Post by wear on Jul 17, 2008 10:26:51 GMT 2
16.07.08 - iik, erikoisesteitä!
Sora rahisi jalkojeni alla. Juoksin, vaikka kylkeen pisti. Vasta Seppeleen tallipihan ilmestyessä näkyviin mutkan taka, hidastin vauhtini kävelyksi. Tänään en halunnut olla myöhässä. Anne oli nimittäin luvannut pitää joillekkin halukkailla estetunnin. Ponit piti kuulemma saada liikkeelle, ennen kuin ne pulskistuisivat niin, etteivät enää mahtuisi tallin ovesta sisälle.
Niimpä minä olin tänä aamuna noussut jo aikaisin, kerännyt ratsastuskamani mukaan, ja nyt kiirehdin tallille.
Muut tuntilaiset, Fiia, Dreamer, Chao ja uusi hoitaja, Nana, olivat jo ratsujensa kimpuissa. Tallikäytävä oli täynnä harjapakkeja, suojia ja suitsia, ja tallissa kaikui iloinen rupattelu. – Huomenta, huikkasin kaikille yhteisesti, ja kipusin sitten rappuset ylös oleskeluhuoneeseen. Siellä vaihdoin ratsastusvarusteet päälleni, nappasin kypäräni mukaani, ja piipersin raput alas takaisin talliin.
- Wear, arvaa kenellä mä menen! Fiia papatti kävellessäni käytävää pitkin kohti toimistoa. – Mä menen Jambolla! Voiksä uskoa? Enhän mä saa sitä hevosta mitenkään liikkeelle! Viimeksi mä menin sillä joskus vuonna nakki ja peruna, ja en mä halua sillä nyt mennä! Tyttö valitti, ja yhä tuhahdellen Fiia liukui ohitseni kohti varuste huonetta oranssit hiukset poninhännällä keikkuen. Hymyilin huvittuneena tytön perään, ja jatkoin sitten matkaani toimistoon.
Anne istui jo toimistossa pöytänsä äärellä papereita selaillen, ja kahvia toisella kädellä hörppien. – Huomenta wear, tämä sanoi katsettaan papereista nostamatta. Häkellyin vähän, ja kävelin hitaasti pöydän ääreen. – Tota, kenellä mä menen tällä tunnilla? Kysyin varovasti. Vasta nyt Anne katsahti minuun, ja hymyili. – Mä ajattelin että sä ehkä haluaisit nyt pitkästä aikaa mennä Taigalla esteitä. Eli siis Taigalla sä tällä kertaa menet. Jos sä olisit halunnut jonkun muun, niin kyllä sitä vielä voi vaihtaa. Palmikko ja Pampula ovat ainakin vielä vapaina.. Anne puheli, ja keskittyi taas papereihinsa. – Taiga kelpaa oikein hyvin, sanoin iloisesti, ja pyyhälsin ulos toimistosta.
-Kenellä sä menet? Humun karsinasta ulos ilmestynyt Chao kysyi. – Taigalla. Vastasin, ja hymyilin Chaolle oikein leveästi. – Just. Tosi reilua. Olisin mäkin halunnut Epulla mennä… Chao marisi, ja peruutti takaisin suomenhevosen karsinaan. Minä jatkoin leijaillen matkaani ulos tallista, suoraan ponitarhalle, jonka portilla Taiga ja Pella jo seisoskelivatkin.
Kun olin hakenut Taigan sisälle, kipaisin varustehuoneesta hakemassa ponin harjapakin, satulan, suitset, ja suojat valmiiksi oven eteen odottamaan. Ensiksi kuitenkin astuin Taigan karsinaan sisälle harjapakin kanssa, laskin sen alas turpeelle, ja kaivoin sieltä kumisuan käteeni. Taiga oli näköjään oikein nautiskellut elämästä mutakasassa pyöriskellen. Syvään huokaisten aloitin urakkani, ja lopetin sen vasta, kun Taiga oli oikeasti puhdas. Poni ei enää pölynnyt, vaikka vedin sormenpäilläni vastakarvaan, vaan tamman karvapeite kiilsi puhtauttaan. Tyytyväisenä ihailin työni tulosta, ja pyyhin hikeä otsaltani. – Sitten vielä harjataan sut kertaalleen läpi, ja hoidetaan sun jalat siisteiksi, sanoin uteliaana minua katselevalle Taigalle. Astelin nopeasti ponin pään luokse, ja pörrötin hellästi Taigan paksua otsatukkaa.
