|
Post by Reega on Mar 22, 2010 23:24:59 GMT 2
22.03.2010 – Kevättä rinnassa
Astelin reippain askelin kohti Seppelettä. Aurinko paistoi suoraan kirkkaalta taivaalta ja saatoin jo tuntea sen ihanan lämmön kasvoillani. Asfalttitiet olivat lähes kuivia, eikä hiekkateilläkään enää paljoa lunta ja jäätä ollut. Kuuset molemmin puolin tietä tippuivat vettä ja leskenlehdet puskivat itsepäisesti ylös maasta joen penkereellä. Ainoa asia mikä minua tämmöisenä kauniina päivänä masensi, oli, että tiesin taas yöllä satavan lisää lunta. Talvi tuntui loputtomalta.
Päätin kuitenkin sysätä tuollaiset tylsät ajatukset mielestäni, ja keskityin pohtimaan mitä kivaa keksisin tallilla tänään. Totta kai oli lannan luontia, kuppien kuurausta, varusteiden hinkkausta ja muuta todella kivaa, mutta halusin tehdä jotain erityistä. Ehkä keksisin sen myöhemmin.
”Ketterästi” hypin vesilätäköiden lomitse, joita tallin piha oli täpötäynnä. Pelkäsin kokoajan liukastuvani, kompastuvani, horjahtavani tai astuvani johonkin kohtaan mikä näyttäisi tasaiselta mutta olisikin jonkun Antun tyyppisen hevosen kaivama vallihauta, jonne uppoisin kainaloja myöten. Tunsin kylmiä väreitä selkärangassani kun vain katselinkin kuraisia kohtia ja katonreunalta tippuvaa vettä. En pystynyt edes kuvittelemaan millainen vedenpaisumus tulisi kun nuo kaksimetriset lumikinokset tuosta tallin seinustalta sulaisivat.
Hieman kuraisin tassuin astuin tallin puolelle, jossa tuntui ehkä aavistuksen lämpimämmältä kuin ulkona. ”Moo-ii!”, huusin kysyvästi, saaden vastauksekseni pelkän huutoni kaiunnan. Todennäköisesti huutoni kaikui ainoastaan pääni sisällä, koska talli ei loppujen lopuksi ollut kovin suuri – eikä korkeaseinäinen.
Kun astuin peremmälle, monet pienet iloiset päät putkahtivat ulos karsinoista tervehtien minua kukin omalla tavallaan. Päätäni pudistaen lähdin kohti satulahuonetta. Eihän siinä voinut muuta myöntää kuin että me hevosihmiset olemme tavattoman eriskummallista porukkaa.
Päästyäni satulahuoneeseen, pääni tyhjeni. Tai siis, sieltä ilmeisesti lähti ne viimeisetkin surkastuneet aivosolujen kappaleet joita siellä nyt oli. Seisoin hetken ovensuussa vilkuillen ympärilleni ja yrittäen saada ajatustani kasaan, kunnes havahduin. Tajusin, ettei olisi mitään järkeä hakea Leevin kamoja satulahuoneesta, kun en edes tiennyt missä ori oli. Se saattaisi hyvinkin vaikka Carkin kanssa kentällä, Jambon kanssa tarhassa tai Veronican kanssa maastossa.
Jälleen kerran kiroten tyhmyyttäni käännyin kannoillani ja suuntasin kohti Leevin karsinaa. Saatoin jotenkin arvata, ettei ori ollut karsinassaan, eikä minua juuri tällä hetkellä kiinnostanut tippaakaan selvittää miksi. Heitin taskusta muutaman kurkkupastillin suuhun ja niitä jauhaen kävin hakemassa kottikärryt sekä talikon.
Tottuneena työnsin kottikärryt ihan kiinni karsinan oviaukkoon ja ahtauduin talikon kanssa karsinaan. Rupesin siivoamaan törkyistä pilttuuta reippain ottein ja kakkipallerot vain sinkoilivat kottikärryihin kun heilutin talikkoa.
Kun lopetin, karsina näytti puhtaalta – mutta tyhjältä. Turvetta oli paljon lähtenyt kaiken sen sonnan mukana mitä kottikärryihin lappasin, ja siltä kottikset näyttivätkin. Jos tuota olisi edes hiiri hipaissut niin olisi paskasoosit lentäneet aina seuraavaan kortteliin asti. Siispä, jätin talikon söpösti nojaamaan karsinan seinää vasten, ja itse lähdin kiikuttamaan painavaa ja haisevaa lastia lantalaan. Kakkakikkareet hieman lentelivätkin matkanvarrella, mutta suurimman kuorman sain kipattua sille kuuluvaa paikkaan.
Paluumatkalla otin ainakin saman verran puhdasta turvetta mukaani, ja kippasin ne yhtään hidastelematta Leevin karsinaan. Kuiva turve hieman pöllähti ja sainkin hetken katsella alas leijailevia kuivikkeen hötöisiä. Turveen laskeuduttua turvallisesti maan kamaralle, Suomeen, Leevin karsinan turvekentälle, lähdin talikolla levittämään ruskeaa tavaraa tasaisesti ympäri boksia.
Homman hoidettua heitin talikon kottikärryihin ja kiikutin moiset vempeleet niille kuuluville paikoille, josta seuraava saattoi ne noutaa. Itse päätin tarttua luudan varteen ja lakaista tallikäytävän ennekuin Anne tai Jossu sattuisi paikalle, en katsokaas halunnut saada paskaa niskaani niin hyvin alkaneen päivän jälkeen.
Reippain työnnöin pakotin kaikki kurat, hiekat, turpeet ja nimeltä mainitsemattomat ainetyypit samaan kasaan käytävän päähän. Sitten tuli ongelma. Minä, maallikko, kun en ollut ikinä ennen lakaissut tallikäytävää, älysin että ulko-ovi oli ihan toisessa päässä tallia. Niin lähdin työntämään kasaa käytävällä toiseen suuntaan. Sain osakseni hämmentyneitä katseita hevosten karsinoista, mutta niistä välittämättä jatkoin paneutuen työhöni.
Viimein kun kaikki sonta oli toisessa päässä tallia, venytin selkääni nojautuen luutaan. Ei tehnyt hyvää minun surkastuneille ja homeisille lihaksilleni. Tai ehkä teki, mutta se ei kyllä tuntunut siltä. Minusta ennemmin tuntui siltä että tulisin kävelemään koko ikäni selkä kyyryssä, samassa asennossa kuin lakaisisin lattiaa.
- Reega ja Leevi (kait)
|
|
|
Post by Veera on Mar 31, 2010 14:03:21 GMT 2
31.3.2010Käytiin Carkin kanssa ajamassa Leeviä, kun oli mukava suojasää. Sain napattua tällaisen kuvan kärryiltä. :--) - Vertti & Leevi
|
|
|
Post by Reega on May 25, 2010 19:42:01 GMT 2
25.5.2010 - Ilta tallilla
Istuin pyörätelineen päällä nokka suunnattuna aurinkoon. Illan viimeiset säteet tanssahtelivat kasvoillani kylmeten sitten illan kajoon. Tuuli heilutteli puun oksia, joihin oli niin nopeasti, kuin yhtäkkiä, putkahtanut lehdet. Olin luvannut itselleni että tästä tulisi hevoskesä, täydellinen hevoskesä, jonka viettäisin vain ja ainoastaan omien rakkaitteni, Rokin ja Leevin, sekä tietty Surkun, seurassa. Viime kesä oli niin kiireinen, etten juuri tallilla ehtinyt käydä, mutta halusin hyvittää sen tänä vuonna. Haluan vihdoin kiivetä heinävintille katsomaan ikkunasta auringon nousua ja haistelemaan heiniä. Haluan laukata rannoilla, haluan ratsastaa ilta-aurinkoon sänkipellolla, haluan kuulla aaltojen loiskeen, nähdä lokit taivaalla, maistaa metsien marjoja, tuntea kostean ruohon jalkapohjissa, haluan… haluan pakahtua siitä tunteesta, siitä onnesta. Ja haluan ottaa ilon irti jokaisesta hetkestä.
Vedän sieraimeni täyteen tallin tuoksua astuessani vihdoin sisään. Hevoset hörähtelevät tervetuliaiset kun kävelen pidemmälle käytävällä. Viimeisessä karsinassa minua katsoo paksun, takkuisen otsatukan alta kaksi tummaa silmää, jotka huokuvat lämpöä ja iloa nähdessään minut. Kuiskaan orille hei, ja silitän sen otsaa. Astuessani peremmälle karsinaan, Leevi tekee epätoivoisen pakoyrityksen koittaessa tunkeutua minun ja seinän välistä käytävälle. Onneksi refleksini ovat nopeat ja saan tartuttua oria riimusta, ja vedettyä suomenpienputen takaisin karsinaansa.
Hetken aikaa taputtelen tummanruskeaa hevosta kaulalta ja rauhoittelen sitä puhumalla matalalla ja lempeällä äänensävyllä. Ori painaa päänsä alas ja huokaisee syvään ja raskaasti. Josefiina tulee äänettömästi karsinan ovelle kertomaan että nyt pitäisi lähteä, on hevosten aika mennä nukkumaan. Säpsähdän hieman kääntyen Josefiinaan päin. Nyökkään melkein huomaamattomasti ja hymyilen hieman. Leevi ummistaa silmänsä ja hörähtää matalasti, kuin sanoakseen ”Tule taas pian uudestaan...”. Silitän oria kaulasta ja sanon sille hyvät yöt, ja kerron kuinka paljon pidän siitä. Leevi ei vastaa, oletan sen jo torkkuvan.
