|
Post by Sastu on Mar 10, 2011 21:56:49 GMT 2
Tää siis ois ennen tota Annen tuntia edeltävänä päivänä, mulla vaan vähän kesti kirjottaa Surumielisenä katsoin kun Rensu spurttaili kevyin askelin lumisessa tarhassa. Se oli käynyt tervehtimässä mua kun olin saapunut sen tarhalle, mutta huomatessaan etten tehnyt elettäkään ottaakseni sitä kiinni, se lähti pukkilaukkaa tarhan toiseen päätyyn ja järjesti omaa show'ta - taas vaihteeks. Voi kun voisin olla yhtä pirteä ja iloinen ja rakastaa maailmaa samalla tavalla. Huokaisin raskaasti samalla kun ryhdistäydyin ja päätin kaapata Rensun ratsastettavaksi. Josko siitä tarttuisi vaikka elämänhalu muhunkin. Laitoin Rensun käytävälle, koska oli arkiaamu eikä kukaan muu oikeastaan käynyt tähän aikaan. Napsautin Rensun molemmilta puolilta kiinni, ja taputin sitä kaulaan. Riisuin siltä sen loimet, mitä sillä oli kaksin kappalein, huolimatta siitä että mittari näytti plusasteita. Se oli sitä klipatun konin omistamisen iloja. Harjasin Rensun ilman mitään turhia hinkkauksia, eihän siinä edes ollut mitään paskaakaan kun loimet suojeli sen kaunista karvaa. Loin turhautuneen katseen orin pieneen pömppövatsaan. Lihakset sentään oli pysyneet. - No, eiköhän toi ylimääränen lähe kun nyt aletaan treenata. Ollaan jo jäljessä kisakaudesta! Pitää palata taas vähän alempiin luokkiin, märmätin Rensulle, joka nautti kun siistin sen räjähtäneen harjan. - Mitäpä mä sua siitä syytän. Oma moka. Mut kyllä se tästä, vai mitä jätkä? Ehkä pieni loma teki vaan hyvää sulle, samoin kuín pieni pyöristyminen, jatkoin ja rapsutin sitä otsasta. Pintelöin sen kaikki koivet ja heitin sille satulan sekä suitset. Rensu pureskeli kuolainta innoissaan. Otin saman tien juoksutusliinan mukaan ja kiinnitin sen Rensun suitsiin. Sitten talutin sen maneesiin, jossa Anne lopetteli Riinan ratsastusta. Rensu pörisi innoissaan ja päästi matalan, kutsuvan hörinän kauniille puoliveritammalle, joka ei ollut kuulevinaankaan orin vihjailua. Murahdin sille epäselvästi jotain turhasta machoilusta, samalla kun suljin maneesin ovia ja lähdin kävelemään Rensun vierellä pitkin maneesin hiekkaa. Tein vähän maastokäsin juttuja, mm. pysähdys, naruperuutus, väistöjä sekä etu- & takaosakäännöksiä. Rensu hösläsi alkuun ja oli kuin lentoon lähdössä, mutta kun malttoi kuunnella niin toimi hyvin. Riinan lähdettyä maneesista ohjasin orin suurelle ympyrälle ja pyysin sen maiskutuksella raviin. Rensu ryntäsi pukkilaukkaan, ja annoin sen riekkua. Jonkun ajan päästä ori siirtyi käyntiin ja yritti tulla luokseni, mutta julmasti komensin sen takaisin ympyrälle ja laukkaan. Laukatkoon nyt, kun kerta niin kovasti tahtoi! Juoksutettuani sen molempiin suuntiin reippaassa tempossa ohjasin sen luokseni ja irrotin liinan sen suitsista sekä heitin sen maneesin nurkkaan. Laskin jalustimet, kiristin vyön ja ponkaisin selkään. Rensu jopa SEISOI, mikä oli todella ihmeellistä. Taputin sitä kaulalle ja pyysin liikkeelle. Kävelin pari kierrosta vapain ohjin ja otin sitten ohjat kunnolla käteen. Rensu hakeutui heti tuntumalle ja tarjosi ravia. Toppuuttelin sen takaisin käyntiin ja (jälleen) menin suurelle ympyrälle. Tein reipasta taivuttelua, ensin sisäänpäin, sitten ulos, ja taas sisään, ja ulos. Alkuun Rensu olisi mielummin kääntynyt sinne minne asetin mutta kuunteli pohkeen ja pysyi uralla. Ulostaivutuksessa se tarjosi väistöä työntämällä perän sisään. Ongelma kuitenkin korjaantui toistoilla. Tein samaa molempiin suuntiin kunnes otin normaalin asetuksen ja pyysin pohkeella sitä väistämään peräpäätä ensin ympyrän sisälle, ja sitten ulkopuolelle. Rensun kärsivällisyys petti tässä tehtävässä, joten laskin vähän vaatimustasoa ja pyysin vähän helpommin saman asian. Sen jälkeen aloin ravaamaan keventäen ja taivuttelin sitä uralla sisään ja ulos molempiin suuntiin, ennen kuin palasin JÄLLEEN ympyrälle jossa istuin harjoitusraviin ja kokeilin perän siirtämistä, samaa mitä käynnissä, ja yllätyksekseni Rensu teki sen lähes täydellisesti, kun mentiin ravissa! Annoin sille paljon kehuja ja hetken kuluttua vaihdoin jo suuntaa. Tein vielä saman käynnissä, ja meni paljon sujuvammin! Otin vielä vähän harjoituslaukkaa kahdeksikolla, tehden laukanvaihdon käynnin kautta keskellä. Vähän myös vastalaukkaa. Laukka sujui ilman mitään ongelmaa, Rensulla vain oli virtaa ja kun tein laukanvaihdon laukasta niin tuli lähes aina pukin kautta. Tein lyhyet loppuravit & lähdin vielä maastoon käppäilemään puoleksi tunniksi. Hyvillä fiiliksillä Annen tuuppaustunnille!
|
|
Effi
Uusi ihmettelijä
Posts: 42
|
Post by Effi on Mar 19, 2011 20:22:15 GMT 2
Seisoin pienen tarhauksen vieressä pienessä kirpeässä pakkasessa. Aurinko paistoi suoraan Seppeleen kentälle ja vihloi silmiäni – sää oli varmaan parhain kuukausiin. Ulos pystyi menemään jopa ilman, että palasi nyrkin kokoinen mustelma ahterissa. Korjasin paitani alahelmaa ja katselin tarhassa seisovaa rautiasta oria, joka oli huomannut minut, mutta piti päällään olevan toppaloimen tuhoamista mielenkiintoisempana, kuin lumipenkassa polvistaan seisovaa typykkää.
