Walman Hoitovihko

[Clara]

Hevosjumppaa
14.12.13.



Clara&Walma
44hm

[Clara]

Kirje joulupukille
15.12.13.



Clara&Walma
45hm

[Clara]

Piparin tuoksua, tonttujen juoksua...
16.12.13.



Leivoin hevosille sopivia kaurapipareita, joista nautiskeltiin yhdessä Walman kanssa.

Clara&Walma
46hm

[Clara]

Jollei jouluna ole lunta?
17.12.13.



Tuota kysymystä pohdittiin Walman kanssa muiden shetujen ollessa tunnilla. Viikko enää aikaa jouluun, ja lumitilanne vaikutti huonolta. Toivottavasti saadaan valkea joulu =)

Clara&Walma
47hm

[Clara]

Tahtojen taistelu
18.12.13.



Käytiin pientä taistelua Walman kanssa työntekoon lähtemisestä.

Clara&Walma
48hm

//häpeän tuota kuvaa, tuli tehtyä kiireessä liiduilla... Ja pahoittelut huonosta laadusta!

[Clara]

Kuin balettia...
19.12.13.



... Tai sitten ei.

Clara&Walma
49hm

//taas tosi laadukas ja panostettu hoitomerkintä... D:

[Clara]

Freetime
20.12.13.

- Joulu on taas, joulu on taas... hyräilin astellessani tietä pitkin.
- Muutaman päivän päästä, Simona huomautti ja harppoi minut kiinni.
- Mutta nyt on loma! kiljahdin ja pyörähdin piruetin jäisellä tiellä.
- Niin on! Simona huudahti hymysuin. - Ei läksyjä, ei kokeita, vaan hevosia!
Virnistin ja käännyin valkoiselle talollemme. Olimme päättäneet käydä meillä syömässä, ennen kuin lähtisimme tallille.

- Mm... Kaakaota! Nuuskin astuessamme sisälle.
- Jep! Tekeekin mieli jotain lämmintä, Simona nyökytteli jumpaten kohmeisia sormiaan.
Vyöryimme keittiöön, ja moikattuani äitiä, patistin tämän ulos huoneesta. Ettei heti alkaisi todistuksesta kyselemään. Istuimme pöytään ja kaadoin meille molemmille lämmintä juotavaa. Mutustelimme paahtoleipää ja jälkiruuaksi saimme tuoreita pipareita.
- Mä oon kyllä ihan ähky! Simona ilmoitti.
Nyökkäsin silmät kiinni.
- Käyäänkö mun huonees vaihtaa tallivaatteet?
Simona suostui. Rymistelimme portaat ylös vinokattoiseen, kermanväriset seinät omaavaan huoneeseen.
- Ihanan väriset seinät, Simona ihasteli.
Hymyilin. Pidin itse seinistä paljon, ne tekivät huoneesta valoisan, mutteivat olleet ihan kylmän valkoisetkaan.

- Mä voin heittää teidät, äiti lupasi palatessamme alakertaan. - Mulla on kokous, hän lisäsi.
- Pystytkö tulla hakeekin meidät? utelin taistellessani tallikenkien kanssa.
- Joo, jos muutama tunti riittää teille talliajaksi, äiti hymyili.
Vilkaisin Simonaa, ja tämä nyökkäsi.
- Joo, myönnyin. Ehtisi illalla vielä puuhaamaan joululahjojen kanssa.

Ahtauduimme Simonan kanssa takapenkille, ja äiti käynnisti auton. Hän ajoi varovasti liukkaiden teiden takia, ja matka tuntui kestävän ihan liian kauan.
- Viimein perillä, Simona totesi tyytyväisenä.
Kiitimme äitiä kyydistä ja suuntasimme ponitarhalle. Pampula ja Walma katsoivat meitä innokkaina.
- Jos nyt tänään olisit kunnolla, tokaisin mustalle tammalle.
Parin viimepäivän aikana se oli ollut oikea vastarannan kiiski.

