|
Post by Fiona on Jun 16, 2009 16:27:56 GMT 2
16.6.09
|
|
|
Post by Cäpä on Jun 18, 2009 9:42:33 GMT 2
MC Piccolo
Olipa kerran pieni kiltti poni, Piccolo nimeltään. Se huvitteli syömällä heiniä ja järsimällä seiniä. Se on niin pieni että aikuiset ei pysty sillä menemään, mutta lasten kanssa se mielellään, kiertää aina kenttää.
Kyllä Pikkua voi käydä silittämässä, mutta käythän vain kerran viikossa, sillä muuten voi tulla ponista ihan känkkäränkkä! Ja kaikki syyttää Pikkua, vaikka oikeasti se on vain pieni, kiltti Pikku!
*Aplodi tauko. Taputtakaahan kunnolla!*
Jo joutui kaunis päivä, ja Pikku laiduntaa. Kauniisti ruoho vihertää, ja aurinko paistaa. Ja siunahustaan suopi, taas läjä apilain, mihin poni turvan tunki, ja herkutteli näin.
Taas niityt vihannoivat, ja Pikku nauttii tietty. Puut metsän huminoivat, ja syömään kutsuvat, vaan aidat liian korkeet, ei karkuun pääse lain.
Taas Cäpä laulujansa, viheltää aidalla, ja Fiona vieressänsä, Pikkua katselevat. On onni oma kaveri, oli laji mikä vain, niin aina löytyy iloa, Pikku ponista vain!
iiiisolla ♥:llä Pikulle, toivoo Cäpä
|
|
|
Post by Fiona on Jun 28, 2009 22:02:11 GMT 2
Liekkijärvellä! 28.6.09
Ilta oli jo aika pitkällä. Pikku kurkki karsina oven avonaisesta raosta kun sähelsin jotain tekstiviestejen kanssa. - Äh. Aina tää jumittaa ja antaa just sitä väärää sanaa...puhisin ja huomasin uuden tekstarin saapuvan. '' Istel on ihan kunnossa. Mentii tossa just pieni lenkki ennen kun tamma lihoo ihan älyttömästi. Jo ny ei meinaa satula vyö mennä kiinni!'' ~Kukka~ - Kukkaa! Hihkaisin ja laitoin kännykkän taskuun. Otin pakista porkkanan ja annoin sen odottavalle Pikulle.
Kokosin Pikun ohjat pesun jälkeen kokoon ja ripustin ne roikkumaan satulahuoneen seinälle. - Heippa Jenni! Huikkasin, kun tyttö tuli hakemaan palmikon ohjia. - Mooooii! Jenni vastaa ja kaappaa samalla mukaansa palmin pintelit. - Minnes oot menossa? Kysyn ja nappaan Pikun ohjat kanssa käteeni. - Maastoon ajattelin mennä.. haluukko tulla mukaan? - Jep. OOtas niin meen äkkiä tekeen Pikulle piiika harjauksen ja laitan sille varusteet!
Kohta ratsastimme ilman satuloita pois talli pihasta päin. Meillä oli myös mukana pikku kiehkura. Palmikon pikku pallo<3!! Nana ja Pipsa ratsastivat meitä vastaan maasto polulta päin pampulalla ja Siirillä. He olivat ihan läpimärkiä ja näytti siltä että heillä oli uimapuvut vaatteidensa alla. - Mooi. Minne te ootte matkalla? Pipsa kysyi, samalla kun taputti pampulaa kaulalle. - Maaston vaan mennään.. Mistäs te tuutte? Jenni kysyi ja rauhoitteli kiehkuraa, jolla oli näköjään aaaika kiire mennä eteen päin. - Oltiin tuolla uimarannalla. Siellä on hyvä hevostenkin polskuttaa! Nana vastaa ja hymyilee. Tytöt jatkavat sitten shettiksillään eteen päin tallille.
