|
Post by Reega on Jan 13, 2010 18:35:41 GMT 2
13.01.10 - Maastolenkki
Leevi käveli rauhallisena ja levollisena vierelläni, ottaen pitkiä, mutta hieman laiskoja askelia. Tänään päätin toteuttaa sen pitkän kävelylenkin maastossa, mikä oli eilen jäänyt tekemättä. Tosin pääsimme matkaan vasta pitkän ja hermoja raastavan tunnin jälkeen. Ori oli ihan lopen uupunut, Carkki näköjään tiesi millä väsyttää koninsa. Ja minut. Olisin nukahtanut katsomoon, jollei Leevi olisi kokoajan temppuillut. Mutta Carkki sai hyvin orinsa kuriin eikä puomejakaan katkennut. Kovin montaa..
Tie, jolla kävelimme, kaartui pian oikealle. Maasto oli kauniin lumista, mutta huono puoli siinä oli että saimme rämpiä kinoksissa. Siksi menomme oli hyvin hidasta ja tahmeaa, mutta oli siinäkin hyvä puoli; ehti nauttia maisemista. Leevi puri kuolainta ja tökki minua vähä väliä selkään. Olin kerran kaatuakin. Ehkä en sen mielestä liikkunut tarpeeksi nopeasti, ken tietää. Pitäisi päästä sisälle ponin aivoihin niin asia ratkeaisi.
Lopulta tulin järkiini ja päätimme kääntyä takaisin. Vanhoja jälkiä pitkin oli paljon helpompi tulla kun lanata tietä jatkuvasti lumihankien lävitse, varsinkin kun mitään merkittyä polkua ei ollut, olisimme voineet vaikka tipahtaa monttuun tai jotain. Pellon läpi kävellessä lumen alta törrötti ikävästi pientä sänkeä, joka oli jäätynyt pystyyn. Metsänlaidalla suurten kuusten vihreitä neulasia ei juuri näkynyt, koska lumi oli pakkautunut oksien päälle ja ikään kuin puristanut ne kiinni runkoon. Taasen lehtipuiden kaljut vartalot jököttivät kylmissään, rungot jään peittäminä ja oksat notkuivat kevyttä pakkaslunta. Välillä tuuli puhalsi ylemmiltä oksilta lumet pois, ja tuntui kuin puut olisivat hytisseet pakkasessa.
Pian Leevi tökkäsi minua uudestaan. Taputin oria kaulalle. Se näytti olevan hieman kylmissään, ainakin turpakarvoihin oli jäätynyt räkää pieniksi kimalteleviksi helmiksi, ja suomenhevonen puuskutti kokoajan sieraimistaan lisää höyryä talvi-iltaan. Myös muut paikat, kuten ripset, korvakarvat, otsatukka ja vuohiskarvat olivat osittain huurteiset. Kerroin orille että pian olisimme takaisin Seppeleessä, ja että voisimme hieman kiristää kävelyvauhtia. Minuakin alkoi paleltaa, eikä mikään ihme, sillä mittari näytti ainakin kahtakymmentä.
Kun pääsimme pois pellolta, takaisin metsänsuojiin, polusta alkoi tulla hieman helpompikulkuista. Pian Seppeleen valot alkoivatkin jo kajastaa puiden lomista, ja hetken kuluttua seisoimme pihalla. Paikka näytti hiljaiselta, kentällä ei ollut kukaan, kuten ei myöskään maneesissa. Vain muutamat hevoset kurkkivat tarhoissaan, mussuttivat heiniään laiskanoloisesti. Leevi höristi korviaan ja nosti pään ylös, ilmeisesti haistellakseen tai jotain.
Kiskoin oria hetken ennen kuin se suostui jatkamaan matkaa. Ilmeisesti sai vainun jostain mukavasta tammasta tai jotain, mutta minulla ei olisi ollut pahemmin aikaa jäädä siihen seisoskelemaan ja haistelemaan. Kun pääsimme tallin puolelle, huomasin että sekin oli aika tyhjillään. Vain muutamat hoitajat hääräilivät hoitsujensa karsinoissa. Talutin Leevin karsinaansa ja sidoin sen sinne kiinni. Carkki oli ilmeisesti jo lähtenyt, tai sitten hän oli hoitajienhuoneessa kippaamassa kaakaota.
Hain Leevin harjapakin satulahuoneesta, ja palattuani harjasin orin ripeästi, mutta silti perusteellisesti. Irrotin siltä suitset ja vein tavarat takaisin paikoilleen satulahuoneeseen. Kun sain hommat hoidettua, kello alkoi olla jo aika paljon, ja katsoin parhaaksi lähteä takaisin kohti kotia.
- Reega ja Leevi
Tästä tuli tällä kertaa vähän lyhynkäinen, mutta oli pakko kirjoittaa se pitkään suunnitelmissa ollut maastolenkkitarina.
|
|
|
Post by Veera on Jan 14, 2010 16:09:47 GMT 2
-1412010-
Kaahasin skootterilla tallipihaan ja jarrutuksesta tulikin sivuliiri ja olin törmätä Josefiinan autoon.
- Vertti, mistäs lähtien sä tollasella menopelillä ajelet!? - Se nääs voi olla pikkutytöille vaarallinen, Jaakko tokaisi samalla, kun kaiveli lumenalta heinäpaalia.
Tyydyin vain mulkaisemaan minua vanhempaa ukkoa ja hiljentämään skootterin, joka oikeastaan oli veljeni, mutta ei siitä sen enempää...
Kävelin sisälle talliin ja kurkkasin Leevin karsinaan, jossa oria ei näkynyt. Nappasin riimunnarun mukaani ja läksin tarhoille, jospa Leevi olisi tarhassa.
Ori seisoskeli tarhassa vihreä loimi niskassaan ja tökki turvallaan maata ilmeisesti jotain syötävää etsien.
- Jaakko perkele! kuului Josefiinan huuto ja näin miehen vilahtavan nopeasti, kuin kettu sisälle talliin. Samalla hetkellä ovi paukahti päärakennuksessa ja Jossu juoksi Jaakon perään talliin.
Tämän jälkeen kuulin Josefiinan pauhaavan tallissa miehelle jotain ja sitten Jaakko asteli nolona ulos tallista jotain itsekseen mumisten.
Tästä välikohtauksesta välittämättä astelin reippain askelin Leevin tarhaan ja kutsuin oria luokseni. Leevi pyöräytti kerran niskojaan ja lähti sitten kävelemään poispäin minusta.
En jaksaisi ikuisesti juosta tämän paukapää orin perässä, joten päätin istahtaa aidalle ja odotella milloin Leevi itse viitsisi tulla luokseni. Sitä paitsi minusta ei ollut nyt juoksemaan sen perässä sillä polveani koristi mehevä mustelma eiliseltä skootterinajamisharjoituksesta.
Kaivoin taskustani paperi karkin ja rapistelin Leevin huomion kiinnittääkseni karkkipaperia samalla, kun mutustelin karkkia. Pian ori käveli nolona luokseni ja antoi kiinnittää riimunnarun tämän päitsiin. Kehaisin Leeviä ja talutin sen sitten ulos tarhasta.
Laitoin Leevin karsinaan ja riisuin siltä varovasti loimen. Ori ei ollut kovin innoissaan siitä, että olin tuonut sen sisälle, vaikka juuri olisi ollut päiväheinien aika.
- Sori poika, saat päiväheinät sitten, kun olen juoksuttanut vähän sua, ilmoitin Leeville ja taputin sen kaulaa. Tarkistin tämän kaviot ja irrotin kaviokoukulla pari jääpaakkua.
Suljin karsinan oven ja hain Leevin suitset joista irrotin ohjat ja juoksutusliinan. Ori ei tarvitsisi harjausta, sillä sillä oli ollut loimi päällä, mutta suin jalat kuitenkin huolella.
