Taigan Hoitokirja

[Anne]

Kansi © Inkeri - kannen kuvat © Anne L

[wear]

05.07.08 tiistai - tuttuja

Hallakko ponitamma käveli rauhallisena vierelläni. Kuiva sora rahisi jalkojemme alla, ja aurinko porotti kuumana korkealla taivaalla. Metsätie kaartui loivasti oikealle, jonka jälkeen jatkoimme kapeaa polkua seuraten pellonlaitaa pitkin. Siinä kävellessämme, mina tihrustin aurigon paisteesta häikäistyvin silmin maisemaa. Puiden takaa pilkotti liekkikalliot, ja iloisesti liplattava liekkijärvi. Katselin hetken pitkien heinien aaltoilua tuulessa, ja seurasin sivusilmällä pienen varpusen iloista lentoa. Taigakin näytti nauttivan lämpimästä kesäpäivästä, ja yhdessä olosta. Siitä oli taas pitkä aika kun viimeksi olin tammaa hellimässä. Enää ei olisi edes kesälomaa kauaa jäljellä, joka tarkoittaisi tietenkin koulujen alkamista, ja sitten olisi yhä vähemmän aikaa tallilla oleiluun. Huokaisten karkotin ikävät ajatukset pois, ja päätin keskittyä vain tähän hetkeen. Aijoin nauttia kaikin siemauksin Taigan seurasta, ja ihanista maisemista likkijärven rannalla.

Taiga palautti minut nopeasti takaisin tähän hetkeen hätkähtämällä läheisestä puskasta kuuluvaa rahinaa. Hiirakko tamma haisteli uteliaana tuulta. Sen kaunis, pörröinen pää nousi ylös, ja valppaat, ystävälliset silmät tarkkailivat ympäristöä. – Mitä sä siellä näet, tyttönen? Virkoin tammalle. Taiga vastasi hirnahtamalla kimeästi liekkijärven suuntaan. Tamma alkoi steppailla hermostuneena, ja jouduin nykäisemään kerran tiukasti saadakseni ponin taas ruotuun. Hiukan kummastuneena tamma vilkaisi minua, ja hirnahti sitten uudestaan. Tällä kertaa se ei kuitenkaan ryhtynyt steppailemaan, vaan odotti rauhallisena. Pian liekkijärven suunnalta kuuluikin hirnahdus. Minäkin aloin käydä uteliaaksi, ja lähdin johdattamaan Taigaa eteenpäin pitkin polkua. Pian meitä vastaan astelikin pieni shetlanninponi, iloisesti naurava, ruskeatukkainen tyttö selässään.

– No terve wertsukka! Pipsa huudahti, ja hoputti pienen ratsunsa raviin. Miedän kohdallemme päästyään hän pysäytti poninsa.
– Sua ei olekkaan nyt näkynyt vähään aikaan. Me ollaan muiden kanssa jo ihmetelty, että minne se meidän wear on oikeen hävinnyt!? Mut joo, siis näitkö sä jo sen uuden hepan, Tiian? Tai sen ponin, Akseliko se oli vai mikä? Ne on ihan hirmu sööttejä! Tyttö papatti, antamatta minulle juuri suunvuoroa. Viimein kun Pipsa hiljeni, tyttö katseli minua hetken hymyillen, ja repesi sitten nauruun.
– Sä olet kummallinen tyttö, Pipsa, virkoin totisena, mutta pian minäkin tyrskin naurusta.
Hetken kikatettuamme, lähdimme palaamaan yhtä matkaa kohti Seppelettä. Suurimman osan ajasta Pipsan suu kävi taukoamatta, eikä se minua juurikaan haitannut. Oli kiva kuunnella tytön selityksiä viime viikkojen tapahtumista.

Tallissa tiemme erosivat. Pipsa kiikutti Pampulan suoraan pesulle, koska tamma oli kuulemma käynyt jossain mutaojassa uimassa. Minä taas kiikutin Taigan tamman omaan karsinaan. Poni puhisi tyytyväisenä heittäessäni sille päiväheinät eteen. Tamma haukkasi ison tupon heinää suuhunsa, ja tuli sitten luokseni rapsutettavaksi. Kun poni oli taas pureskellut suunsa tyhjäksi, se kävi hakemassa vähän lisää, ja palasi takaisin hellittäväksi. Hymyilin tamman touhuille.
– Katos, wearkos se siinä? Taigan ovelle ilmestynyt Jaakko virkkoi virnistellen. – Joo, ihan ilmielävänä, sanoin, ja katsahdin Jaakkoon hymyillen. Myös Anne sattui kävelemään taigan karsinan ohi, ja tämäkin huikkasi iloisen tervehdyksen.
– Taiga onkin kaivannut sua, Anne sanoi, kun kiiruhti toisen kerran ohitsemme. Jaakko nyökytti päätään hymyillen.

Kun muutama muukin tuttu, ja vähän tuntemattomampi hoitaja oli käynyt Taigan karsinalla meitä moikkaamassa, saimme viimein olla tamman kanssa hetkisen kahdestaan. Suljettuani karsinan oven, kaivoin Taigan harjapakista pölyharjan, jolla suin tamman reippain ottein puhtaaksi. Poni nautiskeli hoidosta silmät ummessa, eikä se herännyt horroksestaan edes halaillessani, ja rapsutellessani sitä.
- Ehkä sä olet huomenna virkeämpi, tuhahdin, painoin tamman otsalle suukon, ja livahdin ulos karsinasta. Kun olin kiikuttanut Taigan harjapakin paikoilleen, pöllähti Pipsa eteeni tallikäytävällä.
- Kotiin menossa? Tyttö kysyi. Nyökkäsin, ja niimpä lähdimme Pipsan kanssa yhtä matkaa polkemaan hiekkatietä pitkin.

wear&Taiga

eli siis wear palailee nyt lomilta, ja rupeaa nyt superybermahti aktiiviseksi. (ja kirjotan huomenissa sen leirin kehyskertomuksen)

[wear]

06.08.08 keskiviikko - Hevostelua (:

- Millon teillä alkaa koulu? Carkki kysäisi meidän istuessa oleskeluhuoneen sohvilla uupuneina. – Ens tiistaina, joka vastasi laiskasti. – Meillä alkaa jo maanantaina, toinen sanoi. – Just, mulla on alkanut jo, Carkki tuhahti, ja hörppäsi lisää kaakaota mukistaan. Minä en juurikaan jaksanut seurata keskustelun kulkua, vaan keskityin selaamaan tuoretta hevoshullua. Lukaisin nopeasti mielenkiintoisimmat haastattelut ja muut jutut lävitse, nousin sitten ylös sohvalta, ja laahustin raput alas talliin.

Tallissa olin törmätä Blondin satulaa raahaavaan Rossiin. Tyttö meinasi tuiskahtaa nenälleen tallin käytävälle minuun törmätessään, ja viime hetkellä sain kiinni tytön hihansuusta.
– Huh, kiitos. Jos mä olisin nyt kaatunut, niin Blondi ei pääsisi vielä tänäänkään kunnon treenille, Ros naurahti väsyneenä.
– Onneksi Mariel lupasi nyt auttaa sen kanssa vähän, ja Carkkikin puhu jotain sen suuntaista, että olisi myös kiinnostunut auttamaan. Mulla kun ei oikein enää ole paljoa aikaa Blondille, Ros sanoi vähän surullisena.
– Eiköhän kaikki järjesty kuitenkin parhainpäin, virkoin, ja katsoin Rossia myötätuntoisesti. Tyttö mumisi jotain epämääräistä vastaukseksi, ja jatkoi sitten matkaansa Blondin karsinalle.

Minun saapuessa tarhan portille, seisoi Taiga jo innokkaana portilla. Tamma halusi selvästikkin sisälle ruoan ääreen, eikä malttanut oikein enää odotella. Minun napatessa riimunarua aidalta Taiga kuopi ja hirnui hermostuneena. Sen muut kaverit oli jo otettu sisälle, ja se oli ainoana jäänyt enää ulkoilemaan.
– Kuules, hätähousu, mä teen kaiken niin nopeasti kun vaan pystyn, tuhahdin tammalle, ja napsautin ripein ottein narun kiinni riimun lenkkiin. Taiga suorastaan ryntäsi ulos tarhasta, melkein liiskaten minut tarhan porttia vasten. Toruin tammaa vihaisella äänellä, ja napakalla nykäisyllä riimunarusta.
– Mitä sä tollai rupeat hevostelemaan? Alahan käyttäytyä nuori neiti, tai mä en vie sua ollenkaan sisälle! Puhahdin, ja Taiga käänteli korviaan uteliaasti ääntäni kuunnellen. Tammassa ei näkynyt ollenkaan katumusta äskeisen tempauksen takia, ja en voinut kuin nauraa ponin hölmistyneelle ilmeelle.
– Etkö sä oikein pysynyt kärryillä? Kysäisin tammalta nauraen, ja lähdin taluttamaan sitä kohti tallia.

