Taigan Hoitokirja

[anthon]

17.10.2012 ~ Leiriä odotellessa

Vetäisin päänläpi menevän harmaan hupparin päälleni ja juoksin täpinöissäni keittiöön. Miten 16-vuotias voikaan olla näin innoissaan. Voitelen nopeasti leipäni ja laitan sen päälle salaattia ja juustoa. Nappaan jääkaapista tripin. Kyllä, minun aamiaiseni on aika kiireinen. Lähden leipä kädessä suurin askelin – taino suurin ja suurin, miten pituuteni nyt suuret askeleet otti - sitä syöden takaisin omaa huonettani kohden.

- Noniin nuori mies, alappa tulla takaisin ruokapöytään syömään. Olemme puhuneet, että omaa huonetta ei sotketa ruuan murusilla! äiti huudahtaa perääni. Mutisen vain jotain vastaukseksi, mutta silti omapäisyydestäni johtuen jatkan matkaani huoneeseeni. En ollut mikään angstaava teini, joka ei totellut vanhempia. Kyllä minä niitä tottelin, nyt vain oli liian kiire tallille. Tai, ei oikeasti kiire, mutta omasta mielestä kiire. Otan vaatekaappini alta mustan suuren laukun. Avaan vaatekaapin ja rupean heittelemään leipä ja trippi kädessä jotain tärkeitä vaatteita laukkuun. Otan aina välillä haukkuja leivästä ja tripistä hörppyjä.

Puhelimeni tärisee taskussa. Kaivan sen sieltä ja painan kosketusnäyttöäni. Puhelimeni oli malliltaan samsungin joku ihme. Vastaan perus äänelläni:
- Heigguligeigguli puhelimessa joulutonttu, luurin päässä oleva Selena naurahtaa ja tervehtii.
- Tänään on se leiri! Meille tullee kaikille varmaa iha sikasikasika kivvaaa! tyttö jatkaa innoissaan. Kuulen Inkerin äänen taustalta ja aavistelen heidän olevan jo tallilla, vaikka kello on vasta kymmenen.
- No meille tullee! Itekki oon iha innoissaan. En ymmärrä miten näin innoissaa. Viimeksi ilakoin leiristä samalla tavalla joskus 5-vuotiaana poikana ku olin menossa jollekki ihmeen karateleirille, selitän puhelimeen samalla pakaten laukkua.

Hetken juteltuamme puhelu loppuu ja laukku ammotti epätyhjyyttä, eli se oli aivan täynnä. Laitan vetoketjun laukusta kiinni ja lähden varastosta hakemaan vielä tarvittavia ratsastusvaatteita. Osat olivat jo tuolla tallilla valmiiksi. Kun saan kaikki pakattua, niin katselen lopputulosta: Suuri iso laukku, jonka vierellä kaksi muovipussia, toisessa Ratsastuskamppeita ja toisessa tietenkin karkkia, limukkaa ja muuta pientä naposteltavaa.

Silitän Taigan kaulaa ja katselen sitä hyvissä mielin. Avaan suuni ja juttelen sille:
- Viisi päivää sun kanssa. Viisi päivää aikaa tutustua suhun paremmin. 5 päivää aikaa pitää hauskaa. Leiri kestää viisi päivää ja voin uhrata melkein koko ajan suhun, hymyilen sanomani jälkeen ja rapsutan tuota. Tavarani olivat vielä kotona, mutta äiti lupasi tuoda ne kahden aikaa tallille, kun leiri alkaisi. Saisimme tietää missä huoneessa nukkuisimme. Tänään olisi vielä kaksi tuntia ratsastusta. Leiristä tulee aivan varmasti olemaan ihan paras.

Ruoho oli yönjäljiltä vieläkin huurteinen, niin kuin myös viimeisimmät lehdet puissa. Yöpakkanen oli tehnyt työtä kovasti, sillä ilma oli kylmä ja viileä viima pahensi asiaa. Kylmä ilma + tuuli ei ollut hyvä yhdistelmä. Niiskautan nenääni ja huomaan, että nuha on iskemässä. En ole useasti sairas, mutta aina sillon kun syksy on viimeisimmillään, sairastun nuhaan. Se on tyypillistä, sillä ilmat kylmenevät ja sataa paljon vettä, mutta silti pukeudun vielä hieman kesäisesti. Rapsutan tammaa korvan juurelta ja tämä seisoo tyytyväisenä ilman sen suurempia hötkyilyjä välillä kuitenkin heinää syöden.

~ Anthon & Taiga

23hm

Edelliseen tekstiin siis tulossa kuva, kunhan saan sen valmiiksi.

[anthon]

17.10.2012 Maanantai ~ Leirin alku

Istumme kaikki oleskeluhuoneessa. Itse olen ahtautunut sohvalle sohvalle Catrinan ja Miiran väliin. Sohvalla istui myös Taru, Selena, Inkeri, Fiia ja Salma. Kyllä siihen mahtuu monta, kunhan vaan yrittää. Pöydän ääreen oli myös istuutunut porukkaa ja osa oli tyytynyt istumaan lattialla. Oleskeluhuone kyllä oli aika pieni todella isolle porukka, kun rupeaa ajattelemaan. Anne oli puhunut jo jonkin aikaa ja moni kuunteli sanaa sanomatta tarkasti. Toiset kuiskivat välillä hiljaa, mutta myös kuunnellen.

- Eli siis nukkumatilat on jaettu tällä tavalla: Jaakon yksiössä nukkuu porukasta melkein vanhimmat, eli Fiia, Salma, Reega, Pipsa ja Linnea. Keittiömökissä yöpyy Miira, Anthon, Britta, Soffi, Mappe ja Catrina. Saunamökissä oleskelee Selena, Inkeri, Loviisa, Ansqu, Taru ja Pinja. Onhan kaikki tyytyväisiä tähän jakoon?
Anne kysyy. Monet nyökyttelevät ja myötäilevät vastaukseksi hymysuin. Itse olin päässyt juuri hyvään ryhmään, eikä ollut valittamista. Anne kertoo meille leiristä olennaisia asioita ja sääntöjä. Noin puolituntia menee oleskeluhuoneessa.

Heitän laukkuni ja kassini mökissä olevalle nurkkapedille ja istahdan siihen huudahtaen:
- Heheiii, tää on sit mulle varattu! hymyillen sanon, kun muut astuvat vasta peremmälle miettien, missä he nukkuvat. Mökkimme oli aika suuri ja se oli nähtävästi tarkoitettu myös oleskelulle. Siellä kelpaisi kyllä viettää aikaa ja olen aivan varma, että leiristä ei tule olemaan mitään muuta, kuin huippu. En jaksa purkaa vielä laukkuani, joten annan sen vain olla siinä sängylläni.
- Noo mää istun sit tässä, Britta sanoo myös hymyillen ja laskee laukkunsa nätisti alasängylle. Soffi laittaa laukkunsa Miiran yläpuolelle yläsänkyyn ja tokaisee iloisesti:
- Minä oon tässä! Musta tuntuu, että tää leiri tulee olemaan tosi hauska! Mappe ja Miira katselevat vielä sänkyään ja päätyvät siis sänkyni lähellä olevaan yläsänkyyn. Miira valitsee alapedin, kun taas Mappe yläpedin. Nyt jokainen on löytänyt hyvän nukkumapaikan. Juttellemme aikamme, kunnes Anne tulee ovelle koputtamaan ja kertomaan ruuan olevan valmista.

Reippaat leiriläiset syömässä. Jokainen syö kovalla ruokahalulla ruuasta moittimatta. Näkkäri rouskuu monen suussa ja keitto menee hyvin jokaiselta alas. Otan viimeisen palan näkkäristäni ja lusikoin viimeiset hernekeitot suuhuni. Kulautan maidon alas ja kiitän ruuasta. Keitto oli erityisen hyvää, vaikka en yleensä keitoista ylipäätänsä tykkää, mutta tämä oli erityisen hyvää. Huoneessa käy iloinen puheensorina. Kun jokainen on syönyt ruokansa, niin porukka alkaa pikkuhiljaa valumaan takaisin kohti huoneistoaan. Anne kertoo, että hevoset pitäisivät olla valmiina 17.00 kenttäporukan kentällä ja tuntiporukan maneesissa. Katsahdan kelloani ja se näyttää vasta puoli neljää, joten minulla ja muilla olisi hyvin aikaa varustaa rauhassa hevosemme.

