Taigan Hoitokirja

[wear]

18.12.2011 sunnuntai - trouble maker

Suussa maistui hiekka ja jokin suolainen. Jotain lämmintä valui leukaani pitkin. Vai valuiko? Maistuiko suussani oikeasti jotain vai kuvittelinko vain? Oli hiljaista. Ja pimeää. En tuntenut mitään. En kuullut mitään. Oli vain pimeää. Hyvin pimeää. Tältäkö tuntui kuolema? Pelkkää tyhjyyttä. Ei mitään mistä ottaa kiinni tai mihin tarttua. Kaikki oli siellä ja siltikään ei mitään. Tyhjyyttä. Ja lisää pimeää. Olinko enää olemassa? Jossainhan minun oli oltava koska pystyin yhä seuraamaan ajatuspolkuani tähänkin pisteeseen asti. Mitä oikein tapahtui? Miksi ajattelin tällaisia asioita. Missä olin?

Kaikki nuo asiat kävivät alitajunnassa. Kerkesin keskittyä jokaiseen ajatukseen. Ja sitten vasta aloin hahmottaa jotain. Etäistä ääntä. Kuului tasaista kuminaa. Kuulostivat hevosen askelilta jotain pehmeää vasten. Hevosen? Oliko täällä hevosia? Tai siis jos oli, niin missä olin? Mitä tapahtuu? Taas yritin saada ajatuksesta kiinni. Yritin hahmottaa ympäristöä mutta edelleen näkyi vain pimeää eikä kuulunut mitään. Ei, nyt alkoi taas kuulua jostain kaukaa epämääräistä ääntä. Puhetta? Tunnistin kaksi erilaista ääntä. Toinen korkeampi ja kimeämpi, toinen tasainen ja rauhallisempi. Ehei, kuulin taas enemmän ääniä. Huolestuneita. Ja edelleen kuului hevosen kavioiden kuminaa. Maa tärisi. Ja sitten sain silmäni auki.

Hälinää. Liikettä. Juoksevia jalkoja. Ihmisiä. Valoja. Ja lisää värejä. Silmäni olivat auki. Kaikki vaikutti jotenkin vääristyneeltä. Kaikki oli väärinpäin. Nyt maistoin taas sen saman suolaisen suussani. Nielaisin. Suuni oli täynnä jotain karheaa. Hiekkaa? Ainakin se maistui hiekalta. Ei sillä että tietäisin kovin hyvin miltä hiekka maistui, viimeksi varmaan tarhassa olin sitä suuhuni hiekkalaatikolla tunkenut, mutta kuvittelin sen olevan hiekkaa. Jotain karheaa ja pahanmakuista kuitenkin. Ja tunnistin myös toisen maun. Verta? Kyllä - verta se oli. Suolaista ja lämmintä. Yritin sylkäistä. Mitään ei tapahtunut.

" Pitäiskö nyt ihan oikeasti soittaa se ambulanssi?! " Joku kysyi hädissään. Tunnistin äänen kuuluvan Pipsalle. Ambulanssi? Kuka oli loukkaantunut? Mitä tapahtui?
" Ihan oikeesti mua alkaa pelottaa! Ja toi perkeleen ponikaan ei anna kiinni. Vetänyt pukkilaukkaa ympäri maneesia jo ihan liian pitkään.. "
" Siis näytti kyllä aika pahalta toi ilmalento. Mä oon myös sen ambulanssin kannalla. Ja soittiko joku jo vanhemmille? "
" Nyt rauhottukaa ja tukkikaa ne turpanne! " Joku rähähti aivan lähelläni ja äänet hiljenivät samantien. Tunnistin äänen. Se kuului Annelle. Naisen äänestä kuulsi läpi ärsyyntyminen ja huoli. Mitä oli meneillään? Miksi tämä kuulosti niin turhautuneelta ja surulliselta?

Kuin salamaniskusta olin tajuissani. Nostin varovasti itseni kyynärpäiden varaan. Silmissä sumeni ja otin paremmin tukea maasta. Tajusin olevani kontillani maneesissa. Heti liikuttuani tunsin monet kädet ympärilläni, pitäen minua tasapainossa. -" Wear? Kuuletko? Sattuuko johonkin?" Kuului aivan läheltä. Vielä en saanut paikannettua ääntä. Silmät harottaen yritin hakea kontaktia äänen suunnasta. Viimein katseeni osui aivan lähellä kyykistelevään Fiiaan. Tämän suuret silmät olivat täynnä huolta. " Moon ihanjees" , takeltelin ja syljin taas. Tällä kertaa sain suustani ulos hiekkaa ja verta. " Huh sä kyllä säikäytit meidät aika huolella.." Kuului taas jostain läheltä. Nyt sain itseni kammettua pystyyn. Huterasti seisoin omilla jaloillani, yhä monet kädet ympärilläni pitäen minua pystyssä. Tilanne alkoi pikkuhiljaa seljetä minullekin. Muisti alkoi pelata ja ymmärsin viimein mitä oli tapahtunut.


Päivä oli valjennut ihan normaalina sunnuntaiaamuna. Tänään olin kuitenkin erityisen aikaisin liikkeellä ja innoissani- tänään pääsisin pitkästä aikaa kunnon hyppytunnille Taigan kanssa- olihan Anne ystävällisesti lupautunut pitämään meille muutamille hevosenomistajille ja hoitajille tunnin aamupäivällä. Edes pieni flunssa ja päänsärky eivät saaneet minua hidastamaan tahtia, vaan jo puoli yhdeksän aikoihin saavuin tallipihalle intoa puhkuen ja posket pakkasessa punaisina hehkuen. Kiireesti Taigan luo, nopea harjaus ja varusteet niskaan. Poni oli vielä aivan uninen, mutta piristyi nopeasti minun kaivaessa kaapista pintelit- niiden laittaminen merkitsi sille aina jotain kivaa - joko hyppäämistä tai kunnon maastoilua. Taiga tuuppi innoissaan hihaani minun häärätessä sen ympärillä vähän ahtaassa aitassa. Heitin tammalle vielä ohuen viltin selkään ja sitten kiirehdimme maneesiin. Muut istuivat jo ratsujensa kyydissä ja muutama ravaili jo alkuverryyttelyä. " Saatiinhan me Wearkin viimein paikalle. Nonniin nopeesti sitten Wertsukka selkään ja alat lämmittelemään. Mä rakennan teille silläaikaa muutaman esteen.." Anne toitotti hyväntuulisesti kentän keskeltä. Nainen oli pukeutunut superpaksuun toppatakkiin ja kietonut vielä eskimotyylillä huivin kaulaansa - vain silmät vilkkuivat pipon ja huivin välistä iloisesti. Nyökkäsin Annelle ja kiipesin nopeasti ponini kyytiin. Meitä oli aika kirjava joukko tänään tunnilla; Carkki Leevillään, Sara Bonniella, Sastu uljaalla Reimarillaan, sekä muutama uusi hoitaja joita en kovin hyvin tuntenut hoitohevosillaan; Topin selässä istui poika jonka tiesin vain nimeltä Danieliksi, muuta en hänestä oikein tietänytkään, sekä toinen uusi tuttavuus, Tiian selässä keikkaroi Mirri-niminen tyttö. Keskityin nyt kuitenkin vain Taigaan, ja muutaman käyntikierroksen jälkeen siirsin ponin reippaaseen raviin.

Alkuveryttely sujui hyvin; Taiga kulki energisesti ja sain sen hyvin kuuntelemaan apuja. Tunsin kuitenkin ponin olevan hyvin jännittynyt. En ollut todella pitkään aikaan yhtään hypännyt ja poni oli vähän liiankin täpinöissään. Ensimmäisessä laukassa meinasi kontrolli ratsuuni hävitä kokonaan, ja jouduin ottamaan Taigan takaisin raville. Poni viskoi nyt päätään ja alkoi kuumeta. " Wear istu kunnolla sen ponin ympäri. Ota vaikka isolle ympyrälle se Taiga ja koita siinä saada vähän laukattua. Pidä pohje vakaana ja koita saada sitä vähän rennommaksi. Aika ruutitynnyriltä näyttää tällä hetkellä! " Anne neuvoi keskeltä ja yritin tehdä tämän ohjeiden mukaan. Poni ei kuitenkaan oikein millään asettunut ja sain tapella sen kanssa reilun vartin ennenkuin sain sen edes vähän kuuntelemaan. Tiesin että tästä tunnista tulisi täysi katastrofi.

Hyppäsimme ensimmäiseksi yksittäisen okserin, ihan vain lämmittelyksi. Sastu ja Reimari suoriutuivat hyvin, huomasin kuitenkin Sastunkin ratsun käyvän vähän ylikierroksilla. Tätä se pakkanen teetti.. Myös Daniel suoriutui Bladen kanssa hyvin, samoin Carkki Leevillä. Sitten olikin meidän vuoromme. Nostin kulmassa laukan ja tunsin Taigan pingottuvan ja jännittyvän aivan äärimmilleen meidän lähestyessä estettä. Lähestyin vähän huonosti ja Taiga joutui ottamaan pikkuaskeleen ennen okseria. Hypystä tuli huono enkä minä ollut edes kunnolla mukana. Esteen jälkeen tasapainoni oli todella jossain aivan muualla ja tunsin ponin lähtevän alta. Ohjat liukuivat pois käsistäni ja Taiga heitti takapäätään villisti ilmaan. Pukki. Pukki. Ja vielä kolmas perään. Jalustimet irtosivat kolmannessa pukissa ja tunsin irtoavani satulasta. Ja sitten pimeni.

