|
Post by Veera on Nov 17, 2009 21:29:36 GMT 2
17.11.2009 LEEVIEN INTERNATIONAL HORSE SHOW!i46.tinypic.com/5b8p6t.jpgöhh... Idea on juu hieno ja toteutus mitä mahtavin. Netistä pongasin kuvan ja kuvassa Leevi niminen hevonen ja Leevi on tietenkin kannustamassa kaimaansa. : D - Veronica ja Leevi - 8 HM
|
|
|
Post by Veera on Nov 23, 2009 16:17:04 GMT 2
23.11.2009 Aina ei voi vain hymyillä.
Sometimes I just don't get it, typical But when I think it through it's oh so clear Sometimes I ask for too much but now I know 'Cause when I think it through it's only fear
No I couldn't stand losing you How could I ever do I don't even know if it's true
Istuin huoneessani ja kuuntelin musiikkia i-Podiltani. Vanhempani olivat aivan ääliöitä he eivät ymmärtäneet mistään mitään. Äitini oli huomannut suuren mustelman reidessäni... se oli Leevin potku. He olivat päättäneet, että minun oli nyt otettava vähän välitaukoa hevosista, varsinkin siitä tärkeästä, eli Leevistä. Mielestäni vanhempani pelkäsit liikaa puolestani. Pyyhin kyyneleet silmäkulmastani ja katsoin ulos ikkunasta. Lunta satoi isoina hiutaleina maahan. Nyt toivoin enemmän, kuin mitään muuta, että saisin olla tallilla kaikien ystävien kanssa ja Leevin.
What if there's no sun shining after the rain? What if there's no laughter to conquer the pain? I don't wanna crawl in this silent despair But if it all ends, how could it be fair? How could it be fair?
Hiljaa hiivin ulos huoneestani ja katsoin olohuoneeseen, jossa vanhempani katsoivat uutisia, pääsisin helposti eteiseen ja livahtamaan ulos.
Nopeasti hiivin eteiseen ja laitoin musta-valkoiset Pumat jalkaani ja vetäisin naulakosta tummanvioletin takkini ja violetit isot lapaset. Avasin hitaasti oven ja astuin ulos. Pari pikkulintua pyrähti lentoon minut nähdessään. Suljin oven ja lähdin juoksemaan tielle päin. i-Podikin oli jäänyt huoneeseen. Naapurin pojat katselivat minua aidan takaa. Hymyilin vienosti heille en halunnut pilata kadulla vallitsevaa iloista tunnelma, joka johtui lumesta. Pojat olivat minua ainakin 8-vuotta nuorempia ja ne näyttivät söpöiltä isoissa toppatakeissa ja silmille menevissä pipoissa.
Tallille päästyäni näin ruunikon suomenhevosorin temmeltävänsä puolikuupäisen ystävänsä kanssa tarhassa nauttien lumesta.
No I couldn't stand losing you How could I ever do I don't even know if it's true
Astelin tarhan portille ja kutsuin hoitohevostani hiljaa. Leevi kääntyi katsomaan minua, mutta käänsikin vaan pään pois ja jatkoi Jambon kanssa temmeltämistä. Hetken sisälläni kävi tunne, että olin tullut turhaa tänne, sillä eihän minua täällä kukaan kaipaisi. Ehkä vanhempani olivat oikeassa, ehkä nyt olisi parasta pitää taukoa tästä kaikesta.
Whatever you say or do, I always appreciate it But now I feel like our love is filled with hating Don't think it is fair This silent despair
Käännyin ympäri lähteäkseni, mutta joku sai minut kääntymään takaisin vielä tarhoille. Leevi tuijotti minua korvat hörössä. Ehkä se tiesi, että minun oli paha olla. Lämpimät kyyneleet valuivat poskiani pitkin ja hengitykseni höyrysi. Uskoin, että ori tuijotti minua vain silkasta uteliaisuudesta ei se mitään tarkottaisi. Lähdin takaisin kotiin ei tämä mitään hyövyttäisi, kaikille tulisi vaan paha mieli.
What if there's no sun shining after the rain? What if there's no laughter to conquer the pain? I don't wanna crawl in this silent despair But if it all ends, how could it be fair? How could it be fair?
En kuitenkaan luovuttaisi, sillä kuinka se voisi olla reilua kenellekkään? Halusin jatkaa ja taistella rakkaan hevosen luottamuksesta kyllä minä sen vielä voittaisin pitää vain olla kärsivällinen.
How could it be fair?
- Veronica ja Leevi - 9 HM
Pientä angstii... >3
|
|
|
Post by Carkki on Nov 23, 2009 19:04:00 GMT 2
23.11. Maanantai - Pitkästä aikaa
Lumi narisi mun jalkojen alla kävellessäni tietä pitkin Leevin tarhalle. Vilpoisa marraskuinen tuuli puhalsi mun niskaan ja sai mut värähtämään kylmästä. Vihelsin portille saavuttuani kirkkaasti ja näin orin höristävän korviaan mun suuntaan. Innoissaan se ponkaisi raviin ja suuntasi kohti mua. "Hei poika, mulla on ollut sua ihan kamala ikävä. Sori kun en oo käyny sua hoitelemassa, on vaan ollu niin paljo kaikkee", kuiskuttelin orin mustaan harjaan.
Kuuntele nyt kun avaudun mä ensi kerran Istuisit mun vierelläni edes hetken verran Olis taas vaan niin paljon kerrottavaa Kaikkee mitä en oo ikinä mä kertonutkaan On niin paljon käynyt kaikkee mulle tällä matkallani Lapsuudesta aikuisuuteen ja nyt palailen takasin Noihin muistoihin joita mä pidän sisälläni Pienessä mielessäni syvällä jossakin päässäni On ollut paljon ihmissuhde sotkui paljon vastaavaa Mutta mä pyydän sua vaan kuuntelemaan enkä vastaamaan Muistatko sä vielä kun ensi kerran tavattiin Ensimmäisen kerran juteltiin ja sit halattiin En tuu unohtaan koskaan sitä en tuu unohtaan mitään Ne muistot on mulle kultaa ja mä kiinni niistä pidän Pysy edes tämä pieni hetki mun vieressäni Tule lähemmäksi vielä tartu kiinni kädestäni
Ori puhalsi lämmintä ilmaa käsilleni ja kasvoilleni, pukkasi kevyesti turvallaan mua vatsaan. "Ai onko sullaki ollu mua? Muistathan vielä mut?" kuiskailin miltei kuulumattomasti. Uudestaan suomenhevonen puhalsi kasvoilleni ja hörähti pehmeästi. "Voi kulta, sori ku en oo päässy sun luo", sanoin hiljaa ja hautasin kasvoni sen tuuheaan harjaan. Kyynel valui poskelleni. Kaikki se tuska purkautui jälleen, tällä kertaa orin harjaan. Uskollisesti se kuunteli murheeni. "Sori kultaseni, tänään saat vielä viettää vapaapäivää, huomenna sit katsotaan uudestaan, jooko", kuiskasin ja irrottauduin sen kaulasta. Ori hörähti ja tassutteli takaisin tarhakaverinsa Jambon luo.
