|
Post by Anne on Jul 22, 2008 10:18:12 GMT 2
|
|
|
Post by Anne on Jul 30, 2008 15:43:39 GMT 2
|
|
|
Post by Sastu on Aug 3, 2008 16:45:39 GMT 2
...kestää läpi tuulen ja sään...
Hevoset seisoskelivat tarhojen porteilla odottamassa sisäänpääsyä sisälle. Tuuli sai jopa hevoset värähtelemään. Päätin pelasta hoidokkini, jonka Mariel oli nähtävästi jo tehnyt, hakenut Cassun sisälle.
-Noniin, nyt pääset sisälle, sanoin korviaan höristelevälle Antulle, kun tartuin riimuun, joka oli jätetty sille päähän. Avasin portin ja suljin sen samalla. Lähdimme kävelemään yhdessä ruunan kanssa talliin.
Tallissa oli lämpimämpi, huomasin sen heti taluttaessani Antun omaan karsinaansa. Ruuna suorastaan nautti päästessään omaan karsinaansa.
Hain harjapakin ja vilkaisin tuntilistoja. Anttu menisi estetunnille, joka luultavasti ellei sää muutu niin muuttuisi koulutunniksi.
-Heippa pieni heppasein, sanoin astuessani karsinaan.
Anttu oli puoliksi unessa, eikä välittänyt sen kummemmin tekemisistäni. Sain puhtaan ruunan helposti harjatuksi, ja harjan sekä kaviot siisteiksi.
Ruuna heräsi vasta, kun kiepautin kamat sille päälle. Anttu ei ehtinyt tajuta mitään, kunnes oli jo liian myöhäistä, sillä talutin sitä jo maneesiin.
Pari minuuttia ennen tuntia ratsastaja saapui maneesiin tuodessaan mukanansa hyytävän ilmavirtauksen. Autoin ratsastajan selkään, pidin Antusta kiinni ja rapsutin sen otsaa. Ratsastajan ollessa valmis taputin vielä Anttua kaulalle ja kävelin maneesin ovesta ulos tallille.
Aloin siivota Antun karsinaa riuskin ottein, sillä siinä olikin tekemistä. Siirryin tallihommissa eteenpäin, ja huomasinkin, että ehtisin mennä vielä vakoilemaan tuntia puoleksi tunniksi.
Anne ei päästänyt todellakaan ratsastajia helpolla. Hevoset puuskuttivat ja kuolaa roiskui niiden tehdessä töitä. Katsomossa ei minun lisäkseni ollut kuin joku tallilla kävijä, jota en tuntenut. Hän räpsi hevosista kuvia, ilman salamaa tai mitään ääniä.
-Ja sitten itsenäisesti loppuravit ja -käynnit! Anne sanoi, ja napsautti mikin pois päältä.
Hetken päästä liimauduin Antun ja ratsastajan luokse Antun karsinaan. Ratsastaja purkasi Antun nopeasti, koska Anttu meinasi monestikkin purra ja näykkiä. Avustin ratsastajaa kantamalla Antun satulan satulahuoneeseen.
Menin Antun luo karsinaan. Istahdin sen karsinaan, ja sain Antun karvaisen naaman lähelleni.
-No, nyt mulla on sulle jotain, sanoin ja kaivoin taskustani pari pientä, mutta varmasti maukasta omenaa.
Anttu haukkasi yhdellä haukulla molemmat, ja sai minut hymyilemään. Hetken päästä nauroinkin jo, pitkästä aikaa oikein makeasti.
-Sastu! Mitä himputtia sä täällä teet?! Jaakon ääni tavoitti minut karsinan ovelta.
-Miten niin, kysyin, ja nousin. Ravistin turpeet pois housuistani.
-Nyt on iltaruokien aika! Just häädin kaikki pois! Etkö kuullut, vai mikä on, Jaakko pauhasi.
-No mä voin tehä iltaruokinnan loppuun, sanoin vaivautuneesti, ja sain Jaakon hymyilemään.
-No tuo on musiikkia korville, mies sanoi ja käppäili pois.
-Arvatenkin, laiskuri, sanoin, ja siirryin keskittämään ajatukseni iltaruokintaan.
|
|
|
Post by Sastu on Aug 4, 2008 9:38:38 GMT 2
Ystävä.Sastu: 36HM
|
|
|
Post by Sastu on Aug 6, 2008 18:21:40 GMT 2
You say no no no...