Käyn mökkimme kautta hakemassa kypärän ja hanskat, sekä heittämässä takin päälleni. Porukka on pirteä, vaikka ilma onkin hyvin kirpeä ja kylmä. Mikään huono ilma tällä viikolla ei pilaisi meidän leiriä, vaikka kuinka myrskyäisi. Tervehdin Taigaa tarhassa ja se seisoo nätisti paikallaan ilman temppuilemista. Ei sitä koskaan tiedä, mitä Taiga keksiikään pääni menoksi. Talutan sen suoraan karsinaan, sillä jalat eivät näytä nyt niin mutaisilta, että ne täytyisi pestä. Harjalla varmaan lähtisi suurin osa pois. Perässäni tulee Taru Humun kanssa ja Selena Pellan kanssa. Haen Taigan harjat ja laitan karsinan oven visusti kiinni, jotta tämä ei pääse karkaamaan kesken harjausta. Harjaan pitkin vedoin. Tamma seisoo paikallaan korvia käännellen, kun juttelemme Selenan ja Tarun kanssa. He kummatkin olivat tänään samassa ratsastusryhmässä kanssani ja me menisimme ensin vapaasti kentällä.

Nostan satulan käsivarsilleni ja kävelen sen kanssa Taigaa kohti. Taiga kääntää korvat eteenpäin ja katselee minua ja satulaa tarkkaavaisena. Olen juuri nostamassa satulaa tamman selälle, kun tuo hypähtää äkkinäisesti sivulle, sen minkä pääsee. En välitä vaan kävelen sen luokse. Sama toistuu ja murahdan toiselle pienesti. En ollut vihainen, mutta pitihän tammaa komentaa. Saan laitettua satulan selkään ja kiristän vyön ensimmäiseen reikään. Taputan Taigaa kaulalle. Poni ottaa kuolaimet reippaasti suuhunsa ja saan laitettua suitset rivakasti.

- Öö, Anthon.. Miks Taigalla on satula? Tää on ilman satulaa tunti, remenberr? Selena sanoo Tarun kanssa tirskuen. Katsahdan typeränä Taigaa ja sitten taas noita, kunnes repeän itsekin nauruun. Olin ajatuksissani laittanut Taigalle satulan selkään – sillä se oli normaali tapa – vaikka tiesin, että kyseessä on ilman satulaa tunti. Otan satulan pois ja silitän Taigaa kaulalta sanoen sille:
- Jaa-a, taisit höppänä tietää, että tänään ei tarvi satulaa, ku nii juoksit karkuu, naurahdan ja vien satulan pois.

Ohjat kädessä ja Taiga perässäni kävellen siirryn kentälle kaartoon. Laitan ohjat kaulalle ja hypähdän näppärästi selkään. Kipristän nenääni, sillä kylmä tuuli valahtaa silmilleni ja samalla hiukseni valuvat myös silmieni eteen. Siirrän ne pois näköni tieltä ja annat pitkien ohjien kanssa tamman kävellä alkukäyntejä. Kävellessä juttelemme ryhmämme kanssa kaiken näköistä leiristä aina kotitöihin asti. Kymmenen minuutin kävelyn ja taivuttelen jälkeen anna avut raviin ja Taiga nostaa hitaasti löntystelevän ravin. Napautan hieman pohkeillani, koska Taiga ei voinut vetkutella. Teen paljon voltteja ja pääty-ympyröitä. Juttelu jäi hieman vähäiselle, kun rupesimme kaikki ratsastamaan kunnolla.

Nostan laukan kulmasta ja ohjaat Taigan pääty-ympyrälle. Napautan pohkeeni taas tamman kylkeen, sillä tämä meni liian hitaata ja oli melkein siirtämäisillään raviin. Ponin selässä oli niin helppo istua tasaisista askeleista johtuen. Laukkaan kulmaa kohden itsevarmasti ja poni hallinnassa. Kaartaessani kulmaan Taiga tekee äkkipysähdyksen ja minä horjahdan kaulalle. Naurahdan, sillä en kuitenkaan tippunut. Olen juuri menossa takaisin kohti selkää, kunnes Taiga laskee päänsä ja tipahdan kuperkeikalla alas maahan. Ohjat yhä käsissäni katson hölmistyneenä ympärilleni. Miten muka olin juuri tippunut tuosta pienestä asiasta. Rupean nauramaan ja niin muutkin, kun huomaavat, että minuun ei sattunut.

- Eihän suhun varmasti sattunu? Fiia ja Salma kysyvät melkeimpä yhtä aikaa porukan vanhimpina.
- Eiei! Ei yhtään, sanon nauraen ja nousen seisomaan hypähtäen takaisin selkään.
- Miten sä tipahit noin hölmösti! Inkeri kikattaa ja muutkin yhtyvät taas nauramaan.
- Höpsö Taiga. Et edes nähny mörköjä vaa kuha halusit vaan kiusata, mumisen tammalle virnuillen.

~ Taiga & Anthon

24hm

Jatkuu myöhemmin. Tämä sama tarinahan on sitten tuolla Seppeleen palkintoleiri osiossa yhtenä maksuista : )

[anthon]

23.10.2012 ~ Tiistai



Anthon juoksuttamassa Taigaa

~ Anthon & Taiga

25hm

Tätä kuvvaa mää tein sen kolme tuntia... Nyt en jaksanu sitte värittää ollenkaa vaa laitoin vaa tälläsenä raakaversiona.

[anthon]

28.10.2010 ~ Sunnuntai

Eipä mennyt Taiga tunnilla. Sunnuntaina nyt ei ylipäätänsä ollut koskaan tunteja, vaan hevosilla vapaapäivä. Tänään aioin myös pitää sen, eli en itse ratsasta ponille, eikä Wear ole myöskään tulossa tallille, joten se on täysi vapaapäivä.

Kävelen tallinkäytävää pitkin. Ulos astuessani taivas on jo tummentunut paljon, sillä kello oli jo kuusi. Aika myöhään mä olin tallille päässyt vasta äskeittäin, joten poni on jo tuotu varmaankin sisälle. Katson tummaa taivasta ja puiden alastomia oksia. Tunnen nenän päässä märän ja hennon pikku hiutaleen. Katsahdan taivasta ja tajuan räntäsateen alkavan. Ensimmäisiä räntäsateita ja pakkasten ryömiessä ulos koloista se vaihtuisi pian lumeksi. Syksy on muuttumassa talveksi. Suljen hetkeksi silmäni ja annan räntäsateen vaeltaa pääni yllä hetken, ennen kuin jatkan kävelyä Taigan karsinaa kohden. Kylmä viima pakottaa minut askeltamaan eteenpäin kuitenkin ripeästi.

Karsinan edustalla tervehdin ponia reippaasti ja lasken tämän harjat maahan. Otan pölyharjan ja rupean harjaamaan Taigaa huolellisesti läpikotaisin. Tamma tutkii ensimmäisenä taskuni, olisiko sinne jäänyt yhtään makupalaa. Pohjalla tosiaan on yksi pieni porkkanan pala, jonka Taiga tuntee ja yrittää hamuilla suuhunsa. Naurahdan ja jatkan harjaamista. Taiga nappaa kiinni taskun sisäosasta ja kuulen inhottavan rasahduksen. Huokaisen ja katson tallitakkia. Tasku rikki ja poni rouskuttaa tyytyväisenä porkkanan palasta. Taigalle ei voinut muuta kuin nauraa. Yritys ja onnistuminen on täysi kymppi. Naurahdan ja jatkan harjaamista. Hetken jaksaa tamma pysyä paikallaan, kunnes se alkaa jälleen parin askeleen jälkeen pyöriä. Harjaan ahkerasti liikkuen tuon mukana.