- Leevi suu auki nyt, maanittelin oria, joka nosti päänsä kohti tallin kattoa ja luimisteli.
- Annappa, kun minä laitan, paikalle sattunut Josefiina sanoi. Tyttö oli minua huomattavasti pidempi ja suitsien laitto kävisi ehkä tältä nopeammin.
- Leevi aukaseppa se suu nyt niin ei aina tarvitse tapella, nainen sanoin ja työnsi sormiaan orin suuhun niin, että tämän oli pakko avata suu ja samalla Josefiina laittoi kuolaimet Leevin suuhun ja laittoi niskalenkin orin korvien taakse.
- Kiitos, sanoin ja menin kiinnittämään remelit suitsista. Leevi mulkoili minua ja käytävää pitkin pois kävelevää Josefiinaa happamasti.
Kun suitset oli tukevasti Leevin päässä hain vielä juoksutusraipan ja kiinnitin liinan orin suitsiin ja talutin sen kentälle, joka oli vapaana.
Leevi asteli vastaanhangottelevasti ympyrällä ja vähän väliä se yritti kaahata minua päin.
Puolentunnin päästä talutin leevin talliin ja harjasin sen. Ori yritti näpsiä takkini hihaa, mutta lopetti kuitenkin pian huomatessaan, että se ei ollut todellakaan mielestäni mitenkään hauskaa.
Loimitin Leevin ja pistin sille päitset päähän ja lähdin kuskaamaan ulos. Pääsisi vielä hetkeksi tarhaan mutustelemaan heiniä.
Sitten aloitin the karsinansiivouksen ja siinä sitten menikin melkein koko loppupäivä.
Veronica & Leevi Sori tönkkö loppu...
15 HM
|
|
|
Post by Veera on Jan 16, 2010 13:49:22 GMT 2
-1612010- HIRVIÖPONI
Kävelin tai miltei juoksin tallikäytävää pitkin Leevin karsinalle aivan tallinperälle. Rensu luimisteli karsinastaan, kun kiiruhdin tämän ohitse Leevin luokse. Orimukset olivat vierekkäisissä karsinoissa ja sillointällöin poikien välille syntyi erimielisyyttä, kuten nytkin.
Leevi hyppi karsinassa luimistellen ja Rensu kurkisteli samalla luimien ja kiljahdellen karsinan väliseinän yli Leeviä.
- Nyt pojat RAUHA! karjaisin ja avasin Leevin karsinan. Nuori orinkontianen perääntyi karsinan nurkaan ja mulkoili Rensua murhaavasti.
- Rensu kanssa, rauhotupas! komensin puoliverioria joka oli noin vuoden nuorempi, kuin Leevi. - Leevi sun pitäisi näyttää tuolla esimerkkiä, eikä ryhtyä tuohon tyhmään leikkiin mukaan, toruin hoidokkiani ja otin sen päitsistä kiinni.
Leevi luimisteli nyt minullekin ja yritti riuhtoa itseään irti otteestani. - Nyt Leevi, kunnolla tai haen Carkin yläkerrasta...
Laitoin Leevin kiinni käytävälle kiinni kauaksi Rensusta ja hain tämän harjapakin. Leevi peruutteli ja yritti riuhtoa itsään irti naruista, mutta ei onnistunut. Kaksi riimunnarua oli kiinni molemmin puolen sitä ja sen voimat ei riittäisi kiskomaan niitä irti, tai ainakin näin luulin...
Kun palasin Leevi oli kiskonut itsensä irti ja ravasi pitkin tallikäytävää säikytellen alkeistuntilaisia, jotka katselivat Pampulaa, joka mutusteli päiväheiniä karsinassaan.
- Saamari Leevi! räyhäsin orille. Ja samaan aikaan Carkki syöksyi portaat alas, oleskeluhuoneesta ja ryhtyi minun kanssani pyydystämään Leeviä, ennenkuin se ryntäisi ulos tai liiskaisi jonkun alkeistuntilaisista allensa. Rensu kurkki karsinastaan uhkaavasti luimistellen.
Leevi seisahtui hetkeksi ja luimisteli varoittavasti jokaiselle joka sitä katsoikaan. Sitten se kääntyi ympäri ja jolkotteli jokaista hevosta pikkuisen tervehtien tallin uudelle puolelle ja alkoi hätistelemään Toivoa, joka väisti jörkyttyneenä nuoren orin hampaita.
Samalla Carkki ja minä tajusimme tilaisuutemme tulleen ja kävelimme rauhallisesti Leevin luokse ja nappasimme kumikin tämä päitsistä kiinni. Leevi hypähti taaksepäin, mutta tuntiessaan, että se ei pääsisi enää pakoon se alistui ja käveli rauhallisesti Carkin taluttamana takaisin karsinaan.
Selitin Carkille karkaustilanteen ja nainen nauroi, mutta alkoi pian järkeillä.
- Harjaa Leevi siis tuossa käytävällä, niin lähdetään sitten juoksuttamaan sitä kärryjen eteen tuonne metsäpolulle, mennään vaikka Kyläkaupalle saakka, jotta nuo sen turhat energiat saadaan purettua, Carkki sanoi ja lähti, sitten vielä hetkeksi oleskeluhuoneeseen jättäen minut omanonneni nojaa tuon hirviön kanssa, joka oikeasti oli minulle todella rakas.
Veronica & Leevi 16 HM
|
|
|
Post by Veera on Jan 17, 2010 14:11:51 GMT 2
-1712010- HIIHTORATSASTUSTAi48.tinypic.com/2m6akvq.jpgKamera laatu..Kokeiltiin Leevin kanssa hiihtoratsastusta. Selässä oli Carkki ja minä ja Reega vuoroteltiin suksilla. Leevi heitteli ilopukkeja, kun vedimme pitkin peltoja. :'D Kuvassa minä suksilla ja Carkki Leevin selässä. Anteeksi minun ja Carkin päät. >) And ollaan mutkassa siis ja siksi olen noin lähellä Leevin takapäätä. Veronica & Leevi17 HM
|
|
|
Post by Veera on Jan 20, 2010 20:00:23 GMT 2
2012010 - Puskasuokki
Rämmin Leevin kanssa metsässä ja yritin kirjoittaa tekstiviestiä samalla -kuten arvata saattoi tämä oli jo minulle liikaa. Kompastuin Leevin ohjiin ja pyllähdin lumihankeen. Ori katsoi minua pölmästyneenä ja otti sitten pari sivuaskelta ja ravisteli päätään.
- Voi hemmetin hemmetti, manasin ja nousin ylös lumihangesta samalla lunta itsestäni. Leevi säpsähti, kun nojasin puuhun ja puusta tippui lunta melkein sen päälle.
- Leevi se oli ainoastaan lunta, naurahdin orille ja kävelin sen luokse rapsuttamaan tätä karvaista kaveriani.
Leevi pörhisteli itseään ja keskitti sitten katseensa eteenpäin polulle jota pitkin olimme kävelemässä. Mutkasta ilmestyi Anne Humulla vetäen perässään letkaa ratsastustuntilaisia. Leevi pärskähti ja viuhkoi hännällään ilman halki.
- Soo Leevi, rauhoittelin oria joka oli revetä saumoistaan nähdessään Jambon jonossa.
Pitelin kaikin voimin Leevin ohjista ja talutin orin polun reunaan. Kun maastotuntilaiset olivat menneet ohi jatkoimme Leevin kanssa matkaa ja ajattelin jatkaa tekstiviestin kirjoittamista, mutta yhtäkkiä tajusin kännykkäni tippunen tai ainakaan se ei ollut kädessäni, eikä taskussanikaan!
Hätäännyin ja käänsin Leevin ympäri ja aloin nuohota ojanreunan lumihankea. Leevi steppaili kärsimättömästi paikallaan ja kuopi maata kavioillaan välillä.
