|
Post by Carkki on Jan 17, 2009 16:52:13 GMT 2
17.1 Lauantai - Umpihankijalkapalloa
"Plääh, täällon iihan tylsää", Lynn sanoi rojahtaen sohvalle viereeni. "Niinnon", Abby sanoi haukotellen ja istui toiselle puolelleni. "Nooh, osaatteko te pelata jalkkista?" kysyin urheiluhulluna. "No joo, jotenkuten, mutta eihän sitä tällaisella säällä voi pelata", Lynn sanoi osoittaen ulkoilmaa, joka oli kauniin valkoinen. "Muttahei, ootko sä neiti hyväkuntonen, jos oot, niin mennään pellolle potkimaan!" Abby huudahti ja pomppasi pystyyn. Kutsuimme mukaamme myös Katin, joka asiasta innostuneena keksi että menemme Palmikolla ja Sentillä pellolle. "Kaksi yhden selkään, eli Abby ja Carkki Palmille ja mä ja Lynn Sentille", tyttö selitti tomerana ja kiiruhti Sentin karsinalle. Lynn huokaisi, kohautti olkapäitään ja hölkkäsi Katin perään. Abby kiskoi minut mukaansa hakemaan Palmikon suitsia. Tamma hörisi innoissaan kun huomasi saaneensa seuraa. Harjasimme tamman rivakasti, suitsitimme sen ja astelimme ulos. Hyppäsimme kyytiin ja aloitimme Sentin, Lynnin ja Katin odottelemisen. "Öö, tota, mikäs pallo me otetaan?" Abby kysyi takaani. Käännähdin ympäri ja iskin itseäni otsaan. "Voi pirulainen, Jaakko, Jaakko, JAAAKKKOOO!" huusin miestä, joka ilmestyikin kulman takaa jalkapallo kainalossaan. "Hä.. mistä sinä.." aloitin, mutta mies hiljensi minut ja kertoi Katin pyytäneen häntä etsimään jalkapallon kerrottuaan ensin ajatuksestamme.
"Tänne!" kiljaisin Abbylle, joka potkaisi pallon minulle. Syöksyin hyppyyn ja potkaisin palloa, mutta lensin itse rähmälleni. Suu täynnä lunta kuulin muiden nauravan jonkin matkan päässä ja ennen kuin ajattelinkaan, ponnahdin jo pystyyn. Lähdin juoksemaan kohti maalia, joka oli rakennettu risuista. Abby potkaisi pallon minulle ja minä sain sen maaliin. "JEEE!" huusin innoissani ja halasin Abbyä, ystävääni. Ääneni oli muuttunut täysin käheäksi pelimme edetessä yhä vain pidemmälle. Palmi ja Sentti seisoskelivat levottomina pellon reunassa, jossa ne olivat puuhun sidottuina. "Eiköhän lopeteta jo?" Kat ehdotti vajoten maahan makaamaan. Teimme saman tytön perässä ja pian kaikki tuijottivat sinistä taivaan kantta. "Hei tytöt, eikö teidän pitänyt pelata?" kuulimme jonkun huutavan tieltä. Kohotin päätäni ja näin Josefiinan ja Alinan Hillalla ja Pellalla. Nousimme lumia pudistellen ylös ja hölkkäsimme ratsukoiden luo. Irrotimme hevoset puusta ja kapusimme niiden paljaisiin selkiin. "Pelattiin jo, miten ois pieni maastolenkki kuudestaan?" ehdotin ja sain vastaukseksi myöntävää muminaa. "Let's go!" Alina huudahti ja painoi pohkeensa innokkaan Pellan kylkiin.
112HM
|
|
|
Post by Carkki on Jan 22, 2009 18:06:04 GMT 2
22.1 Torstai - Pulipuli 113HM
käsin raapustelin lyikkärillä ja puuväreillä matikan tunnilla tällaisen kesäisen kuvan Palmista, eikä yhtään siis ollu tylsää xDD
|
|
|
Post by Anne on Jan 22, 2009 19:48:51 GMT 2
Carkki 100 HM! Jeeh!
