Taigan Hoitokirja

[Anne]

Elukkalääkäri kävi vielä katsastamassa Taigan ja pisti tamman muutaman päivän lepäilylle. Pieniä kävelylenkkjä taluttaen ja kylmä suihkuttelu/kääreet sen jälkeen ja linimenttiä. Tiistaina uusintatarkastus.

[wear]

24.08.08 sunnuntai - Pieni ja kipeä poni

Taiga seisoi apaattisena karsinassaan. Ainoastaan ponin tasaisesti hiukan kohoilevat kyljet palajastivat sen olevan vielä elossa. Taiga seisoi silmät puoli ummessa, päätään alhaalla roikottaen hiljaa aloillaan. Minä seisoin vain metrin päässä siitä, aivan karsinan oven ulkopuolella, ja tiesin Taigan kuulleen tuloni. Se vain ei reagoinut siihen mitenkään. Vasta astuessani ovesta sisäpuolelle, kävellessäni aivan Taigan vierelle, ja laskiessani käteni tamman lämpimälle kaulalle, Taiga näytti huomaavan minut. Poni käänsi päätään hiukan minua kohti, ja hörisi vaivalloisesti. Tamma sai kuitenkin aikaan vain valittavan henkäyksen. Purin melkein kieleni poikki yrittäessäni estää kyyneliä. Kaikki tämä oli minun syytäni, vain ja ainoastaan minun syytäni. Vilkaisin nopeasti Taigan jalkoihin, ja huomasin heti ponin takajalat turvonneiksi. Myös etujaloissa näkyi nyt muutama syvä haava. Anne oli onneksi eilen saanut Taigan vasemmassa etujalassa melkein kokonaan irtonaisena rempsottavan kengän irti, mutta silti se oli kerennyt painaa muutaman haavan Taigan kavion sisäpintaan.

Astelin juuri ulos Taigan karsinasta Annen kävellessä paikalle. - Eläinlääkäri kävi vielä eilen illalla katsomassa Taigan tilaa, ja laittoi ponin suoraan muutaman päivän levolle. Lyhyitä taluttelulenkkejä saa tehdä, ja suihkuttelu sekä kylmäkääreet edistävät Taigan jalkojen paranemista. Tiistaina tilanne arvioidaan uudelleen, mutta eiköhän tämä tästä lutviudu pikkuhiljaa, Anne sanoi, ja hymyili minulle lohduttavasti. - Nyt Taiga on aika masentuneen oloinen, joten pikku ulkoilu ei tekisi sille varmastikkaan pahaa, Anne neuvoi vilkaistuaan ensin otsa kurtussa Taigan karsinaan.

Haettuani harjapakin varustehuoneesta, palasin hitain, raskain askelin Taigan katsinalle. Syvään huokaisten astuin sisälle, kaivoin harjapakista suon käteeni, ja aloin pyöritellä sitä taigan karvapeitteellä. Poni seisoi hiljaa paikoillaan, seinää apaattisen tuijottaen.
- Mitenkäs potilas tänään voi? Mä kuulin Pipsalta mitä eilen kävi. Oleksä ihan kunnossa? Taigan karsinan oven eteen ilmestynyt Sastu kysyi. Huomasin tytön vilkaisen huolissaan ensin minuun, ja sitten Taigaan.
- Ei mulla mikään ole, Taiga se tässä kipeänä on. Tiuskaisin hiukan liiankin tiukasti. Kaduin heti sanomisiani, ja katsoin voimattomana, kun Sastu häipyi ovelta kummastuneena olkiaan kohautellen. Huokaisin taas syvään, ja keskityin taas Taigan harjaamiseen.

Hoidettuani Taigan puhtaaksi, pujotin ponille riimun päähän, ja lähdin kävelemään kohti tallin ovea. Taiga seurasi hitaasti ja vaivalloisesti perässäni ontuen. Oli sydätä särkevää katsoa ponin kärsivän. Jatkoimme vaivalloista ja hidasta matkantekoamme tallipihan ylitse, ja ohi leiriläisten mökkien. Taiga oli nyt jo hieman reippaampi, ja poni katseli ympärilleen uteliaasti. Kuitenkin sen matkanteko oli yhä hidasta, ja poni ontui oikeaa etujalkaansa. Minä kävelin tiiviisti Taigan vierellä, kättäni tamman kaulaa vasten hellästi pitäen. - Hyvin tämä menee, rohkaisin ponie sen yhä hidastaessa vauhtiaan. Kävelimme nyt vain aivan lyhyen lenkin maneesin sekä kentän ympäri, mutta takaisin tallille päästyämme oli Taiga jo aivan uupuneen oloinen. Talutin hitaasti eteenpäin kävelevän Taigan tallikäytävää pitkin pesukarsinalle, jossa käänsin hanan kylmälle, ja aloin huuhtoa sillä Taigan jalkoja. Poni hiukan säpsähti ensin kovalla paineella tulevaa vettä, mutta rauhoittui onneksi nopeasti.

Jalkojen huuhtelun jälkeen laitoin hiukan linimenttiä Taigan takajalkoihin, jotka olivat yhä turvonneet, ja joihin oli kertynyt nestettä. Taiga vähän aristi jalkojaan minun hieroessa linimenttiä niihin. Harjaillessani Taigaa käytävällä astelivat Pipsa ja Oonakin paikalle. Molemmat silittelivät ja taputtelivat Taigaa kaulalle, ja toivottivat sille pikaista paranemista. Vilkaisin tyttöjä alta kulmien, ja näiden ehdottaessa yhteistä kotimatkaa, vastasin tylysti kieltävästi. - Mä pääsen yksinkin kotiin, vastasin, ja huomasin Pipsan ja Oonan kasvoilla käyvän pettyneen, ja hämmentyneen ilmeen. Nämä luikkivatkin nopeasti tiehensä minun taluttaessa Taigaa sen omaan karsinaan.
Olin hetken Taigan seurana harjailun jälkeen. Poni tuntui nyt jo vähän reipastuneen, mutten vieläkään ollut lähellekkään oma itsensä. Poni seisoi suurimman osan ajasta hiljaa aloillaan, mutta seurasi jo katseellaan uteliaanan tekemisiäni. - Sä paranet kyllä nopeasti, mä pidän siitä huolen, kuiskasin vielä Taigalle ennen lähtöäni.

-wear&Taiga<3-

[wear]

27.08.08. keskiviikko - pilvilinnoja
Köhien tiukensin kaulani ympärille sitomaani paksua kaulaliinaa, ja jatkoin tomerasti taivallustani kohti Seppelettä. Olin saanut koulusta pahanlaatuisen flunssa-pöpön, jonka takia olin sitten tänään saanut luvan jäädä kotiin lepäämään. Mutta tietenkin, heti ulko-oven sulkeuduttua äidin perässä, minä vetäisin tallivaatteet päälleni, ja kiirehdin Seppeleeseen. Kyllä sitä muutaman buranan voimalla jaksaisi vaikka mitä!

Tallissa oli hiljaista. Valot olivat päällä, ja suurin osa hevosista vielä sisällä. Käytyäni oleskeluhuoneessa viemässä laukkuni lokerron, palasin alas talliin, ja kävin Taigaa tervehtimässä. Poni oli nyt jo selvästi pirteämpi. Se kurkki uteliaanan puoliovensa ylitse, ja hörisi ystävällisesti minun kävellessä paikalle. - No mitäs tyttö, joko olet parantunut? Kysäisin tammalta, joka tuuppi innoissaan olkapäätäni. Tamma siirtyi sitten haistelemaan takinhelmaani, ja yritti nyhtää siitä palan maistiaiseksi. - Höhlä, se ei ole oikeastaan syötävää, mutisin ponille, ja suukotin nopeasti sen valkoista tähteä.

Rapsuteltuani Taigaa pienen hetken, kävin hakemassa ponin harjatm ja palasin sitten ne sylissäni karsinalle. Yhä Taiga seisoskeli karsinansa oven edessä, uteliaana käytävälle tuijotellen. Taputin nopeasti ohimennen Taigan päätä, ja pujahdin sitten sisälle karsinaan. Taiga tunki uteliaana päätään harjakoriin, haisteli kaikki harjat läpi, ja nappasi sitten kumisuan suuhunsa. - Ai silläkö pitäisi alottaa? virnuilin Taigalle, kun poni heilutteli kumisukaa voitonriemuisena ilmassa.
Harjasin sitten Taigan puhtaaksi, ensin kumisualla pyöritellen, ja sen jälkeen pölyharjalla, sekä lopuksi juuriharjalla. Putsasin sitten tamman kaviot, harjasin pään, ja selvitin vielä harjan ja hännänkin nopeasti. Jätin ponin sitten hetkeksi yksikseen, ja käväisin itse toimistossa.

Tällä kertaa pöydän takana ei istunutkaan tavalliseen tapaansa Anne, vaan Elli, joka selaili keskittyneenä papereita. - Kas wear, terve! Elli huikkasi minut huomattuaan. Tuijotin hetken häkeltyneenä Elliä. Tätä ei turhan usein viikolla nähnytkään Seppeleessä. Elli taisi huomata kysyvän katseeni, ja kiirhti selittämään. - Annehan läksi nyt pienelle lomalle, joten minä olen nyt täällä tuuraamassa. Koulusta sain vapaatakin, joten eiköhän me pärjätä. Elli sanoi hymyillen. - Aa, okei. Oikeastaan mä tulin kysymään siitä Taigan eläinlääkäri käynnistä. Mitä sen jaloista sanottiin? Kysyin, ja Elli kurtisti mietteliäänä kulmiaan. - Jotain sellaista, että ne on paranemaan päin, mutta vielä muutama päivä pelkää kävelyä. Sitten saa jo alkaa ravailemaan, ja viikonloppuna voi jo ratsastaa kevyesti. Joku pieni jännejuttu vaan, muuten se on ihan hyvässä kunnossa jo. Ja ainiin, muista laittaa linimenttiä takajalkoihin, niihin on kertynyt nestettä. Elli vielä neuvoi, nousi sitten tuolistaan, ja pyyhälsi kohti päärakennusta selittäen jotain tärkeistä puheluista. Katselin hetken Ellin perään kummastuneena, ja vasta sitten sisäistin asian todella. Taiga olisi pian taas kunnossa!

Suorastaan liisin Taigan karsinalle, ja onnellisena hyräillen pujotin riimun ponin päähän. - Nyt pääset vähän jaloittelemaan, tokaisin tammalle, napsautin riimunarun kiinni, ja lähdin kävelemään kohti ovea. Taiga käveli nyt jo paremmin, se ei ontunut, ja vauhtikin oli jo nopeampi. - Wear! Venaa sekuntti! Me tullaan Riinan kanssa mukaan! Kuulin takaani oleskeluhuoneeseen johtavista rappusista huudon. Kännyin ympäri, ja näin portaikossa Josefiinan iloiset kasvot. - Joo, me odotellaan teitä hetki, vastasin tytölle hymyillen, ja pysäytin Taigan käytävälle. Poni tuijotti minua vähän kummastuneena. "Eihän me tähän keskelle käytävää voida jäädä, liikkeelle siitä!" tamma tuntui hokevan. Se halusi jo ulos seistyään sisällä viimeisen vuorokauden. - Malta hetki, Jossu ja Riina tulee ihan kohta, sanoin tammalle, ja silittelin hellästi sen pehmoista kaulaa.

