Post by Sastu on May 21, 2010 21:19:04 GMT 2
Makasin täysin vihreällä ruoholla, täysin auringon alla ihan pitkin pituuttani. Toisessa kädessäni pitelin Antun nylon riimunnarua, ja oli rentouttavaa kuunnella toisella korvalla Antun tasaista rouskutusta ruunan vetäessä ruohoa kitaansa kiitettävällä vauhdilla, ja toisella korvallani kuuntelinkin puhelimeni sulosointuista soittoääntä (kännykkäni oli jopa niin "uusi" että siellä oli tasan yksi soittoääni, nokia tune)
En jaksanut vastata soittoihin, jotka tiesin tulevan ihan turhilta ihmisiltä. Soitelkoot, jos halusivat. Tämä päivä elämästäni olisi täysin omistettu kahdelle elämäni pojalle.
Lopulta sekin sinnikäs soittaja tajusi etten tänään puhuisi hänen kanssaan. Hetken päästä venyttelin makeasti nurmella kunnes nousin istumaan.
- Ootkos nyt ahtanu läskimahas täyteen, kysyin ruunalta joka tuskin hetkautti korvaansakkaan kysymykselleni.
Nousin työllä ja vaivalla seisomaan ja aloin kiskoa Antun suurta päätä ruohopuskasta. Saatuani sen ylös ruuna juurrutti kavionsa maahan eikä suostunut liikkumaan pois ruohotupsuilta.
- Helvetin luuska LIIKU!
Anttu huokaisi raskaasti kunnes myöntyi kävelemään.
Yhdestä asiasta olimme samaa mieltä: tämä päivä oli liian kuuma hikoiltavaksi maneesissa, jotenka ponnistin puomilta (Jossun kälätyksestä huolimatta "se ei kestä et siitä noustaan selkään) Antun paljaaseen selkään. En jaksanut hakea suitsiakaan, ja ponin (nosiis hevonenha toi Anttu on) olin hoitanut hienoksi jo aiemmin.
- Joo käydään vaa vähän kävelee, kun sul ois kuulunu olla vapaata mut oon nii ilkee akka et joudut silti kävelee täs heltees.
Anttu oli tapansa mukaan hyvin leppoisa maastokaveri, tosin monet kerrat jouduin potkaisemaan sitä kun se yritti jäädä syömään ah-niin-pitkää-ruohoa (=sentin pituista maksimissaan)
Anttu ikävä kyllä joutui selviytymään puolen tunnin maastokävelystä ilman evästä, joka oli ruunan mielestä niin väärin, niin väärin.
Tallille palattuamme laskeuduin ruunan selästä ja vein sen tarhaan, jossa se alkoikin egoilla Epun kanssa.
- Oho, Antussahan on virtaa, Karo huikkasi kävellessään tarhan ohitse Aksun kanssa.
- No nii-in, vaikka maastossa hyvä ku jakso käynnissä lyllertää, tuhahdin.
Siihen Karo vain naurahti.
Katselin hetken vielä ruunien menoa, kunnes otin itseäni niskasta kiinni ja raahasin perseeni Rensun luokse - mitäköhän sieltä suunnasta tulisi vastaan?
En jaksanut vastata soittoihin, jotka tiesin tulevan ihan turhilta ihmisiltä. Soitelkoot, jos halusivat. Tämä päivä elämästäni olisi täysin omistettu kahdelle elämäni pojalle.
Lopulta sekin sinnikäs soittaja tajusi etten tänään puhuisi hänen kanssaan. Hetken päästä venyttelin makeasti nurmella kunnes nousin istumaan.
- Ootkos nyt ahtanu läskimahas täyteen, kysyin ruunalta joka tuskin hetkautti korvaansakkaan kysymykselleni.
Nousin työllä ja vaivalla seisomaan ja aloin kiskoa Antun suurta päätä ruohopuskasta. Saatuani sen ylös ruuna juurrutti kavionsa maahan eikä suostunut liikkumaan pois ruohotupsuilta.
- Helvetin luuska LIIKU!
Anttu huokaisi raskaasti kunnes myöntyi kävelemään.
Yhdestä asiasta olimme samaa mieltä: tämä päivä oli liian kuuma hikoiltavaksi maneesissa, jotenka ponnistin puomilta (Jossun kälätyksestä huolimatta "se ei kestä et siitä noustaan selkään) Antun paljaaseen selkään. En jaksanut hakea suitsiakaan, ja ponin (nosiis hevonenha toi Anttu on) olin hoitanut hienoksi jo aiemmin.
- Joo käydään vaa vähän kävelee, kun sul ois kuulunu olla vapaata mut oon nii ilkee akka et joudut silti kävelee täs heltees.
Anttu oli tapansa mukaan hyvin leppoisa maastokaveri, tosin monet kerrat jouduin potkaisemaan sitä kun se yritti jäädä syömään ah-niin-pitkää-ruohoa (=sentin pituista maksimissaan)
Anttu ikävä kyllä joutui selviytymään puolen tunnin maastokävelystä ilman evästä, joka oli ruunan mielestä niin väärin, niin väärin.
Tallille palattuamme laskeuduin ruunan selästä ja vein sen tarhaan, jossa se alkoikin egoilla Epun kanssa.
- Oho, Antussahan on virtaa, Karo huikkasi kävellessään tarhan ohitse Aksun kanssa.
- No nii-in, vaikka maastossa hyvä ku jakso käynnissä lyllertää, tuhahdin.
Siihen Karo vain naurahti.
Katselin hetken vielä ruunien menoa, kunnes otin itseäni niskasta kiinni ja raahasin perseeni Rensun luokse - mitäköhän sieltä suunnasta tulisi vastaan?