|
Post by wear on May 5, 2008 8:09:52 GMT 2
5.5.08 maanantai - metsäretki
Astuin ulos hämärästä tallista aurinkoiselle pihamaalle pyöreä, hallakko poni perässäni tallustaen. Käännyin katsomaan taakseni ponin suloista taaperrusta, sen tutkiskellessa uteliaana tallipihaa. Taigan päässä komeili uutuuttaan kiiltelevä musta nahkariimu, jonka olin sille juuri ostanut. Poni oli ensin vähän kummastellut uutta, jäykkää riimuaan, mutta pian kuitenkin tottunut siihen, ja kulkenut tallin läpi selvästi ylpeänä uutta riimuaan esitellen. Nahkariimu näytti yllättävän hyvältä Taigan päässä, varmaankin kun olin aina tottunut katselemaan ponilla sen vanhaa, kuluneen keltaista nylonriimua. Taputin hymyillen Taigan kaulaa, ja lähdin sitten kävelemään tallipihan poikki, ohi uusien leiriläisten asumusten ja takatarhan, suoraan kapeaa hiekkatietä seuraten varjoisaan metsään. Puut suojasivat ihanasti polttelevan kuumalta auringolta.
Metsän suojaan päästyämme tuli ihanan viileä olo. Kävelimme Taigan kanssa vieretysten hiljakseen eteenpäin. Harhailimme vähän sinne ja tänne hiljaisessa metsässä aivan pikkiriikkisiä polkuja seuraillen. Varpujen peittämät polut johdattivat meidät yhä syvemmälle metsään. Hetken päästä saavuimmekin pienelle metsäaukealle. Aurinko paistoi sinne vain puiden oksien lomasta, eikä aukealla ollut laisinkaan kuuma. Puiden muodostaman ympyrän toisella laidalla solisi kaunis, kirkas vetinen puro. Kävelin Taiga perässäni vähän keskemmälle aukeaa. Silloin tunnistin sen samaksi paikaksi, jossa olin joskus kauan sitten ennenkin Taigan kanssa vieraillut. Ihanat muistot palasivat mieleeni saaden pikkuiset kyyneleet valumaan poskilleni. Hiukan hymyillen pyyhin ne pois poskiltani, ja käännyin Taigaa kohti. Poni oli kuitenkin jo syventynyt herkullisen ruohon mutustamiseen, eikä sen enempää jaksanut kiinnittää minuun huomiota. Niinpä istahdin alas ruohikkoon istumaan, ja kellahdin siitä maahan makaamaan. Seurailin poutapilvien hidasta lipumista ylitseni, ja suljin hetkeksi silmäni.
Hätkähdin horroksestani hereille, kun tunsin Taigan haistelevan hiuksiani. Kun avasin silmäni näin vain suuren, silkkisen turvan silmieni yläpuolella. Nauruun purskahtaen annoin tuolle turvalle suukon, ja nousin sitten istumaan. Taiga oli kalunnut ison alueen ruohoa aivan matalaksi, ja näytti nyt torkkuvan siinä seisaallaan vierelläni vatsa täynnä. – Meidän pitäisi varmaan lähteä kävelemään kotiin päin. Sanoin, ja kampesin itseni ylös ruohikosta. Haukotellen myös Taiga lähti liikkeelle, suunnistaen suoraan tallia päin.
Puolessa välissä matkaa kiipesin kannolta Taigan selkään, kun en huonon kuntoni takia jaksanut enää rämpiä tiheässä metsässä pidemmälle. Taigaa se ei kuitenkaan haitannut, ja minä selässään kiikkuen se siirtyi itsekseen raviin, ja eteni määrätietoisesti pitkin pellonlaitaa. – Oletko sä ihan varma että tää on oikea suunta? Musta tää näyttää vähän oudolta tää paikka.. Puhelin Taigalle, joka yhä ravaten taittoi matkaa.
Huoleni oli kuitenkin turha, sillä saavuimme kuin saavuimmekin vähän ajan päästä tallipihaan. Taiga hidasti itsekseen tarhojen kohdalla, ja aivan tallin edessä se pysähtyi. Minä liu´uin alas, ja taputin Taigaa kaulalle. Kävelin sisälle talliin Taigan perässäni, ja pysäytin sen käytävälle. Irrotin riimunarun Taigan riimusta. – Seiso hetki Taiga. Komensin sitä. Poni katsahti minuun kummastuneena, mutta seisoi nätisti paikoillaan. Kiiruhdin saman tien matkaan kohti varustehuonetta. Halusin kokeilla onnistuisiko Taiga seisomaan koko sen ajan paikallaan, kun minä kävisin hakemassa sen harjapakin.
Palatessani harjapakkia kantaen Taigan luokse, seisoi poni yhä nätisti paikallaan. Kehuin ja taputtelin ponia paljon, ja sujautin sille jopa muutaman herkun suuhun. Ryhdyin sitten harjaamaan Taigaa. Poni sai yhä seistä käytävällä irrallaan, kun kerta osasi käyttäytyä niin hyvin. Pyörittelin ensin kumisualla Taigan kokonaan lävitse, ja kaivoin sitten pölyharjan käteeni. Sillä huiskin kumisuan irrottaman lian pois. Pölyharjan jälkeen suin Taigan vielä juuriharjalla, saaden ponin karvaa niin vähän kiiltämään. Otin sitten piikkisuan harjapakista, ja sillä kävin Taigan hännän ja harjan läpi. Napsin vielä saksilla varovasti Taigan harjaa hiukan, ja hännästä leikkasin muutaman sentin pois. Kävin saksien kanssa myös ponin vuohiskarvat läpi. Lopuksi siistin Taigan pään, ja otin ponin kaviot. Taputin sitten Taigaa kaulalle, ja katselin hetken työni tulosta tyytyväisenä. Hallakon ponin karva alkoi nyt jo näyttää ihan hyvältä, eikä sen harjakaan rehottanut enää entiseen tapaansa. Avasin sitten Taigan karsinan oven, jonne poni käveli rauhallisesti. Riisuin siltä siellä uuden nahkariimun, ja laitoin sen karsinan toiselle puolelle, oveen kiinnitettyyn koukkuun roikkumaan. Vein sen jälkeen Taigan harjat paikoilleen varustehuoneeseen, ja palasin vielä nopsasti Taigan karsinalle. Heitin ponille sylillisen heiniä eteen, ja halasin sitä hellästi. Taiga hörähti hiukan suu täynnä heiniä, ja tuuppasi minua hellästi kylkeen.
-wear&Taiga-
|
|
|
Post by wear on May 7, 2008 18:53:31 GMT 2
7.5.08 keskiviikko - sadekeli
Hiljaa itsekseni lauleskellen astuin kesäisen tihkusateen keskeltä sisälle valoisaan, ja siistiin talliin. Kävelin ohi kahden shetlanninponin karsinan, suoraan ovensa yli kurkkivan, hiirakon ponin luokse. – Päivää tammaneiti! Tervehdin sitä, ja sain vastaukseksi pienen, innokkaan hörähdyksen. Hymyillen kiirehdin Taigan luokse, ja halasin heti ponin luokse päästyäni sen karvaista päätä. Poni tuuppasi minua olkaan iloisesti, ja ryhtyi sitten haistelemaan olallani keinuvaa laukkua. – Heti tiesit että mulla on muutama herkku sulle siellä, odotas niin mä kaivan ne sulle.. selitin ponille, ja aukaisin laukkuni. Sen pohjalta löysin viimein omenan, ja ojensin sen Taigalle. Poni nappasi sen avoimelta kämmeneltäni nopeasti, ja mussutti niin että kuola roiskui! Nauraen väistyin kuolaavan ja vaahtoavan ponin luota kauemmas. Enhän ehdoin tahdoin halunnut kouluvaatteitani sotkemaan mennä. – Et kai sä wear ole Taigaa pelkäämään ruvennut kun noin yrität luikkia pakosalle? Kysyi taakseni ilmestynyt Ros virnistellen. – Joo, hirveätä kun Taiga onkin pelottava! Sehän näyttää ihan hyökkäävän sun kimppuusi millä hetkellä hyvänsä! Paikalle Rossin vanavedessä tullut Dreamer nauroi. Taiga tuijotti tyttöjä uteliaana, korvat hörössä. – Selvästi. Ei kun mä koitin vaan väistellä sen kuolaa, kattokaa nyt, miten se valuu ton suupielestä! sanoin, ja osoitin Taigan turpaa, josta yhä tippui kuola, ja vaahtopisaroita. Ros ja Dreamer lähtivät sitten kikatellen pois paikalta. Käytyäni vaihtamassa kouluvaatteeni vanhoihin, kuluneisiin tallifarkkuihin, ja violettiin pusakkaan, kietaisin vielä hiukseni poninhännälle, ennen kuin kipitin takaisin talliin. Sieltä täältä kuului rupattelua ja puheensorinaa, hevosten kavioiden kopsetta betonilattiaa vasten, ja varusteiden metalliosien kilinää ratsastajien valmistellessa ratsujaan seuraavaa tuntia varten. Taiga ei onneksi näköjään ollut vielä mennyt tunnille, joten kerkeäisin hoitaa sen ennen työnteon alkua, ajattelin, ja kiirehdin varustehuoneeseen Taigan harjapakkia hakemaan.
Palasin kohta Taigan ruskeaa harjapakkia käsissäni kantaen talliin, ja ennen kuin kerkesin edes Taigan karsinan oven avata, seisoi ympärilläni ainakin neljä pikkuista tyttöä, jotka tarvitsivat jokainen apua poninsa kuntoon laittamisessa tunnille. Huokaisten kiiruhdin auttamaan parhaani mukaan jokaista, ja vasta viidentoista minuutin päästä sain kaikki autettua valmiiksi, ja tytöt pääsivät viimein tunnilleen. Sen jälkeen pääsin viimein Taigan luokse. Poni roikkui yhä karsinansa puolioven ylitse uteliaana käytävälle tuijotellen, ja minun lähestyessä poni kuopi maata kavioillaan ja hörisi. – Minnekkäs sulla nyt noin kiire on, tyttönen? Kysyin siltä hymyillen. Poni yritti livahtaa ohitseni avatessani karsinan oven, ja sain tosissani työntää vastaan etten olisi litistynyt ponin yrittäessä rynniä ylitseni. – Mikä ihme sua oikein vaivaa? Huudahdin, ja työnsin kaksin käsin ponia sisälle boksiin. Viimein se luovutti, ja peruutti rauhallisesti karsinaansa. Siellä se jatkoi yhä lattian kuopimista saaden turpeet lentämään joka suuntaan. Tuijotin hetken kummissani ponia. Keksin sitten kokeilla juoma-automaatin toimivuutta, ja sain todeta sen rikkinäiseksi. – Nyt mä ymmärrän mitä sä mesoat. Odota hetki niin mä käyn hakemassa sulle vettä, sanoin, ja kiirehdin ulos Taigan karsinasta. Sipsutin tallin toiseen päähän vesipisteelle, jonka luona täytyin kaksi ämpärillistä piripintaan täyteen kylmää vettä, ja kiikutin ne sitten Taigan karsinalle. Poni kurkki taas karsinansa puolioven ylitse, ja hirnui muutaman kerran kimeästi minun lähestyessä kahden vesisangon kanssa. Heti kun avasin karsinan oven ja laskin ämpärit alas, syöksyi janoinen poni niiden luo, ja hörppi toisen kokonaan tyhjäksi, ja toisen puolilleen. – Voi sua, kuinkahan kauan sä sait odotella juomista? Pikku rassukka… lepertelin ponille, ja pörrötin sen otsatukkaa.