Pian Josefiina saapuikin käytävää pitkin Riina kannoillaan. Annoimme tammojen haistella vähän toisiaan, ja läksimme sitten ulos. Ilma oli vähän kolea ja kostea, ja olin sillä hetkellä hyvin tyytyväinen siihen, että olin aamulla pukenut saappaat jalkaani, ja kietonut paksun kaulaliinan kaulaani. - Mites Taiga nyt jakselee? Jossu tiedusteli tallatessamme pientä metsäpolkua syvemmälle metsään. - Ihan hyvin. Sen jalat alkaa olla jo aika hyvässä kunnossa, mitä nyt vähän nestettä takajaloissa, ja pikkusen se vielä aristaa vasenta etujalkaa. Tokaisin, ja Jossu vilkaisi minuun ystävällisesti hymyillen. - No se on hyvä. Arvaappas mitä muuten! Riina hörisi mulle eilen! Siis se alkaa viimeinkin tykätä musta. Ja tänään kun mä tulin tossa vähän aikaa sitten, niin mä voin vannoa, että se taas hörähti! Siis eiks ole ihan supermahtavaa!? Jossu hehkutti, saaden minut hymyilemään. Tytön into oli nin liikuttavaa, ja saatoin hyvin muistaa sen tunteen, kun Taiga hörisi minulle ensimmäisen kerran. - Wouw! Sä alat edistyä sen kanssa, sanoin ihaillen, ja hymyilin Jossulle. Tyttö nyökkäsi, ja alkoi jauhaa juurta jaksain, kuinka tämä kaikki oli tapahtunut. Minä kuuntelin kärsivällisesti, nyökkäillen tai inahtaen jotain myötäilevää välillä. Tuntui ihan mukavalta ja rauhallsielta kävellä niin. Jossu rupettali niitä näitä, Taiga käveli vierelläni varmana ja taas terveenä, eikä mikään maailman asia ei olisi saanut rikottua pilvilinnojani.

Kiersimme rauhallisesti kävellen muutaman kilometrin mittaisen lenkin Seppelettä ympäröivien metsien ympäri, ja palasimme sitten talleille. Talutimme molemmat peräkanaa heppamme sisälle talliin, ja veimme ne omiin karsinoihinsa. - Miten sä wear muuten olet tallilla tähän aikaan? Kello on tuskin kahtatoista! Josefiina huikkasi Riinan karsinasta. - Mä olen katsos flunssainen, joten sain jäädä kotiin.. vastasin, ja Jossu naurahti huvittuneena. - Pikku lintsaaja! Tämä tuhahti. - No entäs mitä sä täällä teet? Kysyin Jossulta. Tyttö oli hetken hiljaa. - Noh, ööh, mäkin olen vähän niinkuin kipeänä.. Tämä lopulta vastasi nolona. - Kukas se täällä olikaan lintsaaja? Virkoin Jossulle nauraen. Jossukin hymyili huvittuneena.

Riisuttuani Taigalta riimun, harjasin ponin, ja tarkistin vielä kertaalleen sen jalat. Kun kaikki oli kunnossa, pudotin Taigalle ruokakuppiin muutaman porkkanan, ja suljin sitten karsinan oven perässäni. Jossukin oli saanut Riinan harjattua, ja kannoimme molemmat hoitsujemme harjapakit varustehuoneeseen. - Mä olen varmaan lähdössä kotiin, lähdetkö säkin samaa matkaa? Jossu kysäisi kirjoitettuaan Riinan hoirovihkoon. - Joo, voisin mä vaikka lähteäkkin. Mä tulen varmaan sitten illalla taas käymään, nyt just mä haluan kotiin nukkumaan. Vastasin Jossulle virnistellen. Tämä nappasi laukkunsa lattialta, ja minäkin kipaisin hakemassa omani oleskeluhuoneesta. Kävimme sitten vielä moikkaamassa kumpikin omia hoitsujamme, ja lähdimme sitten yhtämatkaa rupatellen kohti bussipysäkkiä.

wear&taiga



Wear: 207HM

[wear]

28.08.08 torstai - sadesää

Sateenvarjon alla täristen astelin nopein askelin kuraisen tallipihan poikki kohti punaista tallin ovea. Sade piiskasi raivokkaasti tallin seinää, ja huomasin pihassa kasvavien puidenkin heiluvan kovassa tuulessa. Harpoin viimeiset askeleet ovelle, ja kiskaisin sen auki nopeasti. Pujahdin salamana sisälle, ja siellä ravistelin sateenvarjostani suurimmat vedet pois. - Hei wear! Eikös olekkin ihana keli? Luokseni ilmestynyt Pipsa kysäisi hymyillen. Tämäkin oli selvästi tullut juuri sisälle ulkoa, sillä tytön hiukset olivat yhä märät ja sekaiset. - Yäh, siis toi keli on aivan järkyttävä, puhahdin, ja lähdimme yhdessä kävelemään oleskeluhuonetta kohti.

Heitettyäni laukkuni, sateenvarjoni, ja muutkin tavarani lokerooni, ja vaihdettuani kuivan vaatekerran päälle, palasin Pipsa yhä kannoillani talliin. - Taigan jalat oli jo kuulemma niin hyvässä kunnossa, että se pääsi tänään aamulla jo käymään ulkona. Elli oli laittanut sen sairastarhaan, missä Taiga oli yrittänyt laukata ympyrää! Eihän se toki mahtunut, vaan joutui tyytymään päänsä heilutteluun, ja edes takaisin huojuntaan, Pipsa selitti meidän lähestyessä Taigan karsinaa. - Voin hyvin uskoa sen Taigasta, se ei meinannut pysyä eilen housuissaan kun mä vein sen taluttelulenkille ulos, totesin päästessämme Taigan karsinan luokse. Kurkkasin sisälle karsinaan, ja näin pienen hallakon ponin seisoskelevan uneliaana seinään nojaten. - Voi kun söpö! Pipsa huokaisi, ja pujahti mukanani karsinaan. Kävelimme molemmat Taigan luokse, joka avasi vasta silloin silmänsä, ja hätkähti ensin meidän tuloa. - Ei hätää tyttö, minä ja Pipsa se vaan tässä, sanoin, ja tunnistettuaan minut poni hörisi unisesti. Minä kävelin tamman pään viereen, ja suukotin sitä hellästi otsaan. Pipsakin tuli rapsuttelemaan Taigaa hetkeksi, ja lähti sitten lellimään Pampulaa.

Minä jäin vielä Taigan luokse, ja harjat haettuani kaivoin sekaisen harjapakin pohjalta kumisuan. Annoin Taigan ensin haistaa sitä, ja aloin sitten pyörittelemään sillä Taigan karvapeitettä. Yhä sai paljon karvaa irtoamaan tamman turkista, ja myös hiekka ja kuivunut muta rapisi irti ponin karvasta. Kumisualla pyöriteltyäni Taigan läpi, otin pölyharjan, ja sillä huiskin liat pois. Lopuksi harjasin vielä Taigan juuriharjalla, saaden siten karvan näyttämään kiiltävältä ja puhtaalta. Vaikkei se sitä todellisuudessa ollutkaan, sillä taputtaessani tammaa hoidon lopuksi lautasille, sain aikaan sakean pölypilven. Huokaisten kaivoin uudestaan kumisuan käteeni, ja pyörittelin ponin uudestaan sillä läpi. Ja taas harjasin tamman pöly- ja juuriharjalla läpi, ja vasta sen jälkeen olin tyytyväinen.

- Tänään ei kuule mennä taluttelulenkille, toi ilma on nimittäin ihan karsea, selitin Taigalle sen tuijottaessa minua syyttävästi, kun latasin harjoja siistimmin harjakoriin. Poni katseli vielä hetken nyrpeänä touhujani, unohti sitten vanhan kaunan, ja tuli uteliaana haistelemaan minua. Poni puhalsi lämpöistä ilmaa poskelleni, ja tuuppi hellästi olkaani. Hymyillen kietaisin käteni Taigan kaulaan, ja hautasin kasvoni sen paksuun harjaan.

Rapsuteltuani Taigaa vielä hetken, pakkasin omat tavarani, huikkasin Pipsalle heipat, ja lähdin kävelemään kohti kotia. Yhä satoi hiukan, mutta paksu, musta pilvimassa alkoi repeillä, ja aurinko tuli pienestä raosta esille. Hymyillen jatkoin matkaani kohti bussipysäkkiä.

-wear&taiga-

208 hm

[wear]

30.08.08 lauantai - Do you realy trust me?[/i]

Tallin betonilattia kopisi Taigan kavioiden alla. Poni askelsi innookkaana vierelläni, ja silmäili uteliaana ulos tallin ovesta. Pihalla se pysähtyi, nuuhki ilmaa pää korkealla, ja hirnahti muutaman kerran kimeästi läheisissä tarhoissa seisoskeleville hevosille. - Voi sua hassua, otahan nyt ihan iisisti, mutisin Taigalle, laskin jalustimet alas, ja kiristin satulavyötä. Poni vähän pyörähteli minun kivutessa selkään. - Bertkään ei malttaisi millään seistä aloillaan, Pipsa virkkoi viereltäni. - Ei Anttukaan malta seistä. Ne taitaa tietää minne me ollaan matkalla, Sastu virnisteli. Tyttö oli ollut vähän allapäin viimepäivän Reimarin saatua uuden hoitajan, mutta eihän hän sille mahtanut mitään. Olihan se kiva saada uusia kasvoja tallille, ja Reimarista riittäisi varmasti molemmille. Vilkaisin nopeasti sivusilmällä jalustimiaan lyhentelevää Sastua.

Aloitimme matkan rauhallisella alkukäynnillä. Hepat kävelivät kaikki leveällä hiekkatiellä vieretysten. Ne näyttivät kaikki tulevan hyvin keskenään toimeen. (Ainakin niin, että Taiga kulki keskellä, ja pojat sen sivuilla. En sitten tiedä mitä siitä olisi tullut, jos pojat olisi pistetty vieretysten ) Taiga kulki reippain, matkaavoittavin askelin, ja oli jättää heti alussa Antun ja Bertin jälkeensä. - Pidättele sitä vähän wear, me jäädään Pipsan kanssa jälkeen! Sastu huikkasi nauraen Taigan harppoessa eteenpäin kovaa vauhtia. Naureskellen kiristin ohjasotetta, jolloin tamma alkoi päätään viskoen hidastaa vauhtiaan. - Oikeasti, miten nää nyt näin käyttäytyy? Ihan kuin ne oikeasti tietäisi meidän matkan päämäärän, Pipsa virkkoi kummastuneena, ja me Sastun kanssa nyökyttelimme yhteisymmärryksen merkiksi.

