|
Post by Sastu on Dec 3, 2011 15:10:31 GMT 2
Estetunti 9.11
Tunnin alkuun oli enään pari hassua minuuttia, kun talutimme hevoset possujonossa maneesiin. Siellä meitä odottelikin jo esterata, jota Rensu vilkuili selkeästi kiinnostuneena. Anne tuli vastapainoksi, kun nousin satulaan. Selästä kiristin vyötä, jalustimet olinkin säätänyt jo sopiviksi. Lähdettiin kiertämään uraa pitkin vapain ohjin. Huomasin heti, että ajatukseni tuppasivat harhailemaan, samoin kun Rensunkin. Okei, olin ollut viikon verran aikamoisen väsynyt, kun töissä oli pitänyt kiirettä ja piti ehtiä ratsastamaan Rensukin. Parin reippaan kävelykierroksen jälkeen alettiin jo ravaamaan, puolipitkin ohjin. Rensu tahtoi juosta alta alkuun joten jouduin avustamaan pidätteitä ohjalla, kun se ei kuunnellut. Se ei oikein malttanut astuu takajaloilla alle, vaan pyrki enemmän kipittämään hirveätä kyytiä. Jämäkällä pohkeella ratsastuksella sen saa kyllä askeltamaan kunnolla, mutta tänään jätin jostain syystä homman puolitiehen ja tyydyin siihen, että Anne sanoi ok, vaikka yleensä pistinkin kaiken peliin ja vaadin välillä vähän liikaakin. Vaihdettiin vielä suunta ja alettiin pikkuhiljaa ottaa enemmän hevosia tuntumalle. Silti ohjat roikkuivat kuin pyykkinarut, joita yritin epätoivoisesti jaksaa pitää tuntumalla ja ratsastaa Rensua tuntumaa kohti, vaan miten se voisikaan tulla tuntumalle kun löysäilin selässä? Hyvä kysymys.
Sitten alko hyppääminen, ja ihanasti saatiinkin aloittaa. Esteet oli pikkusia, mutta Rensu silti imi niille innokkaasti. Homma hoitui rutiinilla, tätä oltiin treenattu niin että menisi varmaan väärinpäinkin. Silti Anne huomaisi harhailevat ajatukseni, mutta vaikka kuinka yritin pitää ajatukset kasassa ja keskittyä, tuntui ettei tarvittu kun hetki niin ajatukset levisivät taas. Todella rasittavaa. Anne selitti seuraavan radan, mikä ratsastettaisiin. Siinä oli seitsemän estettä, se oli sujuva ja looginen - ja silti tuntui ettei se uponnut kallooni millään ilveellä? Odoteltiin hetki vuoroamme, ja yritin painaa rataa mieleeni, vaikka osasin jo lähes arvata mitä radasta tulisi. - Ja sit Rensu ja Sastu, Anne sanoi ja olin huomaavinani huolestuneen otsarypyn tämän otsalla. Nostin laukan ja ratsastin ensimmäiselle esteelle, jonka Rensu selvitti kunnialla. Toisella esteellä Rensu lähti huonosta tasapainosta kun en ratsastanut laukkaa, kolmannella se tuli aivan liian juureen. Neljännellä jätin sen aivan yksin, en ratsastanut ollenkaan askelta tai laukkaa, matkustin vain - mistä seurasi kielto. Rensu teki kyllä aivan oikein kieltäessään, ei sen tarvitsisi hypätä ilman mun tukea tai ilman että ratsastin sitä, ei sen tarvi tehdä kaikkea. Rensu alkoi pomppia kiellon jälkeen pystyyn, tiesin ettei se tykännyt kieltäytyä esteestä. Siispä taputin sitä rauhallisesti kaulalle ja rauhottelin äänellä, ennen kuin otin uuden lähestymisen ja tällä kertaa sain sen ratsastettua hyvin ja olin mukana. Loput kolme estettä katoimme yhdessä Rensun kanssa askeleet, vaikka vieläkään en ratsastanut laukkaa täydellisen pyöriväksi joten hypyt oli aika raakoja. Radan jälkeen en voinut muuta kuin taputtaa Rensua, kuinka hyvin ori hoiti homman vaikka itse olinkin ihan löysä paska selässä. Anne antoi etuoikeutetusti mulle sanomista, varmasti huomasi kuinka surkeasti ratsastin. Huomasin Annen puheesta, että hän oli jopa vähän vaivautunut selittäessään mulle, että ratsastuksessa pitää olla hetkessä ja ajatella aina seuraavaa askelta. Tiesin, että hän tiesi että tiesin. Ratsastettiin rata vielä kaksi kertaa per ratsukko, tosin itse jätin vaik kertaan, kun sain sen jotenkuten ratsastettua. Turhaan mä Rensua kiusaisin sillä, että haahuilisin ja mokailisin itse.