Vein sitten sangot pois, ja ryhdyin viimein hoitamaan Taigaa. Poni nuokkui nyt rauhallisena ja tyytyväisenä paikoillaan minun pyöritellessä kumisualla sen karvaa. Poni oli jo pudottanut suurimman osan talvikarvoistaan, mutta vieläkin sain irtoamaan ison tupon pitkiä karvoja muutamalla kumisuanvedolla. – Etkö sä nyt ainakin ennen juhannusta voisi harkita edes karva vaihtoa kokonaan? huokaisin virnistellen, ja jatkoin ponin mahanalusen putsausta. Harjattuani kaiken irtokarvan ja pölyn pois kaivoin vielä juuriharjan esille, jolla viimeistelin ponin. Etsin vielä sen jälkeen käsiini piikkisuan, jolla harjasin Taigan hännän ja harjan, sekä kaviokoukun, jonka avulla puhdistin ponin kaviot. Lopuksi taiteilin vielä söpön nutturan Taigalle etu-tukkaan, ja letitin ponin hännän. Taputin sitten sitä kaulalle, ja toivotin hyvät päivänjatkot. – Ylihuomenna lupaan tulla viimeistään taas sua katsomaan, sanoin, ja painoin suukon Taigan valkoiseen tähteen. Poni hörähti minulle hiljaa, ja siirtyi ruokakuppiaan tutkimaan. – Aivan, hyvä kun muistutit! Huikkasin, pakkasin nopeasti harjat takaisin pakkiin, ja kiiruhdin rehuhuoneeseen. Sekoitin Taigan päiväruoka mössöt, ja kiikutin ne ponille. Jätin sitten nautiskellen ruokaansa mussuttavan Taigan rauhaan, ja hipsin itse ulos tallin raollaan olevasta ovesta.
-wear&Taiga<3-
|
|
|
Post by wear on May 9, 2008 8:06:16 GMT 2
tuntitarina:
estetunti, 1.5 Varustin Taigaa vähän hermostuneena. Miten pitkä aika siitä taas olikaan kun viimeksi hyppäsin ponille? Ainakin ikuisuus, puhahdin, ja jatkoin satulavyön kiristystä. Taiga tuntui olevan tänään vähän kenkulla tuulella, ja se pyöri ympyrää karsinassaan yrittäessäni saada satulaa hyvään kohtaan. – Ole nyt edes hetki aloillasi! Komensin, mutta poni ei ottanut sitä kuuleviin korviinsa. Se jatkoi maailmanympärysmatkaansa täysin tyytyväisenä. Vasta napautettuani sitä kädellä tiukasti ryntäille, poni seisahtui, ja katsoi minua syvästi loukkaantuneena. – Sori, oli pakko vähän muistuttaa sua hyvistä käytöstavoista, selitin ponille, joka yhä syrjäkarein katseli minua.
Viimein pääsin maneesiin asti, nousin Taigan selkään, ja säädin jalustimet sopiviksi. Muut kävelivät jo uraa pitkin ohjat pitkinä jutustellen iloisesti. "Hei vaan kaikki!" huikkasi Carkki mikkiin. Hiukan säpsähtäen katsahdin pientä tyttöä selostamossa, ja en voinut olla vähän nauramatta.
Kun alkuveryttelyt oli tehty, aloitimme pienellä puomi-ristikko linjalla ravissa. Taiga suoritti esteet hienosti, vaikka alussa tunsin senkin jännittävän vähän. Esteitä korotettiin sitten, ja Carkki käski minut Taigan kanssa heti toisena kokeilemaan esteitä. Taiga näytti vasta nyt todella tajunneen jutun idean, ja kiihdytti vähän laukkaansa innostuneena ensimmäiselle esteelle. Liitelimme isossa kaaressa ekan, noin 50 senttisen ristikon yli, jonka jälkeen jatkoimme matkaa seuraavalla tasaisessa laukassa. Myös toinen este sujahti nopeasti ohitse, joten ohjasin Taigan muutaman laukkavoltin jälkeen ravissa muiden perään. Taputin ponia tyytyväisenä kaulalle, ja kehuin sitä paljon.
Hyppäsimme vielä muutaman, noin 70 senttisen esteen, jotka Taiga suoritti helpon näköisesti. Sen jälkeen oli loppuravin aika, ja lähdimme sen jälkeen pienelle maastolenkille ratsujamme jäähdyttelemään.
-wear&Taiga-
|
|
|
Post by wear on May 11, 2008 17:50:05 GMT 2
11.5.08 sunnuntai – maastossa köpöttelyä ja tallihommia
Pitkästä aikaa harpoin Seppeleen pihamaalle. Ilma tuoksui keväältä ja hevoselta, ja oli ihanan lämmintä. Hevoset kirmailivat keväästä nauttien tarhoissaan. Huomasin sitten tallin eteen ajetun trailerin. Kiirehdin sisälle hämärään talliin. Elli ja Anne olivat näköjään lähdössä kisoihin, sillä tallissa kävi kova hyörinä. Varusteita pakattiin, hevosia koitettiin vähän siistiä, ja tavaroita käytiin läpi. – Missä Riston satula? Entä Bladen rintaremmi? Onko joku nähnyt Antun satulahupaa? Kaikui käytävällä. Minä kiirehdin käytävää pitkin Taigan luokse. Poni roikkui uteliaana karsinansa oven ylitse, ja hirnahti iloisesti tunnistettuaan minut. – Wearko se tuli kun Taiga noin ääntelee? Kuului Annen ystävällinen, mutta samalla vähän hermostunut naurahdus. Käännyin katsomaan, ja näin Annen seisovan vähän matkan päässä Bladen satulaa toisella käsivarrellaan roikottaen. – Sua ei olekaan vähään aikaan näkynyt. Tämä huomautti vähän hymyillen. – Mulla on ollut ihan kauheasti kokeita ja eilen tultiin vasta virosta, vastasin vähän puolustellen. – Joo ei se mitään kuule. Olisitko ihana ja ottaisit tän satulan multa, ja kiikuttaisit sen autoon? Sitten jos sä viitsit ja jaksat, niin hepoille pitäis ottaa muutama ämpäri mukaa… Anne selitti, ojensi jo satulan minulle ja kiiruhti matkoihinsa. Hetken hölmistyneenä seistyäni siinä sain jalat alleni ja kiirehdin satulaa kiikuttaen trailerin luo.
Autettuani Annen ja Ellin lähdössä, ja luvattuani vahtia tallia heidän poissa ollessaan, pääsin viimein Taigan luo. Poni hörisi onnellisena sujahtaessani karsinaan sen seuraksi. Hellyydenkipeänä se puski päällään olkaani ja kiehnäsi koko ajan vierelläni. – Voi pientä rassukkaa, eikö kukaan ole sua käynyt muutamaan päivään rapsuttelemassa? Puhelin sille, ja silittelin ponin likaisen harmaata karvapeitettä. Kaivoin kohta kumisuan harjapakista, ja aloin rauhallisin liikkein pyöritellä sitä Taigan selällä. Poni venytti nautiskellen päätään eteenpäin, ja rullasi ylähuulensa hassusti. Naureskellen taputin ponia, ja otin seuraavaksi pölyharjan ja piikkisuan käteeni. Harjasin pölyharjalla Taigaa puhtaaksi, välillä vetäisten harjan piikkisukaa vasten. Ponin karva pöllysi paljon, saaden minut köhimään. Harjasin sitten vielä ponin toisella harjalla läpi, siistin sen harjan ja hännän, ja otin kaviot. Kipaisin sitten hakemassa Taigan varusteet, ja puin ne ponille reippain ottein. Satulaa en kyylläkään jaksanut ottaa mukaan, kun kerta maastoon olin ajatellut suuntaavani.
Taiga tepasteli kärsimättömänä tallin edustalla kammetessani itseäni sen selkään. Pitkään aikaan en ollut ponilla kerennyt menemään, ja se tuntui ikävästi jalkojen lihaksissa. Saatuani itseni viimein ponin pyöreälle ja pehmoiselle selälle istumaan, keräsin vähän ohjia käteeni, ja painoin kevyesti pohkeella ponin kylkiä. Taiga siirtyi heti reippaaseen, melkein pientä ravia muistuttavaan askellajiin. Ohjasin ponin tuttua, leiriläisten mökkien ohi menevää tietä pitkin kohti metsää.
Metsäpolulle päästyämme annoin Taigan siirtyä reippaaseen raviin. Keinahtelin vähän ponin leveällä selällä, eikä minulla ollut lainkaan vaikeuksia pysytellä kyydissä. Poni kiihdytti vähän askeliaan tien levetessä ja muuttuessa peltotieksi. Huomasin pienten ruohonkorsien pistävän esiin kuoppaisesta tiestä. Hymyillen nautiskelin kevyestä kevättuulesta naamallani, ja ponin reippaasta askelluksesta.
Vasta ravattuamme pitkään pitkin peltotietä hidastin Taigaa, ja annoin sen kävellä. Kevyesti puhaltaen poni siirtyi käyntiin, venytti päätään pitkälle alas, ja pärskähti tyytyväisenä. Annoin ohjien valua ihan pitkiksi, nojasin itse hiukan taaksepäin, ja otin mukavan asennon ponin selässä. Aurinko paistoi nyt pilvettömältä taivaalta, linnut lauleskelivat, ja tuuli humisi puissa. Hypättyämme pikkuisen ojan ylitse pellon puolelle, kannustin Taigan laukkaan. Poni siirtyikin kiltisti matkaavoittavaan laukkaan. Nojauduin ponin selässä vähän eteenpäin, puristin kevyesti polvillani Taigaa, ja nappasin muutaman harjatukon ponin tuulessa lainehtivasta harjasta käteeni. Annoin ponin päättää vauhdin, ja nautin vain itse vauhdin tuomasta ihanasta tunteesta.
Laukkasimme pellon toiseen päähän, jossa otin Taigan takaisin raviin. Poni ravasi laukan jälkeen vähän töksähtelevästi, innostuneena. Pian se kuitenkin rauhoittui, ja ravista tuli pehmeämpää. Minunkin oli helpompi istua ponin kyydissä sen hidastaessa vähäsen ravin tempoa, ja pidentäessä askeltaan. Pellonreunan lähestyessä siirsin Taigan taas laukkaan. Poni tajusi pian minun haluavan sen hyppäävän noin puolimetriä pitkän ojan ylitse. Poni kokosikin laukkaansa hiukan, ja alkoi valmistautua hyppyyn. Annoin sen itse etsiä sopiva ponnistuskohta, ja annoin ohjien pidentyä hiukan. Aivan ojan reunalla Taiga ponnisti. Seurasin ponin liikettä, takertuen vähän käsillä harjaan tasapainon säilyttämisen helpottamiseksi. Liideltyämme isolla loikalla ojan yli laskeuduimme alas, ja laukkasimme vähän matkaa metsään. Ryhdyin sitten hidastamaan ponin menoa. Muutaman sata metriä ravattuamme siirsin ponin käyntiin. Taas Taiga vähän puuskutti, joten annoin sille pitkät ohjat. Kävelimme lyhyen matkaa metsän poikki isommalle hiekkatielle, joka lähti viimein kaartamaan takaisin Seppeleeseen päin. Ohitimme seuraavan risteyksen jälkeen punaisen maalaistalon navettoineen ja kanaloineen. Pihalla pörräävä traktori hiukan kummastutti Taigaa, ja poni hiukan tanssahteli pelästyneenä. Rauhoitettuani ponin pääsimme jatkamaan matkaa.
Loppumatkasta ravasimme vähän matkaa, mutta suurimman osan kävelimme. Taiga oli aika uupuneen oloinen päästyämme viimein tallipihaan. Loikkasin reippaasti alas ponin selästä, ja talutin sen talliin. Riisuin siellä ponilta varusteet, harjasin sen, ja heitin sille vähän heiniä eteen. Matkalla varustehuoneeseen huomasin samalla katsahtaa kelloa. – Ohhoh, me kuules oltiin reissussa ainakin kaksi tuntia tyttönen, kerroin Taigalle palattuani sen karsinalle. Astelin Taigan luokse ja rapsuttelin sitä hetken. Poni kiehnäsi tyytyväisenä kainalossani. – Nyt mä jätän sut kuule ottamaan pikkuset kaunesunet, sanoin Taigalle. Se hörähti hiukan kävellessäni ovelle, ja jäi vain sitten nuokkumaan tyytyväisenä karsinaansa.