Nii paljon kauniita muistoi, ei mikään niitä saa, koskaan multa pois ottaa kaikki muistot säilyy ainiaan, niitä tullaan vielä yhdessä muistelemmaan.
Nii monii kauniita muistoi, joka ikisellä ihmisellä on kerrottavana niitä ihana on muistella sit vanhana, ja sit kun taas tavataan muistojen kirja avataan.
Seuraavaksi astelin tammatarhalle. Palmikko odotteli portilla ja hirnui raikuvasti tervehdyksenä. "Säki muistat mut, eiks niin?" sanoin silittäen ruunikkoa karvaa hellästi. Tamma painoi päänsä rintaani vasten ja hengitti sieraimiinsa tuoksuani. "Tuu, mennään nyt sisälle", kuiskasin ja nappasin tamman otsatukasta kiinni. Vastoin tallin sääntöjä vein Palmikon sisälle ilman riimunnarua. Mä luotin siihen. Ja seki luotti muhun. Muutama hoitaja ihmetteli hiljaista olemustani, olinhan normaalisti räiskyvä persoona.
Kun yö taas saapuu ja tuuli laantuu ajatukset alkaa virtaan ja paine kasaantuun Mä mietin mihin asti elämässäni oon matkalla Ja kiedon kädet sun ympärilles ja toivon parasta Kohtalo on meidät tuonut yheen ja sen tiedän Nyt me kaksin luodaan meidän yhteistä tietä Ja sitä haluun seuraa maailmanloppuun asti Ja aion seuraa niin kauan kunnes lopppuu happi Mä pidän susta kiinni vaik vaivun kylmän jäihin Ja rustaan nää riimit jotta sä ymmärtäisit Kuinka paljon mulle merkitset tässä elämässä Ja kuinka paljon merkitsee tää pieni hetki tässä Ei äänen ääntä kaikki on niin hiljaista Niin kaunista mutta hetki on katoavaista Mutta nyt en tän anna kadota en minkään enää hajota En tän rakkauden ikinä syvään pohjaan vajota
"Lähiaikoina on tapahtunu vaan liikaa kaikkee. Mun elämä on oikeesti hajalla", mumisin harjatessani tamman puhtaaksi. Nappasin ulkopuolelta aiemmin hakemani suitset ja suitsin nopeasti suomenhevosen. Talutin sen ulos, heti sen jälkeen kun olin napannut kypärän päähäni.
Kun et oo mun lähelläni mietin sua kokoajan Ja muistelen hetkii mitkä vietin sun kotona ja Mitä ollaan duunailtu missä millonkin Ja katson kaunista kuvaasi päällä piirongin Sillonkin kun me kaksin mietittiin mennyttä Mä saman kauniin hymys näin kun sanoin nyt on menny tää Niin pitkälle et on aika oppii päättään Tähänkö me jäädään vai annetaanko sydämen päättää
Nousin tamman pyöreään selkään. Kyyneleet valuivat jälleen poskiani pitkin muistellessani viimeistä muutamaa viikkoa, sitä kaikkea kauheaa aikaa. Vasta sitten mun suuri rakkaus parhaaseen ystävääni oli paljastunut kaikille, vasta sitten kun.. kun se teki itsemurhan. Kaikki muu oli tuntunut turhalta ja olin itsekin vajonnut epätoivoon. Asiat ei oikeesti ollu hyvin, mut ehkä ne vielä paranee. Ehkä nää kolme suomenhevosta nostaa mut takas pinnalle, Leevi, Palmi ja Kiira. Kiira joka majailee Flienissä tarvitsisi myös huomiotani. Raukat jääneet huomiotta. Mutta ehkä mä pärjään.
Sä oot kulta jotain niin uskomatonta Usko rakas ettei sun kaltaistas naista oo monta Tai jos totta puhutaan oot parasta jota tiedän Mut pidän kiinni susta enkä pois sua anna viedä Multa kenenkään en minkään en koskaan En halua päästä sua menemään pois enkä voiskaan Jos saisin toivomuksen saisin kellon pystähtymään Muista aina että rakastana sua ps ja sydän
Anteeksi, angstia jälleen. Laulun sanat Mc Mane / Kauniita muistoja. Ne menee nyt vähän huonosti kun on myös Leevikin, ei vaan naisia.
|
|
|
Post by Jusu on Nov 26, 2009 16:24:11 GMT 2
26. marraskuuta - Matkaevästä / Reega 6 kohista!
|
|
|
Post by Veera on Nov 26, 2009 20:02:22 GMT 2
Hauska kuva Lynn! Paitsi, että Leeviltä puuttuu mustat sukat. : D Onnee Reegalle 6 kohista!
26.11.2009 PÖLLÖÄKIN PÖLLÖMMÄT.
Muistelin käyntiäni pari päivää sitten Seppeleessä, nyt kadutti. Miten olin voinutkaan olla niin maassa no kuitenkin nämä olivat niitä murrosiän mielialanailahteluja. En voinut, sille oikeastaan mitään, mutta olin kyllä vanhemmilleni anteeksi pyynnös velkaa, kuten myös Leeville...
Nyt olin saanut piponkin päähän ja ihan luvan lähtä tallille, ilmeisesti viimekertainen pakoreissuni oli herättänyt vanhempani järkiin, mistä tietenkin olin todella iloinen.
Kävelin talliin ja riisuin kirkkaan oranssit lapaset käsistäni. Olipas tallissa kuuma. Avasin hieman myös takkiani. Oli sovinnon aika. Kävin nappaamassa muonavarastosta herkullisen omenan josta itsenikin teki mieli haukata palanen. Otin sinisen riimunvarren ja siniset päitset mukaani, nämä oli ilmeisesti Carkin ostamat uudet vermeet Leeville, sillä orilla oli ennen ollut ruskea-vihreät päitset ja naru. No en jaksanut vaivata itseäni tällaisella asialla.
Olin onnellinen, kun minun ei tarvinut jaaritella kovin pitkiä anteeksipyyntöjä sana 'anteeksi' ja omena varmasti riittäisi anteeksipyynnöksi Leeville. Lunta oli kiitettävästi maassa ja vedin lapaset käteeni ja suljin takkiani. Kylmä viima puhalsi pihamaan yli. Näin Leevin tarhassa ja onneksi ori oli yksin, sillä en nyt juuri ehkä olisi jaksanut lähtä rämpimään kakkaiseen tarhaan.
