|
Post by Sastu on Sept 30, 2009 20:51:54 GMT 2
Valmennusrinki #1Annen tunti Tykkäsin piirtää tätä kuvaa: sai vähän kokeilla värejä esim. Rensuun ja kaikenlaista muutakin. Jotenkin ei ollut mitään painetta onnistumisesta tai mitään eikä tuntunu olevan kiire piirtää. Kiitos tunnista, hieno sarjis taas kerran! Alan suunnittelemaan jo tuntia.
|
|
|
Post by Sastu on Oct 17, 2009 19:00:04 GMT 2
Jump, jump, jumpjump jump!
Maneesin pienessä katsomossa istui kamerat kädessään Driimi ja Jenna, molemmat räpläilivät tietävän näköisinä hienoja hypermahtimaxsuperhyviä järjestelmäkameroitaan. - Pitäis hankkii uus putki, Dremer sanoi ja otti koekuvan Jennan heinäsistä sukista. - Mulla onki hieno uus, ultrapitkä putki, Jenna sanoi ja röyhisteli rintaansa - samaan aikaan kun tämän maha murahti. Tytöt kikattivat hyväntuulisesti.
Rensu pureskeli kuolainta. Se alkoi kuumua, vaikkei esteitä ollut näkyvilläkään. Se odotti vain käskyä lähteä, ja se lähtisi. - Rauhotus ny vähän, mutisin sille ja tein pari puolipidätettä. Sen häntä oli pystyssä ja heilui ravin tahdissa. Sitten aloin valmistelemaan laukkaa, ja ori ennakoi. Rauhoitin sen ja valmistelin uudestaan ja nostin. Rensu veti jonkun capriole-hypyn ja lähti laukkaamaan reippaassa temmossa. - Jollain on vähän virtaa, Elli sanoi silmää vinkaten ravaavan Bladen selästä. - Millonko tolla hevosella ei olis, Anne toteaa Epun kaulaa taputtaen. Laukkasin parit ympyrät ja temponmuutokset ja vaihdoin suuntaa. Rensu suoritti puhtaan laukanvaihdoin. Taputin sitä toisella kädellä. Kun olin laukannut tähänkin suuntaan siirsin sen käyntiin ja annoin pitkät ohjat. - Sit vaan esteitä!
Reippaasti Jenna ja Dreamer alkoivat koota okseria. - Ei näit tolppia jaksa kantaa, Jenna ähki ja laski yhden maahan ja hengähti. Elli läimäytti tätä raipalla. - Töihin siitä! Mutisten Jenna otti tolpasta kiinni ja puoliraahasi sen paikalleen. Pian olikin vihreä-valkoinen, 70cm okseri pystyssä. - Kuka aloittaa tän meijän korkeustreenin, kysyin vilkaisten molempiin naisiin. - Mä vaikka, Elli sanoi ja otti ohjat. Eleettömästi tämä sai Bladen reippaaseen laukkaan. Tamma hörähti nähdessään pienen esteen. Hirveällä ilmavaralla se veti esteen ylitse. - Mä seuraavaks, Anne sanoi. Eppu melkein vain laukkasi esteen ylitse. Kun painoin pohkeeni Rensun kylkiin se hypähti pystyyn - toisenkin kerran, kolmannenkin, ennen kuin tuli kuulolle. Nostin laukan ja ori veti jänisloikan esteen ylitse. Kuvaajamme & puominkorottajamme tulivat asemiin, ja korottivat esteen yhdeksäänkymppiin. Hevoset selvittivät sen helposti, kuten myös metrinkin. Seuraavaksi oli vuorossa kymmenen senttiä korkeampi. - Tää on se Bladen peruskorkeus, Elli sanoi nostaessaan laukan. Tamma meni esteen rutiinilla, Epun kiinnostus alkoi nousta estekorkeuden myötä. Ja Rensu nyt - no - vähän liioitteli. 120 sujui, Blade veti kahdenkymmenen sentin ilmavaralla. Muistelin että milloin olin hypännyt Rensun kanssa 130cm - siitä oli jo aikaa, usein pysyttelimme siinä metrikahdessakymmenessä. Blade meni hipoen ja hikisenä yli, ja Elli oli tyytyväinen ja sanoi menevänsä kävelemään maastoon. Vähän haikein mielin Dreamer katsoi sen perään. - Mene mukaan, sanoin tytölle, joka empi hetken. Kuitenkin se lähti tamman perään. Hyppytreeni jatkui - ja korkeutta oli 140cm. Taputin Rensua kaulalle. Se oli hyvässä kunnossa, se pystyisi. Eppu oli mennyt esteen tyylikkäästi. Olisiko meistä vastusta sen kaltaiselle konkarille, jättiläiselle? - Ja varmasti on, sanoin Rensulle ja ohjasin sen laukkaan. Laskin askeleita. Kolme, kaksi, yksi, hyppy. Ori veti sen kepeästi - ja esteen jälkeen oli pukkilaukan vuoro. - Otetaanko vielä yhet hypyt, Anne kysyi. - Kyllä! 150cm. Se tulisi olemaan jo Epullekkin haastavampaa. Hipoen karamelli meni yli. Ikä oli tehnyt tehtävänsä: enään ei mennyt niin kepeästi. Rensu pomppi pomppimistaan, odotti vain käskyä. Ohjasin sen esteelle. Suu tiukkana viivana menin mukaan orin valtavaan hyppyyn - ja kuin kotka se liiti esteen ylitse. Ja vielä ilmavaralla! - OHO, Anne huokaisi ja taputti käsiään. Annoin Rensun jatkaa laukkaamista. Se pärski kuin sanoakseen, ettei tuo vielä mitään. Taputin sitä kaulalle. Se oli paras. P-A-R-A-S.
