Taigan Hoitokirja

[wear]

06.12.08 lauantai - Pientä puuhastelua ja ärripurreja

Taiga käyskenteli rauhallisena tarhan aidan vierellä Pikun, Pellan ja Hillan kanssa. Ponit rapsuttelivat vuorotellen toisiaan, tuhisivat ja leikkivät. Taiga pyrähtikin heti juoksuun, kiersi kiitolaukassa tarhan toiseen päähän, ja palasi takaisin. Se nautti vapaapäivästään. Oli siis itsenäisyyspäivä, eikä silloin pidetty ratsastustunteja. Siispä Anne oli päättänyt, että jokainen niistä sai hyvinansaitun lepopäivän, eivätkä hoitajatkaan siis saaneet ratsastaa hoitoponeillaan. Minä potkaisin maassa makaavaa kiveä harmistuneena. Tänään olisi ollut juuri täydellinen ilma ja sopivasti aikaa maastolenkille, mutta ne suunnitelmat joutuisin siirtämään toisaalle. Huokaisin syvään, ja vilkaisin vähän kateellisena kentän suuntaan. Yuff ratsasti siellä Blondilla, ja tamma kulki hienosti tytön alla. Blondi oli yksityinen, ja Ros oli tietenkin antanut Yuffille luvan ratsastaa sillä. Minunkin olisi niin tehnyt tänään mieli kivuta Taigan selkään, mutta Annen sana oli laki. En ollut päässyt Taigan kyytiin hölskymään yli viikkoon.

Lampsin hitaasti talliin, ja kiipesin raput ylös oleskeluhuoneeseen. Rämähdin Nanan ja Carkin väliin sohvalle. Myös Liina K, Chao ja Karo istuskelivat läheisillä tuolailla. - Mikäs wearia painaa? Chao kysäisi. Tyttö hymyili minulle varovasti, ja minä vastasin vähän väsyneenä hymyyn. - Ei tässä mitään, virkoin tekoreippaasti, ja yritin taas hymyillä mahdollisimman normaalisti. Muut eivät onneksi huomanneetkaan mitään, vaan jatkoivat iloista rupetteluaan. Minä vajosin sohvan selkänojaa vasten, ja syvennyin sitten omiin ajatuksiini. Muiden puhe soljui korviini, mutten enää sen tarkemmin kuunnellut.

Muutaman tunnin kuluttua lähdimme isommalla porukalla hakemaan poneja sisälle. Fiona nappasi narunpäähän hoitsunsa Pikun, Fiia otti Pellan, Jossu Hillan, ja minä Taigan. Veimme ponit niiden omiin karsinoihin, joissa niitä odottikin vielä osa aamuheinistä. Taiga ainakin uppoutui innokkaana heiniinsä, eikä sen kummemmin keskittynyt minuun. Harjailin tammaa hajamielisesti, ja selvitin sen hännänkin. Jossu touhusi viereisessä karsinassa Hillan kimpussa. Tyttö lepertelli ponilleen, ja saatuaan sen puhtaaksi tyttö varusti ponin, heitti sille fleece-loimen selkään, ja talutti aurinkoiselle pihalle. Tiirasin kaihoisasti Jossun perään, ja katselin kun tämä ponnisti islanninponin kyytiin. Käänsin katseeni pois Jossun hävittyä pihapiiristä. - Voi kuule arvaappas tyttö kuinka paljon mä antaisin jos saisin sut omakseni? kuiskasin, ja halasin Taigan lämmintä kaulaa. Poni tuuppasi minua leikkisästi selkään, ja työnsi sitten taas turpansa heiniin.

Hetken kuluttua seisoin Taigan kanssa tallipihalla. Ponilla oli riimu pääsään ja ohut puuvillaloimi selässä. Tamma tiiraili uteliaana päärakennukseen suntaan, jonka pihalla Anne hääräsi lumilapion kanssa. Nainen lappasi rappusilta lunta pois, ja vilkutti meille kun kuljimme ohi. Taiga tervehti myös Anne iloisella hirnahduksella, ja huomasin Annen kasvoille kohoavan vieläkin leveämmän hymyn. - Pitäkää hauskaa taluttelulenkillänne! Nainen vielä huikkasi peräämme.
Taiga asteli reippaasti lumista metsäpolkua. Sen hengitys höyrysi kylmässä pakkas-säässä, ja sen harja laineili tuulessa. Poni nosti päänsä korkealle ilmaan kuullessaan jotain. Sen tummat, melkein mustat silmät loistivat ystävällisinä, ja korvat olivat terhakkaasti höröllä. Silitin onnellisena ponin kaulaa.

wear&taiga

148 hm

[wear]

10.12.08 keskiviikko - Haleja ja pusuja

Harjailin Taigaa hiljakseen sen karsinassa. Poni nuokkui paikallaan, sen silmät olivat ummessa ja se lepuutti vasenta takajalkaansa. Minä hipsin tamman pään viereen, ja silittelin sitä. Ponin pehmeä karva tuntui ihanalta sormien alla, ja sen pitkät turpakarvat kutittivat. Hymyillen painauduin Taigan kaulaa vasten, ja suukotin sitä nopeasti otsalle.

Rapsuttelun jälkeen kaivoin harjapakista kaviokoukun, jolla putsasin ponin jalat yksi kerrallaan. Sen jälkeen selvitin piikkisualla tamman harjan sekä hännän, ja lopuksi harjasin vielä Taigan pään puhtaaksi. Tamma kiehnäsi rapsutuksien toivossa olkaani vasten, ja tuuppi minua leikkisästi selkään. - Kuules nyt ei taida meillä olla aikaa riehumiseen, sun täytyy mennä tunnille muutaman minuutin päästä, puhisin, ja avasin karsinan oven. Taiga tepasteli tottuneesti aivan oven kynnykselle asti, muttei yhtään pidemmälle. Se osasi seistä hienosti paikallaan vaikka ovi olisikin ollut avoinna. Se ei ollut ikinä edes yrittänyt karata, ei ainakaan enää pitkiin aikoihin. Hymyillen kipaisin hakemassa Taigan satulan ja suitset, ja puin ne Taigalle tottunein ottein päälle.

Hetken odotettuamme, saapui Taigan ratsastaja. Tämä otti tamman ohjat minun käsistäni ripeästi, kiitti, ja lähti sitten taluttamaan ponia kohti aitan ovea. Taas tunsin kateuden piston jossain sydämmeni tienoilla. Tiesin ettei minulla ollut aihetta kateuteen, ponihan vain meni tekemään työtään, mutta silti se tuntui pahalta. Ihan kuin joku olisi yrittänyt riistää minulta kaikkein rakkaintani. Surkeana tuijotin ponin menoa. Juuri ennen aitan ovea Taiga kuitenkin pysähtyi, ja kääntyi katsomaan minua. Ponin tummat, ystävälliset silmäåt loistivat. Minä huomasin ponin nopean katseen, ja tulin heti paremmalle tuulelle. Kohta ratsastaja kuitenkin kiskaisi taas ohjista, ja Taigan oli jatkettava matkaa. Minä tähyilin pitkään tamman menoa, ja käännyin sitten ympäri. - Ja ei kun karsinaa siivoamaan, totesin, nappasin aitan seinää vasten nojaavat kottarit mukaani, ja suunnistin Taigan karsinalle.

wear&taiga

149 hm

tää nyt on tällänen pikahoito, loppu viikosta pidempi ja parempi

[wear]

11.12.08 torstai - Truly Madly Deeply

Istuin rentona Taigan selässä, aivan kuten lukemattomia kertoja aiemmin. Poni puhalsi lämmintä ilmaa sieraimistaan, ja tuhisi tyytyväisenä. Taiga seisoi aivan Pellan kyljessä kiinni, ja ne nuuhkivat toisiaan tuttavallisesti. Pellan paksulla selällä istui tällä kertaa Fiia, ja tyttö hymyili iloisesti seuratessaan ponien touhuja. Seisoimme päätallin oven edessä, ja odotimme Kattia, jonka oli määrä lähteä mukaamme maastoon uudella hoitoponillaan, Seralla.

Kohta Kat astelikin pihalle ruunikonvoikkoa tammaa taluttaen. Sera haisteli hermostuneena ilmaa, mutta Taigan ja Pellan huomattuaan se hiukan rauhoittui, ja tuli innokkaasti poneja haistelemaan. Herkkä tamma pyöri ympyrää Katin noustessa kyytiin. Seurasin Katin rauhallisia liikkeitä katseellani. Muistin hyvin alkuajat, kun aloitin Taigan hoitamisen. Silloin oli Taigakin ollut herkkä ja rauhaton, arvaamaton ja säikky. Se ei ensimmäisenä päivänä ollut uskaltanut edes tulla minua haistelemaan, saatikka että olisin saanut harjata tai muuten helliä sitä. Niistä päivistä oli nyt kuitenkin jo kauan, ja Taigasta oli tullut aivan eri hevonen. Se oli rento ja rauhallinen, luotettava ja kiltti. Se ei enää pelännyt uusia ihmisiä tai tilanteita, vaan meni aina reippaasti mukaan. Haikeasti hymyillen silitin Taigan kaulaa.

- Noniin, eiköhän lähdetä! Kat huikkasi, ja lähdimme matkaan. Kävelimme Fiian kanssa pitkin ohjin metsäpolkua seuraten. Kat piti kuitenkin narut tiukasti käsissään, Seran vaikuttaessa hiukan rauhattomalta. Pellan ja Taigan läsnäolo kuitenkin rentoutti sitä vähän, ja poni alkoi pian rauhoittua.
Siirryimme polun pinnan vähän parannettua raviin. Taiga kulki ensimmäisenä, sen perässä tuli innokas Sera, ja Pella piti perää. Ponit lönkyttelivät metsäpolkua pitkin nyt jo suhteellisen rauhallisina, mitä nyt Sera yritti välillä hieman riekkua ja kiilata Taigan ohi.

