Taigan Hoitokirja

[wear]

05.01.09 maanantai - Töihin taas

Harjasin Taigaa veltoin ottein. Poni roikotti unisena päätään ja lepuutti takajalkaansa. Se oli täysin rentona ja vain nautti harjauksesta. Tamma olikin tänään yllättävän likainen. Se oli pehtaroinut oikein antaumuksella turpeessa, joka sitten oli tarttunut sen karvaan, eikä meinannut lähteä millään. Huokaisten heitin harjat harjakoriin, ja luovutin suosiolla. Nyt en enää jaksanut tammaa hinkata puhtaaksi, se saisi kelvata. Vilkaisin vielä Taigan sotkuista harjaa ja nuutunutta olemusta. Poni tuijotti minua vaativasti paksun otsatukkansa alta. - No okei, okei, mumisin, kaivoin harjapakista juuriharjan, ja jatkoin harjaamista.

Puolen tunnin kuluttua raahustin väsyneenä oleskeluhuoneeseen. Pipsa, Nana, Carkki, Hina, Abby sekä Ilu röhnöttivät kulahtaneilla sohvilla ja juttelivat jostain. Minä rojahdin Hinan viereen sohvan nurkkaan. - Te ette usko kuinka likainen Taiga oli! tuhahdin. - Sen harjaaminenko sut noin uuvutti? Pipsa kysäisi virnistellen. - Jep. Se oli oikeasti tosi pölyinen, vastasin vähän puollustuskannalla. Pipsa ei enää sanonut mitään, hymyili vaan vähän viekkaasti.
Kohta joku muisti alkeisestekurssin, jonne poneista ainakin Taiga, Pella, Siiri, Pampula sekä Pikku olivat menossa. Reippaasti rymistelimme rappuset alas talliin, suuntasimme kukin kulkumme kohti oman hoitoponimme karsinaa.

Taiga nosti uteliaana päätään kun minä saapastelin jälleen paikalle. Poni hörähti vähän, ja tyytyi sitten seuraamaan tekemisiäni karsinastaan. - Sä joudut kuules vielä töihin kaveri, tokaisin, ja nappasin koukusta tamman suitset, ja nostin satulan telineestään toiselle läsivarrelleni. Avasin näppärästi Taigan karsinan oven, ja nostin satulan ponin selkään. Taiga luimisti vähän korviaan minun asetellessa satulavyötä oikealle kohdalle. - Älä nyt viitti olla tuollainen nirppanokka, mä kiristän tän vyön ilman sun kiukutteluasikin, tokaisin, ja ryhdyin sitten pujottamaan suitsia Taigan päähän. Poni näytti taas vähän happamalta minun kiinnittäessä remmejä.

Muutaman minuutin kuluttua aittaan asteli pieni, lettipäinen tyttö, joka ujosti käveli minun ja Taigan luokse. - Sä taidat olla Taigan ratsastaja? Ota vaan nää ohjat tästä käteen, mä olen jo huolehtinut että sen varusteet on oikein, selitin tytölle, joka kiitollisena otti ohjat käsistäni. Pian tyttö lähti taluttamaan Taigaa kenttää kohti, ja minä jäin hetkeksi hämmentyneenä seisomaan paikoilleni.

wear&taiga

261 hm

[wear]

09.01.09 perjantai - Hikistä treeniä pitkästä aikaa

Pohkeilla hoputin Taigaa reippaampaan raviin. Tamma hölskytteli pitkin uraa aika nuutuneen oloisena, ja vasta napautettuani sitä muutaman kerran raipalla pohkeen taakse, alkoi tamma heräilemään. Tänään heti koulun jälkeen olin kiirehtinyt tallille, sillä Anne oli luvannut edellisenä päivänä, että saisin tulla mukaan tänään pidettävälle koulukurssille. Tietenkin tartuin innokkaana tilaisuuteen, enpä ollut Taigankaan selässä huojunut moneen viikkoon!

- Wear herätä se Taiga kunnolla! Se laahustaa, eikä nostele jalkojaan kunnolla. Sun pitää saada se pyrkimään eteen, ja vasta sitten sä voit ruveta kunnolla kokoamaan sitä ja ratsastamaan sitä sun alle. Sulla pitää olla tunne että Taiga on sun pohkeen edessä, ei niin että se haahuilee jossain kilometrien päässä! Anne kiekaisi kentän keskeltä saaden minut säpsähtämään hereille ajatuksistani. Taiga sai taas tuta raipan mahtavan voiman, ja johan tammasta lähti liikettä! Se ampaisi matkaan kuin pikajuoksija ikään, ja olimme vähällä törmätä edellä kulkevan Palmikon häntään. Palmikon ratsastaja mulkaisi minuun pahasti, ja nolona kokosin Taigan ravia hiukan.

Alkuveryttelyjen jälkeen Anne määräsi meidät kahdelle pääty-ympyrälle. Siellä saimme omaan tahtiin hakea hyvän, tasaisen harjoituslaukan, ja vasta sitten jatkettiin laukassa koko uraa. Ensin ratsastimme vähän reippaampaa laukkaa, jolla saimme ponien ylimääräiset puhdit pois, ja sitten ryhdyimme kokoamaan niiden laukkaa ja pyytämään niitä laukkaamaan enemmän ylös, kuin eteenpäin. Taiga oli laukan alussa todella reippaalla tullella, poni kun oli vasta nyt herännyt horroksestaan. Se säntäsi eteenpäin tuli hännänalla, mutta hidasti onneksi vauhtia ohjista pidättäessäni. Muutaman kierroksen jälkeen tamma alkoi jo kulkea hallitummin. Se hakeutui itse kuolaimelle, ja ulko-ohjan tuella pysyikin alhaalla - ainakin jonkin aikaa. Taigasta huomasi ettei se ollut viime aikoina käynyt kovin kokeneita tunteja.

Laukan jälkeen siirryimme raviin, ja työskentely jatkui ravissa. Anne asetteli kaksi tötteröä kentän keskelle, ja meidän tuli ratsastaa avotaivutusta uralta tötteröille, suoristaa hevoset, ja jatkaa sulkutaivutusta loppumatkan. Taiga tuntui ensin jäykältä avossa, mutta muutaman kerran jälkeen sekin sujui jo hyvin, ja tamma totteli apuja hienosti. Loppu tunnista harjoittelimme vielä muutamia väistö-harjoituksia, ja sen jälkeen Anne komensi loppuraveihin. Taiga oli aivan hikinen ja höyryävä ravatessamme loppuraveja, ja poni tuntui kevyemmältä käsille kuin koskaan. Olin hyvin tyytyväinen tamman työskentelyyn, ja hymyssä suin taputin sen hiestä kihartunutta karvaa.

Aitassa riisuin Taigalta varusteet, ja kieritin pintelit irti ponin jaloista. Taiga seisoi vapaana käytävällä sillä aikaa kun harjasin sen, ja heitin ponille loimen selkään. Kiinnitin loimen vielä loimivyöllä, ja tarkistin Taigan kaviot hiertymien tai haavojen varalta. Vetäisin vielä kumihanskat käsiini, ja hieroin Taigan jalkoihin linimenttiä. Poni seisoi alahuulu lurpalla karsinansa oven edessä. Se kääntyi laiskasti minuun päin, ja tuuppasi pehmeällä turvallaan käsiäni. Pörrötin Taigan paksua otsatukkaa ja suukotin sitä turvalle. Annoin sitten ponille luvan kipittää omaan karsinaansa, ja tyytyväisenä se kiiruhtikin sinne, ja upotti turpansa heiniin. Seurasin hetken tamman touhuja, suljin sitten ponin karsinan oven, ja lähdin kävelemään kohti tallia. Jossu oli kuulemma palannut tallille, ja minulla oli tytölle niiiin paljon kerrottavaa. (;

wear&taiga

262 hm

[wear]

11.01.09 sunnuntai - Yhdessä mennään ja yhteen tullaan

Taiga ja Hilla kävelivät rauhallisina vieretysten pitkin kapeaa metsäpolkua. Lumi oli paikoitellen sulanut, ja tumma maa paistoi sieltä täältä. Ponit lampsivat täysin rentoina eteenpäin, minun ja Jossun rupatellessa tallin kuulumisista. Tyttö oli ollut kauan poissa, ja paljon oli kerennyt tapahtumaan. - Ja sä taisit jo kuulla siitä Pipsan Solsikesta joka kanssa muutti talliin? Varmistin, ja Jossu nyökkäsi. - Aika hieno juttu Pipsalle, se on kuitenkin käynyt niin paljon ja ahkerasti hoitamssa, Jossu tokaisi, ja minä nyökkäsin. Hetkeksi ympärillemme laskeutui hiljaisuus, ja sitten Jossu taas puhkesi puhumaan. Tyttö kertoi ikävästään Hillaa ja Riiviötä kohtaan, ja kuinka kauheaa oli olla niistä niin kauan erossa. Pystyin hyvin kuvittelemaan Jossun tilanteen. Itse en voisi olla edes viikkoa erossa Taigapallostani.