Josefiina hätistelee minua vielä pois tallista jämähdettyäni Rensun luukulle taputtamaan suurta oria. Jälleen kerran kyyneleet meinaavat nousta silmiini, kun tunnen sen pistävän ikävän rinnassani. Miksi juuri silloin? Miksi juuri minä? Eikö kaikki kiireet olisivat voineet tulla myöhemmin? Saanko enää ikinä uutta mahdollisuutta olla hyvä hevosen omistaja?
Havahdun viimein kun Josefiina melkein työntää minua ulos tallista. Nauran naiselle että ”joojoo, mennään!”, mutta tämä vain pudistaa päätään. Ulkona usva on alkanut kiiriä niittyjen ja nummien päälle, muutamat vielä tarhoissaan olevat hevosen torkkuvat ja jossain visertää yksinäinen lintu haikeaa lauluaan. Kiristän takkia ympärilleni ja lähden reippain, melkein juoksu askelin, kävellä kohti bussipysäkkiä. Oli tämänkin tallilla käynti, voisin vihdoin todeta olevani aika hyödytön lusmu, joka hiihtelee jatkuvasti toisten siivellä. No, olen ainakin onnellinen lusmu.
- Reega och Leevi
|
|
|
Post by Reega on May 26, 2010 14:25:03 GMT 2
26. toukokuuta 2010
Ensimmäiset aamun valonsäteet kurkistivat sisään ikkunasta ja hiipivät naamalleni. Käänsin kylkeä ja vedin peiton pääni ylitse. Pian huone kuitenkin kylpi valossa, jonka jälkeen oli lähes mahdotonta saada enää nukuttua. Ponnahdin hieman ärtyneenä ylös, hiukset pystyssä ja unihiekkaa vielä silmissäni. Kävelin ohuessa, silkkisessä yöpaidassani keittiöön ja pistin vedenkeittimen porisemaan. Kävin sillä välin vessassa ja harjaamassa hiukseni. Vielä hieman unisena palasin keittiöön ja kaadoin kuumaa vettä muumimukiini. Osa lensi pöydälle, mutta en jaksanut alkaa siivota. Kaivoin kaapistani tee pussin, repäisin sen auki ja heitin kuppiin. Otin kaapista vielä teelusikallisen hunajaa ja sekoitin teeheni. Istuin unenpöpperöisenä pöydän ääreen ja katselin ulos kasteista puutarhaa.
Istuin pöydän ääressä aika pitkään, ottaen pieniä hörppyjä teetä kerrallaan. Nousin ylös ja kaadoin lopun, jäähtyneen teen tiskialtaaseen ja huuhtelin kupin takaisin tiskihyllyyn. Laahustin huoneeseeni ja vedin vaatteet päälleni. Kulahtaneet farkut, mustan t-paidan jossa oli jotain kuvioita violetilla ja keltaisella, sukat ja kengät. Nappasin laukkuni tuolilta, heitin sen olalle ja suuntasin askeleeni eteiseen. Otin avainkaapista pyörän- ja kotiavaimet, ja astuin sitten ovesta kuistille.
Ulkona ilma oli vielä hieman viileä, ja käsivarsissani karvat nousivat pystyyn. Lampsin ripein askelin pyörälleni ja vedin sen irti pyörätelineestä. Käänsin Inseran stongan kohti Seppeleeseen vievää polkua, hyppäsin kyytiin ja lähdin ripeästi polkemaan pitkin kuivaa hiekkatietä. Alamäessä vaihdoin vaihdetta isommalle ja poljin niin lujaa kun vain jaloista lähti. Puut ja pensaat vilisivät silmissäni, ja tie vain kapeni kapenemistaan. Poljettuani arviolta kaksi kilometriä, tiestä haarautui kaksi selvää traktorin jälkeä, ja vaihteita pienentäen käännyin metsän syvyyksiin vievälle polulle.
Metsäpolulla pyöräily on kieltämättä aika extremeä, kun pyörät uppoavat kosteaan sammaleeseen, ja jokainen käpy ja keppi työskentelee sen eteen ettei pääsisi eteenpäin. Juuri kun tuntui siltä, etten jaksa tarpoa metsässä eteenpäin enää sekuntiakaan, saavuin korkealle kalliolle. Tunnistin paikan heti, ja suuntasi tutulle alastulopolulle. Joutuisin taluttamaan pyörän kalliolta alas, sillä murtunut jalka oli juuri nyt vähiten toivottu vieras. Polku kiemurteli kalliolohkareiden välissä, ja pyörän kanssa oli vaikea pysyä pystyssä. Kivet olivat vielä aamukasteen jäljiltä märät ja liukkaat, mikä vaikeutti matkaani entisestään. Viimeiseltä kiveltä minun oli heitettävä pyöräni alas, muuten olisimme lentäneet molemmat pää edelle männikköön. Loikkasin alas kiveltä ja nostin pyöräni ylös.
Hyppäsin takaisin pyörän päälle vasta joenuomaa myötäilevällä polulla, joka vihdoin ja viimein leveni traktorin jäljiksi ja lopulta hiekkatieksi. Poljettuani hetken rauhalliseen tahtiin nauttien kauniista maisemista, tien päässä alkoi häämöttää keltaisen mökin kulmaa. Hetken kuluttua poljin leirimökkien ohitse tallin pihalle, jossa muutamat hoitajat taluttelivat hoitsujaan ja hevoset hörähtelivät tervetuliaiset tarhoistaan. Jätin pyöräni seinää vasten nojaamaan, ja pistin sen kaiken varalta lukkoon. Tallilla kuitenkin pyöri ennätyksellisen paljon erilaista porukkaa, joten en halunnut ottaa mitään riskejä.
Ennen kuin astuin talliin, moikkasin tallin pihalla Rensua taluttavaa Sastua. Jäin hetkeksi aikaa suustani kiinni kun tyttö alkoi kertomaan minulle kaikista niistä pokaaleista joita he olivat orin kanssa saaneet erilaisista hienoista kilpailuista. Taputin suurta hevosta ja moikkasin Sastun, astuen sitten sisälle hevosen ja heinän tuoksuiseen rakennukseen. Tallissa pyöri muutamia tallityttöjä, joita kaikkia en oikeastaan tuntenut. Moikkasin silti tuttavallisesti jokaista kävellessäni käytävällä kohti Leevin karsinaa. Ori hirnahti minulle tervehdyksen ja tökkäisi turvalla. Vasta astuttuani karsinaan huomasin Carkin pään pistävän Leevin takaa. Säikähdin hieman, mutta hymyilin sitten ja tervehdin. Carkki kertoi lähtevänsä riiviön kanssa maaston, joten autoin häntä orin harjauksessa ja satuloinnissa. Saatoin parivaljakon vielä ulos tallin pihalle ja käskin Carkkia olemaan varovainen.
Palattuani talliin päätin että voisin siivota sillä aikaa Leevin karsinan putipuhtaaksi. En ymmärtänyt, mutta jostain kumman syystä jaksoin tehdä tätä paskahommaa päivästä toiseen, vieläpä vapaaehtoisesti. Kävin hakemassa kottikärryt ja talikon, ja aloin reippain heitoin viskomaan lantaa kottikärryihin. Kärryjen täytyttyä kävin kippaamassa ne lantalaa, ja hain tilalle uutta turvetta. Lopuksi vielä kävin kippaamassa ruokakupeista sapuskan jäämät pois ja puhdistin sekä sen että juomakipon, joka oli vuorattu hevosenkuolasta.
Kun sain viimeisteltyä karsinan siivouksen, Leevi ja Carkki astelivat juuri sopivasti sisään talliin. Tyttö yllättyi positiivisesti siitä mitä oli saanut aikaan. Olin ehkä hieman ylpeä itsestäni, sillä olin auttanut Carkkia aika suurella tavalla; nyt hänen ei täytynyt kuin riisua Leevi ja viedä se tarhaan. Ja sitten lähteä kotiin tai rentoutumaan hoitajien huoneeseen. Itselleni tallipuuhat riittivät tältä päivältä, joten suuntasin nokkani kohti ulko-ovea.