"Leevi, anteeksi," sanoin, kun ori käveli omenan toivossa luokseni. Ojensin punaisen omenan suokille ja rutistin sen kaulaa. Leevi heilutteli päätään innoissaan. Ehkä sekin pyysi minulta anteeksi, ehkä?
Sujautin päitset Leevin päähän ja ori katsoi minua närkästyneenä. "Sori poika, mutta aattelin, että lenkki metsään vois tehdä meille kummalleki hyvää, niinku siis maasta käsin," sanoin ja rapsutin Leevin silkkistä turpaa. Avasin portin ja talutin Leevin ulos tarhasta. Ori kuopaisi lunta ja hymyilin, en siis ollut ainut joka oli innoissaan lumen tulosta.
Kuitenkin yhtäkkiä jostain pyrähti pöllö äännellen. Leevi nousi pystyyn ja minä mätkähdin maahan ja irrotin vahingossa narusta, tai siis oikeastaan Leevi vetäisi riimunnarusta lujasti ja lähti pinkomaan pakoon. "Jaahas nää mustanginvaistot heräs," sanoin ja nousin ylös lumipenkasta. Jos totta puhutaan niin oli itsekin säikähtänyt huhuilevaa pöllöä. Pyyhin lumet naamastani ja tunsin kuinka lumi valui ikävästi niskaani pitkin paljaalle selälle.
"Hmm... mihinköhän se mustangi nyt oikeen katosi?" mietiskelin. Mielessäni toivoin, että Leevi ei olisi lähtenyt autotielle. Onneksi lumi jätti jäljet maahan ja ne toivottavasti johtaisi minut Leevin luokse. En uskonut, että ori oli kauas juossut, ihan lähelle vain.
Huutelin Leeviä aikani pihalla, kunnes päätin mennä tarkistamaan tallin. Jos ori vaikka oisi mennyt omaan karsinaansa. Kun Leeviä ei näkynyt tallissakaan päätin kysyä Josefiinalta, olisiko hän nähnyt Leeviä vasta. "Hmm... vasta tässä vilhati joku, mutta luulen, että se oli vain joku harhanäky," Josefiina sanoi. "Aa, no kiitti kummiski," sanoin ja lähdin matkoihini, tai siis etsimään Leeviä.
Aikani etsittyäni minulla tuli mieleen, mennä katsomaan maneesista, jonka ovi näkyi olevan auki. Sitä ennen törmäsin, kuitenkin Jennaan, joka ei öö... kukoistanut, kuten en minäkään. Heti ensimmäiseksi kysyin, että onko Jenna nähnyt Jamboa, mutta heti perääni tyttö kysyi olinko minä nähnyt Jamboa? "Siis onko Leeviki hukassa?" Jenna kysyi suu ammollaan. "Joo säikähti pöllöä ja lähti livohkaan." "Ei hemmetti, Jamboki" tyttö sanoi silmät pyöreinä. "Ja sitä mukaa heitti mut kans selästä" Jenna jatkoi.
Selitettyämme omat stoorimme mustangeista päätimme lähtä kahden etsimään hoitsujamme. Ehdotin Jennalle, että menisimme katsomaan maneesista, koska ovi oli auki. "Ääh siellä on varmaan tunti, mutta katotaan varalta" Jenna sanoi.
Kurkkasimme sisään maneesin ovesta ja näimme kaksi ruunikkoa mustasukkaista pikkuhevosta maneesissa laukkailemassa. "Mitä helv*****?" Jenna huudahti kysyvästi. "Oho, en ois uskonut," sanoin ihmetellen.
Leevillä oli riimunnaru selässä ja päitset päässä ja Jambolla satula vinossa ja ohjat toinen korvan takana ja toinen edessä, näky oli hulvaton. Ystävykset laukkasivat kilpaa hännät pystyssä ympärimaneesia. Maneesissa ei (onneksi) ollut muita ja saimme rauhassa alkaa pyydystään hoitohevosiamme.
Kohta pitelin tiukasti Leevin riimunnarusta kiinni ja siistin orin takkuista harjaa. Jenna korjasi Jambon satulan asentoa ja laittoi ohjat kaulalle ja nousi Jambon selkään. "Miten ois haluutteko lähtä meidän kanssa käveleen maastoon?" kysyin Jennalta joka nyökkäsi. "Näillä ei varmaan oo enää energiaakaan vetää meitä tuolla maastossa perässään!" naurahdin ja Jenna yhtyi nauruun.
Nelistään lähdimme kävelemään kohti lumista maastopolkua, tai siis Jenna ratsasti. Ilmeisesti kaikki oli taas hyvin! Vielä pitäisi pyytää vanhemmilta anteeksi. No sen ei luulisi olevan vaikea juttu tämän jälkeen.
- Veronica ja Leevi - 10 HM! (:
|
|
|
Post by Veera on Nov 28, 2009 13:27:53 GMT 2
28.11.2009 KAIKKI RUPEIS RAKASTAMAAN Pistäkää Anna Puun Mestaripiirros soimaan, kiitos. : )
Sinä päivänä, kun Carkki piirsi sinut, Hän ei muuta tehnytkään. Heräs aikaisin, otti kynän käteen, Rupes sinua piirtämään.
Päivä kului, mut hetkenkään lepoo piirtäjä ei kaivannut. Aivan niin kuin olis hurmoksessa ollut, Carkki valmisti sut.
Se kuva oli kaunis, oi, ihme suorastaan, Muodon suomalaisen sait. Kuvan viereen hän merkkas, ettei suhun päde häviäien lait.
Niille, jotka yhä epäilevät suomalaista, Sanon vastaukseksi vain, että jos ne edes kerran näkis sinut, kaikki rupeis rakastamaan.
Anna Puu - Mestaripiirros
- Veronica ja Leevi - 11 HM
|
|
|
Post by Reega on Nov 30, 2009 19:16:53 GMT 2
Kiitos Lynnille iiihunasta kuvasta! *iso hali*
Hoito siis eiliselle, mutta en sitä silloin ehtinyt pistää. Silloin tämän kuiteskin kirjoitin… Tarhojen tarkastus, 29.11.2009
Kävelin pienin ja varovaisin askelin liukasta tietä pitkin kohti Seppelettä. On siitäkin taas aikaa kun olin täällä viimeksi pistäytynyt, tuskin Leevikään minua enää muistaisi. Edes omaa pikku varsaani en ollut käynyt tervehtimässä, vain kuvia nähnyt mitä nyt Jossu oli lähettänyt. Tosin oli minulla moiseen ihan hyvä selityskin, koulu vei suurimman osan ajastani eikä ”hauskaa” ehtinyt kovin usein pitää. Nyt minulla kuitenkin sattui olemaan jonkinmoinen rako näiden kokeiden keskellä, vaikka fysiikan essee vielä uupuikin. Pitäähän nyt pikkujoulun kunniaksi nyt tallilla pistäytyä.