Jaaaaaa takaisin nykyaikaan. Nyt minua talutettiin (tai no puoliksi kai kannettiin) kohti maneesin katsomoa. Puheensorinaa kuului mutten osannut keskittyä mihinkään. Yritin keskittyä kroppaani. Tunnustelin mielessäni sattuiko jonnekin. Ei ainakaan vielä tuntunut erityistä kipua. Huomisesta tulisi varmasti nautinnollinen päivä- luultavasti jokaista lihasta kropassani särkisi aivan vietävästi. Sen siitä sai kun harrastus oli näinkin vaarallinen. Perkeleen hevoset.. Ainiin missähän minun ponini oli tällä hetkellä? Säpsähdin ajatukseen Taigasta. Kai sillä oli kaikki hyvin? " Missä Taiga???" Sain kysyttyä. Tajusin olevani varmaan vieläkin jonkinlaisessa shokissa. Oma ääneni kuulosti vieraalta. Yritin tähyillä ympäri maneesia. Katseeni osui maneesin toisella puolella seisovaan hiirakkoon tammaan. Minulle entuudestaan tuntematon tyttö seisoi hikisen ponin vierellä pidellen sen ohjaksista. Taiga näytti siltä että se oli todella juossut itsensä aivan piippuun. Poni seisoi aloillaan kyljet kohoillen ja sieraimet suurina. Se haukkoi happea ja pärisi. " Se kuule juoksi varmaan kymmenen minuuttia ihan hullua pukkilaukka-showta ympäri maneesia ennenkun rauhottu. Elle jäähdyttelee sen ja hoitaa kuntoon, nyt on tärkeintä kattoa että sä oot ihan kunnossa.. Lensin tosi inhottavan näköisesti suoraan niska ja selkä edellä tonne permantoon.. " Annen ääni kuului aivan läheltä. Tajusin nyt naisen kannattelevan minua vasemmalta puolelta. Oikealle vilkaistuani huomasin Fiian kannattelevan minua siltä puolelta.

Seuraavan tunnin ajan sain oikeaa prinsessa-kohtelua. Minut istutettiin toimiston sohvalle ja minulle kiikutettiin kaikkea mitä vain keksin pyytää. Onneksi olin näköjään onnistunut tippumaan senverran hyvin ettei mikään paikka ollut rikki, enkä luultavasti ollut aivotärähdystäkään saanut, vaikka aika kovaa olin kuulemma pääni maahan lyönyt. Pitäisi kuitenkin seurata oloa tämä päivä ja seuraava yö- ettei vaan pääsisi mitään ikävää käymään. Kuitenkin päällisin puolin tunsin olevani täysin kunnossa, muutamaa pahannäköistä mustelmaa ja hiukan kolottavaa selkää lukuunottamatta.

Muut pitivät minulle seuraavan tunnin seuraa, jonka jälkeen sain viimein itseni kammettua äheltäen ylös sohvalta ja hipsin muiden vastusteluista huolimassa aitalle. Taiga seisoi karsinassaan vähän hämmentyneen oloisena ja hörisi minulle saapastellessani vähän linkuttaen paikalle. " Hei sinä senkin pikkupiru.. Sä sitten aiheutat mulle aina päänvaivaa" Puhelin tammalle ja pujahdin sen karsinaan. Taiga tuijotti minua suurilla tummilla silmillään ja tuuppi kevyesti käsiäni. Se taisi olla vähän pahoillaan huonosta käytöksestään - niin halusin ainakin ajatella. Hymyillen suukotin ponin pehmeää turpaa. "Etköhän sä saa tän kerran anteeksi. Mutta uudestaan et enään tolleen tee!"

-wear

hm 356

[wear]

29.12.2011 torstai - "Lunta tulvillaan, on kaunis talvisää, ei hiirakkommekaan nyt enään talliin jää!"

"Ootsää valmiina asemissa? " Pipsa huikkasi Taigan selästä. "Eipä tässä enää valmiimmaksi voi tulla.." mumisin itsekseni ja nyökkäsin Pipsalle. Otin paremman otteen kapulasta ja purin hammasta. Pipsa hymyili minulle ilkikurisesti ja painoi pohkeensa Taigan kylkiin. Mikähän idea hiihtoratsastuksessakin oli ollut? Tämä oli taas yksi näistä kuningasideoista joista ei ikinä seurannut mitään hyvää. Kohta olisi joltain jalka, tai jokin muu raaja poikki. Olimme siis loman kunniaksi lähteneet isolla porukalla lumiselle kesantopellolle kokeilemaan hiihtoratsastusta. Ponit oli valjastettu ja kaikki tamineet kunnossa. Vetoponeiksi olimme ottaneet Taigan, Alman, Humun ja Januksen. Olimme ainakin olettaneet että näiden vekkuleiden kanssa onnistumisen mahdollisuus oli mahdollisimman suuri. Taigan selässä siis kekkuloi Pipsa, ja minä olin ensimmäisenä vedettävänä, Alman kyydissä istui Jennyfer ja kohtaloa ekana heistä uhmasi Inkeri. Humun karvaisella selällä heilui suomenpienhevosen hoitaja Elisabet ja heidän vedettävänään oli Lexie, sekä Januksen kanssa toilailemassa oli selässä istuva Alina ja suksien päälle olimme saaneet suostuteltua Jossun. Nainen näytti lähinnä kauhusta kankealta seistessään huterasti polvet tutisten pienten suksiensa päällä hangessa.

Ensin oli ohjelmassa ihan vaan vähän harjoittelua. Kaikki parivaljakot ottivat ensin vähän tuntumaa siis suksiin. Taiga oli aivan ihmeissään tästä uudesta leikistä mutta selkeästi mielissään. Korvat tiukasti höröllä poni paineli reipasta ravia pitkin pellonlaitaa, minun huojuessa epävakaasti suksilla perässä. Olin juuri saanut edes jonkunlaisen käsityksen siitä miten sukset toimivat, kun Pipsa jo huikkasi lisäävänsä vauhtia. En kerennyt kuin inahtamaan pienesti kun Pipsa jo lähti lisäämään vauhtia. Taiga siirtyi innokkaasti laukalle ja sitten se olikin menoa! Lumi oli epätasaista ja meno oli todella pomputtavaa. Puristin kaksinkäsin tukikapulasta ja yritin kaikin keinoin keskittyä pystyssä pysymiseen. Yllättävän nopeasti sain kuitenkin jutun juonesta kiinni. Lumi pöllysi korkealle meidän kaahatessa pitkin kesantopellon laitaa.

Lyhyiden harjoittelusessioiden jälkeen päätimme ottaa pienen kisan. Ratsut asetettiin siistiin riviin rinnatusten. " Eli helpot säännöt, ensimmäinen pellon toisella laidalla voittaa!" Alina kertasi kisamme säännöt muille ilkikurisesti hymyillen. "Valmista?" Tämä vielä varmisti ja saatuaan kahdeksan nyökkäystä tämä aloitti lähtölaskennan. "ÄN, YY TEE, NYT! RATSASTA!" Tyttö hihkaisi ja painoi voimakkaasti pohkeensa Januksen kylkiin. Poni sujahti matkaan rinnakkain muiden hevosten kanssa. Taiga tajusi myös jutun juonen nopeasti ja ponnahti innokkaasti matkaan. Lumi pöllysi todella korkealle meidän kiitäessä puuterilunta pitkin eteenpäin. "Pipsa laita se poni juoksemaan!!" Huusin nauraen Taigan selässä istuvalle tytölle vaikka tiesin Taigan kiitävän jo nyt maksiminopeudella. Kerkesin nopeasti vilkaista sivuilleni ja näin Januksen aivan lähellämme, muutaman metrin etumatkalla. Olimme Jossun kanssa melkein rinnatusten. Naisen ilme oli edelleen hyvin hämmentynyt, mutta päättäväinen. Alma oli jäänyt aika paljon taaksemme, mutta Humun näin kiitävän etuvasemmassa kaukana meistä muista.

Voittajasta ei ollut epäselvyyttä: Humun kyydissä istuva Elisabeth ja suksilla keikkuva Lexie ottivat murskavoiton. Ponit, Taiga ja Janus, saapuivat maaliin rinnatusten ja Alma piti perää. Pohjoisruotsinhevonen puuskutti hiukan jolkotellessaan meidän muiden luokse. Taiga oli edelleen innosta piukeana ja poni pomppi Pipsan alla sivulta toiselle. Naureskellen me hiihtäjät riisuimme suksemme ja sitten oli toisten vuoro kokeilla.

Otimme vielä yhden kisan uusien hiihtäjien kanssa, ja tällä kertaa Janus vei voiton. Taiga tuli hienosti toiseksi ,vaikka Pipsa kiljuikin täyttä huutoa koko matkan, Humu kolmanneksi ja Alma otti taas jumbo sijan. Hetken jäähdyteltyämme hevosia lähdimme sitten lopulta palailemaan takaisin tallille, kaikki aivan uupuneina mutta hyväntuulisina. Hymyillen silitin rakkaan hiirakkoni kaulaa.

-wear

357 hm

[Lina]

16.1. - Onko vielä aikaa?

Olihan se surkeaa aina tulla tallille noin kuukausien välein. Olin jo pari kertaa harkinnut jopa lopettamista mutta en ikinä kerännyt tarpeeksi rohkeutta lopettamiseen. Ehkä vain harkitsin aina " mitä jos kuitenkin haluan takaisin? ". Ja niinhän se olikin. Nyt kuitenkin aktivoituisin tallilla käynnin kanssa, se olisi varma.
- Nyt pidetään pitkät maneesi treenit, totesin hiirakolle ja sivelin sen harjaa kädelläni.

Ulkona oli lunta. Hmh, ja kylmä. Talutin Taigan kohmeisin sormin maneesia kohti. Hanskojen kotiinjäänti osoittautui aina kohtaloksi, se oli huomattu. Ponineitisemme taas oli kasvattanut kunnioitettavan talviturkin, joten sillä ei ainakaan kylmä olisi. Talutin Taigan sisälle lämpimään maneesiin. Maneesissa olikin jo kaksi ratsukkoa.
- Kai voin liittyä seuraan, varmistin vielä varmuuden vuoksi. - Tottakai, Nilla totesi Aksun selästä. Vein Taigan sitten keskemmälle Maneesia ja säädin jalustimet kuntoon. Sitten vain kypärä päähän. Niin kypärä... Missäs se olikaan? Tuhahdin ärtyneesti. - Äh, mulla jäi kypärä Taigan boksiin. Viittiskö joku pitää Taigaa hetken, kysyin sitten. Katsomossa olikin pari katseliaa, ja yksi tuli pitämään Taigaa. Kiitin ja palasin ulos kylmään hakemaan kypärää.

Vihdoin olin sitten selkään asti päässyt. Taiga kulki hieman laiskahkosti uralla. Puristin hieman pohkeilla jotta saisin liikettä poniin. Se ei paljoa tehonnut. No, raippakin oli mukaan tullut, joten näpäytin hieman hallakkoa sillä, ja liikettä tuli. En viitsinyt ikuisuuksia Taigan kylkiä potkia, tehokkaampaa oli kerran raipalla näpäyttää. Poni siirtyikin reippaampaan käyntiin kuten olin toivonutkin. Tein muutamia voltteja, ja pysähdyksiä. Taiga tuntui heräilevän pikkuhiljaa.