- Jos mie saan kysyä, niin mitä sie oikee teet? Selena kysyy hihittäen ja katsoo minua huvittuneena.
- Harjaan? Sanon ja kohautan kulmiani jonka jälkeen virnistän ja naurahdan.
- Miks sie et vaa laita sitä kii? Selena kysyy taas ja kuulen Tarun hihitystä myös.
- Koskä mää en jaksa laittaa kii. Kyllä tää näinki hoituu vallan mainiosti, sanon sitten nauraen.
- Käyhä se toki noinki, mutta mää tykkään enemmän paikalla harjaamisesta… Taru hihittää yhä Selenan kanssa. Jatkan sinnikkäästi harjaamista, kunnes Taiga pysähtyy. Taputan tätä kaulalle ja virnistän.
- Oot sitte iha höpsö, kuiskaan tuolle ja taputan kaulalle.

~ Anthon & Taiga

26hm ja pahoittelen pituutta kun se on näin lyhyt! : (

Syksy 1 -merkki ansaittu syksyisestä suorituksesta! =)

~Anne

[Anne]

Palkintoleirillä - yömaasto



Yömaastoon lähdössä, pihassa käy kuhina.

Spessu Anthonille!

[anthon]

11.11.2012 ~ Rauhallinen maastolenkki

Silitän Taigan kaulaa samalla rapsuttaen sitä sään tyvestä. Poni seisoi rauhallisesti paikallaan kuunnellen, kuinka juttelin sille. Katsoin karsinan seinustalla olevasta ikkunasta ulos. Lumi oli tullut, mutta kaikkien – ainakin minun – harmiksi sulanut pois. Taiga on ollut joka päivä pirteämpänä ja sitä saa ehkä jopa pidätellä tunneilla. Kirpeä ja päivä päivältä nouseva pakkanen saa jokaisen hevosen virkistymään. Itse pidän talvesta todella paljon, joka johtuu eniten lumesta. Rakastan lunta ja on ihanaa talvisin selästä käsin käydä kahlailemassa paksussa lumessa.

Wear lähetti minulle viestiä eilen, jossa kertoi antavansa Taigan loimitusohjeet tässä parin viikon sisällä. Pussaan Taigaa turvalle ja lähden kävelemään ulos. Keli on viileä ja kuuraa joka puolella. Tulisi sitä lunta. Kävelen satulahuoneeseen, jossa olikin Odelia ja joku pikkupoika. Tervehdin noita ja kysyn pojan nimeä:

- Kukas sinä veijari oot? hymyilen sitten kysymykseni perään.
- Mun nimi on Jason. Ja toi on mun äiti tossa vieressä, Jason vastaa reippaasti. Katson Odeliaa ja hymyilen. Rupean sitten juttelemaan sille pienelle pojalle. Arvioiltani poika on ehkä 7-8-vuotias. Hetken Jasonin kanssa juteltuani lähden kävelemään takaisin Taigan luo tämän suitsien ja harjojen kanssa.

Harjaan ponin hyvin ja huolellisesti. Kavioitani putsatessani huomaan Taigan saaneen hokit jalkoihinsa, mikä on hyvä asia näin lunta ja jäätä odotellessa. Laitan ohjat tuon kaulalle ja kutitan hammas lomasta, jotta Taiga ottaisi kuolaimet suuhunsa. Taputan sitä ja kiinnitän soljet. Talutan ponin ulos ja ponnahdan tämän selkään. Oikaisen jalkojani ja kiinnitän kypärän vielä kiinni. Tänään saa riittää ihan pelkkä kävely lenkki metsän siimeksissä.

Seppeleen palkintoleiri oli ollut ja siellä oli tutustunut entistä enemmän talliporukkaan. Parhaiten kuitenkin tutustui niihin, jotka olivat samassa huoneessa. Katselen alastomia puita ja huurteessa olevaa nurmea. Taiga kävelee rauhalliseen vauhtiin korvat minuun päin kuunnellen, kun juttelen sille kaiken näköistä. Ohjat ovat puoli löysällä, sillä nyt teemme oikeasti vain kävelylenkin. Venyttelen jalkojani ja haukottelen pienesti.

Tallinpihalla näkyy Miira ja Catrina. Tervehdin heitä hymyillen ja nousen alas selästä.
- Kävittekö pitkänki lenkin? Miira kysyy ja minä pudistan päätäni.
- Ei me oltu ko joku nelkytminuuttia. Ja pelkästään rauhallinen kävelylenkki käytiin, eli ei sen kummempia, vastaan.
- Oothan sinä muute tulossa niihi pikkujouluihin? Catrina kysyy. Nyökkään ja vastaan:
- Totta ihmeessä, kukapa niitä nyt välliin jättäs. Ja siis tietenki mää tuun jokasee tapahatummaa ku saa olla niin monen tytön kanssa, isken sitten noille silmää ja naurahdan. Miira virnistää ja Catrina naurahtaa myös.

Taiga pukkaisee minua selkään ja ymmärrän, ettei paikalla ole kiva seistä, joten hyvästelen nuo ja lähden taluttamaan ponia karsinaan. Otan tältä suitset pois ja taputan hienosta maastolenkistä, koska jaksoi kävellä koko matkan nätisti. Laitan tälle päitset päähän ja lähden taluttamaan ponitarhaa kohden. Kello oli vasta vähän päälle yksi, joten turha sitä on karsinassa seisottaa monta tuntia. Päästän tuon irti ja se ravaa muiden – taino eniten heinäkasan – luokse. Hymyilen ja jään katsomaan sitä hetken aikaa.

~ Anthon & Taiga


27hm

[anthon]

20.11.2012 Tiistai ~ Kenttätyöskentelyä

Kello näyttää vähän vaille seitsemää. Lähden kävelemään maneesille päin. Räntäsade tuiskuttaa päälleni, joka pakottaa käteni taskuihin, sitä ennen huppua syvemmälle päähän kiskoen. Maneesissa jatko kakkoset kävelevät loppukäyntejä pitkillä ohjilla. Katsahdan Taigaa ja tämän kyydissä istuvaa Vilmaa. Sama tyttö on tullut tutuksi jo aikaisemmin, koska hän on ennenkin mennyt Taigalla. Haukottelen pienesti, sillä koulupäivä oli raskas, sekä pitkä. Kun ratsukot asettuvat kaartoon, niin suuntaan askeleeni Taigaan ja Vilmaan päin, jotka ovat maneesin toisessa päässä.

- Hellouuu. Miten tunti meni? kysyn Vilmalta hymyillen samalla rapsuttaen Taigaa, kun tyttö nousee alas selästä.
- Ihan hyvin. Se laukkas vaa vähä liian hittaasti enkä oikeen saanu sitä reippaammaksi. Pysähykset onnistu ihan hyvin, Vilma kertoo.
- Ookkei. Mää jatkan tästä suoraan Taigan kanssa, nii ei tarvi nostaa niitä jalustimia, kerron hymyillen. Vilma nyökkää, sanoo heipat Taigalle ja minulle, kiittää tunnista Annelle ja lähtee.

Toiset tuntilaiset nousevat selkään, kun minä nousen myös. Jalustimet säädettyäni lähden ulos maneesista pitkillä ohjilla. Työskentelen kentällä hieman käynnissä ja ravissa, koska eihän tuo tunti ole nyt niin raskas Taigalla tämmöisen pullamahan pitääkin työskennellä kunnolla. Kerään ohjat kentälle päästyäni ja taivuttelen ponia ympyröillä huolellisesti ja yritän saada tamman kuuliaiseksi. Teen siirtymisiä pysähdyksien kautta takaisin käyntiin. Hetken kuluttua siirrän raviin ja taivuttelen myös ravityöskentelyssä. Poni on hyvin allani ja kuuntelee tarkasti käskyjäni hetken työskentelyn jälkeen. Neljänkymmenenviiden minuutin käynti ja ravityöskentelyn jälkeen annan ponille pitkää ohjaa ja taputan tätä kaulasta.

