|
Post by Anne on Apr 24, 2009 17:24:28 GMT 2
^Huiman pitkä, hieno tarina ja kiva kuva vielä kaupan päälle! =) --- Peruutusharjoituksia pölyävällä kentällä:Spesiaali Sastulle ahkerasta ja pitkäjänteisestä hoitamisesta! (Laatu on tätä nykyistä rentoa meininkiä, ja peruutusta on vaikea saada onnistumaan, se aina tuppaa näyttämään ravilta. Antun anttumaiseen olemukseen olen tyytyväinen, hih.)
|
|
|
Post by Sastu on Apr 25, 2009 8:14:47 GMT 2
<3Kiitti kaikesta (: Btw en oo ollu ahkera, mut nyt taas yritän olla. En voi ymmärtää miten voit piirtää jtn spesiaalii tällässelle ihmiselle, joka on ollut todella epäaktiivinen ja kireä... mut kiitos, hieno, Anttumainen peruutuskuva! Kävelyretki keväisissä merkeissäForgive me for what I've put you through, I'm learning to put my trust in you, Believe in me and I'll show you, Cause I'll always be here, I love you
|
|
|
Post by Sastu on Apr 26, 2009 19:38:30 GMT 2
Äksypuuska pikkuinen, joskus Antun kokoinen
- Anttu hei, älä nyt jaksa, komensin kimoa ruunaa kun se jo viidennen kerran luimisti korvansa, näytti hampaitaan ja nosti etujalkoja vähän ilmaan. Tyympääntyneenä astelin ihan sen viereen, välittämättä sen yrityksistä. Vaikka se oli - krhhm - vähän äkäisellä päällä, tiesin ettei se tekisi mulle mitään pahaa. Ainakin toivoin niin. Tartuin ruunan riimuun tiukasti. Se yritti uhitella sillä, että nousisi kohta pystyyn, mutta täysin viileästi kiinnitin riimunnarun sen riimuun. - Etkä tee tota enään koskaan, tuliko selväks? Nyt ala jo tulla. Anttu pärskähti tympääntyneenä ja alistuneena. Sen korvat kuitenkin viestittivät, ettei kamppailu päättynyt siihen.
Antun harmaat kaviot kopisivat vasten tallin harmaata betonilattiaa. Ohjasin sen sen omaan karsinaan ja otin riimun sekä narun pois. Kun suljin karsinan ovea, niin Anttu syöksähti uhkailevana ovea kohti. Astuin voimakkaasti karsinaan. - Et tee tota toiste, komensin ruunaa tiukasti. Ärsyyntyneen näköinen Anttu jäi pää pystyssä karsinaan, kun suljin oven ja lähdin hakemaan harjoja sekä varusteita. Potkaisin satulahuoneen oven auki. Jälleen tyhjä. Menin Antun varusteiden kohdalle, ja ladoin niitä käsivarsilleni: suitset olkapäälle, satula käsivarteen, pintelit tunkaisin harjapakkiin ja harjapakki toiseen käteen. Samaan aikaan satulahuoneeseen ryntäsi Pipsa ruskea poninhäntä heiluen. - Oho, mikäs kiire sulla on? - Äh Pampula meni taas lankojen ali, tämä puhisi ja sieppasi shettiksen pienet suitset. Pudistin päätäni. Muistin omat ponivuoteni. Minulla oli ollut vuokraponi, maailman suloisin risteytysponi. Se oli ollut tiikerinkirjava, temppuileva ja elämäniloinen. Olimme olleet jopa ponien SM'mässä. Mutta kuten kaikki, sekin kuoli. Vuokratessani sitä se oli jo 15 vuotias, ja kymmenen vuotta myöhemmin se jouduttiin lopettamaan. Nielaisin nopeasti möykyn kurkustani ja kiiruhdin pois satulahuoneesta.