Siirryimme raviin seuraavan risteyksen jälkeen. Minun ei tarvinnut kuin hiukan jalkaani siirtää, kun Taiga jo ampaisi matkaan. Myös Anttu ja Bert olivat reippaalla tuulella, ja niimpä harjoittelimme kaikki kiitoravia hoitsuillamme. Anttu kyllä voitti ravikisan leikiten harppomalla eteenpäin kun paraskin pikajuna. Hihitellen hidastimme lopulta ponimme normaaliin raviin, ja jatkoimme matkaa kohti määränpäätämme vähän rauhallisemmassa tahdissa.

Lopulta saavuimme maastoesteradan alkuun. Lähestyessämme rataa, alkoivat hepat kuumua, ja Sastu ei meinannut saada Anttua pidettyä, ja hyvä kun ei ruuna lähtenyt siltä seisomalta kiikuttamaan pientä tyttöä kohti rataa. Minä nielaisin palan kurkustani alas muistaessani viimeksi maastoradalla sattuneen onnettomuuden. Nyt Taiga oli jo kunnossa, mutta en siltikään halunnut muistella tapahtunutta. Pitäisikö minun sittenkään hypätä nyt? Mitä jos kävisi niin kuin viimeksi? Ei toisaalta olisi hyvä, jos Taiga alkaisi pelätä hyppäämistä vain tuon pienen haaverin takia. Mutta silti, miten ikinä voisin antaa anteeksi itselleni, jos Taiga taas astuisi huonosti, ja satuttaisi itsensä. Mitä minä nyt tekisin?

Pipsa oli huomannut kasvojeni muuttuvan kalpeiksi, ja suuni puristuvan tiukaksi viivaksi. Tyttö katseli minua huolestuneena, ja kohdatessaan katseeni, hymyili rohkaisevasti. Vastasin tytön hymyyn nopeasti, ja samassa tein päätöksen. Syteen tai saveen, nyt mentäisiin. Taigallakaan ei ollut mitään asiaa vastaan, joten miksipä ei. Kannustimme kohta peräkkäin, pienen etäisyyden päästä ratsumme laukkaan. Pipsa meni Bertillä ensimmäisenä, sillä tällä hetkellä se käyttäytyi näistä kolmesta parjaiten. Heidän perässään tulivat Sastu ja Anttu, ja minä pidin Taigan kanssa perää. Pieni poni kiihdytti innostuneena vauhtia lähestyessämme ensimmäistä estettä. Jännitys sai minut hikoilemaan, ja ohjat alkoivat tuntua liukkailta käsissäni. Hermostukseni heijastui Taigaan, ja poni hyppäsi ensimmäisen esteen jäykästi, mutta kovalla vauhdilla. Lähestyessämme toista, aloin hiukan jo rentoutua. Tällä kertaa ei kävisi mitään, poni pysyi jo nyt ihan hyvin kädellä, ja Pipsa sekä Sastu olivat lähistöllä. Vähitellen, metri metriltä lähestyessämme seuraavaa tukeista kasattua estettä, alkoi Taiga rentoutua minun höllätessä vähän otetta, ja istuessa rentoutuneemmin kyydissä. Hyppäsimmekin sen suurella ilmavaralla, täysin tasapainossa ja helposti. Esteen jälkeen tunsin täysin vallatonta voitonriemua. Kaikki oli taas hyvin, ja tunsin voivani luottaa Taigaan täysin.

Hypättyämme viimeisenkin esteen hienosti, ja laskeuduttuamme hyvin alas, aloin hidastamaan Taigaa. Ohjasin ponin vähän kauempana seisoskelevien Bertin ja Antun luokse. Pipsa ja Sastu juttelivat innostuneina äsköisestä radasta. Minun saapuessa heidän luokseen, naama loistaen kuin naantalin aurinko, pyrskähti Pipsa hyväntuuliseen nauruun. - Noniin, mitäs mä sanoin, hyvin meni, ja te olitte aivan mahtavia! Tyttö ylisti, Sastun hymyillessä vieressä.
Ennen tallille palaamista päätimme vielä kokeilla ponien kestävyyttä. Laukkasimme taas perätysten, kevyessä istunnassa ja ohjat aika pitkinä maastoesteradan jälkeisen pellon poikki, metsätietä suoraan isolle hiekkatielle, jossa lopulta siirryimme käyntiin. Taiga puuskutti jo aika paljon, mutta Bert ja Anttu olivat sitäkin uupuneempia. - Taigallapas onkin nykyään aika hyvä kunto, Pipsa tokaisi kummastuneena tarkasteltuaan Taigaa hetken. Poni puhalsi aika raskaasti, muttei muuten ulkoisesti näyttänyt juurikaan rasittuvan laukkapätkästä. Olimmehan taittaneet ainakin muutaman kilometrin pituisen matkan reippaassa laukassa.

Tallille palattuamme oli jo myöhä. Aurinko oli alkanut laskea aikaa sitten, eikä siitä näkynyt enää paljoakaan. Katulamputkin olivat syttyneet. Talutimme urheat ratsumme sisälle talliin, riisuimme niiltä varusteet, ja kävimme vuorotellen suihkuttamassa ne. Minä pääsin Taigaa pesemään vasta viimeisenä, Pipsan ja Sastun rynnätessä ensimmäisinä pesupaikalle. Mutta eipä se minua haitannut, olihan aikaa jäljellä ennen viimeisen bussin lähtöä ainakin reilu tunti.
Pestyäni Taigan kuivasin sen, heitin ponille viltin selkään, ja kiinnitin sen loimivyöllä. Yöt olivat jo sen verran kylmiä, ettei tammaa olisi varsinkaan vähän kosteana jättää sinne ilman mitään päälle pantavaa. Tarkistin sitten vielä että Taigalla oli juomista, ja jäin sitten hetkeksi lepertelemään Taigalle. Siinä ponia venytellessäni ja rapsutellessani sain helposti tunnin kulumaan, ja vilkaistessani seuraavan kerran kelloa, jouduin todella kiirehtimään ehtiäkseni bussiin. - Nähdään taas, heippa muru! Huikkasin ponille, ja juoksin nopeasti ulos tallin ovesta hämärälle pihalle.

wear&taiga<3

209 hm

[wear]

31.08.08. sunnuntai - Syksy saapuu

Syksyisen viileä tuuli osui kasvoilleni saaden vapaana liehuvat hiukseni lepattamaan. Kuivat lehdet rahisivat Taigan jalkojen alla, ja ponin pehmeä, pörröinen ja lämmin selkä tuntui mukavalta allani. Tamma keinahteli rauhallisessa ravissa pitkin metsäpolkua. Meillä ei ollut minnekkään kiire, eikä minulla ollut aikomustakaan kiirehtiä. Nyt nautittaisiin kun vielä voitaisiin.

Kannustin Taigan laukkaan polun seuraavassa mutkassa. Olimme Taigan kanssa kulkeneet tästä viimeisen vuoden aikana niin monesti, että tiesin polun kaartuvan kohta pellolle, jossa voisimme päästellä sitten täyttä vauhtia. Vielä pidin kuitenkin Taigan laukan lyhyenä, ja myötäilin vain varovasti yläkropalla ponin liikkeiden mukana. Muistin hyvin ne monet kerrat, kun olimme tästä tamman kanssa viilettäneet. Ensitapaamisestamme tuntui kuluneen jo kovin pitkä aika, ja tiesin olevani onnekas saadessani Taigan silloin hoitsuksi. Monet kerrat olin saanut tuntea tamman kanssa laukan hurman, sen kiidättäessä minua pitkin Seppelettä ympäröiviä pusikoita. Kertaakaan tamma ei ollut pettänyt minua, eikä jättänyt pulaan. Minulla oli siihen täysi luottamus.

Saavutimme pellonreunan nopeasti, ja kun Taigan etujalat sitten ensimmäistä kertaa koskettivat pellon karheaa pintaa, painoin kevyesti pohkeeni sen kylkiin. Taiga nosti innostuneena päänsä ylös, ja singahti laukkaan. Tuuli humisi korvissani, ja silmäni vuosivat kovan tuulen takia. Taas minut ympäröi niin tuttu, vapauden ja vauhdin hurma. Nauraen painauduin vasten Taigan harjaa, antaen ponille näin täyden vapauden määrät tahdin. Taiga kiidätti minua hurjaa vauhtia koko suuren pellon ympäri, ja alkoi sitten oma-aloitteisesti hidastaa. Huohottaen siirryimme käyntiin. Taputin Taigaa kaulalle hymyillen. Poni käänsi pörröisen päänsä sivuun, ja katsoa tapitti minua tummilla silmillään luottavaisena.

Ravasimme juuri tallipihaan johtavaa tietä rauhallisessa vauhdissa. Ohjat roikkuivat aivan pitkinä, ja minä könötin Taigan selässä aivan rentona. Samassa kulman takaa rymisteli Reimari, selässään ohjista paniikissa vetävä punahiuksinen tyttö.Hidastin Taigan samantien käyntiin, ja käänsin tamman poikittain tielle. Taiga seisoi rauhallisesti aloillaan, ja vain vilkuili uteliaana täyttä vauhtia lähestyvää oria. Hetken näytti, ettei Reni hidastaisi ollenkaan, mutta onneksi lopulta, vain muutaman metrin päässä meistä ori hidasti vauhtiaan ja pysähtyi aivan turpa Taigan lautasissa kiinni. Tyttö hevosen selässä huokaisi helpottuneena, ja vilkaisi sitten minuun vähän nolona. - Tää lähti käsistä, enkä mä meinannut millään jaksaa pidellä tätä, tyttö sopersi anteeksi pyytävästi. - Joo, ihan ymmärrettävää, Rensu voi heittäytyä joskus vähän mahdottomaksi, lohdutin tyttöä hymyillen ystävällisesti. Tyttö vastasi hymyyni helpottuneena. - Mä olen muuten Eda, Rensun uusi "kohuttu" hoitaja, tyttö esitteli itsensä virnistellen. - Ai moi! Mä olen wear, ja hoitelen tätä Taigaa, vastasin Edalle. Tämä nyökytteli hymyillen. - Tuletteko te samaa matkaa tallille? Ehdotin Edalle, ja tyttö myöntyi ehdotukseeni. Rupattelimme lyhyen matkan tallipihalle niitä näitä, ja minä sain oikein hyvän kuvan Edasta. Tyttö tuntui ystävälliseltä, osaavalta, ja mukavalta muutenkin. Turhaan Sastu oli huolissaan, sillä Eda tuntui oikein sopivalta hoitajalta Renille.

Talli oli hiljainen kopistellessamme peräkanaa sisälle. Taiga pärkähteli tyytyväisenä päästessään omaan karsinaansa, eikä minullakaan ollut mitään lämpimiä sisätiloja vastaan. Vaikka aurinko paistoikin, oli ulkona tuskin 5 astetta lämmintä, ja ainakin minun sormenpääni olivat aivan jäässä. Upotin palelevat sormeni Taigan lämpimän harjan alle ponin keskittyessä ruokakupin tyhjentämiseen. - Mun pikku lämpöpatteri, mumisin tammalle, ja suukotin hellästi sen otsaa.

wear&taiga

210 hm.

