Walman Hoitovihko

[Clara]

Sade milloin päättyä voi?
21.11.13.

- Eikö tää sade koskaan lopu? murisin.
Simona huokaisi ja tunki lettinsä takin hupun sisään.
- Pahasti vaikuttaa siltä, että ei, tyttö vastasi.
Pyyhkäisin vesipisaroita turhautuneena kasvoiltani. Meillä oli Simonan kanssa loppunut samaan aikaan koulu, joten olimme päättäneet kävellä samaa matkaa tallille. Tummat pilvet olivat peittäneet taivaan, ja vettä tiputti taivaalta tasaiseen tahtiin.
- Tulee ihan mieleen laulu, jota laulettiin viime viikolla musiikin tunnilla, totesin ystävälleni, ja aloin hyräillä:

"Liian monta kertaa oon jäänyt sateeseen
Alle pilven harmaan, tuon kaiken kastelleen
Sydämessä murheen, laulu tumma soi
Kysyin silloin, sade milloin päättyä voi?"

Simona vilkaisi minua ja naurahti.
- Sanat tosiaan sopii. Ärsyttävää kun aina vaan sataa, tämä hymähti kuivasti.
Huokaisin. Sade kasteli vaatteet, liimasi hiukset päähän ja kurasi joka paikan. Onneksi ei ollut enää pitkä matka.

Viimein pääsimme Seppeleeseen. Piha oli kuin kaaoksen jäljiltä: hiekkaan oli ilmestynyt valtavia vesilätäköitä, ja maa oli tallautunut hevosten kavioiden alla mutavelliksi. Liukastelimme tallin ovelle ja astuimme helpottuneina sisään, pois sateesta. Tallissa oli mukavan rauhallista: tunnit eivät vielä olleet alkaneet.
-Poneilla on vapaata, mitä tehään? kysyin.
-Hmm. Maastoon ei viitti lähtä, kun sataa. Hitsi, eilen tuli vielä lunta, ja nyt vettä ,Simona valitti.
- Entä, jos juoksutetaan heppoi irtona? ehdotin.
- Joo! Mennään maneesiin, Simona suostui.
Ponit olivat jo karsinassaan, mutta hipsimme ensin yläkertaan vaihtamaan vaatteet. Olkkarista löysimme Inkerin ja Britan löhöämässä sohvalta.
-Moi! tuutteko ponien kaa irtona maneesiin? kysyin.
- Se olis kivaa, mut mun pitää lähtee kotiin, Britta pahoitteli.
- Mä voin kyl tulla! Inkeri huikkasi. – Vieläkö siel sataa? hän pohti ja ryntäsi ikkunaan.
-Sataa, Simona kertoi, ja Inkeri huokaisi ärtyneesti.
Mieleeni tuli taas laulun sanat:

”Pettymään mä jouduin, kun aurinkoa hain.
Märkä paita ylläin mä jatkoin taivaltain.
Latoon kun mä yövyin, taivas salamoi.
Kysyin silloin: sade milloin päättyä voi?”

Naurahdin hiljaa ajatukselleni. Laulu kuvasi päivää aika hyvin.
-Lähdetään sitten! Simona hoputti.
Sanoimme heipat Britalle ka kiiruhdimme vaihtamaan vaatteita.

Saatuamme tallivaatteet päälle, loikimme portaat alas ja nappasimme ponit kiinni.
-Nyt mennään maneesiin! kerroin Walmalle.
Vedimme sadetakit päälle ja lähdimme shettisten kanssa maneesille. Matkalla, kun sade ropisi takin huppuun, tuli mieleeni jälleen samainenlaulu:

”Toisten kulkureiden, kun kanssa matkaa tein,
Ystävyyden voimaa sain heiltä itsellein,
sateen laulu jatkui, tielle tulvan toi.
Kysyin silloin: sade milloin päättyä voi?”

Hymyilin laulun sanoille. Ehkä sade lakkaisi pian. Tosin huomiselle sitä oli ennustettu lisää, mutta voisihan se tulla lumena… Ehkä.

Walma tutkaili maneesin hiekkaa - mitä sieltä löytyisi?

Clara&Walma
29hm

[Clara]

Joulukalenteri
1.12.13.

- Joulu on taas, joulu on taas... lauleskelin hypähdellessäni lumisen tallipihan yli. Punainen riimunnaru heilahteli kädessäni, ja puuterilumi narskui kengissä.
- Ei vielä ole joulu, Clara! Simona naurahti ja juoksi minut kiinni.
- Mutta on joulukuu! hihkaisin. Pakkanen kipristeli nenän päätä ja sai posket punaisiksi.
- No mut rauhotu sentäs, Simona hymyili.
- Joo-o, myönnyin.
- Hyvä tyttö!

Walma seisoi muiden ponien joukossa tarhan portilla. Shettikset oli siirretty ponitarhaan, sillä minitarha purettaisiin. Salma, Inkeri ja Pispa tulivat tallilta päin myös hakemaan hoidokkejaan. Olimme yhteistuumin päättäneet lähteä hakemaan hevosia muutaman tallilaisen kera.
- Tule Walma! kutsuin. Poni katsoi minua epäluuloisesti eikä liikahtanutkaan rotutoverinsa Siirin vierestä.
- Tuu kattoo mitä tääl on, houkuttelin ja rapistelin karkkipaperia taskussani.
Musta poni höristi korviaan ja kurkotti päätään lähemmäs. Myös Bonnie kiinnostui rapinasta ja työnsi harmaan turpansa aidan raosta. Walma tunki myös itsensä aidan viereen, jolloin nappasin kiinni ponin mustasta, pakkasen jäykistämästä harjasta.
- Kiinni jäit! hymyilin lempeästi ja silitin molempien hevosten turpia. - Ei siellä taskussa mitään ollut, lohdutin närkästynyttä Bonnieta.