Ponit antautuivatkin talliin mielellään, ja syykin selvisi - Siiri oli jo karsinassa, ja tammat kaipasivat ystäväänsä. Ne hörisivät ystävällisesti hamppuharjaiselle rotusiskolleen.
- Olet maailman paras, vaikka välillä itsepäinen, kehuin Walmaa, ennen kuin lähdimme kipuamaan portaita ylös.
Simona jätti takkinsa naulakkoon yläkerrassa, ja seurasin tämän esimerkkiä. Sitten astuimme olkkariin, ja saimme iloisen vastaanoton.
- Viimein te tulitte! Koulu on ohi, mennään maastoon!

Clara&Walma
50hm

[Clara]

Kolme yötä jouluun on
21.12.13.

- Kolme yötä! Simona riemuitsi.
- Mustaan jouluun, jatkoin masentuneena sohvalta.
- Älä nyt! Simona moitti. - Ei se lumi ole kaikkein tärkeintä, tyttö muistutti.
Kyllähän minä sen tiesin. En vain saanut kiinni joulun tunnelmasta, kun ulkona oli mustaa kuin syyssäällä.
- Mua vaan inhottaa, aloitin - kun ihmiset pilaa maapallon. Kohta ei saada enää koko talvena lunta, mutisin ärtyneenä.
- Äh, ei me siihen voida vaikuttaa. Kaksi ponityttöä seitsemän miljardin muun ihmisen joukossa, just joo, Simona kivahti.
Mutristin huuliani ja vedin jalat koukkuun, kietoen käteni niiden ympärille. Käsissäni olleen hevoslehden heitin pienelle pöydälle kaltaistensa joukkoon.
- Mä en jaksa tehdä mitään, mutisin painaen otsani polviani vasten.
- Sä tarvitset... Simona aloitti. - Kunnon koulutreeniä!
Katsoin Simonaa hämmästyneenä: lähinnä olisin odottanut hänen ehdottavan vaikka maastoa.
- Kuka nyt lumettomassa metsässä haluis jouluna ratsastaa, Simona nauroi.
Ja minä suostuin.

Koulun vääntö maneesissa sai minut tosiaan ajattelemaan kaikkea muuta kuin pimeää, lumetonta joulua. Walma teki heti selkään noustuani selväksi, että nyt ratsastetaan eikä haaveilla: ei jäädä munimaan! Sain keskittyä täysillä ja pyrkiä lähes täydellisiin apuihin. Hetkessä minun tuli kuuma, hiki virtasi takin sekä kypärän alla ja helmeili otsalla. Kevensin reippaasti, tiukka käännös kulmasta, lyhyelle sivulle, kokorataleikkaa. Ohitimme Simonan ja Pampulan uralle palauttamme, ja käännyimme pian ympyrälle. Lisättyä ravia. Tempon vaihteluja. Satulan narinaa. Ratsastin kuin unessa, hetkeksi kaikki ympäriltämme katosi. Näin vain mustien korvien välistä avautuvan kaistaleen, kuulin ponin hengityksen. Tunsin lihasten liikkeen allani.

- Joko lopetetaan? Simonan kysymys kajahti maneesin toisesta päädystä.
Havahduin ja pudotin Walman käynnille.
- Joo. Tulikin treenattua ihan kunnolla, hymyilin uupuneena.
Walman vatsa hyllyi allani ja ponin kaula oli hien peitossa.
- Jep, teki hyvää, eikö? Simona naurahti ohjaten Pampulan Walman viereen.
Nyökkäsin.
- Ens keväänä treenataan kyllä vähän ahkerammin, joohan, Walma?
Musta tamma pärskähti. Kouluratsastus oli sitä, mitä rakastin - yhteistyötä mahtavan eläimen kanssa, tunnetta, kun ymmärsi toista eläintä, yhteisen kielen etsimistä. Kumarruin ponin kaulalle ja halasin sitä kunnolla.
- Jos hyvin sujuu, voitaisiin kysyä Annelta joitain pikkukisoja ennen kesälaitumia, kuiskasin ponin korvaan.
- Mutta nyt pääsette joululomalle! Simona sanoi lempeästi.
- Niin, nyökkäsin kohottautuen taas istumaan. - Nyt nautitaan, maastoillaan ja pidetään hauskaa!

Clara&Walma
51hm

[Clara]

Joulusiivous
22.12.13.

