|
Post by Carkki on Feb 15, 2009 16:03:03 GMT 2
15.2 Sunnuntai - Wazaaa! 124HM, kuumehourailukuva...
|
|
|
Post by Carkki on Feb 16, 2009 12:55:09 GMT 2
16.2 Maanantai - Laulakaamme
Pikku Leevi kosiomatkallaan, ahaa, ahaa. Pikku Leevi kosiomatkallaan hän lauleli kauniita laulujaan, ahaa, ahaa, ahaa. Hän Palmikkonsa tavatessaan ahaa, ahaa. Hän Palmikkonsa tavatessaan, pyysi mukanaan tulemaan tarhailemaan, ahaa, ahaa, ahaa. Mikset kultasein tullut aikanaan, ahaa, ahaa. Mikset kultasein tullut aikanaan, minut tunnille jo laitetaan, ahaa, ahaa, ahaa. Sulle tuntihommat sovi ei ollenkaan, ahaa, ahaa. Sulle tuntihommat sovi ei ollenkaan, sillä joku potkii kohta kylkiäs ahaa, ahaa, ahaa. Mutta Palmikosta huomataan, ahaa, ahaa. Mutta Palmikosta huomataan, että nainen on nainen aina vaan, ahaa, ahaa, ahaa. Se maastoon Carkin kanssa läksi, ahaa, ahaa. Se maastoon Carkin kanssa läksi, on vapaa-päivä ansaittu, ahaa, ahaa, ahaa. Ei kelvannut tunti, ei Pikku Leevikään, ahaa, ahaa. Ei kelvannut tunti, ei Pikku Leevikään, sillä tuntilainen se potki jaloillaan, ahaa, ahaa, ahaa. Pikku Leevi ei lannistukaan, ahaa, ahaa. Pikku Leevi ei lannistukaan, sen ikioma tyttökaveri Palmikko aina on, ahaa, ahaa, ahaa.
125HM, x'D
|
|
|
Post by Carkki on Feb 18, 2009 17:02:19 GMT 2
18.2 Keskiviikko - Pupujussin jäljillä 126HM, paintilla töhertelin
|
|
|
Post by Carkki on Feb 19, 2009 12:28:57 GMT 2
19.2 Torstai - Sun vieressä on lämmin
"Anne, jatkaako Palmi?" huudahdin kentän keskeltä. Alkeistunti oli juuri päättynyt ja innokkaat lapset palasivat vanhempiensa luo posket punaisina. Nainen pyöritti päätään ja osoitti maneesiin astelevia aikuisia, isot hevoset rinnallaan. "Kaikki ponit talliin, kukaan ei jatka", nainen huudahti vielä eleidensä päätteeksi. Nyökkäsin ja käännyin silmät ummessa seisovan tamman pariin. Sen vatsan ympärys oli paisunut huomattavan paljon ja uusi satulavyö oli ollut paikallaan. Löysäsin vyön viimeiseen reikään ja helpottunut tamma huokaisi syvään. "Noniin Palmikkoiseni, mennäänpäs talliin", sanoin hiljaa hymyillen. Palmikko lähti kävelemään vaakkuvin askelin kuin ankka perässäni, lepuuttaen päätään olkapäälläni. Kuljimme letkan viimeisenä, sillä suurin osa poneista kiirehti talliin innokkaina, mutta eihän Palmi siihen edes niin hyvin kyennytkään, olihan se sentään tiineenä!
Raudoitetut kaviot kopisivat betonilattiaa vasten saaden muutaman hoitajan kääntymään askareistaan. Ohi kulkeva Elkku kikatti nähdessään paisuneen hoidokkini. "Sehän muistuttaa enemmän tynnyriä kuin hevosta!" hän mumisi naurunsa lomasta. "Korjaan, ehkä ilmapallo tai jalkapallo kuvaa eniten sen tilannetta", sanoin hymyillen. Elkku räjähti nauramaan ja paikalle saapunut Jaakko hääsi tyttösen ulos. Palmi seisoi koko ajan kiltisti vierelläni, mutta lähti mukaani karsinaansa. Riisuin varusteet tamman päältä ja taputin lopuksi rohkaisevasti sen kaulaa. "Ei kannata välittää noista", sanoin osoittaen pieniä tuntilaisia jotka kummastelivat mahan kokoa. Päästessäni ulos kimppuuni syöksyi tuntilaisten lauma. "Oletko sinä syöttänyt sen noin paksuksi? Äiti sanoi et..." eräs tyttö aloitti. "Ei tuo ole terveellistä jos se.." toinenkin mäkätti minulle. "Hei, shhhh, se on tiineenä", sanoin aiheuttaen uuden kysymysten tulvan. "Tiineenä, mitä se tarkoittaa?" Palmikon edellisen tunnin ratsastaja kysyi ihmeissään. "Onko se sairas?" toinen tyttö kerkesi kysymään peloissaan. Muutaman tuntilaisen silmät levisivät lautasen kokoisiksi kertoessani totuuden. "Se odottaa varsaa, vauvaa, niin kuin teidän äitinnekin odottivat teitä", sanoin lopuksi ja puikkelehdin lauman välistä satulahuoneeseen. Asettelin varusteet paikoilleen ja hiippailin ovelle. Kurkistin varovaisesti ulos ja huomasin saman lauman päätyneen Siirin karsinalle ihastelemaan varsaa.
