Taigan Hoitokirja

[anthon]

27.9.2012 ~ Torstai



Taigan kanssa laukkailemassa maastossa

~ Anthon & Taiga

9hm

[anthon]

28.9.2012 Perjantai ~ Aloittelijan ihailun kohteena

Silmäilen tuntilistaa oleskelutilassa ja tajuan Taigan menevän alkeistunnilla. Alkeistunti. Tänään en siis ratsastaisi tammalla, vaikka siihen olisi vielä mahdollisuus, kun menee vasta tunnin. Katsahdin kelloani ja se näytti vasta puolta kahta. Voisin käydä pesaisemassa ponin jalat jo etukäteen ja viedä karsinaan, jotta se voi sitten rauhassa harjailla ilman kiirettä Taigaa.

Aloittelijat piristävät minua jotenkin kummasti ja muistan aina niiden kautta oman ensimmäisen tuntini. Se oli mahtava, joten yritän aina olla todella ystävällinen heitä kohtaan. Itse olin yhdeksän – melkein kymmenen –, kun aloitin ratsastustunneilla käymisen ja kaikki enemmän ratsastaneet auttoivat minua ilomielin ja opastivat harjaamaan, varustamaan, yms.

- Moikka söppänä, tervehdin tuota kaunista tammaa tarhassa, joka oli ruvennut kasvattamaan talviturkkia jo nyt pitkän talven varalta. Poni ei tahtonutkaan sisälle karsinan pimeään, vaan lähti minua iloisesti toiseen suuntaan samalla hirnahtaen, ikään kuin olisi nauranut minulle.
- Eikö neitiä huvita lähtä tunnille? katson toista kysyvästi samalla r-naru kädessäni selän taka.
- Et viittis pelleillä, alappa tulla jo, hymisen tammalle omiani, kun tämä ravaa minusta poispäin pelleillen kanssani. Ei yhtään kyllä huvita juosta siinä muta löllössä pidempään. Humua tullaan hakemaan sisälle, sillä tämä tulisi samalle tunnille. Kun Humu lähtee, niin tyytyy tuo Taigakin seisomaan, kun kävelen sen luokse. Taputan ponia kaulalle tyytyväisenä. Kymmenen minuutin metsästyksen jälkeen, humun haku pelasti puolen tunnin session.

Taiga käveli pesarille yllättävän reippaasti, eikä pelleilyt kauaa. Ehkä tamma ei halunnut seisoa kuraisissa jaloissaan pidempää. Yllätyin todella positiivisesti sen reippaasta käyttäytymisestä koko pesun ajan ja kehuin sitä aivan älyttömästi kuivatessani sen jalkoja hikiviilalla ja pyyhkeellä. Kiedoin käteni tamman kaulan ympärille normaaliin tapaan ja pussasin toista turvalle. Tamma käänteli korviaan ihmeissään.

Silittelin ponia karsinassa, kunnes takaani kuului varovasti kysyvä hento, mutta samalla varma ääni:
- Tämähän on Taiga? käännyin kysyjään päin ja edessäni seisoi noin 150cm, arvioiltani noin kaksitoistavuotias tyttö. Hymyilin tälle ja moikkasin pirteästi samalla vastaten:
- Juu, onhan tämä. Sinä olet varmaan nyt kolmen tunnilla menevä Aino? olin lukenut tuntilistasta Aino nimisen tytön menevän Taigalla. Tyttö nyökkää pienesti ja silmäilee tammaa, sekä sen liikkeitä varovasti tuuheiden tummien otsahiusten alta.
- Olen Taigan hoitaja. Voit kysyä minulta apua, jos tarvitset sen varustamisessa tai harjaamisessa, jatkan sitten yhä hymyillen. Tyttö pohtii hetken ja sanoo:
- Voisitko auttaa minua koko ajan? oli rohkeus kysyä tämmöistä asiaa, sillä useasti nykyään ei monet uskaltaneet myöntää ns. tietämättömyyttään tai sitä, että olivat aloittelijoita.
- Tietysti voin! sanon pirteästi samalla sitoen Taigan karsinaan vetosolmulla.

Rupesimme harjailemaan ponia yhdessä. Taiga mulkoili tyttöä epäluuloisena ja välillä korvat painautuivat lujasti niskaan. Tytön epävarmuus paistoi läpi tämän suloisista kasvoista ja suurista silmistä. Kerroin, että Taiga on hieman epävarma uusille ihmisille, sillä on kauan ollut vain omistajansa käytössä, kuitenkin nyt siirtyen tunneille ja sille oli hankittu hoitaja. Aino rentoutui hieman, kun kerroin, että olin itsekin vasta tutustunut Taigaan. Ja vaikka hoitaessa se näyttääkin nyrpeää naamaa uusille tuttavuuksille, on sillä ratsastaessa todella pehmeät askeleet. Ja sen liikkeisiin on helppo myöntyä.

Opetin Ainolle satulan laiton, sillä hän ei muistanut kunnolla miten se tapahtuu, mutta suitsien kanssa onnistui hienosti ja tiesi, että jos hevonen ei aukaise suutaan, pitää silloin kutittaa sormella hammaslomasta. Opetin myös, miten jalustimien oikea mittaus tapahtuu maastakäsin. Ainon läpi paistui se kaikki iloisuus ja tyytyväisyys siitä, kun oli oppinut uusia asioita.
- Miten voit osata noi paljon? Oot varmasti tosi lahjakas! tyttö sanoi minulle ja tunsin hyvän mielen nousevan vatsasta huulilleni, jotka tuottivat sanan: kiitos paljon, sinäkin opit todella nopeasti.

Hymyilimme kummatkin toisillemme ja oli mahtavaa olla aloittelijan ihailun kohteena.
Aino talutti Taigan itse tunnille ja nousi näppärästi selkään, samalla, kun pitelin tammasta kiinni. Kiristimme satulavyön loppuun selästä käsin. Opettajan mukaan ainoa ei tarvinnut enää taluttaa riimun-narun kanssa, mutta tulisi silti varmuuden vuoksi kulkea vierellä. Aino oli kuulemma oppinut todella nopeasti ratsastuksen perus asioita.

Tunti vyöryi silmissä ja minua ei haitannut yhtään hölkkäillä tamman vieressä, vaikka se yrittikin pariin otteeseen ottaa kädestäni kiinni, yrityksestä kuitenkaan onnistumatta. Aino oli hyvä ratsastaja, vaikka olikin ratsastanut vain vähän aikaa. Tunnin loputtua Aino nousee selästä ja lähtee taluttamaan tammaa karsinaa kohti, ensin jalustimet nostettuaan ja vyötä löysennettyään.

- No sehän meni hienosti! kehuin Ainoa ja tämä säteili tyytyväisyyttä. Hän nyökytteli ja sanoi, että Taiga oli todella mukava ratsastaa. Olin taas positiivisesti yllättynyt, kun tamma meni niin hienosti aloittelijan käsissä, vaikka eihän se nyt koskaan mitenkään vaikea käsiteltävä selästä käsin ollutkaan. Aino riisui hevosen ja näytin minne sen varusteet kuuluvat. Rupattelimme vielä jonkun aikaa, kunnes tyttö käveli iloisesti autolleen luultavasti tämän äidin kyytiin ja rupeavan heti juttelemaan tunnista ja Taigasta. Rapsuttelen tammaa karsinassa ja tämä katselee minua tyytyväisenä omasta suorituksestaan ja kaikesta niistä taputuksista ja tämän hetkisestä rapsutuksesta.
- Olet sinä oikea kultakimpale… kuiskaan ponin korvaan, samalla sitä silitellen. Itseä jännitti hieman huominen ensimmäinen opetus tunti Taigan kanssa. Maastoesteitä... Hyvin se luultavasti menee, vaikka pari pukkia saattaakin väliin ilmestyä, mutta mitäs pienistä. Pussaan tuota vielä turvalle.

~ Anthon & Taiga

10hm

[anthon]

29.9.2012 Lauantai ~ Treenailua

Taivas puhutteli ja katsoi meitä tumman harmaana, melkein mustana. Vain kentän himmeät ja tallista paistavat kirkkaammat valot valaisivat ratsastustamme. Iltaratsastus oli ihanaa näin viikonloppuisin. Puhuminen tuotti pimeällä näkyvää huurretta suusta ja oli hyvinkin viileä, mutta koulua vääntäessä keho lämpeni mukavasti.

- Voisin tännään tehä jotain siirtymis harjotuksia ja painoaputreeniä. En ookkaan vielä täysin hirveeen kunnolla tän kanssa koulua mennyt kunnolla, sanon Taigan selästä, tämän ollen hyvin virtainen ja ottaen jotain omia spurtteja. Tein puolipidätteitä paljon ja vatsalihakseni tekivät kovasti töitä pysyäkseni ponin kyydissä, kun tämä hypähteli puolelta toiselle kuin iloinen sekopää.
- Mää taas voisin tehä jotain temppuja ilman jalustimia ja pittää ihan vaan hauskaa sitte lopuksi, Miira sanoo Myntin selästä tehden samalla ravi-käynti-ravi siirtymisiä. Tyttö hihittää Taigan tempuille ja on selvästi tyytyväinen Myntin rauhallisuuteen, kun taas minä hikoilen tamman selässä yrittäen saada tätä rauhoittumaan. Päivällä oleva maastoeste tuntikaan ei näyttänyt tuota väsyttävän aivan kauheasti.
- Hyvä se on vähän tätä kouluakin koittaa vääntää, ku tänään jo tuli hypättyä niitä maastoesteitä sillo tunnilla, selitän samalla taivutellen tuota voltilla ravissa. Tamma hypähti taas epäuskoisena, eikä yrittänytkään taipua haluamallani tavalla, vaan pää heilahteli edestakaisin ylös-alas. Katselin Miiran ja Myntin rauhallista menoa ollen samalla hieman katkera siitä, että allani ei tällä hetkellä ollut yhtä tasaisesti toimiva poni. Toki noiden kahden välinen side oli upea.