Menimme vielä maastoon kävelemään ja ravailemaan. - Sun pitää alkaa hyppäämään sillä korkeempaakin. Kyllä se sen 140cm pystyisi hyppäämään ratana. Sillä toi kapasiteetti nimittäin on kohdallaan. Reega ei tehnyt väärää päätöstään myydessään sen sulle. - Kiitti. Se on kyllä paras, aina kun mä vaan saan sen tuettua kunnolla ja kuriin. Elli tuli vastaan. Virnistin. - 150cm ilmavaralla. Ja kyllä, ensimmäistä kertaa pitkään aikaan hymy tavoitti minunkin suuni.
|
|
|
Post by Sastu on Oct 28, 2009 16:24:33 GMT 2
Minulla on pallit, olen äijä
Rensu pureskeli kuolaintaan kun kiristin leukaremmiä. Ori oli vaihteeksi ihan ylivilkkaan tuntunen. - No tules ny sit, sanoin sille ja talutin sen ohjista ulos. Rensu heitteli päätään korkealle ilmaan ja tahti etujaloilla näyttävästi. Harmi vain, että oli aamu eikä kukaan ollut ihailemassa macho-oria. - Alas nyt käyttäytyä, ärähdin sille kun se pyrki takajaloilleen pihalla. Tänään mentäisiin kovaa - tiesin sen. Talutin sen kentälle ja laskin jalustimen ja nousin selkään. Kiristin vyön ja otin toisen jalustimen jalkaan. Kun painoin pohkeet orin kylkiin, se hyppäsi pukkiloikkasivuhypyn. Annoin pohkeen uudestaan ja ori hyppäsi pystyyn. Kolmannella kerralla päästiin sitten jopa kävelemään. Rensulla oli selvästi jotain mielessä.
Kun ori oli saanut kävellä monta kierrosta pitkin ohjin, aloin rauhallisin liikkein keräämään ohjaa käteen ja ottamaan tuntumaa suuhun. Rensu kuitenkin dramatisoi tämänkin asian. Ori veti itsensä ensin ihan suoraksi etujalat kohti taivasta. Sen jälkeen se pomppi puoliväliin monta minuuttia ennen kuin tajusi että tuntuma ei syönyt sitä ja seurasi kaikkialle. Kun Rensu suostui vihdoin kävelemään, taivuttelin sitä ja tein avoja sekä sulkuja. Ori vastusteli paljon eikä työnteosta tuntunut tulevan mitään. Joka toisella askeleella se pomppi pystyyn, joka toisella meinasi lähteä. Lopulta tehtävät onnistuivat edes jotenkin ilman kauheata kapinaa. Pyysin Rensun raviin, ja yllätyksekseni se lähti ilman sen kummempaa niskurointia ravaamaan. Ravasin kahdeksikkoa ja vähän eteen-alas. Ori puri kuolainta miettien. Kuitenkin se taipui ihan kivasti ja piti saman reippaan tempon päällä. - Sopiiko tänne tulla, Kat kysyi pitäen Seran suitsista kiinni. - Yep. Jos vaan kestät perseilevää orinkuvatusta samaan aikaan kentällä. Jatkoin Rensun taivuttelua. Ori oli kuitenkin eri mieltä - Sera kiinnosti enemmän. Se alkoi höristellä sille orimaisesti ja sen häntä nousi ihan pirun pystyyn. - Lopeta, ärähdin sille. Kuitenkin se jatkoi: aina kun se vain näkikin tamman sen hormonit alkoi jyllätä todella ylikierroksilla. Melkein pakolla pistin sen ohjan ja pohkeen väliin. Saisi sekin tehdä edes vähän töitä. Yhtäkkiä tuntui että Rensun kaikki muu maailma katosi. Se vain hörisi ja örisi Seralle, tahti etujaloilla ja pyrki pystyyn tai laukkaan tamman perään. Se yritti joka askeleella paeta kuolaintuntumaa. Kun sitten jatkoimme uraa pitkin, Sera tuli pari metriä meidän läheltä, ja se oli vika tikki: ori melkein syöksähti tamman päälle, ihan viereen. Käänsin sen pään tiukasti pois. - PALLINAAMA! Napautin terävästi sisäpohkeellani orin uralle. Rensu hämmästyi kovasta pohkeesta ja tiukasta ohjasta. Se alkoi kuunnella apujani, mutta silti vilkuili Seraa jatkuvasti.
Kun olin kävellyt loppukäynnit ohjasin Rensun tallipihalle ja pysäytin irrotin jalustimet jaloistani ja kun vähän nostin oikeata jalkaa laskeutuakseni selästä ori ponkaisikin pystyyn. Olin kokonaan vasemmalla puolella ja pidin satulan edestä kiinni. Kun ori palasi maan päälle läiskäisin sitä lavalle. - Mitä hemmettiä sä oikein luulet tekeväs?! HÄH? Nousin uudestaan selkään ja laskeuduin. Eipähän ori tehnyt samaa tällä kertaa. - Noin, hyvä, kehaisin sitä. Reega tuli takaamme ja irvisti. - Kenties vähän äijä? - Ennemminkin suuri pallinaama, puhisin ja talutin orin kuin myrskynmerkki talliin.
|
|
|
Post by Anne on Dec 8, 2009 15:25:43 GMT 2
Maastoretki Liekkikalliolle: Spessu Sastulle valmennusrinkula-tunnista!
|
|
|
Post by Sastu on Dec 8, 2009 22:12:54 GMT 2
Wow, kiitti!
