Oijoivoi, ihan on tippunut Leevin päikky! Joudun taas pahoittelemaan minun kuolleisuuttani, joudun syyttämään nyt irl-seikkoja ja terveyttäni etten ole pystynyt paremmin hoitelemaan anteeksi Carkki, mutta yritän parhaani mukaan pitää orin elossa!
maanantai 21. marraskuuta 2011Astelin reippain askelin kohti Seppelettä. Kävelyä olikin vähän matkaa, sillä olin hypännyt väärällä bussipysäkillä pois. En voinut muuta kuin nauraa itselleni ja tyhmyydelleni, kyllä minun nyt pitäisi muistaa missä jäädä pois, sen verran usein kuitenkin Seppeleessäkin vierailin.
Onneksi sää oli mitä mainioin, ei yhtään marraskuumainen. Oli viileä, totta, mutta aurinko pilkoitteli aina välillä pilvien lomasta luoden kylmän keltaiset säteensä maahan. Ilma oli kuiva, ja hieman huuruinen, joten maakaan ei ollut pahemmin märkä tai kurainen. Paikoittain maassa oli vielä vihreää, mutta puista oli kaikkialta lehdet pois. Luonto oli hiljainen ja levollinen, ei ollut lintujen sirkutusta tai veden lorinaa ja lehtien havinaa, kaikki oli tavallaan kuollutta. En tiedä miksi pidin siitä, rakastin tietyllä tavalla synkkiä, harmaita päiviä.
Rakastin myös pukeutumista, ja kesällä on niin lämmintä, että silloin ei ole oikein mitään päälle pantavaa. Rakastin neuleita, talvitakkeja, villasukkia ja karvalakkeja. Minulle lämpö on turvaa. Myös hevoset näyttivät (ainakin Huopaharjussa) kasvattaneen itselleen talvitakin, ja suurin osa niistä muistutti enemmän luolakarhua tai leijonaa kuin hevosta. Eritoten pieni Ruusu. Ainoat pollet jotka olivat edukseen itselleen oli klipattu Roki ja Kulti.
Tosin tallille ei oikein voinut pukeutua niin "hienosti", vaan päälle kiepaistiin kaikkea vanhaa kaapista löytyvää.
Nenäni edestä lepatti pieni märkä lehti, jolloin pysähdyin ja katsahdin oikealle puolelleni. Alastomat puut kalisivat tuulessa toisiaan vasten, ja yhtäkkiä tunsin itseni todella surulliseksi. Pysähdyin useinkin miettimään maailman menoa ja kaikkeutta, ja jos minulta kysytään, ajattelu ei ole lahja vaan kirous. Kumpa pystyisin elämään juuri tässä hetkessä, miettimättä menneitä tai murehtimatta tulevaa. Huokaisin syvään ja jatkoin matkaani katsoen maahan, sulloen leukani takin kaulukseen.
- Moi! kuulin pirteän äänen suoraan edestäni. Säpsähdin ja katsoin ylös kuin aaveen nähnyt. Olin ihan omissa maailmoissani, ja en tajunnut muuta kuin tuijottaa vastaan tullutta mieshenkilöä.
- Moi, sain viimein räkästyä, kun tajusin että pitäs ehkä sanoa jotain. En todellakaan tunnistanut henkilöä, joten päätin vain pokkana jatkaa matkaa.
Pysähdyin noin kymmenen metrin kuluttua, kun aivoni alkoivat raksuttamaan. Käännyin epävarmasti ympäri ja huusin kävelemään lähteneen pojan perään.
- Hei oota! juoksin hänen luokseen, - mul ei aivot taas niin pelitä, virkistä vähä, tunnetaaks me jostain?
- Mä en yhtään ihmettele ettet muista mua. Mut annettiin sulle mun isoisän kaa kyyti Seppeleeseen viime vuonna kun käytiin kuusta hakemassa. Sä nukuit koko matkan, poika naurahti.
Voi paska, ajattelin. Palaset alko loksahtelemaan paikoilleen päässäni, ja muistin vihdoin koko homman.
- Ymh, no täähän on noloa... sain hymähdettyä käsi suullani.
- Niin mikä?
- No, jos siis oikein muistan, lupasin hyvittää sen... reissun... Tai siis koko homma... se on... se on... päässy unohtumaan multa...
- Hei unohda se prinsessa, oli ilo auttaa! Ja vaikka näytit silloin tosi paleltuneelta, älä nyt kuitenkaan ota sitä hengenpelastuksena.
- Unohda?! Mä just muistin koko jutun ja sä haluut nyt et mä unohdan sen? Taidat olla jotain vaatimatonta tyyppiä vai? sanoin yrittäen peitellä hämmästystäni.
- No jos haluat väkisin sen hyvittää, niin en mä sua estä.
- Okei, mikä sust olis hyväksyttävä vastapalvelus?
- Hmm, annas kun mä mietin...
Ennen kuin hän ehti sanoa mitään, kaivoin taskustani kynän ja nappasin kiinni hänen ranteesta. Vedin suullani tussin korkin irti ja kirjoitin puhelinnumeroni miehen käteen.
- Soita sitten kun tiedät, mun pitäs näyttää naamaani tuolla Seppeleessä ihan näillä näppylöillä... tokaisin pistäessäni korkin takaisin kynään ja kynän taskuuni.
Otin muutaman askeleen taaksepäin odottaen hänen vastaustaan. Poika tuijotti pöllämystyneenä ensin käteensä ja sitten minuun. Hymyilin kevyesti ja vedin käden lippaan. Hän hymyili takaisin, jonka jälkeen käännyin ympäri, pistin käden taskuuni ja lähdin kävelemään reippaasti eteenpäin.
