Taigan Hoitokirja

[wear]

22.09.08 maanantai - pukkilaukkaa



öh, ei näytä yhtään Taigalta, mutta koittakaa kestää (:

[wear]

27.09.08 lauantai - Pellehyppyjä

Kävelin hiljaista tallikäytävää eteenpäin. Kurkin karsinoihin, ja luin yhä uudestaan hevosten nimet, ja muut tiedot niitten ovissa roikkuvista kylteistä. Olin tehnyt tätä ennenkin, ja aivan ensimmäisellä kerrallani Seppeleessä, muistin ihastelleeni suurta, valkeaa ruunaa Andrewta uteliaana, rapsutellut kermanvaaleaa Eppua, ja rapsutellut suloista Pellaa turvasta. Hymyillen kurkistin nyt uudestaan Antun karsinaan, ja nauroin hyväntuulisesti ruunan luimistellessa minulle. Siitä tuntui kuluneen todella lyhyt aika, kun ensimmäistä kertaa astelin Seppeleen punaisista tallinovista sisälle, mutta silti tunsin tunteneeni tallin hevoset, ja ihmiset koko ikäni.

Tarhoja lähestyessäni muistelin taas ensimmäistä kertaani Seppeleessä. Silloin Taiga oli ujona ja vähän arkana seissyt Pellan takana minun hakiessa sitä tarhasta, mutta nyt se jo ryntäsi ensimmäisenä portille, ja hääti muut pois päästäkseen ensimmäisenä sisälle. Arasta ponitammasta oli kuoriutunut jääräpäinen, mutta silti hellyyttävä poni. Hymyilin Taigalle napsauttaessani riimunarua kiinni sen riimuun. - Tulehan sieltä mörökölli, puhahdin tammalle sen pomppiessa tasajalkaa eteenpäin.

Tallissa sidoin Taigan löysästi käytävälle, ja kävin hakemassa sen harjat varustehuoneesta. Samalla vilkaisin Taigan päiväkirjaan, jonne olin viimeksi maanantaina kirjoittanut. Minulla ei siis nykyään ollutkaan paljoa aikaa Taigan kanssa touhuiluun, ja tunsin siitä syviä omantunnonpistoksia. Poni seisoi siis yli puolet viikosta yksinään pimeässä karsinassa, vain odotellen saapumistani.. Syvään, surullisena huokaisten koppasin harjakorin mukaani, ja palasin talliin.
Poissaoloni aikana Taiga oli jo kerennyt nakertamaan riimunarunsa poikki, ja nyt se tallusteli vaaleanpunainen riimunpää maassa roikkuen pitkin tallikäytävää, uhkaavasti kottareissa odottavia heiniä lähestyen. - Taiga ei! Huusin, ja poni pysähtyikin hetkeksi, ja kääntyi katsomaan minua kummastuneena. "Mitä sä siellä kiljut?" Poni tuntui kysyvän, ja kun vastausta ei kuulunut, se jatkoi päättäväisenä matkaansa kohti kottikärryjä. Tuohtuneena kipaisin ponin perään, ja saavutin sen juuri, kun tamman pörröinen pää upposi syvälle heiniin. - Poni on sitten näköjään päässyt vähän karkaamaan sulta? Tallin ovelle saapunut Jaakko virnisteli. Loin mieheen tuiman katseen, ja jatkoin sitten Taigan repimistä pois heinäkasan luota. - Annas kun mä autan, Jaakko sanoi, ja muutamalla askelleella oli Taigan luona. Jaakko tarttui Taigaa reippaasti riimusta, ja yhdellä helpolla nykäisyllä sai ponin pään pois heinistä. - Ollos hyvä, Jaakko sanoi, ja ojensi ponin poikkipureksitun riimunarun minulle. Tartuin siihen kiitollisena, hymyilin Jaakolle nopeasti, ja talutin Taigan sen karsinaan.

Harjaillessani Taigaa, saapuivat talliin myös Anne, ja tämän vanavedessä Krister. Nämä rupattelivat toisilleen tuttavallisesti, ja huomasin myös katseet, joita nämä kaksi toisiinsa loivat. Silmät loistaen Anne käveli Taigan karsinan ohi, ja minut huomatessaan, moikkasi iloisesti. Hymyilin tälle takaisin, ja nyökkäsin myös kristerille tämän kävellessä ohi. Kohta kuulin Annen ja Kristerin istutuvan toimiston sohvalle kahvia särppien, ja hetken päästä toimiston ovi sulkeutui. Vilkaisin kummastuneen käytävälle, mutten enää nähnyt, tai kuullut mitään. Tietäväisenä hymyillen palasin Taigan karsinalle, pujotin ponille riimun päähän, ja sidoin kaksi riimunarua ohjiksi Taigan kaulalle.

Tallipihalla minua vastaan hyppeli Pampulaa taluttava Pipsa. Tyttö hihkaisi iloisen tervehdyksen minut huomattuaan, ja kiirehti pyöreä shetlanninponi perässään luokseni. - No heissan wertsukka, mitäs sulle ja Taigapalleorolle kuuluu? Tyttö kysäisi virnistäen. - Hyväähän meille. Entäs sulle, Pippuriseni, tai entäs tolle pikkutankkerille? Tiedustelin tytöltä hyväntuulisesti hymyillen. Pipsa taputti nopeasti Pampulaa kaulalle, ja tuli sitten moikkaamaan Taigaakin. - Arvaas muuten mitä mä näin äsken tallissa. Krister on taas täällä, ja nyt justiinsa ne on Annen kanssa toimistossa "kahvitauolla", kerroin, ja Pipsa nyökytteli tietäväisenä päätään. - Krister on hypännyt täällä tällä viikolla jo harvasen päivä. Mut on ne kyllä Annen kanssa tosi söpöjä, Pipsa kuiskasi, ja minä tirskahdin. - Kyllä kylläh. Mutta annetaas nyt niitten kuherrella rauhassa. Lähetkös seuraksi maastoon? Kysyin Pipsalta, joka mietti hetken, ja nyökkäsi sitten. - Jep, lähdetään vaan.

Minunkin päästyä Taigan kyytiin, lähdimme ensin kävelemään laitumien välistä luikertelevaa polkua seuraten metsätielle, ja siellä siirryimme raviin, ja hölkyttelimme vanhaa kärrytietä pitkin kesantopellolle. Molemmat ponit olivat aivan innoissaan. Ne eivät selvästikkään olleet päässeet vähään aikaan metsään. Vielä kun olimme molemmat liikkeellä pelkillä riimunaruilla ratsastaen, oli ponien pidättely aina jossain välissä vähän hankalaa. Onnistuimme kuitenkin saamaan ponit pitkän kärrytien ravaamisen jälkeen käyntiin, ja saimme itsekkin viimein levätä. - Auts kun mun kädet tuli Pampulan pidättämisestä kipeiksi! Pipsa voihki ponin nyt kävellessä rauhallisena. - Onneksi Taigalla on pehmeät askeleet, muuten mä olisin pulassa, Minäkin totesin, ja ryhdyin sitten taas keräämään ohjia käsiini. Kesantopellon reuna alkoi lähestyä, ja poni kävivät jo kuumina. Taiga steppaili ja tanssahteli ympäriinsä, Pampula taas yritti pukitella ja nousi melkein pystyyn. Pipsa pysyi kuitenkin onneksi kyydissä, ja ponien kavioiden koskettaessa pellon reunaa, päästimme ne menemään yhteisestä merkistä. Kuin tykinkuulat, ponit pinkaisivat vauhtiin. Taiga pääsi ensin johtoon, mutta sinnikkäästi Pampula laukkasi aivan sen vierellä, ja pian pikkuinen poni kiisi ohi. Taiga lisäsi yhä kierroksia, ja pian tunsin lentäväni. Ponin jalat eivät tuntuneet enää koskettavan maanpintaa laisinkaan, vaan tuntui, kuin leijaillesimme muutaman sentin maanpinnan yläpuolella. Annoin ponin määrätä tahdin, ja vasta kierrettyämme keran pellon ympäri, hidastin Taigan vauhtia, ja sain sen lopulta käyntiin. Pampulakin kävi vähän liikaa kierroksilla, ja viimein se sai Pipsan alas kyydistä pukittamalla 180 asteisen pukin. Pampulan päästyä vapaaksi, myös Taiga alkoi kenkkuilla. Se meinasi peruuttaa ojaan, pelästyi sitten jalkojensa luisumista reunan ylitse, ja loikkasi suuren loikan eteenpäin, saaden minun tasapainoni heilumaan. Yritin vielä tarttua Taigan harjasta, mutta kun poni sitten samantien pukitti, ja heitti takapäätään muutaman kerran ilmaan, minä lensin isossa kaaressa ilmaan, ja mätkähdin lopulta kesantopellon pohjalle. Pipsa istui vähän matkan päässä, ja nyt tyttö ryömi luokseni. Varovasti tämä käänsi minut selälleni, ja ravisteli. Avasin silmäni hitaasti, nousin kylkeäni pidellen seisaalleni, ja ryhdyin töhyilemään poneja. - Mihin suuntaan ne meni? kysyin Pipsalta, joka tämäkin näytti aivan yhtä pöllämystyneeltä. - Ömh, en mä vaan tiedä. Jonnekkin tonne.. kai.. Pipsa sanoi, ja osoitti metsään.