Laskin ruunan varusteet karsinan eteen. Anttu mulkoili minua silmäkulmastaan. - Kyllä, me mennään harjoittelemaan, selvensin sille. Otin harjan ja menin karsinaan. Välittämättä sen irvistelyistä harjasin sen kuten aina ennenkin. "Vitsi täst tulee taas puhdas kun se kesäl pestään", mietin. Harjauksen jälkeen putsasin kaviot ripeästi ja selvitin Antun harjan ja hännän. Laitoin siihen pari suihkausta show shineä, niin se sain sen selvitettyä nopeammin. Käärin Antulle siniset pintelit tuttuun tapaan. Pintelit olivat aika uudet, ja ne oli helpommat kierittää kuin edelliset. Vaikka Anttu vähän nosteli jalkojaan, sain ne sille jalkoihin ennätysvauhdilla. Heitin vielä satulan selkään ja suitset päähän - mutta muistin unohtaneeni oman kypäräni. - Hei Anne! Katotko Anttuu sen verran et haen mun kypärän, kysyin naiselta. - Juup, totta kai! Mielummin niin kuin että meet ilman kypärää, Anne naurahti ja otti Anttua kiinni ohjaksista. Riensin hakemaan kypärääni. Mitäköhän tästäkin kerrasta tulisi. “Pelkkää tappelua luultavasti” mietin hymähtäen. Kyllä mä selviäisin. Tai siis, me selviäisimme.
Sastu 196 HM
|
|
|
Post by Sastu on Apr 27, 2009 9:22:02 GMT 2
Laitumella hengailua
|
|
|
Post by Sastu on May 6, 2009 14:19:58 GMT 2
Yhdessä oloa ja puuhailuaEn keskittynyt kuin puolel teholla mut jtn sain aikaan (:
|
|
|
Post by Sastu on May 7, 2009 6:48:06 GMT 2
Treeniä lisää, muuten ei tuu mitää
- A voice within the music of the islands Whispering of love we knew For I could hardly wait to tell the world That I'm in love with you, raikui talliradiosta Hawaiin viimeiset sävelet.
Puunasin Anttua kunnolla, kuin jotain kisahevosta; ruiskauttelin showshineä sen harjatulle, kimolle karvalle ja harjasin sitä levittäen sitä muuallekkin. Anttu oli onnellinen huomion saannista, suorastaan nautti olla puunattavana - jota se tosin ei itse kehdannut myöntää, vaan esitti vähän väliä vastaväitteitä. Mutta kyllä minä näin että se nautti siitä, ainakin hetkittäin: alahuuli alkoi lerppuuntua ja pää meni alemmaksi. Olin putsannut sen kaviot jo sisältä ja ulkoota sekä selvittänyt harjan ja hännän. Pintelitkin olin ehtinyt kääriä. - Vielä tää toinen puoli, mutisin vaihtaessani puolta. Aloin ruiskimaan showshinea sinnekkin. Pian Antun kupeet kiilsivät ulkoota tulevan valon kohtaa. Se näytti yhtäkkiä paljon lihaksikkaammalta. Otin ulkopuolelta satulan huopineen ja heitin ruunan selkään. Liu'utin pari senttiä sitä taakseppäin kunnes se oli oikeassa kohdassa. Kiristin satulavyötä pari reikää. - Onkos Anttu kohta valmis, Anne kysyi tallin ovelta. - Jep. Suitsitin ruunan vielä pikaisesti ja talutin sen ulos aurinkoon.
- Oho! Sähän oot puunannut sitä oikeen urakalla, Anne totesi kun talutin Anttua kentälle. - No, tietysti sitä varten että tänne kentän laidalle eksyy muitakin. Ohjasin Antun kaartoon. Laitoin ohjat kaulalle samalla kuin Anne kiristi vyötä. Olin vastapainona roikkumassa jalustimessa Annen noustessa selkään. - Yksi... kaksi... ja kolme, Anne hihkaisi ja ponnisti suurella ponnistuksella suuren ruunan selkään. - Onpas tää korkea, nainen naurahti taputtaen Antun kaulaa. - Kiristetään satulavyötä viel parilla rei'iällä, tää on viel vähän löysä. Avustin Annea jalustimien ja satulavyön kanssa. Lopuksi taputin vielä kimoa kaulalle. Jäin kentän laidalle seuraamaan ratsastusta. Tarhan ehtisin siivota illemmallakin. Anne ratsasti Antulla paljon Vaativan A'ankin koululiikkeitä. En ollut itse alkanut harjoitella Antun kanssa sellaisia. Kyllä meillä riittäisi aikaa siihenkin. Vasta nyt, kun itsekkin katsoin Anttua, tajusin kuinka hemmetin hyvä se oli. Miten se pystyikin muuttumaan kentässä - aluksi menee pirskatin kovaa maastoesteradalla, tanssien sitten sulavasti Vaativan B'n koululiikkeitä. Ja sitten hallitusti pomppia suurella ilmavaralla esteitä. Anne alkoi harjoituttamaan laukkaa Antun kanssa. Ruuna oikein nautti kun sai näyttää taitonsa oikein kunnolla. Se teki kaiken, mitä Anne pyysi - ja enemmänkin. Lopulta hikinen nainen antoi ruunalle pitkät ohjat ja taputti, valuen hetken päästä selästä. - Vie se pitkälle kävelylenkille, tämä sanoi. Kävelin ruunan luokse ja juttelin Annen kanssa samalla kuin riisuin satulaa. Anne punttasi minut ruunan selkään ja pian matkamme kulki kohti maastoja.