Ilta
Oli pimeää, kun liu'uttelin tallia kohti. Sama lämmin tulvahdus pläsähti kasvojani vasten, kuten aina. Lippikseni oli ihan lumessa ja vaatteeni näyttivät pilkullisilta. Tervehdin Anttuherraa lempeästi mutta jatkoin matkaani satulahuoneeseen. Vanhat tutut tervehtivät minua kuin vanhaa ystävää, uudet taas vierastelivat. Sehän oli selvä - enhän ollut ihan sieltä päästä joka hymyilee ensi näkemältä. Otin Rensun kaikki kamat messiin ja raahasin ne käytävälle. Sitten näin Jaakon pällistelevän pallinaaman virnistelevän, ja täytyy myöntää, sitä ei ole ollut ikävä. Räsäytin kaikki kamat orin karsinalle. Pirteänä se katseli puuhiani korvat hörössä. Sillä taisi olla virtaa. - Mitä pikkukaveri? Mitä kuuluu? Rensu hörähti, vaikkei se luultavasti ymmärtänyt puheestani tavuakaan. Astuin sen karsinaan. Ori nuuhkaisi tuttua huppariani ja totesi että olin se sama Sastu kuin aina. Aloin harjaamaan sitä sen hienosta orikaulasta. Sain Rensun nopeasti harjattua ja laitettua kuntoon. Laitoin paljon heijastimia, Rensulle joka jalkaan suojan kokoiset heijastimet ja rintaremmiheijastin, ite otin heijastinliivin ja kypäräheijastimen. Nyt meidät ainakin nähtäisiin. - Noni, lähetääs maastoon. Talutin Rensun ohjat kaulalla pihalle. Hevoset oli heitetty jos sisään, joten Rensu ei paljon viitsinyt machoilla, sillä kukaan ei olisi nähnyt sitä. Ponnistin selkään jalustimen kautta ja laskeuduin pehmeästi estesatulaan, joka saisi tänään toimia maastosatulana. Kiristin vyötä samaan aikaan kun ori tuijotti metsään päin korvat hörössä ja ryhdikkäänä. Heilautin vielä satulaa enemmän oikealle, kunnes annoin Rensulle täysin vapaat ohjat ja ori lähtikin rennosti lampsimaan metsään päin, ihan kuin se olisi lukenut ajatuksiani.
Käppäilimme pitkän matkaa ennen kuin lyhensin hiukan ohjia. Rensu vaistosi heti tapahtuvan jotain hauskaa ja alkoi pureskella kuolainta malttamattomana. - No, jatketaan matkaa ravilla, ei sen kummempaa ole tulossa, rauhoitin oripoikaa ja annoin vähän pohjetta. Rensu lähti rauhalliseen mutta irtonaiseen raviin. Se venytti päätään eteen alas ja pärskyi aina välillä, ja hengitys muuttui huuruksi. Ja lunta satoi. Kevensin laiskasti ylös ja alas, silti kuitenkin tahdikkaasti. Ori tuntui reippaalta ja rennolta, eikä yrittänyt pahemmin lähteä kaahaamaankaan. Kaikin puolin siis aika mukavalta. Mukavuus loppui sitten tasan siihen kun orin eteen ponnisti suurikokoinen jättirusakko. Rensu luuli pusikosta ensin syöksyvän jättiläismäinen tappajadinosaurus, ja pian etujalat osoittivatkin kohti tähtitaivasta. - Woooou rauha, raaaauuuuhhhhaaaa, ei hätää… soo… Pian Rensu tulikin takaisin maan kamaralle tukevasti kaikille neljälle jalalleen. Hieman nolona se jatkoi matkaansa tajuttuaan että oli pelästynyt rusakkoa, joka pomppi par aikaa metsän pimeyteen. Jatkoimme ravissa matkaa. Pian lähestyi laukkasuora. Rensun askel kiihtyi ja se alkoi pureskella jälleen kuolainta. Ja samalla sekunnilla, kun painoin kevyesti laukkapohkeet sen kylkiin, se lähti vauhdikkaaseen mutta rytmikkääseen laukkaan. Nousin tutusti kevyeen istuntaan ja pidin tuntuman kevyenä. Kepeästi ori laukkasi ja nostatti lunta ilmaan. Oli kaunis, kylmä talvi-ilta.
Hetken päästä laskeuduin satulaan ja pidätin Rensun ravin kautta käyntiin. Taputin sitä kaulalle kiitokseksi. - Tuntuuko hyvältä? Musta ainakin. Kävelimme järven rannalle. Näytti kuin joku olisi vetänyt ohuen lasikuvun veden päälle, niin kristallinkirkas se oli. Rensu käveli kaula pitkänä rannalla. Kuinka monta kertaa kesälläkin olimme vetäneet rantalaukan? Ainakin sata. Ellei tuhat. Jatkoimme retkeä vielä vähän pidemmälle. Kun tuli hyvä kohta, otin ravia pätkissä ja ori pysyi hyvin kevyenä ja mukavana. - Otetaan tässä laukkaa, tää on niin hyvänä tää pohja, puhuin Rensulle ja keräsin vähän ohjaa. Pian viiletimmekin rauhallisessa, kevyessä laukassa tietä pitkin. Vain orin tasaiset askeleen rummutukset ja hengitys kuului.
Puolen tunnin kuluttua saavuimme rauhallisessa käynnissä tallille. Rensu oli pysynyt rauhallisena melkein koko retken. - Mites retki meni, Anne kysyi tullessaan maneesilta päin. Taputin Rensua, laskeuduin alas ja otin orin pään syliini. - Mahtavasti! Kuin oltaisiin oltu ainoat elävät olennot maan päällä, lukuun ottamatta yhtä rusakkoa… Anne hymähti ja rapsutti Rensua otsasta kun hölläsin vyötä ja nostin jalustimet. Talutin Rensun talliin ja Anne katosi toimistoon. Riisuin orilta kaikki kamppeet ja harjasin sen huolellisesti läpi sekä tietysti tarkistin kengät ja jalat. Heitin Rensulle ohuen fleeceloimen päälle, sillä ulkona oli tupruttanut lunta ja ori oli selästä märkä. Talli alkoi rauhoittua ja hevoset alkoivat vaatia iltasafkoja. Oli siis pikkuhiljaa iltatallin aika.