Työnsin tarhan portin auki tieltäni, tarhassa oli ainakin 15 sentin paksu lumikerros. Lähestyin Rensua varmana sivulta, jolloin se vilkaisi minuun silmät vihaisesti kierossa ja heilautti päätään ylöspäin. Otin nopean harppausaskeleen, napsautin riimunarun päitsirenkaaseen. Rensu luimisti ja otti pari askeletta taaksepäin ja siirsi painoa takaosalleen. Nappasin tiukasti riimunarusta kiinni ja vein oria ulos portista ja varmistin että kaikki neljä jalkaa pysyvät tukevasti maassa.
Lähestyessä tallia Rensu oli jo kiihdyttänyt kävelytahtinsa niin nopeaksi että en pysynyt kävellen perässä. ”Relataanpa nyt vähän”, tokaisin rauhallisesti tuolle hymähtäen ja pidätin riimunarusta, jotta vauhti hiljenisi. Rensu ei pitänyt ideaa pysähtymisestä kovin hyvänä; se valmistautui jo repimään minua perässään ympäri tallinpihaa. Sastu pölähti paikalle kuitenkin pelastukseni. Rensun pakomatka suunnitelma päättyi siihen, kun se näki tutun Sastun juttelemassa tuolle nysälle olennolle. Minä jopa jännitin vähän ja Rensun päitsistä kiinni pitävää kättä kuumotti ja vaihtelin otteitani siitä monesti. Sastu katsoi minua ja Rensua tarkasti, mutten erottanut sellaista negatiivistä sävyä niin kuin opettajilta. ”Ihan hyvältä se näytti. Voisit laittaa sen valmiiksi mulle pienelle maastolenkille, muista martsarit” Hän taputti oria vielä kerran ja hymyili salaperäisesti. Sitten hän pyyhälsi talliin reippaasti odotteluhuoneen ovesta ja itse passitin orin eteenpäin.
Tallin sisällä minä kävelin minkä lyhyistä jaloistani pääsin. En edes muista kuinka nopea tahti oli mutta olin jäädä pikkujaloillani jälkeen. Näin vain nuoren tytön äidin yhtä kauhistuneen ilmeen kuin olisi nähnyt kummituksen syövän tyttärensä ja Annen virnuilevan päänpudistuksen.
Karsinassa väänsin riimunarun oudoimmalle solmulle minkä vain osasin. Rensu ei kuitenkaan ruvennut lääppimään solmua vaan teki raidalliselle kaulahuivilleni juuri sitä mitä oli tehnyt aikaisemmalle riimunarulle, mikä roikkui yhä oven vieressä olevasta paalusta johon olin tämänkin mutkan vääntänyt. Vanha riimunaru oli märkä, likainen ja niin räjähtänyt kuin se olisi ollut pitkään hevosten tallottavana. Sopersin orille kirouksiani lempeän-sarkastisella äänellä ja revin kaulaliinaani jukuripään hampaista jotka muotoilivat huivini toisen reunan uuteen muotoon. Läjäytin jättikokoisen toppaloimen kauluksineen karsinan eteen ja salpasin karsinan. Jouduin kuitenkin vielä sen varuillani tarkistamaan useasti, minussa on havaittavissa selvästi varhaisia dementiaoireita, tosin nimimuistini oli mitä erinomaisin. Toppaloimi oli reilusti minua isompi, sillä yletin oriakin nippanappa säkään asti. Kävin Rensun perusteellisesti läpi harjalla, mutta sen sotkuisen harjaan käytin tuplasti aikaa. Yritin tosissaan saada kaiken täydellisesti.
Lämmitin kolmipaloja kätkemälläni ne raidalliseen villapaitaani. Palasin karsinaan ja taputin oria kaulalta toisella kädelläni piilotellen suitsia ja martingaaleja takanani. Hymyilin ilkikurisesti ja suitsin Rensun herkkusienimenetelmällä; yllättäen ja nopeasti ettei vastapuoli pysty puolustautumaan. Satuloinnissa jouduin turvautumaan olemattomiin päkiälihaksiini, koska jouduin siirtelemään satulaa edes taas jotta saisin sen juuri oikealle kohdalle. ”Ai niin, suojat”, löpisin itselleni ja otin suojat harjapakista päättäväisesti ja heilautin etusormeani.
Talutin Rensun tallin pihalle odottamaan Sastua. Pääasiassa kävelimme ympyrää, koska Rensu ei suostunut seisomaan paikallaan. Sastua ei tarvinnut kuitenkaan kauheasti odotella. Hän saapui Carkin kanssa tuon taluttaessa Leeviä siististi. ”Heippa taas”, moikkasin ja siristin silmiäni sillä aurinko paistoi taas silmiini, nostin toista kättäni. ”Moikka, miten on sujunut?”, Sastu tiedusteli ja ojensin tälle Rensun ohjat. ”Ihan jees, pieniä ongelmia oli, mutta Rensulla on mielenkiintoinen persoona”, lausahdin yrittäen vaikuttaa vähän asiallisemmalta samalla, kun Sastu kapusi härkäpäisen orin selkään. Jäin nojaamaan laidunaitaan ja katsoin kun ratsukot hävisivät tiehensä.
