|
Post by wear on Apr 13, 2008 11:04:02 GMT 2
13.04.08 sunnuntai Kaikki ahdisti tänään. Koulu, tulevat kokeet, kaverit, jopa tallille meno ei houkuttanut. Silti raahauduin aamulla, noin kahdeksan maissa Seppeleeseen, ja sain hetken nauttia jylhästä yksinäisyydestä oleskeluhuoneessa kaakaota hörppien. Istuin sohvan perimmäisessä nurkassa, toisessa kädessäni kuuma kaakaomuki, ja toisessa ikivanha hevoshullu. Olo alkoi tuntua jo vähän paremmalta, ja jo kohta sain itseni ylös mukavalta sohvalta, ja suuntasin kulkuni alas talliin. - Huomenia wear! Huikkasi Elli saman tien, ja jatkoi matkaansa iloisesti vihellellen ulos tallin ovesta. Hiukan jo hymyillen tepsutin Taigan karsinalle päin. Kurkkasin sisälle boksiin karsinan puoli-oven ylitse, ja sain vastaani ilahtuneena hörähtelevän Taigan. – Huomenta vaan sullekkin tyttö! Tervehdin ponia, ja muiskautin suukon sen silkkiturvalle. – Mitäs tyttö sanoisit sellasesta lyhyestä ratsastelutuokiosta maneesissa? Ihan vaan sellasta löllöttely- ratsastusta. Ehdotin ponille, joka nyt uteliaana haisteli hanskojani. Niihin oli varmaankin tarttunut joku tosi ihana haju.. – Odotteles hetki mä kipaisen hakemaan sun harjapakin, ja varusteet jo valmiiksi tähän karsinan eteen.. huikkasin ponille, ja viiletin käytävää pitkin varustehuoneeseen. Avattuani oven pelästyin hiukan, kun huomasin Chaon istumassa pienellä jakkaralla, Sipen suitsia pyyhkien, ja samalla itkien. Tyttö nosti hiukan katsettaan minut huomatessaan. – Ai hei.. Tämä niiskutti, ja pyyhki hihallaan silmiään. Kävelin sanaakaan sanomatta Chao luokse, ja halasin tätä hellästi. – Kyllä se siitä. Lohdutin vollottavaa tyttöä, joka varovaisesti painoi päänsä olalleni. Minäkin olin saanut tietää vasta ihan vähän aikaa sitten näden heppojen lähtemisestä, ja tiesin, että Seppeleessä tulisi olemaan hyvin hiljaista ilman niitä kahta. – Ne molemmat lähtee.. Tyttö nyyhkytti onnettomasti. – Mutta jäähän sulle niistä molemmista ihanat muistot, ja vielä Riinakin, kuiskasin hiljaa. Chao vetäytyi halauksestani, ja katseli hetken hiljaisena ulos ikkunasta. – Sipen on sitten parempi siellä minne se lähtee, ja Amillakin on edessään aivan mahtava tuleivaisuus, ihan varmasti. Jatkoin vielä hiljaisella äänellä. Chao nyökäytti päätään myöntyvästi. – Tiedän. Tämä totesi, ja huokaisten nousi ylös penkiltä. – Ne on nyt tarhassa, tulisitko hakemaan ne sisälle nyt mun kanssa? Tyttö kysyi yhä vähän nikotellen. Nyökkäsin myöntyvästi. Kävelimme hiljaisen pihamaan poikki hevostarhalle, jonne Sipe, Riina, Blondi ja Cele oli laitettu tarhailemaan. Tammat kävelivät rauhallisesti portille, ja antoivat kaikki ottaa helposti kiinni. Chao otti Sipen sekä emäänsä seuraavan Riinan itselleen, ja minä nappasin Blondin ja Celen kiinni. Näin Chaon silmien taas kostuvan tämän katsellessa Sipen varovaista ontumista rakkaan omistajansa perässä. Riina käveli varovasti emänsä kyljessä kiinni. Minäkin katsahdin takani kulkeviin hevosiin. Blondin haava oli parantunut huimaa vauhtia, ja Celekin oli taas elämänsä kunnosssa. Varovasti silitin Blondin valkeaa kaulaa, ja jatkoimme sitten hidasta kulkuamme kohti tallia. Hevoset tarhoista haettuamme, Chao vetäytyi Sipeä ja Riinaa hoitamaan, ja minä palasin viimein Taigan luokse harjapakkia, sekä varusteita kantaen. Hiukan syyttävästi Taiga katsahti minuun, ja tuntui ihmettelevän, miksi minulla nyt näin kauan kesti? – Sori tyttönen, mutta mulla oli muutama asia hoidettavana. Totesin Taigan yhä katsellessa minua syrjäkarein. – Mutta katsos mitä mä sulle toin. Porkkanan. Hyvitykseksi, kun vähän viivyin. Selitin Taigalle, ja kaivoin porkkanan taskustani. Ponin ilme muuttui heti iloisemmaksi, ja se syöksyi porkkanan luokse tyytyväisenä höristen. Naureskellen tartuin pölyharjaan, ja aloin sukia Taigaa puhtaaksi. Kun ponin karva viimein melkein kiilsi puhtauttaan, aloin varustamaan sitä. Ensin sujahtivat suitset päähän, sitten satula selkään, ja lopuksi vielä liu´utin suojat Taigan etujalkoihin. Kiristettyäni satulavyötä vielä muutamalla reiällä, painoin omaan päähäni kypärän, ja talutin Taigan sitten pihalle. Maneesissa nousin Taigan selkään. Poni ei oikein malttanut seistä aloillaan, ja hyöri ympäriinsä yrittäessäni säätää jalustimia sopiviksi. Siinä häärätessämme saapui Chao Epun kanssa maneesiin. – Sopiiko tulla mukaan? Tämä kysyi ensin ovelta. – Joo, tottakai. Ei sitä nyt edes olisi tarvinnut kysyä. Vastain, ja hymyilin Chaolle ystävällisesti. Tämä vastasi hymyyn hiukan hämillään, ja ohjasi sitten Epun maneesin keskelle, jossa nousi ruunan selkään. Saatuani jalustimet sopiviksi, ohjasin Taigan uralle, ja hetken käveltyämme siirsin ponin raviin. Hiukan kiihdytellen Taiga ravasi muutaman kierroksen molempiin suuntiin. Ponilla oli tänään hirveästi ylimääräistä energiaa, ja se hyppi jokaisesta kulmasta maneesin keskustaa päin. Vasta napautettuani raipalla terävästi Taigaa kaulalle, sain sen asettumaan, ja pystyin aloittamaan volttiharjoituksen, jota olin tänään ajatellut Taigan kanssa harjoitella. Siinä piti ensin käynnissä tehdä muutaman kierroksen ajan jokaisen sivun keskellä voltti, jonka jälkeen voltit vähennettiin kahteen per kierros, ja niillä alettiin tehdä erilaisia siirtymisiä. Ensin ravista käyntiin, käynnistä pysähdykseen, ravista laukkaan, tai laukasta käyntiin. Taiga teki lopuksi annetut tehtävät oikein hyvin, kun ensin sain sen keskittymään hommaan. Tunnin ratsastuksen jälkeen jäähdyttelin Taigan kävelemällä maneesissa kymmenisen minuuttia. Maastoonkaan ei oikein huvittanut lähteä juuri alkaneen sateen takia. Lähtiessäni Taigan kanssa maneesista Chao yhä harjoitteli Epun kanssa temponvaihteluja. Nyt tyttö kiisi hurjaa vauhtia pitkin maneesin pitkää sivua. Lähes vaarallisen lujaa Eppu kaartoi kulmassa, ja vasta seuraavalla lyhyellä sivulla Chao hidasti ratsuaan. Tyttö istui jäykkänä hevosen selässä, ja tuijotti itkuisin silmin eteensä. Tunsin syvää myötätuntoa Chaoa kohtaan, ja mieleni olisi tehnyt rientää halaamaan tätä uudestaan. Niin hauraalta ja surulliselta Chao nyt vaikutti. Huokaisten ohjasin Taigan kuitenkin ulos maneesin avoimesta ovesta. Vasta puolentunnin kuluttua Chao palasi sateen kastelemana hevosensa kanssa tallille. Minä olin juuri pesemässä Taigan kuraista mahanalusta ja jalkoja vesiboksissa, ja kun Chao asteli sisälle talliin kermanvärinen hevonen perässään. Tyttö oli nyt selvästi tyynempi, ja kertoili rauhallisena äsköisestä ratsastuksestaan. – Eppu oli tänään ihan tosi kiva. Käytiin me ihan lyhkäsellä maastolenkilläkin, mutta ei me siellä kauaa viihdytty ton sateen takia... Tyttö kertoi riisuessaan Epulta satulaa. – Taigakin oli tänään ihmeen reipas. Ei varmaan ole montaa tuntia viime viikolla käynyt, totesin hymyillen. Taiga seisoi silmät ummessa paikoillaan, antaen haalean veden valua pitkin jalkojaan. Taputin ponin sateesta kosteaa kaulaa, ja sammutin sitten vesiletkun. Kuivasin pyyhkeellä suurimmat vedet Taigan jaloista ja mahanalta, ja talutin ponin omaan karsinaansa. Heitettyäni viltin sille selkään kiikutin ponin varusteet paikoilleen, ja käväisin vaihtamassa omat ratsastustamineeni tavallisiin farkkuihin. Palaisin sitten Taigan luokse, ja luikahdin ponin seuraksi karsinaan. – Eihän ollut kovin rankka treeni meillä tänään, eihän? Kyselin ponilta harjatessani sen pehmeää karvapeitettä juuriharjalla hellästi. Poni tuuppasi olkaani pehmeästi, ja tunki sitten turpaansa taskuihini, mitkä yhä tuoksuivat varmaan porkkanalle. Nauraen painoin pääni Taigan lämmintä kaulaa vasten. – Ethän sä ikinä jätä mua? -wear&Taiga<3- huh, viimein sain ihan kunnollisenkin tarinan tehtyä.