- Leevi jaksa nyt edes hetki vielä seistä paikallaan, että löydän sen kännykän, anelin ponia ja jatkoin lumihangen kääntämistä ympäri samalla Leevin ohjista tiukasti kiinni pitäen.
En voinut sietää ajatusta, että uusi vaaleanpunainen samsungin liukukansipuhelimeni olisi jossain lumen armoilla.
Yhtäkkiä Leevi pukkasi minua selkään ja muksahdin ojanpenkkaan ja tunsin jotain putoavan housujeni sisältä.
- Hei mun kännykkä, kiljaisin riemusta ja nostin lumihangesta puhelimeni ja kuivasin sen näytön. Leevi korskahteli paikallaan ja yritti lähtä jo tallille päin.
Puhelimeni oli tipahtanut housujen vuoresta, ilmeisesti olin sen nopeassi törkännyt toppahousujeni vuoren sisään, kun ratsastustuntilaiset tulivat vastaan. Kerrankin voisin kiittää Leeviä siitä, että se oli kaatanut minut.
Käännyimme tallille päin ja kannustin Leevin raviin ja juoksin orin vieressä tallipihaan saakka, johon pysähdyimme ja kiersin pikkulenkin tarhojen ympäri, jotta hengityksemme tasaantuisi ja vein sitten Leevin talliin.
- Olit kyllä hieno Puskasuokki, kun löysit mun kännykän, kehuin Leeviä ja ojensin sille porkkanan. Ori otti sen nopeasti kädestäni ja kääntyi sitten pylly minua kohden ja alkoi mutustamaan porkkanaansa.
Hymyilin ja jatkoin keskenjääneen tekstarin kirjoittamista, joka oli kohdattu Hennille.
Vertti & Leevi 18 HM
|
|
|
Post by Veera on Jan 25, 2010 16:51:55 GMT 2
2512010 - I am a superstar in my dreams
Musiikki päälle ja sukella sisälle Leevin uniin.
By: Leevi
Astelin reippaasti eteenpäin valokeilojen tähdätessä minuun. Hoitajani Veronica käveli vieressäni ohjistani pidellen ja Carkki käveli toisella puolella ja Reega Veronican vierellä. Oloni oli ruhtinaallinen, kameroiden salamat räpäshtelivät... olin superstara.
Siirryin huomaamattani raviin ja askelsin komeasti kaulakaarella eteenpäin. Musta kiharainen harjani hulmusi ja hoitajieni ja omistajani hymyt levisivät korviin saakka, ei sillä, että oma naamani olisi ollut mitenkään surullinen -ei olin hyvin iloinen!
Nyt olisi kaverini Jambon naama varmasti ikuistamisen arvoinen. Ravasin pitkää punaista mattoa pitkin suoraan kultaiseen isoon traileriin. Fanini yrittivät nähdä vielä vilauksen minusta, mutta hoitajani sulkivat lastaussillan. Omistajani Carkki viimeisteli olkipatjaani jolle kellahdin makuulleni. Sitten Anne ja Josefiina tarjoilivat minulle kauraa kera punaisten omenoiden, kullatusta ruokakaukalosta.
Reega ja Veronica alkoivat harjata minua vielä seuraavan Hööksin pihalla olevaa esittelykierrosta varten. Jaakko huolsi kenkiäni ja vaihtoi uudet kultaiset kengät takajalkoihini. Artsi toimi kuskina ja olikin pukeutunut mustaan frakkipukuun ja hienoon baskeriin.
Koko trailerin seinät olivat täynnä kuvia minusta. Minä olin täysiverinen ja 'ainoa' tyyppiäni. Eppukin oli vain puoleksi verestä, puolet oli vettä, sehän oli aivan selvää, minä oli täyttä verta ja se saikin värini kiiltäväksi ja aivotoimintani toimimaan mita nopeammin ja lihakseni olivat olleet vahvat jo varsasta asti.
Tuuppasin turvallani kelloa joka kilhati sen merkiksi, että minun pitäisi päästä jaloittelemaan. Artsi pysäytti limusiinitrailerini tienvarteen johon pysähtyi pari muutakin autoa. Kamerat räpsähtelivät ja Reega tällä kertaa talutteli minua. Väläytin kaurament-hymyni ja iskin muutamalle hyvännäköiselle arabianhevostammalle silmää.
Näin Jambon olevan Neste Oilin pihalla pidellen kaviosta Pampulaa ja Siiriä, kahta shetlanninponitammaa. Naurahin itsekseni, sillä kaverini ei ollut mikään kummoinen naistenmies ja en muutenkaan piitannut Jambon naismausta, shetlanninponeja, phyh, ei tarpeeksi lojaalia laatua minulle, 'ainoalle' täysiveriselle.
Nousin takaisin traileriin ja kellahdin taas makuulleni olkipatjalle, joka oli vaihdettu jaloittelitaukoni aikana uuteen. Josefiina ja Anne tarjoilivat minulle melassipalleroita ja porkkanan paloja ja ahmin niitä tusinan.
Sitten alkoi elokuva Hevoskuiskaaja, siinä hevonen koulutti ihmistä, joka oli jäänyt hevosen sitä lenkillä käyttäessä rekan alle ja niin edespäin...
Kun elokuva loppui olimmekin jo Vantaan Hööksin pihalla. Reega, Carkki ja Veronica viimeistelivät harjaukseni ja olin valmis astumaan ulos. Carkki talutti minut ulos trailerista punaiselle matolle jonka vieressä meni punainen nauha molemmin puolin ja sitten alkoivat kamerat räpsyä ja ihmiset kiljua. Fanit kurottivat koskemaan minua, mutta Josefiina ja Anne hätistelivät faneja kauemmaksi minusta, kuten myös Artsi ja Jaakko. Ratsupoliisipartio kulki edelläni ja hoitajat sekä omistajani sivulla, tämä oli sitä superstaran elämää...
- Leevi herätys, kuului yhtäkkiä takaani, kun nukuin päivänokosia tarhassani. Katsoin taakseni ja näin Veronican kävelevän riimu kädessä luokseni. Ei nyt! Otin jalat alleni ja ampaisin tarhan toiseen päähän rajusti pukitellen, jos tämä säikyttäisi hoitajani, oli tämäkin nyt yhenlainen elämä, ratsastuskoulun yksityisenä ja juosta jokapäivä kaameita hoitajiani ja ilkeää omistajaani pakoon...
SuperLeevi & StaraVeronica 19 HM
|
|
|
Post by Reega on Jan 26, 2010 14:12:10 GMT 2
26.01.10 – Onnenpäivä
Talsin edestakaisin hoitajienhuoneen lattialla. Vanhat laudat narskuivat inhottavasti aina kun astui sopivaan kohtaan. Olin tallannut kukkapenkkiä jo varmaan puolentunnin ajan ja purrut hammasta, sillä Katiskan oli tänään määrä soittaa minulle. Hänellä oli kuulemma yksi ori, jonka halusi kaupata. Ja olinhan halunnut Rokille uutta kaveria aina siitä asti kun jouduin palauttamaan Unssin takaisin kasvattajalleen. Nyt oli merrassa kaunis, komea ja hyvätapainen suomenhevonen, jonka halusin välttämättä saada itselleni. Olin oria katsellut siitä asti kun se oli myyntiin pistetty, mutta ei sillä kertaa valitettavasti minulle lähtenyt; ja nyt se oli uudestaan myynnissä.
Äkkiä takataskuni alkoi täristä ja sulloin salamana käteni sinne. Nappasin puhelimen ja olin jo vähällä tiputtaa sen, ennen kuin ehdin painaa vihreää. Vein luurin korvalle katsomatta edes kuka soitti. Sopersin varovasti ”Reega” ja odotin henkeäni pidätellen.