Olimme jo hyvin edenneet lähemmäs liekkijärveä ja sen kuulemma upeaa hiekkarantaa! Puhuimme kaikesta mahdollisesta ja välillä Jennin oli kuitenkin kiehkuran ojassa käymisiin. Sitä varsaa kiinnoti kaikki. Puskat, puut ja jopa lehdet, vaikka ne olivat liikkumattomina maassa.. Pikku pysyi kyllä rauhallisena vaikka kiehkura sitä välillä ohi mennen pari kertaa näykkäisikin..
Olimme hetken päästä perillä liekkijärven uimarannassa. Paikka oli kaunis niinkuin kaikki muut sanoivatkin! Olin ollut kyllä täällä ennenkin, mutta paikka oli muuttunut. Hienommaksi ! Nousimme hevosten paljaista selistä ja otimme kenkämme pois. Käärimme ratsastushousuja ja talutimme hevoset veteen. Vesi oli viileää ja mukavaa hiestämärille jaloille. Saappaissa ne saivat hikoilla ja nyt ne saivat liota!
Pikku polskutteli menemään minkä kerkesi! Kiehkura potki vettä innoissaan ja välillä vähän liiankin innoissaan! Olimme jo aika märkiä roiseke vedeltä. Palmikko vain tunnusteli vettä jaloillaan, ei se muuta sitten tehnytkään.. Jenni kuitenkin käski sitä tulla vähän enenmmän veteen kuin jäädä rannalla kyyhöttelemään, jonkun suuren tamman takia!
Olimme nouseet ratsujemme selkään ja menimme viellä syvemmälle. Pikku laittoi turpansa veteen ja puhalsi siihen kuplia! - Hassu poni! Näkisipä Cäpä tämän.. ! Nauroimme ainakin 5 minuuttia pikun hauskalle tempaukselle. Kiehkura oli päättänyt kokeilla kanssa jotain uutta. Se kuitenkin vahingossa kompastui ja kaatui veteen. Sen pörröinen karva oli ihan märkää ja se vain hirnui Palmille.
Olimme kaikki 5 ihan märkiä! Ratsastelimme nyt kotiin seppeleeseen päin. Kiehkura hyppi sinne tänne ja jahtasi perhosia, tai mitä eteen sattui. Juttelimme Jennin kanssa niitä näitä emmekä huomaneet ajan kulua. Olimme kuin hujauksesta takaisin seppeleessä! Veimme ratsumme talliin ja harjasimme ne kunnolla. Laitoin Pikulle hikiloimen märän karvan kuivaus avuksi. Sitten talutin kimon tarhaan. Janus oli jo Pikkua aidaalla odottamassa. Sitten olikin jo aika aloittaa iltatalli jossa olin tänään vuorossa!
<3llä: Pikku ja Fiona <3
|
|
|
Post by Fiona on Jun 30, 2009 13:03:33 GMT 2
30.6.09 - Lahjontaa -Pikku ja Fiona 21 hm. =) <3
|
|
|
Post by Fiona on Jul 1, 2009 21:56:56 GMT 2
1.7.09 - Kyllä Pikku osaa!! -Fiona ja Pikku 22hm <3
|
|
|
Post by Fiona on Jul 2, 2009 22:01:51 GMT 2
2.7.09 - Pikku, pikku, lumiukko! P ikkuinen ! I ikuinen! C öpö<3 C äpän kaveri! O onnellinen! L umiukko! O malaatuinen! Fiona ja Pikku <3 23hm
|
|
|
Post by Fiona on Jul 3, 2009 21:41:41 GMT 2
3.7.09 Runosuoni pääsee valloilleen!
''Pikku pikkuinen tallustaa tarhassaan vettä hakemaan. Siellä hyviä kavereita nähdä saa. Veden juotua on hyvä pukittelusta luopua. Kuuma aurinkoinen ilma kärpäsi houkuttaa, mutta pikku häntäänsä heiluttaa. Vihreä ruoho veden kielelle tuo, sitä se jo saa maiskuttaa makeaa. ''
'' Fionan on hyvä kimoa suitsia, kun sen ei tarvitse ponin kanssa luikkia. Cäpä harjaa, jynssää, ei touhusta tule mitään, kun Pikku mudassa kierii, ei hoitajiensa mieli tee hyvää! Koulua kentällä väännetään, vaan esteet kohta häämöttä. Molemmille Pikku rakas, vaikka ei ole varas. Kaikkia se muistuttaa, kuinka hyvä on ratsastaa! Kaikki ponin vaikka kotiin ottaisi, mutta Fiona ja Cäpä ei siittä luopuisi.''
