Patronin Hoitokirja

[Anne]

Kannen © Emmy

[Anne]

Koulutunnilla



Spessu Ansqulle!

[mappe]

14.9.2012 Ensimmäinen hoitokerta

- Siis ei oo totta! kiljaisin puhelimeen kuultuani hyvät uutiset. Anne oli juuri kertonut, että saisin aloittaa Patronin hoitajana vaikka heti tänään.
- On on, nainen vakuutteli puhelimessa. - Tule vaan sitten käymään kun ehdit, pääsette tutustumaan toisiinne.

Suljin puhelimen onnellisena ja näytin varmasti bussin typerimmältä ihmiseltä, ensin kiljuttuani ja sitten hymyillessäni kuin kaistapäinen. Eipä bussissa yhden aikoihin hirveästi kyytiläisiä ollutkaan, ja onneksi kotiin ei ollut enää pitkä matka. Sinne päästyäni tein nopeasti välipala- ja eväsleivät, vaihdoin tallivaatteet ja jätin äidin vastaajaan viestin, mistä minut löytäisi ja että puhelin oli mukana, jos tulisi asiaa. Vielä vesipullo ja tallireppu matkaan, sitten pyörän selkään ja suunta kohti Seppelettä. Taivaalle kerääntynyt tummat pilvet eivät mahtuneet päähäni, vaan ajattelin vain tulevia hoitohetkiä maailman söpöimmän ponin kanssa.

Saihan sitä matkaa hetken aikaa polkea, mutta eipä tuo tuntunut missään, kun onnellisena vain ajattelin Patronia ja sitä, että pian minusta tulisi osa ihanan ratsastuskoulun arkea ja talliporukkaa. Puolen tunnin pyörämatkalla ehdin unelmoida jo vaikka mistä, joten tallille saapuessa olin sopivasti unohtanut kaiken muun paitsi sen, missä karsinassa Patron asusti. Löydettyäni pyörälle paikan tallin seinustalla kävelin kuitenkin varmoin askelin, vaikka mahassa perhosia lentelikin, kohti toimistoa löytääkseni Annen tai jonkun muun, jolta saisin avaimen omaan lokerikkooni. Koputin toimiston ovelle ja luvan saatuani astuin siään.
- Ei tarvi koputtaa, aina saa tulla! Anne totesi hieman naurahtaen. - Kiva kun pääsit heti tänään. Patron meneekin tänään vaan yhden tunnin tossa neljän jatkokurssilla, että jos haluat niin voit käydä sitä taluttelemassa tai jotain sen jälkeen. Jos sillon vaikka jo olis tuo sade loppunut.
Hetken jouduin miettimään. Siis mikä sade? Juurihan olin polkenut ulkona! Vilkaisin ikkunasta ulos ja huomasin Annen olevan oikeassa - olin kai juuri päässyt sateen alta talliin.
- Joo okei. Tota, saisko tonne yläkerran lokeroihin avaimen? kysäisin. Anne kurotti tuoliltaan pöytäkaapin perälle ja kaivoi sieltä rasian, jossa kai joskus oli ollut paljonkin avaimia. Nyt pohjalla oli muutama hassu avain. Anne poimi sieltä yhden ja ojensi minulle.
- Tässä! Siinä avaimessa lukee kaapin numero, Anne sanoi. - Ja nyt täytyykin lähteä pitämään tuntia.

Lähdin toimistosta Annen edellä ja kiipesin yläkertaan etsimään oman kaappini. Edellinen kaapinkäyttäjä oli unohtanut sinne ratsastushanskansa, joista jätin itselleni tehtävän viedä ne jonnekin, mistä niitä voisi omistaja käydä etsimässä. Nyt en sitä kuitenkaan tehnyt, vaan jätin vain reppuni kaappiin, tungin omat ratsastushanskani hupparini taskuun ja lähdin sitten kiertelemään tallia vääjäämättä Patronin karsinaa lähestyen. Talutustuntilaiset lähtivät Annen johdolla, hoitajien avustamina maneesiin ja talliin jäi vain muutama hoitaja harjailemaan omaa hoitohevostaan. En kuitenkaan törmännyt kehenkään suunnistaessani suorinta tietä Patronin karsinalle. Hauskanruskea poni etsiskeli karsinan pohjalta heinänkorsia kuin ei olisi saanut ruokaa koko päivänä (minkä tiesin olevan mahdotonta), mutta tervehdittyäni sitä karsinan oven yli kääntyi reippaasti minuun päin ja työnsi turpansa aivan naamaani kiinni.
- Moi Patron, hihitin ja rapsutin ruunan otsaa. Patron heitti päätään, kai tuollainen rapsutus oli sen mielestä liian aikaista, mutta hamuili heti sen jälkeen kättäni turvallaan. - Höpsö, tuhahdin. Vilkaisin karsinaan ja huomasin, että Patron oli aivan kurainen! Kaipa se oli riemuissaan piehtaroinut tarhassa. No, ainakin olisi jotain hommaa ennen jatkokurssilaisten tulemista, totesin itselleni ja lähdin hakemaan Patronin harjoja satulahuoneesta.

Jonkin aikaa Patronia puunattuani pyrähti talliin joukko joltisenkin märkiä tyttöjä. Moikkasin heille ja sainkin hetkeksi itselleni paljon seuraa, kun Loviisaksi, Inkeriksi ja Jennyferiksi itsensä esitelleet tytöt tulivat juttelemaan. Pian heidän piti kuitenkin jatkaa omien hoitohevostensa luokse, mutta vannottivat minut kertomaan myöhemmin, minkälaiseksi otukseksi Patron hoitoponina osoittautuisi.
- Tähän mennessä lutuiseksi! hymähdin ja jatkoin Patronin harjaamista yksikseni. Patron todellakin käyttäytyi kuin herrasmies eikä sen kanssa ollut mitään ongelmia, vaikka kuraa jouduin joskus kovastikin rapsuttelemaan pois. Kun talliin tuli alkeiskurssilaisia, päädyin auttamaan tyttöä, jolle oli määrätty Frank ratsuksi, eikä tämän hoitajaa näkynyt. Autoin ja opastin tyttöä ja lupauduin häntä taluttamaankin, jos tarve olisi.
- Joo kiitti, se olis hyvä! tyttö henkäisi kiitoksensa. Hymyillen nappasin riimunnarun karsinanovesta ja napsautin sen Frankin kuolaimeen.

Koska itse juoksin Frankin vierellä alkeistunnilla, en päässyt avustamaan Patronilla jatkokurssilla menevää ratsastajapoikaa. Frank jatkoi seuraavalle tunnille ja autettuani tämän ratsastajan selkään menin Patronin luo.
- Hei oon Patronin hoitaja, sori etten ollu tallissa auttamassa kun toi Frankin hoitaja ei päässy niin piti olla siinä, pahoittelin pojalle ja autoin häntä kiristämään Patronin satulavyön vielä selästä.
- Ei se mitään, hyvin me pärjättiin! poika vastasi. Katsoin vielä hänelle jalustimet oikean mittaiseksi ja luikahdin sitten maneesin katsomoon seuraamaan tuntia. Olisi taas hauska nähdä, miten Patron toimii selästä käsin!