- Odota nyt vähän! kuulin huudon takanani. Pyöräytin silmiäni ja käännyin ympäri. - Vipinää niihin kinttuihin, luulin että olet joku huippu urheilija tai jotain! huusin takaisin. Olin ottanut Niilon Rentolasta mukaani, tarkoitus oli käydä pistäytymässä Seppeleessä ja sitten hiihdellä takaisin Rentolaan. - Älä tee tätä mulle! poika aneli räpiköiden lumihangessa. - Tsiisus, mihin teitä oikein treenataan… sanoin ja autoin Niilon ylös. - Hyvä sun on sanoa! Joka tapauksessa, sä raahasit mut tänne joten olis paree myös kestää mut. - Ja mä kun luulin että mulla on huono kunto… Sen saatua suustani pyllähdin itsekin lumihankeen. Juuri maahan laskeutunut pakkaslumi pöllähti yhtä paljon kuin minäkin. Ei tässä ihan näin pitänyt käydä! - Ja olit sanomassa…? Niilo virnuili mutta auttoi minut sitten ylös. - No myönnetään, jää ei edesauta koordinaatiokykyä… mutisin puhdistellessa vaatteitani.
Niilo vuorostaan myhäili tyhmyydelleni ja jatkoi matkaansa kun poimin laukkuni maasta ja puhdistin sen lumesta. Juoksin pojan vierelle ja tartuin tätä lapasesta.
- Siltä varalta että kaadut taas, sanoin ja virnistin.
Poika huokaisi mutta naurahti sitten. Kävelimme hiljakseen tallille päin ja ihailimme niitä muutamia lumihiutaleita jotka putoilivat taivaasta päällemme. Tavallaan oli ihanaa että joulu tuli, mutta toisaalta oli tylsää kun tiesi miten nopeasti se olisi ohi. Katsoin taakseni jalanjälkiämme jotka painautuvat lumeen. Talvi on niin kaunista, hiljaista ja rauhaisaa aikaa. Silti tiesin että kiitän aina kun lumet sulavat. Niilo vilkaisi minua ihmeissään kun kuikuilin taaksemme. Käänsin katseeni poikaan päin ja hymyilin arasti. Ei ihme jos kaikki pitäisivät minua ihan pimeänä tyyppinä. Niilo kuitenkin näytti ymmärtävän.
Tallin ikkunoista loisti ihanan lämmin valo ja riuhtaistessani oven auki, en nähnyt muuta kuin punaista. Kaikki hyppelivät piparin ja glögin huuruisina ympäri tallia hoilaten jotain tuttua joulu laulua. Paiskasin oven kiinni ja käännyin siihen selin pitäen sitä kiinni.
- Hulluja joka iikka! sanoin Niilolle joka hieman kummissaan kurtisti kulmiaan. - No jos mennään tarhoille? poika heitti. - Hyvä idea, myönsin ja lähdin harppomaan kohti tarhoja.
’Surku laiduntaa varmaan vielä Liinun kanssa…’, mietin ja suuntasin kulkuni kohti varsalaitumia. Saavuttuani portille totesin olevani oikeassa. Siellähän se Liinu kurkkikin, vierellään vielä hieman keskenkasvuinen varsa. Vislasin ja mielenkiinnolla suomenhevoset saapuivat katsomaan. Niilo seurasi hieman etäämmältä, ymmärtäähän sen kun ei poika mitään hevosmiehiä ole. Kun Liinu tuli tervehtimään, Ressu päätti seurata hieman etäämmältä. Se ei ilmeisesti ollut yhtä rämäpäinen kuin isänsä, mutta hieno juoksija siitä kuitenkin tulisi. Koitin maiskutella ja maanitella oria luokseni, mutta itsepintaisesti se pysyi ulottumattomissani. En sen enempää viitsinyt Surkua kiusata, vaan jätin sen omaan arvoonsa, ja lähdin tarpomaan Niilo vierelläni kohti oritarhoja. Hevosesta ei voinut erehtyä kun näin vihreä loimisen, tummanruunikon suomenhevosen laukkaavan villisti ympäri tarhaa lumi pöllyten. Nyt se osasi olla kaunis, mutta kun päästäisin hoitopuomille niin… Hyrrrr, en tahtonut edes ajatella. Siinä suhteessa se muistutti omaa hevostani.
Käännyin Niilon puoleen kun olin tarpeeksi kauan ihaillut hoidokkiani. Kello oli jo sen verran että Carkki tai Veronica oli varmasti jo hoitanut Leevin, joten ehdotin että lähtisimme Niilon kanssa takaisin Rentolaan.
- Miten tykkäät, ajattelin kyllä että voisimme sitä ennen mennä jonnekin syömään. Vaikka mäkkiin? poika kysyi. - No kyllä tässä alkaa jo nälkä ollakin… Mutta sä sit maksat! naurahdin ja tartuin poikaa tumpusta.
Lähdimme käsikädessä kulkemaan lumista tietä pitkin illan hämärtyessä ja puiden piirtäessä varjojaan yllemme…
Reega och Leevi + muu random porukka
|
|
|
Post by Reega on Nov 30, 2009 19:21:55 GMT 2
Tämä on siis hoito tälle päivälle...Lumihiutaleet, 30.11.2009Olen ollut niin nonactive että päätin jotain pikaista vääntää. Joo älkää kuolko, tiedän että anatomia on ihan hirveetä. Nopea, ehkä noin tunnin suttu, nähkääs.
|
|
|
Post by Veera on Dec 3, 2009 17:12:57 GMT 2
3.12.2009 TALLIAAMU
Harjasin Leeviä tallikäytävällä. Ori tuntui nyt seisovan kiltisti paikallaan nauttien harjauksesta, en tietystikään tiennyt, että johtuiko se vain siitä, kun olin juuri antanut orille aamuruoat, kenties? Suin Leevin mahaa ja välillä taas selvittelin tuheassa harjassa olevia takkuja, joka oli niin ihanaa. Tein oikeastaan vain pikaharjauksen, sillä veisin kuitenkin orin kohta tarhaan Jambon seuraksi, jotta kaverukset saisivat leikkiä hetken tarhassa, ennenkuin alkaisivat tunnit ja Jambo lähtisi kiertämään maneesia tai kenttää ympäri. Oikeastaan rakastin talliaamuja, rauhallista heinien rouskutusta ja lämpimiä hörähdyksiä ilman turhaa hälinää. Loimitin Leevin ja lähdin viemään sitä kohti tarhoja. Ulos päästyään ori nosti pään korkealle ja levitti sieraimensa ja hörähti. Lunta satoi maahan ja aurinko nousi, tällaista minä juuri rakastin...