- Reega & Leevi
|
|
|
Post by Reega on May 27, 2010 18:39:10 GMT 2
27. toukokuuta 2010 Tämmöinen aika nopea piirros.
|
|
|
Post by Carkki on Jun 25, 2010 20:16:45 GMT 2
kiitos Reega superahkera hoitaja, että ori on pysynyt "hengissä" <326.6. Lauantai - Maksu "Let's Fly @ the Maneesi" -tunnista
|
|
|
Post by Carkki on Jun 27, 2010 22:52:32 GMT 2
27.6 Sunnuntai - Kaaharit maastoesteillä
|
|
|
Post by Reega on Nov 14, 2010 16:16:11 GMT 2
14.11.10 - Uusia tuulia Seppeleessä
Katsoin ihaillen Leevin ja Carkin työskentelyä kentällä. Parivaljakko näytti jotenkin niin upeilta yhdessä. Leevi oli ihanan tulinen sielu, pieni mutta pippurinen suomenpolle ja aivan kuten emäntänsä. He sopivat niin täydellisesti toisilleen. Carkki ohjasi orin käynnissä kentän portille, hyppäsi alas ja antoi ohjat minulle. Ori pärskäisi ja ravisteli harjaansa. Suomenhevonen oli uhkaavasti alkanut tiputtamaan kesäkarvaansa, ja kasvattamaan paksumpaa talveksi. Kuten arvata saattaa, olin aina harjauksen jälkeen peittynyt karvoihin. Tosin ei se onneksi minua haitannut, olin jo aikalailla tottunut moiseen kun omatkin hevoset tekivät aivan samaa pari kertaa vuodessa. Parhaimmillaan löysin itsestäni jokaisen väristä karvaa päivän päätteeksi.
Lähdimme Carkin kanssa yhdessä taluttamaan oria sisälle talliin. Ulkona oli ilma jo aika viileää ja kosteaa, ja tuntui että pimeä tuli päivä päivältä aikaisemmin. Parhaimmillaan oli jo pimeää kun tulin koulusta. Hevosia pimeä ja talven tulo ei haitannut, vaikka minua se välillä masensi suunnattomasti. Odotin kuitenkin kovasti lunta ja joulua, ja olihan seppeleessäkin tapahtunut viimeaikoina jos jonkinmoista muutosta. Suurin muutos oli ehkä hevoskatraan uusiutuminen. Upeat uudet tuntiraakit olivat saapuneet talliin aamulla, ja osaa olin jo ehtinyt käydä moikkaamassa. Silti oli ikävä poislähteneitä hevosia, varsinkin Cassua, joka jälleen muutti pois seppeleestä. Lisäksi ihmettelin miksi Annen yksityinen, Sera, oli poistunut.
Talutin Leevin edeltä karsinaan ja Carkki sanoi käyvänsä hakemassa harjat. Suljin karsinan oven ja nostin satulan alas orin selästä. Satulahuovan mukana tuli ainakin kilokarvaa, joten lykkäsin satulan karsinaan palanneen Carkin syliin ja riensin itse ulos ravistamaan ja harjaamaan karvat pois satulahuovasta. Olin oikeastaan ihan tyytyväinen muutoksiin. Suurin osa toiminnasta oli painotettu hoitajille ja hevostenomistajille, mutta tuskin hyötyisin siitä juurikaan. En vielä tähänkään mennessä ollut ajatellut Leevin selkään kipuamista, mutta ehkä rohkenisin siihenkin vielä joku päivä. Carkin valvonnan alaisena tietenkin.
Vein satulahuovan paikoilleen Leevin satulan alle satulahuoneeseen, ja palasin sen jälkeen Letukan karsinalle. Carkki iski harjan käteeni ja sanoi vievänsä Leevin suitset vielä satulahuoneeseen ja sitten painuvan teelle yläkertaan. Orin harjaaminen oli tuskaa, sillä melkein joka vedon jälkeen sain putsata harjan karvoista, ja lopputulos oli se että olin itse yltä päältä karvoissa, harjapakki, harjat ja karsina oli karvoissa, ja Leevistä edelleen törrötti tupsuja karvaa. Kävin puhdistamassa hoitovälineet vielä kunnollisesti ulkona jotta sain niistä kaikki (tai suurimman osan) karvoista irti. Sen jälkeen kävin heittämässä vielä porkkanan puolikkaan Leeville, vein harjapakin satulahuoneeseen, ja painelin Carkin perässä yläkertaan.
Hoitajien huoneessa kävi kova kohina. Kaikki tallin hevosen oli ilmoitettu vapaiksi, joten hoitajaehdokkaiden tulva oli sanoin kuvaamaton. Onneksi itse hoidin yksityistä, ja yksityisten hoitajista päättää tietty omistaja. Minun ei siis tarvinnut varmistella paikkaani mitenkään, tai pelkää että joku keltanokka veisi paikkani. Sinänsä helpottavaa, mutta yksityisten asema tallissa oli kuitenkin hieman epävakaa. Viimeksi yksityishaku oli vuonna 2008, eikä sen jälkeen ole ulkopuolinen tuonut talliin hevostaan. Odotin siis sitä päivää kun yksityiset potkaistaisiin pellolle, mikä ei sinänsä olisi mitenkään ihmeellistä. Toivoin kuitenkin ettei näin kävisi.
Puskin itseni ihmisjoukon läpi kaatamaan teetä. Heitin teepussin haaleaan veteen ja päätin että menen juomaan sen jonnekin rauhallisempaan paikkaan. Kipitin rappuset alas seinän viertä pitkin, sillä ylös lappasi jatkuvasti lisää ihmisiä. Oletin että Josefiina oli käännyttänyt kaikki pois toimiston ovelta, ja olihan se tietty rasittavaa kun kaikki hoitajat, hevosen omistajat, tuntilaiset ja muut hoitohevosta halajavat tunkivat kyselemään asiasta. Ehkä olisi järkevämpää ohjata heidät vaikka maneesin katsomoon? Olin kuitenkin varma että Annella ja Josefiinalla oli joku hyvä suunnitelma jolla he selviytyisivät.
Kulautin kylmän ja pahalta maistuvan teen alas kurkustani ja heitin pahvimukin lähimpään roskikseen. Kävin vielä sanomassa heippa karvaiselle ystävälleni, joka jaksoi tuoda auringonpaistetta pimeimpäänkin päivään.
- Reega ja Leevi
|
|
|
Post by Carkki on Nov 22, 2010 19:08:20 GMT 2
22.11. Maanantai - Oripojan temppuja
Kello näytti varttia vaille neljää, kun sain karsinan siivottua loppuun. Puhkuin energiaa, mutta toisaalta myös sisälläni vallitsi suru ja suuttumus. Suru siksi, että en enää hoida Palmikkoa, ja suuttumus siksi, että olen laiminlyönyt oman hevoseni miltei kokonaan, ja siinä sivussa myös edellisen hoitohevoseni. Nyt on kuitenkin aika parantaa, eikä jatkaa menneiden kaivelua. Kippasin likaiset purut lantalaan, ja hain kärryllisen puhdasta takaisin. Liukastelin matkalla takaisin talliin, ja totesin, että crocsit ei ole maailman parhaat talvikengät. Ulkona tihutti lunta, mittari näytti miinuskymmentä, mutta tallin sisällä tulvi lämmintä ilmaa ja valoa. Kippasin purut karsinaan ja levittelin niitä vähän. "Heippa!" kuulin äänen takaani. "Ai moi Anne", totesin pirteänä taakseni ilmestyneelle henkilölle, joka vaikutti jonkin verran rasittuneelta. "Kyllä alkaa hermot kiristyä, kun hoitajahakuja sen kun vaan pukkaa lisää ja lisää ja lisää ja lisää", nainen totesi ja jatkoi: "Ja se taitaa näkyä naamastakin." "No ei semmosta ihmistä oo, jonka naamasta semmonen ruljanssi ei näkyisi, mutta hyvältä sä näytät", totesin hymyillen. "No just joo." "Joojoo, mutta hei, pidätkö sä sen kuuden koulutunnin", kysäisin. "Joo pidän, ois tarkotus tänään treenailla väistöjä ja niiden sisällä siirtymisiä", nainen vastasi ja näytti uppoutuvan tehtäviinsä. "Hei, mahtuisinko mitenkään Leevin kanssa mukaan?" "Joo hyvin mahdut, laittelen sut listoille. Ei niitä muita taida tulla kuin kolme", Anne vastasi jälleen ja hymyili. "Hei kiva, pakko päästä treeniin!" vastasin innoissani ja lykkäsin kärryt liikkeelle, ja vein ne omalle paikalleen.