|
|
|
Post by Fiona on Jul 5, 2009 11:53:48 GMT 2
5.7.09 - Lehti sade -Fiona ja Pikku 25 hm <3
|
|
|
Post by Fiona on Jul 6, 2009 22:05:53 GMT 2
6.7.09 - Rakas Piccolo. - Fiona ja Pikku 26hm. Sori, taas kuva.. .
|
|
|
Post by Cäpä on Jul 13, 2009 11:33:28 GMT 2
13.7.2009 – Pikku
”Hei poika..” mutisin kurkistaessani ponin karsinaan. Valkea ruuna vilkaisi minua yllättyneenä, ja jatkoi sitten maan hamuamista. ”Emme olekaan nähneet aikoihin. Anteeksi. Olen ollut matkalla ja kipeänä ja niinä parina päivänä, kun olisin ehtinyt käymään, en vain millään pystynyt. Mutta nyt tulin taas, sillä minulla oli ikävä…” selitin astellessani karsinaan. Pikku tökkäisi minua turvallaan ja otti porkkananpalan kädestäni. ”Mutta tänään lähdetään pitkälle lenkille. Maastoon, siitähän sinä pidät, vai mitä?” kuiskasin voimatta myöntää edes itselleni oikeaa syytä. Olin jo liian iso ratsastamaan Pikulla. Painon puolesta poni jaksaisi minua hyvinkin kantaa, mutta jalkani olivat venähtäneet pituutta… Pienillä shettiksen pulleroilla pystyin vielä ratsastamaan. Niiden vankkarakenteisuus mahdollisti sen, toisin kuin Pikun siro ja hoikka olemus ja hennot jalat.
Satuloin ja suitsin pienen ruunan ja työnsin pois mielestäni ajatuksen, joka pyrki sinne asettaessani jalustimen soljen viimeiseen reikään. Jalustin riippui lähes ponin polven korkeudella. Talutin Pikun ulos, mutta en voinut nousta selkään. Edes minä en pystynyt enää ohittamaan ponin pientä kokoa ja liian pitkiä jalustimia. Seisoin hetken hiljaa pienen ponin pään vieressä ja silitin sen korvia. Pikku oli ymmärtäväisenä paikoillaan ja töykkäisi minua silloin tällöin turvallaan. Lopulta tartuin sen ohjiin ja käännyin takaisin talliin.
Otin varusteet pois ponin päältä ja halasin sitä. Kiltti ja rauhallinen Pikku! Luotettava ja ihana, aina siinä vieressä. Jos se vain olisi russi, niin voisin opettaa sen ajolle… Ajamista rakastin jopa enemmän kuin ratsastusta, joten se kävisi. Mutta 13 vuotiaana ajolle opettaminen olisi hullua. Ja Pikku ei ollut raviponi, ei alkuunkaan. Joten nyt saisin unohtaa haaveeni Pikulla kisaamisesta, ja ratsastuksesta muutenkin! Maastoretket ehkä kävisivät, silloin tällöin, mutta talutteluksi se nyt menisi, enimmäkseen. Huokaisin hiljaa ja painoin kasvoni vasten Pikun harjaa. ”Ei se mitään, poika. Keksitään me muuta tekemistä. En varmasti jätä sinua, ellei… ole aivan pakko”, lupasin ponille.