Lopulta monen minuutin kamppailun jälkeen poni alkoi kuunnella yllättävän hienosti tekemisiäni ja kauniisti taipui voltille, kulmissa, yms. Ponin kaula kaartui hieman ja tämä myönsi kaulasta. Ennempä ei näin ollut käynyt, mutta oli hienoa nähdä, miltä poni tuntui, kun se liikkui kauniisti. Olin erittäin tyytyväinen Taigaan ja saimme otettua kauniit laukan nostotkin käynnistä. Taputtelin tammaa kaulalle ja kehuin paljon. Hymyilin tyytyväisenä, kun Miira kertoi aloittavansa nyt ilman jalustimia. Heitin omatkin jalat pois jalustimista ja taputtelin tuota ponia kaulalle kentän keskellä. Poni kuunteli hienosti pyyntöjäni ja painoapuni toimivatkin. Käytin pohkeita mukana vain hallitusti.

Yhtäkkiä näin Miiran valuvan alas jalat edellä ja rupean nauramaan toiselle tämän hienon tippumisen johdosta.
- Kakkua, huudahdan ja nauran. Edellisellä tallilla meillä ainakin oli ollut semmoinen, että jos ei huuda hevoselta tippuessaan, jalkaudun, niin joutuu leipomaan kakun ensi kerraksi tallille. Vitsailimme jonkun aikaa tuon tippumisesta ja tämä treenailu jäi hieman vähemmälle, jonka jälkeen jatkoimme taas treenailua.

Vähän päälle puolen tunnin harjoituksen jälkeen taputtelin tammaa kaulalle ja kehuin tätä älyttömästi. Lopputunnin tuloksena poni oli hieman hikinen, mutta tyytyväinen ja höristeli korviaan. Oli mahtava tunne saada Taiga liikkumaan niin kauniisti, vaikka alkutunti tuntuikin toivottomalta. Nousin alas selästä ja nostin jalustimet ylös samalla löysentäen vyötä.

- Kiitos hyvästä ratsastus seruasta Miira, sanon tytölle ja hymyilen tälle. Lähdemme molemmat taluttamaan ponejamme omiin karsinoihin. Puran Taigalta varusteet ja vien ne omille paikoilleen, hetimiten palaten takaisin Taigan luokse. Nakkaan sille päälle vasta pestyn fleeceloimen ja rapsuttelen sitä yhtä kaulalle. Kaivan taskustani porkkanan puolikkaan ojentaen sen tammalle hyvän treenin johdosta.

~ Anthon & Taiga

11hm

[anthon]

30.9.2012 Sunnuntai ~ Varusteiden huolto

Sunnuntai. Huomenna joutuisi taas pusertamaan koulun penkillä monta tuntia. Se on uuvuttavaa se. Tänään ei ollut tunteja, mutta ajattelin antaa Taigalle vapaa päivän, kun ei Wearkaan ole tulossa tallille. Sunnuntaisin kun ei tunteja ole ollenkaan. Katselen Taigaa, joka syö tarhassa olevia heiniään tyytyväisenä muiden ponien kanssa. Poni kääntää korvat niskaan ja näyttää Pellalle, kuka siinä on tällä hetkellä syömässä. Käteni hapuilevat kaulalla roikkuvaa uutta Sonyn järjestelmä kameraa. Napsautan kameran päälle ja silmäilen sitä hetken samalla laittaen oikean asetuksen päälle. Katson kameran läpi kahta tammaa ja saan upean kuvan, kun Taiga irvistää Pellalle.

Hetken kuvia otettuani kävelen tallia kohden. Sieltä suuntaan oleskeluhuoneeseen ja tervehdin siellä olevaa Miiraa, Ansqua, Brittaa ja Pipsaa.
- Maastoon lähdössä? kysäisen noilta, kun huomaan noiden laittavan kypäriä ja takkeja niskaan.
- Joo ja sienestämään, Britta sanoo tirskahtaen tumman ruskien hiuksen alta.
- Joo’o, me ollaa kunnon sieniporukka, Pipsa lisää hymy huulissa.
- Muistakaa, ettei saa poimia myrkkysieniä, vastaan noille virnuillen, mutta samalla hieman ihmeissäni. Mitä iloa on sienestää. No tytöt on tyttöjä ja niillä on omat huvinsa.

Suuntaan alas satulahuoneeseen. Otan Taigan satulan käsiini ja asetan sen alemmas olevalle telineelle. Otan jalustimet ja satulahuovan irti. Haen vesiämpärin, satulasaippuan ja sienen. Kastan sienen sinne ämpäriin, sekä sen jälkeen satulasaippuaan. Pesen tuota satulaa läpikotaisin. Kun saan satulan pestyä, niin kuivaan sen sinisellä pienellä pyyhkeellä, jossa on keltaisia palleroita. Pesaisen myös ne jalustimet ja hihnat. Kiinnitän ne takaisin jalustimiin. Katselen Reinon varusteita ja huomaan, että Ansqu on huoltanut hevosen varusteet eilen. Laitan jalustimet takaisin satulaan ja kiinnitän myös Taigalle ostamani uuden violetin huovan.

Suitsia hinkatessani Selena astelee satulahuoneeseen ottaen Pellan varusteita. Tervehdin tätä iloisesti ja hän jääkin juttelemaan kanssani.
- Ootko lähössä ratsastamaan? kysyn tytöltä, samalla pesten niitä suitsia.
- Juu-u, ajattelin vähän niin. Lähetkö mukaan? Selena kysäisee hymyillen, samalla kannatellen satulaa ja suitsia käsissään. Hän istahtaa huoneessa olevalle penkille.
- Emmää, Taiga saa pittää vapaapäivän ja nauttia siitä, vastaan hymyillen. Rupean kuivaamaan niitä suitsia.
- Oukkidoukki, mää tästä kuitenki nyt lähen varustamaan tota kultakimpaletta, Selena sanoo ja lähtee hymyillen.
- Heippadeippa, huudan tuon perään.

Lasken suitset ja satulan omalle paikalle takaisin ja haen harjakorin. Puhdistan kaikki harjat ja kostutan niitä ämpärissä, jotta viimeisetkin liat lähtevät. Jätän harjan kuivumaan hetkeksi satulahuoneeseen. Kävelen tarhaa kohden. Siellä se tamma söi yhä niitä heiniä pullean mahansa kanssa. Okei, okei. Ei Taiga ollut pullea. Suloisuus. Otan parikuvaa taasen.
Näen tyttöjen lähtevän maastoon ja nappaan heistäkin pari kuvaa hevostensa selässä. Kävelen takaisin satulahuoneeseen. Harjat ovat vielä kosteat, joten otan tamman suojat käsiini. Harjaan ne sisäpuolelta ja putsaan kostealla sienellä ulkopuolelta. Lasken tamman harjat takaisin harjakoriin suojineen ja vien harjakorin omalle paikalle.

Kävelen oleskeluhuoneeseen ja kaivan siellä eväspussiani. Otan paahtoleivän puolikkaan, sekä asetan pillin mansikan makuiseen trip mehuun. Oleskeluhuoneessa ei tällä hetkellä ole muita. Otan hevoshullun käsiini ja rupean lukemaan sitä samalla syöden leipää. Sisään astuu Robert ja Daniel nauraen.
-Terveppä terve, sanon noille laskien Hevoshullua naamani edestä hymyillen. He vastaavat tervehdykseeni ja rupeamme juttelemaan kaiken näköistä.

Eväät syötyäni lähden kävelemään Taigan tarhalle. Tamma antaa itsensä kiinni yllättävän helposti. Jalkojen peseminen onnistuu parin temppuilun jälkeen hienosti. Karsinassa harjailen tuota vasta putsatuilla harjoilla sanomatta mitään. Harjattuani tamman vien harjakorin pois ja menen takaisin karsinaan. Silittelen tammaa ja rapsuttelen sitä aikani. Taiga tuntuu nauttivan tästä kaikesta todella paljon.
- Oot ihana kuule höpönassu, kuiskaan ponin korvaan ja jatkan silittelyä. Kiedon käteni tuon kaulan ympärille. Taiga kääntelee hieman korviaan, mutta ei sen koommin välitä enempää.

Ulkona vauhkoava tuuli vinkuu tallin ovien alta. Se jatkuu. Ulkona ei ole kylmä, mutta ihan vain viileä. Lehdet lentelevät puiden latvoista maahan. Talvi on tulossa. Ilmat kylmenevät. Lumi tulee. Kaikki harmaantuu. Sitä ei pitäisi kuitenkaan murehtia nyt. Pitää elää päivä kerrallaan ja tällä hetkellä olen rapsuttamassa Taigaa karsinassa.

~ Anthon & Taiga

12hm

[anthon]

1.10.2012 ~ Maanantai



Taiga heijastuu Anthonin silmästä.