Katselin tallipihan puoleiselta ovelta orin telmimistä Januksen kanssa. Januksen loimi repsotti toiselta sivulta, liekkö Leevin hampaat olleet asialla. Itse olin tullut siihen päätökseen, että oripoikani saisi kasvattaa kunnon mammuttikarvan, jotta se tarkenisi olla mahdollisimman paljon ulkona ilman loimea, niin monesti olin viime talvena saanut korjailla repaleisia loimia, tai ostaa uusia. Toki kovan viiman varalle oli toppaloimi, ja sadekeleille vuorellinen sadeloimi. Niiden käyttö oli kuitenkin minimissään, ja sen huomasi orin karvasta. Nytkin se oli hurjan pitkää, mutta entäs sitten talvella? Tarkeneepahan paukkupakkasillakin riekkua pihalla. Kävelin penkkaa pitkin, tie oli liian liukas urheille kengilleni. Leevi taisi kyllä nujuamisen seasta huomata minutkin, ja pysähtyi hetkeksi katsomaan, mutta jatkoi sitten leikkejään. Viheltelin aikani portilta, ja vihdoin suomenpienhevonen jaksoi jopa taapertaa luokseni. Paksu tukka silmillään se hörähti pehmeästi ja tuuppasi sileällä turvallaan poskeani. "No hei poikanen, on ollut kova ikävä. Mites sinä oot pärjäilly?" höpöttelin orille kaikkea jonninjoutavaa, ja kiinnitin narun sen nahkapäitsiin. Muut päitset olivat menneet heti rikki, ja jos poika tarhaili ilman niitä, ei tallityöntekijät meinanneet saada sitä ollenkaan kiinni. Niimpä täytyi satsata kunnon kestäviin nahkapäitsiin, jotka olivat kestäneet jo lähemmäs puoli vuotta, ilman naarmun naarmua. Hätistelin yli-innokkaan Januksen pois portilta ja kiskoin Leevin mukaani. Portti kiinni tuplasolmuilla, jotta Janus ei keksisi mitään suurempia karkumatkoja. Talutin Leevin penkkaa pitkin talliin, jossa kiikutin sen nurkkakarsinaansa. Ori löysi heti ruokakupistaan muutaman porkkanan ja rouskutteli ne innoissaan. Nappasin karsinan ulkopuolelta siihen valmiiksi tuomani harjapakin. Harjasin sen kerran läpi pölyharjalla, ja pyörittelin sen jälkeen kumisualla irtokarvoja irti. Harjasin vielä pään ja jalat dandyharjalla. Letitin orin otsatukan tavalliselle letille, ja selvittelin muutenkin jouhet, käyttäen apuna jouhienselvitysainetta. Ori nuokkui ja nautti täydellisestä puunaamisestaan. Putsasin vielä kaviot, joissa ei tilsakumien ansiosta ollut juuri jäitä. Tarkistin hokkien olevan hyvin paikoillaan, ja vilkaisin sen jälkeen kelloa. Se näytti viittä yli viittä. Niinpä kipusin portaat ylös ja hain lokerostani uuden, puhtaan Eskadronin vihreä-ruskea-raidallisen satulahuovan, ja samaa vihreää sävyä olevat pintelit.
Sen jälkeen menin satulahuoneelle hakemaan orin koulusatulan ja meksikolaiset suitset. Vaihdoin edellisen satulahuovan tuomaani uuteen, ja palasin orin karsinalle. Se kurkki korvat tötteröllä kaltereiden takaa tekemisiäni. Jätin satulan ja suitset karsinan eteen ja kävin hakemassa saappaani, kypäräni ja kouluraippani. Vaihdoin omat varusteet omassa seurassani, kaikki muut taisivat olla katsomassa maneesissa Annen pitämää tuntia, tai sitten jossain muualla. Palattuani takaisin karsinalle, kääräisin pintelit orin jalkoihin, sen steppaillessa paikoillaan. Se alkoi selvästi huomata pääsevänsä hommiin. Seuraavaksi nakkasin satulan selkään ja kiinnitin vyön löysimpään reikään. Sen jälkeen asettelin suitset päähän ja kiinnitin remmit paikoilleen. Ori pureskeli nivelkuolainta malttamattomana. Kello oli suurin piirtein puoli kuusi, ja huomasin Annen jo jakaneen koulutunnin hevoset, sillä lehmänkirjava Tiia, pyöreä Humu ja miltei pikimusta Blade astelivat sisälle talliin ratsastajiensa kanssa. Itse laitoin kypäräni päähän, avasin karsinan oven ja talutin orin ulos. Ajattelin ratsastaa ensin vähän aikaa kentällä, ennen kuin menisin maneesiin muiden sekaan temppuilevan piensuokin kanssa.
Kiinnitin kentän portin ja huomasin sen pohjan olevan suhteellisen hyvässä kunnossa, pienen lumikerroksen peittämä ja suhteellisen joustava. Nousin orin selkään kiristettyäni vyön ja laskettuani jalustimet. Kiristin vyötä selästä käsin vielä yhden reiän verran ja pyysin sitä kävelemään uraa pitkin. Ori puhalteli innoissaan ja keinahteli uraa pitkin. Pakkanen tuntui poskissani kylmänä, mutta en antanut sen häiritä. Käveltyämme kymmenisen minuuttia löysin ohjin, rupesin kokoamaan oria. Se vastusteli ensin apujani, mutta rupesi kuitenkin kuuntelemaan lopulta minua. Taivuttelin oria käynnissä ympyröiden ja avotaivutusten merkeissä. Ori narskutteli tyytyväisenä kuolaintaan ja polki hyvin alleen. Pyysin sitä ravaamaan, ehkä hiukan liian voimakkaasti ja ori reagoi pomppaamalla ensin eteen, sitten sivulle ja jatkoi sen jälkeen kulkuaan. "Sorisorisori, herkkispoika", kuiskasin orin luimistellessa kiivastuneena. Jouduin jälleen hakemaan takajalat mukaan ja niskan pehmeäksi. Ori polki muutaman minuutin työskentelyn jälkeen kivasti alleen, ja silitin sen kaulaa tyytyväisenä. Väistätin muutaman askeleen pois uralta ja muutaman takaisin uralle. Sitten vaihdoin suuntaa ja käännätin sitä muutamalla voltilla ja ympyrällä, joilla lyhensin ja pidensin askelta. Vilkaisin kelloa, joka näytti olevan jo viittä vaille kuusi. Hiljensin takaisin käyntiin ja huikkasin pihalla kävelevän Ilun avaamaan meille kentän portin. Tyttö riensi puolijuoksua avaamaan portin ja hymyili leveästi. Kiitin tyttöä ja ohjasin orin kohti maneesia, jonka ovet aukesivat sopivasti. Vilkaisin taakseni ja näin Tiian, Bladen, Humun ja myös Siken tallustelemassa perässämme kohti maneesia. Sikkeä en ollutkaan nähnyt tulevan tunnille.
Maneesista oli lähdössä edellisen tunnin ratsukot, jokainen uupuneen näköisenä. "Miks nää sun tuntilaiset näyttää niin rääkätyiltä", kysyin nauraen Annelta, joka istui maneesin laidalla, omalla penkillään. "Me tehtiin niin hyvin töitä", nainen vastasi hymyillen. Ohjasin orin kävelemään uralle, eikä se tuntunut rauhoittuneen yhtään kenttätyöskentelystä, vaan kuunteli kaikkia ulkopuolelta kuuluvia ääniä, aina välillä jännittyen hetkeksi. Maneesin ovet sulkeutuivat ja loput koulutuntilaiset nousivat hevostensa selkiin. Tunnistin Siken selkään istahtaneen tytön Pipsaksi, mutta muita en tuntenut. Kaikkien päästyä uralle ja käveltyä siellä kymmenisen minuuttia, aloitimme työskentelyn. Leevi tuntui tosi kivalta ja napakalta ratsastaa, eikä Annekaan kovin paljoa moittinut hevosta, mutta hartioideni jännittyneisyyttä kyllä. Keskityin siis rentouttamaan niitä. Anne jakeli ohjeita kaikille tasapuolisesti. Lähdimme ravissa työstämään heti pohkeenväistöjä ja toisella pitkällä sivulla pysähdyksiä. Väistöissä en itse pysynyt alkuun suorassa, ja hevonen jännittyi ja nousi pois peräänannosta. Pysähdyksiin olin kuitenkin tyytyväinen, ori ei ollut lainkaan vahva ja pysähtyi herkästi pienistä pyynnöistä. Vähitellen väistötkin paranivat. Vaihdoimme suuntaa ja teimme samat tehtävät näinkin päin. Nyt Leevi alkoi kuumahtaa pysähdyksistä, mutta sopivissa määrin, ja lähti liikkeellekin terävästi. Peräänantokin pysyi väistöissäkin paremmin.
"Sitten laukkatyöskentelyyn kun olette valmiita. Otetaan mukaan pääty-ympyrät ja pitkille sivuille temmonvaihtelut!" Anne ohjeisti penkiltään. Pyysin orin mahdollisimman pienellä pyynnöllä laukkaan, ja innoissaan se pongahti kolmitahtiseen askellajiin. Takapää tuntui kuitenkin kokoajan kevyeltä ja Annen mukaan jännityin odottamaan rodeosarjaa, eikä siihen kauaa mennytkään. Ulkoa kuulunut risahdus sai oriin ensin matalenemaan, ja sitten sinkoamaan holtittomana toiseen päähän, nakaten matkalla huiman kokoisia pukkeja. Onnekseni olin varautunut ja sain napsautettua raipalla oria takapuoleen. Vastauksena oli muutama vihainen pukki, mutta sen jälkeen löytyi jarru ja käytöstavat. Muutama katsoja jäi tuijottamaan suu auki, mutta jatkoin työskentelyä entistä päättäväisemmin. Poika työskenteli nyt kokoajan paremmin, laukka oli upean tuntuista ja riitti, että ajattelin temmonlisäystä, niin ori polki alleen reippaammin, odottaen kokoajan seuraavaa merkkiä. Istunnalla hidastin sen lopulta Annen käskystä takaisin raviin. Vaihdoimme suuntaa ja laukkasimme toiseenkin suuntaan. Ori tuntui yhä hyvältä, muttei aivan niin hyvältä kuin toiseen suuntaan. Mukaan mahtui myös pari kaikki jalat ilmaan - loikkaa, jotka tulivat temmonlisäyksien ohella. Anne oli kuitenkin tyytyväinen kaikkien laukkatyöskentelyyn, joten siirryimme kävelemään välikäyntejä. Tässä välissä Anne alkoi kertoa tehtävää. "Tuolta C-päädystä käännätte ensin käynnissä normaalisti keskihalkaisijalla, väistätte ensin muutaman askeleen loivasti käynnissä ja siirrätte väistön keskellä hevosen raviin, pitäen kuitenkin saman napakan väistön päällä. Väistettyänne muutaman raviaskeleen loivasti, väistätättekin jyrkemmin uralle. Siinä se, ei hankalaa", nainen selosti tehtävämme hymyillen. Kävelimme vielä toiseen suuntaan, ennen kuin aloitimme tehtävän tekemisen. Kokosin Leeviä ja käänsin sen keskihalkaisijalle. Väistätin muutaman askeleen ja pyysin sitten ravia. Ori oli raivostuttavan herkkis ja pomppasi ensin eteenpäin, ennen kuin jatkoi väistämistä. "Tiiät varmaan itsekkin, mikä meni pieleen", Anne totesi päästyämme uralle.