Monet minullekin niin kovin tutut hoitajat jättivät Seppeleen ja suuntasivat kohti uusia seikkailuja. Rakastin vaihtelua ja seikkailua, joten vaihtoehto oli käynyt minunkin mielessäni, sillä talli oli muuttunut suuntaan, josta en henkilökohtaisesti pitänyt, mutta en voisi jättää Pikkua, enkä varmasti Killiä! Ori oli ollut hoidokkini vain hetken, mutta pidin siitä jo valtavasti. Samassa muistin, että minun olisi käytävä vielä Artsilassakin. Silitin vielä kerran ponin päätä ja lähdin sitten ulos sateeseen.
Cäpä&Pikku 25hm
Inspis missä lie...
|
|
|
Post by Cäpä on Jul 29, 2009 10:05:57 GMT 2
29.3.2009 - Pelloilla tuuleeCäpä ♥ Pikku 26hm
|
|
|
Post by Cäpä on Aug 1, 2009 10:57:48 GMT 2
1.8.2009 – Hyvästi, kesä!
Kävelin pitkin tallikäytävää kohti Pikun karsinaa. Moikkasin matkalla Ilua ja nakkasin reppuni valkean ponin harjapakin viereen. ”Hei taas pikkuinen… Kuules, taidat ihmetellä, miksi olemme pitäneet taukoa ratsastamisesta, vai mitä? No, olin laittanut satulaasi väärät jalustinhihnat sitä putsatessani, ja kuvittelin heti olevani sinulle liian pitkä… olen pelännyt sitä, mutta sen aika ei sittenkään ole vielä!” huokaisin silittäessäni ponin otsaa. ”Mutta kuules, onkohan sinulla koskaan ajettu? Ei, tuskinpa vain. Ajaminen on ihanaa, ja olisi kivaa kokeilla. Ehkäpä kysäisen Jossulta!” päätin.
Huokaisin syvään ja nojasin Pikun karsinaan. Katselin karsinoistaan kurkkivia hevosia ja muistelin aikaa ennen Pikkua. Silloin haaveilin hoitavani Humua tai Cassua… Sentistä olin myös aina pitänyt, vaikka sille nyt ei ikinä hoitajaa otettaisi. Ja Pella, tietenkin. Pella oli ollut suosikkini pitkään. Mutta kun sain Pikun hoitsukseni, niin sekin muuttui. Pikku oli pieni ja kiltti, mutta en voisi enää missään tapauksessa lopettaa sen hoitamista! Olin inspiksen puutteessa jo melkein tehnyt sen virheen, mutta nyt tiesin paremmin.
”Nyt mennään uimaan… vielä kesän viimeinen uittoreissu, pieni ponini?” kuiskasin hymyillen. Mahan pohjassa kipristi ajatus kesän loppumisesta, ja koulun alkamisesta. Kesäloma tuntui olevan täysin oma maailmansa, joka väistyisi taas rankan koulutyön edestä. Kaikki kesän aikana kokemani palasi mieleeni. Ihana leiri, josta löysin kaksi ihanaa ystävää, ravileiri, josta löysin uuden harrastuksen, ja unelman. Ihanan viikon mökillä ja varsakuumeen! Niin paljon oli ehtinyt tapahtua, mutta nyt se olisi ohi. Elämäni paras kesä, sitten vuoden 2007…!
