Taigan Hoitokirja

[wear]

25.10.08 lauantai - unelmaponi

Kävelin Jossun kanssa hiekkatietä kohti Seppelettä, aivan kuten monesti ennenkin. Jossu rupatteli iloisesti, ja minä tyydyin taas tapani mukaan kuuntelemaan, ja vain ynähtelin jotain sopiviin väleihin. Jossu papatti kuin pikkuruinen papupata, ja minä hymyilin vilkaistessani tätä. - Mikäs sua nyt noin hymyilyttää? Tää oli oikeesti vakava asia, mä sain matikan kokeesta kuus puolen! Mieti! Mä saan varmaan tän kurssin arvosanaksi 6, ja siitä ei äippä tykkää, Jossu selitti, ja kurtisti mietteliäänä kulmiaan. - Pöh, mulle vitonenkin on lottovoitto, tuhahdin, ja virnistin Jossulle. - No joo, mut sua nyt ei ole koskaan koulu pahemmin innostanutkaan.. Jossu sanoi, ja ryhtyi sitten selittämään Hillan viimeisimmästä tempauksesta. Minä vajosin taas mietteisiini, ja Jossun puhe hävisi jonnekkin taka-alalle.

Saavuimme kohta Seppeleen pihaan. Punaisen tallirakennuksen ilmestyessä näkyviin, huomasin hymyn nousevan kasvoilleni. Pysähdyin, ja vedin muutaman kerran syvään henkeä. Tuttu, tallille niin ominainen hevosen, lannan ja heinän tuoksu tunki tajuntaani. Jossukin näytti silmäilevän tallipihaa hymyillen. - Se on oikeasti aina ihan tosi ihanaa päästä kaiken kiireen ja touhun keskeltä tänne, minä totesin, ja Jossu nyökkäsi. - Mutta eiköhän sitten panna tossua toisen eteen, ja käydä hakemassa meidän ponit sisälle? Jossu sanoi, ja lähti lampsimaan kohti ponitarhaa.

Kiipustimme tarhan aidan yli, ja huhuilemme hetken poneja. Pian puiden takaa, aivan tarhan toisestä päädystä, lähti rynnistämään ponilauma meitä kohden. Jossu loikkasi kirkaisten takaisin aidalle, ja minäkin otin nopeasti jalat alleni, ja loikkasin niiden juoma-astian taakse turvaan. Pella ehti ensimmäisenä paikalle. Sen perässä saapui Pikku, sitten Hilla ja Manki, sekä aivan viimeiseksi saapui Taiga ison heinämahansa kanssa. - Taiga! Täälläpäin! huikkasin ponille, joka oli kävelemässä Jossun luokse. Poni nosti päätään kutsuni kuultuaan, tähyili hetken ympärilleen, ja äkkäsi sitten minut. Iloisesti höristen se kipaisi luokseni, ja upotti turpansa syvälle syliini. - No hei vaan sullekkin aurinkoiseni! virkoin kikatukseni lomasta, ja suukotin Taigan valkoista tähteä.

Talutettuamme molemmat omat ponimme talliin, veimme ne niiden omiin karsinoihin, ja riisuimme ulkoloimet. Hilla oli siltikin saanut jotenkin itsensä kuorrutettua mudalla aina vatsanaluseen asti, mutta Taiga näytti ainakin varsin puhtaalta tänään. - Höh, ihan epäreilua kun Taiga on noin puhdas. Kato nyt Hillan jalkoja! Ton puhtaaksi saamiseen menee monta tuntia, enkä mä enää sitten kerkä ratsastamaan! Jossu manaili. - No ihan kiva välillä näin päin. Yleensä Taiga on just se likaisempi. Mutta onnea tuon kanssa, minä virkoin Jossulle, virnistin, ja marssin varustehuoneeseen.
Ovella meinasin törmätä Topin satulaa ja suitsia sylissään rahtaavaan Anneen. - Huih, sori wear, mulla on vähän kiirus! Anne huikkasi, hymyili hiukan, ja jatkoi sitten matkaansa. Tämä todella näytti aika väsyneeltä, ja loma tekisi varmasti hyvää Annellekkin. Raukka joutui meitä vallattomia hoitajia vahtimaan, ja lisäksi tällä oli talli täynnä hevosia huollettavana. Vilkaisin vielä nopeasti Annen menoa, ja nappasin sitten Taigan suitset, satulan ja harjapakin mukaani.

Hoidin ja varustin Taigan tänään käytävällä. Myös Jossu oli ottanut Hillan käytävälle, ja tammat seisoskelivat nyt nätisti vieretysten. Minä en ollut tapani mukaan sitonut Taigaa kiinni, se kyllä osasi seistä aloillaan, mutta Jossun Hilla taas oli vähän menevämpää sorttia. Jossun vasta pujottaessa suojia sen jalkaan, oli tamma jo menossa. - Ihan rauhassa nyt Hilda! Jossu komensi pyörivää hevosta. Taiga tuijotti silmät pyöreinä ystäväänsä. - Älä kuule sä edes kuvittele tekeväsi mitään tollasta, puhahdin Taigalle, joka saman tien keskittyi taas harjapakkinsa haistelemiseen.

Lopulta pääseimme pihalle, ja nousimme heppojemme kyytiin. Hilla hyöri ja pyöri taas ympyrää, ja Jossu oli vähällä lentää naamalleen mutaiseen mahaan tamman kiskaistessa äkisti vasemmalle. - Nyt Hilda! Jossu huusi ärtyneenä, ja poni kavahti. Ymmärsin hyvin Jossua. Hillan kanssa tulisi omata superpitkä pinna, sillä poni oli hyvin herkkä, mutta vähän tottelematon. Ihailin silti Jossua, joka kerta toisensa jälkeen jaksoi yrittää ponin kanssa uudestaan. Minulle ei moiseen olisi hermot riittäneet, ja olin oikein tyytyväinen Taigapalleroiseeni, joka oli sekä helppo käsitellä, että kiltti ja rauhallinen, oikea unelmaponi.

Käpsyttelimme vierekkäin maneesiin. Hilla oli matkalla maneesiin hypännyt kaksi kertaa sivuloikan, sekä yrittänyt pyrähtää kiitolaukkaan. Taiga taas löntysti lähes laiskana tuttua polkua maneesille. Painoin valokatkaisijasta maneesiin valot, ja suljin oven perässämme. Taiga löntysti tottuneesti uraa pitkin Hillan stepatessa maneesin keskellä jännittyneenä. - Hilla kiltti, voisitko tauhoittua? Sä olet ollut tässä maneesissa jo ainakin kakskytseitsämän kertaa, ja vasta nyt sä rupeat pelkäämään! Huoh sun kanssasi! Jossu kivahti, ja ohjasi Hillan uralle Taigan taakse. Vilkaisin kaksikon menoa, ja siirsin sitten Taigan raviin kevyellä pohkeella.

Taiga oli yleensäkkin ihan mukava ratsastaa, suhteellisen herkkä ja tottelevainen, mitä nyt väsähti aika nopeasti, eikä jaksanut kovin kauaa keskittyä samaan harjoitukseen. Tänää kuitenkin Taiga tuntui erityisen kivalta. Se totteli lähes ajatuksesta, haki itse kuolaimelle, ja liikkui muutenkin halukkaasti eteenpäin. Tein taas muutamia KN-spesialin liikkeitä, mitkä sujuivat Taigalta tänään helposti. Hillasta taas ei voinut sanoa samaa. Se pelleili, riehui ja hyppi, ja Jossu sai ihan tosissaan pidellä sitä. Tyttö näytti puolen tunnin jälkeen aivan uupuneelta, joten minäkin päätin lopettaa, ja annoin Taigan kävellä pitkin ohjin. Myös Jossu antoi Hillalle pitkät ohjat. - Mä en jaksa enää tätä! Tyttö parahti, ja oli vähällä purskahtaa itkuun. - Hei äläs nyt. Sä olet edistynyt huimasti siitä kun toi tuli, älä nyt luovuta. Ja muutenkin, toi poni vaatii vaan päättäväisyyttä ja pitkäjänteisyyttä, ja sitähän sulta löytyy, eikös? Musta oikeasti tuntuu että te kaks pääsette vielä pitkälle, sanoin, ja loin Jossuun ymmärtäväisen hymyn. Tämä räpyttelu kyyneleet siömäkulmistaan pois, ja taputti Hillaa varovasti kaulalle. - Ehkä mä en sitten ihan vielä heitä hanskoja tiskiin. Kiitti wear, Jossu pihahti lähes kuulumattomasti ja hymyili sitten varovasti.

Kiersimme ratastuksen jälkeen lyhyen maastolenkin, ihan vain tallin ympäri. Hilla oli nyt selvästi rennonpi kun Jossukin vähän hellitti. Juttelimme ja nauroimme Jossun kanssa koko matkan, ja veimme ratsastuksen jälkeen ponit tarhaan takaisin. Varusteiden huoltamisen jälkeen kipusimme yhdessä oleskeluhuoneeseen, ja keitimme ison kannullisen kaakaota, jonka särpimme sohvalla vierekkäin istuen ja vanhoja hevoslehtiä selaillen.

wear&taiga<3

234hm

[Anne]

Taigalle myönnettiin tänään PP MVA-arvonimi! Jee!