Toisto toistolta väistön sisäinen siirtyminen parani, ja viimeisellä kerralla tuohon suuntaan, ori siirtyi pehmeästi ja samalla väistäen raviin. Vaihdoimme suuntaa ja työstimme tehtävää tähänkin suuntaan. Orin suu vaahtosi ja sen ryntäätkin olivat aivan valkoisena. Leevi väsähti hiukan loppua kohden, joten muutaman toiston jälkeen tähänkin suuntaan hyvästelin Annen ja kävelin orin selästä käsin pihalle. Joku katsojista sulki perässämme oven. Kävelin orin kanssa tallin ovelle ja huikkasin Jossua tuomaan orin karsinan edestä paksun viltin. Nainen auttoi nakkaamaan viltin orin selkään ja kiittelin kovasti avusta. Ohjasin orin ponitarhan ja varsalaitumen sivua pitkin kohti metsää. Ori venytteli kaulaansa tyytyväisenä ja pärskähteli innoissaan, olihan viime maastoreissusta jo jonkin aikaa. Emme kuitenkaan kävelleet kovin kauas, koska metsässä oli sen verran pimeää, joten kävelimme takaisin talliin. Hyppäsin alas selästä ja taputin orin hikistä kaulaa tyytyväisenä. Se oli työskennellyt tosi kivasti, verrattuna pitkään taukoon.
|
|
|
Post by Carkki on Jan 25, 2011 17:34:07 GMT 2
25.1. Tiistai - Irrottelua
Ori puhisi paikoillaan, kun kiinnitin ketjunarua sen päitsiin. Kiepautin ketjun varmuuden vuoksi turvan ympäri, kun huomasin orin hermostuneen käytöksen. Luultavasti jollakin tammoista oli kiima, eikä nuoriherra meinannut malttaa asettua mitenkään päin. Talutin Leevin portista ulos ja jätin sen auki, sillä Janus oli jo sisällä. Ori steppasi ja kiskoi nokkaansa ylös, muttei kuitenkaan kiskonut minua tammojen tarhalle, vaan pörräsi vierelläni. Aurinko paistoi ja pieni viima tuntui poskillani, mutta kovin kylmä ei kuitenkaan ollut. Astelimme pojan kanssa rinnakkain tallikäytävälle ja pienimmät tallitytöt väistivät nähdesään meidät. Nojaa, ehkä Leevi herätti pientä kunnioitusta pärskiessään ja tempaistessaan nokkaansa aina välillä taivaan tuuliin. Minua se lähinnä vain huvitti tai ärsytti, riippuen mielentilasta. Tällä hetkellä vain huvitti. Pyöräytin orin karsinassa ja nappasin päitset pois. Ulkona oli sen verran hyvä sää, että loimea se ei tarvinnut. Suljin oven huolellisesti ja nakkasin pari leipää orin kuppiin, jotta se malttaisi seistä edes hetken hiljaa paikoillaan.
Kävin hakemassa satulahuoneesta jokaiseen jalkaan jännesuojat, oripojan meksikolaiset suitset ja harjalootan mukaani. Kävelin takaisin karsinalle ja rupesin harjaamaan, tai no, ehkä sittenkin selvittelemään orin karvaa, koska se oli kasvanut huiman pitkäksi. Mietin jo hetken ajan klippaamista, mutta totesin Leevin näyttävän sen jälkeen ehkä hieman typerältä ja jätin ajatuksen sikseen. Kopsautin orin kavioista lumet pois, asettelin suojat joka jalkaan ja tarjosin sille kuolaimia kämmeneltäni. Ori nappasi ne suuhunsa ja vetäisin suitset loppuun asti päähän. Kiinnitin remmit paikoilleen ja rapsutin Leeviä korvan takaa. "Höpsö otus, mennäänkö maastoilemaan?" kysyin hiljalleen. Eihän se osannut tietenkään vastata, mutta tulkitsin hiljaisuuden mieltymisen merkiksi. Nappasin ohjat käteeni, vetäisin vielä kypärän päähäni ja talutin orin ulos. Kiipesin ulkona aidan päältä orin paljaaseen selkään ja ohjasin sen maneesin ohi tien reunaa kävellen.
Ori käveli reippaasti tien reunaa pitkin, eikä suuremmin välittänyt ohi ajavasta autostakaan. Päätin lähteä teitä pitkin kohti uimarantaa, ja mennä jäällä, jos se tuntuisi hyvältä. Takaisin voitaisiin rämpiä metsiä pitkin. Lenkkiin menisi varmaan reilu tunti, jos kulkisimme reippaasti. Oriltahan se luonnistuisi vallan mainiosti. Käveltyämme vartin verran kokosin ohjia käteeni ja painoin pohkeet orin kylkiin. Innoissaan se ponnahti ravaamaan ja annoin lantioni mukautua orin liikkeeseen. Käännyimme risteyksestä oikealle ja näin kauempana muutaman ratsukon. Leevi jännittyi hieman, mutta jatkoi kuitenkin suurinpiirtein hallinnassa ravaamistaan. Yritin tiirailla vastaantulijoita, mutta luovuin yrityksestä, kun tajusin, ettei näköni yksinkertaisesti riittänyt sinne asti. Lähempänä tunnistin kärjessä kulkevan ratsukon Jossuksi ja Toivoksi, heidän takanaan tallusti Alma, ratsastajaa en tunnistanut, seuraavat kaksi olivatkin Taiga ja Pella, ilmeisesti hoitajiensa kera.
Leevi oli valmiina äkkipyörähdykseen, metsään sinkoamiseen tai ihan mihin vain. Letkan tullessa kohdallemme tien toiselle puolelle, ori tanssahteli paikoillaan, eikä suostunut kunnolla liikkumaan vaikka kuinka pyysin pohkeilla. Lopulta karjaisin orille ja se pomppasi takaisin normaaliin raviin. Kukaan ei näyttänyt kovin pahastuneelta siihen etten tervehtinyt heitä muuten kuin hymyllä. Jatkoimme ravaten kevyessä pakkaslumessa. Hetken päästä saavuimme seuraavaan risteykseen, josta käännyimme oikealle. Tie oli suurempi ja vilkkaampi kuin edellinen, mutta Leevi ei onneksi turhia hötkyillyt. Välillä kävelimme pätkän, otimme ravia ja sen sisäisiä temmonmuutoksia. Ori tuntui suhteellisen pinkeältä, joten päätin säästää laukkailut myöhemmälle. Pian vasemmalle aukenivat maastoesteet ja Leevi yrittikin kovasti vihjailla siihen suuntaan, mutta päätin jättää ajatuksen kuitenkin sikseen. Ori tuhahteli kuitenkin hiukan pettyneenä, mutta jatkoi kuitenkin kulkuaan. Rapsutin sitä sään vierestä ja vajosin ajatuksiini.
Seuraava risteys olikin viimeinen ennen rantaa, eikä autojakaan näkynyt, joten nostin hiljaisen laukan. Kaviot kumisivat tietä vasten ja ori nyki innokkaana ohjia käsistäni, mutta pidin kuitenkin pintani. Otimme vain yhden ainoan spurtin, josta sain tosin jarrutettua vasta vähän ennen rantaa. Pysäytin orin ja loikkasin selästä alas. Talutin sen jään reunalle, ja huomasin kyltin jossa luki: "Pohja huollettu 23.1.". Kiipesin siis takaisin selkään penkalta ja ohjasin orin jäälle. Se kyllä muisti varmasti edellisten talvien jääirroittelut. Aloitin kuitenkin vainoharhaisen varovasti hiljaisella ravilla. Mitään asiaankuulumatonta risahtelua ei kuulunut, joten nostin laukan. Laukkasimme reilun kokoista ympyrää hetken aikaa, ennen kuin päästin orin suoralle, joka kulki rantaviivan lähistöllä. Tunsin Leevin sisällä kytevän voiman sen venyttäessä askeltaan, laskiessa hiukan päätään ja pärskiessä innoissaan. Silitin sitä kaulalle antaen luvan mennä. Tarrasin toisen käteni harjaan ja nojasin hiukan eteenpäin, kuitenkin valmiina rodeosarjoihin. Ensimmäinen loikka ei tuntunut missään, mutta seuraava pukki meinasi lennättää minut jään pintaan. Korjasin kuitenkin asentoni ja nauroin ääneen. Rupesin hiljalleen jarruttamaan, sillä tiesin että rannasta lähtisi nyt tie Pyöstin vuorelle päin.