- Hieno oot joo, sanon ja hypähdän alas selästä. Poni on hieman hikinen. Hyvä vaan. Talutan sen karsinaan ja riisun varusteet. Pesen kuolaimet ja vien ne ja satulan omalle paikalle. Nakkaan fleece loimen tuolle selkään. Suukotan turvalle ja jään höpöttämään tammalle kaikkea turhaan sinne karsinaan samalla rapsuttaen

~ Anthon & Taiga

28hm

[anthon]

4.12.2012 Tiistai ~ Talven pakkanen

Aukaisen tallin oven ja suljen sen myös perässäni kiinni, ettei kylmä ilma pääse lämpimän tallin sisään häiritsemään hevosia ja ihmisiä. Kylmät väreet yllättävät äkillisestä lämmöstä, kun astuin talliin. Katson ympärilleni, enkä näe ketään. Hevoset ovat tarhoissaan vielä tähän kellon aikaan. Kello näyttää vasta kahta. Koulu oli alkanut kahdeksalta ja loppunut jo yhdeltä poikkeuksellisesti. Kehitysvammaisten tunti on juuri alkanut hetki sitten. Kävelen tuntilistan luo ja silmäilen sitä. Taiga näyttää menevän vasta viideltä jatkokakkostunnilla. Ehdin hyvin ratsastaa sen sitä ennen.

Valmistaudun kylmään pakkasilmaan, kun aukaisen oven ulos. Pienimuotoinen lumisade oli alkanut. Hiutaleet olivat hentoja ja pieniä, eikä niitä satanut paljoa. Sade on kauniin näköistä ja vähäksi aikaa kylmä unohtuu. Havahdun mietteistäni ja kylmä tulee takaisin. Pakkasta oli pakko olla yli kymmenen astetta. Kävelen ponitarhan luokse ja vasta sataneen lumen päältä erottuu omat jalan jälkeni aika selvästi. Taiga nostaa päänsä ylös heinäkasasta, kun kuulee askeleeni. Kuitenkin heinäkasa on minua kiinnostavampi. Pyöräytän päätäni ja naurahdan. Kävelen tamman luokse ja laitan sille päitset päähän. Tervehdin sitä silittämällä sen kaulaa. Käteni uppoutuu sen talvikarvaan, joka kasvaa yhä kiitettävää vauhtia. Hymyilen ja lähden kävelemään tarhan porttia päin. Muut ponit jäävät syömään heinää tyytyväisinä.

Harjaan risteytysponin paksua karvaa huolellisesti ja samalla rapsutan Taigaa kaulasta. Taiga on kyllä tässä parin kuukauden aikana oppinut tuntemaan ja hyväksymään minut hoitajakseen, mutta ei meillä vielä suurta sidettä ole, niin kuin Taigalla ja Wearilla. Luottamuksen saantiin menee aikaa. Harjailun, kavioiden putsauksen ja jouhien selvittelyn jälkeen vien harjat pois samalla hakien Taigan varusteet. Kylmä pakkasilma värisyttää koko kehoni läpi ja hölkkään varusteiden kanssa takaisin vanhaan aittaan, missä Taiga seisoskelee.

- Joo päästään kivasti tonne kylmään ilmaan kentälle työskentelemään alkuverryttelyt, kun tuo vammaisratsastustunti on vielä maneesissa. Sitten alkuverkkojen jälkeen päästään maneesiin, selitän Taigalle samalla varustaen sitä. Kun Taiga on saanut varusteet päällensä otan ohjat kaulalta ja lähden taluttamaan sitä kentälle. Olin ehtinyt käydä vaihtamassa itselleni ratsastusvaatteet. Ylläni oli ratsastustoppatakki, pipo ja kypärä, kahdet villasukat ja ratsastushousujen alla lämpimät fleecekalsarit. Kiristän vyön ja kipuan tamman selkään. Kenttä oli sen verran jäässä, että ei siinä muuta voinut tehdä kuin kävellä, joten annan pohkeet tammalle alkukäynteihin pitkien ohjien kanssa.

Kerään ohjat ja pidän hyvän rytmin käynnissä. Taivuttelen ympyröillä. Huomaan, että maneesin ovet aukeavat, joten lähden kävelemään selästäkäsin maneesiin. Tervehdin Annea ystävällisesti posket punaisesti hehkuen.
- No on siellä kylmä. Oliko kenttä ihan jäässä? Anne kysäisee tervehdyksen jälkeen.
- No on. Oon ihan jäässä jo nyt vaikka iha hirveesti vaatetta, vastaan maneesin ovella. Anne sulkee maneesin ovet perässään. Maneesissa on hieman lämpimämpi, kuin ulkona. Pyydän Taigan raviin ja keventelen yhä ympyröitä käyttäen. Ravailun jälkeen nostan myös laukat kumpaakin suuntaan. Taiga on pirteä, koska pakkanen ja talvi, joten se on hyvin avuilla.

Hetken päästä jätän ympyrät sikseen ja teen siirtymisiä uralla pysähdyksistä käyntiin, käynnistä pysähdyksiin, käynnistä raviin, ravista käyntiin, ravista pysähdykseen, pysähdyksistä raviin. Käynnissä onnistuu hienosti ja niin ravista siirtyminen käyntiinkin. Taiga pysähtyy hienosti ravista paikoilleen, mutta ottaa pari käynti askelta useampaan kertaan ennen raviin siirtymistä. Kolmannella kerralla sekin onnistuu hienosti. Annan Taigalle ohjaa ja venyttelen jalkojani. Tunnen, kuinka kehoni on lämmennyt mukavasti, eikä minulla ole enää kylmä. Taputan tammaa hienosta tunnista ja kymmenen minuutin kävelyn jälkeen nousen alas selästä.

Kävelen hieman tönkösti, sillä vaikka on lämmin, niin alkutunnista oli hirveän kylmä. Puran Taigalta varusteet. Taiga on hikinen ja tamman selkä höyryää. Heitän sille fleeceloimen selkään. Suukotan ja laulelen hiljaa perinteistä joululaulua: KULKUSET KULKUSET RIEMUN HELKKÄILEE, TALVEN VALKOHIUTALEET... Lähden viemään varusteita satulahuoneeseen. Rakastan talvea ja lunta ja joulua, mutta kylmä on silti inhottava asia.

~ Anthon & Taiga

29hm

[anthon]

10.11.2012 Marrasmaasto ~ Ei niin täydellinen sää

Nousen Taigan selkään ja säädän jalustimet sopiviksi. Edellinen satulassa istuja oli ollut minua nähtävästi paljon lyhyempi. Marrasmaasto oli kuulostanut ihanalta hetkeltä, jossa oli voinut viettää rauhallisen ja upean hetken hienossa ympäristössä, sekä mukavassa porukassa. Hetki oli hieman toinen. Istun Taigan selässä ja taputan sen märkää kaulaa, joka vuotaa vettä jo nyt. Tuuli puuskutti ympäriinsä ja Tollo, sekä Bonnie pelleilevät jotain, mutta Salma ja Jesse saa pidettyä ratsunsa hyvin kurissa. Taiga on virkeämpi, mutta ei temppuile.

Kun vihdoin pääsemme tallin pihasta pidemmälle, niin suuntaamme metsää kohden. Metsän siimeksissä tiellä nostamme ravin. Tie on täynnä lätäköitä ja takaa kuuluu mutinoita, että joku pelkää niitä.
- Taiga ei korvia loksauta näistä lätäköistä, sanon naurahtaen ja katsellen, kun jotkut riehuvat hieman yhä. Samassa pysähtyy yhden lätäkön eteen, joka on koko tien levyinen.
- Et kehtaa, just pääsin kehumasta, että sää et pelkää mittää lätäköitä pallomahaiseni, sanon ja kuulen tirskumista takaani. Annan reippaat pohjeavut tammalle ja samassa tämä hypähtää suurella loikalla lätäkön yli. En ollut hyppyyn valmistautunut, joten nytkähdän pienesti ja päästän suustani ”wou” huudahduksen. Koko ryhmä repeää nauruun mukanani.