Risteyksessä seisahduimme. - Minnekkäs sitten? Fiia tokaisi vilkuillen molempiin suuntiin. Toinen poluista vei kesantopellolle suoraan metsän poikki, ja toinen laukkasuoralle. - Jos mentäisiin laukkasuoralle. Siellä voisi vähän irrotella? Minä ehdotin, ja Fiia myöntyi heti. Katkin piti ideaa hyvänä, joten lähdimme käymäjalkaa taittamaan matkaa kohti määränpäätä.
Suoran alussa keräsimme ohjia käsiimme. Taiga sekä Pella tiesivät mitä tuleman piti, ja molemmat alkoivat hiukan kuumua. Taiga steppaili innostuneena ympyrää, ja Pellakin viskoi päätään. Sera alkoi hermostua toisten intoilusta. Pääsimme kuitenkin aivan pian nostamaan laukan, ja samantien singahtivat ponit laukkaan. Hetken ne kiisivät aivan vieretysten, kunnes Sera otti johdon. Uusi poni kiisi kuin rasvattu salama johtoon, ja piti pitkän etäisyyden Taigaan sekä Pellaan aivan laukkasuoran loppuun asti. Taiga puhalsi vahvasti laukan jälkeen ja sen kaula oli hiukan hikinen. Se kuitenkin jaksoi tanssahdella innostuksissaan vielä hiukan, kunnes siirtyi ensin raviin, ja lopulta käyntiin. Annoin Taigalle samantien pitkän ohjan, ja taputin sitä hymyillen kaulalle. - Kunnon laukkaa ei kyllä voita mikään! kat hihkaisi hymyillen. Tyttö silitti Seran kaulaa silminnähden tyytyväisenä.

Palasimme tallille osanmatkaa ravissa taittaen. Rupattelimme, juoruilimme ja nauroimme aina käyntijaksojen aikana, ja meillä oli hurjan hauskaa. En ollut pitkiin aikoihin nauranut niin paljon. Hymyillen huikkasimme tallipihassa Fiian kanssa Katille heipat, ja talutimme Taigan sekä Pellan aittatalliin. Taiga kiiruhti suoraan omaan karsinaansa, ja työnsi päänsä heiniin. - Kuules neiti, sulla on vielä suitet päässä, eli vielä ei ole ruokailun aika! Virkoin Taigalle, ja riisuin sen suitset nopein ottein. Nostettuani vielä satulan pois Taigan selältä, heitin tammalle lämpimän fleece-loimen päälle, ja kiinnitin sen loimivyöllä. Minä jäin hetkeksi Taigan seuraksi sen karsinaan. Poni tuli rapsutuksia kiehnäten luokseni, ja tunki turpansa syvälle syliini. Silitin hymyillen tamman pörröistä päätä, ja suukotin sen valkoista tähteä.

And i want to stand with you on a mountain
I want to bathe with you in the sea.
I want to lay like this forever.
Until the sky falls down on me.

wear&taiga

150 hm

[Cindy]

Ensimmäinen ratsastus Taigalla, 11. joulukuuta 2008

Linja-auton hiljainen hurina sai minut lähes nukahtamaan, lähes tuntemaan itseni rennoksi. Kasvoni olivat liimautuneet kiinni kylmään ikkunaruutuun ja katselin, kuinka maisemat vilahtelivat ohitse. Ole nyt jo rauhallinen, Cindy! Jännityksesi tarttuu pian siihen viattomaan poniinkin, ajattelin haaveilevana. Ole kiltti, äläkä jännitä enää! huudahdin ajatuksissani lopuksi ja kiljahdin pian bussinkuljettajalle, että jäisin tähän. Vanha, hieman raihnainen mieskuljettaja hymyili minun mennessä hänen ohitseen. ''Älä telo itseäsi niiden ponien kanssa, että voin tulla hakemaan sinut ehjänä sieltä!'' tämä huusi vielä perääni.

Oli kaunis talvisää, lumet olivat peitelleet kuuset talviunille. Suorastaan luistelin bussipysäkiltä Seppeleen hiekkatielle, haaveissani ja yksin. Yhtäkkiä joku pysäytti minut hengästyneenä. ''Moi, Cindy! Tulin tallille katsomaan, miten ensimmäinen ratsastuskertasi sujuu. Annekin on varmasti paikalla, kun on uudesta henkilöstä kyse'', Wear höpötti - eipä olisi uskonut tytön olevan pohjimmiltaan aika ujo! Jutustelimme tulevasta joulusta, poneista ja kaikesta muusta mahdollisesta matkalla Seppeleeseen. Pian tallirakennus häämötti suoraan edessäni - vau!

''Hei, Taiga'', tervehdin ponia joka nosti kiinnostuneena päänsä heinistä. Katsahdin Weariin, joka nyökkäsi kannustavasti. Hän seisoi hieman etäämmällä, tarkoitus olisi, että tutustuisin tammaan ennen ratsastusta. Astuin sisälle karsinaan ja sain erittäin kiintoisan vastaanoton - poni yritti kaikin tavoin työntää turpaansa taskuihini, tuloksetta. ''Olen pahoillani pikkuinen, mutta voisin antaa makupalanapin sinulle ihan itse, jotta et opi huonoja tapoja'', naurahdin ja kaivoin taskuani. Kaivoin sieltä nopeasti porkkananmakuisen makupalanapin ja se oli yhtä nopeasti paremmissa suissa. Tällä välin Wear asetteli lattialle satulaa, tosin oli jo ripustanut suitset karsinanoveen kiinni. ''Voi kiitos, Wear! Ei sinun olisi tarvinnut, on minulla omatkin toimivat jalat'', hymyilin avuliaalle tytölle. ''Ystävää autetaan aina. Sen olen oppinut kantapään kautta'', tämä hymähti antaen harjapakin minulle nopeasti. ''Käyn pyytämässä Annen päätalolta, harjaisitko Taigan sillä välin? Eihän se ole edes kovin likainen'', Wear kysyi ja suunnisti jo kohti tallinovea tietäen varman vastauksen: ''Tottakai!'' Kumarruin pakille ja nostin sieltä kivannäköisen pölyharjan. Aloin pitkin liikkein harjata tammaa, joka vähän väliä hörähteli ja söi heiniään. Poni todellakin oli kaunis yksilö – sen huomasin harjatessani sen läpi kaikilla harjoilla, setvien lopuksi jouhet ja nostellen sen kaviot. Taiga työnsi turpansa rauhallisesti vesiämpäriin, joten siirryin pois karsinasta käytävälle. Hyräilin helppoja joululauluja ja odotellessani raaputin uteliaan Hillan turpaa. Se kai tahtoi nähdä, kuka oli tuo salaperäinen uusi ääni ja kasvo. Hetken kuluttua myös Pellakin työnsi päänsä käytävälle.

’’Anteeksi, että kesti!’’ Wear huudahti palatessaan. Annen talolla oli kuulemma joku hässäkkä, nainen yritti siivota tai jotakin. Nyökkäilin kärsivällisesti. ’’Pääsenkö silti ratsaille? Voimme kai odottaa häntä niinkin’’, kysyin Wearilta joka heilautti hiuksensa taakse. Wear ajatteli asiaa hieman ja nyökkäsi kohta hymyssä suin. ’’Tietenkin, tai mikäs siinä!’’ tyttö tokaisi ja kiskaisi minut Taigan karsinalle. Tämä nyökkäsi ja istahti tallikäytävälle puhdistamaan harjoja. ’’Sano, kun olet valmis niin lähdetään – mennään vaikka maneesiin’’, Wear sanoi ja otti piikkisuan harjapakista. Nyökkäsin reippaasti ja lämmittelin Taigan kuolaimia hetken käsissäni. Lämmittelyn jälkeen työntäydyin ponin ohi karsinaan ja pienen väittelyn jälkeen sain kuolaimet laitettua sen suuhun. ’’Hyvä Taiga, seuraavaksi satula’’, ähkäisin ja raahasin itseni jälleen käytävälle. Nostin satulan helposti käsivarsilleni. Asetin satulan Taigan selkään niin, että satulahuopakin oli täysin suorassa ja hyvin. Tamma ei ollut moksiskaan minun kiristäessäni sen satulavyötä toiseksi ensimmäiseen reikään. Nostin vielä jalustimet ylös, kunnes nyökkäsin hyväksyvästi. ’’Olen valmis nyt, oletko sinä?’’ sanoin Wearille karsinan puolioven yli. Tyttö nousi ylös ja nyökkäsi, avasi karsinanoven ja kiiruhti jo tallinovelle. Taiga käveli täysin rauhallisena vieressäni. Tallipihalla ponnistin Taigan satulaan ja Wear auttoi kiristämään satulavyöt, auttoipa myös säätämään jalustimet. Kävellessämme maneesille, Anne tulla tupsahti jostain – varmaankin päätaloltaan. ’’Moi Wear – terve Cindy, oletpa reipas kun jo satulassakin tönötät!’’ Anne naurahti. Hän varmastikin yritti huumorilla luistaa pois pahasta päivästä. ’’Voit muuten aloittaa ihan käynnillä maneesin urilla, katsotaan sitten ravia vähän ajan päästä’’, Anne sanoi ja aukaisi maneesin ovet. Wear ja Anne kiipesivät katsomoon istumaan.