|
|
|
Post by Sastu on Dec 24, 2009 11:08:21 GMT 2
Xmas tää on siis perinteen mukaan molemmille
Pakkanen kiristyi kiristymistään. Lumi narskui ja se ylttyi polviin asti, jonka takia matka tallille tuntui tuskallisen hitaalta ja kivuliaalta. Miksi silti jatkoin kävelyä? Kaikki tietää sen syyn, kaikki, ja jos ei tiedä, tulee tietämään tämän jälkeen. Huokaisin helpotuksesta kun huomasin Seppeleen lumisen tallirakennuksen ja -pihan. Huomasin että melkein kaikki Seppeleen tytöt olivat jo tulleet. En oikeastaan halunnut seuraa. En muiden kuin rakkaiden karvaisten kaverieni. Niimpä suuntasin heti Antun tarhalle, ennen kuin sitä haettaisiin sieltä. Huusin ruunan nimeä, kun loikkasin aitaa apuna käyttäen tarhan toiselle puolelle. Vastaukseksi sain ehkä maailman pienimmän, ehkä maailman hauraimman, ehkä maailman kauneimman hörähdyksen. Anttu ravasi pää pystyssä luokseni. Kohdallani se laski päänsä luokseni. Laitoin otsani sen otsaa vasten. Sepitin sille kaikkea maailmasta, kaikki, mitä vain halusin. Hetken seistyämme Anttu lähti mukaani hakemaan Rensua. Se oli oppinut kulkemaan ilman että minun piti pitää siitä kiinni, mutta tämä temppu oli vasta opittu jonka taki pidin vielä riimunnarua ruunan kaulalla. Se kuitenkin kulki kuin koiranpentu perässäni.
Rensu veti omaa pystyyn-pukki-hirnahdus-spurtti showtaan, mutta tutun vihellyksen kuullessaan se laukkasi portille. Hetken se tuijotti Anttua epäilevästi, samoin Anttu Rensua, mutta tutulla tyylillään ne eivät sanoneet enään toisistaan mitään sen jälkeen. Otin Rensun riimunnarun päähän, sillä turvallisuussyihin vedoten Jossu oli kieltänyt mua vielä taluttamasta Rensua vapaana, ennen kuin olin 110 % varma että se olisi koko ajan vierelläni, enkä oikein ollut siitä vielä varma. Anttu seisoi nukuksillaan paikalla kun napsautin Rensun riimuun narun. Selittelin ja lauleskelin niille hiljaa. Pian lähdimme kävelemään todella lumista polkua maastossa.
Molemmat kävelivät rennosti lampsien, ja silittelin molempia kaulasta sekä - yllätys yllätys - selittelin niille kaikenlaista. Pian heivasin Rensunkin kaulalle riimunnarun, sillä se oli niiiiiiiin rauhallinen ettei rajaakaan. Yhtäkkiä Rensu lähti ravaamaan. Pysähdyin Antun kanssa, ja ori teki jotain, mitä en olisi ajatellut sen tekevän - se alkoi ravata ympyrää minun ja ruunan ympärillä. Se esitti ehkä kauneinta raviansa ikinä ja piti päätä korkealla ylhäällä. Sen harja hulmusi kuin voitonlippu. Naurahdin, olin äimistynyt. Hetken päästä ori asettui vanhalle paikalleen, pyöristi kaulansa ja henkäisi olkapäälleni. - Juu-u, hieno esitys oli, kyllä... Taputin oria kaulalle. Jatkoimme hetken vielä eteenpäin. Pian tuli paikka, missä meidän pitäisi kääntyä. - Nonnii, sit takaspäin et ehitään aattoratsastukseen... harmi, että mun piti luovuttaa sut Anttu jollekkin muulle, mutten voi ratsastaa kahella hevosella, tai itseasiassa Anne ei antais, ja Rensua en luovuta kellekkään (paitsi Annelle tai Reegalle) ratsastettavaksi, sillä puoletkaan ei pärjäisi sille varmaankaan. Mut älä huoli, en mä sua oo hylännyt. Anttu tökkäisi minua, ja samaan aikaan astuin lumen alta pilkottavaan liukkaaseen jäähän. - Uaaaa, karjaisin, ennen kuin tömähdin häntäluu edellä lumeen. - Ai helkkari ai saatanan vittu ai perkele, kirosin, mutta kun molemmat pojat tulivat äimistyneinä luokseni ja puhalsivat kasvoilleni ilmaa, en voinut kuin purskahtaa nauruun. - Te ootte ihan tyhmiä, oikeesti! Tyhmiä mutta rakkaita... En jaksanut nousta, vaan jäin hetkeksi makaamaan maahan, jätkien pysyessä luonani. Katsoin taivaalle ja huokaisin. Nää pojat ei sais ikinä lähtee mun luota.
|
|
|
Post by Sastu on Jan 13, 2010 16:29:55 GMT 2
pientä ei-niin-tosissaan piirtelyä... pelkkää wateria nopeasti käyttäen
|
|
|
Post by Sastu on Feb 15, 2010 16:12:14 GMT 2
Valmennusrinkula, Pipsan tunti =)
|
|
|
Post by Sastu on Mar 13, 2010 12:39:38 GMT 2
This boy makes me happy
- ... parast täs kaikes on se, et ku Annikan systeri lupas tuoda juomat, Anssi selitti innoissaan. - Sastu? Kuunteleksä mua? Anssi ravisteli kättäni kovaa, kun en kääntänyt katsettani dösän ikkunasta. - Ai hä? Sori en kuunnellu, havahduin ja olo tuntui kuin vasta heränneeltä. Anssi huokaisi dramaattisesti. - Sä oot tänää tavallist enemmä pihal kaikest, tämä tuhahti. - Mut siis tuutko huome keittoomaan? Käänsin katseeni takaisin ikkunaan. - Emmä varmaa. Ois duunii ja pitäis treenata. Ehkä joskus muulloi. Ja tiiäthän sä, et mä inhoon porukal dokaamist ja siis _dokaamista_. Hitto kaikki vaa örveltää, ei siin oo mitää järkee. Hiljaisuus tuntui painostavalta. Lopulta Anssi avasi suunsa. - No, ei se mitää. Ja hei, eiks tää oo sun pysäkki? - Jep.