|
|
|
Post by wear on Apr 14, 2008 8:01:49 GMT 2
Vanhat tunnit: Maastoesteitä loskassa, 02.03.08 Lauleskellen kiristin Taigan satulavyötä vielä reiällä. – Onko kaikki sitten valmiita? Kysyin, ja painoin kypärän päähäni. Fiia, Lilly, Ada, Carkki, Inka ja Kismet vastasivat myöntävästi, vain Kukka ähki epämääräisen ein Jambon karsinasta. Kohta olimme kuitenkin kaikki valmiita, ja talutimme hevosemme kentälle. Taiga seisoi hienosti paikoillaan kivutessani sen selkään. Reisilihakseni olivat eilisen jumppatunnin jäljiltä aivan kipeinä, joten teki kipeää ponnistella ylös Taigan satulaan. Mietin, mitähän tästä tunnista nyt tulisi, kun lihakset olivat tässä kunnossa. Huokaisten tarkistin vielä satulavyön kireyden, ja ohjasin Taigan sitten jonon viimeiseksi, heti Pellan perään. Lähdimme kävelemään Riston ja Annen perässä maneesin vierestä lähtevälle metsäpolulle. Lunta oli satanut mukava kerros maahan, ja aurinkokin pilkotti pilvien takaa. Ilma oli hyvä maastoilulle! - Antakaa vielä hevosilla olla pitkät ohjat. Menemme tästä kallion kautta suoraan maastoesteille ja treenailmme sitten tosissaan siellä! Anne huikkasi, ja noudatin tämän käskyä. Taiga venytti tyytyväisenä päätään pitkälle alas, ja pärskähtäen yritti siirtyä Pellan vierelle kävelemään. Pidätin ponia hymyillen, ja siirsin sen omalle paikalleen jonoon. Peltotielle päästessämme Anne antoi käskyn siirtyä raviin. Taiga lähti innokkaana ilman pohjetta liikkeelle Pellaa seuraten. Saavuimme sitten maastoesteradan alkuun. - Hypätään aluksi nämä viisi ensimmäistä estettä kaikki vuorotellen! Eli ensin tässä on pari tukevampaa tukkiestettä, sitten ohut, ilmava puunrunkoeste. Sitä seuraa autonrenkaista kyhätty este ja viimeisenä onkin väärin päin oleva soutuvene. Eli esteet ovat kaikki suunnilleen samankorkuisia, mutta leveydet vaihtelevat. Se vaikuttaa lähestymiseen ja hypyn kaareen. Varsinkin nyt, kun on vähän liukasta, kannattaa ottaa lähestymiset tarkasti! Aloitetaan jonon periltä, eli Wear ja Taiga, olkaa hyvät! Anne sanoi, ja siirsin Taigan ensin Pellan takaata raviin, ja sitten kevyellä pohkeella laukkaan. Taiga tiesi mitä tuleman piti, ja yritti innoissaan kiihdytellä kohti tukkiesteitä. - Hyvä, tempo, Wear! Pientä pidätettä ennen ekaa estettä.. noin.. hyvä ylitys, ja sitten säilytät vauhdin toiselle esteelle! Kuulin Annen huutavan kaartaessani Taigaa kohti autonrengas-estettä. Poni oli tässä vaiheessa jo melkein lähtenyt käsistäni, ja sain todella pidätellä sitä jotta saisimme mukavammman hypyn seuraavalle esteelle. Pidättelyjeni ansiosta Taiga suoriutui viimeisistäkin esteistä mallikkaasti, vaikka poni ensiksi meinasikin kiertää pelottavalta näyttävän väärinpäin makaavan soutuveneen. Esteiden jälkeen hidastin Taigan ravin kautta käyntiin, ja lähdin rauhallisessa käynnissä palaamaan metsäpolkua seuraten Annen ja muiden luo. Sivusilmällä ehdin nähdä Kukan ja Jambon loikkaavan tukkiesteen yli suurella ilmavaralla. Kun kaikki olivat hypänneet kerran, hyppäsimme vielä jonossa Riston ja Annen perässä kaikki esteet. Sen jälkeen jatkaisimme laukkaa kesantopellon vierustaa pitkin. Taiga laukkasi nätisti, ja nyt rauhallisemmin suurella ilmavaralla maastoesteet. Poni innostui kunnolla vasta viimeisellä esteellä, jonka jälkeen Taiga yritti kiihdyttää yhä vauhtiaan ja pukittaa. Nopea näpäytys raipalla sai kuitenkin Taigan taas aisoihin, ja jatkoimme laukkaa pitkin kesantopellon reunaa kevyessä istunnassa. Laukkapätkän jälkeen siirryimme käyntiin, ja jäähdyttelimme ratsumme huolellisesti. Taputin Taigaa tyytyväisenä kaulalle, tämän suorituksen mukaan meillä saattaisi mennä ihan hyvin kisoissakin, mistä sitä ikinä tietää! -wear&taiga<3- Vikellys, 30.03.08 Juttelimme Sarin kanssa leppoisasti ponitarhan aitaan nojaillen. Sivusilmällä tutkailimme pihalle hiukan orpona kävelevää miestä, joka vilkuili vähän väliä kelloaan, ja käyskenteli pihassa ympäriinsä. Pian mies käveli luoksemme. - Öö, anteeksi, missäköhän löytäisin Anitan tai Annen? Tämä kysyi ystävällisesti. - Anita on tallissa, Anne ei ole vielä tullut, Sari vastasi reippaasti, ja minä katselin miestä yhä varovaisena. Mies kiitti, ja lähti kävelemään tallille päin. - Olikohan tuo se meidän vikellysopettaja? Kysäisin Sarilta miehen kadottua näkyvistä. Tämä kohautti vain olkiaan. Pian kipitimme Sarin kanssa talliin sisälle, ja Anne kertoi vikellystunnin alkavan, ja kehotti meitä kapuamaan vikkelästi vintille, jossa tunti aloitettaisiin. - Juu, eli terve vaan kaikille. Olen Krister Ollila, 25-vuotias ja toimin tuossa naapuritallissa ratsastuksenohjaajana ja tallimestarina. Ensiksi pyydän teitä kaikkia laittamaan hiukset kiinni, poistamaan roikkuvat korut ja kellot, sekä laittamaan kännykät äänettömälle. Krister aloitti kuuluvalla äänellä. Minulla oli jo ponnari valmiina, enkä yleensä käyttänyt koruja, ja kännykästäni oli juuri loppunut akku, joten istuin vain pakoillani muiden säätäessä hiustensa, ja kännyköidensä parissa. Tänään otetaan alkuveryttelyitä, lämmitellään vähän lihaksia ja venytellään. Loppuvaiheesta jokainen pääsee vielä harjoittelemaan perusistuntaa maneesissa, mutta sen kummempaa ei vielä tehdä. Sitten noustaankin ylös. Onko kaikilla joku kevyt verkkatakki tai muu vastaava mukana? Krister varmisti, ja kertoi sitten meidän lämmittelevän juoksemalla maneesissa itsemme lämpimiksi. Lämmittelyn jälkeen oli venyttelyn vuoro, ja sain tuntea miten jäykät lihakseni hiukan vetreytyivät. Sen jälkeen Anttu talutettiin maneesiin, ja kävimme läpi hevosen varustuksen. Patja, vaahtomuovia ja vikellysvyö oli puettu rauhallisena seisoskelevan Antun päälle. Seuraavaksi oli vuorossa selkään nousu, ja hetken perusistunnan harjoittelua. suoriuduin hommasta ihan suhteellisen hyvin, ja olihan se kiva seurata muiden toilailuja, kun oma osuus oli ohitse. Lopussa vielä veryttelimme lihakset, ja kiitimme Kristeriä onnistuneesta tunnista. -wear Suuri vaellus Chaon kanssa, 03.04.08 Kipusin Taigan selkään aurinkoisella pihamaalla. Puheensorina täytti lämpimän pihamaan, kun innokkaat tytöt kiipesivät hevostensa selkiin. Blondi tanssahteli kärryjensä edessä, ja Ros sai pidätellä hevostaan ihan kunnolla, saadakseen sen asettumaan. Lähdimme sitten pitkänä letkana liikkeelle. Pella ja Taiga oltiin sijoitettu joukon hännille, jotta eivät hidastaisi isompien hevosten menoa. Siirryimme kohta raviin, ja hiekkatiellä pääsimme laukkaamaan. Taiga liikkui energisesti eteenpäin Pellan kiitäessä aivan takanamme. Näin edellä menevän Leevin lähtevän hillittömään vauhtiin, ja kiilaavan Epun ja Chaon edelle. Katselin pöyristyneenä hevosen menoa. Onneksi Carkki kuitenkin sai hevosensa seuraavassa kulmassa asettumaan, ja jatkoimme matkaa rauhallisemmassa tahdissa. Söimme, ja joimme laavun luona kauan. Juttelimme ja nauroimme, ja kaikilla tuntui olevan hauskaa. Vasta illan alkaessa pimentyä Chao hoputti meidän kotimatkalle. Väsyneinä irrotimme ratsumme puista joihin ne oli aikaisemmin sidottu, ja lähdimme paluumatkalle. -wear&Taiga<3- Vaellusta, 09.04.08 Olin taas kerran myöhässä. Tällä kertaa se oli sen tyhmän bussikuskin vika, joka ajoi niin hitaasti, että etanakin olisi viilettänyt ohitse. Kun sitten viimein saavuin tallille, olivat muut jo lähes valmiina, ja minä vasta aloin harjailla Taigaa. – Anteeksi tyttönen tänään tällainen nopeampi hoito, mutta me ollaan auttamattomasti myöhässä muista. Supatin ponille, halasin sitä nopeasti, ja harjasin pölyharja viuhuen ponin suurimmista roskista puhtaaksi. Lopulta talutin Taigan tallipihalle, ja nousin ponin selkään nopeasti. Muut istuivat jo rupatellen hevostensa selissä. Sitten lähdimme liikkeelle. Kävelimme aluksi hyvin pitkään. Hevoset roikottivat kaikki rauhallisina päitään, ja tallustivat peräkkäin pitkin kapeaa metsätietä. Kun sopivan leveä polku alkoi, siirryimme raviin. Ravasimme muutamien kukkuloiden kautta, ihailimme maisemia ja juttelimme leppoisasti. Pysähdyimme lopulta, sidoimme hepat kiinni, ja istuuduimme pienille pölkyille eväitä syömään. Taisimme istua siinä aika pitkään, sillä ilta alkoi jo hämärtyä uhkaavasti, ennen kuin edes aloimme suunnitella takaisin tallille palaamista. Kävelimme suurimman osan paluumatkasta, mutta pellolla pääsimme sitten vähän laukkaamaankin. Taiga ainakin näytti nauttivan tuulesta, ja ihanan viileästä kevät ilmasta. -wear&Taigatyttönen<33- Nää jos Anne lisäilisit Taigan hoitokirjaan, niin olisin oikein kiitollinen.
|
|
|
Post by wear on Apr 15, 2008 18:50:46 GMT 2
15.04.08 tiistai - kummallinen tiistai
Istuimme Dreamerin kanssa suut auki katsomossa. Tuijotimme kummallisinta ikinä näkemäämme tuntia. Ratsastajia katsokaas lensi juuri sillä hetkellä peräkanaa alas hevosten selistä, sellaista vauhtia, ettei enää perässä pysynyt! Nytkin maneesissa laukkasi vapaana viitisen hevosta, ja muutamilla ratsastajat roikkuivat ohjissa yrittäen rauhoitella ryhmäpakokauhuun joutuneita ratsujaan. Ratsastajista suurin osa siis pudisteli parhaillaan hiekkoja vaatteistaan, eikä kukaan näyttänyt pahasti loukkaantuneelta. Vapaana maneesissa laukkasivat ainakin Taiga, Pikku, Pella, Jambo ja Humu, ja muista ei sitten saanut selvää. Olivatko ratsastajat enää kyydissä, vai roikkuivatko ne hevosten harjoissa itsekin pakokauhun vallassa? Kuitenkin, istuimme siis siinä Dreamerin kanssa vain hiljaa paikoillamme, ja tuijotimme sitä outoa näkymää, kun hevoset laukkaavat ympäri maneesia ohjat, ja jalustimet vapaina liehuen. Kentän keskellä seisova Annekin oli aivan yhtä mykistynyt, ei raukka varmaan ollut tottunut tällaiseen häslinkiin. Vasta hetken päästä Annekin havahtui. – Wear, Dreamer, tulkaa nyt ihmeessä ottamaan näitä hevosia kiinni! Karjui punehtunut Anne, ja vasta se sai meihin liikettä. Loikkasimme katsomoa ja kenttää erottavan aidan ylitse, kuka sitten ketterästi ja kuka ei, ja lähdimme saalistamaan pikku karkureitamme.
