|
Post by Sastu on Jan 12, 2009 17:08:23 GMT 2
Olet aina mukana mun sydämmessäin
|
|
|
Post by Sastu on Jan 14, 2009 7:33:56 GMT 2
Herra Hermostunut
- Apua, se syö mut!
Ne olivat ensimmäiset sanat, jotka kuulin astuessani lenkkareillani tallin betonilattiaan. Ei ollut vaikea arvata, mistä karsinasta ääni tuli. Parilla isolla askeleella olin Antun karsinalla. Karsinan ovella seisoi minua ehkä vuoden vanhempi tyttö, pitäen harjaa tiukasti kädessä. Anttu uhkaili karsinassa, ihan vapaana. Otin karsinan ovella olevan riimunnarun ja menin karsinaan rohkeasti.
Anttu syöksähti päin heti, jonka jälkeen se käänsi päänsä takanurkkaan ja nosti jalkaa, valmistautui potkuun. Väistin nopeasti, mutta Anttu osui silti reiteeni.
- No mutta Anttu, soo... mikä nyt on hätänä? Se olen minä, minä, joka olen hoitanut sinua kauan... soo. Ei sun tarvi pelätä mua, mä en satuta sua.
Anttu mulkoili epävarmasti minua tullessani sen sivulle. Silitin sitä pehmeästä karvasta. Hiljaa puhuin sille kaikkea maan ja taivaan väliltä - puhuin koulusta, huoneeni sohvasta, keittiön pöydästä, kaikesta. Ihan sama, mistä oisin puhunut, kunhan pidin ääneni rauhallisena ja varmana. Anttu esitti välinpitämätöntä, vaikka tiesin selkeästi että se mulkoili minua sivusilmällä.
- Onks joku ongelma?
Anne kysyi käytävältä. Pudistin päätäni, mutta nainen jäi katsomaan touhujamme.
Silitin yhä Anttua. Lähestyin pikkuhiljaa sen kaulaa. Rapsutin sitä lavan kohtaa, ja Anttu puraisi uudestaan reiteen. En välittänyt, en edes komentanut. Jatkoin silittämistä ja puhumista. Anttu oli ihan ihmeissään. Hän oli puraissut mutta tuo ihminen vaan on välittämättä. Anttu käänsi päätään epäluuloisesti minua kohti, ja silitin sitä kaulasta. Ruuna nuuhki huppariani. Etenin silittelemällä Antun niskaan. Rapsutin sieltä, ja Antun ylähuuli alkoi värähdellä.
Ratsastaja dramatisoi väsynyttä, haukotteli ja nojaili karsinaan, tarkastellen kynsiään. Tuhahdin. Mutta vain niin että minä itse kuulin sen.
Liu'utin käteni Antun poskelle. Kehuin poikaa, ja tartuin varovasti riimuun. Anttu vetäisi päänsä ylös ja muljautteli silmämuniaan.
-Soo...
Kun Anttu huomasi, ettei tapahtunut mitään kamalaa, se laski päänsä ja puhalsi takkiini. Hymyilin. Kiinnitin riimunnarun riimuun, käänsin Antun ja sidoin sen löysästi karsinaan kiinni.
-Mä voin harjata jos sä haet kamat, ehdotin tytölle.
-Njoo.
Otin harjan ja aloin harjaamaan Antun kaulaa. Anttu hinkkasi itseään minua vasten. Naurahdin, mutta väkisinkin mietin yhtä asiaa. Oltiinko me edistytty? Luottiko Anttu edes vähän minuun?
Sastu 166 HM
|
|
|
Post by Sastu on Jan 14, 2009 14:39:54 GMT 2
Siis daa osataan me posettaa
|
|
|
Post by Sastu on Jan 15, 2009 7:04:19 GMT 2
HerkistelyäSastu 168 HM
|
|
|
Post by Sastu on Jan 16, 2009 16:45:58 GMT 2
Roikun sinussa kuin hirsipuussa
Talliradio oli päällä ja sieltä kantautui Pinkin kappaleen viimeiset soinnut. Viimeiset sanat. Viimeinen henkäys. Viimeinen nuotti. Loppu.