Laskin Leevin irti tarhaan ja se kirmasi leikkisästi Jambon luokse ja yhdessä kaverukset laukkasivat pari kertaa tarhaa ympäri ja pysähtyivät, sitten portille. Päätin tuoda aamuheinät hevosille tarhaan, sillä ketään aamutallintekijää ei näkynyt, mutta kuitenkin Josefiina oli käynyt (vaaleanpunainen pyjama päällä ja kumisaappat jalassa) laittamassa aamuruoat ja itse olin antanut aamuruoat Leeville sekä lupautunut viemään hevoset ulos. Hain heinäkottarit ja lapoin heinää kottkärryt täyteen heinää ja lähdin pukkimaan heiniä tarhoille. Olin tuonut vasta Jambon ja Leevin tarhaan, mutta oli helpompi tuoda ensin heinät ja sitten vasta hevoset. Heitin sylilliesen heiniä Leeville ja Jambolle kummallekkin ja laittelin sitten aina sylillisen per hevonen tarhoihin heinää.
Menin talliin ja otin riimunnarun ja astelin reippaasti ensin Bladen karsinalle ja otin mustan tamman riimuun ja lähdin viemään sitä ulos ja sitä rataa muutkin.
Lakaisin ajankulukseni tallinkäytävää ja katselin, kun porukkaa alkoi lappaa sisälle talliin, tunnit alkaisivat kohta onneksi ensimmäinen tunti oli kokeneemmille, joten ei tarvinut olla hevosia laittamassa tunneille. Kävin hakemassa Leevin tarhasta. Otin porkkanan taskuuni, jos ori ei suostuisi muuten lähtemään. Leevi nuokkui portin pielessä ja minut nähdessään se kääntyi ja otti pari askelta pois portilta, mutta kääntyikin takaisin minua kohti ja käveli luokseni, ehkä se oli haistanut porkkanan? Siltin Leeviä ja pistin riimunnarun kiinni sen päistiin. Leevi nappasi kädestäni ojentamani porkkanan ja lähti, sitten hieman vastaanhangoittelevasti perääni talliin.
Aamurulianssi oli taas ohi.
Laitoin kaksinpuolin Leevin käytävälle kiinni ja tarkistin kaviot kiviltä. Ei mitään. Hain harjat ja aloin nopeasti sukimaan Leeviä, sillä Carkki olisi jo vartin päästä täällä ja lähtisi Leevin kanssa valmennukseen.
Laitoin Leevin harjan palmikoille ja etuharjan ohuelle letille. Hännän annoin jäädä vapaaksi roikkumaan, sillä se oli taas aivan takkuinen. Josefiina ampaisi talliin nyt jo päivätamineet niskassa ja moikkasi minua nopeasti ja ilmoitti menevänsä pitämään ratsastustuntia, vaikka tiesin varsin hyvin naisen menevän maneesiin, tai oikeastaan tiesin senkin, että nyt hän olisi jo peräti viisi minuuttia myöhässä. Harjasin Leevin jalat ja satulan paikan nopeasti ja yritin saada päänki puhtaaksi ja sitten lähdin hakemaan sutisia ja satulaa, sekä muita remeleitä, joita olikin paljon.
Kun olin saanut Leevin valmiiksi talutin orin tallipihaan ja taputtelin hetken kärsimätöntä oria. Välillä se steppaili sivulle ja välillä taas yritti karauttaa karkuun, muka säikähtäessään jotain linuta tai oravaa. Vihdoin Carkki tuli kypärä päässä tallipihaan ja täydet ratsastustamineet päällä ja kiitti minua ja nousi kepeästi suokin selkään. Taputin Leeviä ja kävin kiristämässä satulavyön samalla, kun Carkki laittoi jalustimet sopivaksi koulutreeniin.
Katselin vielä, kun kaksikko käveli maneesiin ja lähdin, sitten tallille oleskeluhuoneeseen porisemaan joutavia.
- Veronica ja Leevi - 12 HM
|
|
|
Post by Veera on Dec 13, 2009 21:53:06 GMT 2
13.12.2009 IRTOHYPYTYSTÄ LUMISESSA MAISEMASSAToi tausta vähän plörähti, oisi ollut ehkäpä parempi ilman taustaa. Mutta ensimmäinen "kunnollinen" kuva Leevistä. Bravo! :] Käytin paintia, sillä meni hermot photarin kanssa. Ja takajalat on...! (Hävettää ihan pistää tällasia kuvia noiden Carkin ja etenkin Reegan kuvien joukkoon...)- Veronica & Leevi - 13 HM
|
|
|
Post by Veera on Dec 16, 2009 14:33:45 GMT 2
16.12.2009 HALIHETKI LUMISATEESSAi50.tinypic.com/2s9uj3k.pngSori Leevin harjan väri ja rakenne, mutta ei ollut mustaa vesiliukosta ja rakenteesta nyt tuli tollanen tönkkö. Mutta muuten olen ihan tyytyväinen lopputulokseen, tunnelmaan oikeastaan. Leevi näyttää joltain työhevoselta, vaikka pitäisi olla sellainen kevutrakenteinen piensuokki, huoh... :--D- Vertti & Letukka - 14 hoitomerkintää
|
|
|
Post by Reega on Dec 28, 2009 20:48:52 GMT 2
28.12.09 - Pitkästä aikaa
Paiskasin talli oven kiinni ja juoksin kompuroiden ylös hoitajienhuoneeseen. Viskasin yhtään katsomatta laukkuni sohvalle, jonka tuloksena kuului epämääräinen ähkäisy. Kipitin keittiön kaapeille ja pengoin kuppien ja mukien takaa oranssin muumimukini, jonka olin sinne joskus piilottanut. Laskin sen tiskipöydälle ja napsautin vedenkeittimen pörisemään. Käännyin kannoillani ja kävelin hakemaan päälleni joka ikisen viltin jonka löysin hoitajienhuoneesta – myös sen joka oli puoliksi Lynnin päällä. Päälläni oli varmaan viisi vilttiä, kun laahustin takaisin veden keittimen luo ja kaadoin täristen vettä mukiini. Tungin kaapista ’muutaman’ keksin suuhuni ja heitin teepussin mukiini huljuttaen sitä siinä hetken. Heitin teepussin roskiin kun siitä oli liuennut kaikki aromit ja käännyin potkaisten samalla roskiksen kiinni. Silloin vasta tajusin että kaikki hoitajienhuoneessa olijat tuijottivat minua. Eli toisin sanoen Lynn, Jusa, Juhvi ja Jenna.
- Mitäh? mumisin suu täynnä keksejä. Sain osakseni huokaisuja ja kysyviä katseita, mutta kun istahdin pöydän ääreen kaikki jatkoivat puuhiaan (eli toimetonta lorvailua).