-Tääl on läkähdyttävän kuuma, valitin, kun lapioimme lantakikkareita tarhasta Marielin kanssa.
Olimme päättänyt siistiä tarhan jälleen kikkareista, ja kun ei kerta satanut, niin päätimme tehdä sen nyt.
-Ei pitäis valittaa nyt kun on tälläset ilmat, mutta täällä on tosiaan todella kuuma, Mariel totesi pyyhkäisten hikeä otsaltaan.
Hevoset olivat karsinoissa päiväheinien kimpussa. Talli oli niiden onneksi viileämpi paikka kuin polttavassa auringossa. Olin tämän tunnin ajan mitä olin ulkona ollut, niin ruskettunut mukavasti.
-Eiköhän tää tarha ala olla jo kunnossa, sanoin katsoen Marieliin.
-Joo. Käy sä kippaamassa kottikärryt lantalaan, niin mä tarkistan vielä tarhan tolpat ja ettei mitään törrötä, Mariel sanoi, ja nyökkäsin.
Työnsin kottikärryt lantalalle ja kippasin sinne. Palautin kottikärryt paikoilleen sekä talikot, ja menin talliin.
Kävin katsomassa ensiksi listat, joissa ei näkynyt Antun nimeä. Sitten hain harjapakin ja menin Antun karsinalle. Avasin oven, ja näin Antun lepäävän maassa.
-Heippa pieni heppasein, tervehdin ruunaa, joka katsoi minua väsyneesti.
-Nousetkos ylös, vai pitääkö minun nostaa, sanoin leikkimielisesti.
Anttu alkoi vähän nousta, ja kannustin sitä enemmän. Loppujen lopuksi ruuna seisoi itseään ravistellen edessäni.
Aloin sukia Anttua sen nukkuessa seisaaltaan. Sain sen nopeasti hoidetuksi ja kävin hakemassa ratsastuskamat, ja aloin laittaa Anttua kuntoon. Anttu itse oli ihan eri mieltä.
Kun aloin suitsia Anttua, se nosti päänsä ylös eikä meinannut avata suuta. Satulavyötä kiristäessä se pullisteli ja luimi järkyttävästi.
-Kyllä, kyllä, aijon ratsastaa sulla, sanoin kiristäessäni Antun vyötä maneesissa. Ja kuin vastalauseeksi Anttu heilautti päätään ja louskautti leukojaan.
Ponnistin nopeasti Antun selkään ja mittasin jalustimet. Puristin kevyesti alapohkeella ja Anttu siirtyi kaula pitkänä uralle.
Otin ohjat hetken päästä, ja aloitin kokoamaan Anttua. Jarruttelin istunnalla ja vähän ohjalla, mutta ei tapahtunut mitään. Kovensin apujani, ja ei vaan meinannut mennä läpi. Pysäytin, otin pari askelta peruutusta ja yritin uudestaan. Ei. Ja sitten vielä uudestaan, ja tahmeasti Anttu alkoi astua varmemmin alleen ja kokosi itseään. Taivuttelin Anttua vähän mm. pohkeenväistöllä ja taivutuksilla.
Ja siirtyminen raviin. Anttu yritti kovasti päästä vaan löntystelemään kaula pitkänä, ja minä kovemmin saada sitä keskittymään. Näpäytin raipalla pohjettani, ja annoin kovemmin pohjetta. Anttu tuntui tahmealta ja vänkyrältä allani. Napautin Anttua kerran raipalla, ja heti tuli vauhtia lisää.
Päätin jättää laukan kokonaan, koska ruuna alkoi paeta kuolainta ja vänkyröidä. Ravissa onnistuin saamaan sen kuriin jotenkuten, ja päätin lopettaa. Kävelimme vielä hetken ja palasimme talliin.
Tallissa Jaakko tuli virnuillen vastaan.
-Ei tainnut sujua, mies hörähti.
-Eipä tainnut, niinkuin ei sinullakaan, sanoin nyökäten Rosin suuntaan joka jutteli jollekkin miehelle.
Jaakko lähti nopeasti näiden kahden luo, niinkuin minäkin Anttua taluttaen. Olin ihan puhki poikki katki, ainakin tuntui siltä.