Kauaa meidän ei kuitenkaan onneksi tarvinnut poneja etsiä, vaan käveltyämme vanhan kärrytien alkuun, alkoi läheisestä pusikosta kuulua kavioiden kopsetta. Ponit ilmestyivätkin puskasta riimunarut kaulalla löysästi roikkuen. Ne vilkasivat meitä uteliaina, ja huomattuaan, ettemme vaikuttaneet kovin vihaisilta, ne astelivat lähemmäs. Sain pian napattua Taigan kiinni, ja Pipsakin sai Pampulan riimunarusta kiinni. - Eiköhän nousta takas kyytiin, ja palataan rauhallisessa käynnissä tallille, minä puhahdin, ja kipusin Taigan pehmeälle selälle. Pipsa nyökkäsi, ja kiipesi reippaasti Pampulan kyytiin. - Olit sä kyllä aika huvittavan näköinen, kun lensit peppu edellä siihen maahan, Pipsa tokaisi virnistellen. - No entäs sinä sitten, kun lensit suoraan naama edellä Pampulan kaulan ylitse kunnon pellehypyllä maahan! Minä sanoin, ja pian jo kikatimme äsköiselle. Ponit kävelivät nyt rauhallisesti vierekkäin, eikä äskeisestä riehumisesta näkynyt jälkeäkään.

wear&taiga<3

[Anne]

3 kohista-kuva! Taas aika nopea piirros (vaikka piirsinkin 2-3 tuntia...), oikeastaan tykkään eniten näistä puoli-luonnosmaisista piirroksista, jos vain onnistuu hyvä tunnelma... =)

[wear]

Anne// ihana kuva<3 mäkin tykkään ton tyylisistä ihan hirmusesti, ja varsinkin tossa tunnelma on ihanan syksyinen.

28.09.08 sunnuntai - Metsälenkki syksyisessä illassa

Tähyilin tummien puiden välistä harmaata taivasta. Aurinko ei ollut juurikaan näyttäytynyt tänään, ja tummat pilvet enteilivät sadetta. Taiga asteli rauhallisena pitkin metsäpolkua. Se väisti ketterästi tielle osuvat kivet ja kannot, eikä minun tarvinnut huolehtia sen askelista. Poni selvitti itse tiensä esteiden ohi, ja minä sain vain istua kyydissä.
Taiga pärskähti laiskasti minun hoputtaessa sitä raviin. Minua ei ainakaan huvittanut jäädä sateeseen ja kastua märäksi, mutta Taigalla ei näyttänyt olevan kiire minnekkään. Vasta maiskutettuani suuni kipeäksi, ja pohkeilla hoputettuani ponia aimotovin, se suostui yhteistyöhön, ja siirtyi laiskaan raviin. Tammalta tuntui todella olevan puhti tänään vähissä.

Saavuimme Seppeleen tallipihaan juuri ajoissa. Kun loikkasin alas Taigan selästä, alkoi taivaalta samalla hetkellä tippua suuria vesipisaroita, ja muutamassa sekunnissa olin aivan märkä. Nopeasi talutin Taigan sisälle talliin. Ei sekään näyttänyt kovin paljoa sateesta nauttivan, kun seisoi märkänä, korvat luimussa keskellä tallikäytävää. - Mitenkäs te nyt noin kastuitte, äskön ainakin oli ihan suhteellisen kirkas ilma? Käytävälle Riinan taluttanut Chao kysäisi huvittuneena. - Luonnonvoimat onkin tänään meitä vastaan, puhahdin vain, ja jatkoin matkaani märkää ponia perässäni vetäen.

Seisautin Taigan vesiboksiin, käänsin hanan päälle, ja aloin suihkutella tamman jalkoja. Pesin myös ponin mahanalusen, jonne oli metsäretkemme aikana päässyt lentämään inhottavia hiekka- ja kurapaakkuja. Taiga seisoi autuaana paikoillaan, kun lämmin vesi virtasi sen jaloille. Yrittipä poni muutaman kerran päänsäkkin tunkea suihkun eteen, muttei onneksi onnistunut tässä.
Karsinassa heitin Taigalle fleece-loimen selkään, riisuin ponilta suitset, ja harjasin sen nopeasti läpi. Tarkistin ponin jalat, ja hieroin sen kipeytyneitä lihaksia vähän. Taiga alkoi nuokkua hetken päästä, ja pian poni nuukautti päänsä syliini. Hymyillen painoin poskeni vasten Taigan pörröistä otsaa, ja painoin hellän suukon tamman valkoiseen tähteen.

wear&taiga<3

222 hm.

[wear]

30.09.08 tiistai - Estetreeniä pitkästä aikaa

Astuin Taiga perässäni ulos lämpimästä tallista, ja samalla hetkellä olin valmis palaamaan takaisin sisälle. Kylmän kiprakka pakkasilma sai posket punoittamaan ja sormenpäät jäykiksi. Minä en pitänyt tälläisestä säästä laisinkaan, vaan minun mieleeni olivat enemmän lämpimät, aurinkoiset kesäpäivät. Nyt kuitenkin lähestyttiin vääjäämättömästi talven kylmiä ja pimeitä päiviä, jolloin valoa riitti tuskin puolenpäivän yli. Syvään huokaisten jatkoin hidasta tallustusta kohti maneesia, puhtauttaan kiiltävä poni perässäni lönkyttäen.

Tänään olin saanut Annelta erikoisluvan osallistua estetunnille, tietenkin jos vastineeksi putsaisin kaikkien heppojen karsinat vielä tämän päivän aikana. Innokkaana olin tietenkin suostunut, mutta nyt lähestyvä työtaakka alkoi tuntua raskaalta. Onneksi tänään meillä sentään oli koulussa taksvärkkipäivä, joten sain ihan luvan kanssa olla poissa tunneilta. Sitäpaitsi minun tuli harjoitella lähestyviin estekisoihin, joihin olin Annen suostumuksella saanut Taigan kanssa ilmoittautua.

Maneesissa oli jo muutamia oppilaita nousemassa hevosten selkiin. Minä liityin heidän seuraansa, pysäytin Taigan keskihalkaisijalle, kiristin satulavyötä muutamalla reiällä, laksin jalustimet alas, ja ponnistin selkään. Viimeksi Taiga oli selvästikkin ollut alkeistunnilla, sillä jalustimet oli viimesessä reiässä. Hitaasti ähelsin ne sopivan pituisiksi, kiristin vyötä vielä reiällä, ja keräsin sitten ohjat paremmin käsiini. Napautin kevyesti pohkeilla Taigan liikkeelle, ja ohjasin sen uralle.
Pian Anne saapui maneesiin, vilkaisi kaikkien varusteet, ja samantien ryhtyi korjailemaan istuntaa. - Wear, kantapäät kunnolla alas, kädet lähelle kylkiä, ja leuka ylös! Anne neuvoi, ja syynäsi muidenkin istunnat kuntoon. Sitten siirryimme raviin, ravailimme isoja pääty-ympyröitä, teimme paljon voltteja, ja ratsastimme hevosia kuuliaisiksi. Anne oli tänään varsin tiukalla tuulella, ja vaati ratsastajilta täyttä keskittymistä. Jos keskittyminen herpaantui hetkeksikään, Annen tarkka silmä huomasi heti viat, ja torkkuja sai aimo läksytyksen.

Vasta puolentunnin rankan aloituksen jälkeen, Anne antoi meidän siirtyä hetkeksi käyntiin. Käynnin aikana tämä rakensi muutaman pikkuisen ristikon kentän keskelle, ja kerättyämme ohjat käsiimme, saimme tulla ne reippaassa tahdissa. - Tämä on vain alkuveryttelyä, mutta silti koittakaa jaksaa tehdä nämäkin tehtävät kunnolla! Anne huomautti joidenkin ratsastajien hypätessä ristikot huolimattomasti ja kyllästyneinä. Taiga innostui pikkuesteistämme aivan suunnattomasti, ja kun ei poni ollut pitkiin aikoihin päässyt hyppäämään, purki se kaiken innostuksensa pukittelemalla esteen jälkeen. - Ota se wear käyntiin! Vaikka se tykkääkin hypätä, se ei silti saa riepottaa sua ympäri kenttää miten sattuu! Anne komensi, ja lopulta sain Taigan rauhoittumaan, ja saimme kokeilla esteitä uudestaan. Tällä kertaa sujui jo paremmin, ja Taiga jaksoi pitää itsensä hallinnassa esteiden jälkeenkin.