Anttu roikotti valkoista päätään hyvin laiskasti, vaikka harjasin sen likaista selkää. Käsi teki toistavaa liikettä, puhdistaen selkää puhtaammaksi veto vedolta. Sain Antun hoidetuksi ja käärin sille nopeasti pintelit. Pujotin sille suitset niskaan, laitoin remmit kiinni ja talutin ruunan pihalle.
Punnersin Antun selkään ja ruuna lähti löllystämään maastoa päin.
Pidin ohjia yhdessä kädessä ja nojasin päätä taakseppäin. "Voi kun kiireitä ei ois" mietin katsoen taivaalle. Pilvet muodostivat taivaalle kuvioita. Ja aivan selkeästi yksi näytti koulukirjalta. Vilunväristykset kulkivat selkäpiirtäni pitkin, vaikka ilma olikin lämmin.
Nojasin Antun kaulaa vasten ja irroitin käteni ohjista. Lepuutin käsiäni suoraan maata kohti. Antun korvat kääntyilivät ja pää nousi epävarmasti.
- Ei hätää poika, minä täällä vain. Vain minä... kuiskasin rauhoittavalla äänellä. Anttu epäröi hetken, mutta kuiskin sille rauhoittavia sanoja, saaden pikku hiljaa Antun pään laskemaan. Suljin silmäni, ja niin teki myös Anttu.
Kun tajusin Antun koventavan vauhtia, huomasin missä olimme. Ravisuoran alussa. Ryhdistäydyin ja annoin Antun siirtyä raviin. Ruuna ravasi pirteänä, pärskäytellen iloisesti. Hymy alkoi valua huulilleni. Pian jo nauroin, kun Anttu alkoi näytellä lisättyjänsä ja koottujansa.
Vilkaisin silmäkulmastani sivulle, ja huomasin sekarotuisen, keskikokoisen koiran tullen julmetun kovaa Antun jalkoja kohti. Tajusin tilanteen, mutta liian myöhään: se oli jo hyökännyt ruunan jalkoihin. Anttu meni paniikkiin ja alkoi nousta takasilleen ja pukitti. Mukauduin liikkeisiin, ja kun Anttu nousi ihan pystysuoraan, tartuin harjaan ja roikuin mukana.
- Sain sen, kuulin miehen äänen sanovan.
Anttu pörräsi paikallaan. Rauhoittelin ruunaa.
- Anteeksi, en tiennyt että täällä menee hevosiakin. Muutimme tänne vasta juuri, ja ajattelin että annan Toopen juosta, mies selitti.
- No ei se mitään. Kunhan muistatte vastaisuudessa, huikkasin perään, ja päästin Antun laukkaan. Ruuna pinkoi minkä jaloistaan pääsi, enkä tohtinut pidätellä. Antoi toisen purkaa paineet pois. Voi kun minäkin voisin. En voinut, mutta voisinhan nauttia tästä laukkapätkästä!
|
|
|
Post by Sastu on Jan 17, 2009 18:24:36 GMT 2
Yhteistyötä koulu - ja estetunnilla (Abbyn koulu/estetunti
- Sisään vain, Abby hihkaisi avaten maneesin oven, saaden Antun hätkähtämään kärjessä.
Talutin Antun maneesin toiseen päähän kaartoon. Laskin jalustimet ja ponnistin selkään. Pidätin reipasta Anttua, joka olisi jo halunnut kävelemään. Kiristin vyön ja annoin ruunan lähteä kävelemään. Säädin jalustimet sopivaksi samalla kun annoin Antun kävellä alkukäyntejä.