- Tänään voisi kyllä siivota, tuumin istuessani Loviisan vieressä olohuoneen sohvalla.
- Ai mitä? tyttö kysyi nostaen katseensa hevoslehdestä.
- Vois siivota kaapin ja koristella tallia, jatkoin.
- Joo, tyttö ilahtui ja laski lehden käsistään. - Pyydetään Jaakkoa kaatamaan joulukuusi, niin päästään koristelemaan!
- Mutta ensin siivotaan, muistutin.
- Jep: ensin työ, sitten huvi!

Nousimme sohvalta ja siirryimme viereiseen huoneeseen. Avasin kaappini oven ja katsoin alimmaista hyllyä, josta pursusi tavarat ulos. Tyhjensin koko kaapin kerta heitolla, ja irroitin sitten hyllyt.
- Mä käyn hakee meille vettä ja rätin, niin saadaan hyllyt puhtaiks, huikkasin Loviisalle.
Rymistelin portaat alas ja pihistin satulahuoneesta ämpärin ja rätin. Sitten kävin pesukarsinassa täyttämässä ämpärin ja kannoin sen yläkertaan. Laskin sangon lattialle, puristin rievusta enimmät vedet pois ja aloin hommiin. Pyyhityäni kaksi hyllyä ja koko kaapin sisältä päin, annoin siivouskamat Loviisalle. Nostin hyllyt paikalleen ja aloin laittamaan tavaroita takaisin kaappiin. Oven sisäpuolelle olin kiinnittänyt paljon valokuvia sekä joulukalenterini, josta löytyi tällä kertaa L- kirjain. Pistin sen muistiin sinikantiseen päiväkirjaani kahdenkymmenen yhden muun joukkoon. Sitten jatkoin töitä sulkaan maku suussa. Alimmalle hyllylle tallikengät, turvaliivi, kypärä ja tallikassi, keskimmäiselle tallivaatteet ja heijastinliivi sekä sadetakki. Ylimmälle päiväkirja sekä Walman vanha hevosenkenkä, jonka olin saanut kengittäjältä kesällä tämän käydessä uusimassa tamman kengät. Olin puhdistanut kengän huolella ja laittanut talteen.

- Mä oon valmis, ilmoitin Loviisalle, suljin kaappini ja otin maasta kangaskassin, johon olin pakannut joulukoristeita.
- Okei, mä voin hoivaa veden pois, niin aletaan sitten koristelee! tyttö vastasi hymyillen.
Nyökkäsin ja juoksin portaat alas. Näin mustan tamman ponikarsinassa ja astelin sen ja kahden muun tamman luo.
- Terve tytöt, te saatte mennä ulos koristelun ajaksi, kerroin. - Oho Walma, joku on tainnut unohtaa sun riimunnarun satulahuoneeseen, kun ei sitä täällä ole, päättelin ja jatkoin matkaani käytävällä.
Satulahuoneessa näin Inkerin ja Simonan, jotka nostivat juuri hoitoponiensa varusteita pois telineiltään.
- Moi! huikkasin ja paikansin Walman narun hevosen muiden tavaroiden joukosta.
- Moi Clara! Simona hymyili.
- Me aiotaan putsata ponien varusteet, Inkeri kertoi.
Samassa Loviisa ryntäsi huoneeseen tyhjän ämpärin kanssa.
- Moi! Putsaatteko te varusteita? hän kysyi.
- Joo, tytöt nyökyttelivät.
- Saadaanko liittyä seuraan? virnistin päätellen Loviisan ilmeestä, että Frankin varusteet voisivat myös kaivata pientä puhdistusta.
- Joo, tottakai!

Kun kädet olivat puutuneet varusteiden hinkkaamisesta ja ponit tyytyväisinä tarhassa, aloimme kolmistaan ponikarsinan koristeluun. Loviisa viritteli koristeita lähistöllä Frankin karsinaan. Me ripustimme kauniita joulunauhoja, hopeista ja valkoista, sidoimme punaisia rusetteja ja laitoimme vielä pari joulupalloakin. Pian, kun karsina valmistui, Jaakko raahasi kuusen talliin.
- Ja sitten kuusen koristeluun!

Clara&Walma
52hm

[Clara]

Aatonaaton tunnelmia lyhyesti
23.12.13.