- Öh, onks sulla kaikki ok? puhelimen toisesta päästä kuului. Tunnistin soittajan Niiloksi. - Jumakauta poeka, mä odotan tärkeää puhelua ja sä teet vaan joitain pilareita kysyykseks onks mulla kaikki hyvin?! vastasin jokseenkin kiihtyneenä. - Eiku kuulostit ihan siltä että olisit just tukehtumassa purkkaan ja yrittäisit kakoa sitä ylös kurkustas…, Niilo vastasi hymähtäen. - … - Mut olihan mulla asiaakin. - … - Nyt sun kuuluu kysyy mitä asiaa, poika kuiskasi luuriin. - No mitä asiaa? kysyin silmiäni pyöräyttäen. - Mä vähän ajattelin semmosta että jos sulla joskus sattuis olemaan nälkä, niin mulla olis näitä ylimääräisiä lounareita niin voitas mennä vaikka pizzalle ja mäkkiin tai jtn… - A... haa. No voishan sitä, joskus vaikka. Tosin mun täytyy mennä kattomaan yhtä hevosta, et jos ensin heität mut sinne niin sitten vois vaikka ollakin nälkä. - Millon sä meet? - En tiedä, mun pitäis paraikaa sopia siitä, mutta mä lätisen tässä sun kanssas. - Oukei, ymmärrän yskän… Ilmota sitten kun tiiät. - Joo, moikka. - Bey!
Suljin luurin ja tungin sen takaisin taskuuni. Istuin hoitajien huoneen sohvalle ja huokaisin. Kuuntelin huoneessa vallitsevaa hiljaisuutta. Vain seinäkello tikitti rauhallisesti seinällä, ja välillä alakerrasta kuului hirnahdus, ämpäreiden kolinaa tai ovien pauketta. Tunsin itseni jotenkin yksinäiseksi, hylätyksi. Suoraan sanottuna aika orpo olo. Oli ihme ettei maanantai iltapäivällä ollut sen enempää ihmisiä. Todennäköisesti tänään ei ollut kovinkaan paljon tunteja, sillä jos olisi, hoitajia tarvittaisiin paljon enemmän.
Huokaisin syvään. Tuijotin kuumeisesti kelloa ja seurasin sekuntiviisaria kuinka se tuskallisen hitaasti värähteli eteenpäin. Välillä näytti siltä ettei se liikkunut ollenkaan.
Äkkiä kännykkäni pärisi jälleen. Kaivoin sen esiin ja kirosin samalla mielessäni jos se taas olisi Niilo niin poika saisi tuta raivoni ja vihani ihan luuytimissään asti. Näytöllä kuitenkin vilkkui ’Katiska’. Hengitin syvään ja painoi vihreää, haparoiden vein luurini korvalle ja ilmoitin olevani luurin päässä. Tunnistin saman tien naisen äänen, ja kuulumisten vaihdon jälkeen siirryimme keskustelemaan kyseisestä oriista. Katiska kertoi rehellisesti oripojan kaikki hyvät sekä huonot puolet, ja sovimme lisäksi milloin voisin tulla katsomaan.
’Ylihuomenna’, toistin mielessäni kun suljin luurin ja sulloin taskuuni. Sisälläni kihelmöi oudosti, viimein minulla oli mahdollisuus hankkia unelmieni hevonen, jonka kansaa valloittaa kisakenttiä ja näyttelykehiä. Tosin nuoresta ja terveestä orista joutuisi pulittamaan sievoisen summan, mutta kyllähän minulla rahaa riitti, ja jos ei niin tämmöisiä ostoksia varten on kehitelty isän luottokortit. Aloin jo mielessäni suunnittelemaan mitä kaikkea joutuisin hankkia, ja veisinkö orin mahdollisesti omalle tallilleni. Niin paljon aikaa, niin vähän tekemistä.
Kuitenkin oma hoidokkini tarvitsisi minua juuri nyt, joten otin suunan alakertaan ja Leevin karsinalle.
- Reega ja Leevi
20hm!
|
|
|
Post by Reega on Jan 27, 2010 19:39:59 GMT 2
27.01.10 - Hevoskuiskaaja
Aamuni alkoi aika normaaliin tapaan. Kävin Artsilassa moikkaamassa Surkua ja sitten suuntasin nokkani kohti Seppelettä. Muutaman tuskaisen kilometrin käveltyäni olin aivan jäässä ja yltä päältä lumessa. Tämä siksi että tasapainoni ei ole nuorallatanssijan tasolla, vaan enemmänkin muistutan kävelemään opettelevaa vauvaa. Vetäessäni tallin oven auki, tuntui juuri siltä että jos en pääsisi sisätiloihin ja äkkiä, jäätyisin tähän paikkaan. Sipsutin käytävän puolelle ja moikkasin, vaikken oikein tiennyt ketä. Siitä oli vain tullut tapa.
Joka tapauksessa, sain muutaman hajamielisen vastauksen suunnatessani kohti Letukan karsinaa. Huomasin kuitenkin pian ettei ori ollut karsinassaan, mikä tietäisi sitä että se olisi ulkona. Niskakarvani nousivat pystyyn ja ajatuskin siitä että joutuisin raahaamaan itseni vielä tuonne pakkaseen tuntui aivan aivotärähdykseltä.
Onneksi (tai onneksi ja onneksi) Leevin karsina näytti aika törkyiseltä, joten päätin ensitöikseni puhdistaa sen. Kottikärryt tosin olivat juuri silloin Lynnillä käytössä, mutta tyttö ilmoitti ettei tarvitsisi niitä enää kauaa.
Kun Lynn kävi tyhjentämässä kottikärryt, silittelin toisella puolella käytävää olevia hevosia. Kun tyttö vihdoin saapui tyhjät kottikärryt mukanaan, kävin Leevin karsinan kimppuun. Hieman nenääni nyrpistellen aloin nostella lantapaakkuja kottikärryihin ja kasakasalta se alkoi pikkuhiljaa puhdistua, näyttäen silti aika tyhjältä koska jouduin vaihtamaan aika paljon puruja.
Kun kärryt viimein notkuivat paskasta, päätin käytä kippaamassa ne lantalaan. Juoksin melkein kokomatkan aina tallilta lantalaan, sillä en halunnut olla hetkeäkään kylmässä pakkasilmassa. Olin saanut niin tarpeeksi pakkasesta ja siitä kaikesta lumesta ja kylmästä että toivoin asuvani jossain lämpimässä maassa. Tosin, jos saisin jonnekin muuttaa, en varmaan tekisi sitä. Suomi on mukava maa asua.
Kipaisin vielä hakemassa kottikärryllisen puhdasta purua tilalle karsinaan, ja kippasin ne melkein oven suuhun. Levitin puhtaat purut vanhojen päälle ja möyhensin niin että vanhat ja uudet purut sekoittuivat. Karsinan suulla Jenna jo kärkkyikin kottikärryjä itselleen, joten ojensin talikon hänelle ja käskin hoitaa kottikärryt paikoilleen kun ei niitä enää tarvitse.
Seuraavaksi katselin Leevin ruokakuppeja, jotka näyttivät myös aika törkyisiltä. Niitä ei oltu varmaan pesty sitten viimeisen ruokinnan. Myös juoma-automaatti oli aivan sotkuinen ja kuolasta tahmainen. Eihän siinä auttanut muu kuin hain vastahakoisesti ämpärillisen kuumaa vettä ja pesusienen. Ruoka astioita en uskaltanut alkaa millään kemikaaleilla pesemään, saattaisi Leevi vielä mutatoitua ja se tietäisi minun hoitajauran loppua.
Aloin varmalla kädellä hinkkaamaan kuppeja puhtaaksi. Suurin osa tahroista oli pinttyneitä, jotka tuskin koskaan irtoisivat, eivät todennäköisesti edes sillä telkkarissa mainostetulla ”Bang, ja lika on poissa!”- pesuaineella. Juoma-automaatti puhdistui helposti ja sitä ei ollut vaikeaa huuhdella, toisin kuin iso ruokakuppi, joka tuotti ongelmia joka suhteessa.