Annoin Rensun hölkätä loppuravit pitkällä ohjalla, keventelin vain mukana ja katsoin ettei törmäillä muihin. Rensu tuntui huokaisevan helpotuksesta, sille oli todella rankkaa jäädä yksin esteillä, vaikka se hyvä onkin. Se ei ole tottunut vaan siihen. Lopuks heitettiin loimi pepun päälle ja käytiin kävelemässä kentällä muiden kanssa. Käveltiin joku vartti, niin että hevosten hengitys tasaantui kunnolla. Lopulta pysäytin sen, taputin kaulalle ja halasin sitä. - Ens kerralla lupaan pistää parastani. Sä olet kyllä niin hieno, teit ihan oikein tunnilla. Sitten liu'uin alas ja löysäsin vyötä sekä nostin jalustimet ylös. Rensu alkoi hinkuttamaan päätänsä reiteeni. Hetken rapsuttelun jälkeen otin ohjat kaulalta ja talutin Rensun talliin, omaan karsinaansa. Riisuin siltä nopeasti suitset ja satulan, ennen kuin se hinkuttaisi kumpaakaan. Seuraavaksi otin suojat ja pintelit pois. Pintelitkin pitäis pestä, on taas niin paskaset.
Harjasin Rensun huolella, sitä ei tarvinnut huuhdella kun ei ollut hionnut. Pistin sille vielä sisäloimen päälle ja tarjosin lämmintä vettä, jota ori joikin mielellään. Raahasin varusteet paikoilleen, tosin pyyhkäisin niitä ensin. Kävin pöllimässä rehuhuoneesta pari porkkanaa, ja syötin ne vielä Rensulle. Ne se oli todellakin ansainnut!
Kiitos Anne tunnista!
|
|
|
Post by Mirri on Feb 4, 2012 14:51:47 GMT 2
Ensimmäistä hoitoa kerrakseen(vko 1) Voi hitsi, mihinköhän soppaan olen itseni laittanut. Nyt sitä ollaan jo lievästi sanottuna Rensun hoitaja kokelas. Ei sillä tavalla, ettei minua huvittaisi, mutta kookasori kuuleman välillä melkoinen tapaus. Toivoin hiljakseen, että Sastu olisi tallilla minua neuvomassa kädestä pitäen ja katsomassa, että jokainen harjanveto menisi suoraa linjaa ja Rensulla olisi varmasti kaikki hyvin. Ratsastus kassini oli kasvanut päiväpäivältä isommaksi, koska varauduin aina vähän liiankin hyvin säähän. Tänään oli aikamoista lumi myräkkää ja pakkasta oli riittävästi. Tuuli pisti kovasti vastaan eikä antanut minun kävellä vapaasti. Tuntui siltä, että lentäisin ihan juuri taivaalle ja jäisin vaappumaan edestakaisin. Tallin ovi avautui vasta kunnon kiskaisun jälkeen ja luikahdin sisään oviaukosta. Sisällä oli tyhjempää, kuin kuvittelin, sen sijaan varmaan maaneesi pursuaisi ratsastajia joka nurkasta. Vein tavarat yläkerran kaappiin ja vaihdoin kevyen sinisen syystakkini paksuun untuvatakkiin. Kurkkasin taukotilaan, jossa näytti olevan äkkiä katsottuna ainakin Inkeri ja Loviisa sekä Pilvi. Sastu oli antanut minulle tarkat ohjeet, vaikka minusta tuntui siltä, ettei koko hommasta olisi tullut mitään. Nappasin Ketjullisen riimun Rensun karsinan ovesta, oriin täytyi olla ulkona koska karsinassase ei ainakaan ollut. Lumi oli paksua ja tönkköä. Kävelin päärakennuksen ohitse ori tarhoille. Pyryn keskellä en huomannut kahta oriita jotka rymistelivät minua päin. Ensin aidan Viereen syöksyi Rensu ja perässä Sentti. †Tules tänne, Rensu †Sanoin ja astelin lähemmäksi oriita. Se huomasi heti etten ollut, Sastu enkä edellinen hoitaja vaan aivan joku toinen. Se teki pikaisen käännöksen ja lähti ravaamaan Sentin luo joka oli toljottanut kauempana. Voi räkä, se ei ikinä antaisi ottaa kiinni. Rensu oli huumori miehiä, viiden minuutin kuluttua se tuli niin lähelle, että olin saanut napattua sen riimusta ja pujottanut ketjun suuhun. Talutin sen reippaasti ulos tarhasta, niin kuin Satsu oli neuvonut. Däni katsoi minun perääni, kun ori jymisteli vierelläni ja minä astelin puolijuoksua perässä: †Tarviiksä apua tai jotain â€, hän huusi. †Kaikki hyvin â€, sanoin ja jatkoin matkaa talliin. Viimeinkin karsinassa pärjäsin melko hyvin omasta mielestäni. Sidoin