Huomenna olisi jouluaatto! Seisoin ponitarhan aidan alimmalla lankulla ja nojasin vankkaan puuaitaan. Katselin ohuen lumikerroksen peittämää maata - paljoa sitä ei ollut, sentti tai pari. Luultavasti sulaisi yön aikana kokonaan pois, kun vesisadetta oli luvattu. Asia ei enää masentanut minua niin paljon kuin aiemmin, kun oli jo tottunut vähäiseen lumeen. Jos asuisi pohjoisemmassa, saisi valkean joulun, mietiskelin katsellen hiljaa tulessa humisevia, tummia ja korkeita kuusia. Ajatella, ne olivat niin vanhoja. Olivat seisseet siinä vähintään yhtä kauan kuin Seppeleen tilakin oli ollut olemassa. Uhmanneet tuulta ja tuiverrusta. Annoin katseeni valua alemmas, metsänrajan tälle puolen. Näin vapaudestaan nauttivat ponit, kaikki shettikset seisomassa selkä tuulta vasten. Pieni hymy kohosi huulilleni. Ne olivat niin suloisia. En viitsinyt keskeyttää, vaan pudottauduin aidalta ja käännyin kohti punavalkoista tallirakennusta. Vaelsin sisälle talliin, laahustin portaat ylös olohuoneeseen ja rojahdin sohvalle Inkerin viereen. Yhtäkkiä minua väsytti, ja suljin hetkeksi silmäni.

Havahduin siihen, kun joku tai jokin kutitti kasvojani. Pyyhkäisin ärtyneenä kädelläni kutittajan tiehensä. En halunnut vielä herätä. Kutina loppui, siirtyi kylkeen. Raotin silmiäni ja näin vaaleansiniset silmät ja blondit hiukset.
- Inkeri... murahdin.
Tyttö vetäisi kätensä kauemmas ja hymyili leveästi.
- Heräsithän sä viimein! Lähetään ridaamaan!
Hieraisin silmiäni ja kohottauduin istumaan kunnolla.
- Okei, mutisin hieman unisena.
Nousin seisomaan, venyttelin ja kävelin tiskipöydän luo. Avasin kaapin, otin sieltä lasin ja täytin sen vedellä. Kulautin juoman alas kurkusta. Se virkisti.

- Mitä sä teet? Inkeri kysyi, kun olimme siirtyneet kaapeille.
Olin taas perinteisesti avannut joulukalenterini, ja löytänyt sieltä L:än muotoisen kirjaimen. Kirjasin sitä ylös päiväkirjaani, ja aloin selittää Inkerille joulukalenteristani.
- En vaan tiedä, miks mä ees kirjaan näitä ylös, tuskin näillä sulkailla mitään merkitystä on, virnistin lopuksi.
Inkeri kohotti kulmiaan.
- Miten niin? Tottakai niillä on merkitystä! tyttö huudahti.
Vilkaisin häntä hämmästyneenä.
- Tietenkin niistä muodostuu joku lause, pöhkö, blondi selitti.
Suljin kirjani mietteliäänä. Oliko Inkeri oikeassa, voisiko se olla mahdollista?

Clara&Walma
53hm

[Clara]

Joulun suuri salaisuus
24.12.12.

Jouluaatto. Viileä tuuli puhalsi kasvoihini, kun astelin aikaisin aamulla Seppeleeseen. Vetäisin painavan puuoven auki ja kurkistin käytävälle. Talli oli hiljainen, vain muutamia kavionkopsahduksia kaikui käytävälle. Hevoset nuokkuivat karsinoissaan, pari päätä kurkisti uteliaasti käytävälle minun sipsuttaessa siellä hipihiljaa. Joku kolisteli rehulassa.
- Hieno poika, kehuin kimoa Frankia, joka heräsi tulooni. - Pian saat varmasti aamukaurat, kuiskasin ja siltin ruunan silkinpehmeää turpaa.
Jatkoin matkaani käytävällä ponikarsinalle ja kurkistin hiljaa oven yli. Kaikki kolme shetlannin ponia torkkuivat, ja Siiri makasi olkien päällä. Hymyilin, hennomatta herättää tammojen kauneusunia. Siispä hiivin portaat yläkertaan - olin menossa tonttuilemaan. Joulukuusi seisoi paikallaan kaikkine koristeineen, kynttilöiden luodessa tunnelmallista valoaan. Kumarruin kuusen alle ja kaivoin repustani punaisen lahjapaketin. Sen päälle olin teipannut joulukortin, johon olin kirjoittanut:

Hyvää joulua Seppeleen väki!

