Taigan Hoitokirja

[anthon]

24.12.2012 Maanantai ~ Aattoratsastus

Venyttelen lihaksiani ja valmistaudun nenän kipristelyyn astuessani ulos aitasta Taiga perässäni. Ylläni on pitkähijainen, huppari ja toppatakki, kahdet kalsarit ja topparatsastushousut ja pipo kypärän alla, sekä musta kaulahuivi. Myös topparatsastushanskat ja talviratsastuskengät olivat ylläni, kuten myös kahdet villasukat päällekkäin. Ilma ei tunnu niin kylmältä, joka saattaa johtua suuresta vaatekerroksesta. Kypäräni päällä on iso tonttulakki. Olen kiinnittänyt Taigan suitsiin myös poron sarvet ja punainen ratsastusloimi on myös tamman yllä.

Nousen Annen pyynnöstä Taigan selkään ja säädän jalustimet sopivan mittaisiksi. Aattoratsastuksessa näyttää olevan lähes kaikki hoitajat ja y-omistajat. Kiristän vielä satulavyön sopivaksi, enkä välitä ponin pienestä steppailusta.

- Taitaa Taigalla olla virtaa näin kovassa pakkasessa, Miira sanahtaa ponnistellen Myntin selkään, joka liikkuu edestakaisin.
- Jep ja sulla näyttää olevan hieman ongelmia? kysyn virnuilen ja naurahdan pienesti.
- No ehheh… Miira vastaa ja naurahtaa myös itsekin.
- Nouset vaan suoraan sinne selkään, ei se mittään tee, selitän toiselle ja kävelen samalla Taigan kanssa, jotta se ei hirveästi steppailemaan rupea.
- Ei se mitään tee… Tyttö mutisee ja nousee selkään reippaasti. Hieman nolostuneena hän rupeaa säätämään jalustimia. Minä naurahdan ja sanon:
- Niiiii, kuka tiesi, hä? Saan pienen naurupyrähdyksen. Lähden kävelemään Taigan kanssa jonon perään Miira Myntin kanssa perässä tulien.

Lumi narskuu hevosten kavioiden alla ja kaikki on paljon virkeämmällä tuulella kovasta pakkasesta johtuen. Niin ratsastajat, kuin ratsutkin. Nostamme pienen ravin ja pari hevosta siirtyy laukalle, mutta suurpiirtein hevoset pysyvät käsissä. Taiga on kuuliainen minua kohtaan, eikä yritä rynniä, vaikka vauhti kiihtyykin välillä. Pidän välimatkan edessä olevaan Humuun.
Siirrämme käyntiin ja katselemme luontoa. Ympäristö on kaunis, kun jokainen asia on lumenpeitossa ja koko paikka on valkoinen. Pari ohikulkijaa katsoo meitä huvittuneena, kun tonttulakkipäiset ratsastajat ja pari porosarvista hevosta kävelee iloisesti naureskellen, jutellen ja laulaen joululauluja. Taputan Taigan kaulaa.

- Miten olisi Petteri Punakuono? joku kysäisee jonosta. Muut innostuvat ajatuksesta ja kohta kaikki ovat laulussa mukana. Laulan kuuluvasti omalla (haha) upealla lauluäänelläni.
- Petteri Punakuono, oli poro nimeltäääään. Loiste ei ollut huono, petterimme nenänpää… iloinen tunnelma valaitsi koko porukan. Nenääni kipristeli hieman kylmästä pakkasesta.

Tämän vuotinen aattoratsastus ei ollut niin pitkä, koska oli kylmä. Se ei kuitenkaan tunnelmaa haitannut ja koko porukka oli hyvillä mielin tallipihaan saapuessaan. Nousen hitaasti alas selästä, jotta jalkani eivät tärähtäisi maahan. Kokemuksesta tiedän, että se ei tunnu kovinkaan mukavalta.

~ Anthon & Taiga


37hm

[anthon]

4.1.2012 ~ Uusi vuosi

Valkoinen lumikinos narskuu jalkojeni alla, kun kävelen pientä polkua pitkin bussipysäkkiä kohden. Eilinen suuri lämpötilan muutos ja yöllisen pakastumisen jäljiltä lumipenkat olivat jäätyneet pehmeistä koviksi ja kuoppia oli joka puolella, joka teki kävelemisestä hankalaa.
Heilautan keltaiselle vanhalle bussin rämälle kättäni ja se kaartaa tien sivuun. Noustessani autoon lämpö kiertää koko ruumiini läpi ja saa minut hymyilemään. Ulkona ilma ei ole kylmä, mutta viileä. Pakkasta on arvioilta noin kolmen-kuuden asteen välillä.

Nousen lämpöisestä bussista. Vedän keuhkoni täyteen raikasta ulkoilmaa ja astun askel kerrallani kohti Seppelettä. Suuntaan suoraan kohti portaita omalle kaapilleni. Otan sieltä omat tallihousut ja – takin, sekä kengät ja hanskat. Kävelen oleskeluhuoneeseen, jossa ei tällä hetkellä ole ketään. Taiga menee kolme tuntia putkeen, joista taluttaa täytyy kaksi.

~ Aika hyppy sen kolme tuntia tuntien jälkeen ~

Nostan Taigalta satulan sen selästä pois ja otan suitsetkin tamman päästä. Kello näyttää kymmenen yli seitsemän. Lasken Taigan varusteet siihen karsinan ulkopuolelle ja otan harjan käteeni. Rupean harjailemaan ponia rauhassa.

- Ootko sä vähän sulo? sanon naurahtaen, kun Taiga hamuilee taskujani. Taiga heilauttaa päätään parikertaa ja puhun vääristäen omaa ääntäni, kuin puhuisin Taigana:
- En, mä olen Taiga, en mikään Sulo, naurahdan sitten miettien, mitä tässä oikeen teen. Ääntelen ja ajattelen, kuin olisin Taiga. Taputtelen ja rapsutan tammaa kaulalta.

- Mikäs sun uudenvuoden lupaus oli? kuulen Ilun kysyvän. Katsahdan Pellan hoitajaa, joka on ilmestynyt ovelle poni takanaan.
- Mullla on ehkä maailman paras lupaus. Mun tavote on pysyä siinä. Lupaus oli se, että en ruppee väitteleen kenenkään kaa koko vuonna sillee ilkeesti. Nii ja parannan omia koearvosanoja, selitän tytölle. Hän naurahtaa ja kertoo oman uuden vuoden lupauksensa.
Pussaan tammaa turvalle ja rapsuttelen sen poskea.

~ Anthon & Taiga

38hm

Talvi 1 -merkki ansaittu talvisesta suorituksesta! =)

~Anne

[anthon]

10.1.2013 ~ Tulevaisuudessa robotteja?