Harjasin Rensua rauhallisin vedoin. Rensu ei meinannut pysyä nahoissaan, kuten ei yleensäkkään, Yritin pysyä tyynenä, vaikka minua ärsytti tänään suunnattomasti orin pelleilyt. Eikö se perhana sentään voinut ymmärtää, että olin tänään saakelin huonolla tuulella enkä jaksaisi pysyä mitenkään tyynenä, kun sisälläni myrskysi?! No ei, tahallaanhan se ärsytti minua. Huokaisin. Orit… Hoidettuani ylipirteän suomalaispoikani paiskasin karsinan oven kiinni ja lähdin hakemaan sen varusteita. Laitoin ensin suitset, sillä silloin minun ei tarvitsi juoksuttaa sitä karsinassa kun heittäisin satulan selkään. Rensu otti hyvin kuolaimet mutta pureskeli niitä, ikään kuin miettien miten pistäisi mut koetukselle tänään. Seuraavaksi otin satulan toiselle käsivarrelleni ja toisella pidin Rensua paikoillaan. Nostin satulan orin selkään ja kehuin. Laitoin satulan oikealle paikalle ja sitten kiristin vyön. Pian olimmekin valmiita, ja lähdin taluttamaan Rensua kentälle.
Yritin nousta tallipihalla selkään, mutta ori pyöri vain ympyrää. - Perskele seiso nyt, karjaisin Rensulle. - Ööö… haluutko apua, minulle tuntematon tyttö kysyi. Katsahdin tähän. - No jos pystyt pitämään tätä jotenkin paikallaan, kysyin epäilevästi. - Kyllä mä varmaan. Hyppäsin selkään, ja Rensu tutki tytön taskuja. - Kiitti avusta. Mikäs muute sun nimi on, kysyin samalla kun kiristin vyötä selästä käsin. - Mä oon Lexie, hän vastasi. - Ja oon yks uusista hoitajista, hoidan Kamuliinia. - No, hyvä et se on saanut noin kivan olosen hoitajan. Mä oon Sastu, hoidan Andrewia ja omistan tän pöllöpään. Mut nyt me lähetää treenaamaan, että se on moro. Ohjasin Rensun kentälle vähän nolona. Olin yleistänyt kaikki uudet parin vähän epämiellyttävän uuden takia, mutta tämä Lexie vaikutti oikein mukavalta hyypältä. En ollut uusien ylin ystävä, koska… minulla oli omat syyni. Ehkä kaikki eivät olisi niin hirveitä. Jaa-a, ken tietää.
Annoin orin aluksi kävellä pitkin ohjin ja venyttää kaulaansa ja selkäänsä. Otin myös kevyttä ravia eteen-alas, jotta Rensu ehkä mahdollisesti rentoutuisi, ja se toimikin - ori käytti selkäänsä ja venytti kaulaansa. Hyvästi, lihasjumit! Hetken lämmittelyn ja venyttelyn jälkeen istuin harjoitusraviin ja aloin vähän kokoomaan Rensua ja ottamaan ohjaa. Tein aluksi vain loivaa avotaivutusta, voltteja, loivia sulkutaivutuksia ja lyhyitä pohkeenväistöjä, mutta koko ajan lisäsin taivutusta ja väistöä jne. Rensu oli hyvin avulla ja sen työmotivaatio oli vain kasvanut. Sen askellajit oli yhä maailman mukavimmat istua ja sillä oli liikettä, tiesin sen. Se piti vain saada esille. Siirryin tekemään kokoamisia ja lisäyksiä. Yhä Rensun mielestä lisäyksen jälkeen oltaisiin voitu jatkaa kovempaa menemistä, mutta parilla runsaammalla pidätteellä se tajusi, että piti tulla takaisin keskiraviin. Laukassa ori oli parempi kuin koskaan ennen. Ensiksi se oli menossa vähän liian vauhdikkaasti eteen, mutta kokoavilla liikkeillä ja sisäohjan myötäyksellä Rensun kokoamisaste muuttui ylemmäs. En tehnyt sen kummoisempia laukkatehtäviä, ekaks ympyrällä siirtymisiä, jotka sujuivat hyvin ja sen jälkeen avotaivutusta laukassa pitkällä sivulla. Myös laukkapohkeenväistöt ori oli oppinut nopeasti. Vaihdoin suunnan laukanvaihdolla.
Hikisen treenin jälkeen lähdimme maastoon, ikään kuin palkinnoksi Rensulle. - Hei Sastu, voinko lähtee mukaan, tuttu kasvo Dreamer kysyi Bladen selästä. - Mikä ettei. Seura ei tee pahaa, sanoin ja niimpä suunnistimme maastoa kohti.
|
|
|
Post by Sastu on Mar 26, 2010 16:19:17 GMT 2
Väsyneenä (ja ylirasittuneena) istuin fysiikanluokan takapulpeteilla, nojaten vasempaa kättäni vasten. Oikealla yritin epätoivoisesti kirjoittaa aika.. krhm... tyhjään vihkooni taulun asioita, vaikka tiesin sen olevan aika turhaa. Kuitenkaan en asioita tulisi ikinä opettelemaan, en vaikka valtakunnalliset lähenivät uhkaavasti. Kevät oli tuonut liikaa taas pänttäämistä, ja sen sanon, ettei ole helppoa alkaa skarpata yhdeksännellä luokalla, kun arvosanat ovat vitosta tai kutosta joka aineessa. Kuitenkin se oli sujunut iha jees mun osalta, alko tulee seiskoja ja osast aineest kaseja. - Sastu, Sastu hereille siitä! Vai aiotko istuu tääl luokassa valtakunnallisiinkin asti, Anssi pilaili ja tökkäsi minua kylkeen. Nostin pääni käsieni varasta ja huomasin, että tunti oli loppunut. - Viittitkö heittää mut tallille, kysyin Anssilta, joka lukeutui parhaimpiin ystäviini. - No jos pistät vauhtia.