Hoidettuani Antun ja Antun varusteet, raahauduin vintille, ja lösähdin lattialle. Avasin jaffapullon, ja kulautin sen sisuksiini. Ensiksi yhden, sitten toisen, kolmannen...
|
|
|
Post by Sastu on Aug 7, 2008 7:54:48 GMT 2
"Pois alta, täältä tulee Anttu ja kovaa!"Sastu: 38HM
|
|
|
Post by Sastu on Aug 8, 2008 9:53:48 GMT 2
Kovaa on elämä, kovempaa on koulutreeni.
-Anttu! Anttuu, huhuilin ruunaa tarhasta, jossa se loikoili Cassun kanssa.
Ruunat nostivat päänsä ylös ruohikosta, ja Cassu lähti tulemaan portille Anttu perässään.
-Hienot pojat, kehuin ruunia.
Mariel saapui juuri tallille pyörällänsä, ja odotin häntä ottamaan Cassun kiinni. Pian tyttö olikin jo tarhalla riimunnaru kädessä. Tervehdin Marielia ja otin Antun kiinni. Ruuna höristeli korviaan kun talutin sitä talliin.
Aloin harjaamaan Antun karvaa. Karsina peittyi pölypilveen, kun etenin harjausoperaatiossa. Anttu ei ollut moksiskaan, kunnes karsinan ohi meni kiukkuinen Lilly-Marie, ja Anttu pisti korvat luimuun ja puraisi.
-Aiii, Lilly kirkaisi, mulkaisi pahasti Anttua ja jatkoi matkaansa.
Anttu muuttui rauhalliseksi heti kun ei nähnyt viereaita ihmisiä.
Hoidin Antun ja menin katsomaan listoja. Onnekseni en nähnyt taaskaan Antun nimeä missään.
Hain Antun kamat ja valjastin sen nopeasti.
-Hehheh, älä yritäkkään purra mua, sanoin ruunalle joka luimi kun laitoin satulan.
Pian talutinkin jo ruunaa kentälle. Laskin jalustimet, ja ponkaisin selkään. Kiristin vyötä, ja mittasin vielä jalustimet. Sitten lähdimme menemään vasenta kierrosta.
Verkkasin aluksi käynnissä ja ravissa aika rennosti. Kun Anttu tuntui hyvältä, niin aloin vaatimaan yhä enemmän laukassa. Aloitin ihan basic-jutusta, laukanvaihdosta.
-Terävä, ilmoitin Antulle noston aikana.
Anttu kuunteli hyvin apuja ja totteli. Vaihdot sujuivat kun vettä vaan.
Päätin yrittää piruetteja.
Piruetit sujuivat hyvin, tosin Anttu yritti suurentaa ympyrää turhan isoksi. Jouduin kokoamaan koko ajan, mutta silti se tuntui menevän hyvin.
Anttu oli jo suusta ihan vaahdossa ja hiessä, kun päätin lopetella. Ruunan ei tehnyt hyvää mennä rääkkitreeniin leppoisten päivien jälkeen.
-Kyllä me ehditään vielä mennä kaiken maailman piaffet ja passaget, naurahdin ruunalle, ja hoputin sitä vähän reippaampaan laukkaan lihasten verryttelyksi.
Siirsin kierroksen jälkeen Antun ravin kautta käyntiin. Taputin ja kehuin ruunaa, ja annoin pitkän ohjan. Anttu venytti kaulansa niin pitkäksi kun vain pystyi, ja pärskähti.
-Tiedän, niin mäkin suo, naurahdin.
|
|
|
Post by Sastu on Aug 9, 2008 7:46:24 GMT 2
Tunteet pelissäSastu 40hm
|
|
|
Post by Sastu on Aug 10, 2008 8:50:09 GMT 2
Puskaratsastajat(Tein tota kauan, mutta kun ei vaan meinaa onnistuu. Pahoittelen etten osaa piirtää) Sastu 41hmUpea kuva! Kiva kun kuvissa on tapahtumaa ja useampia hevosia. Hienosti väritetty myös. ~Anne
|
|
|
Post by Sastu on Aug 11, 2008 8:33:51 GMT 2
(kiitos, rohkaisi. Vaikeaa aikaaSastu 42hm
|
|
|
Post by Sastu on Aug 11, 2008 11:54:27 GMT 2
Kipu
Maailma oli kaikkea muuta kun ihanaa. Tiesin sen. Pyöräilin puoliksi rikkinäisellä pyörällä polkua pitkin Seppeleeseen, huppu tiukasti päässä. Mutta en itkenyt. Koska olin luvannut kissalleni, että hänen puolestaan en itke. Tiesin, ettei hän halunnut minun itkevän. Katsahdin taivaalle. Pilvet leijuivat.