~Effi & Rensu
(Yritän painostaa tähän tarinaan joten pari kuvaa tulossa lähipäivinä)
|
|
Effi
Uusi ihmettelijä
Posts: 42
|
Post by Effi on Mar 29, 2011 13:27:42 GMT 2
29. maaliskuuta 2011Talutuskuva jonka tein jo viikko sitten tuohon edelliseen tarinaan mutta en käynyt laittamassa sitä. fc08.deviantart.net/fs70/i/2011/088/4/e/reimari_hevonen_by_uniquepassion-d3cq6ab.jpgPaintilla väsätty mutta ihan tyytyväinen olen vaikka varjostukset ovat jääneet jossainmäärin vähäisiksi ja Rensun häntä on..... mielenkiintoinen. Muokkaus//: Deviantart tappoi koon ja laadun. Alkuperäinen oli kakskertaa isompi.
|
|
|
Post by Sastu on Apr 7, 2011 18:45:34 GMT 2
Annen tunti joskus sitten (mutta oon ite niin myöhässä ) - Sä hyvin tiedät, ettei noi todellakaan ole oikeat ratsastusvaatteet, mä vaadin että kun tuut mun valmennukseen, sä laitat ratsastushousut, saappaat ja perkele kypärän aina päähän! Mulle on ihan sama millä varusteilla mennä posotat tuolla muuten. Ja olkoon tämä vika kerta kun tästä sulle muistutan, Anne pauhasi ilmestyessäni Rensun kanssa maneesiin lökäreissä, skeittareissa ja kypärä puoliksi päässä. - Okei okei, madame Kuri von Järjestys, mutta annathan tämän kerran anteeksi, heräsin tossa tunti sitten ja ei ollu aikaa vaihdella vaatteita... Anne pudisteli päätään, ja tunsin itseni kahdeksanvuotiaaksi penskaksi, joka oli saanut läksytyksen. Okei, olinhan vähän.... käyttänyt.... harvemmin.... ratsastusvaatteita ratsastaessa, mutta turhaa ajanhukkaa semmonen vaatteiden vaihtelu. Mutta ehkä ei tosiaan ollu liikaa vaadittu multakaan että ne oikeat ratsastusvaatteet saisin päälleni. Pian päästiinkiin jo hommaan kiinni. Alkuun Anne vaan kyttäili meitä etsien heikkoja kohtiamme joihin iskeä, mutta (onneksi!) Rensu oli hyvällä päällä ja esitti oikeata pientä enkeliä. Vähän jätkä olisi halunnut nojata sisäohjaan mutta korjasi itse sitten kun vähän muistutteli miten homma skulaa. Ravi tosin oli aika ripeäaskelista mutta ajattelin antaa sen vähän purkaa energiaa jo tässä vaiheessa. Rensu oli todella notkea, toisin kuin ratsastajansa, ja tietysti Anne keskittyi heti siihen. Hetken kun menin itse ylitaivutetusti mukaan niin lämpenin itsekkin ja homma skulas jälleen. Sit vähän ylitaivutuksia. Annoin aluksi hieman liian voimakkaita pohjeapuja, joihin Rensu vastasi laukalla, mutta itse keventyessäni Rensukin tajusin jutun eikä enään pyrkinyt laukkaan vaan alkoi työstämään takapäätä. Annoin sen mennä vähän liian läpi niskasta, jolloin se meni matalammassa muodossa mutta tämä oli vasta lämmittelyä ja tärkeintä oli että se oikeasti työskentelisi ja kuuntelisi. Saisin sen kuitenkin lyhennettyä kaulasta jos olis tarvetta. Sitten kuului käsky laukka, jonka Rensu kuuli ennen mua ja alkoi steppailla ja heitellä päätä. En alkanut kinastella siitä sen enempää, vaan rauhoittelin hetken ja päästin sen (pukki)laukkaan. Sain tyynnytellä sitä pari kierrosta ennen kuin se suostui tulemaan kunnolla avuille, mutta se ei kuunnellut laukassa istuntaani niin paljoa, ja jouduin käyttämään enemmän kättä (mistä Anne tietysti huomautti niinkuin pitikin). Kun jatkoimme laukassa, Rensu tyyntyi pikku hiljaa ja alkoi tuntua jo ratsastettavalta. Jatkoimme samoilla teemoilla, ja Rensu vain parani loppua kohden.
|
|
|
Post by Sastu on May 20, 2011 20:55:26 GMT 2
Rensu ravasi lepposin hölkkäaskelin pitkin Zardan vierestä menevää hiekkatietä. Annoin sen mennä puolipitkällä ohjalla, nyt kun se ei enään sinkoillut minne sattui vaan ravasi tyytyväisenä eteenpäin. Alkoikohan siltä jopa löpö loppua, eihän me oltu kun vasta 2h juostu metsissä, ja vielä olis matkaa tallille. - Otetaas vielä vähän laukkaa, sanoin Rensulle ja otin ohjat paremmin käteen. Rensu aavisti tämän heti ja alkoi jo pomppia malttamattomana paikoillaan, kuin sanoen että let's go! Kun ori suostui kävelemään, niin päästin sen laukkaan.
*
Käppäilimme vihdoin ja viimein lähes kolmen tunnin maaston jälkeen tallin pihaan. Hiki oli jo lähes kokonaan kuivunut veke ja Rensu oli sen olonen et lähettäiskö vetämään uus rundi. - Herranjestas sulla kesti! Olin ihan varma et jotain oli sattunut, Lexie sanoi heti ensimmäisenä, kun pudottauduin satulasta ja löysäsin vyötä. Naurahdin. - Mitäpä meille sattuis? Rensu alkoi höristä Liinulle, joka oli parin metrin päässä. Se alkoi temmota päällään tammaa kohti, selvästi aikeena tehdä lähempää tuttavuutta tähän ihastuttavaan tammaan. - Kuules nyt pallipää, yritä käyttäytyä, karjasin ja käänsin Rensun niin ettei Liinu ollut suoraan sen edessä. - Onks Rensu ikinä astunut tammaa, Lexie kysyi kiristäessään Liinun vyötä selästä käsin. - O, sillon ku oli viäl Reegal. Tääl oli sellanen Mari-tamma, joka pari kesää sit katkas jalkansa, sen kans Rensu sai sitten menestyksekkään orivarsan. Yhtä kapasiteetikkaan kuin isänsä, vinkkasin. - Oi, voin uskoa, Lexie huikkasi samalla kun käppäili Liinun kanssa jo kentälle. Rensu hörisi vielä matalasti tamman perään. - Tuus nyt, senkin Romeo, puuskahdin ja talutin sen perässäni talliin.