[wear]

02.09.08 tiistai - Ensimmäinen vuosipäivä

Tänään on erityisen erikoinen päivä. Tänään tuntuu, ettei mikään voi saada minua huonolle tuulelle tai vihaiseksi. Tänään on kaikki hyvin, ja onnellisena leijailen muutaman sentin lattian yläpuolella kiirehtiessäni tallikäytävää pitkin Taigan karsinaa kohti. Kummastuneena huomaan Jaakon tuijottavan minua, luultavasti aivan tärähtäneeksi minua luullen, mutten jaksa välittää. Tuntuu, että näen vain Taigan, ja sen ruskean ja pörröisen pään, joka uteliaana kurkottelee karsinan puolioven ylitse. Luulen, tai oikeastaan tiedän tamman odottavan minua.

Taiga nuuhkaisee nopeasti ojennettua kättäni, ja hörähtää sitten ystävällisesti. - Hei mussu! Tänään onkin ihan erillainen päivä! Tänään on nimittäin meidän vuosipäivä! Hihkaisen, kapsahtaen tamman kaulaan. Kärsivällisenä tamma seisoo aloillaan, ja liikkuu vasta minun päästettyä irti. Hymyillen seuraan hallakkoa tammaa, sen yrittäessä napata koukussaan roikkuvaa riimunarua suuhunsa. Mihin koko viimeinen vuosi on oikein hurahtanut? Vasta vähän aikaa sittenhan minä astelin ensimmäistä kertaa Seppeleen pihaan, ja tapasin aran, ja vähän ujonkin tamman. Silloin se seisoi tarhan perimmäisessä nurkassa tiukasti uusia ihmisiä vältellen, mutta nyt se oli ihan toinen poni. Innokkaana se aina ravasi minua vastaan portille, ja oli uteliaan ystävällinen uusille ihmisille. Vilkaisin ylpeänä Taigaa, ja silitin sen lämmintä kaulaa toisella kädelläni. Tuntui ihanalta saada suuren eläimen luottamus puolelleen, mutta välillä taas tuntui vaikealta olla kaiken sen luottamuksen arvoinen.

Tänään, meidän ensimmäisenä vuosipäivänämme Taiga sai erityisen pitkän ja huolellisen hoidon. Hinkkasin ja jynssäsin, lepertelin ja rapsuttelin ponia ainakin tunnin, ja tiesin tamman nauttivan. Sitten jätin Taigan hetkeksi rauhaan, ja kipaisin oleskeluhuoneeseen.
Huoneessa oli jo aika paljon porukkaa astellessani paikalle. Anne, Ros ja Chao istuivat pöydän ääressä, Oona, Carkki, Sastu ja Pipsa taas röhnöttivät sohvalla. - Terve wear! Ros huikkasi minut huomattuaan, saaden kaikki muutkin kääntymään uteliaana ovelle. Yhä hymyillen leijailin huoneen poikki sohvalle, jonne lopulta lysähdin Pipsan viereen. - Mikäs on sut noin iloiseksi saanut? Chao kysäisi. Tytön silmissä pilkahti ilkikurisesti. - Tänään on Taigan ja wearin vuosipäivä, Anne kerkesi selittämään. Vilkaisin Annea kummissani. Miten ihmeessä tämä sen muisti? - Hei onneksi olkoon! Pipsa hihkaisi, ja halasi minua hellästi. Myös muutkin liittyivät kuoroon, ja pian minä punastelin muiden hehkutuksen alla.

Vaihdettuani tallivaatteet päälleni, lähdin lampsimaan alas talliin. Oleskeluhuoneen ovella Anne pysäytti minut. - Mä vähän luulen että sä haluat tänään mennä Taigalla, niin sen ei sitten tarvitse tänään mennä tunteja. Ettö pidä hyvänäsi, Anne sanoi hymyillen. Hymyillen kiitin Annea, ja jouduin toden teolla hillitsemään itseäni, etten olisi naisen kaulaan kapsahtanut. Niin kiitollinen olin.
Tallissa juoksin suoraa päätä varustehuoneeseen, josta nappasin Taigan suitset ja satulan mukaani, ja palasin sitten niitä sylissäni retuuttaen karsinalle. Taiga vilkuili tuloani innostuneena, ja hyvä kun tamma pysyi housuissaan minun pujottaessa suitsia sen päähän. - Odotteles musuus hetki että mä saan nämä kamat sulle päälle, puhahdin, ja näpäytin kevyesti Taigaa lautasille.
Varustettuani ponin, painoin vielä omaan päähäni kypärän, ja nappasin raipan mukaani, ennen kuin talutin Taigan pihalle.

Maneesi oli piemä ja hiljainen. Varovasti astelin sisälle Taigaa taluttaen, napsautin valot päälle, ja suljin oven perässämme. Taiga vilkuili aluksi hermostuneena ympärilleen, ja selkään noustessani poni yritti väistää sivuille. Tänään en kuitenkaan osannut kiinnittää tuollaisiin pikkuseikkoihin huomiota, ja suorastaan hihkuin ilosta siirtäessäni Taigan raviin uralla. Vaikka tamma ei ehkä ollutkaan se tallin herkin ja helpoin hevonen, sillä ratsastaminen oli parasta mitä tiesin. Varovasti kevennellen jolkotimme muutaman kierroksen ympäri maneesia, kunnes aloin keräämään ohjia vähän käteeni, ja todella ratsastamaan Taigaa. Kaikiki tuntui sujuvan tänään kuin tanssi, mieleni oli keveä ja olo rauhallinen. Taiga tuntui suorastaan tannsivan allani, ja pienestä sormen liikkeestä Taiga nyökkäsi eteen-alas, ja hakeutui itse kuolaimelle. Poni keräsi helposti itsensä, ja niin ravasimme kootusti ja tyylikkäästi pitkin maneesin pitkää sivua. Katsomo oli hiljainen, ja ainut kuuluva ääni oli Taigan tasainen kumina vasten maneesin pohjaa.

Ratsastin reilun tunnin, jonka jälkeen siirsin Taigan käyntiin. Poni oli hikinen kaulalta, ja sen kupeet kohoilivat kiivaasti. Tamma oli toden teolla työskennellyt, ja minä olin vain saanut nauttia onnistumisen tunteesta, ja Taigan läheisyydestä. Taputin Taigaa hymyillen kaulalle, ja ohjasin sen sitten ulos maneesista. Käänsin yhä innokkaasti liikkuvan ponin maneesin takaa kaartavalle metsäpolulle, jossa annoin tamman kävellä pitkin ohjin. Pieni syksyinen sade ropisi taivaalta, ja lehdet alkoivat jo tippua puista. Vilkaisin vähän haikeana ympärilleni. Kesä oli auttamattomasti ohi, ja syksy teki vahvasti tuloaan.

Tallipihassa pysäytin Taigan, laskeuduin alas sen selästä, ja taputin ponia tyytväisenä. Nostaessani jalustimia asteli muutama pikkutyttö paikalle. - Saadaanko me silittää tätä ponia? Toinen kysyi, ja annoin tietenkin luvan. Taiga haisteli uteliaana uusia pikkuystäviään, ja innokkaana poni tuuppi tyttöjen käsiä herkkujen ja rapsutusten toivossa. - Voi että sun poni on söpö! Toinen tytöistä hihkaisi Taigan haistellessa tämän hiuksia. - Onhan se, vastasin vain, ja vilkaisin ylpeänä Taigaa. Poni käänsi kysyvänä päänsä minua kohden, ja hörisi hiukan. Kiedoin käteni Taigan lämpimän kaulan ympäri, ja painoin pääni vasten ponin paksua harjaa.

-wear&Taiga-

211 hm

[wear]

04.09.08 torstai - Likainen pulla

Sadepilvet alkoivat viimeinkin harventua, ja saatoin nähdä pienen kaistaleen sinistä taivasta. Navakka tuuli puhalsi vasten kasvojani, mutta päättäväisesti jatkoin tarpomista eteenpäin. Saavuin kohta portille, avasin sen, ja astelin sisälle. Samassa alkoi kuulua kovaa kavioiden lätsähtelyä mutaa vasten. Tuijotin henkeä haukkoen edessäni kohoavaa näkyä. Musta, valtavan kokoinen ja hyvin likainen pulla laukkasi minua kohden. Hetkinen, eihän se ollutkaan pullap, vaan mudassa antaumuksella pyöriskellyt Taiga! - Poni! Mitä ihmettä sä olet touhunnut koko päivän täällä tarhassa? Piahtaroinut mutalammikoissa, vai? Hymy suupielilläni karehtien virkoin vähän toruen tammalle, joka innokkaana tuuppasi mutaisella turvallaan olkapäätäni. Tamma oli tosiaankin lihonut taas viime aikoina, ja alkoi toden teolla muistuttaa ennemmän pyöreää ja pehmoista pullaa, kun kovakuntoista ratsastuskouluponia. - Hyi! Pella ei ole yhtään sen paremman näköinen! Takanani seisoskeleva Helmi sanoi, tuijottaen suu mutrussa vähän taaempana seisoskelevaa Pellaan. Naurahdin huvittuneena tytön ilmellee, ja napsautin sitten riimunarun kiinni tamman riimuun.

Betoni kopisi Taigan jalkojen alla, ja karsinoissaan nuokkuvat hevoset valpastuivat ääniin. Taiga käveli perässäni suoraan pesukarsinaan, jossa heitin riimunarun tamman kaulalle, ja käänsin suihkun auki. - Sori tyttö mutta nyt ei kuule ole muuta mahdollisuutta, virkoin, ja aloin pesemään Taigaa. Aloitin ensin tamman kaulalta, josta etenin hiljalleen jalkojen kautta pepun päälle, ja jatkoin niin kauan, kunnes koko poni oli pesty. Viimeiseksi silaukseksi kastoin sienen ämpäriin, ja kostealla sienellä pyyhin Taigan pään. Pian tamma seisoi uitetun rotan näköisenä keskellä tallikäytävää, ja alistuneena tamma tuijotti minua. - Taiga ei näytä ihan nauttivan tosta, Pipsa tokaisi olkani ylitse. Tyttö oli hiippaillut paikalle niin hiljaa, etten minäkään ollut huomannut. - Jooh, ei liiemmin, vastasin tytölle, ja kikattaen talutimme Taigan sen karsinaan.

Kävelimme sitten tallikäytävää hiljalleen edes takaisin, ja vaihdoimme tallin viimeisimmät kuulumiset. Pysähdyimme Bladen karsinalla ihailemaan mustaa tammaa, ja sen komeaa varsaa. Pieni tamma puuhasteli omiaan, ja Blade seurasi huolehtivana vierestä. - Voi että kun toi on niiiin söpö! Pipsa huokaisi haikeana. - Mullekkin kelpaisi oma tollainen, minäkin myhäilin. Samassa pieni tammavarsa katsahti meihin, ja asteli muutaman epävarman askeleen lähemmäs. Kurkistelimme molemmat Pipsan kanssa henkeämme haukkoen sisälle karsinaan, mutta samassa Jaakko saapui paikalle, ja mörähti jotain niin lujalla äänellä, että pikkuinen varsakin kavahti kauemmas, ja juoksi kipinkapin äitinsä tykö. - Taas sie Jaakko pilasit kaiken! Pipsa puhahti leveästi hymyilevälle miehelle. - No mitäs mä nty tein? Tämä kysyi kummastuneena, mutta minä ja Pipsa marssimme silloin jo hyvän matkan päässä.