oriin kiinni se alkoi välittömästi pyörimään ja hyörimään sinne tänne. â€Jaa-a sun pitäis pikkasen tottua muhun. Hoidan sua sentään kerran viikossa, ettäs tiedät! †Ori katsoi minua päästä varpaisiin, se katsoi minua oudosti ja tiesin, että oli seuraavan kepposen aika. Nuolaisu-tönäisy-hörinä liike sai minut hiljaiseksi. Eiväthän miehet osaa tehdä kolmea asiaa yhtä aikaa. Harjaus alkoi myös ohjeiden mukaisesti kumisualla. Tarkastin myös jalat, itse en tiennyt miltä ne normaaisti tuntuivat, mutta ajattelin tämän olevan rutiinin omaista oppimista. Kavioiden puhdistus tuntui mahdottomalta tehtävältä, jokaisella kerralla se heilautti jalkaansa ympyrässä ja yritti karistaa kättäni kaviostaan. Oli helpotus kun sain ensimmäisen kavion puhdistettua. Kehui Rensun maasta taivaisiin kun se antoi minun puhdistaa takaset kiltisti. Pojan harja oli täynnä lumipaakkuja ja jäätynyttä kuolaa? Niiden siistimisessä meni jonkin aikaa. Oijoin myös hännän ja otsa harjan. Lopputulokseen olin tyytyväinen vaikka koko operaatioon oli mennyt puolitoista tuntia, mukaan laskien tavaroiden etsiminen, Rensun kepposet ja muut pikku kommervenkit. Maneesi oli vapaa joten ajattelin juoksuttaa oriita siellä. Varusteiden etsiminen sujui nyt helpommin, kun tiesin missä ne olivat. Laitoin pintelit ja suojat, etsin liinan ja vaihdoin kolmipalan suitsiin, otin juoksutus piiskan sekä otin apuohjat mukaan maneesiin. Juoksutus sujui, noh voitte varmaan arvata. Alku sujui hyvin, mutta kun laitoin apuohat ja kanustin hepan raviin se kuumui välittömästi ja alkoi heilumaan sekä pomppimaan liinassa. Juoksutuksen jälkeen harjasin Rensun, loimitin ja jätin karsinaan. Tarkistin listan tarkasti ja katsoin, ettei mitään seikkaa jäänyt huomaamatta. Rapsuttelujen jälkeen soitin Sastulle ja kerroin miten oli mennyt. Aika hurja päivä ïŠ ---------------------------------------- Kuvakin tulee, jos aika sen sallii
|
|
|
Post by Mirri on Feb 12, 2012 16:49:47 GMT 2
Sentti ja Rensu tarhassa
|
|
|
Post by Anne on Feb 17, 2012 13:52:47 GMT 2
MK-kurssi 17.2.2012Sastu juoksutta Rensua. Spessu Sastulle!
|
|
|
Post by Mirri on Feb 19, 2012 15:13:38 GMT 2
Perus hoitoa (vko 3)
REnsu oli antanut minun ottaa itsensä kiinni! Kuinka ihanaa,kun ei tarvinnut juosta lumen täyttämissä kengissä ympäri tarhaa ravaavaa oripoikaa mille jahtaus oli yksi iso leikki! Mikä parasta minun eitarvinnut hoitaa sitä kokonaan itse, sillä Sastu ratsastaisi sillä illalla. Viimekerralla oria hoitaessani se oli jollain ihmeen kenolla päässytkarsinasta karkuteille. Onneksi Josefiina oli löytänyt herramme käytävältä. Jossu oli kysynyt olinko nähnyt Sastua, mutta jouduin vainsanomaan "Entiedä miten se pääsi irti " ja "Unohdin varmaan laittaa sen kunnolla kiinni. " Nyt ori oli karsinassaan ja sielläse pysyisi siihen asti kunnes Sastu tulisi sen ratsastamaan.
Lumipyry ei ottanut tauotakseen. Minä istuin katsomassa, kuinka Sastu ratsasti komealla Rensulla maneesissa. Ori ei näyttänyt tempuilevan yhtään. Välillä nappasin muutaman kuvan järjestelmä kameralla tai muuten vain istuin. Laukannostot ja -vaihdot, pohkeenväistö ja avo. Rensu osasi kaiken. Itseni teki mieli myös mennä selkään. Sastu taputti Reimaria kaulalle ja laski tälle vapaat ohjat.
- Rensu näytti menevän tosi hyvin!, sanoin kun ratsukko tuli kohdalleni.
- Kiitti, viitisitkötuoda ton loimen käyn vielä maastossa kävelemässä.
Vietin loppupäivän satularasvan parissa. Pesin Rensun satulan ja suitset, martingaalin ja turpahihnan, vaihdoin satulahuovan ja järjestin harjakopan.
- Ens kerralla sää voisit kokeilla Rensun kanssa ratsastusta.
- Kuulostaa hyvältä, hymyilin ja asetin harjakopan paikoilleen.