Käänsimme ponit vanhalle kärrytielle, jossa siirsimme ne raviin. Taiga juoksi innokkaasti eteenpäin Hillan lönköttäessä vieressä. Ponitammat olivat todella ystävystyneet viime aikoina, ja ne Pellan kanssa muodostivat soman kolmikon. Ravasimme kärrytien loppuun, ja hidastimme sitten taas käyntiin. Puikkelehdimme puiden välistä metsäpolulle, joka ve kesantopellolle. Vain siellä olisi mahdollista vähän laukata suojasään aikoihin. - Hillalle on kaikesta huolimatta tehnyt ihan hyvää tollanen loma, Jossu tokaisi yhtäkkiä. Tyttö silitti mietteliäänä islanninponinsa kaulaa. - Joo, se on saanut hirveästi itsevarmuutta lisää kun se on touhunnut Taigan ja Pellan kanssa tarhassa kaiket päivät, vastasin hymyillen. Vaikka Jossu oli ollut jonkin aikaa poissa, Hilla näytti varsin tyytyväiseltä omistajansa paluuseen. Se lampsi rennon reippaasti eteenpäin tienpiennarta pitkin.
Lyhyen laukkapätkän jälkeen annoimme poneille pitkät ohjat, ja kävelimme paluumatkan Seppeleeseen. Jossu istui suurimman osan matkasta hiljaa, mietteliään näköisenä Hillan kyydissä. Minäkin olin hiljaa, ja keskityin vain Taigan tasaisen rauhoittavaan käyntiin mukautumiseen.

Tallipihassa valuin laiskasti alas Taigan kyydistä. Jossukin laskeutui Hillan selästä alas, ja yhtämatkaa talutimme ponimme aittaan. Taiga pysähtyi tottuneesti käytävälle, jossa riisuin siltä kaikki varsuteet, ja avasin vasta sitten karsinan oven. Poni taapersi tyytyväisenä omaan karsinaansa, kääntyi siellä ympäri tarkistaen ruokakupin herkkujen varalta, ja asteli sitten uteliaana ovelle. Jossu seurasi kiinnostuneena Taigan touhuja. - Sehän osaa hienosti jo ton homman, Tyttö sanoi ihaillen. - Joo, no ollaan me sitä muutama kerta jo harjoiteltu, tokaisin ylpeänä. Taiga hieraisi lempeästi päätään olkaani, ja ryhtyi sitten tuuppimaan käsiäni herkkujen toivossa. - Sori nyt vaan, mutta se on myös päässyt vähän lihomaan, Jossu tokaisi tirskuen. - Hey dude, vähän varoisit sanojasi, Taiga voi vaikka loukkaantua, sanoin virnistäen. Jossu sulki nauraen Hillan karsinan oven, ja lähti retuuttamaan ponin satulaa ja suitsia paikoilleen. Minäkin vein Taigan varusteet omiin nauloihinsa, ja pujahdin sitten muutaman harjan kanssa ponin karsinaan.

Vasta iltamyöhään pääsin lähtemään Seppeleestä. Olin harjaillut Taigaa reilun tunnin, jonka jälkeen olimme yhdessä Jossun ja Fiian kanssa kiikuttaneet ponitammat laitumelle. Sen jälkeen olikin seurannut monta tuntia oleskeluhuoneessa istuskelua ja kaakaon särppimistä. Kellon näyttäessä puoli kahdeksaan sain viimein itseni liikkeelle, ja lähdin yhdessä Nanan kanssa kävelemään kohti bussipysäkkiä.

wear&taigapallo

263hm

[wear]

15.01.08 torstai - Uninen poninrääpäle

8 tunnin koulupäivän jälkeen olin aika uupunut. Laahauduin bussin ovelle ja loikkasin laiskasti ulos. Bussikuski sulki samantien ovet ja kaasutti tiehensä. Minä vilkaisin linja-auton perään, ja huokaisten lähdin lampsimaan tuttua hiekkatietä pitkin kohti Seppelettä. Vettä tihkusi taivaalta ohuena harsona, ja tuuli vihloi korvissa. Pipokin oli jäänyt aamulla kotiin.

Tallissa oli jo tuttu vilske, ja meteli joka tarkoitti yleensä alkeistunnin alkua. Hoitajat ryntäilivät auttamassa avuttomia pikkutuntilaisia, ja Anne sekä Jaakko yrittivät myös parhaansa mukaan saada kaikki hevoset laitettua kuntoon. Pipsa pyyhälsi ohitseni käytävällä ja tyrkkäsi samalla Pikun satulan käteeni. - Viitsitkö laittaa Pikun kuntoon? Kiitos! Tyttö huikkasi edes odottamatta vastaustani. Olkiani kohauttaen marssin Pikun karsinalle, jonka edessä pieni, innokas alkeiskurssilainen jo seisoikin. Tämä vilkaisi ujosti minuun, ja jatkoi sitten betonilattian tuijottelua. Hymyilin tytölle rohkaisevasti, ja ryhdyimme sitten yhdessä varustamaan Pikkua. Poni kylläkään ei tuntunut kovin tyytyväiseltä tilanteeseen, vaan seisoi korvat luimussa karsinan nurkassa. Sain sen kuitenkin maaniteltua kääntymään ovelle, ja sitten puin sille reippain, varmoin ottein suitset ja satulan.

Autettuani Pikun ratsastajan kentällä selkään, pääsin livahtamaan Annen valvovan silmän alta, ja vältyin taluttamiselta. Sipsutin kiireen vilkkaa oleskeluhuoneeseen, jossa viskasin painavan koululaukun sohvalle, ja ryhdyin ahtamaan eväitä suuhuni. Sain syötyä eväät ja luettua muutaman vanhan villivarsan puolessa tunnissa, ja vasta sitten raahauduin aitta talliin. Taiga kurkotteli innokkaana päätään karsinan puolioven ylitse. - Hei Taigapallo! Huikkasin ponille ja sain vastaukseksi hirnahduksen. Olisin tuntenut tuon ihanan tutun ja ilahtuneen hörinän missä vain. Hymyillen astelin Taigan karsinan eteen, ja ensitöikseni sujautin ponille muutaman sokeripalan suuhun. Poni ahmaisi ne kertaheitolla naamaansa.

Taiga sai taas seistä karsinan aukinaisella ovella, kunhan ei ylittänyt kynnystä ilman lupaa. Tamma kyllä osasi seistä heinosti, mutta välillä sortui ottamaan muutaman askeleen ylitse, jolloin komensin sitä topakasti. Taiga uskoi hyvin, ja peruutti kiltisti takaisin kynnyksen sisäpuolelle. Jatkoin sitten ponin harjaamista. Suin joka millimetrin tamman karvapeitteestä tarkasti. Poni nautiskeli hoidosta silmät lurpattaen. Seurasin tamman pään hidasta valumista yhä alemmas ja alemmas. Vasta kun ponin pää kopsahti kevyesti oveen, se hätkähti hereille, mutta ummisti pian taas silmänsä. Rapsutin Taigan karvaista korvaa hellästi, oijoin ponin paksun otsatukan siistiksi, ja puin sille ohuen talliloimen päälle. Poni haukotteli syvään, ja taas sen silmät lurpahtivat kiinni. - Sulla on kuules pikkuneiti vielä töitä tekemättä. Sä olet menossa kohta tunnille, eli koitas pysyä jotenkuten hereillä, virkoin Taigalle, joka vaikutti kuitenkin sulkeneen jo korvansa minun lörpöttelyltäni.

Tarkastettuani vielä kertaalleen että Taigalla oli kaikki hyvin, raapustin nopeasti sen päiväkirjaan lyhyen sepostuksen tekemisistäni, painoin suukon Taigan lämpimälle turvalle, ja hipsin sitten ulos tallista.

wear&taigapallo

264

[wear]

18.01.09 sunnuntai - Vierailu Artsin ravitallilla

Taiga ja Hilla laukkasivat tasaisesti vieretysten. Ponitammat alkoivat kiihdyttää vauhtia vasta kääntyessämme loivan mutkan takaa pitkälle suoralle. Ne kirittivät toisiaan pidentämällä askeltaan ja venyttämällä kaulaansa pitkälle eteen. Minä nojauduin aivan Taigan harjaan kiinni ja vilkaisin sivulleni. Jossukin oli nojautunut Hillan kaulaa vasten, ja hoputti pientä islanninhevosta yhä nopeampaan vauhtiin. Taiga ryhtyi kirimään Hillan päästessä muutaman askeleen ponin edelle. Taiga käytti kaikki voimansa ponnistellessaan yhä nopeampaan vauhtiin. Se jännitti kaikki lihaksensa ja ponnisti takajaloillaan eteenpäin. Hetkessä Taiga saavutti taas nopeajalkaisen Hillan, ja vieretysten ponit syöksyivät loivaan kaarteeseen.