Seuraavaksi Anne nosti esteet isommiksi. Nyt hyppäsimme yhden okserin, ja sen jälkeen teimme aika jyrkän käännöksen, ja lähestyimme punavalkoista pystyä. Molemmat esteet olivat noin 80 senttiä korkeita, ja minulle aivan sopivan kokoisia. Sain Taigan kanssa tulla esteet ensimmäisenä. Nostin rauhassa ensin kulmasta laukan, tein voltin, ja lähestyin sitten estettä pitäen Taigan koko ajan avuilla, pohkeen ja ohjan välissä. Juuri ennen estettä päästin hiukan ohjista, rentoutin istuntani, ja Taigan hypätessä menin mukaan. Esteen jälkeen istuin taas alas, keräsin Taigan alleni, ja ratsastin sen seuraavalle esteelle. Innokkaana Taiga kiihdytti taas vauhtiaan, ja minä sain todella työskennellä saadakseni siihen jonkunlaisen kontaktin ennen hyppyä. Kuitenkin, taas ennen estettä rentoutin käteni, nappasin tukon harjaa käteeni, ja menin hyppyyn mukaan. Tällä kertaa Taiga teki vähän hassun loikan, mutta napattuani vähän ponin jouhia sormieni väliin, pysyin hyvin kyydissä. Esteen jälkeen pysäytin Taigan, ja jäin kuuntelemaan kommentteja. - Sä ratsastit wear hienosti, mutta muista silti pitää esteen päälläkin kädet lähellä vartaloa, jotta saat sitten hypyn jälkeen heti kontaktin paremmin hevoseen. Ja musta sä teit ihan oikein kun nappasit vähän Taigan harjaa käteen, se ei oikeasti ole ollenkaan pahasta, vaan paremminkin hyvästä, kun otatte vähän tukea siitä harjasta. Mutta siis kaikin puolin meni hyvin, wear! Anne kehui, saaden minut punastumaan hiukan. Tyytyväisenä hymyillen taputin Taigaa kaulalle, ja ohjasin sen sitten hetkeksi uralle odottelemaan taas vuoroamme.

Teimme saman harjoituksen vielä muutaman kerran, ja hyppäsimme sitten harjoituksen vuoksi muurin, ja pienen tötteröistä kasatun esteen. Sen jälkeen Anne käski meidät uralle ravaamaan, ja teimme rauhallisen loppuveryttelyn, jonka aikana meidän tuli ratsastaa heppoja rennoiksi, ja saada niitä vähän taipumaan niskasta alemmas. Taiga oli kuitenkin niin kiihtynyt hyppäämisestä, ettei poni kyennyt oikein keskittymään mihinkään, eikä veryttelytä oikein tullut mitään. Kun muut sitten veivät heppansa talliin, minä lähdin Taigan kanssa kiertämään lyhyen maastolenkin. Metsässä Taiga nimittäin rauhoittui yleensä helpommin.

Kävelimme lyhyen lenkin, joka kiersi vain maneesin takaisen metsikön. Taiga kuitenkin rentoutui heti käveltyämme ensimmäiset metrit metsäpolkua seuraten. Pärkähtäen poni laski päänsä alas, ja pysähtyi kohta mutustelemaan läheisen pihlajan lehtiä. - Tiesinhän mä että tämä toimisi, mutisin itsekseni, ja taputin Taigaa hymyillen kaulalle.
Harjattuani Taigan tunnin jälkeen, vietyäni varusteet paikoilleen, ja käytyäni vaihtamassa vaatteet, minua odotti karsinoiden puhdistus urakka. Syvään huokaisten tartuin talikkoon, ja otin ensimmäiseki Pellan karsinan käsittelyyn. - Oli toi estetunti kyllä vaivansa väärti, pukahdin työntäessäni talikkoa syvälle turpeeseen.

-wear&taiga-

223 hm

[wear]

05.10.08 sunnuntai - vilinää ja melskettä

5 päivää oli pitkä aika. Pitkä aika ainakin tylsistyneen tuntiponin elämässä. 5 päivää oli myös aika, jolloin minä en ollut kerennyt tallille. Tänään kuitenkin sain raivattua muutaman tunnin aamupäivästä vapaaksi, ja aijoin käyttää sen Taigan kanssa touhuamiseen.
Kuitenkin, juuri tänään kaikki luonnonvoimista alkaen oli minua vastaan, ja ensimmäinen vastoinkäyminen sattui heti herättyäni. Äiti oli epähuomiossa laittanut tallifarkkuni pesuun. Ei siinä tietenkään muuten mitään pahaa ollut, mitä nyt meni samalla kännykkä pesukoneeseen farkkujen taskussa. Kun sitten olin tajunnut tilanteen, menin kiskaisemaan pesukoneesta johdon seinästä, jolloin kaikki koneen sisältämä vesi ryöpsähti kannen avaamisen jälkeen suoraan minun syliini. Lisäksi onnistuin repäisemään takkini vetoketjun rikki, myöhästymään bussista, ja classisesti kaatumaan pepulleni kuralätäkköön tallin pihassa. Kiroillen ja manaillen kuitenkin selviydyin lopulta talliin, ja pääsin aloittamaan hyvin alkaneen päivän Taigan kanssa.

Kävelin housujani pudistellen pitkin hälisevää tallikäytävää suoraan Taigan luokse. Poni kurkotteli tapoihinsa kangistuneena karsinan puolioven ylitse, ja korvat höröllä tarkkaili käytävällä edes-takaisin käveleviä hoitajia, ja hevosia. Hiippailin lähemmäs Taigaa, ja yllätin ponin kapsahtamalla heti sen kaulaan. Pöllämystyneenä Taigakin astui muutaman askeleen taaksepäin, mutta nuuhkaistuaan pariin kertaan takkini hihaa, se tunnisti minut, ja salli kaulassaan roikkumisen. Pian irrottauduin ponista, pörrötin sen paksua otsatukkaa, ja annoin nopean pusun tamman otsaan. - Jokos sulla tuli ikävä? Tiedustelin, ja sain ponilta vastaukseksi ystävällisen tuuppauksen olkaan. Hymyillen silitin vielä Taigaa kaulalle, ja lähdin sitten oleskeluhuonetta kohti.

Hoitajia parveili jo koko oleskeluhuone täytenä, ja hyvä kun minä enää mahduin huoneeseen sisälle. - Mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu? kysyin pöllämystyneenä pöydän ääressä hyvin ahtaasti istuvalta Pipsalta. - En mä vaan tiedä. Nyt on kai vaan niin hyvä ilma pitkästä aikaa, että kaikki tuppaa tulemaan tallille.. tyttö myhäili, vilkuillen itsekkin kummastuneena ympärilleen. - Lähdeksä maastoon mun kaveriksi, eihän tällästä hulabaloota jaksa kukaan? ehdotin, ja Pipsa nousi samantien ylös tuoliltaan. - Hyvä ajatus, mä en olisi kestänyt tällää enää hetkeäkään kauempaa. - Maastoonko te ootte menossa? Pöydän toisella puolen istuva Kat kysyi. Tyttö oli minulle siinä mielessä uusi tuttavuus, ettemme juurikaan ennen olleet paljoa kerinneet jutella, vaikka tyttö olikin jo jonkun aikaa käynyt Senttiä hoitelemassa. - Jep. Tuu vaan mukaan jos kiinnostaa, sanoin hymyillen, ja Kat vastasi iloisella virnistyksellä.

Tallissa harjasimme kaikki hoitsumme aika ripeästi, ja sujautimme vain suitset niille päälle. Lisäksi minä heitin Taigalle vielä fleece-loimen selkään, ettei vaan pikku kullannupppu pääsisi jäätymään. - Wear, ei täällä oikeesti ihan noin kylmä ole, Pipsa kiusoitteli huomatessaan vaaleanpunaisen loimen, jonka olin kietaissut Taigan päälle. - No mut mun poni ei sit ainakaan vilustu, tuhahdin, ja talutin Taigan lähemmäs penkkiä, jolta sitten punnersin ponin kyytiin. Pipsa oli tällä kertaa ottanut Bertin ratsukseen, ja Kat tuli tietenkin Sentillä. Iso ori seisoi nytkin aivan rauhallisena Bertin vierellä, ja ne kaksi näyttivät tulevan kerrassaan hyvin juttuun.