- Nostetaan nyt ton kulman takaa laukka, kun tämä pohja näyttää jo paranevan, Anne sanoo kuuluvalla äänelle. Nostamme laukan ja se sujuukin jokaiselta hyvin. Laukan tuntumassa huomaan, kuinka märät vaatteeni ja ratsastushousut oikeasti ovat. Kylmä viima kavahtaa koko vartalon läpi, kun siirrämme käyntiin. Hevoset olivat todella reippaita, kun siirsimme käyntiin. Pellon vieressä tuuli todella paljon ja nyt levottomuus oli tarttunut melkein jokaiseen hevoseen. Annen pyynnöstä nostamme vielä raviin ja Taiga juoksee virkeänä ja hieman hermostuneena allani. Siirrän muiden mukana taas käyntiin, kun olemme tallin lähistöllä. Pidän ohjat tuntumalla, niin kuin muutkin Annen pyynnöstä, sillä ovathan hevoset tässä sateessa, sekä tuulessa hieman vauhdikkaammalla päällä.

Tallipihalla nousen alas selästä ja parahdan, kun tuntuu todella inhottavalta olla niin märissä vaatteissa. Ilma oli kamala ja hevoset olivat hieman hermostuneita, mutta ei sitä kamalaksi voinut sanoa. Se oli erilaista, kuin oli kuvitellut, mutta mukava reissu kuitenkin. Taputan puuskuttavan tamman kaulaa hymyillen.

~ Anthon & Taiga

30hm

[anthon]

12.12.2012 Keskiviikko ~ Hirmu jellona maggaragiggara

Lämpömittari näyttää kiitettävää kahdeksikkoa pakkasen puolella. Se tarkoittaa, että ei ole liian kylmä mikä meinaa että ei tarvitse pukea niin suurta vaatekerrastoa päälle. Laitan mustan villalangasta tehdyn pipon päähän. Se on muodoltaan löysä, eli nykymuodin mukana mennään. Kyllä se mummukin osaa ommella hienoja pipoja. Pipossa lukee edessä valkoisella langalla ponipoika_96. Pipo on ainoastaan käytössäni tallilla.

- Mää lähen ny. Tuun joskus illalla. Otan Oskun mukkaan, ilmoitan äidilleni, joka vaihtaa keittiöässä verhoja ja pöytäliinaa jouluisen sävyihin. Olohuone on jo punaisen peitossa. Vislaan Oskulle ja tämä seisoo samassa edessäni. Aukaisen oven ja lähdemme kävelemään autolle, jossa isä jo odottaa tienvarressa valmiina nakkaamaan minut ja Oskun tallille.
Auto ajaa tallin pihaan hitaasti, sillä siinä kohdassa tuntuu olevan hieman liukasta. Nousemme auton kyydistä ja kiitän isää. Kävelen tallin läpi yläkertaa kohden Osku perässä laahustaen. Aukaisen ja tervehdin kuuluvasti sisällä istuville, että olen saapunut.

- Kuningas saapui linnaansa. Alamaiset voivat polvistautua, katson ympärilleni ja kuulen vain tervehdyksiä ”moro Anthon, no terve terve sullekki kunkku, moi, hellouu” otan vakavan ilmeen ja murahdan leikkimielisesti:
- Jaaaa-a. Ei täällä totella sitten mun käskyjä? katson sohvalla istuvaa Pipsaa, Ansgua, Inkeriä ja Ilua ja Kirsikkaa. Kyllä siihen sohvalle mahtuu, kunhan änkeää. Katseeni kiertää pyödän luo, jossa istuu Robert, Jesse, Linnea, Loviisa, Daniel, Mappe, Miira, Catrina ja Pinja. Odelia nojaa toista ovea vasten odotellessa kahvin tippumista.
- Tottelen sit ku lehmät lentää… mut ups, ne ei osaa lentää, Robert mumisee lehden äärestä. Muut nauravat takana.
- Kerjääks sää ikävyyksiä poika? tarraan Roberttia kädestä ja vetäisen sen leikkimielisesti alas tuolista maahan polvilleen.
- Sähä polvistut sillon kun mä käsken. Kun käskyä ei noudatettu… Mä panen leijonan syömään sut.
- No huhhuh kun on kovaa tavaraa… Robert virnistää ja minä naurahdan mukana. Kävelen takaisin oven luokse samalla nakaten takin, pipon, selä lapaset naulakkoon. Muut seuraavat Robertin ja minun draamanäytelmää tirskuen. Avaan oven ja pyydän Oskua saapumaan paikalle. Oven takaa tassuttelee pieni ja pyöreä mopsi koira, joka lisää vauhtiaan Roberttia kohden ja nousee tätä vasten ruveten nuolemaan pojan kasvoja.

- Awwwwww! Inkeri parahtaa ja hypähtää maahan silittelemään Oskua Ansqu mukanaan.
- Hirmunen leijona sulla hei, Daniel naurahtaa.
- Onha tuo tollanen mun maggara, jolla on giggaragaggara häntä. Sanon leveästi hymyillen.
- Vissiin kiltti, kun ei naruakaan ole? Odelia kysyy hymyillen.
- Juu. Hyvin koulutettuhan tuo on.

Juttelemme niitä näitä, kunnes parahdan:
- Tännäähä on muuten 12.12.2012! Tuliko se maailman loppu? virnuilen.
- No ei kyllä onnen päiväkää ollu, sillä normaalilta tää mun mielestä vaikutti, Britta naurahtaa.
- Nii no onha se silti iha siistiä, ku tämmönen päivä, Catarina sanahtaa.

Hetken juttelun jälkeen nakkaan vaatteet takaisin päälleni ja vaihdan lapaset ratsastushanskoihin. Osku tulee kiltisti perässäni. Taigan karsinan luona tämän ratsastaja riisuu ponin varusteita tyytyväisen oloisena.
- Menikös tunti hyvin? kysyn hymyillen ja korjailen pipoa päässäni.
- Meni ihan huipusti! Taiga oli tosi kiltisti ja reippaampi ku viime kerralla ku ratsastin sillä kesällä, tyttö vastaa iloisesti. Nyökkään ja juttelemme siinä sen ajan, kunnes tyttö lähtee viemään varusteita satulahuoneeseen ja samalla lähtee kotia päin. Nostan Oskun syliini ja avaan karsinan oven.
- Katos tyttö kuka täällä on. Se on mun ykkös maggara, sanon hymyillen ja Taiga katselee Oskua uteliaana. Lasken Oskun karsinan ulkopuolelle ja harjailen ponia tunnin jäljiltä pitkin vedoin.

Kun olen harjannut tuon puhtaaksi, putsannut kavion ja selvittänyt jouhet, niin suukotan tammaa turvalle. Otan karsinan edessä roikkuvan joulukalenterin, jonka olen itse tehnyt tammalle ja avaan kahdennentoista luukun. Tamma hamuaa luukusta nätisti porkkanakakkuleivoksen (hevosille tarkoitetun), jonka se sitten syö tyytyväisenä. Halaan tammaa vielä, kunnes hyvästelen tämän tyytyväisenä.
- Huomenna käydään sitten maastossa, jos sää sallii, kerron tammalle ja lähden Osku mukanani autoa kohden, sillä isä on autonsa kansa odottamassa parkkipaikalla.

~ Anthon & Taiga

31hm

[anthon]

13.12.2012 Torstai ~ Lumilaukkaa

- Pitihän mun pittää Taigalle luppaus eiliseltä, sanon pieni virne naamalla edessä seisovalle Salmalle, jolla on kädessään naru, joka johtaa steppailevan Bonnien päitsiin. Jalka tamman kaulalla säädän vasenta jalustinta.
- Katoha ettet tipu. Miks sinä yksin lähet? Salma kysyy samalla rauhoitellen takana olevaa ponia, jolla on nähtävästi kiire jo tarhaan ratsastuksen jäljiltä.
- Eikö oli siellä, mutta aattelin tällä kertaa lähtä kahestaa tytön kanssa, selitän ja taputan ponin kaulaa, joka seisoo kiltisti paikallaan.
- Juu, olkaapa varovaisia. Mää lähen viemää tän Bonskun tonne tarhaan, ettei se hirveesti tässä ennää riehu, Samla virnistää ja lähtee taluttamaan tammaa ponitarhaa kohden. Annan Taigalle pohkeet käyntiin ja lähdemme maastoon päin, ohjat lähes pitkinä roikkuen.