Pujotin riimun Walman päähän ja napsautin narun kiinni siihen. Avasin portin, ja otettuani Walman tarhasta pois, pidin sitä auki vielä Simonalle ja Inkerille. Sen jälkeen salpasin sen huolella, ja lähdimme kohti tallia Nadjan ja Pihlan vielä liittyessä seuraamme hoitohevostensa kera.

Veimme ponit lämpöiseen talliin, jossa oli hiljaista näin sunnutaisin, kun ei ollut tunteja.
- Lähdetäänkö maastoon?Nadja ehdotti.
- Joo! Pyydetään vielä Lovvu ja Pihla mukaan, Inkeri keksi. Nadja kipaisi pyytämässä tytöt mukaan, ja me talutimme ponit hoitopuomille, sillä nykyään ponikarsinassa ei saanut enää turvallisuussyistä harjata montaa hevosta kerralla. Jumppasin kohmeisia sormiani ja muistin vasta silloin unohtaneeni kypäräni kaapilleni.
- Jos mä meen hakee mun kypärän, nii vahditteko Walmaa? kysyin harjattuani ponin.
- Joo, Inkeri suostui.
Siispä kipaisin lämpimän tallin läpi portaat yläkertaan ja vetäisin kaappini oven auki. Samalla oven sisäpuolelle kiinnitetty joulukalenteri heilahti ja nappasin sen äkkiä ilmasta kiinni.
- Ainiin, unohin avata tän, mutisin itsekseni. Kalenteri oli äidin tekemä, kotona minulla oli myös ihan kaupasta ostettu kalenteri. Avasin varovasti ensimmäisen luukun, ja tungin sormeni sen sisään. Kädelleni tipahti suklainen, r:än muotoinen kirjain.
- Ihan äidin tapaista, tää on varmaan taas joku tehtävä tai arvoitus, mietiskelin suklaan maku suussani. Äidillä oli tapana keksiä minulle erilaisia tehtäviä, juhlapyhinä, eräänä pääsiäisenäkin hän oli keksinyt vihjeitä, joiden perusteella löysin suklaamunia, joita hän oli piilottanut taloon. Siispä, varmuuden vuoksi kirjasin vielä kirjaimen ylös päiväkirjaani.
- Sitten mennään, tokaisin itselleni, ja sain oudoksuvan ilmeen Robertilta, joka astui juuri ulos olohuoneesta.
- Älä sano mitään, keskeytin pojan aikeet avata suunsa. - Joskus sitä vaan sattuu puhumaan itsekseen, virnistin ja ryntäsin portaat alas.

Lopulta seisoimme kaikki pihalla ratsujemme kanssa. Maastoon oli lähdössä kaikki shettikset, Pihla ja Pella, Loviisa ja Frank sekä Nadja Ariston kanssa.
- Minne päin mennään? Simona kysyi.
- Öö... Mennäänkö vaikka hyppimään maastoesteitä? Loviisa ehdotti.
- Joo, Pella tykkää hyppiä, Pihla hymyili.
- Käykö kaikille? Inkeri varmisti.
Nyökkäilin myöntyvästi muiden mukana. Walma oli osoittautunut innokkaaksi maastoestehyppääjäksi, enkä pistänyt muutamaa estettä pahakseni.

Lähdimme metsäpolkua pitkin jonossa kohti esterataa. Jättäydyin Inkerin ja Siirin taakse, ja takanamme tulivat Simona ja Pampula. Päästyämme leveämmälle tielle, hidastin Walmaa niin, että kuljimme porkkanakaksikon vierellä.
- Mitä sä toivot joululahjaks? utelin Simonalta.
- Hmm. Haluisin ainaki päästä kattoo Apassionataa, tyttö kertoi.
- Nii mäkin! myötäilin. - Ajattele, me ollaan hoidettu poneja jo viis kuukautta!
- Niinpä, oho, me tultiin jo perille, Simona huomasi.

Ravasimme muut kiinni. Päädyimme siihen, että Loviisa lähtisi ensimmäisenä matkaan Frankin kanssa. Sitten, kun ratsukko olisi hypännyt esteet, Inkeri seuraisi kaksikkoa. Päätimme kaikki hypätä vain matalemmat poniesteet. Sitten menisi Pihla, Nadja, minä ja lopuksi Simona.

Katselin jännittyneenä, kun ratsukot lähtivät yksitellen matkaan. Frank ja Pella hyppäsivät rauhassa, kun taas Aristo ja Siiri ampaisivat innoissaan ensimmäisten esteiden yli. Hyppäisimme vain neljä estettä. Lopulta tuli minun vuoroni. Ohjasin Walman poniesteille, jotka koostuivat puunrungosta, parista kavaletista ja ristikosta. Walma ponnisti kevyesti esteiden yli, mutta pidin ponin kokoajan ravissa, kuten muutkin. Hiljaa hyvä tulee, niinhän sitä sanotaan!

Clara&Walma
30hm ~ 5kk

[Clara]

Ruskamaasto
19.10.13.



Clara&Walma
31hm

[Clara]

Tuulahdus talvesta
2.12.13.

Talvi oli tullut Seppeleeseen. Maa oli peittynyt valkoiseen, pehmeään vaippaan. Lumi kimalteli kauniisti ilta-auringon säteiden koskettaessa sen pehmeää pintaa. Taivaanranta hehkui kauniissa punaisen eri sävyissä, muuttuen lähes huomaamattmasti ylempää siniseksi. Pilvet leijailivat hiljaa puiden yllä, viileä tuuli puhalsi yli maan ja sai minut kaivautumaan syvemmälle tuubihuivini sisään.

Lumi narskui kengissä, kun vaelsin kohti Seppelettä. Hämärä laskeutuisi pian, kun aurinko katoaisi puiden taa. Tähdet syttyisivät taivaalle, kuu värjäisi maan hopeisella valollaan. Tähän aikaan vuodesta pimeä tuli pian, ja tallille ehdin usein vasta myöhään illalla. Tänään meillä oli onneksi lyhyempi koulupäivä.