- Okei kaikki valmiita joten ottakaa ohjat räpylöihinne ja kuunnelkaa tarkkaan ohjeet! Lähdetään heti oikeanpuoleisella pitkälläsivulla väistämää tötteröiden väliin. Toivella pitkälläsivulla otatte taivutuksia sisään ja ulos. Laitatte heti ne hevoset hereille ja pyöreiksi, Abby aloitti kailottaen.
Tanssitin Anttua volteilla ja pysähdyksissä, kunnes tuli meidän vuoro. Anttua laiskotti, ja se kulki kuin nelikulmio: en-osaa-olla-notkea-enkä-pysty-menemään-pyöreämmäksi.
- Kiristä ulko-ohjaa ja sisäpohje on koko ajan vastassa, Abby neuvoi.
Tein työtä käskettyä, ja seuraavalla kerralla Anttu hakeutui jo pyöreämmäksi.
Vedin Abbyn käskystä jalustimet kaulalle ja siirsin Antun hallitusti raviin. Kevyeeseen raviin, hommaan, joka oli jo tuttua ja olin löytänyt rytmin.
- Okei, jalustimet takas ja harjoitusravia!
Tein sen minkä tarvitsi saadakseen Antun reippaammaksi ja pyöreämmäksi. Kokenut koulukonkari alkoi astella varmemmin, kuljettaen minua yhä reippaammin eteenpäin. Jakauduin ympyrälle, jossa oli meidän lisäksi Dreamer mustan Bladen kanssa ja Kat säikky-Seran seuraksi.
- Valmistautukaa laukannostoon, jaa... nosto!
Anttu nosti kuuliaisesti kaula pyöreänä laukan, ja ilon tunne oli sisälläni, koska oli niin upeaa ratsastaa niin taitavalla hevosella kuin Anttu.
- Sastu vähän reippaammin Antun kanssa, Abby ohjasti. - Muut voi siirtyä raviin, Anttu ja Taigakin kohta.
Kun kaikki ravasivat uralla, Abby kertoi jatkosta. Lämppäriesteenä toimi okseri. Lämmittely sujui kaikilta hyvin, Anttukin alkoi heräillä estehevosen rooliin.
Kun lähdimme Cindyn ja Taigan jälkeen matkaan, Anttu tuntui hyvin reippaalta ja innokkaalta: heti koulun jälkeen esteitä!
Hyppäsimme radan sujuvasti ja ilman virheitä. Pari pientä pilkunviilausvirhettä tuli, mutta yleisvaikutelma oli hyvä. Annoin Antun kävellä vain lopuksi.
Kun kaikki kävelivät jo loppukäyntejä, ehdotin, että kävisimme vielä pienen lenkin maastossa. Kaikille kävi ja Abby avasi oven. Kiitimme tunnista ja suunnistimme maastoon.
Kun olimme jäähdytelleet pollet talutimme ne talliin. Tunnista oli jäänyt hyvä maku suuhun.
|
|
|
Post by Sastu on Jan 17, 2009 19:10:33 GMT 2
Vaativa koulutunti (8.1.)
Sanoi Abby kerran, että nyt tunnin verran, töitä tehdään, ei luisteta, tai koulua muisteta.
Käynnissä ohjeita antoi, ja Anttu itseään kauniisti kantoi. Reippaampi ravi sais olla, ettei oltais mikään täys nolla.
Reippaasti Anttu laukkas, ja Sastu istunnankin korjas. Piti keskittyä kovasti, mutta tunti auttoi roimasti.
Lopuksi raveja vielä mentiin, pienelle lintsaukselle tosin ryhdyttiin. Käveltiin lopuks ja tunnista kiitettin, ja Abbyn nauru tuntiin liitettiin!
Sastu 171 HM
|
|
|
Post by Sastu on Jan 23, 2009 21:15:27 GMT 2
S <3 A skriivattu syvälle sisimpääni
"I'm nobody you are everything, my everythig, everything for me. Somebodys doesn't understand how beauty you are, you are really, you not a fake. You are true. For me."