- Niijoo… Tai entä jos tulevaisuudessa mikään ei menis rikki? Miira sanoo. Istun oleskeluhuoneen sohvalla ja keskustelen muiden mukana. Kymmenenminuutin ajan olemme jo puhuneet tulevaisuudesta ja maailman liika teolistumisesta. Kohautan toista kulmaani hieman ylöspäin ja mutristan suuni mietteliääseen alaspäin suuntautuvaan asentoon.
- Ei.. Ei se mun mielestä nii mee, ko jos mikkään ei menis rikki, nii kaikki elektroniikka ja muut tavara kaupat menis konkrussiin, koska niitten tavaroita ei ostettas, ko kaikilla ois jo tarvittavat ja ku ne ei rikkois niitä nii ne ei tarvis uusia ja sitte ko ne menee konkurssiin nii ihmiset joutuu erottamaan niitten työntekijät ja sitte ihmiset ei sais ennää rahhaa ko ei oo työpaikkoja ja sitte ei olis ennää rahhaa kenenkään ostaa ruokaa ja kaikki ihmiset lopulta kuolis nälkään. JOTEN kaikesta tehhää tulevaisuudessa heikompaa, jotta ihmiset joutus ostamaan lissää, vastaan muka niin tietäväisenä muiden kuunnellessa vieressä, kuinka selitän innokkaasti ja todella nopeasti puhuen. Pitkä hiljaisuus ja kaikki katsovat minua niin kuin eivät olisi saaneet puheestani selvää ainuttakaan sanaa.
- En saanu mittää selevää, mitä selitit… Catrina myöntää. Pari naurahdusta kuuluu ja myöntäilyä. Virnistän ja vastaan:
- Kyllä te joskus vielä opitte mun kielen…
- Joku kuunnellu ylä-asteen yhteiskuntaopin tunneilla? Odelia toteaa kysyvästi hymyillen.

Hetken väiteltyämme keskenään, tuleeko tavaroista kestävämpiä vai heikompia päädymme yhteisymmärrykseen, että vastausta emme voi tietää etukäteen, kun on niin monta erimielipidettä. Aiheemme vaihtuu toisiin, kuitenkin pysyen yhä tulevaisuudessa. Aukaisen suuni:
- Miettikää, jos vaikka yheksän vuoden päästä olis keksitty joku lääke, joka auttaa ihmisiä ja eläimiä elämään monta vuotta pidempään. Eli ihmisten kuolinikä oliski siinä sadanviienkymmenen paikkeilla ja esim. hevosten keskimääränen kuolinikä kuuenkympin paikkeilla? Sitte kaikki oliski kunnon elektronista.
- Äh, ei tuo o omahollista. Ei yheksässä vuojessa tapahu noin paljoa asiaaa, Inkeri tyrmää ajatukseni.
- No enmä sitä tarkottanukkaa että semmosta on, vaa sanoin että ajatelkaapa jos olis semmosta. Kylmä tiiän, että ei oo, selitän päättäväisesti hienoa juonta, miten ihmiskunnasta tulee katastrofaalinen. Ajatukseni alkavat kulkea päässäni.

”Päivä 1.10.2023 ~ Robottiratsastaja

Kävelen Taigan karsinan luokse. Aittatalli oli uusittu ja sinne oli asennettu automaattinen ruuan jakaja ja karsinoita oli nyt viisi. Kaikki on mustavalkoisen värin peitossa. Karsinoiden ovet, kyltit, kaikki. Aukaisen karsinan oven nappia painamalla. Itse 25-vuotta täyttävä aikuisuuteen pyrkivä mies pystyn vieläkin ratsastamaan Taigalla. Näytän yhä 16-vuotiaalta, joka ei naurata hirveästi. Kaupassa en voi käydä ostamassa mitään k-18 tuotteita ilman, että minulta tivataan henkilöllisyystodistusta jatkuvasti esille. Onneksi saan sen näpsäytettyä helposti rannekkeestani, johon on asenettu tietokone ja kännykkä. Kuva tulee holokrammin rannekkeen ylle.

Tervehdin ponia ja silitän sen turkkia. Punaisesta nappulasta painamalla saan harjakorin eteeni. Valitset pölyharjan, jolla rupean harjaamaan ponia pitkin vedoin, samalla toista puolta harjaileva avustajanainen – robotti semmoinen – soittaa suustaan kesän tunnettuja hittejä. Todella paljon on ehtinyt tapahtua yhdeksässä vuodessa… Ajattelen. Samaa punaista nappia painamalla robotti lähtee viemään harjoja takaisin omalle paikalleen. Kurotan satulan käsivarsilleni karsinan oven päältä ja lasken hienon karvapehmustetun satulan Taigan selkään. Robottiavustaja kiristää tamman vyön, minun silitellessäni sen päätä. Robotti laittaa myös suitset tuolle risteytysponille, joka on vasta 18-vuotinen. Napsautan sormiani ja samassa seisomme kentän keskellä Robotin, Taigan ja itseni kesken. Teleportti on täydellinen keksintö…”

~ Anthon & Taiga

39hm

JATKOA SEURAA… Tein nyt tälläsen vähän erillaisen tarinna. Toivottavasti ymmärrätte jotakin

[anthon]

19.8.2012 ~ RKM – valmennus: esteet

Nousen ponin selkään. Taputan sitä kaulalle ja kiristän satulavyön, sekä säädän jalustimet sopivan mittaisiksi. Taigan ja minun ensimmäiset yhteiset kisat lähestyvät. Kävelen alkukäynnit ja otan ohjat. Siirrän ponin raviin, taivuttelen hyvin ympyröillä ja pidän tamman reippaassa ravissa. Poni hidastaa, joten napautan pohkeillani tamman kylkiin. Siirrämme käyntiin kumpaakin suuntaan ravailtuamme ja annamme hetkeksi pitkät ohjat.

Kerään ohjat tuntumalle ja annan napakat laukka-avut. Taiga nostaa hieman löysästi oikean laukan ja laukkaa hitaasti. Napautan pohkeillani uudestaan, josta tamma siirtyy reippaampaan tahtiin. Anne huomauttaa minulle:
- Anthon, polvia irti satulasta. Anna painon valua kantapäälle ja jousta laukan tahdissa, irrotan polviani hieman ja siirrän kantapäät alemmas joustaen laukan tahdissa. Anne kehuu korjauksesta. Laukkaan myös volteilla ja pääty-ympyröillä. Hetken laukattuamme siirrän tamman käyntiin ja annan sille pidempää ohjaa, jotta se voi venyttää kaulaansa. Taputan ponia kaulalle.

- Seuraavaksi tullaan tämä neljän esteen rata. Jokaista estettä ennen tehdään noin 15m voltti hyvissä ajoin. Hevoset pitää saada kuuntelemaan hyvin ratsastajan apuja, eivätkä ne saa vetelehtiä. Ansqu aloittaa, muut voivat kävellä niin, etteivät tule tielle, Anne kertoo. Kävelen reunoja pitkin ja väistellen, että en tule muiden ratsukoiden tielle. Kun vuoroni tulee kerään ohjat taas tuntumalle ja nostan laukan. Laukka on hieman lässähtävä, joten annan napakat pohkeet uudestaan. Anne neuvoo minua ennen rataa. Haen hyvän rytmin ja siirryn tehtävään. Myötään joka esteellä sopivasti ja Taiga kuuntelee apujani hienosti. Radan tultuamme siirrän ponin ravin kautta käyntiin ja annan sille ohjaa samalla taputtaen kaulalle. Suoritimme radan mallikkaasti.