Jossu käytännössä seisoi jalustimilla yrittäessään hidastaa Hillan menoa. Kiihtynyt tamma ei meinannut millään talttua, mutta suostui kuitenkin lopulta siirtymään töksähtelevän ravin kautta käyntiin. Taiga käveli jo siinä vaiheessa aivan rauhallisena tienpiennarta pitkin. Lunta tuprutti taivaalta nyt jo niin paljon, että maa oli kokonaan värjäytynyt valkoiseksi. Ponit talsivat reippaasti hiekkatienlaitaa, komouroivat sitten pienen puron ylitse metsään, ja polkua seuraten palasimme Seppeleeseen.

Riisuttuamme poneilta varusteet, veimme ne takaisin ponitarhaan Pellan ja Pikun seuraksi. Taiga ainakin näytti varsin tyytyväiseltä järjestelyyn, ja ravasi innostuneena Pellan luokse tarhan toiseen päätyyn. Hilla jäi hetkeksi seisomaan hämmentyneenä portille, mutta hävisi sekin kohta muiden luokse. Kun kävelimme takaisin tallia kohti, pysähdyimme uteliaina päärakennuksen eteen, johon oli pysäköitä pieni, punainen henkilöauto. Olin toki ennenkin nähnyt kyseisen auton mutten vain millään osannut yhdistää sitä kehenkään tiettyyn henkilöön. Kohta kuitenkin sain vastauksen kysymykseeni, sillä päärakennuksen oven suunnalta alkoi kuulua iloista puheensorinaa ja naurua. Ensimmäisenä ovesta ulos asteli Anne, ja tämän vanavedessä Artsi ja Tappi. Tappi moikkasi meitä hymyillen, ja Artsi nyökkäsi virnistellen. - Hei Wear ja Josefiina, Anne huikkasi, ja olisi halunnut tarjota meille kupilliset kuumaa kaakaota ja pullaa. - Ei flikat nyt kaakaota kerkeä juomaan, ne lähtee meidän kanssa ravitallille, eikös? Artsi sanoi silmää iskien. - Työtä ois vaikka millä mitalla, mutta työntekijät uupuu, mies vielä jatkoi virnistellen. - Artsi vaan heittää läppää, ei teidän oikeasti tarvitse töitä tehdä, tulkaa kuitenkin käymään vaikka vaan. Ihastelemaan meidän uusia ostoksia, Tappi puuttui puheeseen. Tunsin puhastuvani pojan tuijottaessa meitä hymyillen. - No kai me voidaan tulla, Jossu tokaisi minunkin puoleastani, ja niimpä tunkeuduimme autoon Artsin ja Tapin seuraksi. - Muistakaa sitten palata ehjinä takaisin, Anne vielä tokaisi virnistellen, kääntyi sitten, ja palasi päärakennukseen. Artsi käynnisti autonsa, ja lähti ajamaan rauhallista tahtia koti ravitallia.

Matka sujui ihan lepoisasti rupatellen. Artsi selitti jotain Lotan juoksutuloksista, sekä Yuffin uudesta hevosesta, lämminveriruuna Cadista. Kuuntelimme Jossun kanssa uteliaina miehen puheita. Saavuimme kuitenkin nopeasti ravitallille, ja kampesimme itsemme ulos autosta. Olin käynyt varmaankin kerran aikaisemmin Artsin ravitallilla. Tila oli kotoisa maalaistallin oloinen paikka. Kävelimme Tapin perässä vanhaa navettaa muistuttavaan talliin. Paikka oli valoisa ja käytävä puhdas. Hevoset kurkistelivat uteliaina karsinoistaan meitä, ja muutama hirnahti iloisen tervehdyksen. Niistäkin näki ettei tallilla käynyt kovin montaa ihmistä, ja ne olivat aivan innoissaan vieraista. Kävelimme Tapin perässä kapeaa käytävää edestakaisin. Poika esitteli innoissaan meille hevosia, ja erityisen ylpeä poika taisi olla juuri Lotta-nimisestä tummasta tammasta. Katselin vaikuttuneena Lotan suuria, tulisia silmiä. Tamma pörisi tyytyväisenä Tapin silittäessä tamman kaulaa.

Kiertelimme tallin läheisyydessä reilun puolituntisen, jonka jälkeen Artsi kutsui meidät talliin avukseen. He olivat Tapin kanssa ajamaan hevosia, ja tarjosivat meille kyydin kotiin kärryjen päällä. Suostuimme Jossun kanssa innostuneina, ja autoimme parhaamme mukaan miehiä varustamaan hevosia kärryjen eteen. Tappi otti ajettavakseen Lotan, ja Artsi valjasti lämminveriruuna Foxin. Vielä pihalla hevosille kevyet kärryt perään, ja sitten menoksi. Minä hyppäsin Tapin viereen Lotan rattaille, ja Jossu kipusi Artsin taakse istumaan. Ensin taitoimme matkaa käynnissä. Kärryt huojuivat tasaisesti koppuraisella hiekkatiellä. Kun väylä sitten vähä leveni, siirsi edellä menevä Artsi Foxin raviin. Tappi seurasi serkkunsa esimerkkiä, ja perätysten hevoset hölkkäsivät tien laitaa. Kohta Artsi antoi Foxille enemmän ohjaa, ja ruuna kiihdytti vauhtiaan. Lottakin vaihtoi suuremmalle vaihteelle, ja tamman ravi suureni. Sen hengitys höyrysi kylmässä ilmassa, ja jalat harppoivat eteenpäin melkein koskettamatta välillä maata. Tappi istui vakaasti paikoillaan, mutta minun täytyi puristaa kaikin voimin kärryjistä etten luiskahtanut alas. Silti vauhti tuntui ihanalta, ja tuuli heilutteli hiuksiani voimakkaana. Nyt tajusin mistä ravi-ihmiset puhuivat. Oli melkein yhtä ihana olo kuin laukatessa Taigalla pitkin lumista peltoa. Melkein.

Seppeleen tallipihaan Artsi ja Tappi tulivat sentään rauhallisessa hölkässä. Lotta, eikä sen pahemmin Foxkaan ollut saanut edes hikeä pintaan, vaikka hevoset olivat pinkoneet noinkin lujaa ja pitkän matkan. Anne oli juuri kipuamassa Bladen kyytiin tallipihalla. Tämä vilkutti meille iloisesti, ja ohjasi Bladen lähemmäs. Fox haisteli uteliaana tuntemattoman tamman tuoksua, ja Blade nyrpisti nenäänsä tunkeilevalle ruunalle. - Mitäs tytöt tykkäsitte tuosta ravielämästä? Anne kysyi virnistellen. - Vieläkö te haluatte palata näiden ratsujen pariin? - Joo, kyllä me taidetaan, vaikka kyllä nuo ravihevosetkin oli ihania, tokaisin, ja Anne esitti helpottunutta. Nainen hymyili ilkikurisesti, huikkasi Tapille ja Artsille heipat, ja käveli sitten Bladen kanssa tiehensä. - Kiva flikat kun kävitte kääntymässä meillä, Tappi huikkasi minun ja Jossun perään. - Kiitos kun saatiin käydä, Jossu vastasi hymyillen. Seurasimme Artsin ja Tapin menoa, näiden ravatessa hiekkatietä pois Seppeleestä.

wear&taiga

265hm

[wear]

24.01.08 lauantai - ihan tavallista talliarkea

Taiga jolkotti rauhallisena vierelläni. Sen korvat olivat innokkaasti kääntyneet eteenpäin, ja jalat sipsuttivat yhä nopeampaa vauhtia kohti aitan ovea. Taiga kyllä tiesi mikä sitä karsinassa odotti. Iso sylillinen heinää ja ruokakupissa kauroja. Poni kiihdytti melkein raviksi aitan ovea lähestyessämme. Nauraen pidätin hiukan riimunarusta, ja alistuneena Taiga siirtyi rauhallisempaan käyntiin. Pujahdin vähän Taigaa ennen aittaan sisälle, ja päästin ponin irti käytävällä. Se ravasi innokkaasti omaan karsinaansa, jossa työnsi samantien turpansa ruokakuppiin, ja armoton mässytys alkoi.

Katselin hetkisen Taigan ruokailua, ja siirryin sitten siivoamaan ponineidin harjapakin sisustaa. Purua ja heinää oli kertynyt pohjalle aika paljon, ja jotkin harjat kelpasivat enää roskiksen täytteeksi, niin taipuneita ja huonokuntoisia ne olivat. Järjestelin harjat vielä lopuksi siisteiksi jonoiksi korin pohjalle, ja kieritin Taigan vanhat fleece-pintelit ponin kaappiin.
- Moi wertsukka! Aittaan astellut Jossu kiljahti iloisesti, saaden hevosetkin säpsähtämään pahanpäiväisesti. - Mitäs sulle? Tyttö tiedusteli. - Ei tässä mitään sen kummempia. Hain just Taigan sisälle tarhasta, ja ajattelin käydä vähän maastossa sen kanssa baanailemassa, tokaisin, ja Jossu nyökytteli hymyillen. - Jos seura kelpaa niin mä voisin Hildaneidin kanssa lähteä seuraksi, Tyttö sanoi silmää vinkaten, ja minä nyökkäsin hymyillen. - Ilman muuta.