Siristin silmiäni, kun punainen talli ilmestyi puiden takaa. Astelin varovasti, hieman liukkaan pihan yli tallin ovelle. Onneksi Jaakko oli käynyt hiekottamassa pihan - muuten ihmiset varmasti kaatuilisivat kuin dominonappulat jäätyneelle pihalle. Tallissa oli ihanan lämmintä, ja hyppelehdittyäni portaat yläkertaan, tipautin laukun olaltani kaappini eteen. Olin tänään tullut suoraan koulusta tallille, eikä paikalla näkynyt montaa ihmistä. Ei kestäisi kuitenkaan edes puoltaa tuntia, ennen kuin vanhemmat hoitajat saapuisivat koulusta. Kuoriuduin reippaasti ulkovaatteistani ja vaihdoin nopeasti lämpimän villapaidan ja ruskeat ratsastushousut jalkaani. Ladoin tavarat kaappiin ja kävin joulukalenteriin käsiksi. Löysin kakkosluukun, ja sen takaa taas suklaakirjaimen - tällä kertaa a:n muotoisen.
- Mielenkiintoista, mutisin itsekseni ja kirjasin jälleen kirjaimen ylös päiväkirjaani. Sitten pamautin kaapin oven kiinni ja hyppelehdin satulahuoneeseen ilmoitustaulun luo.
- Jaha, Walma menee jatkotunnilla, huomasin.- Ja ratsastaja on Mari, mietiskelin noutaessani Walman harjakopan hyllyltä. Raahustin ponikarsinalle, jonne joku oli ystävällisesti tamman tuonut.
- Moi pieni, uusi ratsastaja odottaa, tervehdin ponia. Se höristi korviaan, mutta harjapakin huomattuaan luimisti närkästyneenä korviaan.
- Mur mur, tunnille joudut, kiusoittelin lempeästi.

Avasin karsinan oven ja laskin harjapakin karsinan sisäpuolelle seinän viereen. Nappasin koukusta Walman pinkit päitset ja narun.
- Tule tule, tyttö, myhäilin astellessani hitaasti tammaa kohti. Walma luimisti korviaan epäluuloisesti ja käänsi takapuolensa minua päin.
- Eikai känkkäränkkä iskenyt? tiedustelin rapistellen kaurapussia taskussani. Walma kääntyi salamannopeasti ja oli yhtäkkiä taas yhteistyöhaluinen.
- Älä luulekkaan saavasi mitään ennen tuntia, hymyilin vetäen riimun niskahihnan ponin korvien taa.
Poni katsoi minua anovasti edes-yksi-kauranjyvä- ilmeellään, enkä voinut olla heltymättä suklaasilmälle.
- Tunnin jälkeen tulee lisää, kerroin ponille sen syötyä hipun kauraa. - sitten saat porkkanaa.

- Onko tuo Walma? kysyi reipas tyttöääni karsinan ulkopuolelta. Käännyin ja näin suunnilleen minun ikäiseni, bruneten tytön kurkkivan innokkaasti oven yli.
- Ai moi, sä taidat olla Mari? Ja joo tää on Walma, selitin.
Tyttö nyökkäsi.
- Se on ihan super söpö! Mari kehui.
- Niinpä! Mä oon muuten Clara. Viedään Walma ulos katokseen harjattavaksi. Haluutko taluttaa? kysyin.
- Joo, Mari hymyili ja tarttui riimunnaruun tottuneesti.
Kävelimme Walman molemmin puolin ulos tallista, ja sitten opastin Marin katokseen.
- Laitahan Walma kii, kehotin.
- Ai vetosolmulla? tyttö varmisti. Nyökkäsin, ja Mari sitoi ponin oikeaoppisesti kiinni. Hän vaikutti oikein näppärältä.
- Saatko Walman harjattua ite, jos meen hakee varusteet? kysyin.
- Joo, Mari nyökkäsi.
Siispä hiipparoin takaisin talliin ja satulahuoneeseen. Ponin ruskeat yleisvarusteet löytyivät siistinä omalta paikaltaan.

Otin satulan käsivarrelleni ja toisella kädellä lämmitin kuolainta. Palasin katokseen, jossa Mari oli jo saanut Walman kaviot putsattua.
- Vielä pitää harjata pölyharjalla ja selvittää jouhet, Mari kertoi.
Nyökkäsin.
- Mä voin käydä jouhien kimppuun, tarjouduin.
Yhdessä työ sujui reippaasti. Mari nosti satulan ponin selkään ja kiristi vyön tottuneesti.
- Muistithan suoristaa satulahuovan? tarkistin.
- Ai niin! Mari muisti ja palasi ponin luo hieman nolon näköisenä.
- Ei se mitään, et voi edes kuvitella minua joskus, virnistin. - Hajamielinen pääni unohti aina jotain!
Mari nauroi ja kiinnitti satulavyön uudelleen. Suitset hän laittoi Walmalle varmoin ottein, ja tarkistettuani kaikki hihnat, totesin niiden olevan moitteettomasti.
- Hyvä, sitten maneesiin, hymyilin.

- Jee, pääsen ihan oikeasti ratsastamaan Walmalla, Mari riemuitsi. - Muistan, kun Anne mainitsi keväällä jotain mahdollisesta uudesta ponista. Syksyllä oli jännittävää palata tunneille, ja oon odottanu jo kauan Walmalla ratsastamista, tyttö kertoi.
- No, voin luvata, ettet unohda tätä ratsastusta koskaan, se on varmaa! virnistin ilkikurisesti.
Walma heilautti päätään, ja näin sen silmissä iloisen pilkkeen.

Clara&Walma
32hm

[Clara]

Iltalenkillä
3.12.13.