Heitin rikkinäisen pyöräni lukitsematta sitä muiden pyörien luokse. Kävelin suoraan tarhalle. Anttu näki minut tarhan portilla, ja lähti tulemaan minua kohti. Yritin hymyillä. Mutta iho pysyi kireänä. Anttu seisoi hämillään edessäni. Yhtäkkiä sieppaan sen ison, valkoisen pään syliini. Anttu on yhä hämillään, mutta ei riuhdo päätään irti.
-Väistätkö vähän, Mariel kysyy varovasti tuodessaan Cassun tarhaan.
-Mm, vastaan, ja siirryn, siepaten lähimmän riimunnarun.
Kiinnitin sen Antun riimuun, ja vein sen ulos portista. Näin Annen, ja kysyin hiljaa, montako tuntia Anttu menee tänään.
-Kahden tunnin päästä alkavalla senioreiden estetunnille, Anne vastaa kiireisesti.
Lähdin taluttamaan Anttua maastopolulle.
Sukelsimme metsään, ja hetken päästä, kun olimme kauempana tallista, annan Antun syödä vihreää. Itse istahdin pienen kiven päälle.
Katsoin Antun syömistä. Sen silmät loistivat.
Silmäni sumenivat.
“En itke”, vakuutin itselleni.
Puristin silmäni tiukasti kiinni.
Kellahdin selkä edellä nurmelle. En tiennyt mitä tehdä. Kaikki tuntui pysähtyvän, jäävän siihen hetkeen.
Yhtäkkiä Anttu nykäisi riimunnarusta. Nousin istumaan, ja siitä seisomaan.
-Lähdetään tallille, kuiskasin.
Lähdin kävelemään Anttu vierelläni Seppelettä kohti.
Saavuimme pihalle, ja talutin Antun karsinaansa. Harjasin ja putsasin kaviot. Hetken päästä myös laitoin sille kamat päälle. Pidin sen ohjista kiinni, kunnes ratsastaja tuli paikalle.
Taputin vielä Anttua kaulalle, ja lähdin polkupyöräni luokse.
Lähdin pyöräilemään vauhdikkaasti polkua pitkin. Silmäni sumenivat taas. Kun tajusin tulevani liian kovaa vauhtia autotien viereen, yritin jarruttaa etten syöksyisi tielle. Mutta jarrut vain kirskuivat. Ne eivät toimineet. Näin auton ajavan kohti, kun pyörä kaatui tielle. Kerran tunsin viiltävän kivun. Ehdin ajatella vain, että pääsen kissani ja vanhojen hoitsujeni luokse. Sitten pimeni, enkä tuntenut enään mitään.
|
|
|
Post by Sastu on Aug 11, 2008 14:22:04 GMT 2
When I open my eye..
Raotin silmiäni. kaikkialla oli kamalan valoisaa.
-Liian…kirkasta.. sopersin hiljaa ja nostin käteni auringon suojaksi.
-Nyt hän heräsi, naisääni sanoi.
Avasin silmäni kunnolla, ja erotin Ellin sängyn vierestä. Tajusin hetken päästä, että olin ensiaputilassa.
-Mä en siis… mennytkään taivaaseen, sanoin.
Elli naurahti.
-Et. Sulla todettiin lievä aivotärähdys, ja entuudestaan oleva polvivamma. Aivotärähdys tuli pyörällä kaatumisesta, hän selitti.
-Joo mä tiesin et mul on oikees polves polvivamma, sanoin.
-Kuljettaja ehti ajoissa väistämään sua, Elli kertasi tapahtunutta.
Ajattelin, että mitä kaikkea mulle ois voinut tapahtua. Vaan ei tapahtunut. Huokaisin.