Tallissa talutin innokkaana puolelta toiselle pomppivan Taigan suoraan karsinaan, jossa poni syöksyikin heti ruoan kimppuun. Seurasin hetken tamman ahmimista huvittuneena, ja peruutin sitten karsinasta ulos. Suljettuani oven kävin hakemassa kottikärryt ja talikon tallin seinustalta, ja aloin putsata Taigan karsinaa. Poni osasi onneksi seistä todella hienosti poissa tieltä koko putsauksen ajan. Heitettyäni viimeisenkin lantakasan kottareihin, kaivoin Taigalle namin taskustani, ja kehuin tammaa paljon. Poni nautti suuresti saamastaan huomiosta, ja se innostui pitämään minulle hörinäkonsertin. Kuuntelin tamman ääntelyä virnistellen, ja viimein kun poni lopetti, moiskautin suukon Taigan otsalle.

Palautettuani kottarit paikoilleen, ja haettuani Taigalle saavillisen puhdasta juomavettä, hain tamman harjat, ja aloin sukimaan sitä puhtaaksi. Myös tästä Taiga nautiskeli tuhisten ja höristen hiljaisesti. Vilkuilin hymyillen ponin lerpsuttavaa alahuulta, ja pian ummistuvia silmiä.
– Mun oma pikku unikeko, kuiskasin Taigalle, ja painoin kasvoni vasten tamman paksua harjaa.

wear&taiga



Wear: 194HM

[wear]

raapustin tossa aamulla tälläsen kuvan Taiga-tammasesta. (:

[wear]

07.08.08 torstai - Pikkuesteitä

Harjailin Taigaa kaikessa rauhassa. Oli iltapäivä, eikä tallilla kumma kyllä ollut juuri laisinkaan ihmsiä. Vain Jaakko hääräsi rikkoutuneen vesihanan ääressä, ja Anne taisi olla ratsastamassa Ristolla. Myös Josefiinan olin nähnyt vilaukselta, muuten talli oli hiljainen. Pöly lensi korkealle ilmaan minun vedellessä Taigaa puhtaaksi pölyharjalla. Taiga oli alkanut hilseilemään näin kesäaikaan, ja siihen auttaisi luultavasti vain hilse-shamppoo. Tänään olin kuitenkin päättänyt harjoitella ponin kanssa vähän esteitä, pitkästä aikaa.
- Saapa nähdä mitten meiltä ne esteet sujuu, tokaisin uinuvalle tammalle. Taiga käänsi korviaan hiukan kuunnellessaan puhettani.
- Voi kuule olla että sun vatsa jää niihin esteisiin kiinni. Olet sä sen verran päässyt kesällä lihomaan, tyttöseni, rupattelin Taigalle.
- Kenelle sä oikein höpiset, Taigan karsinan ohi kävelevä Jaakko vinuili.
- En ainakaan sulle, totesin Jaakolle myrkyllisesti. Tuhahtaen mies jatkoi matkaansa kohti toimistoa.

Harajttuani Taigan kiiltäväksi, suittuani sen paksun harjan jotenkuten siistiksi, ja puhdistettuani ponin kaviot, kipaisin varustehuoneesta hakemassa Taigan satulan ja suitset. Taiga luimisti korvansa astellessani satula sylissäni karsinaan.
- Kuules nyt tyttö, et sä noin voi ruveta käyttäytymään! Pienet alottelijat pelkää sua jos sä luimistelet ja kalisuttelet hampaitasi vasten kaltereita, virkoin Taigalle vähän huvittuneena. Tamma kuittasi toruni polkaisemalla vihaisesti lattiaa etukaviollaan.
- Pöhkö! Tuhahdin, ja nostin satulan Taigan selkään. Oiottuani satulahuovan, kiinnitin satulavyön molemmilta puolilta. Ennen vyö oli mennyt molemmilta puolilta kolmansiin reikiin, nyt sain kovin ponnistuksin sen vain toiseen.
- Vedäpäs se iso mahasi nyt sisälle, äläkä viitsi ainakaan enempää pullistella! Tää vyöhän ratkeaa kohta! Huokaisin väsyneenä. Taiga vilkaisi minua uteliaana.
- Mitä sä siellä nyt puhiset? Se tuntui kysyvän vähän huvittuneena.
Haettuani oman ratsastusvarusteeni, lähdin kävelemään Taiga laiskasti perässäni kopsutellen kohti kenttää.

Kentällä nousin reippaasti Taigan selkään, mittasin jalustinhihnat sopiviksi, ja sain kiristettyä satulavyötä vielä yhdellä reiällä. Keräsin sitten ohjat käteeni, ja ohjasin Taigan uralle reippaassa käynnissä.
Veryttelynä työskentelin ensin käynnissä. Tein paljon erillaisia väistöjä, voltteja, ja askeleenpidennyksiä. Taiga oli alussa todella tahmea, ja tamma yritti kaikin keinoin väistellä apujani. Vasta laukattuamme muutaman kierroksen molempiin suuntiin, alkoi Taiga näyttää nöyrtymisen merkkejä. Pikkuhiljaa tamman jäykkyys katosi, ja se nyökäytti päänsä alas. Taputin nopeasti Taigaa kiitokseksi, ja jatkoin sitten harjoituksiamme.

Aloitin esteharjoitukset puomeilla. Anne oli varmaankin edelliseltä tunnilta jättänyt puomit siihen, joten päätin käyttää niitä nyt hyväkseni. Aloitin ensin ihan tavallisella ylityksellä reippaassa ravissa. Koitin pitää Taigan askeleet tasaisina, ja itse kiinnitin erityisesti huomiota katseeseeni. Se ei saanut harhailla kesken puomien alas, vaan minun piti tiukasti katsoa suoraan eteenpäin ponin korvien välistä. Kun tämä harjoitus sujui hyvin, kokeilin seuraavaksi muutamaa, noin 40 senttistä ristikkoa. Molemmissa oli ravipuomi edessä, eli lähestyminen tapahtuisi ravissa. Taiga hieman innostuin pikkuesteitä, ja ne ylitettyään poni pukkasi muutaman ilopukin.

Seuraavaksi kokeilin 60 senttiseksi nostettua valkopunaista okseria. Lähestyimme nyt laukassa, ja kääntäessäni taigan kohti estettä, tamma puri kuolaimeen kiinni, ja kiisi suoraan esteelle täydessä vauhdissa. Minä yritin myötäillä hypyssä mukana, ja heti laskeuduttuamme alas, otin Taigan voimakkaasti takaisin kädelle. Poni protestoi potkaisemalla vihaisesti taaksepäin.
Kokeilin okseria uudestaan. Tällä kertaa olin varautunut Taigan kiihdytykseen, ja pidin tamman kädellä aivan esteelle asti. Vasta juuri ennen hyppyä annoin Taigalle vähän ohjaa, jolloin tamma saisi itse etsiä askeleet. Liitelimme nyt siististi yli, ja laskeuduimme vähän horjuen alas. Taputin nyt Taigaa tyytyväisenä kaulalle, laukkasin vielä muutaman ison voltin, ja hidastin tamman sitten raviin. Tämä saisi riittää tältä päivältä.

Jäähdyttelyn jälkeen Taiga pääsi pesulle. Tamman kunto oli selvästi rapistunut, koska poni oli aivan hikinen pienen estetreenimme jälkeen. Mitään kovin raskastahan emme olleet tehneet, eikä ulkona ollut lämmintäkään. Taigalla oli siis tällä hetkellä todella huono peruskunto.
- Nyt me ruvetaan kuules poni kunnolla treenaamaan, eihän tästä muuten tule mitään, virkoin pesukarsinassa märkänä seisovalle tammalle. Juuri silloin Taiga ravisteli itsensä kuivaksi, lennättäen kaiken veden minun päälleni!