Seuraava risteys olikin Seppeleen. Heti kun näin tarhat ja ensimmäiset hevoset, muistin että talliin oli tullut niitä uusia tuntsareitakin. Tosin, ei oikeastaan ketään joka kiinnostaisi minua. Netissä ainoastaan Eela vaikutti mukavalta, mutta sekin oli tamma. Tammat eivät viehättäneet minua oikeastaan juuri millään tapaa, sillä suurin osa tuntemistani oli hirveitä sätkyjä. Kaikki esittivät tosi kovaa hoidettaessa, mutta ratsastettaessa näkivät mörköjä joka nurkassa. Ruunat ja orit viehättivät minua juuri sen takia koska ne eivät esittäneet mitään - ne olivat juuri sitä mitä olivat.
Varsinkin Leevi. Se jos kuka oli innoissaan uusista ja uljaista tammoista. Ei siinä voinut muuta kuin tuijottaa kun tuo pörröinen piensuokki veti steppaavaa ralliansa ympäri tarhaa hirnuen ja kiljuen. Facepalm. Päätin suunnata talliin katsomaan mikä siellä oli meininki.
- Moi! karjaisin kuuluvasti kun astuin talliin. Moni (niin ihmisen kuin hevosenkin) pää kurkkasi karsinasta suuntaani. Ainakin tein tuloni selväksi.
- Joo ei joulupukki vielä tullut, jatkakaa! patistin noustessani rappuja ylös oleskeluhuoneeseen.
Matkalla en edes viitsinyt vilkaista kaappiini, se oli nimittäin niin totaalisen joulusiivouksen tarpeessa. Joulusta puheenollen, Seppele näytti hyvin valmistautuneelta tuohon keskitalven ilon juhlaan. Jouluvaloja ja jouluseppeleitä oli ripoteltu sinne sun tänne, ja kun astuin hoitajienhuoneeseen, sieraimeni täytti ihana piparin tuoksu. Siinä ne kerpeleet skuidasivat, pöydän reunalla, odottaen popsijaansa. Ketään ei näkynyt mailla halmeilla, joten siirryin pöydän luokse ja tungin niin monta piparia suuhun kun vain saatoin.
- Reega! kuulin ilonsekaisen karjaisun takaani. Käännyin ympäri suu täynnä keksejä, murusia suupielestäni sylkien.
- Nyt kun kerran oot tallilla voisit tehdä itsesi hyödylliseksi ja puhdistaa Leevin varusteet, Carkki tokaisi väsyneenä ja lössähti sohvalle.
- Rankka treeni Leevin kanssa? kysäisin avittaen kädelläni viimeisiä keksinpalasia suuhuni.
- No en saanu perkelettä edes tarhasta kiinni... tyttö mutisi mustana.
- Ookkei, mut mä meen niitten varusteiden kimppuun... Auf wiedersehen!
Livahdin nopeasti alakertaan, kunnes tajusin että jätin juuri Carkin keksien kanssa yläkertään... Damn, mutta velvollisuus kutsui. Siirryin tyhjään satulahuoneeseen ja pengoin satulasaippuan ja nahkarasvat tutustu paikasta. Nappasin aluksi Leevin suitset naulasta ja heitin ne katosta roikkuvaan suitsikoukkuun. Varusteiden puhdistaminen ei ollut mielestäni yhtään tylsää, itseasiassa se oli ihan mukavaa ja palkitsee, kun näki että varusteista tuli melkein uudenveroiset rasvauksen jälkeen.
Suitsien jälkeen siirryin Leevin satulaan. Jätin satulahuovan, romaanin ja satulavyön telineeseen ja nostin pelkän satulan jalustimineen huoneen keskellä olevalle puomille. Hyräillen irrotin jalustinhihnat ja jalustimet laskin viereeni maahan. Rasvasin jalustinhihnat ja jynssäsin jalustimet lämpimän veden alla puhtaiksi. Sen jälkeen kävin viileässä syysilmassa tamppaamassa satulahuovan ja romaanin, ja harjasin satulavyöstä irtokarvat ja kuran pois. Raahasin huoneen nurkasta itselleni jakkaran ja istuin pesemään satulaa. Vaivuin niin ajatuksiini satulaa puhdistaessani, että tuskin huomasin moikata muutamaa satulahuoneessa kävijää.
Kun kaikki oli lopulta puhtaita, kiinnitin kuivuneet osat takaisin satulaan ja heitin koko höskän taas paikoilleen. Nyt kun kerran olin tallilla, voisin saman tien puhdistaa Leevin harjatkin. Otin harjapakin mukaani ulos ja aloin tamppaamaan niitä puhtaiksi. Hetken aikaa ympärilläni pyöri jouhien ja pölyn täyttämä pilvi, ja päätin siirtyä siitä hieman kauemmaksi.
Kun harjat olivat jotenkuten puhtaita, palautin ne paikoilleen. Kelloa vilkaistessani se oli jo vaikka mitä, ja tajusin että olisi paras lähteä hipsimään kotio päin. Kävelin tallin puolelle, mutta Leevi ei näyttänyt olevan karsinassa. Päätin kuitenkin jättää orin ruokakulhoon tuomani nipun porkkanoita, niin olisi illalla sisään tullessaan vähän maukasta purtavaa...
- Reega (ja Leevi)Porkkanoita Leeville! *ojentaa*