’’Voit ravata nyt’’, Wear huikkasi katsomosta ja Anne nyökkäsi heti perään. Hoputin tammaa siirtymään raviin ja sen siirtyessä haluttuun askellajiin minä aloin keventää. ’’Voit ottaa keskiympyrälle jos tahdot, meidän on helpompi seurata miten ratsastat’’, Wear ilmoitti jälleen katsomosta ja heilautti kädellään. Nyökkäsin ja ohjasin ponitamman keskiympyrälle. Taiga oli ensin hieman kummastunut, mutta suostui sitten ravaamaan tyynesti keskiympyrällä. Minua jännitti aika paljon, mitä Anne sanoisi ratsastuksen jälkeen – tai mitä Wear sanoisi. Taiga huohotti tasaisesti kevennykseni tahdissa, sen kaviot löivät hiljaa maahan. Se laski päätänsä hiekkaan, mutta nosti sen sieltä nopeasti ylös ja tuhahti. ’’Koetas olla. Näytetään nyt’’, kuiskasin tammalle ja raaputin kädelläni sen kaulaa. Se tuntui kuuntelevan kääntäessään korvat enemmän minuun päin. Tamma asteli kauniisti, juuri niin kuin olin toivonutkin. ’’Voit käyskennellä hetkisen. Mielestäni ratsastat ihan hyvin, haluaisitko kokeilla ponilla pientä ristikkoa?’’ Anne tokaisi ja nosti estepuomin edestään, lattialta. ’’Voin mä kokeilla – käyhän se sulle, Wear?’’ hymähdin ja katsahdin vaaleahiuksista tyttöä katsomossa. Tämä nyökkäsi hiljaa hymyillen. Anne kasasi keskelle kenttää pienen ristikon, puomit olivat täyspunaisia. ’’Voit ottaa raviin ja nostaa laukka C’ssä, käännät ja tulet sitten esteelle. Ihan rentoa treeniä nyt, haluan vaan nähdä miten ratsastat – Wear varmaan myös’’, nainen opasti ja katsahti samalla katsomoon, Weariin. Nostin taas Taigalla ravin. Hoputin sen todella reippaaseen raviin ja uskomatonta kyllä, se ravasi ja oli kuin unelmaponi. C’ssä teki tiukkaa, kun piti nostaa laukka ja kääntää samalla. ’’Maisk, laukka!’’ huudahdin ponille ja sain kuin sainkin sen laukkaamaan, myös kääntymään oikeaan aikaan. Ajoin sitä eteen ja ohjasin keskelle kenttää – kuin taikaelokuvasta poni lensi esteen yli. ’’Hienoa, hyvä Cindy & Taiga!’’ Wear hihkui katsomossa ja taputti käsiään yhteen. ’’Todella hyvin meni, sait sen tosi hyvin laukkaamaan’’, Anne kehui ja rahtasi esteen pois kentältä. Wear tuli vierellemme loppukäyntien ajaksi juttelemaan, Anne myönsi minulle paikan liikuttajana ja häipyi siivoamaan tallia.

Vein ponin takaisin omaan karsinaansa. Riisuin siltä kärsivällisesti kaikki varusteet ja vein ne omille paikoilleen. Harjasin Taigan myös huolella, tällä kertaa Wear tarjoutui auttamaan harjauksessa. Juttelimme niitä näitä – päivän päätteeksi Wear heitti Taigalle lisää heinää ja minä sille lämpimän fleece-loimen ylle. Sen jälkeen kävelimme kimpassa kohti linja-autoa. ’’Hyvin se meni, olen ylpeä siitä ponista. Se kaiken työn teki’’, hymähdin ja istahdin Wearin viereen bussiin.

Ciindy

[wear]

13.12.08 lauantai - Kouluvääntöä

Taigan karva kiilsi jo aitan himmeässä valossa, mutta minä jatkoin sen mekaanista harjailua siitä huolimatta. Taiga kääntyi vähän väliä kummastuneena tuuppimaan ja töykkimään minua turvallaan, ei sekään olisi enää jaksanut seistä aloillaan. Olin harjaillut ponia jo yli puolitoista tuntia, ja Taiga alkoi kyllästyä. Vilkaisin ponin lerpattaviin korviin, ja laskin harjan huokaisten pois. Taigakin rentoutui heti, se pyörähti ympäri ja tallusti heinäverkkonsa luo. Poni nyhti innokkaasti heinää suuhunsa, ja palasi sitten luokseni. Hymyillen pörrötin ponin paksua otsatukkaa. Samassa aitan ovi kävi. Vilkaisin uteliaana tulijaa, ja tunnistin tämän Cindyksi, joka oli juuri toissapäivänä koeratsastanut Taigan. Anne oli antanut tälle luvan ryhtyä Taigan liikuttajaksi, kun minä en enää niin paljoa kiireiltäni kerennyt. Nyt en siis enää touhuillut sen kanssa yksikseni. Syvään huokaisten käännyin ovelle päin, ja pakotin hymyn huulilleni. - Moi Cindy, huikkasin, ja tyttö astui innokkaana Taigan karsinaan. - Moi! Mä päätin tulla moikkaamaan taas Taigaa, toivottavasti ei haittaa? Tyttö varmisti vielä. Minä pudistin päätäni. - Siitä vaan, sanoin, ja silitin Taigan lämmintä kaulaa.

Cindy rapsutteli Taigaa hetkisen minun keräillessä harjoja takaisin harjakoriin. - Sä varmaan olet jo harjannut sen? Cindy kysyi, ja minä nyökkäsin. - Hoitelin sitä tossa äskön yli tunnin, eli ihan puhdas sen pitäisi olla, vastasin, ja suljin harjapakin kannen. - Oletko sä menossa ratsastamaan? Cindy uteli vilkuillen karsinan oven viereen haettuja varusteita. - Joo, ajattelin käydä vähän maneesissa ratsastelemassa, minä virkoin, ja nostin satulan käsivarsilleni. - Mä voin auttaa sua Taigan kuntoon laittamisessa, Cindy sanoi, ja ryhtyi tomerasti pyörittämään pinteleitä tamman etujalkoihin. Seurasin Cindyn touhuja hetken mietteissäni. Se taisi sittenkin olla ihan hyvä asia saada Taigalle liikuttaja. Silloin minäkin saisin välillä hengähtää, eikä tarvitsisi potea tunnontuskia tamman hoitamisesta. Hymyilin Cindylle tytön noustessa ylös Taigan jalkojen kimpusta. Tällä kertaa hymyilin oikeasti iloisesti, ja hymyillen kiitin Cindya avusta.

Kun Taiga oli kunnossa talutin sen pihalle. Cindy roikkui toisella puolella jalustimessa kun minä kiipustin tamman kyytiin. - Kiitti Cindy oikeesti tosi paljon! Huikkasin tytölle ohjatessani Taigan maneesille. Poni asteli reippaasti eteenpäin. Se ei eilen ollut käynyt yhtäkään tuntia, joten sillä kyllä riittäisi energiaa. Minun ratsastukseni jälkeen voisi Cindykin halutessaan ratsastaa.
Maneesissa oli aika hiljaista. Vain yksi ratsukko ravasi pitkin maneesin pitkääsivua tahdikkaasti. Seurasin hetken ratsukon menoa. Tunnistin hevosen vasta sen ravatessa meitä kohden, mutta tyttöä sen selässä en tuntenut. - Moi! Huikkasin tytölle, joka hidasti hevosensa käyntiin. - Häiritseekö jos mäkin tulen tänne ratsastamaan? Kysyin, ja tyttö pudisti kiivaasti päätään. - Ei ollenkaan, siitä vaan mukaan, tämä vastasi, ja ratsasti lähemmäs. Hoputin Taigan sisälle maneesiin, ja tarkistin vielä satulavyön. - Taigako tuo on? Tyttö kysyi. Tämä oli pysähtynyt muutaman metrin päähän minusta. - Jep, Taiga se on, vastasin. - No sitten sä taidat olla wear, vai olenko mä ihan väärässä? Tämä tiedusteli virnistellen. - Et ole väärässä laisinkaan. Mä en kylläkään muista sua ennen nähneeni? Oleksä uusi täällä? Tyttö nyökkäsi. - Joo, mä olen Hina, Tiian hoitaja. Aloitin muutama päivä sitten, tyttö sanoi hymyillen vähän ujosti. - En mä ihan uusi täällä ole, hoitelin joskus vuosi sitten Celeä, Hina sanoi, ja huomasin tytön ilmeen pienoisen muutoksen Celen kohdalla. - Aijjaa, no mutta tervetuloa vaan seppeleeseen minunkin puolestani, tokaisin hymyillen, ja hoputin Taigan liikkeelle.

En ollutkaan pitkiin aikoihin vääntänyt Taigalla kunnon koulua. Melkein koko loppusyksy oli kulunut maastossa baanaillessa tai esteitä hyppien. En edes muistanut milloin viimeksi olisin Taigalla kunnolla ratsastanut. Poni ei kuitenkaan ollut muuttunut sitten viimekerran ollenkaan. Heti alkuveryttelyjen jälkeen tamma alkoi hakeutumaan kuolaimelle. Se totteli pelkkiä painoapuja ja toimi kuin ajatus. Minun tarvitsi vain näyttää sille suunta, ja mukautua liikkeisiin. Harjoittelin aluksi ihan tavallisia avo- sekä sulkutaivutuksia, sekä pohkeeväistöjä. Myös takaosakäännöksen tein muutamaan kertaan, ja kokeilin laukanvaihtoja. Taiga teki jokaisen liikkeen hallitusti ja hyvin, ja siitä huomasi selvästi, että se oli käynyt nyt viimeaikoina vähän kokeneempiakin tunteja. Taiga työskenteli halukkaasti ja pyrki eteen. Se työsti raviaan takajaloillaankin, ja kantoi etupäänsä hienosti. Reilun tunnin kuluttua lopettelin. Ravasin loppuravit, ja jäähdyttelin Taigan. Hina oli yhä maneesissa Tiian kanssa, ja harjoitteli ahkerasti siirtymisiä eri askellajien välillä, sekä ihan perus pysähdyksiä ja muutamia väistöjä. Kaksikosta huomasi etteivät he olleet kovin kauaa toimineet yhdessä, mutta siltikin Hinan ratsatsus näytti hyvältä. Tyttö käytti aivan pieniä apuja, ja yritti vaikuttaa hevoseen paljon pelkällä istunnalla. Seurasin tytön menoa muutaman minuutin ajan, kunnes huikkasin tälle heipat, ja ohjasin Taigan ulos maneesista. Kävelin sen kanssa suoraan aittatallin eteen, jossa Cindy jo odottelikin meitä. - No, millainen Taiga oli? Tyttö kysäisi hymyillen. - Paras! Hihkaisin hymyssä suin, ja silitin onnellisena Taigan hiukan hikeentynyttä kaulaa.

wear&taiga

151 hm

[Cindy]

Iltamaasto hämärissä tunnelmissa 13. joulukuuta 08

Taiga liikkui pehmeitä poninaskeleita allani. Keikuin sen paljaalla selällä ja katselin iltataivasta, joka uhkaavasti alkoi hämärtyä. Edessämme loisti sininen valokuja, sillä olin ottanut kypärälampun mukaan kaiken varalta. Tavallisesti minua olisi saattanut hieman pelottaa, mutta Taigan kyydissä minulla ei ollut mitään hätää. Poni pärskyi rauhallisesti ja venytti välillä kaulaansa oikein pitkäksi. Sen pörröinen talvikarva työntyi esiin kesäkarvan alta kuin vihainen ampiainen. Maiskautin ponille rennosti, tosin se ei näyttänyt tehoavan. Hipaisin kantapäilläni ponin kylkeä, se venytti ylähuultaan hetkellisesti ja nosti ponimaisen, mutta tasaisen ravin. ''Hyvä tyttö'', kiitin sitä ja taputin sen lämmintä kaulaa. Minulla ei ollut laisinkaan vaikeutta pysyä ponin selässä, vaikkei satulaa löytynytkään. Taiga keinutti minua rennosti ja tasaiseen tahtiin, sillä ei ollut kiire minnekään eikä tosin minullakaan. Pyöstin vuori alkoi hiljaa komeudessaan kohoilemaan edessäni ja silloin tiesin, että kääntyisimme takaisin kohti Seppelettä. ''Maisk, jaksa vielä kotiin pieni poni'', puhelin Taigalle ja käänsin sen täysin ympäri käynnissä.