Kun kaikki olivat tulleet radan, anne kertoo, miten rata muuttuu hieman. Pari estettä lisää ilman voltteja. Anne neuvoo pitämään koko ajan myötälaukan, jotteivat hevoset kaadu jyrkissä mutkissa, jos niitä sattuu tulemaan. Kuitenkin pääasia on tulla hyvällä tiellä. Odottelen taas vuoroani ja vuoroni tullessa nostan rytmikkään laukan. Kolmannen esteen jälkeen joudun nostamaan ravin kautta myötälaukan, kun ei esteen päällä onnistunut nostamaan, sillä en itse johtanut tarpeeksi. Muut laukanvaihdot tapahtuvat mallikkaasti. Sujahdamme radan läpi ja taputan ponia taas kaulalle.

- Hienosti Taiga! sanon ponille ja siirrän jälleen ravin kautta käyntiin antaen ohjaa.
Kaikkien tultua rata läpi lähdemme loppuraveille maastoon Riellan ja Lailan johdolla. Kehun tammaa hyvän tunnin johdosta ja olen itse tyytyväinen suoritukseemme. Nyt vain pitää katsoa miten kisat menee.

~ Anthon & Taiga


40hm

[anthon]

10.1.2013 ~ Tulevaisuudessa robotteja?

Jatkoa ykkösosaan

Ajatukseni keskeytyvät, kun Miira möläyttää jotain. Sohvalla istuessani hautaudun viltin uumeniin ja kun juttelemme hetken niitä näitä, niin huomaan ajatukseni taas harjaantuneen tulevaisuuden maailmaan. Tulevaisuuden maailman minun näkökulmastani ei ollut kovinkaan valoisa, tai no oli se, mutta en itse siitä pitänyt yhtään.

”10.1.2020 ~ Robottiratsastaja

Hypähdän Taigan selkään. Se kävelee reippaasti ja on kuin täysiverinen. Taiga ei ollut enää ponimainen ihana itsensä, vaan automaatti. Teki kaiken mitä käskettiin. Oikeastaan Taigalla ei ollut edes sielua. Poni on robotti. Minäkin olen robotti.

Nostan laukan lumisella kentällä. Ponia ei tarvinnut verrytellä. Nyt voi tehdä mitä haluaa. Taiga hyppää reippaasti 110cm radan ja 130cm yksittäisenä, korkeus ei tuota ponille ongelmaa. Ainut ongelma on talvi ja talvien kylmyys. Kylmyys saa välillä mekanismin temppuilemaan, josta johtuen saatan lentää ponin selästä, kun se yhtäkkiä siirtyy pukkilaukkaan. ”

Tulevaisuus on kamala. Onneksi päähän pistoni eivät ole mahdollisia. Ajatukseni saattavat olla mahdollisia ehkä monen sadan vuoden päästä, mutta ei todellakaan yhdeksän vuoden päästä. Haukottelen pienesti ja katson ympärillä olevia ihmisiä. Rupean nojaamaan Miiraan ja tämä kivahtaa jotain.

- No heii, elä kehtaa. Mua väsyttää, mumisen ja vedän kaksarihymiön tytölle. Porukka nauraa ja Miira pyöräyttää silmiään virnuillen.
- Senkin pojan kolppi. Eikö sun ois aika mennä kattoo sitä Taiga ponia? Sillä loppuu kohta tunti, Pipsa naurahtaa Miiran vierestä. Nousen hitaasti ja muka niin vaivalloisesti ylös parahtaen. Raahaudun ovelle ja otan naulakosta takkini, jonka puen ylle. Hihasta tipahtaa pipo ja hansikkaat, jotka laitan myös päälleni. Näytän porukalle leikkimielisesti kieltä lähtiessäni.

Astun tamman karsinaan ja tämä nostaa päänsä heinäkasasta hetkeksi tervehtien minua korvien heilautuksella. Silitän tamman kaulaa ja käteni uppoaa sen paksuun talvikarvaan, joka pitää tamman lämpimänä koko kylmän ja hytisevän talven.
- Voi sua, onneks sä et oo mikään robotti ja täysautomaatti. Pidän susta just tollasena…

~ Anthon & Taiga

41hm

[anthon]

18.1.2013 Perjantai ~ Pakkaspäivän siivoushetki

Auringonvalo valaisee päivän kirkkaasti. Pieni pakkanen puree poskiani ja saa ne hehkumaan punaisina. Kaulaliina kostuu suun kohdalta, koska kostea ilma puhaltaa siihen jatkuvasti hengittäessäni suun lautta. Kävelen tallipihaa pitkin kohti Taigan karsinaa samalla työntäen kottikärryjä. Olin lupautunut auttamaan Jaakkoa siivoamaan Taigan karsinan sillä välin, kun poni on itse viimeisellä tunnilla. Kaksi ensimmäistä tuntia olin taluttanut, sillä oli alkeis- ja jatkotunti. Kottikärryt nitisevät hieman kuoppaisen maan päällä renkaan osuessa möykkyihin. Tallipiha näyttää kauniilta valkoisten puiden ja rakennuksien rinnalla, varsinkin auringon heijastaessa maahan ja saaden lumihangen kimmeltämään. Tervehdin ohikäveleviä ratsastajia ja muutamaa hoitajaa.

Tallilla on rauhaisaa. Pariin päivään en ole päässyt hoitamaan ponia, sillä on ollut muita menoja. Tänään onneksi pääsin tallille pitkästä aikaa. Haukottelen pienesti, sillä koulupäivä on ollut raskas tapansa mukaan. Läksyjä tuli vinopino ja lukiossa ollessani ne joutuu oikeasti tekemään, jotta pysyy mukana. Siirrän kottikärryt Taigan karsinan eteen ja otan talikon käteeni. Aloitan nurkista ottaen näkyvät kikkareet ensin pois. Onnekseni Taiga on siisti, eikä sotke karsinaa totaalisesti, niin kuin useat hevoset. Vajaassa kahdessakymmenessä minuutissa saan karsinan siivottua huolellisesti ja haettua uutta turvetta tilalle.

Tyhjennettyäni kottikärryt lähden kävelemään maneesia päin. Lumi narskuu jalkojeni alla ja kirpeä pakkanen saa minut hymyilevään hyvän päivän johdosta. Väsymykseni on laantunut ja olen nyt pirteämpi. Linnut lentävät Seppeleen pihan yllä ja laulelevat omia laulujaan. Aukaisen maneesin oven huudettuani ensin – ovi aukeaa -, jotta ratsastajat tietävät asiasta, eikä satu yllätyksiä. Tunti on puolessa välissä ja ratsukot laukkaavat vuorotellen. Lähden kävelemään takaisin talliin päin. Puolessa tunnissa ehdin hyvin putsata tamman harjat kaikesta siitä karvasta mitä on lähtenyt. Otan harjaämpärini ja istun satulahuoneen lattialle nojailemaan seinää vasten. Rupean puhdistelemaan harjoja yksi kerrallaan apuna käyttäen kampaa ja kaviokoukkua. Harjat puhdistettuani laitan harjapakin takaisin omalle paikalle ja lähden maneesiin. Ratsukot loppuravailevat, joten jään katsomoon odottamaan tunnin loppumista.