Odotellessani Annen ja Ellin paluuta vaihdoin tarhoissa aamusta asti seisoskelleet hevoset uusiin, kiikutin niille vettä tarhoihin, lakaisin tallin lattian, harjasin huvikseni muutaman hevosen puhtaaksi, ja tiputin jopa vintiltä uutta heinää päiväruokintaa odottamaan. Ehdin myös pyyhkiä kaikki Taigan varusteet, ja siistiä vähän oleskeluhuonetta. Viimein kuulin pihalta auton hurinaa. kiirehdittyäni paikalle sain vastaani kaksi iloisesti hymyilevää naamaa. – Ristolla mä tulin seitsemänneksi ja Bladella kai 9! Anne huikkasi heti autosta ulos astuttuaan. – Mäpäs nappasin 5 sian Antulla! Iloisesti hymyilevä Ellikin toitotti. – Blade ja varsinkin Anttu oli ihan innoissaan kun pääsivät pitkästä aikaa kisoihin! Oisit nähnyt miten ne innostu. Elli kertoi, ja alkoi laskea hevosauton takaovea. – Hei hienoa! Onnittelin, ja kiiruhdin auttamaan Elliä. – Mitenkäs täällä on muuten mennyt? kysyi kohta Anne. – Mitenkäs täällä, ihan tavallisesti, vastasin ja hymyilin. Autettuani vielä Annea ja Elliä varusteiden ja muiden härpäköiden purkamisessa pääsin viimein lähtemään kotiin.
-wear&Taiga-
|
|
|
Post by wear on May 13, 2008 10:57:54 GMT 2
13.5.08 tiistai - taas sataa
Loikkasin ulos bussin ovesta märälle hiekalle. Vettä tihutti ärsyttävästi taivaalta. Vedin nopeasti hupun päähäni, ja lähdin kävelemään kohti Seppelettä. Matka tuntui kestävän ikuisuuden, ja viimein sisälle talliin asti päästyäni olin aivan märkä. Aivastellen ja vilusta väristen kiipesin oleskeluhuoneeseen.
Siellä istuskelikin jo iloinen joukko hoitajia kaakaota hörppien ja keksejä mussuttaen. – Kattokaas wearia! Se näyttää ihan uitetulta koiralta! huikkasi joku, ja kaikki kääntyivät katsomaan ovelle. Nolona heitin sadetakin päältäni, ja kaivoin laukustani lämpimän villapaidan, jonka sujautin ylleni. Hiukan liian isohan se oli mutta lämmin ja pehmeä. Sipsutin lattian poikki sohville, jonne tunkeuduin muiden väliin. – Sataako siellä nyt noin paljon? Fiia tiedusteli nenäänsä nyrpistellen. – Joo. Jos haluat kuivana kotiin niin ehdotan että odottelet sateen loppumista, neuvoin. Fiia nyökkäsi, ja vaipui sitten takasin sohvalle köllöttelemään. – Mitä sä oot ajatellut tehdä tänään Taigan kanssa? kysyi kaakaotaan juova Magnet. – En mä vielä tiedä. En mä taida jaksaa tehdä mitään. Tavallisesti vaan harjaan sen ja pesen jotain sen varusteita.. vastasin. – Muuten sua ei olekaan aikoihin näkynyt Magnet. Missäs sä olet piileskellyt? kysäisin tytöltä leikkisästi. Tämä hiukan nolostui, ja laski katseensa jalkoihinsa. – En mä ole vaan kerennyt vähään aikaan käymään… Tyttö vastasi hiljaa.
Kohta laskeuduin Magnetin kanssa alas talliin. – Mä kuulin että sä hoidat jotain Anne uutta heppaa? Magnet tiedusteli. – Hoidin itse asiassa. Enää mulla ei riittänyt aika niin että päätin vaan jatkaa Taigan kanssa.. vastasin Magnetin uteliaaseen katseeseen. – Aa.. Tyttö vain vastasi, ja kiirehti sitten vähän matkaa eteenpäin tallikäytävällä Humun karsinalle. – Eika hepat tässä säässä ulkona ole? Huikkasi Magnet kummastuneena tuijotellessaan hoitohevosensa tyhjää karsinaa. – Ei ne tunneillakaan ole, että jos jossain niin tarhassa, vastasin Magnetille, ja kurkkasin Taigan karsinaan. Sekin oli tyhjä. Huokaisten tartuin oven koukussa roikkuvaan riimunaruun, ja pujahdimme Magnetin kanssa ulos tallin ovesta sateeseen.
Ponitarhan portilla kyhjöttikin kolme märkää ponia. Ne hirnuivat ilahtuneina nähdessään meidät, ja tunkivat itseään lähemmäs porttia. Nappasimme kumpikin omat hoitsumme nopeasti kiinni, ja lisäksi minä otin myös Pellan mukaamme. Reippaasti lähdimme puolijuoksua ponit perässämme ravaten kiiruhtamaan kohti tallia.
Olimme aivan märkiä päästessämme sisälle talliin. Magnetin yleensä tuuheat, tummanruskeat hiukset olivat nyt liimautuneet tytön päähän ja naamalle. Minäkään en ollut kovin hehkeän näköinen enää, mutta tuskinpa Taiga siitä paljoa välittäisi. Vein ensin Pellan omaan karsinaansa, ja heitin sille viltin selkään. Päästin sitten Taigan puolessa välissä käytävää vapaaksi, ja poni käveli suoraan omaan karsinaansa. Kipaisin hakemassa myös Taigalle varustehuoneesta viltin, jonka puin märälle ponille päälle.
Annettuani Taigan kuivua ja lämmetä jonkin aikaa palasin ponin karsinalle harjapakkia kantaen. Taiga kurottelikin jo uteliaana karsinansa puolioven ylitse, ja hörisi minulle tervehdyksen. Hymyillen silittelin hetken ponin silkkistä turpaa, ja avasin sitten karsinan oven. Laskin harjapakin maahan aivan karsinan viereen, ja annoin Taigan tulla vähän edemmäs haistelemaan minua. Silittelin hetkisen ponin vieläkin vähän kosteaa kaulaa, ja kaivoin sitten juuriharjan harjakorista. Riisuin sitten Taigalta viltin, ja ryhdyin harjailemaan sitä huolellisesti joka paikasta. Poni seisoi nautiskellen karsinansa avonaisella ovella, muttei missään vaiheessa edes yrittänyt astella ulos sieltä. Harjauksen välissä pysähdyin aina välillä rapsuttelemaan, ja halailemaan Taigaa.
Tänään poni sai oikein kunnollisen superhoidon. Ensiksi hinkkasin sen karvan taas kiiltäväksi, selvitin ja letitin ponin hännän ja harjan, leikkasin Taigan niskasiilin siistiksi, siistin vuohiskarvoja, ja kiillotin ponin kaviot. Taiga seisoi koko ajan hievahtamatta aloillaan, ja lopetettuani annoin sille muutaman namin.
– Nyt kuules mun pitää lähteä kotiin päin, kerroin ponille melkein kaksi tuntia sitä hoideltuani. Magnetkin oli lähtenyt kotiinsa jo aikaa sitten, ja minunkin oli aika jo pakata tavarani. Taiga ei kuitenkaan meinannut päästää minua menemään, vaan tuuppi ja hörisi minulle lisää rapsutuksia kerjäten. – Sori tyttönen mutta nyt mun on ihan totta mentävä, pahoittelin, ja pääsin pujahtamaan pois Taigan karsinasta. Poni hirnui hetken perääni lähtiessäni kävelemään kohti ulko-ovea. Juuri ulos astuessani käännyin vielä katsomaan Taigaa. Se kurkotteli yhä surullisen näköisenä karsinansa oven ylitse, ja kuopi maata. – Nähdään huomenna tyttö kuiskasin, ja haikeana pujahdin ovesta sateiselle pihamaalle.
-wear&Taiga-
|
|
|
Post by wear on May 15, 2008 16:39:01 GMT 2
15.5.08 torstai
Tänään minulla ei todellakaan ollut paljoa aikaa tallilla oleiluun. Koulussa oli koeruuhkaa, joten olin saanut äidiltä tingattua vain vaivaisen tunnin, jonka aikana minun tulisi hoitaa Taiga, ja tehdä muutkin hommat. Onneksi sentään sain äidiltä kyydin tallille. – Muista sitten, tasan tunti! Äiti vielä huusi perääni paukauttaessani auton oven kiinni.
Maa oli märkä sateen jäljiltä, ja kumisaappaani lötsyivät ikävästi vesilammikoihin kiirehtiessäni Seppeleen tallipihan poikki. Pysähdyin puolimatkassa kurkkimaan tarhoille päin. Nappaisin Taigan nimittäin tässä samalla mukaani jos se sattuisi olemaan ulkona. Huonoksi onnekseni poni oli kuin olikin ulkona, tarhailemassa Pellan ja Humun seurana. Tammat olivat kaikki aivan märkiä, mutta onneksi näyttivät muuten puhtailta. – Hyvä Taiga kun et tänään piehtaroimaan mennyt, puhuin itsekseni hölkätessäni tarhalle.
Vietyäni Taigan talliin, pesin sen kuraiset jalat pesuboksissa, ja heitin ponille viltin selkään kuivumisen nopeuttamiseksi. Heitin sitten ponille vähän heiniä eteen naposteltaviksi, ja itse suuntasin kulkuni varustehuoneeseen. Kävelin siellä suoraan Taigan satulan ja suitsien luokse, ja tutkin niitä hetken käsissäni. Ne todella tarvitsisivat pikaista puhdistusta. Tuhahtaen tartuin hommiin.
Vartin Taigan suitsia puunattuani sain ne viimein suhteellisen puhtaiksi, ja heitin ne takaisin paikoilleen. Sen jälkeen vielä pyyhin satulan kostealla sienellä, ja harjasin Taigan satulahuovan. Nousin sitten ylös penkiltä jolla olin istunut, nappasin Taigan harjapakin kainalooni, ja kipitin tallin puolelle.
Taiga oli varusteita putsatessani kerennyt jo kuivumaan tarpeeksi, ja saanut jopa syötyä heinät, joten ryhdyin saman tien harjaamaan ponia puhtaaksi. Taiga haisteli ja tuuppi minua uteliaana harjatessani sitä. Poni puski päällään olkaani ja kiehnäsi kainalossani. Rapsuttelin hajamielisesti ponin kaulaa, ja halasin sitä hellästi.
Harjailin Taigaa koko neljäkymmentäviisi minuuttisen, jonka sain vielä viettää tallilla ennen kotiin menoa. -wear&Taiga-
|
|
|
Post by wear on May 17, 2008 12:45:12 GMT 2
17.05.08 lauantai – omapäinen poni
Aikaisin aamulla pakkasin kotoa eväät ja kiirehdin Seppeleeseen. Kello näytti vasta puoli kahdeksaan kun jo kiiruhdin tallipihan poikki sisään talliin. Hämärässä tallissa oli hiljaista. Hevoset saivat jo nautiskella ulkona oleilusta läpi vuorokauden, ja vain muutama oli jätetty vielä sisätiloihin. Kiersin nopeasti Taigan karsinalle, ja päädyin siihen tulokseen, että ponin täytyi olla ulkona. Niinpä kipusin reippain harppauksin rappuset ylös oleskeluhuoneeseen, ja jätin sinne tavarani.