Olimme hieman mutkitelleet metsän pimennossa, otsalamppuni valaistessa kauniisti meitä kohti Seppelettä. Tamma ei säikkynyt valoa laisinkaan, päinvastoin se tunsi itsensä rennommaksi sen avulla vieraan ratsastajan kanssa. Ajattelin Wearia, joka oli tuntenut satoja kertoja ponitamman pehmeät liikkeet allaan, suloisen hörinän ja käytävälle vastaantulemisen. Nojauduin hipihiljaa Taigan kaulalle ja venytin käteni sen kaulan ympärille. ''Täällä ollaan ihan tunnelmissa!'' joku huudahti takaamme. Taiga säikähti hieman, käännähti ympäri salamannopeasti tuntiessaan suuremman hevosen yläpuolellaan puuskuttamassa. ''Sooh, Taiga'', rauhoittelin ponia joka yksinkertaisesti yritti päästä pois metsästä. Hetken kuluttua se rauhoittui ja alkoi puhallella metsän tiehiekkaan. ''Ai anteeksi hirveesti, luulin sua Weariksi - hmm, sama ratsu ja samanlaiset vaaleat hiukset. Olen muuten Lynn'', tämä naurahti ja taputti ratsunsa, ilmeisesti Sentin kaulaa. ''No joo, olen Taigan silloin-tällöin-liikuttelija'', vastasin reippaasti kannustaessani Taigaa taas eteenpäin. ''Hei venaas, kävelläänkö samaa matkaa? En usko että Taigaa hirveesti haittaa orin läsnäolo'', Lynn kiirehti sanomaan ja kutkutteli Sentin kylkiä, jotta se olisi lähtenyt kävelemään. Nyökkäsin ja hymyilin hänelle. Lynn tuntui erimukavalta tytöltä, varsinkin kun itse vain nyökyttelin ja toinen yritti pitää seuraa ihan tosissaan. ''Wearille taitaa olla hirmusen tärkee toi ponimamma'', Lynn virkkoi kävellessämme Seppeleen tallipihalle. ''Jep, mutta ei se mua haittaa yhtään. Ymmärrän, että tämmöiseen ponipalloon kiintyy helposti'',
hymähdin ja laskeuduin alas ponin selästä. Lynn laskeutui myös alas Sentin selästä ja löyhäsi satulavyötä parilla reiällä. ''Tuletko olkkariin kohta puoliin? Hoidan Sentin pois - säkin varmasti Taigan? - tule vaikka sitten'', Lynn jutusteli ja minä puolestani nyökkäsin hymyillen.

Nostin hiljaa viimeisen takakavion ja puhdistin sen yhtä huolellisesti kuin kaikki muutkin. Setvin vielä hetkisen sormilla ponin paksua häntää ja suukotin lopuksi sen turpaa. Taiga laski jalkansa lepuutusasentoon ja henkäisi kuuluvasti. Hilla oli käännähtänyt makuuasentoon nukkumaan ja Pella oli karsinannurkassa odottamassa iltapalaa. ''Saatte varmasti pian iltapalan, ponit'', hymähdin kärsimättömille sieluille jotka vain höristelivät korviaan ja ummistivat jälleen silmäluomensa. Halasin vielä ponitamman kaulaa ja kuiskasin sen korvaan salaisuuden, jota ei kukaan muu saisi kuulla. Se pysyisi vain minun ja tamman välisenä asiana. ''Tykkään susta, nyt paljon enemmän, kuin kaikista muista'', hyräilin kasatessani tamman kamoja. Veisin ne päätalliin samalla, kun menisin juttelemaan Lynnin kanssa ja juomaan höyryävää kaakaota. ''Käsken iltavuorolaista tuomaan nälkäisille poneille sapuskat nopeasti'', kuiskasin aitan valoon. Sammutin himmeän, lempeän ja aivan täysin turvallisen valon valokatkaisijasta. ''Hyvää yötä.''

[wear]

14.12.08 sunnuntai - Hulluttelua iltahämärässä

Taiga pyöri innostuneena väkkyrää. Se steppasi ja loikki sivuille. Se viskoi päätään ja yritti hypätä pystyyn. Kuitenkin yksi, rauhallinen, mutta päättäväinen komento sai sen taas rauhoittumaan. Taiga käveli nyt eteenpäin, yhä reippaasti, mutta tällä kertaa ihan neljällä jalalla kävellen. Vilkaisin syrjäsilmällä takanamme tulevia Fiia sekä Alinaa, jotka taluttivat keskellään innokkaana eteenpäin ravaavaa Pellaa

Nopeasti sujahdimme maneesin ovesta sisälle, ja suljimme sen perässämme. Vasta sitten napsautimme riimunarut irti riimuista. Sillä samalla sekunnilla säntäsivät ponit matkaan. Ne kiisivät hurjaa vauhtia pitkin maneesin pitkää sivua. Ne pukittelivat ja hyppivät pystyyn. - Mä en taida ikinä ennen olla nähnyt kun Pella nousee pystyyn! Alina huoahti Pellan hypätessä jo kolmatta kertaa takajaloilleen. Me Fiian kanssa mumisimme jotain vastaukseksi, olimme liian keskittyneitä seuraamaan tammojen leikkiä. Ne todella nauttivat vapaudesta. Näin talvella ne eivät enää päässeet isoille laitumille peuhaamaan, vaan joutuivat ulkoilemaan pienissä hiekkatarhoissa. Nyt ne siis päästivät kaikki viikon aikana patoutuneet energiansa menemään. Taigakin hyppi tasajalkaa, pukitteli ja loikki ympyrää. Pian ne rauhoittuivat vähän, ravasivat muutaman kerran maneesin päästä toiseen, ja tulivat sitten meitä moikkaamaan. Taigakin tuli korvat höröllä luokseni, haisteli muutamaan kertaan käteni herkkujen varalta, ja ravasi sitten kauemmas. - Pystytetöönkö noille muutama este? Alina ehdotti, ja niimpä ryhdyimme tuumasta toimeen.

Kun esteet oli pystytetty, nappasimme Pellan kiinni, ja ohjasimme sen esteelle. Poni pongahti pienen okserin yli keveästi, ja Taiga seurasi ystävääsä loikkaamalla esteen aivan tämän perässä. Hyppyytimme poneja muutamaan kertaan, ja kokosimme sitten esteet pois. Ponit saivat juosta vielä vähän aikaa, kunnes houkuttelimme ne luoksemme, ja talutimme ulos maneesista. - käydäänkö vielä lyhyt lenkki maastossa? Ehdotin, ja Fiia, sekä Alina nyökyttelivät innostuneina. - Joo! Ja sidotaan tää riimunaru toiseltakin puolelta kiinni, niin saadaan ohjat aikaiseksi, ja sitten kiivetään kyytiin! Alina hihkaisi, ja ryhdyimme heti tuumasta toimeen. Riimunaru olikin helppo sitoa ohjiksi, mutta ponien kyytiin kiipustaminen oli erijuttu. Minä sain hilattua itseni ihan suhteellisen helposti Taigan leveälle selälle, mutta Alinalla ja Fiialla oli vähän vaikeuksia. Hihittäen nämä yrittivät kiivetä Pellan kyytiin, mutta muksahtivat kerta toisensa jälkeen alas. Seurasin huvittuneena tyttöjen touhuja. - Mitä jos jompikumpi tulisi ihan suosiolla tänne Taigan kyytiin? Ehdotin nauraen, ja Alina hyppelehti virnistellen Taigan luokse. - Okei, mä tulen, autappas mut nyt sitten sinne ylös! Tyttö hihkaisi ja ojensi kätensä minulle. Hymyillen tartuin Alinan käteen, ja vedin tytön taakseni istumaan. Taiga käänteli hämmentyneenä korviaan, se ei oikein tajunnut tilanteesta mitään.

Fiiankin punnerrettua itsensä Pellan kyytiin lähdimme matkaan. Kävelimme leirimökkien edestä polkua suoraan metsään. Ilta alkoi jo pikkuhiljaa hämärtyä, joten polun hiukan leventyessä hoputimme ponit raviin. Pella kulki tällä kertaa edellä, ja Taiga tuli hiukan jäljessä. Istuin Alinan kanssa Taigan pehmeässä ravissa helposti. - Oi kun tällä on ihana selkä! Alina huudahti yllättyneenä meidän hölskytellessä pitkin metsäpolkua. Virnistäen hoputin Taigaa vähän reippaampaan vauhtiin. Yllättyneenä maiskutuksestani Taiga siirtyikin reippaamman ravin sijasta laukkaan, ja kun Pella huomasi Taigan laukkaavan, sekin pinkaisi vauhtiin. Pian laukkasimme perätysten pitkin metsäpolkua. Alina kietoi napakasti kätensä ympärilleni, ja nauraen tyttö hoputti Taigaa reippaampaan vauhtiin. Pella oli päässyt jo hienoiseen johtoon, eikä Fiialla näyttänyt olevan aikomustakaan hidastaa ponin vauhtia.

