|
Post by Sastu on Dec 10, 2008 7:43:14 GMT 2
Hoitelua mietinnän ohella
-Ei, sä et pure mua, komensin Anttua, jonka pakkomielle tänään oli yrittää purra minua.
Komensin jatkuvasti Anttua, ja aina, kun se lopetti hösäämisen, kehuin. Sitten se yritti purra, ja sessio alkoi alusta. Jotkut karttavat äksyjä hevosia, mutta olen ollut aina hulluna vaikeisiin - ratsastaessa tai hoitaessa - oleviin hevosiin tai poneihin. Silti, silti salaa aina silloin tällöin toivon, että tallilla olisi minua varten karvakorva, joka hörähtää minut nähdessään, pöyhentää tukkani. Mutta tiesin, että Anttu olisi täydellinen minulle - omalla tavallaan. Ja onhan sekin minulle... kerran hörähtänyt!
-Sä et pure mua, usko, komensin ruunaa joka yritti jatkuvasti purra.
Shinqua, Humun uusi hoitaja, käveli ohi ja huikkasi:
-Ihmissyöjä-Anttu.
En ymmärtänyt, miksi Anttu on saanut lempinimen ihmissyöjä. Se ei kuitenkaan ole koskaan satuttanut ihmistä niin kovaa, että olisi jouduttu sairaalaan. Piti vain yrittää saavuttaa luottamus Antun kaltaiseen hevoseen, ja siinä me olimme edistyneet - ehkä ihan vähän.
Menin karsinan ulkopuolelle, vaihdoin harjat kaviokoukkuun ja palasin karsinaan. Menin Antun vierelle, ja hellästi, mutta varmasti, liu'utin käteni vuohisen alapuolelle. Painoin vähän lapaa ja pyysin nostamaan. Anttu nosti kuuliaisesti, joten kehuin samalla kun putsasin Antun ison räpylän kaikesta ylimääräisestä. Laskin kavion, kehuin ja siirryin toiseen.
Pian olinkin jo vaihtanut kaviokoukun teräskampaan, ja aloin selvittämään Antun harjasta sotkuja käsin, pienenä apuna myös kampa. Anttu yritti purra, mutta olin hoitanut sitä tarpeeksi kauan, että osasin käsitellä sitä.
"Onneks Antul on lyhyt harja", mietin selvittäessäni harjaa, jossa olin jo loppusuoralla. Vilkaisin Pampua ja Siiriä, joidenka harjat olivat tuuheat, paksut ja aivan takussa. Pakostikkin minua alkoi hymyilyttää.
Taputin Anttua harjan selvitettyäni, ja siirryin hännän kimppuun. Antulla oli ihastuttavan pitkä häntä, mutta sen takia ruunan häntä oli ainakin alimmasta kohtaa täynnä lumi- tai mutapaakkuja.
Selvittelin häntää rauhallisesti, hyräillen samalla. Anttu ei reagoinut mitenkään, kun puuhailin hännän parissa.
Huomasin, että Anne ripusti listan näkyviin.
-Anne, millä tunnilla Anttu on, kysyin.
-Se on heti ekalla, kuului vastaus.
Selvitin hännän nopeasti loppuun, sillä Antun ratsastaja tuli Antun kamoja kantaen karsinalle. Taputin vielä Anttua, ja ratsastaja lähti vielä käymään vessassa, joten laitoin Antulle pakkopaidan selkään, asettelin sen oikeaan kohtaan ja kiristin vyötä. Anttu yritti purra, mutta komensin ja olin muuten välittämättä.
Suitsitin myös Antun nopeasti, koska aika alkoi olemaan lopussa. Talutin myös Antun maneesille, koska ratsastajalla kesti vessassa - ties vaikka sitä olisi alkanut jännittämään Antulla meno.
|
|
|
Post by Sastu on Dec 12, 2008 8:58:58 GMT 2
Sinussa on sitä jotain...
Istuin kylmässä talvi-ilmassa väristen. Ohut hupparini ei pitänyt, yllätys yllätys, yhtään tuulta tai pakkasta. Risaiset lenkkarini olivat märät. Piponi hautautui lumen alle. Mutta en välittänyt, en valittanut, en ajatellut. Silmäni ahmivat Anttua. Sen ulkomuotoa, pikkuhiljaa kaivautuen yhä syvemmälle. Yritin tehdä samaa kuin se teki minulle. Porautua sydämmeen, pysyä siellä.