Ponitarhan aidan yli kiivettyäni aloin tähyillä poneja. Tarha tuntui aavemaisen hiljaiselta ja tyhjältä. Tuntui kun ponit eivät olisikaan siellä. Hetken vihelleltyäni onneksi puiden takaa ilmestyi neljä karvaista turpaa. Ponit ravasivat hetken mietittyään luokseni, ja tuuppivat jokainen minua herkkujen ja rapsutusten toivossa. Taigakin tunki muiden ponien läpi luokseni, ja höristen tuuppi olkaani. Hymyilin ponille, ja onnistuin antamaan sille nopean suukon turvalle. Lähdin kohta kävelemään tarhan portille päin perässäni neljä pörröistä ja innokasta ponia. Sain tosissani huhkia, ennen kuin sain Taigan ujutettua portista ulos ilman, että muutkin rynnisivät matkoihinsa. Poni hiukan harasi vastaan tallia lähestyessämme. Se olisi vielä halunnut jäädä kavereidensa seuraan.
Sidoin Taigan löysästi käytävän harjauspuomiin kiinni, ja hain sillä välin ponin harjat. Taiga hörisi iloisesti palatessani sen luokse harjapakkia, ja muutamaa porkkanaa kantaen. Hymyillen laskin harjapakin maahan, ja ojensin sitten Taigalle tuoreet ja herkullisen näköiset porkkanat. Poni mussutti ne nopeasti suihinsa, ja ryhtyi saman tien kerjäämään lisää. – Eikö sulle mikään riitä? kysyin ponilta nauraen. Taiga vastasi tuuppaisemalla minua hellästi. Harjailin ja rapsuttelin Taigaa yli tunnin. Poni nautiskeli hoidosta silmät ummessa ja takajalkaansa lepuuttaen. Lopetettuani, oli poni moitteettomassa kunnossa. Sen karva kiilsi, harjan olin harjannut siististi vain toiselle puolelle ja tasoittanut sitä vähän, ponin vuohiskarvat olin lyhentänyt, ja hännän letittänyt. Taiga näytti todella hienolta. – Näytät kuules tosi nätiltä, tyttö. Ihan kuin kisoihin oltaisiin lähtemässä, kerroin ponille hymyssä suin. – Mitäs tyttö sanoisit, jos Annelle siis käy, kokeiltaisiin vähän sitä hyppäämistä ulkopuolisissakin kisoissa? Mehän pärjättiin ihan hyvin niissä kenttäkisoissakin, niin meillä vois mennä jossain muuallakin ihan hyvin… selitin ponille pörröttäessäni samalla sen paksua otsatukkaa. – Mitä sä kisoista puhuit? Ihmetteli taakseni ilmestynyt Ros. Lehahdin punaiseksi. – No tota, en mä mitään kunhan vaan puhuin, selitin nolona. Ros naurahti ystävällisesti, ja tuli taputtamaan uteliaana vierestä katselevaa Taigaa. – Oikeestaan mä mietin, että jos ilmottaisin, siis kysyttyäni ensin Annelta, mut ja Taigan johonkin ulkopuolisiin estekisoihin. Olisiko se susta järkevää? kysyin. Ros mietti hetken. – Musta se kuulostaisi oikein hyvältä. Sä ja Taiga kuljette hyvin yhteen, ja voisitte pärjätäkin hyvin. Ros viimein sanoi, ja hymyili. – No ehkä mä sitten kysyn asiaa Annelta, vastasin tytön kehuista rohkaistuneena. – Mitä Blondille muuten kuuluu? Kysyin kohta. – Mitäs se. Paksunee päivä päivältä, tyttö vastasi naurahtaen. – Teistä ei sitten varmaankaan ole seuraa, jos mä lähden kohta vähän hyppäämään tohon kentälle? Kysäisin, mutta Ros pudisti päätään. – En mä enää sillä kovin rankasti voi ratsastaa, mamma ei oikein jaksa enää. Oishan se kyllä kivaa, mutta joudutaan tällä kertaa jättää väliin… Ros sanoi vähän alakuloisesti. – Mutta nyt mä lähden moikkaamaan Blondia, nähdään taas! Ros huikkasi, ja lähti lampsimaan tallin ovea kohti. Minäkin pakkasin Taigan harjat siististi takaisin harjakoriin, ja kipitin varustehuoneeseen.
Kohta palasin Taigan satulaa ja suitsia kantaen tallin puolelle. Taiga alkoi liikehtiä kärsimättömänä käytävällä. – Sullapas on tänään kiire, puhelin itsekseni, kun Taiga väisti sivulle nostaessani satulaa sen selkään. Saatuani satulavyön pullistelevan ponin mahan ympäri, pujotin sille vielä suitset päähän, ja varmuuden vuoksi myös suojat jalkoihin. Olin tänään ajatellut hypätä muutamia estetä, ihan harjoitusmielessä.
Noustuani tallin edessä ympäriinsä rauhattomana pyörivän ponin kyytiin, ohjasin sen ensin kentälle. Keräsin hetken käveltyämme ohjat käteeni, ja hoputin ponin raviin. Taiga ravasi kiireesti pitkin uraa välittämättä laisinkaan avuistani. Se vain kaahotti kaviot toisiinsa kolisten eteenpäin, ja pysähtyi vasta kääntäessäni sen aitaa vasten. Komensin ponia napakasti pohkeilla, jolloin se käänsi korvansa luimuun, ja potkaisi kiukkuisesti taaksepäin. Napautin tällä kertaa raipalla ponia pohkeen taakse, ja taas Taiga lähetti kipakan potkun ilmaan. Komensin sitten ponin taas uralle, siirsin sen raviin, ja taas Taiga lähti riistäytymään käsistä. Toistin saman kuvin kun vähän aikaa sitten, poni aitaa vasten, napakka pohje ja pieni raipan isku. Taiga vetäisi tällä kertaa päänsä alas, ja pukitti. – Omapäinen sä kyllä olet, muttet tätä taistelua tule voittamaan, pihahdin, ja taas annoin pohkeita kiukuttelevalle ponille.
Ratsastettuani, tai no tapeltuani Taigan kanssa viitisentoista minuuttia pysäytin sen kentän keskelle, ja annoin itselleni pienen hermotauon. Viimein olin saanut ponin edes jotenkuten kulkemaan kunnolla. Huomasin vasta silloin Annen seisoskelevan kentän laidalla. Voi kamala, se näki äskeisen katastrofisen esityksen! Nolona ohjasin Taigan aidan viereen käynnissä, ja tervehdin Annea. – Hyvä ettet antanut sille tossa tilanteessa periksi… Tämä vain sanoi, ja hymyili vähän. – Sä voisit kokeilla kohta muutamia siirtymisiä, ja pohkeenväistöä niin saat sen kuuntelemaan, Anne neuvoi, ja siirtyi kentän keskelle. Nyökäten keräsin ohjat takaisin käsiini, suoristauduin satulassa, ja siirsin Taigan kevyellä pohkeella raviin. Nyt poni alkoi jo vähän nöyrtyä ja kuunnella apujani. Se teki siirtymiset hyvin, mutta takkuili pohkeenväistössä. – Wear suorista sen kaula, paina kantapäät kunnolla alas ja polvet rennoiksi! Anne neuvoi. - Sitten ota seis, kokoa se poni, ja uudestaan raviin. Seuraavassa kulmassa laukan nosto kevyellä kädellä. Anne huikkasi. Nyt alkoi Taiga kulkea taas kunnolla, ja poni alkoi tuntua taas omalta itseltään. Sain sen koottua hienosti kädelle, ja poni kulki kaula vähän kaarella, takaosaa eteenpäin työntäen tasaista laukkaa hieman uran sisäpuolella.
Hetken päästä Anne käski käyntiin. Kävelin Taigalla tämän luokse. – Mä olin ajatellut kokeilla tänään vähän hypätä taas pitkästä aikaa. Mitä sä luulet, kannattaako se? Kysyin estetolppaan nojailevalta Annelta. – Kyllähän sä voit kokeilla. Odotas niin mä kokoan tähän muutaman esteen.. Anne sanoi, ja ryhtyi saman tien hommiin. Tämä kokosi kaksi 70 senttistä okseria, yhden ristikon ja aika ison näköisen, 90 senttisen pystyn. – Noniin, kerääpäs ne narut käteen, ja ota laukka. Tee muutama ympyrä, ja tule sitten tämä ristikko rauhallisessa laukassa, Anne neuvoi. Tein työtä käskettyä, pyysin Taigan laukkaan, ja suuntasin ristikolle. Esteen osuessa sen näköpiiriin, ja ponin tajuttua mitä siltä halusin, sen olemus muuttui heti. Taiga nosti päätään hiukan, höristi korviaan, ja pidensi askeltaan. Se kiisi kohti ristikkoa, ylitti sen suurella loikalla, ja siirtyi sen jälkeen pidätteistäni raviin. – Se oli ihan hyvä. Seuraavalla kerralla muistat vaan ottaa sen paremmin ennen estettä kädelle, nyt sä annoit sen vaan kaahottaa sinne. Ota toi ristikko uudestaan! Anne hihkaisi. Hypättyäni ristikon vielä kerran, tällä kertaa Annenkin mielestä onnistuneesti, sain kokeilla hypätä peräkkäin, linjaksi asetetut okserit. Ne Taiga suoritti ensimmäisellä kerralla aivan liian kovalla vauhdilla, ja hutiloiden hypäten. Se ei malttanut odottaa estettä, vaan ponnisti liian kaukaa saaden minunkin tasapainoni horjumaan.
Tulimme okserit vielä muutaman kerran uudestaan, jonka jälkeen oli Anne todella tyytyväinen. – Hienosti wear! Noniin, haluatko sä kokeilla tota pystyä? Siinä ei sitten ole edessä maapuomia, joten se on aika vaikea. Anne selitti, ja epäröin hetken. – Mä kokeilen sitä, sanoin kohta. Anne hymyili rohkaisevasti. – Hyvä. Muistat vaan sitten, että annat Taigan itse etsiä ponnistuskohdan, ja tulet vaan sen mukana siihen hyppyyn. Kevyt käsi ennen estettä, ja sä voit sitten aina tarvittaessa ottaa siitä harjasta kiinni, Anne opasti. Vähän hermostuneena pyysin Taigan laukkaan.
Tein ensin muutaman voltin, ja ohjasin sitten Taigan kohti pystyä. Poni lähti innostuneena kiihdyttämään. Kiisimme mielestäni aivan liian nopeasti kohti estettä, ja silloin minä tein virheen. Pidätin Taigaa voimakkaasti, jolloin poni meni sekaisin askeleissaan. Se yritti vielä ottaa vauhtia ennen estettä, mutta myöhästyi, ja este oli jo siinä edessämme. Taiga oli jo hyppäämässä, kun tajusi ettei se tule onnistumaan. Poni painoi kaikki neljä jalkaansa maahan, ja pysähtyi niille sijoilleen. Puomit kolisivat maahan ponin tiputtaessa ne kaulallaan. Minä en ollut valmistautunut Taigan kieltämiseen, ja sinkouduin ponin kaulan yli korkeassa kaaressa maahan. Paiskauduin hiekkaan, enkä saanut hetkeen henkeä. Makasin hiljaa hiekassa, ja kuulin lähestyviä askelia. Pian kuulin Annen äänen yläpuolelta. – Wear, sattuiko? Anne kysyi, ja käänsi minut selälleen. – Ei tässä- mitään- henkäilin, ja kohottauduin istumaan Annen avustuksella. Taiga seisoi vähän matkan päässä päätään roikottaen. Kyyneleet tulvahtivat silmiini. Nousin varovasti ylös hiekasta, ja kiirehdin Taigan luokse. – Voi sua, olethan sä kunnossa? Puhelin hiljaa ponille käydessäni sitä läpi. – Ei haavoja, huokaisin helpottuneena, ja palasin ponin pään luo. Taiga haisteli minua vähän surullisen oloisena. – Se oli komea ilmalento. Mutta musta tuntuu että sun pitää nyt vielä kiivetä tonne selkään. Kokeile vielä kerran tota pystyä. Anne neuvoi, ja auttoi minut Taigan selkään. Varovasti keräsin ohjat käsiini. Taiga seisoi hievahtamatta paikoillaan. Se kuulosteli minua hiukan hämmentyneen oloisena. – Ei hätää tyttö, kaikki kunnossa. Kokeillaan vielä hypätä… Kuiskasin Taigalle, ja silitin sitä samalla rauhoittavasti kaulalle. – Kyllä me siihen pystytään Taiga, sanoin, ja siirsin Taigan laukkaan. Poni laukkasi yhä hämillään eteenpäin. Sen askel alkoi tuntua vähän hermostuneelta, ja tunsin sen jännittävän. Yritin itse istua mahdollisimman rauhallisena Taigan selässä. Esteen lähestyessä aloin kuitenkin hermoilla. – Rauhassa wear, anna Taigan mennä! Anne huusi neuvojaan, ja hiljeni sitten seuraamaan tilannetta. Este lähestyi armotta, ja olin jo aikeissa taas pidättää Taigaa, kunnes muistin Annen ohjeet. Laskin vähän painoa enemmän kantapäille, ja liu´utin käsiäni hiukan edemmäs. Taiga tulkitsi apuni hyvin, ja alkoi kerätä itseään hyppyyn. Juuri oikealla kohdalla se ponnisti ylöspäin, ja liitelimme esteen ylitse helposti. Esteen jälkeen laskeuduimme tasapainossa alas, ja Taiga jatkoi rauhallista laukkaan kierroksen kentän ympäri. Hidastin sitten Taigan raviin, ja jäin odottamaan Annen kommenttia. – Se meni loistavan upeasti! Anne hihkaisi iloisesti. – Tiesin että me pystytään tähän, supatin Taigalle, ja taputin sitä kaulalle.