-Voisit viedä vielä Rensun vähäksi aikaa tahaan, voin tulla avaamaanportin sulle siellä on aika paljon lunta.
Otin Rensunketjun ja lähdin taluttamaan sitä Sastunjohdattamana. Sentti odotteli tarha- ja riehumiskaveriaan metsän reunassa hirnuen. Rensu höristi korviaan. Se nykäisi narua ja rymisteli lähemmäs aitaa.
- Menikö viimekerralla hyvin, oliko Rensu kiva?
- Työläs, mutta hyvin se loppujen lopuksi meni.
Sastu nykäisi portin auki. Samassa Rensu laittoi ykkösvaihteen päälle ja lähti kaahamaankohti toisellapuolella riehuvaa Senttiä. Raahauduin oriin mukanaparisen metriä lumen kasaantuessa naamalleni, päästin irti narusta.
- Mirri!? Ootko kunnossa kuuletko sä mua?
- Kaikki on okei, sanoin ja nostin pääni lumesta.
Pudistelin itseni lumesta Kaulukseni sisään oli mennyt kylmää lunta. Katsoin oriin perään tuimasti. Näytti siltä, kuin se olisi leijunut tempustaantarhakaverilleen!
|
|
|
Post by Sastu on Feb 25, 2012 13:58:33 GMT 2
Annen koulutunti 11.1
|
|
|
Post by Mirri on Feb 26, 2012 16:01:49 GMT 2
Ratsaille (vko 4)
Laitoimme Rensua Sastun kanssa kuntoon, ratsaille menoa varten. Orilla oli tavallista villimpi, mikä sai oman jännitykseni yksinkertaisesti vain kasvamaan.
Jo tarhassa sitä hakiessani, ratsastuskenkäni olivat täyttyneet lumella, kun taas Sastu, oli osannut varautua kumisaappailla. Ori hyöri ja pyöri karsinassaan, kuin väkkärä. Onnistuihan se jalkanikin melkein tallomaan!
- Ota toi liina niin vien jo Rensun maneesiin, siellä ei oo nyt ketään niin on tilaa mennä.
Nappasin liina ja kipaisin lokerolle vielä kypäränkin hakemaan. Oloni ei ollut mitenkään erityisen itsevarma. Minusta vain tuntui siltä, että ori katsoi minua säihkyvin silmin, samaan aikaan ajatellen: - Sä lennät niin mun selästä typykkä.
Onneksi omistajatar oli kuin säämittari näissä asioissa. Hän osasi sanoa milloin Rensu oli hyvällä tai huonolla päällä, vaikka se vain nuokkuisikin tarhassa paikoillaan. Minä taas en vielä osannut päätellä herramme mielentiloja, kumminkin minusta tuntui, että ymmärsin sitä aina vain paremmin.
Kävelin Sastun kiinni maneesin ovella, vedin sen auki ja menimme toiseen päätyyn. Hän ratsastaisi Rensua, jonka jälkeen minä saisin hioa tasapainoani satulassa.
Tepsuttelin kiltisti katsomoon ja katselin ratsastusta. Yritin painaa mieleeni joitakin asioita, mitä Sastukin teki ratsastaessaan: " Se ei annakaan sen mennä ihan pitkin ohjin se meinaa ryöstää tossa kulmassa, pidätetään joo ja nyt vasta ravia. " Katsoin ratsastusta, kuin se olisi jotain kieltä, mitä minun olisi mahdotonta oppia.
Kun Sastu oli tehnyt vähän väistöä ja laukkasiirtymisen, hän pysäytti Rensun keskihalkaisijalle ja taputti tätä kaulalle. Astelin katsomosta. Laitoimme Oriille ratsastusloimen ja liinan niskan yli. Itse vaihdoin kypärän päähän ja kapusin Rensun selkään.
- Ota vaan ihan rennosti, kyllä sä selviät, Sastu virnisti kiusoitellen.
Lähdimme rauhallisessa käynnissä tekemään pientä maastolenkkiä. Rensu tuntui rauhalliselta, ilmeisesti omistajan läsnäolo teki taikojaan ja polle uskalsi rentoutua vähäsen.
- Ja sitten kun se rupeaa nykimään tolla lailla niin annat sille kunnolla pohjetta ja raippaa kannattaa pitää aina mukana...
En muista milloin viimeksi minua on talutettu, mutta tänään se tuntui paremmalta vaihtoehdolta, kuin se, että olisin menny yksin.
Veimme Rensun talliin. Sastun piti valitettavasti lähteä kotiin ja minä sain ottaa taas energiansa keränneeltä Rensulta varusteet pois.
|
|
|
Post by Mirri on Mar 5, 2012 17:59:48 GMT 2
Take it easy! (vko 5)
Tuntui siltä, että jokaisella askeleella minä olisin reväyttänyt pohkeeni. Kipu oli sietämätöntä. Äiti oli saanut kohtauksen kun olin maannutpeilijään kirkkaalla jääpeitteillä itkusilmistätirahtaen. Heti istuma-asentoon päästessäni minusta tuntui paremmalta. Ensiavussakaan ei löydettymitään revähdystävakavampaa.