Hetken pähkäilyn tuloksena päätin paeta satulahuoneessa olevasta ulko-ovesta ulkokautta takaisin talliin. Hiiviskelin ovelle, avasin sen, pakenin, suljin oven. Sitten kevyttä hölkkää toiselle ovelle, aukaisu, kurkistus sisään, reitti vapaa ja... "Mitäs täällä hiippaillaan?" kuului takaani ääni. Huomasin sen kuuluvan Ellille. "Öh, olen paossa tuntilaisia", sanoin virnistäen ja huomasin naisen kasvoille kohoavan hymyn. "No annapas minä menen edellä ja tarkistan tilanteen", hän sanoi pidätellen nauruaan. Taisi ihan omituiseksi luulla. Elli asteli sisään, kurkisti molemmille puolille käytävää ja viittoi minut sitten sisään. "Reitti selvä?" kysäisin nopeasti ja pujahdin sisään. Tuntilaiset tosiaan kuuluivat siirtyneen Blondin luokse ja saatoin huolettomasti mennä takaisin Palmikon luo. Nappasin ulkopuolelta harjan ja kaviokoukun, astellen sitten sisään karsinaan. Kiinnostuneena tamma hörähti ja tunki päätänsä kainalooni. "Söpösöpösöpöliini", sanoin hymyillen ja halasin tammaa. Se pärskähti ja hamusi sitten taskujani, ollen täysin varma että minulla olisi herkkuja taskut täynnä. "Ei ole mitään", sanoin pahoillani päätänsä suuttuneena heiluttelevalle tammalle. Sitten se rauhoittui ja kääntyi takaisin heinäkasansa puoleen. Aloitin harjaamisen voimakkailla ja pitkillä vedoilla tamman kaulaa pitkin.
Saatuani harjausurakan päätteeseen putsasin kaviotkin huolella ja halasin jälleen voimakasrakenteista suomenhevosta. Nakkasin harjan ja kaviokoukun karsinan ulkopuolella sijaitsevaan sankkoon. Palatessani Palmikon pariin aloitin rapsuttelemaan sitä sään kohdalta. Nautinnollisesti ensin höristen tamma osoitti nauttivansa hommasta, mutta minun saadessa rapsutukset selkääni sen hampaista tunsin varmasti luissa ja ytimissä mistä se tykkäsi. "Hassu tamma", kuiskasin hymyillen ja istahdin karsinan nurkkaan. Tummanruunikko laskeutui viereeni makaamaan ja laski painavan päänsä syliini. Näin oli hyvä lopettaa raskas päivä.
Sun vieressä on lämmin Kun ulkona on kylmä Kun sua hellin Oon aina taivaas Tiedän mitä etsin Kun sut löysin En osaa olla yksin Kun sain sut
Saat mut jaksaa Tuot helpotusta tuskaan Ihana on istua vieressä rakkaan Ei tarvi tuijotella yksin takkaa Mä tiedän, että sain naisista parhaan
127HM
|
|
|
Post by Carkki on Feb 20, 2009 17:20:36 GMT 2
20.2 Perjantai - Laitumella 128HM
|
|
|
Post by Carkki on Feb 21, 2009 17:45:07 GMT 2
21.2 Lauantai - Tuitui 129HM
|
|
|
Post by Carkki on Feb 24, 2009 18:21:24 GMT 2
24.2 Tiistai - Koulutunnilla 130HM, tää on siis maksu Veronican 20.2 olleelta tunnilta
|
|
|
Post by Carkki on Feb 28, 2009 20:26:06 GMT 2
28.2 Lauantai - Lumikuningatar "Moi kultaseni", lepertelin ruunikolle tammalle, joka tepasteli luokseni tarhan perältä. Sen suureksi kasvanut maha keinui puolelta toiselle keinuvan käynnin ansiosta. Musta harja oli valahtanut silmille ja valkea selkä viesti taivaalta tuiskuttavasta lumesta. Piirsin lumiseen poskeen sydämen, ennen kuin kiinnitin riimunnarun päitsiin. Ros talutti pyöreää Blondia vierellänsä ohitsemme ja pikkuruinen Roseley hyppelehti innoissaan emänsä vieressä. Palmikko nuuhkaisi pientä, joka naksutteli kielellään kuin sanoen: "Minä tässä, aivan pieni vain." Huomasin haikean katseen ruunikon tamman silmissä sen seuratessa iloista varsaa. "Kultaseni, sulle tulee pian ihan samanlainen", sanoin taputtaen sitä kaulalle. "Tai no ei ihan, melkein samanlainen", jatkoin pyytäen rauhallisen tamman mukaani. Ros yritti saada lumen takia kiinni juuttunutta porttia auki ja viimein onnistuikin siinä. "Viuh, noniin, Blondi, Roseley, mennään!" mustahiuksinen nainen huudahti ja kiskoi laiskan Blondin mukaansa. Seurasimme kolmikkoa, joista yksi tunki turpansa