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Jan 23, 2009 18:51:14 GMT 2
Elikkä heti alkuun pahoittelut etten ole Palmia hoitanut piiitkään, piiiitkään aikaan. Yritän paranataa tapani. Irtojuoksutin siis Palmikkoa maneesissa ja hiekka vaan pöllysi tamman tapojensa vastaisesti riehuessa. Kuva on tuollainen luonnosmainen ja nopean näköinen mutta uskokaa tai älkää, siinä kesti melko kauan tehdä.
|
|
|
Post by Carkki on Jan 27, 2009 15:49:39 GMT 2
27.1 Tiistai - Näyttelyharjoituksia 114HM, kokeilin nyt sitten tusseilla =) ja iiiiiiiiso kiitos kuvasta <3
|
|
|
Post by Carkki on Jan 29, 2009 18:45:52 GMT 2
29.1 Torstai - Like the clouds I'm flying and I'm..
Tamman turpa vääntyi mutrulle ehdotettuani sisälle palaamista. Sivulle napakka potku, harjan heilautus molemmin puolin ja mieltä osoittava pärskähdys. “Neiti on hyvä ja ottaa askeleen eteenpäin!” murahdin luimistelevalle Palmikolle. Tavallisesti jalat makaronina perässä laahattava laiskimus muljautteli nyt silmiään ja pärski suuttuneena. Anne katseli kauempana tarhan tapahtumia naureskellen, ei ilmeisesti uskonut tamman käytöksen olevan totta. Napautin riimunnarua kaulalle ja ah niin laiska suomenhevonen suorastaan liisi ulos tarhastaan. “Wouu, iisisti nyt”, rauhoittelin nyt jo korvat sivuille suunnannutta tammaa. Suljin portin perässämme jättäen Humun ja Bladen möllöttämään tarhan nurkkaan. Hoidokillani oli ihan oma elämä, sivulle hyppy, pomppu, pukki, ravia, käyntiä ja tähtien tuijottelua. Riipuin narussa kiinni kuin takiainen, eikä minulla ollut mitään aikomustakaan päästää irti. “No johan pomppas, ei olla ennen tammalta tuollaista sirkusta nähty. Viitsisitkös sinä sitten tulla hyppäämään Palmikolla tuonne Junioreiden edistyneelle tunnille, sillä en viitsi tuollaista ihmeen pomppijaa halua kellekään kokemattomammalle”, Anne pyysi minulta ja kuinkas ollakaan, minähän suostuin!
“Yks, kaks, hii-hop! Palmi hei, toi ei auta yhtään jos pullistelet ja mä yritän väen vängällä saada tätä satulavyötä edes ensimmäiseen reikään. Ihrapallo”, murahtelin kuumissani kymmentä vaille kuusi, eli kymmenisen minuuttia ennen tunnin alkua. “Perkuleen laiskimus!” kivahdin nyt jo hiukan voimakkaampaan äänensävyyn saaden tuntilaiset kääntämään päänsä poneistansa minuun. Kohautin olkapäitäni ja nappasin ohjista kiinni. Pyöräytin tamman ympäri ja samalla hetkellä kiskaisin vyön ensimmäiseen reikään. Palmikko painoi korvansa niskaan kiinni ja heilutteli päätään kiukustuneena. Sitten sen tuntihevoselle tyypilliseen tapaan hinkkasi kuolaimia ovea vasten ja korahteli kummasti. Kiskoin kypäräni päähän ja nappasin maasta raipan, jota luultavasti tarvittaisiin. Turvaliivi kuristi takkini alla määrätietoisesti puuskuttavaa vartaloani muuttaen naaman värini lähemmäs kirkuvan punaista. “Erävoitto”, huomautin korviaan sivulle riiputtavalle erittäin surkean näköiselle hoidokilleni. Suikkasin suukon tummalle turvalle saaden silmiin palavan tuikkeen, ehkä tästäkin tunnista jotain irti revittäisiin.