[wear]

jeij, hieno taigapallo<3

29.10.08 keskiviikko - Tallihommia ja pakkasilmoja

Linkuttaen raahauduin tallin ovesta sisälle. Paiskasin oven voimalla takanani kiinni, saaden siten kaikki vielä sisällä olevat hevoset säpsähtämään. Mulkaisin ympärilleni kyräillen, vedin kaulaliinani tiukemmalle, ja marssin oleskeluhuoneeseen. Rämähdin vanhalle sohvalle, heitin kengät jalastani, ja nostin jomottavan jalkani sohvan käsinojalle. Että pitikin käydä tälläinen tuuri. Maa oli yön aikana sopivasti jäätynyt, ja minä tyytyväisenä huristellessani pyörällä kouluun en tietenkään huomannut mitään, ja seuraavassa mutkassa lensin pyöräni kanssa suoraan ojaan. Sain mukavat haavat käsiin sekä jalkoihin, plus että jalkani nyrjähti, ja jouduin linkuttamaan kotiin. Noh, ainakin säästyin koululta tänään.

Hetken retkotettuani saamattomana sohvalla ryhdistäydyin, nousin ylös, ja linkutin lokerolleni. Sieltä vedin tallifarkut jalkaani, ja vaihdoin koulutakkini paksuun villapaitaan, jota kylmillä säillä pidin yleensä tallilla. Sitten vaihdoin koulukengät vanhoihin vansseihin, ja laahustin talliin.
Taiga roikkui tapansa mukaan karsinan puolioven ylitse, ja minun saapastellessa lähemmäs, se hörisi. - Hei muru, mitäs sinulle kuuluu? Ei ollakkaan taas pitkään aikaan nähty, puhelin, ja kaivoin karsinan oven edessä roikkuvasta harjapakista muutaman harjan käteeni. - Oletkos sä tänään ollut tarhassa riehumassa? Ja voi että minkä näköinen sä taas olet, puhahdin huomatessani ponia peittävän mutakerroksen. - Jaahas, ja tässä menee taas muutama tunti saada sut puhtaaksi, sanoin, ja huokaisin raskaasti. - Mitäs se wear täällä huokailee, Pipsa kysäisi nauraen. Säpsähdin tytön äkkinäistä saapumista, ja käännyin nopeasti ympäri. - Mitä sä täällä tähän aikaan teet? Kysyin Pipsalta, sivuttaen tämän kysymyksen. - Pöh, mitä sä itse muka täällä teet? Sun pitäsi olla koulussa, Pipsa virkkoi. Tytön posket hehkuivat punaisina, tämä oli selvästikkin vasta äksen saapunut pakkasesta. - Niin sunkin pitäisi olla, lintsari, totesin, ja purskahdimme molemmat nauruun.

Hetken kikatettuamme Pipsakin rauhoittui, ja naurun kyyneleitä silmistään pyyhkien tyttö katsahti Taigaan. - Voi sua wear, sulla näyttää tota työmaata riittävän, Pipsa virkkoi hymyillen. - Nojuu, mutta hei, kerta sulla ei ole mitään tekemistä kun koulustakin noin lintsaat, niin sähän autat mua, eikös? Kysyin, ja Pipsa virnisti. - No ehkä tämän kerran, tyttö sanoi, ja tarttui kumisukaan.

Hoidimme Taigan oikein kiiltävän puhtaaksi, jonka jälkeen siirsimme sen tyhjillään olevaan Humun boksiin. Haimme kottikörryt sekä kaksi talikkoa, ja ryhdyimme sitten hommiin. Taigan karsina olikin kyllä todella siivouksen tarpeessa. Poni oli onnistunut sotkemaan karsinansa niin, että minun ja Pipsan piti kärrätä kaikki vanhat turpeet pois, ja tuoda kokonaan uudet. Sen homman jälkeen vajosimme uupuneina tallin lattialle istumaan. - Mä en enää ikinä putsaa ainuttakaan karsinaa! Pipsa huudahti dramaattisesti. - Niin varmaan juu, kohta tulee kumminkin joku Anne tänne, ja pyytää että me siivottais kaikki karsinat kun kerta tänne asti ollaan raahauduttu, minä sanoin, ja pyyhkäisin hikeä otsaltani. Yhä jalkaani jomotti, ja vetäessäni sen kengästä pois, huomasin sen myös selvästi turvonneen. - Huh kun pahan näkönen. Tohon pitää laittaa joku side, Pipsa touhotti, nousi ylös, ja häivis satulahuoneeseen. Pian tyttö tuli takaisin riiputtaen punaista pinteliä kädessään. - Tää auttaa edes vähän. Nyt toi ei turpoa niin paljoa, Pipsa selitti, ja kieritti pintelin nilkkani ympärille.

Istuskeltuamme kylmällä tallin lattialla jonkin aikaa nousimme ylös, ja hipsuttelimme Bertin karsinalle. Ori oli aika puhdas, ja Pipsa vain käväisi nopeasti harjaamassa sen. - Kuules mitäs jos lähdettäis maastoon? Tuol on ihan mahtava ilma, ja sit vaan kääriydyttäis loimiin niin pysyttäis lämpimänä! Pipsa intoili, ja suostuin heti ideaan.
Muutaman minuutin päästä istuimme jo Taigan ja Bertin kyydissä. Pipsa olin puntannut minut Taigapallon kyytiin, sillä kipeä jalka esti minua ponnistamasta. Olimme molemmat lisäksi käärineet loimet jalkojemme ympärille. Eipä ainakaan tullut kylmä

Köpsöttelimme vieretysten pois tallipihasta, maneesin takaa kiertävälle polulle. Sieltä jatkoimme vanhalle kärrytielle, josta poikkesimme pian taas metsäpolulle. Puiden katveessa oli ihanan rauhallista, ja kylmä pakkasilma sai posket punaisiksi ja sormet kohmeeseen alta aika yksikön. - Hrr, nyt se talvi sitten taitaa tulla, Pipsa sanoi töntäessään kohmeiset sormensa Bertin harjan suojiin.
Kohta hoputimme ponit raviin. Ne hölkyttelivät tyytyväisinä vieretysten. Nyt ne todella varmasti olivat onnellisia omistaessaan niin paksun karvan, sillä vaikka minä olin pukeutunut kahteen paksuun villapaitaan, lämpimiin housuihin ja loimeen, silti minua palelsi kylmän tuulen osuessa kasvoihin. Polun vähän levetessä siirsimme ponit laukkaan. Ne keinuivat tasaisesti eteenpäin vähän pärkähdellen. Taiga kulki koko ajan aivan Bertin kyljessä kiinni, niin, että minä ja Pipsa saatoimme laukassakin jutella leppoisasti.

Seuraavassa polunmutkassa hidastimme taas raviin, ravasimme muutaman sata metriä, ja siirryimme käyntiin. Taiga hieman pärski, ja Bertkin tuntui hyvin vertyneeltä. Poni nauttivat selvästi kirpakasta säästä, eikä niitä näyttänyt haittaavan kolea tuulikaan. Me Pipsan kanssa taas hytisime kuin pikkuiset hyttyset pakaas-säällä ponien selissä. - Joko käännytään kotiin? Pipsa ehdotti kesantopellon näkyessä edessäpäin. - Joo, sopii mulle, sanoin, ja käänsin Taigan ympäri. Palasimme rauhallisessa käynnissä samaa matkaa tallille.

Tallipihassa meitä vastaan ratasti Anne Topilla. Nainen näytti varsin tyylikkäältä puhtauttaan kiiltävissä ratsastussaappaissa, sekä valkoisessa toppaliivissä. - Moi wear ja Pipsa! Tämä huikkasi iloisesti, ja pysäytti Topin meidän kohdallemme. - Moi! Me vastasimme kuorossa. Anne katsoi meitä silmät vähän sirillään ja maireasti hymyillen. Tunsin tuon ilmeen hyvin, ja arvasin mitä oli tulossa. - Mulla on tänään aika kiirus, ja Jaakkokin hävisi kaupungille, että viitsisittekös te tytöt millään putsata muutaman karsinan? Anne kysyi, ja minä remahdin samantien nauruun. Pipsa toljotti Annea epäuskoisena, ja nyökkäsi sitten hämillään. - Joo, eiköhän se onnistu, minä vastasin nauraen. Anne väläytti aurinkoisen hymyn, ja hoputti sitten Topin käyntiin. - Noniin, mähän sanoin että sä joudut vielä tänään hommiin! Sanoin Pipsalle nauraen. Tyttö näytti ensin vähän myrtsiltä, mutta tuupatessani tätä olkapäähän, tyttö reipastui, ja vilkaisi minuun virnistäen. - Mut Anne sano että vaan muutama boksi on enää siivoamatta, ehkä me sittenkin selvitään tästä nopeasti! Pipsa ilakoi. - Kuule sä et taida tuntea Anne ollenkaan, se kun sanoo "muutama" niin se meinaa tosi montaa, eli tässä tapauksessa kaikkia karsinoita. Että viedääs nää ponit nopsasti sisälle ja ryhdytään hommiin! Minä tokaisin hymyillen. Pipsan suupielet valahtivat alaspäin, ja huokaisten tyttö valui alas Bertin selästä. - Okei sit, Pipsa puhahti, ja talutti Bertin talliin. Minäkin laskeuduin alas Taigan selästä, ja taputin ponia kaulalle. - Tulehan, niin mä pääsen alottamaan hommat, sanoin, ja lähdin taluttamaan Taigaa sisälle talliin. Nyt aurinko oli jo noussut taivaalle ja paistoi kirkkaana rosoisten pilvien takaa. Lämpötilakin oli noussut muutaman asteen, mutta silti ilmassa tuntui vielä pieni pakkanen.

wear&taigapallo<3

[wear]

02.11.08 sunnuntai - Back in busines

Kirpeä syystuuli kävi navakasti hiuksiini, tunkeutuen ohuen tuulitakin läpi suoraan luihin ja ytimiin. Hutisten minä taapersin sisälle talliin, ja jähmettyneitä käsiäni yhteen hinkaten hipsuttelin Taigan karsinalle. Tamma nakersi tyytyväisenä päiväheiniään, ja minun kurkatessa sisälle, se nosti ylös, ja tervehti iloisella hirnahduksella. - Hei tamma, vielä muistit mut vai? lepersin, ja pujahdin karsinan ovesta sisäpuolelle. Kävelin aivan Taigan pään viereen, ja suukotin sitä otsalle. Tamma tuuppasi lempeästi käsiäni, ja keskittyi sitten taas heinien mutustamiseen.