Minun oli tarkoitus ollatämä sunnuntai mestari Sastun ratsastus opissa, mutta pohkeeni takia homma lykkääntyisi ensiviikolle. Omistajatar saisi hoitaaliikutus puolen, minusta tuntuipahatasanoa:ei pysty ei kykene, kun tuntui siltä, että kaikki rupeaisisujumaan paremmin. Venyttely ei tuntunutauttavan missään tapauksessa. Ja oudot asentoni herättivät kummastusta tallipuolessa. Lupasin Sastulle selvityä yksin ensi sunnuntain hommista.
Olisin voinut tuijottaa Rensua pienen ikuisuuden. Komistuksen valloittava katse oli sitäluokkaa,ettei minun tehnytmieli kuin taputtaasitä ja ansaita kunnon kuola-lima-räkä-ällö suukko. Minua harmitti, kun Jennyfer, Ansqu sekä muut tytöt menivät järjestyksessä ratsastamaan ja minä jäin talliin Tiian ja Rensun seuraksi. Tai oikeastaan Tiian, koska Sastu lähti Reimrin kanssa maastoon. Päivähän oli mitä upein.
Saatoin viedä Rensun pinteleitä ja loimia pyykkiin sekä makoilla hoitajientuvan sohvalla.
Sastun tullessa maastosta, autoin pienissämäärin minkä kykenin. Yrityshän seon aina hyvä kymmenen.
|
|
|
Post by Sastu on Mar 9, 2012 19:25:43 GMT 2
|
|
|
Post by Mirri on Mar 11, 2012 15:51:31 GMT 2
Hoitelua (vko 6)
Kahlasin hangessa hikipisarat otsalle kihoten. Rensu oli keksinyt uuden hauskan leikin: Aluksi kävellään kiltisti hoitajan luo ja sitten laitetaan nasta lautaan ja kaasutetaan toiseen päätyyn, ja sitten kun hoitaja on taas metrin päässä sinusta juokse henkesi edestä.
Nyt ymmärrän miksi Sastu kehui oriita ikiliikkujaksi ja näin-päin-pois. Onneksi minulla riittää huumorin tajua tuon jätkän kanssa. Kun olin saanut tämän karsinaan, mieleni olisi tehnyt vajota niille sijoilleni nukkumaan. Olin laatinut tarkan toiminta suunnitelman täksi päiväksi. Illaksi pitäisi jäädä aikaa Fysiikan-kokeisiin lukemiseenkin.
Polleilla oli sen verta kevättä rinnassa, ettei kukaan tahtonut poistua tarhasta vapaa-ehtoisesti. Onneksi sain Rensun yllätettyä ja raahattua talliin. Ulkona oli ihanan lauha ilma. Pian lumi sulaisi ja maan alta paljastuisi rehevää ja vihreää ruohoa... melkein jään kaipaamaan pakkasöitä ja revontulia, jotka loimuaisivat taivaalla.
Havahduin unelmistani, tajusin tehneeni kohtalokkaan erheen jäädessäni vain haikailemaan kesän perään. Rensu, joka oli keksinyt itselleen ajanvietettä, imeskeli lapastani autuaallisen näköisenä. Nykäisin tumppuni tämän suusta... ja aivan kuin olisin vienyt vauvalta tutin! Seuraavaksi Rensu päätti ahdistaa minut kauimmaiseen nurkkaan. " Rensu EI", sanat tuntuivat virtaavan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Olen silti melkoisen tyytyväinen itseeni, hoidin oriin ennätys ajassa! Kärsivällisyyteni on kasvanut huomattavasti.
|
|
|
Post by Sastu on Mar 14, 2012 21:40:20 GMT 2
MK-kurssi, lauantai: Ohjasajo (tarinamaksu)
Kuin sillit purkissa olimme ahtautuneet odottelutilaan Annen lyhytluennolle ohjasajosta. Perjantai oli sujunut ihan mukavasti ja toinen päivä oli lähdössä käyntiin hyvissä tunnelmissa. Olin joskus tehnyt Rensun kanssa ohjasajon alkeita, mutten pitkiin pitkiin pitkiin aikoihin ollut tehnyt mitään siihen liittyvää. Ori oli nopea oppimaan, mutta valitettavasti nopea unohtamaankin. Odotettavissa oli siis ihan mitä vain.