Lähdimme kohta liikkeelle, ja helpottuneina suuntasimme poispäin tallin vilskeestä. Kuljimme ensin leiriläisten mökkien ohi, ja kaarsimme niiden takaa metsään. Päätimme tänään suunnata kulkumme kesantopellolle. Kävelimme ensin hiljaisuuden vallitsessa eteenpäin. Nyt hiljaisuus ei kuitenkaan ollut vaivaantunutta, vaan enemmänkin kaikki olivat helpottuneita tästä lyhyestä hiljaisesta hetkestä. Tallilla kun kävi koko ajan niin iso melske ja kohina, ettei siellä varmasti löytänyt soppea, jossa saisi edes hetken istua vain hiljaisuudessa, ja nauttia siitä.
Hoputimme uniset hepat raviin vanhalle kärrytielle päästyämme. Taiga hölkytteli Bertin perässä täysin unisena, mikä kelpasi minulle oikein hyvin. Juuri nyt en olisikaan halunnut alleni mitään räjähtävää pukkikonetta, van tasaisen ja rauhallisen poninpulleroisen.

Hölkyttelimme rauhallisessa tahdissa aivan kesantopellolle asti. Ponit eivät vielä pellon reunalle saapuessammekaan älynneet mitä tuleman piti, ja jokainen niistä siirtyi kerrassaan laiskaan laukkaan avut saatuaan. Vasta laukattuamme hidasta laukkaan melkein puoliksi pellon ympäri, alkoi Sentti heräillä, ja tartutti kilpailuvietin spurteillaan myös poneihin. Pian kiisimme kaikki vieretysten ympäri kesantopellon.
Hidastimme hepat muutaman kierroksen jälkeen käyntiin, ja lähdimme sitten rupatellen, rauhallisessa käynnissä palaamaan tallille.

Tallille palatessamme, ympäröi meidät samantien tuttu hälinä ja häslinki. Hoitajien hölisemistä lisäsi vielä kaiken muun lisäksi uusi ihana tuntiheppa, suokki ruuna Kalle, jota käytiin sitten oikein joukolla ihailemassa. Minä vilkaisin ruunan ympärillä parveilevaa ihalijalaumaa kummastuneena, ja käännyin sitten Taigan puoleen. - Ihmeen paljon nuo jaksavat yhdestö hepasta vaahdota, totesin, ja lähdin taluttamaan Taigaa sisälle talliin.

Karsinassa pujotin suitset pois Taigan päästä, ja riisuin loimen ponilta. Harjailin sitä sitten seuraavan puolentunnin ajan oikein huolellisesti joka puolelta, selvitin ponin likaisen hänään ja harjan, ja kävin jopa ponin vuohiskarvoja napsimassa saksilla lyhyemmäksi. Lopuksi jäin vielä hetkeksi tamman seuraksi karsinaan, ja vain rapsuttelin ja silittelin sitä. Taiga nautti saadessaan pitkästä aikaa osakseen kaiken huomioni, ja jos olisi voinut, poni olisi varmasti kiivennyt syliini. Lopuksi heitin vielä Taigalle ohuen viltin selkään, huikkasin sille, ja muutamalle tutulle hoitajalle heipat, ja lähdin sitten rämpimään kotia kohti pimentyneessä syys-illassa.

wear&taiga

224hm

[wear]

08.10.08 keskiviikko - kiirettä pitää

Koululaukku mukaan ja menoksi. Juoksin kiireesti ulos koulun ovesta, ja suuntasin kulkuni bussipysäkille. Jos nyt myähästyisin bussista, menisi seuraava vasta tunnin kuluttua, eli joutuisin kävellä Seppeleeseen asti. Juuri sopivasti kiirehdin pysäkille, kun vanha, sininen auto ajoi paikalle. Minä hyppäsin kyytiin, maksoin matkani, ja kävelin vanhasta tottumuksesta aivan takapenkille, ikkunapaikalle, ja mp:täni kuunnellen katselin ohi valuvia maisemia.

Tallipihassa meinasin heti kaatua kumoon astuessani koulukengilläni mutalätäkköön. - Hyi hel-, aloitin painokkaasti, mutta lopetin lauseen kesken huomatessani vähän matkan päässä seisovan muutaman pikkutytön, jotka tuijottivat minua kummastuneina. Kun marssin tyttöjen ohi, kuulin pian takaani kikatusta. Tuhahtaen jatkoin matkaani.
Tallissa moikkasin muutamaa tuttua hoitajaa, ja kävelin sitten suoraan Taigan luokse. Poni ei tällä kertaa kurkkinutkaan ovensa ylitse, vaan mussutti karsinansa perällä päiväheiniä. - Päivää mussu, huikkasin ponille, joka vasta silloin nosti päätään, ja tajusi jonkun tulleen. Höristen se saapasteli ovelle, ja ensi töikseen tuuppasi minua hellästi olkaan. Hymyillen otin ponin pörröisen pään käsiini, ja suukotin sitä turvalle. Taiga tuhisi tyytyväisenä saamastaan huomiosta, eikä millään olisi malttanut antaa minun aloittaa harjaamista, poni vain kiehnäsi rapsutuksien toivossa melkein sylissäni.

Hoidin Taigan kuitenkin puhtaaksi, vaikka aikaa kuluikin lähes puolitoista tuntia. Taiga oli taas käynyt tarhassa piehtaroimassa, ja koska sillä jo nyt oli paksu talvikarva kasvatettuna, se ei tarvinnut loimea, eli minulla oli taas, jälleen kerran koko poni puhdistettavana.
Selviydyin kuitenkin hommasta lopulta, ja ehdin ennen kotiinlähtöä jopa pyyhkäisemään Taigan suitsia puhtaammiksi.

kiireinen wear&taiga

225hm

[wear]

10.10.08 perjantai - Tietokatko

Mietteliäänä avasin hitaasti tallin punaisen oven, ja astuin valoisaan talliin sisälle. Oli perjantai ilta, eikä minunkaan olisi kuulunut tulla tänään tallille. Olimme sopineet kavereideni kanssa tapaavamme toisemme ostarilla puoli kahdeksalta, mutta ketään ei ollut vielä varttia vaillekkaan näkynyt missään, joten olin soittanut yhdelle heistä, ja kysellyt, milloin he olivat tulossa. - Me lähettiin jo Maran faijan kyydillä kaupunkiin etuajassa, eiks kukaan ollut muistanut ilmottaa sulle? Noh, ens kerralla sitten.. sain vastaukseksi, joten vihaisena ja myrtyneenä olin saapastellut ensimmäiseen paikkaan joka sillä hetkellä tuli mieleen. Tallille.

- Onkohan noi nyt wear vähän väärät varusteet näihin tallihommiin? Jaakko huikkasi ironisesti vilkuillen minun korkeakorkoisia saappaitani, pillifarkkujani, sekä uutta, vielä valkoisena hohtavaa pitkää pellavatakkiani. Loin mieheen vihaisen mulkaisun, ja korot kopisten kävelin talllikäytävää pitkin Taigan karsinalle. Poni tarkasteli uteliaana tuloani, ja vasta nuuhkaistuaan ekrran kättäni, se soi minulle pienen hörähdyksen. - Vielä muistit mut, kuiskasin, ja pörrötin tamman paksua otsatukkaa. Minulla ei ollut tallivaatteita mukana, kun en osannut varautua tulevani tallille tänään, joten jouduin hoitamaan Taigan niissä tamineissa. Kömpelösti kävelin paksussa turpeessa ympäri karsinaa, ja pyörittelin Taigaa varovasti kumisualla. Poni oli tänään selvästi käynyt tarhassa, ja selvästi nauttinut olostaan kieriskelemällä mudassa oikein nautinnolla. Huokaisten vilkaisin viiden minuutin kuluttua valkoista takkiani, joka lähinnä näytti nyt harmaalta.

Harjattuani Taigan puhtaaksi, puhdistin vielä sen kaviot, ja suin sen harjat ja hännän siisteiksi. Pujahdin sitten karsinasta ulos, ja suljin oven salvan perässäni. - Wear! Mä en meinannut tunnistaa sua! Josefiina huudahti tallikäytävän toisestä päästä. Punastuin vähän. En todellakaan ollut koskaan ennen tullut meikattuna tai muutenkaan laitettuna tallille, ja ymmärsin hyvin muiden reaktiot. Silti tunsin punan kohoavan poskilleni Jossun lähestyessä minua hämmästynyt ilme kasvoillaan. - Jooh, no ei mun ollut tarkoituskaan tulla tänään tänne.. selitin Jossun yhä tutkaillessa vaatteitani. - Noi kengät on makeet. Mistä sä ostit ne? Tyttö tiedusteli seuraavaksi. - Ööh, Din skosta. Ihan uudet, mutta nyt ne on ihan turpeessa ja muutenkin likaset. Mulla kun ei vaan sattunut varavaatteita mukaan.. Sanoin, ja tömistelin turvetta uusien kenkieni päältä pois. - Hei mulla on kyl jotain tallivaatteita oleskeluhuoneen lokerossa. Saat lainata jos haluat. Jossu ehdotti, ja minä nyökyttelin heti innokkaana. - Kiitos, sä pelastit mun päivän. Nää ei oikeastaan ole edes hirveän mukavat jalassa. Mun varpaat litistyy, puhahdin, ja loin Jossuun kiitollisen katseen.