- Kiinni on! Huusin viimein, kun Pikkukin oli napattu kiinni. Nyt minulla oli kolme hevosta käsissäni, samoin kun Dreamerillakin. Anne jututti juuri ratsastajia, ja kyseli, olivatko kaikki varmasti kunnossa. – Ihan kummallista toimintaan noilta hepoilta. Ei ne koskaan ennen ole tälläistä showta pistänyt käyntiin.. Kuulin Annen kertovan aivan yhtä kummastuneille ratsastajille. – Mutta nyt nouskaas takaisin ratsujenne selkiin, niin koitetaan jatkaa siitä mihin jäätiin! Anne kehotti, ja yhä vähän hiekkaiset ratsastajat tulivat ottamaan yksi toisensa jälkeen oman ratsunsa meiltä.
Tämän kummallisen tunnin jälkeen autoin Taigan ratsastajaa ponin varusteiden pois ottamisessa. Dreamerkin oli kipittänyt Bladea hellimään, joten kun Taigan varusteet olivat paikoillaan ja siistit, nappasin Taigan harjapakin mukaani, ja laahustin hoitoponini karsinalle. – Heippa pullukka. Mitäs te tänään oikein riehuitte siellä maneesissa? Puhelin vähän hikiselle, ja maneesissa laukkailtuaan uupuneelle ponille, joka nuokkui rauhallisena karsinan toisessa päässä. Poni höristi hiukan korviaan minun astuttua sisäpuolelle, mutta ei oikein muuten jaksanut tervehtiä. – Voi sua hassua, ihan unessako olet? Lepersin Taigalle, joka käänteli korviaan ääntäni kuunnellen. Keskityin taas harjaamiseen, ja hinkattuani Taigasta jokaisen sentinkin puhtaaksi, sujautin ponille herkun taskustani. Rapsuttelin Taigaa vielä hetkisen. Suukottelin ja halailin ponia, joka tosin ei oikein osannut arvostaa hellyydenosoituksiani juuri sillä hetkellä. Huomasin vähän ajan päästä kurkata taas kelloani. Aika oli taas kulunut aivan liian nopeasti. Huokaisten kuitenkin keräsin harjat siististi takaisin harjapakkiin, suukotin vielä Taigaa, ja lähdin sitten kotiin. -wear&Taiga<3-
|
|
|
Post by wear on Apr 17, 2008 19:57:21 GMT 2
17.04.08 torstai Heti talliin astuttuani tiesin mitä oli tapahtunut. Painostavan hiljainen ja surullinen tunnelma täytti koko tallin, ja minun oli vaikea edes hengittää. Kävelin hitaasti, kuin unessa käytävää pitkin Sipen vanhalle karsinalle, joka nyt oli surullisen tyhjä. – Voi ei. Huokaisin, ja nojauduin vasten kylmää seinää. Se ei voinut olla totta, ei saanut! Kyynel vierähti poskelleni katsellessani hiljaista tallikäytävää. Sipe oli poissa.
- Wear, ootko sä kunnossa? Vierelleni ilmestynyt Oona kysyi huolissaan. Tyttö tutki minua katseellaan arvioivasti, ja halasi sitten hellästi. – Sipe lähti eilen. Se lähti arvokkaasti, ihan niin kuin kuuluukin... Tyttö kertoi hiljaisella äänellä. Nyökkäsin vain, ja käännyin ympäri kätkeäkseni yhä punaiset kasvoni. – Mä- mä menen Taigan luo. Mutisin, ja syöksyin hoitohevoseni karsinalle. Vasta sisälle päästyäni, ja oven huolellisesti suljettuani purskahdin itkuun. Taiga asteli hiljaa luokseni, painoi päänsä lohduttavasti syliini, ja hörähti. – Se on niin väärin. Sipe oli uskomattoman hieno tamma.. Nyyhkytin kasvot Taigan harjaan kätkettyinä.
Hetken siinä itkettyäni sain itseni jälleen koottua, ja kipaisin hakemassa Taigan harjat varustehuoneesta. Huikkasin muutamalle tutulle hoitajalle moikat, ja viiletin sitten takaisin Taigan luo. Poni kurkisteli karsinansa puolioven yli, ja hirnui ilahtuneena tunnistaessaan minut. – Tulin taas. En mä kauaa kerennyt olla poissa, ja sulla on jo noin ikävä? Puhelin Taigalle, pujotin riimun sen päähän, ja otin ponin käytävälle. Harjasin sen oikein nätiksi. Siistin hännän puruista, napsin vuohiskarvat lyhyiksi, ja nypin jopa hieman Taigan harjaakin. Sen jälkeen talutin Taigan takaisin karsinaansa, ja suikkasin sille suukon turvalle. Ennen lähtöäni putsasin vielä Taigan karsinan suurimmista lannoista, ja märästä turpeesta, sekä pyyhin nopeasti Taigan juomakupin puhtaaksi. – Nähdään taas! Huikkasin sitten Taigalle, ja hipsin ulos tallin ovesta. -wear&taiga<3-
|
|
|
Post by wear on Apr 18, 2008 8:15:27 GMT 2
18.04.08 perjantai Ilma oli ihan aamusta lämmin, vaikkakin ulkona hiukan sumuista olikin. Kävelin rauhallisin mielin kohti Seppelettä, roikottaen olallani laukkua, jonne olin vasta pestyt ratsastuskamani, evääni, ja vaihtovaatteet tunkenut. Tallin lähestyessä pistin juoksuksi.
Seppeleen pihassa oli rauhallista, ja hiljaista. Hevoset nuokkuivat tarhoissaan täysin tyyninä. Katselin hymyillen ympärilleni. Tuttu tallirakennus näkyi ihanan kotoisana, päärakennus seisoi tutulla paikallaan, samoin kun kaikki tarhatkin. Uutta oli vain leiriläisten mökki, jota par-aikaa oltiin rakentamassa. Jatkoin matkaani ponitarhalle, joka portin luona pysähdyin katselemaan toisiaan autuaina rapsuttelevia poneja. Pellasta ja Taigasta oli tullut erottamattomat ystävykset, ja ne näyttivät nauttivan toistensa seurasta. Silmät ummessa ne rapsuttivat toisiaan, ja saatoin kuulla niiden tyytyväisen tuhinan. Kiipesin aidalle istumaan, ja seuraamaan ponien hellittelyä.
Vasta muutamien minuuttien päästä Taiga huomasi minut. Se nosti ensin uteliaana päänsä korkealle, käänsi korvansa höröön, ja asteli muutaman varovaisen askeleen lähemmäs. Se ei selvästikkään ollut varma, olinko se todella minä. – hei muru. Tervehdin ponia, jolloin Taiga viimein tunnisti ääneni. Poni ponnahti laukkaan, ja kiisi hirnuen aidalle luokseni. Kaivoin taskustani sille sokeripalan, jonka Taiga ahmaisi nopeasti. Pellakin sai oman herkkunsa kun se kerkesi aidan luo. – Mitäs tytöille tänään kuuluu? Puhelin poneille, rapsutellen molempia vuoronperään. – Mitäs sanoisitte, jos mä ottaisin teidät molemmat mukaan, ja mentäisiin käymään sellasella lyhkäsellä metsälenkillä? Eikös se oliskin kivaa? Ehdotin poneille, jotka seisoivat nyt aloillaan rapsutuksistani nauttien. – Selvä sitten, mä tulkitsen ton myöntymiseksi, sanoin naurahtaen, ja hyppäsin alas aidalta. Avasin tarhan portin nopeasti, ja pujotin molemmille poneille aidassa roikkuvat riimut päähän. – Lähdetäänpäs sitten. Kehotin niitä. Pitelin Pellan riimunarua vasemmassa kädessäni, ja Taigaa talutin oikealla puolella. Ponit seurasivat minua reippaasti.
Lähdimme seuraamaan maneesin takaa kiertävää metsäpolkua. Taiga ja Pella kulkivat korvat höröllä eteenpäin rauhallista vauhtia, aivan toistensa kyljissä kiinni. Hymyilin tammoille, ja taputin molempia kaulalle. Kävelimme metsässä ensin muutaman kymmenisen minuuttia, kunnes poikkesimme hiukan isommalle hiekkatielle. Olimme nyt aika lähellä kesantopeltoa, ja minua alkoi jo väsyttää tarpominen hiukan mutaisessa maassa. – Panisitteko pahaksenne, jos mä hyppäisin teistä jommankumman selkään? Kysyin poneilta, jotka kävelivät yhä varsin reipasta tahtia eteenpäin. Pysäytin ponit seuraavan ison kiven vierelle, ohjasin Taigan aivan kiven lähelle seisomaan, ja hyppäsin siitä ponin selkään. Hiukan kummissaan Taiga lähti jatkamaan matkaa Pella vierellään kulkien.