Nousin ylös ja menin kaappini luo. Käänsin avainta lukossa, ja se aukesi naksahtaen. Ovi aukesi saranat valittaen hiljaa, ja laitoin reppuni maahan. Etsin joulukalenterista viimeisen luukun - jouluaaton luukun. Sieltä löytyi a:n muotoinen suklaakirjain. Kurkotin ottamaan päiväkirjani kaapin ylimmältä hyllyltä, pistin suklaan suuhuni ja istuin penkille. Avasin päiväkirjan ja kirjasin kirjaimen ylös muiden joukkoon. Katselin järjestyksessä olevaa kirjainriviä: rautkiasonaitanullakolla. Katselin kirjaimia ja aloin erottaa sieltä sanoja. Sain sanat on, aitan, ja ullakolla, sekä yhden epämääräisen sumpun, josta sain lopulta sanan ratkaisu. RATKAISU ON AITAN ULLAKOLLA. Siitä tuli kuin tulikin lause!

Pakkasin tavarat kaappiin ja hiivin takaisin alakertaan. Menin suoraan ulos punaisen aitan luo. Mistä menisin rakennuksen vintille? Mitä edes hain sieltä?

Lähdin kiertämään rakennusta, kunnes löysin tikkaat, jotka veivät aitan vintille. Tartuin epävarmana tikkaisiin ja lähdin kiipeämään ylöspäin. Hämmästyksekseni ovi oli auki, ja pääsin kömpimään ylös. Nousin seisomaan ja katselin ympärilleni. Vintti oli täynnä tavaraa ja pölyä. Pieni ikkuna langetti valoa vanhan lipaston päälle, ja huomasin jotain kimaltavaa ruskeaa puupintaa vasten. Kävelin hitaasti lipaston luo ja henkäisin hämmästyneenä. Tuttu, hopeinen koru oli aseteltu sydämmen muotoon ja vieressä oli lappu: "Hyvää Joulua!". Nostin korun hämmästyneenä ilmaan, ja se kimalteli kauniisti valonsäteiden koskettaessa sen hopeista pintaa. Silmissäni hopeinen hevonen kiihdytti laukkaan, yhä nopeampaan, kunnes sen kaviot eivät enää koskettaneet maata. Hymy kohosi kasvoilleni, ja pujotin korun varovasti kaulaani. Miten tämä oli mahdollista, sitä en tiennyt. Mutta ehkä niin oli tarkoitettu. Käännyin, loin viimeisen silmäyksen aitan vinttiin ja aloin laskeutumaan tikkaita alas. Oli aika mennä toivottamaan hyvää joulua Walmalle.

Clara&Walma
54hm

[Clara]

Kaksin maastossa
28.12.13.



Nautimme Walman kanssa vuoden viimeisistä päivistä luonnon helmassa.

Clara&Walma
55hm

Paljon talvisia merkintöjä, hyvä!!

[Clara]

Jäähyväiset
29.12.13.

- Mä päätin lopettaa Hestian hoitamisen, Emsku ilmoitti.
Käännyin katsomaan hämmästyneenä brunettea tyttöä, joka oli ollut koko päivän jotenkin vaitonainen. Kesti hetken, ennen kuin sisäistin asian. Iloinen, mukava tyttö ei enää ratsastaisi kirjavalla ponillaan, vaan tamma saisi uuden hoitajan. Se oli outo ajatus, olin tottunut siihen, että Emsku istui olohuoneessa pelaamassa korttia tai harjasi hoitoponiaan karsinassa.