~ Anthon & Taiga

42hm

[anthon]

20.1.2013 Sunnuntai ~ Uusia tuulia Seppeleessä

Viidentoista asteen pakkanen kipristelee poskiani, kun kävelen tallia kohden hyvin menneen ratsastuksen jälkeen tallia kohden Taiga perässäni. Perjantaina olin ehtinyt käydä tallilla, mutta lauantai oli mennyt kaverin synttäreitä viettäessä. Karsinaan päästyäni puran ponilta varusteet ja heitän sen päälle fleeceloimen kuivattamaan rankan tunnin jäljeltä ja ettei poni ihan paleltuisi. Hyvin sain ponin alleni ja kulkemaan reippaasti eteenpäin. Pariin kertaan tamma myötäsi kaulastakin mukavasti ja sai takajalatkin liikkumaan rullaavasti.

Pussaan ponia turvalle ja tämä alkaa syömään päiväheiniään, jotka oli jaettu hevosille, jotka eivät olleet tarhassa. Suljen karsinan oven ja lähden kävelemään kohti tallihuonetta. Tuleva lämpö ja iloinen puheensorina taukotuvassa sai minut hymyilemään ja lisäsin tahtiani sinne. Kävelen portaat reippaasti ylös ja astun sisälle lämpöiseen huoneeseen. Täällä en sitten ollutkaan pariin päivään käynyt. Tervehdin huoneessa olijoita hymyillen. Nakkaan ulkovaatteeni naulakkoon ja änkeän pehmeälle sohvalle ottaen termospullon laukustani. Lämmin kaakaon tuoksu valuu ympäri huonetta saaden muut hamuamaan kaakaotani.

- Oikeesti, olis ihan huippua hoitaa Durandalia! Inkeri hymyilee leveästi.
- Mua kiinostaa enemmän toi.. Mikä sen koko nimi on.. Nii tää Deathbringer! Britta sanoo hymyillen.
- Varsat on aina sulosia, mutta itellä ei pää kestäis välttämättä hoitaa toista varsaa. Gitta olis ihan sulonen tapaus. Akku sanoo nauraen.
DuraDeathGitta hääää? Ilmaisen tietämättömyyteni hienosti.
- Nii siis Durandali ja Deathbringer on Bladen kaksosvarsat. Aivan ylisöpöjä, Miira kertoo.
- Nii ja Gitta on uus tunturatsu. Tuli Tiian tilalle, Pipsa sanoo.
- Mihi Tiia on menny? kysyn. Tämmöistä en ollut edes tiennyt, vaikka perjantaina olin täällä.
- Se jouduttiin lopettaan… Ilu sanoo haikeana, olihan hän sitä hoitanut aikaisemmin.
- Aa, okei.. sanon hiljaa. Mitä muutakaan olisin tähän voinut sanoa.

Onneksi Taiga tulee vielä pysymään tallilla, toivottavasti ainakin. Paremmat mahdollisuudet on kun se on ykistyinen ja vielä aika nuori hevonen. Minkäköhän näköisiä ne uudet hevoset sitten on. Nousen ja puen vaatteet päälleni. Sanon muille meneväni katsomaan uusia hevosia. Kävelen alas tallin puolelle, jossa on heti paljon viileämpää, kuin lämpimässä tallihuoneessa. Talvi. Talvella on aina kylmä, eikä sille mitään voi. Askeleeni ulottuvat ensin varsakarsinalle, jossa Blade seisoo. Katson karsinan yli ja näin jotain ehkä maailman suloisinta. Kaksi pientä varsaa nukkuvat kummatkin köllöllään maassa. Toinen suurempi kokoinen ori Deathbringer ja toinen tamma, pienempi ja heiveröisempi Durandali. Suloisia on kyllä. Matkani jatkuu siitä Tiian vanhalle karsinalle, jossa seisoo tämä Gitta. Ihan hyvän näköinen tamma siinäkin karsinassa.

Kauaa en jaksa Gittaa tuijotella, joten lähden kävelemään Taigan luokse jutustelemaan sille niitä näitä ja silittelemään ponia.

~ Anthon & Taiga

43hm

[wear]

Ponin paksu talvikarva on pörhöllä pakkasesta. Taigaa ei tosin muuten näyttänyt kylmyys niinkään häiritsevän, itse tutisin ja tärisin kuin pieni haavanlehti tuulessa pakkasen iskiessä luihin ja ytimiin. Oli todella kylmä talvipäivä ja totta puhuakseni tekisin mitä tahansa muuta kun istuisin nyt umpijäässä energiaa pursuavan ponini selässä. Oma sänky olisi niiiiin paljon houkuttelevampi. Mutta tätä se hevosenomistajan elämä on, mietin itsekseni ja hammasta purren yritin keskittyä taas johonkin muuhun.

Päivä oli vaihtumassa illaksi. Taiga taapersi tuttuakin tutumpaa maastopolkua innokkaana. Tamma nautti lumesta. Sen hengitys höyrysi pakkasessa ja polun levetessä siirsin Taigan viimein raville. Pärskähtäen poni lähti kiihdyttämään tahtia. Lunta oli polulla muutamia kymmeniä senttejä, ja piskuinen ponini sai ihan tosissaan harppoa eteenpäin jottei juuttuisi lumeen. Tässä pakkasessa oli fiksuinta ratsastaa ilman satulaa, jos mieli pysyä edes vähän lämpimänä itsekkin. Olin vielä heittänyt viltin Taigan selkään itseäni vartem ja kietonut sitä hieman jalkojeni ympärille. Silti alkoi reisistä ja varpaista pistelemään inhottavasti viiman osuessa niihin. Kasvojani en enää edes tuntenut, pakkanen oli hurjan pistävä.

Taiga ravasi reippaasti puolenkilometrin lenkin, jonka jälkeen pidättelin tamman taas käynnille ja lähdimme tarpomaan oikoreittiä metsän poikki takaisin tallille. Taigalla oli yhä menohaluja ja tamma heilutteli ja viskoi päätään protestiksi kun hidastin käyntiin. Tänään ei kuitenkaan mentäisi pellolle päästelemään höyryjä, muuten siltä reissulta ei palaisi kuin jäätynyt patsas Taigan selässä. En halunnut uhrata itseäni pakkaselle, joten Taiga saisi tänään vähän lyhyemmän treenin. Huomenna se pääsis taas liikkumaan sitten kunnolla. Taiga juoksi aika paljon tunteja nykyään, kun itse olin kiireinen ylioppilaskirjoitusten ja töiden takia. Onneksi minulla oli kuitenkin Anthon, joka tuli yllättävän hyvin toimeen ponini kanssa ja piti siitä hyvää huolta. Toisaalta, kukapa ei voisi olla tulematta toimeen ja ihastumatta tälläiseen suloisuuteen, huomasin ajattelevani ja silittelin Taigan kaulaa. Harvat olivat niin onnellisia että saivat tälläisen poninpulleroisen kanssa viettää aikaa! Taiga vastasi hellittelyihini ja lepertelyihini syvällä huokauksella. Poni tyytyi viimein kävelemään rauhallisesti ja hötkyilemättä.