Tuntilaisten supatellessa Palmikon huonoista hyppytaidoista pinnistin voimani äärirajoille ja ponnistin selkään. “Kyllä me vielä tammani näytetään nuille närhen munat”, supatin tamman korviin säädellessäni jalustimia oikeisiin mittoihin. Sitten se vyö, ikuinen riesa siis, korjaan. Tällä kertaa Palmi seisoi paikoillaan oikein kiltisti ja ei edes pullistellut. “Olet sinä kyllä aikamoinen pelle”, sanoin saatuani vyön tarpeeksi kireälle, jotta en löytäisi itseäni kiikkumasta tamman mahan alta. Painoin pohkeet kiinni suomenhevosen kylkiin ja automaattisesti se lähti kävelemään uraa pitkin. Kierrätettyäni katseeni ympäri maneesia huomasin kirjavaan joukkoomme kuuluvan tällä kertaa Pella ujon näköisen tytön kanssa, Tiia vähintäänkin yhtä pitkän ratsastajan kanssa kuin minä, Pikku mitään sanomattoman ruskeahiuksisen tytön partnerina ja viimeisenä vielä punkkarimme Kalle erityisen jämäkän tytsyn kanssa. “Ja sitten aloittakaamme ohjien kokoamisella ja ympyröillä, enkä myöskään kiellä tekemästä pysäytyksiä ja peruutuksiakaan”, Anne ohjeisti meitä ja aloitimme työt. Tamma asteli ensin kuin kilpikonna, lähes yhtä hitaasti ja vetelästi, mutta viimein löydettyäni oikeanlaisen kaasunappulan alkoi käynti olla jo rivakampaa ja samalla kootumpaa. Tiian ratsastajan ohjien kiskominen häiritsi niin minuakin, kuin tamma-parkaa ja Anneakin, joka muistutteli Anna-nimiselle ratsastajalle rennoista käsistä.
Palmikko ei meinannut ensin taipua ollenkaan oikealle ja laahusti lapa edellä kulmat miten sattuu, mutta ahkeralla ympyröiden ja taivutusten tekemisellä alkoi tuloksiakin syntyä. Anne kehui jatkuvasti Pellan ratsastajaa oikeasta istunnasta ja ponin sopivasta muodosta. Tyttö hymyili hiukan rennommin jo, muttei meinannut uskaltaa näyttää iloaan muillekin. Peräänantoon asettunut Palmi oli selvästi hyvin kuulolla ja äkkinäinen pysähdyksenkin pyytäminen suoriutui kiitettävästi. Taputin tammaa kaulalle ennen kuin saimme käskyn raviin. Kalle sai hetkellisen rodeohevos-kohtauksen, jonka seurauksena sen ratsastaja löysikin itsensä mussuttelemasta hiekkaa. “Ja kaaikkkii seeeeis!” Anne huudahti huomatessaan tilanteen. Pystyharjainen ruuna ravasi meidän luoksemme ja sai kavionmuotoisen nimikirjoituksen kylkeensä tamman raudoitetusta kaviosta. Äkillinen hyppy oli lennättää minutkin laskemaan hiekan jyviä, mutta sain kuitenkin kaulasta tukea ja ponnistin takaisin satulaan. Puntattuaan itkua nieleskelevän tytön takaisin selkään saattoi homma jatkua. Kallekin pysyi housuissaan Annen siirrettyä ohjat olympiakuolaimen alimpaan renkaaseen. Palmikko hakeutui hyvin koulutetun ratsun opeilla kauniiseen muotoon ja tunsin takajalkojen työskentelevän ahkerasti allani. Kääntelimme jälleen kerran ympyröitä, joilla taivutusten oli pakko sujua. Palmin muututtua kankeasta rennoksi alkoi ympyrätkin sujua paremmin.
Laukkasimme vielä molempiin suuntiin ensin tietenkin vaihdettuamme suuntaa parisen kertaa. Anne ja muutama hoitaja kantoivat kahden esteen jumppasarjan toiselle pitkälle sivulle ja toiselle kapean laine-esteen, joka hämmästytti suurinta osaa hevosista. Rohkaisin Palmikon nuuhkimaan sinistä peloketta, johon kohdistui suuren suuri kiinnostus joka ratsun ja ratsukon kantilta katsottuna. Anne hymyili jokseenkin ilkeää noidan hymyään myhäillen jotain, joka luultavasti jäisi meille salaisuudeksi. Asetuimme kapean esteen puoleiselle pitkälle sivulle letkaksi Pellan johdolla, minä seuraavana, Tiia takapuoleen tuhnuttaen, Pikku Tiian häntäkarvoja tutkaillen ja viimeisenä Kalle kuolaintaan levottomana purren. Pella nosti säpäkän laukan ja suuntasi kulkunsa linjalle. Anne huomautti ratsastajalle myötäyksestä, joka jäi myös minunkin mielestä hyvin vähäiseksi. Meidän vuoromme saapuessa komensin juntin laukkaan ja ohjasin sen esteille. Myötäsin ohjista ja tamma päätti itse ponnistuspaikkansa ja hyvin päättikin. Liitelimme sarjan yli leppoisalla tyylillämme. Tamma pärskähteli ja ojenteli tyytyväisenä kaulaansa rapsuttaessani sitä harjan juuresta. Muiden vuorot hujahtelivat ohi ja esteetkin nousivat jo kuuteen kymppiin. “Ja Palmi feat Carkki!” Anne huikkasi iloisesti ja komensin tamman jälleen vauhtiin. Matkamme meinasi tyssätä katsomon rapisevaan sipsipussiin, mutta rakkaan raippani avustuksella sekin ansa ohitettiin. Tamma jylläsi suurella voimallaan itsensä turhankin vauhdikkaasti ensimmäiselle ja ponkaisi yli mahtiloikalla, samoin kuin toisenkin. Loppuun vielä jostain (kuka tietää mistä) revitty pukki. Anne aukoi suutaan hetken hämmästyneenä minun hekottaessa tummanruunikon selässä. Jatkoimme hetken aikaa uraa pitkin käynnissä tallityttöjen kootessa kapean esteen puoleen metriin.