hankeen ja pärski sitten lumen tunkeuduttua sen sieraimiin. "Hellanlettas se on sulonen", sanoin Rosille osoittaen pientä varsaa. Nainen nyökkäsi vastaukseksi ja avasi tallinoven. Sisältä heijastui lamppujen valo ulos ja vasta silloin tajusin kuinka valkoiseksi Palmi oli oikeasti muuttunut, samoin minä. "No mutta, mitäs lumiukkoja sieltä tulee?" paikalle kiirehtinyt Anne kysäisi hymyillen maireasti. "Lumiukkojapa todellakin", sanoin huokaisten ja karistelin itsestäni suurimmat osat lumista maahan. Sitten nappasin Palmikon karsinan edestä harjan ja vetelin nopeasti tammankin läpi. Saatettuani pikkutamman karsinaansa saatoin siivota karsinankin. Palmikko seisoi rauhallisena karsinassaan lappaessani likaista turvetta kottikäryyn. Juuri jaetut heinät tietenkin vaikuttivat asiaan huomattavasti, mutta siitä ei muille kerrota. Siivottuani karsinan kävin kippaamassa kottikärryllisen lantalaan ja palasin sitten takaisin hiukan puhdasta turvetta mukanani. Kaadoin ne tamman karsinaan ja saatuani homman loppuun oli Karoliina jo tullut kinuamaan kärryjä minulta. "Vie pois vaan, siivosin jo", sanoin hymyillen ja tyrkkäsin kärryt tytön nenän eteen. "Tack", Karoliina sanoi ja poistui Aksun karsinalle ponihäntä heiluen. Käännyin ympäri ja nappasin harjan karsinan edestä. Palmikon karva oli kaartunut kiharalle sen alkaessa vähitellen kuivumaan. "Kylläpäs sä näytät nyt hassulta", kuiskasin mietiskellen tamman korvaan. Pärskähtäen ruunikko tunki turpaansa kainalooni ja halusi selvästi tuntea rapsutuksia. "Harmillista kyllä, mutta toinen hoitajasi on lopettanut, Magnet siis. Toisaalta taas meillä on enemmän aikaa toisillemme, mutta joskus jäät aivan hoitamatta, anteeksi siitä", lärpättelin Palmille liuttaessani harjaa sen karvaa pitkin. Vähitellen karva suoristui ja tunnistin tamman omaksi itsekseen. 131HM
|
|
|
Post by Carkki on Mar 1, 2009 11:37:19 GMT 2
1.3 Sunnuntai - Palmikko-runo
Paksu maha tammalla on, silti vauhti verraton. Tuuli harjassa tuivertaa, muttei hidastella saa. Korvat hörölle kääntyy, kun pieni Roseley mutkalle vääntyy.
Valkoinen Blondi on ruunikon kaveri, auttaa sitä jos vaikka sattuu haaveri. Hoitajat mukanaan tammat vie, edessä on jäinen tie. Tallin lämpö saavuttaa, tammat alkaa kiiruhtaa.
Harja lipuu selkää pitkin, en nyt vaan eilen itkin. Kavioista lumi pois, niinkuin jo ois!
Satulaton,selkä ottaa vastaan hoitajan, joka maastoon aikoo päästä vaan. Käynti ratsastajaa keinuttaa, ei siinä ihan heti unta saa. Ravi pehmeää kuin pilven lento, kosketus maahan on todella hento.
Laukka kiidättää ratsukkoa tien reunaa, pitää varoa pientä peuraa. Käyntiin jälleen hidastetaan, tammaa puuskututtaa vähän vaan. Ravi jatkuu polkuja seuraten, matkalla vois vastaan tulla Maija Poppanen.
Lumihanki upottaa, mutta sinne mennään heti, odottaahan kotona sentään turpeesta tehty peti. Heinät Palmikon hörähtämään laittaa, ratsastaja risusta raipan taittaa. Laitetaan liikettä laiskuriin, noniin tammaseni, mentiin!
Raippa turha on ja se pois nakataan, Palmikko ravaa aina kiltisti vaan. Jalat korkealle nousee hangessa, ei ratsastaja roiku kiinni kangessa. Usva peittää näkyvyyden, alkaa matka epäröiden.
Eksyi ratsukko lumimyrskyyn, ei suinkaan meren tyrskyyn. Ratsastaja tammalle pitkät ohjat antaa, turvallisesti tamma ratsastajan kotiin kantaa.
Luottamus molemminpuolista on, se kun määräsi kohtalon. Harja jälleen tamman kuivaa, loimen selkäänsä peitoksi saa. Laskee päänsä hoitajan syliin, antautuu hoitajan hellään haliin.
Ei halua hoitaja pois lähteä, katsoa yhdessä haluaa tähteä. Varsa pieni vatsan sisällä, hoitaja taputtaa sitä hellällä kädellä.
Jaakko tytön pois tammansa luota komentaa, lähdön aika tullut on taas.
