|
Post by Cäpä on Aug 17, 2009 9:30:45 GMT 2
17.8.2009 – Kissanviikset!!
Hyppäsin pehmeästi valkean ponin selkään ja tavoitin oikealla jalalla jalustinta. Otin ohjat käteen ja vilkaisin taaksepäin. Roosa istui tyynenä Flooran selässä ja hymyili. Lynn sen sijaan punnersi itseään Sentin selkään. Tyttö roikkui satulassa ja yritti saada jalkaansa ratsunsa toiselle puolelle, mutta ilman jakkaraa tehtävä ei ollut aivan helppo… Sanni virnisteli Aksun selästä Lynnin aherrukselle, ja jakkaraa halussaan pitävä Jenna ponnisti helposti Jambon satulaan.
”Hyvä, hyvä, jaksaa jaksaa!” Sanni kannusti Lynnin viimeinkin saadessaan itsensä ratsaille. Olin vaikuttunut; itse en olisi ihan reippaan kokoisen Sentin selkään ilman jakkaraa päässyt. Lynn virnisti tyytyväisenä, ja lähdimme kävelemään kohti kenttää. Tänään olisi ensimmäinen koulupäivä, mutta meitä aamuvirkkuja ei moinen seikka pysäyttäisi, ei sitten alkuunkaan.
”Hei, sehän on Loviisa!” huudahti Roosa tähytessään kentälle. Toden totta, Loviisahan se siellä viiletti Pampun selässä pitkin kenttää. ”Ohhoh, Pampuhan on päässyt oikein kunnon vauhtiin” pohdin ääneen. Sanni nyökkäsi. ”Mutta tuota…Loviisa ei näytä liian tyytyväiseltä, on tainnut mopo karata käsistä”, tämä arvioi. Siltä tosiaan näytti. Loviisa yritti pysyä selässä, ja hidastaa shettiksen villiä menoa – turhaan. Kannustin Pikun liikkeelle Aksun perään, ja lähdimme kiireellä kentälle. Pipsa seisoi kentän laidalla ja jakoi Loviisalle ohjeita ponin pysäyttämiseksi.
”Huui!” Loviisa kiljaisi kun Pampu kääntyi vielä yhden ympyrän, ja alkoi sitten hidastaa. Tyttö loikkasi alas selästä ponin pysähdyttyä ja kääntyi meihin päin. ”Vau, hyvin pysyit!” kehuin ja pysäytin Pikun Pampun viereen. ”Mutta mitä se oikein riehui?” Loviisa pudisti päätään. ”Mistä minä tiedän, sinkosi noin vain vauhtiin, ihme etten tippunut!”
Odottelimme hetken että Pampu rauhoittui, ja pyysimme sitten Loviisaa nousemaan taas selkään. Rohkea tyttö ponnisti päättäväisesti ratsunsa satulaan ja lähti kiertämään uraa. ”Luulen että se säikähti jotakin, niin äkkiä se pinkaisi”, Pipsa arvioi. ”Mutta pärjäämme kyllä, joten jatkakaa ihmeessä retkeänne”, tyttö lisäsi. Nyökkäsin ja käänsin Pikun kohti maastopolkuja.
”Joku muukin on tarpeeksi hullu herätäkseen ennen koulun alkua tallille!” Lynn nauroi päästyämme leiriläisten mökkien tienoille. ”No toki, niinhän Anne ja Jossu ja muutkin aamutallin tekijät nousevat – joka aamu!” Roosa tiesi. Matka sujui alkuun varsin hyvin, ja Pampun välikohtaus oli jo unohtunut, kunnes käännyimme takaisin. Olimme jo melkein tallipihassa, kun se tapahtui. Kuului äänekästä sihinää, ja Pikku pomppasi kauhuissaan tien sivuun. Floora otti muutaman laukka-askeleen ja jäi sitten steppaamaan hermostuksissaan. Aksu ja Sentti pysähtyivät molemmat kuin seinään ja miltei istuivat kintereilleen säikähdyksissään.
