi toisen seurassa.
"Mikäs siinä, ei pääse sadekkaan yllättämään." vastasin, kannustaen Bladen raviin Sentin kiristäessä vauhtia lähes välittömästi suostumiseni jälkeen. Matka taittui hiljaisuuden vallitessa, kavioiden kopseen ja hevosten ääntelyn täyttäessä metsän. Kevennettyäni jonkin matkaa luovutin, sillä lihaksillani oli sanottavansa sanottavanaan moisesta ponnistuksesta. Onneksi siron puoliverisen rento ravi oli kuitenkin miellyttävä istuttava, enkä juurikaan poikkoillut satulassa vaan annoin itseni myödätä laajaa liikettä.

Laukkapätkän avautuessa eteemme ohjasin Bladen sirppipäisen oriin vierelle. Katsahdimme virniästäen toisiamme, Elli oli kuitenkin nopeampi liikkeissään kannustaessaan Sentin laukkaan. Ori nostikin tapansa mukaisesti näyttävän ja ilmavan laukan, eikä Blade aikonut jäädä oriille toiseksi. Siirsin hieman pohjettani taakse kun tamma jo nosti laukan. Nautin keinuvasta liikkeestä hetken ennen kuin nojauduin hieman eteen ja annoin mustalle luvan yrittää ottaa Senttiä kiinni. Tähtipää venyttikin kaulaansa kiristäen tahtiaan, asken piteni hevosen venyttäessä itsensä pidemmäksi. Mustat korvat vetäytyivät luimuun pitkien jalkojen ahmiessa maata. Blade saavutti toista ratsukkoa hiljalleen, päästen lopulta Sentin tuntumaan. Orin peesiin pääseminen ei kuitenkaan riittänyt meille kummallekkaan, en edes jäänyt vilkuilemaan Ellin ilmettä antaessani mustan puoliverisen ohittaa suurehko oriin.

Annoin tamman vielä hetken nauttia vauhdin hurmasta ennen kuin istuuduin satulaan ja pyysin puoliveristä hiljalleen hidastamaan. Yllätyksekseni tähtipää kokosi itsensä mieluun oloisesti koottuun laukkaan ja siitä kevyeen raviin venyttäen kaulaansa tyytyväisen oloisena. Taputin mustan kaulaa ja istuuduin lopulta käyntiin.
"Mehän näytettiin niille tyttö." kuiskasin virnistäen ja katsahdin kohti Elliä ja Senttiä. Hämmästyksekseni puoliverinen orii seisoi hermostuneen oloisena muutaman kymmenen metrin päässä kiroileva Elli maassa istuen. Käänsin mustan ratsuni kohti pariskoa.
"Kävikö kuinkaan?" kysyin ensimmäisenä, punapään punnertaessa jaloilleen. Laukasta putoaminen ja vielä melko kovalle maalle saattoi saada aikaan pahojakin vammoja.
"Höpö höpö, melkein hävettää myöntää että lensin vasta kun olin saanut tämän jätkän jo käyntiin." nainen vastasi, rauhoitellen hieman säpsyä oria. Sirppipäinen puoliverinen tuntui olevan hieman tolallaan kuskinsa yhtäkkistä jalkautumista.
"Anteeksi siis mitä?" kysyin hieman hämilläni, joskin pidättelin samalla nauruani.
"Älä naura siinä, mie ootin vähän enemmän vastarintaa enkä mitään 'ai käyntiin? ok'- asennetta." Elli vastasi kammeten itsensä lopulta takaisin oriin selkään.
"Jatketaas nyt matkaa." nainen ilmoitti heti perään ja ohjasi oriin jälleen eteen, ehdin kuitenkin nähdä hienoisen punan leviävän tämän kasvoille. Virnistin itsekseni, tekevällehän aina sattuu.