Ori näpläsi ohjaa kärsimättömänä, mutta hidasti kuitenkin vastahakoisesti ravin kautta käyntiin. Löysäsin ohjaa hiukan ja ohjasin orin polulle. Polulla oli lunta suhteellisen reilusti, mutta oria se ei haitannut. Korvat hörössä se saapasteli polkua pitkin. Nojasin taaksepäin, kunnes olin orin takapuolen päällä makaamassa ja suljin silmäni. Mietin useita yhteisiä hetkiämme, joihin mahtui paljon vauhtia ja vaarallisia tilanteita, epäonnistumisia ja onnistumisia. En enää voisi kuvitella eläväni ilman rakasta oripoikaani. Havahduin takaisin tähän maailmaan kun tunsin orin jännittävän hiukan lihaksiaan. Nousin takaisin istumaan ja erotin kauempana tiellä jonkun täysin tuntemattoman ratsukon. Ilmeisesti he olivat joltain muulta tallilta, mutta jätin asian sikseen, kun he kääntyivät eri suuntaan kuin me. Näin jo Pyöstin vuoren häämöttävän kauempana, joten kokosin ohjia käteeni ja hoputin orin ravaamaan. Vuoren alla käännyimme kuitenkin vasemmalle, kohti laukkasuoraan. Päätin laukata rauhallisesti, vähän palautellen pätkän läpi. Hevonen allani ei kuitenkaan tuntunut miettivän täysin samaa, joten jouduin jarruttelemaan reilusti koko laukan ajan. Leevi nakkasi muutaman pienen pukin protestiksi, mutta taipui kuitenkin tahtooni. Pätkän päässä hidastin orin taas ravaamaan ja ravasimmekin aina isolle tielle asti. Siitä ei ollut matkaa Seppeleeseen kuin reilu kilometri, joten jarrutin takaisin käyntiin.
Löysättyäni ohjat, höyryävä ratsuni huokaisi onnellisena ja pärskäytti sieraimiaan. Sitten se jatkoi rauhallista käyntiään kohti tallia. Matkaan meillä oli mennyt tunti ja parikymmentä minuuttia, joten takaisin tullessani talli oli alkanut täyttymään useammilla hoitajilla. Pihassa pysäytin orin ja loikkasin alas. Rapsutin sen kosteaa kaulaa ja kehuin sitä hyvästä käytöksestä. Muutama tuntilainen ihasteli oria, mutta eivät kuitenkaan uskaltaneet tulla lähemmäksi meitä, saatika silittämään. Talutin orin talliin ja omaan karsinaansa. Riisuin suitset ja se hankasi silmäkulmaansa olkapäähäni. Nakkasin orin selkään fleeceloimen ja kävin pesemässä kuolaimet. Sitten paketoin suitset ja vein ne paikalleen. Seuraavaksi kävin riisumassa orilta suojat ja asettelin ne karsinan eteen ilmavasti, jotta ne kuivaisivat mahdollisimman nopeasti. Sitten vein orin pesupaikalle ja huuhtelin sen jalat, mutta en tehnyt niille sen suuremmin mitään, koska kävelimmehän kuitenkin suuren osan matkasta hangessa. Vein orin takaisin karsinaansa ja nakkasin sille taas kuppiin pari leipää. Seuraavaksi hommakseni otin ruokien valmistamisen, joiden sekaan pilkoin sekä omenoita, että porkkanoita. Jäin muutaman "vanhan" hoitajan kanssa hetkeksi suustani kiinni. Kävin vielä hyvästelemässä orin ja lähdin matkaamaan kotia kohti kävellen.
|
|
|
Post by Carkki on Jan 28, 2011 18:06:59 GMT 2
28.1. Perjantai - Kankitreeniä
|
|
|
Post by Carkki on Jan 29, 2011 10:37:09 GMT 2
29.1. Lauantai - Esteet odottaa
Ori kuopaisi lunta tyytymättömänä hidasteluuni, kun näpläsin jäistä riimunnarun lukkoa auki. "Ei oo todellista, aukee nyt!" murahdin lukolle ja sain koko hevosen säpsähtämään ja peruuttamaan pari askelta. Hymähdin ja silitin sen karvaista kaulaa rauhoitellen. Lukkokin aukesi varsin sopuisasti lopulta, joten naksautin sen kiinni orin päitsiin. Ori puhalsi ulos ja astui rinnalleni, tökkäsi turvallaan kysyvästi ja tuijotti suoraan silmiini. "Joojoo, ollaan menossa jo ihan kohta", rupattelin orille huitoessani Janusta kauemmaksi. Korviaan luimistaen ja vihaisesti takajalkaansa nostaen se kuitenkin kipitti kauemmas. Pyöräytin orin äkkiä ulos tarhasta ja suljin portin salamannopeasti kiinni. Janus yritti olla nopea ja pettyneenä lopputuloksesta jäi irvistelemään portille. Talutin orin lumisen pihan läpi lämpöä huokuvaan talliin. Rautakengät kolahtelivat sementtiä vasten kotoisasti ja muutama hevonen nosti päätään kysyvästi taluttessani oria niiden ohi. Leevi oli varsin tottelevaisella tuulella ja lompsi perässäni kuin koiranpentu. Vein orin karsinaansa, jossa se ryhtyi heti analysoimaan uusia purujansa, aivan kuin miettien voiko niihin koskea. Lopulta se taisi tuntea olonsa suhteellisen turvallseksi ja jätin sen sinne ihan yksin.
Kävin hakemassa satulahuoneesta harjalaatikon, meksikolaiset suitset, estesatulan, suojat ja villaviltin. Olisin luultavasti tarvinnut huomattavasti enemmän käsiä, koska meinasin lentää mahalleni jo heti oven jälkeen. Tasapainottelin kuitenkin pystyssä ja pääsin kuin pääsinkin ehjänä karsinalle asti. Laskin satulan karsinan edessä olevalle telineelle, suitset ripustin oven nuppiin ja harjalootan otin mukaani karsinaan. Harjasin orin moneen kertaan läpi, koska se jostain syystä alkoi tiputtamaan jo paksusta karhunkarvastaan osan. Laitoin orille suojat jalkoihin naputeltuani niistä ensin hillittömät lumimöykyt pois. Sitten asettelin paksun ruskean huovan orin selkään ja sen päälle estesatulan. Kiristin vatsapanssarin molemmilta puolilta tasaisesti, jättäen sen kuitenkin suhteellisen löysäksi. Seuraavaksi kiinnitin suitsiin martingaalin ja asettelin koko tavaramäärän orin päälle. Nakkasin vielä villaviltin orin takapuolen päälle, kiskaisin kypärän päähäni ja nappasin harjakopasta lyhyen esteraipan mukaani. Kannukset olin jättänyt suosiolla pois, sillä uskoin orissa olevan enemmän virtaa kuin koko tallin poneissa yhteensä.
Maneesin ovi aukesi narahtaen ja katsoessani kelloa huomasin sen olevan vasta varttia vaille yhdeksän aamulla, joten tuskin kukaan muu hullu kuin minä raahautuisi tallille vapaaehtoisesti siihen aikaan. Poikkeuksiakin saattoi toki olla, mutta tuskinpa kauheasti. Onnekseni joku oli jättänyt toiselle pitkälle sivulle kolme puomia ja okseriin tarvittavat tolpat, lyhyelle sivulle n. 60cm korkean pystyn ja toiselle pitkälle sivulle kolmen esteen jumppasarjan. Jumppasarjassa ensimmäiseen väliin mahtuisi yksi askel ja toiseen kaksi. Niistä pystyisin siis muokkaamaan itselleni jotain esteharjoitusta. Heti ensimmäisenä nakkasin villaviltin pois, sitten kiristelin vielä panssaria molemmilta puolilta, laskin jalustimet ja kapusin selkään. Ori tuntui varsin raivostuttavan ihanan energiseltä imeskellessään kuolainta. Mielessäni kertasin hätänumeron, jos sitä satuttaisiin tarvitsemaan. Kokosin hetken vapaan kävelyn jälkeen ohjat ja siirsin orin raviin. Venyttelin sitä eteen-alas, tosin meno saattoi näyttää pelkältä räpellykseltä orin lisätessä kokoajan askeleensa pituutta. "Hei ihan oikeesti, etkö vois käyttäytyä niinku hevoset konsanaan?" ärähdin lopulta orille tempaisten samalla ohjia ja saaden orin jarruttamaan äkkiä. Keikahdin kaulalle ja kaukana ei ollut hiekan kanssa lähempi tuttavuus.