”Mikä…!?” henkäisin pusikoiden rapistessa. Kiiluva silmä pilkisti lehvien lomasta. Pensas kahahti ja valkoruskea kissa vilahti hevosten jalkoihin. Pikku loikkasi taaksepäin ja tuijotti olentoa ihmeissään. Myös Floora, Aksu ja Sentti rauhoittuivat nähtyään oudon äänen lähteen. ”Jestas! Kissa!” Sanni ihmetteli kissan killottaessa hevosia suurilla keltaisilla silmillään. Sitten se istui maahan ja maukaisi. ”Vooi, onkohan se orpo?” Roosa henkäisi ihastellessaan sievää, ruskeankirjavaa viiksiniekkaa. ”Mitä tehdään? Lähtisiköhän se mukaan?” epäröin. Eihän sitä voisi keskelle metsääkään jättää! ”En tiedä, kokeillaan”, ehdotti Sanni ja kannusti Aksun liikkeelle kohti tallipihaa.
Kuin ihmeen kaupalla kissa lähti seuraamaan Aksua, ja tuota pikaa olimme taas tutun tallin edessä. ”Mitäs me nyt…?” mutisin ja vilkuilin ympärilleni. ”Viedään se kerhohuoneeseen, siellä on lämmintä, kyllä se Jossulle käy. Kysytään sitten myöhemmin kissan kohtaloa”, Lynn ehdotti. Se kävi kaikille, joten Lynn ja Roosa lähtivät talliin viemään hevosia, ja minä ja Sanni suuntasimme toimistoon. Kissa seurasi jalkojemme juuressa, ja kiipesi portaat ketterästi. Se hyppäsi tyytyväisenä sohvalle ja käpertyi siihen. ”Mitä luulet että Jossu sanoo?” kysyin istuessamme toiselle sohvalle. ”Jaa-a, mutta nyt käydään kyllä hakemassa toimistosta maitotönkkä, siellä pitäisi olla, kun Anne juuri vähän aikaa sitten joi siellä kahvia…” Sanni päätti ja nousi ylös. Lähdimme toimistolle, ja vilkaisin vielä kerran taakseni. Pieni kissa haukotteli syvään ja sulki silmänsä.
jo 31hm yhdessä<3
|
|
|
Post by Cäpä on Aug 21, 2009 19:43:03 GMT 2
21.8.2009 – On se toki vaikeeta
Potkaisin kiven kengänkärjelläni ojaan ja tungin käteni yhä syvemmälle hupparini taskuihin. Kylmä syysiltapäivä ja olin unohtanut takkini kotiin. Hakemaan en enää lähtisi, kun tallikin jo näkyi, kyllä tallitöissä lämpenisi. Huokaisin syvän ja purin huultani. Tänään oli taas päivä, jolloin olisi kannattanut vain jäädä sänkyyn. Viime aikoina olin huomannut murjottavani myös täysin turhasta, eikä angstangst asenne suinkaan helpottanut hankalia päiviä.
Tuntui, ettei kavereihin voinut luottaa, poikiin nyt vielä vähemmän. Teki vain mieli kääriytyä sänkyyn ja lukea synkkää kirjaa. Joskin sitä olin jo kokeillut, huonolla menestyksellä. Onneksi kaksi ihanaa kaveriani olivat olemassa, ja meillä oli ollut taas todella hauskaa yhdessä (meillä ehkä, mutta entäs mäkkärin työntekijä raukat!?) kaupungilla hengatessa. Nämä kaksi olivatkin todella tärkeitä, eikä minulla siis oikeastaan ollut syytä valittaa, mutta kun sen kerran aloittaa, on vaikea päästä irti. Pieni ilonkuplinta kuitenkin syntyi, kun ajattelin meneillään olevaa viikonpäivää. Huomenna olisi lauantai, se paras päivä viikosta! Nukkua, nukkua, piirtää. Tosin kaksi viimeistä päivää olin piirtänyt päivät pitkät, jopa tunneilla, joten siitä ei oikeastaan ollut kyse. Periaate se oli.
Kaivoin kännykkäni esiin ja tarkistin äidiltäni tulleen viestin; ” Sateista on, viivästystä ilmassa. Tero pääsi finaaliin”. Hymähdin vaisusti, vaikka olinkin tyytyväinen Berliinissä käytävien MM-kisojen tilannepäivityksestä. Ajatukseni kuitenkin katkesi pian, sillä olin saapunut tallipihalle. Tuttu ja aina yhtä rakas Seppele rauhoitti mieltä, ja astelin sisään talliin jo paremmalla tuulella.