132HM
|
|
|
Post by Carkki on Mar 3, 2009 9:16:11 GMT 2
3.3 Tiistai - Laitumella vaeltamista 133HM
|
|
|
Post by Carkki on Mar 12, 2009 19:12:50 GMT 2
12.3 Torstai - Maasta se mammakin pinnistää, ponnistaa ja esteen yli pompahtaa 134HM, sori ihan hirveesti kun oon niin epäaktiivinen =(
|
|
|
Post by Carkki on Mar 20, 2009 16:09:06 GMT 2
20.3 Perjantai - Yhteishoitelua
Ruunikko tamma hörähti hiljaa saapuessani sen tarhalle. "Mooi, kultaseni", lepertelin sille. Taputin sen paksua mahaa hellästi ja kuvittelin näkeväni varsan kirmaamassa kesälaitumella. Havahduin unelmistani tamman töykätessä minut takaisin hereille. "Joojoo, mennään vaan", sanoin hymyillen ja kiinnitin riimunnarun päitsiin. Hätistelin Blondin ja Roseleyn kauemmaksi portilta, jotta pääsisin paksukaiseni kanssa ulos. Hoputin Palmikon portista ulos ja meinasin karkuuttaa pikkuruisen Roseleynkin, joka onneksi palasi takaisin emänsä tykö. Suljin portin rivakasti ja lähdin taluttamaan pitkäkarvaista suomenhevosta talliin. Korvat hörössä tamma taapersi ankkamaisesti perässäni karsinaansa, johon pian saapui Sentin hoitaja Lynn. "Arvaa kuule mitä? Leeviltä tippuu lihakset kun sä et koskaan liikuta sitä ku näät vaan Palmikon vauvamasun! Nyt neitiseni, ota vaaleanpunaset lasit silmiltäs ja hop hop, lenkille siitä!" Lynn saneli erittäin tiuhaa tahtia. Taputin tamman kaulaa ja kysäisin blondilta: "... väitätsä että mä oon lihava?" "Missä välissä mä niin sanoin?" Lynn kysyi turhautuneen oloisena. "No käskit ainaki lenkille!" puolustauduin hymyillen. "No eiku Leevin kanssa, höhlä... siitä tulee ihan kahjo kohta", tyttö totesi lopuksi ja jouduin myöntämään asian olevan täysin totta. Niinpä lupauduin ilmestymään Leevin kanssa puolen tunnin päästä ulos tallin eteen.
"Noh noh, rauhoituppas nyt ADHD-tapaukseni", rauhoittelin pomppivaa ja riehuvaa oria. Musta harja leimahteli kuin tuli sen ravistellessa lumet pois selkänsä päältä. "Oot oikeessa, ehkä tarvitaan orisen kanssa kunnon reenausta", sanoin Lynnille liikutellessani kättä orin lihaksikasta kaulaa pitkin. "... mutta et voi väittää että se olis rapakunnossa", lausahdin lopuksi. "Een toki, se on oikein komeassa kunnossa, mutta energiaa piisaa", vaaleaverikkö totesi hymyillen. Tyttö heilui ja huojui jäätiköllä, toisin kuin Sentti, Leevi ja minä. "Täällä on vähän liukasta", varoitin Lynniä. "No luuletsä etten mä huomannu?" tyttö nurisi takertuen vierellään kulkevan Sentin kaulaan liukkaalla tiellä taiteillessaan. "Haha, katotaan kumpi selviää kaatumatta koko lenkin ajan", hihkaisin. "Luuletsä selviäväääääääk!" Lynn kiljaisi ja humpsahti kumoon. Tytön suusta purkautui pitkä lista sanoja, joita hän ei takuuvarmasti olisi suustaan päästänyt isoäitinsä kuullen. "Hah, paremmin mä selviän ku sä", lällättelin. Lynn mulkaisi minua murhaavasti. "Kyllä säkin vielä ehdit kaatumaan. Tämmöset mummot kumoon - kelit on hengenvaarallisia", neiti totesi vielä lopuksi. Hymyilin ilkeää hymyäni ja löysäsin orin narua. Se maisteli suuhunsa laitettua ketjua kummastuneena ja pyörähteli ympärilläni ravissa. Voikko ori kuunsirppi otsallaan vain käveli hyvin tyynenä tietä eteenpäin, eikä välittänyt mitään omasta ADHD:stani.
"Huhhuh, sepäs teki terää, sekä mulle että Leeville", totesin loimittaessani tallissa hikeentyneen orin. "Mitä mä sanoin?!" Lynn kiljahti ja iski kätensä olkapäälleni. Ori kavahti äkkinäistä liikettä ja peruutti sen verran taaksepäin mitä käytävän ketjut antoivat periksi. "Kuules neitokainen, ei noin saa hevosia säikytellä, ettäs tiiät", murahdin rauhoitellessani suomenpienhevosta. Hetki sitten tehty maastolenkki taluttaen ja lopuksi hankijumppa kentällä oli tehnyt tehtävänsä ja oripoika vaikutti hyvin väsyneeltä. "Noniih, etköhän ole valmis menemään takaisin tarhaasi", sanoin irroittaessani orini ketjuista. Ketju suussa talutin pienoismallisen suokkini takaisin tarhaansa, jossa Bert odotteli jo innoissaan. Harmahtava ori hirnui innoissaan saadessaan kaverinsa takaisin. Avasin portin ja kiinnitin sen perässäni kiinni. Päästin oripojan juoksentelemaan ruunatun kaverinsa kanssa. Yhtä matkaa kaverukset ryntäsivät tarhaa ympäriinsä. Palasin takaisin talliin hymyillen ja riensin tietenkin kantavan tammani luo. "See you tomorrow, honey", lausahdin sen korvaan ennen kuin astelin ulos tallista.