Pella sai jälleen luvan aloittaa tehtävä ponipowerilla ja sille tyypilliseen sävyyn este ylitettiin sujuvalla pompulla. Jatkoin Palmikon kanssa jylläävällä voimallamme ja saimme tulokseksi kauniin, tai vähemmän kauniin kengurunloikan. Anne kehui silti suoritustamme tasaisen kauniiksi ja lausui lopuksi: “Ja sitten loppuravit, oli nyt tällainen pieni hyppykerta, seuraava estetunti sitten muutaman viikon päästä voisi olla hiukan rankempi.” Taputin tammaa kaulalle ja siirsin sen raviin hymyillen tyytyväisenä suoritukseemme. “Oot Palmi paras tamma 4ever”, kuiskutin sen siroihin korviin.
Like the clouds I'm flying and I'm..
And now I'm flying high above the sky And it’s all because of you I got a feeling in my heart My life can really start And it's all because of you
115HM
|
|
|
Post by Carkki on Jan 30, 2009 19:03:12 GMT 2
Maksu tunnista: "Pilkunviilausta ja vaativaa koulua! 22.1!" 116HM
|
|
|
Post by Carkki on Jan 31, 2009 15:10:56 GMT 2
31.1 Lauantai - Ilouutisia
Tamma hankasi silmäkulmaansa olkapäätäni vasten ja hörisi tyytyväisenä rapsuttaessani sitä harjan juuresta. “Sä oot kaunein kaikista tammoista”, sanoin hyväillessäni sen jalon muotoista päätä. “Niin kaunis”, jatkoin hetken päästä. Palmikko pärskähti kuin vastaukseksi ja huomasin auringon säteiden leikittelevän sen tummalla karvapeitteellä. Kaivoin taskustani omenan lohkon ja ojensin sen tammalle avokämmenin. “Siinä kultaseni”, sanoin hymyillen ja seuraavaksi kuulin Annen huutavan minua. Pujahdin karsinan ovesta ulos ja hiippailin Annen toimistoon. Nainen viittoili minut pöytänsä ääreen istumaan ja kerkesin ajatella jo kaikkein pahinta. Kasvoni muuttuivat valkoiseksi kun ajattelin kaikkea mahdollista Leevin karsinapaikasta Palmikon hoitamiseen asti. “Älä nyt näytä noin pelästyneeltä, asia on mielestäni erittäinkin mukava”, hän sanoi hymyillen. Rentouduin tuoliin naisen kehotuksesta ja nojasin hiukan taaksepäin. “Noniin, kysymys on Palmikosta. Sille on tulossa tässä nyt ihan pian, luultavasti jo viikon sisällä kiima tai ainakin niin päättelen sen kurittomasta käytöksestä.” Anne sanoi ja hörppäsi mukistaan kahvia. “Ajattelin siis jos se astutettaisiin tästä kiimasta”, hän jatkoi. Tässä välissä kasvoilleni palasi väri, poskeni muuttuivat punaisiksi ja hymyni levisi korviin saakka. “Se olisi vallan.. mahtavaa!” sopertelin innosta pinkeänä. “Niin ajattelinkin. Mitäs sanoisit jos Leevi saisi kunnian saattaa tamma autuaalliseen tilaan?” Anne kysyi ja jätti minut täysin sanattomaksi. Tuijotin naista suu auki ja hän jo kerkesi aloittamaan: “Tai siis kyllähän minä jonkun toisenkin orin löydän, ajattelin vain et..” “Se käy paremmin kuin hyvin!” hihkaisin ja halasin naista pöydän yli.