”Heissan! Pikkua katsomassa?” tervehti Jossu ovensuusta. ”Mm…” vastasin mutta hymyilin kuitenkin. ”Mutta kuule, olen tässä koittanut noita tunteja valvoa, tiedätkös? Ja sinullakin niitä näytti olevan, rästejä siis. Mites on?” kysyi tallinpitäjä ystävällisesti. ”Juu…onhan niitä kertynyt, kesäloma, matkat ja sellaista” mutisin vaivaantuneena. ”No eipä mitään hirveää kiirettä, kunhan muistutin… Mutta hoida ihmeessä alta pois niin pääset taas Pikkuakin tunneille liikuttamaan”, Jossu ehdotti ja lähti sitten ulos. Mietiskelin hetken aloillani, mutta jatkoin sitten Pikun karsinalle.
Pieni ruuna katseli minua ihmeissään karsinasta. En yleensä käynyt tallilla näin myöhään, en sitten iltatalliaikojeni, mutta tänään oli mennyt myöhäiseen. ”Tiedän, tiedän, kohta on sinullakin jo nukkumaanmenoaika, mutta pakkohan minun oli päästä… Huono päivä, joten tarvitsin pikkuponin apua”, selitin silittäessäni Pikun otsaa. ”Mutta nyt minun pitäisi kai lähteä. Ilta tulee ja pimeä myös, mutta huomenna tulen taas. Ainakin uskon niin. Jos on aikaa. Ja miksei olisi, sinulle!” tuohduin itselleni ja rapsutin Pikkua korvan takaa. Pujahdin ulos karsinasta ja olin lähdössä pois, mutta samassa kuulin ääntä yläkerrasta.
Hetken mietittyäni lähdin kipuamaan portaita ja kuulostelin samalla ääntä. Juuri kun astuin ylimmälle portaalle, kiepahti jalkoihini ruskeankirjava kissa. ”Huijui!” henkäisin ja hyppäsin seinän viereen. Kissa katsoi minua syyttävästi ja kipitti portaat alas. ”Kunhan säikähdin, äläs viitsi” mutisin kissan mulkaistessa vielä kerran portaiden alapäästä. Mutta tällaista se oli, ensin jotakin mukavaa, sitten vähemmän mukavaa. Mutta niin kauan kun oli terve ja perhe ja ystävät, niin kenelläkään ei pitäisi olla mitään valittamista. Eikä onneksi ollut minullakaan.
Pudotin vielä yhden leivänpalan Pikun ruokakulhoon ennen kuin lähdin ulos. Metsätietä kävellessäni vierelleni pujahti ruskeavalkoinen kissa. Se antoi silittää itseään, ja lähti sitten takaisin kohti tallia.
32hm
|
|
|
Post by Cäpä on Aug 22, 2009 11:17:27 GMT 2
22.8.2009 - Kesän viimeinen peltolaukkaJa, det är 33hm ny<3
|
|
|
Post by Cäpä on Aug 28, 2009 13:50:36 GMT 2
27.8.2009 – Oma hoitaja kullan kallis(?)
”Catch me if u can!” hörisi pieni valkea ruuna pölypilven noustessa. Se jarrutti juuri ennen aitaa, ja vaihtoi suuntaa rusehtava welsh kannoillaan. ”Odotas vain, minulla on pidemmät jalat!” Aksu kailotti ja kiristi vauhtiaan. Pian oli kuitenkin taas aita edessä, eivätkä villiin neliin ehtineet ponit voineet kuin hidastaa. ”Nää-äh, voiko olla mitään tylsempää kuin nämä kavalat juoksurajoitushäkit!?” puhisi Pikku ja iski hampaansa kovaan puuhun. Se nirhasi kuivaa maalipintaa parhaansa mukaan, mutta sai vain suunsa täydeltä puulastua. ”Phah, turhaa, turhaa” poni ärhenteli ja heilutti päätään ikävän puunmaun tuntiessaan.