Käytyäni moikkaamassa Taigaa kiipustin oleskeluhuoneeseen. Siellä rojahdin sohvalle istumaan, ja moikkasin iloisesti tuttuja hoitajia. - No moi wear! Sua ei olekkaan näkynyt taas vähään aikaan!? Pipsa huudahti huoneen toiselta puolelta, jossa tyttö hääräsi vedenkeittimen kimpussa. - Joo, noh mä olin viikonlopun kylpylässä. Oli ihan tosi hauskaa. Mut onhan se kiva päästä taas tänne takasin, sanoin, ja virnistin vieressäni istuvalle Jossulle. Tyttö vastasi virnistykseeni pukkaamalla kylkeeni kyynerpäällä.

Turistuamme vähän aikaa keskenämme tallin viimeisimmistä tapahtumista, sipsutimme alas talliin, ja Jossu sekä Pipsa tulivat molemmat Taigaa moikkaamaan kanssani. - On se kyllä sulonen tossa paksussa talvikarvassaan, Pipsa hihkaisi silitellessään Taigan kaulaa. - Joo, se näyttää ihan mammutilta! Jossu kikatti, saaden Pipsankin nauramaan. - Pöh, laskeeko ne leikkiä sun kustannuksella muru? Tokaisin mukaloukkaantuneena Taigalle, joka yhä keskittyi heinien mussuttamiseen. Pipsa ja Jossu kikattivat vieläkin, tällä kertaa Taigan hiukan ylikasvaneille vuohiskarvoille.

Harjasimme Taigan yhdessä huolella sen karsinassa. Poni oli ensin vähän hämillään paljosta ihmismäärästä, mutta pian se taas keskittyi heiniinsä, ja rauhoittui. Kikatellen hoidimme Taigan puhtaaksi, jonka jälkeen loimitimme sen, ja kiikutimme Hillan, Pellan, Pikun, Pampulan ja Siirin seuraksi ponitarhaan. Seurasimme aidalla istuen ponien leikkiä vähän aikaa, kunnes Joossu ryhtyi valittamaan kylmettymistään. Lähdimme hiljakseen rupatellen laahustamaan tallia kohti.

wear&taiga

[wear]

05.11.08 keskiviikko - Hyvä ystävä

Kova yskänpuuska vavisutti koko ruumistani. Kiedoin kaulaliinaa yhä tiukemmin ympärilleni, ja vedin villapusakan vetoketjun aivan kiinni asti. - Wear hei, onkohan sun nyt ihan viisasta olla tallilla kun oot noin kipeänä? Carkki kysäisi varovasti. Minä kuitenkin sysäsin tytön ehdotuksen pois, ja nyrpeänä laahustin oleskeluhuoneen toiselle puolelle. Tiskialtaan luona kaadoin vapisevin sormin kahvia mukiini, ja hörpin sen nopeasti. Kuuma juoma turrutti mukavasti kivun kurkussani, ja kohta pääsin taas liikkeelle.

Yskien laskeuduin alas talliin, ja kävelin hitaasti käytävän toiseen päähän, Taigan karsinalle. Ponin olisi määrä muuttaa pian aitta-talliin Pellan ja Hillan kanssa. Pujahdin sisälle pörröisen ponin karsinaan, ja kun astelin sen pään luokse, nosti Taiga viimein päänsä heinistä, ja hörisi ilahtuneena. Hymyillen pörrötin Taigan paksua otsatukkaa, ja suukotin sen valkoista tähteä. Kaivoin sitten harjapakista kumisuan, ja ryhdyin väsynein liikkein pyörittelemään sitä Taigan paksulla karvapeitteellä.

Olin aivan lopenuupunut saatuani Taigan lopulta hoidettua. Eihän tamma toki likainen ollut, mutta harjaaminen oli silti vienyt kaikki voimani. Syvään huokaisten pudotin harjat koriin, ja kiikutin ne omalle paikalleen varustehuoneeseen. Pipsa sattui juuri tallustelemaan minua vastaan tallikäytävällä, kun palasin Taigan karsinalle, tällä kertaa suitsia ja satulaa sylissämni rahdaten. - ooksä wear ihan kunnossa? Sä näytät vähän kalpeelta, Pipsa huolehti, ja vilkuili minua vähän huolestuneena. - Mä olen ihan kunnossa! Jätä mut nyt vaan rauhaan! Kivahdin aivan liiankin painokkaasti, ja Pipsa kavahti säikähtäneenä vähän kauemmas. - No anteeksi nyt kun kysyin, tämä tiukaisi takaisin, ja jatkoi matkaansa. Päätäni pidellen kompuroin Taigan karsinalle, ja rivakoin, vähän ehkä turhankin rajuin ottein varustin Taigan. Tamma seisoi jäykkänä paikoillaan minun kiskoessa satulavyötä voimalla kiinni. Kun Taiga sitten kavahti sitä suitsiessani karsinan peränurkkaan, huomasin minä vasta oman käytökseni. Kauhistuneena minä valahdin turpeelle polvilleni, hautasin kasvot käsiini, ja annoin itkun tulla. Olin pidätellyt pahaa oloani liian kauan, ja nyt se oli patoutunut sisälleni, osaksi purkautuen huonona olona.

Kohta kohottauduin ylös, ja pyyhin hihanselkämykseeni kasvoni. Tunsin silmieni yhä punottavan, ja vähän nolona yritin räpsytellä viimeisetkin kyyneleet pois. Taiga tuijotti minua yhä karsinan nurkasta epäuskoisena. Näytti, että tamman luottamus minuun oli karissut syslehtien tapaan pois, ja nyt poni vain tuijotti minua kylmästi. Se ei saattanut uskoa että sen rakas hoitaja käyttäytyisi niin väärin sitä kohtaan. Uusi nyyhkytys vavisutti minua, ja haparoiden kävelin Taigan luokse. Ensin tamma väisti kättäni, mutta pian se taas antoi minun koskea itseensä. Ensin vain aivan varovasti, mutta pian enemmän. Syvään huokaisten Taiga rentoutui sen huomatessa, että minä en enää aikonut satuttaa sitä, ja olin taas tullut takaisin omaksi itsekseni. - Anna anteeksi Taiga, minä kuiskasin, ja painauduin vasten Taigan kaulaa. Tamma tuntui ensin jäykistyneen hetkeksi, mutta pian se rentoutui, ja hamusi hiuksiani hellästi.

Varmistettuani, että Taiga ei enää pelännyt minua, ja se taas luotti minuun, jätin tamman hetkeksi omaan rauhaan, minä kävelin tallikäytävän toiseen päähän, jossa vuonohevosori Bertin karsina sijaitsi. Kurkkasin ensin varovasti sisälle karsinaan, ja kun huomasin Pipsan puuhailevan orin harjan kimpussa, minä perruutin vähän matkaa taaemmas. Pipsa oli kuitenkin huomannut tuloni, ja asteli karsinasta ulos. Tämä vilkaisi ensin jäätävästi minuun, luullen minun yhä piikittelevän, mutta kun tyttö huomasi nolon katseeni, ja punoittavat silmäni, näin Pipsan rentoutuvan. - Mä- mä olen pahoillani. En mö oikeasti tarkoittanut sanoa niin pahasti. Mulla vaan on niin kovin huono olo, sanoin, ja huomasin taas itkeväni. Pipsa asteli varovasti lähemmäs, ja nappasi minut sitten isoon karhunhaliin. Tyttö rutisti minua kuin viimeistä päivää, ja minulla oli oikeastaan hyvä olla. Vaikka maailma kuinka kolhi, tiesin että jostain löytyi aina hyviä ystäviä, jotka jaksoivat uskoa minuun ja sanoa juuri ne sanat, jotka silloin tarvitsinkin kuulla.

wear&taiga

237 hm

[wear]

08.11.08 lauantai - Piilosilla

Missä se voi olla? Kysyin itseltäni yhä uudestaan ja uudestaan. Kurkkasin oven taakse, tutkin rehuhuoneen ja vilkaisin satulahuoneeseenkin. Kiersin sitten tallin ympäri, törmäsin kantoon, ja kupsahdin maahan. Nopeasti selviydyin jaloilleni, ja jatkoin etsintää. Kipitin uudestaan tallipihalle, ja tähyilin maneesille päin. Ei, minulta ei ollut hukassa ratsastushanska tai raippa, joiden tietenkin yleensä oletetaan häviävän jälkiä jättämättä. Minulta oli hukassa hoitohevonen, ruskea, noin 140 senttinen risteytysponi, onko näkynyt? Nyt ihmettelet, miten kukaan ikinä voisi hukata hoitohevosensa, noh, minä ainakin pystyin siihen.