- Saamarin saamarin saamari! JAAKKO! Tule nyt ja kovaa hiekottamaan tää tallipiha, karjuin maaten isossa luminietoksessa. Lunta meni isosta hupparistani sisään, ja piponi oli lentänyt jonnekkin päin lumihankea. Anttu toljotti minua nappisilmillään, jotenkin ilkikurinen ilme turvassa. Jos hevoset nauraisivat, niin Anttu varmaan tikahtuisi par aikaa - olinhan muka niin huvittavan näköinen mustissa pilleissäni, isossa harmaassa hupparissani ja musta, likainen pipo päässäni.
- Hahahahah! Jääprinsessamme tutustuu alamaisiinsa! Miten voin palvella, oi arvon jääprinsessa, Jaakko räkätti, tehden syvän kumarruksen.
- Turpa tukkoon! Riittää vaan et hiekotat tän tallipihan ja autat mut ylös!
Päästyäni lumesta sieppasin pipon päähäni ja pudistelin pahemmat lumet vaatteistani. Yhä hihitellen Jaakko heitteli hiekkaa lumijään päälle. Mulkaisin vielä kerran miestä, taputin Anttua kaulalle ja lähdin taluttamaan ruunaa märillä lenkkareillani talliin. Tallin ovella kopisuttelin lumet pois ja vein Antun karsinaansa. Otin siltä riimun pois ja jätin ruunan sinne. Ripustin riimun karsinan oveen kiinni ja lähdin rehulaan. Anttu saisi syödä päiväheinänsä nyt, sillä halusin keretä maastoon ennen kuin pimeys valtaisi koko alueen.
Otin Antulle valmiiksi avatun heinäpaalin loput heinät, ja heitin ne karsinan yli valkoiselle ruunalle. Anttu syöksähti heti niiden kimppuun ja sulki muun maailman ympäriltään. Kävelin satulahuoneeseen ja aloitin putsaamaan Antun likaista satulaa - ei, pelkkä likainen ei riitä kuvaamaan sen likaisuutta. Siis aloin puhdistamaan Antun todella likaista satulaa.
Hyräilin samalla kuin hinkkasin sienellä Antun koulusatulan siipeä. Tummanruskean pinnan alta paljastui pikku hiljaa kiiltävä, puhtaanruskea satula, jossa olin monet, niin monet kerrat istunut. Oli koettu niitä hyviä tunteja sekä huonoja tunteja, maastolenkkejä, ja kaikkea, mitä olimme tehneet. Nojoo, olihan sillä mustalla estesatulallakin rämistelty estekilpailuissa ja mutaisissa maastoissa. Puhdistin molemmat satulat huolellisesti, ja siirryin suitsiin. Avasin kaikki soljet, ja muistin jo ulkoa, mihin reikään mikäkin solki kuului. Vetäisin kaikki remmit kevyesti vedellä ja satulasaippualla, ja vielä kerran vedellä. Kokosin suitset näppärästi ja kiinnitin soljet. Ristitin suitset siistiksi nipuksi ja nousin penkiltä kankeana kuin rautakanki. Voihkaisin. Kipeä selkä muistutteli kaatumisesta.
- Joku päivä mä vielä heitän sen Jaakonperkeleen järveen tai lumihankeen… mutisin ottaen Antun harjapakin ja talliloimen, itselleni kypärän. Kävelin tavarat kainalossa ruunan karsinalle. Anttu luimuili karsinasta parille tytölle, jotka kävelivät ohi. Pölisivät, kuinka ihania Pella ja Siiri olivatkaan. Ponityttöjä. Ilmiselviä ponityttöjä. Lähtis karkuun jos Anne antaisi niille Antun alle.