Kuulin muiden puheensorinat tallissa. Tunsin tuntilaisten ihmetteleviä katseita selässäni. Luulivat raukat varmaan, että menettäisin hoitsuni näillä hetkillä. Mutta ei. Se ei ollut sitä. Se oli sitä, mitä ei voi sanoin kuvailla. Kiintymystä toiseen.
Anttu lähti kävelemään minua kohti mielenkiinnon vallassa, sillä olinhan istunut siinä jo... no, aika kauan. Ruuna lähestyi lähestymistään, välillä se pysähtyi, tarkkaili ympäristöään ja käveli taas vähän. Korvat pyörien, hermostuneena.
Katsoin vain sitä, väsyneesti, miettien. Havahduin vasta, kun Anttu hamuili pipoani. Hymyilin.
-Äläs varasta mun pipoa, naurahdin Antulle, ottaen sen pään syliini.
Vaan varjon takana on valo Kirkas ja armoton Ja sen viaton sydämen palo Jossakin meissä se on
-Sä oot parasta mulle, kuulitko? Sinä, sinä ja Rensu! Te ootte parasta, mitä mulle voi käydä! Mä en kestäis menettää teitä, vuodatin Antulle.
Katsoin ilmettäs odottavaa Ja se tuntui oikealta Sulla on outo valta Tiedä en ketään noin ihanaa
Rutistin Anttua kaulasta. Haluaisin pitää sen aina itselläni, mutta en pystynyt. En omistanut sitä, ja tiedän, että joku päivä sen on lähdettävä. Se, lähtisinkö mukaan, on vielä arvoitus.
Lopulta tiputtauduin aidalta syvään lumihankeen. Kylmä väristys kulki pitkin selkärankaani, kun lenkkarini ahmaisivat litran lunta. Lähdin nopeasti (tai no, niin nopeasti kuin syvässä lumihangessa voi) taluttamaan uneliasta Anttua portille. Avasin portin pikaisesti ja lähdimme Antun kanssa äkkiä jotenkuten lämpimään, mutta kuivaan talliin. Jätin Antun karsinaansa ja jatkoin listoille.
Silmäni kipittivät hevosten nimissä. Onnekseni huomasin, että Antulla ei menisi kukaan - paitsi minä.
-Millonkohan mekin ollaan viimeks oltu kunnon maastossa, kysyin Antulta palatessani sen karsinalle harjapakin, pinteleiden, suitsien ja kypärän kera.
Ruuna pärskähti. "Ihan liian kauan", se tuntui sanovan.
Menin nopeasti harjan kanssa karsinaan, ja aloin sukimaan Anttua puhtaaksi. Onnekseni ruunalla oli suht lyhyt karva, kun ajattelen esim. suomipolleja, joidenka karva kasvaa älyttömästi.
-Sastu, Karo kysyi karsinan ovelta, kun vaihdoin harjauspuolta.
-Karo, vastasin.
-Anne käski sanoo et sit kun oot käyny ratsastamassa ja hoitanut Antun ja niin edelleen, nii sun pitää mennä hakemaan Annelt toimistosta hoitajakysely ja täyttää se, tyttö kertoi, ja lähti.
-Okei, huusin perään.
Hoidin Antun päästä kavioihin, käärin pintelit ja tarjosin ruunalle kuolaimia. Pienen vastahakoisuuden jälkeen Anttu suostui ottamaan lämpimät kuolaimet suuhunsa. Pujotin suitset Antun korvien yli, laitoin remmit oikeille kohdilleen ja kiristin sopivan tiukalle. Laitoin äkkiä kypärän päähäni ja talutin Antun tallista, koska pian maneesista tulisi tuntilaiset, enkä halua olla täällä häslingin aikaan, ei, en tänään.
Ulkona pyysin Karoa, joka talutti Aksua, niin punttaamaan selkään. Pian olinkin jo maan yläpuolella, ja kiitin Karoa. Pistin reippaan Antun liikkeelle, ja suuntamme kohdistui maastoon.