- Oon tosi onnekas, et saan tuntea sut, Anttu, sanoin sille vielä halaen sitä kaulasta.
Sastu 199 HM
|
|
|
Post by Sastu on May 8, 2009 18:40:15 GMT 2
Always know that you shine brighter than anyone200 HM - eikä rakkaus ole vieläkään sammunut.
|
|
|
Post by Sastu on May 12, 2009 9:53:18 GMT 2
Peruspäivä
- Maisk maisk, liiku nyt senkin iso, paisunut lihapulla, Jenna kannusti Luyta, joka puoliunessa köpötteli uralla - nostaen jalkoja ehkä 3 senttiä eteenpäin ja sentin ylöspäin. Pieni, ilkikurinen pilke kävi suupielelläni kun ohjasin reippaasti liikkuvan Antun pois Luyn perästä. Ruuna oli selvästi pitänyt siitä, että tunteja oli vähennetty hevosten osalta. Anttu oli paljon positiivisempi ratsastaa, eikä se tunneilla kenkkuillut. Jossukin oli ihan tyytyväinen, ettei aina tarvinnut tapella. Antun ravi keinahteli ja satula narisi. Ruuna puhisi vähän, treeni ei ollut ollut mikään ihan kevyt treenikerta. Kaula ja ryntäät olivat hiostuneet ja hien päällä oli pieniä vaahtopärskeitä, joita tippuili Antun suupielistä. Lopulta istuin alas harjoitusraviin ja siirsin käyntiin. Pidensin ohjat ja taputin Anttua tyytyväisenä. Jenna aloitti Luyn kanssa ravailun. Tai lyllertämisen, miten sen nyt ottaa.
Anttu pärskähti tyytyväisenä kaula pitkänä. Yhtäkkiä se pysähtyi ja alkoi rapsuttamaan päätä jalkaansa vasten. Hetken päästä se jatkoi kävelyään. Jenna punnersi tosissaan Luyn kanssa ympyrällä. Ruuna ravasi tylsistyneenä, mutta oli se jo vähän ripeyttänyt askeltaan. Pysyimme Antun kanssa uralla kävelemässä, sillä Luy työskenteli keskiympyrää vähän pienemällä ympyrällä. Katsoin hetken tytön ja ruunan työskentelyä, keskittymättä kuitenkaan siihen. "Huomen fyssankokeet, torstain ruotsin koe..." ajattelin. Koulu ei todellakaan ollut mun juttu. Pelkkää pakkotyötä, kaikkihan sen nyt tietää. Antun hengitys tasaantui, joten pysäytin sen kaartoon. - Hieno poika, kehuin ruunaa ja laskeuduin sen selästä. Anttu alkoi heti kihnittää päätänsä olkapäätäni vasten, kuten monet hevoset tekevät ihmisille, jotka kokevat turvallisiksi. Aloin kihnittämään Antun päätä kädellä. - Ai siitä kutittaa? Tuntuuko hyvältä? Anttu pärskähti heittäen limat hupparilleni en välittänyt, vaan hölläsin vyötä ja nostin jalustimet ylös. Lähdin taluttamaan Anttua tallipihalle.