Jatkotunnin jälkeen annoin Patronin ratsastajan hoitaa Patronin, kun se näytti niin hyvin sujuvan. Kun poika oli vielä viimeiset rapsutuksensa rapsuttanut ja huikannut moikat, sujahdin ruunan karsinaan. Jatkokurssia katsellessani olin päättänyt toteuttaa Annen ehdotuksen taluttelulenkistä. Juuri kun olin laittanut Patronille riimun takaisin päähän puhelimeni alkoi soimaan.
- Moi äiti, vastasin ja rapsutin samalla hajamielisesti - Mitäs nyt?
- Onko sulla ruokaa siellä mukana? Muista syödä! Me täällä paistetaan pizzaa, jätetään kyllä sullekin sit. Tullaanko millon hakemaan? äiti papatti lämminhenkisesti. Taas se oli huolehtimassa siitä syömisestä... Ja ai niin se sade.
- Joo on mulla leipää, vastasin ja huomasin samalla, että mahani oli aivan tyhjä. - Olinkin just menossa ne syömään.
- No hyvä! Mut millon lähden hakemaan sua?
- No ei nyt vielä ainakaan. Soittelen sit ku tiiän tarkemmin. Joskus seittemän jälkeen?
Äiti lähetti vielä haleja ja pusuja hoitoponille ja lopetin sitten puhelun. Huokaisin ja katsoin Patronia. Se tuijotti tummilla silmillään takaisin ja puhalsi käteeni.
- Kai se nyt sit on mentävä syömään. Tuun pian takas! lupasin ponille ja loikin sitten kaapin kautta oleskeluhuoneeseen syömään eväsleivät. Oleskeluhuoneessa ei ollut muita, joten selailin syödessäni jotain vanhaa Hevoshullua. Vitsit kun osaisi piirtää niin...

Kun vihdoin sitten olisin ollut valmis lähtemään Patronin kanssa kävelylenkille, käväisin tallinovella tarkistamassa säätilan. Itku meinasi tulla siinä ovenpielessä seistessäni. Tuuli puhalsi varmasti myrskylukemissa ja taivutti puita melkein kaksinkerroin ja sade hakkasi maata niin, että pisarat poukkosivat maasta ainakin kymmenen senttiä.
- Voi ei! parahdin.
- No mut huomenna sit! kuulin takaani ja käännyin ympäri. Siinä seisoi aikaisemmin päivällä itsensä Loviisaksi esitellyt tyttö. - Sähän olit menossa taluttelemaan Patronia? Ei sinne nyt voi mennä, silmälasipäinen tyttö totesi ääneen sen itsestäänselvyyden, jota ajattelin itsekin.
- Mä tuun huomennakin tallille, voidaan käydä vaikka yhdessä taluttelemassa? Pampulan kanssa ei ainakaan tarvi pelätä säpsymistä, vaikka muita jekkuja kylläkin, Loviisa vielä jatkoi ja kääntyi sitten menemään. - Tuu meidän kaa tonne ylös, lämmitetään mehua!
Mietin hetken ja vastasin sitten reippaasti:
- Joo mä tuun, käyn vaan ensin ottamassa riimun Patronilta. Tuun perässä!
Loviisa nyökkäsi ja lähti sitten letit heiluen portaille. Itse poikkesin vielä ottamassa sen riimun Patronilta ja rapsuttelin samalla ponia hieman.
- Nähdään taas huomenna. Täällähän on tosi kivaa! kuiskasin ruunan korvaan ja suuntasin sitten kohti portaita ja oleskeluhuonetta, jossa sieltä kantautuvan kikattelun perusteella odottaisi yksi jos toinen uusi tuttavuus.

[mappe]

Eilen en päässyt tallille, piti tehdä kouluhommia, mutta jottei Patronille ihan kahta täyttä vapaapäivää tulisi, kävimme sen kanssa tänään kävelemässä maastossa. Tummat pilvet varjostivat, mutta ihan koko aikaa ei sentään satanut. Patron oli aika säpäkällä päällä.
2HM

(Kuvassa mittasuhteet vähän sinne päin, linet piirretty läpi (ettei kukaan tule sanomaan, että väitän muuta), väritykseen ja taustaan panostettu sitten aika täysillä. Oma naama ihan kamala )


Syys-merkki ansaittu syksyisestä suorituksesta:

~Anne

[mappe]

22.9. Ensimmäinen ratsastus

Näen tallilta poispäin etenevän hevosletkan, kun polkaisin viimeiset vauhdit mäen päällä ja pääsin viimein perille Seppeleeseen. Kellohan oli juuri vähän yli kymmenen, joten maastotunnin ratsukot ne siellä menivät. Jätin pyöräni lukittuna tallin seinustalle ja pujahdin sitten talliin. Siellä oli hiljaista, hevoset olivat tarhoissa, eikä hoitajiakaan näkynyt. Mutta kukapa lauantaina näin aikaisin tallilla olisi, ellei olisi pakko! Minulle oli iltapäivällä edessä vierailu serkkujen luokse, joten piti käydä nyt aamulla kun vielä hyvin ehti olemaan.

Kävin vilkaisemassa tuntilistan. Jes! Patron ei ollut maastoon lähteneessä porukassa, joten pääsisin viimeinkin ratsastamaan sillä. Ajatuksesta innoissani kiipesin portaat yläkertaan. Matkalla sinne alkoi yllätyksekseni kuulua keskustelun sorinaa, ja jätettyäni tavarani kaappiini kurkistin oleskeluhuoneeseen.
- Moi! huikkasin sohvalla lojuville tytöille. He lopettivat juttelunsa ja moikkasivat takaisin.
- Mä oon Mappe, Patronin uus hoitaja. Ei varmaan olla tavattu? esittelin itseni ja astuin ihan kunnolla sisään.
- Joo ei varmaan, ruskeatukkainen tyttö tervehti. - Mä oon Jennyfer, hoidan Almaa, sitä isoa pohjoisruotsalaista.
- Ja mä oon Miira, hoidan Mynttiä, punatukkainen tyttö vuorostaan esittäytyi ja kohensi vähän asentoaan. Nyökkäsin molemmille ja vetäisin letiltä karanneen hiussuortuvan korvan taakse.
- No mut ehkä törmäillään, mä meen nyt hakemaan Patronin tarhasta. Meinaan ratsastaa sillä tänään ekaa kertaa! huiskautin tytöille heipat, nappasin kaapilta kypäräni ja hanskat mukaani ja hyppelehdin sitten portaat alakertaan.

Jätin kypäräni roikkumaan hoitoponini karsinan loimitankoon, nappasin riimunnarun mukaani ja lähdin sitten ponitarhalle. Ensimmäinen viikko Patronin hoitajana oli sujunut kaikin puolin hyvin - en ollut nolannut itseäni pahemmin, paitsi kerran kun ajatuksissani meinasin tunkea Patronin naapurinsa Elmon karsinaan, missä Fiia tuota yrmeää nyffiä harjaili, olin auttanut tunneilla melkein joka päivä ja talutellut Patronia maastossa useamman kerran. Aivan elävästi muistin sen ensimmäisen talutuskerran viikko sitten sunnuntaina, kun tuuli kovasti ja satelikin paljon. Metsät ja pellot olivat niin syksyisiä ja Patron kovin säpäkkä ja energinen, multa silti hyvinkäyttäytyvä ja mikä parhainta: minun hoitoponini.