Pikaisesti Anssi kyysäsi minut tallin pihalle, ja koko matkan yritti pitää mut hereillä etten tippuisi kyydistä. Viime yö oli mennyt lukiessa kokeisiin, mutta olin 99% varma, että Rensu pistäisi minuun koulun jälkeen vauhtia. Kiitettyäni kyydistä lähdin lampsimaan venytellen kohti tallia. Yllätyin nähdessäni Jaakon - siis ihan oikeasti, Jaakon - TÖISSÄ. Hieroin silmiäni, mutta näky ei poistunut: Jaakko oikeasti siivosi karsinoita. Hiljaa kävelin miehen ohi, yrittäen olla häiritsemättä. Yllätykset eivät päättyneet siihen, sillä Rensu ja Sentti oli molemmat sisällä, vaikka tähän aikaan ei pidetty kuin aikasempien tuntien menijöitä sisällä - eikä ainakaan Rensu kuulunut siihen kastiin. - Hei Jaakko kuule, miks Reni ja Sentti on sisällä? Vielä pitäis olla aikaa tarhata, kysyin mieheltä. - No ne saatanan kopukat oli tullu läpi aidoista, tämä karjaisi. - Ja lisää töitä vaan mulle! Jahdattiin niitä Kristianin kanssa vaikka kuinka kauan ja kaiken lisäks mun piti korjata ne aidat! - No voivoi kuule, siitähän sulle palkka maksetaan, irvailin Jaakolle, ja vastaukseksi sain epäystävällisen murahduksen. - Mutta koska oon niiiiiiiin hyväsydämminen, mä voin siivota karsinat loppuun niin sä pääset muihin hommiin. Miehen ilme kirkastui ja pian olinkin jo hommissa. Homma sujui luontevasti, eikä karsinoita ollut kuin ehkä 10 siivottavana. Helppo homma.
Hetken päästä talutin Rensun käytävälle harjattavaksi. Karvaa lähti ihan törkeesti, mutta fiilikseni oli muuttunut hyväksi, joten tein Rensulle oikein perusteellisen harjauksen ja muutenkin puhdistin sen erikoisen hyvin. Rensu vain nautti, vihdoinkin seisoen paikallaan. - Taidamme molemmat nauttia tästä, eikö vain, kysyin orilta ja se käänsi päänsä minua kohti. Your world is my world And my fight is your fight My breath is your breath
|
|
|
Post by Reega on May 22, 2010 16:40:44 GMT 2
sastulle luvattu kuva, joka ei nyt mielestäni ihan onnistunut. Oli kuitenkin _ihanaa_ taas pitkästä aikaa piirtää Rensu, on ollut pojankoltiaista ikävä <3
|
|
|
Post by Sastu on Jun 13, 2010 21:30:18 GMT 2
Olisin voinut kuolla siihen paikkaan, kun näin ihan liian pitkän laidunloman saaneen Rensuni karsinassa. - He-hei, poikani, änkytin ja annoin Rensun haistella käsiäni, etsien herkkuja. Olin odottanut ylilihavaa massakasaa, jonka kaikki lihakset olisivat surkastuneet ja kunto nollassa, mutta yllätyksekseni törmäsinkin samaan hienoon oripoikaan, jonka olin aivan liian kauan sitten nähnyt. Okei, olihan se kasvattanut hitusen mahaa, mutta Rensulle se teki oikeastaan ihan hyvää. Lihakset olivat suunnilleen samanlaiset. Olin täysin yllättynyt. Joku tervehti minua, mutta kääntäessäni katseeni näin täysin tuntemattoman ihmisen. Nyökkäsin tervehdykseksi.
Jätin hetkeksi Rensun yksikseen, kun lähdin hakemaan orin kamoja. Olin ajatellut leikkiä ammattitietoista ja tunkenut vanhat, rispaantuneet ja kuluneet ruuturatsastushousut jalkoihini. Tosin siihen se töppäsikin, skeittikengät eivät tiettävästi kuulu turvallisuuskenkiin tai ilman kypärää ratsastaminen turvallisuustoimiin? Tai sitten olin vähän jäljessä....
Raahasin Rensun kamat käytävälle, sillä aioin varustaa sen siinä, sillä tunnit olivat jo loppuneet, eli käytävä olisi aika lailla tyhjä. Pujotin Rensun päähän kuluneen, punaisen riimun, ja talutin sen riimusta käytävälle kiinnitettäväksi. Sitten aloin harjata kesäkarvaista hevostani. Kuitenkin puhtaalta näyttäneen karvan alta nousi pölyä, mikä kyllä lähti seuraavalla vedolla pölyharjalla. Harjattuani Rensun kiiltäväksi (ja käytettyäni vähän showshinea) selvitin Rensun harjan & hännän sekä puhdistin & tervasin orin kaviot, myös tarkistin kengityksen. Ollessani tyytyväinen (vihdoin) pintelöin Rensun jalat ja heitin sille kamat kasaan. Ajattelin juoksuttaa sitä ensin hetken liinassa ja sitten ratsastaa kevyesti perusjuttuja.