Seuraavassa mutkassa lehahti suuri parvi lintuja lentoon, saaden Taigan hieman pelästymään. Pellakin loikkasi hiukan sivulle, ja kuin yhteisestä sopimuksesta, siirtyivät ponit raviin. Etenimme täysin rauhallista, ja hallittua ravia pitkin hiekkatietä, enkä nähnyt mitään syytä hidastaa ponien menoa. Istuin vain mahdollisimman rauhallisena, ja kevyenä Taigan selässä, puristaen tupon ponin harjaa käsissäni. Peltotien, eli paikan, jossa yleensä laukattiin lähestyessä, alkoivat ponit hiukan lisätä vauhtia. Minä istuin yhä Taigan selässä, puristaen varovasti polvillani Taigaa pysyäkseni edes jotenkuten kyydissä, ja yritin hillitä ponien menoa. Turhaan. Ne nimittäin innostuivat nostamaan laukan peltotien alussa. Niinpä sitä sitten mentiin. Ponit onneksi laukkasivat sovussa vieretysten, mutta meno oli aika kovaa. Minun oli takerruttava kaksi käsin Taigan harjaan pysyäkseni kyydissä. Molempien ponien riimun roikkuivat löysinä, minun pitäessä vain varovasti narujen aika loppupäästä kiinni. Peltotien kaartaessa vasemmalle ponit hidastivat ensin raviin, ja sitten käyntiin. Helpotuksesta huokaisten minä taputin Taigaa kaulalle, ja kehuin niitä molempia tyytyväisenä. – Oikein järkeviä poneja, hyvä tytöt! Puhelin niille. Taitoimme loppumatkan käynnissä.
Tallipihaan päästyämme loikkasin alas Taigan selästä, ja talutin molemmat ponit suoraan talliin. Sidoin Taigan ensin käytävälle odottamaan, ja talutin Pellan vesiboksiin pesulle. Tamma ei oikein nauttinut haalesasta vedestä, jota kevyellä paineella suihkutin sen jalkoihin. Kuitenkin se seisoi hienosti paikoillaan minun huuhtoessa sen jalat. Seuraavaksi oli Taigan vuoro. Huuhdoin senkin kuraiset jalat puhtaiksi, ja kuivasin ne pyyhkeellä. Talutin Taigan sitten omaan karsinaansa, ja kävin kuivaamassa myös Pellan jalat vielä huolellisesti. Palasin sitten Taigan luokse, tartuin pölyharjaan, ja ryhdyin sukimaan ponia puhtaaksi. – Oli meillä aikamoinen lenkki, eikös tyttö? Lepersin ponille, ja suukotin sitä hellästi. -wear&Taiga<3-
|
|
|
Post by wear on Apr 18, 2008 18:34:49 GMT 2
18.04.08 perjantai – takaisin tallille Illalla pyöräilin vielä käymään tallilla. Ilta hämärtyi jo hyvää vauhtia, sää alkoi viiletä, ja aurinkokin laskeutui alas puiden taa. Hymyillen annoin tuulen heiluttaa vaaleita hiuksiani. Pyörä kiisi vinhaa vauhtia viimeistä alamäkeä pitkin kohti Seppelettä, ja aivan kohta olin tallipihassa. Kentällä oli par-aikaa tunti menossa, ja jätettyäni pyöräni nojailemaan puunrunkoon, suuntasin kulkuni reippaasti talliin.
Sisällä tallissa oli aika hiljaista, huomasin muutaman pikkutytön norkoilevan Taigan karsinalla, ja sujauttelevan jotain ponin ruokakuppiin. – Poneille ei saisi antaa herkkuja. Kerroin tytöille, jotka pelästyneinä kääntyivät ympäri. – Ai. Me ei tiedetty. Toinen niistä mutisi anteeksipyytävästi, ja saman tien kasvoni valuivat hymyyn. – Ei se haittaa mitään. Nyt sentään tiedätte ettei niin saa tehdä, eikö niin? varmistin vielä, ja tytöt molemmat nyökyttelivät päitään. Muistin niin elävästi sen ajan, kun itsekin olin ollut tuollainen aivan pikkuinen ratsastajatyttö. En tiennyt vielä paljon mitään, mutta rakastin silloinkin jo hevosia. Niiden suurta, ja rauhallista olemusta, lempeää katsetta, ja reipasta menoa. Väläytin vielä kahdelle pikkutytölle ystävällisen hymyn, ja pujahdin sitten Taigan karsinaan. Pikku likat jäivät oven luo norkoilemaan. Kuulin niiden selvästi supattavan jotain. – uskallatko sä? Toinen kuiskasi. – Joo, enköhän… Toinen vastasi, ja astui muutaman askeleen lähemmäs Taigan karsinan ovea. – Me mietittiin, että saataisiinko me auttaa sua harjaamaan tota ponia? Toinen tytöistä kysyi saappaankärkiään tuijotellen. – Noh, eiköhän se käy. Vastasin naurahtaen.
Haettuani Taigan harjat, otimme ponin yhdessä käytävälle, ja neuvoin tytölle kuinka ponia kuului harjata. Innokkaina nämä kuuntelivat minua, ja tarttuivat sitten toimeen. He harjasivat varovaisin liikkein Taigan paksua karvaa, välillä pysähtyen silittelemään Taigaa. Katselin tyttöjen innosta loistavia kasvoja tyytyväisenä. Olin iloinen jos näin pienellä hommalla pelastin tyttöjen päivän. Hymyillen halasin rakasta Taigaani, joka kärsivällisenä seisoi paikoillaan tyttöjen hiukan haparoidessa kavioidenpuhdistuksessakin. – Minun rakas kärsivällinen Taigani… Kuiskasin ponille aivan hiljaa, niin ettei kukaan muu kuullut. Taiga vastasi hörähtäen, sekin aivan hiljaa. Hymy hiipi huulilleni, ja painoin vielä suukon Taigan silkkiturvalle.
Tyttöjen lähdettyä minä vein harjat paikoilleen, talutin Taigan omaan karsinaansa, ja hain sille porkkanoita. – Sinulle palkinnoksi kärsivällisyydestä, tyttönen.. Selitin sille tiputtaessani muutaman ison porkkanan Taigan ruokakuppiin. -wear&Taiga<3-
|
|
|
Post by wear on Apr 19, 2008 17:24:41 GMT 2
19.04.08 lauantai Hoidettuani Cassun oikein hyvin, ja hetken rapsuteltuani sitä, kipaisin takaisin isomman tallin puolelle. Muutama tuttu naama huikkasi moikat, ja vastasin heille hymyillen. Taigan karsinalle pysähdyin hetkeksi. – Hei tyttö! Tervehdin ponia, ja pujahdin sisäpuolelle. Taiga seisoi vähän matkan päässä, ja hörähti ilahtuneena. – Nyt hoidetaan sut oikein puhtaaksi, vai mitä? Tuolla on niin hienoa ilmakin, että voitaisiin käydä kurkkaamassa, joko ruoho on alkanut metsässäkin kasvaa… Jutustelin Taigalle harjaillessani sitä samalla hajamielisesti. Poni oli tänään hyvin hellyydenkipeä, ja tunki turpaansa koko ajan syliini, tai taskuihini.
Harjattuani Taigan huolella loppuun, pujotin riimun ponin päähän. Olin juuri astelemassa ulos tallin ovesta, kun Pipsa ilmestyi hymyillen eteeni. – Minnes matka? Tämä kysyi. – Ajattelin tehdä sellasen lyhyen talutuslenkin maastoon. Lähdetkö mukaan? Kysyin. – Joo, voisin vaikka tullakkin. Odota niin mä käyn hakemassa Bertin! Tyttö huikkasi, ja kiirehti pitkin tallikäytävää hoitoponinsa karsinalle.
Kohta kävelimme jo vieretysten pitkin hiekkatietä. Bert yritti parhaansa mukaan kurotella haistelemaan Taigaa, joka taas väisteli innokkaan orin tutustumisyrityksiä. – Taiga ei oikein näytä tykkäävän hyvää Bertistä.. Naurahdin katsellessani ponien touhuilua. Taiga seisoi korvat luimussa pää venytettynä mahdollisimman kauas vasemmalle, kun Bert taas nuuhki Taigaa korvat innokkaasti höröllä. Pipsa yritti turhaan vetää Berttiä edes vähän kauemmas Taigasta, poni jäpitti tiukasti paikoillaan.
Kävelimme kapean metsäpolun päähän, johon aukesi suloinen pieni metsäaukea. Aurinko paistoi vielä korkealta taivaalta, ja maa oli vähän kasteessa. – Tosi kaunista… huokaisi Pipsa ihastuneena. – Eikö? Me ollaan käyty Taigan kanssa täällä aina välillä. Ihanan rauhallista ja hiljaista aina.. Vastasin tytölle, ja hymyilin hiukan. Taiga veti päänsä heti alas märkään, aivan tuoreeseen ruohoon, ja alkoi nyhtää sitä suuhunsa. Bertkin nykäisi narun Pipsan kädestä, ja mutusti pian sekin vihreää ruohoa kupuunsa vauhdikkaasti. – Mä kuulin että sä hoidat nykyään Cassuakin.. Pipsa totesi. – Nojoo. Niin me Annen kanssa sovittiin, vastasin hiukan hämmentyneenä. Pipsasta ei oikein saanut selvää, oliko se sen mielestä hyvä, vai huonojuttu. Seisoimme hetken hiljaa paikoillamme. – Ihan hyvää vaihtelua varmaan. Pipsa kohta sanoi, ja tähysi puiden latvoja. Nyökkäsin vain. – Inhan märkää tää maa. Ei oikein voi istua alas… Pipsa kohta puhahti. – Kiivetään ponien selkiin, niin ei ainakaan peppu kastu! Ehdotin virnistellen. – Okei. Pipsa vastasi, ja hymyili minulle. Nauraen yritimme hyppiä poniemme selkiin. Ne eivät onneksi siitä paljoa välittäneet, vaan jatkoivat vain rauhallista laiduntamistaan. – Kuka vika ponin selässä saa putsata molempien karsinan! Pipsa huudahti, ja otti vauhtia hyppyyn Bertin selkään. – Eikä toi oli varaslähtö! Huudahdin kikattaen, ja kampesin itseni Taigan kyytiin. Onneksi Pipsa kupsahti pehmeälle nurmikolle yrittäessään liian innokkaasti nousta Bertin kyytiin, joka väisti hoitajansa yrityksen astumalla muutaman askeleen sivulle. – Hähää, voitin! Tuuletin riemuissani, ja kikatin Pipsan hölmistyneelle ilmeelle, tämän yhä istuessa märällä ruohikolla. – No just. Tämä viimein puhahti ”muka myrtyneenä”, ja repesi sitten nauramaan.