Tallipihaan päästyämme oli jo hyvin pimeää. Aurinko oli laskenut aikoja sitten ja enää valaisivat suuret lyhtypylväät tallipihassa ja tiellä. Pysäytin Taigan aitan eteen, hyppäsin alas sen selästä ja talutin tamman sisälle. Se tuuppi minua tyytyväisenä käsivarteen ja yritti rapsuttaa kutiavaa silmäkulmaansa olkaani.
Nopeasti riisuin tammalta suitset ja heitin talliloimen sille päälle. Vielä pikaiset pusut ponin turvalle ja iltaheinät eteen.
Hetken seurasin Taigan ruokailua karsinan puolioven yli. Vaikka olin lähes jäätymispisteessä varpaista nenänpäähän, olin tyytyväinen että olin tänään raahautunut tallille. Oli Taiga tälläisenkin syväjään arvoinen ! Pian herätin itseni haaveilusta ja lähdin sipsuttamaan parkipaikalle. Äkkiä autoon ja lämmittimet täysille! Kotona odotti vielä muutama essee huomiselle....


-wear


Talvi 1 -merkki ansaittu talvisesta suorituksesta! =)

~Anne

[anthon]

26.1.2013 ~ Tammimaasto

Kiristän reippaan oloisen Taigan satulavyön kiinni. Säädän jalustimet sopivan mittaisiksi ja taputan tammaa kaulalle. Ilma on lämmin – verrattuna viimepäiviin, kaunis ja raikas. Täydellinen maastokeli. Taivas on täysin sininen ilman pilven pilveä, lumi kiiltelee kauniisti ja saa maaston näyttämään taivaalliselta.

Kun saamme jonon koottua, lähdemme kävelemään kohti Liekkijärveä kapeaa metsäpolkua pitkin. Salma ja Bonnie kävelevät edelläni. Takana ratsastaa Miira Eelalla. Edessä ja takana hupsut hevoset, mutta Taiga ei onneksi niistä ottanut mallia, vaan käveli reippaasti, mutta hallitusti eteenpäin.

Saavuttuamme isommalle tielle, nostamme ravin. Taiga ravaa korvat hörössä innokkaasti eteenpäin. Pidän kuitenkin hyvän välimatkan edessä menevään Bonnieen, sillä ei tiedä mitä tapahtuu missäkin vaiheessa. Takana ja edessä kuuluu ärähdyksiä, kun hevoset pelleilevät. Hypekin käy pariin otteeseen Britan kanssa uimassa ojassa, kun takana tuleva Eela säpsyy lähes jokaista pensaikkoa.

Siirrämme käyntiin, jottei synny enempää kaaosta. Taputan pirteää ponia kaulalle ja hymyilen. Kävelemme Liekkejärven rantaa kohden. Huomaan heti, kun Taiga aistii meidän menevät rannalle. Tämä höristää korviaan ja siirtyy reippaampaan askeleeseen, mutta ei yritä lähteä käsistä. Rannalle päästyämme pysähdymme hetkeksi, kun Anne jakaa meidät kolmen ratsukon ryhmiin. Taiga steppaa hieman allani ja on todella innokkaana. Samaan ryhmään pääsin Salman ja Inkun kanssa. Siirikin näyttää olevan innoissaan, Bonnieta unohtamatta.

Anne ohjastaa meitä, jonka jälkeen valtaamme suuren osan itsellemme. Siinä meillä on helppo tehdä siirtymisiä, eikä haittaa vaikkei hevoset heti pysähdykkään.
- Jos nostetaan eka raville ja katsotaan sitten miten menee? Inkku kysyy pitäen Siiriä käsissä. Salma nyökkää nauraen ja pitäen hienosti Bonskun käsissä. Taigakin tuntuu olevan paljon reippaampi nyt jäällä. Annan pohkeet raviin. Taiga tulkitsee pohkeeni hieman liian kovaa ja nostaa innokkaana laukan. Laukan nostaa Taigan perässä myös Bonsku ja Siiri. Siinä me kolme laukkaamme, vaikka tarkoitus oli aluksi vain ravata. Pidättelen tammaa allani. Hetken päästä Taiga siirtää reipas tahtiseen raviin. Inkku ja Salma saavat omat ratsunsa myös raviin.

Hetken ravailtuamme päätämme nostaa nyt laukat ja antaa ponien laukata kunnolla, kun kerran virtaa niillä on, kuitenkin pitäen ne käsissä. Valmistelen laukat, annan hieman ohjaa ja annan laukka-avut. Taiga ei hetkeäkään epäröi, vaan lähtee laukkaamaan korvat hörössä, kuitenkin mennen sinne minne pyydän. Nousen kevyeeseen istuntaan ja annan ponille vähän vielä ohjaa. Taiga venyttää kaulaansa ja askeliaan kunnolla.

Vielä tehden siirtymisiä ravista käyntiin Anne kokoaa meidät takaisin jonoon. Lähdemme ravaten kohti Seppelettä. Nyt hevoset ovat rauhallisempia, kun ovat saaneet purkaa liikaenergiaansa jäällä. Taiga pärskähtää allani ja ravaa tyytyväisen oloisena eteenpäin.

~ Anthon & Taiga

44hm

[anthon]

31.1.2013 Torstai ~ Uhm, ihana soomi!

Kävelen pitkin tallin käytävää. Tänään annan Taigalle sen ansaitseman vapaapäivän, eli ei ratsastusta. Britta syleilee tallissa jotain ruskeahiuksista poikaa. Kävelen virnuilen kaksikon ohi ja isken Britalle silmää. Kurtistan silmiäni ja ilmeeni näyttää huvittavalta (thechive.files.wordpress.com/2011/11/male-duckface-man-dude-21.jpg?w=500&h=738) . Britta ei näytä välittävän kiusoitteluistani. Mistäs minä tiedän, ovatko ne vain ystäviä vai kenties jotain aivan muuta. Suuntaan tallista ulos.

Pakkasta on vain pari astetta. Pieniä ja hentoja lumihiutaleita leijailee rauhallisesti taivaalta maahan. Taivas on sininen ja maa valkoinen. Lumi narskuu jalkojeni alla, kun suuntaan tarhoja kohden. Tervehdin matkalla tulevaa Pipsa ja Miiraa.
- Helouuuuu leidit, sanon ja isken Miiralle silmää, sekä hymyilen Pipsalle. Miira katsoo minua oudoksuen, mutta naurahtaa lopulta ja tervehtii. Pipsa tervehtii myös vinkaten Miiralle jotain. Jatkan matkaani ponitarhan luoke, missä tamma seisoo pää heinäkasan suojassa.

Vihellän ponille ja Taiga nostaa päänsä ylös heinistä. Myös Siiri ja Pampula reagoivat vihellykseeni höristäen korviaan. Alitan portin ja kävelen suoraan Taigan luokse. Annan tamman nuuhkia kätösiäni, jonka jälkeen laitan ponin päähän päitset. Pussaan tätä otsalle ja rapsutan harjan tyvestä.
- Heippa pouniseni. Oletpas kaunis tänään. Enmä sua kiusaa – saat vapaapäivän, mutta harjata sut kuitenki pittää, juttelen Taigalle omia ja lähden taluttamaan sitä aittaa kohden.

Pölyharja kädessäni harjaan Taigaa pitkin vedoin. Tamma näyttää selvästi, millon on kyllästynyt seisomiseen, nimittäin poni ottaa ensin pari askelta taaksepäin, jonka jälkeen aloittaa pyörimisen. Kävelen ponin mukana yhä sitä harjaten. En välitä pyörimisestä mitään, vaan jatkan sinnikkäästi harjaamista. Lopulta tamma kyllästyy tähän ja seisoo taas kiltisti paikallaan. Puunattuani ponin oikein kunnolla putsaan sen kaviot ja selvitän jouhet.