Kun saavuimme vanhalle kärrytielle polku leveni hiukan, ja Taiga mahtui laukkaamaan nyt Pellan vierellä. Ponit kiisivät kärrytien loppuun asti vieretysten, ja siirsimme sitten ne molemmat ravin kautta käyntiin. Taiga ravasi laukasta innostuneena ympyrää Pellan jo kävellessä rauhallisena pitkin ohjin. Pian Taigakin kuitenkin rauhoittui, se puhalsi syvään, ja siirtyi käyntiin. Taputin Taigaa kaulalle, ja annoin sille pitkät ohjat. - Voi että toi oli ihanaa! Ton takia mä rakasta poneja, kun niillä voi baanailla pitkin puskia ilman että tarvitsisi joka käänteessä pelätä että lentää alas selästä, Alina selitti. Tyttö vilkuili hymyillen Pellaan, joka venytteli pärskien päätään.

Kävelimme loppumatkan tallille, ja rupattelimme turhanpäiväisiä. Tallipihassa laskeuduimme alas selästä, taputimme poneja, ja talutimme ne aittatalliin. Alina sekä Fiia sulkeutuivat Pellan karsinaan, ja minä ryhdyin harjailemaan Taigaa. Poni oli hiukan hionnut, mutta muuten se oli ihan kunnossa. Tarkistin pariin otteeseen tamman jalatkin haavojen ja muiden hiertymien varalta, muttan onneksi löytänyt mitään. Hymyillen laskin lämpimän fleece-loimen ponin selälle, ja kiinnitin sen loimivyöllä. Taiga kääntyi kiinnostuneena katselemaan touhujani. Poni tuuppasi hellästi käsiäni, ja hörisi vähän. - Ai nytkö pitäisi saada iltaruoat? Tokaisin tammalle nauraen, ja se hörähti uudestaan. - Selvä, odotahan pikkuinen, mä haen ne sulle ihan heti, sanoin, ja kiiruhdin rehulaan. Nappasin Taigan ruoat mukaani, ja hain heinävintiltä sylillisen heiniä mukaani.

Palasin sitten aittaan, ja heitin Taigalle ruoat eteen. Poni hörähti taas, vilkaisi minuun vielä kerran, ja uppoutui sitten heiniinsä. Karsinan oveen nojaillen seurasin ponin ahmimista. Se lappoi ruokaa suuhunsa kuin viimeistä päivää. - Musta tuntuu Taiga ettei sulla ole mitään huolta ton ruoan suhteen, seppeleessä sä et ainakaan jää koskaan ilman apetta, naurahdin, ja Taiga nosti uteliaana päänsä heinistä. Sen tummat silmät tuikkivat ilkikurisesti, ja ponin paksu otsatukka sojotti melkein pystyssä. Huomasin hymyn hiipivän kasvoilleni katsellessani Taigaa. - Mä en päästä susta ikinä irti, kuiskasin, loin Taigaan vielä yhden silmäyksen, ihan vain tarkistaakseni, että se todella oli olemassa, ja kävelin sitten ovelle.

wear&taiga

152 hm

[wear]

16.12.08 tiistai - Puskaradio

Istuin hiljaisena satulahuoneen penkillä, ja keskittyneesti hinkkasin Taigan suitsia puhtaammiksi. Siitä oli taas pitkä aika kun viimeksi minulla oli aikaa, taikka sitten innostusta ruveta kamoja pesemään. Tänään olin kuitenkin ottanut itseäni niskasta kiinni, ja ruvennut hommiin. Myös Jossu oli tullut seurakseni Hillan ja Riinan varusteita pesemään. Vilkaisin sivusilmällä Jossun edistymistä. Jossu oli tosiaan ollut todella ahkera jaksaessaan puuhastella niinkin ahkerasti Hillan ja Riinan seurassa. Hilla ainakin edistyi aivan silmissä, ja jo nyt se vaikutti paljon tasaisemmalta kuin tullessaan. Tyttö myös nopeampi pesijä kuin minä. Tämä oli pessyt molempien tammojensa suitset minun vasta aloitellessa Taigan turpahihnan pesemistä. Upotin kohta taas sienen vesiämpäriin, puristin siitä suurimmat vedet pois, ja jatkoin hommaa.

Pesu-urakan jälkeen veimme varusteet paikoilleen, ja sipsutimme perätysten oleskeluhuoneeseen. Minä istuin sohvalle Pipsan ja Nanan väliin, kun Jossu kävi jääkaapilla hakemassa eväitään. - Muakin alkaa jo hiukoa, Pipsa marisi Jossun kantaessa eväsleipiään sohvan luo. Huomasin Pipsan tuijottavan nälkäisenä Jossun ruokia. Nanan läpsäisi Pipsaa leikkisästi olkavarteen. - Äläs nyt kuolaa siinä, sä voit saada vaikka mun pitsasta jos kelpaa, tyttö sanoi nauraen. Huomaamattani oli sohvan nurkalle tullut istumaan Hina, Tiian uusi hoitaja jonka kanssa olin taannoin vaihtanut muutaman sanan. Moikkaisn tyttöä hymyillen, ja vähän ujosti tämä hymyili takaisin.

Nanan, Jossun ja Pipsan syötyä mahansa pullolleen, palasimme talliin, ja lähdimme kukin omille teillemme, toisin sanoen omien hoitoponiemme karsinoihin. Pipsa sekä Nana puikkelehtivat pulleiden shetlanninponien seuraksi, ja minä sekä Jossu talsimme aitalle. Jossu käveli maahan tuijottaen vierelläni koko matkan aittaan. Tytön otsa oli miettivästi kurtussa, ja tämä yritti selvästi saada asiansa muotoiltua oikein. - Mä tässä olen miettinyt, tyttö aloitti, ja hiljeni sitten hetkeksi. Minä katsoin Jossua uteliaana. - Niin, että tota mä olen kuullut huhuja että sä aikoisit lopettaa Taigan hoitamisen, tai siis jotain että sä et enää olisi kiinnostunut käymään Seppeleessä, ja sen takia Taigalle otettiin se liikuttaja.. Jossu sanoi, ja huomasin tytön kulmien kurtistuvan taas huolestuneina. - Mistä sä tollaista hölynpölyä olet saanut päähäsi? kysyin tytöltä aidosti hämmentyneenä. - Mä en ikinä voisi jättää Seppelettä, saatikka sitten Taigaa, sanoin ponnekkaasti, ja Jossun ilma pehmeni. - Hyvä. Huh, kun mä säikähdin kun kuulin ton jutun. Mun oli vaan pakko varmistaa että se ei oikesti ole totta, tiedäthän sä, ei kaikki jutut mitä tallilla kiertää ole pelkkiä huhuja, Jossu virkkoi. - Seppeleen puskaradio on kylläkin tällä kertaa ollut aivan hakoteillä, minä tuhahdin, ja Jossu tirskahti huvittuneena.

Hoidimme Taigan ja Hillan pitämällä molempien karsinan ovet auki, jolloin pystyimme paremmin samalla rupattelemaan keskenämme. Hilla sekä Taiga kurkottelivat tietenkin toisiaan, ja varmistettuaan että toinen on se tuttu kaveri, ne tyytyväit hörisemään toisilleen karsinoidensa ovilta. Minä ja Jossu harjasimme molemmat ponimme todella kiiltäviksi, ja kulutimme niiden hoitamiseen lähemmäs kaksi tuntia. Niillä molemmilla oli tänään vapaapäivä, joten meillä ei ollut minnekkään kiire edes. - Tiedäksä, mä olen oikeasti onnellinen ettet sä lähde Seppeleestä, Jossu totesi yhtäkkiä. Minä vilkaisin Jossuun ensin kummastuneena. - No hyvä että edes joku jäisi kaipaamaan mua jos mä häipyisin, sanoin nauraen Jossulle, joka harjasi parhaillaan Hillan otsatukkaa. - Oletko sä siis sittenkin lähdössä? Jossu kysyi, ja katsahti minuun tummilla silmillään kysyvästi. - En, vastasin, ja keskityin sitten Taigan pää harjaamiseen. Loppu hoidon ajan olimme molemmat aivan hiljaa, ja harjasimme vain mietteissämme Taigan ja Hillan puhtaiksi. Puimme niille kummallekkin yöloimet, ja heitimme heiniä niille naposteltavaksi. - Lähdetäänkö sitten kotiin? Jossu ehdotti varovasti hymyillen. - Lähdetään vaan, mutta tullaan pian uudestaan, sanoin, ja virnistin Jossulle.

wear&taiga

153 hm

[wear]

18.12.08 torstai - Kaikkea sitä kuulee, kun vanhaksi elää

Seurasin Taigan tasaista jolkottamista, pitkin jo syväksi aurautunutta uraa. Poni piti korviaan tylsistyneenä sivuilla, ja se näytti raahaavan jalkojaan pitkin maanpintaa. Se näytti aivan tavalliselta, työhönsä kyllästyneeltä tuntiponilta. Ja ponin selässä keikkui niin tutuksi tullut näky. Pieni alkeiskurssilainen, jonka jalt tuskin ylettivät satulahuovan ylitse. Tämä pamputti koko ravijakson ajan jaloillaan Taigan kylkiä, ja kiskoi sitä suusta keventäessään. Anne nojasi kentän aitaan, ja huuteli ratsastajille ohjeita kumman rauhallisena. Vaikka kentällä näytti vallitsevan täysi kaaos, hevoset seisoivat suurin osa kentän keskellä, ja ne jotka ravasivat, liikkuivat eteenpäin yhden metrin tuntivauhtia, sesoi Anne siis tyynen rauhallinen ilme kasvoillaan. - Täytyy kyllä omistaa aika hyvät hermot kun jaksaa tuollaista apinalaumaa! Mariel tuhahti viereltäni. Nyökkäsin. Minun oli vaikea käsittää tytön olevan nyt hevosenomistaja. Saatoin hyvin muistaa ajan kun tämä aloitti Cassua hoitamaan, eikä siitäkään tuntunut olevan kovinkaan pitkä aika. Tai sitten minä vain tulin vanhaksi, enkä enää tajunnut ajan kulkua kunnolla. Ravistin huvittuneena päätäni. Mariel olisi nauranut itsensä tärviölle jos olisi päässyt pääni sisään juuri nyt.