"Nii juu sitähän minun piti kysyä, minkäs miehen sie nyt oot pyydystäny ku tulit sellasella autolla pihaan?" Elli pääsi lopulta aiheeseen, joka oli selvästi kiusannut naista jo alusta asti. Virnistin itsekseni.
"Eihän sinulta mennyt kuin maastolenkki aikaa päästä asiaan." huomautin punapäälle kiusoitellen, laskeutuen alas mustan ratsuni selästä.
"Älä yritä kierrellä, alappas laulaa tyttö." nainen määräsi, ähkäisten laskeutuessaan alas Sentin selästä ja naulitsi katseensa minuun.
"En oo oikeasti ketään pyydystäny, se oli pelkkä kaveri." vastasin totuudenmukaisesti, olin useampaankin kertaan joutunut samaan tilanteeseen. Teemukaan ei ollut niellyt sitä tosiseikkaa, että todellakin, aivan oikeasti, paras ystäväni sattui vain olemaan vastakkaista sukupuolta kanssani. Se oli ollut yksi monista syistä siihen eroon.
"Itte asiassa parhaimpia kavereitani." jatkoin löysäten Bladen satulavyötä. Vilkaisin Elliä lähtiessäni taluttamaan mustaa tammaa kohti tallia, toinen ei ilmiselvästi aikonut niellä juttua kokonaisena.
"Kaveri? No mutta mitenkäs satuin näkemään teät tässä kapakassaki yks ilta?" nainen jatkoi kuulusteluaan, seuraten Sentin kanssa perässä.
"No eikö kaverit käy yleensäki yhessä viihteellä?" kysyin huvittuneena, ei sillä ettenkö ennenkin olisi käynyt kyseistä keskustelua.
"No joo. Mutta miksei siitä ole tullu mitään enempää? Nyt ku Teemuki on poissa kuvioista." Elli kysyi, selvästi epäluuloisena, olihan se aika mahdottoman kuuloista, pysyä ystävinä.
"Koska se on aivan kammottava pleijeri, joka on paljon parempi kaverina ku voi ikinä olla poikaystävänä." vastasin, tämäkin oli jo käyty läpi, jopa herran itsensä kanssa.
"Ahaa." punapäinen nainen vastasi kadoten Sentin karsinaan oriin kanssa, jättäydyin itse käytävälle.
"Joten ihan varotuksen sanana, jos se tulee ikinä iskemään niin anna niin suorat pakit ku voit jos et halua hirveetä draamaa." ilmoitin, täysin totuudenmukaisesti, suorapuheisuus oli kieltämättä yksin vahva peruspilari kyseisessä ystävyyssuhteessa.

Jättäydyin Bladen kanssa hetkeksi karsinaan, vaikka olin saanut jo kuivattua tamman ja tämä olisi muutenkin luultavasti jäänyt torkkumaan täysin tyytyväisenä olotilaansa. Elli oli jo ennalta ilmoittanut ettei aikonut jättää kuulusteluaan siihen ja olihan meillä kieltämättä paljon puhuttavaa. Jo pelkästään seppeleessä oli ehtinyt tapahtua yhtä sun toista pienoisen lomani aikana, pitäisi hieman päivittää omia tietojaan. Kuten se ettei Jossulta kannattanut mennä kyselemään Artsin kuulumisia, taikka odottaa enää törmäävänsä Lynniin Sentin kanssa touhuamassa. Huokaisin hiljaa, aloinko todella olla Seppeleen muinaismuistoja? Harva entinen kasvo vieraili tallilla enää, Anne tottakai vieraili tallilla vähän väliä ja vaikka koulu veikin Wearin aikaa helli tämäkin Taigaansa aina kun ehti.

"Okei, valmis." Elli ilmoitti yhtäkkiä, ilmeestä päätellen toinen oli pitemmän aikaa seurannut minun ja Bladen välistä hetkeä. Musta tamma hörähti punapäälle tuttavallisesti saaden tämän hymyilemään. Nousin suorille jaloilleni venytellen anteliaasti, parahtaen sitten, eivät ne kipeät lihakset hetkessä kadonneet.
"Selvä, kiitos vielä kun huolit tälläisen tallihiiren kyytiin." huomautin hymyillen ja keräsin kamppeet käsiini karsinan edestä.
"Jos sie joku eläin olet niin et ainakaan hiiri." Elli huomautti nauraen. Pyöräytin silmiäni ja seurasin naista, oli täällä ilmeisesti joku joka tunsi minut hieman paremmin.