Leevi rupesi kuitenkin toimimaan edes jotenkin, joten vaihdoin suuntaa ja verryttelin oria myös niin päin. Muutaman kerran ohjasin piensuokin kolmen puomin sarjalle ja se suorittikin niitä tasaiseen tahtiin. Ennen kuin pystyin nostamaan laukkaa, piti minun tulla alas vaihtamaan puomit laukkaväleihin. Nousin takaisin selkään ja kävelin puolisen kierrosta kunnes nostin laukan. Kääntelin oria ensin muutamalle ympyrälle ja sitten puomeille. Ori pomppi innoissaan kolmen vaivaisen laukkapuomin yli ja heilutteli sitten päätän varsin villinä. Naureskelin Leevin innokkuudelle ja pyysin sitä hieman rauhoittumaan. Luimistellen sen rauhoitti tahtiaan ja sai kehuksi silityksen kaulalle. Tulin uudestaan puomit ja tällä kertaa ori pysyi housuissaan. Vaihdoin suuntaa lävistäjällä ja keskivaiheilla sitä pyysin oria vaihtamaan laukan. Se nakkasi takapuoltaan, mutta vaihtoi silti puhtaasti laukan toiseen. Palkaksi se sai puomeille tulemisen. Muutaman ympyrän ja puomien jälkeen hidastin sen käyntiin. Pysäytettyäni orin jalkauduin ja nostin kolme puomia reiluksi 70cm korkeaksi okseriksi. Nousin takaisin selkään ja annoin ratsuni kävellä välikäynnit pitkin ohjin.
Kävelimmekin tovin, ennen kuin Leevi alkoi palautella minua omatoimisilla sinkoiluillaan takaisin ratsastuksen maailmaan. Niimpä kokosin ohjat ja lähdin kevyessä ravissa liikenteeseen. Ori haki heti napakkaan muotoon, valmiina toimintaan. Ravasin ensin muutaman ympyrän ja käänsin sen sitten jumppikselle. Laskin askelet ääneen esteelle; yks-kaks-kol-ristikko-yks-ristikko-yks-kaks-pikkupysty. Ori kuumahti selvästi ja kiskoi nokkaansa ylös. Pyysin sitä kuitenkin reippaampaan laukkaan, kerta halusi mennä niin menköön sitten! Leevi vallan innostui ja esitti pari jokajalkailmaan-loikkaa, mutta olin sen verran varautunut ja pysyin kunnialla selässä. Vaihdoin lävistäjällä suuntaa, vaihtaen keskellä laukan. Ori oli kuuliainen ja vaihtoi puhtaasti jälleen. Taputin sitä tyytyväisenä kaulalle ja vaihdoin jälleen lävistäjällä sekä suunnan, että laukan. Tulin jumppiksen uudestaan kahteen kertaan ja Leevi toimi miltei moitteettomasti. Se ei edes puuskuttanut, joten jatkoin lyhyen sivun keskellä olevan pystyn työstämistä lähestymispaikkaa vaihdellen. Leevi lähti ensin aina hiukan liian läheltä ja hyppy jäi töksähtäväksi, mutta kokosin itseni ja pyysin oria lähtemään kauempaa esteelle. Ja sehän lähti vallan mielellään! En muistanutkaan miten rakastin orin temperamenttia, sen hyppytekniikkaa ja rajatonta innostusta miltei joka asiaan. Se niin jaksoi pakahduttaa sydäntäni. Rapsutin sen kaulaa tyytyväisenä ja hidastin käyntiin. Vaihdoin kierroksen kävelyn jälkeen suuntaa ja hyppyytin muutaman keran toiseenkin suuntaan samaista pystyä. Leevi parani kokoajan ja tultuani pystyn kolmisen kertaa siirsin sen käyntiin. Kävelytin sitä hetken aikaa selästä, kunnes se ei enää puuskuttanut.
Sitten kävin nopeasti nostamassa pystyä noin metriin ja nousin takaisin selkään. Nostin taas laukan ja otin muutaman hypyn pitkän sivun okserille. Leevi tuntui nauravan esteelle, joten käväisin taas maassa nostamassa sitä noin metriin. Nousin takaisin selkään ja jatkoin kulkua laukassa. Ori pärisytteli sieraimiaan innoissaan kun lähestyimme okseria. "Yy-kaa-koo-hyppy!" kuiskasin hiljaa ja mukauduin orin hyppyyn. Se laskeutui tasapainoisesti alas ja jatkoin seuraavaa päätyä kohti, jossa oli lyhyt lähestyminen pystylle. Käänsin ratsuni estettä kohti pääosin vain pohkeilla, jarrutin yhden askeleen ja päästin kaksi. Hyppy jäi vähän kauas ja ori joutui venyttämään itseään enemmän, mutta vaikeuksia se ei tuottanut. Taputin sen hionnutta kaulaa ja vaihdoin suuntaa. Hyppäsin pystyn ensin normaalilla lähestymisellä ja sitten uusintakierroksen tapaisella lähestymisellä. Normaalilla lähestymisellä takajalka kolahti puomiin, mutta ei kuitenkaan tiputtanut sitä. Ori potkaisi tyytymättömänä takasellaan, se ei ollut tyytyväinen itseensä. Jatkoin kuitenkin esteelle uudestaan, tällä kertaa himpun reippaammalla temmolla ja lyhyemmällä tiellä. Tämä lähestyminen osui nappiin ja ori pääsi ponnistamaan hyvästä kohdasta ja liitelimme yli kevyesti. En osannut lopettaa tietenkään tähän, vaan halusin kokeilla kisakorkeuttamme, joten nostin okserin 125cm, eli viiden senttimetrin korkeammalle kuin maksimikisakorkeutemme. Ori tuntui hiukan rauhoittuneemmalta, mutta silti varsin innokkaalta. Laukkasin ensin pääty-ympyrän, ennen kuin käänsin orin kohti estettä. Askel ei kuitenkaan sopinut ja ori veti jarrut pohjaan juuri ennen hyppyä. Luisuin kaulalle ja tarrasin orin tukasta kiinni, ja kuin ihmeen kaupalla pysyin kyydissä. Hilasin itseni takaisin satulaan, enkä rankaissut piensuokkiani kiellosta, koska olin itse ohjannut sen huonoon lähestymiseen ja se teki ikäänkuin oikein kieltäessään. Nostin vain uuden laukan ja otimme uuden yrityksen. Tällä kertaa askel sopi paremmin ja pääsimme hyppyyn, mutta ori kolautti jälleen takasellaan. Puomi heilui kannattimillaan ja jäikin onnekseni sinne. Leevi vaikutti jälleen vallan kettuuntuneelta, joten otin uuden lähestymisen esteelle. "Yy-kaa-koo-hyppy", mumisin jälleen ennen estettä ja mukauduin hyppyyn mukaan. Ori liiteli esteen yli ja vaikutti itsekin tyytyväiseltä, joten hidastin raviin.
Keventelin laajoilla ympyröillä ja annoin orin venyttää kaulaansa pitkälle eteen-alas. Leevi imeskeli kuolainta tyytyväisenä ja hengitin itsekin syvään. Hyppykerta oli varsin hyvin sujunut. Vaihdettuani suuntaa huomasin ovella jonkun seisomassa. "Ai moi, Jossu", totesin lähempänä tunnistaessani henkilön. "Sehän pomppaa!" Jossu totesi, joten päättelin naisen nähneen viimeiset hyppymme. "Joo, vaikka onkin ollut pidempi tauko näistä isommista esteistä", sanoin tyytyväisenä ja siirsin orin käyntiin. "Mutta joo, minäpä rupean siivoamaan esteitä", totesin ja olin jo rupeamassa laskeutumaan selästä, kunnes Jossu keskeytti minut. "Eieieiei, älä toki, tänään on yksityishyppytunti ja voisin käyttää noita esteitä hyväkseni. "Aijaa, no, kiva", totesin ja laskeuduin kuitenkin oriin selästä alas. Se huokaisi syvään kun löysäsin vatsista ja nostin jalustimet. Nappasin maneesin laidalta villaviltin sen selkään ja kävelytin oria maastakäsin parisen kymmentä minuuttia. Leevi ei vaikuttanut pahemmin väsyneeltä, kun vein sen takaisin karsinaansa.
Riisuin sen varusteet nopeasti ja vaihdoin villaviltin fleeceloimeen, johon kiinnitin myös kaulakappaleen. Ori vaikutti tyytyväiseltä, mutta vielä tyytyväisempi se oli saatuaan sankollisen lämmintä melassivettä. Tyytyväisenä se ryysti sangollisen tyhjäksi ja katsoi sitten minua vaativasti, kuin tietäen arvonsa. Kävin äkkiä viemässä varusteet paikoilleen ja huuhtaisin suojista hiekat pois. Ripustin ne jälleen karsinan eteen kuivamaan. Sitten vein orin pesupaikalle ja kylmäsin sen jalkoja reilun aikaa. Kuivasin jalat seuraavaksi ja sitten riisuin märän fleecen pois. Sen alta ori oli jo miltei kuiva, joten hieroin kevyesti sen kaulaa, lapoja, selkää ja takareisiä. Leevi nautti selvästi, sen alahuuli lerpatti ja se lepuutti toista takastaan. Saatuani käsittelyn loppuun, kävin hakemassa karsinan edestä kevyttoppaloimen, jonka asettelin orin selkään. Se ei selvästikkään pitänyt ajatuksesta ihan niin paljon, mutta enhän halunnut kullanmuruni jäätyvän pihalle. Huikkasin Jossulle, jotta ottaisi loimen pois parin tunnin päästä ja nainen suostui iloimielin. Niinpä saatoin huolettomasti nakata orin pikkupakkaseen riehumaan Januksen kanssa, ja lähteä itse kotiin syömään.