Riisuin siltä kaikki varusteet ja talutin sen sitten pesukarsinaan. Pesin sen kokonaan shampoolla ja siistin muutenkin vähän sieltä täältä. Heitin vielä sille linimentit jalkoihin (just in case) ja menin kuivattelemaan sitä aurinkoon. Rensu sai syödä vihreetä ja ite vaan hengailin ja nautin vapaa-ajasta, mitä mulla kerrankin oli!
|
|
Effi
Uusi ihmettelijä
Posts: 42
|
Post by Effi on Jun 7, 2011 16:19:09 GMT 2
31. toukokuuta 2011 Viskaisin talikolla viimeisetkin lantapallon kottikärryihin kerääntyneen kasan päälle. Olin harvinaisen hyvällä tuulella ja siksi olin jaksautunut vetää ratsastushousut jalkaani näinä kuumina hellepäivinä, kun lukion ensimmäinen vuosi läheni loppujaan. Lääpin kännykkääni ja tekniikan ihmelapsena meni tovi aikaa etsiä uudesta kännykästä tieto Rensun kengitysajasta. Piilotin pääni maastonvihreällä lippalakilla suojellakseni sitä auringonpaisteelta. Viime käynnistä oli vierähtänyt aikaa, mutta en antanut sen häiritä vaikkei Rensu niin ystävällisissä fiiliksissä minua ottaisikaan vastaan. Siirryin lantalan puolelta hiekkapolulle, jota pitkin talsin orilaitumelle. Portilta en suoraan erottanut Rensua kolmesta laiduntavasta orista. Avasin portin pitäen tiukasti nyöritetystä riimunarusta kiinni. Orit nostivat päätään nähdessään tunkeilijan ja kaksi lähti kävelemään uhmakkaasti minua kohti, toinen niistä – se vaaleampi oli Rensu. Otin askeleita taaksepäin aitaa kohti, jotta voisin tarpeen tullen siirtyä sen toiselle puolelle. Kaverukset luimistelivat ja silmäilivät minua ilkeästi ja taka-alalle jäänyt ori asteli hitaasti meitä kohti. Siirryin aidan viertä lähemmäs Rensua, joka seurasi jokaista liikettäni tarkasti, mutta laski päänsä sitten ruohoon – aivan kuin olisi hyväksynyt paikalla oloni. Laskin toisen käteni taskuun, jonne olin pihdannut leivänkannikan juuri tällaisia tilanteita varten. Nostin käteni näyttävästi esille ja maiskautin terävästi jolloin Rensu ja tummempi ori nostivat päänsä ruohikosta. Astuin askeleen eteenpäin, mutta näytin että Rensu saa päättää lähestymisestä. Tummempi ja pienikokoisempi ori, jonka tunnistin Leeviksi – lähestyi minua kohti Rensun vierestä. Tämä kuitenkin kiilasi omahyväisesti Leevin edelle ja päätyi heilauttamaan takajalkaansa pienesti merkiksi toverilleen, että hän pitää herkun itsellään. Leevi reagoi säpsähtämällä ja heilauttamalla päätään. Olin helpottunut ettei pienestä leivästä syntynyt sen enempää tappelua ja napsautin riimunarun päitsirenkaaseen samalla orin hamuillessa toisessa kädessäni olevaa herkkupalaa. Talutin Rensun parisen metriä portille, tuo seuraten harvinaisen kiltisti perässä – ehkä se oli leppynyt saadessaan sen pirun leivänmurikan. Karsinassa kuitenkin alkoi uusi helvetti, kun menin puhdistamaan herran kavioita kengitystä varten. Olin jo aavistellut ettei sitomani normaali vetosolmu pysynyt kauaa solmulla. Väänsin riimunarun erikoiselle vetosolmusekoitukselle ja toivoin ettei kukaan huomaisi tätä asiaa. Rensu yritti panna kapuloita rattaisiin putsatessani kavioita – tietenkin omalla leikkisällä tavallaan. Se tosiaan luuli, että uskoisin näykkimisesityksen tuon ollessa kiinni ja minun putsatessani etukavioita ja päästämään samalla kavion maahan, muttei se noin vaan onnistunut. Tämän jälkeen Rensu ansaitsi rapsutukset muistutukseksi etten minä olekaan täysin pöljä. Piti tulla toukokuun viimeiseksi päiväksi mutta mutta.. Kumpa nyt tästä kesän mittaa aktiivistuisin
|
|
|
Post by Sastu on Aug 1, 2011 18:45:23 GMT 2
Hien ja pölyn peittämänä sekä tappelun uuvuttamana juoksutin Rensua liinassa - aluksi asetelma oli kuitenkin toisenlainen, Rensu juoksutti mua.
Olin tullut tallille pirteänä kuin peipponen. Mutta jahka olin saanut orin puunattua, laitettua kamat päälle ja talutettua maneesiin, oli hiki alkanut jo virrata kuin Niagaran putoukset pitkin selkääni. Helteen olin kironnut maan rakoon ja vaikka minne, mutta eipä se mua totellut. Eikä muuten ollut ainut! Noh, jahka olin taluttanut Reniä alkuun about 20min, opettanut sille uudestaan maasta käsin-kuuntelemisen ynnä muuta mukavaa, pyysin sitä ympyrälle ravaamaan, ja jahka olin tarpeeksi pyytänyt, niin komensin. Ja komensin. Ja käskin. Eiköhän se sitten suvainnut liikkuakkin vallan reippaasti eteen, pienten ninjaloikkien, sivuhyppyjen ja pukkien kera. Ravi sujuikin yllättävän hyvin molempiin suuntiin. Siinä vaiheessa huokaisinkin helpotuksesta, mutta ei olisi kannattanut nuolaista ennen kuin tipahtaa.
Pysäytin Rensun ravista ja fixasin sille kumpparit niin, että se venyttäis kaulaa eteen-alas tyylisesti. No, eiköhän Rensu protestoinutkin niitä vastaan, ihan kuin ne ei ikinä ennen olisi ollutkaan hänen päällään. Se peruutteli, pukitteli, liikku hetken eteen ja sama rundi jatkui. Samalla se yritti kiikuttaa mua kentän toiseen päätyyn ja sainkin sitten juosta sen perässä etten mennyt nurin saatika päästänyt orinketaletta irti. Kun karjuin ja suoranaisesti juoksin sen perässä, se antautui liikkumaan hienossa ravissa eteenpäin, pikku hiljaa jopa niin että pystyin juoksuttamaan sitä JOPA normaalisti! Edistystä! Tein myös vähän sen kanssa siirtymisiä ravi-käynti-ravi-seis tyylisesti. Vaihtelin pari kertaa suunnankin ja Rensu oli taas lauhkea lammas. Ja taas huokaisin syvään - jälleen kerran liian aikaisin.