Kierrettyäni pöllämystyneen näköisenä tallissa ympyrää vielä seuraavan kymmeneminuuttisen, saapui lopulta pelastukseni paikalle. Prinssi rohkea, tummaan huppariin ja kulahtaneisiin farkkuihin pukeutunut Jaakko asteli paikalle. - Mikäs sulta on hukassa? Tämä kysyi, ja sytytti rennosti tupakan. - Hoitoponi. Minä vastasin, ja nappasin tupakan Jaakolta. - Eikä tallissa saa polttaa, kivahdin, ja Jaakko tuhahti tympääntyneenä. - Olet säkin aika taitava, hukutat hoitoponisi. Joko sä olet katsonut tarhasta? Jaakko kysyi huvittuneena. - Joo. - Entä karsina? - Joo. - Maneesi? - Joo. - Maastot? - No joo. - Hmm, sitten tämä on pattitilanne. Ooksä varma että Taiga ei ole aitassa? - Aitassa? Mitä ihmettä se siellä tekisi? Minä kysyin, ja hitaasti rattaat alkoivat pyöriä päässäni. - Onko..? eikai.. ? Oikeesti? Nytkö Anne ne siirsi!? Voi kiitos Jaakko! Minä huikkasin, ja säntäsin ulos tallista. Jaakko jäi paikoilleen, ja hieraisi parransänkeään tyytyväisenä.

Työnsin aitan oven auki, ja astuin varovasti sisälle. Suljin oven takaani, ja kurkkasin ensimmäiseen karsinaan. Ei, Taiga ei ollut siellä, vaan Pella tunki karsinan puolioven ylitse pörröisen päänsä. Jatkoin matkaa. Seuraavan oven kohdalla kurkistin taas sisälle, ja toiveekkaana tähysin karsinaan. Taas vesiperä. Kimo issikkatamma killitti silmät suurina minua, ja pettyneenä jatkoin yhä matkaa. Seuraavalla karsinalla viimein onnisti. Heti kun pääsin ovelle, minua tervehti Taigan iloinen hörinä. - Huh, viimein mä löysin sut! sanoin, ja painauduin vasten Taigan lämmintä kaulaa. - Yrititkö sä leikkiä kenties piilosta? Kysyin tammalta nauraen.

Puolen tunnin päästä aitan ovi kävi taas. Jossu, Fiia ja Alina astelivat rupatellen sisälle, ja moikkasivat minut huomattuaan iloisesti. - Nyt nää tammat pääsi viimein muuttamaan uuteen kotiinsa! Jossu hihkaisi innostuneena. Tyttö oli odottanut ponien siirtämistä aittaan kuin kuuta nousevaa. Minua hymyilytti Jossun into. Taigalle aitta olikin jo vanha tuttu paikka. - Jep. Oletsä ratsastamaan menossa? Entäs Fiia ja Alina? Kysyin, ja hetken mietittyään Jossu ilmoitti ratsastavansa ihan maneesissa. - Me taidetaan vaan tänään harjailla ja rapsutella Pellaa. Se menee kuitenkin huomenna tunneille, Alinakin tokaisi, ja minäkin päätin jättää ratastamisen väliin. Huomenna voisi sitten vaikka heti aamulla tulla, ja lähteä maastoon käväisemään.
Harjasin Taigan huolella puhtaaksi, heitin sille loimen selkään, ja kiikutin ponille ämpärillisen vettä. Sitten jaoimme Fiian ja Alinan kanssa poneille heinät, ja Jossun lähdettyä ratsastamaan, me lampsimme oleskeluhuoneeseen kaakaota särppimään.

wear&taiga

238hm

[wear]

11.11.08 tiistai - Huoleton päivä

Taiga käyskenteli rauhallisena tarhassa. Sen vihreä sedeloimi oli jo värjäytynyt mudasta ruskeaksi, eikä tamman päästäkään juuri karvaa pilkottanut, niin paksu muta sitä peitti. Olin jo muutenkin väsynyt rankan koulupäivän jälkeen, eikä minua olisi juurikaan huvittanut enää ryhtyä Taigaa puhtaaksi puunamaan, ja oli aivan hiuskarvan varassa, etten minä olisi kääntynyt siinä kannoillani, ja lähtenyt lampsimaan kotiin. Pipsan ilmestyminen paikalle sai minut kuitenkin toisiin ajatuksiin, ja huokaisten kävelin ponitarhan portille. Pipsa hyppelehti iloisesti paikalle, eikä tyttöä näyttänyt lannistavan edes Taigaa ehkä vieläkin kuraisempi Pampula. - Nojaa, tää poni pääsee ainakin suoraan pesulle, Pipsa huikkasi, ja minä hymyilin tytöllä väsyneenä.

Pesin Taigan nopeasti päätallin vesiboksissa, ja talutin tamman sitten aittaan omaan karsinaansa kuivumaan. Aitta-talli oli aika vetoisa, joten peittelin märän ponin muutamalla loimella. Sitten minä istuuduin Taigan seuraksi sen karsinaan odottamaan ponin karvan kuivumista.
Taiga tuuppi minua hellästi turvallaan. Minä istuin puhtaalla turpeella kädet polvieni ympärillä, ja vain katselin Taigaa. Aurinko pilkotti hiukan karsinan pölyisestä ikkunasta sisälle, ja minä suljin hetkeksi silmäni. Tunsin kostean hevosen ja heinän tuoksun, ja tunsin pehmoisen turpeen allani. Kohta pyrskähdin nauruun Taigan tunkiessa kutittavia partakarvojaan kasvoilleni. - Iih, ei saa Taiga toi kutittaa! Pyrskähdän naurun välistä Taigalle, joka innostuu tuuppimaan minua pehmoisella turvallaan kasvoihin. Kohta minä nojaan, nauramisesta uuvahtaneena, karsinan seinään, ja Taiga lepuuttaa silmät ummessa päätään sylissäni. Sillä hetkellä tunsin itseni maailman onnekkaimmaksi ihmiseksi, ja hymy pyrki väkisin kasvoilleni. Silittelin vielä pitkään Taigaa, ja nousin ylös vasta, kun kuulin aitan oven käyvän.

- Ai moi wear! Huikkaa viereiseen karsinaan sisälle pujahtava Jossu. Minä kävelen tytön luokse vaatteitani puruista pudistellen. Taiga seisoo avonaisen karsinansa ovella rauhallisena. Täälläkin se oppi heti, ettei karsinan kynnyksen yli astuta ilman lupaa. - Kumpa Hillakin tottelisi noin hyvin. Jos mä jättäisin tän vahtimatta karsinan ovi aukinaisena, Hilla ampaisisi samantien matkoihinsa. Jossu naurahti, ja pörrötti kimon issikkansa otsatukkaa. Kuuntelin taas puolella korvalla Jossun höpötystä, inahdellen vaan myöntyväisenä sopivissa väleissä. Kohta aitan ovi kuitenkin kävi uudestaan. Fiia asteli tällä kertaa paikalle, ja tyttö ilmoitti samantien lähtevänsä maastoon hurjastelemaan. - kuka lähtee mukaan? Tyttö kysyi, ja Jossu hyppäsi innostuneena ilmaan. - Minä! Pitää vaan sit laittaa loimet ettei nää jäädy. Kai säkin wear lähdet mukaan? Jossu vielä kysäisi. - Joo, voisin mä tullakkin, minä sanoin, ja Fiia hymyili ilahtuneena. - No hyvä. Laitetaas nää tammat sitten kuntoon reippaasti!

Kohta Taiga, Pella ja Hilla seisoivat kaikki tallipihalla valmiina lähtöön. Minä ponnistin helposti Taigan kyytiin, säädin jalustimet sopiviksi, ja keräsin sitten ohjia vähän käteeni. Jossukin oli nopeasti valmis, ja kun Fiiakin sai jalustimet oikean mittaisiksi, me lähdimme matkaan. Pella käveli ensimmäisenä, sitten tuli Hilla, ja Taiga piti perää. Me suuntasimme kulkumme metsäpolkua pitkin kohti kesantopeltoa. Taiga kulki rauhallisena Hillan perässä. Sen askel oli tasainen ja vakaa. Aurinko paistoi hiukan rosoisten pilvien lomasta, ja syksyinen tuuli heilutteli alastomia puita. Minä ahmin katseellani syksyistä maisemaa, ja Taigan askeleisiin mukautuen rentontouduin, ja annoin ponin kulkea omaa tahtiaan. Minä aijoin tällä kertaa vain nauttia, ja jättää huolet ja kiireet edes hetkeksi taka-alalle.

wear&taiga<3

239 hm

[wear]

14.11.08 perjantai - Tohelo ja Torvelo

Laskeudumme alas ratsujemme selistä, ja nauraen nostamme jalustimia ylös ja löysennämme satulavyöitä. Palasimme juuri maastoreissulta, pitkältä ja ihanan rentouttavalta sellaiselta. Jossu kikattaa posket punoittaen kertomalleni jutulle, emmekä kumpikaan huomaa paikalle kiiruhtavaa hoitajaporukkaa. Olimme kiertäneet liekkijärven rantaan asti, ottaneet laukkakilpailun kesantopellolla ja samoilleet metsissä. Aurinko paistoi ensimmäistä kertaa moneen päivään, ja oli siis täydellinen ilma maastoreissulle. Palatessamme tallille oli alkanut jo hämärtää, mutta olime sentään ehtineet takaisin ennen totaalista pimeyttä.