[Anne]

Hubertusratsastus 2011



Dreamer ja Blade kahvitauolla enne laukkakisoja.

Spessu Driimille! (Sori, kun kesti pieni ikuisuus valmistumisessa.)

[Dreamer]

Lenkillä
Apua! Se taisi olla ensimmäinen ajatus päässäni joutuessani peukaloisten joukon piirrittämäksi. Ilmeisesti uudet ponituntilaiset olivat hieman erehtyneet tunninpitäjästään, kirosin hiljaa mielessäni ikääni joka noiden polvenkorkuisten kantilta taatusti näytti ikivanhalta; juuri sopivalta ratsastusopettajalle. Minua ahdisteltiin kysymyksillä ja toiveilla ekaa tuntia varten, joku pikku blondi oli sattunut näkemään tarhassa nätin valkoisen hevosen ja halusi sen selkään. Yritykseni korjata väärinkäsitys hukkui lapsukaisten korvia riipivän suloisen äänen alle, ei minusta juuri auktoriteetiksi ollut, varsinkaan tyttölasten edessä. Ne haistoivat pelon, kuin eläimet, siitä olin aivan varma.

"Hei jättäkääs nyt Driimi-raasu rauhaan, suuta soukemmalle ja jokainen satulaan haluava ilmestyy toimiston ovelle niin ripeästi kuin jaloistaan pääsee." Jossun ääni hiljensi kuin taikaiskusta koko joukkion ja hengähdin helpotuksesta, samalla ihaillen vaaleaverikön rautaista otetta nuorista maamme toivoista, ilmeisesti kolme lisävuotta toivat auktoriteettia. Silläkin oli tietenkin vaikutuksensa ettei Jossu raahannut sekarotuista koiraa perässään eikä panikoinut pienten lasten kanssa, kuten allekirjoittanut. Onneksi Jasper otti lapsilauman paljon omistajaansa letkeämmin ja antautui noiden enkelten siliteltäväksi häntä heiluen. Lähetin äänettömän kiitoksen vaaleaverikölle, joka virnistäen katosi lapsilauman kanssa toimistonsa suuntaan.

"Kylläpäs me valittiin osuva aika pistäytyä täällä." tokaisin koiralleni pyöräyttäen silmiäni, sille oli syynsä miksi en ollut ensimmäisenä tunkemassa avustamaan ponitunneille, tai yleensäkään mihinkään mikä edellytti pienten lasten kanssa touhuamista. Sukulaisten pedoista juuri selvisin, mutta täysin vieraat. Huh, minusta ei lapsi-ihmistä aivan heti saataisi.
"Istu, oota." ilmoitin koiralle Bladen karsinan edessä, tumma sekarotuinen laski pyrstönsä alas ja jäi kuuliaisena odottamaan. Hämmästyttäen minut jälleen kerran fiksuudellaan, kotona käsky ei taatusti olisi uponnut sakemannisekoituksen kalloon.

Musta tamma tervehti minua karsinassaan tyytyväisen oloisena, yhä hieman kostunut satulan jättämä alue selässä viestitti hieman kovemmasta tunnista.
"Terve neitiseni, en olekkaan näköjään ainoa joka on joutunut tänään reippailemaan." puhuttelin puoliveristä hymyillen, itsehän olin eksynyt jotenkin kesken lenkin Seppeleen pihaan. Työt taas painoivat sen verran päälle ettei tallilla ehtinyt juosta niin aktiivisesti kuin halusin, sitten helpottaisi kun saataisiin tietää jatkuisivatko sopimukset vai oliko työpaikka menossa alta.
"Anteeksi nyt, mutta tää oli nyt tällänen todella pikanen käynti." pahoittelin mustalle tammalle hetken sitä hyviteltyäni, olisi pakko jatkaa matkaa että ehtisin vielä illaksi töihinkin, puhumattakaan koirien syötöstä ja muista pikku askareista jotka vartoivat kotona.