Maisema on kaunis; lumen peittämät kuuset, kivet ja muu kasvillisuus, lumen peittämä maa. Kaikki kimmeltää valkoisena auringon paisteessa. Poni kävelee rauhallisena allani. Käännän pienelle polulle, jonka tiedän johtavan pellolle. Polulta on kävellyt nähtävästi muitakin jälkien perusteella, joka varmistaa sen, ettei siinä ole yllättäviä kuoppia. Ilma on rauhallinen ja pieniä lumihiutaleita sataa hitaasti sinne tänne. Linnut laulavat, minä juttelen Taigalle ja tamma astelee lumihangessa, muuten on hiljaista. Rakastan luontoa sen vuoksi, koska siellä voi itsekin rauhoittua.

Kerään ohjat tuntumalle tultua hieman leveämmälle ja tasaisemmalle polulle. Taiga reipastuu heti, kun pää ei laahusta maassa. Annan pohkeet raviin, mutta teen pari puolipidätettä, jotta tamma ei juokse altani. Ravaan polkua pitkin keventäen rauhalliseen tahtiin alla virkeä poni, joka hiljentää askeliaan kevennykseni myötä. Hetken ravailtua tajuan pellon tulevan kohta esiin puiden siimeksistä, joten siirrän käyntiin ja annan tamman kävellä hetken, ennen pelto-osuutta. Tiedän, että siinä kuitenkin tullaan hieman vauhdikkaaksi, joten pidän ohjat tuntumalla kävellessänikin.

Metsä harvenee ja Taiga höristelee korviaan käynnin lisääntyessä. Teen puolipidätteitä ja pysäytän pellon reunalle. Oikeastaan ei sitä pelloksi voinut katsoa, vaan lumiaukioksi. Pelto oli peittynyt lumella. Lunta oli ainakin 50cm. Taiga steppaa rauhattomana pellon reunassa. Virnistän, nousen kevyeeseen istuntaan, annan hieman ohjaa ja maiskautan. Samantien poni laukkaa täysin sydämin pellolla. Laukka vaati enemmän lihaksia, koska lunta oli kuitenkin jonkun verran. Laukan myötä tunsin, kuinka olemme Taigan kanssa siinä yhdessä. Vain me kaksi yhdessä. Pelto oli suuri, joten matka oli pitkä. Istun alas satulaan ja annan puolipidätteitä. Tiesin pellon toisessa päässä olevan ojan. Ponin vauhti ei hidastunut, joten teen pidätteitä. Lumi pöllyää takanamme komeasti.

- C´moon tamma! murahdan toiselle. En tiedä, muistaako tamma siinä olevan ojaa. Heitän jalat eteen ja ohjat löysälle ja tunnen, kuinka vauhti pysähtyy kuin seinään. Oja olisi ollut seitsemän metrin päässä.
- Hieno tyttö! kehun ponia iloisena, samalla kummastellen, kuinka lännenkeinot voivat auttaa ratsastuskoulunponiin. En edes tiedä, miksi niihin turvauduin, koska se olisi voinut asettaa minut ja ponit hengenvaaraan. Tästä tapahtumasta en aijo kertoa kellekkään. Taputan ponia kaulalle ja kehun sitä, kääntäen takaisin tielle. Ravailen tiellä hyvin rauhalliseen tahtiin löysemmällä ohjalla ja totean sen olevan paljon parempi tapa ratsastaa tammaa. Se kuuntelee apujani paremmin löysemmällä ohjalla. Siirrän käyntiin ennen tallipihaan saapumista hyvissä ajoin. Taiga puuskuttaa hieman ja annan sen kävellä pitkin ohjin. Irrotan jalat jalustimista ja venyttelen kumpaakin jalkaa pitkään.

Tallipihalla hypähdän alas selästä ja taputan ponia kaulalle. Päivä oli mahtava maastolenkille, sillä ilma suosi hennolla lumisateella, vähäisellä pikkupakkasella (onkohan kolme astetta…) ja muutenkin kauniilla ympäristöllä. Talutan tammaa aittaa kohden omaan karsinaansa. Siellä Taru hääräileekin Humun kanssa ja Ilu Pellan kanssa. Tervehdin heitä hymyillen. Taru vastaa tervehdykseeni huikaten, samalla puhdistaen Humun kavikoita.
- Maastosta tulossa? Ilu kysyy samalla moikaten minua.
- Juu, oli aika vauhikasta, mutta ei siitä sen enempää, sanon virnuillen.
- Tä? Taru kysyy ja vaikuttaa siltä, ettei ole ihan kärryillä. Ilu naurahtaa vieressä ja vastaa:
- Että Anthonilla oli vauhikas maastoreissu, jonka jälkeen virnistän. Taru nyökyttää päätään hitaasti muka ymmärtäen, mutta tiedän, ettei hän ymmärtänyt. Itsekkin teen aina noin, kun muka ymmärrän. Naurahdan itsekin ja riisun Taigalta varusteet päältä.

Lähden viemään tamman varusteita satulahuoneeseen. Ihana raitis ulkoilma on värjännyt poskeni vaaleanpunaisiksi. Varusteet vietyäni palaan ponin karsinaan ja rupean rapsuttelemaan sitä napaten myös joulukalenterin karsinan ovesta. Aukaisen kolmannentoista luukun, mistä Taiga hamuaa ruisleipäpalan.
- Mikäs se tommonen joulukalenteri on? Taru kysyy hämmentyneenä.
- Mää ite tein sen Taigalle. Vähän herkkuja nyt, kun on kuitenkin joulukuu, kerron ja isken silmää virnistäen. Ei se haittaa, vaikka tuo pullaponi pari ylimääräistä herkkua saisi joulun alla, kun vetää kunnon reeniä.

~ Anthon & Taiga

32hm

[anthon]

14.12.2012 Perjantai ~ Ponilla kolmen tunnin hyvä tunti

- Tännää ei päästä vetämään rakas koulureeniä, harmittelen virnuilen Taigalle, joka kävelee perässäni hieman hermostuneen oloisena lumipyrystä. ”
- Katos kun sä meet jo kolmella tunnilla. Eka on puolen tunnin talutus, johon mä laitan sut valmiiksi, kun se ratsastaja tulee vasta tunnille. Sitten on alkeistunti, jossa talutan sua yhä – et sä musta iha helposti eroon pääse – ja kolmas tunti on jatkotunti, selitän ponille yksikseni. Karsinaan päästyäni otan ensimmäisenä hikiviilalla enimmäismäärän lunta ja märkää pois. Katson kelloa ja se kertoo minulle olevansa puoli kaksi. Astelen aitasta ulos heti sulkien sen oven, jottei lumipyry tai kylmä viima ei pääse sisälle.

Avaan tallin oven ja suuntaan satulahuonetta kohden, jossa Loviisa, Fiia, Ilu, Inkeri ja Mappe hakevat hoitohevosilleen varusteita tulevaa talutustuntia varten joko ratsastaja vierellä tai ilman. Tervehdin kaikkia satulahuoneessa olioita ja nappaan Taigan varusteet. Saman tien lähdenkin takaisin Taigan karsinaa kohden Ilu matkassa Pellan luokse. Juttelemme samalla niitä näitä. Aitassa lasken satulan nätisti alas ja laitan suitset roikkumaan karsinan oveen.

Harjaan ponin huolella ja tämä hamuilee taskujani herkun toivossa, kuitenkaan mitään löytämättä. Paikallaanhan se seisoo ja olen iloinen, kuinka näin nopeassa ajassa Taiga on minut hoitajakseen hyväksynyt, eikä enää yritä riehua karsinassa, kun sitä harjailen. Vaikka tiedänhän minä alkupäivien olleen pelkkää uhkailua. Hoidettua koko ponin kunnolla laitan sille varusteet päälle ja huomaan kellon olevankin jo viittä vaille kaksi. Lähden kävelemään ponin kanssa maneesille, missä pikkutyttö Taigaa jo odottaakin.