Nyt seisoin ponitarhan aidalla ja katselin siellä olevia poneja, jotka juuri innostuivat pieneen hippaleikkiin. Niiden taas rauhoituttua pujahdin tarhaan sisälle, seisahduin ja kutsuin Patronia. Se ei kyllä korvaansa lotkauttanut, heilautti vain häntäänsä ja tuijotti muualle. Vähän kierrellen lähestyin ponia ja päästyäni lähemmäs kutsuin sitä uudelleen. Nyt se katsoi suoraan minuun tummilla silmillään ja hievahtamatta antoi minun ottaa sen kiinni. Kliksautin riimunnarun ponin leuan alle ja lähdimme yhdessä portille. Siellä meidät sai kiinni Sikke ja Elmo, jotka ilmeisesti olisivat myös lähteneet mieluusti sisälle. Sain ihan kunnolla käydä näitä kahta hätistelemässä, kunnes sain ne pysymään sen verra kauempana, että pääsimme luikahtamaan Patronin kanssa portista ilman epätoivottavaa karkuriseuraa. Annoin Patronin syödä tarhan viereltä vähän ruohoa ja samalla taputtelin sitä lavalle. En ihan vieläkään aina uskonut, että tässä tosiaan oli minun hoitsuni, jolla saisin pian ratsastaa ihan yksin! Mutta kyllä nyt oli jo aika päästäkin Patronin selkään. Olin ilmoittautunut viikon päästä pidettävälle maastoestetunnille - mikäköhän minuunkin oli mennyt! Rataesteitä nyt olin hypännyt edellisellä tallilla aika paljonkin, tai joka toinen viikko, mutta siitä nyt oli pari kuukautta aikaa. Ja nyt meinasin mennä tallissakin uudella ponilla, ja maastoesteitä, joita en ole koskaan ennen koettanut! Jännitys alkoi kihelmöimään vatsanpohjalla.

Harjasin Patronin nopeasti ja varustin sen sitten. Patronilla on maailman ihanimmat suitset - vaaleanruskeat blingbling-otsapannalla. Se on niin suloinen kurkistellessaan pienen otsatukkansa alta, otsahihnan kimallellessa. Pussasin poniruunaa turvalle ja vastaukseksi sain pökkäyksen mahaani. Vielä suojat jalkaan ja minulle kypärä ja hanskat, ja olimme valmiita lähtemään kentälle ensimmäiselle ratsastuskerrallemme.
- Jännittääkö? kuiskasin Patronille hihittäen, kun talutin ponin ulos tallista. Kentällä pääsin nousemaan Patronin selkään helposti, kiltti poni kun ei edes yrittänyt väistää alta pois. Kiristin vielä satulavyön ja säädin jalustimet, sitten ohjasin ponin uralle ja annoin sen kävellä pitkin ohjin. Katselin Patronin korvien liikettä - se kuunteli tarkasti, kun tuuli heilutteli puita, ja liikkui reippaasti. Keskityin ponin päähän niin paljon, että melkein tipuin selästä säikähtäessäni kentän laidalle ilmestynyttä yleisöä. Miira ja Jennyfer nojasivat aitaan.
- Päätettiin tulla katsomaan teidän ensikertaa, kun ei meillä tässä muutakaan tekemistä. Ei paineita! Miira totesi ystävällisesti ohittaessani heidät. Käännyin satulassa katsomaan heidän ilmeitään, ja jos oikein tulkitsin, eivät he tosiaan arvostelemassa olleet.
- Saa sit sanoa jos tulee korjaamisehdotuksia mieleen! totesin ja väläytin tytöille leveän hymyn. He kikattelivat takaisin ja huokaisin helpotuksesta. Eihän tässä mitään jännittämistä ollut, ja nyt tytöt katsoisivat, ettei mitään pahaa pääsisi käymään.

Kävelin ensin hyvät alkukäynnit pitkin ohjin ja otin sitten ohjat tuntumalle. Tein muutamia pysähdyksiä ja voltteja käynnissä, kunnes Patron alkoi olemaan jo tosi kivasti kuulolla ja pysähtyi ihan pienestä merkistä. Sitten verryttelin sitä molempiin suuntiin ravissa tekemällä pääty-ympyrät ja pitkille sivuille voltit.
- Nosta sisäkäsi vähän ylemmäs ja käännä ulko-ohjalla! Jennyfer huikkasi kentänlaidalta, kun tein toista volttiani. Noin vartin ratsastamisen jälkeen annoin Patronille hetkeksi pitkät ohjat ja mietiskelin samalla, mitäs sitten tekisin. Päätin ottaa ensin vähän laukkaa keskiympyrällä ja sitten tehdä temponmuutoksia lävistäjillä.

Kun olin kyllästynyt temponmuutoksiin, jotka Patron muuten suoritti oikein kivasti, vaikka minulla ollut edes raippaa mukana, taivuttelin ponia vielä nelikaarisella kiemurauralla kevyessä ravissa jonkin aikaa ja annoin sitten loppukäynteihin pitkät ohjat. Patron oli ollut ratsastaessa yhtä ihana kuin se oli antanut karsinakäyttytymisen perusteella odottaakin. Maailman paras siis! Miira ja Jennyfer tulivat vierelleni kävelemään ja juttelimme niitä näitä koulusta. Kävimme eri yläkouluissa, mutta he tunsivat paljon oppilaita meidän koulultamme, joten juttua riitti.

3HM

---

Patronia ei ole karsina- tai tarhajärjestyksessä, joten oletin tämän olevan Popparin vanhalla paikalla (karsina 28) ja ponitarhassa.

Hyvä huomio, täytyypä päivittää =) - Anne

[mappe]

- Patroon! huhuilin ponitarhan laidalta ja kun ihana hoitoponini vain letkautti korvaansa eikä aikonutkaan lähteä kavereidensa luota, lähdin rämpimään märässä tarhassa. Onneksi oli kumpparit jalassa, muuten olisin ollut märkä varmaan vielä huomennakin. Päästyäni Patronin luo otin sen kiinni ja rapsuttelin sitä hetken.

Olin lähtenyt tallille suoraan koulusta, jotta ehtisin hyvissä ajoin ennen Patronin ensimmäistä tuntia. Tallissa harjailinkin sateesta märkää ponia hetken, kunnes Anne tuli pyytämään apua loppujen hevosten tuomisessa sisään ennen junnutuntilaisten tuloa. Tässä puuhassa vierähtikin tovi, ja tuotuani viimeisen hevosen sisälle, takatarhan Reinon, oli Patronin karsinassa ja puuhastelemassa sen ensimmäinen ratsastaja.
- Moi! Oon Patronin hoitaja, Mappe. Tarviitko sä sen kanssa apua vai? kysyin itseni ikäiseltä tytöltä, joka parhaillaan kampasi Patronin harjaa.
- Emmä, tuli vastaus nopeasti ja perään pieni hymy.
- Okei. No mä oon tuolla yläkerrassa jos tarviit, tuu vaan huikkaamaan tai lähetä joku noutamaan, vastasin tytölle ja kiipesin sitten yläkerran oleskeluhuoneeseen. Kaivoin repustani ruotsinkirjan ja aloitin läksyurakan niistä, seuraavat kaksi tuntia Patron olisi tunneilla joten minulla ei hirveästi olisi tekemistä.