Anne jakoi meidät ryhmiin: minä ja Rensu menisimme keskimmäisessä. Hoidin Rensun rauhalliseen tahtiin, meillä ei vielä ollut mikään kiire. Selvitin jouhet ja tein harjaan ranskalaisen letin, vaikka ori yrittikin päätään heiluttamalla estää sen teon. Pistin Rensulle tavalliset jännesuojat eteen ja taakse lyhyet hivarit. Orin korvat sojottivat eteenpäin kuin antennit, se tiesi pääsevänsä töihin. Taputin sitä kaulalle ja vilkaisin kelloon. Sitten hain juoksutusvyön ja näytin sitä Rensulle. Ori vilkuili sitä epäuskoisena, mutta tuttuun tapaan rohkeasti haisteli ja sitten se olikin hänen mielestään fine. Heitin sille sit suitset päähän ja kiinnitin ajo-ohjat. Sidoin ne juoksutusvyöhön, ettei ne tippuisi oria taluttaessa.
Lähdimme tallista yhtä matkaa kentälle, koko poppoo. Edellinen ryhmä tulikin vastaan. Päästyämme kentälle Anne ohjeisti vielä pikaisesti. Sitten siirryimmekin hevosten taakse ohjaksiin. Rensu muisti hyvin tämän kohdan, se seisoi paikoillaan kunnes pyysin sitä naksuttamalla käyntiin. Alkuun Rensu vähän kiemurteli mutta löysi pian taas polkunsa. Aloitimme helpoilla asioilla: pysähdyksillä ja liikkeellelähdöillä. Rensu suoritti nämä hyvin, aina kun malttoi keskittyä ohjaksissa olevaan eikä muihin hevosiin tai kentän ulkopuolella tapahtuvaan...
Jatkoimme puolikkailla ympyröillä ja ravilla. Ravi sujui muuten hyvin, mutta himmaaminen tuntui olevan Rensulla hankalaa, se lähti alkuun vetämään vastaan kun yritin pidättää sitä. Ravi oli kuitenkin tasapainoista, hyvätahtista ja energistä. Ympyröitä Rensu ei ymmärtänyt alkuun ollenkaan, mutta lähti lopuksi sujumaan. Pohkeenväistö, mitä teimme seuraavaksi, oli myös alkuun hankalaa, osaksi ehkä myös siksi että mulla oli todella vaikeuksia sen kanssa, en alkuun tajunnut yhtään siitä, miten käyttäisin ohjaa "pohkeena", kun ratsastaessa se oli luonnollisesti jalassa. Pikkuhiljaa, kun teimme hitaasti ja askel askeleelta, ymmärsin sen ja Rensu sitä kautta myös. Rensu teki sitä lopuksi älyttömän hienosti, Annekin kehui, kuinka hyvin se sitä teki, aivan rauhallisena mutta silti aktiivisena.
Lopuksi vielä tulimme kaartoon ja purimme tunnin ajatuksia ja tehtäviä. Tunti oli ollut mielestäni hauska, tehtävät toivat loppua kohden kivasti haastetta ja sain paljon uusia näkökulmia.
Kiitimme Annea, jonka jälkeen oli aika mennä hoitamaan hevoset. Rensu ainakin ansaitsi extraporkkanoita!
|
|
|
Post by Mirri on Mar 18, 2012 11:40:01 GMT 2
Rensu laukkaa tarhassa
|
|
|
Post by Mirri on Mar 25, 2012 12:58:55 GMT 2
Kurakelit.
Ajoin fillarilla seppeleen pihaan renkaat luistivat jäisen maan päällä. Kannoin järjestyksessä kaikki kamppeeni kaapilleni yläkertaan, koulukirjat, ratsastus kamppeet jne. Kompuroin alakertaan ja yritin kiskoa ratsastus housuja paremmin jalkaan.
“ Laiskotelluko sä Rensun kanssa oot kun ei housut mahu jalkaan ”, Satsu huikkasi kiusoitellen Oriin karsinasta.
“ Heh, olin just menossa hakemaan sitä tarhasta, mut taisit keritä ensin”, vastasin.
“ Käyn ratsastamassa pojalla, mulla olis sulle aikamoinen lista tekemistä “
“ Antaa tulla kyllä mää kestän “
Kun Sastu oli lähtenyt, aloin minä tunnollisesti hommiin, minulla oli pestävänä aikamoinen kasa suojia ja hihnoja, satula ja suitsetkin pitäisi pestä, vaikka minusta tuntui, että olin pessyt ne vasta eilen. Rensu olisi varmasti kurainen kuin tulisi, joten minulle jäisi hauska osuus: ORIIN PUHDISTAMINEN KURASTA. Tosiaan hauskaa.
Käytin vapaa-aikani Matiikan tehtäviin, huomasin pian ettei olisi edes kannattanut vaivautua, sillä en tajunnut niistä yhtikäs mitään. Koulukirjat lensivät siis aika nopeasti nurkkaan.
Sastun saavuttua Riisuimme Rensulta varusteet. Onnekseni Rensun jalat eivät olleet niin kuraiset mitä olin kuvitellut, lika lähtisi harjalla ja hikiviilalla.
“ Sovitaan näin poju, jos et ravista itseäsi ennen kuin oon harjannut sut, niin saat herkku namin?” Sekunnin murto-osassa ori kuitenkin ravisti kurat yltään, tasaisesti levittynyt kerros oli siirtynyt Rensun yltä minun ratsastus housuilleni.