Vaihdettuamme ylhäällä vaatteet, palasimme alas talliin. - Tuolla ei ole vielä kovin pimeää. Käydäänkö kiertämässä lyhyt lenkki? Kävellään vaan noita valaistuja hiekkateitä pitkin. Hillakin tottuis varmaan siten tähän pimeänmpään ilmastoon.. Jossu ehdotti, ja minä pysähdyin kummastuneena. - Minkä Hillan? Mitä sä höpiset? kysyin tytöltä kummastuneena. - Eksä ole vielä kuullut Hillasta? Mä luulin että tallilla kaikki tietää kaiken, tyttö sanoi naurahtaen. - Kuule mulle ei tänään tule mitään tietoja mistään, virkoin, ja mutristin suuni tympääntyneenä. - Mutta siis Hilla on mun issikkatamma. Se tuli tossa muutama päivä sitten Seppeleeseen. - Mitä? Sun issikkatamma? Whaat? huudahdin, ja silmäni revähtivät lautasen kokoisiksi. Mitä ihmettä Seppeleessä oikein oli tapahtunut poissa ollessani? - Jooh. Tuu kattoon sitä. Se on vielä vähän arka ja sillai, mutta kyllä se tästä vielä sopeutuu.. Jossu sanoi, ja johdatti minut tallin takaosaan. Kurkistin pian jännittyneenä sisälle karsinaan, ja haukoin muutaman kerran henkeä nähdessäni pienen ja suloisen pörröpään karsinan peränurkassa. - Oih kun se on nätti! Huokaisin, ja Jossu naurahti ylpeänä. - Joo, onhan se. Mutta nyt Hilla kaipaisi kipeästi ulkoilua. Että käys pujottamassa sille Taigalles riimu päähän, ja sitten mennään!

Taiga tuuppasi minua ystävällisesti turvalla vatsaan pujottaessani sille riimua päähän. Tamma oli jo innoissaan marssimassa ulos karsinastaan, ennen kuin minä kerkesin napsauttamaan edes riimunarua paikalleen. - Odotas nyt hätähousu! virkoin ponille, ja työnsin sen takaisin karsinaan. Taiga luimisteli hiukan minun pidätellessä sitä, ja oli vähällä, ettei poni näykkäissyt minua kädestä. - Nyt kuules, sähän olet tänään huonotuulinen! Puhahdin, näpäytin ponia turvalle, ja vasta käveltyäni itse ensin ulos karsinasta, annoin Taigan astella ulos. Poni esitti hetken suuttunutta , mutta leppyi nopeasti kaivaessani sille herkun taskusta. - oleksä Jossu valmis? huikkasin tytölle, joka yhä taiteili riimua valkoisen issikan pähään. - joo, ihan pian!

Kohta pääsimme lähtemään. Kuljimme vieretysten pois Seppeleen tallipihasta. Taiga kulki rennosti vierelläni, se ei tietenkään jännittänyt enää edes hämärällä hiekkatiellä kulkemista, kun Hilla taas sipsutti lähes varpaillaan, aivan jännittyneenä Jossun vierellä. - Sehän on ihan räjähdysaltis! Minä totesin huvittuneena Hillan stepatessa hermostuneena edestakaisin. - Nooh, se vaan vähän jännittää uutta ympäristöä, Jossu sanoi, ja taputti rauhoittavasti ponin kaulaa. Hilla ja Taiga tulivat keskenään oikein hyvin juttuun, ja kun siirsimme ponit kulkemaan ihan vieretysten, Hillakin rauhoittui, ja keskittyi nyt tuuppimaan Taigaa ystävällisesti turvallaan. - Voi kun nää on söpöjä! Minä huokaisin Taigan höristessä Hillalle. Jossukin hymyili liikuttuneena Hillan tuuppaistessa Taigaa turpaan.

Palasimme lenkiltä aika pian, veimme ponit karsinoihinsa, ja heitimme niille yöloimet päälle. Jossu halusi vielä lisäksi tarkistaa, että Hillan juomakuppi toimi, ja että sen oli varmasti hyvä olla. - Eiköhän se säily täällä ihan hyvin huomiseen, tokaisin huvittuneena Jossulle, joka ei olisi millään malttanut lähteä Hillan luota. Lopulta pääsimme lähtemään. Kävelimme Jossun kanssa yhdessä bussipysäkille, ja rupattelimme ja nauroimme koko bussimatkan aivan kotin asti. (:::

wear&taiga<3

226hm

[wear]

11.10.08 lauantai - kaverukset

Sade rapisi tasaisesti maneesin peltikattoon. Tuuli heilutteli läheisten puiden oksia, ja kovat puuskat saivat oksat osumaan äänekkäästi kattoon. Taiga hypähti yhdessä kulmassa hiukan sivulle äänten säikyttämänä, mutta rauhoittui nopeasti. Satula narisi allani, ja Taiga pärskähteli vähän. Tamman kaviot tömähtelivät maneesin pintaan, ja sen suu vaahtosi. Liikuttelin vähän ohjia käsissäni, siirsin painopisteeni hevosen selän keskelle, ja työnsin Taigan takapäätä jaloilla vähän eteenpäin. Taiga alkoi kaartua vähän niskasta, ja pian poni nyökäytti päänsä alas. Minä jatkoin kuolaimen kevyttä liikuttelua, ja Taiga vastasi nostamalla etupäätään vähän ylemmäs. Nyt poni kulki hyvin. Se työnsi takapäätään alleen, ja työskenteli ravissa. Se kuunteli hyvin apuja, eikä yrittänytkään luistaa altani kulmissa.

Tein paljon siirtymisiä saadakseni Taigan kädelle ja pohkeelle herkäksi. Se vastasi nyt heti apuihin, ja pelkällä painolla sain sen siirtymään ravista käyntiin, sekä kääntymään. Harjoittelin sitten KN specialin kouluohjelmaa Taigan kanssa. olin edellisenä iltana heti tallilta tultuani opetellut ohjelman, ihan vain huvikseni, ja nyt halusin kokeilla sitä. Aloitin ratsastamalla radalle ravissa. Pysäytin Taigan, ja tervehdin kuviteltua tuomaria. Sen jälkeen tein vasemmalle loivan kiemuran, sitten tein lävistäjän keskiravissa, ja istuin alas harjoitusraviin. Seuraavaksi tuli voltti, loivat kiemurat oikealle, voltti oikealle, ja käyntiä. Keskityin niin paljon rataani, etten ollut huomannut hoitajia, jotka olivat hiljaa hiipineet katsomoon. Vasta pysäyttäessäni Taigan lopputervehdykseen, havahduin taputuksiin. - Hyvä wear! Pipsa huudahti nauraen. Taigakin säpsähti katojia, joiden tuloa ei ollut huomannut. Minäkin säpsähdin, ja hetken toivuttuani hämmästyksestä, punastuin. - Vähän se näytti hienolta! Jossukin ylisti virnistellen. Menin vähän hämilleni, ja yritin taas keskittyä Taigan harjan tuijotteluun.

Jäähdyteltyäni Taigan ratsastin ulos maneesista. Muut olivat ylistäneet minua jonkin aikaa, ja hävinneet sitten yksi toisensa jälkeen ulos maneesista. Vain Jossu oli tullut takaisin vähän ajan päästä, tällä kertaa Hilla käsipuolessaan. Pieni issikka hörisi Taigalle tuttavallisesti, ja annoimme niiden taas haistella toisiaan. - Nää nyt sitten ystävysty näköjään heti, Jossu virkkoi nauraen. Poni tuuppivat toisiaan hellästi, ja Hilla yritti antaa Taigalle pusun. - Ooksä menossa ratsastamaan ilman satulaa, vai mitä meinasit? Kysäisin Jossulta tämän tarkkaillessa kelloaan. - Ei kun mä kokeilen juoksuttaa tätä. Varmaan 20 minuuttia riittää näin aluksi, Jossu sanoi puoliksi asiaa kysyen. - Joo, eiköhän se riitä tolle näin alkusi, minäkin sanoin, ja vilkaisin taas suloista, pikkuruista issikkatammaa. Jossu nyökkäsi, ja käänsi Hillan ympyrälle. Hetken käveltyään tyttö siirsi ponin raviin, jolloin Hilla ponkaisi eteenpäin kovalla voimalla, hyppi ja loikki ympäriinsä, eikä Jossu meinannut jakssa pidellä tammaa. Onneksi Hilla kuitenkin rauhoittui pian sen verran, että Jossu sai juoksutusliinan lyhyemmäksi. - Sillä on vähän energiaa tänänä! huomautin Jossulle, joka yhä piteli kiinni innostuneen issikan suitsista. - No ehkä vähän! Tyttö puhahti, ja pyöräytti silmiään.