- murmur isoäiti, murfar isoisä, bror veli, tankkasin sanakokeen sanoja.
- Ei ku se sanotaan bruur, kuulin pojan sanovan takaani. Anthonhan se siellä pääsi pätemään. Ryökäle oli hipsinyt paikalle ihan huomaamatta.
- No hyvä, kysele sä! lykkäsin ruotsinkirjan pojalle, tämä otti sen vastaan ja heittäytyi sitten sohvalle. Pian huoneeseen tuli kuitenkin muitakin, joten eipä siitä sanojen kyselemisestä sitten oikein tullut mitään. Mutta ei sillä, että se olisi haitannut, oli taas mukavaa viettää aikaa muiden sebeläisten kanssa! Välillä tunsin pientä kihelmöintiä mahan pohjassa: minä olen sebeläinen, ihan oikeasti osa tätä porukkaa! Mahdoin aina välillä näyttää todella hölmöltä näin ajatellessani ja hymyillessäni itsekseni.

Pikkuhiljaa huone taas tyhjeni, kun ne, joiden hoitsuilla ei ollut tunteja lähtivät liikuttamaan niitä ja ne, joiden hoitsut olivat tunneilla, lähtivät joko laittamaan niitä tai katsomaan ratsastajan touhuja. Minä jäin vielä hetkeksi lukemaan sanoja, mutta Patronin jälkimmäisen tunnin ollessa puolessa menin seuraamaan sen loppuun ja sitten auttamaan sen ratsastajaa laittamaan ponin pois. Hetken rapsuttelin Patronia vielä, mutta sitten oli aika hakea koulukirjat yläkerrasta ja lähteä kotiin jatkamaan läksyjen tekemistä. Tyhmä koulu, taas se pilasi hauskan illan tallilla.

4HM

[mappe]

- Ei hitto mikä sää, manasin puoliääneen polkaistessani viimeiset vauhdit Seppeleen pihaan ja siitä pyöräparkkiin tallin seinustalle. Tuuli puhalsi ja sade hakkasi pyöräilykypärääni tauotta ja sadetakista huolimatta hupparini oli märkä sieltä sun täältä inhottavasti kaulaa ja selkää viilentäen. Eipä ollut muita pyöriä paikalla, kaikki muut ovat jo tainneet luovuttaa syksylle ja siirtyä bussikyyteihin. Mutta ei, minä en ihan vielä joka kerta halunnut tulla bussilla, kun silloin piti aina kyttäillä aikatauluja ja miettiä, milloin pitää lähteä, että ehtii juuri reippaasti kävellen bussiin. Mikään ei ole sitten kamalaa kuin bussiin juokseminen ja siitä sitten mahdollisesti kuitenkin myöhästyminen...

Tallissa ei sitten ollutkaan niin hiljaista kuin pyöräparkissa. Moni touhusi oman hoitsunsa karsinassa ja alkeistuntilaisiakin oli jo tullut paikalle. Niinpä kävinkin vain reippaasti viemässä tavarani ja märät sadevaatteeni kaappiini, vedin varahupparin märän tilalle ja painelin sitten samantien Patronin karsinalle, missä märähkö poni jo onneksi odotteli. Puikahdin karsinaan ja ruuna tuli söpösti vastaan turvallaan tökäten.
- Hei Patron-ponskiseni, lepertelin ja rapsutin Patronin jännää harjaa. - Sä ootkin viksu poika, kun oot kuivatellut tuolla turpeessa pyörimällä, eikös joo, niin oot, jatkoin lässyttämistä ja pyyhkäisin ruunantalluran turvasta turvetta.
- Öömmmoi, kuulin käytävältä pienen äänen ja näin edessäni hieman itseäni lyhyemmän tytön. Vetäisin lepertelyilmeen naamaltani ja vaihdoin tilalle ystävällisen hymyn.
- Moi, mä oon Mappe. Meetkö sä Patronilla?
- Joo. Onks se kiva?
- Se on ihan tosi kiva. Hei annatko sen riimun siitä niin sidon tän kii, sit voidaan yhdessä käydä hakemassa tän harjat, ehdotin ja tyttö ojensi Patronin sinisen riimun minulle. Sitoessani Patronia jatkoin:
- Tää onki piehtaroinu ihan kunnolla karsinassa, mut eiköhän toi lähde ihan harjaamalla. Ootko sä kuinka monta kertaa ratsastanu?
Jatkoin tytön jututtamista samalla, kun haimme satulahuoneesta Patronin harjat ja aloitimme ponin puunaamisen. Minnaksi esittäytynyt tyttö käyttäytyi Patronin kanssa ihan luontevasti, vaikka kuulemma tämä oli vasta hänen kuudes kertansa ratsastamassa.
- Mutta oon mä muutaman kerran käyny harjailemassa poneja aikasemmin, tyttö myönsi ja väläytti minulle hymyn.
- Hei onneks olkoon! huudahdus keskeytti meidät. Pipsa oli ilmestynyt Patronin karsinan ovelle.
- Jaa mitä? katsoin tyttöön kysyvästi Patronin takaa.
- Sie ja Patron ootte kuukauden kaksikko! Pipsa melkein kiljui. - Tuu ny tänne et voin halata siuta!
Pakko sen oli olla tosissaan. Päästin pienen kiljaisun, johon Patron reagoi heilauttamalla päätään ja hypähdin sitten käytävän puolelle, jossa Pipsa melkein hukutti minut haliinsa.
- Noni, nyt pitää tämän inspiroivan hoitajan mennä jatkamaan töitään, sanoin ja pujahdin takaisin Patronin karsinaan. Minna hymyili minulle.
- Meehän siitä sitte. Mut myöhemmin hoitajien huoneessa on sit kaakaota tarjolla, erityisesti sulle ja uusille hoitajille, mut kai tälläset vanhatkin saa siemauksen, Pipsa kertoi hyvän tuulisena, vinkkasi ja häipyi sitten. Jatkoimme Minnan kanssa Patronin harjaamista, mutta ihan pakko oli ponia halata.
- Kuulikssä Patron, me ollaan kuukauden kaksikko! supatin ponin korvaan ja sitten lähdimme Minnan kanssa hakemaan ruunan varusteita.

5HM

[mappe]

- Moi kaikki! tervehdin oleskeluhuoneessa istuskelevaa joukkiota. Kaikki moikkasivat takaisin ja sujahdin sitten sohvalle Miiran viereen.
- Meinasin mennä hyppäämään esteitä, mutta toi sää ei kyllä nyt kauheesti houkuttele, totesin. Muut myöntelivät. Taas oli karmea syysmyrsky meneillään, ravistellen viimeisiäkin lehtiä puista.
- Joo mäki oisin voinu tulla, mut ei varmaan esteitä viitti kun noin tuulee ja myrskyää, Anthon huikkasi pöydän äärestä. - Taiga nyt sen kestäis, mut Patron vois olla vähän turhan villi, poika jatkoi ja vinkkasi silmäänsä.
- No mut hei mäki voisin tulla, en mä esteitä mut muuten ratsastelemaan, punapää-Miira vastasi ja heitti lueskelemansa Hevoshullun pöydälle. - Mennäänkö?
Niinpä me kolme lähdimme yhdessä tuumin tallin puolelle ja Anthon siitä suoraan aitalle.