Pudistin päätäni, etten alkaisi itkemään. Miksi kesän piti aina loppua? Taas vuosi arkea edessä… Mutta muistoja ei kukaan minulta veisi. Ja jos se minusta olisi kiinni, niin ei myöskään ystäviäni! Eikä Pikkua. Viettäisimme ihanan syksyn, ja juhlisimme joulua! Selviäisimme pimeän uudenvuoden yli ja nauttisimme keväästä, ja ensimmäisestä vuosipäivästämme! Kun koulu alkaisi, näkisin taas ystäviäni, joten ei niin pahaa ettei hyvääkin. Ja olinhan terve ja pystyin kävelemään ja juoksemaan, näkemään ja kuulemaan, mikä on suuri etuoikeus, jota kaikilla ei ole…
Pujotin suitset Pikun päähän ja vilkutin käytävällä maleksivalle Fionalle. ”Moi! Lähdetkö mukaan uittoretkelle?” kysyin kiinnittäessäni ponin turparemmiä. ”Juu, voisinhan tullakin. Mutta jaksaako Pikku kantaa molemmat?” tyttö pohti. ”Ei, mutta voit lainata pyörääni. Tulin sillä tallille. Ratsasta ponskilla sinne, niin minä tulen pyörällä, ja takaisin tullessa vaihdetaan?” ehdotin. Toinen nyökkäsi, ja annoin Pikun tälle. Noukin kypäräni mukaan ja lähdin kohti pyörätelineitä. Matkalla törmäsin jutteleviin Nanaan ja Weariin. ”Hei…” mutisin ujosti. En ollut koskaan jutellut Wearin kanssa, ja tallilla pitkään ollut hoitaja herätti kunnioitusta, vaikka suunnilleen saman ikäinen olikin. Nanan kanssa olin jutellut useammin. ”Öö, haluaisitteko tulla mukaan uittoretkelle? Fionakin tulee. Kesän viimeiselle, kun nyt syksy jo häämöttää?” kysyin. ”Mm.. tulin just ratsastamasta Siirillä, muuten kyllä” Nana vastasi. ”Juu, Taiga tykkäisi uittoreissusta!” huudahti Wear. Nana lupasi tulla toisen kerran mukaan, ja lähti sitten harjailemaan Siiriä.
Fiona ilmestyi käytävälle Pikku perässään, ja Wear lähti laittamaan Taigaa kuntoon. Pian olimme kaikki valmiina tallipihalla, ja hyppäsimme menopeliemme selkään. Poljin hiljaa Pikun vierellä. Aurinko paistoi vielä kirkkaasti, mutta tiesin sen haalenevan pian. Oli jo elokuu, ja jatkuvasti pimeni. ”Mites Taigan varsa voi?” Fiona tiedusteli iloisesti. ”Hyvinhän se, kasvaa jatkuvasti. Kaikki on sujunut hyvin, eikä varsomisessakaan pitäisi tulla ongelmia…vaikka eihän sitä koskaan tiedä” Wear kertoi. Nyökkäsin ponnekkaasti. ”Niin, sellaista se on, varsojen kanssa. Mutta kaikki sujuu varmasti hyvin, ja Taigan varsasta tulee upea!” pohdiskelin.
Jutellessa aika kului nopeasti, ja pian olimmekin jo järven rannassa. Pikku höristi korviaan ja lähti innokkaana ravaamaan kohti tyyntä rantaa. ”Ptruu! Käynnissä, käynnissä”, Fiona nauroi pidätellessään pirteää ruunaa. Taiga tallusteli rauhassa veteen ja kahlasi reippaasti. Molemmat hevoset pärskivät ja ravistelivat päitään tyytyväisen näköisinä. Pikku kahlasi nopeasti syvemmälle, ja pian se jo ui. Taiga seurasi perässä. Aurinko lämmitti mukavasti, vaikka tuuli olikin melko kolea. ”Iik, älä räiskytä!” Fiona huudahti roiskaistessani vettä tämän päälle, ja loiskautti minutkin aivan läpimäräksi. Taiga kuopi vettä räiskyttäen sitä kaikkien päälle. Hyppäsin vuorostani Pikun selkään, ja kävimme uimassa kierroksen.
Pien istuimme kaikki rannalla kuivattelemassa auringossa. Sää ennusteen mukaan olisi tänään viimeisiä hellepäiviä, joten siitä kannatti ottaa kaikki irti! Kun olimme jotenkuten kuivia, annoin pyöräni Fionalle ja kapusin itse valkean ponin selkään. Pikku oli vielä märkä, mutta se kuivuisi kyllä tallilla. Lähdimme takaisin kohti tallia, ja juttelimme koulun alusta. ”…mutta muutama uusi oppilas saattaa tulla.” Fiona lopetti tarinansa. ”Minä olen tyytyväinen, kun pääsin luokalta, mutta seuraavasta vuodesta voi tulla vielä vaikeampi”, Wear selitti. ”Nii-in, vuosi vuodelta se on rankempaa” tuumasin minäkin. Luokkamme oli todella pieni, vain 17 oppilasta. Mutta pian kenties enemmän?