- Noniin, jos kaikki on valmiita niin lähdetään sitten kentälle päin! Chao huikkasi, ja läti taluttamaan Humua perässään kohti ulko-ovea. Humun perään asteli Bladea taluttava Dreamer, ja heidän takanaan tulla jylisti innostunut Jambo, jonka suitsissa pikkuruinen Fiia roikkui. Kun Fiia oli viimein saanut hidastettua Jambon ravista käyntiin, minä lähdin taluttamaan Taigaa Jambon perään. Meidän taaksemme asteli vielä Eppua taluttava Nana. Vilkaisin tallipihalle päästyämme taakseni, ja näin Nanan jännittävän. Tyttö puri huultaan mietteliäänä, ja vilkaisi sitten vieressään tallustelevaa isoa, kermanväristä hevosta. – Oleksä ennen mennyt Epulla? Kysyin tytöltä, kun käänsimme ratsumme vierekkäin kaartoon. – En. Mä en ole ollenkaan varma mitä tästä oikeen tulee, tai tuleeko tästä ylipäätään mitään. Eppu on niin järkyttävän iso… Nana sanoi, ja kiristi satulavyötä. – Eppu on hirmu kiva. Se hyppää nätisti, eikä innostu mitenkään hirveän paljoa esteitä. Se on tasanen. Sen takia Anne sen sulle jakoikin. Että älä huolehdi, rohkaisin Nanaa, ja tyttö loi minuun ystävällisen hymyn. Hymyilin iloisesti takaisin, ja käännyin sitten Taigan puoleen. Poni kääntyili paikallaan hermostuneena. Sen korvat kääntyilivät ympäriinsä, ja poni steppasi. Nykäisin vaativasti ohjista, ja komensin ponia seisomaan aloillaan. Taiga ei korvaansa komennolleni lotkauttanut, joten napsautin raipalla tammaa ryntäille. Samassa Taiga luimisti korvansa, ja hypähti taaksepäin. – Mitä Taiga oikein tekee? Bladen selkään jo kerennyt Dreamer kysyi. – Pelleillee. Vastasin.
Viimein, kun olin päässyt Taigan selkään, saanut jalustimet sovitettua sopiviksi, ja satulavyön kiristettyä, ohjasin Taigan uralle. Poni untui yhä vähän hermostuneelta ja innostuneelta. Se tuijotti epäillen risuestettä, joka seisoi kentän keskellä muutaman muun esteen kanssa. Napautin käskevästi Taigaa pohkeilla, jolloin Taiga lähti kävelemään reippaammin eteenpäin. Samassa Anne ilmestyi kentän laidalle. – Noniin tytöt, laittakaas sitten niihin heppoihin väähn vauhtia. Tänään hypätään vähän erikoisesteitä. Risulaatikkoa, aaltoa, sekä ehkä, jos hyvin menee niin pientä viuhkaa ja kokeillaan myös pikku trippeliä. Mutta ihan ensiksi aloitetaan oikein napakalla alku-veryttelyllä. Taigalla wear reipasta käyntiä! Eppu myös liikkeelle Nana! Ihan sama pätee Humuunkin. Dreamer älä anna Bladen luiskahtaa sun ala pois. Pidä se kassa. Jambon takajalta myös liikkelle, Fiia. Napauta sitä kerran napakasti raipalla! Anne neuvoi tiukasti. Tänään opettajamme oli todella pikkutarkalla tuulella. Jokainen sai kokea Annen naputusta pikkuasioista vuorotellen. – Tänne on tultu tekemään hommia tytöt, yrittäkää edes! Anne komensi.