Laskin tavarat karsinan eteen ja avasin harjapakin. Sieppasin sieltä äkkiä vain jonkun harjan, ja avasin karsinan oven. Se aukesi kolahtaen, ja ruuna nosti päänsä viimeisistä heinänkorsista. Silitin sen poskea ja aloin harjaamaan sen aika puhdasta karvaa. Harjasin Antun joka paikasta, puhdistin kaviot ja heitin sille loimen selkään. Levitin sen selän päälle ja suljin soljet. Anttu katseli puuhiani ihmeissään. Näin Johannan menevän satulahuoneeseen, ja vinkkasin tuomaan Antun suitset.
- Tossa, Johanna sanoi tultuaan satulahuoneesta.
- Tänks, kiitin ja otin suitset käteen. Purin ristitykset ja pujotin kuolaimet Antun suuhun. Vedin niskaremmin ruunan korvien ylitse ja säädin osan remmeistä sopivaksi.
Talutin Antun ulos, ja huomasin, että oli alkanut hämärtää. Pomppasin selkään kiven päältä ruunan selkään. Anttu venytti kaulaansa, kun annoin pohjetta loimen läpi. Reipas ruuna ja vähemmän reipas ratsastaja lähti talsimaan kohti lumisia maastoja. Ja vaikka kylmä tuuli puhalsi, kummallakaan ei ollut kylmä. Koska heillä oli toisensa.
“Sun vieressä on lämmin, haluun pitää sut siinä. Olla lähelläsi, tuntea karvaturpasi. Lentää kanssasi tähtiin, yhdessä, yhdessä. Kun sä oot mun vieressä ei mulle tuu koskaan kylmä Koska sä oot mun elämän lämpö.”
|
|
|
Post by Sastu on Jan 27, 2009 7:41:32 GMT 2
Valmistautumista tehotreeniin
- Heippa Sastu! Sua ei ookkaan vähään aikaan taas nähty, Anne sanoi hymyillen, vihko kainalossaan. - Joo mä oon tosi pahoillani, kun on taas tää seiskaluokka vaatinut älyttömiä... mut nyt parannan tapani. - No ei se mitään, kyllä me pärjätään. Oon muuten salaa katsellut sun ja Antun hoitopuuhia, ja oon huomannu että se alkaa pikku hiljaa luottamaan suhun, oon oikein tyytyväinen. Kun sehän nyt on tollanen vaikeesti tavoiteltava, mut oot sä kyllä tehnyt sen kanssa töitäkin! Ehkä taas pian nään teidät kisaradoillakin, taitaa sujuu entistä paremmin, Anne vinkkaili. - Ai, kiitti. On se kyllä vähän leppynyt mun suhteen.
Juteltuamme hetken jatkoin matkaani tarhalle. Anne oli luvannut, että saisin ratsastaa Antulla koulua - sillä ehdolla että panisin ruunan koville. Olin vastannut myöntävästi, tietysti ratsastaisin Antulla vaikka montéa jos vain saan työskennellä sen kanssa!
- Andreeeeeeew, huhuilin tarhan portilta, ja huomasin ruunan näykkivän tarhakaveriaan korvat luimussa. Pudistin päätäni. Voi noita poikia. - Anttu lopeta nyt toi riitely ja tuu tänne!
Ruunat käänsivät isot karvaiset päänsä minua kohti, ja tuijottivat hetken. Sitten ne taas alkoivat näykkiä ja potkia toisiansa. Huokaisin, jääden nojailemaan portille, odottaen että Anttu ja Eppu päättäisivät jättää typeryydet. Tiesin joutuvani venaamaan hetken, joten otin taskustani kännykän, vanhan siemensin, ja aloin näpyttämään tekstiviestiä. "Moro, mis oot? Meinaa kun tuun tallilt nii voisin poiketa siinä teillä. -S". Painoin lähetä-painiketta, ja sujautin kännykän taskuun. Ruunat söivät jo sovinnossa heiniä. Sujahdin aitauksen lautojen välistä tarhaan, ja kävelin kimon ruunan luokse.