Niinpä saattelimme Emskun tallin ovelle ja vilkutimme haikeina tytön perään, kun tämä katosi pimeyteen. Nieleskelin kyyneleitä ja päätin mennä Walman luo. Matkalla poikkesin Hestian karsinalle. Kirjava tamma kurkotti uteliaasti karsinansa oven yli ja nuuhkaisi kättäni.
- Ensi vuonna sua odottaa uudet seikkailut uuden hoitajan kanssa, kerroin tammalle. Se pärskähti vain ja käänsi päänsä pois.
Lähdin kävelemään ponikarsinalle ja istuin seinän viereen.
- Mä oon tainnut unohtaa, että maailma muuttuu kokoajan, totesin mustalle ponille. Se vain vilkaisi minua ja kyhnytti otsaansa Pampulan säkää vasten. - Vuosikin vaihtuu, mä täytän kolmetoista. Syksyllä yläasteelle, huokaisin.
Walma ei näyttänyt kiinnostuneelta, joten päätin olla kiusaamatta sitä enempää, vaan nousin ylös ja rapsutin ponin mustaa, pörröistä poskea.
- Mutta sä olet paras, kuiskasin Walmalle. - Ens vuodesta tulee mahtava.

Clara&Walma
56hm

[Clara]

Tonttujahti
21.12.13.



Clara&Walma
57hm

[Clara]

Maastoestetunti
26.10.13.

Istuin Walman matalassa selässä niityllä, Seppeleen maastoesteradan varrella. Olin ilmoittautunut syksyn viimeiselle maastoestetunnille aiemmin syksyllä pidetyn tunnin innoittamana. Walma oli kulkenut siellä hyvin, ja aikeissani oli hyppiä esteitä maastossa enemmänkin ensi kesänä.

- Hypätään lämmittelyksi tuo pieni ristikko, Clara voi aloittaa!
Havahduin mietteistäni Annen huutoon ja kannustin Walman ristikolle. Reipas vauhti ja keskeltä yli. Walma ponkaisi vaivattomasti ilmaan, vaikka este olikin sille vaikeampi kuin muille tunnilla oleville ratsuille. Walma oli reilusti muita hevosia pienempi, mutta minua se ei haitannut, vaikka tunsinkin itseni pieneksi katsoessani Alexilla ratsastavaa Odelieta.
- Nyt otan teidät yksitellen hyppäämään rataa! Anne kertoi.
Jäimme Walman kanssa odottamaan vuoroamme. Pidin tamman kevyessä liikkeessä kokoajan, silmäillen samalla rataa. Se koostui kahdesta tukista, sekä kinkkiseltä vaikuttavasta kolmoissarjasta, jonka jälkeen oli vielä verryttelyssä hyppäämämme ristikko.

Vuoroni tuli toiseksi viimeisenä. Ohjasin Walman tukeille. Yksi, kaksi, nyt pohkeita ja ohjaa, laskin mielessäni. Walma kohosi ilmaan ja laskeutui alas, muutamia askelia, taas hyppy. Tuntuma ratsuuni oli hyvä, ja selvisimme sarjasta ehjin nahoin.

Seuraavalle lankkuesteelle tultaessa aloin kuitenkin epäröimään. Mieleeni kohosi kohta kolmen vuoden takaiset tapahtumat, sinivalkoinen pysty, hevosen kaatuaminen, kipu kädessä... Yhtäkkiä Walma pysähtyi ja lennähdin tamman kaulalle.
- Uudestaan! Annen huuto käski.
Käänsin Walman ja ravasin kauemmas esteestä. En ollut pitkään aikaan pelännyt hyppäämistä, enkä halunnut pelätä nytkään. Sisuuntuneena äskeisestä epäröinnistä ohjasin Walman esteelle, kunnolla pohkeet kiinni ja yli. Seuraavalle esteelle Walma kuitenkin kielsi. Olin vähällä tipahtaa kyydistä, mutta tarrasin kiinni ponin mustasta harjasta ja pysyin tamman selässä. Vielä uudestaan, takaisin alkuun. Anne käski meitä kiertämään sarjan kolmannen esteen, tukin, ja ratsastamaan sitten ristikolle. Painoin pohkeita ja kannustin Walman parilla raipan napautuksella ensimmäisten esteiden yli. Sitten kiersimme tukin ja jatkoimme matkaa ristikolle. Lensimme kevyesti yli, ja tyytyväisenä hidastin Walman käyntiin.
- Hieno tyttö, kehuin.
Nostin katseeni ja jäin seuraamaan Emmyn ja Patronin suoritusta.

Clara&Walma
58hm