“ Tuo on sen lempi hommaa, odotas kun saat joku päivä pestä sen läpikotaisin ”, Sastu myhäili. Loimitimme Reimarin yhdessä ja veimme tarhaan. Heti riimunarusta päästyään se lähti kaahaamaan Sentin luokse, joka nautiskeli heiniään.
Rensu aloitti välittömästi laukka ympyrän ympäri tarhaa. Sastu Katseli pojan touhuja hymyillen. Ja niin hymyilin minäkin, tosin hieman vähemmän, olihan minulla vielä varusteiden pesua luvassa.
|
|
|
Post by Sastu on Mar 30, 2012 20:28:35 GMT 2
MK-kurssi, Lauantai: Maastolenkki taluttaen
Kurssin toista päivää vietiin, ulkona sateli hiljalleen lunta ja valmistuimme maastolenkkiin - maasta käsin. Olin harjannut Rensun huolella, selvittänyt jouhet ja putsannut kaviot. Aikani kuluksi - kyllä, olin ajoissa ja minulla oli aikaa - käärin sille takasiin pintelit, vaikkei se nyt niitä tarvitsisi. Heitin sille lämpimän loimen päälle, koska se oli kuitenkin klipattu. Vilkuilin vähän muita, että missä vaiheessa he olivat samalla kuin laitoin kypärän päähän ja hanskat käteen. Suitsin Rensun vaivattomasti, se oli innoissaan lähdössä taas kohti uusia juttuja! - Sä oot kyllä niin positiivinen hevonen kuin hevonen voi vain olla, nauroin Rensulle sen katsellessa innokaasti käytävälle päin. Pistin sille liinan, vaikka vaadittiin vain riimunnarua, mutta emme olleet Rensun kanssa pitkään aikaan näin suuren porukan kanssa liikenteessä - ihan siis turvallisuussyistä. Vein Rensun sitten pihalle ja odotimme muita siellä. Porukka kokoontui pikkuhiljaa pihalle, Anne saapui hetken päästä sinne toppautuneena. Odoteltiin vielä loputkin ja pian päästiinkin lähtemään matkaan. Anne ei ollut ottanut käsihevosta. - Onko Reni ollut villi, vai miksi liina, Anne kysyi. - Varmuuden vuoksi. Ei olla pitkään aikaan oltu isommassa porukassa liikkeellä, ja tää nyt saattaa vähän innostua. Anne nauroi. - Niinhän se saattaa.
Mentiin kävelemään metsäpoluille. Sain kävellä aika reippaasti orhin rinnalla, se puski vain menemään hangessa. Välillä se hidasti ja katsoi minua ihmetellen. - Helppohan sun on, kun on neljä jalkaa, puhisin Rensulle. Oli ensimmäisen pysähdyksen ja tilsojen hakkaamisen aika. Rensu pyöri alkuun vain ympyrää, mutta Anne tuli pitämään siitä kiinni että sain tilsat hakattua. Rensu heilutteli päätään villisti ja valmiina jatkamaan jo matkaa. Tanssitin sitä voltilla sen aikaa että kaikki muut olivat valmiita, koska se ei pysynyt paikallaan, ei sitten millään. Eiköhän se kohta rauhottuisi, kun päästäisiin jatkamaan matkaa ja se pääsisi liikkeelle.
Lumisade pysyi onneksi kohtuullisena, mitä nyt välillä puista tippui niskaan lumikasoja. Hevoset pitivät meidät taluttajat valppaina ja vireinä keksimällä aina välillä jotain säpsyttävää. Rensukin kerran nykäisi kunnolla, mutta onneksi ei sen enempää. Hiki virtasi kun paahdimme menemään hangessa. Hevosetkin alkoivat pikkuhiljaa rentoutua ja tilsojenkin hakkaaminen alkoi sujua ilman ylimääräistä hyörintää ja pyörintää.
Alkoi jo hämärtää, kun palasimme tallille. Yhtäkään irtipäässyttä hevosta ei ollut, joten lenkki sujui hyvin, ja juuri kun pääsimme talliin ja saimme suitset pois alkoi hirveä lumimyräkkä. - Onneksi päästiin alta pois, Pilvi huokaisi katsoessaan ulos. - Ei olisi ollut kivaa hukkua tämän enempää lumeen! - No niimpä! Olin ihan varma, etten pääsisi etenemään metriäkään siellä peltopätkällä, missä oli lähes reisiin asti lunta!, Jeccu huudahti ottaessaan Riinalta suitset pois. Herkkä tamma kavahti, mutta rauhoittui taas hetken päästä. Vaihdoin Rensulle kuivan loimen, riisuin pintelit ja heitin sille vähän heinää karsinaan. Laitoin kamat paikoilleen ja mentiin Driimin kanssa yhtä matkaa oleskeluhuoneeseen nauttimaan lämmintä kaakaota ja pientä purtavaa. Olipahan ainakin urheiltu täksi päiväksi!