Talliin palattuamme hoidimme ponimme molemmat huolella, putsasimme ruokakupit, jonka jälkeen seurasin sivusta Pipsan rehkiessä talikonvarressa. – Mä oon ihan varma että sä huijasit jotenkin.. Pipsa selitti lappaessaan lantakasoja kottikäryyn. – Suu tukkoon ja hommiin, orja! Hoputin Pipsaa nauraen. Tämä tuhahti hassusti, ja jatkoi sitten virnistellen hommaansa.
Myöhemmin harjailin vielä vähän Taigaa. Poni kiehnäsi tyytyväisenä kyljessäni kiinni, välillä haukotellen unisena. – Huomenna kuule mä pidän sulle kunnon koulutreenin, senkin möhömaha! Puhelin Taigalle, ja taputin sen hiukan pulleaa vatsaa. Taiga vain hörisi hiljaisen vastauksen, ja tuuppasi olkaani lempeästi. -wear&Taiga<3-
|
|
|
Post by wear on Apr 20, 2008 17:58:58 GMT 2
20.04.08 sunnuntai - koulutreeniä Taiga seisoskeli tarhan portin luona. Ponin harja hulmusi kovassa tuulessa, ja se haisteli pää korkealla tuulen tuomia hajuja. Seurasin hiukan kauempaa ponin touhuilua. – Taiga on kyllä söötti. Vierelleni ilmestynyt Carkki sanoi. – Onhan se. Todellinen pikku primadonna, vastasin vinosti hymyillen. Carkki katsahti minuun, hymyillen hänkin. – Mites sulla on mennyt Leevin kanssa? Kysäisin kävellessämme vieretysten kohti minitarhaa, jonka portilla Taiga seisoskeli. – Njääh. Ihan ok:sti. Sen hoitajat vaan häviää kaikki yksitellen… Carkki selitti hiukan närkästyneenä.
Jatkoimme matkaa vaitonaisina. Viitisen metriä ennen tarhan porttia Taiga viimein tunnisti minut. Poni hirnahti ilahtuneena, ja ryhtyi kävelemään hermostuneena edestakaisin portin edessä. – Hei vaan sullekkin neiti. Odotas nyt hetki niin mä otan sut sieltä.. Puhelin ponille, ja pujahdin aidanraosta sisäpuolelle. Napsautin riimunarun nopeasti paikoilleen, ja talutin sitten Taigan ulos tarhasta. Poni hiukan pyöri ympärilläni lähestyessämme tallia. Carkki käveli yhä vierelläni. – Mä kanssa kuulin että sä hoidat nyt sitä Cassuakin..? Carkki kysyi varovasti. – Joo, niin me vähän Annen kanssa sovittiin. Mistä sä näin nopeasti sait tietää? Carkki kohautti olkiaan. – Tallijuorut kiertää.. Tyttö vain sanoi, ja naurahti.
Tallissa otin Taigan suoraan käytävälle harjaukseen. Ponin muuten ruskea karva oli nyt melkein kokonaan harmaa kaiken mudan ja hiekan peittäessä sen näkyvistä. Huokaisten tartuin kumisukaan, ja ryhdyin pyörittelemään sitä Taigan karvapeitteellä. Kumisuan jälkeen tartuin juuriharjaan, jolla hinkkasin viimeiset likapaakut irti ponin karvasta. Sitten oli pölyharjan vuoro, ja lopuksi viimeistelin hoidon vielä vähän pehmeämmällä harjalla, jolla sain hiukan kiiltoa Taigan karvaan. Tähän kaikkeen minulla oli jo tuhrautunut melkein tunti, ja selvitettyäni ponin hännän ja harjan vielä huolella, tuli minulle jo vähän kiire jos halusin vielä ratsastaakin! Kipaisin hakemassa nopeasti Taigan varusteet varustehuoneesta, ja heitin ne ponille päälle. Talutin Taigan sitten pihalle, ja nousin selkään.
Kentällä annoin Taigan ensin kävellä muutaman minuutin, jonka jälkeen siirsin sen kevyellä pohkeella raviin. Taiga eteni aika laiskasti, ja sain kunnolla hoputtaa sitä reippaampaan tahtiin, ennen kuin edes pystyi ruveta sitä kokoamaan. Alkuverryttelyjen jälkeen aloin harjoitella avo- ja sulkutaivutuksia. Ensin tahmeasti liikkunut Taiga alkoi nyt vähän vertyä, ja suoritti avotaivutukset helposti. Vain sulkutaivutuksissa poni ei oikein kulkenut kunnolla, vaan yritti livistää sivuille.
Tunnin harjoittelun jälkeen hidastin hikisen Taigan käyntiin, ja jäähdyttelin sen kentällä. Laskeuduin sitten alas, taputin Taigaa kaulalle, ja suukotin nopeasti ponin otsaa. – Hieno tyttönen. Kehuin sitä, ja lähdin taluttamaan sitä talliin.
Tallissa riisuin Taigalta kamat, ja poni pääsi pesulle. Pesin sen hikisen selän ja jalat huolell, kuivasin sen, ja harjasin nopeasti. Vein sitten Taigalle sen iltaruoat, ja poni jäi tyytyväisenä karsinaansa. Hymyillen katselin hetken Taigaa, suljin sitten sen karsinan oven, ja pujahdin nopeasti ulos tallin ovesta. -wear&Taiga<33-
|
|
|
Post by wear on Apr 22, 2008 15:47:38 GMT 2
22.04.08 tiistai - ihan supernopea hoito
Väsyneenä astuin talliin, ja laahustin suoraan Taigan karsinalle. Ilahtunut poni tunki turpaansa karsinansa oven ylitse minua kohti, ja hörisi ystävällisesti. Otin Taigan pään käsiini, ja haukotellen silittelin sitä. – Tänään tulee sitten vähän nopeampi hoitokerta, anteeksi typykkä.. Puhelin ponille, ja kipaisin hakemaan sen hajapakin.
Otin Taigan sitten käytävälle puhdistettavaksi. Poni seisoi sekin vähän uneliaana aloillaan minun sukiessa sitä puhtaaksi. Kumisuka nosti ilmaan oikean pölypilven hieroessani sillä Taigan karvapeitettä. Poni huokaili tyytyväisenä, silmät melkein ummessa. Pölyharjalla huiskittuani suurimmat liat pois Taigasta, otin vielä juuriharjalla koko ponin huolella. Sitten enää kaviot, ja poni oli valmis. Juuri parahiksi ilmestyikin viereeni iloisesti hymyilevä pikkutyttö, joka ilmoitti saaneensa Taigan tunnille. Puimme yhdessä ponille varusteet päälle, jonka jälkeen autoin tytön kentällä selkään. Palasin sitten talliin, lakaisin tallin lattian, ja putsasin Taigan karsinasta suurimmat liat pois.
Ennen lähtöäni kipaisin vielä käymään aittatallissa. Cassu nuokkui siellä tyytyväisenä turpeella, ja se nousi nopeasti kuullessaan jonkun tulevan. Pujahdin orin karsinaan, ja silittelin sitä hetken. – Huomenna tulen hoitamaan sut. Nyt mun on ihan pakko mennä. Sanoin sille, suukotin sitä hellästi otsaan, ja suljin Cassun karsinan oven.
-wear-
|
|
|
Post by wear on Apr 23, 2008 18:29:40 GMT 2
23.04.08 keskiviikko
- Moi! Huikkasin iloisesti Mankin karsinassa touhuilevalle Fionalle. Tyttö nosti nopeasti katseensa ylös, ja hymyili. – Ai moi. Tämä sanoi, ja jatkoi sitten Mankin kavioiden putsaamista. Jatkoin matkaani Taigan karsinalle, jossa poni jo odottelikin minua karsinan oven ylitse roikkuen. Taiga hörähti minulle astellessani sen luo. Poni töytäisi tuttuun tapaansa turvallaan olkaani, ja puhalsi lämmintä ilmaa sieraimistaan. Painoin nopean suukon tamman nenälle, ja pörrötin sen paksua otsatukkaa. – Ethän sä edes näe mitään tän harja-pehkon takaa! Tuhahdin, ja siirsin hiukan jouhia sivuun ponin silmien edestä. Taiga kuitenkin ravisteli tyytymättömänä päätään, jolloin sen harja valui takaisin sen silmien eteen. Nauraen taputin nopeasti Taigaa kaulalle, ja suuntasin sitten kulkuni ylös rappusia oleskeluhuoneeseen.
- Terve wear! Kuului iloinen tervehdys muutamasta suusta heti huoneeseen astuttuani. Sohvilla löhöilivät jo Pipsa, Chao, Fiia, ja Oona, sekä tämän vieressä tyttö, joka hymyili minulle ystävällisesti. Huomasin heti pienen hymykuopan tytön poskella, sekä punaisena hehkuvat hiukset. Istuin muita vastapäätä sohvalle, ja kaivoin laukustani avaamattoman valkosuklaa paketin. – Mulle kan wear! Huudahti heti herkkupeppumme Chao, ja ryntäsi melkein syliini. Myös Fiia, ja Pipsa säntäsivät kärkkymään suklaata. – Joo joo, saatte te ihan justiinsa, antakaa mun edes hengittää! huusin nauraen, ja työnsin muita vähän kauemmas. Kun Chao, Fiia, Pipsa sekä Oona viimein mutustivat tyytyväisenä keksejään, tajusin tarjota myös tälle sohvan nurkassa istuvalle tytölle, joka otti tarjotun herkun vastaan iloisesti hymyillen. – Mä oon muuten Henna, ja sä olit varmaan wear? Tämä esittäytyi, ja istui sitten vähän ujona paikoillaan. – Joo, wearhan mä. Vastasin, ja hymyilin tytölle.
Juteltuani vielä hetken muiden kanssa palasin talliin. Henna liittyi seuraani, puhellen jo ihan tuttavallisesti. – Pellaako sä hoidit? Tämä kysyi. – En, kun Taigaa ja Cassua. Vastasin, ja kipaisin hakemaan harjapakin mukaani varustehuoneesta, ja suuntasimme sitten kulkumme talliin. Pysähdyimme ensin Taigan karsinalle. Henna silitteli ponin silkkistä turpaa. – Voi että tämä on suloinen! Henna huokaisi Taigan hieroessa silmäkulmaansa tytön olkapäähän. – Mä oon lellinyt sen vähän piloille, naurahdin, ja halasin ponia. – Haluaisitko sä auttaa mua tän harjaamisessa? Näyttää nimittäin aika likaiselta.. Kysyin, ja Henna nyökytteli päätään innostuneena. – Mikä ettei! Tyttö naurahti, ja tarttui kumisukaan.