Jäähdyteltyäni Taigan laskeuduin alas ratsailta ja kiitin Taigaa. Poni oli ollut aivan tosi upea, ja ansaitsi paljon herkkuja ja rapsutuksia. Ennen sitä minun pitäisi kuitenkin kysyä Annelta erästä asiaa. Anne hääräili kentän keskellä esteitä pois keräten minun ilmestyessä paikalle. – Mitä mieltä sä Anne olisit jos mä ilmoittautuisin Taigan kanssa johonkin ulkopuolisiin estekisoihin? kysyin Annelta yhteen hengenvetoon. Tämä kohottautui kumarasta ylös, ja mittaili minua hetken katseellaan. – Etteköhän te ole valmiita Taigan kanssa siihen, tämä sanoi, ja hymyili.
Myöhemmin Taiga sai aivan uskomattoman määrän herkkuja ja rapsutuksia, ja haleja ja pusuja, mutta poni oli siitä vain mielissään. Taigan likaiset varusteetkin sain pestyä, harjat järjesteltyä, ja tallin lattian lakaistua. Kaiken kaikkiaan tänään oli varsin onnistunut tallipäivä.
-wear&Taiga-
|
|
|
Post by wear on May 18, 2008 14:07:37 GMT 2
18.5.08 sunnuntai – maastossa köpöttelyä
- Kerkeisitkö mitenkään tulla jelppimään näiden kaakkien ruokkimisessa? Ne on nyt koko vuorokauden ulkona ja näyttävät aika nälkäisiltä.. huikkasi minulle tallin oveen nojaileva Jaakko. Mies roikotti toisessa suupielessään hassusti heinänkortta. – Jep, enköhän mä kerkeä, vastasin ja lähdin kävelemään Jaakko perässäni rehuhuonetta kohti. Siellä lastasimme kottikärryihin kauralla, melassilla ja grundeilla täytettyjä ämpäreitä, ja lisäksi Jaakko nappasi vielä muutaman ämpärin käsivarsilleen. Minä lähdin työntämään kottikärryjä ulos tallin ovesta, kohti lähimmäisenä sijaitsevaa heppatarhaa.
Vietyämme jokaiseen tarhaan ruoat, tarkistimme vielä, että kaikilla oli vettä, ja lampsimme sitten takaisin talliin. Jaakko kiitti avusta ja ryhtyi lakaisemaan tallin lattiaa. Minä kipaisin puolestani rappuset ylös oleskeluhuoneeseen, heitin kengät jalastani ja sipsuttelin peremmälle. Huoneessa olivat vain Dreamer ja Fiia, jotka rupattelivat keskenään hiljaa. He huomasivat minut vasta istuutuessani penkille heidän viereensä, ja tervehtivät iloisesti. – Mitäs se wear tänään tietää? kysyi Dreamer virnistellen. – Mitäs tässä. Olin justiinsa auttamassa Jaakkoa heppojen ruokkimisessa, kun te kaksi vain lusmuilitte täällä, vastasin, ja virnistin Dreamerille takaisin. – Nojoo, mutta meillä oli tärkeä keskustelu. Me puhuttiin siitä uudesta hepasta, Sintistä. Oletko sä sen jo nähnyt? Fiia selitti. – Ihan nopeasti ohimennen mä olen sen vaan nähnyt. Upealta se kyllä vaikuttaa, vastasin. – Kuka sitä hoitaa? Fiia ja Dreamer vilkaisivat toisiaan. – Ööh, kai Lilly ja Kukka, Dreamer kohta vastasi. – Cassukin on saanut uuden hoitajan, Fiia osasi kertoa.
Kun tallin viimeisimmät juorut oli vaihdettu, palasimme kaikki alas talliin. Hiljaisella käytävälle ei kuulunut ääntäkään. – Ilman heppoja täällä on ihan aavemaisen hiljaista, sihahti Dreamer. Tyttö vilkuili hämärässä tallissa ympärilleen. – Käydäänkö hakemassa hepat? Ehdotin, ja muut mumisivat myöntyväisinä.
Haettuamme kaikki hoitohevosemme sisälle talliin, aloimme yhteistuumin niitä puunaamaan. Pella ja Taiga olivat molemmat aivan hiekkaisia ja mutaisia, kun Blade taas kiilsi puhtauttaan. – Hei tää on ihan epäreilua, puhahdin hieroessani kumisualla Taigan karvaa. Dreamer vain virnisteli mustan tamman karsinasta, ja jatkoi sen harjan letittämistä. Taiga näytti nauttivan sukiessani sitä kumisualla. Poni sulki silmänsä autuaana, ja haukotteli uneliaana.
Hoidettuamme ratsumme heitimme niille varusteet, tai siis suitset päähän, ja talutimme ne pihalle. – Mä en sitten ole varma pysynkö tän kyydissä, Dreamer hihkaisi yrittäessään kammeta itseään Bladen kyytiin. Minulla ja Fiialla ei ollut vaikeuksia päästä ratsujemme kyytiin. Taiga tuntui yhä olevan unessa, ja se laahusti hitaasti Pellan perässä lähtiessämme matkaan. Blade kulki ensimmäisenä reippaassa käynnissä, ja Pella ja Taiga pitivät perää. Lähdimme kulkemaan tällä kertaa kentän vierestä lähtevä metsäpolkua seuraten. Kävelimme yhä perätysten, ja vasta tien vähän leventyessä siirryimme Pellalla ja Taigalla kävelemään Balden vierelle. Rupattelimme ja nauroimme, emmekä laisinkaan huomanneet ajan kulumista. Melkein vartin käveltyämme siirryimme vasta raviin. Ravasimme nyt taas perätysten. Blade johti joukkoa ja Taiga piti perää. Taiga alkoi vasta nyt heräillä. Sen ravi muuttui vähä vähältä reippaammaksi, ja pian se jo yritti ohittaa edessämme ravaavaa Pellaa. Jouduin pidättämään muutaman kerran aika voimakkaastikin saadakseni ponin pysymään toisten takana.
Peltotielle päästyämme annoimme ponien laukata. Blade ja Taiga singahtivat molemmat innostuneina matkaan, Blade tietenkin vähän nopeampaa tahtia kuin töppöjaloillaan kulkeva Taiga. Pella jäi hölmistyneenä kauas taakse Taigan ja Bladen kiitäessä eteenpäin. Puristin kevyesti polvillani Taigan kylkiä pysyäkseni ponin vauhdikkaassa menossa mukana. Nappasin tukon ponin harjaa käsiini, ja nojauduin vähän eteenpäin. Taiga kiihdytti innostuneena vauhtiaan entisestään, ja oli nyt jo kirinyt Bladen vierelle. Tien ruvetessa kääntymään vasemmalle hidastimme molemmat Dreamerin kanssa ratsujemme menoa. Vastahakoisesti ne ensin siirtyivät kiitoraviin, ja sitten lopulta käyntiin. Vasta silloin Pellan selässä hölskyvä Fiia ehti paikalle.
Jatkoimme matkaa rauhallisessa käynnissä. Ponit saivat pitkät ohjat, ja vapauden kulkea omaa vauhtiaan. Jutellessa matka tallille taittui yhdessä hujauksessa. Kuitenkin ennen tallipihaan menoa pysähdyimme läheiselle pellolle. Pysäytimme ponit, ja annoimme niiden nyhtää vähän vihreää ruohoa suihinsa. Itse istuskelimme naureskellen ja auringosta nauttien ratsujemme selissä.
Päästessämme viimein tallipihaan, veimme Fiian kanssa Taigan ja Pellan suoraan ponitarhaan, jossa ponit heti irti päästyään piehtaroivat nautinnollisesti. Hymyillen seurasimme hetken ponien leikkiä, ja palasimme sitten suitsia kantaen talliin.
-wear&Taiga<3-
|
|
|
Post by wear on May 20, 2008 16:23:16 GMT 2
20.05.08 tiistai - syöttelyä
Heti koulupäivän päätyttyä lähdin pyöräilemään Seppelettä kohti. Oli ihanan kesäinen ja lämmin päivä, tarkenin hyvin pelkällä topilla ja shortseilla.
Tallipihaan päästyäni olin jo aika hikinen ja väsynyt. Ensimmäinen tunti oli jo alkanut ja hevoset ravasivat kentällä uraa pitkin. Pahaksi onnekseni myös Taiga oli päässyt juoksemaan tunnille. Kirosin tyhmät opettajat maan alle, kun kehtasivat pitää meitä koulussa yli neljään asti, enkä sen takia kerennyt hoitaa Taigaa ennen tunneille menoa. Pahantuulisena pysäköin pyöräni, ja laahustin talliin.
Sisällä kuhisi hoitopollejaan harjailevia, ja keskenään rupattelevia hoitajia. Osa tervehti iloisesti astellessani talliin. – Mitäs wearin mieltä nyt painaa? Pipsa heitti hyväntuulisesti Pampulan karsinasta. Hymyilin väsyneesti tytölle. – Ei mitään erikoista. Harmittaa vaan kun en kerennyt Taigaa harjaamaan ennen kun se joutui hommiin, vastasin vähän nyreästi. – Ei se maailmaa kaada, Pipsa lohdutti pörröttäen samalla pienen, veikeänä karsinansa ovella seisoskelevan shetlannin ponin otsatukkaa. Minäkin rapsuttelin hetken Pampulaa, samalla jutellen Pipsan kanssa. Pian kuitenkin sain taas vauhtia jalkoihini, ja hilpaisin oleskeluhuoneeseen.
Vaihdoin siellä nopsasti kouluvaatteet tallivaatteisiin, ja palasin sitten takaisin tallin puolelle eväsleipääni samalla mussuttaen. Kävelin taas Pampulan karsinalle, ja moikkasin taas Pipsaa, joka tällä kertaa huhki karsinanputsaus hommissa. – Munkin pitäisi varmaan Taigan boksi muuten siivota, hyvä kun muistutit! Hihkaisin, ja kipaisin hakemassa tallin seinustaa vasten nojailevat kottikärryt, ja sen vieressä, siististi naulassaan roikkuvan talikon. Työnsin kottikärryt Taigan karsinalle, ja ryhdyin hommiin. Poni olikin ollut onnekseni tänään varsin siisti. Kaikki lantakasat oli siististi karsinan toisessa nurkassa, ja muuten boksi oli hyvin siisti. Kippasin siis vain lannat kottikärryihin, ja siistin vähän muuten karsinaa. Sen jälkeen kiikutin kottikärryjen sisällön lantalaan, ja olin valmis.