Tuntien jälkeen kävimme vielä Walman kanssa kiertämässä valaistun maastolenkin päivän päätteeksi muutamien ravipätkien kera. Joulukalenterikin tuli avattua, ja luukun takaa löytyi tällä kertaa u-kirjain =)

Clara&Walma
33hm

[Clara]

Jalat maassa
4.12.13.

Lyhyt koulupäivä. Pojilla oli liikuntaa kolmeen saakka, mutta tytöt pääsivät jo kaksi tuntia aikaisemmin. Seuraavana päivänä olisi sitten toisinpäin. Ja tänään oli vielä Walman vapaapäivä!

Kuoriuduin toppatakistani ja tungin sen kaappiini. Käännyin joulukalenterin luo ja etsin sieltä tämän päivän luukun. Avasin varovasti sen ja löysin jälleen sulkaisen, tälläkertaa t:n muotoisen kirjaimen. Kirjasin havaintoni muistiin päiväkirjaani, ja riensin sitten alakertaan. Minulla olisi vielä aikaa ennen tuntien alkua, joten ehtisin käydä Walman kanssa maneesissa. Kuukausi sitten pidetyssä hoitajakokouksesa Anne oli neuvonut minua työskentelemään Walman kanssa maasta käsin, ja se olikin tämän päivän suunnitelmani.

Poni löytyi tarhasta, jossa se irroitteli vapaapäivästään nauttien. Myös muut ponit olivat innostuneet kilpajuoksuun, ja lauma säntäili ympäri tarhaa. Kavioiden kumina täytti ilman, kun nojauduin aitaan odottaen ponien rauhoittumista.

Nelijalkaisten puuhia oli mukava katsoa. Walma ja Pampula pinkoivat minkä jaloistaan pääsivät, kun taas Siiri oli päättänyt härnätä Hestiaa kaikin tavoin. Herkkistamma ei siitä tykännyt, vaan näykkäisi pikkuponia tomerasti kaulalle. Siiri ryntäsi pelästyneenä kauemmas. Muutkin ponit alkoivat rauhottua. Teki melkein pahaa hakea Walma pois kavereidensa luota, mutta kovetin itseni ajatellen, että pian kuitenkin muutkin ponit haettaisiin sisälle.

Vein Walman katokseen hoitopuomille ja aloitin harjaamisen. Harjasin tarkasti kaikki lumet pois tamman mustalta karvalta, ja kuivasin sen vielä lopuksi pyyhkeellä. Nostin kaviot yksitellen ja kaavin varovasti kaikki liat pois. Viimeiseksi selvitin jouhet. Heivasin harjat takaisin pakkiin, irrotin ponin ja nostin pakin maasta. Lähdin taluttamaan Walmaa maneesille. Avasin suuret puuovet. Edessäni avautui täysin pimeä tila. Hapuilin seinästä valokatkaisijaa ja napsautin valot päälle. Kellertävä valo tulvi lampuista maneesin. Vein harjapakin katsomoon ja suljin oven, laittaen siihen samalla lapun "hevosia irti".

Vein Walman keskelle maneesia ja päästin sen irti. Vein riimunnarun katsomoon harjapakin luo ja menin penkomaan estevarastoa. Löysin esteiden seasta juoksutusliinan, jonka otin mukaani - joku kai oli sen sinne unohtanut. Otin myös pari kavalettia, jotka raahasin pitkälle sivulle.
- Walma! kutsuin.
Poni nosti päätään maneesin toisella puolella, muttei liikkunut.
- Walma! toistin.
Ei reaktiota. Tuhahdin ja kävelin hakemaan ponin. Onneksi se ei lähtenyt karkuun, vaan tapitti kiltisti paikoillaan.
- No niin, nyt pääset purkamaan suurimmat energiat pois, että jaksat keskittyä, kerroin tammalle metallisen lukon napsahtaessa kiinni riimuun.

Vein Walman kentän keskelle ja laitoin sen kiertämään ympyrää liinassa ympärilläni. Poni puhkui energiaa, joten parin suunnanvaihdon jälkeen pyysin sen raviin. Heilautin juoksutusraippaa ponin takana ja se ryntäsi juoksuun. Katsoin tamman menoa huvittuneena, mutta pidin huolta, ettei se rasittanut itseään liikaa. Parin kierroksen jälkeen hidastin tamman rauhallisempaan menoon, sitten käyntiin. Astuin ponin tielle ja sain sen vaihtamaan suuntaa. Sitten taas ravia parin minuutin ajan. Kun Walma näytti purkaneen suurimmat energiansa, päästin kevyesti puuskuttavan tamman käyntiin. Kerin juoksutusliinan lyhyemmälle ja talutin ponin uralle. Kävelytin Walmaa, kunnes sen hengitys oli tasaantunut ja poni keskittymiskunnossa.

Anne oli pyytänyt minua harjoittelemaan väistöjä Walman kanssa maasta käsin. En ihan ymmärtänyt, miten se periaatteesta tehtäisiin, mutta päätin kokeilla. Saattoi kuitenkin olla, että joutuisin pyytämään henkilökunnalta apua. Talutin siis Walmaa normaalisti vasemmalta puolelta niin, että minä menin ulkoradalla. Lähdin viemään ponia keskemmälle kenttää antamalla hiukan painetta sen lavalle. Walma siirtyi kiltisti, mutta se käänsi takapäätään niin, että se käveli vain normaalisti. Palautin tamman uralle ja lähdin yrittämään uudelleen. Tälläkertaa annoin painetta Walman lautasille, mutta seisoin itse hevosen etujalkojen lähellä niin, että poni pysyi suorassa. Etenin hitaasti, jotta Walma ei sotkeutuisi jalkoihinsa - sivuttain liikkuminen oli sille varmasti vielä uudempi juttu. Parin onnistuneen askeleen jälkeen kehuin tammaa vuolaasti ja palasin sen kanssa uralle. Toistimme harjoituksen vielä muutaman kerran, vaihdoimme suuntaa ja teimme saman.