“Voi Palmi, voi pulla rakas, ihanaiseni”, sipatin tamman korvaan palatessani takaisin sen karsinalle. “Et arvaakaan miten iloinen olen, sinun, Annen, minun, Leevin ja varsan tulevan ostajan kannalta. Siitä tulee niiin täydellinen”, jatkoin kuiskutellen rutistaessani tamman kaulaa. Tamma pärski tyytyväisenä ja puhalteli niskaani lämmintä ilmaa. Sen huulet hapuilivat hiuksiani ja turpakarvat kutittivat minua niin paljon, että purskahdin heleään nauruun. “Juhlistettaisiinko tätä keskenämme sillä, että painuisimme nyt tuonne takametsiin rymisemään?” kysyin ja sain matalan hirnahduksen vastaukseksi. “Oletan tuon olevan kyllä”, jatkoin ja jätin tamman hetkeksi karsinaansa. Hain Palmikon suitset tutusta naulasta ja heti palattuani takaisin asetin ne sen päähän. Kiinnitin remmit paikoillensa ja vetäisin ohjat pään ylitse. “Ootappas hetkonen, niin laitan kypäräni päähän ja otan vielä tuon raipankin mukaani”, sanoin hymyillen ja tein sanomani. “Noniin, mennään!” huudahdin ja nappasin ohjat käsiini. Avasin oven ja talutin tummanruunikon suomenhevosen ulos. Ähelsin itseni puuskuttaen selkään ja painaisin pohkeilla tamman kylkiä. Se vastasi apuihini ja lähti kävelemään keinuvaa käyntiänsä. Tamman korvat olivat hörössä ja se kuunteli tarkkaavaisesti luonnon ikiomia ääniä. Linnut laulelivat iloisesti puissa ja muutamia jäniksen jälkiä erotin lumihangesta. Kauempana tiellä erotin muutaman ratsukon, luultavasti joitain hoitajia. Kerkesin kuitenkin kääntyä ratsukoita ennen pois tieltä pienelle polulle, mutta erotin Sentin johtavan joukkoa Lynnin kanssa, joka oli aina niin varmana.
Tamma kiipesi innoissaan kuoppaista mäkeä ylös ja jouduin tosissani pidättelemään sitä, jotta selviäisimme edes hengissä takaisin tallille. Mäen päällä polkumme leveni jälleen tasaiseksi, luultavasti vanhaksi tieksi. Kannustin sen raviin ja nojasin hiukan taaksepäin. Tamma porskutti tietä pitkin innoissaan ja tunsin sen lihasten värisevän innosta allani. “Kylläpäs sinulla on energiaa”, sanoin naurahtaen vienosti. Palmikko käänsi korviansa kuunnellakseen puhettani ja pärskähti jälleen iloisesti. Hölläsin hiukan ohjista ja tamma vastasi pieneen eteenpäin ajavaan apuuni lisäämällä ravia hiukan. Kehuin iloisena tammaa silitellen sitä kaulalta. Palmikko ojenteli kaulaansa tyytyväisenä hidastaessani sen lopulta takaisin käyntiin. “Kävellään hetkonen, kohta päästään jo laukkasuoralle”, vihjaisin ja mainitessani sanan “laukka” tamma hirnahti innoissaan. Naurahdin sen selvälle kommentille ja huomasin laukkasuoran häämöttävän suoraan edessämme. Annoin nopeasti laukkapohkeet, mutta pidättelin kuumana korskuvaa tammaa. Sen häntä pyörähteli villisti muistuttaen propellia pidättäessäni ohjista. Lopulta ojensin kädet miltei suoraksi kaulalle ja nojasin eteenpäin. Tamma loikkasi valtavan laukkahypyn eteenpäin silittäessäni sen kaulaa. “Mene, mene, tyttöseni, tätähän sinä halusit!” kiljuin kimeällä äänellä jymisevien kavioiden kopseen yli. Palmikon karkea harja sivalsi poskiani sen porhaltaessa menemään. Pehmitetyn laukkasuoran hiekka jäi leijumaan muuten täysin valkoiseen ilmaan. Suomenhevonen ojensi kaulansa entistä pidemmäksi ja tunsin melkein lentäväni tamman kanssa. Suoran loppu alkoi häämöttää ja hidasti tammaa raviin. “Sooh, kotikaan ei ole enää kaukana”, sanoin matalalla ja rauhallisella äänellä innosta pomppivalle tammalle. “Et ole minun mielestäni mikään täysi laiskimus, ainakaan tällaisilla reissuilla”, sanoin tamman vihdoin ravatessa suhteellisen rauhallisena.