Kun Taiga viimein talutettiin sisälle tunneilta, sen mentyä kaksi aika rankkaa tuntia putkeen, autoin ratsastajaa riisumaan Taigalta varusteet, ja hain sitten ponin harjapakin. Ratsastajan lähdettyä pujahdin Taigan seuraksi sen karsinaan. Väsyneenä mutta uteliaana poni asteli luokseni, hörähti sitten tunnistettuaan minut, ja ryhtyi tuuppimaan taskujani. Naureskellen kaivoin taskustani Taigalle varaamani porkkanan. Poni mussutti sen nopeasti poskeensa. Hetken vielä Taigaa rapsuteltuani ja koitettuani, vieläkö poni osasi napata herkun jalkojensa välistä vähän kumartaen, tartuin kumisukaan, ja ryhdyin sillä pyörittelemään likoja irti Taigan karvapeitteestä. Harjasin sen jälkeen ponin vielä muutamalla harjalla, siistin sen hännän heinistä ja puruista, ja otin vielä lopuksi Taigan kaviot puhtaiksi.
Kun poni oli puhdas ja tyytyväinen, pujotin riimun Taigan päähän, ja talutin sen ulos tallista. Poni seurasi innokkaana perässäni, luuli varmaankin pääsevänsä tarhaan. – Sori tyttö, en mä ihan vielä sua tarhaan vie, sanoin, ja taputin vähän harmistunutta ponia kaulalle ohittaessamme ponitarhan. Jatkoimme matkaa metsäpolkua seuraten. Kovin pitkälle en Taigan kanssa mennyt, vaan pysähdyimme pienelle metsäaukealle, lähelle isoa hiekkatietä. Taiga alkoi innokkaana heti aukealle päästyämme nyhtämään vihreänä kimaltavaa ruohoa maasta. Minä istuin ponin vierelle maahan, ja auringosta nautiskellen seurasin hiljaisena Taigan herkuttelua.
Palasimme puolen tunnin päästä tallille. Annella oli vieläkin tunti menossa kentällä. Kävelin Taiga vierelläni köpötellen ponitarhalle, avasin portin, ja päästin Taigan vapaaksi. Iloisesti se lähti ravaamaan tarhan toiseen päähän, ja katosi siellä kohta puiden taakse. Nostin ponin riimun ja riimunarun aidalle roikkumaan, suljin huolellisesti portin, ja lähdin lampsimaan takaisin talliin.
-wear&Taiga-
|
|
|
Post by wear on May 22, 2008 17:21:57 GMT 2
22.05.08 torstai
Kiirehdin sisälle talliin. Ihanan tuttu ja turvallinen tuoksu tervehti minua, ja lisäksi syöksyi saman tien kimppuuni kaksi iloisesti hymyilevää tyttöä. –Missä sä oot taas ollut, kun ei sua ole tallilla näkynyt? Kyseli Pipsa virnistellen. – Täällä on tapahtunut vaikka mitä! Ensinnäkin, Celen varsa on syntynyt, ja toiseksi Anne kertoi juuri sen leirin ajankohdan. Leiri pidetään just ennen juhannusta, Dreamer hehkutti. – Oletteko te osallistumassa? kysyin varovasti. – Joo tietty! Mitä sä luulet. Etkö sä muka aijo osallistua? Dreamer kysyi kummastuneena. Pipsakin tuijotti minua hämmentyneenä. – En mä taida päästä. Ollaan juuri silloin nääs mökkeilemässä, vastasin alakuloisesti. Huomasin Pipsan ja Dreamerin vilkaisevan toisiinsa. – No mutta sä tulet sitten joku toinen kerta leirille, eikö? yritti Dreamer lohduttaa. Tyttö halasi nopeasti, ja hymyili rohkaisevasti. – Mutta nyt mä luulen että Taiga jo odottelee sua, Dreamer sanoi vähän kiusoitellen. Tiesin tytön tarkoittavan hyvää, joten hymyilin tälle takaisin, ja lähdin lampsimaan ulos tallin ovesta, kohti ponitarhaa, jossa tiesin Taigan olevan.
Istuttuani hetkisen tarhan portin päällä poneja huhuillen, sain ne viimein paikalle. Puskat rymisten ne laukkasivat kilpaa luokseni, tuuppivat kaikki vuorollaan, ja tönivät toisiaan kauemmas. – Minä ensin! Ne tuntuivat ajattelevan, ja tunkivat jokainen portin eteen. Taigakin pääsi viimein muiden ponien takaa tervehtimään minua. Iloisesti kylkeen pukaten, ja hörähtäen se toivotti minut taas tervetulleeksi. Hymyillen laskeuduin alas aidalta, ja kävelin Taigan luokse. Muut ponit olivat jo vähitellen hälvenneet portilta, kun viimein tajusivat etteivät kaikki pääsisikään sisälle talliin. Taiga tunki tyytyväisenä tuhisten turpansa kainalooni, sulki silmänsä autuaana, ja jäi siihen nauttimaan rapsutuksistani. Nauraen suukotin ponin karvaista otsaa.
Pian sain viimein talutettua Taigan talliin. Sidoin siellä ponin löysästi käytävälle, hain harjat, ja aloin sukimaan hiekkaista ponia puhtaaksi. Kumisualla otettuani koko ponin, harjattuani Taigan pöly- sekä juuriharjalla, ja selvitettyäni ponin häntäjouhet roskista, pyyhkäisin vielä Taigan silmät ja sieraimet kostealla, puhtaalla sienellä, jonka jälkeen poni oli valmis. Tyytyväisenä työni tulosta jonkun aikaa katseltuani, vein ponin karsinaan, hain juotavaksi sille raikasta vettä, ja heitin vielä lopuksi vähän heinää naposteltavaksi. Jätin Taigan sitten hetkeksi omiin oloihinsa, ja kävelin itse toimistoon tuntilistaa katsomaan.
Astuin reippaasti sisälle toimistoon. Vasta käveltyäni Annen pöydän ääreen, ja otettuani tuntilistan käteeni, huomasin pöydän takana istuvan Annen. – Apua, en mä huomannut yhtään! hengähdin loikattuani ensin pelästyksestä puolisen metriä taaksepäin. – Mä mietinkin, milloin sä oikein huomaat mut, kun niin ajatuksissasi kävelit, Anne naurahti. Olimme molemmat hetkisen hiljaa. – Mä tulin vaan katsomaan milloin Taiga menee tunnille, sanoin vähän vaivautuneesti. Anne nyökkäsi virnistellen, ja jatkoi sitten papereidensa selailua. Minä hiivin varovasti ulos toimistosta, ja kiirehdin saman tien varustehuoneeseen. Seuraava tunti alkaisi jo kymmenisen minuutin päästä, ja Taiga oli menossa sille tunnille. Jos halusin itse laittaa rauhassa Taigan kuntoon, oli minun aloitettava jo nyt.
Niinpä tartuin heti toimeen, hain ponin varusteet karsinan eteen, ja aloitin varustamisen satulasta. Liu´utin ensin satulan paikoilleen, asettelin sen hyvin, ja kiristin lopuksi satulavyön. Pujotin sitten suitset ponille päähän, ja kiinnitin remmit sopiviksi. Odottelin sitten hetken aikaa Taigaa rapsutellen ratsastajan tuloa. Autettuani ratsastajan kentällä selkään, ja kerättyäni tallissa kaikki tavarat paikoilleen, pakkasin vielä omat tavarani, ja lähdin haikeana lampsimaan kohti kotia.
-wear&Taiga<3-
|
|
|
Post by wear on May 23, 2008 19:19:24 GMT 2
23.05.08 perjantai – uusi tuttavuusKeinuin hiukan edestakaisin Taigan pehmeän ravin tahdissa. Istuin ponin pyöreällä selällä puristaen käsissäni tuppoa ponin harjaa ja ohjanpäitä. Katsahdin nopeasti sivulleni. Seurasin hetken Pipsan keinumista pienen Pampulan selässä, ja koitin sitten taas keskittyä Taigan menoon. Ponit ravasivat reipasta tahtia rinnakkain pitkin peltotietä. Olimme Pipsan kanssa päättäneet lähteä ihan vain viimeisen tavallisen kouluviikon loppumista juhlistaaksemme maastoon ilman satuloita. Nyt siis keikuimme molemmat ratsujemme selissä kumpi mitenkin heiluen ja huojuen. Katsellessani Pipsaa olin siltikin kiitollinen Jumalalle, kun tänä oli antanut Taigalle niin pehmeät askeleet. Loikattuamme pienen ojan yli kesantopellon laidalle, annoimme ponien laukata. Ne kiisivätkin molemmat sydämensä kyllyydestä pitkin pellon laitaa, yrittäen kiriä kumpikin toisen edelle. Nauraen kannustimme molemmat Pipsan kanssa ponejamme yhä reippaampaan menoon, ja pian kiisimme melkein vaarallisen lujaa tahtia ympäri peltoa. Tuuli ujelsi korvissa ja sai vedet valumaan silmistä. Taigan harja lainehti edessäni, ja tunsin sen jalkojen kiidättävän meitä yhä nopeampaa vauhtia eteenpäin. Vasta laukattuamme kokonaisen kierroksen pellon ympäri hidastimme puuskuttavat ratsumme raviin, ja siitä käyntiin. – Näitkö sä mitä vauhtia Pampula meni! Tämä pysyi ihan helposti Taigan perässä, vaikka sekin kiisi tosi lujaa! Pipsa hehkutti. Tytön kasvot loistivat tämän silitellessä hikisen ponin kaulaa. Hymyilin tytölle iloisesti, ja nojauduin sitten eteenpäin kehuakseni Taigaa. Jatkoimme matkaa käynnissä, molemmat pitkin ohjin. Käveltyämme vähän matkaa hiekkatietä pitkin ohitimme ensimmäisen maalaistalon. Punaisen päärakennuksen takaa näki selvästi tarhoissaan juoksentelevat kanat, ja niitä tarkkoina vahtivat koirat. Taiga ja Pampula tuijottivat molemmat kummastuneina noita kotkottavia ja hassusti puolelta toiselle vaappuvia otuksia. Naureskellen hoputimme ponit raviin. Kuljimme vielä muutaman asuintalon ohitse, kunnes hidastimme taas käyntiin. Tällä kertaa jouduimme hiljentämään vauhtia vastaan tulevan hevosjonon takia. – Noi tulee aika varmasti Appelssiinista. Siitä Seppeleen naapuritallista, tiedäthän? kuiskutin Pipsalle ratsukoiden lähestyessä. Liinakko suomenhevosruuna käveli jonon ensimmäisenä selässään nuorehko, vaalea tyttö. Hymyilimme molemmat toisillemme. – Seppeleestä tulossa? Tyttö kysyi päästyään jonkin matkan päähän meistä. Tämä pysäytti takanaan kulkevan jonon. – Jep. Mä olen wear, ja tässä on Pipsa, esittelin. – Te taidatte taas tulla Appelsiinista? kysäisin. Liinakon suokin selässä istuva tyttö nyökytti päätään, ja hymyili ystävällisesti. – Jep, sieltä me, tämä sanoi. – Mutta me taidetaan jatkaa matkaa, jos sopii? Pipsa virkkoi, odotti hetken, ja tytön nyökättyä siirsi Pampulan käyntiin. Seurasin Taigalla Pipsan esimerkkiä. Ohittaessani tyttö liinakon hevosen selässä, nyökkäsin vielä. Tämä nyökkäsi minulle takaisin, ja jatkoi sitten matkaansa omaan suuntaansa. Kävelimme loppumatkan Seppeleeseen jutellen niitä näitä. Ponit saivat laahustaa tallille päin omaa, hidasta vauhtiaan, ja me Pipsan kanssa vain nautiskelimme auringonpaisteesta ponien kyydissä. Tallipihassa laskeuduimme alas, ja talutimme ponimme talliin. – Me mietittiinkin minne te olitte jääneet, puhahti karoliina asuttuamme sisälle talliin. – Me tehtiin tällä kertaa vähän pidempi lenkki, vastasin vain, ja vein Taigan sen omaan karsinaan. Riisuin ponilta suitset pois, pesin niistä kuolaimet, ja vein suitset omille paikoilleen. Palasin sitten ponin karsinalle, juotin sen, ja aloin harjailla Taigan hiukan hikistynyttä karvaa. – Mä olen kuules ilmottanut meidät 30 päivä järjestettäviin seurakisoihin. 