Taigan syötyä suurimman osan ruoastaan minä pujahdin vasta siistityn harjapakin kanssa ponin seuraksi. Suin sen huolellisesti puhtaaksi, harjasin hännän ja harjan puruista, ja puhdistin vielä ponin kaviotkin. Puin sitten ponille suitset päähän, ja heitin ohuen viltin selkään. Sen jälkeen talutin Taigan aurinkoiselle tallipihalle, ja pungersin itseni selkään. Myös Jossu lähti matkaan ilman satulaa, ja sai itsensä helpon näköisesti pienen ponitamman selkään.

Ohjasimme ponit maneesin takaa kiertävälle metsäpolulle, ja kohta siirsimme ne raviin. Taigan ravi oli ihanan pehmeää ja tasaista. Vaivuin omiin ajatuksiini, ja annoin Taigalle melkein kokonaan pitkät ohjat. Poni pärskähti tyytyväisenä ja jatkoi tasaista jolkotteluaan.

wear&taiga

266 hm

(sorry en oo päässyt pitkään aikaan, mutta koitan taas sitten kirjotella kun inspaa (:

[wear]

01.02.09 sunnuntai - Nothing but love

Istuin Pipsan ja Rossin vieressä ponitarhan aidalla. Seurasimme ponien riehumista lumessa, ne olivat juuri äskettäin vassta päässeet ulos, ja koska maata peitti taas uusi, paksu kerros lunta, ne nauttivat siitä kaikin siemauksin hyppien ja loikkien lumessa kuin nuoret varsat ikään. Blondistakin löytyi suurempi vaihde, vaikka tamman joka päivä yhä enemmän pyöristyvä vatsa vähä hidastikin vauhtia. Myös Pampula ja Siiri yrittivät pysyä isompien perässä, vaikka nyt jo polvenkorkuisessa lumessa tarpominen ottikin niille aika koville. Taigakaan ei juuri näyttänyt voimiaan säästelevän, vaan juoksi ympäri laidunta kuin viimeistä päivää. Sen häntä oli korkealla ja korvat innokkaasti hörössä. Tamma oli taas vaihteeksi kasvattanut oikein paksun talvikarvan, ja muistutti lähinnä enemmän mammuttia kuin pientä poninpulleroa.
Rupateltuamme vielä hetkisen tallin viimeisimmistä kuulumisista, Rossia alkoi paleltaa, ja lähdimme talsimaan kohti tallia.

Vaikka kello näytti vasta vähän vaille kymmentä aamulla, oli oleskeluhuoneessa jo todella ahdasta. Kymmeniä hoitajia, joista nykyään en tuntenut suurinta osaa, röhnötti sohvalla vanhoja hevoslehtiä lueskellen ja nauraen. Ros ja Pipsa tunkivat itsensä Jossun ja Nanan viereen sohvalle, ja minä kiersin pöydän ääreen istumaan. Seurasin muiden rupattelua tapani mukaan vähän hiljaisena. Kuuntelin puolella korvalla heidän juttujaan, mutta suurimmaksi osaksi olin vaipunut omiin ajatuksiini. Niimpä hätkähdin aika pahasti kun Cindy ilmestyi viereeni istumaan. - Moi wear, tyttö tervehti iloisesti. En ollut nähnyt Cindyäkään pitkiin aikoihin. - Mitäs Taigalle kuulluu? Cindy tiedusteli uteliaana. Tyttö oli vähän aikaa sitten toiminut ponin apuliikuttajana kun minulta ei ollut aikaa ponille kovin paljoa löytynyt. Nyt tyttö oli kuitenkin saanut Kallen hoitohevosekseen, ja joutunut jättämään Taigan hoitamisen sikseen. - Mitäs sille, ihan hyvää varmaan. Mä en ole nyt kovin usein päässyt käymään, mutta näyttää se ainakin ihan hyvävointiselta. Se on kasvattanut ihan kiitettävän paksun talviturkin.. kerroin Cindylle, ja nyökytteli ymmärtäväisenä päätään. - Kallen kanssa on ihan sama ongelma. Senkin karva on varmaan kymmenen senttiä paksu sekä pitkä! Cindy tuhahti virnistäen. Hymyilin tytölle, ja keskityin sitten muutaman vanhan lehden selailuun.

Muutaman tunnin kuluttua, auteltuamme Jaakkoa ja Elliä tallihommissa tiputtamalla heinäviltiltä heinää, sekä lakaistuamme Nanan kanssa tallin lattian, lähdimme joukolla hakemaan poneja sisälle päiväruokia varten. Ponit tulivatkin varsin innokkaasti portille, taisi niitäkin kymmenisen pakkasastetta nipristellä turvassa. Kutsuin Taigan viheltäen luokseni. Taiga ravasi höristen paikalle, ja oli tuupata minut kumoon lumeen. Nauraen kiinnitin riimunatun ponin riimuun, ja lähdin taluttamaan sitä muiden perässä kohti tallia.

Taigan ahmittua parempiin suihin suurimman osan päiväruoista, pujahdin harjakorin kanssa tamman karsinaan. Jo kaukaa näin että poni oli varsin likainen ja siitä tulisi irtoamaan ainakin kymmenen kiloa karvaa. Syvään huokaisten tartuin kumisukaan, ja ryhdyin pyörittelemään sitä tamman karvalla. Taiga näytti selvästi nauttivan käsittelystä, ja kuten arvasin, siitä irtosi todella paljon karvaa. Juuri kun minusta tuntui että olin hinkannut Taigasta kaikki karvat irti, ravisteli poni itseään saaden kaikki irtokarvat pöllähtämään ilmaan. Yskien syöksyin ulos karvojen täyttämästä karsinasta, ja nauraen katselin Taigan hölmistynyttä ilmettä minun kiirehdittyä niin vauhdilla ulos. Ponin paksu otsatukka valahti silmille ja harja sojotti paksuna suoraan ylöspäin. Taiga näytti syötävän suloiselta seistessään siinä hölmistyneenä minua tuijottaen. Hymyillen kävelin ponin luokse, ja suukotin sitä nopeasti turvalle.

wear&taiga

267hm

[wear]

07.02.09 lauantai - pieniä onnenhetkiä

Käteni puristuivat päättäväiseen nyrkkiin liukkaiden ohjien ympärille. Kevyesti puristin pohkeillani hallakon ponitamman kylkiä, ja se vastasi apuihini nopeuttamalla laukan tempoa. Tunsin tamman lihasten supistuvan ennen ponnistusta, ja mukauduin sen liikkeisiin vaivattomasti. Ponin paksu harja kietoutui sormieni väliin, ja nousin kevyeenistuntaan. Taiga liisi helposti pienen, punavalkoisen okserin ylitse, ja laukka jatkui tasaisena myös esteen jälkeen. Jatkoin esteen jälkeen suoraan eteenpäin kymmenisen metriä, jonka jälkeen käänsin Taigan voltille, ja otin sen ravin kautta käyntiin. Jäin sitten odottelemaan Annen kommenttia. Nainen seisoi rennosti aitaan nojaillen kentän toisella laidalla. - Se oli ihan hyvä. Koita Wear vielä saada se viimeinenkin askel tasaiseksi, ja kädet voisit pitää vähän vakaimpina! Anne huikkasi, ja minä nyökkäsin. Taigaa taputin nopeasti kaulalle, ja annoin sille vähän pidempää ohjaa. Jäin sitten seuraamaan Carkin suoritusta. Tyttö hyppäsi innokkaalla Leevillä pienen radan muutamaan kertaan, ja sen jälkeen rupesimme ravailemaan loppuraveja. Kiitimme Annea vielä tunnista, jonka nainen oli pitänyt minulle, ja muutamalle muulle hoitajalle aivan ilmaiseksi. Nainen vain hymyili, ja sanoi meidän ansainneen tunnin.

Kiersimme pienellä porukalla lyhyen lenkin lumisessa metsässä, ihan vain ratsujamme jäähdytelläksemme. Rupattelimme rennosti ja juoruilimme, ihan kuten teineillä nyt yleensä oli tapana. Nauraen palasimme tallipihaan kymmenisen minuutin kuluttua, ja jalkauduimme ratsujemme selistä. - Oikeasti Anne oli tosi kiltti pitäessään meille estetunnin, Alina totesi löysentäessään Pellan satulavyötä. - Jep, Anne on tosi reilu, minä virkoin hymyillen. Olin todella onnekas kun olin löytänyt silloin joskus näin mukavan tallin, josta oli aikojen kuluessa syntynyt lähes toinen kotini. Ihanan rento paikka, aivan kuin toinen maailma jonne oli mukava paeta arjen kiireitä.