Kun Taiga oli kuivunut, tuli Pipsa seurakseni tammaa harjailemaan. Uteliaana Taiga haisteli meidän molemmat läpi, tuuppi ja hörisi ystävällisesti. - Tää taitaa olla vähän huomionkipeä, Pipsa virnisti Taigan yrittäessä nyhtää tytön ponnaria irti. - Joo, ehkä hiukan, vastasin hymyillen, ja jatkoin sitten tamman harjausta. Harjailimme ensin Taigan muutamaan kertaan pölyharjoilla läpi, ja kävimme sitten vielä nopeasti tamman juuriharjalla molemmilta puolilta. Selvitimme sitten Taigan hännän puruista, puhdistimme kaviot, ja harjasimme ponin päänkin huolellisesti. Kaiken tämän saimme alle puolessa tunnissa valmiiksi. Rapsuttelimme sitten vielä hetken Taigaa, ja järjestelimme sitten Taigan harjat siististi, ja veimme ne paikoilleen. Sen tehtyämme tulikin Anne talliin jo iltaruokintaa valmistelemaan, ja me Pipsan kanssa lähdimme hitaasti lampsimaan kohti bussipysäkkiä.

wear&taiga

//tää jos mikä on kökkö x)

[wear]

07.09.08 sunnuntai - Kärryajelua

Pyörä rätisi pahaenteisesti minun puskiessa hikipäissä viiemeistä ylämäkeä Seppeleeseen. Pieni, punainen pyörä oli palvellut minua kyllä todella hyvin viimeisen vuoden aikana, ja tujntui jopa vähän haikealta heittää sitä menemään. Mutta kohta se olisi pakko tehdä, pyörä nimittäin veteli viimeisiään.
Tallipihassa loikkasin alas pyörän selästä, ja jätin sen tuttuun paikkaan nojailemaan. En nytkään lukinnut pyörää, vaan nappasin vain laukkuni tarakalta, ja kiiruhdin sisälle talliin.

- Wear! Moi! Pipsa huikkasi iloisesti Pampulan karsinasta minun saapuessa sisälle. Tyttö oli jo täydessä työn touhussa, ja harjaili pientä shetlanninponia ripein liikkein. - Ratsastamaan menossa? Kysyin, ja Pipsa nyökkäsi. - Jep. Maastoon ajattelin mennä, kun ilmakin on noin hieno. Lähetkö kaveriksi? Pipsa tiedusteli. - En mä taida tällä kertaa, vastasin vain, hymyilin pikaisesti, ja lähdin sitten kohti oleskeluhuonetta. Matkalla ohitin Taigan karsinan, ja huikkasin tammalle moikat. Poni nosti päänsä korkealle ylös ääneni kuultuaan, ja hörisi perääni minun jo kävellessä Hensun karsinan kohdalla.

Kävin vain pikaisesti oleskeluhuoneessa viemässä tavarani sinne, ja palasin sitten takaisin tallin puolelle. Taigan harjat odottivatkin minua jos ponin karsinan oveen kiinnitetyssä korissa, josta kaivoin ensimmäiseksi kumisuan käteeni. Taiga oli sillä välin jo tullut karsinan ovelle, ja nuuhki nyt uteliaana käsiäni. - Mulla ei kuule ole sulle mitään hyvää, tällä kertaa, tokaisin hymyillen, ja avasin karsinan salvan.
Poni kiehnäsi hellyydenkipeänä kainalossani minun yrittäessä harjata sitä puhtaaksi. Taiga kehräsi kuin pieni kissa, eikä minulla loppujen lopuksi ollut sydäntä työntää sitä pois, joten päädyin lopulta rapsuttelemaan sitä seuraavan tunnin ajaksi. - Höpsö kuules, nyt mun on ihan pakko vähän saada sua harjailtua, jos me aijotaan tänään keretä jotain edes tekemään, virkoin lopulta, ja päästin Taigan pään sylistäni. Poni lerputti uneliaana silmiään, ja puhahti vain vähän harmistuneena minun lopetettua rapsuttelun.

Hoidin Taigan lopulta puhtaaksi, selvitin sen likaisen hännän, ja letitin tamman otsatukan suloiselle pienelle letille. Pujotin sitten Taigalle riimun päähän, ja talutin sen käytävälle, jonne jätin sen hetkeksi seisomaan. Kipitin sitten nopeasti toimistoon, jossa tapansa mukaan Anne istui ruskean puupöydän takana. Anne moikkasi minua nopealla nyökkäisyllä, ja keskittyi sitten taas papereihinsa. - Anne kuule, sulla ei ole varmaankaan mitään sitä vastaan, että mä koitan opettaa Taigan kärryjen eteen? Kun sitten mä tarvitsisin valjaat, eikä mulla ole hajuakaan mistä sellaiset löytää, selitin Annelle, joka katseli nyt papereiden sijasta minua. - Sehän on oikeasti hyvä ajatus! Venaas hetki niin mä etsin ne sulla, Anne huudahti hymyillen, ja suorastaan liisi toimiston ovesta ulos. Pian tämä jo palasikin sylissään erinnäinen kasa nahkaa ja remmejä, ja minä jäin tuijottamaan haavi auki naisen kantamusta. - Tässä nämä nyt olisi, pitäsi olla sopivan kokoisia Taigalle, kun Pellallekkin nämä sopivat. Ja mä sanoin tolle Jaakolle, että se tuo ne pikkukärryt varastosta sulle tohon pihalle. Mutta ihan ekaksi mä neuvoisin sua harjottelemaan tätä hommaa maasta käsin. Eli harjottelet ihan vaan ohjaamaan näillä ohjilla Taigaa ilman kärryjä. Nonu, tajusiksä? Tuijotin yhä mykistyneenä varustekasaa, ja kummastuneena nyökkäsin. Anne hymyili minulle leveästi, ja läjäytti varusteet syliini. Sitten Anne kävi taas istumaan tuoliinsa, ja syventyi papareihin. Hämmentyneenä minä astelin ulos toimistosta varusteet sylissäni.

Magnet oli onnekseni saapunut talliin toimistossa oleiluni aikana, ja tyttö virnisti minulle ilkikurisesti nähdessään kantamukseni. - Ajamaan menossa? Tyttö kysyi. - Joo. Tai siis mä ajattelin opettaa sitä Taigalle, mutta kun enhän mä osaa näitä oikeinpäin sille laittaa! Parahdin pettyneenä. Siinä meni sekin idea kankkulan kaivoon. - Hei, eihän hätä ole tämän näköinen. Mulla on kokemusta raviponeista, ja autan sua oikein mielelläni, Magnet sanoi, ja minä vilkaisin tyttöön kiitollisena.

Taiga seisoi järkyttyneenä ja hämmentyneenä aloillaan minun ja Magnetin hääriessä sen ympärillä. Vähän poni hangoittlei vastaan minun kiristäessä valjaita, mutta muuten poni seisoi oikein hyvin aloillaan. Magnetin avustuksella sain kaikki remeleet paikoilleen, ja kohta olimmekin valmiita. - Jos sä haluat, niin mä voin kanssa opastaa sua ihan tossa ajamisessakin? Magnet tiudusteli minun taluttaessa Taigaa poskiremmistä pihalle. - Joo, se olisi kilttiä, sanoin, ja vilkaisin Magnetiin hymyillen. Kädessäni minulla oli nahkahanskat ja pitkä raippa, sekä taskustani löytyi muutama nami, ihan vain varmuuden vuoksi.

Pihalla seisautin Taigan, ja asetuin vähän matkan päähän sen taakse seisomaan. Magnet neuvoi miten minun tulisi toimia, ja pian kävelin ympäri pihaa Taigaa ohjastaen. Poni kulki korvat taakse käännettyinä, minun ääntäni tarkkaavaisena kuunnellen. Vähän tamma kummasteli pitkää ajoraippaa, jota yritin muutaman kerran kokeilla. Päädyin kuitenkin siihen tulokseen, että oli parempi käyttää ääntä, kuin raippaa, jota Taiga yritti joka kerta hypätä pakoon. Maikutusta Taiga kuunteli todella hyvin, ja pian pääsimme kokeilemaan jopa vähän ravia. Magnet seurasi toimintaamme koko ajan silmä kovana, ja vähän väliä tyttö huuteli nevoja ja muita kommentteja.

Noin vartin harjoittelun jälkeen Magnet päätti, että Taiga olisi valmis kärryjen eteen, ja niimpä talutimme ponin ensin vain haistelemaan Jaakon pihalle tuomioa pikkuisia ponikärryjä. Taiga haistelikin uteliaana uutta kaveriaan, joka ei kylläkään näyttänyt kovin paljoa kiinnostuvan Taigan kaerustumis-yrityksiksistä. Nauraen käänsimme Magnetin kanssa Taigan ympäri, ja varovasti peruutimme sen kärryjen eteen. Taiga seisoi ensin hämmentyneenä aloillaan, ja alkoi sitten liikehtiä vähän hermotuneena. Magneti sai toden teolla pidellä pientä tammaa, ettei se ryntäisi tiehensä. - Taiga sooh! Minäkin rauhoittelin tammaa, ja sitten muistin taskuni pohjalla lojuvat namit. Kaivoin ne nopeasti ulos, ja ojensin ne Taigalle. Ponin haistettua ilmassa omenanamien tuoksun, se rauhoittui oitis, ja kurkottui nappaamaan namit kädestäni. Loppuajan kun me Magnetin kanssa sitten kiinnitimme remmejä paikoilleen, seisoi Taiga rauhallisena aloillaan.

- Noniin, otappas sitä niistä ohjista kiinni, ja taluta muutama kerta pihan ympäri. Nyt sä et sitten saa kääntää sitä liian jyrkästi, ettei noi aisat paina sitä kylkiin. Nimittäin jos sitä nyt sattuu, niin se ei varmasti tule enää uudestaan kärryjen eteen. Magnet selitti, ja minä tottelin heti. Lähdin rauhallisena kävelemään Taiga vierelläni ympäri pihaa. Poni vierasti ensin sen perässä pyöriviä kärryjä, mutta tottui pian, ja käänsi korvansa innokkaasti höröön. Aina ohittaessamme ponitarhan tamma yritti lähteä jyräämään portille päin, mutta päättäväisesti sain ponin kääntymään vastakkaiseen suuntaan.
Vartin harjoittelun jälkeen minä sain nousta lopulta kärryille, ja Magnet käveli tällä kertaa Taigan vierellä. Taiga ei ensin ihan älynnyt, minne minä olin hävinnyt, ja miksi kärryt tuntuivat nyt niin painavilta, mutta puhellessani sille rauhottavasti, ja lopulta se tottui tilanteeseen, ja käveli rauhallisena Magnetin vierellä.