Nostin ravin. Taiga lähti ravaamaan ihan hienosti, mutta itselläni ei meinannut kevennys pysyä tahdissa, mutta se oli ihan ymmärrettävää, en ollut moniin viikkoihin ratsastanut. Pikkuhiljaa löysin taas tahdin ja hidastin käyntiin. - Hienoa Taiga, kehuin ponia ja taputin sitä. Otimme lisää ravipätkiä ja välillä ravivolttejakin.

- No, me mennään Aksun kanssa tästä pois tieltä, Nilla totesi ja alkoi lopetella Aksun kanssa. Nyökkäsin Taigan selästä. Hmh, voisinkohan koota muutaman esteen? Teki mieli hypätä hieman Taigan kanssa, kun hallakko ihan hyvällä päällä oli ja hienosti meni. Vilkaisin maneesissa olevaan Pampulaan ja Loviisaan. - Loviisa, haittaako jos teen pari estettä, kysyin tuolta. - Ei, mekin voidaan Pampun kaa hypätä, tuo totesi iloisesti.

Sain esteet koottua, kun Loviisa suostui Taigaa pitämään. Ne oli aika pieniä ristikkoja, eli eivät mitään kovin vaikeita. Mutta se oli tarkoituskin. Nousin taas Taigan selkään ja nostin pari kertaa uralla laukan. Loviisa hyppäsi Pampulan kanssa ensin, joten seurasin noiden suoritusta. Hienostihan se meni. Taigakin halusi ilmeisesti jo hyppäämään päästä ainakin se yritti kovasti esteiden suuntaan päästä. Tai sitten se halusi vain Pampulan luo. Mistäs sitä ponin ajatuksia tietäisi? - Me mennään Taigan kaa noi nyt, ilmoitin Loviisalle ettei törmättäisi. Nostin Taigalla laukan. Tein pari volttia laukassa ja ohjasin sitten esteelle. Taiga kieltäytyi. - Hei, mikäs sulle nyt tuli, kysyin tammalta. No, ehkä olin vain ajatuksissani nojannut taaksepäin tai jotain. Uusi yritys sitten onnistui paremmin, ja Taiga loikkasi esteen yli reilusti ilmavaraa jättäen. Ohjasin toisellekkin ristikolle, ja sekin meni komealla loikalla. Taputin tammaa ja hidastin käyntiin.

Hyppäsimme vielä pari kertaa. Taiga alkoi pikkuhiljaa taas laiskistua kun intokin lähti. Nyt olisi hyvä loppettaa kun oli taas kerran puhtaasti hypätty. Kello tosin oli jo sen verran että olisi aika lopetella myös muunkin ratsastuksen osalta. No, eipä nämä ollutkaan sitten mitkään supertreenit, mutta ehtisinpä ainakin hoitaa Taigan kunnolla.

Ponineidin hotio sujui yllättävän nopeasti, ja ylimääräistä aikaakin jäi vielä vähän. Talutin Taigan tarhaan. Kenkäni lipsuivat pari kertaa tieltä, ja kaatuminen oli lähellä. No, enpäs kuitenkaan kaatunut, kun oli tukipuu nimeltä Taiga siinä vieressä. Sainpa ponin tarhaan asti ja luikin sitten kaappejen luo hetkeksi lämittelemään ja juttelemaan ennen kylmää kotimatkaa.

Taiga&Lina 25HM

[Lina]

27.3.2012 - Peltolaukat

Taiga ravasi rennosti, ehkä hieman laiskanpuolesiestikkin sen voltin kentän päädyssä. Hidastin taas käyntiin, otin vielä yhden siirtymisen. Mieleni teki maastoon. Ja aikaakin oli, joten mikään ei pidättelisi minua nyt. Sitten vain pitäisi keksiä joku joka avaisi meille kentän portin... No, pyytäisin ensimmäsitä ihmistä jonka näkisin. No, eihä se olisi vaiva eikä mikään tulla alas ja avata porttia, mutta en halunnut tulla alas.
- Hei Jennyfer! Viitsitkö avata tuon portin, kysäisin näkemältäni tytöltä. - Juu, tämä myöntyi, ja avasi meille portin. Ratsastin Taigan ulos kentältä ja kiitin Jennyferiä ennenkuin ähdin ohjaamaan Taigaa maastoteitä kohti.

Sääkin oli ihan hyvä. Tuuli hiukan, eikä aurinkoa juuri näkynyt, mutta eipä ollut ainakaan kylmä tai kuuma. Tai, jos tottapuhuttiin sormeni olivat jäässä. Mutta kun ei Taiga pahakseenkaan asiaa pistäny, lämittelin sormiani ponineidin tuuhean harjan alla.
Taiga tuntui olevan paljon pirtämmällä pllä jälleen maastossa kuin kentällä. Se meinasi itsekkin jo raviin siirtyä. - Odotas hetki, mennään lujaa kun päästään pellolle, lupasin Taigalle ja ohjasin kohti ähintä tietämääni peltoa. Otin pienen ravipätkän suoralla tiellä, mutta siirsin taas käyntiin kun päätin mennä polun kautta.
Hei, täällähän oli muitakin... Hevonen oli satavarmasti Riina. Ja selässä taisi Jeccu keikkua. - Katsos täällähän on muitakin, virnistin sitten tytölle.
- Tottakai, Jeccu virnisti ja pysäytti Riinan hetkeksi kohdallemme. Taigankin sain sihen sitten pysähtymään. - Minne matka, kysyin tytöltä. - Meinattiin tästä Seppeleeseen mennä, Jeccu vastasi. - Me taas mennään laukkapätkälle pellolle, kerroin ja taputin Taigaa. Ponineiti oli jo kyllästynyt seisoskelemaan, ja otti pari askelta eteenpäin osoittaakseen halunsa jatkaa matkaa. - Hei, me voitaisiin tulla mukaan. Ei mulla nyt niin kiire ole, Jeccu sitten hihkaisi, ja pyöräytti Riinan ympäri.

Matka pellolle jatkui sitten käyntiä. Puheenaiheita oli paljon, eikä kesken loppunut. Pelto kuitenkin imestyi yllättävän nopeasti näkyviin. - Kuka vika toisessa päässä, haastoin heti toisen ratsastajan, ja annoin Taigalle laukkapohkeet. Hallakko syöksähti heti eteenpäin, intoa puhkuen. Riinakaan ei jäänyt viivyttelemään, vaan vaaleanrautias tamma kiri pian Taigan kiinni. Olihan se epäreilu kisa, Taiga vastaan Riina... Mutta hauskaa minulle silti oli, vaikka Jeccu ja Riina pian ohi menivätkin. Pellon pääty tuli aivan liian nopeasti vastaan, ja hidastin Taigan ravin kautta käyntiin ja sitten pysähdyksiin.

- Hienosti meni Taiga, kehuin ja halasin tammaa. - Te hävisitte, Jeccu julisti tyytyväisesti hymyillen. - Vaikka otit vielä varaslähdönkin. tämä tokaisi. - Se oli tasoituslähtö, ei varaslähtö, korjasin naurahtaen. Jeccu hyväksyi vastauksen ilmeisesti. - No, me tästä lähdetään nyt. Nähdään, tyttö sitten tokaisi, ja lähti Riinan kanssa kohti Seppelettä. - Nähdään, huudahdin vielä perään, ja ohjasin Taigan toiseen suuntaan, vaikka ilmeisesti tamma olisi tahtonut jatkaa matkaa Riinan kanssa.

Saavuimme pitkän lenkin jälkeen taas tallille. Olin välttänyt ratsastamasta Taigaa hikeen asti, ja olin onnistunutkin melko hyvin. Nousin selästä, ja nostin tottuneesti jälleen jalustimet, ennenkuin talutin Taigan hoidettavaksi. Riisuin varusteet, ja harjasin hallakon huolellisesti. Ponineiti taisi tykätä tarmollisesta harjaamisestani, se nuokkui tyytyväisenä aivan paikallaan.
Päästin Taigan tarhaan, ja suuntasin itse hoitajien tiloja kohti.

Sieltä löytyikin Fiia, Jeccu ja Loviisa. Istuin Fiian viereen ja tervehdin kaikkia. - Kuuletko Lina, Greywood Ranch kutsuu jo, Fiia virnisti. Olin hetken hiljaa ja naurahdin sitten. - Kuulen päässä tikittävän, mitä pakkaan mukaan, ajatuksen kyllä, virnistin. - Eikö se oo se vuokraustalli, Loviisa kysyi. - Jep, vastasimme Fiian kanssa yhteen ääneen. Juttelu jatkuikin samasta aiheesta, kun Fiian kanssa kilvan hehkutimme asiaa ja suunnittelimme matkaa.

Kävin vielä Taigan luona ennen kotiin lähtöä. Se ei tullut luokseni, kaipa tamma luuli että veisin sen nyt sisälle. Livahdin aidan välistä tarhaan, ja kävin antamassa nopeasti tammalle porkkanan. - On sunkin aika jotain kiitosta saada, vai mitä, naurahdin hallakolle, ja taputin sitä kaulalle. - Nähdään taas pian!

[wear]

19.4.2012 torstai - Kevät saapuu!

Huh mikä kauan odotettu valoilmiö taivaalla porottikaan! Aurinko oli viimein suvainnut näyttäytyä, ja huomasin oman mielenikin aurinkoistuvan sen mukana. Pitkä, synkkä ja kylmä talvi oli viimeinkin selätetty ja fiilikset olivat korkealla. Kiirehdin puolijuoksua ponitarhoille jossa tiesin rakkaan tammani olevan tähän aikaan päivästä. Ikävä minulla oli sitä ollut, viime käynnistä oli vierähtänyt aivan liian pitkä aika. Taas. Tunsin taas tutun omantunnon pistoksen rinnassa ajatellessani suloista poniani. Onneksi Lina oli kuitenkin käynyt sitä moikkailemassa ja Jossu sekä Anne olivat pitäneet ponisesta oikein hyvän huolen, se oli saanut juosta tunneilla liikkumassa ja muutenkin en uskonut ponin olevan moksiskaan siitä etten minä ollut vähään aikaan kerennyt. Onneksi hevoset eivät osanneet tuntea ikävää, tai ainakin halusin uskoa nyt niin. Minä sensijaan podin huonoa omaatuntoa jokaisesta päivästä kun en päässyt ponini luo.