Sitten pyysin sen laukkaan, jolloin Rensu räjähti. En pystynyt tekemään mitään muuta, kuin yrittää pitää liinasta kiinni ja juosta orin perässä, kun se heittelehti ympäri kenttää. Juostuani semmosen vartin sen perässä huomasin että pahin myrsky alkoi taantua, joten aloin pikkuhiljaa rauhoitella sitä äänellä ja liikkeillä. Pikku hiljaa Rensu alkoi tahdittaa laukkaa oikein ja hakeutumaan pyöreäksi. Laukassa en tehnyt sen kummempaa, pyrin vain saamaan siltä energiaa veke. Pari käynti-laukka siirtymistä taisin molempiin suuntiin ottaa.
Lopuks sitten kumpparit veke ja loppuravit. Ori pärski jatkuvaa tahtia. Annoin sen ravailla pitkää ja rentoa ravia pitkän aikaa molempiin suuntiin. Loppukäynneiksi lähin taluttamaan sitä maastoon n. 20minuutiksi. Katsahtaessani kelloon hymähdin huvittuneena. - Aika hyvin, kahen tunnin juoksutus, naurahdin Rensulle ja taputin sitä kaulaan. Se alkoi hinkuttamaan otsaansa olkapäähäni tyytyväisenä. Tais ihan tahallaan pistää omistajansa liikkeelle!
|
|
|
Post by Sastu on Aug 4, 2011 17:30:39 GMT 2
Josko sitä lähettäis treenaa? Anteeks jos joku järkytty, valitettavasti piirrustustaito, jos sitä joskus on ollut, niin on kadonnut
|
|
|
Post by Anne on Sept 13, 2011 9:30:10 GMT 2
Estetunti 12.9.2011Sastu säätää jalustimia. Spessu Sastulle!
|
|
|
Post by Sastu on Sept 28, 2011 8:48:55 GMT 2
Olin jo hyvässä vaiheessa saapunut tallille, ja vieläpä siisteillä ratsastusvaatteilla ja puhdistetuilla nahkasaappailla, jotka tosin keikkuivat vielä saapaskassissa Rensun oven edessä. Olin hakenut Rensun jo hetki sitten sisälle ja riisunut siltä loimen. Ori oli aika hyvin pitänyt lyhyen karvansa eikä kasvattanut mammuttikarvaa, ja se saikin ulkoilla aina loimi päällä nyt kun syksy oli saapunut. Harjasin sen huolella läpi ja selvitin harjan sekä hännän. Tarkistin kaviot ja kengätkin, kengitys pitäisi taas tilata. Siistin siltä myös korvakarvat, vähän partakarvoja, ruununrajakarvat, vuohiskarvat ja lyhensin vähän häntää, joka oli kasvanut huimasti pituutta. Rensu nautti käsittelystä, seisoi aivan liikkumatta (mikä on harvinaista!), välillä kääntäen päänsä syliini pyytäen rapsutusta.
Katsoin kelloa, tuntiin oli suunnilleen kolmekytä minuuttia aikaa. Aloin käärimään sille etusiin sinisiä pinteleitä ja takasiin heitin vaan suojat. Anne käveli tallin läpi ja vilkaisi vähän missä vaiheessa kaikki oli. Vaihdoin itselleni saappaat jalkaan ja pistin kypärän sekä hanskat. Heitin sille satulan selkään, ja pistin oikealle paikalleen. Vyönä oli panssarivyö, niinkuin aina estesatulassa. Martingaalit jätin kokeilun vuoksi pois, oli se sitten fiksu veto tai ei. Suitsitin sen vielä ripeästi, kun muut näyttivät olevan aika lailla valmiita, pari oli lähtenyt jo kentälle. Sieppasin vielä nopeasti raipan maasta ja lähdin taluttamaan oria kentälle. Jeccu tuli perässä Riinan kanssa, ja Rensu olisi halunnut mielellään pysähtyä ja kääntyä tekemään tuttavuutta Riinan kanssa.
Kentällä Anne odottelikin jo meitä, pistäen Jossun ja laiska-Jaakon laittamaan esteitä meille. - Hei Anne, ootko ihan varma ettei nää viiskytsenttiset oo liian korkeita näille? Jaakko piruili nauraen omalle vitsilleen. Anne pyöräytti vain silmiänsä ja hymyili meille. - Tänään ei hypätä korkeutta, vaan keskitytään niihin lähestymisiin; eli hyvään rytmiin, tasapainoon, katseeseen ja estelinjoihin. Muistakaa pistää estejalustimet ja sitten vaan reipasta käyntiä!
Estejalustimet olikin mulle jo valmiina, joten kiristin vyötä ja pomppasin jalustimen kautta selkään. Selästä kiristin vielä vyötä ja sitten annoinkin Rensulle, joka oli herännyt steppaamaan, luvan lähteä kävelemään. Rensua ei ainakaan tarvinnut pakottaa liikkumaan eteenpäin!
Mentiin pari kierrosta pitkin ohjin, jonka jälkeen aloin keräämään sitä ja ottamaan ohjalle. Rensulla oli vähän vaikeuksia käynnissä pysymiseen, mutta kun aloimme ravaamaan Rensu meni hyvää vauhtia, muttei oikeen tahtonut ottaa itseään alle. Anne neuvoi tekemään voltteja ja sen sellaista, ja meni hetki ennen kuin sain sen lämpenemään ja käyttämään itseänsä paremmin. Kuitenkin se alkoi kuumenemaan vähän liikaakin, ja meni epätasaiseksi edestä. Saatiin kuitenkin kaarteet, mitä harjoittelimme, tehtyä. Esteiden jälkeen Rensu yritti yleensä kiihdytellä, mutta alkoi pikkuhiljaa rauhoittua kuuntelemaan.
Seuraavaksi menimme suhteutettua linjaa. Otin vähän laukkaa ennen kuin menin linjalle, ja sain Rensun laukan aika hyväksi, jonka huomasi kun menimme linjaa; Rensu ylitti esteet hyvin takapäätä käyttäen ja kiihtymättä. Toin sen vähän lähemmäksi kuin normaalisti, että tehostaisi vielä takapään käyttöä.
Tunti olikin pian ohi ja aloimme tekemään loppuraveja. Keventelin aika pitkään, ja pikkuhiljaa luovutin Rensulle ohjaa niin että sai venytellä lopuksi aivan pitkällä kaulalla. Lähdin vielä kävelemään lopuksi maastoon, Rensu oli ollut niin rauhallinen verrattuna edellisiin hyppykertoihin. Olin todella tyytyväinen!