- No nyt sä höppänä oot valmis. Saat vielä pariksi tunniksi mennä tarhaan, juttelen Taigalle lähtien taluttamaan sitä takaisin tarhaa päin. Poni kulkee perässäni kiltisti.
- Voi että kun oon saanu maailman parhaan hoitsun, kuule. Oot niin höpö ja ihanuus, että, lässytän toiselle päästäen tämän irti. Yllättäen Taiga kävelee takaisin heinäkasalle ajaen Patronin siitä ensin pois.

Lähden kävelemään oleskeluhuonetta kohden. Tervehdin siellä olioita:
- Rööööbärtti helouuuuu, if you have been looking for women? kysyn iskien samalla silmää. Englanninkieleni ei ollut mitenkään hyvä, mutta selvää siitä sai. Jatkan:
- Miiraaaaaa ja Piiipsaaaa ma sanoin terve! Uhm, ihana soomi ja ihanat soominaiset uhm, esitän parhaani mukaan putouksesta tuttua kilpailijaa. Kumarran Odelialle ja Fiialle, kuin mikäkin muuan hovimestari. Muita tällä hetkellä ei huoneessa ollutkaan.

- Ihana kun nuo ilmat lauhtuivat, Odelia sanoo. Muut nyökyttelevät mukana.
- Näimpä. En olisi jaksanut yhtään enää kolmenkymmenen asteen pakkasia, hrr… Fiia ilmaisee oman mielipiteensä.
Juttelemme niitä näitä ja porukka vaihtuu useaan otteeseen. Mielessäni pohdin, missä olisin, jos en olisi päässyt Taigan hoitajaksi. Kenties kotona, tai liikenteessä muiden kavereiden kanssa? Tallilta olin kuitenkin saanut monta ihanaa ja uutta ystävää, jotka ovat ottaneet minut hyvin vastaan. Vilkaisen Miiraa silmiin ja hymyilen tytölle. Muodostan huulilleni sanan:
- Pöööööö, jonka jälkeen virnistän.

~ Anthon & Taiga

45hm

[anthon]

3.2.2013 Maanantai ~ HeC-B Koulutunti

Kuuntelen tarkasti Annen ohjeita samalla säätäen jalustimia. Tänään siis on aiheena asetus. Aloitamme pitkin ohjin työskentelyn hetken käveltyä. Annan Taigalle pohkeet hieman reippaampaan käyntiin.
- Kumpaakin päätyyn tulee tehdä ympyrät pitkillä ohjilla. Pieni asettava ohjasote sisälle, paino käännöksessä sisemmälle istuinluulle. Huomatkaa, että ulkopohje kääntää hevosta. Hevosen ei tarvitse olla kovin taipunut. Pohkeet huolehtivat uran, jossa hevonen kävelee ympyrällä. Asettava ohjasote on vain pieni, kädellä näytetään hevoselle merkkiä vain hieman, Anne ohjastaa.

Katsomonpuoleiseen päätyyn tullessani pidän pohkeet lähellä hevosta ja asetan ponia hieman sisälle päin. Taiga asettuu hienosti, eikä sille näytä tämä olevan kovin ongelmallinen. Käännän tammaa pohkeitteni avulla ja asetus kertoo myös hieman suuntaa. Suoristan alla olevan ponin ympyrän jälkeen jatkaen uraa pitkin toiseen päätyyn toistaen harjoituksen taas uudestaan.
Pitkillä ohjilla työskentelyn jälkeen kerään ohjat. Anne jakaa meidät kahdelle ympyrälle. Kävelen Taigan kanssa toiseen päätyyn, missä Inkku, Akku ja Ilu jo ovatkin hevostensa kanssa.

Pysähdyn hetkeksi odottaen, että Pella menee hieman kauemmas, jotta välimatkat tasoittuivat. Napautan pohkeillani tamman kylkiin ja tämä nostaa reippaan ravin. Kiitän taputuksella kaulalle. Ravaan ympyrällä reippaaseen tahtiin samalla asettaen ponia taas ympyrän suuntaisesti sisälle päin. Taiga ottaa asetuksen pois, mutta korjaan tilanteen nopeasti. Taputan ponia samalla ravaten. Ilma on aika lauha ja minulla on ihan liikaa vaatetta päällä. Lämmin tulee heti alkuverryttelyissä.

- Anthon ja Kirsikka kärjessä vaihdetaan suuntaa! Anne sanoo. Vaihdamme suunnan ympyräleikkaalla. Suoristan ponia ja käännän sisäohjalla ehkä turhan paljon, nimittäin Anne muistuttaa minua ulkopohkeella kääntämisestä. Korjaan virheeni ja tuen ponin uudelle suunnalle. Tunnen, kuinka Taiga polkee jo hyvin takaa ja on kevyempi ratsastaa. Valmistelen laukan noston vasempaan kierrokseen ja nostan. Taiga nostaa hieman laiskahkon laukan ja huomautan ponia pohkeella, jolloin toinen lisää laukkaa. Taputan. Tuon ulkopohjetta hieman eteen ja painan kantapään alas Annen huomautuksesta. Olen huomannut, että kantapaa valuu ylöspäin monesti.

Siirrän käyntiin ja taputan ponia. Annan pitkät ohjat. Poni pärskähtää allani, ja huomaan, että se on alkanut rentoutumaan allani. Teen päätyyn ympyröitä pitkien ohjien kanssa, pohje ei saa unohtua, vaikka annankin pitkät ohjat. Vaihdamme suuntaa ja kerään ohjat takaisin. Asetan tammaa oikealle ja valmistelen oikean laukan noston. Taiga nostaa oikeaan kierokseen helpommin reippaan laukan heti alkuun. Asetus pysyy hyvin. Taiga on paljon rennompi kuin alkutunnista ja taipuu hieman niskasta.

Laukkatyöstkentelyn jälkeen siirrän ponin raviin ja kevennän. Taputan sitä taas kiitokseksi. Mielestäni kiitokset eivät saisi unohtua ja ne on ihan hyvä antaa myös ratsastuksen ohella, eikä vain tunnin jälkeen. Sehän on vain oma mielipiteeni. Molempiin suuntiin meidän pitää tehdä vielä kolmikaarista kiemura uraa. Taiga taipuu hyvin ja myötää niskasta. Anne kehuu Taigan muotoa ja taipumista, mutta huomauttaa suoristuksista. Seuraavalla sivulla korjaan virheeni ja suoristan ponin paremmin. Korjaan myös paremmin ponin pohkeitteni väliin.

Siirrän käyntiin ja annan pitkät ohjat. Taputan ponia kaulalle ja tämä on jo hikeentynyt ihan samalla lailla kuin minäkin. Kovasti piti työskennellä tällä tunnilla ja Annekin oli hieman ankarampi, mutta se ei minua ainakaan yhtään haitannut. Parempi se tämmöinen tunti on, kuin semmoinen missä ei opi mitään.
- Tänään oli vähän tiukempi meninki, toivottavasti uskallatte tulla taas toisellekin tunnille!
- No tietenkin me uskalletaan! Oli ihan tosi mahtava tunti, kiitos tästä. Opittiin Taigan kanssa parempaan yhteistyöhön, vastaan ja hymyilen.