Kuivattuani Taigan hikiviilalla ja pyyhkeellä, heitin vielä kevyen viltin ponin selkään, ja kiinnitin sen loimivyöllä. Tarkistin sitten Taigan juomakupin toimivuuden, pyyhkäisin nopeasti ruokakupin puhtaaksi, ja jäin sen jälkeen hetkeksi rapsuttelemaan Taigaa. Tamma tunki hellyydenkipeänä päänsä syliini, ja yritti maistella takkini vetoketjua. Hymyillen työnsin tamman turvan vähän kauemmaksi, suukotin nopeasti ponia turvalle, ja peruutin karsinasta ulos.

wear&taiga

[wear]

08.08.08(!!) perjantai - Kiukuttelua

Lakaisin vimmoissani tallin lattiaa nykyvin liikkein. Harja heilui vinhaa vauhtia käsissäni, ja kuiva hiekka pölysi tallissa. – Ääh! Murahdin vihaisesti huomatessani sankan pölyn tallissa. Viipotin nopeasti ovelle, ja kiskaisin sen voimalla auki. Tuulenpuuska selvitti nopeasti tallin ilman, eikä ilma enää pölissyt pahasti. Huokaisten vetäisin oven takaisin kiinni, ja kiiruhdin vesipisteelle. Siellä täytin kastelukannun vedellä, ja kastelin vähän käytävää, ennen kuin aloitin taas lakaisemin. Tällä kertaa en enää hukkunut pölyyn, vaan sain homman tehtyä reippaasti.

Lakaistuani lattian lähdin lampsimaan kohti tarhoja. Taiga seisoskeli portin pielessä muutaman muun ponin kanssa, ja samalla sekunnilla kun mina ilmestyin ponien näköpiiriin, ne ryntäsivät kaikki tarhan toiseen päähän. Sieltä ne vilkuilivat minua ilkkuen, ja taisi yksi jopa näyttää kieltään. – Nyt mä en ihan oikeasti ole leikki-tuulella! Alas tulla nyt tänne, Taiga! Huusin tammalle. Taiga seisoi hetken epäröiden paikoillaan, vilkaisi sitten minua hämmentyneenä, otti yhden askeleen kohti, ja pysähtyi. Poni kääntyi 180 astetta ympäri, ja käveli puiden taakse turvaan. – Johan on markkinat! Puhahdin, ja päätin käyttää toista taktiikkaa. Kaivoin taskustani muutaman porkkanan, ja sitä ilmassa heilutellen vihelsin Taigalle. Tamma käänsi korvansa höröön, ja suorastaan laukkasi syliini. Nappasin salamana ponin riimusta kiinni heti lähietäisyydelle päästyäni, ja tarjosin Taigalle sitten porkkanat. Poni rouskutti ne tyytyväisenä, ja huomasi vasta sitten jääneensä kiinni. – Siitäs sait. Totesin tammalle, ja virnistin.

Tallissa sidoin Taigan käytävälle. – Ja seisotkin siinä! Varoitin tammaa mahdollisimman vakaalla äänellä, ja kipaisin sitten hakemassa harjapakin. Kun palasin käytävälle, seisoi Taiga siinä, edelleen hienosti aloillaan, mutta riimunarun poikki purreena. Narusta roikkui enää säälittävä pätkä Taigan riimussa, ja loppuosa oli edelleen kiinni harjauspuomissa. Huokaisten talutin ponin sen omaan karsinaan, ja riisuin siellä riimun Taigan päästä. Poni hörähti iloisesti, ja ryhtyi uteliaana haistelemaan sylissäni olevaa harjakoria. Hymyilin vähän tamman touhuille, ja alkaessani harjaamaan sitä, olo tuntui selvästi huojentuneemmalta kuin aiemmin. – Sä olet mulle terapiaa, tiesitkös? Selitin tammalle, ja halasin sitä harjailun lomassa hellästi.

wear&taiga

sori tällänen pikahoito.

[wear]

09.08.08 lauantai - Maastoilemassa

Lauleskellen harjasin Taigaa. Poni seisoskeli uteliaana harjauspuomin edessä, tutkien ja pureskellen puuta keskittyneenä. Tunnelma oli aivan toinen kuin eilen, nyt elämä tuntui hymyilevän. Rapsuttelin rakastavasti Taigaa korvan takaa, silittelin tamman pörröistä päätä, ja suukottelin sen samettista turpaa. Tamma taisi olla ihan pyörällä päästään saadessaan niin paljoan huomiota yhdellä kertaa!

- Mitäs te täällä kuhertelette Taigan kanssa? Pipsa kysäisi naureskellen hyväntuulisena.
- Mitäs tässä. Kunhan nautitaan kesästä, vastasin tytölle, ja halasin Taigaa vielä kerran hellästi.
- Olrait. Oiskos sulla aikaa lähteä pikku maastolenkille? Mun pitäis nääs liikuttaa Bertti-poju, enkä viitsis millään hikoilla kentällä näin hienona päivänä. Pipsa ehdotti.
- Joo, mikä ettei. Mutta ennen sitä mun pitää vielä käydä vaihtamassa omat vaatteet, ja varustaa Taiga. Sopiiko 15 minuutin päässä tässä pihalla? Huikkasin Pipsalle, ja rupesin jo irrottamaan taigan riimunarua puomista. Pipsa nyökkäsi vastaukseksi, ja kiiruhti sitten talliin.

Vaihdettuani omat varusteeni, kiiruhdin takaisin talliin, ja ryntäsin Taigan kimppuun satula, ja suitset aseinani. Kuitenkin, juuri kun olin saanut suitset tammalle päähän, ja aloin laittamaan satulaa, kompastuin Taigan harjapakkiin, ja lensin nenälleni maahan. Voihkien nousin ylös, raivistelin pölyt vaatteistani, ja tarkistin sitten satulan. Se ei onneksi ollut mennyt rikki.
- Tää oli varmaankin kohtalon ivaa. Ehkä meidän sitten pitäisi mennä tosiaan ilman tätä satulaa. Virkoin, ja vein satulan sitten takaisin paikoilleen.

Palatessani Taigan karsinalle, seisoi Pipsa jo Bertin kanssa täydessä sotavalmiudessa keskellä käytävää.
- Mäkin olen nyt valmis. Sanoin, ja painoin kypärän päähäni.
- Me Taigan kanssa jätetään tänään satula homehtumaan talliin. Selitin Pipsalle huomatessani tytön kummastuneen ilmeen.
- Okei. Mut tules nyt, kello on jo vaikka mitä, ja mä haluaisin vielä säädylliseen aikaan päästä kotiin.

Kohta istuimme jo ratsujemme selissä, matkalla kohti kesantopeltoa, jolla olimme ajatelleet vähän päästellä poneista höyryjä. Molemmat, sekä Bert, että Taiga olivat nimittäin viettäneet eilen vähän sateisen sään takia melkein koko päivän sisällä. Eli nyt niillä olisi vielä lisää energiaa kulutettavana.
Rupattelimme Pipsan kanssa niitä näitä ponien kävellessä rauhallisina vierekkäin. Taiga tuntui tänään varsin vireältä, kuten arvata saattaa, muttei mitenkään liian levottomalta. Tuntui mukavalta istua pitkästä aikaa Taigan paljaalla, lämpimällä selällä.

Seuraavassa hiekkatien mutkassa hevoset valpastuivat. Ne molemmat nostivat samanaikaisesti päitään, ja jännittyivät. Huomasin pipsan keräävän ohjia hätäisesti käsiinsä, ja minä toimin samoin. Kun sitten kulman takaa vähän ajan päästä kaahasi hevoskärryt täyttä vauhtia, pomppien ja huojuen, hyppäsivät sekä Taiga, että Bert säikähdyksestä ojan pientäreen yli metsään. Kun kärryjen kyydissä istuva poika huomasi meidät, hän pysäytti yhdellä napakalla nykäisyllä kärryjen edessä olevan hevosen.
– Oletteks te kunnossa? Poika huikkasi tähyillen metsään, jossa ratsumme seisoivat.
– Joo, kaikki hyvin, Pipsa piipitti Bertin selästä. Ohjasimme vähän noloina ponit takaisin tielle, ja vilkuilimme poikaa sivusilmällä. Vasta vähän ajan päästä tunnistin pojan Tapiksi, Artsin serkuksi, joka tätä nykyään työskenteli ravitallilla.
– Tehän ootte Seppeleestä, eikö? Mä luulen että ollaan joskus tavattukkin, vai oonko mä ihan väärässä? Tappi tiedusteli. Poika hymyili ystävällisesti, ja katseli meitä vähän ujona.
– Joo, kyllä me taidetaan olla joskus tavattu. Ettekö te käynytkin Artsin kanssa joskus käymässä Seppeleessä? Ainakin mä muistelisin niin.. Selitin, ja punastuin vähän. Tappi vilkaisi minua virnistellen. Poika ei virnistänyt ilkeästi tai muutenkaan vahingoniloisesti, vaan ystävällisesti, ja jotenkin iloisesti. Huomasin hymykuopat pojan ruskettuneilla poskilla, ja tunsin punan nousevan uudestaan kasvoilleni.
– Oli kiva jutella tytöt, nähdään taas! Tappi huikkasi, loi vielä viimeisen hymyn meille, ja ajoi siten matkoihinsa. Tuijotimme hämmentyneinä pojan perään.