Kiitos Anne tunnista ja todella motivoivasta kuvasta!
|
|
|
Post by Sastu on Oct 3, 2011 16:37:00 GMT 2
Pääsin aamulla tallille, kun menisin vasta illaksi töihin. Aamu oli rauhallinen ja ilma oikein perinteinen syysilma. Taivas oli tasaisen harmaa, vettä tuli oikein pieninä pisaroina, niin, ettei sitä oikeastaan huomannut ellei satanut päin naamaa. Oli viileää ja koleaa. Silti ilma oli jotenkin mukava, vaikka en sateesta tykännyt ollenkaan.
- Taidetaankin lähteä tänään maastoilemaan, vai mitä sanot jätkä? juttelin Rensulle samalla kun pistin sille suojat. Rensu puhalsi ilmaa naamalleni. Sillä ei varmastikkaan olisi mitään vastaansanomista! Oli mukava puuhailla oman pollen kanssa hiljaisessa aamussa ja ihan rauhassa. Olin hoitanutkin sen todella huolellisesti ja viettänyt aikaa Rensun kanssa. Orin mielestä kaikki, mitä tein sen kanssa, oli kivaa. Se olikin yksi sen parhaimmista puolista: positiivisuus.
Satuloin sen ja pistin suitset päähän. Heitin punaisen takkini (joka mätsäsi Rensun huovan kanssa!) päälle, se piti sadetta jonkun verran joten sillä kelpasi kurvailla metikössä. Lisäksi meidät erotettaisiin, joten ei tultaisi hirvimetsästäjien ampumaksi. - Nonni, lähettäiskö sitten? Talutin Rensun tallipihalle. Se hirnahti kuuluvan hirnahduksen ja kasvoi hetkeksi kokoa. Laskin jalustimet ja ori steppaili eteen, taakse ja sivuille. Toppuuttelin sitä ja hyppäsin selkään. Rensu syöksähti heti eteenpäin, ennen kuin sain edes jalustinta jalkaan. - Hei yritäs nyt, sen verran voit odottaa että saan vyön kiristettyä! Sain vyön kiristettyä vaivoin, Rensu kun ei malttanut. Hetken päästä lähdettiin matkaan. Rensu kulki kaula pitkänä pitkää, rentoa käyntiä korvat hörössä. Se oli hyvällä tuulella ja meno päällä. Istuin kyydissä ja pidin ohjista toisella kädellä kiinni. Sade oli pienentynyt entisestään, nyt se oli aivan hienoa tihkua. Suuntasimme metsäpoluille.
Kun olimme kierrelleet metsissä kaiken maailman polkuja pitkin ja ottanut isommilla kulkuväylillä ravia ja laukkaakin, päädyimme rannalle. Kävelimme vedessä matalalla, Rensu kuitenkin innostui loiskuttelemaan vettä ympäriinsä. Se myös ryysti vettä, ikään kuin sillä olisi ollut kovempikin jano. Se oli niin hölmö, että huvitti! Annoin sen ravata rauhallista vauhtia vedessä, vaikka se roiskikin vettä kaikkialle. Se tykkäsi siitä, ja kyllähän varusteet nyt kuivuisi. Kotiin palasimme laukkasuoran kautta. Rensu oli intopiukeena menossa, mutta suostui rauhalliseen laukkaan pienen pyyntelyn jälkeen. Ravasimme pätkän jälkeen vielä jonkun aikaa, ja Rensu sai venytellä eteen-alas. Pienestä pyynnöstä se siirtyi käyntiin ja pärski tyytyväisenä. Taputin sitä kaulalle. - Olet sä kyllä hieno poika! Mun pieni aarre, kuiskasin sille tyytyväisenä.
Tallin pihalle saapuessani hyppäsin selästä ja taputin vielä Rensua, se oli käyttäytynyt niin hyvin! Nostin jalustimet ylös ja hölläsin vyötä. Huomasin että Rensun vasemman takajalan kenkä oli lähtenyt irti. Talutin sen suoraan vesikarsinaan, jossa otin siltä varusteet pois ja huuhtelin sen jalat ja vatsanalusen. Tarkistin kavion mistä kenkä oli irti, se oli onneksi lähtenyt siististi veke, yhdestä naulankohdasta se oli repeytynyt mutta Rensu pitää kengän jalassa vaikka olisikin se kaksi naulaa siinä. Heitin sille vielä sadeloimen päälle ja syötin pari porkkanaa. - Meetkös sä nyt ulkoilemaan, kysyin orilta kun napsautin riimunnarun riimuun kiinni, ketju leuan alta. Talutin orin reippaassa tahdissa sen tarhalle, missä Sentti sitä odottelikin. Sain portin auki ja päästin Rensun heti vapaaksi. Suljin portin ja jäin hetkeksi katselemaan poikien puuhia. Hetken ne rapsutteli ja sen jälkeen lähti yhdessä ravaamaan ja hetken päästä rauhoittukin ihan vain seisoskelemaan. Onneksi Rensulla on vahva kavioaines, niin voi silti mennä pihalle. Lähdin takaisin talliin siivoamaan varusteita. Pitäisi soittaa sille kenkääjällekkin.
|
|
|
Post by Sastu on Oct 16, 2011 13:48:03 GMT 2
Syksy oli tullut kuin yllättäen, ja syksyn mukana pimeys. Sen huomasin kun talutin Rensun tallista pihalle, koulutunnille siististi valmistautuneena. Olin jopa kaivanut kaapin pohjalta kertaakaan käytetyt joustopintelit, ja kääräissyt ne patjojen kanssa orin jalkoihin. Selkään olin heittänyt sille ruskean loimen, jota pidettäisiin alku-ja loppukäynnit. Laskin jalustimet alas loimen alta ja kiristin vyötä. Sitten pomppasin penkiltä satulaan, jolloin Rensu lähti taas ennen aikojaan ravaamaan. - Heiheihei, malttia malttia, rauhoittelin oria ja pidätin vähän ohjista. Kuolainta mutustellen Rensu seisahtui ja vilkuili ympärillään olevia hevosia, varsinkin Mynttiä, jolle uljas ori hörisikin kutsuvasti. Sain satulavyön kiristettyä vielä selästä ja sit lähdettiinkin jo maneesiin.