Tulimme takaisin tallipihaan, ja hyppäsin alas selästä. Talutin Pikun takaisin karsinaan ja aloimme Fionan kanssa kuivata sitä. Pikku hörähti tyytyväisenä, kun jätimme sen syömään. Aurinko painui ulkona pilven taakse, ja tiesin kesän päättymisen taas lähentyneen…
27hm
|
|
|
Post by Cäpä on Aug 2, 2009 10:57:07 GMT 2
2.8.2009 – Piilopaikka
”Suitset – putsattu!” mutisin vetäessäni rastin Pikun hoitopäiväkirjan varusteenpesuruutuun. ”Satula – mm.. ensi kerralla sitten”, hymähdin jättäessäni seuraavan ruudun tyhjäksi. ”Poni – harjattu, tietenkin”, lopetin listan tyytyväisenä piikikkääseen rastiin. ”Noh, nyt on kaikki taas hetken aikaa puhdasta, heppani”, sanoin hymyillen silittäessäni vihkoa uteliaana nuuhkivaa ponia. ”Muuten, tuli vain mieleeni, että koskahan sinulla mahtaa olla synttärit poju?” henkäisin katseeni osuttua ponin nimikylttiin ja syntymävuoteen. Anne oli kertonut Pikun iäksi noin 13, joten sillä olisi vielä hyvinkin viitisentoista vuotta jäljellä, miksei enemmänkin. Mutta syntymäpäivää en ollut koskaan kuullut, joten epäilin sen olevan hieman hämärän peitossa…
”Cäpää…” kuului yhtäkkiä hiljainen ääni takaani. Käännyin äkkiä ympäri ja näin karsinan ovella Roosan, Hennin ja Veronican. ”Öh… mitä ihmettä te oikein hiippailette?” nauroin helpottuneena. ”Eääh, ei me mitään hiippailla!” Henni vastusti. ”Me tultiin hakemaan sinut mukaan”, vahvisti Roosa. ”Ei tässä nyt mihinkään mukaan ehdi, näettehän te, että ponin hoito on kesken!” protestoin ja taputin Pikkua lavalle. Poni töykkäisi minua turvallaan, ja muistin jälleen kerran kuinka paljon siitä pidinkään… ”Juu, paljon tekemistä, niinpä näyttää olevan!” Veronica mutisi tarkastellessaan Pikun hoitovihon merkintöjä. ”Tässähän on melkein kaikki kohdat raksittu! Nyt tulet mukaan ja heti, me selitetään sitten myöhemmin!” Roosa huudahti luettuaan listani. Kaikki kolme kääntyivät kannoillaan ja hävisivät käytävälle.
Seisoin hetken paikoillani ja silitin Pikun samettista harjaa ja mietin. Olin suunnitellut taluttavani Pikkua tunnilla, mutta miten voisin hiljentää uteliaisuuden pistoksen? Tietenkin halusin tietää, mitä ihmettä kolmikko oikein meinasi! Huokaisin syvään ja kipitin käytävälle. Ehtisin kyllä takaisin ennen tunnin alkua… Suljin Pikun karsinan ja pälyilin ympärilleni. Roosa kurkisti portaiden yläpäästä ja viittoi minua peräänsä. Huokaisin syvään ja kiiruhdin yläkertaan.
Veronica ja Henni istuivat vakavan näköisinä oleskeluhuoneen sinisellä sohvalla ja tuijottivat minua. ”Hei kuulkaa, mitä te nyt oikein…?” aloitin epäluuloisena, mutta Henni nosti sormen huulilleen ja mulkaisi vihaisesti. ”SSSHH, selitetään kohta”, Veronica lupasi. Roosa työnsi minut syvemmälle huoneeseen, ja istui matolle.