Kun koko hommaan oli kulunut ainakin puolitoista tuntia, Magnet antoi minulle luvan viedä Taigan pienelle maastolenkille. Innokkaana tartuin ohjiin, heilutin Magnetille heipat, ja lähdimme rauhallista käyntiä pois tallipihasta. Taigakin näytti ihan tykkäävän hommasta, eikä pannut hanttiin minun hoputtaessa sitä reippaampaan käyntiin. Tamma vastasi apuihini helposti, ja pelkästä ääntäni käyttämällä sain tamman pysähtymään, lähtemään liikkeelle, ja lisäämään vauhtia.
Kävelimme ensin leveää metsäpolkua vanhalle kärrytielle. Ilma oli mitä ihanin, ja tuntui ihan kesältä. Oli todella lämmintä, aurinko paistoi, linnut lauloivat, ja tuuli havisutti haavanlehtiä. Taiga käveli halukkaasti eteenpäin, ja siityi helposti raviin pienellä maiskutuksella. Kärryt pomppivat vähän kuoppaisella tiellä, mutta Taiga ei tuntunut siitä välittävän. Poni kipitti pikkuista raviaan eteenpäin, hidasti pyydettäessä, tai lisäsi vauhtia. Muutaman kerran se jopa hyppäsi laukalle, mutta siirtyi helposti takaisin raviin.

Palasimme metsälenkiltämme molemmat iloisina ja hyväntuulisina. Taiga tepasteli yhä innokkaana tallipihaan, ja pysähtyi pienellä ohjasotteella. Minä hyppäsin reippaasti alas kärryiltä, taputin Taigaa kaulalle, ja ryhdyin riisumaan siltä varusteita. Magnetkin oli saapuntu sillä välin pihalle, ja tuli auttamaan minua valjaiden kanssa. - Noh, mites teillä meni? Tämä kysyi. - Oi että se oli kivaa! Taigakin tykkäsi, hihkaisin, ja halasin nopeasti hiirakon ponin kaulaa. Taiga seisoi melkein nukkuen aloillaan, ja nosti vain vähän päätään minun rutistaessa sitä iloisesti.

Kun olimme saaneet kaikki hörpäkkeet irti Taigasta, Magnet lupautui viemään ne paikoilleen, ja minä talutin Taigan ponitarhalle. Poni loikki, hyppi ja pyöri innostuneena, ja kun se lopulta pääsi irti, tamma esitti mahtavan pukkinäytöksen, ja laukkasi Pellan ja Pikun luokse. Hymyillen seurasin tammen menoa, heitin sitten riimunarun aidalle, ja palasin talliin. Tänää kaikki tuntui onnistuvan erityisen hyvin.

wear&taiga

213hm

[wear]

10.09.08 keskiviikko - väsynyt Taiga

Sateen jäljiltä märkä ja mutainen maa lötisi inhottavasti jalkojeni alla. Taiga pärkähti vierelläni kyllästyneenä, ei sekään olisi jaksanut seisoskella enää kauempaa tihkusateessa, pieni ja avuton alkeiskurssilainen selässä riippuen. Huokaisin syvään, ja lähdin taas jatkamaan kävelyä uraa pitkin Taiga käsipuolessani. Anne seisoi kentän keskellä, paksuun toppaliiviin kietoutuneena, ja neuvoi parhaansa mukaan alkeiskurssilaisia, jotka Annen neuvoista juuri välittämättä, tai osaamatta niitä noudattaa, istuivat kuka mitenkin päin ponien selissä. Vilkaisin nopeasti jonossa taaksepäin, ja näin Pipsan, Maikun sekä Helmin ilmeet, jotka myös kielivät suuresta kyllästyneisyydestä.

Onneksi kidutus loppui pian, Anne neuvoi alkeiskurssilaiset kaartoon, ja he yksi kerrallaan lysähtivät alas ponien kyydistä. Yksi onnistui jopa pyllähtämään pepulleen mutaan, ja toinen taas horjahti pahannäköisesti vasten läheistä estetolppaa. Huomasin Annenkin vilkuilevan avuttomana ympärilleen.

Riisuttuamme yhdessä alkeiskurssilaisten kanssa ponien varusteet, Anne johdatti heidät toimistoon kertaaman vielä tunnin kulkua. Me hoitajat taas jäimme talliin hoitsujamme leillimään. - Hohhoijakkaa, onneksi tää on taas tälät erää ohi. Sama homma vaan jatkuu sitten taas ensi viikolla, Pipsa tuhahti ristittäessään Pampulan suitsia pesun jäljiltä. Minä nyökkäilin yhteisymmärryksen merkiksi, ja jatkoin sitten Taigan satulavyön hinkkaamista.

Varusteet putsattuani, palasin Pipsan kanssa talliin, ja pujahdimme kumpikin hoitohevostemme karsinoihin. Taiga oli tänää jo hommansa tehnyt, juossut nimittäin kahdella kokeneella tunnilla, ja niiden lisäksi vielä alkeiskurssilla. Poni nuokkui nyt unisena karsinassaan, ja tiesin jo kokemuksesta, ettei se nyt jaksaisi enää kiinnostua juuri mistään. Se tarvitsi nimittäin nyt lepoa. Hellästi hieroin Taigan kipeitä selkälihaksia, ja sen vähitellen rentouduttua, otin harjan käyttöön, ja sillä pehmeästi suin vielä ponin läpi. Lopuksi puin hellästi tammalle loimen päälle, oijoin ponin harjan, ja silittelin hetken sen päätä. Taiga seisoi raukeana aloillaan, ja taisi jossain vaiheessa vaipua uneenkin, sillä pujahtaessani ulos ponin karsinasta, se ei reagoinut mitenkään, nukkui vain suloisesti paksu otsatukka silmillään, ja toista takajalkaansa lepuuttaen. Hymyillen painoin oven salvan kiinni, kuiskasin Taigalle vielä hyvät yöt, ja lähdin sitten kotiin päin.

wear&taiga<3

214hm

[wear]

11.09.08 torstai - Talvi tulee, Taiga pysyy

Aurinko pilkotti pitkästä aikaa paksun pilvikerroksen läpi, ja tunsin sen kirkkaat säteen ihanan lämpiminä poskillani. Kylmä syystuuli porautui paksun villapaitani läpi, ja hetkessä minulla oli taas kylmä. Kiedoin kaulaliinan yhä tiukemmin kaulani ympäri, vedin lapaset syvemmälle käsiini ja jatkoin urheasti matkaani kohti Seppelettä.

Tallin pilkottaessa jo puiden takaa, olin minä jäässä jo nenänpäätäni myöten. Pihassa minua vastaan käveli erityisen hyväntuulisen näköinen Jossu, taluttaen erityisen huonotuulisen oloista riiviötä. Seurasin tytön menoa hymyillen, ja kohdalla moikkasin iloisesti. Jossu pysäytti hevosen kevyellä nykäisyllä riimuanrusta, ja helposti Riina asettui seisomaan tytön viereen. - Terveydeksi, werkku! Jossu tervehti, ja huomasin heti tytön omaksuneen itselleen Pipsan tavan tervehtiä minua. - Kas hei, Jossu, vastasin tytölle, hymyilin, ja ojentauduin taputtamaan Riinaa kaulalle. Herkkä tamma kuitenkin väisti äkillistä liikettäni, ja Jossu oli kupsahtaa kumoon riiviön paetessa ojennettua kättäni. - Tää on hiukkasen epäluuloinen, Jossu selitti tamman käytöstä saadessaan taas tasapainonsa kuntoon. Nyökkäsin myöntyvästi, ja lähdin sitten jatkamaan matkaa sisälle talliin.

Taiga seisoskeli karsinansa perimmäisessä nurkassa, ja nuokkui unisena minun saapuessa paikalle. Poni nosti pöllämystyneenä päätään oven avautuessa, ja paksu otsatukka silmille valuneena se asteli eteenpäin. Vasta nuuhkittuaan hetken käsiäni, se tuntui muistavan, ja hörähti tervehdykseksi. Hymyillen painauduin Taigan kaulaa vasten, ja rutistin tammaa hellästi. - Et vielä olekkaan kerennyt unohtamaan mua, vaikka ei ollakkaan nyt nähty paljoa viime aikoina, puhelin Taigalle kurotellessani puolioven ylitse toisella puolella roikkuvaa harjapussia. Poni alkoi nyt jo virkistyä, ja se onnistui tunkea päänsä kainalooni korvia myöten, kaataen minut siinä samassa pehvalleni turpeelle. Harjat lensivät käsistäni, ja levisivät hujanhajan pitkin karsinaa. Taiga seisoi kummastuneena muutaman metrin päässä, ja tuijotti minua kysyvänä. - Kuules neiti, tää on ihan sun syytäs kaikki. Sietäisit itse siivota jälkesi, mesosin noustessani ylös turpeelta. Pudistelin housuistani suurimmat liat, keräsin harjat takaisin koriin, ja astelin sitten Taigan luokse. Poni seurasi puuhiani uteliaana, ja oli tuupata minut uudestaan kumoon.

Harjattuani Taigan kiiltäväksi (jossa muuten vierähti tovi jos toinenkin), pääsin viimein käväisemään oleskeluhuoneessa. Tuttu talliporukka istuskelikin jo sohvilla ja rupatelli niitä näitä. Minut huomatessaan moikkasivat he yhteen ääneen iloisesti, ja jatkoivat taas juttujaan. Riisuin nopeasti kengät, ja sipsutin huoneen poikki muiden luokse. Pipsa taputti ensimmäisenä paikkaa vieressään, ja valahdin nopeasti vapaalle paikalle istumaan. -Pirun kylmä tuolla ulkona, suhahdin Pipsalle, kun vilkaisin ulos oleskeluhuoneen ikkusta, ja näin vain kovassa tuulessa heiluvia puita, ja paksun pilvimassan. - Niin on. Ei edes maastoon viitsinyt lähteä, kun ilma on tommoinen, Pipsa valitti, ja myös Magnet puutui puheeseen. - Niimpä, kaikki tunnitkin on pidetty tänään maneesissa, enkä mä ole päässyt Humulla ratsastamaan. Kukaan muukaan ei oikein ollut tyytyväinen tämän päivän säätilaan, sillä ratsastus oli jäänyt vähän kaikilta vähälle juuri huonon kelin takia. - Nojaa, huomenna on varmaan taas parempi ilma, Chao yritti lohduttaa masentuneita hoitajia, jotka yksi toisensa jälkeen luopuivat toivosta päästä ratsastamaan.

Myöhemmin, meidän kaikkien keitettyä kaakaota ja mussutettua Rossin leipomia pullia, alkoivat ihmiset viimein valua koiteihinsa, Jaakon ensin jouduttua patistamaan muutamaan kertaan. - Viikonloppuna sit lähdetään porukalla maastoon, Pipsa ehdotti, ja sai monia myöntyviä vastauksia.
Pakattuani omat kamani, lähdin kävelemään bussipysäkkiä kohti Pipsan ja Jossun kanssa. - Hyrr, mä jäädyn, Jossu parahti meidän astuessa ulos lämpimästä ja valoisasta tallista. Kylmä, syksyinen ilma löi vasten kasvoja, ja taas minun oli ketouduttava yhä syvemmälle kaulaliinan ummeniin, ettei jo ennestäänkin punaiset poskeni muuttuisi yhä punaisimmiksi.