Ahmin keksit ja kippasin hypernopeudella teen kurkkuuni, jonka jälkeen heitin kuppini lavuaariin kaikkien muiden tiskien jatkoksi, tallustin hakemaan laukkuni Lynnin päältä (jonne olin sen viskaissut) ja annoin hänelle viltit vastakaupaksi. Sitten kipitin kompuroiden alas, vielä lujempaa vauhtia kuin mitä tullessani ja suuntasin kiitoratani kohti satulahuonetta. Sieppasin Leevin harjapakin kainaloon ja lähdin pitkin askelin hiippailemaan kohti orin karsinaa.
Siellähän se tummanruunikko orin kuvatus seisoskeli ja käänteli korviaan, mulkoili minua ja pörähteli. Vedin karsinan oven auki ja livahdin sisään, vetäen oven sitten perässäni kiinni. Leevi hieman pyöriskeli ja luimisteli joten rauhoittelin oria. Siitä oli taas niin kauan kun olin viimeksi Seppeleessä pistäytynyt joten ei ollut mikään ihme että Letukka hieman luimisteli.
Laskin harjapakin karsinan lattialle ja otin sieltä kumisuan. Aloin harjata Leeviä varmoin mutta rauhallisin ottein. Pikkuhiljaa ori alkoi rentoutua (ja puhdistua), joten jatkoin pyörivin liikkein loppuun asti. Heitin kumisuan takaisin boksiin ja otin tilalle kaviokoukun. Maiskautin Leeville merkiksi, että nyt koipi ylös, mutta ori ei oikein ollut valmis yhteistyöhön, joten kiskoin jalan syliini.
Monen kirosanan ja tunnepuuskan jälkeen Leevi näytti hieman edustavammalta, joten otin asiakseni viedä harjapakin takaisin paikoilleen. Satulahuoneessa törmäsin yllättäen Carkkiin.
- Reega, mitä miäs? Carkki kysyi leveä virne naamallaan. - Mitäs tässä, puhdistelin juuri Leevin, vastasin leveä hymy naamallani. - Ah ihanaa, ei tarvitse itse hoitaa sitä pirulaista… tyttö manasi. - Kiva sulle, tuhahdin, mutta hymyilin sitten. - Jos vielä voisit ottaa ja viedä nää väkirehut Leeville, niin itse pääsisin ylös siemailemaan kaakaota? Carkki kysyi ja ojensi minulle ämpärin täynnä epämääräistä märkää moskaa (tai siltä se ainakin näytti).
Nyökkäsin ja tein nöyrästi työtä käskettyä. Carkki suuntasi kulkunsa kohti portaita, kun itse tepastelin jälleen Leevin luukulle. Ori katsoi silmät pyöreinä mitä sille ruokakuppiin kaadoin, mutta alkoi kuitenkin ahnaasti hotkimaan muoniaan. Jätin Leevin illastamaan kun itse kävin pesaisemassa ämpärin pesuboksissa ja vein sen takaisin paikoilleen. Venyttelin ja katsoin kelloa. Lupasin olla kotona yhdeksältä, joten suuntasin kulkuni kohti ulko-ovea.
- Reega och Leevi
|
|
|
Post by Reega on Jan 10, 2010 1:25:25 GMT 2
09.01.10 - Vuosi 2010Joo no tota tota... tämmöinen tunnin suttu taas (pliide Carkki älä kurista mua), mutta tuli vaan inspiraatio ja nii... Anatomiasta ei sitten puhuta, siihen en panostanut alkuunkaan. Ja Leevi, öh, näyttää turhan vaalealta.Reega ja Leevi
|
|
|
Post by Reega on Jan 10, 2010 16:15:45 GMT 2
10.01.10 – Pakkasen puremat
”Yhyhyyy, tylsää!” parahdin hoitajien huoneen sohvalta kun Josefiina astui sisään. Makasin sohvalla pitkää pituuttani Veronican ja Jennan löhötessä päälläni. Hiukseni olivat osittain naamani päällä ja koitin puhallella niitä vähä väliä muualle.
- No kun täällä ollaan niin reippaita niin voisitte mennä vaikka auttamaan Elliä esteiden kokoamisessa, tai putsatkaa hevosten ruokakuppeja tai vaikka siivotkaa satulahuone! Jossu luetteli ja istahti väsyneen näköisenä penkille juomaan sumppia.
Mutisematta nousimme ylös ja sipsutimme alakertaan jossa Jaakko lakaisi kiroillen käytävää, joka olikin aika törkyinen. Kovettuneita lantapaakkuja, pölyä, lunta, paskan sekaista loskaa ja heinänkorsia. Livahdimme äkkiä nurkan taakse ettei Jaakko huomaisi meitä ja pistäisi hommiin. Teimme suunnitelman. Kipaisisimme äkkiä satulahuoneeseen hakemaan Leevin varusteet ja sitten harppoisimme Jaakon ohitse Leevin karsinaan, jonne linnoittautuisimme turvaan.
Kaikki nyökkäsivät ja ryhdyimme tuumasta toimeen. Minä otin Leevin harjapakin, Veronica otti suitset ja suojat ja Jenna satulan. Sitten hiippailimme jonossa käytävälle. Annoin merkin, ja ripein askelin taapersin harjapakin kanssa Leevin karsinalle avaten sen. Ori meinasi heti ensimmäisenä rynnätä suoraan ylitseni, joten jouduin rahoittelemaan sitä ennen kuin pääsimme kaikki sisään. Kun olimme turvallisesti Leevin karsinassa, laskimme tavarat ja huokaisimme helpotuksesta.
Jenna kuitenkin päätti lähteä katsastamaan Jambon, sillä me kolme plus Leevi samassa karsinassa yhtä kuin ahdasta. Joten jäimme Veronican kanssa yhteistuumin harjaamaan steppaavaa suomenhevosoria. Saimme vuorotellen työnnellä hevosta jotta varpaamme olisivat säilyneet ehjinä vielä huomiseen. Leevi ei ilmeisesti osannut alkuunkaan seistä keskellä karsinaa.
Pitkän ja tuskallisen harjaussession jälkeen puhdistimme harjat ja viskaisimme ne harjapakkiin. Veronican ottaessa satulan ja heittäessä sen orin selkään, minä nappasin suitset ja heitin ohjat suomenhevosen kaulalle. Veronica satuloi Leevin ihailtavalla nopeudella, minun pelleillessä vieläkin kuolainten kanssa joita Leevi ei suostunut syömään. Yritin maanitella oria avaamaan suunsa, mutta leuat pysyivät tiukasti kiinni. Sitten uhkailin ettei se enää koskaan saisi herkkuja. Lopulta yritin tunkea sormiani elikon suuhun, saaden tuiman katseen ja näykkäisyn palkkioksi.