Pahoittelen laatua ja siis tää on tarkotettu tosiaan eiliselle päivälle

13hm

[anthon]

3.10.2012 Tiistai ~ Pelleilyä oleskeluhuoneessa

Kosketin tamman pehmeää ja siistiä turkkia. Juuri harjattu, puhdas turkki kiilteli laskevan auringon valossa. Kello oli lähemmäs kuusi. Katson ponia syvälle silmiin ja tämä vastaa katseeseeni. Tamma heilauttaa päätään hieman hermostuneesti, kun käteni valuu sen kaulaa pitkin selkää kohden. Sen karva oli niin pehmeää. Seison Taigan vieressä ja katson sitä silmiin, kun se taivuttaa kaulaansa minua kohden. Valo välähtää. Oranssit, keltaiset ja punertavat lehdet koristavat ympärillä maassa, niin kuin myös huojuvien puiden latvassa. Taivas on hieman tumma, mutta tällä hetkellä ei sada.

Tamma höristää korviaan, kun kaivan taskusta porkkanan palaa. Riimun-naru on toisessa kädessäni ihan löysällä. Näytän ponille herkkupalaa, jonka vien tämän etujalkojen välistä mahan alle. Poni taivuttaa kaulansa etusien väliin ja kurottelee herkkupalaansa. Poni on kuin kumartaisi. Pari lehteä lentelee ympärillämme, kun tuuli yltyy hieman. Taigan harja, sekä tukkani heiluvat tuulen mukana. Olen kyykylläni tamman vieressä, kun tämä on kumartuneena. Valo välähtää. Taiga nappaa herkkupalan suuhunsa ja nousee tyytyväisenä sitä rouskuttaen.

Silitän tammaa, kun yksi kellertävänpunainen lehti tipahtaa ponin turvalle. Valo välähtää juuri oikeassa ajassa, ennen kuin Taiga hypähtää sivulle tätä muka niin hirveästi säikähtäen samalla valon välähtäessä taas. Nauramme ja silitän tamman kaulaa. Tuo poni pelkäsi puusta tippuvaa lehteä. Sitä se syksy on, tamma parka, hah.

Polvistun tamman eteen ja katson sitä ylöspäin huulet duckface:n tapaisena, silmät kiinni. Tamman pää laskeutuu ja se hamuaa suutani. Valo välähtää. Nousen ja annan ponille yhden herkkupalan, samalla tätä kehuen. Kiedon kädet tamman kaulalle ja laitan ne sydämen muotoiseksi. Valo välähtää viimeisen kerran.

- Eihän se nii kamalaa ollutkaan hömppä, sanon Taigalle tätä yhä rapsuttaen. Seisomme maastopolun varrella, jossa kaikki on kaunista värikkyyden takia. Oranssia, keltaista, punaista. Ne on syksyn värit.
- Tuliko muute hyviä kuvia? jatkan Selenalta kysyen, joka kannattelee järjestelmäkameraani.
- Tuliha noista ihan jeees, jotku tärähti vähäse, mutta otin siis pari ylimäärästä, nii oikeen onnistuneita noista joistaki tuli, tämä vastaa hymyillen ja näyttää kuvia minulta. Taiga syö ruohoa, joka on polun vieressä.
- Hahaaa, tää kuva on hauska missä Taiga säikähtää tota lehteä, sanon naurahtaen. Selena nauraa myös ja lähdemme kävelemään tallia kohden. Ilta on hämärenemässä, koska onhan kello jo lähemmäs seitsemän ja kun kerran talvi tulee, niin päivät lyhtyvät. Tamma liikkuu pitkin askelin perässämme.

Tänään ei tamma menisi yhtäkään tuntia, mutta en ajatellut itsekkään ratsastaa, koska Wear on käynyt liikuttamassa Taigan itse päivemmällä. Vien Taigan karsinaansa ja suljen karsinan oven. Selena kävelee mukanani ja juttelemme kouluistamme; miten opettajat ovat inhottavia, liikaa läksyä, yms. Tänäänkin olin saanut kaikista aineista monta tehtävää läksyä ja perjantaina on yhteiskunnanopinkoe.

Kävelemme oleskeluhuoneeseen ja Selena antaa kamerani takaisin. Laitan sen kaulaani roikkumaan. Tervehdimme huoneessa olevia Brittaa, Fiiaa, Danielia, Pipsaa, Miiraa ja Ansqua, niin ja sekä myös Nomppua.

- Missäs te ootte ollut? Nomppu kysyy hymyillen.
- Selena kuvas mua ja Taigaa tuolla mettäpolulla, ku nyt on niin kaunista aikaa, ku noita puita koristaa oranssit, punaset, että myös keltaset lehtiverhot.
- Tosiaan, tosiaan. Määki voisin ton Myntin kanssa käyvä joku päivä kuvailemassa. Ois vaa itelläki yhtä hyvä kamera niiku sulla, Miira toteaa katsoen minun järjestelmä kameraa, joka olikin aika monella, mutta Miiralla ei ollut tätä samaa.
- Noo, miten teijän päivä on edennyt? kysyn sitten istahtaen sohvalle.
- Ei kummempia. Tässä just liikuttelin ton yhen, Daniel kertoo.
Juttelumme jatkui ja aihe vaihtui. Nappasin evääni käsiin ja rupesin syömään leipää, sekä juomaan omenan makuisesta pillimehusta. Jotenki mulla oli aina vaan pillimehu mukana.

- Joo siis oikeesti tripit on hyviä, möläytän sitten johonkin väliin, joka ei millään tavalla liity mihinkään.
- oha ne iha jeees, Pipsa toteaa ja kaivaa myös oman tripin esille.
- No toi ei Anthon liity mitenkää mihinkää! Ansqu naurahtaa.
- Nooooo, minkäs teet ko ajatuksissa ei muu pyöri ko trip-mehu. Repeämme kaikki ja otan Hevoshullun esille sitä ruveten lukemaan.
Oleskeluhuoneessa on käynnissä aika kova melu, kunnes Daniel tokaisee lähtevänsä nyt kotia kohti. Hyvästelemme tämän ja parkaisen:
- ouuuumaiiigaaaash, oon ainut poika täällä, iik, kun minuun tutustuu, niin vitsailen jatkuvasta, vaikka ne eivät välillä olekaan mitään hyviä vitsejä.
- No vaikutat silti ihan tytöltä, joten sillä ei ole mitään väliä. Fiia sanoo nauraen ja muut repeävät.
- Määä oonki oikeesti tyttö. Hyvä että huomasitte. Salalallalalalaa, huudahdan ja nostelen kulmiani virnuillen. Nappaan jonkun pinkin hupparin maasta ja laitan sen päälleni.
- Siis oikeeeeesti, mää en niinku kestä tätä kaikkee, d444. sanon ja näyttelen epärealista homoa. Ei mulla siis ollut homoja vastaan mikään, sillä olihan mulla pari ystävääkin, jotka olivat siis homoja ja ihan samalla tavalla ne on ihmisiä, mutta tykkään vaan joskus vitsailla ja näytellä tyyliin naista, jotta saisin ihmiset nauramaan.

Kännykkäni tärisee taskussani ja vastaan siihen. Puhelun loputtua otan hupparin poissa ja sanon:
- Soriii, mun täytyy nyt poistua teidän keskuudesta, mutta ehkä te pärjäätte ilman mua huomiseen asti? Huom, ehkä. En toki mee takuuseen, mutta mitäs pienistä.
Isken sitten huoneessa oleville silmää ja poistun. Tämän päiväinen oli ihan huippu ja siitä sainkin ideaksi, jos joku vkl voisimme tulla tallille yötä joidenkin kanssa.

~ Anthon & Taiga

14hm

[anthon]

4.10.2012 Torstai ~ Kouluvääntöä

Koulu oli loppunut poikkeuksellisesti jo kahdeltatoista, kun lähdimme luokkamme kanssa teatteriin katsomaan näytelmää. Sen ideana oli luoda meille nuorille uusi näkökulma maahanmuuttajista. Se oli yllättävän hyvä, vaikka vaikutti todella huonolta, kun opettaja meille ilmoitti, että menemme sinne. Näytelmä inspiroi minua aika paljon teatterin suhteen. Olisi todella mukava ruveta harrastamaan näyttelemistä, kun tykkään olla paljon esillä.

Pussaan tamman silkkistä turpaa ja rapsuttelen sitä hetken, kunnes nostan käsivarsilla olevan satulan tamman selkään. Poni käänteli korviaan hiukan, mutta ei yrittänyt puraista. Taigalla oli nähtävästi hyvä päivä, niin kuin myös minulla. Olen erityisen pirteä tänä päivänä, enkä yhtään tiedä mistä se johtuu. Ehkä ilmasta. Se ei ole sateinen, vaan ainoastaan tuulinen. Vaikka tuuli onkin ajoittain todella kova, niin se ei menoa haittaa. Parempi se tuuli on, kuin sade. Ei ainakaan ollut läpimärkä.

Ponnistan selkään kevyesti ja laskeudun satulaan rauhallisesti. Jalustimet olivat sopivat, mutta kiristän vyön vielä selästä käsin. Taiga on valppaana päällä, koska tuuli on niin voimakas. Annan pitkät ohjat ja avut käyntiin. Kentän vieressä olevat himmeät valot ovat päällä, sillä taivas on alkanut jo hämärtämään. Taivuttelen Taigaa volteilla ja verryttelen sitä käynnissä, sekä ravissa. Nostan parit laukat kumpaakin suuntaan. Taputan ponia kaulalle ja annoin hetkeksi pitkät ohjat, jonka jälkeen otin taas tuntuman. Työstän tammaa pohkeenväistössä käynnissä ja ravissa. Taiga on oikein nätisti ja kuuntelee tarkasti apujani. Nostan laukan väistön jälkeen pääty-ympyrälle. Taputan tammaa taas kaulalle ja ravaan loppu ravit. Annan hieman pitempää ohjaa, jonka jälkeen siirryn käyntiin ja löysään ohjat kunnolla. Taiga venyttää kaulaansa ja pärskähtää tyytyväisenä.