135HM
|
|
|
Post by Carkki on Mar 22, 2009 12:40:22 GMT 2
22.3 Sunnuntai - Huuma
Siinä se vihdoin seisoi. Kuonopilkku turvassa. Harja kiharalla. Nappisilmät tuijottivat minua herkeämättä. Siinä se VIHDOIN oli, minun oma pieni tammani! "Carkkii? Ootko ihan okei?" Anne sanoi hiljaisella äänellä ja kosketti olkapäätäni hellästi. Käännähdin ympäri ja räpyttelin vettyneitä silmiäni. Halasin naista olan takaa. "Se on niin ihana. Tää ei voi olla totta!" vikisin hiljaa lähes kuulumattomalla äänellä. Elin huumassa. Oma pieni maailmani peitti silmäni jälleen. Itkin. Itkin melkein kuulumattomalla äänellä. Koko kehoni värähteli. Olin täysin huumaantunut. Nainen takaani asteli pois Palmikon karsinalta ja jätti meidät kolmelleen. Minut, ihanan hoitohevoseni ja sen ihanan varsan. Palmi asteli tyynenä luokseni ja puhalsi ilmaa naamalleni. Olin samalla hirveän iloinen, samalla harmistunut. En eilen päässyt tallille näkemään varsan syntymistä. Se harmitti minua paljon. Silti samalla onnen tunne ei päästänyt irti vaan roikkui minussa kiinni. Ojensin käteni ja ujona pieni varsa nuuhkaisi sitä.
"Terve pikkuinen, pikku Kiirani", lepertelin hiljaa. Varsa heilautti kiharaa häntäänsä villinä ja pompahti hiukan taaksepäin kuultuaan ääneni. Pian se palasi kuitenkin takaisin ja puhalsi lämmintä ilmaa kädelleni. Pienenpieni vaaleansininen varsariimu oli omiaan pienelle Kiiralle. Sujautin sen varsan siroon päähän hitaasti ja varsalle mukavasti. Ihmeissään se ravisteli päätään koettaen saada inhottavan kapistuksen pois. Takajalka vippasi kimmastuneena kohti päätä, mutta päitset senkuin vaan pysyivät päässä. Vihdoin pieni tamma luovutti ja sai sen takia paljon rapsutuksia osakseen. Kehuin kulorautiasta pikkuneitiä vuolaasti myös äänelläni. "ANNE! AANNNEEE!" huutelin käytävällä kävelevää naista. "No mitä?" Anne kysyi nojaillen karsinan oveen. "Niin, että voitaisiinko käyttää pikku-Kiiraa ulkona?" kysyin anellen brunetelta. "Nooh, jos jonkun kaveriksesi hommaat, minun pitää mennä yksityistunnin pitoon", Anne sanoi hymyillen ja nyökkäsin innokkaansa. Ja senhän tekisin!
"Minäkö? Oikeestikko?" Lynn kyseli pää kalleellaan sohvalta. "Kyllä kyllä, blondiseni", sanoin ja huidoin tytön ylös. Kuin duracellpupuna neitokainen ponnahti mukaani ja iski kätensä olkapäälleni innoissaan. "Kyllähän minä pikkuvarsojen kanssa mielelläni puuhailen", hän sanoi vielä lopuksi. Hyppelimme portaat alas rinnakkain ja iloisesti rupatellen saavuimme tamman karsinalle. "Noniin, ota sinä Palmi niin minä koetan työntää pikkuneidin sen perässä ulos. Käytetään niitä tuossa lähemmässä oritarhassa, kun sinne on kaikkein lyhyin matka", komentelin vaaleaverikköä. "Yes sir", Lynn lateli innoissaan ja pujotti Palmikon päitset sen päähän ja napsautti narun kiinni renkaaseen. "Let's go!" huikkasin iloisesti ja Lynn avasi oven. Palmikko pärskähti innoissaan huomatessaan että pääsee ulos ja ponnahti puoliksi ravilla ovesta. Kiira hirnahti kimakasti huomatessaan maminsa lähdön. Työnsin sen takapuolesta käytävälle ja pienet kaviot hennosti kopisten käytävää vasten se ravasi Palmikon perään. Hoitajat ja tuntilaiset tuijottivat ihmeissään tuota kummallista näkyä, minä työntämässä varsaa eteenpäin ja Kiira joka jalalla vastaan haroen.