~ Anthon & Taiga

46hm

[anthon]

6.2.2013 Keskiviikko ~ Noloko ees?

Kuuset ja muut puut väistyvät näkökentältäni ja eteeni avartuu valkoinen unelma – Seppele. Miksi kutsun Seppelettä valkoiseksi unelmaksi? Talvisin koko piha on päivällä kaunis: sininen taivas, valkoinen maa, valkoiset puut. Sen vuoksi valkoinen unelma. Miksi unelma? Seppeleessä lähes joka päivä on mukava. Saa olla rauhassa hoito/oman hevosen parissa karsinassa, jos siltä tuntuu. Saa viettää porukalla hauskaa oleskeluhuoneessa, jos siltä tuntuu. Saa käydä maastoilemassa yksin tai porukalla, jos siltä tuntuu. Unelma tulee Seppeleen mukavuudesta. Tämän vuoksi valkoinen unelma. Kuitenkaan nyt ei ole enään niin valoisa ja kirkas taivas, mutta silti kaunista.

Astelen suoraan talliin ja sen kautta yläkertaan kaapilleni. Nopeasti vaihdan kouluvaatteet tallivaatteiksi. Ulkona on kirpeä pakkanen, muttei kuitenkaan niin kylmä, että tarvitsisi toppahousuja. Oleskeluhuoneesta kuuluu naurua ja iloista puheensorinaa. Kuitenkaan en ole vielä juttutuulella, joten suuntaan takaisin alas suoraan Taigan karsinalle. Poni on jo kerennyt käydä tunnilla, sillä tänään ehdin aika myöhään tallille.

Kun aitan ovi narahtaa auki, Taiga tervehtii minua korvat hörössä katsoen minuun päin. Oikeastaan se ei välttämättä ollut tervehdys, mutta itse ainakin laskin sen siksi, vaikka todellisuudessa Taiga vain katsoi, kuka tulija on.
- Heippa tyttö, tervehdin iloisesti, mutta hiljaisella äänellä. Aitassa ei tällä hetkellä ole muita minun ja Taigan lisäkseni, joten saamme olla ihan rauhassa. Koulussa on ollut pitkä päivä ylimääräisen rehtorin puhuttelun vuoksi. Syynä koulusta lintsaaminen useaan otteeseen – hups.

Haukottelen ja ojennan kättäni karsinan oven yli tammalle. Poni nuuhkaisee kättäni ja minun astuessani sen karsinaan, se pakittaa pari askelta. Käteni kierähtää turvalta sen poskelle. Käsi valuu poskelta kaulalle ja jää siihen silittämään ja rapsuttelemaan kaulasta. Seuraavaksi nostan käteni sään kohdalle ja valutan siitä selkää pitkin samalla jutellen ponille. Taigan sivulla nojaan sitä päin ja hautaan kasvoni sen pehmeään turkkiin kädet selän päällä. Yhtäkkiä poni häviää altani ja minä kaadun naama edellä karsinaan kuivikkeiden päälle. Hetken sekunnin sadasosan mietin, mitä tapahtui, kunnes tajuan, että poni koki tilaisuutensta tulleen ja ryntäsi raollaan olevasta ovesta pois karsinasta. Naama punaisena lähden sitä metsästämään, mutta kaukana poni ei ollut. Aitan ovi oli ollut kiinni, joten Taiga oli astellut vain Humun karsinaan. Otan tamman otsatukasta kiinni ja marisen tälle ääneen:
- Minkä menit tekemään, höppänä. Onneks kukkaan ei ollu näkemässä, olisin kuollu… mumisen ja pyöräytän silmiäni. Päästän tamman takaisin karsinaan ja katson tätä hetken. Se heilauttaa päätään ja oletan sen nauravan minulle. Virnistän ja sanon:
-Okeoke, olisin mäki noin tehny, jos oisin hevone, naurahdan ja lukitsen karsinan oven perässäni, kun jään silittelemään vielä ponia sinne karsinaan.

~ Anthon & Taiga

47hm

[anthon]

11.02.2013 Maanantai ~ Rupattelua, ft. Rööbartti

~ Viikonloppu tallilla oli ollut huippu. Yötä meitä ei tallilla ollut kuin minä, Miira, Linnea ja Britta. Kuitenkin koko viikonloppu oli hurahtanut nopeasti ja mukavaa meillä oli. Vaikka oon ollu Seppeleessä vasta vähän aikaa, niin melkeempä kaikki on ottanut mut tosi hyvin vastaan ja oon ystävystynyt monen kanssa. Viikonloppuna me pyörimme kovien pakkasien vuoksi enimmäkseen sisätiloissa, tallissa ja oleskeluhuoneessa. Ulos emme menneet vasta kuin ”pakon” edessä. Perinteistä pullonpyöritystäkin me oltiin ja mähän se tietenkin jouvuin kohteeksi, yllätys. ~ Muistelen viikonlopun tapahtumia virne naamallani kävellen tallin käytävää pitkin.

- what’s so funny? Robert tulee minua vastaan ja nauraa typerälle ilmeelleni, ajatteli että hulluksi olen tullut kun yksin naureskelen.
- Viikonloppu, vastaan lyhyesti ja ytimekkäästi.
- Aaaa, se oli se ilta. Tuliks juttua Miiran kanssa? Robert kiusoittelee ja nauraa. Vilkuilen ympärilleni nopeasti varmistaen, että kukaan ei ollut kuuloetäisyydellä.
- Noo, kyllähä mä pusun sain poskelle, mutta se kuulu pullonpyöritykseen, selitän toiselle ja nauran. Robert oli ainoa, joka tiesi ihastukseni tyttöä kohtaan.
- Hahaaa, dobe, miks et iskeny kii?
- Hekoheko. Lähen kyllä nyt katteleen tota toista naista tonne karsinan puolelle, selitän ja isken pojalle silmää lähtiessäni Aittaa kohti.

Ilma ei ole järin kylmä verrattuna viikonloppuun, vain vähän yli viisi astetta ja lunta sataa. Taivas on hämärtymässä, mutta päivä on pidentynyt jo parilla tunnilla, verrattuna joulukuuhun. Haukottelen kävelessäni aittaa kohden. Aukaisen oven ja kurkistan sisään. Vielähän se poni on ulkona. Kävelen ponitarhalle ja etsin Taigaa katseellani. Kumarrun aidan ali ja lähden päitset, sekä r-naru kädessäni kohti tarhan päätä, jossa poni näyttää seisovan. Parinmetrin päässä tämä polvistuu ja ottaa makoillakseen, mutta jatkaa siitä piehtaroimaan.

- Vai keksit sä mulle lissää työtä? Nyt oot entistä likasempi, höpö, juttelen tammalle ja naurahdan. Kun poni päättää nousta ylös, kävelen sen luokse ja otan kiinni lähtien takaisin aittaa kohden. Tamman tunti alkaisi kohta ja ratsastaja oli ilmoittanut pääsevänsä vasta tasaksi tallille, joten minun oli puhe poni varustaa. Eihän se toki ongelmaa tuota, koska onhan Taiga niin suloinen tapaus.