Siellä se karvakasa seisoskeli. Tarhan toisessa päädyssä, letkeästi auringosta nautiskellen, silmät ummessa, toista takajalkaa lepuuttaen. Vihelsin kerran. Ei reaktiota. Vihelsin toistamiseen. Poni avasi laiskasti silmänsä ja käänsi korviaan portille, muttei liikahtanut. - Jaahas palleroiseni, alas liikkua tännepäin! Huikkasin tammalle kuuluvalla äänellä. Vielä se ainakin tunnisti ääneni- tai sitten sille tuli nälkä ja se tiesi pääsevänsä sisälle. Anyhow, tamma nosti nopeasti päänsä ylös ja lähti innokkaasti hölkkäämään portille. Minun luokseni päästyään se tuhisi tyytyväisenä, haisteli minut läpikotaisin ja työnsi sitten turpansa taskuilleni herkkujen toivossa.

Vein tamman sisälle ja hemmottelin sitä pitkään. Poni sai paljon nameja ja superpitkän harjauksen. Siistin ponin pitkäksi kasvaneen hännän ja harjan, leikkasin vuohiset lyhyiksi ja napsaisin villinä rehottavat korvakarva pois. Puin sitten tammalle suitset päähän ja pujotin sille juoksutusvyön päälle. Vielä piuhat kiinni ja liina mukaan ja sitten olimme valmiita.
Talutin Taigan maneesiin. Tyhjä halli oli aivan pimeä ja hiljainen, ketään ei ollut vielä tullut. Taluttelin tammaa reilun kymmenenminuuttisen ja nappasin sitten maneesin seinältä juoksutusraipan ja pyysin tamman ympyrälle. Laiskasti lihava ponini lähti talsimaan ympyrää. Raviinkin se siirtyi aluksi tahmeasti, ja vasta vauhditettuani sitä raipalla ja ääniavuilla sain ponin edes hölkkäämään vähän reippaammin.
Hölkkäilyn jälkeen pyysin tamman laukkaan, ja laukkaatin sitä muutamia kierroksia molempiin suuntiin. Poni oli rapakunnossa, sen huomasi heti. Taiga hengästyi nopeasti ja tosiaan oli sen masukin päässyt huolestuttavasti kasvamaan...

Nopean juoksutus-session jälkeen tamma sai kävellä taas jonkin aikaan ja sitten se pääsikin takaisin talliin. Vielä ohut loimi selkään ja suitsien pesu, jonka jälkeen olinkin valmis. Suukotin nopeasti tammaa ja lähdin sitten lampsimaan päärakennusta kohti, olisi kiva nähdä tallikavereitakin pitkästä aikaa!

-wear


Kevät 1 -merkki ansaittu erityisen keväisestä suoristuksesta:



-Anne

[Lina]

11.5.2011 - Huonoja päiviä on poneillakin

" Mitä Taiga? " virnistin aidan takaa ja tuijotin ruohonkorsia näykkivää ponia. Huh, se oli lihonnut. Tai sitten vain kuvittelin. Toisaalta, talviturkkimonsteriin verrattuna se oli ihan hyvän näköinen. Aurinkokin paistoi mukavasti, takki oli jo aikoja sitten hylätty. Vaikka olihan se vielä kaukana kesästä, pelkkä aurinko toi mieleen lähestyvän kesän. Tajusin sitten vain äkkiä että olin haaveillut siinä jo ainakin viisi minuuttia. Pujahdin äkkiä tarhan puolelle hakemaan Taigan. Se lähti kävelemään perääni vähän laiskasti. Ei tainnut olla ihan niitä pirteimpiä päiviä.

Harjasin Taigan kunnolla, ja putsasin kaviot. Hallakko ponineiti pysyi kohtuullisen paikallaan, vaikka vähän sai jalkoihin nojailla ennenkuin ne suostui nostamaan. Päätin siin satuloidessani että ratsastaisin vaihteeksi kentällä. Teki mieli hypätä, mutta ponineiti ei tuntunut olevan ihan hyppytuulella, joten päätin tyytyä vähän vähempään ja päästää tällä kertaa hallakko helpommalla. Jätin Taigan hetkeksi kiinni. Se katsoi perääni vähän kummaksuen kun lähdin ilman sitä kenttää kohti. Siellä olikin Edi ja Rosie.

" Aloititteko vasta? " kysäisin ratsukolta. " Ei, ollaan tässä kohta lopettelemassa." satulasta Rosie ilmoitti hymyillen. " Okei. No, sitten ei varaan haittaa jos teen pari kavalettisarjaa ja muutaman ristikon? " varmistin vielä. " Ei tietenkään. " tämä tokaisi voikon eestinhevosen selästä. Olihan Edi suloinen tapaus, se oli myönnettävä. Aloin sitten koota esteitä, mikä osoittautui taas aika työlääksi kun puomit ei tahtoneet pysyä paikallaan.

Hain sitten Taigan. Hallakko olikin kyllästynyt odottelemaan. Laitoin vielä kypärän päähän ennenkuin hyppäsin selkään. Taiga lähti pyynnöstäni liikkumaan vähän hitaasti. Se koitti selvästi jo alkuun kokeilla pääsisikö vähän helpommalla. Parin eteenpäinkehotuksen jälkeen tamma alkoi pikkuhiljaa taas toimia. Jatkoin lämmittelyä monilla volteilla, pysähdyksillä ja peruutuksilla.

Kun Taiga alkoi lämmetä, aloin ottaa siirtymisiä ja ravivoltteja. Taiga ravasi aika laiskasti alkuun, ja pysähteli välillä. Aloin jo aluksi jopa epäillä, että tammalla olisi jotain kipuja. Nousin alas satulasta ja tutkin ponin varmuuden vuoksi läpikotaisin. Tulin kuitenkin tulokseen että ponilla oli vain huono päivä. Nousin takaisin satulaan. Pienen tahtojen taistelun jälkeen, alkoi Taigakin ymmärtää ettei päässyt luistamaan helpommalla, ja alkoi taas kuunnella apuja.

Aloin ottaa kavaletteja. Taiga nosteli ravasi esteen yli lennokkain askelin, ja venytti askeliaan juuri niinkuin olin halunnutkin. Onnistuminen toi taas uutta energiaa ratsastukseen. Taputin tammaa ja otin kavaletit vielä tosiesta suunnasta. Tulos vain parani. Seuraavaksi tein siirtymisiä laukasta raviin, mutta tällä kertaa uralla. Käyntipätkän jälkeen, siirtyisimmekin ristikkoihin.

Otin sitten laukan ja ohjasin kohti ristikkosarjaa. Taiga lähestyi estettä vauhdikkaasit, mutta pysähtyikin juuri ennen estettä, jolloin itse jatkoin matkaa eteenpäin ja löysin itseni satulan ja Taigan kaulan välistä. Fiksuna ponina hallakko meni tietenkin venyttämään turpansa maata kohti, jolloin tipahdin maahan. Kummemmin ei siinä sattunut, joten nousin vain takaisin satulaan. Hallakkoa ei onneksi tarvinnut metsästää, vaan se oli kiltisti odottanut vieressäni.

Uusi yritys. Tällä kertaa menin ravissa kohti ristikkoa ja se hyppäsi ylitse. Taputin tammaa, ja yritin uudestaan vielä laukassa. Puhtaasti, ja epäröimättä se ylitti sarjan. Päätin lopettaa hyvään suoritukseen, ja siirryin taas uralle. Oli aika ottaa loppulämmittelyjä. Taiga luuli että lopettasiimme juuri nyt, ja pysähtyi keskelle kenttää. Tamman pettymykseksi ohjasin sen kuitenkin uralle takaisin. " Otetaan loppukäynnit vielä, sitten pääset takaisin tarhaan. " lupasin Taigalle. Tänään minulla olikin mukavasti aikaa, joten ehtisin tehdä perusteellisen siivouksen tamman boksille, ja huoltaa vähän varusteitakin. Tämä aurinkoinen kesäpäivä siis vietettäisiin rankemmalla tavalla.

[wear]

12-7-2012 torstai - Vesileikkejä

Vesi pärskyi korkealle Taigan ravatessa innokkaasti rantavedessä. Tamma pörisi ja puhisi, niin innoissaan se kesän ensimmäisestä uintireissusta oli. Nauraen heiluin tamman paljaalla selällä ja olin koko ajan vähällä valahtaa alas ponin kuopiessa kavioillaan ja viskoessa päätään.
Oli kuuma keskipäivä, aurinko paistoi korkealta taivaankannelta ja taivas oli pilveetön. Tuulenhenkäyskään ei käynyt, ja ilma tuntui seisovan. Se ei kuitenkaan menoa haitannut, päinvastoin! Tällaisella säällä uintiretki Liekkijärvelle oli mitä mainioin idea.

Varovasti ohjasin Taigan syvempään veteen, ja vedenrajan koskettaessa tamman vatsanalusta, se sävähti ja pysähtyi. Hiukan tammaa näytti arveluttavan veteenmeno. En voinut moittia sitä, ei poni montaakaan kertaa uimassa ollut käynyt, ja varmasti askel tuntemattomaan tuntui ponista hiukan epäilyttävältä. Kevyesti painoin tamman kylkiä ja se lähti kävelemään syvemmälle. Muutama metri ja taas pysähdyimme. Taiga haisteli vettä turvallaan ja kuopi kavioilla pohjaa. - Ei hätää tyttönen, sinne vaan, kehotin ponia vakaalla äänellä. Taiga käänteli korviaan ääntäni kuunnellen ja lähti sitten liikkeelle. Pian tunsin pohjan häviävän altamme ja olimme kokonaan vedessä. Tarrasin kaksin käsin ponin harjaan. Vesi tuntui todella viileältä auringon polttamaa ihoa vasten.