Anne avasi meille oven ja otti loimen pois kävelyn jälkeen. Rensu tuntui tyytyväiseltä päästessään tekemään töitä, jo verryttelyssä se tuntui alusta asti mukavalta. Rensun kanssa lämmittelyn tärkeimpiä tehtäviä on se, että sen saa odottamaan ratsastajaa, vähintäänkin kuuntelemaan. Omaa moottoria siltä ei onneksi puutu! Lämmittelin Rensun ihan vain erikokoisilla ympyröillä ja siirtymisillä. Laukassa tehtiin yhdessä vain niin, että laukkaa kevyessä istunnassa uraa pitkin. Rensu jännittyi ja alkoi kiihdyttelemään ja heiluttelemaan päätään, se luuli pääsevänsä hyppäämään. Istuin vähän lähemmäs satulaa ja vähän painavammin. Toiseen suuntaan se jo rentoutuikin ja palautui takaisin siihen mitä oli ollutkin.
Aloitettiin käynnissä ja volteilla. Rensu oli vähän kiireinen käynnissä ja vähän liioitteli asetuksessa ja välillä pyöreydessä. Kun sain sen rauhoittumaan pariksi voltiksi, se oli aika kiva. Sitten alotettiin avojen tekeminen. Jouduin paljon kulmaan tullessa rauhottelemaan sitä, kulmassa se oli hyvä ja jatkoikin hetken hyvin, kunnes pikkuhiljaa taas alkoi kiirehtimään. Tein paljon voltteja avojen seassa ja yritin saada Rensun mahdollisimman paljon keskittymään ja rauhoittumaan. Hetken päästä se alkoi jo vähän kuuntelemaan, eikä vain kiirehtinyt ulkopohkeen läpi vaan rauhoittui ja alkoi käyttämään lihaksiaan. Käynnissä tehty työ näkyi ravissa, Rensu oli tosi hyvä! Oli rehellisesti tuntumalla sekä polki, ja kuunteli pienimmänkin pyyntöni. Tässä vaiheessa mun tehtävä onkin vaan olla mahdollisimman herkkä ja antaa selkeät avut. Anne näytti myös tyytyväiseltä.
Lopuksi saatiin vielä laukata, ja ai että kun Rensu tykkäs! Pärskähteli aivan onneissaan ja venytti oikeen kunnolla selästä niskaan asti! Tein suunnanvaihdoksen laukanvaihdolla, eikä Rensu oikeastaan sanonut siitä mitään (yleensä tuuppaa vauhti vähän nopeutumaan). Sitten vielä reipasta kevyttä ravia hetki jonka jälkeen käyntiin. Anne heitti Rensulle vielä loimen ja sitten olikin loppukäyntien aika.
Kiitos tunnista!
|
|
|
Post by Sastu on Oct 17, 2011 20:51:09 GMT 2
Hubertusratsastus 16.10Napitin kisatakkiani kiinni. Hetki oli vierähtänyt viimeksi, kun sitä olin käyttänyt. Rensu heitteli päätään villisti puolelta toiselle, se aisti jännityksen tallin tunnelmassa, kun kaikki valmistautuivat Hubertukseen. Itse jännitin kaikista eniten, saisinko tuon elukan pysymään Brisin ja Topin perässä ilman, että se rynnistäisi ohi. Noh, eiköhän se jotenkin pysyisi siellä, kunhan itse en vain innostu liikaa. Olin laittanut Rensun hienoksi: sykeröt, valkoinen huopa ja kaikki. Rensu oli hyvin vakavasti otettavan näköinen, kun sen otsatukkakin oli letillä - yleensä annoin sen keikkua vapaasti jos ylipäätään hevosen letitin. Lopulta kaikkien ollessa suht valmiita talutin Rensun hieman muita aikaisemmin pihalle ja pomppasin selkään nopeasti, ennen kuin ori olisi jo laukannut muualle. Se steppaili aivan malttamattomana paikoillaan kun olin sen selässä. Yritin rauhoitella sitä, mutta se rauhoittuisi vasta kun päivä olisi ohi, sen tiesin. Lopulta kun kaikki olimme valmiita niin lähdimme maastoratsastukselle. Rensu viskeli päätään ja pureskeli kuolainta, se tahtoi mennä jo! - Malta nyt, malta vaan, puhelin Rensulle ja taputin sen kaartunutta kaulaa. - Myöhemmin saat näyttää kuinka kovaa osaat kulkea. Koko maastoratsastuksen ajan Rensu steppaili ja oli hermostuneen oloinen. Se oli aivan kilpailufiiliksissä! Onneksi se tiesi, ettei saisi ohittaa jonossa ketään. Ainakin silloin, kun se halusi tietää, se tiesi. Jos se ei halunnut, niin... se olisi sitten toinen juttu. Keli kyllä suosi päivää: kaunis auringonpaiste, kolea ja syksyinen kylmyys muttei kylmää tuulta. Voisiko täydellisempää päivää ollakkaan? Mitä lähemmäksi sänkipeltoa tulimme, sen kuumemmaksi Rensu kävi. Osa osti virvokkeita ja purtavaa buffasta, ennen laukkakisaa. Itse päätin pysyä orin selässä ja kävelin sen kanssa, tai no steppasin. Se oli aivan mahdoton. Se on rauhoittunut nyt paljon lähiaikoina, mutta tänään se on kuin mokomakin kävelevä aikapommi. - Saa nähdä, selvitäänkö hengissä peltolaukasta, mutisin Rensulle hiljaa. Täytyy myöntää, vaikka kuinka olen kiertänyt kisoja ja mantereita ja mantuja, mua jännitti. Siis oikeasti jännitti, että mitä Rensu keksisi laukassa, tai saisinko sen vielä pysähtymään samana päivänä. We will see. We will see.
|
|
|
Post by Anne on Oct 20, 2011 9:57:14 GMT 2
Syksyinen retki - lokakuu 2011Joulukalenteri 2010-spessu Pipsalle, Sastulle ja Wearille!
|
|
|
Post by Sastu on Nov 10, 2011 20:17:28 GMT 2
2.11 Annen koulutunti - sulkutaivutuksia
Marraskuun toinen päivä. Ilma oli silti yllättävän lämmin, tietysti kolea muttei nyt niin kolea, kun se voisi olla. Luntakaan ei ollut satanut ollenkaan. Talvi saisi tulla jo, kunhan se ei viipyisi kauaa. Rensu käveli reippaasti tarhan portille, kun olin nojaillut siihen hetken. Se tönäisi minua hellästi poskelle, kun en kiinnittänyt siihen huomiota. - Sori, poika, olin ajatuksissani. Mentäiskö sisään? Pitäis alkaa valmistautua henkisesti ja fyysisesti koulutuntiin - tänään tehdään nimittäin sulkutaivutuksia. Niin, just niitä, missä ei olla hirveen hyviä. Tai no, mä oon vaan niin laiska etten niitä hirveesti jaksa jyystää, höpöttelin hevoselleni rauhallisesti, samalla kun se katseli ympärillensä. Hitaasti nousin kunnolla seisomaan, luikahdin lautojen välistä tarhaan ja pistin Rensulle riimun päähän. Sen silmät olivat kirkkaat odottaessaan, että lähdettäisiin talliin. Avasin portin ja sit lähdettiin kävelemään reipasta tahtia talliin.