”Ota rauhassa, ei näistä ole poispääsyä, ei ennen kuin Sanni minut pelastaa…” Aksu vakuutti ja vilkaisi kaihoisasti tallille. ”Sanni ja Sanni, niinkö mainio se hoitajasi on kun siitä jaksat aina vaahdota, uskoisin kun näkisin, hmm?” Pikku tuhahti ja alkoi ravata ympyrää. ”Jaa, olen kyllä sinutkin aivan väärin arvioinut, vai mikäs yhtäkkiä on iskenyt kilttiin aloittelijan unelmaan? Etkös vielä kuukausi sitten kertonut innoissasi ihanasta retkestäsi Fionan ja Cäpän kanssa?” toinen intti. Pikku heitti takajalkansa villisti ilmaan ja hirnui: ”Imagon vaihdos, se se on ystävä hyvä! Tästä lähin ei kukaan pääse lähelleni, pukitan ne alas kuin pahinkin rodeohärkä!”
Aksu naukkasi suunsa täyteen ruohoa ja katseli kaverinsa villiä menoa. ”Ehei, en minä vain moiseen pystyisi. Ajatteles nyt, miten Karo pettyisi jos saisin kohtauksen kesken ratsastuksen! Hänen kanssa teen kyllä aina parhaani, vaikka tokihan välillä voi vähän kaasutella…” raudikko tuumasi viisaasti. ”Mutta kyllä sinäkin hoitajistasi välität, ajatteles nyt mitä olisit ilman heitä?” Pikku vain jatkoi riehumistaan, ja mutisi: ”Hmph, siinähän ne vaihtuvat aika tiuhaan tahtiin, eipä sillä…kyllähän niistä tykkää, joka poni omansa tarvitsee.”
Hetken ponit seisoivat rauhassa, ja valkea ruuna puhalteli hengästyksissään. ”Nyt, nyt, sai kyllä riittää”, Pikku korskahti ja tarrasi riimunnaruun jolla portti oli suljettu. Se repi narua ja polki jalkaansa kun se ei hellinnyt. ”Ei ole totta, täällä sitä istutaan kuin kukat ruukussa, mihinkään et pääse!” poni viimein huokaisi lannistuneena. Aksu huiskutti häntäänsä rauhoittavasti ja muistutti runsaasta heinäkasasta keskellä tarhaa. Pikku ei ehtinyt vastata, kun molempien huomio keskittyi talliin. Karoliina ja Cäpä lähestyivät takatarhaa. Pampula ja Siiri olivat tunnilla, joten Pipsaa ja Nanaa ei tarvittu.
”Karoo!” hörisi Aksu ja lähti kävelemään kohti porttia. ”Kah, neiti ruskeatukka tällä kertaa” Pikku tuumasi, mutta tepasteli sitten sekin Aksun perään. ”No mutta, mitäs Aksuliini, oletkos ollut kiltisti?” Karoliina kysyi ja antoi ponille taskustaan porkkanan. ”Tietty, ainahan se”, Pikku puhisi ja meni ottamaan Cäpän sille ojentaman herkun.
”ATSHIUU!” Cäpä tyrskähti ja yski vielä päälle. ”Niisk, toivottavasti tämä ei ole sitä… possutautia” tyttö mutisi ja lähti kohti tallia Pikku perässään. ”He-hei, hetkinen, time out, stoppia!” Pikku vinkaisi ja pysähtyi niille sijoilleen. ”Oho, mikäs nyt tuli?” Cäpä hämmästeli ja nykäisi riimusta. ”Tule nyt, pääset tarhaan taas tunnin jälkeen”. Pikku käänsi päänsä Aksuun päin ja hörisi tälle: ”Possutauti! Kuulitko moista, luuleeko se että aion pyöriä sen lähelläkään jos se on possuksi muuttumassa!”