Pienen uintilenkin jälkeen palasimme rantaan. Loikkasin alas tamman märältä selältä ja se ravisteli itsensä muutamaan kertaan. Poni näyttä aivan uitetulta rotalta seistessään rantapöheikössä harja sekä häntä märkänä, hölmistynyt ilme naamallaan. Hymyillen pörrötin ponin vettävaluvaa otsatukkaa.
Kuivattelutauon jälkeen kampesin itseni takaisin ponin kyytiin ja ohjasin sen tallille vievälle metsäpolulle. Puiden varjossa oli ihanan viileää, ja annoin Taigan määrätä tahdin jolla palasimme tallille. Oli tämä kyllä ihana tapa kuluttaa kesäpäivä

[wear]

25.8.2012 lauantai - uusia tuulia ponin elämään


Taigan suuret tummat silmät tuijottivat minua kysyvästi. Vastasin tuijotukseen samalla mitalla. Poni asteli lähemmäs ja tuuppasi kevyesti olkapäätäni. Sivelin tamman valkoista tähteä sormenpäillä. Tamma nautti huomiosta, ja hellittelystä. Se ummisti silmänsä ja päästi syvän huokauksen. Jaahas. Taisi alkaa pian viides vuosi (mitä ihmettä, minne aika on mennyt???!) minun ja tamman yhteistä taivalta. Oliko se edes mahdollista? Minne oli hurahtanut kaikki aika.

Tutkiskelin tammaa katseellani. Se oli yhä ihan samanlainen kun alku aikoina - ehkä vähän tullut iän mukana rauhallisuutta ja tasaisuutta, mutta vielä pilkehti tamman silmäkulmassa tuttu ilkikurisuus aina silloin tällöin. Se oli vain hyvä asia, siitä pilkkeestä tiesi tamman olevan yhä elossa ja elämänsä kunnossa. Hiukan tamma taisi olla jo harmaantunut, ainakin turvan alta bongasin muutaman vaaleamman karvan. Hymyillen suukotin ponin silkkiturpaa. Taiga tyytyi huokaisemaan uudestaan tyytyväisenä. Ponin korvat lerpattivat rennosti sivuilla ja kääntyilivät vain hiukan muualta kuuluvien äänien mukana. Muistin hyvin ensimmäisen kerran kun olin tämän otuksen nähnyt. Siitä tuntui olevan vain muutamia viikkoja, vaikka oikeasti aikaa oli kulunut pieni ikuisuus. Taiga oli saavuttanut paikan sydämessäni, jossa tulisin aina sitä kantamaan ja vaalimaan yhteisiä muistojamme. Keskeytin ajatukseni - härreguud nämähän kuulostaa ihan hyvästeiltä, mitä ei tosiaan ollut tiedossa vielä pitkiin aikoihin jos minulle oli sananvaltaa asiaan. Ja olihan minulla onneksi. Papereissa luki edelleen omistajan kohdalla minun nimeni, mutta nyt Taiga siirtyisi myös ratsastuskoulun käyttöön. Se tekisi tammalle vain hyvää, ja koska se oli tottunut tuntityöskentelyyn, tasainen ja yleensä varsin luotettava ratsu, pystyin hyvin mielin antamaan sen tuntikäyttöön. Poni tuskin pitemmän päälle nauttisi puuhasta mutta se saisi mennä suhteellisen helppoja tunteja ja minä kävisin tottakai edelleen treenaamassa sen kanssa. Aikani ei vain yksinkertaisesti riittänyt kaikkeen joten jostain oli karsittava ja koska opiskelu tuli ensin, oli minun nyt vähäksi aikaa höllättävä Taigan suhteen. Anne oli luvannut järjestää sille vielä ahkeran hoitajankin, joka huolehtisi tamman tarpeista minun viilettäessä muualla. Ihana Anne, ajattelin lämmöllä, kun nainen oli auliisti luvannut auttaa minua ja joustamaan kaikissa asioissa.
Kaikki käytännön järjestelyt oli hoidettu, hoitajahaku avattu Taigallekin, varusteet viety tuntihevosten kanssa samaan paikkaan ja minä raapustin vielä Taigan oveen ohjeet varusteista ja miten tamman kanssa tulisi tunneilla ja niitä ennen sekä jälkeen toimia. Poni seurasi touhuja karsinansa puolioven yli uteliaana. Se hörisi innostuneena kun kyykistyin rapistelemaan harjakoria - raukka luuli saavansa jotain hyvää. Naureskellen pudistelin päätäni ponille. Sille ei tosiaan yhtään enempää nameja tai koko kaakki ei pian mahtuisi tallin ovesta sisään.. Maha ottaisi liian pahasti ovenkarmeilla vastaan.

Puuhastelin Taigan tavaroiden parissa vähän aikaa, ja kun kaikki oli järjestyksessä huokaisin ja pudistelin käteni pölystä. Nappasin Taigan riimunarun ovenkoukusta ja pujotin ponin päähän. Vielä riimunaru kiinni ja sitten ulos. Taiga seurasi innokkaana turpa aivan kiinni selässäni. Ilta-aurinko paistoi vielä heikosti puiden latvojen takaa meidän suunnatessa tuttuakin tutumpaa polkua maneesin takaa kiertävään metsikköön ja sieltä pikkuruista metsäpolkua pitkin vanhalle kärrytielle päin. Taiga pysähtyi vähän väliä yrittäessään nyhtää polunviereistä varvukkoa suuhunsa. Joka kerta nykäisin narusta ja komensin tammaa, mutta se ei korviaan lotkauttanut. Ahne pikkuporsaani oli päättänyt saada herkkuja polunvarrelta mukaansa. Lopulta luovutin ja pysähdyimme tamman kanssa pienelle metsäaukiolle jossa se sai herkutella hetken. Minä istuin kostealle ruohikolle ja katselin hymyillen ponin puuhastelua.


-wear

[anthon]

17.9.2012 maanantai ~ Katse vastakkain

Kävelin hiljalleen Seppeleen pihalla kierrellen ja miettien omia asioita. En voinut uskoa, että olin saanut juuri täältä oman hevosen, joka oli juuri Taiga. Pienikokoisuudestani on vihdoinkin siis hyötyä, kun voi ratsastella poneilla. Huomaan Annen kävelevän kohti ja tervehdin tätä: ”Moikka Anne!” Hän vastaa tervehdykseeni iloisesti ja näyttää kiireiseltä tallitöitä tehdessään, joten jatkamme molemmat matkaa omiin suuntiin. Lähden kävelemään tarhoille päin, nimittäin hevoset ovat vielä ulkona tähän aikaan päivästä. Vastaan tulee vanhoja hoitajia, kuten Britta ja Fiia. Tervehdin heitä hieman hiljaisella äänellä, mutta kuitenkin kuuluvasti. He tervehtivät takaisin.

Selena tulee mua vastaan, kun kävelen tarhoja kohti. Sen ja mun vanhemmat ovat hyviä ystävyksiä keskenään ja meki ollaan oltu pienestä pitäen hyviä kavereita, vaikka onkin tuo kolmen vuoden ero. Mutta eihän tuo ikä kamalasti merkkaa ystävyyssuhteissa. Tervehdin toista ja lähdetään yhdessä kävelemään tarhoille päin.

- Mää en voi kyllä ymmärtää mite meillä kummallaki kävi näi hyvä tuuri. sanon ja hymyilen tytölle.
- En mäkään, ihanaa hoitaa Pellaa! hän vastaa innokkaana.
- Taiga on tosi kaunis… kerron tuolle oman mielipiteeni tammasta.

Selena ei tullutkaan tarhoille asti, vaan jäi tallin kohdalla. Jatkoin sitten yksikseni matkaa. Kävelin siihen tarhalle, missä tuo tamma oli. Etsin sitä katseellani ja näin sen tarhan toisessa päässä. Vislaan tuolle hiirakolle risteytysponille pitkään. Taiga katsoo minun suuntaani korvia käännellen ja hieman epäröivänä katsellen. Otan tamman päitset ja r-narun portin luolta. Alitan sen ja lähden kävelemään tuon ponin luokse katse hieman maassa. Taiga katsoo minua yhä hieman epäröiden, kun tulen tuon luokse.

- Hieno tyttö… Oon sun uus hoitajas. Toivottavasti sulle kelpaa tämmönen pojan roikale. juttelen tammalle rauhallisella äänellä, samalla laittaen päitset päähän, sekä r-narun kiinni niihin. Lähden taluttamaan hiljalleen tammaa porttia kohti. Tämä kulkee perässäni kuunnellen. Talutan ponin omaan karsinaan, siihen entiseen aittarakennukseen. Päästän sen siellä karsinassa tietysti irti ja hain tuon harjat esille. Otin suuren pölyharjan käteeni ja harjailin ponia huolellisesti.

- Oot ruvennu jo nyt kasvattaan vähän tota sun talvikarvaa. Siitä huomaa, että talvi on tulossa. sanon tammalle ja naurahdan. Vaihdan pölärin pehmeään harjaan ja harjailen toisen pään, sekä jalat. Myös kaviot puhdistan. Ei ole mikään kiire, joten on ihana harjailla uutta hoitoponi kaikessa rauhassa. Harjaukseen on mennyt kokonainen tunti, mutta pakko tunnustaa, että on tässä välissä pari… Parikymmentä rapsutusta ehtinyt antaa. Naurahdan omille ajatuksilleni.

- Ehkä en heti ekalla kerralla kapua sun selkään. Et mee tänään tunneilla, joten jos lähettäs pienelle kävely lenkille tuonne metsään. tuumaan ja laitan ponille päitset takaisin päähän ja narun kiinni. Taigalla on varmaankin vapaa päivä tunneista, mutta ei kävely lenkki maastossa pahaa tee. Lähden kävelemään maastoa kohti ja toinen kävelee nätisti perässäni.

Kun pääsemme maastolenkin alkuun, Taiga seisahtuu ja höristää korviaan. Maiskautan, mutta poni ei liiku. Vetäisen narusta, ei liikettä.
- Hei alahan nyt tulla. sanon ja maiskautan uudestaan. Samassa pusikosta lehahtaa pieni lintu ja tamma hyppää sivulle, muka säikähtäen. Säpsähdän hieman linnun lehahdusta ja tamman hypähdystä.
- Muka pelkäät. Kyllä mää tiiän, että pelleilet vaan uuden hoitajan kanssa. sanon samalla naurahtaen. Taiga heilauttaa häntäänsä ja lähtee kävelemään taas nätisti.