Sinussa on jotain, jota ei voi selittää Sillä sinussa on jotain niin hämmentävää Sinussa on jotain, jota muut ei ehkä nää
Sinussa on jotain haavoittunutta Jotain tahraamatontakin Olen hulluna sinuun, mutta pelkään, Että sua satuttaisin En tiedä toista sinun laista En yhtään rakastavaista joka yhtä paljon toista rakastais
Sastu 151 HM
|
|
|
Post by Sastu on Dec 14, 2008 20:59:27 GMT 2
And nothing is matter?
Potkin kiihdyksissäni lunta. "Miks, voi miks koulu pitää olla olemassa", mietin, katsahtaen taivaalle, josta valkoiset, isot ja pehmeät lumihiutaleet putoilivat. Tähdetkin tuikkivat jo.
Seppeleeseen oli tullut liuta uusia - tai vanhoja - hoitajia. En ollut mukautunut tilanteeseen, en lähtenyt mukaan menoihin, yrittänyt edes mukautua. Halusin, toivoin, pyysin, että olisi pieni hetki, jolloin voisin vetää henkeä, pysähtyä, rauhoittua, ja lähteä taas. Mutta se ei ollut mahdollista: Seppeleeseen tulisi lisäsiipi, sitä seurauksena uusia hevosia, niiden mukana hoitajia + hevosenomistajia... piti vain yrittää sinnitellä mukana.
Pimeästä huolimatta tarvoin Antun ja Epun tarhalle. Ponnistin ruskean puuaidan avulla tarhan aidan yli, ja näin, kuinka korkeiden ruunien päät hipoivat taivasta niiden tarkastellessa minua katseillaan. Eppu ja Anttu kummatkin luulivat minua kaiketi iltatallin tekijäksi, koska ravasivat toisiaan näykkien luokseni.
-Riitely seis, mä tulin hakee vaan Antun, ja lupaan, Eppu, ettei se saa iltaruokaa ennen sua, vannoin Epulle, tarraten nopeasti näykkivän Antun riimuun. Kimo ruuna oli jo ehtinyt tarrata hampaansa kertaalleen käteeni.
Mutisin jotain epäselvää, ja avasin portin. Käänsin Antun portin läpi toiselle puolelle, ja juuri kun Eppu oli lähdössä mukaan, napsautin portin kiinni.
-I'm sorry, pahoittelin Epulle.
Talutin luimivan ruunan tallipihan läpi. Antulla oli varmuuden varalta toppaloimi päällä, ihan hyvä vain. Käänsin Antun karsinaansa, suljin oven ja jäin ihastelemaan sitä vähäksi aikaa. Käännyin hetken päästä karsinasta pois ja kävelin satulahuoneeseen.
Satulahuoneessa aherteli Jossu ja Fiia, putsaten paikkoja.
-Oho, mikä siivousinto teihin on menny, kysyin hämmästyneenä, mennen Antun kamojen luokse.
Jossu huokaisi dramaattisesti.
-Niin varmaan! Anne päätti että joulusiivous ei ole vielä valmis, ja käskee hoitajia ja hevosenomistajia ties mihin hommiin! Me saatiin satulahuone putsattavaksi, tyttö kertoi.
-Mä kierrän sit Annen tänään kaukaa, naurahdin, pitäen käsissäni harjapakkia, satulaa, suitsia + omaa kypärääni.
-Meetkö sä ridaa Antul, Fiia kysyi.
-Jep, meen yhelle tunnille... ku en oo pitkään aikaan ratsastanu Antul mitään koululiikkeit, ja kumminkin viel aijotaan kisata vähän... sopersin, potkaisin satulahuoneen oven auki, jättäen siihen likaisen lenkkarinjäljen. -Sorge, jatkoin, virnistäen.
-Ääh, tytöt valittivat.
Menin Antun karsinalle ja laskin kamat maahan. Anttu irvisteli satulan nähdessään. Siitä välittämättä menin karsinaan, avasin loimen soljet ja otin loimen pois. Viikkasin sen jotenkuten karsinan ulkopuolella ja otin harjapakista harjoja.
Aloin harjaamaan rivakasti Anttua. Anttu himoitsi reisiäni, ja jouduin komentamaan sitä moneen otteeseen. Milloinkohan tämäkin ainainen jankuttaminen loppuisi?