Seurasimme tuntia vielä hetkisen, kunnes Mariel pyysi minua mukaansa hakemaan Luyn tarhasta. Suuri hevonen oli tänään ensimmäistä kertaa Seppeleeseen tulonsa jälkeen tarhassa, ja sen huomasi. Ruuna ravasi pää kolmantena jalkani ympäri pikkutarhaa, ja sen suuret askeleet tömisivät maata vasten. - Sillä taitaa olla vähän energiaa! Minä virkoin katsellessani torinhevosen menoa. Kuulin Marielin naurahtavan. - Noniin, katsotaas sitten kuka taluttaa ja ketä, tyttö mutisi, nappasi riimunarun aidalta, ja pujahti Luyn tarhaan. Ruuna seisahtui niille sijoilleen, ja tuijotti Marielia kummastuneena. Minä kipitin avaamaan portin kun Mariel oli saanut ruunan kiinni. Ja sitten mentiin. Ruuna ravasi ulos tarhasta pää korkealla, Mariel perässä roikkuen. Kun tyttö kiskaisi narusta vaativasti, ja Luy heilautti päätään, ja seisahtui. Se nuuski ilmaa uteliaana, ja päästi sitten iloisen hirnahduksen. Muutama poni kentällä, Taiga mukaan lukien vastasi suuren ruunan hirnuntaan. Mariel pyyhkäisi hikeä otsaltaan, ison hevosen piteleminen otti voimille.
Kohta Luy oli kuitenkin karsinassaan, ja se söi tyytyväisenä heiniä. Mariel katseli sitä ovelta ylpeänä. - Mä tykästyin siihen heti kun kävin sitä kokeilemassa, tyttö kertoi, ja minä hymyilin. - Uskon. Tollanen sulonen sydäntenmurkaaja kun toi nyt on.

Taigan tunti päättyi, ja minä kiiruhdin auttamaan ratsastajaa. - Olikos Taiga kiva? Kysyin, ja ratsastaja nyökkäsi. - Ihan joo, mutta se ei oikein liikkunut reipaasti.. Tyttö marisi, taputti Taigaa nopeasti kaulalle, ja ojensi ohjat minulle. - Mulla on tosi kiire balettitunnille. Tai siis voisitko sä riisua siltä varusteet? tyttö pyysi, ja minä nyökkäsin. - Kai sä osaat otaa ne siltä pois? Pieni tyttö vielä varmisti, ja minä en voinut pidätellä nauruani. - Joo, enköhän mä osaa, puhisin naurun lomasta, ja pikkuinen tyttö sipsutti tiehensä. - Kaikkea sitä kuulee kun vanhaksi elää, minä tuhahdin virnitellen, ja talutin Taigan aittaan.
Aitassa riisuin Taigalta varusteet, harjasin sen huolella ja rapsuttelin ponia hetkisen. Taiga oli jo väsynyt juostuaan kolme tuntia putkeen uraa pitkin, ja se nuokkui unisena olkapäätäni vasten. Minä silitin hymyillen ponin lämmintä poskea, ja hyräilin hiljaa joululauluja.

Lumi leijaili keveästi alas tummalta taivaalta, ja himmeä kuu näkyi sirppinä pilvien takaa. Oli lähes pimeää, mutta ohut, valkea lumikerros maan pinnalla valaisi hiukan ympäristöään.

wear&taiga

154hm


Tarkoitat varmaan 254Hm... =)

oho, kappas, mä olen vähän seonnut laskuissa. ;D mietinkin että mites näitä hoitomerkintöjä nyt näin vähän olikin, kun 200 hm:kin saatiin jo ;D hyvä kun korjasit (;

[wear]

20.12.08 lauantai - Reipas metsälenkki isolla porukalla (:

Taigan takkuinen harja jäi kiinni kampaan, ja minä vetäisin sitä muutaman kerran voimalla. Tuloksena oli yhä pahemmin Taigan harjan sekaan sotkeutunut kampa. Tuskastelin hetken hämmentyneenä tilannetta, ja kaivoin sitten harjapakista sakset. Nirsoilematta napsaisin Taigan harjasta osan, jolloin kampa tipahti kolahtaen lattialle. Taiga kääntyi vähän huolestuneen näköisenä katsomaan minuun. - Älä nyt hermoile, kyllä me sun tukka vielä kuntoon laitetaan, minä tokaisin tammalle nauraen, tartuin taas saksiin, ja niillä yritin vähän tasoitella leikkauskohtaa. Taaskin lopputuloksena oli aivan järkyttävän näköinen, nyrhitty harja. Syvään huokaisten heitin sakset menemään, ja kipaisin hakemaan Taigan varusteet.

Muutaman minuutin kuluttua säädin jo jalustimia ahtaalla kentällä. Lähtisimme pian isolla porukalla Sastun ohjaamalle maastolenkille. Oli ihanaa päästä pitkästä aikaa isolla joukolla metsään. Katselin hymyillen ympärilleni. Turpaa löytyi jos jonkimoista, kokojakin oli shetlanninponista suureen suomalaiseen puoliveriseen. Minun kiipustettua Taigan selkään, ja tarkistettua vielä kertaalleen vyö, Sastu komensi meidät jonoon. Minä olin Taigalla toisiksi viimeisenä, vain Nana seikkaili Sirkkelillä takanani. Tyttö nauroi hyväntuulisesti Sipakan kipittäessä ravia Taigan vierellä. - Sirppahan on menossa! Minä huomautin nauraen. Nana nyökkäsi. - Tottakai.

Siirryimme heti raviin kun koko letka oli päässyt metsäpolulle. Taiga lyllersi määrätietoisen hitaasti Aksun takana, ja tamman pää hölskyi laiskasti puolelta toiselle. Jatkoimme reipasta hölkkää seuraavan suoran alkuun, jossa Sastu kajautti käskyn siirtyä laukkaan. Taiga ei aluksi meinannut siirtyä laukalle, vaan kiihdytti vain ravin tahtia Aksun nostaessa edessämme laukkaa. Sirpakalla perässämme tuleva Nanakin oli vähän vaikeuksissa. Taigan jatkaessa ravia ja Siirin laukatessa poni meinasi kiilata ohitsemme, ja sitähän ei vielä saanut tehdä. Vasta napauttaessani raipalla tamman takamusta, poni vaihtoi laukalle. Lopulta se kiihdytti vauhtiaan, ja sai Aksun nopeasti kiinni. Nyt Taiga vasta alkoi heräillä. Jouduimme kuitenkin heti seuraavassa risteyksessä siirtymään käyntiin, kun muutamat hevosista alkoivat kuumentua hiukan liikaakin. Taiga töksöhti helpottuneena käynnille, ja minä taputin ponia hymyillen. Kiedoin hellästi käteni ponin kaulan ympäri, ja kerroin sille hiljaisella äänellä, kuinka hieno tamma se oli. Taiga kuunteli puhettani tarkkaavaisena.

Seuraavaksi joku sai kuningasidean. - Mennään laukkaamaan pellolle! kuului jonon etupäästä, ja kaikki suostuivat ehdotukseen innokkaina.
Pellolla olikin ihan kunnolla lunta. Taiga alkoi puuskuttaa jo muutaman raviaskeleen jälkeen, poni kun joutui tarpomaan polvien syvyisessä lumessa. Sirpakkakin oli vähän vaikeuksissa. Poni loikki kaniinin lailla Taigan jalanjäljissä, ja Nana hihitti ponin selässä. Kohta Sastu hoputti kaikki mukaan laukkakilpailuun. Ehdin vain huomata edessämme vilahtavat hevostetakapuolet niiden kiitäessä matkaan. Taigakin tajusi tilanteen vasta hetken kuluttua, kun muut viilettivät jo kaukana. Poni siirtyi hölmistyneenä laukkaan, ja puoliksi hyppien, puoliksi laukaten se lähti muiden perään.
Seuraavaksi huomasin peuran kiitävän metsään, ja joidenkin hevosista pelästyvän sitä. Kaikki, Hinaa lukuunottamatta pysyivät kuitenkin kyydissä hevosten suorittaessa suuren sivuloikan sivulle. Hina kiipesi kuitenkin nopeasti takaisin Tiian kyytiin. Seuraavana alas tulivat Reega ja Carkki. Rensu ja Leevi säikähtivät molemmat metsästä pellolle syöksyvää jänistä, ja tytöt lensivät kiljahtaen lumihankeen. - Metsäneläimet ei todellakaan taida olla tänänä meidän puolella, minä tokaisin, saaden kaikki, Reega ja Carkki mukaan lukien röhähtämään nauruun.

wear&taiga

255 hm

[wear]

22.12.08 maanantai - Talvinen aamu

Laskeuduin aitan edustalla alas Taigan selästä. Olimme juuri palanneet maastolenkiltä Cindyn ja Kallen kanssa. Tyttö oli nimittäin ensimmäistä kertaa hoitohevosensa selässä, ja hyvinhän heillä sujui tuo yhteinen meno. (; Taigakin oli päässyt taas vähän päästelemään höyryjä, mikä ei tietenkään ollut laisinkaan pahitteeksi, nyt kun ei tuntejakaan näin Joulun lähestyessä järjestetty enää. Taiga siis vain köllötteli tarhassa karvaistenkavereidensa kanssa, ja sen liikuttaminen oli täysin minun harteillani. Anne oli tietenkin sanonut ettei heppoja nyt ihan joka päivä tarvinnutkaa liikuttaa, mutta jos kovin kauan joku oli liikuttamatta, niin seuraavan kerran kun joku sen kyytiin kapusi, niin johan se olisi menoa. Ymmärsin täysin Annen huolen, sillä ainakaan tuntilaisia ei voisi juuri lomalta palaavien hevosten selkään tyrkätä. Niimpä minä olin päättänyt vähintään joka toinen päivä ratsastaa Taigalla ihan kunnolla, jotta tamma saisi purkaa energiansa jotenkin hyödyllisesti.

Aitassa riisuin Taigalta käytävällä satulan, suitset ja suojat, jonka jälkeen Taiga ravasi omaan karsinaansa. Poni työnsi turpansa heti tilaisuuden tullen aamuheiniensä sekaan, ja ryhtyi mussuttamaan niitä antaumuksella. Minä kannoin ponille ämpärillisen vettä, ja varmistin vielä sen jalat haavojen tai ruhjeiden varalta.