Taigan hoiteluun kulutin tänään todella paljon aikaa. Tamma kiehnäsi hellyydenkipeänä kainalossani koko harjauksen ajan, ja poni ei olisi halunnut päästää minua laisinkaan ulos karsinastaan. Se vain töykki minua vaativasti olkaan rapsutuksia vaatien. Tunsin taas pienen pistoksen sydämmessäni tiiraillessani Taigan luottavaisia silmiä. Tottakai ponilla oli oikea halivaje, kun en ollut kokonaiseen viikkoon sen luona vieraillut. Se oli joutunut kyhjöttämään seitsämän päivää karsinassaan, vain minua odotellen, ja kun en ollutkaan sitten ilmestynyt, poni oli joutunut pettymään. Nojaa, ei Taiga tietenkään osannut ajatella noin pitkälle, ei se osannut vaatia minun tulevan joka päivä samalla kellonlyömällä tai tuntea pettymystä kun en saapunutkaan, mutta se kyllä osasi odottaa minua. Joka kerta kun aitan ovi kävi, tiesin sen kurkistavan karsinansa puolioven ylitse, ja korvat innokkaasti höröllä odottavan minua.

Hiukan haikeasti hymyillen pörrötin Taigan otsatukkaa. Istuin karsinan seinään nojaten pehmeälle turpeelle, ja hautasin kasvot käsiini. Taiga tunki huolestuneena turpansa syliini, ja puhalsi lämmintä ilmaa poskelleni. Silitin Taigan silkkistä läsiä. Poni tuhisi tyytyväisenä, ja päästi pienen, helpottuneen huokauksen minun painaessa pääni vasten ponin otsaa.

wear&taigapulla

268hm

[wear]

11.02.09 keskiviikko - together forever

Kuiva yskä ravisteli koko ruumistani tarpoessani polvenkorkuisessa lumihangessa kohti punaista tallirakennusta. Pitkä koulupäivä oli viimein ohitse, mutta minä en päässyt vielä lepäämään. Minua odotti talvikarvaansa tiputtava poni, putsaamaton karsina, likaiset varusteet, sekä alkeistunti, jolle Taiga luultavasti osallistuisi, ja jonne minun oli mentävä sen hoitajana auttamaan. Juuri sillä hetkellä minua ei olisi yhtään huvittanut kuunnella kiljuvia pikkulapsia ja puunata sormet kipeinä suitsia puhtaiksi. Halusin vain napata Taigan mukaani ja lähteä rentouttavalle lenkille metsään. Unohtaa kaikki kiireet ja velvoitteet ja vain nauttia. Mutta koska se ei käynyt päinsä, vaan Taigan oli tehtävä työnsä ja mentävä tunnille, minä avasin huokaisten tallin oven, ja sipsutin oleskeluhuoneeseen vaihtamaan vaatteita.

Vaatteet vaihdettuani vaihdoin muutaman sanan oleskeluhuoneen sohvilla rötköttävien Cindyn, Lynnin ja Pipsan kanssa. He kertoivat suunnittelevansa maastoretkeä, ja pyysivät myös minua mukaan, mutta jouduin raskain mielin kieltäytymään. - Tulisit nyt, Cindy maanitteli hymyillen. - On noin kaunis ilmakin, Pipsa jatkoi. - Sori mä haluaisin kyllä mutta Taiga menee tunnille, puhahdin pettyneenä. Pipsa vilkaisi minuun ystävällisesti hymyillen. - No joku toinen kerta sitten, tyttö sanoi, ja kiiruhti sitten alas talliin Cindy ja Lynn kannoillaan. Minä jäin hetkeksi selailemaan vanhoja hevoslehtiä, ja pakottuduin sitten liikkeelle. Taigan päivä päivältä paksummaksi kasvava talvikarva odotti harjausta.

Aitassa oli hämärää ja hiljaista minun saapastellessa ovesta sisälle. Napsautin lampun katkaisijasta päälle, ja kävelin kapean käytävän toiseen päähän, jossa Taigan karsina sijaitsi. Poni oli selvästi nukkunut, sillä minun ilmestyessä oviaukkoon, se säpsähti, ja silmät lerpallaan asteli ovelle. Poni nuuhkaisi käsiäni kerran, ja hörähti sitten tervehdyksensä. - Sulla taitaa olla vielä unihiekkaa silmissä kun et mua aikaisemmin tunnistanut, tokaisin virnistellen ponille, joka seisoskeli yhä tokkuraisena karsinan ovella.
Kaivoin Taigan harjakorista ensitöikseni kumisuan, ja sillä pyörittelin ponin lävitse. Taigasta irtosi tuttuun tapaan todella paljon karvaa, ja vain viisi minuttia ponia hoidettuani, minuakin kuorrutti muutaman sentin paksuinen karvakerros. Olin vieläpä vetäissyt päälleni fleece-hupparin, johon karvat tarttuivat todella tiukasti. Yritin pudistella pahinpia karvatuppoja irti, mutta ne pysyivät tiukasti hupparin etumuksessa. Huokaisten jatkoin Taigan puhtaaksi puunaamista.

Reilun tunnin harjailtuani likaista ja karvaista ponia, olin lopputulokseen tyytyväinen, ja ryhdyin hitaasti varustamaan ponia muutaman kymmenen minuutin päästä alkavaa alkeiskurssia varten. Taiga seisoi nätisti aloillaan satulaa asetellessani, eikä poni edes pullistellut satulavyötä kiristäessäni. Kuolaimetkin pujahtivat helposti suuhun, eikä poni hangoitellut vastaan taluttaessani sitä kenttää kohti.

Kentän reunalle seisoi jo joukko innokkaita poniratsastajia. Anne yritti tuskaisesti saada lapset rauhoittumaan, ja kun se lopulta onnistui, nainen jakoi innokkaille lapsille heidän ratsunsa, ja ryhtyi sitten yhteisesti opastamaan selkään nousun saloja. Pienet tytöt ja yksi poika kuuntelivat tarkkaavaisesti Annea, ja seurasivat silmä kovana kun tämä näytti esimerkillisen selkään nousun Pellalla. Meitä hoitajia oli kentällä kuusi, ja jokainen sai pikkuisen ratsastajan autettavaksi. Taigalla ratsastaisi tällä kertaa ujon näköinen, ruskeatukkainen tyttö, joka kertoi nimekseen Elinan. Hymyilin tytölle rohkaisevasti tämän yrittäessä kivuta Taigan kyytiin. - Tää poni on aika iso, kuulin tytön mutisevan vähän nolona, kun jo kolmas selkäännousu yritys epäonnistui. - Ei se nyt niin kovin iso ole, mutta mitä jos laskettaisiin tätä jalustinta vähäsen? ehdotin, ja Elina suostui ehdotukseeni.

Kun kaikki ratsastajat oli saatu ponien kyytiin, aloitimme tunnin Annen ohjastuksella ihan vain kävelemällä muutaman kierroksen uraa ympäri, jotta pienet ratsastajat saisivat vähän tuntumaa hevosen askeliin. Sen jälkeen harjoiteltiin ponien kääntämistä ja pysäyttämistä, ja lopuksi kokeiltiin miten poni saatiin liikkeelle. Nopeasti vierähti 60 minuuttinen, ja pian seisoimme jo kaarrossa, ja ratsastajat valuivat kuka mitenkin alas ponien kyydistä. Elina taputti Taigaa hymyillen kaullle, kiitti minua ujosti, ja kiiruhti sitten portille, jossa tytön vanhemmat jo odottivat. Anne kiitti meitä avustajia nopealla hymyllä, ja porhalsi sitten toimistoon jakamaan seuraavan tunnin ratsuja. Taiga ei kuitenkaan jatkaisi enää seuraavalle, vaan poni menisi toisen tunnin vasta illalla. Niimpä minä päätin hoitaa ponin vielä ennen lähtöäni.

Taiga nuokkui rauhallisena karsinassaan minun hääräillessä sen ympärillä. Välillä pysähdyin rapsuttelemaan ponin pehmoita päätä, ja jatkoin sitten taas Taigan harjailua. Kun minulla nyt kerran oli nyt hiukan ylimääräistäkin aikaa, letitin Taigan takkuisen harjan, tasoitin sen vuohiskarvat ja leikkasin hännästä vähän pituutta pois. Taiga seisoi täysin aloillaan koko hoidon ajan, ja näytti vain nautiskelevan saamastaan huomiosta.
Lopuksi tein vielä pienen sykerön ponin paksuun etutukkaan, ja heitin sitten kevyen talliloimen Taigan selkään. Kiinnitettyäni loimen hakaset, suukotin Taigaa kevyesti, ja suljin sitten karsinan oven, heitettyäni Taigalle ensin vähän heiniä eteen naposteltavaksi. Ponin suitset ja satulan jätin karsinan eteen odottamaan seuraavan tunnin alkua, ja raapustettuani päivän tekemiset ponin päiväkirjaan, lähdin kotia kohti. Ovella vilkaisin kuitenkin vielä Taigan karsinaa, ja tiesin etten tulisi ikinä jättämään sitä.

wear&taiga

269hm

[wear]

15.02.08 sunnuntai - lahjoja ja vauvakuumetta

Taiga seisoi tarhan portilla kärsimättömänä. Sen paksu otsatukka oli valunut silmille ja harja sojotti vähän joka ilmansuuntaan. Ponin paksu, vaaleanruskea karva oli selästä aivan lumessa, ja kavioissa sillä oli näkyvät tilsat. Hymyillen lähestyin riimunaru kädessäni tarhan porttia. - Hei pallero, tervehdin Taigaa, ja poni vastasi kuuluvalla hörinällä. Räplättyäni portin salvan auki pujahdin sisäpuolelle, ja annoin Taigan ensin haistella käsiäni hetkisen. Poni tarkisti vielä taskuni herkkujen varalta, mutta joutui tällä kertaa pettymään. - Äläs masennu pikkuinen, mä toin kyllä sulle ystävänpäivälahjan, mutta se odottaa sua tallissa! tokaisin Taigalle nauraen, pörrötin ponin otsatukkaa, ja napsautin narun kiinni riimuun.