- Tänään saat tehdä töitä, kerroin sille pujottaessani sille riimun päähän. Anttu ei millään, ei millään oisi halunnut lähteä heinien luota. Eppu oli enemmän kuin tyytyväinen - hän saisi syödä loput heinät yksin.
Talutin Antun pitkällä riimunnarulla talliin, ja näin oudoksuvia katseita tuntilaisilta. Pystyin lukemaan niiden ilmeistä, mitä ne ajattelivat. "Toi tyyppi taluttaa Anttua pitkällä riimunnarulla eikä se tee mitään". Elämä on muuttunut, teki mieleni sanoa. Vein Antun karsinaan, ja päästin sen vapaaksi, riimun kuitenkin jätin päähän. Suljin karsinan oven, ja menin satulahuoneeseen.
- Kato Magnethan se siinä! Ei ollakkaan nähty pitkään aikaan, huudahdin nähdessäni tutun tytön putsaamassa Palmin kamoja. - On ollu vähän kiireitä. Oon kuullu et sullakin on niitä ollu jonkun verran. - Noo ihan vähän. Leikisti. Mul oli aika pitkä tauko nyt tossa vähän aika sitten, selitin ottaessani Antun suitset, satulan, raipan ja harjapakin mukaani. - Mut jutellaan myöhemmin, ok? Mun pitää nyt mennä herättelemään sitä muumiota, jatkoin ovensuusta. - Joo.
Avasin - siis potkaisin - satulahuoneen oven auki, ja kopisuttelin lenkkareillani Antun karsinalle takaisin. Laskin satulan, harjapakin ja raipan maahan, suitset laitoin koukkuun. Anttu tökkäisi minua turvallaan. Käännähdin katsomaan ruunaa, joka oli kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hämmästyneenä katsoin hetken kimoa, kunnes lähdin oleskeluhuoneelle, hakemaan kypärää.
Nousin portaat ylös ja saavuin kaapeille. Tunnistin kaappini, ja avasin sen. Otin sieltä kypärän, ja vilkaisin kaappini kuvia, niinkuin aina. Paukautin kaapin kiinni ja rymistelin portaat alas.
Aloin harjaamaan ruunaa pitkin vedoin. Veto vedolta ruuna puhdistui.
Lopulta aloin laittamaan sille satulaa. Ruuna näykki ja yritti purra, potkaisi seinääkin valtavalla voimalla, mutta silti minä vaan laitoin sille satulan ja kiristin satulavyön. Lämmitin suitsista kuolaimet ja laitoin ne Antun päähän. Heitin kypärän päähäni, otin raipan ja lähdin taluttamaan Anttua maneesille. Tästä tulisi pitkä ratsastuskerta.
Sastu 173 HM
|
|
|
Post by Sastu on Jan 29, 2009 7:33:26 GMT 2
Päivämäärä 17.8.08 (tehty siis, löysin tän kaapista) Iso kuva.Sastu 174 HM
|
|
|
Post by Sastu on Feb 2, 2009 17:16:52 GMT 2
Mitä kaikkea kaapista löytyykään? - Eli vanhat kuvat osa 2. Click.
|
|
|
Post by Sastu on Feb 7, 2009 11:31:08 GMT 2
Ja mehän ei treeniä kaihdeta!Sastu 176 HM
|
|
|
Post by Sastu on Feb 7, 2009 18:59:57 GMT 2
Rakkaudella ei ole nukkumaanmenoaikaa
- Heippa Anttu, kuiskasin ruunalle luikahtaen sen karsinaan.
Anttu korotti päänsä taivaisiin ja näytti uhkaavalta - korvat luimussa ja silmämunat välkkyen. Siitä välittämättä menin sen viereen ja silitin sitä kaulasta. Olin tänään tehnyt duunivuoroni loppuun, ja kaverini Mara oli luvannut heittää minut himaan tai sinne minne ikinä haluaisinkaan. Olin päättänyt tulla vielä käymään tallilla, ja tässä sitä nyt sitten oltiin.