- Missä te oikein ootte olleet? Taigan olisi pitänyt jo mennä tunnille, mutta kun sitä ei löytynyt mistään, ettekä te olleet ilmoittaneet lähdöstänne, niin me järjestettiin etsintäpartio, mutta teistä ei näkynyt jälkeäkään! Anne joutui ottamaan Epun aloittelijoiden tunnille, koska Taigaa ei löytynyt mistään. Ja Anne ei todellakaan ole iloinen! Dreamer sanoi, ja vilkuili meitä kumpaakin vähän harmistuneena. Minä ja Jossu muutumme molemmat punaisiksi, ja noloina tuijottelemme varpaitamme. - Sori, mä en tajunnut vilkaista tuntilistaa ennen maastoonlähtöä, minä kuiskaan hiljaa. Dreamerin takana seisovat hoitajat väistyvät äkkiä paikalta, kun Anne saapastelee lähemmäs. - Wear! Me oltiin kaikki ihan huolissamme teistä ja etsittiinkin teitä vaikka kuinka kauan! Tajuatko sinä, että Taigan kuuluisi olla tekemässä juuri tällä hetkellä työtään, eikä sen todellakaan kuuluisi juuri nyt juosta ympäri puskia! Mä olen todella pettynyt suhun wear, Anne tiuskaisee, ja huomaan naisen kulmakarvojen kohoavan tuimasti. - Anteeksi, mä en tarkoittanut, minä yritän vielä, mutta Anne on sanonut sanottavansa, ja kävelee takaisin talliin määrätietoisin askelin. Huomaan muiden hoitajien vilkuilevan toisiaan merkitsevästi, ja häviävän sitten vähin äänin paikalta. Jossukin vilkaisee minuun varovasti, ja hipaisee rohkaisevasti kädellä olkaani.

Riisuin Taigalta mekaanisesti varusteet. Kyyneleet polttivat silmäkulmissani, ja tunsin kipeän piston jossain sydämmen lähettyvillä. Minulla oli tosi huono olo tapahtuneesta, nyt olin menettänyt pitkäksi aikaa Annen, ja muiden tallilaisten luottamuksen. Minä en saanut tehdä virheitä, ja jokainen jonka tein, kostautui myöhemmin. Taiga seisoi hämmentyneenä aloillaan. Minä olin niin sekavassa mielentilassa, etten edes tajunnut sen tuuppivan minua turvallaan hellästi, tai hörisevän lohduttavasti. Se aisti että minun oli huono olla. Taiga työnsi päättävisesti päänsä syliini, ja jäi siihen tuhisemaan. Minä sivelin hellästi sormilla ponin pehmeää päätä, ja painoin sitten poskeni vasten Taigan otsaa. - Mä olen oikea tohelo, kuiskaan, ja Taiga tuuppaisee minua vatsaan. - Niin joo, ja sä olet torvelo, naurahdan, ja painan suukon Taigan turpaan.

wear&taiga

[wear]

18.11.08 tiistai - Pieniä sattumuksia

Metsä oli hiljainen. Tuuli heilutteli kevyesti alastomien puiden oksia, ja tunsin pistävän kylmyyden kasvoillani. Oli rauhallista. Taiga ja Tiia kävelivät rauhallisesti eteenpäin. Me rupattelimme Nanan kanssa tyhjänpäiväisiä, ja tyttö oli juuri selittämässä minulle jotain, kun kuulimme läheisestä puskasta kovaa rapinaa. Molemmat tammat jähmettyivät aloilleen, ja kuuntelivat jännittyneinä ääntä. Kun puskasta sitten äkkiarvaamatta syöksyi suuri rusakko, ryntäsivät molemmat tammat laukkaan. Minä tunsin horjahtavani Taigan ponnistusvoimasta, yritin takertua ponin harjaan, mutta otteeni lipsui, ja tunsin putoavani. Putosin kauan, kunnes tunsin pääni osuvan maahan. Ja sitten pimeni.

Minua särki. Joka jäsentä särki ja kolotti. Voin pahoin ja meinasin oksentaa. Kuitenkin raotin silmiäni, ja näin tuttujen kasvojen ääriviivoja lähellä. Kurotin kädelläni niitä kohti, mutta siltikin ne hävisivät yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin. Kohta tunsin voimakasta ravistelua. - wear! ooksä kunnossa? Kuului kimeän hermostunut ääni yläpuoleltani. - mm, minä mumisin hiljaa, ja raotin taas silmiäni. Nyt näin jo selvemmin Nanan kasvot, ja huomasin huolirypyt tytön otsalla. - Mitä tapahtu? Minä kysyin, ja Nana vilkaisi vähän hämmentyneenä ympärilleen. - Anne kertoo sulle, odota hetki tässä, Nana kuiskasi, ja perääntyi viereltäni. Pian näin Annen kasvot yläpuolellani. - Mikä olo? Tämä tiedusteli. Huomasin Annenkin kasvoille nousseen huolen. - Ihan hyvä, mutta mä haluaisin kovasti tietää mitä tapahtui! Minä sanoin, ja yskäisin. Tuntui kun kurkkuani olisi raastettu hiekkapaperilla. Hieraisin silmiäni, ja nousin vähän ylöspäin sohvalta, jossa huomasin rötköttäväni. Kun kohottauduin ylemmäs, tunsin taas viiltävän kivun selässäni. Anne tarkasteli minua huolestuneena, ja hellästi, mutta päättäväisesti painoi minut takaisin makuulle. - Sä satutit itsesi aika pahasti, mutta me kuitenkin päätettiin odottaa vähän aikaa, ennen kuin viedään sut sairaalaan. Kun sä kuitenkin raahauduit aika pitkän matkan siinä Taigan jalustimessa kiinni, Anne selitti, ja minä tuijotin naista kummastuneena. - Mä olen ihan kunnossa, ei mua ainakaan minnekkään sairaalaan viedä. Nyt mä voisin ottaa vaikka jonkun buranan tai muun, ja sitten mä menen Taigan luokse, minä sanoin päättäväisesti, ja huomasin Nanan vilkaisevan avuttomana Anneen. Nainen huokaisi syvään, ja kehotti minua kurkistamaan selkääni. Kummastuneena käännyin, ja nostin vähän paitaani takaapäin. 10 sentin päässä selkärangasta komeili suuri, sininen kavionjälki. Minulla ei kestänyt kauaa tajuta tilanteen kulkua. - Ei Taiga voisi koskaan satuttaa mua tahallaan, sopersin Jossulle, joka oli istuutunut sohvalle viereeni. - Ei tietenkään, mutta se olikin vahinko. Taiga pakeni. Se pakeni henkensä edestä, ja vaikka se varmasti välittää susta suunnattomasti, se ei juuri sillä hetkellä pystynyt hallitsemaan itseään, Jossu lohdutti. Tyttö kietoi kätensä ympärilleni, ja rutisti vähän.

Tutkittuani itseni muuten haavojen varalta, antoi Anne minun käydä nopeasti Taigan luona, ja sanoi sitten kiidättävänsä minut kotiin, mistä olin erittäin kiitollinen. Oikeastaan minä vain halusin takaisin kotiin, nukkumaan vällyjen väliin. Päätäni jomotti ja Taigan tekemää kengänjälkeä sattui. Jossu käveli hitaasti vierelläni kohti aittaa. Tämäkin oli kokenut Hillan kanssa takapakkia viime aikoina, ja minä en voinut kuin ihailla tytön sinnikkyyttä. Pujahdimme aitan ovesta sisälle, ja kävelimme molemmat Taigan karsinalle. Poni seisoi karsinan takimmaisessa nurkassa päätään roikottaen, eikä se tullut tapansa mukaan ovelle tervehtimään. - Taigapalloseni, mä olen ihan kunnossa, mä tiedän että se oli vahinko, sanoin lähes kuulumattomalla äänellä, ja astuin sisälle karsinaan. Jossu työnsin oven kiinni perässäni, ja meni Hillaansa tervehtimään. Taiga ei tullut vaikka kuinka sitä kutsuin. Se yritti jopa ensin väistää kättäni minun tullessa lähemmäs, mutta antoi lopulta koskea. Tamma vaikutti todella masentuneelta, sen silmät eivät enää kiiltäneet elämäniloa, eikä sen olemuksessakaan ollut kehumista. - Voi sua tammani, ei se ollut siun vikasi, minä kuiskasin, ja Taiga käänsi hitaasti korvansa hörölle. Kohta se tuuppasi aivan pienesti turvallaan vatsaani, ja puhalsi käsilleni lämmintä ilmaa.