Rensu hirnahti kuuluvasti heti, kun sen kaviot osuivat tallin betonilattiaan. Se sai pari vastausta, jonka jälkeen ori vielä hörähti perään. Talutin sen reippaasti vesikarsinaan ja pistin sen kiinni molemmilta puolilta. Heitin ketjunarun naulakkoon, käärin hihat ja pistin hanan päälle. Hinkkasin lämpimän veden kanssa Rensun jalat puhtaaksi ravasta, jonka jälkeen kuivasin ne pyyhkeen kera. Iskin samaan syssyyn sille etusiin pintelit ja takasiin lyhyet hivarit. Sen jälkeen heitin sen karsinaan syömään heinänrippeitään, samalla kun kannoin satulan ja suitset karsinan eteen. Vaihdoin itselleni nahkasaappaat kumisaappaiden tilalle. Pistin kypäränkin jo päähän ja aloin sitten satuloimaan. Rensun mussuttelu loppui siihen, kun pistin sille satulan selkään. Se käänsi päänsä minua kohti ja tarkkaili, kun pistin vyön kiinni. Laitoin sille sitten suitset päähän ja heitin vielä filtin selkään sekä pistin hanskat käteen. Ooteltiin vielä Driimi ja Blade, jonka jälkeen mentiin samaa matkaa kentälle.
Kentällä mentiin kaartoon, laskin jalustimet ja kiristin vyötä. Sitten pomppasin selkään, tai itseasiassa puoleenväliin, kun Rensu päätti lähteä jo liikkeelle. Pysäytin sen välittömästi ohjalla ja peruutin pari askelta. Kun se odotti, nostin toisen jalan satulan yli. Nyt se antoi ihan hyvin nousta selkään. Taputin sitä kaulalle ja kehuin. Kiristin vielä vyötä ja laitoin filtin paremmin. Sitten päästin Rensun kävelemään.
Aloitimme pian, kun Anne oli tullut. Hän otti Rensulta filtin pois samalla kun selitti tunnin aihetta ja ajatuksia. Sen jälkeen otimme ohjat käteen ja alettiin ylitaivuttamaan ympyröillä. Rensu kokoaa itsensä jo automaattisesti tässä harjoituksessa, aina kun sen kroppa on kunnossa eikä sillä ole jäykkyyttä. Rensu taipui aavistuksen huonommin vasempaan, kuin oikeaan. "Pitäis varmaan tilata hieroja", mietin kun ylitaivutin sitä vaikeampaan kierrokseen. Se yritti puskea sisäpohjetta vastaan, mutta hetken herkistämisen jälkeen se kuunteli senkin ihan hyvin.
Siirryttiin raviin. Rensu oli aika jees, kivan ryhdikäs, ehkä aavistuksen tikittävä. No, ehkä se siitä kun se vertyisi. Aluksi rauhassa kevyttä ravia molempiin suuntiin verrytellen. Annoin Rensun mennä ihan aavistuksen pidemmällä kaulalla, mutta kun istuttiin harjoitusraviin niin otin sitä lyhyemmälle. Sain naputtaa pari kertaa nopeasti pohkeella, jotta se muistaisi astua takajaloillaan hyvin alle, eikä vain rullautua edestä. Sitten taivutusta sisään. Aloin alkuun hosua apujen kanssa, jolloin Rensu tarjosi jyrkkää avoa. Suoristin sen ja pikku hiljaa selkeiden apujen kanssa pyysin sitä taipumaan, ja kas kummaa kun se sitten toimikin, kun kuski ei säätänyt liikaa. Se tuli hyvin ulko-ohjalle.
Siirryttiin takaisin käyntiin. Rensu alkoi painamaan kädelle, se varmaan luuli pääsevänsä seuraavaksi laukkaamaan. Nostin sitä vähän puolipidätteillä ja pohkeilla. Aloitimme sulkutaivutusten teon niin, että ensin tehtiin voltti ja sen jälkeen jatkettiin perse aavistuksen sisäänpäin kääntyneenä. Rensu tuntui ajattelevan ensiksi pelkkää laukkaamista, se halusi laukata! Aloin taas ajattelemaan asiaa teknisesti liikaa ja käyttämään apuja liian paljon päällekkäin, jolloin Rensu ei tiennyt mitä siltä pyysin. Alku menikin siinä, että sain ajatuksen yksinkertaistettua ja pyysin ensin vain vähän, enkä heti ahnehtinut liikaa. Rensu oli onneksi ymmärtäväinen, eikä ottanut nokkiinsa. Rensun kanssa oli niin mukava tehdä töitä! Toiseen suuntaan sujui jo paremmin käynnissä, joten siirryttiin raviin. Keskityin paljon vain sulkujen ajatukseen ja siihen, että pidin sen yksinkertaisena, enkä säätänyt liikaa. No, siihen unohtukin se ryhti, mistä Anne mulle motkotti, ihan syystäkin! Ei ole helppoa olla pitkä. Lopuksi alkoi kuitenkin sujumaan, ja otimmekin tuttuun tapaan lopuksi rentoa laukkaa. Rensu innostui niin, että ryntäsi pukkilaukkaa eteenpäin. Ratsastin sitä vain eteen. Se oli tehnyt hyvin töitä, vaikka kuski olikin säätänyt aika lailla. Lopuksi vielä extrapitkät eteen-alas loppukeventelyt ja loppukäynneiksi filtti selkään ja loppukäynnit. Pyysin Annea pitämään jonkun tunnin siirtymisiin keskittyen.
Sen jälkeen kävin hakemassa vielä heijastinliivin ja sitten käytiin vielä pitkä loppumaastokävely.
Kiitos Anne tunnista!
|
|