Tämän jälkeen annoin ponin hetken kulkea normaalisti. Sitten nostin ravin, juosten itse Walman rinnalla. Lähestyimme kavaletteja ja hyppäsimme niiden yli - tai Walma hyppäsi, minä vain juoksin niiden vierestä. Päästin tamman pudottamaan käyntiin ja pysäytin sen. Silitin mustaa karvaa ja kehuin Walmaa hyvästä suorituksesta - oppitunti oli mennyt hyvin.
- Kyllä susta tulee vielä taitava, kuiskasin ponin korvaan lempeästi.

Clara&Walma
34hm

[Clara]

Tempovaihteluita ja muuta mukavaa
5.12.13.



Päätimme vaihteeksi Simonan kanssa koulutuupata poneja, ja hyvän sään ansiosta pääsimme kentälle. Harjoiteltiin Walman kanssa tempovaihteluja ja keskityttiin ravityöskentelyyn. Joulukalenterista löytyi k - kirjain.

Clara&Walma
35hm

[Clara]

Itsepäisyyspäivä
6.12.13.



Kun Suomi juhli 96- vuotissynttäreitään, päätimme lähteä shettisporukalla maastoon itsenäisyyspäivän kunniaksi. Walma tosin taisi viettää itsepäisyyspäivää, sillä poni tuntui laittavan vastaan joka asiassa, ja pääsinkin kokemaan mojovia pukkeja ja maistelemaan kylmää lunta. Joulukalenterista löytyi i:n muotoinen suklaa.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Clara&Walma
36hm

[Clara]

Yli esteiden
7.12.13.

Aurinko kohoaa taivaalle
minä nousen jalkeille
avaan ikkunan
hengitän raikasta ilmaa
katselen joen ylittävää siltaa.

Lauantaiaamu on valjennut kauniina
taivas kirkkaana
loistaen sinisenä
tuulen tuivertaessa yli maan.

Käännyn, juoksen portaat alas
kaakaon kuumenemaan laitan
haukottelen, venyttelen
unta pois karistaen.

Paahtoleipä valmistuu
kaakao tuoksuu
istahdan pöydän ääreen syömään
kunnes taas portaita ylös mennään.

Pian olen valmis tallille lähtemään
lumista tietä kävelemään
ei äiti ole vielä herännyt
eikä siksi minua kyyditsenyt.

Linnut heräävät hiljalleen lauluun
kaunis viserrys metsässä kaikuu
jänis ryntää juoksuun kaukana
ei se kauaa odota.

Tallilla näkyy hiljaista olevan
Kasperin huomaan hevosia ulos tuovan
huikkaan pojulle tervehdyksen
hän kääntyy, kuulen vastauksen.

Talliin tassuttelen nyt
portaat ylös loikin hypyin
jätän vaatteet naulakkoon
ja astun oven rakoon.

Olkkarissa on hiljaista
mutta kuulen äänen sohvalta
eteenpäin astun hiippailen
kunnes päästän huudahduksen.

Simona hiukan säikähtää
ei arvannut että voisin hänet pelästyttää
tyttö kaataa minutkin sohvalle
ja antaa kutituskuurin minulle.

Kun nauru lopulta heltiää
lähdemme kaapeille menemään
on päätetty, tänään esteitä hypätään
Pampulla ja Walmalla yhdessä.

Mä joulukalenterin avaan
saan sieltä jälleen suklaan
tällä kertaa a:n muotoisen
ja niin ihanan makuisen.

Lähdemme Simben kaa poniboksille
ja viemme ponit hoitopuomille
harjakopat otetaan mukaan
eihän niitä saa unohtaa kukaan.

Avaan pakin
kumisukaa etsin
poimin tuon käteeni
kohotan katseeni.

Astun Walman luo
se pitkän katseen minulle suo
lasken harjan ponin kyljelle
ja laitan harjan liikkeelle.

Kumisukaa pyöritän
kaulalle siirrän
kierrän ponin toiselle puolelle
ja toistan saman sille.

Vaihdan pölyharjaan
suin myötäkarvaan
Walma siitä nauttii
juoniansa miettii.

Kaviot puhtaiksi raaputan
kaikki jouhet suoristan
kerron Simonalle:
"haen satulan ja suitset".

Kipaisen talliin
varustehalliin
nappaan ruskeat nahkavarusteet
ja suojat ruskeapunaiset.

Palaan ponien ja Simben luo
lähtee vuorostaan tuo
minä tammoja vahdin
kunnes Simona palaa takaisin.

Heitämme poneille varusteet päälle
lähdemme maneesille
tarkastamme - halli on vapaa
ei kukaan näin aikaisin sinne tulla tapaa.

Irrotamme ohjat
päästämme irti tammat
suuntaamme estevarastoon
pian hyppelöt alkakoon!

Kokoamme sarjan kahdesta sinivalkoisesta ristikosta
jumppasarjan neljästä esteestä eri kokoisesta
siihen kuuluu kavaletti ja risti
pysty ja okseri pieni.

Lopuksi kolme kavalettia laitamme
myöskin yksittäisen pystyn kokoamme
sitten ollaan valmiita
ponien kiinniottoa vailla!

Vaan kuinkas sitten kävikään:
ei tammat niin helposti kiinni jää
- ei, saamme juosta ja kutsua
muttei meitä kuunnella.

Lopulta kaksikko nurkkaan ahdistetaan
nyt saadaan ne kiinni varmaan
vaan ei - poni liian vikkelä
sujahtaa meidän välistä.

Viimein ponit kiinni jäivät
ja siihen loppuivat niiden vapaapäivät
onhan alkukäynnit jo tässä tullut tehtyä
ei muuta kuin täytyy vain selkään hypätä.

Verrytellään silti vielä hetki
ennenkuin hypätään esteiden yli
ravissa volttia ja kiemurauraa
liikettä monenlaista.