– Näitkö mitten se hymyili meille? Ja mitkä hymykuopat! Aww!! Pipsa hehkutti jatkaessamme matkaa.
– Mm, vastasin Pipsalle, ja näpräsin vähän hämmentyneenä Taigan ohjia.
– Älä nyt wear, mä huomaan että sä oot lätkässä siihen. Pipsa kiusoitteli, ja virnisti hyväntuulisena.
– Äh, enhän ole! Vastasin närkästyneenä. Pipsa vilkaisi minuun “niin varmaan juu, kyllä mä tiedän paremmin” katsellaa, ja jatkoimme matkaa hiljaisuuden vallitessa.

Käytyämme laukkaamassa kesantopellolla, palasimme samaa reittiä takaisin kotiinpäin. Taiga tuntui vieläkin virkeältä ja menohaluiselta, eikä Bertkään ollut väsähtänyt laukan jälkeen, joten taitoimme kotimatkan suurimmaksi osaksi ravissa. Ponit ravasivat vierekkäin kiirehtimättä, ja me Pipsan kanssa pystyimme vain nauttia kyydistä.

Talliin asti päästyämme riisuimme hepoilta kamat, pyyhkäisimme ne nopeasti, ja harjasimme ratsumme läpi. Taiga ei onneksi ollut hionnut juuri yhtään, ja olin ennen ratsastusta hoitanut ponin niin hyvin, ettei pölyäkään irronnut karvapeitteestä. Eli juotettuani Taigan, pakkasin omat tavarani, ja lähdin Pipsan kanssa pyöräilemään kotia kohti.

wear&taiga<3

198 hm

[wear]

10.08.08 sunnuntai - irtohypytystä pitkästä aikaa

Aurinko pilkotti tummien pilvien lomasta enää hiukan, ja tiesin sateen tulevan aivan kohta. Nopeasti hilpaisin tallipihan poikki maneesille Taiga vierelläni jolkottaen. Olin sujauttanut ponille riimun päähän, ja napannut vähän nameja taskuuni. Tänään olisi juuri sopivasti aikaa kokeilla vähän irtohypytystä pitkästä aikaa.

Päästyämme maneesin suojiin, tarkistin vielä että paikka oli tyhjä, ja suljin sitten oven perässämme. Napsautin halogeeni lamput päälle, ja kävelin sitten kentän keskelle. Taiga seisoi jännittyneenä aloillaan minun räpeltäessä riimuanrua irti riimusta. Ponin karva kiilsi puhtauttaan minun hinkattua sitä viimeisen kaksituntisen. Tamma oli nimittäin ilahduttanut minua käymällä piehtaroimassa tarhan mutaisimmassa kohdassa, kuten poneilla oli usein tapana.

Kun naksautin narun viiemin irti, singahti Taiga samantien matkaan. Poni laukkasi maneesin toiseen päähän villisti pukitellen, kääntyi, ja palasi samaa haipakkaa takaisin. Se oli pukittaessaan 180 asteen kulmassa. Poni näytti ihan villiponilta, kesyttämättömältä, ja vaaralliselta.

Kokeilin viheltämistä. Arvelin ettei poni varmaankaan nyt kuuntelisi minun ohjeitani, kun oli mahdollisuus purkaa energioita paljon kivemmalla tavalla. Hämmästyksekseni Taiga kuitenkin hidasti vauhtiaan kuultuaan vihellykseni, kääntyi, ja ravasi innokkaasti hanta kaarella luokseni. Poni tuuppasi rempseästi olkapäätäni, ja oli selvästi nameja vailla. Hämmästyneenä ponin toiminnasta kaivoin nopeasti namin taskustani, ja ojensin sen tammalle. Taigan hotkaitua herkku parempiin suihin, se käännähti ympäri, ja lähti taas laukkaamaan pukitellen toiseen päätyyn.

Kun taiga oli vähän rauhoittunut, ja poni seisoi maneesin oven edessä haistellen sitä uteliaana, mina kävin kokoamassa muutaman pienen esteen ponille. Kutsuin sitten Taigan luoseni, ja nappasin ponin riimusta hellän otteen. Taiga ei vastustellut kun talutin sitä vierelläni kohti esteitä. Vähän ennen esteitä päästin irti, ja maiskutin vähän. Taiga käänsin korvansa terhakkaasti höröön, ja liiteli pienen ristikon, ja okserin ylitse vaivattomasti. Kun poni oli etsteiden jälkeen vähän saanut riehua ja pomppia, kutsuin sen taas luokseni, ja toistin tehtävän. Sen jälkeen korotin esteen noin 80 senttisiksi, ja nekin Taiga suoritti helposti. Poni loikkasi suurella loikalla okserin ylitse, ja jatkoi pukkilaukkaa toiseen päätyyn. Siellä tamma pysähtyi puuskuttamaan.
- Riittäisiköhän tää tältä päivältä tyttö? Kysäisin tammalta, joka raskaasti puhaltaen lähti kävelemään luokseni. Säpsähdimme molemmat kuin kuulimme jonkun puhuttelevan meitä.

- Toi poni hyppäsi tosi hienosti! Sehän on Taiga, eikö niin? Pieni tyttö kysäisi. Tämä istui katsomossa, ja seurasi liikkeitämme uteliaana.
- Joo, on tää. Etkös sä ole se Loviisa, Josefiinanpikkusisko? Varmistin, vaikka oli nyt aika varma asiasta tutkailtuani tytön kasvoja tarkemmin. Tämä näytti todella samalta kuin isosiskonsa. Molemmilla oli häkellyttävän samanlaiset silmät, ja kasvinpiirteet. Hymyilin tytölle ystävällisesti.
- Saanko mä tulla silittämään Taigaa? Tyttö kysyi vähän ujona. Nyökkäsin, j pian Loviisa jo seisoi Taigan vierellä, silittäen sitä varovasti.
- Oi että tää on ihana! Tosi suloinen! Tyttö hihkaisi, kun Taiga ryhtyi tutkimaan tämän taskuja uteliaana. Hymähdin ponin touhuille.

Kävelin Taiga perässäni ympäri maneesia jäähdytelläkseni sen. Loviisa käveli minun vierelläni selittäen innostuneena Pikusta. Hymyilin tytön innokkuudelle, ja muistin itsekkin olleeni joskus samanlainen. Aivan yhtä toihkeissanu uudesta, ensimmäisestä hoitsustani. Vilkaisin svusilmällä Taigaa. Poni käveli rauhallisena aivan takanani, turpa selkääni vasten painettuna.

Jäähdyteltyäni Taigan kävelin Loviisan kanssa yhtä matkaa tallille. Kun astuimme talliin sisälle, Loviisa huikkasi minulle heipat, ja kiiruhdi Pikun karsinalle. Hymähtäen talutin Taigan tallikäytävän poikki sen omaan karsinaan, jossa riisuin riimun tammalta. Taiga hörähti väsyneesti minun halatessa sitä hellästi.

wear&taiga

199 hoitotarina! Vielä yks niin 200 menee rikki.