Tunnin aikana taivas oli pimentynyt entisestään ja karsinaan viedessä Taigan seurana olikin jo Pella ja Humu. Puran tammalta varusteet ja annan sille taskustani makupalan hymyillen, jota se jää rouskuttamaan mielellään. Vien ponin varusteet oikeille paikoille ja kävelen talliin, josta suuntaan kaapilleni. Laitan kypärän ja ratsastushanskat sinne, sekä takin. Kävelen oleskeluhuoneeseen ja tervehdin siellä olevia. Siellä näyttää olevan tällä hetkellä vain Robert, Mappe, Miira, Nomppu ja Daniel. He tervehtivät minua ystävällisesti takaisin ja minut, kuten muutkin uudet hoitajat on otettu mahtavasti vastaan.

- Heheeeiii! Melkein poikavalta. Saman verran tyttöjä ku poikia. Täähä on mahtavaa, hihkaisen ja virnuilen noille. Monet olivatkin jo käyneet tallilla. Kävelen pöydän luokse ja läppään Robertille ja Danielille kättä vitsini kunniaksi, jota tytöt eivät oikeen ymmärtäneet, mutta onneksi jätkät ymmärsivät itseni lisäksi.
- Näimpää. Jokaiselle yks tyttö, Robert vitsailee ja iskee minulle, sekä Danielille silmää. Naurahdan ja Daniel hymyilee Robertille.
- Ollaanko me teille niiku jottai kauppatavaraa? Mappe sähähtää, muka suuttuneesti, mutta oikeasti kaikki ymmärsivät vitsin.
- Joo ootte. Me ostetaan teijät meijän orjiksi, hahaaaaa, huudahdan ja virnuilen. Joo nämä meidän jutut tallilla, mutta ei se ketään haitannut, kun kaikki ymmärtävät huumorintajumme.

Juttelimme aikamme kaiken näköisestä, kunnes minulle tulikin kyyti ja hyvästelin nuo ihmiset sanoen, että nähdään sitten huomenna. Kävelen Taigan karsinan kautta – hyvästellen tämän ja silittelemällä hetken – äidin autolle.

~ Anthon & Taiga

15hm

[wear]

5.10.12 perjantai - Uusia tuttavuuksia ja treeniä

- Mm ja täällä säilytetään Taigan talviloimia ja vilttejä.... Selitin osoitellen epämääräisiä laatikoita aitan kaapeissa. Takanani seisoi nuori poika uteliaasti vilkuillen ja nyökytellen ymmärtämisen merkiksi. Anne oli ihanana pyynnöstäni laittanut Taigan hoitajahakuun, ja sen kautta sain uuden käsiparin auttamaan tamman kanssa. Kaikki apu oli tosiaan tarpeen, itse olin aivan liian kiireinen nykyään ja aika oli kortilla tamman kanssa. Tunneillakin Taiga alkoi käydä nyt ahkerammin, ihan vaan kesämahan pois saamiseksi ja jottei ponin päivät kävisi pitkiksi. Kietaisin pitkän vaalean, harottavan tukkani poninhännälle ja avasin Taigan karsinan oven. - Sitten voitais harjata poni ja jos sä viittit varustaa sen sillä välin kun mä käyn vaihtamassa ratsastuskamat? Kysäisin pojalta joka seurasi perässäni Taigan karsinaan ja nyökkäsi taas hymyillen. - Joo tottakai onnistuu! Anthon sanoi.

Harjailimme ponin yhdessä samalla rupatellen ja tutustuen toisiimme. Anthon kertoi hevostaustastaan ja hiukan itsestään, ja minä kertoilin tälle lähinnä Taigasta, ja toimintatavoista joita halusin tamman kanssa noudatettavan. - Taiga on hirmu ystävällinen mutta tosiaan sillä riittä pilkettä silmäkulmassa, eli kun hoidat sitä niin mielellään ovi kunnolla kiinni tai sitten poni sidottuna, muuten se häviää alta aikayksikön tosta aitan ovesta ja kiitää kohta vapaana... Kerroin Anthonille joka taputti tammaa naureskellen. - Joo oon kyllä huomannut että tällä eläimellä riittää jekkuja...

Saatuamme Taigan hoidettua näytin vielä mistä Anthon löytäisi Taigan satulan, suitset ja suojat, ja lähdin sitten kipittämään päätallia kohden omia ratsastustamineitani hakemaan.

Palattuani aitalle Anthon seisoi ulkopuolella pidellen Taigan ohjista. Poni oli varustettu ja olipa poika vielä kietaissut suloisen rusetin tamman otsatukkaan. Ihan kätevää, nyt Taiga näkisikin jotain tuuhean tukkansa alta, ajattelin ja nyökkäsin Anhtonille hyväksyvästi. - Kiitos kun viitsit auttaa, mulla on tänään hirmunen kiire ja ajattelin keretä ratsastaa tän ihan kunnolla, sanoin Anthonille joka ojensi ohjat minulle. - Ei mitää, mielellänihän minä.. Poika totesi ja taputti vielä Taigaa kaulalle.

Vedin jalustimet alas ja ohjat kaulalle ja kipusin tamman kyytiin. Taiga steppasi vähän sivulle ja lähti ohjia nykien kävelemään maastopolulle päin. Keräsin kuitenkin ohjat käsiini ja ohjasin ponin maneesille. Tätä tamma protestoi päänheilautuksella, mutta käveli kuitenkin säyseästi sisälle maneesiin.

Alkukäyntien jälkeen siirryin lämmittelemään tammaa ravissa. Muutama kierros molempiin suuntiin hölkäten, ja sitten ohjat paremmin tuntumalle ja rupesin kokoamaan tammaa. Tein voltteja ja suurempia ympyröitä yrittäen saada tamman kuuntelemaan herkemmin apuja. Yllättävän hyvin Taiga jaksoikin keskittyä ja sain sen nopeasti hyvälle tuntumalle ja polkemaan ravia takajaloillakin. Muutama näpäytys raipalla ja poni alkoi nostelemaan jalkojaan ja ravi muuttui reippaammaksi.
Sivusilmällä huomasin maneesin katsomoon hiipineen muutaman ihmisen. Anthon oli tullut seuraamaan ratsastustani muutaman muun hoitajan kanssa, joita en heti tunnistanut. Siirsin sitten keskittymiseni taas täysin Taigaan, joka alkoi tuntua jo pyöreämmältä ja kevyemmältä edestä.

Harjoittelin laukkavoltteja molempiin suuntiin, muutaman laukanvaihdon ja siirtymisen jälkeen Taiga sai sitten kävellä. Poni puuskitti hieman ja sen kaula oli kostea. Hikoilu ei toisaalta ollut suuri yllätys, tamman karvapeite oli senverran paksu ettei ponin tarvinnut juurikaan raviaskelia ottaa ja se hikoili jo kuin pieni porsas.
Loppukäyntien jälkeen taputin tammaa kaulalle ja ohjasin sen maneesin katsomopäätyyn. - Viitsisitkö Anthon hoitaa tän ponin loppuun, mä ajattelin että haluisin keretä seuraavaan bussiin? Kysäisin pojalta joka pomppasi heti innokkaasti pystyyn. - Joo tottakai! Tämä huudahti ja kiipesi aidan yli kentän puolelle. Minä laskeuduin alas ponin selästä ja ojensin ohjat Anthonille. Taputin vielä Taigaa kaulalle ja suukotin tamman otsaa. Se tuuppasi hellästi olkaani ja lähti sitten lampsimaan Anthonin perässä aittaa kohti.

-wear&taiga

[anthon]

7.10.2012 Sunnuntai ~ Filosofista ajattelua

Viikonloppu oli rauhoittava aika kaikesta siitä koulustressistä. Ei tarvinnut miettiä koulua yhtään, vaan vietinkin viikonlopun tallilla. Perjantaina Wear näytti minulle Taigan varusteet ja hieman ponin luonteesta ja siitä, miten halusi minun toimia sen kanssa. Sain siis tietooni, että Taiga ei yleensä ole niin ärhäkkä, mitä minulle on esittänyt. Se oli siis vain testannut minua ja tämän yllättävät hyvät päivät, olivatkin täysin normaaleja Taigalle ja epänormaalia oli sen ärhäkkä käyttäytyminen minua kohden. Ehkä se halusi vain protestoida minua vastaan, ken tietää. Wear kertoi, että kunhan opimme tuntemaan toisemme Taigan kanssa paremmin, niin yhteinen työskentelykyky ja luottamus paranevat samalla.

Eilen olin käynyt Nompun kanssa maastossa, sillä Anne oli ehdottanut minua kuulemma Nompulle maastokaveriksi. Ei se toki haitannut, sillä tyttö oli todella mukava ja siitä saikin hyvän maastoseuralaisen. Maastoilu sujui hyvin, vaikka Taiga olikin taas huonolla tuulella minua kohtaan ja yritti näykkiä. Ei ollut sen tapaista, mutta kuten aijemmin tulikin sanottua, se varmasti protestoi tätä hoitajajuttua vastaan.

Taivas oli tuulinen ja harmaa. Ei yhtään minun makuuni. Perus syksy. Pidän syksystä vain sen värien takia, mutta kun tumma taivas ja alituinen vesisade pilaa sen kauniin tunnelman. Poni kävelee perässäni uneliaasti, mutta silti valppaana ympäristölle. Riimun-naru roikkuu kädessäni. Pysähdyn ja niin myös Taiga tekee. Silitän sen turkkia. Pehmeä ja paksu. Talviturkinteko aloitettu. Jatkan kävelyä ja käännyn Taiga perässäni pienelle polulle. Se oli hieman mutainen ja koitin olla liukastumatta. Taigallahan ei ollut mitään ongelmia tämän asian kanssa.