Sain olla Taigan seurassa vain vajaan 5 minuuttisen, kun Anne sitten tuli hakemaan minua. Vastahakoisesti lähdin naisen mukaan, ja huikkasin vielä Taigalle heipat aitan ovelta. Tamma oli taas vetäytynyt karsinan nurkkaan, mutta kuulin sen siltikin hörähtävän hiljaa, tai sitten vain kuvittelin.

wear&taiga

sori tää on hassu, älkää välittäkö

241 hm

[wear]

22.11.08 lauantai - Talvi ilta

Valkeat, kevyet hiutaleet leijailivat alas tummalta taivaalta. Hiekkatietä reunustavat katulamput heittivät pienet valot tielle, ja lumi narskui Taigan kavioiden alla. Minä istuin tamman selässä, paksuun loimeen itseni kietoneena, ja katselin tähtitaivasta. Puhalsin ilmaa suustani, ja katselin, kuinka höyry hävisi pimeyteen. Taigakin pärski tyytyväisenä. Se asteli rauhallisen vakaasti, kuten aina. Tunsin oloni turvalliseksi ja jotenkin rauhalliseksi. Kaikki kiire ja huolet tuntuivat valuvan pois kuin hanasta kääntämällä. Katsahdin Taigan pölyiseen harjaan, ja tunsin taas pienen piston sydämmessäni. Viime vierailusta oli taas kulunut monta päivää, eikä kukaan ollut sillä välin käynyt tammaa katsomassa. Korkeintaan jotkut pikkutuntilaiset olivat roikkuneet ponin harjassa tunnin jälkeen. Huokaisin syvään, ja nojauduin halaamaan Taigaa. Poni käänsi uteliaana päänsä nähdäkseen touhuni. - Olet sie kyllä ihana, kuiskaan ponille, ja työnnän käteni sen paksun harjan alle lämpimään.

Saavuimme tallille vasta tunnin kuluttua, ja kohmeisin sormin näpräsin aitan oven auki, ja talutin Taigan sisälle. Taiga kopsutteli betonikäytävän läpi reippaasti omalle paikalleen, jonne poni jäikin heti tyytväisenä heiniä mussuttamaan. Minä riisuin Taigalta suitset, ja otin siltä fleece-loimen pois. Kun suljin Taigan karsinan ovea, asteli paikalle iloisesti hymyilevä Liina K. Olin muutaman kerran jutellut tytön kanssa, ja tämä vaikutti ainakin näin pikaisesti katsastettuna oikein mukavalta. Liina hoiteli nuorta Mynttiä, ja näytti tulevan nuorikon kanssa hyvin toimeen. - Moi wear! Elli antoi mulle tehtäväksi hakea noi hepat sisälle, viitsisitkö jelppiä? - Joo, tottakai. Mä heitän vaan tän loimen varustehuoneeseen, ja tuun sit heti, huikkasin, ja kiirehdin satulahuoneeseen. Heitin loimen kuivumaan, ja palasin sitten talliin. Liina oli jo tallin ovella, jonne minäkin hipsutin.

Autettuani Liinaa hevosten sisälle hakemisessa, heitimme niille vielä iltaheinät eteen, ja kiipesimme sitten hetkeksi oleskeluhuoneeseen lämmittelemään. Oleskeluhuoneen sohvan pohjalta löysimme vanhoja hevoslehtiä selailevan Dreamerin. - Ai katos moi. Tekö kävitte ne hepat hakemassa sisälle? Tyttö kysyi, ja Liina nyökkäsi. - Okei, kun Elli kävi tossa äskön sanomassa, että ne pitäis myös ruokkia, eli antaa iltakaurat. Se ei kuulemma kerennyt kun oli menoja. Että mennäänkös sitten jakamaan hepoille ruoat? Dreamer ehdotti, ja me Liinan kanssa nyökkäsimme heti innokkaina.

Ensin täytimme muutaman ämpärin kauralla, ja jaoimme sitten siitä kaikille hevosille niiden omat määrät. Dreamer sekoitteli yksityisten mössöt, minä jaoin grundit, ja Liina kävi läpi jokaisen hepan juomakupin. Sen jälkeen lakaisimme tallin lattian, ja hetken päästä sekä Dreamer, että Liina pujahtivat hoitsujensa karsinoihin. Minäkin sipsutin pimeän tallipihan poikki aittaan, jossa Hilla, Pella ja Taiga tätä nykyää asustivat. Huomasin niiden kaikkien seisovan jännittyneinä karsinoidensa ovien läheisyydessä. Taiga ja Pella tunkivat turpaansa puolioven yli käytävälle, ja Hilla pysyi tapansa mukaan vähän taka-alalla. Ne liikahtelivat kaikki vähän hermostuneina. - Noh, mikäs nyt on huonosti? Tiedustelin niiltä, kunnes huomasin, ettei niistä kukaan seisonut ruokakupillaan. Niille ei oltu annettu iltaruokia. - Voi teitä, odottakaas hetki niin mä haen rehulasta teidän ruoat, puuskahdin, käännyin kannoillani, ja kiirehdin takaisin talliin. Pian palasin aittaan kolme ämpäriä käsissäni, ja syli täynnä heinää. Jaoin ensin heinät tammoille, ja kaadoin sitten jokaisen ruokakuppiin niiden omat ruoat. Hillalla oli tietenkin kaikista eniten erillaisia mömmöjä, yksityinen kun oli. Taigan ja Pellan ruoka taas koostui pelkästä kaurasta ja grundista.

Annettuani ponien hetken syödä rauhassa, minä pujahdin Taigan karsinaan. Poni hörisi ilahtuneena, ja suu täynnä kauraa se tunki luokseni. Rapsuttelin hymyillen Taigan pörröistä päätä, ja painoin pääni sen paksun otsatukan sekaan. Taiga oli todella parasta, mitä minulle oli ikinä tapahtunut!

wea&taiga

242 hm

[wear]

23.11.08 sunnuntai - Lumimyräkkä

Paksu pipo peitti puolet kasvoistani, ja kaulaliinankin olin kietonut paksuksi makkaraksi kaulalleni. Toppatakin hihat olivat hiukan lyhyet, ja paksut talvisaappaat taas heiman liian suuret. Näissä vetimissä näytin todella tyhmältä, ja juuri ennen tallille lähtöä, oli pikkuveljenikin huomauttanut asiasta varsin tylysti. - Minne antarktikselle sä oikeen olet matkalla? Ja sori nyt, mutta sä näytät ihan idiootilta noissa kuteissa.. Veli oli tiuskaissut. Minä jätin kuitenkin veljen huomautuksen omaan arvoonsa, ja protestiksi paiskasin vain ulkooven voimalla kiinni.

Tepastelin nyt siis hiekkatietä pitkin kohti Seppelettä. Kova lumituisku pakotti minut kääntymään ympäri, ja jatkamaan matkaa selkä edellä. Sekös se vasta ongelmia aiheuttikin, ja minä tuiskahdin heti muutaman askeleen jälkeen pepulleni lumeen. Noustessani ylös hangesta, huomasin lähestyvät autonvalot. Minä kiirehdin tiensivuun, mutta auto kuitenkin hidasti, ja pysähtyi kohdalleni. Pian auton kuskinpuoleinen ikkuna aukesi. - Hyppääppäs wear kyytiin, tota menoa sä et ikinä pääse perille, Jaakko sanoi nauraen, ja minä kipusin vähän nolostuneena auton takapenkille. Jaakon vieressä etupenkillä istui hymyilevä Ross. - Mitenkäs sä wear nyt oot tallille menossa? Eihän ton lumipyryssä pääse metriäkään eteenpäin kävellen! Jaakko kysyi kummissaan. - Velvollisuudet odottaa, minä vain tokaisin, ja virnistin. Jaakko vilkaisi peruutuspeilin kautta minuun. - Jaajaa. Eikös sun vanhemmat vois jo ostaa sen Taigan sulle? Sen verran kauan sä sitä olet jo puunannutkin, Jaakko tuhahti, ja virnisti sitten. - Oishan se ihanaa, mutta musta tuntuu ettei Anne myy sitä, minä sanoin, ja hymyilin vähän surullisesti. Tottakai se olisi suurin haaveeni saada Taiga omaksi, mutta pelkäsin, että sitten kun tamman todella omistaisin, en osaisikaan mitään, enkä olisi tarpeeksi hyvä sille. Syvään huokaisten vaivuin taas unelmiini auton körötellessä tasaista tahtia pitkin lumista tietä.

Auton pysähtyessä Seppeleen parkkipaikalle, minä huikkasin Jaakolle kiitoksen, loikkasin alas autosta, ja sipsutin pihan poikki suoraan aittaan. Avasin aitan oven hitaasti, ja astuin sisälle. Pella ja Taiga tervehtivät minua samantien iloisella hörinällä, ja tällä kertaa myös Hilla uskaltautui karsinan ovelle. Valkoinen issikka kurkkasi minua nopeasti, ja peruutti sitten taas omaan yksiöönsä. Se kai luuli Jossun tulleen, mutta joutuin tällä kertaa pettymään. Taiga taas ei ollut laisinkaan pettynyt tai surullinen tulostani, päin vastoin. Poni pyöri innokkaana ympyrää kuin pieni väkkyrä, eikä tamma meinannut rauhoittua millään. Vasta minun napattua tamman pää käsieni väliin, se seisahtui, ja tyytyväisenä painoi päänsä syliini.