Hetkisen harjailun ja varustamisen jälkeen lähdimme uhmaamaan sadetta ja tuulta ja siirryimme maneesille. Sade ropisi maneesin kattoon ja tuuli helisteli ovia. Patron käänteli korviaan kovassa tahdissa ja oli aika säpäkän tuntuinen.
- Joo ehkä ihan hyvä idea tää, että ei hypätä. Tää meinaan varmaan hyppii ihan ilman esteitäkin, naurahdin Myntin satulavyötä kiristävälle Miiralle.
- Oottakas hei, Anthon huikkasi tultuaan vasta perästämme maneesiin. - Mä pistän parit puomit, saadaan vähän jotain äksöniä.
Poika veti Taigaa perässään taluttaen keskihalkaisijalle kolme puomia ja nousi sitten itsekin hoitoponinsa selkään. Alkukäyntien ajan juttelimme niitä näitä, mutta kun aloimme kunnolla ratsastamaan, juttelu jäi, kun jokainen keskittyi omaan tekemiseensä.
- Puomit! Anthon huikkasi ja käänsi Taigan puomeille ja tuli ne ravissa kevyessä istunnassa.

Tulimme kaikki kolme puomeja vuorotellen, itse tulin välillä kevyessä istunnassa estepuomeja ja välillä harjoitusravissa koulupuomeina. Tulin puomit kerran myös laukassa, ja ah kuinka Patronin laukka onkaan ihanaa! Se kuitenkin innostui puomeista ja säästä vähän liikaa, joten en kovin paljoa laukassa tullut.

Ratsastuksen jälkeen palasimme sateesta huolimatta hymyilevinä tallille. Harjailin Patronia rauhassa ja selvitin sen hännän ja harjankin huolella. Lopuksi vielä pussasin ruuna turvalle.
- Sä oot ihan paras, kuiskasin ponin korvaan, rapsutin sitä vielä otsalta ja painuin sitten satulahuoneeseen putsaamaan hoitoponini varusteet.

6HM

[mappe]

Maastoestetunti 29.9.
- Hei oottakaa, mullon vielä turparemmi kiinnittämättä! huikkasin ratsujaan ulos taluttaville Miiralle ja Fiialle.
- Tuut perästä, ei me ilman sua lähdetä, Miira rauhoitteli, joten keskityin kiinnittämään Patronin jäykän turpahihnan, nappasin raipan karsinalta, laitoin hanskat käteeni ja lähdin muiden perästä ulos. Siellä moni oli jo päässyt selkään asti, joten kiireesti kiristin hoitoponini satulavyön, tarkistin kypärän kiinnityksen ja ponnistin selkään. Annen perässä innokas joukkomme lähti maastoesteradalle, kun kaikki olivat valmiita.

Odotellessani omaa vuoroamme ihastelin maisemia ja ravailin Patronin kanssa ympyrää pitääkseni pojun lämpimänä. Onneksi tänään ei satanut kaatamalla, vaan aina välillä aurinko jopa pilkotteli pilvien lomasta. Tarkistin vielä Patronin rintaremmin kiinnitykset - en ole vielä ihan tottunut niihin, enkä ikinä muista, miten päin soljet pitikään laittaa.
- Mappe, te voitte mennä seuraavaks, ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen Anne antoi meille lähtömerkin.

Nostin laukan hallitust ja lähdimme radalle. Tututum tututum Patron laukkasi ja metsänpohja kumisi. En ollut vielä ratsastanut hoitoponilla montaa kertaa, mutta onneksi se on niin helppo, että sen kanssa oli löytynyt yhteinen sävel jo ensimmäisillä ratsastuksilla. Vatsanpohjaani kuitenkin kipristeli kun lähestyimme ensimmäistä estettä - mitä jos en pysyisikään mukana? Turhaan kuitenkin jännitin, tunsin hyvin ponnistuskohdan lähestymisen ja myötäsin juuri sopivassa kohdassa. Patronin hyppy oli täydellinen. Loput esteet suoritin tarkasti keskittyen, ja radan viimeisen esteen jälkeen fiilis oli mahtava. Tämä oli mun juttu! Kiinteät esteet, kirpakka syysilma, allani ihanan energinen ja siro poni - täydellistä.

7HM

[mappe]

Leiripäiväkirja - 17.-21.10.2012

Tiistai 16.10.2012

Rakas leiripäiväkirja! Huomenna alkaa ensimmäinen leirini Seppeleessä. Olen jo aloittanut pakkaamisen, tosin vasta tehnyt listan tavaroista, joita pakkaan mukaani. Mutta äiti aina sanoo, että lista ensin, niin sitten on helppo pakata. Ja siinä se on kyllä oikeassa, edes joskus jossain. Tässä se lista siis:

- ratsastuskypärä, hanskat, raipat, ratsastushousut, ratsastuskengät, ratsastussukkia (TÄRKEIN ENSIN!!)
- lämmintä vaatetta! (fleece, villapaita, villasukkia, lapaset, pipo, pitkiksiä ym.)
- alusvaatteet
- varakengät ja kumisaappaat
- vaatteita: paitoja, housuja
- sadetakki
- pesupussi ja sen sisältö
- pyyhe
- kirja tylsien hetkien varalta

Siinäpä ne taisivat olla. Nyt eikun pakkaamaan!

No nyt on tavarat kasassa. Lähetin vielä isän hakemaan kaupasta vähän leirimässättävää, ettei tule illalla tylsää, vaan voidaan napostella ja jutskailla muiden kanssa. Keidenköhän kanssa nukun?


Keskiviikko 17.10.2012 Leiri alkoi!

Leiri alkoi klo 14.00. Ihan ekaksi kokoonnuimme oleskeluhuoneeseen ja siellä Anne kertoi meille leiristä ja missä nukumme. Mä nukun keittiömökissä Miiran, Anthonin, Britan, Soffin ja Catrinan kanssa. Miira nukkuu mun alapuolella. Kaikkia en vielä kovin hyvin tunne, mutta ainakin nyt sitten tutustumme. Anthon tietenkin veti leikiksi koko jutun, mutta eipä ainakaan tule tylsää!

Kun olimme päässeet majoittumaan oli aika valmistautua illan heppailuun. Meillä oli ilman satulaa -tunti, ja menin tietty Patronilla, niinku saan mennä jokaisen leirin tunnin. Ihanaa! Patronin selkä ei kyllä oo mitenkään ihanteellinen ilman satulaa ratsastamiseen, mutta kärsin ajoittaisen tuskan kuin nainen. Jännintä oli, että ratsastus alkoi meidän ryhmä ensin yksin kentällä. Tai eihän mä ja Patron yksin oltu, vaan mukana oli Selena Pellalla, Inkeri Siirillä, Loviisa Pampulla, Taru Humulla, Anthon Taigalla, Fiia Elmolla ja Salma Bonniella, eli oikeestaan meitä oli tosi monta. Mut ilman aikuista kuitenki. Jostain syystä noita muita se ei tainnut jännittää yhtään, mutta mun mielestä se on edelleen jännää, että saa ratsastsaa ilman aikuisen valvontaa. Kentällä ei tapahtunu mitään jännää, käveltiin vaan ja vähän ravailtiin. Patronin ravi on tosi karseeta istua ilman satulaa, kun se pompottaa ja selkäranka ei tunnu kovin mukavalta takapuolessa... Mut käynnissä oli tosi ihana, kun poni lämmitti alla.