[wear]

12.08.08 tiistai - kateutta ilmassa

Istuin kyllästyneenä maneesin kovalla penkillä. Seurasin silmä kovana jatkokurssia, johon Taiga oli joutunut. Pipsakin istui vieressäni otsa kurtussa. Oppilaat istuivat ratsujensa selissä velttoina. Jalat vispasivat edes takas, kädet heiluivat, ja pohkeet pamputtivat ponein kulkiä armottomina. Pipsa huokaisi syvään, ja katsahti minuun.
- Tää ei ole mitään kaunista katsottavaa, tyttö huoahti.
- Niimpä, vastasin. Seurasin nyt katseellani Taigalla ratsastavaa, punatukkaista tyttöä. Tämä kiskoi taigaa suusta kaikin voimin, ja kun poni sitten pysähtyi, tyttö palkitsi sen potkaisemalla vihaisesti pohkeillaan. Taiga ei pitänyt tälläisestä käsittelystä, ja tamma yritti kaikin keinoin välttää tytön apuja, ja luikahtaa sen alta pois. Ratsastaja oli kuitenkin päättäväinen, ja tiukasti vasemmasta ohjasta vetäen kaartoi Taigan voltille.
- Annukka, hellitä vähän niistä Taigan ohjista, se kääntyy jo niin paljon kuin pystyy! Anne neuvoi, mutta tyttö ei korvaansa lotkauttanut Annen ohjeille, vaan potkaisi Taigaa uudelleen pohkeilla. Minä purin huulta etten olisi alkanut kirkumaan tytölle. Näin miten Taiga epätoivoisesti yritti pudottaa ratsastajansa selästä, mutta joka kerta tyttö rankaisi sitä raipalla tai pohkeella. Kun oli seurannut tuntia vielä viitisen minuttia, sain lopulta tarpeekseni, ja pakenin maneesista Pipsa kannoillani oleskeluhuoneeseen.

Oleskeluhuoneen sohvalla istuskelikin jo muutama tuttu naama, joita moikkasimme Pipsan kanssa molemmat vähän apeina.
- Höh, mikäs nyt on? Chao kysyi kummastuneena, seurattuaan meitä katseellaan vähän aikaa.
- Me oltiin just kattomassa jatkokurssilaisten tuntia. Ponit saa kyllä siinä aikamoista kyytiä, Pipsa vastasi Chaolle, joka nyökkäili tietäväisenä.
- Joo-o, se on kyl aika raakaa, tyttö sanoi myötätuntoisesti.

Poristuamme puolisentuntia kaakaota hörppien oleskeluhuoneen sohvilla, minä sipsutin tallin puolelle, odottelemaan jatkokurssin päättymistä. Kun kello sitten lopultä näytti tasain neljää, minä juoksin suoraan ratsastuskentälle, jossa kiiruhdin Taigan luokse. Tamman ratsastaja oli juuri noussut alas selästä, ja oli nostamassa jalustimia ylös minun astellessa paikalle. Taiga hörähti tuttavallisesti minut tunnistaessaan, saaden ratsastajan vilkaisemaan minua vihaisesti.
- Mä voisin auttaa sua riisumaan Taigalta varusteet, ehdotin tytölle.
- Ei kiitos, mä pärjään itsekkin, Tyttö vastasi, ja vilkaisi minua kuin halpaa makkaraa. Niimpä jäin orpona seisomaan keskelle ratsastuskenttää, Annukaksi kutsutun tytön taluttaessa hoitsuani kohti tallia.

Hetken seistyäni hämmentyneenä paikoillani, lähdin juoksemaan Taigan ja Annukan perään. Kun saavuin sitten Taigan karsinan oven eteen norkoilemaan, Annukka mulkaisi minua murhaavasti, ja riisuttuaan satulan Taigalta, heitti sen suoraan syliini. Otin satulan typertyneenä vastaan.

- Jos sä kerta haluat auttaa, niin vie se satula vaikka paikoilleen. Annukka sanoi, ja jatkoi sitten Taigan suitsien purkamista. Hämmentyneenä kiikutin satulan satulahuoneeseen, ja pujotin sen omalle paikalleen telineeseen.
Kun palasin Taigan karsinalle, oli Annukka riisunut jo ponilta suitset, ja harjaili sitä innokkaasti. Taiga seisoi apaattisena aloillaan, eikä näyttänyt juurikaan edes huomaavan ratsastajaa karsinassaan. Minä kävelin hitaasti taigan karsinan ovelle, ja kun kurkotin karsinan puolioven ylitse rapsuttaakseni Taigaa, asteli Annukka luokseni.
- Mä harjaan tätä nyt, sä voit lähteä. Tyttö tuhahti, ja palasi sitten harjaamaan Taigaa. Huokaisten katsahdin vielä Taigaa, joka seisoi korvat höröllä, minua uteliaana katsellen. Vilkaisin vielä nopeasti Taigaa harjailevaan Annukkaan, joka nyt oli siirtynyt harjailemaan ponin päätä, samalla leperrellen sille. Tunsin kateuden vihlaisun syvällä sisimmässäni, ja jouduin taas napauttamana hampaani kiinni huuliini, etten parahtaisi katkeraan itkuun. Itkua niellen kiirehdin satulahuoneeseen, ja vajosin toimettomana sohvan nurkkaan.

Palasin Taigan karsinalle vasta Annukan poistuttua karsinasta. Taiga kurkki uteliaana puoliovensa ylitse, ja minun astellessa paikalle, poni hörähti ystävällisesti. Annukka oli harjannut Taigan kieltämättä oikein puhtaaksi, ja saatoin nähdä tamman karvan kiiltävän valon osuessa siihen. Huokaisin syvään, ja painoin pääni vasten Taigan otsaa. Poni puhalsi lämmintä ilmaa käsilleni, ja kutitteli turpakarvoillaan poskeani. Hymyilin tammalle vähän surullisena.
- Sua ei kuule kukaan vie multa pois, kuiskasin Taigalle, ja kiedoin käteni hellästi ponin kaulan ympäri.

Hoidettuani Taigan yökuntoon, pyyhkäistyäni sen suitset ja muut varusteet puhtaiksi, pakkasin omat tavarani, ja lähdin lampsimaan kotia päin. Matkalla bussipysäkille huomasin Annukan, ja muutaman tämän kaverin kävelevän vähän matkan päässä edelläni. Bussipysäkille päästyämme tytöt jäivät vähän matkan päähän, ja näin Annukan kuiskuttelevan jotain, ja osoittelevan minua. Pian tytöt kävelivätkin lähemmäs, ja ryhtyivät juttelemaan toistensa hoitsutoiveista kuuluvalla äänellä. - Anne puhui jotain sellaista, että mä saisin alkaa hoitamaan Taigaa tässä lähiaikoina, Annukka sanoi ylimielisesti, ja sai kaverinsa huokailemaan kateellisina. Vilkaisin tyttöä suuttuneena. Tiesin, ettei tämä puhunut totta, mutta siltikin pieni epäilys kalvoi mieltäni. Sysäsin kuitenkin ne ajatuksen pois, ja tyydyin vain vilkaisemaan Annukkaa vihaisesti. Tämä vastasi katseeseeni ylimielisellä tuhahduksella, ja nousi pysäkille ajaneeseen bussiin. Katselin bussin menoa, ja tunsin itseni todella pieneksi ja avuttomaksi.

-wear&Taiga-

200 hm!

[wear]

17.08.08 sunnuntai - tallihommia

Oli aikainen aamu. Viimeinen leiriyö oli vietetty rauhallisissa merkeissä Seppeleen leirimökeillä, ja matkasta uupuneet hoitajat olivat illalla kaatuneet lopen uupuneina sänkyihinsä. Vain Karo oli tainnut valvoa, eikä sekään mikään ihme ollut. Mari nimittäin oli loukkaantunut todella pahasti loppumatkasta, ja eläinlääkärin oli ollut pakko lopettaa se. Muutama polttava kyynel valahti poskelleni muistellessani Maria. En ollut kovin hyvin tuntenut tammaa, mutta muistin sen silti kauniina, kilttinä, pelottomana, ja muutenkin ystävällisenä tammana.