Harjattuani molemmat puolet huolellisesti aloin putsata kavioita.
-Nosta, kehotin Anttua, joka samalla puraisi minua pehvasta. -No, EI, komensin Anttua, pyytäen uudestaan nostamaan.
Ja uudestaan: puraisu, komento, nosto. Nyt se tosin nosti sen jalan.
-Hyvä, kehuin pehmeämmällä äänellä.
Kun olin putsaamassa viimeisimpiä kavioita, Anne ilmestyy ovelle.
-Sastu, haittaisko sua jos Anttu meniskin tunnin tänään ja ratsastaisit sen joskuis muutoin, nainen kysyi.
Huokaisin, selvittäen pari takkua harjasta.
-Eipä mun sana paljoo paina, totesin Annelle.
Nainen oli hetken hiljaa ja katsoi kuinka suoristin Antun harjaa.
-Sä voit mennä sil joku toinen kerta, Anne yritti piristää. -Njoo, mutisin.
Anne lähti jatkamaan töitään. Samassa polveni naksahtivat ja menivät alta. Tömähdin turpeelle, saaden Antun hätkähtämään. Pidättelin tunteenpurkaustani. "Mikä mua vaivaa", ajattelin.
Anttu pöristeli. Otin nopealla liikkeellä Antun riimusta kiinni. Ruuna säpsähti, mutta rauhoittui huomatessaan, etten tekisi sille pahaa. Eikä se minulle.
Puristin riimua kuin stressilelua. Anttu tunnusteli naamaani ylähuulellaan saaden minut hymyilemään - hetkeksi. Päästin irti mutten noussut.
-Sastu, tarttetko sä apuu, Karo kysyi yläpuoleltani. -Emmä tiiä, huokaisin.
Karo tuli karsinaan, ojensi kättään. Tartuin siihen kuin hukkuva oljenkorteen. Se oli pelkkä vertaus, mutta tällä hetkellä se tuntui olevan ihan loogista minullekkin. Ystävien, perheen ja hevosten ansiosta selviäisin, tuli eteen mitä vain!
Sastu 152 HM
|
|
|
Post by Sastu on Dec 17, 2008 7:21:32 GMT 2
Kuva tunnilta + raapustuksia"Hoidin Antun ja laitoin sen valmiiksi tunnille. Estetunti, ja näytti menevän hyvin mutta vähän laiskasti. Jaakko tuli kuvailemaan sitä tuntia ikivanhalla kamerallaan ja siksi tuo kuva on niin epätarkka.
Tunnin jälkeen hoidin Antun ratsastajan kanssa ja vielä vähän sen jälkeenkin. Loimitin ja auttelin iltatallissa.
-Sastu"Sastu 153 HM
|
|
|
Post by Sastu on Dec 18, 2008 8:09:30 GMT 2
You know what I think of yousama asento kun yhessä sun piirtämässä kuvassa. -.- Jotain nopeeta mut rakkaudentäyteistä. <3
|
|
|
Post by Sastu on Dec 19, 2008 18:35:39 GMT 2
Yksinkertainen mutta parasHihii näitä mun rentoutuspiirustusplaplaa-hommiaSastu 155 HM
|
|
|
Post by Sastu on Dec 20, 2008 18:36:22 GMT 2
Valmistautumista maastoon
-Huh, vihdoinkin se tuli tehtyä, huokaisin, pyyhkien hikeä otsastani hihallani.
Lähdin kärräämään kottikärryjä lantalaan, ja meinasin törmätä Aksua taluttavaan Karoliinaan. Ehdin väistää, ja odotin, että Aksu menisi Karon kanssa ohi. Sitten jatkoin matkaani lantalaan, jonne jätin kuorman ja vein kottikärryt sekä talikon paikoilleen.
Kävelin tarhoille. Nana pyydysti Sirpanakkia ja Hina lelli Tiiaa. "Mahtaakohan Hina kaivata Celeä" mietin, muistaessani kivan ja kiinnostavan tamman, joka oli sitten jouduttu lopettamaan. Cele ei ollut minulle hirveän tärkeä, mutta ainahan sitä tuntee piston rinnassaan, jos tuttu joutuu lähtemään jatkamaan matkaansa.