Jo veryttelyn jälkeen mina olin aivan puhki. Enkä todellakaan ollut ainoa. Myös Chao, Fiia ja Dreame vaikuttivat lopen uupuneilta. Vain Nana jaksoi istua Epun satulassa välikäynninkin aika ryhdikkäänä ja reippaana. Me muut nökötimme satulassa kuka mitenkin vinossa ja väsyneenä. – Anne tekee tän tahallaan! Mä läkähdyn! Takaani Jambolla kävelevä Fiia parkaisi. Tytön otsalla helmeili jo hikipisarat, ja tämän posket punoittivat ponnistuksesta. Samassa Anne komensi meidät keräämään ohjat käteen ja siirtymään raviin. Nyt aloitettaisiin esteharjoitukset! – Ensin tulette ravissa tän pienen jumppasarjan, sen jälkeen jatkatte laukkaa, ja teette päädyssä laukkavoltin. Jos te tulette väärässä laukassa alas viimeiseltä, niin teidän täytyy vaihtaa se ennen kun käännytte tuolta C:stä oikealle! Anne huusi ohjeita, ja kävi nostamassa pienejn jumppasarjan esteet 60 senttimetriin. Minä sain Taigalla aloittaa. Lähestyimme vähän huonosti, ja Taiga joutui ottamaan yhden pikku askeleen. Sen jälkeen loppuosa jumpasta meni hyvin, ja tulimme viimeiseltä oikeassa laukassa alas. Teimme sitten päätyvoltin, ja ohjasom Taigan sitten takaisin toiseen päähän odottamaan taas vuoroamme.
Tulimme jumppasarjan vielä muutamaan kertaan. Ensin toisen kerran 60 senttisenä, sitten kahdesti niin, että Anne korotti esteet 70 senttimetriin. Jumpan jälkeen hypppäsimme pientä rataa. Ensin tulimme n. 70 senttimetriä korkean risuesteen, jolta jatkoimme kaarevalla uralla myös 70 senttiselle aallolle. Niiden jälkeen tuli vielä pikkuinen, 80 senttinen trippeli. – Tullaan ensin näillä korkeuksilla, ja katsotaan sitten kenelle korotetaan, Anne huikkasi, ja kehotti minua aloittamaan. Ohjasin Taigan laukassa ensimmäiselle. Tunsin Taigan pälyilevän risulaattikkoa esteen alla epäilevästi. Juuri ennen estettä painoin pohkeeni Taigan kylkiin, ja Taiga loikkasi suurella ilmavaralla ylitse. Sen jälkeen tarkistin laukan, ja jatkoimme seuraavalle. Aaltoa Taiga ei edes vilkaissut, vaan liiteli siitäkin helposti ylitse. Niiden jälkeen hoputin Taigaa vähän reippaampaan tahtiin, ja lähestyimme hyvin pientä trippeliä. Taiga jännittyi vähän ennen estettä, ja tunsin sen painavan jarrut päälle. – Ei kun yli! Pihahdin ponille hampaideni välistä, ja napsautin lyhyellä esteraipallani Taigaa kaulalle. Poni hämmästyi niin, että loikkasi melkein paikaltaan esteen yli. Minä takerruin ponin harjaan tiukasti molemmilla käsilläni, ja kun laskeuduimme alas esteen toiselle puolelle, taputin Taigaa hymyillen kaulalle. Myös Anne oli ihan tyytyväinen. – Hyvin ratsastettu wear. Tempo voisi vaan olla vähän tasaisempi, ja sä voisit olla vähän vähemmän sukeltamatta hyppyyn. Sun täytyy malttaa odottaa vähän paremmin, ja antaa Taigan hoitaa sen hyppypaikan löytyminen. Mutta siis muuten meni hyvin, Anne sanoi, ja hymyili vähän.
Hyppäsimme vielä saman radan toiseen kertaan, aj sen jälkeen kokeilimme hypätä pientä viuhkaa. Este oli ehkä 60-70 senttiä korkea, mutta näytti silti vähän pelottavalta. – Koska tuo este on noin leveä toisesta päästä, teidän tietenkin kannattaa hypätä se tästä keskeltä, tai vähän oikeasta reunasta, josta se on kapeampi. Tietenkin paras olisi koittaa tähdätä keskelle, mutta mä luulen että suurin osa näistä hepoista ajautuu joka tapaukessa vähän oikeaan reunaan. Mutta siis lähestykää tätä ihan suorassa linjassa, ja reippaassa laukassa. Noniin wear, sä voit aloittaa, Anne sanoi, ja kiipesi lähimmän esteen päälle istumaan. Hnegitettyäni muutaman kerran syvään sisään ja ulos, nostin Taigalle laukan, ja laukkasin yhden ympyrän, ennen kuin ohjasin Taigan esteelle. Hämmentyneenä poni tuijotti korvat höröllä kummallisen näköistä viuhka-estettä. Vähän ennen estettä painoin taas pohkeillani Taigan kylkiä, mutta sekään ei auttanut, vaan Taiga pysätyi avian esteen eteen. Minä kaaduin vasten Taigan kaulaa, ja kesti hetken ennen kuin pääsin takaisin satulaan. Taiga puhalsi sieraimistaan hämmentyneenä, ja kun otin uuden lähestymisen, se käänteli yhä korviaan hyvin hämillään. Tällä kertaa napautin raipalla Taigaa kaulalle samalla maiskuttaen ja pohkeilla puristaen. Ja nyt Taiga hyppäsi. Poni liiteli korkealtga esteen yli, ja laskeutui täysin tasapainossa toiselle puolelle. Jatkoin laukkaa kentän toiseen päätyyn, ja tein siellä yhden voltin, jonka jälkeen hidastin käyntiin. Taiga puuskutti syvään. Silitin ponin kosteaa kaulaa, ja kuiskin sille kehuja.