Pitkän ja uuvuttavan kuuraustohinan jälkeen halusin vain päästä eroon siitä sienestä ja likavedestä. Kävin kippaamassa veden ulos huomaamattomaan paikkaan, ja vein ämpärin ja sienen paikoilleen sen jälkeen kun olin ne huuhdellut. Kun karsina oli edes hieman säädyllisemmässä kunnossa, nappasin Leevin riimunnarun joka roikkui karsinan ovessa. Sitä suuntasin kulkuni tallin ovelle ja puskin itseni ulos.
Ulkona oli kirkasta, ja kalpea aurinko hymyili sitä kalpeaa hymyään mitä aina ennenkin. Kesällä tämmöinen päivä olisikin saattanut olla kaunis, mutta juuri nyt en nähnyt mitään kaunista pakkasessa, lumessa (jota tuuli jatkuvasti heitti puista niskaani) ja kellertävässä taivaanrannassa, sillä minun oli kylmä ja joka paikka tuntui jäätyvän kun vain ulos astuikin. Kaikista ärsyttävintä oli kun yläripset jäätyivät kiinni alaripsiin ja kun räkä jäätyi nenään.
Niinpä kiireisesti aloin katselemaan mistä päin löytäisin Leevin. Tarhasta ei tosin voinut erehtyä kun kuuli kimeää hirnuntaa ja näki tumman siluetin liikkuvan torpeedon lailla taivaanrannassa. Jähmetyin siihen paikkaan ja silmäni laajenivat kuin tomaatit. Jos joutuisin tuon vihulaisen perässä vielä juoksemaan tämän päivän päätteeksi niin olisin tuhoon tuomittu. Hieman epävarmasti kampesin aidan yli muksahtaen suoraan toiselle puolelle kuin mikäkin päätön kana. Nousin ylös ja vilkuilin ympärilleni, mutta todennäköisesti kukaan ei nähnyt kämäilyjäni.
Sitten aloin miettimään miten saisin Leevin tuolta tänne. Mukana ei ollut porkkanaa, ei omenaa taskuistani ei löytynyt edes yhtä sokeripalaa. Sitten keksin. Monet hevosethan tulee kun niille viheltää. Pistin sormet suuhuni, niin kuin kaikki tekee elokuvissa, ja yritin viheltää. Suustani ei kuulunut muuta kuin suhinaa. Pistin käden takaisin lapaseen ja yritin viheltää normaalisti. Olin kuitenkin niin jäässä että vihellys tuskin kantoi edes puolväliin.
- Ehhehei, vihellät ihan väärin! Veronica tuli naureskellen aidalle nuokkumaan. - No mitä odotit, jotain Mozartiako tässä pitäisi alkaa viheltämään että ton vihulaisen sain tänne?! sanoin lievästi kyrsiintyneenä. - Watch and learn, tyttö sanoi ja vihelsi pitkän ja korkean vislauksen.
Leevi katsoi heti meihin päin ja lähti rennosti jolkottelemaan luokseni.
- Just, se luuli että toi oli palohälytys ja et talli palaa, sanoi peittäen ihailukseni. - Ihme, ei toi ennen oo nimittäin toiminu, Veronica päästi tuijottaen oria suu auki.
Katsoin Veronicaa hetken kysyvästi toinen kulma koholla. Pudistin päätäni kun otin Leevin kiinni ja pistin sille riimunnarun kiinni riimuun. Veronica piti meille porttia auki kun talutin orin ulos tarhasta.
- Lupasin Carkille pistää Letukan kuntoon, joten jos haluat niin voit tulla mun kanssa, tyttö ehdotti. - Ei kiitos, mun pitää lähteä jo kotiin, sanoin ja annoin riimunnarun Veronicalle. - No.. Moikka sitten! - Moikka!
Katsoin kuinka Veronica talutti Leevin sisälle ja lähdin sitten itse tallustamaan kohti bussipysäkkiä. ’Mikäkin hevoskuiskaaja…’, manasin mielessäni. No ehkä minäkin vielä opin käsittelemään hevosia noin. Tai sitten minut on tuomittu aina olemaan pieni ja mitätön ja kummallinen.
Reega ja Leevi
|
|
|
Post by Reega on Jan 28, 2010 20:32:45 GMT 2
28.01.10 - Lusmuilua
Makoilin hoitajien huoneen sohvalla vatsallani, niin että leukani oli toisella käsinojalla ja jalat törröttivät toiselta nojalta yli. Huokaisin syvään. Niilo oli perunut koko jutun ja tajusin, ettei minulla nyt olisi kyytiä Katiskan luokse katsomaan sitä hevosta josta puhuimme. Kerpele, että vihasinkin miespuolisia henkilöitä.
Samassa Anne tupsahti sisään hoitajien huoneen ovesta vakava ilme naamallaan. Ajattelin että nyt tulee kovaa ja korkealta, mutta ihmetyksekseni Anne vain moikkasi ja kysyi olinko okei. Niiskautin ja vilkaisin naista kulmani alta.
- Tunnen olevani yksi lusmu! parkaisin ja niiskahdin jälleen. - Juu, sitähän sinä olet, mutta itsesääliin vaipuminen ei auta asiaa, Anne tokaisi jälleen jotenkin viisaan oloisena.
Vilkaisin taas naista joka seisoi kädet lanteillaan ja hymyili rohkaisevasti. Vilautin pienen pakonomaisen hymyn, ja työnsin itseni pystyyn.
- En halua tietää mitä on tapahtunut, mutta nosta pää pystyyn jatka eteenpäin, Anne sanoi ja haki katsekontaktini.
Nyökkäsin naiselle, joka otti päivän lehden pöydältä kainaloonsa ja häipyi alas talliin. Ehkä minun tulisi vain nostaa pää pystyyn ja katsoa eteen eikä taakse. Koska, no, kirjaimellisesti silloin kaatuu jos katsoo taaksensa eikä eteen. Tunsin itseni jälleen ihan järjettömän viisaaksi ja sekopäisen oloinen hymy kiiri huulilleni.
Pyyhin nenäni ja katsoin kännykästä kelloa. Minulla olisi vielä reilu tunti aikaa hoitaa Leevi ja hankkia itselleni kyyti Katiskan luokse. Bussi jättäisi minut noin kilometrin päähän tallista, joten se ei tuntunut järin houkuttelevalta vaihtoehdolta. Kuten ei viimeaikoina juuri mikään ulkoiluun liittyvä. Tällä hetkellä se oli kuitenkin ainoa toimiva vaihtoehto, sillä Ramilta en enää saisi kyytiä, poika kun oli muuttanut noin kahdensadan kilometrin päähän opiskelemaan. Joten olin suurimmaksi osaksi omillani kyytien suhteen.
Onneksi bussi kuitenkin kulki vaikka sää ei ollut mikään mainioin, eikä lämpötila päätä huimaava. Itse asiassa taidettiin rajoja rikkoja pakkasten ja lumimäärien suhteen, mutta mitäpä se minua kiinnosti, kylmä oli eikä sille voinut mitään. Pystyin kuitenkin kuvittelemaan Einsteinin näköiset valkotakkiset säätieteilijät ilmatieteenlaitoksessaan mittaamassa säätä innostuksissaan matalista astelukemista.
Pudistin päätäni ja ajattelin että aivojeni täytyy olla täyttä potaskaa kun en pystynyt mitään järkevää ajattelemaan. Nappasin takkini sohvalta ja vedin sen päälleni samalla kun kävelin portaat alas, tosin jätin vetoketjun sulkematta sillä tallissa ei ollut mikään kamalan kylmä.