Ulkona huomasin Palmikon tarvitsevan rutkasti liikuntaa, sillä se pomppi innoissaan eteenpäin. Haparoiden ja joka jalka täristen Kiira käveli lumista tietä eteenpäin. Aina välillä se pysähtyi, mutta työnsin sen vauhtiin ja silloin pikkuvarsaa vietiin. Sain pysyä takapuolen ulottumattomissa, jos en halunnut kavion kuvia jalkoihini neitokaisen kavioista. Tarhaan päästyämme ja portin ollessa visusti kiinni päästimme parivaljakon irti. Iloisesti hirnahtaen Palmikko säntäsi laukkaan ympäri tarhaa ja Kiira yritti pysyä väkisellä sen perässä. Hetken päästä ruunikko lysähti maahan ja piehtaroi antaumuksella lumisessa maassa. Kiira tuijotti hämmentyneenä emäänsä naamassaan ilme 'sekosko toi?'. Vartin ulkoilun jälkeen vihelsimme Palmin takaisin ja tällä kertaa minä nappasin sen hoiviini. Hellästi silitin sen sievän muotoista päätä ja lähdin taluttamaan takaisin sisälle. Kiira seurasi aivan minun takanani emäänsä ja niinpä myös Lynn saattoi kävellä vierelläni. "Kyllä elämä on huippua!" sanoin hymyillen päästyämme takaisin karsinaan. "Ja paljon parempaaki!" Lynn myönteli sanomisiani.
136HM
|
|
|
Post by Carkki on Mar 23, 2009 17:03:04 GMT 2
24.3 Tiistai - Joskus kaikki ei mene suunnitelmien mukaan (yhteishoito Palmille, Kiiralle ja Leeville)
Bert lähtisi tänään. Kurkkuuni nousi pala ja keuhkoni tuntuivat lysähtäneen kasaan. Ajatus oli vaaninut jo kauan nurkan takana ja nyt se oli nostettu esille. Johannan epäaktiivisuus ruunaa kohtaan oli antanut Annelle syyn heittää poni pihalle. Minne lie se menisikään, uskon monen jäävän kaipaamaan sitä. Tallin ensimmäinen vuonohevonen. Pipsan rakas hoitohevonen. Miltä tytöstä nyt mahtaakaan tuntua kun kaikki se viedään pois. Kaikki muistot. Ymmärsin silti Annea täysin. Eihän tallissa sellaista ponia voinut pitää, jonka omistaja ei käynyt edes sitä tervehtimässä. Se oli todella ruma temppu Johannalta. Laahustin hitaasti ilmoitustaululle. Taululle oli myös kiinnitetty lappu Seppeleen tulevaisuudesta. Jalkani painoivat enemmän kuin koskaan ja sisälläni oli pelkkää kylmää. Tiesin silti hevosten odottavan minua. Kokoaisin itseni nyt ja painuisin hommiini. Asioiden kulkuun ei voi vaikuttaa.
Yksi ainoa lempeä hörähdys pystyi lämmittämään sisintäni hiukan. Yksi ainoa orin hämmentynyt katse sai kaiken taas pois raiteiltaan. Se oli yksin. Ei ketään ystävää. Viereisen tarhan Jambo osoitti kiinnostusta Leeviä kohtaan, joka kuitenkin vain ryntäili hätäisenä ympäriinsä. Vuosi yhdessä ja nyt se kaikki vietäisiin siltä pois. "Leevi, tulisit nyt. Tiedän miltä sinusta tuntuu, mutta tuemmehan yhdessä toisiamme, jooko?" sipitin tummanruunikon korvaan. Rauhoittuneena se hankasi silmäkulmaansa olkapäähäni ja hörisi hellyydenkipeänä. Sivelin hellästi orin pään kauniita muotoja, ennen kuin napsautin riimunnarun kiinni sen päitsiin. "Mennään kultaseni", huokaisin sanat ulos ja avasin portin. Käännähdin ympäri ja olin näkevinäni tarhassa harmaan ponin. Bertin. Siellä se ei kuitenkaan ollut. Kaikki oli kuvitelmaa. Nykäisin nahkaisesta narusta ja pyyhkäisin silmäkulmalleni valahtaneen kyyneeleen. Osasin aavistaa miltä Pipsasta tuntui. Paljon pahemmalta kuin minusta.
Raudoitetut kaviot kopsahtelivat käytävän lattiaan hiljaa. Ori taisi aavistaa suruni. Talutin Leevin karsinaansa ja laskeuduin istuulleen maahan. Ori kiersi ensin karsinansa ympäri ja kävi sitten tuuppaamassa minua. Sen silmissä oli pysynyt sama veikeä katse, joka sai minutkin hymyilemään. "Yhdessä me selvitään", sanoin nousten takaisin seisomaan ja rapsuttaen oria kaulalle. Hiljaa se laski päänsä syliini ja huokaisi syvään. Yritin piristää itseäni ja onnistuinkin siinä hetkeksi. Siihen asti kunnes näin surullisen Pipsan taluttavan harmaata ruunaa ulos. Ori karsinassaan virkosi ja hirnui sydäntä raastavasti ystävälleen, joka pysähtyi ja hinkui takaisin päin. Huomasin Pipsan murtuvan hetkellä millä hyvänsä nähdessään kaverusten kohtaamisen. Siihen ei nyt vain ollut aikaa. Orin täytyisi löytää itselleen uusi ystävä. Bert olisi pian mennyttä. "Koeta jaksaa", kuiskasin ruskeahiuksiselle tytölle, joka vaisuna talutti vuonohevosen ulos tallista.