Nousin hiljaa sängystäni, ja sipsutin mökin toisella puolella sijaitsevaan keittiöön. Lattia narahteli vähän jalkojeni alla, ja tunsin pienen, viileän tuulahduksen varpaissani.
- Huomenta, tervehti minua keittiön pöydän ääressä kahvia hörppivä Ros. Tytön hiukset olivat sekaisin, ja kasvot vähän väsyneet.
- Huomenia, vastasin, ja lysähdin keittiön pöydän ääreen. Nostin jalkani ylös tuolille, ja kiedoin käteni niiden ympäri. Värisin vähän kylmästä.
- Ootas mä haen sulle viltin, sä näytät niin palelevalta, Ros sanoi, ja hävisi hetkeksi keittiöstä. Pieni, kotoisa huone oli täytetty erillaisilla kipoilla, tasoilla, mikrolla, ja kahvinkeitinkin löytyi. Kun Ros palasi, tämä heitti minulle pehmoisen villaviltin, johon kietouduin. Ros keitti myös minulle vähän kähvia, jota hörpin varovasti. En minä usein kahvia juonut, mutta joskus se teki ihan terää. Ros tuijotteli mukiaan vähän poissaolevana.
- Mitäs sulle ja Jaakolle? kysyin tytöltä varovasti. Huomasin Rossin punastuvan vähän, ja tämä rythyi tutkimaan keskittyneenä mukiaan koristavia kuvioita.
- Noh, en mä oikein tiedä, tyttö vastasi, ja hörppäsi taas mukistaan kahvia. Minä nyökyttelin tietävänä, join viimeiset tipat kahvistani, nousin ylös, kiitin Rossia, ja sipsutin takaisin sänkyni luokse. Vilkaisin yläpedissä tuhisevaa Marielia hymyillen, ja kaivoin sitten laukustani viiemisen puhtaan vaatekerran, jonka vetäisin päälle.

Tallissa oli hiljaista astellessani sisälle. Hämärä käytävä oli siisti, eikä kuulunut kuin tasaista heinän mussutusta. Aurinko paistoi sisälle talliin pölyisten ikkunoiden läpi, ja veino hevosen tuoksu täytti tallin. Kävelin hitaasti käytävän päästä päähän, moikkaillen ja rapsutellen jokaista hevosta erikseen. Ne näyttivät kaikki nautiskelevan koti tallissa olemisesta. Taigan karsinan kohdalla pysähdyin, avasin oven salvan, ja puikahdin sisälle. Hiirakko tamma tervehti minua matalalla hörähdyksellä. Astelin rauhallisena Taigan luokse, ja ojensin tammalle käteni haisteltavaksi. Poni nuuhkaisi kättäni, ja tuuppasi sitten minua hellästi kylkeen.
- Sustakin taitaa olla kiva olla taas kotona, eikö? tiedustelin tammalta hymyillen. Taiga vastasi työntämällä päänsä takaisin syvälle heinäkasaan.

Taigan saatua ruokailtua rauhassa, kävin hakemassa sen harjapakin, ja otin ponin ulos tallipihalle harjattavaksi. Kellon näytti tuolloin jo kahdeksaa, joten muutkin leiriläiset alkoivat kaivautua ylös sängyistään. Ensimmäisenä paikalle piipersivät Pipsa ja Sastu. Tytöt rupattelivat vähän unisina keskenään, ja moikkasivat minua iloisesti ohi kulkiessaan. Myös Chao ja Ros tallustelivat paikan päälle heti Pipsan ja Sastun jälkeen. Chao moikkasi minua iloisesti, ja Roskin nyökkäsi hymyillen.
- Sähän olet aikaisin jalkeilla, Chao huikkasi, ja poikkesi reitiltään tallia kohden Taigaa moikkaamaan. Tyttö rapsutti pientä ponia hellästi otsasta, ja leperteli sille.
- Taiga on kyllä hauska polle, Chao totesi virnistellen, kun Taiga tunki päätään tytön syliin rapsutuksien toivossa.

Harjattuani Taigan puhtaaksi, selvitin vielä ponin hänään ja harjan huolellisesti. Letitin sitten tamman valtoimenaan kummallekkin puolelle kaartuvan harjan taivutusleiteille, ja näpersin ponin paksuun etutukkaan sykerölle.
- Noin, oletpas sä nyt hieno, totesin ihatsellessani kätteni työtä. Taiga seisoi tasaisesti kaikilla neljällä jalallaan, ja kaulaansa ylhäällä koreasti pitäen. Se tiesi näyttävänsä nyt oikein hyvältä kiiltävässä turkissaan, ja letitetyssä harjassaa. Josefiinakin ilmestyi paikalle ihailemaan Taigaa.
- Se on oikeasti nyt tosi nättinä, tyttö huoahti, ja taputti Taigaa kaulalle.
- Joo, no saa luvankin näyttää hyvältä. Mä oon nyt yli tunnin puunannut ja putsannut sitä, vastasin Jossulle virnistäen.

Kohta talutin Taigan takaisin sisälle. Poni näytti tyytyväiseltä päästessään takaisin omaan karsinaansa heiniä mussuttamaan. Myös Pipsa ja Sastu olivat saaneet hoitsunsa puhtaiksi.
- Mun tekis hirveästi mieli ratsastamaan, Pipsa sanoi, ja vilkaisi karsinassaan nukkuvaa Pampulaa kohden.
- Joo, en mäkään taida tänään päästä. Anne sanoi että kaikilla hevosilla yritetään tänään pitää lepopäivää, kun ne on niin reippaasti kaikki jaksaneet edelliset viisi päivää tehdä hommia, selitin muille.
- Ihan hyvä vaan. Kyllä ne on lepopäivän ansainneetkin. Päästään varmaan huomenna sitten selkäänkin asti, Sastu virkkoi. Pipsakin nyökytteli päätään. Pian vierellemme ilmestyi iloisesti hymyilevä Anne.
- Mitäs tytöt? Tämä kysäisi. - Vieläkö teidän ahterit on ratsastamisesta kipeät?
- No ehkä vähän. Mutta silti me oltais tänäänkin haluttu päästä ratsimaan, Sastu totesi hymyillen.
- Sori, eipä taida onnistua. Hepoilla on nääs loma. Mutta älkääs hätäilkö, kyllä mä teille tekemistä keksin, Anne tokaisi silmää iskien. - Ainakin lantala kaipaa tasoittamista, karsinatkin pitää puhdistaa, ja tarhoista kerätä lannat.. Anne luetteli. Kuitenkin enenn lauseen loppumista, olimme me Pipsan ja Sastun kanssa liuenneet paikalta, jättäen Annen seisomaan hölmistyneenä keskelle käytävää.
- On sillä mulla kyllä tallityttöjä, hoh hoijaa, tämä totesi hymyillen.


wear&taiga

[wear]

18.08.08 maanantai - Kuraisen ponin nopea hoito

Koulu päättyi tänään aikaisin, ja pääsin jo yhden aikoihin tallille. Taiga seisoskeli silloin muiden ponien kanssa ponitarhassa, ja oli tietenkin käynyt kierimässä mudassa, sen näki jo kaukaa. - Tietenkin, pitäähän sunkin päästä nauttimaan elämästä, mutisin sarkastisesti ponia vilkuillen. Portille päästyäni seisoskelivat jo kaikki ponit sen edessä, innokkaina tulemaan sisälle mutaisesta tarhasta. - Te ette kuulkaas ole menossa minnekkään, puhahdin Pikulle ja Pellalle, jotka innokkaina yrittivät työntyä portista ulos minun pujahtaessa sisäpuolelle.

Kun Taiga sitten lopulta seisoi omassa karsinassaan, minä saatoin aloittaa sen puhtaaksi hinkkaamisen. Pölypilvi ympäröi meidät kokonaan minun pyöritellessä kumisukaa ponin hiekkaisella karvalla. Köhien ja yskien jatkoin hommaa, kunnes sain Taigan puhtaaksi. Sekään ei tällä kertaa näyttänyt erityisemmin nauttivan hoitamisesta, ja poni seisoi korvat luimussa, kaula jännittyneenä paikoillaan.

Hoidon jälkeen hain varusteet, ja puin ne Taigalle päälle. Sillä aikaa talliin alkoikin valua oppilaita tasaisena virtana. Yksi tytöistä asteli Taigan karsinalle, katsoi minua ujosti, ja sanoi saaneensa Taigan tunnille. - Okei. Mä kiristän vielä tän vyön, ja sä saat sitten taluttaa tän kentälle, vastasin, ja hymyilin pienelle, ruskeatukkaiselle tytölle iloisesti.

Autettuani Taigan ratsastajan kentällä selkään, palasin talliin, nappasin kottarit nojaamasta seinää vasten, ja aloin puhdistamaan Taigan karsinaa. Poni olikin ollut tällä kertaa varsin sottainen, ja lantaa löytyi karsinan jokaisesta nurkasta. Minä sain kärrätä täyden kottarillisen lantalaan, ja hain samalla reissulla puhdasta turvetta tilalle. Sen tehtyäni pakkasin tavarani, kävin kirjoittamassa uuteen, varta vasten Taigalle tuomaani päiväkirjaan, ja lähdin sitten kotiin.

wear&taiga

(vähän hassu tuli kun kirjustin niin nopeasti ton. ;P)

[wear]

Pyörä suti hiekkaisessa ylämäessä. Hetken luulin kaatuvani, pyörän kallistuttua rajusti sivulle. Sain kuitenkin tasapainoni pian takaisin, ja jatkoin hikistä matkaani kohti tallia. Koulupäivä oli ollut tänään todella uuvuttava, ja tunsin itseni väsyneeksi. Silti poljin päättäväisesti kohti Seppelettä, enhän halunnut pettää pienen mussukkani luottamusta.