Taiga käveli rentona perässäni, ja päästin sen taas aitan ovella irti narusta. Taiga käveli tottuneesti suoraan omaan karsinaansa, jossa se tarkisti ensitöikseen ruokakupin, josko sinne olisi sittenkin ilmestynyt jostain hyvää syötävää. Minä kävin ripustamassa Taigan riimun ja narun sen karsinan oveen kiinnitettyyn koukkuun, ja ryhdyin sitten etsimään laukustani Taigalle ostamaani ystävänpäivälahjaa. Hetken kaivettuani löysinkin etsimäni aivan laukun pohjalta. Kävelin Taigan karsinalle lahja sylissäni, ja annoin sen haistella sitä hetken. Poni ei kuitenkaan jaksanut sen enempää kiinnostua itse lahjasta, mutta se oli kyllä haistanut selkäni taakse piilotetut porkkanat. Taigan ilme muuttui heti iloisemmaksi, ja korvat höröllä se tuuppi käsiäni ja yritti saada napattua takkinihihasta kiinni. Nauraen ojensin lopulta Taigalle porkkanat, ja nostin sitten varovasti ponille ostamani uuden loimen sen selkään. Loimi oli vaalea, ja siinä oli pieniä, tummanruskeita salmiakinmuotoisia ruutuja. Se sopi hienosti Taigan mustaan harjaan ja pään vaaleaan tähteen. Katselin tyytyväisenä Taigaa vähän kauempaa. Se näytti oikein hienolta uudessa loimessaan.

- Oi Taigallapas on nätti uusi loimi! Ponin karsinan ovelle ilmestynyt Jassu huudahti iloisesti. Vilkaisin tyttöön hymyillen. - Jep, se oli Horzella alennuksessa, ja musta se näytti jos siella kaupassa siltä että sopisi Taigalle kuin nakutettu, selitin Jossulle, joka oli nyt siirtynyt ihailemaan loimea lähempää. Tyttö näpräsi loimen reunaa mietteliäänä. - Hillakin tarvitsisi uuden loimen, ja jos tällänen ei ollut kovin kallis, niin mäkin voisin ostaa Hillalle tälläisen. Erivärisen tietenkin, Jossu sanoi, ja vilkaisi minuun kysyvästi. - Jos se siis on susta ihan ok? - Joo tottakai, siellä oli kanssa sellasia ihania kermanvärisiä, ja ne saattaisi sopia Hillalle hyvin, selitin hymyillen, ja Jossu vastasi helpottuneena hymyyni.

Kohta ryhdyimme yhteistuumin harjailemaan likaisia ponejamme puhtaiksi. Pidimme molemmat karsinan ovet avonaisina, jotta voisimme samanaikaisesti rupatella keskenämme. Taigaa ja Hillaakaa ei näyttänyt järjestely haittaavan, ja uteliaina ne haistelivat toisiaan avonaisien karsinanovien välistä. Blondin varsakin oli syntynyt vasta aivan hiljattain, ja siitä Jassulla ja minulla riitti juteltavaa. - Vähänkö olisi mahtavaa jos Hilla olisi tiinenä. Varsat on niin ylisöpöjä! Jossu mietti sukiessaan poninsa paksua harjaa. - Niinpä. Mäkin toivoisin että Taiga astutettaisiin. Mutta en mä usko että Anne suostuisi siihen. Taiga on vaan risteytysponi, eikä sen suvustakaan tiedetä juuri mitään.. vähän surullisena vilkaisin Taigaa. Poni seisoi aivan karsinan ovella, kurkotellen Hillaa kohti. Tiesin että Taigasta olisi tullut aivan mahtava äiti varsalle, mutta mitäpä minä asialle olisin voinut tehdä.

Hoidettuamme ponit loimitimme ne, ja heitimme niille päiväruoat eteen. Pian aitan täytti rauhallinen heinän mussutus, kun kaikki kolme ponitammaa ahmivat ruokiaan parempiin suihin. Minä ja Jossu seurasimme hetken ponin ruokailua, siivosimme sitten omat jälkemme, ja lähdimme lampsimaan kohti oleskeluhuonetta. Nyt tekisi kuuma kaakao hyvää. (:

wear&taiga

270hm

[wear]

18.02.08 keskiviikko - Light in the dark

Taigan karva puhdistui tuskastuttavan hitaasti. Vaikka hinkkasin ponin paksua karvapeitettä kumisualla voimieni takaa, se ei silti näyttänyt puhdistuvan laisinkaan. Ja kun sitten olin saanut yhden kohdan puhtaaksi, vieressä odotti vieläkin likaisempi alue. Huokaisten heitin kumisuan takaisin harjakoriin, ja vilkaisin tuskastuneena Taigaan. - Käydäänkö muru vaikka ensin siellä metsälenkillä, ja sen jälkeen jatketaan sun puhtaaksi puunaamista. Mitäs sanoisit? Tiedustelin hölmistyneeltä risteytysponilta. Heitin sitten Taigalle viltin selkään, ja pujotin riimun tamman päähän. Suitsia en jaksanut hakea, joten sidoin pitkän riimunarun kiinni riimuun myös toiselta puolelta. Näin voisin tarvittaessa ohjata Taigaa.

Talutin ponin nopeasti ulos kirpeään pakkasilmaan, ja ponnistin sen selkään. Punnerrettuani itseni kyytiin, hoputin ponin liikkeelle. Ohjasin sen leiriläisten mökkien edestä kiemurtelevaa polkua pitkin metsään. Taiga käveli innokkaasti eteenpäin. Siitä oli jo pitkä aika kun viimeksi kerkesimme yhdessä maastoilemaan, ja Taigakin vaikutti odottaneen tätä yhteistä puuhaamme innoissaan. Istuin rentona Taigan pehmeällä selällä. Annoin silmäni valua hetkeksi kiinni, ja rentoutua. Hengitin oikein syvään metsän raikasta tuoksua. Taigan rauhallisen käynnin keinunta rentoutti ihanasti, ja olin vähällä torkahtaa siihen paikkaan.

Ponin kiihdyttäessä vähän käynnin tempoa säpsähdin kuitenkin hereille. Olimme lähestyeet tutun kesantopellon reunaa, ja Taiga kyllä tiesi mikä sitä odotti pellolla. Poni alkoi innostuneena hyppelehtimään polun puolelta toiselle, ja sain vain vaivoin pidettyä itseni tasapainossa. Kun sitten saavuimme pellon laidalle, annoin ponin mennä. Se singahti voimalla matkaan, kiisi häntä soihtuna pitkin lumista pellon laitaa. Minä tunsin Taigan lihasten voiman sen laukatessa eteenpäin. Työnsin sormeni syvälle Taigan harjaan, ja painauduin eteenpäin. Taiga innostui laukasta kuitenkin vähän liikaa, ja heitti muutaman suuren ilopukin. Minä en osannut varautua ponin temppuihin, ja lensin suuressa kaaressa syvälle lumihankeen. Kun olin tarkistanut ettei mikään paikka ollut katkennut, nousin lumesta, ja tähysin Taigan perään. Poni laukkasi yhä täyttä vauhtia, nyt kuitenkin jo pellon toisella laidalla. - Taiga senkin rontti! Huusin ponille, ja vihelsin muutaman kerran. Taiga hidasti nyt vauhtinsa kiitoraviksi, ja vilkuili hölmistyneenä ympärilleen. Se ei ollut tainnut edes huomata ratsastajan puuttumista. Kun poni sitten huomasi minut, se jähmettyi ensin hämillään paikoilleen. Kohta se kuitenkin lähti tulemaan minua kohti laiskassa ravissa. Minun kohdallani poni pysähtyi, ja jäi vähän ilkikurisesti tuijottamaan minua. Juuri kun olin tarttumassa tamman riimuun, se hypähti laukkaan, ja kiisi matkoihinsa. Kauas poni ei kuitenkaan uskaltanut lähteä, vaan pysähtyi taas pellon toiseen laitaan minua tuijottamaan. Huokaisten vilkaisin poniin. - Nyt ei huvittaisi leikkiä, mutisin itsekseni. Poni katseli minua kyräillen. Kylmän viileästi käännyin kannoillani, ja lähdin kävelemään tulosuuntaan. Metsänreunassa käännyin vaivihkaa katsomaan taakseni. Aivan kuten olin epäillytkin, Taiga oli hermostunut jäätyään yksin, ja tuli nyt vähän epäröiden ravia lähemmäs. Minä jatkoin vieläkin kävelyä, ja vasta ensimmäisessä tienristeyksessä Taiga saavutti minut. Vähän nolona poni asteli vierelleni päätään riiputtaen. Vilkaisin tammaa virnistäen, ja nappasin sen riimusta kiinni. Ponin loimikin oli valunut vinoon sen riehuessä, ja vetäistyäni sen suoraksi kampesin itseni hallakon ponin kyytiin. Painoin sitten pohkeeni kevyesti Taigan kylkiin ja siirsin sen raviin.