"Hypäätkö sä eka noi kavaletit?"
Simonalta kysyn heti
tämä nyökkää letit heilahtaen
ja nostaa ravin hiukset liehuen.

Minä seuraan perässä
Walman selässä
ylitetään kolme kavalettia
kaikki ravissa.

Vielä vähän laukkaa suuntiin molempiin
niin sitten päästään kiinni esteisiin
ensimmäiseksi ristikot päätetään hypätä
Simona edellä, minä perässä.

Walma innokkaana laukkaa
sinivalkoiset puomit unohtaa poni hypätä ei muista
vaan puomit alas kolistelee esteistä noista.

Uudemman kerran yritetään
joko nyt hypätään
esteen yli liidetään
ei puomit tipu minnekään.

On pystyn vuoro seuraavaksi
Simona ja Pampula sitä jo kokeili
ensin poni kieltäytyi
mutta sitten hyppyyn myöntyi.

Meidän vuoro Walman kanssa
onneamme kokeilla
kohti estettä laukata
parasta toivoa.

Walma ponnistaa, lennämme
yli esteen kevyest
taputan ponia kaulalle
"Hyvin meni, nyt esteelle seuraavalle!"

On viimeinen haaste edessä
jumppasarja, tiedäthän
se ei meille ole niin helppo
mutta yritys on kelpo.

Ensin Walma ryntää
esteen juuresta hyppää
pitkälle niin
ei esteiden väliin askeleita ehdi.

Puomit kolisee alas
me palaamme takas
Simona avuliaasti esteen korjaa
kiitän, yritämme uudestaan.

Nyt Walmaa pidätän
se kiltisti ensimmäisen esteen ylittää
kannustan sen esteelle seuraavalle
pienelle ristikolle.

Tuonkin homman poni taitaa
vielä kaksi estettä meitä kaipaa
ylitämme ne leikiten
onnistumisesta riemuiten.

Nyt päästän Walman käynnille
on aika käydä levolle
ponia kehun ja kiittelen
on tänään lennetty yli esteiden!

Clara&Walma
37hm

[Clara]

Sunnuntaita riehakkaasti
8.12.13.



Shetlannin ponit viettivät sunnuntai-vapaata riehakkaasti tarhassa kirmaillen. Joulukalenterista paljastui s- kirjain.

Clara&Walma
38hm

[Clara]

Lumihevosen tekoa
9.12.13.







Clara&Walma
39hm

//Plääh tulipa hutaistu merkintä, lupaan panostaa seuraavaan enemmän! 8|

[Clara]

Venyttelytuokio
10.12.13.



Venyteltiin hieman Walman kanssa illalla tuntien jälkeen. Edellisenä päivänä löytyi o-kirjain ja tänään n- kirjain joulukalenterista.

Clara&Walma
40hm

[Clara]

Murheita ja koulunvääntöä
11.12.13.

Tänään oli se yksi viikon parhaista koulupäivistä - se kaikkein lyhyin. Astelin, välillä juoksuaskeleita ottaen kohti Seppelettä. Hyvä puoli oli tänään myös se, että Walmalla oli vapaapäivä. Mikään ei olisi voinut olla paremmin.
- Terve ponit! huikkasin nähdessäni shetupoppoon karsinassaan.
Avasin oven ja astuin kohti Walmaa, kun huomasin pienen hahmon karsinan nurkassa.
- Ai moi Simona, tervehdin hyväntuulisena.
Tyttö nosti katseensa, mutta yllätyksekseni hän ei hymyillyt, kuten tavallisesti.
- Mitä nyt? kysyin huolestuneena.
Simona oli harvoin huonolla tuulella - itseasiassa en muistanut nähneeni häntä koskaan pahantuulisena.
- Mikä hätänä? toistin ja kyykistyin ystäväni viereen.
- Äh, tämä huokaisi. - Riitelin äidin kanssa.
Nyökkäsin.
- Sun pitää vähän tuulettua, ehdotin hetken hiljaisuuden jälkeen. - Lähtisitkö maastoon?
Muistin Simonan ehdottaneen sitä minulle, kun olin surrut Liinun kuolemaa.
- Kävin jo, Simona kertoi hymyillen pienesti.
Hymyilin.
- Kyllä se siitä, lohdutin taputtaen tyttöä olkapäälle. - Mä taidan mennä Walman kanssa kentälle, kerroin. - Haluutko tulla mukaan?
Halusin saada Simonan ajatukset välillä jonnekkin muualle.
- Taidan jäädä vielä Pampun kanssa tänne, Simona kertoi.
- Okei, myönnyin. - Mä tuun kohta hakemaan Walmaa, kun oon käyny vaihtaa vaatteet, lisäsin ja sujahdin karsinasta käytävälle, jatkaen sitten matkaani kohti yläkertaa.

Painoin varovasti joulukalenterin yhdettätoista luukkua, kunnes sain ujutettua sormeni sen alle ja kääntämään luukun auki. Kädelleni tipahti a:n muotoinen suklaakarkki, jonka pistin suuhuni ja kurkotin sitten ottamaan päiväkirjani kaapin ylimmältä hyllyltä. Kirjasin löydön muistiin muiden kirjainten joukkoon - päiväkirjan sivulle olikin jo kertynyt kaksitoista kirjainta. Työnsin kirjan takaisin paikalleen ja suljin kaapin, siirtyen sitten olohuoneen puolelle.
- Moi! tervehdin tummalla sohvalla löhöäviä Salmaa ja Fiiaa.
Nämä nostivat katseensa Salman kännykästä ja vastasivat tervehdykseen. Huomasin Emskun ja Nadjan pöydän ääressä ja puikkelehdin heidän luokseen.
- Moi Clara! Nadja tervehti.
- Mooi, vastasin hymyillen ja istuin bruneten tytön viereen.
- Haluutko tulla pelaa ristiseiskaa? Emsku ehdotti.
- Ajattelin mennä tuuppailee Walmalla kentälle.
- Pihlakin on siellä, Nadja kertoi.
- No sittenhän me saadaan seuraa, innostuin ja nousin ylös. - Mä taidankin sitten mennä, kerroin ja tytöt nyökkäsivät.