Hoitopuomissa roikkui Antun sininen, tuttu riimu. Maassa lojui ruunan harjapakki. Talutin Antun puomille, riisuin suitset ja laitoin niiden tilalle riimun. Hetken päästä Anttu olikin ihan ilman mitään varusteita. Otin harjan harjapakista ja heitin oman kypäräni maahan. Aloin sukimaan Antun karvaa sen itse ottaessa ihan rauhallisesti ja nauttien auringosta. Joka kerta, kun joku meni ohi, ruuna näytteli hampaitaan ja nosti toisen takajalkansa ilmaan uhkaukseksi. Pudistin päätäni ja vaihdoin harjauspuolta. Harjattuani sekä kaviot puhdistettuani taputin ruunaa kaulalle. - Sä oot kyl ihan mahtava. Sen sanottuani irroitin Antun puomista ja lähdin kävelemään ison, kimon ruunan seuratessa löysällä narulla.
|
|
|
Post by Sastu on May 16, 2009 9:56:26 GMT 2
Ärsyttää, dösä meni nenän edestä ja johonki sitä oli purettava. En jaksanut keskittyä oikeen, kunhan nopeesti sain jotain muuta ajateltavaa kun dösä. Sen takia kaikki suoraan sanoen kusee. Ei jaksaSastu 202 HM
|
|
|
Post by Sastu on May 25, 2009 14:58:49 GMT 2
God, I love you
Everyday (day), every night (night) I wanna see you baby, staying by my side I'm going down on my, on my knees for you For your love I'd do it, for your sake, believe I'll do it No matter what happens, I can't let you go You got it wrong, I didn't wanna hurt you I wanna be all the world for you
Totisin kasvoin pysäytin Antun tallin pihalle. Painauduin vasten Antun kaulaa. Hämmentyneenä se käänsi päänsä luokseni, katsoen suurilla, tummilla silmillään, ymmärtämättä miksi olin tälläinen. - Ei se oo susta, sanoin yrittäen hymyillä, mutta yritys jäi aika onnettomaksi. Huokaisin raskaasti. Silitin Antun kesäkarvaista kaulaa, valuen pikku hiljaa ruunan vasemmalle sivulle. Lopuksi tiputtauduin jaloilleni maahan. Anttu alkoi heti puskea minua päällänsä, jostain kohti kutitti. Pieni hymynkaarre ilmestyi kasvoilleni. - Hassu.
I'm accustomed to you, you're a part of my life Everything I told you honey, I've nothing to hide You're my little angel, you're my little star I'm still waiting every hour; you're so close to my heart All my life I've been waiting, for one moment in time Were together I adore you, I so adore your sweet smile Girl, I don't give a damn about what somebody told you I will ever be here cause baby I love you If the worse comes to the worst, I'm gonna hold you Turn back the hands of time, open every door I swear I will allay your doubts and show I love you more
Anttu narskutteli hampaitaan vieläkin, vaikka olin suitset ottanut pois. Harjasin sen kimoa karvaa, tosin ajatukseni lensivät muualla. Hätkähdin kun joku ravisti mua toisesta harteestani. - Onks kaikki okei, Nana kysyi. - No on on. Näpit irti, sanoin ärsyyntyneenä ja jatkoin harjaustani. Tyttö katsoi hetken puuhiani ja lähti. Harjasin ja hoivasin Anttua vielä pitkään. Sillä ei näyttänyt olevan mitään sitä vastaan. Lopulta irroitin Antun puomista ja talutin tarhaan. - Kiitos lenkistä, kuiskasin sille ja otin sen pään syliini. Hetken päästä päästin sen tarhaan ja kävin heittämässä varusteet paikoilleen.