”Okei, älä sitten kerro tätä kenellekään, milloinkaan, missään, koskaan…” Roosa supatti. ”Mutta me löydettiin heinävintiltä kiva paikka! Se on heinäpaalien suojissa, ihan siellä nurkassa! Tiedätkös, siellä on pienenpieni ikkuna, joka on juuri katonreunan alla, joten sitä ei näe ulkoa päin!” Henni selitti innoissaan. ”Mitä? Ikkuna? Häh, ei heinävintillä ole ikkunoita!” kielsin ja istuin Roosan viereen. ”On, on! Mutta se ei näy ulkoa päin, mutta siitä näkee juuri ja juuri läpi…” Veronica selvensi. Pudistin päätäni. ”Ihan totta, kaikki tämä yhden ikkunan takia?”
Kaikki kolme vilkaisivat toisiinsa, ja Henni kertoi lisää: ” No ei tietenkään pöljä! Mutta se piilopaikka, siellä on ikkuna! Mutta jutun juoni, tiedätkös, on se piilopaikka itse! Sitä ei näe heinävintin ovelta, eikä vaikka kuinka pyörisi ympäriinsä vintillä, jos ei tiedä missä se on! Se on nurkassa, ja vanhojen paalien takana, ja vieläpä sen ikivanhan paalauskoneenkin takana! Mutta me löydettiin se.”
”Vau…” oli ainoa mitä sain suustani. Roosa nyökkäsi. ”Se on tosi hieno, ja me vietiin sinne vihko ja pari kynää, ja heppalehtiä!” Tuntui uskomattomalta, että Seppeleessä oli piilopaikka, josta vain me tiesimme! ”Tule, me näytetään se!” Veronica lupasi ja nousi ylös. Avasimme varovasti heinävintin oven ja puikkelehdimme paalikasojen lävitse aivan perimmäiseen nurkkaan asti. Luulin jo olevamme perillä, kun käännyimme vielä kerran vasempaan, ja toiseen nurkkaan. Siellä se oli, aukko keskellä paaleja, ja pienen pieni ikkuna! ”Eikä! Se on upea!” henkäisin istuessani tuoliksi laitetulle paalille ja otin käteeni pinkasta viimevuotisen Hippoksen. Kannessa oli ruunikko puoliverinen, ja tunnistin lehden tammikuun numeroksi.
”Hei katso, täältä näkee kentälle!” Henni huudahti vinkaten loput kolme ikkunalle. Ja toden totta, näimme omin silmin hieman suttuisen lasin läpi kentälle, jossa oli tunti meneillään. ”Ai niin! Pikku on tunnilla!” tajusin äkkiä, mutta ennen kuin ehdin pompata ylös, huomasin ettei millään hevosista ollut taluttajaa. ”Mm…Cassu on tuolla”, Henni huokaisi. Hymyilin lohduttavasti ja käännyin takaisin kentälle päin. ”Se saa varmasti hyvän uuden hoitajan, kenties jopa Veronican?” vakuutin kääntämättä katsettani kentästä. ”Kiitos muuten kun toitte minutkin tänne!” muistin yhtäkkiä kiittää. ”Toki toki” Roosa vastasi naurahtaen. ”Olisit varmasti kertonut juuri meille, jos olisit itse löytänyt tämän!” Henni epäili. Mietin hetken. ”Juuu, enköhän! Teidät taidan tuntea tallilta parhaiten, nyt kun kerta… Brenna lähti” lopetin harmissani. ”Ja ehkä myös Fionalle. Onhan se Pikun toinen hoitaja sentään, ja mukava tyyppi”, pohdiskelin.
”Mutta nyt ei kyllä kerrota kellekään, ei ainakaan heti, eihän?” Henni varmisti. Kaikki nyökkäsivät. ”Ehkä sitten myöhemmin. Jos vaikka toisimme porukkaa tänne jouluna! Tiedätkös, ihan niin kuin Tuuvan tallissa! Istutaan juomassa kaakaota ja syödään pipareita ja kerrotaan kummitustarinoita täällä vintillä!” ehdotti Roosa. ”Joo! Ja kaikki saa kertoa yhden tarinan! Se olisi hienoa!” myöntelin. ”Mutta vasta jouluna! Siihen saakka saadaan pitää tämä itsellämme, eikös juu?” Veronica kysyi. Taas kaikki nyökkäsivät. ”Seeeelvä! Asia päätetty, ja nyt katsomme tuntia ja opimme”, julisti Roosa.