Poni seisahtuu ja sen sieraimet laajenevat. Se tuijottaa hieman oikealle tiheän kuusiston joukkoon. Tamman lihakset jäykistyvät ja tämä ei tahdo liikkua. Katson tamman suuntaan ja noin kolmenkymmenen metrin päässä on suuri sarvipäinen olento. Hirvi. En minä ole edes tajunnut, että täällä on hirviä. En ole ikinä nähnyt hirviä. Se katsoo meitä yhtä pelokkaana, kuin mekin sitä. Seisomme hetken paikoillamme, kunnes käännyn varoen ja lähdemme kävelemään takaisin tallia kohden. Taiga kävelee nyt hieman ripeämmin perässäni ja se on vieläkin hieman jännittynyt. Ei meidän metsäreissusta hirveän pitkää tullutkaan. En olekaan useasti nähnyt hirveä. Se oli oikein komea yksilö.

Myhäilen pienesti karsinassa ponia silitellen. Se katsoo minua ja minä katson sitä. Kiedon kädet sen kaulalle ja olen hiljaa. En sano mitään. Olemme vain siinä. Kahden. Vanhassa aittarakennuksessa ei ollut muita kuin me kaksi. Vain me. Puren huultani, samalla miettien tätä kaikkea. Kuinka hyvä tuuri minulla oikeasti on käynyt, kun olen syntynyt juuri tähän elämään, tähän perheeseen, tähän vartaloon. Kuinka hyvä tuuri minulla, kun olen saanut syntyä juuri minuksi. Perheessä ei ole ongelmia, koulu sujuu ja minulla on kavereita, tallilla on paljon kavereita, hyvä ilmapiiri ja kaikista tärkeintä, minulla on upea tyttö – Taiga.

Laahustan portaita ylös hyvin hitaasti. En yhtään jaksaisi astua askeltakaan, sillä olen väsynyt, vaikka en juurikaan ole tehnyt ihmeempiä. Tervehdin huoneessa olevia, eli Odeliaa, Danielia, Miiraa, Selenaa, Nomppua, Roberttia, Pipsaa, Inkeriä, Ansqua ja Brittaa. Paljon porukkaa oli ja kova meteli. Aivoni eivät sillä hetkellä kestäneet niin kovaa ääntä, joten lähdinkin yhtä nopeasti takaisin tallia kohden, kuin olin tullut.

Huomaan, että ajattelen aika useasti hirveän filosofisia asioita. Koulussa oli juuri alkanut filosofia ja se olikin minun aineeni. Siinä pohdittiin kaikkea niin typerää, mitä minä aina pohdin. Kuten olemmeko me oikeasti olemassa ja jos näemme kukan, onko se oikeasti kukka, koska emme voi todistaa sitä, jos olemme yksin. Naurahdan pienesti omille ajatuksilleni ja laahustan takaisin Taigan karsinaan.

~ Anthon & Taiga

16hm

[anthon]

8.10.2012 Tiistai ~ Myyyrrsskyyy

- Arrghh, iha kamala keli. Ainut asia, minkä syksyn pillaa on tää iha hirvee myrsky. Tuulee liikaa, sattaa likaa ja kaikki on huonosti, marisen kun katson oleskeluhuoneen sadetta piiskaavaa ikkunaa. Oli todella ikävää, että vaikka syksy olikin kauniine värineen upea, niin alituinen vesisade pilasi kaiken.
- Jep, ikäväähän tommonen myrsky on kaikkien kannalta huono. Hevoset ja ihmiset ovat huonommalla päällä, joka aiheuttaa sitten sitä negatiivistä energiaa ympäriinsä… Pipsa toteaa kirjansa lomasta huokaisten huonon ilman vuoksi. Tosiaan, kukaan ei välittänyt tämmöisestä kelistä.
- Onneks ollaa haettu nuo hevoset sisälle, ennekö toi sade ylty noin suureksi, Britta tuhahtaa helpottuneena, mutta silti huolissaan kovasta myrskystä. Katsahdan kelloa ja tajuan sen olevan lähemmäs puoli seitsemän.

- Mää tästä voisin lähtä kattomaan tota Taigaa… Eli siis sennujen jatkotunti? varmistin vielä Pipsalta, vaikka juurihan hän sanoi sen minulle, kun olin sitä kysynyt. Tää mun valikoiva muisti ei vaan tosiaan muistanu kaikkea, mikä olisi pitänyt muistaa, eheh.
- Juu-u. Itekki voisin lähtä kattomaan, tarviiko se ratsastaja apua. Pipsa toteaa ja lähdemme molemmat alas. Britta lähtee myös, joten oleskeluhuoneeseen ei hetkellisesti jää kukaan. Ajatus siitä, että joudun astumaan edes hetkeksi ulos, kuvotti minua, mutta täytyihän minun päästä Taigan luokse sinne vanhaan aittarakennukseen.

Rakennukseen astuessani valuin vettä, kuin uiva koira, vaikka olin juossut – eheh, tallilla kun ei saisi juosta… - niin piakkoin kuin vain pääsin. Karsinassa puuhailikin jo vaaleanruskea hiuksinen, pienikokoinen, arvioilta parikymppinen nainen Taiga sidottuna. Hymyilin tälle ja sanoin:
- Moi! Meet oletettavasti Taigalla. Tarviitko minkäänlaista apua? katselen Taigan liikkeitä ja se oli hieman hermostuneen oloinen, niin kuin muutkin hevoset tällä kelillä. En vain ymmärrä, miksi poni oli testaillut minua niin paljon ja olin luullut, että se on erityisen haastava hoitaa ja ratsastaa, vaikka todellisuudessa se olikin pelleilyt vain ja ainoastaan minulle. Ajan kanssa sitten… Ajan kanssa sitten välimme paranevat. Poni vain näytti minulle, kuinka hän ei pitänyt siitä, että Wear oli hankkinut juuri minut hoitajakseen.
- No en minä tällä hetkellä, mutta varmaan tuossa satuloinnissa tarvin, nainen vastaa pirteästi. Nyökkään ja jään juttelemaan naisen kanssa. Nimen sain kuulla Vilmaksi. Autoin häntä satuloinnissa, kunnes lähdimme maneesia kohden.

Vilma hyppäsikin helposti selkään ja osasi tietenkin laittaa itse jalustimet selästäkäsinkin, minä vain pidin ponia kiinni sillä välin ja lopuksi kiristin satulavyön maastakäsin vielä varmistaakseni, että se oli tarpeeksi tiukalla, mutta silti ei liian tiukalla. Kävelin maneesiin Taigan lähtien reippaammin liikkeelle. Ilma teki kaikista hevosista reippaampia ja useampi hätiköi vähän enemmän.

- Aaaaa. En ymmärrä miks Taiga on mua nii vastaan… Taino ei oo, mutta se testaa mua aika paljon ja Wearilta kuulin, että se on yleensä kiltti hoitaa ja ratsastaa, vaikka kujeileenkin joskus, tuhahdan vieressä seisovalle Selenalle ja Inkerille.
- Aika ratkaisee Anthon, Inkeri sanoo ja hymyilee pienesti. Niimpä niin, täysin totta. Minun piti vain antaa aikaa.

Tänään en siis itse aikonutkaan ratsastaa, vaan hoidin ponin huolellisesti tunnin jälkeen pois jääden samalla sen karsinaan lepertelemään ja mössöttämään sille kaikkea turhan päiväistä. Taiga oli hevonen, joka kuunteli minua. Sille pystyin kertomaan oikeastaan kaiken, eikä se kertonut niitä eteenpäin, heh. Minun piti vain yrittää muistaa se, että aika ratkaisee.

Olin huomioinut, että joillekkin hevosille oli tullut jo hoitajat ja tervehdinkin uusia hoitajia iloisesti päivän mittaan. Ne vaikuttivat jokainen hyvin reippaalta ja otin heidät itse ainakin todella hyvin vastaan omasta mielestäni. Jos he kysyivät apua, kerroin miten parhaiten tiesin ja yritin auttaa, vaikka itsekkin olin aika uusi tulokas. Oli hienoa nähdä, kuinka reippaasti he aloittelivat hoitamistaan.

~ Anthon & Taiga

17hm

[anthon]

10.10.1012 Keskiviikko ~ Pehmeä turkki

Jatkotunti II oli juuri loppunut ja Taigan karsinassa touhuili mustahiuksinen, arvioltani samaa ikäluokkaa oleva tyttö. Tytöllä oli kapeat ja kalpeat, aavemaiset kasvot. Tuntilistassa luki Taigan kohdalla Laura, joten oletin sen olevan tytön nimi.
- Tarviitko apua missään? kysyn ensin tervehtien. Laura oli vaisu ja vastasi vain lyhyesti, sekä hiljaisella äänellä, ettei tarvitse. Nyökkään ja sanon, että olen oleskeluhuoneessa, jos minua tarvitsee. Kävelen portaita pitkin yläkertaa kohden, samalla miettien, kuinka ujo ihminen oikeasti voi olla. Laura ei ollut tahallaan mitenkään epäkohtelias, vaan vain ujo. Olen itsekin ujo, kun en tunne jotain henkilöä, mutta en ehkä kuitenkaan näin ujo. Ihmiset ovat erillaisia.