I want to spend my time in lovin you forever No matter what happens, we must stick together Come on trust on my words; give me your heart back again My heart is pumping; having feeling that I've never felt, But if I'm allowed to be with you, the love is coming to my world So far as I remember you was perfectly happy To find someone like me, in a world full of traffic I'll fulfill your dreams; it's not only a taffy You're the only one for me
Lopulta, täysin voimattomana, kiipesin tallin takaa vanhalle heinävintille. Siellä ei koskaan ollut ketään, sillä kaikki pyörivät oleskeluhuoneessa. Muutenkin paikka oli vain tiedossa harvoilla - eikä sinne mennyt kuin harvat. Istahdin vanhan heinäpaalin viereen. Vedin polvet rintaani, ja vaikka se sattui, pidin ne siinä. Painoin pääni polviin, ja jäin siihen istumaan. Tämä olisi pian ohi.
|
|
|
Post by Sastu on Jun 1, 2009 20:01:26 GMT 2
Uittolenkkimelkee pencilil koko kuva, hutasin lopun.
|
|
|
Post by Sastu on Jun 4, 2009 8:36:30 GMT 2
Meitä on moneen junaan
Hyytävän kylmä tuuli paiskoi sadepisaroita kaikkialle: hiuksiin, huppariin, poskille, housuihin, kaikkialle. Läpimärkänä avasin tallin oven, ja suljin perässäni. Ihanan kuivaa, ihanan lämmintä - ulkona oleva myrsky muistutti enemmän syyskuun ilmoja. Makea heinän, nahan, ja hevosten tuoksu leijaili tallissa. Hevoset olivat olleet illan ulkona, sillä salamakin oli välähdellyt. Huomasin Seran seisovan tallikäytävällä, molemmin puolin sidottuna. Tamma heitteli päätään neitimäisesti ja liikuskeli levottomasti, nostellen jalkojaan. Ketään ei kuitenkaan näkynyt sen luona. Hitaasti astelin sen luokse, annoin sen haistella kättäni ja silitin kaulasta. - Nonii, rauhotus nyt neiti Heikkohermo. Hetken päästä Kat tuli satulahuoneesta, kantaen satulaa ja suitsia mukanaan. - Terve Sastu! Kiva et oot sen luona, se tuppaa olemaan vähän... diivamainen, Kat sanoi pirteästi. - Noo, vasta äskön tulin, mutta mulla on kyllä kokemusta näistä herkkähipiäisistä... Juttelimme siinä hetken, samalla kun Kat valmisteli Seraa. Aikoi ratsastaa ennen tunteja, jotka alkoivat noin tunnin päästä.
Pian huomasin Josefiinan juttelevan itsensä pituiselle, mutta pari vuotta nuoremmalle, kypäräpäiselle naiselle. - Minä vaadin, että se laitetaan minulle valmiiksi ratsastuskuntoon ja hoidetaan ratsastuksen jälkeen! En halua purukaluston jälkiä mihinkään kohtaan ihoani, nainen sanoi nokka pystyssä. - Kuules nyt, meillä on periaatteena se, että jos ratsastaja ei uskalla... - Kyllä minä uskallan, en vain tahdo vaarantaa itseäni, nainen kivahti. - Kuunteles nyt. Jos ratsastaja ei uskalla hoitaa tai varustaa hevostaan, niin hoitaja voi tulla pitelemään hevosta, rauhoittaakseen sitä. Joissain tapauksissa myös ehkä hoitaja hoitaa ja varustaa sen tunnille, mutta vain jos ratsastaja tulee myöhässä, Josefiina selitti järkevästi. - Täällä on kyllä todella huono palvelu! Voin taata, etten astu enään jalallanikaan tähän talliin, ja tiedoksi vain: se hevonen on turvallisuusriski. Sehän voi vaikka tappaa jonkun joka päivä. Noh, joka tapauksessa, jää hyvästi. Varmasti löydän paikan jossa saan ratsastaa huippuhevosilla ja ne varustetaan minulle, nainen sanoi ylevästi ja lähti. Huomasin Josefiinan huokaisevan raskaasti. Tämän hartiat painuivat alaspäin. Ja jotenkin aavistin, että kyse oli hoitohevosestani. - Sastu, voit ratsastaa Antulla tunnilla. Ihan sama. Se ei oo sun tasonen tunti, kehnompi, mutta kyllä te nyt jotain voitte siellä tehä, nuori nainen sanoi ja painui toimistoonsa. Katsoin hetken tämän perään. Aina ei ollut kehuttavaa tallinpitäjän elämä, varsinkaan uuden sellaisen.