Harjasin Taigan tänään oikein huolellisesti. Otin Taigan aitan kapealle käytävälle, ja aloitin ensin kumisualla pyörittelemällä. Sen jälkeen kaivoin pölärin, ja huiskin sillä liat pois. Lopuksi vielä viimeistelin Taigan juuriharjalla, jolla sain vähän kiiltoa ponin karvaan. Vielä harjasin tamman pään ja jalat, puhdistin kaviot, ja selvitin hännän sekä harjan heinistä. Kun olin viimeistelemässä hoitoa napsimalla Taigan vuohiskarvoja, asteli Jossu aittaan. Tyttö hyppäsi nauraen kaulaani, ja rutisti iloisesti. - wear! Me ei ollakkaan nähty piiiitkiin aikoihin! Tyttö puuskahti, ja perääntyi sitten muutaman askeleen. - Missä sä olet piileskellyt? Jossu kysyi naurahtaen. - Pöh, en mä ole piileskellyt, vaan sä! Sua mä en ole nähnyt tallilla pitkiin aikoihin! Sanoin, ja Jossu virnisti. - On ollut vähän kiireitä.. Tyttö vain tyytyi tokaisemaan. Sitten tämä pujahti Hillan karsinaan, ja ryhtyi lepertelemään pienelle issikkatammalle. - Lähdetkö sä mun seuraksi maneesiin ratsastamaan? Mä ajattelin pitkästä aikaa hypätä hiukan, ehdotin Jossulle. Tyttö rypisti otsaansa mietteliäänä, mutta nyökkäsi sitten. - Jep, kyllä me voitais Hillan kanssa tulla. Pitää vaan löytää joku joka jaksais nostella niitä esteitä, Jossu sanoi, ja kuin tilauksesta, asteli Alina aittaan. Me vilkaisimme Jossun kanssa toisiamme, ja pyrskähdimme nauruun.

Kymmenen minuutin päästä me istuimme Jossun kanssa Taigan ja Hillan selissä maneesissa, ja säätelimme jalustimia sopiviksi. Alina hääräsi kentän keskellä esteiden parissa. Pyysimme tätä pystyttämään muutaman, noin 60 senttiä korkean okserin sekä ristikon. Nyt olisi hyvä hetki harjoitella tulevia Joulukisoja varten.
Aloitimme veryttelemällä poneja ravissa molempiin suuntiin. Taiga oli tänään pakkasen johdosta erityisen pirtsakalla tuulella, aivan samoin kuin Hillakin. Taiga teki kyllä kaikki pyytämäni asiat, mutta niiden lisäksi tamma suoritti muutaman pukkisarjan sekä laukkaspurtin. Pidättelin Taigaa mahdollisimman vakaalla kädellä, ja istua itse pystyssä. Muutaman kerran kylläkin horjahdin aika pahastikkin Taigan pukitellessa, mutta kertaakaan ei tamma saanut minua selästään alas. Veryttelyjen jälkeen, ja kun Alinakin oli saanut esteet kasattua, me aloitimme Jossun kanssa niiden hyppäämisen. Minä tulin ensimmäisenä. Taiga kiihdytti pikkuista ristikkoa kohden, ja vauhti oli lähes vaarallisen luja. Pidätin tammaa kaikin voimin, ja sain sen hidastamaan sentään hiukan vauhtiaan. Poni kuitenkin hyppäsi esteen, vähän kompuroiden, mutta kuitenkin. Jatkoin matkaa ristikon jälkeen kaarevalla uralla pikkuiselle pystylle, jonka ylitimme tällä kertaa vähän rauhallisemmin. Esteen jälkeen hidastin Taigan ensin raviin, sitten käyntiin, ja lopulta pysäytin ponin. Sitten olikin Hillan vuoro. Jossu lähestyi ensimmäistä estettä ravissa, jolloin Hilla sai hallitun, ja rauhallisen hypyn alle. Siltä Jossu jatkoi okserille, joka sekin ylittyi helposti. Tyttö taputti Hillaa hymyillen kaulalle.

Alinan nostettua esteitä taas hiukan, tulimme esteet uudelleen. Nyt Taiga laukkasi hallitummin, ja saimme ilmavamman hypyn. Taiga tiesi nyt mitä tuleman piti, ja vauhti alkoi taas kiihtyä kohti okseria. Hidastin Taigaa istumalla tiiviimmin satulaan, ja pidättämällä hiukan ohjista. Nyt este oli jo 80 senttimetriä korkea, ja sitä täytyisi lähestyä hallitusti, jos mieli päästä sen yli kunnialla. Taiga onneksi hidasti vauhtiaan, ja saimme hyvät askeleet okserille. Liitelimme ilmavasti yli, ja esteen jälkeen hidastin taas Taigan raviin.

Hypättyämme esteet vielä pariin kertaan aloimme lopetella, ja ravasimme vielä loppuravit. Alina korjasi esteet pois, ja käyntien jälkeen pujahdimme Jossun kanssa perätysten ulos maneesista. Lumimyräkkä ei ollut laantunut tunnin aikana ollenkaan, ja selviydyttämme lopulta aitalle, olimme aivan lumen peitossa. Nopeasti talutimme tammat aittaan, ja suljimme oven nopeasti perässämme. Myös Alina oli märkä lumesta, ja tyttö kietoutui Pellan loimeen pitääkseen itsensä lämpimänä. - Kyllä mä tätä talvea olen odottanutkin, mutta että heti pitää tulla myrky!? Jossu tokaisi myrtyneenä. Tyttö pudisteli itseään lumesta, ja yritti kuivata poniaan pyyhkeellä. Myös Taiga oli aivan luminen. Nyt sisällä lumi alkoi sulaa tamman selässä, ja pian oli Taigakin aivan märkä. Poni ravisteli itseään rajusti saaden kaiken veden lentämään minun päälleni. Nauraen yritin väistää, mutta liian myöhään. Nyt minäkin olin aivan märkä. Hymyillen kaivoin Taigan varustelaatikosta kaksi loimea. Toisen heitin Taigan paljaalle selälle, ja toisen kiedoin itseni ympärille. Istuin sitten Taigan harjapakin päälle, ja kirjoitin tamman hoitokirjaan päivän tapahtumista. Alina ja Jossukin liittyivät seuraani, ja kikatellen istuimme aitan lattialla, loimiin kääriytyneenä, tuulen kolistellessa aitan kattoa.

wear&taiga<3

243hm

[wear]

23.11.08 sunnuntai - Karvapalloni


Tällänen tuherrus tällä kertaa (:

[wear]

26.11.08 tiistai - elämää, ei sen enempää

Lunta oli maassa jo puoli metriä, ja yhä taivaalta leijaili lisää. Metsän puiden oksatkin olivat uhkaavasti taipuneet alas lumimassan painosta. Lumi peitti kaiken alleen. Ei näkynyt enää puroa tai suuria kiviä, ei puita tai pensaitakaan. Polkukin oli hävinnyt, ja Taiga joutui vähän improvisoimaan sen suhteen. Oli aikainen tiistaiaamu, aurinko paistoi hiukan, ja metsä oli aivan valkoinen. Kukapa olisi voinut hukata näin kauniin ilman istumalla koulun penkillä? En minä ainakaan. Heti ensimmäisen tunnin jälkeen minä lähdin lätkimään, ja tietenkin, kuten arvata saattaa, matkani suuntautui suoraan tallille. Anne oli tapansa mukaan yrittänyt saada minut takaisin kouluun, mutta tämän puheet olivat turhia. Minä en vain kerta kaikkiaan viihtynyt koulussa. Nautin paljon enemmän saadessani köpsötellä Taigan selässä pitkin hiljaisia metsiä. Ahtaat koulun käytävät ahdistivat minua.

Olimme huomaamattani kävelleet jo kesantopellolle asti. Taiga heitteli innokkaana päätään. Se steppasi vähän, ja viskoi sitten taas niskaansa. Se halusi mennä. Sekin halusi tunte itsensä vapaaksi kuin taivaan lintu. Siinä suhteessa olin Taigan kanssa kovin samanlainen. Hymyillen painoin pohkeeni Taigan kylkiin, ja raketin tavoin poni pyrähti vauhtiin. Se loikki kuin pieni kauris ensilumessa. Se viskoi päätään, ja pyöritti häntäänsä. Annoin Taigalle melkein vapaan ohjan niin, että minä pitelin enää tamman harjasta kiinni. Tälläisessä vauhdissa se ei pukittaisi. Luotin siihen. Puristin rystyset valkoisina ponin paksua harjaa, ja painauduin sen kaulaa vasten. Kylmä viima painoi kasvojani, ja silmäni vuotivat kovasta tuulesta. Tunsin sisälläni taas sen saman tunteen, jonka olin tuntenut niin monesti ennenkin laukatessamme pitkin peltoja Taigan kanssa. Tunsin lentäväni. Maa näytti katoavan, ja Taigan kaviot tuntuivat nousseen metrin maanpinnan yläpuolelle. Tajusin nauravani. Nauravani onnesta, ja sen tunteen tuomasta ilosta. Puristin käsilläni yhä tiukemmin Taigan harjasta, ja suoristauduin tamman selässä. Metsä lähestyi uhkaavasti, ja ennen sitä Taiga pitäisi saada siirtymään käyntiin. Nojasin kevyesti taaksepäin, ja vedin hiukan ohjista. Päätään viskellen Taiga siirtyi raviin.