Tytön äiti katsoo hymyillen tyttöä kamera kädessä ylipirteänä ja tyttö on puhkeamassa ilosta. Varmaankin ensimmäisiä kertoja ratsailla. Tervehdin – sekä esittelen itseni - noin blondia pikkutyttöä iloisesti ja kysyn:
- Minkäs ikänen sä oot? Ootko ennen ratsastanut hevosella? Katson tyttöä hymyillen. Hän vastaa hieman hiljaa ja ujosti, samalla kun taiteilen monia kierteitä jalustimiin:
- Mä olen kuusi vuotta… Ja oon! Mä kävin rrrrrratsastamassa semmosella ihan pienellä hevosella. Se oli semmonen mun kokonen tosi pieni tähän verrrrrrrattuna, mutta mua ei pelota yhtään! tyttö selittää tomerana ja nopeasti puhe hiljaisesta on muuttunut reippaaksi. Huomaan tämän oppineen vastikään ärrä kirjaimen, sillä painottaa sanoissa paljon r-kirjaimeen.

Puolen tunnin talutuksen jälkeen tyttö on hyvin innokas. Taiga kulki hienosti koko matkan mitään yrittämättä, vaikka ulkona tuuli ja pyrytti kamalasti. Autan blondin tomeran tytön selästä ja tämä juoksee heti kertomaan äidilleen kuinka hienosti tunti oli sujunut. Seuraava ratsastaja kävelee luokseni. Arvioitteni mukaan ratsastaja oli noin 12-vuotias. Tytöllä on ruskeat selkään asti ylettyvät pitkät hiukset. Yllä toppatakki, - housut ja kuomat. Kaikki hyvin lämpimät, joka on hyvä juttu. Juttelen myös hänelle ennen tunnin alkua.

Tunti vierähtää nopeasti ja pääsi Taiga tällä tunnilla jo hieman ravaamaan ja tekemään enemmän erilaisia tehtäviä, kuten voltteja. Tyttö nousee alas myös tyytyväisen tunnin jäljiltä ja lähtee hetimiten takaisin talliin, kun Taiga kerran jatkaa vielä yhdelle tunnille. Autan ratsastajan selkään, joka on ehkä kymmenvuotias. Tämä on jo jatko tunti, joten taluttaminen jää pois. Lähden kävelemään yläkertaa – eli oleskeluhuonetta – kohden.

- Whazaaaap brooo? tervehdin Miiraa, Roberttia, Ansqua ja Pipsaa, jotka näyttävät olevan ainoat siellä oliat.
- No jellouuuu, minnes jätit jellonan? Robert kysyy virnistäen.
- No mä päätin jättää sen kottiin, jotta se ei pistele sua poskeen, vastaan iskien silmää tuolle pojalle.
- Anttonilla isku päällä. Mä en tiennykkää, että pojat on sun mieleen, Pipsa väläyttää pepsodent hymynsä lauseensa jälkeen.
- Etkö? Roobertti on mun salarakas, eiksje? Kysyn pojalta ja istahdan tämän syliin. Tylysti huomaan kuitenkin kohta olevan lattialla.
- Mun salarakas on mun oma kurnau kissa! Elä yritä viiä sen paikkaa, Robert murahtaa leikillään.
- No okeoke. Mä tyydyn sit näihin naisiin, sanon ja kaappaan Miiran kainalooni istuessani hänen vierelle sohvalle. Mira luikertelee kainalostani pois ja parahdan:
- Nyyh, mun seura ei kelpaa kenellekkäään….
- Nono, kyllä sä jonkun vielä löydät, kunhan tarpeeksi odotat… Viimestää vanhana pappana, Ansgu kikattaa.

Juttelemme paljon eriasioita, kunnes kello näyttää vähän vaille kahtatoista. Lähden hakemaan Taigaa auttamaan Taigan purkamisessa. Tyttö kertoo, että hänen tuntinsa meni todella hyvin, vaikka Taiga yrittikin muutamaan kertaan kääntyä väärästä kohdasta ja oikoa kulmista. Hyvä tunti on aina hyvä merkki minulle, eli Taigallakin on hyvä päivä. Tytön lähtiessä – hän kerkesi ottaa varusteet pois ja viedä ne satulahuoneeseen, sekä harjailla Taigan – otan joulukalenterin karsinan ovesta ja aukaisen neljännentoista luukun, josta paljastuu omenan pala (tuore), joka on sydämen muotoinen. Suukotan ponia turvalle ja jätän sen rouskuttelemaan omenaa rauhassa.

~ Anthon & Taiga

33hm

[anthon]

16.12.2012 Sunnuntai ~ Possuja joulukorteissa

Jouluaatto lähestyy ja koulut loppuvat jo ensiviikon perjantaina. Ihanaa, kun saa nukkua. Oikeastaan pelottaa, mitkä tulevat nyt lukiossa ensikerran numeroiksi, kun tulee tuo joulutodistus. Otan ison kaupan pussin käteeni, joka on täynnä askartelutavaroita ja lähden bussipysäkkiä kohden seppelettä päin.

Bussi kaartaa mutkikkaita ja lumisia teitä. Radiossa soi joululaulut ja kuski hyräilee niiden mukana iloisesti. Kyllähän tämä joulun aika on rauhallista ja onnellista. Itselläni ei ainakaan ole niin kiire joka paikkaan koko aikaa. Katson bussin ikkunasta lumisia maisemia, jotka vilahtavat ohi nopeasti.

Siirrän käteni punaisen stop-nappulan ylle ja painan sitä. Kuuluu aina se sama ja iloinen bling-ääni, joka kertoo kuskille, että seuraavassa pysäkissä pitää pysähtyä. Bussi hidastaa vauhtia pysähdykseen asti. Nostan käteni kuskille kiitokseksi, kun ovet avautuvat ja astun raittiiseen ulkoilmaan. Vedän keuhkoni täyteen viileää ja puhdasta ilmaa. Katson kuusia ja tajuan ympärillä olevan usvaista. Huomenna on varmaan kovat pakkaset. Lähden kävelemään kohti Seppelettä.

Aukaisen tallin oven ja kylmät väreet kantavat läpiruumiin nopeasta ilmatilan muutoksesta viileästä lämpimään. Tervehdin tallissa olioita ja kipuan yläkertaan oleskeluhuoneeseen.
- Heippa vaan kaikille, tervehdin oleskeluhuoneessa istuvaa Miiraa, Catrinaa, Ilua ja Brittaa. Kuulen iloisia tervehdyksiä. Aukaisen taas suuni kysymyksellä:
- Huvittaisko teitä tehä joulukortteja mun kanssa?
- Joo, kaippa se käy, Catrina hymyilee.
- Mullekki käy aivan mainiosti, Miira sanoo.
- Määki voin tehä, mutta en kauaa ko lähen ratsastaan Hypen, Britta sanahtaa. Ilukin sanoo, että hän voi tehdä meidän kanssa kortteja.
- Mä annan Taigalle tänään ihan oikeasti sen vapaapäivän, ko nyt on joka päivä ollut tunnilla tai minä ratsastanut. Käyn vaan sitten hoitelemassa sen, selitän ottaen ne kaikki korttitarvikkeet pois sieltä pussista. Tarvikkeita oli monen laisia: erivärisiä kartonkeja, liimaa, saksia, tarroja, erivärisiä tusseja, erivärisiä hileitä ja paljon muuta.

Rupeamme jokainen tekemään kortteja samaan aikaan jutellen mukavia. Teen kortin, joka on ruskea ja siinä on kaksi possua silleen päällekkäin eroteltuna teipillä, että ne silleen kohoaa ylöspäin. Kortissa on myös noin kolmen sentin paksuinen viiva ylhäältä alas koristamassa korttia. Kirjoitan kortin toiselle puolelle joulu- ja uudenvuodentervehdykset. Teen myös kaksi muuta samanlaista korttia, jotka ovat eriväriset. Tajuan katsoa kelloa ja sanon:
- Noo, sain tehtyä kolme korttia. Voisin lähtä sen Taigan luokse.
- Mä tuun samaa matkaa Pellan luo, Ilu ilmoittaa.
- Mää jään tekeen vielä vähäksi aikaa näitä kortteja, jos ei haittaa, Miira sanoo hymyillen.