Talutin Rensun kentälle ja talutin ensin joku 10-15 minuuttia tekien maasta käsin-harjoituksia. Sen jälkeen ohjasin sen ympyrälle ja Rensu ennakoikin seuraavan käskyn. Palautin sen käyntiin, ja kun ori suostui kävelemään, annoin sen ravata. Rensu teki omatoimista ravilisäystä, ja ori näytti tykkäävän että sen kanssa tehtiin pitkästä aikaa jotain. Annoin Rensun ravata aika pitkään, kunnes pyysin sen käyntiin, ja taas raviin, käyntiin, raviin, eli parit siirtymiset. Kun ori oli lämmennyt, annoin sen laukata. Alkuun se veti sellasta pukkirodeokyytiä etten ollutkaan nähnyt sen tekevän sellaista aikoihin. Laukattuaan pahimmat höyryt pois se alkoi automaattisesti pyöristymään ja hidastamaan laukkaa. Tein samat hommat toiseen suuntaan.
Juoksutuksen jälkeen heitin liinan veke ja nousin Rensun selkään. Ah, kuinka tutulta se tuntuikaan; ihan kuin olisi ollut kotona. Annoin Rensun kävellä pari kierrosta pitkin ohjin, jonka jälkeen ratsastin sillä avot, sulut, väistöt, voltit ymsyms läpi, niin, että se oli kuin kuminauha: pystyin muokata sitä miten vain. Ori oli mielissään kun pääsi tekemään töitä, ja kulkikin upeasti jalkojaan nostellen, kaula kaarella. Tein samoja juttuja kevyessä-ja harjoitusravissa, ja ori jatkoi hienoa linjaansa. Vähän se höristeli ohi menevälle Bladelle, mutta terävä huomautus sai sen taas keskittymään muuhunkin kuin palliensa käyttöön. Loppuun otin vielä askeleen pidennyksiä keventäen ja kokoamisia, kunnes siirsin käyntiin ja annoin orin kävellä pitkin ohjin. Taputin sitä varmaan 1000 kertaa.
Ettekä usko, kuinka ihanalta tuntui istua rakkaan Rensun selässä, kaikkien niiden kusipäähevosten jälkeen joita olin kouluttanut tässä ajassa?
Voin kertoa.
Sanoinkuvaamattomalta.
|
|
|
Post by Sastu on Jun 19, 2010 17:45:35 GMT 2
Tämän päivän ratsastus oli mennyt tähän asti täysin perseilleen Rensun kanssa; se ei ollut muuta tehnyt kuin keulinut, juossut alta pää pystyssä ja vetäen rodeota. Nyt, vihdoin, sain sen hetkeksi rauhalliseen raviin. - Näin, hyvä, kehuin oria äänelläni, vaikka olisin voinut myydä sen siinä paikassa, vaikka eurolla! Menin yhä samaa ympyrää. Pikku hiljaa Rensu alkoi rauhoittua, vaikka yhä sai olla tarkkana ettei se pääsisi luiskahtamaan apujen ulkopuolelle; sillon aloitettaisiin kaikki duuni taas alusta.
Hikeä pukkasi, vaikken pyytänyt orilta kuin perusasioita; Rensu nyt oli vain saanut päähänsä tehdä kaiken hyvin, hyvin, hyvin vaikeaksi. Ja kun palleilla varustetut äijät tuppaavat olla myös hyvin itseppäisiä juntteja, jotka haluavat vaikeuttaa käsittelijöidensä elämää. Kuitenkin, pikku hiljaa, Rensu alkoi muuttua pallinaamaisesta paskiaisesta mukavaksi ja kuuliaiseksi, herttaiseksi omaksi itsekseen, joten päätin lopettaa siihen; heitin ohjat pitkäksi ja taputin Rensua. Eihän se lopussakaan ollut niin mukava kuin hyvinä päivinä, mutta paljon, paljon, paljon parempi kuin alkutunnista.
Käveltyäni loppukäynnit suorastaan valuin Rensun selästä. Ori alkoi heti kihnittää otsaansa olkapäähäni. Nostin jalustimet ja hölläsin vyötä. Taluttaessani Rensua talliin meitä vastaan tuli Anne, joka oli viemässä Riinaa tarhaan. Ori veti tajuttoman örhellysshown päälle. Kiskaisin sitä ohjista ja käskin olemaan hiljaa; vaan mitä se loppujen lopuksi hyödytti, kun Rensu roikotteli jo ihan onneissaan. Riinan mentyä ohi se oli taas täysin rauhallinen. - Pallinaamat, puhahdin ja talutin Rensun karsinaan. Otin orilta kamppeet pois ja harjailin sitä hetken sekä tarkistin kaviot. Sitten laitoin riimun päähän ja talutin sen tarhaan.
Heitettyäni sen tarhaan riehumaan huomasin Rosin istuvan tupakkapaikalla tupakalla. - Voiko seuraanne liittyä, kysyin ja samalla vedin jo penkkiä perseeni alle. - Jepjep, Ros vastasi vetäen pitkät hönkäykset. Kaivoin taskusta puolillaan olevan röökiaskini ja otin sieltä yhden. Ros lainasi tulta. - Ai säkin oot liittynyt tupakointikerhoon? Eihän sulla oo ees ikää? Pudistin päätäni. - Ei ookkaan. Mut vanhemmat ostaa mulle ja frendit. Ne tietää et toi mun duuni vie hermoja, sanoin. - Missä oot töissä? - No nyt oon tos yhellä toisella tallilla, sekä tietysti nää la-aamut on mulla täältä. Nii oon myyntitallilla tällä hetkellä, ratsastan niit myytäviä hevosia läpi ja vien eteenpäin, sekä niitä joita ei myydä niin koulutan. Kun ne on sellassia remppoja, you know. - Jaajaa.