Tunnin jälkeen veimme kaikki vuorotellen ratsumme pesulle. Minä ehdin Taigan kanssa ensin, ja pestyäni ponin huolellisesti joka puolelta, annoin suihkun Nanalle. – Noh, millanen Eppu oli? Kysäisin hymyillen. – Hirmu kiva! Mä pyydän sen joskus uudelleen estetunnille! Nana hehkutti. Hymyilin tytölle ystävällisesti, ja nyökyttelin tyytväisenä.
Kuivattuani Taigan hikiviilan ja pyyhkeen avulla, jätin sen hetkeksi karsinaan kuivumaan, ja kiikutin varusteet paikoilleen. Sen jälkeen kävin vaihtamassa hikiset vaatteeni uusiin, kuiviin ja puhtaisiin farkkuihin sekä kuluneeseen t-paitaan. Sen tehtyäni palasin alas talliin. Taiga jo kurkotteli karsinansa puolioven ylitse, ja hörisi iloisesti minun astellessa karsinan eteen. Poni tuuppasi hellästi turvallaan minua, ja puhalsi lämmintä ilmaa sieraimistaan käsilleni. – Sä olit tänään ihan mahtava! Kehuin ponia kuiskaten. Taiga taisi olla samaa mieltä, sillä poni hörähti kuuluvasti, ja heilautti päätään kuin nyökäten.
wear&taiga<3
Sora rahisi jalkojeni alla. Juoksin, vaikka kylkeen pisti. Vasta Seppeleen tallipihan ilmestyessä näkyviin mutkan taka, hidastin vauhtini kävelyksi. Tänään en halunnut olla myöhässä. Anne oli nimittäin luvannut pitää joillekkin halukkailla estetunnin. Ponit piti kuulemma saada liikkeelle, ennen kuin ne pulskistuisivat niin, etteivät enää mahtuisi tallin ovesta sisälle.
Niimpä minä olin tänä aamuna noussut jo aikaisin, kerännyt ratsastuskamani mukaan, ja nyt kiirehdin tallille.
Muut tuntilaiset, Fiia, Dreamer, Chao ja uusi hoitaja, Nana, olivat jo ratsujensa kimpuissa. Tallikäytävä oli täynnä harjapakkeja, suojia ja suitsia, ja tallissa kaikui iloinen rupattelu. – Huomenta, huikkasin kaikille yhteisesti, ja kipusin sitten rappuset ylös oleskeluhuoneeseen. Siellä vaihdoin ratsastusvarusteet päälleni, nappasin kypäräni mukaani, ja piipersin raput alas takaisin talliin.
- Wear, arvaa kenellä mä menen! Fiia papatti kävellessäni käytävää pitkin kohti toimistoa. – Mä menen Jambolla! Voiksä uskoa? Enhän mä saa sitä hevosta mitenkään liikkeelle! Viimeksi mä menin sillä joskus vuonna nakki ja peruna, ja en mä halua sillä nyt mennä! Tyttö valitti, ja yhä tuhahdellen Fiia liukui ohitseni kohti varuste huonetta oranssit hiukset poninhännällä keikkuen. Hymyilin huvittuneena tytön perään, ja jatkoin sitten matkaani toimistoon.