Jaoimme ponin puoliksi. Henna hoito oikean puolen, ja minä vasemman. Taiga nautti silmät ummessa hieroessamme sitä molemmin puolin kumisualla. Se melkein nukahti siihen paikkaan. Nauroimme Hennan kanssa sen hassulle ilmeelle. Ponin alahuuli nimittäin roikkui melkein metrin alempana kuin yleensä, niin rentona Taiga siinä nuokkui. Kumisuan jälkeen tartuimme pölyharjoihin, ja huiskimme liat ponin karvalta menemään. Henna yskähteli vähän pölyn osuessa tämän nenään ja silmiin. – Yh kun sun ponisi pölyää.. Tämä sai sanottua yskähtelyn ja kakomistensa välissä. Nauraen taputin tyttöä selkään, ja jatkoi sitten Taigan harjausta.
Hoidettuamme Taigan oikein hienoksi, ihan vuohiskarvoista tammaneidin hännänpäähän asti, laitoimme sille vielä varusteet päälle seuraavaa tuntia varten. Juuri saatuamme viimeiset remmit suitsista kiinni, saapuikin Taigan ratsastaja paikalle. Tämä kiitti meitä avusta, ja lampsi sitten matkoihinsa Taigaa taluttaen. – Mitäs jos putsattais sen karsina? Ehdotin Hennalle. – Nooh, jos on pakko… Tämä huokaisi, ja virnisti sitten minulle.
Haettuani kottikärryn ja talikot ryhdyimme hommiin. Käänsimme koko Taigan karsinan turpeet ympäri, ja heitimme kaikki lantakasat ja märät purut kärryihin. Kiikutimme sitten täyden kärryllisen lantalaan, ja haimme uutta tilalle. Sen jälkeen lakaisimme vielä tallin lattian. – Mun pitää varmaan ruveta kohta lähtemään. Henna pahoitteli vetäessämme viimeisiä vetoja luudillamme. – Okei. Mut hei nähdään taas, eikö? Varmistin. henna nyökkäsi hymyillen, kiikutti luutansa takaisin paikoilleen, ja hävisi sitten ulos tallin ovesta.
Kun Taiga tuli viimein sisälle, riisuin siltä varusteet, ja vedin kostealla sienellä sen hikisen selän päältä. Harjasin sitten Taigan jalat, mahanalusen, ja pään huolellisesti, ja pyyhkäisin vielä kostealla sienellä tamman sieraimet ja silmät. Rapsuttelin vielä hetken. Taigaa. Poni painoi päänsä unisena syliini, ja hörisi hiukan. Painoin hellän suukon tammaneidin turvalle, ja halasin sitä hellästi. Se oli aivan uupunut kahden rankan tunnin jälkeen. Taigan silmät painuivat heti kiinni kun suljin karsinan oven. – heippa tyttö, kuiskasin vielä hiljaa, ennen kuin lähdin kävelemään kotiapäin.
-wear&Taiga<3-
|
|
|
Post by wear on Apr 25, 2008 8:13:31 GMT 2
25.04.08 perjantai - irtohypytystä
Astuin reippaasti sisälle aurinkoiseen talliin. Hyräillen suuntasin kulkuni suoraan Taigan karsinalle, ja kurkkasin sisälle. – Tyhjä, mutisin, nappasin riimunarun roikkumasta ovesta, ja lähdin sipsuttamaan kohti tarhoja.
Tunnistin Taigan pörröisen olemuksen muiden ponien seasta, ja kiirehdin tarhalle. – Taigaa!! Huusin. Poni nosti päänsä nyhtämästään ruohotuposta, ja lähti innoissaan ravaamaan portille. Se hörisi ilahtuneesti saapuessaan portille, ja tunki saman tien päänsä suoraan syliini. Ilon kyyneleet nousivat silmiini, ja sain räpytellä niitä ihan tosissani pois. Taiga töytäisi silkkisellä turvallaan poskeani hellästi, ja puhalsi lämmintä ilmaa hiuksiini. Hymyillen tartuin Taigan kaulaan, rutistin sitä tiukasti, ja suukotin ponia. – Mun pikku tyttö, lepersin Taigalle. Napsautin sitten riimunarun kiinni Taigan päitsiin, ja lähdin taluttamaan sitä kohti tallia.
Tallissa sidoin Taigan suoraan käytävälle. Kipaisin hakemassa harjapakin varustehuoneesta, ja aloin sitten sukimaan Taigaa kumisualla puhtaaksi. Poni olikin saanut tarhassa kierittyään ihanan hiekkakuorrutuksen, jota sain hinkata puolisen tuntia pois, ennen kuin olin tyytyväinen tulokseen. Kaivoin sitten harjapakista pölyharjan, ja harjasin sillä Taigan läpi. Sen jälkeen käsittelin Taigan vielä kerran kaulasta takajalkoihin pehmeällä harjalla, jolla sain vähän kiiltoa ponin karvaan. Loppusilaukseksi selvitin vielä ponin harjan ja hännän, sekä putsasin kaviot. Kun olin valmis, irrotin Taigan käytävältä, ja lähdin taluttamaan sitä ulos tallista. – Jos maneesissa ei ole ketään, mitäs sanoisit pienestä irtohypytys kokeilusta? Kysäisin Taigalta, joka käveli rauhallisena vierelläni kohti maneesia.
Kurkistin varovasti maneesin ovensuusta sisälle. Halli oli onneksi tyhjä, joten kävelin Taigan kanssa sisälle, ja suljin oven. Otin sitten Taigalta riimun pois, ja annoin sen hetken juosta. Taiga singahtikin innoissaan liikkeelle heti irti päästyään, ja laukkasi maneesissa hetken. Sitten se rauhoittui, tutki hetken maneesin keskelle jätettyjä puomeja, ja ravasi sitten luokse. Kaivoin taskustani Taigalle sokerin, ja taputin ponia kaulalle. – Tulehan, kehotin, ja lähdin kävelemään pitkin maneesin uraa. Taiga seurasi aivan perässäni, varovasti turvallaan koko ajan selkääni koskien. Käveltyäni muutamia kuvioita ja ympyröitä, lähdin juoksemaan kevyttä hölkkää. Taiga jäi ensin hölmistyneenä seisomaan paikalleen, mutta lähti sitten kiireesti seuraamaan minua. Pian se jo ravasikin taas turpa kiinni selässäni.
Hetken tätä kummallista harjoitusta tehtyäni pysähdyin, ja annoin Taigalle taas muutaman herkun. Ryhdyin sitten rakentamaan muutamaa, noin 50 senttistä ristikkoestettä. Taiga seurasi toimiani uteliaana, yrittäen aina välillä tulla auttamaan. – Kuules, sä vaan sotket nyt, menehän siitä. kehotin ponia sen tunkiessa jo kymmenettä kertaa minun tielleni yrittäessäni saada puomeja kannattimilleen.
Kun esteet olivat valmiit, ohjasin Taigan niille. Hiukan hölmistyneenä poni hyppäsi molemmat esteet, mutta kolauttaen viimeiseen esteeseen takajalkansa. Esteen jälkeen laukkasi Taiga hirmuista vauhtia muutaman kierroksen ympäri maneesia, rauhoittui sitten, ja käveli luokseni. Annoin taas sille namin, ja kokeilin uudestaan. Ohjasin Taigan esteille, ja tällä kertaa poni hyppäsi hienosti. Hyppyytin sitä vielä muutaman kerran esteiden yli, jonka jälkeen korjasin ne pois, ja jäähdyttelin Taigaa hetken, kävellen itse ympäri maneesia, ja Taigan seuraten taas perässäni, turpa kiinni selässäni.
Talutin sitten Taigan talliin, riisuin siltä riimun pois päästä, ja harjasin ponin vielä kertaalleen läpi. Rapsuttelin sitä sitten hetken, letitin ponin harjan, ja silittelin sen pehmoista kaulaa. Hain sitten ponille puhdasta vettä ämpärillisen, heitin sylillisen heiniä sen eteen, ja halasin ponia vielä kerran. Suljin sitten karsinan oven, ja lähdin tallustamaan kotia päin.
-wear&Taiga<3-
|
|
|
Post by wear on Apr 27, 2008 15:48:29 GMT 2
27.04.08 sunnuntai - metsälenkki
Kesäisen lämmin, aurinkoinen ilma yllätti minut iloisesti astuessani kotiovesta ulos pihalle. Ryhdyin saman tien riisumaan ylimääräisiä vaatteitani, joita vahingossa olin päälleni pukenut. Kaulaliina, sormikkaat, ja huppari saivat lähteä, ja lopulta minulla oli päälläni enää ohut pitkähihainen sekä verkkarit, ja yhä olin hiukan kuumissani. Koirani, labradorinnoutaja Nella, loikki iloisesti vierelläni. Minulla oli tänään sen aamulenkki vuoro, joten olin päättänyt ottaa sen mukaani tallille. Toivoin kovasti että se osaisi tällä kertaa käyttäytyä.
Olin tänään siis päättänyt reippailla, ja taittaa matkan tallille kävellen. Nella sai juosta hiljaisien hiekkateiden varsilla vapaana, mutta isompien teiden lähestyessä nappasin sen aina kiinni. Melkein puolentunnin reippaan kävelyn jälkeen saavuimme Nellan kanssa Seppeleeseen. Napsautin narun taas kiinni koirani kaulapantaan, ja pyysin sen vierelleni. Nella totteli hienosti, ja kävelytin sen suoraan sisälle talliin. – Huomenia wear! Huikkasi karsinoita putsaava Elli heti ovesta sisään astuttuani. – Voi miten sulonen koira! Elli hihkaisi huomattuaan Nellan, ja kiiruhti rapsuttamaan sitä. Autuaana Nella kellistyi suoraan maahan rapsutusvalmiina.
Kohta jatkoin Nellan kanssa matkaani. Kiipesimme ylös oleskeluhuoneeseen, jossa päästin Nellan irti. Hain tallinpuolelta sille ämpärillisen puhdasta vettä, ja jätin sen sitten sinne odottelemaan. Itse palasin talliin, hain varustehuoneesta Taigan harjapakin, ja kiirehdin ponin karsinalle. Taiga hörähti pirteästi kun tunnisti minut. Hymyillen pujahdin sisälle karsinaan. – Huomenta Taiga. Mitäs sulle tänään kuuluu? Mä toin mun koiran, Nellan tallille. Muistatkohan sä sitä? Viimeksi kun se oli täällä, se oli ihan pikkuinen pentu. Nyt se on kasvanut aika paljonkin.. Puhelin Taigalle silitellessäni ponin pehmoista päätä. Taiga töykki kärsimättömänä taskuani. Se halusi jo saada taskustani haistamansa herkun. Naureskellen kaivoin herkun taskustani, ja Taiga ahmaisi sen nopeasti suihinsa.