28hm
|
|
|
Post by Cäpä on Aug 3, 2009 18:25:45 GMT 2
3.8.2009 - Villiä laukkaa ja pääty-ympyröitä29hm
|
|
|
Post by Cäpä on Aug 16, 2009 11:55:25 GMT 2
16.8.2009 – Poikia ja pulmia
Saapastelin loppukesän sateiden jättämissä lätäköissä ja viheltelin. Oli viimeinen lomapäivä, ja huomenna olisi taas aika palata koulun penkille. Tänään kuitenkin vielä nauttisin Pikun seurasta! Olin juuri kotona laskenut, että meillä oli takana 3 ja puoli kuukautta, mutta aika tuntu paljon pidemmältä. Tuntui kuin olisin tuntenut ponin aina! Ohitin tarhan ja pysähdyin kuuntelemaan puhelimessa puhuvaa Josefiinaa.
”Ehei, tänään on sunnuntai, vapaapäivä! Ja niin on hevosillakin!” tallinpitäjä vakuutti tiukkana kännykkäänsä. ”Kuule soita siivouspalveluun jos laiskottaa, mikä kotiapulainen minäkin olen!?” Hymyilin. Jossu puhui varmasti Artsille. Oli alkanut käymään ravitallilla hieman liian usein pelkästään hevosten vuoksi, sen tiesi jo koko talli. ”Sitä minä vain, että laita ne hevoset tarhaan, muut höpinät voit tunkea tiedät kyllä minne!” kuulin terävän huomautuksen vielä avatessani tallin ovea.
Kävelin tallikäytävää kohti Pikun karsinaa. Juuri kun tervehdin pientä ruunaa, kuulin yläkerrasta puhetta. ”Juu, ollaan me…” mutisi Nanaksi tunnistamani ääni. ”Onneksi olkoon, toivottavasti käy hyvin. Mutta miksikäs ei?”, kuului Katiksi epäilemäni vastaus. Tytöt alkoivat jutella Tapista, ja pujahdin Pikun karsinaan. En toki halunnut salakuunnella… Olin tavannut Artsin tallilla pyörivän pojan pari kertaa ohimennen, mutta sen enempää en ollut tähän tutustunut.
”Heippa poju!” tervehdin ja silitin ponin otsaa. ”Oletko huomannut, että kesän aikana talli on mennyt aivan sekaisin pojista! Nyt vielä Nanakin!” nauroin kaivaessani harjoja Pikun laatikosta. ”Jossusta nyt puhumattakaan, saa nähdä milloin hän itse huomaa sen, jonka kaikki muut ovat tienneet jo pitkään…” pohdin sukiessani Pikun puhtaan valkoista karvaa. ”Mutta ei hätää, minä en poikien perässä juokse, ei niistä ole kuin harmia!” lupasin ja käänsin pääni poispäin pölyävästä ponista. ”Onhan toki mukaviakin poikia, mutta että minä menisin lähelle yhtäkään? Ehei, ei onnistu! Ei sen jälkeen kun Sami tuli kysymään että mitä kuuluu, ja ainoa mitä sain suustani oli ’onko sulla uudet sukat?’!”
Pikku tökkäsi turvalla mahaani ja olisin voinut vaikka vannoa että se virnuili! Mutta eivät kai kaikki nyt voineet olla mitään poikamagneetteja, minkä sitä nyt ujoudelle voi! Mutta minulle riittäisi Pikku, siinä oli jo poikaa kerrakseen. ”Nii-in, hieno poju!” kehuin taputtaessani Pikkua ja suljin karsinan. Lähdin kohti kenttää aikeissani seurata juuri alkanutta tuntia. Ehkäpä käväisisin myös piilopaikassa? En ollut nähnyt Roosaa vähään aikaan, ehkäpä tyttö oli siellä?
30hm
|
|