Painava koululaukku valahti lattialle sohvan vierelle, ja minä sipsutin sukkasillani oleskeluhuoneen jääkaapille. Jääkaappia täytti kuitenkin enää vain sen katossa loistava valo, joten vatsa nälästä kuristen paiskasin oven kiinni. Samassa asteli Chao huoneen ovesta sisälle. - Heissan wear. Miksi noin myrtsi ilme? Tyttö kysäisi virnistäen. Murahdin jotain vastaukseksi, ja työnnyin Chaon ohi alas talliin. Tunnit olivat jo aikaa sitten alkaneet, ja Taigakin oli jo joutunut hommiin. Otsa kurtussa tarrasin seinää vasten nojailevaan talikkoo, ja ryhdyin putsaamaan Taigan karsinaa. Tällä kertaa tein vain nopean sivouksen, eli heitin lannat ja likaiset, näkyvillä olevat turvemökyt kottareihin, jotka sitten kärräsin lantalaan.
Kun kiikutin kottareita takaisin Taigan karsinalle päin, asteli Jaakko minua vastaan. Päällään miehellä oli vain shortsit, ja suussaan Jaakko roikotti heinänkortta. Mikä heinämies, ajattelin, ja nyökkäsin Jaakolle lyhyen tervehdyksen. Tämä virnisti minulle, ja jatkoi sitten matkaansa sisälle talliin.

Olin kereennyt siivota Taigan ruoka- sekä juomakupit, lakaista tallin lattian, ja järjestellä Taigan kaapinkin siihen mennessä, kun tamma tuli sisälle tunneilta. Riisuin ratsastajan kanssa ponilta suitset ja satulan, jonka jälkeen kiikutin ponin pesupaikalle. Ilma oli nimittäin vähän kurainen, ja poni oli onnistunut roiskuttamaan mutaa mahan alleen, jaloilleen, ja ryntäilleen. Myös vanhaa kuraa löytyi ponin selästä, kun sitä ei ollut kukaan hoitanut ennen tunteja. Ihme kun tamma ei ollut saanut hiertymiä satulasta! Suihkuttelin kuitenkin unisen tamman huolellisesti, jonka jälkeen kuivasin ponin hikiviilan ja pyyhkeen avulla. Taiga sai seistä koko operaation ajan vapaana, koska luotin sen seisovan ihan nätisti aloillaan. Taiga seisoikin liikahtamatta aloillaan, vain seuraillen ohi kulkevia ihmisiä ja tallin tapahtumia. - Anne suuttuisi nyt jos näkisi, kuiskasin ponille, joka lähti seuraamaan minua kiltisti suoraan omaan karsinaansa.

Hetken kuivuttuaan harjasin Taigan päästä varpaisiin. Poni uinui rauhallisena, välillä vain tuuppien minua rapsutuksien toivossa. - Hassu, virkoin tammalle nauraen tämän haistellessa uteliaana hiuksiani. Poni puhalsi lämmintä ilmaa poskelleni, ja laski sitten päänsä syliini. Laskin käteni hellästi ponin otsalle, ja painoin suukon tamman turvalle. Poni huokaisi tyytyväisenä, ja ummisti silmänsä.

Leperreltyäni Taigalle vielä jonkin aikaa, heitin tammalle vähän heiniä eteen, pakkasin tavarani, ja lähdin kävelemään kotia päin. Puolimatkassa Pipsa ilmestyi vierelleni, ja taitoimme loppumatkan yhdessä rupatellen.

-wear&taiga<3-



Wear 203 HM

[wear]

20.08.08 keskiviikko - Kesantopellolla ratsastelua

Metsä oli hiljainen, ja vain Taigan kavioiden kevyt kumina kuului seisovassa ilmassa. Tamma pärskähti vähän, ja lisäsi innoissaan ravin tempoa. - Sooh, eipäs vielä innostuta, sanoin tammalle, ja pidätin kevyesti. Taiga alistui kohtaloonsa, ja siirtyi takaisin rauhallisempaan raviin. Taitoimme matkan kesantopellolle melkein kokonaan ravaten. Taiga alkoi jo vähän puuskuttaa loppumatkasta, ja perille päästyämme annoin ponin kävellä.

Hetken käveltyämme keräsin taas ohjat, ja aloin harjoittelemaan etu- ja takaosakäännöksiä, pysähtymisiä, ja ravi-käynti siirtymisiä. Sen jälkeen laukkasin vähän ympäri peltoa. Rapa roiskui korkealle edetessämme harjoituslaukkaa pitkin pellon piennarta, ja tiesin joutuvani pesemään Taigan heti ratsastuksen jälkeen. Kuitenkaan en jaksanut juuri sillä hetkellä vaivata mieltäni sillä, ja päätin vain nauttia ponin keinuvasta laukasta. Kurainen kesantopellon laita oli ainut paikka jonne olin päässyt ratsastamaan, kun kenttä sekä maneesi olivat varattuja. Se ei kuitenkaan minun ja Taigan menoa haitannut, päin vastoin, tamma nimittäin näytti nauttivan vaihtelusta.
Kääntyessämme pellon seuraavassa kulmassa suoralle, maiskutin vähän, nojauduin eteenpäin, ja nappasin pienen tukon Taigan harjaa käsiini. Poni vastasi innostuneena apuihini, ja pian kiisimme täyttä neliä. Tuuli löi vasten kasvojani todella kovaa, saaden silmäni vuotamaan. Taigan harja piiskasi käsiäni, ja vauhdin hurma sai minut täysin sekaisin. Tunsin todella lentäväni, liiteleväni muutaman metrin maanpinnan yläpuolella.

Vasta kierrettyämme kerran koko ison pellon ympäri hidastin Taigan raviin. Poni narskutti kuolainta tyytymättömänä, mutta siirtyi tikittävään raviin, ja lopulta käyntiin. Taiga puuskutti raskaasti, ja näin tamman suun vaahtoavan. Myös ponin kaula oli hiestä kostunut. Taputin Taigaa hymyillen, ja annoin ohjien valua sormieni välistä aivan pitkiksi.

Palailimme tallille rauhallisessa tahdissa. Taiga käveli reippaasti, mutta silti vähän jo uupuneena, ja tamma säpsähti muutaman kerran puskista ilmaan lehahtelevia lintuja. Saavuttuamme tallille oli Taiga jo aivan rauhallinen, ja kuivunut. Laskeuduttuani alas satulasta löysäsin satulavyötä, nostin jalustimet alas, ja rapsutin Taigaa hellästi otsasta. Poni hörähti pienesti, ja tuuppasi turvallaan vatsaani. Hymyilin ponille, ja suukotin sitä vielä turvalle, kunnes talutin tamman sisälle talliin.

Sisällä riisuin Taigalta satulan, nostin sen harjauspuomille odottamaan, ja talutin ponin pesupaikalle. Siellä kiersin hanan päälle, ja ryhdyin suihkuttelemaan Taigaa puhtaaksi. Ponin mahanalus oli todella kurainen, ja kuivunut hiki oli juuttunut tamman selkään. Siinä touhuillessani oli paikalle ilmestynyt pieni, vaalea hiuksinen tyttö kaverinsa kanssa seuraamaan puuhiani. - Saadaanko me silittää tota ponia? Toinen kysyi, ja minä vastasin myöntävästi. Molemmat ryntäsivät innoissaan Taigan luokse, ja poni otti rapsuttelijat mielissään vastaan. Tyttöjen silitellessä ja lääppiessä Taigan päätä, minä tartuin hikiviilaan, ja kuivasin suurimmat vedet sillä pois.