Tallissa näytti siltä että kaikki hevoset olivat sisällä, vain muutama boksi ammotti tyhjyyttä. Kävelin reippaasti Leevin boksille, jossa ori hörähtelikin tuttavallisesti. Tai sitten se yritti iskeä vastapäisessä boksissa olevaa tammaa.
Kurkkasin boksiin ja se näytti aika puhtaalta. Likaisiin hommiin en siis tänään joutuisi. Jotta en tuntisi itseäni aivan joutilaaksi, päätin vain tyytyä harjaamaan Leevin. Hain satulahuoneesta orin harjapakin ja palasin karsinalle se kourassani. Leevillä oli talliloimi päällä, joten hilasin sen ensin pois ja viikkasin nätisti harjapakin päälle. Sen pidemmälle en asiaa ajatellut, ja kun otin harjapakista harjan, loimi liukui saman tien alas.
Nostin loimen takaisin ja aloin harjaamaan Leeviä reippain ottein. Aloitin suoraan pölyharjalla, sillä ori ei ollut itseään pahasti päässyt loimipäällä sotkemaan. Periaatteessa ei Letukka olisi harjausta edes tarvinnut, mutta ihan huvin ja urheilun vuoksi päätin senkin nyt tehdä.
Kun olin viimeistellyt harjauksen pehmeällä harjalla, selvitin tukkajumalan jouhia ensin hieman sormin ja sitten yritin selvittää sitä kamman avulla. Leevin jouhet olivat kuitenkin niin pitkät että työ oli melkein mahdoton saada onnistumaan, joten luovutin.
Heitin loimen takaisin orin selkään ja pakkasin harjat harjapakkiin. Vein harjapakin takaisin paikoilleen ja katsoin kännykästä kelloa. Minulla olisi noin neljäkymmentä minuuttia aikaa hommata itseni Katiskalle, ja seuraava bussi tulisi viidenminuutin kulutta. Niinpä tungin kännykän takaisin taskuuni, vedin takin vetoketjun kiinni ja lähdin ripeästi kävelemään kohti tallin ulko-ovea.
Ulos päästyäni lähdin hölkkäämään kohti bussi pysäkkiä vilkuillen samalla kännykkää. Oli ihme etten kaatunut matkalla kertaakaan, ja bussi saapuikin juuri parahiksi kun hyppäsin melkein tielle. Posket punaisina astuin autoon ja hymyilin kuskille samalla kun vilautin bussikorttiani. Kävin istumaan etupenkeille, jotka olivat tyhjillään. Ainahan ne, koska ne olivat varattu vammaisille ja vanhuksille.
Tärisevää kyytiä matkustimme hirveällä kiireellä eteenpäin, niin että maisemat vain vilisivät silmissä. Tovin kuluttu painoin stop-nappia, vaikka en ollut aivan varma pysäkistä. Hyppäsin kuitenkin ulos bussista ja jäin tutkailemaan tienviittoja. Eiköhän se tämä ollut, ajattelin ja lähdin kävelemään tietä pitkin. Kauaksi aikaa ei tehnyt mieli jäädä ulos seisomaan, tuuli kuitenkin puhalsi niin kylmästi.
Hetken kuluttua tallusteltuani lumista metsätietä, edessäni alkoi häämöttää jonkin sortin rakennuksia, ja lähemmäksi päästyäni tunnistin yhden niistä talliksi. Silloin tiesin että olisin oikeassa paikassa, joten kiristin kävelyvauhtiani.
Saavuttuani pihalle en oikein tiennyt kannattaisiko minun suunnata tallille vai päärakennukselle. Katsoin tallin järkevämmäksi sillä tiesihän Katiska odottaa minua. Niinpä vedin raskaan tallinoven auki ja kurkistin käytävälle. Jokainen hevosenpää kääntyi katsomaan kuka tuli, ja pian käytävältä tepastelikin tuttu kasvo. Kättelin Katiskaa ja vaihdoimme pikaiset kuulumiset ennen kuin nainen ohjasi minut hevosen luokse jota tulin katsomaan.
Kun näin karsinassa seisovan, kauniin ja ylpeän suomenhevosen, tiesin että paluuta ei enää ollut. Tuijotin hetken haltioituneena rautiasta oria, joka nyhti heinää heinäverkostaan. Katiska avasi karsinan oven, ja silloin ori hörähti lempeästi, katsoen ensin Katiskaa ja sitten minua. Siirryin naisen perässä karsinaan ja en voinut muuta kuin ihailla hevosta. Silitin sen pehmeää turpaa ja taputin silkkistä kaulaa. Olin myyty.
Sovimme Katiskan kanssa hinnasta ja siitä mitä kaikkia varusteita saisin orin mukaan. Hakupäivän jätimme auki, mutta puhuimme että viikonloppuna olisi aika hyvä tulla oria noutamaan. Jätimme tarkemman ajan lähemmin sovittavaksi. Poistuin tallista hyvillä mielin ja voittajanolo sisimmässäni.
Reega ja Letkis
|
|
|
Post by Reega on Jan 29, 2010 20:07:15 GMT 2
29.01.10 - Jalkoja kerrakseenJoo, no teki mieli harjotella piirtää hevosen jalkoja mutta sopivaa mallia ei löytynyt ja kone raiskas värit jne. joten saatte tyytyä tämmöiseen roskaan. Ja ei, tämä ei ole close up vaikka siltä näyttää, piirsin pelkät jalat, sori ;__;
|
|
|
Post by Veera on Feb 3, 2010 17:50:24 GMT 2
322010 KARKULAISETLeevi ja Jambo karkuteillä ja puolentunnin päästä palasivat tallipihaan lumenpeittäminä. En saa millään mitään realistista pohtoarityötä aikaseksi, joten tää saa kelvata. Piirtis jälleen taas toimii... ainakin hetken aikaa. Veronica & Leevi20 HM!
|
|
|
Post by Veera on Feb 4, 2010 12:19:48 GMT 2
422010 TALVIPÄIVÄN ILOJA
Istuskelin oleskeluhuoneen pöydän ääressä, kädessäni teekuppi ja pöydällä uusin Hevoshullu, jonka olin kotoa ottanut mukaan, sillä Seppeleeseen ei ollut tullut vielä uusinta lehteä. Muutaman sivun plärättyäni kiinnitin huomiota artikkeliin, jossa kerrottiin talvipäivän iloista hevosten kanssa.
Muutaman minuutin päästä kävelin rappusia alas talliin ja menin Leevin karsinalle. Oli vasta aamu ja olin jälleen tullut tallille, vaikka olisi pitänyt mennä kouluun. Olin jo pari kuukautta sitten ennen joulua sortunut siihen, mutten voinut mitään sille ettei koulu kiinnostanut minua. Ei siellä muutenkaan ollut tänään mitään tarpeellista, matematiikan tunti, fysiikan pistari (johon en olisi ollut lukenut) ja pari tuntia kässää, jota inhosin.
Leevi työnsi päänsä ulos karsinasta ja hörähti hiljaa, herkkujen toivossa. Rapsutin varovasti orin turpaa ja sujuttauduin sen karsinaan. Ensin ori luimisteli ja yritti usuttaa hampaansa minuun, mutta lopulta rauhoittui ja antoi rapsuttaakin kiltisti. Otin riimunnarun ja päitset karsinan naulasta ja hiljaa leperrellen lähestyin taas Leeviä. Se ei huomannut selkäni takana olevia päitsiä ja tottuneesti se tuuppaisi olkapäätäni ja samaan aikaan sujautin päitset sen turvalle ja kiinnitin lukon ja päitset olivat hämmentyneen Leevin päässä.