Seurattuamme hetken Hillan hyppimistä ja riehumista, Jossu päätti lopettaa, ja viedä sen suosiolla tarhaan purkamaan energiaa. Niimpä talutimme molemmat heppamme ensin talliin, riisuimme siellä niiltä suitset ja minä Taigalta vielä satulankin. Sen jälkeen pujotimme tammoille riimut päähän, ja veimme ne pihalle. Sade oli jo lakannut, mutta yhä taivasta peitti paksu pilvimassa. Kävelimme pihan poikki ponitarhalle, pujahdimme peräkkäin portista sisälle, ja päästimme ponit irti. Taiga singahti heti matkaan Hilla kannoillaan, ja pukitellen ne kiisivät tarhan toiseen päähän, ja takaisin. Seurasimme Jossun kanssa nauraen tammojen päätöntä menoa. Taiga ei kuitenkaan enää jaksanut riehua kovin kauaa tunnin rankan koulutreenimme jälkeen, mutta Hillalla taas riitti energiaa vaikka muille jakaa. Taigan jo väsähdettyä, pikkuinen ponineiti hyppi ja loikki Taigan ympärillä kerjäten sitä leikkiin. Nauroimme Hillan hassulle ilmeelle, ja Taigan tympääntyneelle tuhahdukselle Hillan pyytäessä sitä leikkiin.
Seurasimme vielä hetkisen poneja, jätimme sitten riimunarut aidalle, ja palasimme yhtä matkaa talliin.

wear&taiga<3

227hm

[wear]

15.10.08 keskiviikko - ensimmäinen lomapäivä

Aurinko paistoi tallin avonaisista ikkunoista sisälle, saaden lattian välkehtimään kuin pikkuinen valomeri. Kello tallin seinällä näytti vasta vähän yli kahdeksaa, mutta minä olin tullut jo hyvän aikaa sitten, ja nyt harjailin innokkaana nuokkuvaa Taigaa. Ponitamma nautti harjaamisesta silmät ummessa, ja kääntyi vain välillä tarkistamaan, että minä yhä seisoin sen karsinassa. Taiga oli taas likainen. Sen jo aika paksuksi kasvanutta talvikarvaa peitti muutaman sentin paksuinen muta- ja hiekkakerros, jota minä sain hinkata oikein toden teolla pois. Taiga näytti taas siltä, ettei sitä oltu harjattu moneen päivään, mikä kylläkin oli hyvin totta. Melkein 5 päivää oli taas kulunut edellisestä vierailustani, ja katsellessani Taigan likaista olemusta, tunsin omantunnon pistoksen sydämmessäni. Halusin niin kovin tulla vaikka joka päivä käymään tallilla, mutta se ei vain mitenkään onnistunut. Koulu vei paljon aikaani, sekä uudet kaverit, joihin olin nyt kuluneen kuukauden aikana tutustunut. Syvään huokaisten jatkoin Taigan harjailua.

Tunnin kuluttua, harjattuani Taigan oikein puhtaaksi, pujotin sille riimun päähän, napsautin riimunarun siihen kiinni, ja talutin Taigan maneesiin. Taskuihini olin varastoinut suuret määrät nameja, tänään olin päättänyt kokeilla irtohypyttää hiukan Taigaa, sekä kokeilla muutamia harjoituksia maasta käsin.
Suljettuani maneesin oven, napsautin riimunarun irti Taigan riimusta. Poni ei ensin edes tajunnut olevansa irti, vaan luuli yhä minun pitävän sitä narussa kiinni. Vasta käveltyäni muutaman kymmenen metrin päähän ponista, se heräsi, nosti päänsä ylös, ja katsoi kummastuneena minuun. Sitten se heilautti päätään innoissaan, ja lähti hurjaa pukkilaukkaa maneesin toiseen päähän- ja takaisin.

Hetken riehuttuaan Taiga rauhoittui, ja ravasi uteliaana lähemmäs seuraamaan, kun minä kasasin kentän keskelle muutaman pikkuisen ristikon. Rakensin esteen peräkkäin pompuiksi, ja esteen eteen tein muureista pienet johteet. Sen jälkeen kutsuin Taigan luokseni, ja ohjasin sen esteille. Taiga lähti heti innostuneena kiihdyttelemään kohti esteitä, ja loikki ne yksi kerrallaan reippaassa tahdissa. Esteiden jälkeen Taiga taas singahti innoissaan matkaan, mutta rauhoittui taas kohta, ja sai mennä esteet uudelleen.

Muutaan kertaan hypytettyäni Taigan esteiden yli, kutsuin sen luokseni, ja kehuin sitä paljon. Poni sai jopa muutaman namin käyttäydyttyään niin hienosti. Sen jälkeen siivostin estetarvikkeet, ja ryhdyin harjoittelemaan muutamia uusia temppuja Taigan kanssa. Ensiksi kuitenkin palautin sen mieleen joskus kauan sitten sille opettamani seuraamisen. Taiga muisti hienosti sen, ja kulki perässäni koko ajan, niin kävellessäni, kuin juostessanikin. Sitten muistutin sen mieleen kumartamisen, jonka myös olin sille joskus muinoin opettanut. Vielä Taiga muisti senkin, ja hienosti se laski etujalkansa alas, ja pään jalkojensa väliin. Toistelin vielä vähän aikaa noita temppuja, jonka jälkeen jouduin napsauttamaan riimunarun kiinni Taigan riimuun. Anne nimittäin aloittaisi vartin päästä ensimmäisen tuntinsa, joten minun ja Taigan piti luistella reippaasti alta pois.

Ennen talliin palaamista, kiersimme vielä lyhyen maastolenkin. Ilma oli ihanan syksyisen kirpeä. Taiga alkoi nyt jo vaikuttamaan hyvin pirteältä, se loikki ja hyppi innoissaan joka suuntaan, ja oli vähällä törmätä minuunkin siinä innoissaan pyöriessään.
Palasimme tallille aika pian, ja tallissa kävin vain heittämässä Taigalle ulkoloimen selkään, ja vein sitten ponin suoraan tarhaan. Pella, Hilla ja Pikku seisoskelivat jo ponitarhan portilla, ja hörisivät Taigalle ystävällisesti minun saapuessa poni käsipuolessani paikalle. Jouduin hetken taiteilemaan, ennenkuin sain tarhan portin auki ja innokkaat ponit häädettyä vähän kauemmaksi. Pian kuitenkin oli Taiga sisäpuolella, ja minä pujotin riimun sen päästä pois. Heti irti päästyään Taiga lähti iloisesti ravaamaan Pella, Hilla ja Pikku perässään tarhan toiseen päätyyn. Hymyillen seurasin hetken Taigan menoa, heitin sitten riimun aidalle, ja lähdin lampsimaan kohti tallia.

wear&taiga

228hm
(tulipas taas outo tarina :0)

[wear]

16.10.08 torstai - Harjailua ja uusia tuttavuuksia

Taiga seisoskeli tarhan portilla uneliaana. Minun lähestyessä tarhaa se kuitenkin vähän virkosi torkuiltaan, ja ryhtyi yhdessä Pellan kanssa tömistelemään mutaista maata kärsimättömänä. Nopeasti tervehdin tammoja, ja napsautin niiden molempien riimuihin narut kiinni. En millään viitsinyt jättää Pellaa tarhaan yksikseenkään, eikä se näyttänyt laittavan ollenkaan pahakseen sitä, että minä otin sen sisälle lämmittelemään.

Tallissa vein ensin Pellan, ja sitten Taigan niiden omiin karsinoihin, ja riisuin molemmilta ohuet sadeloimet, ja kiikutin ne kuivumaan. Pellalle puin vielä ohuen puuvillaloimen päälle, ja palasin sitten Taigan luokse. Poni tuuppi ystävällisesti käsiäni minun astellessa karsinaan harjapakki sylissäni. - Tänään kuules mä tulin vaan käymään, että sä jäät sitten taas yksiksesi vähäksi aikaa.. puhelin Taigalle, ja aloittelin sen puhdistusta. En kuitenkaan päässyt kovin pitkälle, kun Taigan karsinan eteen ilmestyi pitkä, ja ujosti hymyilevä tyttö. - Tota, voisitko sä tulla mun kanssa hakemaan Blondia, Bladea ja Palmikkoa tuolta tarhasta? Tyttö kysyi, ja minä nyökkäsin heti. - Joo, mä tulen.