Veronica katseli huvittuneena touhujani kunnes tyttö nappasi porkkanan taskustaan ja heilautti sitä Leevin turvan edessä. Samalla sekunnilla kun Leevi haistoi porkkanan, se avasi suunsa napatakseen sen itselleen. Minä kuitenkin totesin tilaisuuteni tulleen, joten tungin äkkiä kuolaimet paikoilleen ja vedin niskahihnan korvien ylitse. Leevin paksu otsatukka törrötti otsahihnan alta joten kaivoin sen hihnojen päälle. Sitten kiinnitimme yhdessä remmit ja pistimme hermostuneelle ruunikolle vielä suojat, ennen kuin talutimme sen ulos.
Carkki odottikin jo kärsimättömänä kentänlaidalla, hytisten ja tutisten, ilmeisesti kylmästä. Veronica ojensi ohjat Carkille ja minä pidin satulasta kun tyttö hyppäsi selkään. Carkki kiristi itse satulavyön, kiitti meitä ja antoi orilleen pohkeita. Leevi melkeinpä hyppäsi eteenpäin, mutta tyttö sai hevosensa hillittyä ja ohjattua sen turvallisesti kentälle, jossa makasi muutama puomi ja törrötti muutama vaivainen ristikko. Katsoimme kummatkin kysyvästi Carkkia, sitten esteitä ja sitten taas Carkkia.
- Mitä, Elli vei kaikki isot esteet! tyttö parahti kun pudistelimme päätämme ja huokaisimme. - Sano vaan että Leevi ei ton mahan kanssa pysty parempaan! naurahdin. - Niin tai sitten sulle on tullu hieman joulukiloja…, Veronica sanoi juonesti ja silmäili Carkkia saaden murhaavan katseen osakseen.
Hiljenimme kuitenkin kun Carkki lähti verryttelemään Leevin kanssa tehden välillä pieniä voltteja ja käännöksiä käynnissä. Muutaman kierroksen käveltyään Leevi siirtyi reippaaseen raviin ja ratsukko pujotteli esteiden lomitse ja välillä puomien ylitse. Molempiin suuntiin tietty. Oli aivan ihailtavaa kuinka Carkki osasi ratsastaa Leeviä niin hienosti, orin pienistä purkauksista ja oikuista huolimatta. Ravikierrosten jälkeen Carkki siirsi hevosensa jälleen käyntiin ja he tekivät muutamia epämääräisiä ratsastusratoja jotta Leevi hieman virkistyisi. Meillä Veronican kanssa alkoi tulle hieman kylmä kentänlaidalla, joten hypimme lämpimiksemme haarahyppyjä. Samaan tahtiin vieläpä, uskon että ainakin Carkilla oli hauskaa katsella jumppaamme, sillä välillä kentän puolelta kuului naurunpurskahduksia.
Käyntien jälkeen Carkki siirsi Leevin laiskan ravin kautta laukkaan, johon ori siirtyi ilomielin. Ratsukko laukkasi ensin muutaman kierroksen vasempaan ja sitten muutaman oikeaan, kunnes Carkki ohjasi orinsa ensimmäiselle esteelle. Loikka lähti hieman laiskasti ja olin varma että nyt ori kompastuu omiin jalkoihinsa, mutta hämmästykseksi Leevi ylitti esteen huomattavan korkealta laskeutuen tasaisesti takaisin maankamaralle.
Taputimme Veronican kanssa ja viheltelimme upealle suoritukselle, ja Leevi painoi kaulansa kaarelle ja huiski hännällään aivan kuin esitelläkseen itseään. Este toisensa jälkeen Leevi ylitti sisulla ja tarmolla lumisella kentällä, mutta pikkuhiljaa sekin alkoi väsyä. Pian Carkki ohjasikin orinsa pois kentältä ja ilmoitti käyvänsä maastossa jäähdyttelemässä ja pyysi meitä korjaamaan esteet pois.
Tietenkin suostuimme Veronican kanssa ja pistimme hihat heilumaan. Ei aikaakaan kun kaikki puomit ja estetarpeet olivat siistissä läjässä kentän laidalla, odottaen seuraavaan käyttäjää. Uupuneina siirryimme tallin puolelle, jonne Carkki pian taluttikin hevosensa. Yhdessä riisuimme hikisen suomenhevosen ja lupauduimme Veronican kanssa vielä harjaamaan ja hoitamaan orin kuntoon jotta Carkki pääsisi hoitajien huoneeseen lämmittelemään. Hän muistutti vielä ennen lähtöään että Leevi olisi loimitettava kunnolla ettei se vilustuisi. Nyökkäsimme Veronican kanssa ja kipaisimme satulahuoneeseen viemään Leevin tavarat paikoilleen ja hakemaan orin harjapakin.
Sillä aikaa kun Veronica meni harjaamaan Leeviä, kävin hakemassa orin fleeceloimen. Se kävi nopeasti, mitä nyt muutaman sanan vaihdoin matkalla Rosin kanssa ennen kuin suuntasin Leevin karsinalle. Veronica oli melkein saanut harjattua orin kun saavuin, auttelin vielä hieman kavioiden puhdistuksessa ja hännän selvityksessä. Sitten loimitimme yhdessä Leevin, ja jätimme sen lämmittelemään karsinaansa. Väsyneinä ja elämän runnomina mutta tyytyväisinä kipusimme ylös hoitajienhuoneeseen, jossa vietimme melkeinpä koko loppupäivän.
- Reega ja Leevi + Seppeleen poppoo
|
|
|
Post by Reega on Jan 12, 2010 21:23:53 GMT 2
12.01.10 – Leevit eivät ole tehty löydettäviksi
Venyttelin, haukottelin ja nousin ylös sohvalta. Olin nukahtanut telkkarin ääreen, koska, no, viimeiset pari yötä olin nukkunut hieman huonosti. Minusta tuntui jotenkin oudolta nyt kun Luukas oli siirtynyt äitini luokse asumaan, ei enää heiluvaa häntää ja märkää kuono tökkimässä minua. En kuitenkaan voinut pitää sitä sen selkäkipujen takia, voisi saada vielä jonkun kohtauksen minun ollessa koulussa. Joten näin oli parempi. Riisuin vaatteeni ja kömmin suihkun puolelle. Avasin hanan ja sain muutamien sekuntien ajan kylmää vettä niskaani, ennen kuin tajusin kääntää lämpö-nappulan kuumemmalle.
Suihkuttelin lähestulkoon tunnin, ennen kuin kampesin takaisin keittiön puolelle. Pyyhe päällä söin hieman leipää ja muroja, join lasin tuoremehua ja tyhjensin tiskikoneen. Puin päälleni ja föönasin hieman hiuksiani jotteivät ne jäisi aivan märiksi. Nappasin vielä laukkuni sohvalta ennen kuin porhalsin pihalle, mistä Ramin oli määrä minut poimia.