Maneesissa sit Anne oli pitämässä tuntia. Siellä Patronin ravi ei pompottanut enää niin paljon, kun se vähän pyöristi selkäänsä ja kaulaansa. Oli mukavampi istua! Me tehtiin ravissa voltteja ja ympyröitä, ja välillä meinasin liukua Patronin selästä alas, mutta Anne aina ehti ajoissa muistuttaa pistämään painon keskellä eikä nojautumaan liikaa sisälle. Laukassa tultiin maapuomia, ja Patron innostu aika tosi paljon ja sain kyllä ratsastaa tosi tarkasti, ettei se ihan riemastunu ja lähteny viemään. Lopuks tehtiin vielä pohkeenväistöjä ja niissä istuin taas aika mutkalla, kunnes Anne huomautti siitä tiukasti ja hävetti ja sit muistin keskittyä olemaan suorassa. Mut vaikeeta oli!

Nyt illalla sit vielä hengaillaan ja Miira ehdotti, et pelattais yhtä peliä, jonka se toi mukanaan. Ruoka on ollu tosi hyvää!


Torstai 18.10.2012

Aamulla ei olis millään jaksanu nousta, mutta heräsin kuitenki samaan aikaan ku muutkin meidän mökin tytöt. Anthon puolestaan olis varmaan koisannu puoleen päivään, ellei Miira ja Soffi olis suurin piirtein kiskonu sitä sängystä.

No sit aamupalalla oli kaikki vähän väsyneitä ja juttujen taso oli harvinaisen huono. Puuro oli vähän tönkköstä, mut onneks oli sen lisäks myös leipää. Aamupalan jälkeen oli vapaa-aikaa ja me leikittiin Annen johdolla tutustumisleikkejä. Oli kiva kuulla muista uusia juttuja! Sen jälkeen mä päätin autella Annea tallihommissa, eli toisin sanoen siivota pari karsinaa. Kaikki ei ihan ymmärtäny mun siivousintoa, mut karsinoiden siivoominen on oikeesti ihan kivaa hommaa, kunhan sitä ei tarvi tehdä joka päivä ja kymmentä karsinaa kerralla. Yhden jälkeen alettiinkin sitten valmistautumaan seuraavaan aktiviteettiin, eli maastakäsinopetukseen. Ensin Anne kertoili meille hevosten esittämisestä näyttelyissä ja sit harjoteltiin sitä. Meillä oli Patronin kanssa vähän vaikeuksia pysyä samassa tahdissa, kun se olis kipittänyt tuhatta ja sataa eikä ainakaan pysähtynyt sillon, kun sitä käskin. Tätä pitää siis selvästi harjotella myöhemminkin.

Sit harjoteltiin vielä juoksuttamistakin. Se oli jännää, mut tosi kivaa! Pitääkin kokeilla sitä joskus myöhemminkin, ihan ittekseen maneesissa.

Yhteisen osion jälkeen saatiinkiin sitten vähän levittäytyä kentälle ja maneesiin ja maastoon ja harjotella itte. Mä päätin lähteä Patronin kanssa tallipihalle harjottelemaan tota näyttelyesittämistä, tai oikeestaan mä mielessäni kyllä ajattelin talutustunneille osallistumista, ettei siellä tarvis roikkua Patronin ohjissa et sen sais pysähtyyn, vaan et se lukis mun kehonkieltä ja pysähtyis kun mä pysähdyn. (Olipas pitkä lause!)

Tallipihassa siis pyöriskeltiin ympyrää molempiin suuntiin ja harjottelin käynnistä pysähtymistä ja ravista siirtymistä käyntiin. Käynnistä raviin siirtymiset sujukin hyvin, ja meni noi hidastuksetkin, kun muutaman kerran pysäytin Patronin tosi räikeästi, niin sit tehos pienemmätkin viestit.

Nyt me ollaan lähdössä tekemään jotain tosi jännää. Anne oli salaperäinen eikä paljastanut, miks ihmeessä se halus meidät puol kymmeneltä vielä tallille. Varmaan jonkun jekun se on keksiny!


Perjantai 19.10.2012

Ei ollu eilen Anthonin pelkäämää leirikastetta, vaan jotain sikana parempaa: yömaasto! Sen jälkeen oltiin kyllä kaikki ihan naatti, mut silti juteltiin vielä yömyöhään. Mä sain kertoa kummitusjutun läheisen hökkelin kummituksesta, sen jonka alun perin kuulin Pipsalta. Miira oli kuullu sen sillon ku mäkin, ja täydentelikin aina välillä kertomusta, kun meinasin unohtaa jotain. Mutta se ei huonontanu tunnelmaa yhtään, vaan lopulta joku tais kömpiä jonkun toisen viereen nukkumaan, kun niin pelotti. Oli jo niin pimeetä, et en kyl tiedä kuka se oli.

No tänään sit on luvassa poniagilityä, vauhdikas maasto, taas pääsen maastoesteille Patronin kaa, ja illalla leiribileet. Siis iik! ei mulla oo mitään bilevaatteita mukana!


8HM

[mappe]

30.10.2012

Selailin oleskeluhuoneen sohvalla hoitovihkoani. Olin päässyt Patronille sen ensimmäiseksi hoitajaksi vasta viikko ruunan muutettua Seppeleeseen. Sen jälkeen olimme kokeneet yhdessä jo ties mitä: olimme saaneet molemmat uusia kavereita, olin päässyt hyppäämään ensimmäistä kertaa maastoesteitä, olin auttanut uusia ratsastajia ja päällimmäisenä kaikista muistoista oli ensimmäinen leirini Seppeleessä, koko syysloman kestänyt ihana leiri muiden hoitajien kanssa.

- Mitäs sä? Miira tervehti loikatessaan sohvalle viereeni.
- Eipä mitään ihmeellistä, kunhan vaan mietin mitä kaikkea tässä puolentoista kuukauden aikana seppeleessä on ehtinyt tapahtua. Aika paljon kaikkee! vastasin ja hymyillen liimasin leirillä ottamani kuvan Patronista vihon väliin. Siinä se hamuili houkutuksena ollutta omenan palaa huulet törröllään.
- Myntti meni tänään vaan vammaistunnilla, aattelin tehä sen kaa jotain kentällä. Lähetkö mukaan? Miira kysyi.
- En mä, ku Patron menee tänään kaks tuntia. Sitä paitsi juoksutin sitä eilen, vastasin. - Nyt aattelin vähän lukee hissan kokeeseen ja sit meen auttamaan aloittalijoita, jatkoin ja vedin repustani historian kirjani.
- Ookkei, punatukka vastasi ja kankesi sitten itsensä ylös ja odotettavasti takaisin Myntiin luo jättäen minut oleskeluhuoneen hiljaisuuteen lukemaan.