Suuntaan suoraan ponitarhoille ja otan aidan päältä Taigan päitset ja r-narun. Haen tuon tarhan päästä ja vien aittaan omaan karsinaan samalla, kun Ilu ottaa Pellan. Rupean harjailemaan ponia hyvin läpikotaisin samalla jutellen sille kaikkea maasta taivaaseen ja välillä sanoen myös Ilulle jotain. Upotan käteni tuon pehmeään ja paksuun tarvikarvaan. Se on niin lämmin. Taputan tammaa kaulasta hymyillen ja vaihdan harjan kaviokoukuksi. Kaviot putsattuani selvitän ponin jouhet huolella. Kun saan harjattua Taigan valmiiksi, niin otan taas sen samaisen joulukalenterin avaten kuudennentoista luukun. Taiga hamuaa porkkanan makuisen heppanamin suuhunsa ja rouskuttaa sen tyytyväisenä. Lasken kalenterin takaisin karsinan oveen roikkumaan. Höpöttelen ponille vielä jotain ajan kuluksi ja tuhahdan Ilulle:
- Mää vien tän tarhaan vielä, ko kello on vasta kolme.
- Joo, mää lähen ratsastaan tällä nii en vie tätä mihinkään, Ilu vastaa naurahtaen.

Laitan taigalle päitset ja riimun-narun takaisin ja lähden taluttelemaan ponia tarhaa kohden. Mietin hetken, pitäisikö meidän käydä kävelemässä maastossa vähän aikaa, mutta tulen siihen tulokseen, että tänään Taiga saa löllytellä siellä tarhassa kavereidensa kanssa. Kävelen tarhan luokse poni perässäni ja päästän sen sinne. Taiga jää luokseni hetkeksi ja rapsuttelen sitä siinä tarhassa. Pussaan toista turvalle ja menen portin ali. Jään katsomaan vielä hetkeksi noiden touhuja.

~ Anthon & Taiga

34hm

Sori tästä tuli iha hirmu tylsä ja mulla ei ollut hirveesti inspaa. Taino alussa oli, mutta sitten se inspiraatio häviskin johonkin.. Mutta joo toivottavasti kelpuutatte tän : D

[anthon]

19.12.2012 keskiviikko ~ Suomen töykeät kansalaiset – tai minä

Harjailen Taigaa huolellisesti samalla jutellen sille kaiken näköistä. Ilu astelee kahden vieraan näköisen pojan kanssa aittaan ja selittää niille englanniksi jotain. Minun englanti oli 9lk päättötodistuksessa pyöreä kuusi, joten en ymmärtänyt puoliakaan. Kuitenkin sen tajusin, että Ilu esitteli pojille paikkoja. Silmäilen kummatkin päästä varpaisiin. Kummallakin on yllä kunnon toppavarustukset ja varmaan kymmenen paitaa päällekkäin. Ylireagointia. Ulkona on vain 10 astetta ja se on hyvä ulkoilma se. Nyökkään heille tervehdykseksi.

- Helou, i´m Anthon and..? katson heitä kahta kysyvästi jo odotan nimiä. En puhu paljoakaan, koska nämä englannintaitoni yhä. En hymyile, en naura. Naamani on peruslukemilla ja se saattaa vaikuttaa noista varmaan todelta tylyltä. Kestäköön. Tämä on Suomi ja jos minua ei hymyilytä, en silloin hymyile.
- Hiiiiiii! My name is Pedron and he is Anton, ruskeahiuksinen poika vastaa iloisella äänellä. Liian iloisella. En pitänyt siitä yhtään. Oikeastaan oma suhtautumiseni uusiin ihmisiin ei ollut järin järkevä.
- You are Anthon and i Anton? mustahiuksinen poika sanoo naurahtaen ja katsoo minua.
- Mm, mumahdan vain vastaukseksi ja jatkan Taigan harjailua. En tiedä miksi en pidä ulkomaalaisista. En missään tapauksessa ole rasisti, mutta uusiin ihmisiin muutenkin on vaikea tutustua ja niin. Ilu luo minuun murhaavan katseen heidän lähtiessään, nimittäin vastaanottoni ei ollut järin kohtelias, mutta minkäs teet.

Pussaan Taigaa turvalle ja nostan satulan karsinan kaiteelta käsiini. Lasken sen ponin sään päälle ja liuvutan oikeaan kohtaan. Kiristän satulavyön, jonka jälkeen nappaan suitset karsinan ovesta. Heitän ohjat kaulalle ja kutitan ponia hieman hammaslomasta. Taiga ottaa kuolaimet nätisti suuhunsa ja taputan tätä kaulalle. Laitan remmit kiinni ja vúola poni on valmis. Höpöttelen tammalle omia juttuja, kun ovesta astelee sisään mustahiuksinen Ada niminen tyttö. Hän on ennenkin mennyt Taigalla. Tervehdin tyttöä iloisesti ja ojennan ohjat toiselle, joka lähtee taluttamaan ponia maneesia kohden.

Ulkona on hyvin kaunis ilma; miinus kymmenen astetta pakkasta, auringon paiste ja täysin sininen taivas, linnut laulavat ja pieni tuulenvire kulkee ilmassa. En ymmärrä, miksi moni vihaa talvea. Rakastan lumihangessa pyörimistä oikeasti. Lumi niskassa on ikävä tunne, mutta se tarkoittaa sitä, että kaverille voi kostaa tekemällä kunnon lumipesun. Talvi on hauskaa aikaa, kunhan siitä ottaa kaiken irti.

Maneesilla autan Adan selkään ja säädän jalustimet hänelle sopiviksi. Kiristän vielä satulavyön tarpeeksi tiukalle ja tyttö antaa avut käyntiin uraa kohden. Jään maneesin laidalle katsomon puolelle odottelemaan tunnin alkamista kunnolla. Taiga näytti olevan hieman laiskalla päällä ja kovinkin unisen oloinen poni oli ollut harjatessa. Maneesiin astelee Pedro ja Anton, sekä Ilu. Rykäisen pienesti ja hymyilen pojille. Kysyn heidän kuulumia ja pahoittelen aikaisempaa käytöstäni. En tiedä, mikä minuun tavallaan oli mennyt. Heidän lähtiessään Ilu sanoo minulle suomeksi kiitos ja hymyilee. Eihän tästä maasta pidä antaa huonoa kuvaa, eikä varsinkaan tästä tallista.

~ Anthon & Taiga

35hm


Tää on sit eilisen kirjotus

[anthon]

23.12.2012 Sunnuntai ~ Kävelylenkki kauniiseen ympäristöön

Silitän tamman paksua talvikarvaa kaulan kohdalta. Huokaisen syvään ja hengityksestä syntyy valkoinen pilviverho. Taigalla on ruskea toppaloimi yllään, kun taas itse olen pukeutunut kunnon toppavarustuksiin; kengät, takki, housut ja hanskat ovat toppavuorilla täytetyt. Kylmä tuuli ei yllä vaatekerrosteni alle, mutta nenänpää ja posket, sekä silmien ympäriltä ihoni on jo jäässä. Aamusta pakkasmittari oli näyttänyt vain -10, mutta kylmä tuuli lisää – yllätys – sitä kylmyyttä. Kävelen toppavarusteet raksuen/äännellen ylläni poni perässäni riimun-narun takana. Katson kaunista maisemaa ympärilläni. Kaikki on niin kaunista; männyt hohtavat kuuraisena ja kuuset peittyvät lumeen valkoisina. Koko maa on valkoinen ja valaisee mustaa tähtitaivasta.



Pieni maastolenkki kävellen illalla.

~ Anthon & Taiga

36hm


KUVA TULLUT