Pihalle päästyäni pistin merkille Topin joka ilmestyi metsästä selässään poika, johon olin muutamaan kertaan jo ehtinyt törmätä. Vaikka ei tuota tallipoikaa kaiketi enää mieheksi voinut kutsua, Lynn oli maininnut toisen nimeksi Danielin ja oli tyttö tainnut iänkin poikaystävälleen mainita. Aivan kuin minä sitä muistaisin. Myös Anne ilmestyi poikien perässä Riinan selässä. Entinen tallinpitäjä tuli huomanneeksi minut ja hulmuni, suunnaten vaalean tamman kanssa meitä kohti viittoen minut samalla pysähtymään.
"Viittikkö hieman oottaa? Haluaisin vähä näyttää sitä koiraa Riinalle, viime näyttelyissä joku saakutin sakemanni oli päässy irti ja tietty häsläs tämän ympärillä." nainen kysäisi, laskeutuen korkean tamman selästä melko ihailtavalla ketteryydellä.
"No on mulla vähän kiire, mutta ei tässä jäniksen selässä aivan olla." vastasin hymyillen pyytäen Jasperin istumaan, pentua tosin kiinnosti aivan valtavasti suuri vaalea hevonen, tummaa seropia kun tuntuivat kaikki vaaleat otukset kiinnostavan blondeista ihmisistä valkoisiin lampaisiin.
"Ohhoh, se on kasvanu melkosesti siitä mitä viimeksi näin. Minkä ikänen tää on nyt?" Anne kysyi astellen lähemmäs meitä Riinan kanssa, joka pienoisista epäilyksen merkeistä huolimatta asteli rohkeasti naisen perässä. Joskin tamma hieman mulkoili kasvupyrähdyksen saanutta koiraani, selvästi odottaen tämän kohta loikkivan nenille. Jasper kuitenkin otti tilanteen yllättävän lunkisti, joskaan ei malttanut pitää persettään penkissä vaan nousi ylös häntä vimmatusti heiluen tervehtimään lähestyvään naista.
"Puolivuotinen, eli kasvaa vielä. Voin kohta ratsastaa tällä Bladen sijasta." vastasin nauraen, onnekseni pentu ei kuitenkaan ollut rasavilli, minua tällä hetkellä reittä puoliväliin yltävä säkä ja kiitettävä massa olisivat olleet melkoinen haaste hallittavaksi.
"Huh, melko rauhallinen kumminki noin pennuksi." tummaverikkö kehaisi koiraa, antaen tämän haistella kättään, Riinan selvästi yhä mietiskellessä ottaakko mallia tummasta koirasta, vai protestoisiko tamman jääräpäisyydellään.
"Onneksi, muuten minua vietäs ku lapasta tuolla kylillä." virnistelin, vilkaisten samalla kännykän kelloa, joka kertoi minun joutuvan kohta vetämään loppulenkin melko hikilenkiksi jos meinasin ikinä pysyä aikataulussa.
"Mutta minun on kohta kirjaimellisesti juostava jos en nyt mene." huomautin Annelle joka huusi vielä heipat perään, minun raahatessani vastentahtoista koiraa perässäni kohti valtatietä, heilautin hieman hajamielisesti kättäni kännykän pärähtäessä soimaan.
"No?" töistähän sitä soitettiin, tietenkin.
"No hei, et viittis tulla tänään aikasemmin töihin, meiltä lähti tänään kuule kaks sairaslomalle ja olis melkonen alimiehitys. Olis suuri apu, you know." pikku-pomohan sieltä soitteli, romuttaen kaikki aikataulukseni täydellisesti.
"No oon nyt lenkillä, joten menee jonku aikaa ennen ku pääsen sinne asti."
"Hyvä, olet pelastaja."
"Niinpä niin.." mutta kukas minut pelastais?

// Kiitos tuhannesti, aivan ihana kuva Anne vielä ku oikeastu oliski noin ihanat kamppeet oikeasti olemassa <3