Haettuani varusteet ja harjat, avasin Antun karsinan oven. Ruuna luimisteli aika pahan näköisesti. - Hei, se olen vain minä, en se kälättävä, hienohelmainen vanha akka. Silhän oli ihan hirveet vaatteet, täydellisen puhtaat ja kaikkee. No, onhan meitä erinlaisia eri lähtöön, vai mitä? Me tykätään tästä tyylistä, joten pysytään vaan siinä, eiks je, puhuin Antulle, joka heilutteli korviaan ymmärtäneen oloisena. Hassua - aina kun puhun Antulle, tuntuu että puhun parhaimmalle ystävälleni. "Ja must on tulos kuuhullu" mietin alkaessani rapsuttamaan ruunaa kaulasta. Antun ylähuuli venyi venymistään ja ruuna oikein nautti. - Ai tässä on hyvä kohta, kysyin ja rapsutin hiukkasen kovempaa. Hetken päästä rupesin hoitamaan ruunaa tuntikuntoon.
Vähän ennen kuin kello oli tasan, huudahdin tuntilaisille käskyn lähteä maneesille Antun ja mun perässä. Siistissä letkassa pääsimme maneesin ovesta sisään. Edellinen ryhmä käveli pitkin ohjin jo. Kaarsimme siististi kaartoon, ja aloimme rämppäämään jalustimien ja satulavöiden kanssa.
|
|
|
Post by Anne on Jun 4, 2009 18:41:29 GMT 2
RuunavoimiaSpessu Elkulle, Sastulle, Jennalle ja Hennille. (Laatuhan on aivan karsea..)
|
|
|
Post by Sastu on Jun 14, 2009 21:04:38 GMT 2
Anttu on ihan ittensä näkönen! (: Saat Antusta aina ihanan Anttumaisen. JA TÄSTÄ KUVASTA EI PUHUTA. Sastu 206 HM
|
|
|
Post by Sastu on Jul 15, 2009 11:54:32 GMT 2
Kato mua, katon sua, katotaan yhes tätä maailmaa
Lävistäjä lisätyssä ravissa. Laukka. Laukkapiruetti. Laukanvaihtoja joka toisella askeleella. Hikeä. Hevosen suu vaahtoaa sen työskennellessä voimakkaasti. Sen katse kertoo, ettei se pitänyt tätä pakkotyönä. Se teki tämän omasta ilostaan. Sitä enään harvoin näkee. Taputin Anttua kaulalle. Se oli tuntunut älyttömän hyvältä ratsastaa. Sen tuntihommat oli vähentynyt parilla tunnilla viikossa, mikä ei ollut todellakaan paljoa mutta nähtävästi riittävää palauttaakseen ruunan elinvoiman ainakin hetkeksi. Ohjasin Antun maastoa päin, siellä sen hengitys tasaantuisi kuitenkin paremmin ja nopeammin.
Hetken päästä kuulin ravin tasaisen askelluksen takaatamme. Käännyin katsomaan ja huomasin Wearin ravaavan Taigan kanssa meitä kiinni. - Sastu ventatkaa meitä, tyttö kiljaisee. - Wooou, sanon Antulle saaden sen pysähtymään. Taigan pyöreä kesämaha menee puolelta toiselle, samaan tahtiin raviaskelten kanssa. Vihdoin ratsukko kaartuu meidän oikealle puolelle. Wear pidättää Taigan raviin. - Ootko kuullut uutisia, tämä sanoo puuskuttaen. Katson tyttöä. Uutisia? - En taida olla. Wear huokaisi. - Porukkaa on taas tullu ja lähtenyt. Brenna lähti Mankin kaa, Henni, se Cassun hoitaja, sekin lähti. Sitäkin enemmän on tullut porukkaa. Hymähdin ja katsoin eteenpäin. - Seppele sen kun suurenee. Matka jatkui hiljaisissa merkeissä.
Saavuimme tallille. Porukkaa vilisi sinne tänne, jutellen, rapsutellen poneja ja kysellen. Päätin pysyä kauempana, ei kiinnostaisi mennä älymölön keskelle. Otin Antulta varusteet pois puomissa. Harjasin sen vielä ja tarkistin kaviot. Sitten sieppasin sen pään syliini. - Katsotaan miten tää elämä lähtee tästä rullaamaan, sanoin sille ja painoin otsani sen otsaa vasten.
|
|