Kun kyykin siinä Taigan jalkojen luona, kuulin jonkun astelevan talliin. Nousin nopeasti ylös, ja kurkkasin ovelle. Fiia seisoi Pellan karsinan edessä ja rapsutteli tammaa puolioven ylitse. Huikkasin Fiialle huomenet, ja tyttö kääntyi säpsähtäen minuun päin. - Ai huomenta. Mä en huomannut sua laisinkaan, luulin että tääl ei ollut ketään, Fiia selitti virnistäen. - Joo, sori, ei ollut tarkoitus pelästyttää, sanoin, ja hymyilin tytölle. - Mä olin just maastossa Cindyn ja Kallen kanssa, ihan mahtava ilma tuolla maastolenkille, selitin, ja Fiia nyökkäsi. - Mäkin ajattelin lähteä vähän Pellan kanssa metsään riehumaan, mutta katotaan nyt miten mä jaksan ruveta touhuamaan, Fiia tokaisi, ja pujahti Pellan karsinaan. Minäkin käännyin taas Taigan puoleen. Poni oli yhä keskittynyt heinän ahtamiseen napaansa.

Harjattuani Taigan siistiksi, heitin sille loimen selkään, ja jätin ponin hetkeksi rauhaan karsinaansa. Fiia hyöri yhä Pellan karsinassa, joten minä pujahdin hiljaa aitan ovesta ulos. Ulkona paistoi yhä aurinko ja ohut lumikerros peitti maan. Vilkaisin hymyillen taivaalle, jossa leijui muutama pilvenhattara, ja muuten taivas oli tummansininen.

Kävelin reippain askelin pihan poikki, avasin tallin punaisen oven, ja sipsutin sisälle. Seppele oli tosiaan kokenut pieniä muutoksia viime aikoina, suurinpana niistä taisi kuitenkin olla lisäsiiven rakentaminen, sekä hevosten karsinapaikkojen muutos. Nyt lisäsiivessä asusti muutama yksityinen, Annen uusi ostos Sera, sekä Floora. Hetken pälyiltyäni ympärilleni kävelin Kallen avonaisen karsinanoven luokse, ja kurkkasin sisälle. Cindy harjaili ruunaa haltioituneena, ja vasta vähän ajan kuluttua tyttö huomasi minut. - Ai moi! Mä tässä vielä vähän putsailen Kallea, sä oletkin näköjään jo valmis Taigan kanssa, Cindy tokaisi. - Jep. Mä jätin sen pullukan karsinaansa syömään. Mutta oleksä pian valmis? Mä kuulin että Pipsa, Sastu, Nana ja Lynn olisivat paistaneet pipareita, kerroin, ja Cindy kipaisi heti viemään Kallen harjapakin pois. Yhdessä kipusimme rappuset ylös, ja pujahdimme täyteen oleskeluhuoneeseen. Ihana vastaleivotun piparin tuoksu tuli meitä vastaan heti ovelle. Kuulin Cindyn huokaisevan haltioituneena.

Kipitin huoneen poiki pöydän ääreen, jossa muut jo istuivat iloisesti rupatellen. - Ihania pipareita! Saako maistaa? kysyin, kun Nana kanstoi pöytään uuden pellillisen. - Siitä vaan, Sastu huikkasi, ja nappasi itselleenkin piparin. Minä valikoin piparin, joka muistutti kaukaisesti Taigaa. Se esitti pientä, pyöreää porsasta, mikä oli minusta aivan ominainen valinta kuvaamaan Taigapalloani. (;

wear&taiga

256 hm

[wear]

25.12.08 torstai - Kaukana joulutunnelmasta

Joulu oli selvitty kunnialla läpi. Tai no, kunnialla ja kunnialla. Minä en enää oikein pitänyt jouluista. En varsinkaan näin isompana, lapsena vielä olin hihkunut ilosta Joulupukin tallustaessa ovesta sisään. Olin päässyt livahtamaan tallille äidin siivotessa eilisen jälkiä keittiössä, mutta heti kotiin tultuani saisin kyllä huudot. Tallille ei kuulemma pyhinä saanut mennä.

Avasin aitan raskaan oven hitaasti, ja kurkistin hämärään aittaan sisälle. Kävelin sisälle, ja varovasti napsautin katkaisijasta valot päälle. Ponit hiukan säpsähtivät yhtäkkistä valoa, ja Hilla ainakin peruutti hätääntyneenä karsinan peränurkkaan. Se oli vielä kovin arka ja pelokas. - Huomenta kaikille, huikkasin iloisesti, ja Taiga vastasi ääneni tunnistettuaan iloisella hörinällä. Saapastelin tamman karsinan ovelle, ja kurkkasin puolioven ylitse. Taiga seisoi aivan ovessa kiinni. Se tunki turpaansa syliini, ja tuhisi tyytyväisenä. Se haisteli tarkasti taskuni herkkujen varalta, mutta joutui tällä kertaa pettymään. - Sori tyttö, mutta sulle mä en anna yhtään enempää nameja, sä paisut niistä ihan valtavaksi! virkoin hymyillen. Taiga tuuppasi minua turvallaan vaativasti.

Harjasin Taigan huolellisesti karsinassa. Kävin tamman kumisualla läpi, ja harjasin liat sitten pois. Selvitin ponin hännän ja harjan, ja putsasin sen kaviot. Taiga nautiskeli hoidosta alahuuli lerpattaen ja takajalkaa lepuuttaen. Silittelin tamman sileää karvaa mietteliäänä. - Voi kuule pikkuneiti, mitä mä tekisinkään ilman sinua?

Hoidon jälkeen puin Taigalle paksun loimen, ja jätin tamman hetkeksi rauhaan karsinaansa. Hipsin hiljaa ulos aitasta, ja kiirehdin tallipihan poikki talliin. Myös siellä oli hiljaista, lukuun ottamassa muutamaa hoitajaa, jotka iloisesti keskenään rupatellen harjailivat hoitsujaan. Minun astellessa paikalle he hiljenivät, ja mulkaisivat minua tympääntyneinä. Minä tunsin punastuvani, ja nolona skiirehdin pois paikalta. Kiipesin rappuset ylös oleskelutilaan, ja siellä käperryin sohvannurkkaan. Tunsin suolaisten kyynelien valuvan poskiani pitkin. Taas se sama nolous ja häpeä oli saanut minut toimimaan typerästi, en olisi saanut juosta pois paikalta pää kolmantena jalkana, vaikkeivat nuo tytöt minua seuraansa olisi halunnutkaan.

Havahduin kun kuulin huoneen oven käyvän. Nopeasti vilkaisin tulijaa, ja yritin sitten pyyhkiä kyyneleet pois kasvoiltani. Tulija oli kuitenkin kerennyt jo huomata punaiset kasvoni. Tämä istui viereeni, ja kietoi kätensä lohduttavasti ympärilleni. - Hei, älä itke, Pipsa kuiskasi, ja kuulin tytön äänessä aitoa myötätuntoa. - Kyllä tää tästä, sanoin, ja kämmenselällä pyyhin silmiäni. Pipsa vilkaisi minuun varovasti hymyillen. - Onneks mulla on tollasia ystäviä kuin sie, sanoin, ja hymyilin Pipsalle.

wear&taiga

257 hm

[wear]

29.12.08 maanantai - Jotain ihan uutta

- Noni wear, vähän vauhtia nyt! Nana huikkasi aitan oven toiselta puolelta. Minä säädin Taigan suitsien poskihihnan kimpussa, ja yritin näpertää sitä kiinni. Meidän olisi tarkoitus lähteä vähän isommalla porukalla pellolle kokeilemaan hiihtoratsatsusta. Meitä oli kolme paria, Nana Sirpakalla, ja ensin Jossu suksissa, Pipsa Bertillä ja Sastu suksilla, sekä Minä Taigalla sekä Mariel ensin perässä roikkumassa.

Kun Taiga oli kunnossa talutin sen pihalle, ja kipusin selkään. Nana ja Pipsakin istuivat jo ratsujensa selissä, ja loput kantoivat varusteita kainaloissaan. - Meidän olisi pitänyt ottaa vaikka joku pulkka mukaan, mä en ainakaan jaksa tarpoa tässä lumessa pellolle asti, Jossu marisi. -Pitäähän meidän vähän kuntoillakkin, Sastu vastasi Jossulle virnistellen.

Taitoimme matkan pellolle kokonaan kävellen. Rupattelimme, juttelimme ja nauroimme koko matkan, ja vasta perillä siirryimme poneilla raviin. Täytyihän niiden saada vähän lämmitellä ennen kun ryhdyttiin tositoimiin. Sillä välin kun me ravailimme ympäri lumista peltoa poneilla, Mariel, Sastu ja Jossu pukivat sukset jalkoihinsa, ja selvittivät liinat suoriksi.

Taiga ravasi innokkaana paksussa lumessa. Se hyppelehti vähän väliä eteenpäin, ja pukitteli innoissaan. Taiga teki lyhyitä laukkaspurtteja, ja käyttäytyi kuin kuriton pikkuvarsa. Kymmenen minuutin kuluttua ravasimme Marielin, sastun ja Jossun luokse. Mariel katsoi vähän kyräillen Taigaa. - Mä en ole varma haluanko ton kyytiin, tyttö sanoi, ja samalla hetkellä Taiga loikkasi suuren sivuloikan, "muka pelästyttyään jotain". Muut nauroivat Taigan käytökselle, yleensä tamma kun oli se kaikista rauhallisin ja laiskin. - Sehän on vaan hyvä että ponista löytyy vähän puhtia, Pipsa huikkasi Bertin selästä.

Mariel, Jossu ja Sastu siirtyivät omille paikoilleen, ja liinat kiinnitettiin ponien satuloihin. - Oleksä valmis? kysyin Marielilta, ja kun näin tytön nyökkäävän, hoputin Taigan raviin. Mariel huojui ensin vähän perässä, mutta sai pian tuntuman suksiin, ja homma alkoi sujua paremmin. Kun olimme ravissa kiertäneet pellon kertaalleen, Mariel huikkasi, että voisimme siirtyä laukalle. Taiga lähtikin kuin pieni tykinkuula kun annoin sille laukkapohkeet. Poni hyppi ja pomppi, ja kerkesi pukittamaankin, jolloin liina äkkiä kiristyi liikaa, ja Mariel kupsahti lumeen nenälleen. Sain Taigan kohta rauhoittumaan, ja palasimme yhä maassa makaavan Marielin luo. - Ooksä okei? kysyin, ja kohta Mariel nousikin lumesta nauraen.