Nopeasti Seppele jäi taakse meidän rämpiessä hiekkatietä eteenpäin kohti pysäkkiä. Katuvalon himmeä valo valaisi vain pienen kaistaleen maata, ja minun piti todella siristellä silmiäni yrittäessäni nähdä vielä vilauksen Seppeleen tutuista rakennuksista ja tarhoista. - Wear, mitä sä kuhnailet? Jossu herätti minut mietteistäni, ja sain todella kiirehtiä saadakseni toiset kiinni.

wear&taiga

[wear]

14.09.08 sunnuntai - Mutaisen ponin hoitelua ja tallihommia

Taas tallilla. Sateinen, vähän synkkäkin keli sai mielen vähän matalaksi. Istuimme kolmisin, Pipsan ja Dreamerin kanssa olekeluhuoneen jo kuluneilla sohvilla, ja selailimme hyvin vanhoja hevoslehtiä. - Ohoh, kattokaas, tää ori tässä esittelypalstalla on Bladen isänemänisä, Beenol. Dreamer huikkasi, ja minä ja Pipsa loikkasimme nopeasti lähemmäs katsomaan. - On muuten aika paljon samoja piirteitä kun Bladella. Tommonen siro ja nätti, Pipsa arvioi silmiään siristellen. - Niimpä onkin. Ja kattokaa tota päätä, ihan samanlainen kun Bladella! Minäkin hehkutin, Dreamerin kyylätessä kuvatekstejä silmä kovana. - Mites muuten Myntille kuuluu? Pipsa tiedusteli meidän istuuduttua takaisin sohvalle. - Mitäs sille, ihan hyvää, Dreamer vain tokaisi, saaden meidät äänensävyllään ymmärtämään, ettei asiasta tarvinnut enää keskustella.

Sipsuttelimme kohta peräkanaa alas talliin, ja kurkattuamme ovesta pihalle, ja todettuamme sään vähän parantuneen, päätimme ensiksi viedä hoitsumme hetkeksi tarhaan nauttimaan raikkaasta ilmasta. Tänään eivät hepatkana nimittäin olleet päässeet pihalle jatkuvan sadesään takia, ja Taiga ainakin näytti nauttivan kaikin siemauksin laukatessaan pitkin tarhan mutaista aidanvierustaa. Poni pukitteli, hyppi ja loikki saaden kuran roiskumaan joka puolelle. Pipsa ja Dreamerkin tulivat uteliaina seuraamaan Taigan esitystä. - Toi poni ainakin ottaa kaiken ilon irti vapaudestaan, Pipsa virnisteli Taigaa katseellaan seuraten. Dreamerkin nauroi vahingoniloisena Taigan käydessä piehtaroimaan märkään mutaan. Pampula ja Blade nimittäin seisoivat omissa tarhoissaan rauhallisina, siisteinä, ja siivosti. Katselin kateellisena niiden puhdasta turkkia, ja huokaisin syvään kääntyessäni katsomaan Taigaa, joka likaisena ja märkänä ravaili ympäri laiduntaan. - Jätetääs noi hetkeksi nautiskelemaan, ja ruvetaan vaikka karsinan puhdistus hommiin, Pipsa tokaisi, ja minä lähdin seuraamaan tyttöjä kohti tallia.

Jaakko olikin jo työntouhussa, ja putsasi karsinoita vauhdikkaasti meidän osuessa paikalle. - Noniin, sieltähän se ratsuväki saapuu. Siitä vaan talikot käteen ja hommiin! Mies tokaisi virnistellen, ja kuumakseen sai kuin saikin kolme reipasta apuria. Yhteistuumin saimme ennätysvauhdilla kaikki karsinat putsattua ja purutettua, säilöheinät revittyä, lattiat lakaistua, ja verustehuoneen järjesteltyä. Jaakko oli hommien jälkeen niin kiitollinen avustamme, että olisi ilomielin tarjoutunut kuskaamaan meidät vaikka lähimpään mäkkäriin pelkällä sormien napsautuksella, mutta me kieltäydyimme kunniasta. - Hepat odottaa meitä vielä tarhoissa likasina. Eli kiitos, mutta ei kiitos, virkoin Jaakolle tämän esitettyä avokätinen tarjouksensa. Jaakko vilkaisi meitä kummastuneena, mumisi jotain partaansa, ja lähti vähin äänin paikalta. - Noniin, ja sitten ponien kimppuun! Pipsa virnisti, ja huokaisten astuin ulos aurinkoiselle pihamaalle.

Taiga seisoi tallipihalla, löysästi harjauspuomiin kiinni sidottuna, ja nautti minun pyöritellessä kumisualla sen karvapeitettä puhtaaksi. Kuivunut muta varisi irti ponin karvasta, ja pölypilvet olivat tukehduttaa minut. Köhien peruutin vähän kauemmas Taigan luota, ja odotin pölyn hälvenevän. Jatkoin sitten harjailua niin kauan, että sain viimeisenkin mutapaakun irti ponista. Dreamer ja Pipsa olivat siihen mennessä jo lähteneet kauan aikaa sitten kotiin, ja lopulta minäkin talutin Taigan talliin, heitin ponin puhtauttaan kiiltävälle selälle loimen, ja jäin aivan hetkeksi sen seuraksi karsinaan. Poni tuuppi minua hellästi, puski päällään vatsaani, ja puhalteli lämpöistä ilmaa kämmenilleni. Hymyillen suukotin Taigan valkoista tähteä, kuiskasin ponille heipat, ja peruutin ulos karsinasta.

wear&taiga<3

216 hm

[wear]

17.09.08 keskiviikko - Luottamusharjoitus

Hiljaisen maneesin kattoon löivät sadepisarat lujaa. Maneesin vieressä kasvavat puut natisivat tuulessa, ja paksu pilvimassa peitti taivaan. Napsautin valot katkaisijasta päälle, ja talutin Taigan sisälle punaisesta ovesta. Suljin oven jäljessämme huolellisesti, vedin takkini vetoketjun kiinni, ja kävelin Taiga perässäni keskelle maneesia.

Päästin ponin nopeatsi irti riimusta, ja heti kun se huomasi olevansa vapaa, poni lähti pukkilaukkaa maneesin toiseen päätyyn. Siellä se kääntyi 180 astetta, ja sama rumba jatkui.
Kymmenisen minuuttia poni jaksoi sinkoilla ympäri maneesia, mutta pian se väsähti, siirtyi lennokkaaseen raviin, ja lopulta käyntiin. Puuskuttaen poni käyskenteli luokseni, ja nappasi kämmeneltäni namin suuhunsa. Hymyillen ojentauduin taputtamaan Taigan kaulaa, käännyin sitten ympäri, ja lähdin kävelemään siksakkia ympäri maneesia. Taiga seurasi menoani ensin ällistyneenä, mutta lähti sitten ensin hitaasti, ja lopuksi reippaammiin seuraamaan minua. Poni kulki lopulta rennosti turpa nojaten vasten selkääni, ja pysähtyessäni oli törmätä minuun. Taas sujatin Taigalle namin, ja vaihdoin harjoitusta.

Nyt rakensin muutaman pikkuisen kavaletin kentän keskelle, asetin Taigan toiselle puolelle, ja loikkasin itse esteen yli toiselle puolelle. Taiga halusi nytkin seurata minua, ja ketterästi poni loikkasi kavaletin ylitse. Palkitsin Taigan taas namilla, ja korotin estettä hiukan. Taas kiipesin itse edellä, ja Taiga seurasi nopeasti perässä. - Hienosti tyttönen, kehuin tammalle sen tullessa taas herkujen toivossa haistelemaan käsiäni.
Seuraavaksi hain itselleni pienen korokkeen, ja talutin Taigan harjasta hellästi kiinni pitäen sen eteen. Kiipesin sitten korokkeelle seisomaan, ja ponnistin siitä Taigan selkään. Poni lähti samantien määrätietoisesti kävelemään eteenpäin, ja minä olin hetken horjahtaa alas ponin selästä. Sain kuitenkin onneksi kiinni tamman paksusta harjasta, ja pian tasapainoni oli taas kunnossa. Taiga käveli hiukan kummastellen eteenpäin. Se ei ollut tottunut tilanteeseen, jossa ratsastaja ei ohjailisikaan sitä, tai määräisi minne mennä. Poni käänteli korviaan hämmentyneenä, mutta puristaessani kevyesti pohkeillani, poni siirtyi tottelevaisesti raviin. Keinuin hallakon ponin selällä kuin lötkö perunasäkki, ja sain puristaa käsilläni todella lujasti Taigan harjasta etten tipahtaisi. Ratsastaminen ilman ohjien turvallista tuntumaa oli todella outoa, mutta silti jotenkin vapauttavaa. Taiga hölkötteli nyt rauhallisena uraa pitkin, ja minä sain vain nauttia sen kyydistä.

Seuraavalla pitkällä sivulla annoin Taigalle laukkapohkeet. Poni siirtyi hetkeksi ensin kiitoraviin, mutta nosti pian laukan. Keinuva, tasainen ja vauhdikas meno sai minut nauramaan onnesta. Pitelin yhä rystyset valkoisina Taigan harjasta kiinni, ja muutaman kierroksen jälkeen hidastin sen istuntaa ja ääntä käyttäen käyntiin. Pysäytin Taigan tällä kertaa uralle, ja laskeuduin allas sen selästä. Taputin ponia hymyillen, ja ojensin sille taas sokeripalan palkinnoksi. - Sä olet kyllä niin mahtava, virkoin Taigalle, sen tuuppiessa leikkisästi vatsaani.

Pujotettuani Taigalle riimun takaisin päähän, talutin sen pihalle. Taivasta peittävä pilvipeite oli yhä paksu ja tumma, ja näytti siltä, että pian sataisi taas. Lähdin silti taluttamaan Taigaa leiriläisten mökkien ohi metsään. Pikkuista polkua seuraten kiersimme lyhyen metsälenkin.

Takaisin tallille saapuessamme, talutin Taigan sisälle talliin, jossa poni suunnistikin suoraan omaan karsinaansa. Pujotin riimun pois ponin päästä, ja kaivoin harjapakista harjan, jolla aloin harjailemaan Taigaa. Poni ei enää jaksanut paljoa kiinnostua harjailustani, vaan tutki paljon innokkaammnin ruokakuppiaan, jonne sen päiväruoat oli maneesissa olomme aikana tuotu. Seurasin vähän surullisesti hymyillen Taigan ahmimista. Koulun alettua minulla ei enää ollutkaan niin paljoa aikaa Taigalle. Nyt poni oli suurimman osan viikosta yksikseen, kun minä pääsin korkeintaan muutamana päivänä viikossa käymään. Tälläkin viikolla tänään oli ensimmäinen käyntini, ja poni oli ollut yksikseen koko alku viikon. Olin sanonut asiasta Annelle, ja tämä oli käskenyt olemaan murehtimatta asiaa, en silti pystynyt vain työntämään sitä pois. Se oli tosiasia, jonka kanssa minun tuli opetella elämään. Enään ei aika rittäisi Taigalle, ainakaan niin paljoa kuin ennen. Syvään huokaisten palautin ajatukseni taas nykyhetkeen, ja jatkoin ponin hidasta harjailua.