Anne istui jo toimistossa pöytänsä äärellä papereita selaillen, ja kahvia toisella kädellä hörppien. – Huomenta wear, tämä sanoi katsettaan papereista nostamatta. Häkellyin vähän, ja kävelin hitaasti pöydän ääreen. – Tota, kenellä mä menen tällä tunnilla? Kysyin varovasti. Vasta nyt Anne katsahti minuun, ja hymyili. – Mä ajattelin että sä ehkä haluaisit nyt pitkästä aikaa mennä Taigalla esteitä. Eli siis Taigalla sä tällä kertaa menet. Jos sä olisit halunnut jonkun muun, niin kyllä sitä vielä voi vaihtaa. Palmikko ja Pampula ovat ainakin vielä vapaina.. Anne puheli, ja keskittyi taas papereihinsa. – Taiga kelpaa oikein hyvin, sanoin iloisesti, ja pyyhälsin ulos toimistosta.
-Kenellä sä menet? Humun karsinasta ulos ilmestynyt Chao kysyi. – Taigalla. Vastasin, ja hymyilin Chaolle oikein leveästi. – Just. Tosi reilua. Olisin mäkin halunnut Epulla mennä… Chao marisi, ja peruutti takaisin suomenhevosen karsinaan. Minä jatkoin leijaillen matkaani ulos tallista, suoraan ponitarhalle, jonka portilla Taiga ja Pella jo seisoskelivatkin.
Kun olin hakenut Taigan sisälle, kipaisin varustehuoneesta hakemassa ponin harjapakin, satulan, suitset, ja suojat valmiiksi oven eteen odottamaan. Ensiksi kuitenkin astuin Taigan karsinaan sisälle harjapakin kanssa, laskin sen alas turpeelle, ja kaivoin sieltä kumisuan käteeni. Taiga oli näköjään oikein nautiskellut elämästä mutakasassa pyöriskellen. Syvään huokaisten aloitin urakkani, ja lopetin sen vasta, kun Taiga oli oikeasti puhdas. Poni ei enää pölynnyt, vaikka vedin sormenpäilläni vastakarvaan, vaan tamman karvapeite kiilsi puhtauttaan. Tyytyväisenä ihailin työni tulosta, ja pyyhin hikeä otsaltani. – Sitten vielä harjataan sut kertaalleen läpi, ja hoidetaan sun jalat siisteiksi, sanoin uteliaana minua katselevalle Taigalle. Astelin nopeasti ponin pään luokse, ja pörrötin hellästi Taigan paksua otsatukkaa.
- Noniin, jos kaikki on valmiita niin lähdetään sitten kentälle päin! Chao huikkasi, ja läti taluttamaan Humua perässään kohti ulko-ovea. Humun perään asteli Bladea taluttava Dreamer, ja heidän takanaan tulla jylisti innostunut Jambo, jonka suitsissa pikkuruinen Fiia roikkui. Kun Fiia oli viimein saanut hidastettua Jambon ravista käyntiin, minä lähdin taluttamaan Taigaa Jambon perään. Meidän taaksemme asteli vielä Eppua taluttava Nana. Vilkaisin tallipihalle päästyämme taakseni, ja näin Nanan jännittävän. Tyttö puri huultaan mietteliäänä, ja vilkaisi sitten vieressään tallustelevaa isoa, kermanväristä hevosta. – Oleksä ennen mennyt Epulla? Kysyin tytöltä, kun käänsimme ratsumme vierekkäin kaartoon. – En. Mä en ole ollenkaan varma mitä tästä oikeen tulee, tai tuleeko tästä ylipäätään mitään. Eppu on niin järkyttävän iso… Nana sanoi, ja kiristi satulavyötä. – Eppu on hirmu kiva. Se hyppää nätisti, eikä innostu mitenkään hirveän paljoa esteitä. Se on tasanen. Sen takia Anne sen sulle jakoikin. Että älä huolehdi, rohkaisin Nanaa, ja tyttö loi minuun ystävällisen hymyn. Hymyilin iloisesti takaisin, ja käännyin sitten Taigan puoleen. Poni kääntyili paikallaan hermostuneena. Sen korvat kääntyilivät ympäriinsä, ja poni steppasi. Nykäisin vaativasti ohjista, ja komensin ponia seisomaan aloillaan. Taiga ei korvaansa komennolleni lotkauttanut, joten napsautin raipalla tammaa ryntäille. Samassa Taiga luimisti korvansa, ja hypähti taaksepäin. – Mitä Taiga oikein tekee? Bladen selkään jo kerennyt Dreamer kysyi. – Pelleillee. Vastasin.