Vietyäni Taigan karsinaan riisuin vielä suitset siltä päästä, ja jätin tamman hetkeksi kuivumaan. Kävin sillä aikaa varusteiden kimppuun. Pesin suitset huolella osiin purkaen, ja satulan pyyhkäisin kostealla sienellä. Vein myös satulahuovan ulos aurinkoon kuivumaan, ja hinkkasin kuolaimet vanhalla hammasharjalla puhtaaksi. Lopuksi kävin vielä Taigan harjapakin lävitse, heittäen vanhat ja huonot harjat roskikseen. Palasin sitten Taigan karsinalle, ja pujahdin sisälle. Taiga torkkui unisena karsinan väliseinään nojaillen, ja nosti vähän päätään minun astuessa sisäpuolelle. - Hei tyttö, mä tulin vain nopeasti moikkaamaan sua ennen lähtöä, virkoin ponille hiljaa. Taiga katseli minua korvat höröllä, ja hörisi taas vähän. Harpoin nopeasti Taigan luokse, rapsuttelin sitä hetken, ja jätin sen sitten uinumaan karsinaansa.

-wear&taiga-

204 hm

[Anne]

200HM-kuva

Tuollainen vähän erilainen taas kerran.. =) ~Anne

[wear]

Anne// Aivan ihana kuva, kiitos paljon.

23.08.08 lauantai - Kaahailua maastoesteillä

Juoksin viimeiset metrit sisälle talliin, ja juoksin suoraan Taigan karsinan luokse. Poni kurkki uteliaana puoliovensa ylitse, ja hirnahti ystävällisesti minun juostessa sen luokse. Kapsahdin heti ponin kaulaan, suukottelin sen turvan märäksi, ja lepertelin sille yli-kimeällä äänellä. Taiga silti nautti saamastaan huomiosta täysin siemauksin, ja poni seisoi koko ajan nätisti aloillaan, korvat iloisella höröllä, ja silmät tuikkien.
- Katos, wearhan se siinä, Dreamer tokaisi kävellessään virnistellen ohi.
- Jep, mäkin pääsin taas pitkästä aikaa käymään. Mä muuten kuulin Pipsalta, että Blade astutettiin vähän aikaa sitten. Mites se muuten jakselee? Kysäisin. Dreamer vilkaisi hymyillen Bladen karsinan suuntaan.
- Ihan tavallisesti, vatsa vaan kasvaa kasvamistaan, Dreamer virkkoi.

Hetken vaihdettuamme siinä muitakin tallin kuulumisia, Dreamer lähti jatkamaan matkaansa, ja minäkin kävin vaustehuoneesta hakemassa Taigan harjapakin. Palasin sitten ponin luokse, pujahdin sisälle karsinaan. Taiga tervehti minua tuttuun tapaansa hörähdyksellä, ja pienellä, hellällä tuuppauksella vatsaan. Hymyillen kaivoin suan harjapakista, ja ryhdyin sitä pyörittelemään Taigan karvapeitteessä.

Harjailtuani Taigaa ainakin reilun tunnin, olin viimein tyytyväinen, ja ryhdyin varustamaan ponia. Ensin pujautin suitset tammalle, sitten liuútin satulan paikoilleen, ja lopuksi kieritin pintelit Taigan jalkoihin. Tänään nimittäin olin ajatellut mennä reippaalle maastolenkille ponin kanssa, eikä olisi kiva pilata vain sen takia tamman jalkoja. Kun Taigan sitten oli kunnossa, sidoin ponin hetkeksi riimunarulla karsinaansa, ja kipaisin oleskeluhuoneeseen vaihtamaan omat vaatteeni.

Talutin Taigan tallipihalle, laskin jalustimet alas, kiristin satulavyötä reiällä, työnsin jalkani jalustimeen, ja ponnistin Taigan selkään. Poni käveli vähän hermostuneena muutamia askelia sivuille, mutta seisahtui pidättäessäni vähän ohjista. Minulla kesti hetken säätää jalustimet sopiviksi, mutta lopulta pääsimme matkaan. Seppeleen tienhaarasta käännyttyämme ravasivat Ros ja Blondi meitä vastaan.
- Hei wear. Maastoon olet näköjään matkalla? Ros virkkoi minua katseellaan mittaillen.
- Joo, ajattelin käydä vähän maastoesteitä hyppäämässä. Selitin, ja Ros nyökkäsi ymmärryksen merkiksi. Jatkoimme sitten matkaa kumpikin omaan suuntaamme.

Ohjasin Taigan seuraavasti tienhaarasta metsään, josta jatkoimme vanhaa kärrytietä pitkin ravaten. Taiga pärski innostuneena, viskoi päätään, ja pukitti innoissaan. - Otahan ihan rauhassa mussukka, kohta pääset päästelemään höyryjä ulos, sanoin Taigalle, ja pidätin sitä hieman. Kuolainta narskutellen Taiga hidasti ravia vähän rauhallisemmaksi.

Pääsimme lopulta maastoesteradan alkupäähän. Siinä vaiheessa Taiga jo tannahteli hermostuneena, ja poni tuntui räjähtävän hirmuiseen pukkilaukkaan pienestäkin kehotuksesta. Pidättelin tammaa kuitenkin aivan radan alkuun, ja päästin vasta sitten tammansiirtymään laukalle. Lähestyimme kovaa vauhtia ensimmäistä risuestettä, ja ylitimme sen isolla ilmavaralla. Taigan vauhti kiihtyi yhä, ja seuraavalle esteelle, noin 80 senttiselle tukkikasalle tulimme jo vaarallisessa vauhdissa. Pidätykset olivat enää turhia, eikä Taiga kuunnellut enää apujani. Minä saatoin vain istua kyydissä, ja myötäillä ponin hyppyjä. Kun rata sitten kaartoi viistosti oikealle, minä ohjasin Taigan jatkaamaan eteenpäin, ja niimpä rymistelimme pientä metsäpolkua pitkin. Sekin oli parempi vaihtoehto, kuin hyppiä näin kovassa vauhdissa esteitä. Miksi olinkaan tullut hyppäämään Taigalla esteitä, kun tiesin tamman olevan tällä tuulella? Jos jotain sattuisi, voisin syyttää vain, ja ainoastaan itseäni...

Viimein, laukattuaan ainakin kilometrin pientä, juurakkoista ja kivistä polkua pitkin, alkoi Taiga hidastaa vauhtia. Poni siirtyi nopeaan, tikittävään raviin, ja pienellä pidätyksellä käyntiin. Huohottaen pysäytin Taigan, laskeuduin alas, ja tutkin huolestuneena tamman jalat. Tamman etujalat olivat kuumat, ja takajalkoihin oli kertynyt nestettä. Myös vasemman etujalan kenkä oli selvästi irti, ja nyt se oli paikoillaan enää muutaman naulan varassa. Syvään huokaisten suoristauduin Taigan jalkojen tasolta, taputin ponia kaulalle nopeasti, käänsin ponin ympäri, ja lähdin taluttamaan sitä tulosuuntaan.

Palasimme tallille vasta puolentoista tunnin kuluttua. Matkaa oli hidastanut entisestään yltyvä sade, jota olimme jääneet vartomaan suuren kuusen juurelle. Tallipihaan päästyämme oli Taigakin jo uupunut, ja poni seisoi aloillaan, päätään riiputtaen minun löysätessä satulavyötä.
- Mitäs teille kahdelle on oikein käynyt? Anne kysäisi huolestuneena minun taluttaessa etujalkaansa linkuttavaa Taigaa kohti pesukarsinaa.
- Taiga lähti käsistä kun me oltiin maastoesteitä hyppäämässä, ja nyt sen yksi kenkä on irti, ja jalat rasituksesta kuumat ja turvonneet, vastasin Annelle, ja olin purskahtaa itkuun.
- Annappas kun mä katson sitä, Anne totesi vain, ja kävi Taigan jalat huolelisesti läpi.
- Ei tässä nyt muu auta, kun soittaa kengittäjä huomiseksi. Nyt sä kuitenkin saat ensin suihkuttaa sen jalkoja kylmällä vedellä, laittaa sitten linimenttiä, ja toivotaan että se on huomenna paremmassa kunnossa. Nyökkäsin alistuneena, ja jatkoin matkaa Taiga hitaasti perässäni kävellen kohti pesukarsinaa.
Riisuttuani Taigan varusteet, suihkutettuani sen jalat kylmällä, ja laitettuani linimenttiä ponin jalkoihin, pidin ponille hetken seuraa sen karsinassa istuen. Taiga olikin vähän nuutuneen oloinen, ja tamma vain riiputti päätään silmät ummessa.
- Anteeksi kulta, tää oli mun vika, kuiskasin ponille, ja kiedoin käteni sen kaulan ympäri. Taiga puhalsi hellästi ilmaa hiuksiini, ja laski sitten päänsä syliini.

-wear&taiga<3-