Aksu pärskähti töykkäisi Karoliinaa. ”Pah, ei, ei, se on vain nimitys ihmisten sairaudelle, siitä puhutaan aika paljon nykyään… Annellakin oli se! Mutta älä huoli, ei se sinuun tartu, eikä ole kuulemma vaarallinenkaan!” Pikku seisoi hetken paikoillaan ja mulkoili kaveriaan epäluuloisena, mutta seurasi lopulta Cäpää talliin. Karsinalla seisoikin jo pieni tyttö odottamassa ratsuaan, ja hymyili iloisesti nähdessään valkean ponin lähestyvän. ”Pikku-Vikku, pieni pulla-nalleni!” tyttö lepersi ja taputti Pikkua kaulalle. ”Nyt luimistan sille oikein ilkeästi, odotas…mm, mites…Anttu opetti sen minulle silloin yksi tunti!” poni pohti ja painoi korvansa tiukasti niskaansa vasten. ”Pikku, mikä penteli sinuun on mennyt!? Artsiko sinua on käynyt koulimassa, vai peräti ruokaa terästämässä! Pontikoitaan jos on ponilleni ujuttanut niin saa kyllä minut kimppuunsa!” Cäpä uhkasi ja vilkaisi huolissaan pelästyneeseen tyttöön.
”Hehe, sehän tehosi! Minustapas tuleekin nyt koko tallin hurjin otus, kaikki pelkäävät, hah!” Pikku hykerteli itsekseen. ”Mutta, Cäpä ei tosiaan näytä kovin tyytyväiseltä, eipä ei… Ja entä Fiona, rakastaa rauhallisia kavioeläimiä, niin olen kuullut…” Cäpä vakuutteli tytölle Pikun olevan yleensä kovin kiltti, ja mietti samalla huolissaan, mikä yleensä niin sävyisään poniin oli mennyt. Ei sairaaksi sentään ollut tullut, eihän? ”Kehveli! Enhän minä nyt niin pahalla sitä… Kunhan vain vähän kiukkuilin! Äläs nytten, terve kuin pukki olen, kuulitkos?” Pikku hörisi ja töykkäisi hoitajaansa. Cäpä kääntyi ponin puoleen ja silitti sen otsaa. ”Jokos lopetit, mitä? Toinen uhmaikäkö iski? Mihinkään ei varmaankaan satu, mutta jos kuitenkin jäisit pois tunnilta? Odotas, tuollahan se Jossu kipittää, käynpäs kysäisemässä! Voisimme mennä rauhalliselle maastoretkelle, saisit vähän rauhoittua, jos se onkin stressiä?”
Cäpä viiletti Josefiinaa tapaamaan, ja Pikku tuijotti perään. ”Maastoretki… Mmh, on se vaan mukavaa kun on oma hoitaja…”
34hm
|
|
|
Post by Cäpä on Aug 28, 2009 14:21:19 GMT 2
28.8.2009 - Your mind`s a mysteryIn my mind, there`s you, and it`s been that way for 35hm now
|
|
|
Post by Cäpä on Aug 28, 2009 14:55:00 GMT 2
28.8.2009 - SadepäiviäJau the inspiration! 36hm
|
|
|
Post by Cäpä on Sept 3, 2009 14:22:28 GMT 2
|
|
|
Post by Cäpä on Sept 8, 2009 14:04:30 GMT 2
8.9.2009 – Lost in a forest (again)
”Voi tsiisus jotkut ei sitten ikinä opi…” huokaisin ja nostin jalkani lätäköstä. Kenkäni olivat imaisseet ainakin ämpärillisen vettä ja kypärä oli rypistynyt rusinan malliin. Kun vielä lisäsi mukaan taivaalla lipuvat hiilenmustat pilvet ja suuren kastanjapuun, huomaa Pikun seikkailuja pidempään seurannut ironisen yhteyden menneeseen. Ei siitä montakaan kuukautta voinut olla, kun olin eksynyt maastoretkellä valkean silkkiturpani kanssa tähän samaiseen metsään, enkä voinut olla muistamatta niitä koomisen vakavia tilanteita joihin olimme joutuneet. Eivät unohtuneet rauniot, saati sitten Pikun hyvin ajoitettu kiukkupäivä.