Voimakkaat vedot kaulalta takapuoleen päin saivat orini nauttimaan. Se venytti kaulaansa ja lepuutti toista takajalkaansa. Hiljaa se hörisi minulle kun vaihdoin puolta sen kaulan alta. "Olet sinä niin kultainen", kuiskin tummanruunikon korvaan. "... ja komea", jatkoin kehumistani. Ori nautti huomiosta ja puski innoissaan minua vatsaan. Raaputin sitä hetken korvien takaa, joka sattui olemaan lapsoseni rapsutusten lempipaikka. "Kaunis kaunis kultapoika", lepertelin vielä sille. Sitten työnsin sen hellästi pois ja lähdin ulos karsinasta sulkien oven perästäni. Kävin hakemassa varustehuoneesta orin suitset, mutta jätin satulan pois. Menisin maastossa kerrankin ilman satulaa, vaikka se riski olisikin. Palasin karsinalle ja pujotin suitset Leevin päähän. Se maiskutteli kuolaimiaan mietteliäänä kun asetin kypärän päähäni ja turvaliivin päälleni. Nappasin vielä extrasuperhyperminin raipan käteeni. Sitten otin orin ohjista kiinni, avasin oven ja talutin ratsuni ulos.
Nousin pihalla aidan päältä selkään ja ohjasin ratsuni kohti metsää. Innoissaan se puhalteli ilmaa ja tanssahteli paikoillaan. Korvat hörössä orini hirnahteli tammatarhalle päin. "Pikku macho-mies", höpötin orille iloisena. Kokosin ohjat hetken vapaan käynnin jälkeen ja aloitin tiellä orin työstämisen. Ensin hakeuduin saamaan sen peräänantoon, joka tietenkin vaativalle tasolle koulutetulta orilta onnistui. Sitten väistätin sitä tien toisesta laidasta toiseen, yhä uudelleen ja uudelleen. Korvat hieman taaksepäin kääntyneenä ori kuunteli apujani kiltisti ja väisti pyynnöstäni hyvin. Kehuin sitä ennen kuin siirsin orini raviin. Innoissaan se pärskähti ja nosti ravin. "Kaunis kaunis kultapoikani", toistin aiemman sanomiseni ratsun ravatessa tietä pitkin liitäen.
Myötäsin ravin tahdissa käsilläni ja nojasin hiukan taaksepäin. Leevi pureskeli kuolainta levottomana ja selvästi menohaluisena. "Kohta laukataan", kuiskasin ja ori pomppasi laukalle. "... mutta ei vielä, höpsö", jatkoin saatuani suomenpienhevosen takaisin raviin. Kimmastuneena se heilautti päätään ja hidasteli tahallaan, mutta jatkoi ravissa pyynnöstäni. Sipaisin uljaan orini kaulaa hellästi ja sain sen rauhoittumaan raviin. Hidastin hetken päästä käyntiin, sillä vaikka Leevillä oli hokit jaloissaan, saattoi se silti liukastua edessämme häämöttävällä jäisellä kohdalla. Ori heilautti päätään mielenosoituksellisesti, mutta siirtyi kiltisti käyntiin. Käveltyämme jäisen kohdan yli käännyimme oikealle pienelle polulle, josta pääsisi nopeasti kärrytielle. Kannustin orin uudestaan raviin ja löysäsin ohjia, jotta se sai itse valita mihin astui.
Päästyämme polun päähän ja ratsuni huomatessa edessä olevan kärrytien alkoi kunnon show. Ori hyppi ja pomppi, hirnui ja hörisi. Harja leimahteli villinä puolelta toiselle kun Leevi kapusi kahdelle jalalle. Häntä pyöri kuin propelli ja kuolaimet saivat lommoja orin hampaista, tai no, ei nyt ihan. Roikuin harjassa kiinni ja vasta kuin sain otteen raipasta, läpsäytin sillä machoa kaulalle. "Ja nyt asetu!" karjaisin lisäksi ja sain ratsuni laskeutumaan takaisin neljälle jalalleen. "Noniin, NYT, mennään!" hihkaisin ja annoin laukka-avut. Ori syöksähti laukkaan ja kiskoi ohjia pidemmäksi, ilman tulosta. Yritin pidättää hurjapäätä, mutta se ei suostunut hidastamaan. Halusin kuitenkin saada orin kontrolliin ja kiskaisin sen oikealla ohjalla mutkalle. Vasta silloin se heräsi transsistaan ja pysähtyi. "Tätä en sit halua tapahtuvan usein", totesin hikiselle, hämmentyneelle ja puuskuttavalle Leeville. Silti se näpläsi hieman ärsyyntyneenä ohjista, mutta seisoi kiltisti paikoillaan. Olimme laukanneet vasta pienen hetken joten annoin orini nyt mennä ja tottahan se menikin.