Pidätin tamman vielä käyntiin juuri ennen Seppelettä ja ohjasin sen lumiselle kentälle. Palmikko pärski kummissaan ja nosteli jalkojaan ahkerasti. Hymähdin sen ihmettelevälle olemukselle ja sipaisin hikistä kaulaa hellästi. Ratsuni lopettaessa puuskutuksen ohjasin sen ulos portista tallin pihalle. Laskeuduin alas selästä ja talutin sen karsinaansa. Riisuin suitset ja kävin pesemässä kuolaimet nopeasti, mutta hyvin. Palattuani karsinalle huomasin Annen seisovan ulkopuolella. “Taisitte vetää aikamoisen hikitreenin, kouluakos treenasit?” nainen kysyi osoittaen väsynyttä ja hikistä hoidokkiani. “Ehei, maastossa me rymyttiin”, sanoin hymyillen ja puikkelehdin karsinaan. Laitoin tamman punaiset päitset sen päähän, nappasin niistä kiinni ja vein sen pesupaikalle. Kiinnitin rauhassa seisovan Palmin ketjuihin kiinni ja avasin letkun. Suihkuttelin hikisen tamman kuivaksi ja huolehdin jalatkin kuntoon kylmän veden ja linimentin avulla. Lopuksi nakkasin sen selkään ensin verkkoloimen ja sen päälle vielä fleeceloimenkin. Jalkoihin kääräisin lämpöpintelit linimenttikerroksen päälle. Taputin nätisti ollutta tammaa kaulalle ja kuskasin sen karsinaansa. Riisuin päitset sen päästä ja halasin tammaa vielä kerran. “Varsasta tulee tosi ihana”, sanoin haaveilevasti roikkuessani nuokkuvan tamman kaulassa. Irrotin otteeni kuullessani Sastun kutsun tulla jakamaan iltaruokia. Vilkaisin kelloon ja huomasin sen jo olevan kahdeksan, joten riensin tytön apuun. Hevoset kolisuttelivat innoissaan karsinoiden ovia jakaessani heinät niiden karsinoihin. Saatuamme homman vihdoin loppuun asti hyvästelimme hevoset, lukitsimme ovet ja painuimme peteihimme.
117HM
|
|
|
Post by Carkki on Feb 1, 2009 12:00:04 GMT 2
1.2 Sunnuntai - Aamuaurinkoon 118HM
|
|
|
Post by Carkki on Feb 3, 2009 18:48:18 GMT 2
3.2 Tiistai - Hyppelyä 119HM
|
|
|
Post by Anne on Feb 5, 2009 16:09:23 GMT 2
Palmikko on saanut näyttelyissä niin paljon palkintoja, että ansaitsi arvonimen PP-MVA.
|
|
|
Post by Carkki on Feb 5, 2009 18:07:41 GMT 2
5.2 Torstai - Näyttelykehien konkari 120HM, eikä mitenkään inspannut toi PP-MVA =) Ja sano hei jos liikaa kuvia, ei vaan välillä tarinat inspaile, välillä taas kuvat tuntuu vastenmielisiltä..
|
|
|
Post by Carkki on Feb 9, 2009 20:02:44 GMT 2
9.2 Maanantai - Tuleva mamma 121HM sorry kun varsan sivuissa kestää, koetan panostaa nyt niihin!
|
|
|
Post by Carkki on Feb 10, 2009 18:58:08 GMT 2
10.2 Tiistai - Hankijumppaamista 122HM
|
|
|
Post by Carkki on Feb 14, 2009 18:16:46 GMT 2
14.2 Lauantai - Hyvää ystävänpäivää! 123HM, sry taas kuva =S varsuliinin sivut viipyy vielä, koetan oikeesti tehä ne ennen kuin se syntyy, tai sit sie tuut ja potkit tätä laiskimusta persiille!
|
|