Simona laittoi Pampulalle riimua, kun pöllähdin harjakopan kera ponikarsinalle.
- Hello taas! huudahdin ja astelin Walman luo.
- Meen harjaamaan Pampulaa katokseen, tuutko säkin? tyttö kysyi.
- Joo, nyökkäsin, ja tartuin kädelläni Walman mustaan harjaan. - Mennäänpäs tyttö töihin, kuiskasin tammalle napsauttaen narun kiinni sen riimuun.
Lähdimme Simonan kanssa perätysten käytävää pitkin ulos. Veimme ponit katokseen, laitoimme ne kiinni ja aloimme harjata niitä hiljaisuuden vallitessa. Katselin hajamielisenä Walman mustaa karvaa, ajatusten harhaillessa jossain kaukana. Kaikki ympärilläni sulkeutui hetkeksi pois, en kuullut, en nähnyt mitään. Olin jossain muualla, toisessa maailmassa, en tässä todellisuudessa.

Syvä rauha rikkoutui, kun olin harjannut Walman viimeistä karvaa myöten, suoristanut jok' ikisen jouhen ja raaputtanut kaviot putipuhtaaksi. Hätkähdin hereille ajatuksistani ja käännyin katsomaan Simonaa joka kuiskutteli jotain Pampun korvaan.
- Mä käyn hakee varusteet, kerroin.
Vein samalla harjat pois ja toin suitset mukanani - päätin mennä ilman satulaa. Varustin Walman reippaasti ja huikkasin heipat Simonalle, joka lähti hoidokkinsa kanssa takaisin talliin. Me suuntasimme Walman kanssa kentälle.

Kävellessäni nautin leppeästä tuulesta, sekä suhteellisen lämpimästä kelistä. Lämpömittarin lukemat lähentelivät nollaa, ja suojakeli sai lumen sulamaan puiden oksilta kauniiksi, kimaltaviksi vesipisaroiksi, jotka hiljalleen tippuivat maahan, jättäen pienen jäljen puhtaan valkoiseen lumihankeen. Päästyämme kentän laidalle, huomasin siellä ratsukon: bruneten tytön ja harmaan ponin. Pihla ja Pella. Nuo kaksi olivat minulle vielä aikas tuntemattomia, kerran olin heidän kanssaan maastossa käynyt ja vaihtanut pari sanaa - muuten nuo olivat minulle tuntemattomia, vaikkakin Pella oli tuttu myös miniponit-tunneilta. Seurasin hetken kaksikon ravityöskentelyä, kuinka harmaa poni nautti liikunnasta, ja tytön posket punoittivat hänen keventäessään rytmikkäästi ja laittaessaan ponia ruotuun - se meinasi tuon tuostakin oikoa kulmista. Hyvin näytti kuitenkin yhteistyö sujuvan.
- Moi! Ei kai haittaa jos tullaan häiritsemään? kysyin hevosen hidastaessa käyntiin.
- Tulkaa vaan, Pihla hymyili, joten talutin Walman portista sisään kentän laidalla sijaitsevan jakkaran luo.
Vedin ohjat tamman kaulan yli ja kipusin jakkaralle ja heilautin jalkani siitä Walman selän yli. Ohjasin ponin uralle: koulunvääntö alkakoon!

Clara&Walma
41hm

[Clara]

Maastossa kera shettisten
12.12.13.

Tänään meillä olisi pitänyt olla pitkä koulupäivä, mutta sain vapautuksen loppupäiväksi hammaslääkärin takia. Siispä pääsin puolituntia aikaisemmin tallille, ja vielä äidin kyydillä.
- Tule sitten kuudeksi kotiin, tämä muistutti hypätessäni autosta ulos.
- Joo joo, lupasin hymyillen herttaisesti.
Pamautin oven kiinni ja lähdin kävellen kohti tallia.

- Moikka! tervehdin Inkeriä taukohuoneessa.
Blondi käänsi katseensa hevoslehdestä ja hymyili.
- Jes, viimein seuraa, täällä ei oo vielä muita, tyttö riemuitsi. - Karkasitko koulusta? hän lisäsi kiusoitteleva hymy huulillaan.
- En tietenkään, puolustin yrittäen näyttää mahdollisimman viattomalta. - Mulla oli hammaslääkäri, eikä sen jälkeen ehtiny enää koululle, selitin kuitenkin.
- Jaa, Inkeri tokaisi ja laski hevoslehden käsistään. - No, jos kerta olemme kahden...
- ...Ja hevosilla on vapaapäivä... jatkoin salaperäisesti hymyillen.
- ... Niin mitenkä olisi pieni maastolenkki? Inkeri ehdotti innokkaasti.
- Joo, käy mulle! hihkaisin ja Inkeri pomppasi ylös sohvalta.
- Sovittu! hän julisti ja lähdimme kuin sanattomasta sopimuksesta pois huoneesta omille kaapeillemme.