Harjattuani Taigan oikein puhtaaksi, selvitettyäni ponin hännän heinänkorsista ja muista roskista, sekä kiillotettuani jopa ponin kaviotkin puhtaiksi, jätin sen hetkeksi omiin oloihinsa. Kipaisin takaisin oleskeluhuoneeseen, ja otin Nellan sieltä mukaani. Palatessani tallin puolelle, huomasin Pipsan harjailemassa Pampulaa. – Mä oisin lähdössä metsään taluttelulenkille. Lähdetkö kaveriksi? Ehdotin tytölle ensin moikattuani tätä. – Joo, mikä ettei. Odotatko hetken että mä saan Pampulan harjattua loppuun? Pipsa vielä kysäisi.
Kohta talutimme molemmat hoitoponimme pihalle. Minulla oli toisessa kädessäni iloisesti ympäriinsä hyörivä koira, ja toisessa onneksi rauhallisena seisoskeleva Taiga. – Mennäänkö tonne metsään, niin Nella sais juosta vähän vapaana? Kysyin, ja Pipsa suostui heti. Uteliaana, ja samalla hiukan kummastuneena Pipsan vierellä käveli pikkuinen Pampula, joka tuijotti tiiviisti ruskeaa koiraa. Nauroimme Pampulan pelästyneelle ilmeelle, kun koira hypähti hiukan arvaamatta ilmaan napatakseen päänsä ympärillä pörräävän ötökän.
Jatkoimme sitten matkaa rauhallisessa tahdissa peräkkäin, metsäpolkua seuraten. Aurinko lämmitti ihanasti, linnut lauloivat, ja kevyt tuulenvire heilutteli oksia. Metsässä olin päästänyt Nellan vapaaksi. Se säntäili innostuneena ympäriinsä, pysyen silti turvallisen etäisyyden päässä poneista. Taigakin nautti lämpimästä auringosta, ja kesän tuoksuista. Poni käveli rennosti vierelläni, huiskien välillä hännällään hyönteisiä pois.
Palasimme tunnin jälkeen tallille. Nella oli nyt aivan väsynyt, ja raahautui vähän matkan päässä perässämme kohti tallia. Taiga ja Pampula kävelivät nekin laiskasti eteenpäin. Pihaan päästyämme Pipsa lähti viemään Pampulaa sisälle talliin, ja minä talutin Taigan suoraan tarhaan. Ponitarhan portilla sujautin riimun pois ponin päästä, ja päästin sen vapaaksi. Taiga lähti iloisesti pukitellen tarhan toiseen päähän, jossa se kääntyi, laukkasi vielä muutaman kerran tarhan päästä päähän, ja rauhoittui sitten nyhtämään tuoretta ruohoa maasta. Hymyillen huikkasin ponille heipat, ja lähdin koira vierelläni kävellen köpsöttelemään kotia päin.
-wear&Taiga<3-
|
|
|
Post by wear on Apr 30, 2008 16:19:55 GMT 2
en mä nyt jaksanut enää odotella tän tarinan kanssa, vaan lähetän tän nyt. x)
30.04.08 keskiviikko – laukkakilpailu pellolla
Viimeinkin vappuloma, eikä koulua kokonaiseen neljään päivään! Hymyssä suin kiirehdin Seppeleeseen johtavaa hiekkatietä eteenpäin. Aurinko porotti korkealla taivaalla, ja vaikka pidinkin päälläni vain ohutta t-paitaa ja kapreja, oli minulla silti kuuma.
Taiga temmelsi tarhassa Pellan kanssa kävellessäni portille. Kutsuin tammoja viheltäen, ja pian sainkin kaksi uteliasta ponia portille. Kaivoin molemmille sokerit taskustani, ja silittelin niitä hetken. Tartuin sitten Taigan riimuun, ja napsautin riimunarun paikoilleen. Poni pujahti nopeasti ulos tarhan portista, ja suljin sen ponin perässä Surkeana valittava Pella jäi roikkumaan portin pieleen. Taigaakaan ei oikein kiinnostanut talliin sisälle meno, vaan poni olisi halunnut jäädä Pellan kanssa tarhaan leikkimään. Sain raahata vastaan haraavaa ponia koko matkan talliin, ja siellä suljin ponin hetkeksi karsinaansa. Taiga jäi sinne mököttämään, ja tuijotti kulmiensa alta minut tuikeana. Virnistellen hain varustehuoneesta Taigan harjat, ja palasin sitten ne mukanani ponin karsinalle. Pujahdin nyt harjapakki mukanani sisälle, laskin harjat kevyesti turpeelle, ja kävelin rauhallisesti Taigan luo. Poni mökötti yhä karsinansa nurkassa, ja laiskasti vain käänsi korviaan minuun päin puhuessani sille. – Sori tyttö mut mun oli nyt pakko ottaa sut sieltä tarhasta pois. Muuten mä en kerkeäisi hoitaa sua tänään laisinkaan. Kerroin sille, taputin ponia kaulalle, ja palasin harjapakille hakeakseni kumisuan. Hoidin Taigan tänään aika ripeästi. Vaikka poni olikin aika pölyinen, en kauaa jaksanut sitä kumisualla hinkata, vaan hain suosiolla kostean pyyhkeen, jolla pyyhin kevyesti ponin karvaa. Hetken annettuani karvan kuivahtaa harjasin ponin vielä pölyharjalla, otin kaviot, ja pyyhkäisin tamman pään puhtaaksi. Hoidon aikana oli Taigakin unohtanut huonotuulisuutensa, ja uteliaana se kaiveli herkkuja jo taskustani. Pörrötin ponin paksua etutukkaa, ja nopeasti suukon tamman otsassa komeilevaa valkoista tähteä. Taiga tuhahti hassusti, ja upotti sitten turpansa kainalooni. Hymyillen silittelin toisella kädellä ponin pehmoista poskea, ja toisella oijoin sen paksua otsatukkaa vähän siistimmäksi.
Hakiessani Taigan varusteina näin Dreamerin. Tyttö rapsutteli ja lepersi Bladelle aivan omissa maailmoissaan seilaillen, ja säpsähti moikatessani. – Huh, mä en ollenkaan huomannut sua! Tyttö huoahti, ja jatkoi sitten Bladen rapsuttelua. – Lähdetkös mukaan maastoon? On noin hieno ilmakin, ja mä ajattelin vähän kokeilla hypätä jotain puunrunkoja ja ojia sun muita ja laukkailla ehkä vähän pellollakin.. Selitin Dreamerille, joka innostuneena käännähti minuun päin. – Joo, hyvä idea. Odotatko jos mä nopeasti harjaan Bladen puhtaaksi? Dreamer kysyi, ja minä nyökkäsin. – Hyvä. Mä käyn vielä vaihtamassa omat ratsastusvaatteet. Sovitaanko 15 minuutin päästä selässä? Tyttö vielä varmisti, kiiruhtaessaan jo rappusia ylös oleskelutilaan. – Selvä! Huikkasin vielä Dreamerin perään, ja aloin hitaasti varustaa Taigaa.
15 minuutin päästä istuimme molemmat ratsujemme selissä. Mukaan olivat myös tarttuneet Lilly Bert-pojan kyydissä, ja Anne Ristonsa selässä keikkuen. Pian pääsimme matkaan. Blade käveli ensimmäisenä tavanomaista reipasta tahtiaan Risto aivan kannoillaan, Bert löntysteli suomenhevos ruunan takana, ja Taiga piti perää. Taitoimme matkaa ensin noin kymmenen minuuttia rauhallisessa käynnissä, ja siirryimme sitten raviin. Blade alkoi jo hiukan kuumua, ja pääsi kolmelta perää pitävältä hepalta heti karkuun. Saimme Lillyn kanssa hoputtaa ponejamme toden teolla saadaksemme niihin edes vähän vauhtia, ennen kuin Blade ehtisi hävitä näkyvistä. Risto liikkui muutenkin jo niin reippaasti, ettei Annen sitä enää tarvinnut hoputtaa nopeampaan vauhtiin. Ravasimme nyt reipasta tahtia vanhaa, hiukan kuoppaista peltotietä pitkin. Blade alkoi hiukan rauhoittua ja hidastaa vauhtiaan, niin että ponitkin pysyivät jo sen tahdissa. Pärskien, ja päitään vähän venytellen hepat alkoivat rentoutua vähitellen. Siirsimme ne käyntiin seuraavassa mutkassa, ja ylitimme autotien siististi peräkkäin.
Kiipesimme sitten ojanpenkkaa pitkin kesantopellolle. Hevoset saivat hetken kävellä pitkin ohjin, jonka jälkeen keräsimme kaikki ohjat käteen laukkaa varten. – Mites olisi kevyt laukkakisa pellon vastakkaiseen reunaan? Ehdotti Dreamer virnistellen. – Joo! Hihkaisimme heti Lillyn kanssa, ja aloimme jo valmistautua lähtöön. – Okei, mut sit ette kiidä mitään hullua vauhtia! Anne varoitteli, mutta kukaan ei enää kuunnellut. – Valmiina, paikoillenne, hep! Toitotti Lilly, jonka jälkeen kaikki hoputtivat ratsunsa matkaan. Blade otti heti johdon Riston laukatessa aivan mustan hevosen kannoilla. Bert sinnitteli kahden hevosen perässä, ja Taiga kiisi muutaman metrin muiden jäljessä. Nousin heti ponin nostettua laukan kevyeen istuntaan, annoin ohjien liukua vähän käsissäni pidemmiksi, ja nappasin pienen tukon Taigan harjaa käsiini. Tuuli tuntui kovalta kasvoilla, ja sai veden kihoamaan silmiin. Nauraen hoputin Taigaa yhä reippaampaan menoon, ja pieni tamma pidensi yhä askeltaan saavuttaen vähä vähältä edessä kiitäviä hevosia.
Metsänreuna lähestyi liian nopeasti. Hidastin Taigaa vastahakoisesti, ja poni hiljensi kuuliaisesti käyntiin. Dreamer istui nauraen yhä steppailevan Bladen selässä, joka oli kirinyt selvään voittoon leikkimielisessä kisassamme. Risto oli kiitänyt toiseksi, Taiga kolmanneksi, ja Bert oli jäänyt viimeiseksi ryhdyttyään pukittelemaan juuri viimeisillä metreillä. Iloisesti rupatellen lähdimme kävelemään metsässä kiemurtelevaa polkua seuraten kohti tallia. Poni olivat nyt jo vähän vähästäneitä. Taiga ja Bert laahustivat vierekkäin etananvauhtia pitkin hiljaista polkua, ja Risto ja Blade köpsöttelivät vähän edempänä. Keinuin Taigan pehmeän käynnin mukana, ja kuuntelin hiljaisena muiden rupattelua. Suljin hetkeksi silmäni, ja nautin vain Taigan keinuvasta käynnistä, puiden huminasta, ja lintujen laulusta. Kesän lämmin aurinko paistoi taivaalta lämmittäen ihanasti, ja kevyt tuulenvire heilutteli hiuksiani. Nojasin sitten eteenpäin satulassa, ja taputin Taigan lämmintä kaulaa.