Viimein, kun olin päässyt Taigan selkään, saanut jalustimet sovitettua sopiviksi, ja satulavyön kiristettyä, ohjasin Taigan uralle. Poni untui yhä vähän hermostuneelta ja innostuneelta. Se tuijotti epäillen risuestettä, joka seisoi kentän keskellä muutaman muun esteen kanssa. Napautin käskevästi Taigaa pohkeilla, jolloin Taiga lähti kävelemään reippaammin eteenpäin. Samassa Anne ilmestyi kentän laidalle. – Noniin tytöt, laittakaas sitten niihin heppoihin väähn vauhtia. Tänään hypätään vähän erikoisesteitä. Risulaatikkoa, aaltoa, sekä ehkä, jos hyvin menee niin pientä viuhkaa ja kokeillaan myös pikku trippeliä. Mutta ihan ensiksi aloitetaan oikein napakalla alku-veryttelyllä. Taigalla wear reipasta käyntiä! Eppu myös liikkeelle Nana! Ihan sama pätee Humuunkin. Dreamer älä anna Bladen luiskahtaa sun ala pois. Pidä se kassa. Jambon takajalta myös liikkelle, Fiia. Napauta sitä kerran napakasti raipalla! Anne neuvoi tiukasti. Tänään opettajamme oli todella pikkutarkalla tuulella. Jokainen sai kokea Annen naputusta pikkuasioista vuorotellen. – Tänne on tultu tekemään hommia tytöt, yrittäkää edes! Anne komensi.
Jo veryttelyn jälkeen mina olin aivan puhki. Enkä todellakaan ollut ainoa. Myös Chao, Fiia ja Dreame vaikuttivat lopen uupuneilta. Vain Nana jaksoi istua Epun satulassa välikäynninkin aika ryhdikkäänä ja reippaana. Me muut nökötimme satulassa kuka mitenkin vinossa ja väsyneenä. – Anne tekee tän tahallaan! Mä läkähdyn! Takaani Jambolla kävelevä Fiia parkaisi. Tytön otsalla helmeili jo hikipisarat, ja tämän posket punoittivat ponnistuksesta. Samassa Anne komensi meidät keräämään ohjat käteen ja siirtymään raviin. Nyt aloitettaisiin esteharjoitukset! – Ensin tulette ravissa tän pienen jumppasarjan, sen jälkeen jatkatte laukkaa, ja teette päädyssä laukkavoltin. Jos te tulette väärässä laukassa alas viimeiseltä, niin teidän täytyy vaihtaa se ennen kun käännytte tuolta C:stä oikealle! Anne huusi ohjeita, ja kävi nostamassa pienejn jumppasarjan esteet 60 senttimetriin. Minä sain Taigalla aloittaa. Lähestyimme vähän huonosti, ja Taiga joutui ottamaan yhden pikku askeleen. Sen jälkeen loppuosa jumpasta meni hyvin, ja tulimme viimeiseltä oikeassa laukassa alas. Teimme sitten päätyvoltin, ja ohjasom Taigan sitten takaisin toiseen päähän odottamaan taas vuoroamme.
Tulimme jumppasarjan vielä muutamaan kertaan. Ensin toisen kerran 60 senttisenä, sitten kahdesti niin, että Anne korotti esteet 70 senttimetriin. Jumpan jälkeen hypppäsimme pientä rataa. Ensin tulimme n. 70 senttimetriä korkean risuesteen, jolta jatkoimme kaarevalla uralla myös 70 senttiselle aallolle. Niiden jälkeen tuli vielä pikkuinen, 80 senttinen trippeli. – Tullaan ensin näillä korkeuksilla, ja katsotaan sitten kenelle korotetaan, Anne huikkasi, ja kehotti minua aloittamaan. Ohjasin Taigan laukassa ensimmäiselle. Tunsin Taigan pälyilevän risulaattikkoa esteen alla epäilevästi. Juuri ennen estettä painoin pohkeeni Taigan kylkiin, ja Taiga loikkasi suurella ilmavaralla ylitse. Sen jälkeen tarkistin laukan, ja jatkoimme seuraavalle. Aaltoa Taiga ei edes vilkaissut, vaan liiteli siitäkin helposti ylitse. Niiden jälkeen hoputin Taigaa vähän reippaampaan tahtiin, ja lähestyimme hyvin pientä trippeliä. Taiga jännittyi vähän ennen estettä, ja tunsin sen painavan jarrut päälle. – Ei kun yli! Pihahdin ponille hampaideni välistä, ja napsautin lyhyellä esteraipallani Taigaa kaulalle. Poni hämmästyi niin, että loikkasi melkein paikaltaan esteen yli. Minä takerruin ponin harjaan tiukasti molemmilla käsilläni, ja kun laskeuduimme alas esteen toiselle puolelle, taputin Taigaa hymyillen kaulalle. Myös Anne oli ihan tyytyväinen. – Hyvin ratsastettu wear. Tempo voisi vaan olla vähän tasaisempi, ja sä voisit olla vähän vähemmän sukeltamatta hyppyyn. Sun täytyy malttaa odottaa vähän paremmin, ja antaa Taigan hoitaa sen hyppypaikan löytyminen. Mutta siis muuten meni hyvin, Anne sanoi, ja hymyili vähän.