Käännymme pienelle metsäpolulle. Katson maahan pudonneita lehtiä. Lehtipuut ovat alkaneet vaihtamaan väriä, joten parin kuukauden päästä on varmasti kaunis ruska. Pari lehteä maassa, sekä kaunis väritys puissa tarkoittaa tietysti syksyn tuloa. Kohta rupeaa varmasti ilmatkin kylmenemään.

Istahdan kivelle ja solmin vasemman kengän nauhat paremmin kiinni, kun näyttää olevan huonosti. Taiga pukkaisee mut samassa alas kiveltä maahan. Naurahdan ja käännyn katsomaan tuota. Nyt katseemme kohtaa ensimmäisen kerran ja voin vaikka vannoa, että Taigan katse kertoo ponin antavan mulle mahdollisuuden.

~ Anthon & Taiga

1hm

[anthon]

19.9.2012 Tiistai ~ Räkänaurua ja puskaratsuilua

Nousen harmaan Volvon kyydistä ja laitan etuoven kiinni. Kiitän äitiäni kyydistä ja vilkutan, kun auto kaaraa pois tallin pihasta. Melkein koko päivä oli tullut vettä joko kaatamalla tai sitten pienesti tihkuttaen, mutta nyt oli jo hieman pilvet väistynyt taivaan tieltä ja aurinko rupesi kuivaamaan märkää ja mutaista tallin pihaa. Kannattelen vihreää reppua selässäni, josta sojottaa raippa ja reppuun kiinnitetty musta kypärä. Ruskeat kokopaikkaiset ratsastushousut olivat jo päälläni. Yllättäen punaharmaa huppari koristi ylävartaloani. Kävelin suorinta tietä talliin ja sieltä suuntasin kohti portaita. Mustissa saappaissa olevat jalkani johdattavat minut yläkertaan kaapeille. Olin saanut Annelta avaimen kolmanneksi viimeiseen kaappiin. En olisi jaksanutkaan kannella tuota kassia koko päivää mukana, joten oli hyvä omistaa kaappi.

Kaapilta suuntasin kohti oleskelu tilaa. Kun avasin oven ja lösähdin sohvalle Selenan viereen, niin lähti aika moni samaan aikaan pois. Katsoin heitä ihmeissäni. Ei en mä usko että ne mua katto vihasesti, ehkä niillä olikin vain huono päivä. Seppeleen yhteishenki oli niin hyvä, ettei kukaan voi heti uutta tulokasta ns. vihata. Otin Hevoshullun ja rupesin itsekin sitä selailemaan. Katsoin tallin seinää epäuskoisena, sillä sielä joku tyttö selitti omasta poikakaveristaan. Miten tämäkin liittyy hevosiin millään lailla.

- Mikä niitä oikee vaivas? kysyin kuitenkin ihmeissäni. Selena kohotti olkapäitään ja lähti tyttöjen perään. Tervehdin huoneessa istuvaa Roberttia.
- Aina ei kyllä noita tyttöjä ymmärrä. sanon pojalle ja naurahdan. Tämä nyökyttelee. En tiedä miten muka oon nyt näin sosiaalinen, yleensä en edes hirveästi tervehdi uusille ihmisille yksin ollessani, mutta ehkä on helmpompi puhua toiselle pojalle.
Nousen sohvalta ja lähden itsekin huoneesta kohti tallia. Portaiden alapäässä ohitan Britan ja Inkerin, jotka jäävät juttelemaan Selenalle.

Kävelen tallista ulos ponitarhaa kohti, josta hakisin Taigan sisälle. Kävelin tarhan luokse ja otin Taigan päitset. Alitin portin ja kävelin suoraan tamman luokse, kuitenkaan sitä suoraan silmiin katsomatta. Juttelin tuolle ja tuo käänteli korviaan taas epäuskoisena. Humu ja Pella katsahtivat myös minua, kun kävelin tammaa kohti. Ponin luona silitin tuota kaulasta ja juttelin mukavia samalla laittaen päitset toiselle. Lähdin aittaa kohden.

Olin harjaillut jo jonkin aikaa ponia, kun Selena asteli Pellan kanssa sisään naama punaisena, mutta samalla nauraen pienesti. Nostin kulmiani kysyvästi ja rapsuttelin Taigaa samalla, koska näin sen nauttivan kaikesta siitä paijauksesta. Poni olikin seissyt koko harjauksen ajan kiltisti paikallaan, vaikkei kaviot saman tien nousseetkaan. Olin silti todella yllättynyt, kuinka kiltisti se käyttäytyi tänäänkin.

- Tällänen pieni väärinkäsitys sattunu… Selena sanoi samalla tirskuen ja jatkoi: Britta ja Inkku ja jotkut muutki luuli, että ME seurustellaan. katsoin toista hetken mietteliään näköisenä, jonka jälkeen purskahdin kunnon räkänauruun, eli nauroin todella lujaa. Taiga säpsähti nauruani ja hypähti karsinassa sivummas. Silittelin tammaa nauraen yhä hiljaa.
- Et oikeesti oo tosissas? Emmää ikinä seurustelis kolome vuotta nuoremman kanssa. sain lopulta kaiken naurun keskeltä sanottua.
- No enmää tiiä mitä ne oikeen aatteli, mutta onneksi saatiin tämäki selvitettyä! Selena sanoi. Hän oli siis yksi parhaimmista ystävistäni tallilla, mutta en ikinä voisi kuvitella seurustelevani hänen kanssaan. Ei, emme ole ihastuneita toisiimme.

Juttelimme kaiken näköistä tuon naurukohtauksen jälkeen ja rupesimme varustamaan hevosiamme. Kannattelin Taigan ruskeaa yleis-satulaa käsivarsillani ja huomasin, kuinka Taigan korvat suuntasivat niskaa. Höpöttelin tammalle, jotta se ei olisi niin hermo yhdestä satulasta. Kyllähän sen silti ymmärtää, kun kerran uusi hoitajakin, mutta eiköhän tamma ajan myötä totu. Otin askeleen lähemmäs tuota muka niin ärhäkkää ponin tapausta. Taiga peruutti pari askelta seinään kiinni ja heilautti päätään hermostuneesti.

- Camooon Taiga. lausahdan ponille ja nappaan tuota päitsistä kiinni. Kyllähän minä tiesin, että tämä oli pelkkää pelleilyä ja uhkailua, mutta olisi ihan kiva jos pääsisi sinne maastoon ennen kuin alkaa uudestaan satamaan.
- Oon kohta valmis jo, koitaha sääki saaha se kuntoon, Selena ilmoittaa samalla nauraen minun yritykselle.
- Joojooo. vastaan vain pikaisesti ja toisella kädellä laitan satulan nätisti tamman selkään, samalla toisella kädellä pidätellen ponia päitsistä. Taputan Taigaa tämän jälkeen kaulalle ja tipautan satulavyön alas. Suoristan valkoisen vasta puhdistetun huovan kunnolla toiselta puolelta ja nappaan vyön, jonka sitten kiristän pariin ensimmäiseen reikään. Taputan tammaa taas kaulalle ja kehun paljon.
- No oliko se noinkin kamalaa, sanon samalla hymyillen ponille. Suitsien laitto luonnistuukin paljon helpommin ja samassa olemme jo ulkona.

Kiristän vyön tiukemmalle ja lasken jalustimet alas ponia samalla silitellen ja sille rupatellen. Ilma on viileä ja maa on kostea, joten täytyy ottaa maastossakin rauhallisesti. Puiden lehdet ovat joko maassa tai keltaisina puiden latvoissa. Nousen tamman selkään, vaikka tämä yrittääkin lähteä liikkeelle. Ensimmäinen ratsastuskerta hoitajana. Tamman selkä on kapea ja siro ja poni tuntuu pieneltä allani, sillä edellinen vuokrahevoseni oli 170cm korkea. Vaihtelua kerrakseen, mutta hyvä vain, sillä pidän enemmän poneista.

- Ei käydä kauheaa laukkamaastoa, sillä tämä on kuitenkin eka kerta, kun ratsastan Taigalla… selitän Selenalle, joka on myös noussut Pellan selkään ja saanut säädettyä jalustimet oikean mittaisiksi.
- Juu eiei. hän vastaa lyhyesti ja lähdemme kävelemään. Taiga tuntuu jännittyneeltä allani, sillä ei tunne ratsastajaansa. Käännymme sille samalle metsäpolulle, jolla olimme käyneet eilen kävelemässä. Metsäpolku johti meidät isommalle ja tasaisemmalle tielle, jossa siirryimme raviin.

Taigan korvat kääntyilivät, mutta tämä ravasi silti kiltisti eteenpäin, ilman sen suurempia hälinöitä. Siirrän tamman käyntiin ja käännymme taas jonkin näköiselle polulle, joka johtaa takaisin suuremmalle tielle. Selena ilmoittaa laukkaavansa tässä ja itsekin päätän ottaa pienen laukan. Valmistelen laukka-avut ja annan ne. Taiga höristää korviaan ja nostaa laukan, mutta innokkaana vetää parit pienet pukit, joita säpsähdän, mutta en kuitenkaan menetä tasapainoani sen korkuisista pukeista. Siirrän tamman raviin ja ravaamme jonkun aikaa, kunnes siirrän käyntiin.

Kävimme hieman alle tunnin lenkillä, emmekä todellakaan laukanneet kuin pari kertaa matkan aikana. Taigan askeleet olivat ihanan pehmeät ja tasaiset verrattuna siihen edelliseen vuokrahevoseeni. Taiga oli pieni ja pippurinen poni, joka on vienyt nyt heti parin kerran jälkeen sydämeni. Uskon, että parissa vuodessa saatamme kehittyä mukavasti ja saada ehkä jopa luottamusta jonkin verran.

~ Anthon & Taiga

Lopusta tuli hieman tönkön puoleista, mutta niin. Niin ja tämä on muuten eilisen hoitotarin, sillä tästä päivästä piirrän kuvan, enkä eilen kerennyt laittaa tätä kirjoitusta tänne

2hm

[anthon]

20.9.2012 Keskiviikko



Taiga tarhailemassa

~ Anthon & Taiga

4hm

[anthon]

23.9.2012 Sunnuntai ~ Ruskan taika

Perjantai ja lauantai oli mennyt kokonaan moottoripyöräreissulla kaverin ja meidän vanhempien kanssa. Tosiaan eihän nuo äidit olleet mukana, kun moottoripyöräily ei ole niiden juttu. Käytiin Norjan rajalla ja nukuttiin jossakin ihmeellisessä retkimökissä. Eihän se kummonen paikka ollut, mutta kelpasi. Ainakin sai paripäivää viettää ihan näin miesten kesken. Eilen tultiin myöhään illalla kotiin ja päätin jo tänään raahautua tallille, vaikka paikat olivatkin yllättävän kipeinä. Eniten tuo p*rselihas oli kippeenä, kun istua piti monta tuntia.