|
|
|
Post by Carkki on Feb 1, 2011 17:20:05 GMT 2
1.2. Tiistai - Kevyempää liikuttelua
Tyytyväisenä itseeni lähdin työntämään kärryjä ulos, karsinasta oli nimittäin tullut supersiisti. Olin siivonnut sen paremmin kuin varmaan ikinä, kuurannut lisäksi kaikki seinät ja kupit, sekä tuonut uuden suolakiven vanhan tilalle. Kippasin likaiset turpeet ja kikkarat lantalaan ja hain saman verran puhdasta turvetta tilalle. Sitten kävin viemässä kärryt ja talikon pois. Seuraavaksi urakakseni otin yläkerran kaappini, jolle en ollut tainnut tehdä mitään sen saantini jälkeen. Niinpä purin ensin uudempia tavaroita, kuten kaksi puhdasta, käyttämätöntä Eskadronin huopaa ja niihin sopivat korvahuput, lattialle siististi pinoon. Pohjilta löytyi myös parisen vuotta vanhat, rikkinäiset ja kuraiset suojat, jotka lensivät suoraa tietä roskiin. Urakkani alkaessa olla loppuvaiheilla, alkoi kaappikin näyttää jo suurinpiirtein siistiltä. Otin kainalooni kolmisen puhdasta huopaa, pari korvahuppua ja uuden, käyttämättömän, kiinteällä kaulakappaleella varustetun fleecen. Se saisi korvata nykyisen nukkaantuneen ja muutaman reiänkin saaneen fleecen, jossa on irroitettava kaulakappale.
Kävelin tavaraläjä kainalossani kohti satulahuonetta ja "aarrearkkuani", eli Leevin varustearkkua. Laskin tavarat lattialle ja kaivoin taskustani avaimen, jonka työnsin lukkoon. Se aukesi napsahtaen ja nostin painavan kannen ylös. "Hahaa! Täällähän nämä juoksutuskamat on!" hihkaisin nostaessani arkun pohjalta yhäkin paketissa olevat varusteet pois laatikosta. Siivosin arkustakin muutamat vanhat pintelit roskiin, onhan meillä parit uudetkin. Järjestelin arkunkin tämän päivän järjestykseen, toiseen reunaan laitoin kaikki satulahuopamme suojapaketeissaan, ja toiseen reunaan kaiken ylimääräisen krääsän, kuten kuljetussuojat yms. Nappasin juoksutusvarusteet olalleni ja otin toiseen käteeni Leevin meksikolaiset suitset, pintelit, yhden löytämistäni satulahuovista ja harjalaatikon. Ne mukanani tallustin tallin toiseen päähän Leevin karsinan eteen. Laskin tavarat käsistäni ja lähdin kävelemään kohti Leevin ja Januksen tarhaa.
Janus oli kauempana nahistelemassa jonkun muun hevosen kanssa, mutta Leevi notkui portilla. Sain orin siis tosi helposti kiinni ja pois tarhastakin, ennen kuin Janus hoksasi kaiken huijauksen ja ryntäsi portille yrittäen siitä läpi. "Sinäpä jäät sinne, ukkoseni", höpötin Janukselle kiskoessani varmistuslukot porttiin kiinni. Lähdin taluttamaan Leeviä kohti tallia. Olin jälleen aikaisessa, kello oli puoli 9 kun saavuimme rinnatusten talliin ja tallissa ei näkynyt ketään muuta kuin Elli, joka oli aamuvuorossa. Nainen näytti varsin väsyneeltä raahatessaan muutamaa loimea selässään. Huikkasin tervehdykseni ja nainen vastasi väsyneellä hymyllään. Leevi tallusti tyhjää tallinkäytävää pitkin nyt hiukan perässäni kohti karsinaansa. Haukotellen se pysähtyi karsinaansa ja tuijotti sitten ruskeilla silmillään suoraan omiini. Rapsutin sen otsaa ja lepertelin jotain sekalaista. "Onko vähän raukea tunnelma sulla tänään?" kysyin orilta, joka nyökytteli ikäänkuin vastaukseksi. Aloitin harjaamaan oria jälleen perusteellisesti ja karva pöllysikin koko kuurauksen ajan.
Varustin orini suitsilla, satulahuovalla ja juoksutusvyöllä, ja kiinnitin löysälle sivuohjat. Nakkasin vielä paksun viltin sen selän päälle, ja lähdin Leevi perässäni kohti maneesia. Pihalla pieni, kirpeä pakkanen kipristeli poskiani ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Maneesi oli autio kun saavuimme sisään. Suljin oven ja lähdin taluttamaan oria uraa pitkin. Otin muutamia pysähdyksiä, peruutuksia ja käännöksiä löysällä narulla. Leevi toimi suhteellisen hyvin, vaikkakaan sitä ei kamalasti olisi kiinnostanut. Kävin nakkaamassa viltin reunalle ja olimme valmiita työskentelyyn. Niinpä otin sen ympyrälle ja pyysin hetken kävelyn jälkeen ravia. Ori huitoi hännällään ja lönkytteli varsin hitaasti verrattuna normaaliin vauhtiin. Kun huitaisin juoksutusraipalla ilmaa sen takana, oli seurauksena paremmin liikkuva piensuokki, joka venytti mielissään eteen-alas. Kehuin oria ääneen ja otin seis. Kävin vaihtamassa liinan toisen puolen kuolainrenkaaseen ja pyysin taas ravia. Otin muutamia siirtymisiä käyntiin ja takaisin raviin, ori toimi moitteettomasti. Seuraavaksi pyysin laukkaa, jossa ori sai vieläkin venytellä kaulaansa, kunhan liikkui eteenpäin. Vaihdoin jälleen suuntaa pysähdyksen kautta ja annoin sen laukata rennosti toiseenkin suuntaan. Sitten otin hetkeksi käynnin kautta seis ja kiristin sivuohjia, jotta Leevi joutuisi edes vähän työskentelemään.
Annoin sen ensin haeskella käynnissä itsensä kootumpana kantamista, ennen kuin jatkoin siirtymislinjalla. Ensin orin nokka nousi joka siirtymisessä ja sivuohjat tietenkin hanasivat vastaan, josta seurauksena oli pienimuotoisia loikkia joka suuntaan. Hetken toistojen jälkeen siirtymiset sujuivat kuitenkin käynnistä raviin ja takaisin käyntiin. Sitten otin laukannostoja ja siitä hidastuksia. Puoli kierrosta laukkaa, yksi neljäsosa ravia, yksi neljäsosa käyntiä ja taas laukkaan. Leevi ei meinannut ensin laukasta hidastaa mihinkään, pukkiakin tuli, mutta lopulta se suostui kuuntelemaan pyyntöjäni ja toteutti ne vallan mainiosti. Orin työskenneltyä molempiin suuntiin pysäytin sen ja löysäsin sivuohjia. Annoin taas hetken aikaa tilaa venytellä eteen-alas molempiin suuntiin, ennen kuin otin käyntiin ja siirryin orin rinnalle. Otin loppukäyntien aikana taas muutamia pysähdyksiä ja käännöksiä, sekä pari väistöä, joissa ori oli tosi hyvä! Oltuamme maneesissa nelisenkymmentä minuuttia, nakkasin viltin orin niskaan ja lähdimme takaisin talliin.
Tallissa purin kaiken roinan orin päältä, sen stepatessa rauhattomana paikoillaan. Ilmeisesti se tiesi heinien odottavan pihalla. Niinpä harjasin sen pikaisesti läpi ja taluttaessani sitä takaisin tarhaan, kävelytin sitä muutamien hankien läpi huuhtoakseni hiekan jaloista pois. Heti kun uljas orini pääsi irti, säntäsi se vallattomaan pukkihyppelylaukkaan ja sai Januksenkin hetkeksi mukaansa. Lopulta nälkä kuitenkin voitti ja molemmat painoivat päänsä heinäkasojensa ääreen. Itse kävelin takaisin talliin ja vein kaikki orin varusteet omille paikoilleen, jopa juoksutuskamppeetkin muistin laittaa takaisin varustearkkuun. Minulla on aina ollut tapana pyyhkäistä suitsia nopeasti joka käyttökerran jälkeen, joten suurempia puhdistusurakoita ei tarvita, paitsi tietenkin ennen kisoja on eri juttu. Varsin tyytyväisenä omaan ahkeruuteeni tallilla, saatoin lähteä kotiin viettämään vapaapäivääni.
|
|
|
Post by Carkki on Apr 13, 2011 7:19:18 GMT 2
Leevi on saavuttanut VIP MVA tittelin, ja laatuarvosteluista mukaan tarttui YLA2 ja SLA-II (: !
|
|
|
Post by Reega on May 1, 2011 13:37:22 GMT 2
Sori kauheesti Carkki, mulla on omien kiireiden takia vähän tää Leevin hoitaminen jäänyt... Nyt viimeinen koetsempalo alkaa ensviikolla, mutta koitan saada hoideltua paremmin sitten vaikka kesälomalla. 1. toukokuuta 2011En oikein koskaan tajuu tota Leevin väriä, kun saan sen aina näyttämään niin erilaiselta... Mutta, tässä tämmöinen "kevyt" neljä-tuntia-putkeen väkerrys, ja kädet ja hartiat niin kipeinä että... - Reega ja Leevi
|
|