Päästän ponin karsinaan ja otan valmiiksi haeutusta harjakorista pölyharjan. Rupean harjaamaan ponia pitkin vedoin ja huomaan tämän nauttivan. Karvaa irtoaa vähän, muttei paljoa, sillä vielä ei ole”karvakausi”. Liat harjattua selvitän Taigan jouhet ja putsaan kaviot. Lopuksi otan korista vielä kumisuan, jolla hieron tammaa. Huomaan sen nauttivan, sillä tämä retkottaa päätään alhaalla ja ponin silmät on painuneet kiinni, mutta kuitenkaan se ei nuku. Hymyilen ja harjaan kunnolla varmasti kutisevat paikat, kuten mahanalustan ja kyljet.

Varttiavaille viisi nostan satulan oven päältä ja lasken sen nätisti tamman selkään. Taiga tajuaa joutuvansa töihin ja rupeaa pyörimään karsinassa. Tästä en välitä, vaan ainoastaan pyörin ponin mukana, kunnes se pysähtyy, jonka johdosta kehun ja taputan. Kiristän vyön ja sitten suitset. Ohjat kaulalle – kuolainten tarjoaminen – soljet kiinni. Taiga on ihana hoidattaessa, vaikka ekoilla kerroilla meillä jotain ongelmia olikin. Pusutan ponia vielä turvalle ja lähden taluttamaan maneesia kohti.




~ Anthon & Taiga

48hm

[anthon]

12.02.2013 Tiistai

Itseäni pari vuotta vanhempi blondi tyttö laskee satulan Taigan selkään. Seisoskelen karsinan ulkopuolella puhdistaen samalla tämän harjoja. Tyttö menee seuraavalla tunnilla ponilla, jatko II tunnilla. Istun tallin seinää vasten katse välillä tarkkailen tyttöä ja ponia. Taiga seisoo kiltisti. En ymmärrä, miksi kaikille muille se on ollut aina niin kiltti ja minulle ensimmäisillä hoitokerroilla uhkaili jotain. Tyttö varustaa ponin näppärästi itse ja kysyy sitten:
- Onko nää varmasti tällä nyt oikein? lasken harjat maahan ja nousen. Kävelen karsinaan, silitän ponia päästä ja tarkistan ensin suitset. Sitten kävelen hieman peremmälle karsinaan ja vilkaisen satulan paikan.
- On oikein hyvin, sanon ja hymyillen. Tyttö hymyilee minulle takaisin ja lähtee taluttamaan ponia maneesia kohden.
Kävelen perässä ulos tallista. Ilma on raikas, pakkasta on noin kahdeksan astetta. Juttelen tytölle kaiken näköistä Taigasta. Kerron, että se on mukava ja sillä on tasaiset askeleet. Tyttö ei ennen ole Taigalla mennyt ja Seppelekkin on tullut tutuksi vasta tällä viikolla, muuton tapahduttua. Maneesissa autan tämän selkään ja säädän jalustimet hyvän mittaisiksi, mitkä tuntuvat tytön mielestä hyviltä. Itse en ole koskaan oppinut katsomaan toisen ratsastajan jalustimia, ovatko ne liian pitkät tai lyhyet. Kiristämme vielä vyön loppuun asti yhdessä.

Lähden maneesista takaisin aittaa kohden. Putsaan harjat loppuun ja vien harjakorin takaisin omalle paikalle ja suuntaan tallia kohden. Sieltä askeleet johtavat portaisiin ja päädyn oman kaappini luokse. Avaan sen ja pengon tavaroita vihdoin löytäen otsalampun ja heijastinliivin. Otan myös paksun hupparin ja kiskaisen sen päälleni laittaen myös takin takaisin päälle.
Heijastinliivin puen myös ylleni. Kypärä ja otsalamppu kädessäni kävelen oleskeluhuoneeseen. Tervehdin siellä olioita ja istahdan hetkeksi sohvalle säätäen samalla otsalamppua kypärään kiinni.

- Oleksä maastoon lähössä? Britta kysyy. Nyökkään ja vastaan:
- Olenha mä. Kun tuo tulee tunnilta nii aattelin käyvvä pienen lenkin tekemässä tunnin päätteeksi. Iha vaa kävelylenkin, Britta nyökkää ja juttelemme hetken niitä näitä, kunnes lähden alas satulahuonetta kohden. Sieltä suuntaan Taigan paikalle ja otan tämän heijastinsuojat ja heijastin ratsastusliivin. Lähden kävelemään maneesia kohti.

Ratsastajat kääntyvät kaartoon ja minä kävelen varusteiden kanssa. Kysyn miten tunti meni ja pyydän tyttöä pitelemään Taigaa hetken, kun laitan etu – ja takajalkoihin suojat, sekä heijastinratsastusloimen. Kiitän pitämisestä ja katson katsomoon, huikkaan Salmaa käymään luonani.

- Ootko mitenkään ihana ja mukava ja paras ja heittäisit tän Taigan satulan sen omalle paikalle? Tai pitäisit sitä kun mä käyn heittään? Käyn ilman satulaa pienen maastolenkin.
- Tietysti voin käyvä laittamassa. Ole hyvä vaan, Salma sanoo ja virnistää ottaen satulan ponin selästä pois ja lähtien kuljettamaan sitä omalle ponin paikalle.

Hypähdän ponin selkään mahalleni ja siitä kiepsautan itseni oikein päin. Napsautan otsalampun päälle, joka on kiinni kypärässäni ja annan pohkeet maneesin ovista ulos.
Ilma on hieman viileä ja värisyttää lihaksiani, mutta ei se nyt kovin kylmä ole. Lamppu valaisee hyvin tien ja Taiga on herkempi, kuin maneesissa. Ympärillä ei kuitenkaan ole niin tuttu ja turvallinen valoisa metsä, vaan pimeä metsä, josta saattaa hypätä milloinkin ja mistäkin suuri mörkö.

Taputan ponia ja kun tämä junttaa paikalleen, annan napakat pohkeet. Metsäpolun jälkeen Taiga rauhoittuu ja kävelee hieman rennommin. Kuunvalo valaisee myös hieman leveämpää metsätietä ja lumi kimmeltää ympärillämme, joten sekin tuo valoa pimeään maastohetkeen.



Anteeks tää mun väritysinnostus.. Tykkään enemmän piirrellä lyijykynällä ja kone ei oo hirvittävän hyvä, kun ei piirtopöytä toimi nii yritän hiiren avulla värittää..

~ Anthon & Taiga

49hm

[anthon]

13.2.2013 Keskiviikko

Katson ponia silmästä silmään ja hymyilen. Nautin sen lempeästä katseesta, joka kohdistuu minuun. Silitän Taigan silkkistä turpaa ja painan pääni sen päätä vasten. Siinä me hetken seisomme rauhassa ilman muuta hälinää. Poni on juuri päässyt tunnilta ja hieman hikinen, muttei paljon. Haukottelen ja pusutan tammaa vielä turvalle. Teatterileikki on juuri tallissa meneillään ja se on hupaisaa, mutta välillä pitää saada hengähtää ja tulla Taigan luokse rupattelemaan.



~ Anthon & Taiga

50hm

Omasta mielestä onnistuin Taigassa hyvin, mutta Anthon jäi vähän puutteeliseksi..