Talliin palattuamme jatkoin Taigan puhtaaksi hinkkaamista. Ponista irtosi edelleen aivan järkyttävä määrä karvaa, hilsettä ja hiekkaa. Kun lopulta, pitkän uurastuksen jälkeen sain ponineidin ainakin päällisin puolin puhtaaksi, heitin sille talliloimen selkään, ja kävin vielä nopeasti selvittämässä Taigan hännän. Sen jälkeen tarkistin että tamman juomakuppi toimi, ja että sillä olisi vähän heinää naposteltavana ennen iltaruokaa. Suukotin sitten tamman pehmoista päätä, ja suljin karsinan oven. Taiga hörähti hiljaa kurkistaessani ennen lähtöäni puolioven ylitse. - Pärjäile tyttönen, kuiskasin. Vaikka Taiga välillä kieltämättä saikin minut hermoromahduksen partaalle, se oli silti rakas, valopilkku pimeässä.

wear&taigatyttö

271 hm

[wear]

19.02.08 torstai - Kouluvääntöä aamutuimaan

Kiristin Taigan satulavyötä vielä muutamalla reiällä, ja ponnistin sitten itseni ponin satulaan. Säädin jalustimet oikean mittaisiksi, keräsin ohjat käsiini, ja ohjasin Taigan sitten uralle. Taiga käveli reippaasti eteenpäin. Maneesi oli täysin autio ja hiljainen. Taigan askeleet kumisivat isossa hallissa aavemaisesti. Oli aikainen aamu, eikä siis ollut mikään ihme että maneesissa oli hiljaista. Kuka täysijärkinen nyt lähtisi heti kahdeksalta aamulla vääntämään koulua tunkkaiseen maneesiin? Minä olin kuitenkin päättänyt toimia niin, ja haukotellen siirsin Taigan muutaman käyntikierroksen jälkeen raviin. Poni harppoi pitkin ja rennoin askelin hiukan uran sisäpuolta pitkin. Kun tulimme maneesin toiseen päätyyn, pysäytin Taigan, ja tarkastelin hetken omaa istuntaani ja Taigan asentoa suuresta peilistä, joka maneesin seinälle oli vastikään asennttu. Poni seisoi tasaisesti kaikilla neljällä jalallaan, pää korkealla ja korvat tiukasti taaksepäin käännettyinä. Myös omaan istuntaani olin ihan tyytyväinen, ja vilkaistuani vielä kerran hymyillen peilistä heijastuvaa kuvaa, siirsin Taigan takaisin raviin napakalla pohkeella. Taiga vastasi apuuni nopeasti, ja liukui reippaaseen raviin.

Alkuveryttelyjen jälkeen laukkasin hiukan molemmissa päädyissä suurella pääty-ympyrällä. Taiga alkoi laukassa jo kantaa itseään paremmin, ja sain sen koottua hyvin alleni. Ulko-ohjalla tukien poni keikautti päänsä alas, ensin luotisuoralle, ja siitä kuolaimelle. Se pärski laukan tahdissa, ja työnsi itseään eteenpäin takajaloilla. Tehtyäni muutaman onnistuneen laukanvaihdon siirsin Taigan raviin. Poni pysyi koko ajan hienosti kuolaimella, mutta käyntiin siirtyessäni poni heilautti päänsä ylös. Napautin kevyesti pohkeella, ja siirsin Taigan takaisin raviin. Hain tamman ympyrällä uudestaan kuolaimelle, ja vasta sitten annoin sen kävellä. Taiga oli jo tässä vaiheessa hyvin hikinen kaulastaan. Taputin ponia tyytyväisenä kaulalle, ja annoin sille hetkeksi pitkät ohjat. Tulimme kohta taas peilin kohdalle, ja vilkaisin siitä itseäni. Taiga käveli rennosti eteenpäin. Sen koko olemus huokui rauhallisuutta. Mitä olisinkaan valmis tekemään jos saisin Taigan itselleni? Rakastin ponia suuresti, ja nautin sen kanssa tekemisestä. Jopa kouluvääntö tuntui Taigan kanssa aina yhtä mielekkäältä. Kun aloitin tamman hoitamisen, olin monien muiden tavoin kiitänyt suurimman osan ajasta pitkin metsiä ja hyppinyt tukkien ja muiden esteiden ylitse. Se oli ollut mielestäni hauskinta koko hoitamisessa, mutta nyt olin tullut toisiin ajatuksiin. Huomasin nauttivani Taigalla ratsastamisesta aivan uudella tavalla. Minusta oli mahtavaa tuntea ponin lihasten työskentely sen ravatessa kootusti raviväistöä. Taiga oli kerta kaikkiaan aivan ihana ratsastettava. Se totteli apuja epäröimättä ja täsmällisesti. Sen askeleet olivat pehmeät ja joustavat, ja ennen kaikkea se työskenteli kanssani mielellään.

Ratsastettuani reilun tunnin hiljaisessa maneesissa tehden erilaisia väistö- sekä puomiharjoituksia, jäähdyttelin Taigan, ja talutin sen aittaan. Poni oli hionnut kaulasta sekä satulan alta, ja riisuttuani tammalta varusteet heitin sille heti paksun viltin selkään. Aitassa kävi aika kova tuuli, enkä todellakaan halunnut Taigan vilustuvan. Kieritin sitten pintelit irti Taigan jaloista, ja hieroin hetken tamman selkälihaksia. Taiga nuokkui nyt rauhallisena karsinassaan, ja ponin silmät olivat lurpsahtaneet kiinni. Taigan kuivuttua harjasin ponin ripeästi, ja loimitin sen sitten uudelleen. Rapsuttelin ponia sitten hetkisen, ja pujahdin karsinasta ulos. Aitan ovella minua vastaan asteli iloisesti hymyilevä Nana. - Wear! Siirin varsa syntyi tuu nyt ihmeessä katsomaan! Tyttö hihkui onnesta soikeana. - Oi! Vähänkö söpöä! sanoin hymyille, ja annoin Nanan johdattaa minut Siirin karsinalle.

wear&taiga

272 hm

[wear]

27.02.09 perjantai - Had a bad day

Oli myöhäinen ilta kun raahauduin aivan uupuneena Seppeleen pihaan. Tänään kaikki oli mennyt pieleen. Pitelin kivistävää päätäni ja vetäisin sitten märät hiukseni poninhännälle niskaan. Pyydin viimeiset märät kyyneleet tummien silmieni alta, ja yritin ryhdistäytyä. Takkinikin oli revennyt ja uusien farkkujeni lahkeet olivat märästä loskasta kastuneet. Minun oli kylmä. Kova viima puhalsi armottomasti selkääni talsiessani hiljaisen tallipihan poikki aittaa kohti. Vilkaisin vähän epäillen ympärilleni, ja vetäisin sitten aitan oven auki.

Hevoset kohahtivat pelästyneinä kun kuulivat jonkun tulevan. Niille oli jo jaettu iltaruoat ja valo oli sammutettu. Napsautin kuitenkin valon uudestaan päälle, ja talsin suoraan Taigan karsinalle. Poni seisoi hämmentyneenä ruokakuppinsa luona. Se tuijotti epäuskoisena minua, ja unenpöpperössä tallusti sitten karsinan ovelle. Pystyin hyvin ymmärtämään ponin hämmennyksen. Minäkin olisin vähän huolestunut ja hämilläni, jos iltahämärässä oveni taakse olisi ilmestynyt ryvettyneen ja hyvin kärsineen näköinen olento, joka muistutti lähinnä auton alle jäänyttä piisamia. Huokaisten vetäisin karsinan oven auki ja astelin Taigan luokse. Poni nuuhki uteliaana minua, ja hörisi sitten tuttavallisesti - joskin yhä vähän hämmentyneesti.

Rapsuteltuani pörröistä ja likaista hoidokkiani hetken, huomasin tallin kattolampun välkkyvän uhkaavasti. Se välkähti vielä pari kertaa, ja sammui sitten kokonaan. Huokaisin taas syvään. Tänään ei ollut minun päiväni. Tänään oli juuri sellainen päivä jolloin kaikki meni huonosti. Jolloin mikään ei onnistunut. Ei kerta kaikkiaan mikään. En olisi ihmetellyt vaikka maa olisi räsähtänyt rikki jalkojeni alta tai salama olisi iskenyt minuun. Tänään ei vain ollut minun päiväni.