80 sentin luokkaan.. Mitäköhän siitäkin tulee? puhelin ponille pyöritellessäni kumisukaa sen lavalla. Taiga vastasi heilauttamalla päätään laiskasti. Huomasin ponilta yhä edelleen irtoavan vanhaa talvikarvaa aika paljon. Huokaisten jatkoin Taigan puunaamista. Kumisuan jälkeen harjasin Taigan pölyharjalla, ja lopuksi vielä sain vähän kiiltoa neidin karvaan juuriharjalla. Kaivoin sitten Taigan harjapakista kaviokoukun, siistin sillä Taigan kaviot huolellisesti. Otin sitten vielä pehmoisen pääharjan esille, ja sillä puhdistin taigan pään. Heitin sitten harjat harjapakkiin, ja jäin hetkeksi rapsuttelemaan Taigaa ennen lähtöäni. Poni nautiskeli silmät ummessa ja alahuuli lerpattaen rapsutuksistani. Nauroin Taigan hassulle ilmeelle, painoin suukon Taigan turvalle, ja pujahdin ulos sen karsinasta. Matkalla varustehuoneeseen törmäsin sieltä harjapakkia sylissään kantavaan tyttöön. Säpsähdimme molemmat vähän säikähtäneinä taaksepäin, ja minä tohelo onnistuin jopa tiputtamaan Taigan harjapakin käsistäni. Tyttö pahoitteli kovasti tapahtunutta, ja ryhtyi auttamaan minua harjojen keräämisessä. – Ei se sun vikas ollenkaan ollut, minä se tässä kompuroin, anteeksi, pahoittelin tytölle. – Mä olen muuten mariel, cassun uusi hoitaja. Tyttö esittäytyi saatuamme harjat nostettua yhteistuumin takaisin harjapakkiin. – Ai hei, mä olen wear, Taigan vanha hoitaja, sanoin virnistellen. – Mäkin hoidin Cassua vielä vähän aikaa sitten. Mutta huomasin aika nopeasti, ettei aika kahdelle kullanmurulle riittänytkään, selitin. Mariel kuunteli vähän hämmästyneen näköisenä. – Miten sulla muuten on mennyt Cassun kanssa? kysyin. – Hyvin, se on tosi mukava ori, tyttö vastasi heti. – Hyvä juttu. Oli muuten kiva jutella, mutta mun on nyt pakko mennä, bussi ei odota, huikkasin Marielille, ja kiiruhdin matkoihini. -wear&Taiga<3-
|
|
|
Post by wear on May 25, 2008 10:47:59 GMT 2
25.05.08 sunnuntai – koulutreeniäIloisesi hyräillen astuin aamutuimaan sisälle hämärään talliin. Muutamille, vielä sisälle jätetyille hevosille oli jaettu jo aamuruoat, joita ne nyt mussuttivat tyytyväisinä. Kiersin rauhallisesti kävellen kurkkaamassa jokaiseen karsinaan, ja sain todeta vain Celen varsoineen, Blondin, ja Isen olevan sisälle. Hartioitani kohauttaen kiipesin rappuset oleskeluhuoneeseen. Heitin heti ovesta sisään astuttuani lenkkarit pois jaloistani, riisuin tuulitakin päältäni, ja tungin sitten laukkuni lokeroon, ensin kaivettuani eväsleipäni, ja termospulloni pois sieltä. Kipitin sitten sukkasillani lattian poikki, ja istuuduin sohvalle. Aamulla minulle oli tullut niin kova kiire ja hinku taas tallille, etten edes aamiaista ollut ehtinyt syödä. Niinpä olin napannut ruoat mukaani, ja nyt mussutin niitä sohvan nurkkaan kaivautuneena. Tuijotin mietteissäni ulos oleskeluhuoneen ikkunasta. Ulkona näytti olevan kolea ja vähän sateinen ilma, mutta sen oli luvattu selkenevän iltapäivään mennessä. Hätkähdin mietteistäni hereille, kun kuulin oleskeluhuoneen oven käyvän. Sisälle astuikin sadevaatteisiin ja saappaisiin pukeutunut Ros, joka vilkuili huppunsa alta uteliaana ympärilleen. – Kas wear! Ros huikkasi minut huomattuaan. – Hei Ros. Mitäs sä täällä tähän aikaan jo teet? kysyin tytöltä kummastuneena. Tämä kohautti vähän olkiaan, riisuin saappaansa ja sadetakkinsa, ja rojahti sitten vierelleni sohvalle. – Tulin oikeastaan vaan tarkistamaan, että Blondilla on kaikki hyvin. Se kun on viime aikoina turvonnut aika pahasti, tyttö vitsaili, saaden minutkin tirskumaan. – Entäs mitä sä täällä sitten touhuat? Ros kysyi kohta. – Taigaa katsomaan. Ajattelin kanssa tänään mennä vähän koulua sen kanssa vääntämään, taitaa viime kerrasta olla jo sen verran pitkä aika.. vastasin myhäillen. Ros nyökkäsi, ja kaivoi omasta laukustaan muutaman mandariinin. Syötyämme molemmat omat eväämme, puimme taas ulkovaatteet päällemme, ja laskeuduimme portaat alas talliin. Ros hilpaisi nopeasti oman tammansa luokse, ja minäkin päätin hakea Taigan sisälle. Ensin kuitenkin kävin noutamassa Taigan harjapakin, satulan ja suitset karsinan eteen odottamaan, ja lähdin sitten tallustelemaan kohti tarhoja. Ponitarhan portilla olikin aikamoinen tungos. Kukaan ei oikein viihtynyt ulkona tällaisella säällä, ja tunkivat nyt kaikki portista ulos. Vasta työnnettyäni muut ponit vähän kauemmaksi, sain Taigan ujutettua ulos portista. Poni seurasi minua innokkaana sisälle, ja tyytyväisenä tallusti suoraan omaan karsinaansa. Riisuttuani riimun ponilta, kaivoin taskustani muutaman herkun Taigalle. Poni nappasi ne kämmeneltäni ensin hörähtäen kiitokseksi. Hymyillen rutistin ponia hellästi. Kohta kaivoinkin jo harjapakista ensin kumisuan käteeni. Pyörittelin ponin sillä kokonaan puhtaaksi, ja harjasin vielä sen jälkeen huolellisesti jokaisen sentin Taigasta. Pyyhkäisin sitten Taigan pään pehmoisella pääharjalla, otin kaviot huolellisesti, ja selvitin vielä käsin ponin hännän ja harjan. Katselin sen jälkeen tyytyväisenä työni tulosta. Olin harjannut Taigan jokaiseen suuntaan sojottavan harjan nyt vain toiselle puolelle, saaden Taigan taas näyttämään ihan ponilta. Kuitenkin hieno harjaukseni meni ihan pilalle ponin ravistellessa itseään. Harja palasi takaisin omalle paikalleen, sojottamaan molemmin puolin ponin kaulaa. Huokaisten jätin Taigan harjan rauhaan, ja aloin varustamaan ponia. Ensin sujahtivat suitset päähän. Helposti sain ujutettua kuolaimet Taigalle suuhun, ja remmin sopivan kireälle kiinni. Suitsien jälkeen liu´utin satulan paikoilleen, kiristin satulavyön, ja oijoin vielä satulahuovan. Kipaisin sitten hakemassa oman kypäräni, painoin sen syvälle päähäni, ja napsautin kiinni. Talutin Taigan suoraan maneesiin, jossa nousin selkään. Säädin jalustimet siellä sopiviksi ja kiristin satulavyön. Kokosin sitten ohjat käsiini, ja ohjasin Taigan reippaassa käynnissä uralle. Ponin käveltyä muutaman kierroksen pitkin ohjin löysää käyntiä, aloin koota sitä paremmin. Nyt poni kulki sievästi kuolaimella, reipasta käyntiä jalkojaan nostellen pitkin uraa. Siirsin sen seuraavassa kulmassa raviin, pitäen ponin yhä aika paljon koottuna. Taivuttelin sitä kulmissa, ja harjoittelin nopeita temponvaihteluja. Taiga kulki hienosti, se oli selvästi tänään oikein hyvällä tuulella, ja tuntui haluavan työskennellä. Poni kuunteli hienosti kaikkia apujani, mukaan lukien painoapuja, joita se tänään kuunteli erityisen tarkasti. Ohjasin ponin kohta pituushalkaisijalle ja vaihdoin suuntaa. Vaihdoin kevennyksen, ja raipan oikeaan käteen. Myös tähän suuntaan tein nopeita temponvaihteluja, ja taivuttelin Taigaa kulmissa. Poni kulki hienosti, vähän kuolainta narskutellen. Hetken päästä siirsin Taigan harjoituslaukkaan, Ensin laukkautin sitä molemmissa päädyissä ympyröillä, tein sitten laukanvaihdon ilmassa, ja sama toiseen suuntaan. Aloin sitten kerätä ponin laukkaa voimakkaasti, saaden sen laukkaamaan nyt myös takaosallaan. Pomputin vähän ponin laukkaa, ja kohta annoin sen taas pidentää laukkaa. Tein saman myös toiseen suuntaan, tälläkin kertaa vaihtaen ilmasta laukkaa. Tunnin ratsastuksen jälkeen aloin jäähdytellä Taigaa. Poni oli hionnut aika paljon kaulasta, ja puuskutti vähän. Ravattuani ja käveltyäni muutamia kertoja maneesin ympäri molemmissa suunnissa, pysäytin Taigan, taputin sitä kaulalle, ja laskeuduin alas. Taiga tuuppasi minua hellästi olkaan löysentäessäni sen satulavyötä. Kävelin ponin pään luokse. – Sä olit tosi hieno tänään! supatin ponille, ja suukotin ponin päässä komeilevaa tähteä. Tallissa riisuin Taigalta varusteet, ja kiikutin sen pesulle. Suihkutin Taigan selän, jalat, kaulan, ja mahanalusen, kuivasin ponin sitten huolellisesti ensin hikiviilalla, ja sitten pyyhkeellä, ja jätin Taigan sitten karsinaansa kuivumaan. Kiikutin sillä aikaa Taigan varusteet paikoilleen, ja kävin vaihtamassa ratsastustamineet mukavampiin vaatteisiin. Palasin sitten Taigan karsinalle. Poni nuokkui siellä rauhallisena, nosti vähän päätään tullessani ja hörisi. Astelin Taigan luokse hymyillen. – Mun pikku prinsessa, sanoin, ja halasin ponin yhä vähän kosteaa kaulaa. Taigan kuivuttua hoidin sen vielä kunnolla, ja vein sitten takaisin tarhaan. Sen jälkeen pakkasim omatkin tavarani, ja lähdin kotia päin. -wear&Taiga<3-
|
|
|
Post by wear on May 26, 2008 19:13:59 GMT 2
26.05.08 maanantai - hellittelyhetkiä
Ensimmäinen koulupäivä viikossa on aina raskas. Varsinkin silloin kun kesäloma on ihan ovella ja Taiga odottaa tallissa omaa rapsuttelijaansa. Ja vielä lisäksi jouduin tuskastelemaan koulussa kokonaiset kuusi tuntia, kuunnellen opettajien jonninjoutavaa selitystä neliöjuurista, maailmasodista, sijamuodoista, tai verbien taivutuksesta. Viimein opettajat päästivät meidät rääkistä, ja minä säntäsin suorinta tietä ulos ahdistavan koulurakennuksen ovista, suoraan pyörälleni, jolla lähdin polkemaan vimmattua vauhtia kohti seppelettä.