-Tiedätkö pääsenkö jo huomenna tallille, kysyin Elliltä hetken hiljaisuuden jälkeen.
Elli kääntyi katsomaan minua.
-Ehkä, jos otat easysti ja otat apua vastaan, tämä sanoi.
Pian minun kohdalleni tuli mieslääkäri.
-Noniin, miltäs tuntuu, tämä kysyi tuimasti.
-Jyskyttää päässä ja oksettaa. Ehkä vähän pyörryttääkin, vastasin rehellisesti. -Pääsenkö huomenna jo tallille, kysyin heti perään.
Mies katsoi minua naurahtaen.
-Katsotaan sitä sitten, hän sanoi.
-Edes käymään, intin vielä.
-Pääset kotiin parantumaan, joten saat kysyä sitä vanhemmiltasi, hän sanoi ja lähti.
Hetken päästä pääsimme lähtemään. Pääsin Ellin autokyydillä. Elli saattoi minut sisälle ja sohvalle makaamaan.
-Tarviitko vielä jotain, tämä kysyi.
-En, vastasin. -Kiitos, lisäsin vielä, kunnes nainen hymyili ja lähti.
Jälkeenpäin mietin jo, miksi Elli oli tullut kanssani sairaalaan.
Olin yksin kotona, ja katsoin televisiota.
“Edes kissaa ei ole seuranani”, huokaisin ikävöiden.
Silloin puhelin pärähti soimaan. -Sastu, vastasin tylsistyneenä.
-Moi! Minkälainen olo sulla on, kuului Magnetin ääni langan toisesta päästä.
Myös muiden tyttöjen ääniä tunnistin taustalta.
-Oksennusämpäri on vieressä ja ties monta särkylääkettä on mun mahaan mennyt, sanoin.
-Ei kiva. Mut onneks ei käynyt pahemmin, tyttö sanoi.
-Niin, totesin, käännyin oksennusämpärin suuntaan, ja oksensin.
Pyyhin sohvan vieressä olevaan pyyhkeeseen suupieleni, ja jatkoin puhelua.
-Miks Elli tuli mun kaa sairaalaan, kysyin.
Tuli hiljaista.
-Etkö tiennyt, Ros kysyi.
Soittaja oli vaihtunut.
-En, sanoin.
-Elli ajo sitä autoa, Ros sanoi.
-Ai..jaa, sanoin.
-Mut meijän pitää lopettaa, kun Anne haluaa puhua sulle vielä, Ros sanoi.
-Okei. Kiva kun soititte, sanoin, ja Anne tuli toiseen päähän.
-Mikä on vointi, tämä kysyi.
-Oksettaa ja särkee päähän, vastasin.
-Harmi. Mutta ole levossa sen aikaa kun on tarvis, älä tule yhtään aikaisemmin tänne, kyllä Anttu ja Rensu pärjää ilman sua. Ellei nyt kuole ikävään, Anne sanoi.
-Niin, sanoin.
-Mutta minä menen nyt pitämään tuntia. Soitellaan, nainen sanoi.
-Joo, moi, sanoin ja suljin puhelimen.
Asetuin mukavaan asentoon, ja olin iloinen, että tallilta soitettiin.
Avain kierähti lukossa. Vedin syvään henkeä, ja valmistauduin hysteerisen äidin kohtaamiseen.
|
|
|
Post by Sastu on Aug 12, 2008 7:52:01 GMT 2
Unta ja unelmia
|
|
|
Post by Sastu on Aug 13, 2008 8:04:38 GMT 2
12.8.08 Tallilla taas.
Katselin auton ikkunasta ulos. Lähestyimme äitin kanssa Seppelettä. Olin saanut luvan tulla tallille, mutta en saanut jäädä kuulemma yksin missään vaiheessa. Enkä saanut ratsastaa. Minua oksetti vieläkin, ja sattui päähän, muttei enään pyörryttänyt kuten aamulla. Kestin kivun hevosten toivosta.
-Noin, nyt ollaan perillä, äiti sanoi pysäyttäen auton.
Hyppäsin ulos, ja äiti jäi katsomaan perääni että pääsin talliin, kunnes ajoi pois pihalta.
-Moi, sanoin, ja sain päitä kurkistelemaan karsinoista.