Talutin Leevin ulos päitsistä ja ulkona kiinnitin riimunvarrenkin päistsiin ja lähdimme yhdessä Leevin kanssa kävelemään metsäpolkua pitkin. Lunta pyrytti hieman, mutta kuitenkin ilma oli ihana, koska pakkasta ei ollut liikaa. Leevi riuhtoi narunpäässä ja hetken päästä jouduin pujottamaan riimunvarren sen turvan ympärille, jottei ori olisi karannut.
Kävelimme reipasta tahtia eteenpäin ja välillä pysähdyin korjaamaan pipoa paremmin päähän, nostamaan huivia ylemmäs kasvoille tai lämmittelemään sormiani, jotka olivat leudosta ilmasta huolimatta jo kohmettuneet tunnottomiksi. Leevi tarkkaili metsää ja välillä se otti pieniä ravipyrähdyksiä minun juostessa vaivalloisesti perässä.
Hetken päästä käännyimme takaisin Seppelettä kohti. Nämä oli niitä yksiä talvipäivän iloja, vaikkei lehdessä jota aiemmin olin lukenut ei tätä vaihtoehtoa mainittukkaan. Pian tulimme Leevin kanssa takaisin tallipihaan ja ori puhkui edelleen intoa. Kun olin taluttamassa Leeviä sisälle talliin, Carkki tuli hölkäten luokseni ja pyysi, että pistäisin nopeasti Leevin hälle kuntoon, että pääsisi Lynnin ja Sentin mukaan maastoon. Nyökyttelin ja laitoin Leevin käytävälle kiinni ja otin riimunnarun irti.
Hain pari harjaa ja kaviokoukun ja suin ripeästi Leevistä enimmät lumihiutaleet ja otin kaviokoukulla tierat kavioista pois, joka ei ollut helpoin homma, sillä ne eivät olleet ehtineet sulaa vielä kunnolla ja olivat jämäkästi kiinni vastustelevan Leevin kavioissa. "Leevi, pidä nyt se jalka paikalla!" tiuskaisin orille, joka viskoi jalkaansa pois otteestani. Vähän ajan päästä luovutin ja päätin yrittää uudestaan, kun olin saanut varusteet Leeville.
Menin satulahuoneeseen ja otin Leevin suojat, satulan ja suitset. Kun palasin takaisin Leevi seisoin (onneksi) kiltisti paikallaan, mitä nyt vähän mulkoili ohi kulkevia ihmisiä vihaisesti ja luimisteli karsinaoista kurkkiville hevosille. Nakkasin satulan nopeasti Leevin selkään ennenkuin se ehti huomatakkaan ja nappain satulavyön tämän vastan alta ja tottuneesti kiinnitin sen ensimmäisiin reikiin aluksi ja pikkuhiljaa kiristelin sen kolmaniisn reikiin saakka. Pistin sitten vihreät suojat Leevin takasiin ja väistelin sen huiskivaa häntää. Onneksi ori ei kehdannut yrittääkkään potkaista minua, oli se varmaan alkanut jo hieman arvostaa minuakin.
"Ja sitten suitset Letukka, suu auki nyt..," mutisin orille ja sain osakseni kummastuneita katseita karsinoissa hyöriviltä tuntilaisilta. "Noni hieno poika oot," kehuin Leeviä (joka oli pienen vastustelun jälkeen avannut hienosti suunsa ja ottanut kuolaimet vastaan) ja rapsutin tätä kaulasta.
Jätin päitset vielä suitsien päälle, jotta ori pysyisi kiinni ja otin kaviokoukun käteeni ja nostin Leevin etusen ja irrotin nyt jo helposti lähtevät tierat kavioista. Hetken päästä talutinki jo Leevin ulos Carkin luokse, joka oli ollutlaittamassa itselleen ratsastuskamppeita ja autoin naisen hevosensa selkään ja kiristin Leevin satulavyön Carkin puolesta, maastakäsin.
Toivotin hyvää maastoreissua hoidokilleni ja Carkille, kuten myös Sentille ja Lynnille ja marssin takaisin sisälle talliin ja ryhdyin siivoamaan Leevin karsinaa aikani kuluksi. Onneksi se ei ollut kovin sotkuinen ja karsinan siivous meni nopeasti. Kun vein kottikärryjä ja talikkoa takaisin paikoilleni tömäsin Loviisaan joka harjasi Pampulaa karsinassa. Tytöllä näytti olevan vaikeuksia shettistamman kanssa, joten kysyin tarvitsisiko tämä apua.
"Joo, jos sä viittisit auttaa nuiden kavioiden puhdistuksessa, kun Pampula ei malta pitää sitä kaviota ylhäällä ja riuhtaisee sen aina pois, kun oon puhdistamassa kaviota," Loviisa selitti harmissaan. Pyysin Pampulaa nostamaan kaviota ja nojasin ponia vasten hieman ja sain tämän nostamaan kaviota. Pitelin tiukasti vuihsen kohdalta kiinni ja ainakun Pampu yritti riuhtaista kavioa takaisin maahan otin vuihisesta kiinni ja näin sain kavion pysymään ylhäällä. Loviisa katsoi vierestä ja neuvoin tämän kikan tytölle ja kiitellen hän jatkoi touhuamista shettistamman kavioiden parissa minun marssiessani hoitajienhuoneelle kaakaolle (jälleen kerran)...
V & L 21 hm
|
|
|
Post by Reega on Feb 4, 2010 13:37:12 GMT 2
04.02.2010 – Muistellaan menneitä
Istuin Leevin selässä, tai paremminkin makoilin, ja kirjoitin päiväkirjaani. Ori seisoi rauhallisesti karsinassaan ja söi heiniään. Carkki oli juuri käynyt orinsa ratsastamassa, joten olin riiviön harjannut ja pistänyt sille talliloimen; ja nyt se keskittyi enemmän ruokaansa kuin kepposiin. Toisaalta ihan hyvä näin, sain olla rauhassa ja nauttia siitä että olin hieman flunssanen enkä mennyt kouluun. Välillä Leevi vaihtoi painoaan puolelta toiselle, ja silloin meinasin aina tipahtaa, sillä tasapainoni oli mitä oli. Juuri tästä syystä kirjoittamisesta ei tahtonut tulla mitään.
Juuri silloin muistin että huhtikuun alussahan tulisi vuosi täyteen Leevin kanssa. Nousin istumaan sivuittain orin selkään ja suljin päiväkirjani. Vuosipäivään olisi aikaa vielä kaksi kuukautta, mutta päätin että voisin nyt jo alkaa suunnitella jotain mukavaa. Voisin tuoda Leeville vaikka oikein paljon porkkanoita, tai kasvattaa orille rehevää, tuoretta ruohoa.
Silloin Leevi vaihtoi taas painoaan puolelta toiselle, ja itse kun en osannut moista odottaa, valuin alas selästä ja tömähdin persuksilleni karsinan lattialle. Voihkaisin sillä häntäluuni oli jo ennestään kipeä, eikä moiset tömähdykset auttaneet asiaa alkuunkaan. Nousin ylös ennen kuin otus ehti talloa minua alleen, ja pudistelin vaatteitani kaikesta siitä purusta joka niihin oli tarttunut. Mokoma teki kuitenkin kiusaa ihan tahallaan.
Sujahdin karsinanoven raosta nopeasti tallikäytävälle, joka suorastaan ammotti tyhjyyttään. Todennäköisesti ihmiset olivat vielä töissä, koulussa tai eivät vain muuten pystyneet/jaksaneet raahata luitaan tallille. Hymähdin ja sulloin päiväkirjani käytävälle jättämääni laukkuun. Heitin laukun olalle ja kiipesin ylös hoitajien huoneeseen. Tyhjä sekin, mikä tosin ei ollut juuri yllätys.
Heitin laukun sohvalle ja pistin itselleni lämmintä kaakaota kuppiin. Istahdin sen jälkeen pöydän ääreen lukemaan jotain mauttomia aikakauslehtiä jonka artikkeleista en ymmärtänyt pätkääkään. Kaakaon juotuani sysäsin lehdet sivuun ja kaivoin laukustani muutamat koulukirjat. Opiskeltava olisi vaikka kotiin jäisikin, eihän tässä muuta voinut.