Tallipihassa annoin viimein itselleni luvan hidastaa tahtia. Puuskuttaen loikkasin alas pyörän selästä, käytännössä heitin sen maahan, ja kipaisin talliin. Hepat oli nyt tuotu sisälle talliin tuntien alkua odottamaan, joten astuessani sisään, ja kävellessäni vähän matkaa Taigan karsinaa päin, kuului jo pieni, ilahtunut hirnahdus ponin suusta. Iloisesti myhäillen ripeytin vauhtiani, ja pian jo kapsahdin ponin kaulaa. Rutistin tamman lämmintä ja pehmeää kaulaa oikein olan takaa, ja pian jo poni yritti pyristellä otteestani irti. Nauraen päästin Taigan vapaaksi, ja poni astui muutaman askeleen sivulle, pois käsieni ulottuvista. Avasin reippaasti ponin karsinan oven salvan, ja sujahdin sisäpuolelle. Taiga tuuppasi hellästi turvallaan olkaani, ja tyytyi puhisemaan tyytyväisenä sylissäni. Rapsuttelin ponia hellästi otsasta, ja kuiskailin sille salaisuuksia.
Rapsuteltuani Taigaa aivan kyllästymiseen asti, kipaisin hakemassa ponin harjat. Palasin sitten karsinalle, pujahdin takaisin sisäpuolelle, ja ryhdyin tomerasti sukimaan Taigaa puhtaaksi. Tänään poni oli erityisen puhdas, huomasi ettei se tänään ollut vielä kerennyt piehtaroimaan. Niinpä minun hommasi oli todella nopeasti valmista, enää ponin hännän nopea selvitys, ja sitten olinkin valmis.
Jätin ponin hetkeksi seisoskelemaan avoimen karsinan ovensa eteen, ja kävin itse hakemassa kottikärryt ja talikon tallin seinustalta nojailemasta. Kun palasin kottareita työnnellen, seisoi yhä Taiga paikoillaan, juuri ja juuri oven sisäpuolella, uteliaana ympärilleen kurkotellen. Taputin ponia kaulalle, ja peruutin sitä muutaman askeleen. – Sun täytyy kuule oppia seisomaan siinä ihan nätisti, muuten mä en voi antaa sulle tälläsiä vapauksia, virkoin ponille, työnsin kottarit karsinan eteen, ja aloin keräämään lantakasoja karsinasta. Taiga seurasi touhujani uteliaana vierestä. Välillä poni tuuppaili minua selkään, välillä se yritti napata talikosta hampaillaan kiinni, ja välillä taas tarttua minua takin helmasta. Siis kaiken kaikkiaan poni taisi ärsyttää minua tahallaan olemalla koko ajan tiellä.
Puhdistettuani Taigan karsinan lannasta, kiikutin kottarit pois, ja palasin vielä hetkeksi rapsuttelemaan Taigaa. Poni kiehnäsi nautinnollisesti aivan kiinni kyljessäni, puski minua mahaan hellästi, ja nuoli kämmeniäni. Hymyilin Taigalle, ja suukotin sitä vielä hellästi otsaan. Suljin sitten ponin karsinan oven, nostin maahan tippuneen riimun ja ripustin sen koukkuun. Lähdin sitten lampsimaan tallin ovea kohti.
-wear&Taiga<3-
|
|
|
Post by wear on May 27, 2008 15:26:10 GMT 2
28.05.08 – ikävä.
Kiirehdin vähän hermostuneena kohti Seppelettä. Tällä kertaa en oikeastaan halunnut nopeasti tallille, halusin vain tietää, oliko kaikki oikeasti totta. Oliko Kamu oikeasti poissa, vai oliko tämä vain tyhmää pilaa?
Arastellen jatkoin kävelyä Seppeleen punaisen tallirakennuksen ilmestyessä näkyviin. Talli komeili ylhäällä, pienen ylämäen päällä kauniilla paikalla. Kaikkialla oli hiljaista. Tunsin tuulen hiuksillani, ja auringon lämmön paljailla käsivarsillani. Tallipihassa oli oudon hiljaista. Linnutkin tuntuivat vaienneet. Ne varmaankin hiljenivät kunnioittamaan ja muistelemaan kaunista voikkoa, joka vielä hetki sitten temmelsi pitkin laiduntaan, iloisesti tallille tulijoille höristen. Kyyneliä nieleskellen jatkoin matkaani Kamun tarhan ohi. Tyhjänä loistava oritarha tuntui nyt etäiseltä ja kylmältä, kun yleensä sen täytti hevosten kavioiden kumina. Käänsin pääni poispäin aukinaisena repsottavasta portista, ja hylättynä seisovasta vesisaavista. Minun oli tosiaankin ikävä Kamua.
Talliin astuttuani, pystyin tuntemaan pidättyväisen, ja surullisen ilmapiirin. Kukaan ei syöksynyt tervehtimään iloisesti, eivätkä hevosetkaan kurkkineet uteliaina karsinoistaan. Syvään huokaisten lähdin kävelemään Taigan karsinaa kohti. Vasta sisäpuolelle pujahdettuani, hallakko risteytysponi hörähti hiljaisen tervehdyksen. Sekin tuntui olevan vähän allapäin. Halasin nopeasti ponin pehmeää kaulaa, ja hautasin hiukan punehtuneet kasvoni Taigan paksuun harjaan. Poni seisoi kärsivällisesti paikoillaan, antaen minun surea suruni pois. Kohta irrottauduin Taigasta, suukotin nopeasti ponin poskea, ja pörrötin vähän sen otsatukkaa. – Sä olet mulle kuule älyttömän tärkeä, kerroin Taigalle, ja halasin ponia vielä lempeästi.
Oleskeluhuoneenkin tunnelma oli jännittynyt. Kukaan ei oikein tiennyt mitä sanoa, ja minun astuttua sisään, yrittivät kaikki tehdä oloni mukavaksi, tai sitten vain keksiä itselleen tekemistä. – Odotas, mä laitan sulle kaakaota. – Anna mun kantaa ne sun tavarat! – Mulla on keksiä laukussa, haluatko? Ehdotuksia ja epämääräisiä palveluksia sateli joka puolelta. Vain Lilly istui hiljaa sohvan nurkassa, lämpimään vilttiin kääriytyneenä. Asetuin istumaan tytön vierelle. Sanaakaan sanomatta Lilly katsahti minuun, hymyili varovasti, ja pyyhki muutaman kyyneleen kasvoiltaan. Vastasin tytön hymyyn rohkaisevasti, ja kiersin käteni tytön hartialle. Tämä nojautui olkaani helpottuneen oloisena, ja nyyhkytti hiljaa. Silitin hiljaa tytön tummia, paksuja hiuksia. Lillykin oli aina niin vahva, etten olisi uskonut työn pystyvän edes olemaan niin hauras ja haavoittuvainen. Rutistin hellästi Lillyn olkaa toisella kädelläni, ja suoristauduin sitten pystyyn. Lillykin nousi hieman suoremmin istumaan, yhä vähän nyyhkien. – Mun rakas Kamu, Lilly nyyhki. – On poissa, tyttö parahti, ja tuntui vasta nyt tajuavan asian. Tytön silmät kostuivat uudelleen, ja tämä hautasi ne käsiinsä. Huokaisten nousin sohvalta ylös, ja kävelin tiskipöydän luokse. Kaivoin kaapista mukin, täytin sen kuumalla vedellä, ja sekoitin sinne kaakaojauhetta. Kiikutin sitten kuuman mukin Lillylle, joka otti sen vastaan kiitollisena. Muut hoitajat olivat vähitellen alkaneet valua ulos oleskeluhuoneesta, jättäen minut lopulta kahden Lillyn kanssa. Tyttö särppi kaakaotaan hiljaisena. Viimein tämä alkoi puhua. – Tuntuu jo paremmalta, kiitos wear, tämä sanoi, nyt jo kuulostaen enemmän siltä vanhalta, tuntemaltani Lilly-Marielta. – Eipä kestä. Mä voin vaan kuvitella miten pahalta susta tuntuu, vastasin tytölle hymyillen.
Juteltuamme hetkisen, ja Lillyn saatua kaakaonsa juotua loppuun, palasimme molemmat alas talliin. Lähdin itse kävelemään vanhasta tottumuksesta kohti varustehuonetta, jossa Taigan harjoja säilytettiin. Vasta muutaman metrin käveltyäni huomasin vilkaista taakseni. Lilly seisoi rappusten alapäässä hämmentyneen oloisena. Tyttö ei oikein tiennyt minne mennä. – Haluaisitko sä auttaa mua Taigan puhdistamisessa? Se on menossa tunnille ihan pian. kysyin Lillyltä sen enempää ajattelematta. Ihan hyvä vaan jos tämä auttaisi, oli Taiga sen verran likaisessa kunnossa. Tyttö ilahtuikin ehdotuksestani, ja helpottuneena kiirehti vierelleni. Haettuamme Taigan harjat, sullouduimme niiden kanssa Taigan karsinaan. Poni vilkuili meitä uteliaana, ja asteli tervehtimään karsinan sisäpuolelle päästyämme. Taiga tuuppasi hellästi Lillyä olkaan, ja huomasin tytön silmien kostuvan. Hyvätapaisesti jätin asian sikseen, ja annoin Lillyn rauhassa rapsutella Taigaa jonkun aikaa, ennen kuin pyysin tätä ryhtymään hommiin. Taiga olikin tänään oikein rypenyt jossain mutaojassa, tai ainakin sen näköinen poni oli. Lillykin tirskahti huomatessaan viimein Taigan likaisen selän ja kaulan. – Ja ei kun hommiin, totesin tomerana, ja tartuin kumisukaan. Lilly aloitti ponin puhdistamisen jaloista. Harjattuamme Taigan takakavioita myöten aivan puhtaaksi, letitimme vielä Taigan hännän, ja harjasimme ponin harjan. Lilly oli selvästi paremmalla tuulella kun aikaisemmin, ja jutusteli aika normaaliin tapaansa kanssani.
Vielä varustettuammekin Taigan seuraavaa tuntia varten, ja Lillyn autettua ratsastajan selkään, aloimme keräillä tavaroitamme. Lilly asetteli harjat siististi harjapakkiin, ja minä lakaisin Taigan karsinan edustan. Kävimme vielä sen jälkeen nopeasti noukkimassa suurimmat lantakasat pois Taigan karsinasta, jonka jälkeen oli minun aika lähteä. Pakattuani tavarani, tuli vielä Lilly saattamaan minua tallin ovelle. – Pärjäile Lilly, sanoin tytölle hymyillen. Tämä nyökytteli päätään vähän. – Enköhän mä selviä, pahin taitaa olla jo ohi.. Lilly vastasi. Käännyin sitten lähteäkseni. Kerkesin ottaa muutaman askeleen tallin ovesta ulos, kun kuulin Lillyn äänen takaani. – Kiitos, wear, tyttö sanoi hiljaa. Käännyin vielä vilkaisemaan Lillyä hymyillen, ja jatkoin sitten matkaani. Ohittaessani Kamun tarhaa, pystyin jo katsomaan yksinäisenä seisoskelevaa puuta laitumen toisella laidalla. Tiesin, että Kamun oli nyt hyvä olla. Vilkaistessani uudestaan laitumelle, olin näkevinäni voikon hevosen siluetin vihreää pusikkoa vasten. Hymähtäen työnsin ajatuksen mielestäni, ja ripeytin askeleitani.
-wear&Taiga<3-
|
|
|
Post by wear on May 30, 2008 17:58:44 GMT 2
|
|