Kävelimme vieretysten tallipihan poikki. Hetken vallitsi kiusallinen hiljaisuus, mutta sitten vierelläni kävelevä tyttö avasi suunsa. - Mä en oikein vielä ole perillä tän tallin tavoista, mutta siis saako maastoon lähteä yksin? Tai siis jos mä kävelisin vaan ihan teitä pitkin, niin saako sitten mennä? Tyttö kysyi. - Mä olen muuten Yuff, tämä vielä lisäsi. - Tota mun mielestä sä saat kyllä lähteä, mutta sun täytyy varmaan ensin kysyä Rossilta. Etkös sä muuten hoitanutkin Blondia? Kysäisin. Yuff nyökkäsi. - Joo, alotin ihan tossa muutama päivä sitten. En mä ole vielä käynyt täällä kun muutaman kerran. - Noh, pian sä olet varmasti jo tallin vakikävijöitä, sanoin hymyillen. - Mä olen muuten Wear, hoidan Taigaa, sitä pikkuista risteystysponia, selitin, ja Yuff nyökytteli hymyillen. - Musta Taiga on ihan tosi suloinen! tämä sanoi, ja naurahti hyväntuulisesti.

Haettuamme hevoset sisälle, minä palasin Taigan luokse. Poni kolisteli jo kärsimättömänä karsinansa ovea, ja minun pujahtaessa karsinaan, tamma tuuppasi minua turvallaan hellästi olkaan, ja katsahti minuun vähän syyttävästi. - Missäs sitä oikein kupattiin? Poni tuntui kysyvän, mutta unohti nopeasti suuttumuksensa minun aloittaessa sen perusteellisen putsauksen kumisuan avulla.
Harjailin Taigan puhtaaksi puolessa tunnissa, jonka jälkeen rapsuttelin ja silittelin Taigaa jonkin aikaa. Poni nautti huomiosta täysin siemauksin, ja olisi tunkenut syliini jos olisi mahtunut. Jouduin kuitenkin sanomaan tammalle heipat aika nopeasti, mutta lupasin sille tulevani tänää, ja viimeistään huomenna uudestaan.

wear&taiga

229hm

[wear]

17.10.08 perjantai - Esittelykierros

Aurinko porotti keltaisina ja punaisina säihkyvien lehtien takaa metsäpolulle. Se lämmitti mukavasti ohuissa hanskoissa palalevia sormiani, ja sai poskeni punaisiksi. Kevyt tuuli heilutteli Taigan harjaa, ja sai ratsastusloimen reunat lepattamaan. Vilkaisin nopeasti taakseni, ja hymyilin pikaisesti Yuffille ja Pipsalle, jotka istuivat kumpikin hoitohevostensa selissä hiljaisina. Oli aikainen aamu. Metsässä oli vielä hiljaista, ja vain hevosten jalkojen tasainen kumina vasten maata kaikui metsässä.

Taiga pärskähti hoputtaessani sitä raviin. Poni heitteli päätään, ja lähti sitten innokkaaseen hölkkään. Taiga kiihdytti vauhtiaan, eikä meinannut hidastaa millään. Vasta kääntäessäni sen ympäri, poni hidasti, ja meinasimme törmätä takaamme tulevaan Blondiin. - Sori mun oli pakko kääntää tää, kun en ois muuten saanut pysähtymään. Pahoittelin. - Ei mitään. Tiedän tunteen, Yuff sanoi, ja kun Pipsa lopulta saapui luoksemme Pampulan kanssa, päätimme jatkaa matkaa ihan vaan käynnissä. Olimme tällä kertaa maastossa esittelemässä Yuffille Seppeleen maastoja, ettei tämä eksyisi sitten kun seuraavan kerran lähtisi Blondin kanssa maastoilemaan. - Nää polut on vähän sokkeloisia, mutta parhaimmat maastoto löytyy just tällästen polkujen varrelta. Mutta me voitais käydä vaikka kääntymässä maastoesteiden lähellä, niin siinä samalla voidaan esitellä sulle laukkasuora ja kesantopelto, sekä tietty näytetään sulle vanha kärrytie, joka on ihan tosi hyvä paikka laukata, jos ei hirveän kauas halua lähteä, minä selostin, ja Yuff nyökkäili hymyillen. - Ja sit jos sä eksyt, nii annat vaan Blondille pitkät ohjat. Kyllä se sut aina kotiin tuo, Pipsa huikkasi virnistellen Pampulan selästä.

Ravasimme pitkin vanhaakärrytietä, ja kävimme hiukan laukkaamassa kesantopellolla. Taiga oli tänään varsin virkeällä tuulella, ja oli hyvä, ettei se taas järjestänyt Pampulan kanssa rodeoshouta. Blondi sentään osasi ottaa rauhallisesti, eikä se luultavasti olisi edes jaksanut riekkua ison mahansa kanssa. Esiteltyämme Yuffille parhaat polut ja laukkasuorat, lähdimme palaamaan Seppeleeseen.

Tallille päästyämme hyppäsimme alas ratsujemme selistä, ja talutimme ne perätysten talliin. - Kiitos teille oikeesti tosi paljon Pipsa ja wear, kiva kun näytitte paikkoja, Yuff huikkasi iloisesti, ja talutti sitten Blondin sen omaan karsinaan. Taigakin pääsi sitten omaan karsinaansa, jossa se syöksyi heti aamuheiniensä kimppuun. Jouduin vetämään sen hetkeksi pois heinien luota, jotta sain tamman suitset siltä riisuttua. Irrotin sitten satulavyön molemmilta puolilta, ja nostin satulan alas Taigan selästä. Taiga huokaisi tyytyväisenä saadessaan painavan satulan pois, ja heti huomasin sen rentoutuvan.

Vietyäni Taigan varsuteet paikoilleen, palasin sen karsinalle harjapakin kanssa. Kaivoin pakista pölyharjan, ja sillä harjasin Taigan muutamaan kertaan läpi. Kovin kauaa en Taigaa nyt hoitanut, sillä ennen ratsastusta olin harjaillut sit pitkän tovin. Laitoin kuitenki ponin suupieliin helosania, selvitin sen harjan ja hännän, ja rapsuttelin vain hetken Taigaa. Poni nautti huomiosta kiehnäämällä kainalossani, ja puskemalla hellästi päällään olkaani. - Wear, meidän pitäsi varmaan kohta lähteä! Pipsa huikkasi Taigan karsinan ovelta. Syvään huokaisten painoin vielä viimeisen suukon Taigan turvalle, peruutin sitten ulos karsinasta, ja kävelin Pipsan kanssa ulos tallin ovesta aurinkoiselle pihamaalle.

wear&taiga

230hm

[wear]

19.10.08 sunnuntai - Yksityistunti

Harjailin Taigaa kaikessa rauhassa. Taiga seisoi tapansa mukaan karsinan avonaisen oven luona, mutta ei ikinä astunut kynnyksen yli ilman lupaa. Poni tiesi säännöt, eikä se vielä ikinä ollut minulla siinä tilanteessa karannut. Taiga oli tänään aika puhdas, mutta silti sen paksu talvikarva oli vaikea saada puhtaan näköiseksi. Minä todella toivoin että Anne klippaisi Taigan pian, mutta se taisi olla turha haave. Ainakaan viime vuonna ei Anne ponia ollut klipannut, mutta se olisi kyllä toden totta helpottanut minun elämääni.

- Taiga menee tänään sitten puolen tunnin kuluttua yhdelle yksityistunnille, joten viitsitkö laittaa sen kuntoon siihen mennessä? Käytävän poikki viuhahtanut Anne huikkasi, ja minä nyökkäsin. Taiga meni usein viikonloppuisin yksityistunneille, se kun oli niin rauhallinen, ja sieti paljon ratsastajan virheitä. Vain kerran olin nähnyt Taigan polttavan päreensä osaamattomaan ratsastajaan, ja se juuri teki siitä niin hyvän tuntiponin.
Kun kello näytti vähän vaille tasaa, hain Taigan varusteet. Liu`utin ensin satulan paikoilleen, ja pujotin sitten suitset ponin päähän. Lopuksi kiristin vielä satulavyötä, ja tarkistin, että mikään remmi ei jäänyt painamaan Taigaa. Sitten odottelin ponin seurana hetkisen ratsastajan saapumista.

Pian käytävää pitkin tallusteli pikkuinen tyttö vanhempiensa seurana. Myös Anne käveli heidän vierellää, selvästi kertoillen heille tallista. - Ja tässä olisi Emilian ratsu, Taiga. Emilia, etkös sinä olekkin joskus viime vuoden puolella käynyt Taigalla ratsastamassa, vai muistanko mä ihan väärin? Anne tiedusteli intoa puhkuvalta pikkkutytöltä. - Kyllä se taisi niin olla. Nyt sitten päätettiin tulla uudestaan kokeilemaan ratsastusta, Emilian äiti, siististi pukeutunut nainen sanoi, ja vilkaisi lempeästi tytärtään. Anne hymyili ystävällisesti, ja kehotti Emiliaa laittamaan päähänsä kypärän. - Tämä tässä on wear, hän auttaa sinua Emilia alussa Taigan kanssa. Anne sanoi, ja osoitti minua. Emilia hymyili minulle ujosti, ja asteli sitten vähän lähemmäs Taigaa silittämään. Minä muistin tytön oikein hyvin. Olin juuri vähän aikaa sitten aloittanut Taigan hoitamisen, ja silloinkin Anne oli pyytänyt minua auttamaan Emiliaa. Tyttö oli ollut todella mukava, ja erityisesti tytön onnellinen hymy tämän istuessa Taigan selässä oli jäänyt mieleeni.