Kokeilimme pian uudestaan. Mariel tarrasi liinasta kiinni, ja minä siirsin Taigan ravin kautta laukalle. Lumi pöllyten kiisimme pellon poikki toiselle laidalle, jossa hidastimme vauhdin raviksi. Hetken kuluttua pysöytin Taigan, ja laskeuduin alas. Mariel kiipesi vuorostaan Taigan kyytiin, ja minä pujotin sukset jalkoihini. Otin liinasta tukevan otteen, ja Mariel siirsi Taigan ensin raviin. Suksilla ei ollut todellakaan helppo pysyä pystyssä. Huojuen ja epämääräisesti heiluen matka taittui kuitenkin jotenkuten. Kun sitten Mariel siirsi laukalle, en saanut enää tasapainoani kuntoon, ja muksahdin lumeen.

Reilun tunnin kuluttua olimme kaikki aivan jäässä, joten päätimme lähteä lampsimaan takaisin tallille. Mariel ratsasti yhä Taigalle, Bertin selässä keikkui Sastu, ja Jossu oli kiivennyt Sirpakan kyytiin. Me Nanan ja Pipsan kanssa jouduimme tarpomaan polvenkorkuisessa lumessa, sukset ja muut romppeet kainalossa, koko pitkä matka Seppeleeseen asti. Puolimatkassa Nanakin alkoi jo hyytymään.

Viimein saavuimme tallille melkein kymmenen minuuttia Jossun, Sastun ja Marielin jälkeen. Vietyämme varusteet paikoilleen kiipesimme kaikki oleskeluhuoneeseen hörppimään mukilliset kuumaa kaakaota. Kun rötkötimme kaikki uupuneina sohvalla, asteli Anne huoneeseen. - Mikäs teidät on noin loppuun ajanut? Tämä kysyi kummastuneena. - Se on se raittiin ilman myrkytys, Pipsa huoahti, ja Anne vilkuili meitä vieläkin kummastuneenpana.

Melkein tunnin sohvalla makoilun jälkeen minä hipsin aittaan Taigaa tervehtimään. Poni tuli uneliaana ovelle, ja työnsi lämpimän turpansa syliini. Rapsuttelin hymyillen tamman pehmoista päätä.

wear&taiga

258hm

[wear]

02.01.09 perjantai - tallilla taas (:

Reippaasti tarvoin eteenpäin polvenkorkuisessa lumihangessa. Pipon olin vetänyt oikein syvälle päähäni, ja kaulaliinan kietonut melkein kymmenen kertaa kaulani ympärille. Oli vasta aikainen aamu, ja vaikka aurinkokin oli jo noussut taivaalle, se ei lämmittänyt ilmastoa laisinkaan. Kylmä tuuli teki pakkasesta vieläkin purevamman, ja minä palelin huolimatta siitä, että olin pukenut päälleni kotona ainakin kymmenen eri vaatekertaa.

Aitassa oli hiljaista ja hämärää. Kävelin suoraan Taigan karsinalle, ja pujahdin sisälle. Tamma toivotti minut tervetulleeksi iloisella hörähdyksellä. Hymyillen rapsutin ponin päätä. En ollut nyt pariin päivään päässyt käymään, ja se näkyi Taigan karvassa. Poni oli yltä päältä puruissa ja hiekassa, sen harja oli takkuinen ja pää pölyinen. Silmäilin tamman nopeasti läpi. - Tässä taitaakin mennä aika kauan, puhahdin, ja tartuin harjaan.

Taigan huolellisen harjauksen jälkeen puin tammalle fleece-loimen, ja kiinnitin sen loimivyöllä. Hain tammalle vähän heinää mutusteltavaksi, ja kävelin sitten ulos aittatallista. Kiivetessäni oleskeluhuoneen rappusia, minua vastaan sipsutti iloisesti hymyilevä Nana. Tyttö kiljahti iloisesti minut huomatessaan. - Wear! Moi! Sua ei olekkaan näkynyt vähään aikaan! Nana tilitti vähän myrtsinä. - No nyt mä tulin, totesin vain tytölle, ja jatkoin matkaani ylös oleskeluhuoneeseen. Siellä laitoin kuuman veden lämpiämään kattilaan. - Otatko säkin kaakaota? Kysyin Nanalta, joka nyökkäsi. Niimpä nappasin tiskialtaan yläpuolella olevasta kuivaustelineestä kaksi isoa kahvimukia, ja kaadoin niihin kiehuvan veden ja kaakaojauheen.

- Kiitos, Nana huokaisi saadessaan kuuman mukin käteensä. Istuin tytön viereen sohvalle, ja hörpimme ensin kaakaota hiljaisuuden vallitessa. - Mitäs uutta tänne kuuluu? Kysyin, ja Nana pohti hetken. - No, Pipsan poni, Solsike tuli nyt pari päivää sitten tänne, Nana totesi. - Oi kun kiva. Onks se sopeutunut ihan hyvin? kysyin kaakaota hörpäten. - Joo, on se. Se on muutenkin tosi kiva poni, Nana sanoi hymyillen.

Juotuamme kaakaot minä palasin takaisin aittaan. Pujotin Taigalle riimun päähän, ja iloisesti poni seurasi minua ulos aitasta. Lähdin kävelemään Taiga vierelläni pitkin lumista metsäpolkua. Aurinko paistoi korkealta taivaalta, ja kevyet lumihiutaleet leijailivat alas maahan.

wear&taiga

259 hm

[wear]

03.01.09 lauantai - "porsaita äidin oomme kaikki, oomme kaikki, oomme kaikki!"

Työnsin palelevat sormeni Taigan paksun harjan alle. Lumi narisi ponin jalkojen alla sen tarpoessa eteenpäin. Aurinko paistoi jo korkealla taivaalla, mutta ilma oli siitä huolimatta kylmä. Pakkasta oli ollut aamulla lämpömittarin mukaan - 15 astetta, ja minäkin olisin mieluummin pysynyt kotona vällyjen välissä hytisten. Jostain olin kuitenkin saanut tarpeeksi voimia kerättyä, ja reippaasti lähdin uhmaamaan pakkaskeliä. - Wear! Voidaanko kohta kääntyä kotiinpäin? Hina marisi Tiian selästä. Tyttö oli kietonut ympärilleen paksun villaviltin, mutta hytisi silti. - Joo, käännytään tosta seuraavasta risteyksestä, huikkasin, ja hoputin Taigan raviin. Poni lähti innokkaasti jolkottelemaan pitkin metsäpolkua. Pakkanen oli saanut senkin vähän vireälle tuulelle.

Palasimme tallille reippaassa tahdissa, sillä minunkin sormeni alkoivat pikkuhiljaa tehdä hidasta paleltumis-kuolemaa. Hina kiitti tallipihalla seurasta, ja talutti sitten Tiian päätalliin, minun pujahtaessa Taiga perässäni aittatallin ovesta sisälle. Poni seisoi rauhallisena käytävällä minun riisuessa siltä satulan sekä suitset. Poni ravasi sitten käskystäni tyytyväisenä omaan karsinaansa, jonne jäi mutustelemaan aamuheinien jämiä.

Harjattuani takkuisen risteytysponini puhtaaksi, heitin sille loimen selkään, ja suljin karsinan oven. Kipitin nopeasti pihan poikki talliin, ja siellä suoraan oleskeluhuoneeseen. Rämähdin Pipsan ja Nanan väliin sohvalle, ja nappasin Nanan sylissä olevasta suklaalevystä muutaman palan. - Ole hyvä vaan, Nana sanoi virnistäen. Hymyilin tytölle. Pipsa nappasi myös Nanan suklaalevystä palasen. - Pitäisi muuten käydä tässä joku päivä siellä Artsin ravitallilla kääntymässä, tyttö tokaisi. - Joo! Mentäisiinkö huomenna? Nana ehdotti, ja Pipsa nyökkäsi samantien innoissaan. Minä tunsin punastuvani vain ajatellessani Artsia, ja tämän serkkua Tappia, jonka olin viimeksi kesällä nähnyt. Tappi oli tosiaan hyvännäköinen, ja kaiken sen lisäksi vielä mukavakin. Nana sekä Pipsa huomasivat kasvoilleni kohonneen punan. - Wear sähän punastut! Ooksä pihkassa Artsiin!? Pipsa huudahti uteliaan innostuneena. - En! Vastasin topakasti. - Ai Tappiko se saa pienen Wearin pään pyörälle? Nana kiusoitteli ja minä tunsin punan kasvoillani tummenevan. - Oi kun söpöä! Nana sekä Pipsa hihkuivat nauraen. Nappasin lähimmän sohvatyynyn käsiini, ja huitaisin sillä leikkisästi tyttöjä. - Mitäs täällä riehutaan? Anne kysyi huvittuneena astellessaan paikalle. Nana sekä Pipsa hihittivät yhä. - Ei me mitään, Wearilla vaan on vähän poikahuolia, Nana virkkoi, ja repesi sitten Pipsan kanssa nauruun. Minäkin hymyilin, ja Anne tiirasi meitä uteliaana.

Kohta rämistelimme kolmisin alas rappusia. Hina oli yhä Tiiaa harjailemassa, ja Dreamerkin oli saapastellut tallille. Tytön posket punoittivat pakkasesta. Huikkasimme näille moikat, ja kävelimme reippaasti tallipihan poikki aittaan. Nana ja Pipsa tulivat minun seurakseni kun puin Taigalle ulkoloimen ja pujotin riimun sille päähän. Tamma pääsisi vähän ulkoilemaan taas. - No jopas se on saanut lisää ihraa! Pipsa tokaisi ensitöikseen Taigan nähtyään. Nana nyökkäsi tirskuen. - Niimpä, minkä puhvelilauman se on oikein syönyt? Tyttö tiedusteli, ja repesimme kaikki nauruun. - On se ehkä vähän lihonut joo, kun en mä ole oikein sillä jaksanut ratsastella kunnolla. Maastossa me ollaan vaan menty, selitin tytöille selvittyäni naurunpuuskasta. Nämä nyökkäilivät tietäväisinä. - Siitä ainakin huomaa että se on ollut ruokaikaan kotona, Pipsa totesi, ja sai aikaan seuraavan naurunpuuskan.

wear&taiga

260hm