Talli oli jo hiljainen vaikka kello olikin vähän yli kuusi. Se sopi mainiosti pienelle iltavierailijalle. Mikä vierailija minä itse asiassa olinkaan? Kohtahan olinkin käynyt vuoden Seppeleessä. Enkä ollut katunut yhtäkään hetkeä sitä!
Anttu rauhoittui vähän huomatessaan, etten veisi sitä ratsastusretkelle. Ei, tarkoitus oli vain tulla maksamaan yksi tunti, jonka maksua olin viivytellyt. Nyt kun olin saanut rahaa töistä niin pystyin maksamaan senkin. Kyse oli Kinkun estetunnista, jolla olin ollut Bertin kanssa. Ja tottakai piti morjestaa kahta lempiheppaa!
- Mutta heippa poika, meen nyt maksaa sen laskun ja käyn tervehtii viel Rensupoikaa, kuiskasin luimivalle ruunalle. Halasin sitä kaulasta kuin pikkulikka. Taputin vielä kevyesti kaulalle.
Suljin karsinan oven kun olin käytävällä. Menin Annen toimistoon, ja onneksi nainen oli siellä.
- Hei tässä on mun maksu yhestä Kinkun tunnista, hihkaisin kaivaen taskustani rahaa. Ojensin ne naisen käteen.
- Ai, no hyvä et maksoit. Joitain kun saa hoputta vuoden päivät, tämä huokaisi.
- Harmi. Mut meen nyt moikkaa viel Rensuu, ku moikkasin Anttuukin jo tossa. Mara tulee hakemaan mut varmaa kohta, mennää tyyppien kaa viettää iltaa yhelle hemmolle, selitin nopeasti.
- Ok.
Lähdin toimistosta ja suuntasin Rensun karsinalle. Ori makasi puoli unessa karsinan alusten päällä. Avasin karsinan oven ja luikahdin rauhallisesti sisään. Ori pomppasi pystyyn huomatessaan minut.
- Moikka poika. Mites äijä?
Rapsutin Rensua otsasta. Ori oli vähän pihalla äskeisten unien ansiosta. Kuitenkin se hörähteli silloin tällöin ja pärskähteli. Miten tulisinkaan toimeen ilman näitä kahta FWB'tä?
Tunsin kuinka taskussani värisi. Kaivoin kännykkäni esille ja toisella kädellä rapsutin Rensua. Lähettäjä oli Mara.
"Heido tyttö. Millos oot valmis tulee tähän pihalle. Venaan sua. Kerro terveisiä hevosille - Mara"
En vastannu viestiin, vaan taputin Rensua kaulalle.
- Hyvä yötä rakas, kuiskasin sille ja annoin sille pusun turvalle. Ori pärskähti.
Luikahdin karsinasta ja suljin oven. Kurkistin vielä karsinaan. Rensu tapitti minua ihanilla silmillään.
Rymistin tallista ulos. Näin Maran prätkän ja juoksin sitä kohti.
|
|
|
Post by Sastu on Feb 10, 2009 10:17:24 GMT 2
Sastu on aina oikeassa
- Anttu hei, älä jaksa, mutisin ruunalle läntätessäni ruskean koulusatulan sen selkään. Anttu luimi, louskutteli hampaita ja potki seiniä. Pudistin päätäni.
Markus, Antun ratsastaja, näpelsi nolona raippaansa.
- Jätä se raippa sit siihen kentän laidalle tai anna Annelle, ja yritä mennä eka ilman raippaa. Vaik se on hoitaes tällänen... mitä tää nyt on, nii ratsastaessa se on tosi kiva, usko pois, vakuutin Markukselle.
- No jos sä sanot, tämä vastasi hiljaa.