Juteltiin pitkään kaikenlaista, ennen kuin tajusin että pitäis lähtee toista tallia kohti. Hain omat kamppeet ja kävin vielä moikkaamassa Anttua sekä Rensua. Sitten oli aika lähteä tallustelemaan poispäin, mutta takaisin tulisin - kuten aina.
|
|
|
Post by Sastu on Jul 15, 2010 10:15:56 GMT 2
Liiiiian laiska väkertää taustaa tai ihmisen naamaa =D
|
|
|
Post by Sastu on Sept 4, 2010 19:44:48 GMT 2
Lehdet paiskautuivat kypärääni vasten kun kiidin lelullani (=sanotaan myös crossipyöräksi) Seppelettä kohti. Tunsin ystäväni käsivarret ympärilläni ja hänen kypäränsä painautuneena selkääni. Lisäsin kaasua, vaikka menimme jo ylinopeutta.
Hieman ennen tallin pihaa hiljensin vauhtia ja Janita nosti päänsä selästäni. Kaarsin tallin viereen, pysäytin ja sammutin koneet. Riisuin kypäräni ja tunsin kuinka tukkani sojotti joka suuntaan. Karon ei, hänen kauniit vaaleat hiuksensa olivat täydelliset, kuten aina. - Perillä ollaan, totesin, ihan kuin se olisi ollut jotenkin yllätys. Kävelimme tupakointipaikalle ja sytytimme tupakat. Oli ihan hiljainen syysilta. - Niin millanen Rensu on, Janita kysyi yllättäen. Puhalsin savut ulos ja mietin hetken. - Herkkä, kuuma ja komea. Esittää aika machoa, mut on oikeesti mamman kultapoika, sanoin ja väänsin hymyntapaista. Janita hymähti ja tuijotti pimeyteen lasittunut katse silmissään. Tumppasimme savukkeet ja lähdimme talliin sisälle. Näytin Janitalle nopeasti paikat ja esittelin hevoset - tietysti Antun paremmin kuin muut tuntihevoset. Janita ei sanonut mitään, nyökkäili vain. Saavuimme Rensun karsinalle. - Tässä tää nyt on, hymähdin ja tervehdin oria. Janita silitteli sitä kaulasta ja otsasta. - Se on hieno, tosi hieno.
Laitoimme Rensun kuntoon, ja kertoilin kaikenlaista oristani. Saimme sen nopeasti ratsastuskuntoon. - Haluutko ratsastaa..? kysyin Janitalta, vaikka tiesin vastauksen. - Mulle riittää ihan vaa katselu, tämä vastasi yrittäen hymyillä. Ymmärsin hyvin, sillä oman hevosen menettäminen - varsinkaan niin traagisesti - tekee kipeää. Oli ylipäätään ihme, että sain Janitan mukaan.
Menimme maneesiin, jossa Janita silitteli Rensua minun noustessa selkään. Kiristin vyötä ja sen jälkeen aloin kävellä alkukäyntejä. Rensu veti pikakävelyä ekat kolme kierrosta, jonka jälkeen se vähän hidasti tahtiansa. Keräsin ohjat ja alkoin ratsastamaan perusjuttuja: pohkeenväistöjä, etu-ja takaosakäännöksiä, peruutuksia, avoja ynnä muuta. Rensu oli hyvin yhteistyöhaluinen, sen suu vaahtoutui nopeasti ja se polki alleen. Aloitin ravailun, ensin kevyessä ravissa eteen-alas vähän reippaammassa temmossa. Rensu pärski iloisena ja asteli kevyin, pitkin askelin maneesin hiekalla. Se oli kuin pikkuvarsa, joka pääsi ensimmäistä kertaa elämässään ulos. Pikku hiljaa kokosin sitä ja kohdistin reippaan temmon aktiivistamaan takapäätä. Rensu oli aivan mahtavalla päällä, ja minusta oli ihana ratsastaa sitä. Tein harjoitusravissa temponvaihteluita ja kokoamisia, ympyrän pienennystä/suurennusta, avoja.
Hyvän ja reipastempoisen ravityöskentelyn ja välikäyntien jälkeen nostin laukan. Aluksi lähdettiin kuin kenguru, pomppien eteenpäin pukitellen. Annoin reippaasti pohjetta. Kun Rensu meni eteenpäin nousin kevyeeseen istuntaan ja laukkasin pitkää estelaukkaa ympyröillä jotta ori kuluttaisi villihevosenergiaansa. Hetken päästä istuin alas ja lyhensin laukkaa sekä nostin orin niskaa. Laukkasin ympyröitä ja tein laukanvaihtoja, en mitään sen kummallisempaa.
Hetken laukkatyöskentelyn jälkeen siirsin Rensun raviin ja eteen-alas kevyessä ravissa, jonka jälkeen loppukäynnit. - No miltäs näytti, kysyin katsomossa istuvalta ystävältäni. - Hyvältä, vähän ehkä... pirteeltä, tämä naurahti. - Sitä se on, aina! Pysäytin Rensun ja laskeuduin satulasta. Heivasin jalustimet ylös ja löysäsin vyötä. Talutimme Janitan kanssa loppukäynnit.
Hoidimme Rensun huolellisesti ratsastuksen jälkeen, jolka jälkeen kävimme savukeella. Avasin myös kokispulloni. - Jos ikinä haluut tulla kokeilee Rensuu, niin sano vaan, sut mä uskallan päästää sen selkään. Koska se ei aina oo noin hyvä ratsastaa, naurahdin. - Se näytti kieltämättä aika veikeeltä. Mut joo... mä soitan jos tuntuu siltä et haluun hevosen selkään. Tallin pihalle kaarsi auto. Tunnistin sen Janitan poikaystäväksi. - Mut mä häippäsen nyt. Oli kiva nähä Rensu! Lähetkö joku päivä kahville, Janita kysyi ja nousi tuolilta. - Mikä ettei, soittele vaa millon. Nähään! - Moi! Janita käveli autolle, ja hyppäsi kyytiin. Tuijotin auton perään, vaikka se katosi jo näkyvistä. Kylmä tuuli pyyhkäisi lehdet lentoon. Oli syksy.
|
|