- Mm... mutisin nautiskellessani jälleen joulukalenterin paljastamasta suklaasta, joka omasi tällä kertaa I:n muodon.
Vaihdoin reippaasti vaatteeni ja kiiruhdin Inkerin perään.
- Ponit on tarhassa, käytävää lakaiseva Kasper mutisi Inkun kysyessä tammojen olinpaikkaa.
- Okei, kiitti, sanoin hymyillen pojalle.
Katsahdimme Inkerin kanssa toisiimme ja suuntasimme ponitarhoille, jossa ponit meitä "odottivat", ja kerrankin lähellä porttia. Eivätkä Siiri ja Walma edes laittaneet vastaan, vaan antoivat kiinni suhteellisen helposti. Napsautin narun kiinni mustan shettiksen riimuun ja silitin vieressäni kärkkyvän Pampulan turpaa.
- Sä saat jäädä nyt nauttimaan vapaapäivästä, kerroin ruskealle ponille. - Tulehan Walma, mennään Inksun ja Siirin perään, lisäsin hoidokilleni ja nykäisin sen narusta liikkeelle.
Inkeri piti meille porttia auki ja salpasi sen huolella perässämme. Veimme ponit hoitopuomille ja aloimme harjaamaan niitä reippaaseen tahtiin. Työ sujui mukavasti juttelun ohessa.
- Tiiätkö, tuleeko Simbe tänään tallille? kysyin Inkeriltä.
- Se laitto viestii, että pitää lukee johonkin kokeeseen, tämä vastasi laskien Siirin toisen etujalan maahan.
- Okei.
Siirryin kumisuan kanssa Walman toiselle puolelle ja ryhdyin harjaamaan ponin pyöreää kylkeä.
- Tulisipa enemmän lunta, huokaisin.
Valkoinen vaippa oli jäänyt säälittävän ohueksi, ja säätiedotus lupasi vielä lämpimämpiä kelejä.
- Niinpä, Inkeri myönsi Siirin toiselta puolen.
Jatkoimme puuhasteluja hiljaisuuden vallitessa.

- Mennäänkö ilman satulaa? Inkeri kysyi harjattuaan jo poninsa.
- Joo, myönnyin suorien turhautuneesti Walman takkuista harjaa.
- Mä voin hakee suitset, tyttö lisäsi vielä ja hilpaisi kohti tallia.
Sain juuri jouhet suoriksi, kun tämä palasi molempien suitset käsissään.
- Kiitti, mumisin ja nappasin ruskeat nahkasuitset käsiini.
Käännyin Walman puoleen tiukka ilme kasvoillani.
- Eikä sitten mitään temppuiluja, sanoin tomerasti ponille.
Ja kumma kyllä, poni antoi laittaa suitset ihan vapaaehtoisesti päähänsä.
- Taidatpa olla joulumielellä, myhäilin tyytyväisenä.
- Joko mennään? Inkeri huikkasi innokkaasti Siirin luota.
- Mennään vaan, eikä meinata! naurahdin ja irroitin Walman hoitopuomista.

Veimme hevoset kentän laidalle ja nousimme niiden pörröisiin selkiin puisen jakkaran päältä. Tartuin Walman ohjiin ja käänsin sen Siirin viereen.
- Mennäänkö laukkasuoralle? Inkeri ehdotti.
- Joo. Se tuskin on vielä liian liukas, myönnyin. - Kun autoja ei liiku siellä.
Siispä kannustimme hevoset liikkeelle ja käänsimme ne metsään päin. Ratsastimme tiellä vierekkäin katsellen ohuen lumikerroksen peittämää maata.
- Tulisipa valkea joulu, mietin.
- Mmmm, Inkeri mutisi myöntyvästi ajatuksissaan.
Matka taittui hiljalleen syvän hiljaisuuden vallitessa. Kuuntelin tarkkaan luonnon ääniä, kun lumi tippui puiden oksilta, läheinen puro solisi vielä sulana, pikkulinnut lauloivat puiden oksilla. Metsässä kahahti, risu katkesi jonkun astuessa sen päälle. Tuuli humisi hiljaa puiden oksissa, samaa, vanhaa säveltään. Kaviot kopisivat pehmeästi lumista tienpintaa vasten.

- Perillä ollaan, Inkeri ilmoitti suoran avautuessa edessämme.
- Ei vaikuta liukkaalta, päättelin ratsastettuamme hetken tietä pitkin. - Vai mennäänkö tonne pellolle, siellä ei ainakaan ole liukasta? ehdotin.
- Joo, Inkeri myöntyi.
Siispä käänsimme hevoset pois tieltä ja kahlasimme hangessa pellon laitaan.
- Antaa mennä! huikkasin Inkerille ja painoin pohkeeni Walman kylkiin.
Poni ampaisi eteenpäin, ja minun oli pakko tarrata sen harjaan kiinni. Siiri kiri ratsastajansa kanssa rinnallemme, ja kaksi pikkuponia nelistivät iloisesti pellon poikki. Jälkeemme jäi vain ilmaan noussut lumipilvi, kun kavioiden rytmikäs kumina täytti ilman.

Clara&Walma
42hm

[Clara]

Lucian päivä
13.12.13.



- Sä olet kyllä sitten ihana, kuiskasin Walman pörröiseen korvaan ja silitin hellästi sen otsaa.
Poni laski päänsä huokaisten tyytyväisenä syliini, ja painoin poskeni sen lämmintä, mustaa karvaa vasten. Hengitin hevosen ihanaa tuoksua ja suljin silmäni.

"Taivaalla tähtivyö kirkkaana loistaa,
viestiä jouluyön tuikkeessaan toistaa.
Taivainen kirkkaus,
riemuisa julistus.
Kynttilät syttyy, kynttilät syttyy."

Kirkas ääni soljui hiljaisen, yöpuulle rauhoittuvan tallin käytävää pitkin levittäen rauhallista tunnelmaa. Walma pukkasi minua ystävällisesti, ja rutistin vielä ponia. Sitten astuin käytävälle ja seurasin ääntä tallin pihalle. Pitkä, valkopukuisten ratsastajien jono kulki pihan poikki laulun säestämänä. Joukkion kärjessä ratsasti vaaleahiuksinen Lucia seppelekruunu päässään.

"Metsiin jo pohjolan, vaipan luo hanki,
ja maa on valkean verhonsa vanki.
Taivaisen hohteen tuo,
Lucia valon suo.
Pyhä Lucia, Pyhä Lucia

Kiteet luo helmivyön
valkoiseen kaapuun,
kätköstä talviyön
luoksemme saapuu
Lucia seppelpää,
juhlista hetki tää.
Saavuthan luoksemme,
Pyhä Lucia"

Clara&Walma
43hm