Taiga siristeli hetken silmiään valon sammuttua, ja kääntyi sitten kysyvästi minua kohti. Huultani purren astelin Taigan viereen, ja kiedoin käteni ponin kaulan ympärille. Tunsin ponin pehmeän ja ihanan turvallista lämpöä huokuvan karvan poskeani vasten. Puristin silmäni kiinni, ja nieleskelin karvaat kyyneleet. Oli rauhoittavaa saada purkaa paha olo pois. Oli ihanaa vain seistä Taigaan nojaten pimeässä tallissa ja antaa kaiken mieltä painavan valua ulos kyyneleinä. Painauduin tiukasti Taigaa vasten ja mumisin hiljaa sen harjaan; - Mä olen onnekas kun mulla on sut Taigaseni.

wear&taiga

273 hm

itsellä tänään todella huono päivä ja siitä idea tälläiseen vähän outoon tarinaan (;

[wear]

16.03.09 maanantai - Sottapyttyjä ja jälleennäkemisiä

Voi herranjestas kun viime vierailustani oli vierähtänyt aikaa! Talsin jännittyneenä hiakktietä kohti Seppelettä. Kevät oli jo aika pitkällä, lunta näkyi maassa enää pieninä laikkuina ja tien reunaa koristivat leveät vesilammikot. Kaikkialla oli märkää ja kuraista. Kevät oli siis selvästikkin tuloillaan.
Hymyillen katselin mutkan takaa ilmestyvää punaista tallirakennusta kohti. Vanha, navetan omainen rakennus huokui lämpöä ja näytti toivottavan jokaisen tervetulleeksi. Näin kuraisella ja muutenkin maiseman näyttäessä lähinnä harmaanruskealta, tallin ikkunoista vilkkui iloinen valo. Ripeytin askeleitani, ja kiirehdittyäni tallipihan poikki, riuhtaisin yhdellä nopealla liikkeellä aitan oven auki.

Aitassa oli hämärää, ja minä sain hetken hapuilla valokatkaisijaa. Napsautettuani valot päälle vilkaisin ympärilleni. Aitassa oli todella sotkuista. Tavaroita lojui ympäri lattiaa, turvetta oli jokapuolella ja heiniä lojui isoina kasoina karsinoiden ovien läheisyydessä. Otsani meni mietteliäille rypyille. Mikä hurrikaani täällä oli iskenyt? Kohautin kuitenkin olkiani, juuri nyt en jaksanut välittää sotkusta. Astelin harjapakkien ja myttynä maassa makaavien pinteleiden ja loimien ylitse aitan toiseen päätyyn, jossa Taigan karsina sijaitsi. Poni seisoi ovella uteliaana. Se kurkotteli päätään käytävän puolella, ja vilkuili minua tummilla silmillään. - Hei muru, tokaisin tammalle virnistäen. Vasta sitten se hirnahti minulle iloisesti, ja ryhtyi tuuppimaan olkaani. "Missä sitä oikeen ollaan oltu?" tamma näytti kysyvän. Sen silmät tutkailivat minua arvioiden. - Älä huoli pallero, kyllä mä sulle herkun muistin tuoda, virkoin naurahtaen, ja kaivoin taskustani Taigalle sokeripalan. Tamma ahmaisi sen nopeasti, ja työnsi sitten tyytyväisenä päänsä syliini. Rapsuttelin ponin pehmoista päätä rauhallisesti. Oli ihanaa nähdä Taiga pitkästä aikaa.

Harjailin Taigaa ainakin reilun tunnin. Loppuvaiheessa poni melkein jo nukkui seisaaltaan, päällään minuun nojaten. Nautin ponin rauhoittavasta seurasta kaikin siemauksin. Vedin itseeni sen tuttua tuoksua, painoin mieleeni sen suloisen olemuksen, ja varovasti sormillani sivelin sen pehmoista kaulaa. Taiga tuntui niin hauraalta ja hajoavaiselta etten uskaltanut liikahtaakkaan. Seisoin siinä paikoillani, ja painoin lopulta pääni vasten tamman otsaa.
Illan jo alkaessa hämärtyä aloin viimein tekemään lähtöä. Taiga kiehnäsi yhä hellyydenkipeänä kyljessäni. Se olisi halunnut vielä lisää rapsutuksia ja haleja. - Sori pikkuinen mutta mun on tosiaan ihan pakko lähteä, kuiskasin, ja nopeasti pujahdin ulos tamman karsinasta. Sulkiessani karsinan ovea Jossu asteli sisälle aittaan. Tytön hymy leveni entisestään tämän huomattua minut. - Wertsukka! Moii! Missä sä olet oikein ollut? Tyttö ryhtyi samantien tenttaamaan, ja olkiani kohauttaen ohitin Jossun kysymyksen. - Mitäs uutta tänne kuuluu? Täällä aitassa on ainakin riehunut jonkinlainen pyörremyrsky, niin sotkuista tääl on! Tuhahdin, ja Jossu vilkaisi virnistellen ympärilleen. - Ei täällä toki mikään pyörremyrsky ole käynyt, minä, Fiia, ja Alina vaan ollaan eletty täällä viimeiset kaksi viikkoa ilman sua, eli täällä ei olla taidettu siivota kertaakaan, Jossu virkkoi tirskuen. Minä huokaisin syvään, mutten voinut peittää hymyäni. - Voi teitä pieniä sottapyttyjä, tuhahdin, ja tartuin sitten luutaan. - Eiköhän ruveta siivoamaan sitten!

wear&taigamurunen<3

274 hm

[wear]

21.03.09 lauantai - ei niin tavallinen kevätpäivä

Taiga laukkasi. Se laukkasi lujaa. Liian lujaa. Sen jalat kumisivat lumiseen maahan tasaiseen tahtiin. Kylmä viima puhalsi tuskaisena kasvoilleni. Korvia nipristeli. Puristin silmäni tiukasti kiinni, ja takerruin sormenpäilläni Taigan harjaan. Avasin kohta taas silmäni ja siristelin eteenpäin. Puut vilahtivat ohitse nopeasti, en edes erottanut niitä toisistaan. Ne sulautuivat yhdeksi. Pian puut kuitenkin hävisivät. Tilalle tuli laaja aukio, pelto. Nyt näin selvästi eteemme, ja annoin Taigan mennä. Annoin sen mennä vaikka olisi pitänyt hiljentää. Olisi pitänyt hidastaa tätä vaarallisen nopeaa etenemistämme. Olisi pitänyt varoa ja olla huolellinen. Sitä minulta oletettiin. Harkitsevaisuutta.

Kun Taiga sitten hyppäsi pellon laidalla sijaitsevan kapean puron yli, kompastui, ja oli vähällä kaatua, tajusin hidastaa. Vedin ohjista jopa tarpeettoman kovaa, ja Taiga siirtyi nopeasti käyntiin. Se puuskutti. En yhtään ihmetellyt. Olimme lasketelleet reilun kilometrin täyttä kiitoa pitkin vanhaa kärrytietä. Pysäytin ponin ja hyppäsin alas. Otsa kurtussa tutkin tamman jalat. Ei naarmuja tai ruhjeita, onneksi. Tiesin tehneeni väärin vaatiessani Taigalta sellaista vauhtia. Ja vielä liukkaalla hiekkatiellä, joka oli täynnä petollisia kuoppia ja pillo-ojituksia. Olin varmasti tulossa hulluksi. Syyllisyys puristi sydäntäni ja en meinannut saada hetkeen hengitetyksi. Olin onnellinen ettei tällä kertaa ollut käynyt mitään. Se oli tosin oikeasti vain hyvää lykkyä ettei Taigalta katkennut jalkoja. Silitin mietteliäänä tamman hionnutta kaulaa. Hautasin hetkeksi kasvoni ponin paksuun harjaan.

Hetken hengähdettyäni ryhdistäydyin. Kaikki oli kunnossa. Taiga oli kunnossa. Se oli selvännyt pelkällä säikähdyksellä. Onneksi. Taputin taas ohimennen ponin kaulaa, ja löysäsin sen satulavyötä muutamalla reiällä. Nyt en enää kiipeäisi sen kyytiin, vaan palaisimme käymäjalkaa tallille. Liikunta ei ollut minullekkaan pahitteeksi, ja Taiga piti saada jäähdyteltyä kunnolla. Poni käveli nyt rauhallisena vierelläni. Ohjat roikkuivat löysästi sen kaulalla, eikä minun tarvinnut pidellä ponista kiinni, se käveli joka tapauksessa aivan vierelläni. Tunsin ponin kutittavat turpakarvat ja kuuman hengityksen käsivarrellani. Hymyilin vilkaistessani sivulleni Taigaan. Poni tiiraili läheistä metsää uteliaana, ja tiesin että se oli tyytyväinen. Se olisi ollut minuun tyytyväinen vaikka olisin hakannut sitä raipalla ja potkinut kannuksilla silmään. Se luotti minuun liikaa. En olisi ansainnut tamman luottamusta. Olin luonteeltani liian ailahteleva ja epävakaa. Tunsin taas piston sydämmessäni.

Kävelimme hidastellen tallipihan poikki kohti aittaa. Aurinko oli viimein näyttäytynyt pilvien takaa ja ilmassa väreili kevään tuoksut. Käänsin kasvoni suoraan aurinkoa kohti, ja imin itseeni sen lämpöä. Viimein tulisi kevät.

wear&taiga

275 hm