Avasin kirjan ja aloin tahmeaa tahtia tekemään matematiikan tehtäviä. Blackoutteja tuli vähän väliä, enkä oikein pystynyt keskittymään. Pistin tavarat takaisin laukkuun kun tehtävien teosta ei tuntunut tulevan mitään. Huokaisin ja heitin likaisen kaakaomukini tiskialtaaseen, ja raahauduin takaisin alas talliin. Katsoin kelloa, mutta en pistänyt aikaa merkille. Siitä oli tullut jonkinlainen rutiini, kaivoin kännykän vähäväliä taskusta kelloa katsoakseni, mutta sitten olen niin muissa ajatuksissani että sullon kännykän takaisin taskuun aikaa muistamatta.
En kuitenkaan halunnut vielä lähteä. Tosin ei minulla ollut mitään syytä jäädäkään, olin kaikki hommat tehnyt, enkä keksinyt enää mitään. Tallilla ei edes ollut ketään kenen kanssa jutella. Paitsi tietenkin hevoset mutta jos niiden kanssa alkaisin tekemään tuttavuutta niin nauraisivat varmaan päin naamaa.
Ajattelin että voisin vielä moikata vanhaa hevostani Rensua, tuskin poika minua enää muistaisi, mutta yrittäisin ainakin. Reni majaili onneksi Leevin naapurina, joten ei tarvinnut alkaa etsimään mitään pohjapiirrosta tallin ilmoitustaululta. Ihmeen rauhallisesti Rensu hörähti ja tökkäisi minua turvallaan kun astuin sen karsinaan. Ehkä Sastu oli opettanut orille käytöstapoja tässä vuosien kuluessa. Ihan hyvätapaiselta se näin päälle päin ainakin vaikutti.
Taputin puoliverisen kiiltävää kaulaa, ja jälleen kerran kaduin sitä miksi ikinä olin siitä luopunut. Nyt kun minulla olisi aikaa vaikka muille jakaa, tuntui jotenkin pahalta edes ajatella sitä että olin sen pois antanut. Tosin Sastu piti siitä hyvää huolta ja selvästi tiesi miten orin kanssa toimia. Siitä huolimatta tuli ihan tippalinssiin kun muistelin niitä Rensun kanssa yhdessä vietettyjä aikoja.
Varoen astuin ulos karsinasta ja jätin orin sinne ihmettelemään mistä oikein oli kyse, enkö alkaisikaan harjata sitä tai heittäisi sille satulaa selkään. Täytyisi varmaan Sastulta kysyä josko joku päivä voisin jälleen hypätä orin selkään, saisin hieman nähdä miten parivaljakko on edennyt ja minkälainen herrasmies minun miehestäni on oikein tullut.
Pyyhin poskelleni valuneen kyyneleen ja katsoin taas kännykkää pistämättä aikaa merkille. Kiroten mielessäni kaivoin kännykän uudestaan taskustani. Se näytti puolikahta. En jaksanut enää tallustella toimettomana tallilla, kun ei siellä oikein muita ihmisiä ollut. Muuten tietenkin olisin tapani mukaan työntänyt turpani kaikkialle ja ollut tiellä joka ikisessä askareessa. Mutta koska ei ollut ketään jonka päivää pilata, päätin että voisi olla aika hipsiä kotiin syömään ja lepäämään.
Kirosin jälleen kun muistin ettei ollut ketään joka olisi voinut minut kotiin heittää, joten lähdin lumipyryssä lampsimaan bussipysäkille.
- Reega ja Leevi
|
|
|
Post by Reega on Feb 24, 2010 16:33:05 GMT 2
24.02.2010 - No titleJoo, öö, kokeilin mun kymmenen vuotta vanhoja (oikeesti ne on kymmenen vuotta vanhat, en liijoittele) vesivärejä, ja siitä syntyi Roki ja Leevi laukkaamassa jossain pellolla. Jotain randomii vaan, en ole maalannut vesiväreillä varmaan vuoteen, niin teki mieli kokeilla.
|
|
|
Post by Veera on Feb 27, 2010 23:34:26 GMT 2
27.2.2010 SIPPIPONI
Istuin bussissa ja katselin ohi vilahtelevia maisemia. Ei tehnyt mieli kuunnella musiikkia, näpytellä tekstiviestejä tai selata uusinta nuortenlehteä, joka oli mukanani laukussa. Katselin ainoastaan maisemia ja mietin mitä tekisin tallilla. Tunnelma bussissa oli rauhallinen ja oikeastaan olin melkein ainut matkustaja, mitä nyt pari vanhaa mumoa istui bussin etu-osassa. Kun tuttu pysäkki lähestyi painoin stop-nappia ja bussi hidasti vauhtiaan, sihahti ja pysähtyi. Astelin pois bussista hengittäen keuhkoni täyteen raikasta ilmaa.
Lähdin kävelemään pitkää suoraa tietä pitkin kohti Seppelettä ja toivoin, että joku muukin oli ennättänyt näin aikaisin tallille. Yhtäkkiä kuulin lähestyvää kavioiden kopsetta takaa päin ja käännyin katsomaan taakseni ja näin Carkin ja Leevin. "Huomenta!" Carkki huudahti iloisesti ja tervehdin Carkkia ja kävelin heidän luokse ja taputin Leeviä. "Ootteko pitkäänkin olleet lenkillä?" kysyin Carkilta, joka nyökkäsi. "Ollaan tallia kohti menossa," nainen sanoi ja maiskautti merkiksi Leeville, että se saisi jatkaa kävelyä. "Mennään sitten yhtä matkaa, kun mä Leeviä tulin tänne puunaamaan, niinkun varmaan arvastikin," naurahdin ja lähdin kävelemään suomenpienhevosen vieressä jutellen samalla selässä olevan Carkin kanssa. Leevi katseli minua samalla, kun käveli eteenpäin. Rapsutin sitä kaulasta ja se tuhahti. "Me mentiin aika lujaa tuolla pikkuteillä, kun nyt on hyvä pohja ja voi vähän päästelläkkin," Carkki sanoi. "Leevi on aika sipin näköinen, mikä on aika harvinaista. "Totta, se meinas stopata tohon maastoesteradan kohalle jo," Carkki virnisti.
Kun saavuimme Seppeleen pihaan Josefiina nousi juuri nuoren Hillansa selkään. "Moi!" tallinomistaja tervehti iloisesti. "Moiks!" vastasin ja Carkki nosti kättään tervehdykseksi ja Leevi alkoi elvistelemään heti Hillan nähyä ja Carkki joutui pitämään tosissaan ohjat käsissä, ettei Leevi olisi lähtenyt hieman lähemmin tutustumaan Hillaan. Carkki hyppäsi alas Leevin selästä ja ilmoitin, että menisin viemään omat kamat talliin ja siivoaisin Leevin karsinan, jos Carkki itse hoitaa Leevin.
Tallissa oli ihanan rauhallista ja kaikki hevoset olivat ulkona lukuunottamatta Rensua jota Sastu pisti parhaillaan valmiiksi käytävällä. "Hei!" tervehdin Sastua joka moikkasi takaisin.
Kun olin vienyt laukkuni omaan kaappiini hain karsinanputsausvälineet ja aloitin homman. Kaduin sitä, että hoidin yksityistä, sillä aamutallin tekijä yleensä siivosi tuntsareiden karsinat ja joidenkin yksäreiden, mutta Leevin karsinaa ei siivottu, sillä olihan orilla kaksi hoitajaa + sen omistaja, jotka huolehtivat karsinasta, mutta poikkeustapauksissa Josefiina tai Anne siivosi orin karsinan.
JATKUU
|
|