Ja nyt, seisoimme kesän kenties viimeisessä sateessa, mikäli syyskuun alkua nyt kesäksi enää lasketaan. Mieliala matalalla ja kaksi kastunutta suojassa puun alla. Pikku katsoi minua syyttävästi, ja olisin voinut vaikka vannoa että jos se olisi osannut puhua, olisi se valittanut suuntavaistoani huonoksi. ”Ihanko tosi”, mutisin ja käänsi katseeni pois vettä tippuvasta ponista. Viime kerralla oli Jossu antanut armon käydä oikeudesta nähtyään vesittyneet varusteet, mutta tällä kertaa nainen tuskin olisi yhtä lempeällä tuulella.
Don't wanna hear your sad songs I don't wanna feel your pain When you swear it's all my fault Cause you know we're not the same Oh we're not the same The friends who stuck together We wrote our names in blood But I guess you can't accept that the change is good It's good
”Hmh, aina tässä käy näin, miksi juuri nyt piti alkaa sataa…” mutisin ja katsoin mustaa taivasta. Pitäisi vielä läksytkin tehdä… Mutta miksi, miksi aina pitäisi tehdä niin kuin muut käskevät, miksi aina pitäisi olla niin kiltti ja tunnollinen? Ja kaikki ne aivottomat massan mukana kulkevat pikkulissut, hah, siinähän ihkuttavat ja puhuvat niistä mitättömistä asioista, vielä huomaavat… Helppoahan se on, kun ainut murhe on minkä paidan pukee huomenna, tai huomaako rinnakkaisluokan ääliö apina. Eivät ne pohdi oikeasti tärkeitä asioita, eivät ne mistään mitään ymmärrä…
This is the best thing that could've happened Any longer and I wouldn't have made it It's not a war no, it's not a rapture I'm just a person but you can't take it The same tricks that once fooled me They won't get you anywhere I'm not the same kid from your memory Now I can fend for myself
Mutta onneksi en tarvitse niitä. Vilkaisin sivulleni ja takaisin tuijottivat syvän ruskeat silmät. Kukaan ei saisi minua irti Pikusta sorkkaraudallakaan, pidin muistakin hevosista, ja saattaisin hyvinkin ihastua vielä toiseenkin hevoseen, mutta Pikusta en luopuisi, en sitten millään! Lähdin päättäväisenä kävelemään sateeseen tietäen että poni seuraisi minua.
If I'm a bad person, you don't like me I guess I'll go, make my own way It's a circle A mean cycle I can't excite you anymore Where's your gavel? your jury? What's my offense this time? You're not a judge but if you're gonna judge me Well sentence me to another life
sry purku... piisi paramoren ignorance
|
|
|
Post by Cäpä on Sept 9, 2009 8:07:43 GMT 2
09.09.09 - EnkeliponiCäpä & Pikku 39 hm (+ jo 4,5 kk<3)
|
|
|
Post by Anne on Sept 12, 2009 13:49:44 GMT 2
Fiona ja Cäpä lähtivät lenkille Pikun kanssa. Koska Cäpä ei Pikulla voi ratsastaa, otti hän karkkia mukaan! Spessu Cäpsylle ja Fionalle!
|
|
|
Post by Cäpä on Sept 12, 2009 20:33:17 GMT 2
Vau, tosi upea kuva! : D Olen ihan itseni näköinen! Kiitoksia ~
10.9.2009 – Treenipäivä
Yritin runtata turpahihnan remmiä kumilenksuun Pikun veuhtoessa kärsimättömänä päällään. ”Juujuu odota nyt vähän” mutisin ja livautin remmin pään lenksun alle ja otin ohjat käteeni. Pikku pureskeli kuolaimiaan tyytyväisenä tekemästään sitkeästä vastarinnasta. Mulkaisin ponia sivusilmällä laittaessani hanskoja käteeni. Pian poni saisi oikein kunnolla muistuttaa mieleensä koulutustaan, sillä se ei tulisi pääsemään helpolla! Olimme keränneet pienen ryhmän, ja aikomuksena oli treenata kentällä innareita ja puomiharjoituksia epävirallisella tunnilla, jonka pitäjäksi oli lupautunut tekemistä kaipaava Roosa. Flooran hoitamisen lopettanut tyttö oli suostunut mielellään kommentoimaan treenaajien ratsastusta.