-wear&taiga<3-

217

[wear]

20.09.08 lauantai - Aamuhetki

Työnsin jalkani syvälle jalustimeen, nappasin tukon harjaa käteeni, laskin mielessäni kolmeen, ja ponnistin ylös. Hitaasti nostin jalkani Taigan takapuolen ylitse, ja asetin sen toisella puolella jalustimeen. Istuin vasta sitten alas satulaan, keräsin ohjat käteeni, ja kevyellä pohkeella pyysin tamman käyntiin. Taiga vastasi heti apuihini, ja siirtyi reippaasti uralle kävelemään. Oli syksyisen kalsea aamu, tuuli tuiversi kylmänä, ja aurinko lämmitti vain hiukan. Tallilla oli vielä hiljaista, mutta pian taas tavanomainen, ratsastuskouluissa niin tuttu hulabaloo alkaisi, kun päivän ensimmäiset tunnin lähtisivät käyntiin. Minä kuitenkin pidin kaikista eniten näistä aamuhetkistä. Se taisi ollakkin päivän ainut hetki, kun Seppeleessä oli oikeasti hiljaista ja rauhallista.
Kävelimme rauhallisessa käynnissä muutaman kierroksen kentän ympäri. Taiga käveli korvat terhakkaasti höröllä, ja pää korkealla. Sekin varmasti nautti hiljaisuudesta.

Kohta keräsin ohjat käteeni, ja hoputin Taigan raviin. Poni siirtyi keinahtelevaan hölkkään, ja minä ryhdyin keventämään ravin tahdissa. Muutaman ensimmäisen kierroksen aikana vain hölkkäilimme ympäri kenttää, tehden erillaisia kuvioita, ja temponmuunnoksia. Aloin sitten ottaa parempaa tuntumaa ohjilla, ja vaadin Taigalta jo parempaa taipumista kulmissa, sekä selvempiä temponmuunnoksia. Ratsastin paljon siirtymisiä, sekä väistöjä, joilla sain ponia työntämään enemmän takapäällä itseään eteenpäin.
Vartin reippaan veryttelyn jälkeen annoin Taigan hetken levätä, ja jatkoin sitten harjoittelua muutaman puomin avulla. Anne oli jättänyt ne edellisen tunnin jälkeen siihen, varmaankin jatkaakseen samalla harjoituksella seuraavan ryhmän kanssa. Taiga siis kuitenkin nosteli ensin vähän huonosti jalkojaan ravatessamme puomeja kaarevalla uralla. Poni kolautteli jalkojaan puomeihin miten sattui, kompuroi, ja hötkyili. Pysäytin ponin hetkeksi kentän keskelle, keräsin vähän ohjia paremmin käteeni, ja varmistin että Taiga kuunteli minua peruuttamalla muutaman askeleen. Sen jälkeen jatkoin ravia, ja tulin puomit uudestaan. Nyt vähän pohkeilla autoin Taigaa, ja se pääsi kunniakkaasti puomien ylitse, kolauttamatta ainoatakaan niistä.

Puomiharjoituksen jälkeen tein muutamia laukan nostoja ympyröillä. Niissä Taiga alkoi jo taipua vähän eteen-alas, ja loputa poni hakeutui itse kuolaimelle. Vähän ulko-ohjaa liikuttamalla sain Taigan jatkamaan peräänannossa, ja pian pystyin pitämään tamman alhaalla jopa laukannostoissa, joissa poni yleensä pyrki nostamaan turpansa kohti taivasta, ja pakenemaan kuolainta. Nyt se kuitenkin kulki hyvin kuolaimella, työnsi itseään takaaeteen, ja kantoi yläkroppansa. Se ravasi ryhdikkäästi, ja minun oli helppo vain istua alas satulaan, ja nauttia menosta.

Väännettyäni reilun tunnin kentällä pohkeenväistöjä, sekä muita koulukuvioita, annoin Taigan lopulta jäähdytellä käynnissä. Hengästyneenä taputin Taigaa kaulalle, ja kehuin sen maasta taivaisiin. - Lopussa Taiga näytti jo oikein kivalta. Kuulin jonkun sanovan kentän portin läheltä, ja käännyin salamana katsomaan. Kohtasin Jossun virnistelevän naaman, ja punastuin vähän. Minut oli ennenkin yllätetty näin, enkä vieläkään voinut estää nolostumisen punaa kohoamaan kasvoilleni. Yleensä en pitänyt siitä, että joku katsoi ratsastustani. Silloin menin aina vähän hämilleni, enkä enää pystynyt keskittymään kunnolla. - Kiitos. Kuinka kauan sä muuten oikein olet seissyt siinä? Mä en nimittäin huomannut mitään? Kysäisin tytöltä ja pysäytin Taigan portin eteen. Jossu kohautit hartioitaan, ja hymyili ystävällisesti. - Jonkun aikaa. Taiga kyllä kulkee sulla tosi nätisti nykyään, Tyttö kehaisi, saaden minun poskeni taas punoittamaan. - No ääh, eihän kulje, piipitin, ja keskityin tuijottamaan Taigan harjaa. - Mutta mä käyn tän kanssa nyt lyhyellä maastolenkillä, nähdään taas! Huikkasin Jossulle, ja ohjasin Taigan ulos portista, suoraan maneesin takaa kiemurtelevaa hiekkapolkua seuraten metsään.
Tuntui taas ihanan rauhalliselta päästä hiljaiseen metsään. Taiga pärski hiukan, ja ponin hiukan hikinen karva höyrysi koleassa syksysäässä. Hymyillen nojauduin Taigan kaulaa vasten, ja upotin kasvoni tamman paksuun harjaan.

Tallipihassa laskeuduin allas Taigan selästä, nostin jalustimet ylös, ja löysäsin satulavyötä. Kuten olin ajatellutkin, nyt tallin täytti jo tavanomainen hyörinä ja sekamelska, hevosetn hoitajat oliva siis ilmaantuneet paikalle, eikä rauhaa ja hiljaisuutta löytyisi enää mistään. - Ainakin saatiin hetki nauttia aamuhetkestä, kuiskasin Taigalle hymyillen taluttaessani sitä pitkin meluisaa tallikäytävää.

-wear&taiga<3-

218 hm

[wear]

21.09.08. sunnuntai - Maastolenkki

Oleskeluhuoneen tunnelma oli hilpeä. Aurinko paistoi lopultakin kunnolla, ilma oli lämmin, ja mikäs olisikaan ollut parempaa aika viettää tallilla. Istuin kuluneen sohvan nurkalla, ja rupattelimme niitä näitä muiden hoitajien kanssa. Kaikki tuntuivat tänään harvinaisen hyväntuulisilta, Chaokin istui pöydän ääressä leveästi hymyillen, ja pölötti Rossin kanssa. Annekin oli liittynyt meidän joukkoomme, ja tänään myös Elli istui sohvalla mustaa kahvia hörppie. Hänkin oli hyvällä tuulella, huolimatta naisen vaaleita silmiä ympäröiviä tummia renkaita, merkkejä valvomisesta. Vaihdoin Ellin kanssa nopean hymyn, johon tämä vastasi ystävällisellä nyökkäyksellä. Myös Jossu oli raahautunut näin sunnuntain kunniaksi tallille. - Mitäs sulle? kysyin tytöltä, joka nökötti tuolillaan pullaa mussuttaen. - Mitäs tässä, Riinan kanssa ajattelin käydä ulkoilemassa, siis talutellen. Toi ilma on siis niin mahtava kyl. Tyttö puuskahti, ja virnisti minulle. - Lähetkös seuraksi maastoon? Tämä vielä kysyi, ja nyökättyäni lähdimme yhtä matkaa alas talliin.

Jaakko siellä ahkeroikin lattiaa lakaisten, ja nosti uteliaana päätään meidän rymistellessä alas vintille vieviä rappusia. - terve terve! Mitäs tytöt tietää? Onkos Ros kanssa tuolla ylhäällä? Tekis vaan niin perhanasti mieli tupakalle, mutta kun se takavarikoi mun kaikki röökit... Jaakko selitti vähän happamana ja minun oli vaikea pidätellä hihitystäni. Jossukin vilkaisi miestä hymyillen. - Meijän pikkuäitiRossko laittoi sut tupakkalakkoon? Ei sitten mikään ihme ettet sä ole ollut näitä viime päiviä meidän pikku auringonpaisteemme, vaan muistutat enemmänkin myrskypilveä.. Minä tokaisin Jaakolle, joka loi myrkyllisen katseen minuun. - Tässä vielä henki menee joltakulta, tämä mutisi, ja kääntyi sitten kannoillaan. Loimme Jossun kanssa toisiimme tietäväisen ilmeen, ja jatkoimme sitten yhtä matkaa varustehuoneeseen. Minä nappasin taigan suitset ja harjapakin, aivan kuten Jossukin Riinana omat, ja kävelimme sitten hoitsujemme karsinoille. Taiga kurkisteli uteliaana puoliovensa ylitse käytävälle, ja minun astellessa paikalle, se hörähti ystävällisesti. Jossukin kuuli tämän, ja huokaisi vähän katkerana. - Mä niin toivoisin että Riinakin sois mulle ton pienen eleen joskus toistekkin. Et mä saisin varmuuden, ettei se yksi kerta ollut mun omaa harhaluuloa. Tyttö tuhahti, ja vilkaisi luimivan puoliverisen karsinaan. Minä taputin Taigaa ylpeänä kaulalle, ja painoin nopean suukon ponin turpaan.

Harjattuamme hoitsumme puhtaiksi, laitoimme molemmat niille suitset päähän, ja talutimme pihalle. Minä kipusin pienen kannon päältä Taigan kyytiin, mutta Jossu joutui jäämään maan tasolle, ja talutti Riinaa rinnallaan. Huomasin tytön vilkaisevan taas vähän kateellisena, kun keräsin Taigan ohjat käsiini, ja hoputin ponin reippaampaan käyntiin.
Kävelimme ensin leiriläisten mökkien ohi, ja jatkoimme siitä vähän vasemmalle kaartavaa polkua seuraten metsään. Aurinko siivilöityi kauniisti puiden oksien lomasta tielle, ja syksyn värikkäät lehdet lensivät tuulen mukana. Huokailimme Jossun kanssa kilpaa ihaillessamme ruskan värisävyjä saanutta metsää. Puut keinuivat hitaasti tuulessa, ja niiden värikkäät lehdet välkkyivät punaista, keltaista ja oranssia. Hymyillen taputin Taigaa nopeasti kaulalle, ja hautasin kasvoni tamman paksuun harjaan.
Kiersimme kävellen muutaman kilometrin mittaisen lenkin, jossa kolusimme lähimetsien jokaisen pikkupolun, ja kävimme kääntymässä ison hiekkatien varrella. Jossu alkoi loppumatkasta jo hyytyä, mutta urheasti tämä jaksoi taapertaa suuren puoliverisen rinnalla koko matkan aivan takaisin Seppeleeseen asti.

Takaisin tallille päästyämme kävimme ensitöiksemme päästämässä tammat tarhaan riehumaan, ja palasimme sitten suitsia olallamme roikottaen sisälle talliin. Nyt meitä odottaisi perusteellinen varusteiden, ja karsinoiden putsaus, mutta me emme valittaneet, sehän kuului tavallisten tallityttöjen elämää. (;

-wear&taiga<3-

219hm

tulipas ällöouto. -.-