Ei siellä kuitenkaan kauaa hiljaista ollut, kun Alman, Pampulan, Humun ja Reinon hoitajat saapuivat paikalle.
- Mitäs Mappe? Jennyfer kysyi ja laittoi veden kiehumaan.
- Eipä tässä. Mitäs teille? Noinniinku yleisesti kaikille, ei oo nähty vähään aikaan.
- No, Ansqu aloitti, - ootellaan et päästään harjailemaan hoitsuja aloittelijoiden kaa. Niinku varmaan säkin.
Juttelimme tyttöjen kanssa niitä näitä, kunnes oli aika painua alakertaan odottelemaan alkeistuntilaisia. Historian kirjaa ei tullut paljon selailtua, mutta ehtiihän sitä kotonakin lukemaan. Kun kello siirtyi näyttämään kahtakymmentä yli neljää siirryimme hoitsujemme karsinoille odottelemaan alkeistuntilaisia.

Olin hakenut Patronin tarhasta jo aikaisemmin, mutta en ollut harjannut sitä, jotta alkeistuntilaisella olisi vähän enemmän puuhasteltavaa. Nojailin Patronin karsinanoveen puhelintani räpläten ja hoitsuni natusteli karsinan pohjalta viimeisiä heinänkorsia. Pian meitä lähestyi hieman itseäni nuorempi ratsastaja kypärä päässään.
- Moi! Mä oon Mappe, Patronin hoitaja, tervehdin tyttöä iloisesti.
- Moi, mä oon Iiris, tyttö vastasi ja tiputti hanskansa ja raippansa Patronin karsinan eteen. - Ootko sä vielä harjannu sitä?
- En, aattelin et sä saat tehdä sen. Kaviotkin se nostaa kivasti, ainakin jos vähän komentaa, hymyilin tytölle rohkaisevasti. - Mä oon tässä, sano sit jos tarviit apua.
Olin laskelmoinut oikein, tyttö harjasi Patronin itse oikein näppärästi. Kavioiden putsaamisen kanssa Patron rupesi pelleilemään ja huiskuttelemaan hännällään. Ärähdin ruunalle vähän ja leikki loppui lyhyeen, ruunan jäädessä kulmien alta seuraamaan liikkeitäni karsinan etupuolella.
- Noni, valmis! Iiris ilmoitti ja pujahti ulos karsinasta. - Tuutko kattoon satulahuoneeseen, hän pyysi ja lähdimme yhdessä hakemaan Patronin varusteita.
- Muistatko miten suitset laitetaan, kysyin Iirikseltä hänen saatuaan satulan oikein Patronin selkään.
- Öö joo mut kato et menee oikein, tyttö vastasi leveästi hymyillen.
- Muuten hyvä mut kato et se turpahihna menee molemmilta puolilta sieltä poskihihnojen alta, korjasin ennen kuin Iiris oli pujottanut turpahihnan kiinnni.

Tunnilla Iiris ei juurikaan tarvinnut apuani, mutta kuljin Annen pyynnöstä kuitenkin ratsukon rinnalla koko ajan. Tunnin jälkeen otimme vielä Iiriksen kanssa yhdessä Patronilta varusteet pois, kun sillä oli hyppytunti ennen seuraavaa tuntia.
- Moikka, nähdään taas! huikkasimme toisillemme, kun Iiris lähti isänsä perässä tallista ja minä siirryin takaisin yläkertaan. Tällä kertaa vain huikkasin oleskeluhuoneeseen moikat ja nappasin repun mukaani. Ei se historia päähän ilman lukemista tarttuisi...

9HM

[Anne]

Palkintoleirillä - Vauhdikas maasto



Mappe ja Patron odottelevat takana tulijoita.

Spessu Mapelle!

[mappe]

Ihana kuva, kiitos!

Maanantaina 5.11.

Aamupäivällä oli kengittäjä käynyt ja Patron oli saanut hokit kuten kaikki muutkin. Hoitoponiani sen karsinassa harjaillessani tarkistinkin huolellisesti jokaisen kengän, että hokit olivat edelleen tukevasti paikallaan, eivätkä olleet löystyneet ensimmäisen tarhariehunnan aikana.
- Tänään tehdäänki sit kunnon treeni Pattuseni, puhelin samalla kun harjasin Patronin päätä. Se heilautti päätään ylös ja alas melkein huitaisten harjan kädestäni.
- Lopeta! komensin sitä mutta nauroin perään ja rapsutin ponia korvien takaa.

Maneesissa oli ensimmäinen tunti meneillään, mutta uusien kenkien ja hokkien takia ei yhtään haitannut viedä Patronia kentälle. Olin vetänyt kypärän alle pipon ja käteeni paksummat ratsastushanskat, joten kylmä ei pitäisi tulla. Alkukäynneissä Patron kulki korvat hörössä kylmää maisemaa kuunnellen. Sitten otin ohjat tuntumalle ja aloin tekemään ravissa pääty-ympyrällä kahdeksikkoa, ja Patron keskittyi vain minuun, ei ympäristöön. Se oli vähän jäykkä, ja sain ihan tosissani taivuttaa sitä, että se yhtään taipui rungostaan. Usein vastauksena tiukempaan taivuttamiseen Patron heitti päätään ylös, jolloin painoi pohkeet kylkiin enkä luovuttanut. Pahempi puoli oli vasen kierros, joten jäin niin päin pyörimään hetkeksi ympyrälle ja suurensin ja pienensin ympyrää, jotta sain vähän avattua ponin kylkiä. Kun suurimmat jumit olin näin ravissa saanut auki, annoin Patronille hetkeksi pitkän ohjan ja kävelimme kentän ympäri. Niiskaisin - kylmä ilma sai aina nenäni valumaan.

Kohta otin taas ohjat tuntumalle ja hetken ravi-käynti-siirtymisiä tehtyäni tein laukannoston käynnistä. Muutaman laukka-askeleen mentyämme tunsin, että nyt oli tullut väärä laukka, joten siirsin Patronin ravin kautta käyntiin ja yritin uudestaan. Tällä kertaa muistin neuvon antaa sisäohjalla hevoselle tilaa, ja näinpä sainkin Patun nostamaan oikean laukan. Laukkasin puoli kierrosta siirsin sitten rauhalliseen harjoitusraviin, ja pian taas nostin uuden. Näin toistin muutaman kerran, mutta sitten nousin seisomaan jalustimmille ja annoin Patronin laukata vapaammin ympäri kenttää. Se pärski ja vähän heitti päätään, minä painoin pohkeet tiukemmin kylkiin ja vauhti vähän kiihtyi. Muutaman ihanan laukkakierroksen jälkeen istuin alas, käänsin Patronin ympyrälle ja keskityin kauniiseen raviin siirtymiseen. Hetkeksi Patron jäi tikittämään, mutta tiiviisti istumalla sain sen ottamaan pidempiä, rauhallisempia askelia.