Hyppäsimme vielä saman radan toiseen kertaan, aj sen jälkeen kokeilimme hypätä pientä viuhkaa. Este oli ehkä 60-70 senttiä korkea, mutta näytti silti vähän pelottavalta. – Koska tuo este on noin leveä toisesta päästä, teidän tietenkin kannattaa hypätä se tästä keskeltä, tai vähän oikeasta reunasta, josta se on kapeampi. Tietenkin paras olisi koittaa tähdätä keskelle, mutta mä luulen että suurin osa näistä hepoista ajautuu joka tapaukessa vähän oikeaan reunaan. Mutta siis lähestykää tätä ihan suorassa linjassa, ja reippaassa laukassa. Noniin wear, sä voit aloittaa, Anne sanoi, ja kiipesi lähimmän esteen päälle istumaan. Hnegitettyäni muutaman kerran syvään sisään ja ulos, nostin Taigalle laukan, ja laukkasin yhden ympyrän, ennen kuin ohjasin Taigan esteelle. Hämmentyneenä poni tuijotti korvat höröllä kummallisen näköistä viuhka-estettä. Vähän ennen estettä painoin taas pohkeillani Taigan kylkiä, mutta sekään ei auttanut, vaan Taiga pysätyi avian esteen eteen. Minä kaaduin vasten Taigan kaulaa, ja kesti hetken ennen kuin pääsin takaisin satulaan. Taiga puhalsi sieraimistaan hämmentyneenä, ja kun otin uuden lähestymisen, se käänteli yhä korviaan hyvin hämillään. Tällä kertaa napautin raipalla Taigaa kaulalle samalla maiskuttaen ja pohkeilla puristaen. Ja nyt Taiga hyppäsi. Poni liiteli korkealtga esteen yli, ja laskeutui täysin tasapainossa toiselle puolelle. Jatkoin laukkaa kentän toiseen päätyyn, ja tein siellä yhden voltin, jonka jälkeen hidastin käyntiin. Taiga puuskutti syvään. Silitin ponin kosteaa kaulaa, ja kuiskin sille kehuja.
Tunnin jälkeen veimme kaikki vuorotellen ratsumme pesulle. Minä ehdin Taigan kanssa ensin, ja pestyäni ponin huolellisesti joka puolelta, annoin suihkun Nanalle. – Noh, millanen Eppu oli? Kysäisin hymyillen. – Hirmu kiva! Mä pyydän sen joskus uudelleen estetunnille! Nana hehkutti. Hymyilin tytölle ystävällisesti, ja nyökyttelin tyytväisenä.
Kuivattuani Taigan hikiviilan ja pyyhkeen avulla, jätin sen hetkeksi karsinaan kuivumaan, ja kiikutin varusteet paikoilleen. Sen jälkeen kävin vaihtamassa hikiset vaatteeni uusiin, kuiviin ja puhtaisiin farkkuihin sekä kuluneeseen t-paitaan. Sen tehtyäni palasin alas talliin. Taiga jo kurkotteli karsinansa puolioven ylitse, ja hörisi iloisesti minun astellessa karsinan eteen. Poni tuuppasi hellästi turvallaan minua, ja puhalsi lämmintä ilmaa sieraimistaan käsilleni. – Sä olit tänään ihan mahtava! Kehuin ponia kuiskaten. Taiga taisi olla samaa mieltä, sillä poni hörähti kuuluvasti, ja heilautti päätään kuin nyökäten.
wear&taiga<3