Kiristin vyön pari reikää vielä, ja taputin Anttua kaulalle. Markus antoi suitset, joista oli lämmittänyt kuolaimet, käteeni. Anttu yritti vetää päänsä korkealle, mutta pidin kaikilla voimillani vastaan. Hetken taisteltuamme Anttu ärsyyntyneenä laski päänsä, potkaisten seinää. Ei ollut parhain päivä herralla tänään.
- Haluutko sä taluttaa vai talutanko mä, kysyin Markukselta. - Sä. Mul on tänään vielä jääkiekkomatsi enkä haluu et mun käsi on kipee puremisesta.
"Mikä urpo" mietin mielessäni. "Eihän Anttu nyt sun kättäs poikkase".
Pian kello oli paria minuuttia vailla tasan, ja lähdimme liikkeelle. Olimme letkan kärjessä ja muut hevoset seurasivat meitä. Aukaisin maneesin oven, ja vingahtaen se aukeni. Lämpöinen tulvahdus tuli heti vastaan. Edelliset tuntilaiset olivat jo kaarrossa.
- Voiks tulla, kysyin varmuuden vuoksi. - Joo, Anne vastasi kahvin juomisen lomasta.
Talutin Antun ihan maneesin perälle, koska siellä oli tilaa. Ähkien Markus käveli vierelläni. Ohjasin Antun kaartoon ja pysäytin sen. Anttu ei kuitenkaan halunnut pysähtyä, vaan yritti rynniä päälle.
- Prr! Perkele, kirosin kun ruuna tuli päälle. Kiskaisin kunnolla ohjasta ja työnsin ryntäistä.
- Sä et tuu mun päälle, usko!
Markus katseli kattoa. Laskin jalustimet alas ja laitoin ohjat kaulalle.
- No tuutko sä ratsastaa, tiuskasin tiukemmin kuin oli tarkoitus. - No... mä en haluis mennä tolla... Markus vinkaisi.
Läiskäsin käden otsalleni. Tämä tästä vielä puuttuikin.
- Mähän sanoin, et se on erinlainen ratsastaa. Jos haluat vaihtaa hevosta etkä usko mua, niin käy pyytää Annelta.
Se sai poikaan vauhtia, ja olin vastapainona pitelemässä jalustimesta. Anttu näykki ympärilleen ja liikuskeli maneesissa. Valoin kuitenkin varmuutta Markukseen, ja hetken päästä poika olikin jo Antun selässä. Autoin säätämään jalustimet ja kiristämään vyön. Mitä kauemmin Markus selässä istui, sitä paremmaksi hänen ryhtinsä tuli.
Jäin katsomaan tuntia Cindyn kanssa, koska tytön hoitsu, Kalle, oli myös tunnilla.
- Ei tainnu sujuu ratsastajan kanssa, Cindy virnisti. - Miten niin? Meillä suju hyvin. Anttu se vaan oli taas sellanen munapää, yritti tulla päälle. - Mutta Sastu ei päästänyt, Cindy arvasi. - Jep.
Katsoimme tuntia lausahtaen silloin tällöin jotain. Keskityin kuitenkin katsomaan Antun ja Markuksen menoa. Alkutunti meni heiltä ihan hyvin, mutta lopputunnista Anttu vei poikaa ihan miten tykkäsi - ravasi kaula pitkänä, kaahotti laukassa ja teki kaiken hankalaksi.
Tunnin jälkeen riensin Antun ja Markuksen luokse.
- No, kysyin. - Se oli ihan mahtava alkutunnista! Pitää kokeilla sitä joku toinenkin kerta! Kunhan sä autat mua hoitaa sen, vai mitä? - Joo. Mitäs mä sanoin.
- Sastu on aina oikeassa, Cindy virnisti vasemmalta puolelta.
Sastu 178 HM
|
|
|
Post by Sastu on Feb 12, 2009 14:46:59 GMT 2
pst. opettaisko joku mut piirtämään?
|
|