Käytävällä odottivat jo Lynn ja Sentti, Jokeri ja Floora, Sanni ja Aksu sekä Jenna ja Jambo. Joukkio lähti suuntaamaan kohti kenttää. Jennalla oli hieman vaikeuksia Jambon kanssa, sillä herra oli päättänyt saada tuo herkullisen marjapuskan, joka tien varrelle oli istutettu… Se lähti vetämään päättäväisen tiukasti tien sivuun, Jenna perässään. ”Heihei pruu!” Jenna huudahti ja yritti saada kurssin kääntymään – onnistumatta. Jambo upotti turpansa puskaan ja kiskaisi suullisen lehtiä. Sitten se olikin taas kiltti poni ja lähti suosiolla matkaan, joka jatkui Jennan nyppiessä Jambon suupielistä roikkuvia lehden repaleita.
Kentän laidalla odottava Fiona otti Pikun ja tapsutteli sen kanssa kentälle. Kaivoin taskustani kameran ja säädin sen ulkoilmavalaistukselle. Fiona ratsastaisi treenin, ja loppuverryttelyksi kävisin sen kanssa pienellä maastokävelyllä. Nappasin kuvan valmistautuvasta ratsukosta ja istuin aidalle katselemaan. Roosa pyysi ohjaamaan hevosen oikeaan kierrokseen, ja hetken kuluttua oltiinkin jo päästy uralle.
”Hyvä, Sentille hieman lisää pohkeita! Pikku menee hyvin, mutta älä anna sen luistaa kulmista”, ohjeisti Roosa. Alkuverryttelyksi ratsukot menivät voltteja ja kiemuroita, ja kun hevoset oli saatu enemmän tai vähemmän taipuisiksi, oli aika aloittaa työskentely ravissa. ”Eli vuorotellen puomien ylitse, Jokeri ja Floora aloittavat”, kuului komento. Tunti sujui varsin rauhallisissa merkeissä, kunnes pusikoissa rasahti. Lintuparvi pyrähti lentoon ja Jambo poukkaisi uran sivuun. Sentti seurasi perässä ja Aksu kiisi molempien ohitse. Terävöidyin nopeasti ja napsaisin kuvan pomppivasta Jambosta ja juuri ja juuri toisen jalustimen säilyttäneestä Jokerista. Pikku katseli hermostuneena kavereidensa temppuilua, mutta seisoi kuitenkin aloillaan.
”Noniin järjestystä taas!” Roosa huuteli kun hevoset olivat rauhoittuneet ja lakanneet pyörimästä. ”Kaikki pysyivät selässä – hyvä, joten jatketaan nyt vain ihan normaalisti!” Ja niin jatkettiin. Pienemmät ponit hyppäsivät sarjoja ja isommat saivat kokeilla hieman korkeampia. Pikku kipitti innoissaan ja tarmolla kavalettien yli perässään innosta puhkuva Aksu. Kun tunti oli päättynyt, olivat kaikki aivan uuvuksissa ja Fiona ojensi Pikun ohjat mielellään. Ratsastajat suuntasivat talliin ja juttelivat innoissaan kahviosta.
”Olitpa hienosti…” kehuin Pikkua ja nostin satulan sen selästä kentän aidalle. ”Jätetään tämä tänne, on mukavampi olo!” Lähdimme kävelemään metsäpolkua ja kuuntelin jossain ylhäällä lentävää lentokonetta. Pikku pärskähteli silloin tällöin tyytyväisenä. Syksyisessä säässä oli mukava käppäillä ja katsella maisemia. Pikku haukkasi pari lehteä koivusta ja taputin sitä kaulalle.
40hm!
|
|
|
Post by Fiona on Sept 14, 2009 20:10:46 GMT 2
Ihaanaa kuva Anne <33 14.09.09 ~ Pitkästä aikaa ja onnellisina ~
|
|
|
Post by Cäpä on Sept 16, 2009 14:54:40 GMT 2
16.9.2009 - Ota kiinni!...juu, leikittiin hippaa laitumella...ja ponskin päästä sitten no comments
|
|
|
Post by Cäpä on Sept 17, 2009 13:38:23 GMT 2
17.9.2009 - Söpöks meneeSori taas söpönöpöhöpö-kuva mutta tuli jostain inspistä tällaiseen.. 42hm
|
|
|
Post by Cäpä on Sept 18, 2009 14:28:34 GMT 2
18.9.2009 – Toivo tulee talliin!