Kun tämä vihdoin saapui (ja ajallaan kerrankin), nousin mitään sanomatta mopon kyytiin. Nostin kypärän päähäni ja nyökkäsin että olin valmis lähtöön. Kaarsimme pois pihasta, ja samalla muistin että matka tulisi olemaan hidas kaiken sen lumen takia. En jaksanut vaivautua katsomaan maisemia, koska silloin olisimme nopeammin perillä.
Ja niin olimmekin. Paljoa en ehtinyt ajattelemaan kun Rami jo koputteli kypärääni että tämä olisi minun pysäkkini. Kerroin että hankkiutuisin omin avuin takaisin kotiin ja käskin pojan pitää hauskaa. Kuulemma menossa jonnekin kotibileisiin. Pakkaseen en viitsinyt jäädä vilkuttelemaan kun Rami kaarsi mopoineen risteyksestä vasemmalle, vaan lähdin talsimaan saman tien kohti Seppelettä. Jostain syystä olin viimeaikoina käynyt tallilla ahkeraan, ties mistä johtui. Inspiraatio vain kukki, ja olihan minulla aikaakin.
Kylmyys alkoi jo nipistellä ikävän puoleisesti naamassa, kun saavuin Seppeleen pihaan. Ajattelin että tänään voisin käydä taluttelemassa Leeviä maastossa, mikäli vain kykenisin. Ainakin lisää vaatetta olisi pistettävä päälle ennen lähtöä.
Ajatuksissani vedin tallin oven auki ja astelin sisään. Muutamat hoitajat (jotka siis tunsin) moikkasivat minua, ja vastasin heille hieman hajamielisesti. Kävelin aluksi uuden tallin puolelle, teki vain mieleni käydä taputtelemassa muita tallin hevosia. Heti ensimmäisenä huomioni kiinnittyi Toivoon, joka hörähti minulle lempeästi. Rapsutin ruunan otsaa ja tutkin sen ruskeita silmiä, jotka näyttivät levollisilta ja rauhallisilta.
- Oletpa sinä komia ruuna, puhelin Toivolle hiljakseen. Ruuna selvästi piti siitä että osoitin sille niinkin paljon huomiota.
Seuraavassa karsinassa oli Sikke, tuo kaunis vuonohevosneiti. Tamma ei selvästikään ollut tippaakaan kiinnostunut siitä että roikuin sen karsinalla, vaan jatkoi heiniensä mutustelua tyytyväisenä. Olin kateellinen ihmisille joilla on mahdollisuus pitää hevostaan Seppeleessä. Olihan Rensu joskus ollut minun omistuksessani, mutta jouduin siitä luopumaan ajanpuutteen takia. Nyt kadutti, vaikka ori oli hyvissä käsissä, tiesin sen. Sastuun jos kehen pystyn luottamaan.
Kun käännyin ympäri, näin kaksi tyhjää karsinaa. Vain Blondi kurkisteli keskimmäisestä uteliaana suuntaani. Taputin suuren tamman kaulaa ja valkoinen hevonen hörähti kevyesti. Rosillakin tuntui olevan aikaa vaikka muille jakaa, ja olihan Blondilla hyvä hoitaja, Yuff.
Vaivuin hetkeksi pienimuotoiseen masennukseen, kunnes muistin että minullahan on Leevi, josta tuskin koskaan tulisin luopumaan, en ainakaan vapaaehtoisesti. Marssin hymy huulilla ja selvästi pirteämpänä satulahuoneeseen hakemaan Leevin harjapakin, mutta en löytänyt sitä sieltä. Kun sitä ei löytynyt suuntasin kulkuni orin karsinalle.
Karsinalta löytyi avonainen harjapakki ja Letukan riimu, joten oletin orin olevan joko kentällä, maneesissa tai maastossa Carkin tai/ja Veronican kanssa. Huokaisten talsin takaisin tallin ovelle, jossa Kat ja Sera tulivat minua vastaan. Vaihdoin tytön kanssa pari sanaa, ja pidin heille ovea auki sen ajan että Kat sai hieman levottoman tamman sisälle. Itse jatkoin pihan kautta kentälle. Olin typeryyksissäni tullut ulos väärästä ovesta joten jouduin kiertämään koko perhanan tallirakennuksen. Kentällä työskenteli muutama ratsukko, ja katsoin jos löytäisin Leevin niiden joukosta. Lynn ja Sentti oli helposti tunnistettavissa, blondit harjoittelivat pohkeenväistöä, vaikka Sentti näytti osaavan sen jo paremmin kuin hyvin. Wear ja Taiga sen sijaan tyytyivät vain tepastelemaan uraa pitkin, Dreamerin ja Bladen tehdessä näyttäviä laukanvaihtoja.
Leeviä en valitettavasti löytänyt kentältäkään, joten suuntasin maneesiin. Maneesissakin pyöri tällä hetkellä muutama ratsukko, ja Ellin äänensävystä päätellen meneillään oli aikuisten alkeisryhmän tunti. Poistuin vähin äänin ja mietin minne seuraavaksi. Ehkä Leevi oli jonkun kanssa maastossa, tai se oli lähtenyt eläinlääkärille jostain odottamattomasta syystä.
Katsoin parhaaksi mennä takaisin sisälle talliin odottamaan, sillä eipä tästä tulisi juuri mihinkään muuttumaan, Leevi oli jossain, eikä se tulisi takaisin vaikka värjöttelisin täällä ulkona. Tai saattaisi tullakin, mutta mikäli se olisi maastossa, niin tuskin tulisi tätä kautta. Pyöräytin silmiäni tyhmälle ajatukselle ja lähdin takaisin tallin suuntaan. Juuri kun olin astumassa ovesta sisään, törmäsin ovella Carkkiin.
- Carkki, missä Leevi? kysyin sen enempiä äänensävyä tai sanojani miettimättä. - Karsinassaan, miten niin? Carkki kysyi silmät pyöreinä ja ihan ihmeissään sekopäisyydestäni.
Tuijotin hetken Carkkia epäuskoisen näköisenä. - Aijaa, no ei sitten mitään, vastasin kun tilanne muuttui kiusalliseksi minulle. Ryhdistäydyin ja otin askeleen taaksepäin jotta tyttö pääsisi ulos. - Harjasin orin jo ja pistin sen yöpuulle, joten sun ei tartte vaivautua, Carkki hymyili. - No sehän on… hienoa, vastasin. Ehkä oli joskus hyvä näinkin, ei tarvinnut tehdä mitään.
En viitsinyt enää kertoa Carkille että olin etsinyt häntä ja Leeviä joka paikasta, ei hänen ei tarvinnut tietää. Kävelimme samaa matkaa bussipysäkille, jutellen samalla niitä näitä, lähinnä Leevistä mutta myös pojista ja näistä ”tyttöjen asioista”, jotka saavat jäädä salaisuudeksi…
Leevi and the Reega
|
|