- Heissssssan! rääkäisen oleskeluhuoneeseen astuessani. Olipa 16-vuotiaas ilmaisu, mutta minkäs teet. Pitää sitä olla vähän lapsi aina. Ei, olen vaan ilonen ihminen. Minulle tervehtii takaisin reippaasti huudahtaen Miira, Inkeri, Daniel, Robert, Selena, Salma, sekä hieman ujommin/hiljaisemmin Catrina ja Soffi. He olivatkin uusia hoitajia, joten ei varmaan vielä tottuneet tähän menoon. Itse olin sopeutunut todella nopeaan tahtiin. Kyllä hekin sopeutuisivat. Salma oli myös yksi uusista hoitajista, mutta silti todella reippaan ja mukavan oloinen.

- Chamaaaaaaan, tehkää tilaa siihen sohvalle, parahdan leikkimielisesti ja änkeän keskimmäiseksi Miiran ja Inkerin väliin heittäen kädet noiden olkapäille.
- Nää siis on mun tyttöjä, huomaatteko? Eipäs viedä niitä multa, sanon ihan läpällä samalla nauraen. Muutkin ehkä ymmärsivät vitsini. Inkeri rimpuilee otteistani naama punaisena kikattaen. Miira katsoo vain nauraen ja muka suuttuneena tuhahtaen:
- Senkin sinä! päästän irti ja nauran. Juttelemme kaiken näköisestä; koulusta, ystävistä, ratsastuksesta, karkista, yms. Juttumme menevät maasta taivaaseen siltä väliltä, eli aivan eriasioita juttelemme välillä, eikä ne liity toisiinsa mitenkään.

Silmäilen Inkeriä välillä ja jotenkin minulle tulee semmonen tunne, että se tykkää tosta Robertista. En toki oo varma ja saattaaha tää mun päättelykyky johtaa aivan väärään suuntaan, mutta niin, hehee. Päätän kuitenkin kiusata Inkeriä vähän, vaikka tämä ei tykkäisikään Robertista.
- Inkeri, lausahdan tytön nimen ja jatkan: - Oisitko sit ennemmin Robertin vieressä, kun mun? tyttö ei taida tajuta vihjailuani, joten annan olla ja jatkamme juttelemista aivan muusta.

- Sori, mutta mun on pakko jättää teijät nyt tänne. Meen kattokaas yhen maailman sulosimman tamman luokse, sanahdan ja lähden kävelemään iloisesti aittaa kohden, missä Taiga on. Kävelen sen luokse karsinaan ja sillä on pehmeä katse. Ei näytä olevan huonopäivä. Ehkä se tällä kerralla yrittää ymmärtää minua ja sitä, miksi olen sen hoitaja ja miksi sille edes hankittiin hoitaja. Laitan karsinan oven perässäni kiinni niin, että pääse sieltä kuitenkin lähtemään silloin, kun haluan. Silittelen sitä aikani ja juttelen sille omiani. Taigalle on todella rauhoittava jutella kaiken näköistä. Se kuuntelee. Käteni vaeltaa ympäri sen kaulalla ja selällä. Käsi melkein hautautuu sen pehmeään turkkiin. Okei, ei vielä, mutta talvella varmaan hautautuukin.


Pahoittelen, että kuva on väärinpäin xd

~ Anthon & Taiga

18hm

[anthon]

29.9.2012 ~ Maastoestetunti




~ Anthon & Taiga

19hm

Tää on siis 29.9 oleva hoitomerkintä

[anthon]

12.10.2012 Perjantai ~ Leppoinen tunti ilman satulaa ~ or ~ kouluvääntöä kentällä

Tosiaan, syyslomahan se kurkisteli bussin ikkunan läpi. Rähjääntynyt koulureppu sylissäni katselin bussiin nousevia ihmisiä. Silmäni tuntuivat raskailta, sillä koulupäivä oli ollut yllättävän pitkän tuntuinen. Ahkerasti kun koulussa olin ollut, niin olen kyllä ansainnut tämän viikon loman. Aion viettää paljon aikaa tallilla Taigan, sekä ystävien – niin uusien, kuten vanhojen – kanssa. Jään kolmea pysäkkiä ennen omaa pysäkkiäni ja menen vastakkaiselle tielle odottamaan seuraavaa bussia, jolla pääsen Seppeleen läheisyydelle. Suoraan koulusta tallille vain, nimittäin ei ollut hinkua kotiin ollenkaan. Mitäköhän tänään Taiga keksii pääni menoksi? Ehkä poni on tällä kertaa suhteellisen ystävällinen, niin kuin muillekin ihmisille.

Tallin pihalla tuntilaiset taluttavat juuri ratsujaan maneesia kohden ja jotkut hoitajat heidän vierellään. Kello on jo kolme ja tiesin Taigan menevän tunnille, mutta Miira oli lupautunut avustamaan ratsastajaa tunnille, kun itselläni koulu loppui vasta puoli kolmelta. Kiiruhdan yläkerran kautta vaihtamaan ratsastusvaatteeni, jonka jälkeen kävelen suorinta tietä maneesiin. Miira auttaa ratsastajaa jo kyytiin kun menen heidän luokse.
- Moi! Hei kiitti oikeesti iha hirveesti, että autoit Taigan kanssa! sanon Miiralle ja halaan tätä kiitoksena.
- Mitäpä pienistä, ei se ongelmaa tuottanut, Miira vastaa samalla naurahtaen ja lähtee katsomoa kohden.
- Ekkö ollukkin viime kerralla Pellalla? Ootko ennen menny Taigalla? kysyn tytöltä, joka istuu Taigan selässä samalla kiristäen satulavyötä. Muistelin tytön nimeksi Mari tai Maria, tai joku semmoinen.
- Juu. Menin Pellalla. Ja oon mää muistaakseni kerran menny tällä, hän vastaa reippaasti silittäen Taigan kaulaa.

Katselen tuntia katsomosta jonkun aikaa. Tyttö ei tarvinnut Annen mukaa enää taluttajaa, mikä passasi minulle. Kyllähän olisin voinut myös taluttaa, mutta niin. Jos ei kerran tarvinnut, niin mikäpä minä olin siihen sitten tunkemaan. Katselin Taigan ja ratsastajan välistä narua joka oli juuri sillä hetkellä sitonut toisensa yhteen. Vaikka tyttö oli mennyt tammalla vain kerran, huomasi hänessä rauhallisuuden, josta Taigakin piti. Yhteistyö sujui niillä hyvin, vaikka hän olikin vasta nuori ja aloittelija ratsastaja. Katsahdan kelloani ja tajuan sen olevan vasta 15 minuuttia yli kolme. Askeleeni suuntaavat kohti oleskeluhuonetta.

Tyhjä. Yleensä sinne mennessäni siellä on porukkaa juoruamassa uusia tapahtumia ja kertomassa päivän tekemisiä. Nyt se oli täysin tyhjä ilman minkäänlaista ääntä. Aivan liian hiljainen omaan makuuni. Olen tottunut äänekkääseen puheen sorinaan, joten hiljaisuus oli todella autio tunne ja oleskeluhuone vaikutti aavemaisen kolkolta. Missä kaikki olivat? En minä nähnyt maneesissa ja tallissa kuin pari hoitajaa lisäkseni. Lähden kävelemään ulos huoneesta, koska en pitänyt niin hiljaisesta ympäristöstä. Kävelen maneesiin takaisin ja jään katsomaan maneesissa olevia ratsastajia. Katseeni pysähtyy Taigaan ja sen selässä istuvaan tyttöön. Tunti onkin kohta loppumaisillaan, mutta voisin jatkaa siitä suoraan maastoon ilman satulaa.

- Noo, miten meni? Oliko Taiga kiltisti? kysyn siltä vaaleahiuksiselta tytöltä, joka taputtaa Taigan kaulaa.
- Ihan hyvin. Taiga oli oiiiiikein ihana, hän vastaa iloisena. Tyttö lähtee otaksuen äitinsä luokse, joten minä lähden taluttamaan tammaa aittaa kohden.

Silittelen sitä samaan aikaan kaulasta. Rupean hyräilemään jotain biisiä ja Taiga kuuntelee rauhallisena ja näyttää siltä, että tämä nukahtaa kohta seisaaltaan. Alkeistunneilla kun ei paljoa työtä vaadita. Kohotan katsettani Pellan karsinaan, jossa Selena harjailee Pellaa. Lopetan laulun hyräilemisen hieman punastuneena, koska laulutaitoni eivät ole mitenkään parhaimmat. Tervehdin häntä ja irrotan Taigan satulavyön, ottaen sen samalla pois ponin selästä.
- Hei viittikkö kattoa Taigan perään, että se ei sotkeuvu ohjii ku vien tän satulan pois? kysyn tuolta. Selena lupautuu ja lähden viemään satulaa.

Pidän Taigaa kiinni ja hypähdän mahalleni sen selän päälle. Poni kääntelee korviaan, mutta pysyy paikallaan. Väännän itseni selkään ja taputan tuota kaulasta. Selkä oli pehmeä ja siinä oli helppo istua. Annoin pohkeet maastoa päin. Ohjat olivat vielä puolilöysällä, mutta ei täysin, sillä tamma voisi säikähtää milloin vain. Ilma on yönsateen ja pakkasen jälkeen vielä kostea ja viileä. Syksyn kaunis ruska alkoi muuttua hieman jo talvisemmaksi, joten lehdet maassa alkoivat ruskistua. Vielä puiden latvoissa korostui punaisen ja keltaisen erisävyt. Metsässä oli hiljaista – vain lintujen laulua ja puiden huminaa – ja rauhallista. Taiga oli hieman pirteämpi näin ulkoilmassa, kun maneesissa. Poni käveli pitkin ja reippain askelin, mutta silti nätisti. Kerään ohjat tuntumalle ja venyttelen jalkojani ponin pehmeällä selässä.