Väsynyt hoitajapoppoo oli levittäytynyt toimiston sohville ja lattialle. Ikkunaa lähinnä olevat kuikuilivat pihalle ja yrittivät saada ensivilauksen pian pihaan kurvaavasta kuljetusautosta. Kaikki tiesivät että Josefiina toisi mukanaan tyhjän karsinapaikan täyttäjän, ja uteliaisuuskokoontumiset oli silloin varmoja. Toimiston ikkunasta nähtäisiin välittömästi millainen otus talliin muuttaisi – turvallisen välimatkan päästä. Josefiina oli nimittäin antanut koko porukan kuulla kunniansa kun valkoinen islantilainen oli saapunut ja saanut valtavan kansanliikkeen pihalle. Jo lähes tunnin huoneessa odotellut hoitajakaarti, sekä tietty muutama utelias hoitsun toiveessa oleva hengailija alkoivat jo väsyä. Lynn olikin jo esittämässä ehdotuksensa siitä että kaikki jatkaisivat puuhiaan, kun ikkunaa lähinnä oleva Karoliina hihkaisi auton lähestyvän.
”Mitämitä nytkö se tulee!” kuului yleinen supina ja kaikki ahtautuivat kahden pienen ikkunan äärelle. ”Jos se on issikka!” ”Ehei, welsh se on!” ”Eeei, varmasti puokki, puokki se on!” kuului muutama arvaus tyttöjoukkiosta. Jossun vaaleat hiukset vilkkuivat auton katon yllä, ja pian traikun ovea alettiin laskemaan. Henkäys kiiri huoneessa kun suomenputte peruutti hermostuneena alas siltaa ja pälyili sieraimet suurina ympärilleen. ”Suokki… söpö!” joku mutisi. Huomasin kuitenkin tunnelman olevan latteampi kuin Alman saapuessa, jolloin kaikki olivat suorastaan pyörtyä… Suokissa oli kuitenkin vetovoimaa, jonka muutama tunsi. Villit silmät hurmasivat ja katseesta näkyi että tässä tulee hevonen jolla on asennetta!
Olin kuitenkin hiljaa ja tuijotin ihailevasti uutta asukkia. Tuolla pitäisi päästä ratsastamaan! Jossukin näytti melko tyytyväisenä uuteen hankinaan… Epäilyttävän tyytyväiseltä! Lähdin joukon mukana alakertaan ja kuulin ympäriltä ihailevia huokauksia. Polle oli sittenkin tainnut puraista oikeaan hermoon ja valloittanut tallityttöjen sydämen.
Pianpa vaihtui ihastelu onnitteluun, sillä ulkona kaikille selvisi että hurmaava otus olisi Jossun yksäri! Yllättyneitä katseita ja vilpittömän iloisia katseita näkyi paljon. Hm, poppoo taisi olla kiltimpää kuin olisin uskonut! Kateutta ei juuri ilmaistu vaan onnitteluja satoi joka puolelta. Huudahdin onnentoivotukset minäkin ja Jossu näytti tyytyväiseltä hevosensa saamaan vastaanottoon. ”Toivo-tonttu” maistelin hevosen nimeä joukkion hajaannuttua ja kaikkien alkaessa taas jatkaa omia puuhiaan. Toivo sopeutuisi joukkoon varmasti.
”Heissan poju! Sinun ympärilläsi ei sentään ole kamalaa kalabaliikkia”, nauroin rapistellessani herkkupussia ponitarhan luona. Pikku ravasi luokseni innokkaana, sillä se tiesi mitä paperipussi tarkoitti. ”Mutta sen parempi vain, kun et ole kaikkien suosikki, saammepahan pitää sinut itsellämme Fionan kanssa! Ja muut eivät näe sitä mitä me näemme, eikös juu?” lepersin ponin hamutessa leipäpalasta kädeltäni.
Tällainen oli sitten minun versioni Toivosen saapumisesta.. 43hm
|
|