Talutimme yhdessä Emilian kanssa Taigan kentälle. Autoin tytön selkään, ja laitoimme yhdessä jalustimet sopiviksi. Sitten lähdimme kävelemään uraa pitkin siten, että minä pidin riimunarulla Taigasta kiinni, ja Emilia sai hetken vain totutella ponin liikkeisiin. Annekin saapasteli kohta kentälle, ja ohjasi tytön vanhemmat kentän reunalle sijoitetuille penkeille istumaan. - Noniin Emilia, kerääppäs ohjat käsiisi. Wear voi neuvoa miten ne oikeaoppisesti pidetään käsissä ne narut! Anne huikkasi, ja innokkaana tyttö ryhtyi keräilemään ohjia käsiinsä. Enää tämä ei kuitenkaan muistanut, miten päin naruja pidettiin, joten minä jouduin hiukan neuvomaan tyttöä. - Ne ohjat laitetaan pikkurillin ja nimettömän välistä, ja sitten peuku laitetaan ohjien päälle. Juuri noin, hyvä Emilia! Minä kehuin, ja siirryin sitten taas kävelemään Taigan pään viereen. Alkuravien jälkeen Anne antoi minun jäädä pois, Emilia näytti pärjäävän hyvin ilman taluttajaakin. Niimpä minä napsautin riimunarun irti Taigan kuolaimesta, ja sipsutin kentän laidalle seuraamaan tilannetta. Emilia kevensi jo ravin tahdissa hienosti, tyttö oli selvästi kehittynyt sitten viime näkemän. Kuitenkin iloinen, onnistumisen hymy loisti tytön kasvoilla tämän saatua Taiga kääntymään voltille. Emilian ratsastusta katsoessakin tuli hyvä mieli, ja huomasin itsekkin hymyileväni.

Tunnin jälkeen autoin Emiliaa riisumaan Taigalta varusteet. Tytön vanhemmat seisoskelivat karsinan ulkopuolella, ja seurasivat uteliaina Emilian toimia. Tyttö oli myös siitä mukava, että kuunteli mitä minä sanoin, ja teki myös niin. Jotkut aloittelijat kun luulivat tietävänsä kaiken, ja siten onnistuivat möhlimään kaikean. Emilia kuitenkin sisäisti kaiken opettamani heti, ja onnistui aivan itse riisumaan varusteet, ja viemään ne oikeille paikoilleen. - Saanko mä harjata Taigan sun kanssa? Tyttö kysyi palattuaan karsinalle. Nyökkäsin tytölle hymyillen. - Tottakai sä saat. Oletko sä ennen harjannut hevosta? kysyin, ja nyt Emilia pudisti vähän nolona päätään. - Ei se mitään. Mä voin auttaa sua. Otappas ihan ensiksi sieltä harjakorista kumisuka. Se on sellainen kuminen ja pyöreä. selitin, ja innokkaana Emilia ryhtyi kaivamaan harjapakkia.

Hoitelimme Taigaa yli puolituntia yhdessä, mutta sitten Emilian vanhemmat alkoivat näyttää kärsimättömiltä. - Anteeksi nyt Emilia, mutta äidin jumppa alkaa kohta, ja meidän pitäisi oikeastaan lähteä pian.. Tytön äiti virkkoi. Emilia puraisi pettyneenä huultaan, ja näytti hetken siltä kun olisi purskahtanut itkuun. - Okei. tyttö sitten myöntyi, vei harjan koriin, ja tuli sitten vielä hetkeksi silittelemään Taigaa. - Heippa sitten Taiga ja wear! tyttö sanoi, halasi Taigaa, ja hymyili minulle. Sitten Emilia käveli ulos karsinasta, ja lähti vanhempiensa kanssa kävelemään ovelle. Ovensuussa tämä kuitenkin kääntyi, ja vilkutti vielä minulle.

Emilian lähdettyä minä vielä kävin Taigan muutamalla harjalla läpi. Ponin karva pölysi yhä, vaikka olin sitä ennen tuntia, ja sen jälkeenkin aika kauan kumisualla pyöritellyt. - Sua ei kuule saa ikinä puhtaaksi, kun sun karva on yhtä paksu kun jollain mammutilla, tuhahdin, ja heitin Taigalle loimen selkään. Poni tuuppasi ystävällisesti käsiäni, ja hörähti hiljaa. - Okei, olet sä silti kyllä tosi ihana, tokaisin, ja suukotin Taigaa turvalle.

wear&taiga<3

Tämmönen tarina tuli nyt sitten, kun selailin noita vanhoja hoitotarinoita, ja löysin sieltä sen yhden, jossa tuo Emilia esiintyi (:

231hm

[wear]

21.10.08 tiistai - summer memories



Taiga pääsi nyt vuoden viimeisiä kertoja laitumelle, ja näytti nauttivan siitä kaikin siemauksin.

[wear]

23.10.08 torstai - Nyt pesulle, poninpulleroiseni!

Nyt pystyin aivan vamuudella sanomaan, etten ikinä, en ikinä ennen ollut nähnyt Taigaa noin likaisena. Ponin korvantaustatkin oli kuorrutettu mudalla, ja vain sen tummat silmät loistivat mutakerroksen takaa kirkkaina. Taiga ei näyttänyt huomaavan lannistunutta huokailuani laisinkaan, poni vain seisoi, selvästi itseensä tyytyväisenä tarhan portin pielessä, ja tuuppi minua olkaan hellästi samalla höristen. - Poni kuule, sä hommaat mulle ihan kiitettävästi hommia aina, tuhahdin, ja napsautin riimunarun kiinni ponin päähän. Taiga lähti säyseästi seuraamaan minua kohti tallia.

- Oletkohan sä vähän erehtynyt nyt Wear. Sun piti hakea Taiga sisälle tarhasta, ei mutapalloa! Jossu vitsaili kävellessään meitä vastaa tallin käytävällä. Näytin tytölle leikkisästi kieltä, ja "muka suuttuneena" marssin eteenpäin. Seisautin Taigan pesukarsinaan, ja heitin riimunarun löysästi sen kaulan yli. Taiga osasi kyllä seistä aloillaan. Käänsin hanan päälle, ja aloin hitaasti suihkuttelemaan tammaa puhtaaksi. Oli hauskaa katsella, kuinka mutakerros pikkuhiljaa irtosi, ja valui mutavellinä alas Taigan selältä. Pian koko vesiboksin lattia oli aivan mudassa, mutta ainakin Taiga oli tullut vähän puhtaammaksi. Tyytyväisenä työni tulosta ihaillen saamutin hanan, ja kipaisin hakemassa yhden ison frotee-pyyhkeen. Sillä ja hikiviilalla kuivasin Taigasta suurimmat vedet pois, ja sitten heitin ponille fleece-loimen selkään. Kiinnitin loimen loimivyöllä, ja kuivasin lopuksi vielä huolellisesti Taigan jalat. Meille ei ainakaan riviä tänä syksynä hankittaisi! Niimpä hinkkasin todella kauan Taigan kinnerkuoppia puhtaiksi, ja kun viimeinenkin hiekanjyvä oli poissa, talutin ponin viimein sen omaan karsinaan.

Ponin kuivuessa, heitin sille heinää eteen pureskeltavaksi, ja minä suuntasin kulkuni varustehuoneeseen. Minä laiskimus nimittäin en ollut taas piiitkiiin aikoihin pessyt Taigan varusteita, ja sen todella huomasi. Suitsiin oli pinttynyt ällöttävä hiki-ja likakerros, satulavyö oli karvojen peitossa, ja satulakin oli hiekkainen. Tartuin huokaisten sieneen ja satulasaippuaan, ja aloitin ponin varusteiden kuuraamisen.
Saatuani kamat pitkän työn jälkeen kiiltävän puhtaiksi, palasin Taigan karsinalle, ja pujahdin sisälle. Taiga tuli uteliaana moikkaamaan, hörähti vähän, ja tuuppasi tapansa mukaan hellästi turvallaan olkaani. - Joko sulle tuli ikävä? tiedustelin siltä virnistellen. Poni tunki hellyydenkipeänä melkein syliini, ja rapsutuksien toivossa työnsi päänsä kainalooni. Hymyillen silittelin tamman lämmintä otsaa, ja suukotin sen pehmoista poskea.

wear&taigapallo<3

233hm