"Eiii, Leevii, hidasta joookoo", vaikeroin selässä ja kiskoin oria hidastamaan. Se tottelikin kiltisti ja teki kauniin liukupysähdyksen polun päähän, vain noin metrin verran jäätiköstä. "Me ei kuoltu, kiitos sinun", mumahdin ja halasin pientä oriani. "Upea, mahtava, superhyperponini!" kiljaisin ja rutistin sen kaulaa vain kovempaa. Kärsimättömän oloisena Leevi seisoi paikoillaan hyvinkin hikisenä ja puuskuttavana. Hetken päästä selvittyäni shokista pystyin kääntämään orin lumihangen kautta takaisin päin. Käännyimme kuitenkin aika pian leveälle polulle, jossa oli reilut puoli metriä lunta. En antanut sen kuitenkaan haitata meitä, saihan pikkuinen pallero hiukan lihaksia lisää kunnon hankijumpassa. Nostin jalkani korkealle ja työnsin kädet korviin, antaen orille luvan työhön. Se lähtikin enemmän kuin mielellään ravaamaan, vaikka yritin saada sen pysymään käynnissä, mutta minkäs himourheilijalle mahtaa?!
Ravattuamme polkua pitkin metsän läpi ja päästyämme vihdoin takaisin tielle, hidastin oripojan käyntiin. Nyt se siirtyi siihen jopa mielellään, niin väsynyt se oli. Sen hengitys höyrysi, mutta silti virtaa riitti tammoille hirnumiseen. Ori mikä ori. Tallin pihassa laskeuduin alas selästä, eikä Leevikään enää puuskuttanut. Niinpä vein sen suoraan pesupaikalle ja huusin Nanan kuskaamaan orin päitset luokseni. Avulias tyttö olikin hetkessä hakenut ne ja jäi iloisena silittelemään orin turpaa. Pujotin päitset suitsien tilalle ja kiinnitin sen ketjuihin. Pesin kuolaimet huolellisesti ja vein ne omalle paikoilleen. Jos minulla jäisi vielä illaksi aikaa voisin puhdistaa sen suitset. Palasin takaisin nuokkuvan orhini luo ja aloitin letkuttamisen jaloista siirtyen muuhun kroppaan. Lihakset paistoivat märän karvan läpi Leevin seisoessa rauhassa paikoillaan. Saatuani hommat muuten loppuun vetelin sen hikiviivalla läpi. Kävin hakemassa karsinan edestä kaksi vilttiä ja toppaloimen, joilla paketoisin orin vielä ulos.
Kävin nakkaamassa sen samaan tarhaan Jambon kanssa, sillä ajattelimme Jennan kanssa jos pojat rupeaisivat yhdessä tarhailemaan. Kohtaaminen sujui varsin mukavasti ja lopussa pojat lähtivät innoissaan kisailemaan. Lähdin takaisin talliin hoitelemaan Palmin ja Kiiran. Olin heti tallille tultuani siivonnut sekä tammojen, että myös Leevinkin karsinat, joten sitä hommaa minulla ei enää ollut. Niinpä astuin harjan kanssa nappisilmien karsinaan hymyillen. Suin ensin Palmikon läpi ripeästi ja kokeilinpa Kiiraakin hieman, mutta siitä kulorautias ei juurikaan pitänyt ja jätin harjaamisen myöhemmälle. Nappasin ulkopuolelta Palmin riimunnarun ja kiinnitin sen renkaaseen. Seuraavaksi avasin oven ja lähdin taluttamaan ruunikkoa ulos, kohti maneesia. Kiira jäi hetkeksi seisomaan hölmistyneenä karsinan ovelle, mutta ravasi sitten pikku häntä viuhuen peräämme. Varmistin vielä Annelta maneesin tyhjyyden ennen kuin talutin tammat sisään. Suljin perässäni oven ja päästin sitten Palmin irti. Innoissaan vingahtaen se ryntäsi pukkilaukkaan ja Kiirakin otti jalat alleen.
Seurailin puolisen tuntia tammojen riekkumista, ennen kuin pyydystin lopen uupuneen Palmin takasiin kiinni. Talutin niitä muutaman kierroksen ympäri käynnissä, ennen kuin poistuimme maneesista. Muuten olisin käyttänyt niitä vielä pienellä maastolenkillä, mutta molemmat olivat hionneet ja siksi jätin asian sikseen. Vein ne takaisin talliin, jossa vastaan tullut hoitajalauma jäi ihastelemaan Kiiraa, joka pomppi aivan Palmikon vierellä. Se ei ollut kovinkaan stara syntyessään, joten korvaansa lotkauttamatta se kulki tyttöjen ohi. Halusin molempien saavan olla rauhassa loppuillan, joten pois lähtiessäni pukin yli-innokkaat katselijat muualle. "Öitä kullat", lausuin lopuksi.
137HM, kyllä tähän aikaa tuhlattiin.. : DD
|
|
|
Post by Carkki on Mar 30, 2009 15:33:22 GMT 2
30.3 Maanantai - Rakkautta, rakkautta, rakkautta vain. 138HM, oon ollu hiukan järkyttyny muutoksesta, mut enköhän pian taas jaloilleni pääse ja onhan Palmi vieläkin Annen omistuksessa ja minä sen hoitajana ; DD
|
|