Annan avut raviin ja tamma nostaa hieman laiskasti, mutta varmasti. Annan vielä pohkeita, jotta ravi reippaantuisi, sillä se oli laiskanpuoleista, enkä minä hyväksynyt nyt mitään lötkyilyä, vaikka sekin oli mukavaa. Piti tuon kuitenkin vahvistaa lihaksia, jos aijomme joskus kilpakentille. Wear oli luvannut, että kun käyn tunneilla ja valmennuksissa, voin ruveta kilpailemaan myöhemmin silloin tällöin Seppeleen ulkopuolella olevissa kisoissa, joten tämmöinen ilman satulaa maastossa köpöttely ei käy päinsä joka päivä. Taiga ravaa pehmeästi pitkin tietä tarkasti kuunnellen ympäristöä ja minua, sillä höpötän sille jotain omiani.

Siirrän hetken päästä takaisin käyntiin ja annan ohjaa. Olemme tehneet semmoisen pienen lenkin ja olemme kohta takaisin tallilla. Annan laukkapohkeet ja toinen nostaa nätisti reippaan laukan. Taiga on ihan mielissään ja huomaa sen olevan tyytyväinen, kun pääsee laukkaamaan maastossa. Ponilla oli minun mielestä hyvinkin tasaiset askeleet, joten sen kyydissä oli helppo istua. Siirrän takaisin käyntiin ja kävelemme suoraan kentälle. En aijo lopettaa vielä, sillä olimme vain noin puolituntia. Annan pitkät ohjat kentälle päästyäni ja venyttelen jälleen jalkojani, sekä käsiäni.

Otan ohjat tuntumalle ja annan pohkeet reippaampaan käyntiin. Taiga venyttää askeliaan ja kävelee reippaasti. Annan puolipidätteitä ja tämä lyhentää askeleita, mutta hieman huonosti, joten puolipidätteet jatkuvat pohkeet kyljissä, jotta poni ei hiljennä käyntiä. Askeleet lyhenevät jonkun hetken jälkeen mukavasti ja annan kävellä normaalia tapaansa. Siirrän raviin ja pitennän ravia, joka sujuu taas ihan hienosti. Lyhennyksessä Taiga siirtyy käyntiin pariin otteeseen, mutta loppujenlopuksi lyhentyy jälleen mukavasti. Taivuttelen ponia ympyröillä ja se kulkee nätisti. Nostan kulmasta laukan ja lyhennän sitäkin hieman, mutta en äärettömyyksiin. Ohjaan pääty-ympyrälle ja kun tämä on siirtämässä takaisin raviin, napautan pohkeillani, ettei laukka hyydy.
Käännän laukassa keskelle ja annan pidätteen pysähdykseen. Käynnin kautta tamma pysähtyy ja hyväksyn sen suorituksen. Annan ohjaa ja taputan sitä. Ilman satulaa ei ollut hirveästi ongelmia, sillä tasapainoni on ihan hyvä. Tamma on kaulasta ja mahan alta, sekä selästä hieman märkä. Hikeä se on. Ponin kuntoa pitää Wearin mukaan parantaa, joten on hyvä, että ei aina ole semmoista köpöttelyä, kuten aiemmin pohdinkin jo. Noin kymmenenminuutin kävelyn jälkeen, kun poni ei enää puuskuta, hypähdän alas selästä ja lähden taluttamaan sitä aittaa kohden. Taputan sitä kuitenkin hienosta tunnista ensin. Riisun tuolta suitset ja heitän päälle fleeceloimen. Jätän ponin syömään päiväheiniään.

Aukaisen tallihuoneen oven ja se on ihan täynnä porukkaa. Enää ei ollut hiljaista, vaan olikin moni hoitaja paikalla. Moikkaan heitä kaikkia ja haukottelen pienesti samalla venytellen käsiäni.
- Hei missä kaikki oikee oli tässä vähän jälkeen kolme? Olin täällä nimittäi iha yksin, kyselen noilta. Kaikki katsovat minua hetken ja sitten Miira vastaa:
- Ööh, Anthon.. Sillo ku kävit täällä, nii oltiin melkee sama porukka paikalla, hieman ehkä erit ihmiset.
- Niii. Sää vaa kattelit ympärilles, ängit sohvalle meijän viereen ja lähit, Robert jatkaa huolestuneena.
- Nii ja sitte me yritettii puhua meille ja sää vaa kattelit huonetta ku meitä ei oliskaa, Salma kertoo.

Katson noita jokaista ihmeissäni. Huone oli ihan varmasti ollut tyhjä. Panen vaikka pääni pantiksi siinä asiassa. Mietin hetken ja katson noita jokaista, kunnes Inkeri ja Selena supittavat toisilleen, jonka jälkeen tirskahtavat.
- Jooo hetken aikaa mää jo uskoin ja sitte tajusin, että te… sanon, mutta sen saa lausetta kerrottua loppuun asti, kun Linnea pölähtää:
- Öö nii mitä? Me mitä? Ei kyllä mittää olla tehty. Sää kyllä vaa et huomannu meitä.
- Jooo mää tajusin jo! Ei teijän tarvi ennää kusettaa mua, sanon hieman tympääntyneesti, sillä sain itseni näyttämään tyhmältä. Kaikki muut repeävät huoneessa paitsi minä.
- Joo me oltiin vaa piilossa. Ihime ku et huomannu meitä. Yhet oli tuolien takana, toiset ovien takana, ymmmmss ymmsss, daniel toteaa.
- No hekoheko, mahtava vitsi… mumahdan. Pitäs mun ottaa asiat vähä rennommin, mutta en tiiä mikä mua tässä vaiheessa vaivas.
- Eläs ny leikistä suutu! Fiia sanoo tällä hetkellä porukan vanhimpana. Puren alahuultani ja haron ruskeita hiuksiani hetken. Seison vieläkin siinä ovella.
Juoksen ja hypähdän sohvalle. Miira ja Fiia saavat juuri väistettyä minua, kun lösähdän siihen sohvalle. Virnuilen noille ja sanon:
- Mistä mä muka suuttuisin? En mä ny mistää noin pienestä, nauramme kaikki tuosta välikohtauksesta ja juttumme vaihtuu eriin. Jonkun ajan juteltuamme lähden ovelle päin.
- Meen tonne Taigan luokse, tuleeko joku seuraksi? kysäisen huoneessa istuvilta. Kukaan ei liikahdakkaan, kunnes Miira nousee ja kävelee luokseni.

Lähdemme kävelemään aittaa kohden.
- mistä te saitte päähän ton jutun? kysyn hieman nauraen. Nauran omalle tyhmyydelleni.
- Emmäävaan tiiä. Odelia ja Britta sen oikeestaan alun perin keksi. Mun mielestä se oli iha hauska idea, niiku monen muunki mielestä. Ei sitä nyt leikistä suututa, tyttö vastaa ja tönäisee minua hieman käsivarrellaan.

Saavumme Taigan karsinaan ja tervehdin tammaa hiljaa astuessani sen karsinaan. Silittelen sitä kaulasta ja päätän antaa sen pitää yönyli sen loimen. Kuitenkin tulee jo yöpakkasia ja olihan tuo vieläkin hieman hikinen huomattuani, kun koitan.
- Te sovitte jotenki tosi hyvin yhtee ton Taigan kaa… Miira rikkoo hiljaisuuden ja havahdun mietteistäni. Naurahdan pienesti ja sanon samalla silittäen ponia:
- Kiitos vain, vaikka ei me vielä kunnolla toisiamme tunneta, vaikuttaa tää silti oikeen mukavalta ja meillä voi tulla hyvä tulevaisuus. Oli ihanaa, ku Wear laitto ponin hoitajahakuihin.

Juttelimme karsinassa vielä jonkun aikaa, kunnes katsahdin kelloa ja tajusin sen olevan aika paljon. Miirakin sanoi:
- Mun pitäs varmaan alkaa valumaan kotia kohti, hän katsahti minuun ja minä sanoin:
- Juuu, munki. Nähään huomenna, hyvästelemme toisemme ja hyvästelen Taigan halaamalla tätä kaulalle. Käyn yläkerran kautta vaihtamassa tallivaatteet pois ja lähden kävelemään bussipysäkkiä kohti.

~ Anthon & Taiga

20hm

Tarkoitettu eiliselle, eli perjantaille

[anthon]

15.10.1012 Maanantai ~ Vanhoja menee, uusia tulee

Kävelen tallia kohden Taiga nätisti perässä kulkien. Pesaria kohti tietenkin, sillä tamman jalat olivat aika mutaisen näköiset. Poni tuli kiltisti perässäni ja oli hyvällä päällä, nyt kun sääkin oli muuttunut eilisestä syysmyrskystä seitsemään lämpöasteeseen ja aurinko paistoi. Ihan hupsua, miten sää voikin vaihdella niin paljon. Eilinen myrsky olikin kyllä riepotellut pahasti viimeisempiä lehtiä puiden latvoissa.