-Sastu! Sä elät, Jaakko huudahti takanani.
-No en mä nyt henkihieverissä ollut, sanoin.
-Minkälainen olo sulla on, Ros kysyi taistellen Topin kanssa.
-I-ihan hyvä, valehtelin.
-Älä huijaa, Tuuli sanoi taluttaen Jambon ulos.
-No okei, oksettaa vielä, ja särkee päähän, muttei pyörrytä, sanoin nopeasti ja menin toimistoon.
Anne istui tuolillaan ja rustasi tuntilistoja käsittämättömällä kiireellä, ja melkein näin kun hikipisarat ilmestyivät hänen ohimolleen.
-Anne… aloitin.
Anne nosti hetkeksi päätään ja pieni hymyn pilke käväisi hänen huulillaan.
-Pääsit siis jo nyt, tämä kysäisi jatkaen tuntilistojen tekoa.
-Oikeastaan vaadin, kunhan en jää yksin missään vaiheessa, selitin nopeasti. -Tiedätkö jo meneekö Anttu monellekin tunnille, jatkoin.
-Kahdelle viimeiselle tunnille, tämä jatkoi nopeasti.
-Ok, mä voin laittaa sen valmiiksi, sanoin, ja käännyin lähteäkseni toimistosta.
-Muista, että otat rauhallisesti, ja pyydät apua, jos tuntuu siltä, Anne muistutti äiti-tyylillä.
-Joo joo, sanoin, ja katosin toimistosta.
Hain Antun harjapakin karsinan ulkopuolelle. Yllätyksekseni Anttu oli karsinassaan.
-Anttu, sanoin, ja menin sen karsinaan alkaen rapsuttaa sitä päästä.
-Mul oli ikävä sua, sanoin haikeasti.
Ruuna hankasi päätään minua vasten, melkein kaataen minut.
-Älä kaada mua, sanoin, ja väistyin nopeasti.
Otin harjapakista pari harjaa, ja aloin sukia Anttua huolella. Oli mukava päästä (päivän levon jälkeen) hoitamaan hevosia. Anttukin riiputti alahuultaan ja kunnolla.
Hoidettuani Antun säihkyväksi, katsoin tallin kelloa. Tunti tunnin alkuun. Pyysin Dreameria tulemaan kanssani vintille, eikä hänellä ollut sitä mitään vastaan.
Avasin tänne jääneen Jaffa-pulloni, ja aloin juoda sitä. Dreamer alkoi närsiä eväitään.
-Tapahtuko tallilla eilen mitään, kysyin.
-No ei oikeastaan. Ainut vaan että Anttu äksyili, kun yksi nainen yritti hoitaa sitä, niin Annen piti tulla tekemään se, Dreamer sanoi suu täynnä patonkia.
-Ruoka suussa ei puhuta, motkotin, ja naurahdin.
-Anteeksi äiti, Dreamer sanoi nielaistuaan patongin palasen.
Joukkoomme siirtyi tulipunainen Jossu.
-Riina on taas vaihteeksi tänään TOSI raivostuttava, tämä alkoi pauhata.
Kuuntelimme ymmärtäväisesti, ja yhtäkkiä huomasin, että minulla oli kiire laittamaan Anttua kuntoon. Dreamer tuli kanssani.
Haimme kamat, ja aloin laittaa niitä Antulle.
-Mä meen reilusti kauemmaksi, Dreamer sanoi, kun Anttu näytti vakaan mielipiteensä vieraista.
Pian talutinkin muiden mukana Anttua kentälle. Autoin ratsastajan selkään, ja kiristämään vyötä.
Palasin kentän reunalle katselemaan tuntia, kun Dreamer juoksi luokseni.
-Psykologi Sastu, meillä on kaksi aivan raivosta puhkuvaa asiakasta, Dreamer sanoi, ja lähdin hänen mukaansa vintille kuuntelemaan Carkkia ja Jennaa, joiden päivä ei ollut sujunut aivan mallikkaasti…
Sastu: 46HM
|
|
|
Post by Sastu on Aug 14, 2008 6:34:01 GMT 2
Vaellusleirillä to 14.8. 2008 -Laukkaa yli maiden ja mantujen-(Jotain randomii taakse, näyttää veneeltä. ;D) Sastu 47hm
|
|