Ihan loppuun tein vielä käynnissä pohkeenväistöä uralta keskemmälle. Oli vaikea tuntea, tuliko Patron ihan suorassa, mutta parhaani yritin ainakin itse istua keskellä ponia ja tukea pohkeilla, ettei Patron taipunut tai mennyt vinoon. Muutamien väistöjen jälkeen rentoutin Patronin vielä kevyessä ravissa kolmikaarista kiemurauraa tehden ja sitten annoin sille vapaat ohjat ja pudotin jalustimet pois omista jaloistani. Pyörittelin nilkkojani ja hartioitani, Patron hörisi ja askelsi reippaasti. Tekipä hyvää ihan kunnolla treenata!


10HM

[mappe]

Märkää tiistaita sullekin, 20.11.2012

- Moi! huikkasin tervehdyksen oleskeluhuoneessa lojuvalle hoitajalössille, mutta palasin samantien kaapilleni riisuutumaan sadetta pitävästä syystakista. Korvasin sen kaapissa odottavalla ihanan lämpimällä hupparilla ja pistin vielä piponi ilmavasti kaapin pohjalle, jos se vaikka kuivuisi.

- Moi Mappe! sain iloisen tervehdyksen takaisin.
- Sua ei ookaan vähään aikaan näkyny? Pipsa kysäisi hevoslehden takaa.
- Joo mä mursin varpaani ja äiti ei suostunu päästämään mua tallille, vaikka ihan hyvin olisin kyllä linkuttavanakin päässy täällä menemään, vastasin ja laitoin evääni jääkaappiin. - Mut kuulemma riski siitä et hevonen vielä astuu sen päälle ja pyörryn kivusta oli liian suuri. Meenkin tästä samantien moikkaamaan Patronia, nähdään!

Loikin raput alakertaan ja suoraan Patronin karsinalle. Oli vielä hetki aikaa, ennen kuin alkeistuntilaiset tulisivat laittamaan poneja, joten minulla oli hyvä hetki viettää kahden hoitoponini kanssa.
- Moi Patron, hyvää ja märkää tiistaita, tervehdin ponia ja kun se kääntyi minua tervehtimään, pujahdin karsinaan. Ponin kaula oli märkä, mutta sillä oli selvästi ollut loimi ulkona, koska muu vartalo oli aika kuiva. Jalat pitäisi kyllä pestä... Rapsuttelin Patronia hetken, se hamuili hihaani ja vastasi näin hellyydellä. Nappasin riimun karsinan ovesta ja laitettuani sen Patronille siirryimme viereiseen syvennykseen pesupaikalle.

Alkeistunnilla pyörin maneesissa Patronin rinnalla, pientä poniratsastajaa vähän neuvoen ja avustaen. Hoidimme yhdessä Patronin pois, sillä olisi pieni taukohetki ennen seuraavaa tuntia. Jäin vielä hetkeksi juttelemaan Patronilla ratsastaneen tytön äidin kanssa, joka halusi tietää, miten hoitajaksi ja minkä ikäisiä hoitajia Seppeleessä on. Kerroin parhaani mukaan ja vilkutin tytölle ja äidille hyvästit heidän vielä kerran rapsutettuaan Patronia.

Vielä olisi vaikka mitä hommaa, tuntien jälkeen varusteiden putsausta ja kaapin pikasiivous. Hyrähdin ajatellessani märkää kotimatkaa pimeässä marraskuun illassa. Vai voisikohan se äiti nyt tulla hakemaan... Ajatuksissani rapsuttelin Patronia, kunnes seuraava ratsastaja ilmestyi paikalle.

11HM

Tullut liian pitkä tauko, mutta nyt yritän ryhdistäytyä!

[mappe]

25.11.2012 Sais jo tulla oikea talvi!

- Ei oo todellista. Eka sataa sikana lunta ja sit tänään, kun ehtis siitä maastossa nauttia, kaikki on sulanu pois ja ulkona on taas vaan märkää, valitin ja rojahdin sohvalle Salman viereen. Masensi, kun juuri alkamaan päässyt talvi päättyikin näin nopeaan.
- No hei, tänään ei sentäs tuu vettä, tyttö vastasi. - Ihan hyvin sinne maastoon voi mennä. Mä aattelin kyl mennä maneesissa.
- Nojoo, nii voi, mut ei se nyt oo niin kivaa ku olis pari päivää sitte ollu. Ei oo muita näkyny? Jos seuraa sais...
Salma mietti hetken ja vastasi sitten:
- No, mä tulin vasta tunti sit, mut ei oikeestaan. Sunnuntaina taitaa aika moni pitää tallitonta päivää.

Lähdin hakemaan Patronia tarhasta, jossa se leikki loimi päällään. Talliin tulimme pesukarsinan kautta, suihkutin suurimmat kurat jaloista pois, etteivät suojat hiertäisi. Jätin loimen Patronille päälle siksi aikaa, että hain kovan harjan ja harjasin loimesta kurat pois, jonka jälkeen ripustin sen karsinan loimitankoon. Harjailin Patronia rauhassa toivoen, että joku muukin tulisi tallille ja saisin maastoseuraa rauhalliselle köpöttelyreissulle. Toiveisiini vastattiinkin, kun Jeccu tuli talliin.
- Moi! huikkasin tytölle, johon en vielä ollut ehtinyt kunnolla tutustuakaan, mutta jonka tiesin hoitajan connemaranponi Janusta. Hän kuuli minut ja tuli kurkkaamaan karsinan oven yli.
- Moikka! Mitäs kuuluu? hän tervehti ja rapsutti haistelemaan tullutta Patronia.
- Ihan hyvää, aattelin maastossa tehdä kävelylenkin. Saisko susta ja Januksesta seuraa? kysyin vähän ujosti.
- Joo, sellasta lenkkiä mäkin olin ajatellut. Parinkymmenen minuutin päästä käviskö? Janus näytti vähän pyörineen tarhassa, et hetki mulla menee sen harjaamisessa, Jeccu vastasi hymyillen superisosti.
- Se sopii oikein hyvin. Huikkaa sit ku alat laittamaan varusteita, nii mä alan kans, hymyilin takaisin. Palasin Patronin harjaamiseen ja Jeccu lähti hakemaan Janusta ulkoa.

Kun olimme molemmat valmiita kypärät päässä ja heijastinliivit takkien päällä, talutimme ponit ulos ja nousimme tallipihalla selkään. Lähdimme pohjoiseen, sillä iltapäivä oli alkanut jo hämärtää, ja halusimme molemmat mieluummin mennä valaistuilla teillä kuin pilkkopimeässä. Janus oli säpäkkänä, ja sen pokkuroinnin rinnalla Patronin pystyssä höröttävät korvat näyttivät suorastaan mammanpojan meiningiltä.
- Mitä oot tykänny Seppeleestä? Jeccu kysäisi minulta.
- Oon tykänny, ja leiri on kyllä ollu syksyn paras juttu. Hirveesti oon saanu uusia kavereita ja kehittyny, kun on aina välillä päässy tunneillekin. Patron on ihan paras, vastasin säteillen ja halasin hoitoponini kaulaa. Jeccu naurahti, ja kysäisi ravaisimmeko hieman. Myönnyin ja pian matka taittuikin ponien kavioiden kopistessa tiehen. Ainut asia, joka edelleen harmitti oli lämmin ja märkä keli - saisi jo ihan tosissaan tulla lumentäyteinen, kylmä talvi!

12 HM