Puikkelehdittuamme metsän läpi hiekkatielle, hoputin Taigan taas raviin. Poni lähti pompottavaan juoksuun, ja minä hölskyin tamman paljaalla selällä holtittomasti. Yritin puristaa polvilla Taigan kylkiä, mutta silti valuin vähitellen tamman vasemmalle puolelle, ja siitä humpsahdin lumihankeen. Taiga jatkoi hetken matkaa raviaan, pysähtyi sitten, ja kääntyi katsomaan minua kummastuneena. - Mitä sä siellä makaat? Se tuntui kysyvän, ja minä purskahdin hyväntuuliseen nauruun.
Kivuttuani takaisin Taigan selkään matka jatkui. Tällä kertaa jatkoimme vähän matkaa laukassa, ja sitten taas kokeiltiin ravia. Nyt sain Taigan ravaamaan vähän tasaisemmin, ja minäkin pysyin kyydissä. Seppeleeseen johtavan hiekkatien päässä hidastin Taigan käyntiin, ja loppumatkan tamma sai jäähdytellä rauhallisessa käynnissä.

Tallipihassa laskeuduin alas Taigan selästä. Poni ei näyttänyt onneksi väsyneen reissusta, sillä nimittäin olisi vielä edessä rankka työpäivä. Ennen maastoreissua olin katsonut tuntilistasta, ja sen perusteella Taiga olisi menossa illalla vielä ainakin kahdelle, jollei kolmellekkin tunnille. Talutin ponin suoraan ponitarhalle, ja pujahdin sen kanssa sisäpuolelle. Riisuin Taigalta siellä pintelit ja suitset, ja sitten päästin ponin vapaaksi. Se ryntäsi heti iloiseen pukkilaukkaan, pysähtyi sitten, ja piehtaroi antaumuksella puhtaassa lumessa. Syvään huokaisten silmäilin Taigaa. Nyt poni seisoi nätisti tasajaloin maassa, ja sen silmät tuikkivat kuin pienen kristallit sen päässä. Niistä kuvastui valtava elämänhalu ja onnellisuus. Vaikka Taigan päivät joskus olivatkin rankkoja, se oli silti tyytyväinen elämäänsä. Ja jos se oli tyytyväinen, olin minäkin.




wear&taiga

[wear]

29.11.08 lauantai - Kärryajelua osa 2

Tänään lähtisin Taigan kanssa kärryajelulle. Olin päättänyt sen jo edellisen päivän iltana, ja nyt, aurinkoisena lauantai aamuna, päätin heti herättyäni lähteä tallille ja toteuttaa suunnitelmani.
Pakkasin pikavauhtia eväät, heitin tallipusakan päälleni, ja ryntäsin matkaan. Bussi oli taas aijoissa, ja kerkesin juuri loikkaamaan sisälle, ennen ovien sulkeutumista. Uupuneena bussipysäkille juoksemisesta laahustin auton takaosaan, ja istuuduin vakiopaikalleni ikkunan viereen. Seuraavalla pysäkillä mukaan hyppäsi muutama muukin ihminen, mukaan lukien vanhan mummelin, sekä Fiian, Pellan hoitajan. Heilutin iloisesti tytölle, joka minut huomattuaan kiiruhti luokseni. - Moi wear! Tyttö hihkaisi, ja halasi pikaisesti. - Tallille menossa? Tämä tiedusteli, ja minä nyökkäsin. - Huh vähän mua jännittää ne joulukisat! Fiia tokaisi, ja puhisi. - Niin nojoo, kyllä muakin sillai vähän. Sopivasti, virkoin, ja Fiia vilkaisi minuun. - Sä hei kuitenkin tunnet Taigan niin hyvin, että yksikin vilkaisu riittää kertomaan sulle mitä se ajattelee, Fiia sanoi hymyillen. Minäkin hymyilin. Se oli ihanaa, kun ei tarvinnut arvuutella toisen mietteitä. Että puolestakin sanasta tai eleestä ymmärsi.

Kävelimme Fiian kanssa yhdessä pysäkiltä tallille. Jatkoimme yhdessä aitallekkin, mutta sitten tiemme erosivat. Fiia pujahti Pellan seuraksi, ja minä kurkkasin Taigan karsinaan. Tamma makasi tokkuraisena puhtaalla turpeella, ja hörisi iloisesti minut huomattuaan. - Mulla oli ihan hirveä ikävä sua, muru, kuiskasin, ja avasin hitaasti oven salvan. Taiga kohottautui vähän, ja uteliaana yritti kurotella luokseni. Astelin aivan Taigan viereen, ja kyykistyin sitten tamman tasolle. Poni tuuppasi hellästi turvallaan käsiäni, ja puhalsi lämmintä ilmaa sieraimistaan. Hymyillen painoin suukon Taigan otsaan.

Tunnin kuluttua olin harjannut Taigan puhtaaksi, ja ottanut sen aitta-tallin kapealle käytävälle valjastettavaksi. Tamma seisoi kuuliaisesti aloillaan minun hääriessä vähän epämääräisesti sen ympärillä. En todellakaan ollut mikään ekspertti valjashommissa, ja nyt olin sentään edes jotenkuten saanut varusteet Taigan päälle. Vielä tamman kupeilla roikkui muutama irtonainen lenkki, joiden oikeaa paikkaa en todellakaan tiennyt. Onneksi Fiia tuli kuitenkin hätiin. - Taigahan on jo melkein valmis, Tyttö totesi vilkaistessaan Pellan karsinasta käytävälle. - Joo, mutta mä en tiedä minne nämä kaksi remmiä pitäisi kiinnittää, tuhahdin harmistuneena. Minulla alkoi vähitellen mennä pinna valjaiden kanssa. - Kato ne kuuluu tähän sivuille, ne kiinnitetään näihin lenkkeihin, Fiia opasti, ja tottuneesti pujotti remmit paikoilleen. - Kiitos paljon, mä en olisi ikinä saanut tätä valmiiksi ilman sua, huikkasin Fiialle, ja talutin Taigan ulos aitasta. Pihalla meitä odottikin jo Jaakon ystävällisesti varastosta kaivamat kevyet kärryt, joiden välii peruutin Taigan. Kiinnitin aisat, ja varmistin vielä, että ohjat tulivat suoraan käteeni, ilman erilisiä kiemuroita ja solmuja. Sitten kiipein rattaille, ja maiskutin Taigan liikkeelle.

Käpsöttelimme ensin hiekkatietä ulos Seppeleen tallipihasta, ja käännyimme sitten vasempaan. Taiga käveli ensin vähän hermostuneena, mutta pian poni tasoittui, ja käveli rennommin. Seuraavan mutkan jälkeen hoputin Taigan raviin. Kärryt vähän pomppivat kuoppaisella tiellä, mutta sehän ei Taigan menoa haitannut. Poni kiihdytti innostuneena vauhtiaan, ja meinasi karata laukalle. Hiukan paniikissa vetäisin vahvasti ohjaksista, jolloin Taiga töksähti samantien käyntiin. Poni viskoi nyt todella hermostuneena päätään, ja yritti kaula jännittyneena väistellä perässään pomppivia kärryjä. Pysäytin Taigan tiensivuun, ja laskeuduin kärryiltä. Poni rauhoittuo heti saadessaan tunkea turpansa syliini, ja minä tunsin omantunnontuskia. Oli selvästi liian aikaista lähteä Taigan kanssa maastoon kärryillä, poni ei ollut vielä siihen valmis. Silittelin Taigan päätä, ja puhelin sille rauhoittavasti pienen hetken. Sitten nousin takaisin kärryille, käänsin Taigan sopivassa risteyksessä ympäri, ja palasimme tallille kävellen. Nyt Taiga oli rauhallisempi. Se oli yhä hiukan jännittynyt, ja huomasin ponin huokaisevan syvään minun irrottaessa aisat sen valjaista. Hymyilin vähän surullissti Taigalle.

Riisuttuani ponin valjaista harjasin sen, ja heitin ulkoloimen selkään. Taluttelin hetken Taigaa pihalla, ihan vain varmistaakseni, ettei sille ainakaan mitään ollut käynyt maastolenkkimme aikana. Sitten päästin tamman ponitarhaan Pellan, Pikun ja Hillan kanssa. Innoissaan Taiga kiisi pukkilaukkaa tarhan toiseen päähän. Se selvästikkin oli onneksi ihan kunnossa.

wear&taiga

[wear]

03.12.08 keskiviikko - Pakkas ilma



Taiga riehui tarhassa Pellan, Pikun ja Hillan kanssa, mutta malttoi pysähtyä hetkeksi ja mie kerkesin näpätä tytöstä kameralla kuvan