Asuttiin aika lähellä Liekkijärveä, joten nyt kun ilmakin oli parempi, niin nakkasin repun selkään ja hyppäsin pyörän päälle. Ilma oli viileä, mutta ei kuolettavan kylmä. Lähdin pyöräilemään tallia kohden ja katselin puoli alastomia puita, jotka heiluivat tuulen mukana. Puiden ruskalehdet olivat kerääntyneet teiden varrelle ja niitä oli kiitettävän paljon. Ei meiltä ollut kuin vajaa kymmenen kilometriä tallille, joten noin puolessa tunnissa selvisin matkasta.

Kaarsin pyörälläni tallin pihaan ja lukitsin sen. Pöyhötin vähän niitä mun ruskeita hiuksia ja astelin tallin kautta suoraan sinne yläkertaan, ensimmäisenä kaapille. Avasin sen kaapin ja kun ei siinä ketään näkynyt niin vaihdoin nopeasti mun mustat kollarit ratsastushousuihin. Paitaa mä en jaksanut vaihtaa, mutta tallitakin nakkasin päälle. Mustat ratsastus-saappaatkin vetäisin jalkaani ja hanskat tungin taskuuni.

Hieman punertavien poskien kanssa kävelin sinne oleskelutilaan ja tervehdin kaikkia siellä olevia. He tervehtivät tietysti takaisin hymyillen ja iloisesti. Katsahdin sitä tuntilistaa ja ei ollutkaan ollenkaan tunteja. Tänään olisi siis moni ratsastamassa, joten piti vähän aijoittaa tuota aikataulua, ettei ihan kaikkien kanssa samaan aikaan menisi. Olin ilmoittautunut viikon päästä pidettävään maastoeste tunnille, joten pitänee katsoa miten se sujuu.

Kävelin alakertaan pohitarhaa kohden, jossa Taiga jälleen oleskeli muiden kanssa. Maa oli kurainen ja uudehkot saappaat olivat hetkessä jo likaiset. Kun näin tarhan, muistin mitä syksy tarkoitti. Tarha oli joka kerta sateen pieksemänä avoin, joka tarkoitti sitä, että monen päivän sateet olivat tehneet tarhasta mukavasti mutaisen. Nappasin riimun-narun ja alitin portin. Astuin askeleen ja suljin silmäni, kun tunsin saappaani uppoavan siihen mutaiseen maahan. Vähän yli nilkan se muta ylsi, mutta en voinut kuvitella, kuinka likaiset Taigan jalat olivat. Ymmärsin, että taas näin syksyn tullessa joka päivä menisi vähintään se päälle puolituntia saada kaikki jalat puhtaaksi.

- No moikka tyttönen, tervehdin tammaa iloisella äänellä ja tämä höristi korviaan minua kohden kuunnellessa puhumistani. Kävelin jalkojani nostellen Taigan luokse ja taputin toista kaulalle, samalla kiinnittäen päitsiin tuon narun. Tarhaan jäi Humu, Patron ja Pella. Suljin sen portin ja lähdin kävelemään suoraan pesarille. Kun saavuimme tuon pesarin eteen, maiskautin ja vetäisin tammaa, jotta tämä tulisi perässäni, mutta ei. Vetäisin uudestaan, ei liikettä.

- Voi sua, et taijja pitääkkään tästä vedellä leikkimisestä, vai? sanoin pienesti virnuilen. Heilautin hieman kättäni tuon pepun luona ja samassa tamma syöksyikin eteenpäin ja käännähti nopeasti ympäri ilmaa potkaisten. Poni meinasi tulla melkeimpä päältäni, mutta ärähdin tälle ja samassa kilttinä tammana seisahtui.
- Et kyllä juokse päältä, ärh! Nyt oo iha rauhassa, ei tää käy sulle kippeetä, sanoin ponille. Kiinnitin tuon sitten siihen ja avasin sen hanan. Otin letkun ja rupesin huuhtomaan Taigan mutaisia jalkoja. Hieman poni stppaili, mutta rauhottui kuitenkin olemaan paikalla ja sain hyvin pestyä, sekä kuivattua jalat. Otin tuon irti ja kehuin kovasti, samalla taputtaen.

Karsinaan tultua otin harjat esille ja rupesin putsaamaan tuota muuten, nyt kun jalat olivat puhtaat.
- Pitäiskö meijän lähtä maastoon, miten ois? Vai entä jos veettäs kunnon koulurääkki? Tai jos juoksuttaisin sua? juttelin ponille samalla pohtien, miten liikuttaisin sen. Päätin lähteä maastoon rauhalliselle lenkille. Harjattua ponin varustin sen ja vein ulos. Vyön kiristettyä laskin jalustimet, ensin mitattuani ne ja ponnahdin selkään. Taiga oli jälleen hieman virkeällä tuulella. Muita ei näkynyt lähtevän juuri nyt maastoon, joten annoin avut käyntiin. Pidin ohjia puolipitkänä.
Jonkun ajan käveltyämme siirsin raviin. Ravattuani siirsin taas käyntiin ja käännyin pienelle metsäpolulle. Tunsin jotenkuten nämä reitit täällä. Metsä oli kaunis, kun puut ja maa täyttyi ruskan värjäämillä lehdillä. Mä jotenkin tykkäsin syksystä, vaikka olikin sadetta ja mutatarhoja. Mun mielestä koko luonto oli tosi kaunis syksyllä ja aattelin, että se oli ruskan taikaa.

Polun päätyttyä tulimme hieman leveämmälle ja suoremmalle metsätielle, jossa näytti olevan tilaa ottaa laukkapätkä. Poni höristeli korviaan, eikä malttanut pysyä kunnolla käynnissä. Annoin avut ja Taiga lähti samassa laukkaamaan. Huomasin, kuinka poni rakasti laukata maastossa. Siirryin käyntiin ja kävelimme taas, jonka jälkeen ravailimme hiukan. Sitten tuli taas oiva laukkapätkä. Nostin laukan ja poni heitti hieman takajalkojaan innokkaana ylös. Laukkasimme jonkun matkaa. Käännyin mutkasta laukassa ja huomasin, että parinkymmenen metrin päässä oli kaatunut puunrunko. Ei se iso ollut, mutta hyvää harjoitusta tulevalle maastoestetunnille. Ainakin tietäisin, miten poni hyppää. Annoin puolipidätteitä, nimittäin Taigalla tuntui olevan kova kiire. Poni höristeli korviaan ja lähestyi puunrunkoa. Annoin vielä kerran puolipidätteen ja nousin kevyeeseen istuntaan, antaen tammalle ohjaa venyttää vähän kaulaansa. Taiga hyppäsi hieman kaukaa, mutta tasapainoni ei horjunut. Alastulo oli pehmeä ja poni hyppäsi kerta kaikkiaan nätisti.

- Prrr tyttö, prr, rauhoittelin tammaa ja annoin pidätteitä, jotta tämä siirtäisi raviin. Tamma siirtyi nätisti lopulta käyntiin ja kävelimme loppumatkan. Poni oli hieman hikinen ja kävelimme niin kauan, kunnes ei poni enää puuskuttanut kauheana. Taputin kaulalle ja annoin pitempää ohjaa. Kävelimme tallin pihaan ja hyppäsin alas selästä.

- Maastosta tulossa, oliki mukavaa? vastaan tuleva Inkeri kysyi Britta ja Selena seuranaan.
- Juu, olihan tuo. Taiga oli oikein mukava, mutta hikeentyi hieman, ei onneksi pahasti.
- Hyvä juttu, mekin ehkä lähetään maastoon, ei oo toki varmaa. Britta jatkoi. Vastasin lauseeseen hymyillen ja lähdin sanoen heipat ponia taluttaen tämän karsinaa kohden.

Karsinassa purin tuolta varusteet ja katsahdin kelloani. Ei näyttänyt paljoa, joten nakkasin Taigan päälle fleeceloimen, jotta ei olisi niin hikinen tarhaan mennessä sitten, kun sen vien. Pesaisin kuolaimet ja vein suitset, sekä satulan oikealle paikalle satulahuoneeseen. Elli oli sanonut, että voin maaston jälkeen antaa ponille hieman heiniä, joten myös annoin. Jäin silittelemään ja odottelemaan, että voin viedä ponin tarhaan.

~ Anthon & Taiga

5hm

[anthon]

24.9.2012 ~ Maanantai



Taigaa harjailemassa

~ Anthon ja Taiga

Paina kuvaa, jos haluat nähdä sen isompana btw toi skanneri pilas jotenki kummallisesti laadun :-o Hienompi paperilla.

6hm

[anthon]

25.9.2012 Tiistai ~ Iloinen vai surullinen?

Tympääntyneenä, surullisena ja vihaisena astelin pitkin tallin käytävää. Kävelen portaiden luo ja suuntaan oleskelutilaa päin. Avaan sen oleskeluhuoneen oven ja tervehdin hiljaa muita, odottamatta sen suurempaa tervehdystä takaisin. Rojahdan sohvalle ja painan pääni siihen tyynyyn, samalla kiroen itsekseni jotain. Muut huoneessa olijat katselevat minua kummaksuen.

- Onko kaikki ihan kunnossa? vaaleahiuksinen Robert kysyy.
- Onon… hetken hiljaisuuden jälkeen vastaan mumisten.
- Okei? Robert sanoo ja katsoo ihmeissään.

Huoneessa on hetken hiljaista, kunnes jatkuu taas puheen sorina, kuitenkin hieman hiljaisempana, ennen kuin olin sinne saapunut. Nousen ja astelen ulos ponitarhaa kohden. Ilma on tuulinen ja lehdet kilpailevat keskenään siitä, kuka on nopein. Ne pomppivat ja riehuvat tuulen tahdissa. Katson eriväristen puiden lehtien leikkimistä ja alitan portin. En sano mitään, vaan kävelen suoraan Taigan luo kiinnittäen tämän päitsiin riimun-narun ja lähtien kävelemään tämän karsinaa kohden. En välittänyt siitä mudasta tai tuulesta mitään.