Suihkuttelen tamman jalkoja kädenlämpöisellä vedellä, kunnes kuulen tervehdyksen takaani. Käännyn ja Selena, sekä Inkerihän ne minun takaani tulevat. He aukaisevat suoraan suunsa tervehdykseni jälkeen.
- Tiiätkö jo, että Britta joutuu luopumaa Riinasta? Huhut kertoo sillee, Selena sanoo surullisena. Suuni loksahtaa kirjaimellisesti auki. Vaikka en Brittaan vielä olekaan kunnolla ehtinyt tutustua niin kuitenkin tiedän, että Riina oli tytölle erityisen tärkeä. Sen lähteminen tuli todella huonoon aikaan, jos nyt huhut pitävät paikkansa, nimittäin kun tuo Simokin lähti juuri.
- Voieiii. Vähä Brittaa varmaa ärsyttää. Raukka se. Mitä on siis tapahtunu? kysyn todella pahoittelevalla äänellä ja naamalla. Olihan se kamalaa, kun jokin Seppeleen hevosista lähtee.
- Ku sillä oli joku semmonen este kuulemma, että ei voi ennää kilpailla esteillä. Joku varsajuttu tai jotain… inkeri pohtii muistellen kuumeisesti, mitä Riinasta oltiin kerrottu.

Vaihdan jalan puolta ja päivittelemme hetken, kuinka raukka Britta on. Huokaisen syvään ja astun lähemmäs Taigaa ajatellen, että onneksi tämä ei lähde nyt, kun vasta olen sen hoitsukseni saanut. Vaikka oikeastaan Britta on ollut pidempään Riinan hoitajana, joten niille kahdelle on ehtinyt muodostua jo side ja luottamus. Ei ole reilua Brittaa kohden…
- Eikä siinä ollu kaikki. Elli lähtee Bris mukanaan. Inkeri jatkaa naama mutrussa. Mitä ihmettä täällä tapahtuu, miksi kaikki muuttuu näin pikaisesti. Huuhtelen tamman jalkoja huolellisesti.
- Elli ei vissii lopullisesti tai en tiiä. Huhut taas jottai kertoo vähän. Ei olla aivan varmoja, mut jonnekki ne menee, Selena sanoo.
- Voi ei. Miten Anne jaksaa pyörittää muka tätä ilman Elliä? Eikö Elli ollu aika suuri apu? kysyn, kun en niin tarkkaa tiedä näin uutena hoitajana. Ehdimme jutella jonkun aikaa, ennen kuin tytöt lähtevät madellen satulahuonetta kohti.

Tämä syysloma ei alkanutkaan niin täydellisesti, sillä surulliset uutiset pilasivat aloituksen. Toivottavasti kaikki kääntyy parempaan suuntaan ajan myötä. Onneksi minulla on Taiga, eikä se ole lähtenyt yhtään mihinkään. Kuivaan ponin jalat ja lähden taluttamaan sitä samalla kaulasta rapsutellen aittaa kohden. Nyt kun on syysloma, niin ei ole tunteja, joten voisin työstää ponia hieman koulussa, vaikka nyt olisikin oiva maastoretken aika, mutta ei. Minun pitää työstää tätä pullaponia eteenpäin. Jätän tamman hetkeksi karsinaan yksin ja lähden kävelemään kaappeja kohti, sillä minun pitää hakea kypärä ja ratsastushanskat.

Aukaisen kaappini ja shkokki läpäisee vartaloni. En ymmärrä miten olen saanut niin pahaan siivoon sen näin vähässä ajassa. Joku päivä pitäisi ottaa aikaiseksi ja siivota koko kaappi. Otan kypärän, jonka sisällä on hanskat käteeni ja olen juuri lähtemässä takaisin, kunnes kuulen oleskeluhuoneesta uusia ääniä. Kävelen sinne ja tervehdin sisällä olevia. Näen uuden blondin pojan, joka esittäytyy Jesseksi ja tytön, joka sanoo olevansa Reega. Läppään suoraan Jesselle kättä ja huudahdan:
- Jeess, miesvoimaa tähän talliin vähän lisää, naurahdamme ja rupeamme juttelemaan niitä ja näitä. Mukava, kun tallilla on jo neljä poikaa ratsuhommissa, ellei Jaakkoa siis lasketa. Saan kuulla, että Jesse omistaa Tollon ja Reega Suden.

Lähden Taigan karsinaa aittaa kohden. Minun on pakko käydä vilkaisemassa uusia tulokkaita ja ensimmäisenä näen Suden karsinassaan. En tohdi häiritä, joten silmäilen vain. Etsin Tollon tämän jälkeen ja ihmettelen, kuinka kaunis se on. Mielestäni se oli tosiaankin todella kaunis. Lähden kävelemään nyt sitä Taigaa kohden tämän satula ja suitset, sekä harjat mukanani. Harjailen ponia pitkin vedoin ja tämä kääntelee korviaan kuunnellen rauhallisena jutteluitani sille. Totean, että kun vanhat joutuu lähtemään, niin tulee niitä uusiakin niin sanotusti tilalle. Onhan se todella harmi, että vanhat lähtee, mutta tosiaan kiva saada myös uusia mukaan Seppeleeseen. Hyvä puoli on se, että vaikka Riina lähtee, niin Britta jää.

Varusteet päällä, jalustimet oikein mitattuina, satulavyökiristettynä, kypärä päässä istun Taigan selässä ohjat pitkällä tämän kävellessä kenttää ympäri. Olin tullut siihen tulokseen, että aijon nauttia vielä tästä ulkoilmasta, kentällä ratsastaen, kunnes talvi tulee ja pakottaa kylmältä maneesiin. Nyt kun kerran oli hyvä sääkin. Kerään ohjat, taivuttelen, ravailen.

Alkuverryttelyt tehtyäni rupean työstämään tammaa pohkeenväistössä, josta tuo luonnistuu hienosti ja saa upeita, sekä kauniita väistöpätkiä ajoittain. Monet luulevat, että pohkeenväistö on todella yksinkertainen, mutta jotta siitä saa oikein kauniin, täytyy hevosen kulkea myös kauniisti, eikä jyräten. Taiga kulkikin muutenkin niin kauniisti, että ei sitä voinut kuin ihailla. Taputan ponia kaulalle hienoista suorituksista. Nostan parit laukat työstäen niitä pääty-ympyrällä. Ajoittain puolipidätteitä tekien yritän saada ponin takajalatkin kunnolla mukaan laukkaamaan. En päästä Taigaa helpolla.

Muka tästä niin raskaasta neljänkymmenenminuutin mittaisesta tunnista Taiga on jo hikeentynyt jälleen. Tamma olikin niin pulla, etten ihmettele sitä yhtään. Taigalla oli tullut todella hienoja ja kauniita väistö, sekä laukkapätkiä, joten ravailen loppuraveja keventäen. Koko tunnin olin saanut olla rauhassa ja juuri kääntäessäni keskelle alas noustessa Miira huikkaa kentän laidalta Jeccu vierellään tervehtien. Tervehdin heitä takaisin ja nousen alas vyötä löysäten ja jalustimet ylös nostaen. Lähden kulkemaan aittaa kohden kehuen tammaa yhä hienosta tunnista ja upeista suorituksista.

Purettuani ponilta varusteet, nakkaan sen selkään fleeceloimen ja jään hetkeksi myhäilemään ponin karsinaan silittäen tuota. Odotin innolla loppu lomassa olevaa tavallaan leiriä taino mikä se nyt oli Annen järjestämä palkintoleiri meille aktiivisuudestamme. Oli mahtavaa, että semmoinen oli järjestetty, sillä siellä pystyn tutustumaan Taigaan yhä paremmin. Kiedon käteni ponin hieman hikiselle kaulalle ja pussaan tätä turvalle.

~ Anthon & Taiga

21hm

[anthon]

16.10.2012 Tiistai

Rapsuttelen Taigaa korvan takaa ja päästän sen irti. Tamma seisoo yhä paikallaan liikkumatta mihinkään. Lähden kävelemään reippaasti ottamatta enää katse – tai kosketuskontaktia. Poni seisoo paikallaan ja katselee minuun hieman epäluuloisesti päätä heilauttaen ja lähtien sitten toiseen suuntaan. Kyllä minä tiesin, että se ei seuraisi minua, sillä luottamusta haetaan kauan. Käännyn Taigaan päin ja lähden juoksemaan tätä kohti käsiä heilauttaen, jotta tämä pistäisi vähän vauhtia jalkoihinsa. Poni lähteekin laukkaamaan ympäri maneesia pari ilopukkia tehden.

Hetken juoksentelun jälkeen pysähdyn keskelle maneesia. Hengitykseni on tiheää ja sydän lyö nopeasti. Lasken pääni, sekä katseeni maahan ja vältän taas katsekontaktia. Taiga on maneesin toisessa päässä. Hevoset yleensä tulevat uteliaiksi ja lähtevät katsomaan varovasti keskellä seisovaa ihmistä. Olen kokeillut tätä ennenkin. Jos hevonen koskettaa ihmistä turvallaan, niin hevonen luottaa jonkun verran. Jos se kävelee luokse, on se silloin utelias. Monta vuotta yhdessä Taigan kanssa, niin kyllä meille varmasti tulee luottamus ja side toistemme välille.

Tunnen lämpimän henkäisyn niskassani. Hymyilen ja käännyn Taigaan päin ja silitän ponia kaulasta.
- Sinäkin olet tämmönen uteliainen höpsö, sanon naurahtaen ja otan tamman kiinni takaisin liinaan. Ohjaan ponin taas ympyrälle ja teen harjoituksia pysähdyksen ja liikkeelle lähdön parissa. Jonkun ajan päästä kävelen Taigan vierelle ja taputan tätä kaulalle lähtien taluttamaan tammaa aittaa kohden. Ulkona on usvaista ja viileää, muttei kylmä. Ruohikko on hieman huurteinen aamun jäljiltä.

~ Anthon & Taiga

22hm – pahoittelen tekstin lyhyyttä, mutta tulee vielä piirros tähän