|
|
|
Post by Mirri on Apr 8, 2012 10:59:31 GMT 2
Hoitamista
Kaahotin fillarilla tallille. Tie oli osittain sula ja ajaminen sujui jo helposti. Tänään olin päättänyt tehdä teho liikutuksen Rensulle. Ensiksi juoksutusta liinassa, sitten taluttelua kentällä ja taas juoksutusta. Päivä oli ihanan aurinkoinen ja tiesin ettei Reimarilla ollut minkäänlaista kiirettä hommiin, vaan heti minun huomattuani se lähtisi Sentin kanssa ravaamaan toiseen laitaan minulle hevosen mielessään nauraen.
Heitin kamat kaappiin, olin varannut mukaan ison rasian salaattia ja monta pussillista ruohomunia, jotka vein hoitajien huoneen pöydälle. Äiti oli hössöttänyt kauheasti: " Kyllä sinun pitää nyt sinne jotain viedä, onhan pääsiäinen." Laskin kulhon pöydälle ja otin saman tien yhden. Olen ylipeso kaikelle makealle ja toivoin etten olisi saanut tänä pääsiäisenä enää yhtään suklaata.
Törmäsin Pilveen kaapeilla. JOS hän hakisi Sentin tarhasta, niin EHKÄ Rensu tulisi suosiolla perässä.
" Moi Pilvi, haetko Sentin tarhasta? " en ole juurikaan pölissyt tytölle aikaisemmin, mutta päätin rohkaista mieleni.
Tyttö katsoi minua ensin päästä varpaisiin ja hymyili minulle sitten: " Odota haetaan oripojat yhtä aikaa laitan vain nää kamat tänne kaappiin."
Hymyilin takaisin nyökäten ja laskeuduin alakertaan hakemaan riimu-narua. Piakkoin menimme yhtäaikaa tarhoille hakemaan poikia.
Tarha oli aikamoista lillunlällyä. Huutelimme kahdelle Oriille tarhan toisessa päässä. Sentti ilahtui silmissä, kun näki hoitajansa ja ravasikin välittömästi portin suulle. Rensu taas jäi möllöttämään toiseen laitaan ottaen: Ai se onkin vaan toi- ilmeensä. Huokaisin ja ristin käteni puuskaan. Pilvi lähti taluttamaan Senttiä pois päin. Edes meidän Pikku poikamme ei sietänyt yksin jäämistä vaan käveli luokseni, mutta ei pysähtynyt.
Tartuin jätkää riimusta, mutta se jatkoi matkaansa kun mekaaninen kone. Edes ketju suussa ori ei vaivautunut pysähtymään, mikä enteili tietysti itku-potku-raivaria. Se nousi pystyyn ja koitti esittää mahdollisimman hurjaa muljauttelemalla silmiään ja hörisemällä. Minusta se kumminkin näytti samalta, kuin valokuvaaja yrittäisi saada pikkulasta nauramaan, vääntelemällä naamaansa.
Heti Rensun rauhoituttua lähdin taluttamaan sitä suoraan talliin, koitin olla sille leikki-vihanen. Mutta, tämä marssinokka pystyssä rinnallani.
Vein Rensun karsinaansa ottaen ketjun suusta ja sitoen sen kiinni. Harjatessa ja kavioita puhdistaessani se imeskeli vuorotellen, hiuksiani, hanskaani ja viskoi harjoja pois kopasta. Tavallisesti olisin menettänyt malttini, mikä olisi saanut pojan tuntemaan ylpeyttä itsestään. Nyt olin määrätietoisempi, kuin koskaan.
Kun olin harjannut, puhdistanut kaviot ja tehnyt muut perus toimen piteet, rupesin valmistelemaan pojua juoksutusta varten. Kenttä oli sen verran mutainen, että maneesi olisi monen hoitajan ykkösvalinta.
Käärin pitelit, laitoin suojat, tarkastin suitset ja kuolaimet...
Maneesissa oli pari ratsasteliaa, olin onnekas, kun sain koko maneesin itselleni. Tai ilkeämmin ajateltuna, porukka kaikkosi kun näki Rensun. Mutta tuskin niinkään. Aloitin Rensun kanssa rennossa käynnissä, ilman apu-ohjia. Verryttelyn jälkeen ravi ja laukkapätkät molempiin suuntiin piristivät Reimaria. Liikkuessa se siirtyi aina automaattisesti HYBER- vaihteelle. Vartin juoksuteltuani, kävin heittämässä pienen kävelylenkin ulkosalla, minkä jälkeen menin vielä vähäksi aikaa maneesiin oria juoksuttelemaan.
Tallissa Rensu sai rapsuttelun ja lämpimän loimen. Kieltämättä ne Reimari oli ansainnutkin.
|
|