Karsinassa päästin Taigan irti ja otin päitsetkin pois. Laitoin oven kiinni, mutta jäin itse sinne sisäpuolelle. Valun karsinan seinää pitkin istumaan siihen maahan ja painaudun käsieni sisään. Olen ihan hiljaa. Kuulen tamman liikkeet ja oman raskaan hengitykseni. Tunnen pienen tökkäisyn päässäni ja havahdun mietteistä.

- Oon pahoillani Taiga. Ei mun pitäs suhun purkaa mun vihaa, nousen ja silittelen tammaa samalla sille kertoen:
- Mua vaa ärsyttää suunnattomasti Reetan, eli mun tyttösytävän käytös. Taino nythän se on ex-tyttöystävä.. Se lähetti mulle tekstiviestillä että jättää mut, koska mulla ei oo mitään muuta mielessä ku hevoset, talli ja ratsastus. Mulla ei oo kuulemma mittään muuta elämää ku jotkut **** kaakit. Niin se sano. Sit se kerto siinä viestissä myös jättävänsä mut, koska ei kestä enää ja sitä hävettää seurustella heppapojan kanssa. Mua ärsyttää nii paljo, että… Argh, lopetan puhumisen ja kierrän käsivarteni Taigan kaulan ympärille. Kyynel valahtaa poskelleni, mutta pyyhin sen nopeasti pois. Ei pojat itke.

Silittelen ja rapsuttelen tammaa jonkin aikaa, kunnes haen tämän harjat ja rupean harjailemaan ponia.
- Mutta ei kyllä kiinnosta. Mua vaan ärsyttää. Oon ollu jo monta vuotta tää ”heppapoika” ja se on kyllä sen sietäny sanomatta mitään, nii miten muka yhtäkkiä… Noooo pittää antaa olla. Ainaki jää enemmän aikaa sulle, sanon lopulta ja halaan tuota uudestaan. Taiga kääntelee korviaan ja selvästi nauttii kaikesta siitä rapsutuksesta ja harjailusta. Lopuksi selvitän tamman jouhet oikein selviksi ja hymyilen.
- Jospa sitä tännään vaikka työstettäs jotain maastakäsin. Vaikka juoksuttaisin sua, pohdin itsekseni mitä tamman kanssa tekisin.

Irrotan suitsista ohjat ja tarjoan ponille kuolaimia. Se ottaa ne reippaasti suuhun ja heilauttaa päätään. Taputtelen Taigaa samalla, kun laitan remmit kiinni. Haen nopeasti juoksutusraipan ja liinan. Kiinnitän vasemman puolen kuolaimeen turkoosin värisen liinan. Heh, se on ihanan värinen. Lähdemme kävelemään maneesia kohden.

Aukaisen maneesin ovet, ensin ilmoitellen että tulen sisään. Tunti alkaisi vasta neljältä, joten minulla oli aikaa tasan 45 minuuttia. Vammaistunti oli juuri loppunut vartti sitten. Olen itse jotenkin todella iloinen, että täällä tallilla järjestetään ratsastusta ja puuha kehitysvammaisille. Itselleni tulee hyvä mieli, kun näen kehitysvammaisen niin iloisena ja tavallaan mielissään siitä, että saa ratsastaa. Se on niin ainutlaatuinen asia, että ei syrjitä sen takia, minkälaiseksi on syntynyt. Minua inhottaa ihmiset, jotka tuomitsevat kehitysvammaisia. Itselläni on sisko, joka on kehitysvammainen, joten johtuu varmaan siitä tämä oma mielipiteeni.

- Moi! Pipsa tervehti minua Siken selästä. Tervehdin takaisin jo hieman pirteämpänä. Katsomossa oli katsomassa Pellan ratsastaja vammaistunnilta, joten tervehdin häntäkin ja hänen äitiään. Oletin hänen olevan tytön äiti.

Valitsin Taigan kanssa vasemman kierroksen ja ohjasin ponin ympyrän muotoiselle tielle. Verryttelin tätä ja poni toimi hyvin käynnissä. Äänellä pyysin sitä pysähtymään ja tamma pysähtyi. Kehuin ja pyysin liikkelle. Maiskautin raviin ja Taiga heilautti päätäänsä samalla nostaen ravin. Poni toimi oikein hyvin käynnissä ja ravissa vasemman kierroksen. Laukkaa pyytäessäni heilautin juoksutuspiiskaa ilmassa ja Taiga nosti laukan parin hyppypukin jälkeen. Naurahdin ja annoin ponin laukata jonkun aikaa.

Vaihdoin liinan paikkaa oikeaan kuolaimeen ja samalla suunta tietenkin muuttui. Verryttelin myös tähän suuntaan. Katsomosta oli lähtenyt äiti tytön kanssa ja Pipsa aukaisi juuri ovet. Kun ne sulkeutuivat, siirsin Taigan käyntiin kävellen samalla tämän luo.

- Hieno poni oot, sanoin ja taputin. Juoksutin sitä jonkun varttitunnin vielä toiseen suuntaan, jonka jälkeen lähdin takaisin talliin. Ponilla oli vielä jalat hieman mutaiset, sillä kaikki lika ei ollut harjalla lähtenyt. Suuntasin suoraan pesarille. Parin minuutin kamppailun jälkeen sainkin tämän kääntymään ja kiinni. Aukaisin hanan ja pesin ponin jalat. Samalla hikiset kohdat. Kuivasin hikiviilalla ja lähdin viemään karsinaan. Nakkasin tammalle fleeceloimen päälle ja otin suitset pois. Vein liinan ja juoksutuspiiskan pois, samalla kuolaimet pesaisten ja vieden neki.

Kävelen karsinan luo ja ojennan Taigalle omenan puolikkaan taskustani karsinan toiselta puolelta. Jäin katselemaan tamman suuria ja ruskeita silmiä, silkkistä turpaa, sekä kääntyileviä korvia.

~ Anthon & Taiga

7hm

[anthon]

26.9.2012 Keskiviikko ~ Aamuinen tervehdys

Koulua oli vasta yhdeksitoista, joten päätin lähteä tallille näin aamusta. Vetäisin takin päälle ja nakkasin koulurepun selkään. Kello näytti vasta kahdeksaa, joten aamutallia tehdään parhaillaan. Otan valkoisesta korista mummun neulomat villalapaset ja laitan ne käsiini. Huokaan syvään ja aukaisen oven. Kylmä tuuli koskettaa naamaani ja suuni menee mutrulle. Liian kylmä. En ymmärrä miten selviän pakkasista, kun nyt jo tärisen päivittäin tästä viileästä ilmasta. Katson vielä vihertävää nurmea ja huomaan sen pinnalla hieman huurretta. Yöllä nähtävästi oli ollut pakkasta. Suljen ulko-oven ja lähden kävelemään bussipysäkkiä kohti. Tässä kylmyydessä en ajatellut polkea yli kymmentä kilometriä. Tiesin ilman laantuvan kuitenkin illaksi, mutta aamusta oli kylmä.

Tallille päästyäni kävelin kouluvaatteillani suoraan talliin, jossa Elli ja Anne touhusivat jo. Elli vei hevosia ulos niiden syöytyä, kun taas Anne oli juuri tekemässä tuntilistaa.
- Moikka! tervehdin kumpaakin hymyillen. Eilinen päivä oli liiankin surkea, joten tänä päivänä en ajatellut näyttää enää suruani, vaikka ero painoi mieltä.
- No terveppä terve. Mikä se tuo Anthonin näin aikaisin tallille. Eikö se ole koulupäivä? Anne vastaa hymyillen.
- Nojuu, mutta alkaa vasta yheltätoista, jote päätin tulla ny tervehtimään Taigaa. Meneekö se muuten tunnilla? vastaan samalla kysyen. Ellin ääni tervehtii minua myös nyt hieman jälkikäteen Toivon karsinasta.
- Ei mene, Anne vastaa ja lähtee kävelemään ylös samalla sanoen, että hänen täytyy nyt mennä.

Lähden kävelemään Ellin perässä, kun tämä lähtee viemään Toivoa tarhaan. Huudahdan tytön perään kysyen saanko viedä Taigan ulos. Tämä vastaa minulle myönteisesti, mutta sanoo että annan syödä sen ensin rauhassa. Nyökkään ja lähden kävelemään vanhaa aittarakennusta kohden. Äiti tykkää todella paljon, kun liikun tallilla kouluvaatteillani, mutta eipä paljoa voi nyt mitään.

- No moikka Taiga, tervehdin tammaa iloisesti ja tämä nostaa päänsä viimeisiä heiniä mutustellen. Taiga heilauttaa päätään ja hirnahtaa, kun Pellaa lähdetään viemään ulos. Otan päitset ja astun karsinaan. Taputan ponia kaulalle samalla laittaen päitset päähän ja riimun-narun kiinni. Lähden taluttamaan tammaa ulos ponitarhaa kohden Ellin ja Pellan perässä. Kohta näitä poneja pitäisi ruveta loimittamaankin, joka lisää Ellille töitä, mutta kaikki hevosen parhaaksi tietenkin. Seppele oli siitä hyvä talli, että hevoset olivat ensisijaisella kohtelulla ja ne olivat ennemmin mielessä, kuin raha. Joillakin talleilla valitettavasti rahan arvon näki suuremmaksi, kuin hevosen terveyden.

Päästän Taigan irti ja tämä hypähtää samalla pukittaen ja laukaten tarhan toiseen päähän Pellan mukana. Hymyilin ja katsahdin kelloa. Nyt tuli kiirekkin kohta koululle, vaikka en ollut kerennyt tallilla olla edes tuntia, mutta pitäisi käydä vielä välissä kotona. Ihan turhaan tuota koulureppuakin raahasin koko päivää.

- Mää kuule lähen ny kouluun, mutta tuun taas huomenna. Tänään saat pittää vapaa päivän ilman liikutusta, mut Wear tulee sut hoitelemaan muuten. Heippadeippa Taiga höppänä, sanon ponille samalla lähtien takaisin bussipysäkkiä kohden.

~ Anthon ja Taiga

8hm

Pahoittelen muuten tämän kerran tätä lyhyyttä, mutta tuli hiukan kiire kirjoittamaan tätä, joten oli pakko tehdä lyhyt. Ensi kerralla taas sitten pitempi.