Taitoimme siis loppumatkan rauhallisessa käynnissä, jutellen mukavia, ja naureskellen. Muut olivat tänään varsin hilpeällä tuulella, ja kertoilivat illan suunnitelmiaan. Anne oli menossa kaupunkiin syömään Ellin, ja muutan muun kaverinsa kanssa, Lilly kertoi myös viettävänsä vappuaaton illan kavereidensa seurassa, ja Dreamer selitti "nauttivansa" vappulounasta vanhempiensa seurassa. Minulla taas ei ollut hajuakaan mitä tekisin tänään. Tallipihassa kiitin toisia mukavasta lenkkiseurasta, ja talutin Taigan talliin. Riisuin tammalta käytävällä varusteet, antaen sen seistä siinä paikoillaan, ja kun viimeisetkin soljet suitsista oli aukaistu, annoin ponin itse kävellä vapaana karsinaansa. Siellä harjasin Taigan, ja tarkistin sen jalat huolellisesti. Pyyhkäisin sen jälkeen Taigan varusteet, ja kävin sekoittelemassa tamman ruoat valmiiksi odottamaan iltapäiväruokintaa varten. Ennen lähtöäni kävin vielä sanomassa Taigalle heipat. Poni tuuppasi hellästi turvallaan käsiäni, ja hörähti vähän. Hymyillen suljin Taigan karsinan oven, ja huikkasin heipat vielä tallissa hääräilevälle Annelle. Lähdin sen jälkeen kävelemään kotiapäin.
-wear&Taiga-
|
|
|
Post by wear on May 2, 2008 20:10:57 GMT 2
2.05.08 perjantai - hikoilua
Väsyneenä työnsin viimeisen kottikärryllisen lantalaan, ja kippasin sen sisällön sinne. Sen siitä saa kun lupautuu puhdistamaan puolet tallin karsinoista, tarhaamaan hevoset, ja jakamaan niille päiväruoat. Syvään huokaisten tartuin taas kottarin kahvoihin, ja työnsin sen takaisin talliin. Tuuppasin kottikärryt sitten takaisin omalle paikalleen seinää vasten nojailemaan, ja kuumissani laahustin oleskeluhuoneeseen.
Huomasin onnekseni etten ollut ainoa joka kärsi huoneessa vallitsevasta kuumasta ja vähän tunkkaisesta ilmasta. Vaikka ikkunat oli avattu sepposen selälleen, ei ilma vieläkään vaihtunut. – Wear! Säkin tulit sitten hikoilemaan tänne meidän kanssa! Huokaisi itseään vanhalla hevoslehdellä löyhyttelevä Oona. – Joo, me ollaan kuin paistinpannulla täällä! Yhtä kuuma kun saharassa.. Puhisi Oonan vieressä sohvalla rötköttävä Pipsa. Juuri istahdettuani sohvalle, vaappui Anne huoneeseen. – Noniin, sitten reippaat tallitytöt nousee sieltä sohvilta ylös ja tulee taluttamaan justiinsa kohta alkavalle alkeskurssille. Ihan teidän iloksenne harjoitellaan kevyttä ravia. Anne sanoi virnistellen. Saatoin nähdä tämän ilkikurisen ilmeen tummien aurinkolasien, ja päätä suojaavan olkihatun alta. Anne oli pukenut ylleen keltaisen, raikkaat t-paidan, ja shortsit. Katselin kateellisena naisen vaatetusta, kun itse istuin siinä kuumissani paksuissa verkkareissa ja tuulitakissa. Enhän minä ollut voinut aamulla tietää että päivästä tulisi järkyttävän hiostava, kun ilma oli silloin ollut vielä tuulinen ja viileä.. Anne hoputti marisevat hoitajat alas tallin puolelle, ja kertoi siellä minkä hevosen kukin ottaisi vastuulleen. – Oonalle Pikku kun Jamboa ei nyt tälle tunnille oteta, Pipsa voi ottaa Pampulan hoiviinsa, Pellan ratsastajaa auttaa vaikka Fiona sieltä ja Wearille jää Taiga.. Anne huikkasi iloisesti, ja pyyhälsi sitten toimistoon. Jäimme kaikki toljottamaan tämän perään. – Kauheeta lapsityövoiman hyväksikäyttöä! Mä taidan soittaa lastensuojeluviranomaisille ja paljastaa Annen katalat juonet.. Uhosi Oona, ja kaikki remahtivat nauruun. Sen jälkeen tartuimme työhön, ja ryhdyimme laittamaan poneja kuntoon tuntia varten.
Kohta autoimme jo ratsastajia kentällä ponien selkiin. Ratsastajia autettiin sen kertaisten ratsujensa kyytiin, jalustimia mittailtiin sopiviksi, satulavöitä kiristeltiin, ja lopulta olivat kaikki valmiita. Anne komensi sitten kaikki uralle, ja aloitti tunnin pyytämällä ratsastajia keräämään ohjat käsiinsä. Taluttajilla oli kaikilla riimunarut, jotka vielä roikkuivat löysinä ponien kuolainrenkaista. Avuttomat ja vielä osaamattomat ratsastajat istuivat ponien selissä mitä eriskummallisimmissa asennoissa. Toisella kantapäät sojottivat ylöspäin, toisella oli ohjat kierretty kaksin kerroin käsien ympäri, ja joku piteli ohjista aivan liian tiukalla otteella, roikkuen melkein ponin kuolainrenkaissa kiinni. Anne kuitenkin ihailtavan pitkäjänteisesti korjasi jokaisen virheet, ja kun pienet ja innokkaat ratsastajat viimein saatiin jotenkuten hyvin istumaan, siirryttiin raviin. Syrjäkarein hoitajat vilkuilivat Annea, kun ravattiin noin kymmenettä kierosta ympäri pölyistä kenttää. Anne ei tuntunut huomaavan lainkaan, vaan hymyssä suin jatkoi opetusta. – On hyvä oppia kunnolla alusta asti kevytravi ja harjoitusravi, ja ainoa keino oppia, on harjoitella, harjoitella ja vielä kerran harjoitella! Anne paasasi, ja hoputti jotakuta ratsastajista lisäämään heppansa vauhtia.
Kun puolet tunnista oli kulunut, ei enää kukaan hoitajista jaksanut juosta. Hiki virtsasi jokaisen kasvoilla ja selässä, naamat punoittivat ponnistuksesta, ja huohotus kuului kovana. – Taluttajat voivat sitten jäädä pois ponien viereltä, kun tämä näyttää näin hyvin sujuvan! Menkääs hoitajat sinne kulmiin merkeiksi, niin oppilaat ei pysty oikomaan. Neuvoi kentän keskellä, esteen päällä istuskeleva Anne. Taluttajat jäivät jokainen heti vapautuksen kuultuaan kulmaan seisomaan, ja vetivät siellä syviä henkäyksiä. Kentän pöly sai muutaman yskimään kovin, ja jokaisen kurkkua kuivasi. – Anne on oikea orjapiiskuri. Sihahti vieressäni seisova Pipsa. Tyttö kuivasi hikistä otsaansa käteensä. – Totta. Vastasin, ja katselin hiukan virnistelevää Anne.
Tunnin loputtua autoimme ratsastajia riisumaan ratsuiltaan varusteet, ja kun pienet alkeiskurssilaiset olivat kaikki lähteneet ilmesty Anne taas talliin. – Kiitos tytöt te olitte mahtavia! Jaksoitte mukisematta juosta vaikka kuinka pitkään! Siitä hyvästä mä ajattelin tarjota teille jätskiä ja kylmää mehua. Mitäs sanoisitte? Anne ehdotti virnistäen iloisesti. Kuului vain iloisia riemunkiljahduksia. – Se me kyllä ollaan tosiaan ansaittu. Sanoi Oona, ja kaikki myötäilivät tätä nauraen.
Muutaman minuutin päästä istuimme Annen talon takapihalla, pyöreän terassipöydän ääressä jäätelöä syöden ja mehua litkien. Kaikki lappasivat tyytyväisinä herkkua suuhunsa, eikä hetkeen kukaan puhunut mitään. – Me jo luultiin Anne että susta on tullut ihan sydämetön kun sillä lailla meitä kiusasit.. Joku sanoi, ja Anne naurahti. – Ei toki, en sentään. Sitä paitsi mihin mä joutuisinkaan ilman teitä? Anne sanoi, ja katseli hymyillen meitä kaikkia. – Sitä mäkin joskus mietin, vastasin, ja muut purskahtivat taas iloiseen nauruun.
Myöhemmin harjailin hiljaisella pihamaalla Taigaa, jonka olin sitonut kiinni harjauspuomiin. Poni uinui siinä tyytyväisenä, ja kääntyi vain välillä vilkaisemaan minua. Annoin kumisuan pyöriä ponin karvalla pitkän aikaa, ennen kuin tartuin pölyharjaan. Ponista tosiaan lähti aivan järkyttävä määrä karvaa ja pölyä. Aivan kuin kukaan ei olisi harjannut sitä moneen kuukauteen kunnolla! Ihmetellen jatkoin harjausta rivakasti, vaihtaen välissä pölyharjan juuriharjaan. Kun viimein ponin karva kiilsi puhtaana, tartuin kaviokoukkuun, ja puhdistin ponin jalat huolella. Selvitin sitten piikkisuan avulla Taigan hännän ja harjan, ja harjasin ponin pään. – Oletkos sitten puhdas, oletko? Puhelin ponille ja rapsutin sitä hajamielisesti korvan takaa. Taiga käänsi päätään nautinnosta kapsutellessani sen korvantaustaa. Painoin sitten hellän suukon Taigan turvalle, ja halasin ponia vielä. – Noniin, nyt on kuule aika viedä sut talliin, sanoin, ja irrotin Taigan puomista. Poni seurasi minua säyseästi sisälle, jossa talutin sen karsinaansa, heitin vähän heiniä eteen, ja suljin oven. – Huomiseen! Huikkasin sitten Taigalle, vein harjat paikalleen, ja lähdin kävelemään kotia päin kesäisen päivän vaihtuessa iltaan.
- wear&Taiga -
|
|
|
Post by wear on May 3, 2008 12:09:21 GMT 2
|
|