Saavuin tarhan portille, jossa Anttu hörähteli Epun perään.
-Sä pääset, sä pääset, mutisin ruunalle, kun otin sen kiinni ja taputin lapasellani sen pehmeää, silkkistä kaulaa.
Avasin portin ja talutin Antun pois tarhasta. Kiilasimme Nanan ja Siirin mentäessä talliin. Nana oli vissiin mennyt maaten lumeen, sillä mustat ratsastushousut olivat lumessa.
Käänsin Antun sen karsinaan, ja tunsin ruunan näykkäisyn käsivarressani. Sanoin tiukan ein touhulle ja suljin karsinan. Vilkaisin Anttuun, ja ruuna luimi pahaenteisesti karsinalta. Kävelin satulahuoneeseen, ja sieppasin sieltä mukaani harjapakin ja ratsastuskamat.
Palasin karsinalle ja laskin kamat siihen. Hain itselleni oleskeluhuoneesta valmiiksi kypärän, ja palasin alas. Anttu uhkaili minua karsinastaan, mutta uhitelkoon. Anttu tiesi tasan tarkkaan, että minuahan se ei saisi pelkäämään.
Jätin kypärän karsinan ulkopuolelle mennessäni ruunan karsinaan harja kourassa. Laitoin Antun kiinni, koska ruuna osoitti ettei ollut parhaimmalla tuulellaan tänään, ja koska meidän pitäisi olla pian valmiita johtamaan maastoa, ei saisi kestää hoitovaihe kauaa.
Harjasin Antun pitkin vedoin läpi, tarkistin jalat, putsasin kaviot ja aloin käärimään pinteleitä.
Laitettuani pintelit Antun jalkoihin laitoin kypärän itselleni, Antulle heitin satulan selkään ja suitset niskaan.
-Okei, onks kaikki ready, huudahdan tallissa.
-Joo, kuuluu suunnasta ja toisesta.
-Sit mennään, vastaan, lähtien taluttamaan Anttua kohti talvimaisemaa.
|
|
|
Post by Sastu on Dec 22, 2008 9:12:08 GMT 2
|
|
|
Post by Sastu on Dec 23, 2008 10:37:38 GMT 2
Esteharjoituksia.
Putsasimme Marielin kanssa hevosten kamoja, jutustellen samalla niitä näitä. Tyttö vain hymyili, hymyili, hymyili ja hymyili yhtä mittaa. Eikä syy ollut mikään yllätys.
-No onkos kiva ku on oma hevonen Seppeleessä, kysyin.
-Arvaa! Ihan mahtavaa! Luykin tuntuu nauttivan, Mariel vastasi.
Hymyilin. Olin juuri saanut kummankin karvapallon kamat putsattua. Marielkin kokosi vain Luyn suitset niin hänkin oli valmis.
-Mä meen nyt laittaa sen Antun valmiiks, huokaisin venytellen, ja tarttuen Antun kamoihin.
-Meneekse tunnille, tyttö kysyi.
-Ei, Anne pitää yksityistunnin mulle. Esteitä, kun Anttu on kuulemma taas näyttäny pitkää naamaa tunneilla, kerroin.
Potkaisin satulahuoneen oven auki, ja marssin talliin. Suunnistin ruunan karsinalle. Se pureskeli viimeisiä heiniänsä laskiessani kamat. Olin harjannut ruunan jo aikaisemmin puhtaaksi, joten heitin sille satulan selkään ja suitset niskaan. Talutin Antun ulos.
Tallipihalla laskin jalustimet, pujoitin jalkani siitä läpi ja ponkaisin ruunan selkään. Laitoin toisen jalan myös jalustimeen, ja kiristin vyötä vielä vähän. Jalustimet olivat juuri sopivat minulle estejalustimiksi.
Ohjasin Antun kentälle kävelemään. Se riiputti päätään nauttien pitkästä ohjasta. Kauaa se ei saanut siitä nauttia, koska pian otin ohjat ja siirsin ruunan raviin. Laiskasti se lähti löntystelemään uralla. "Tän siitä saa kun ei pääse panemaan tehovalmennukseen tätä herraa" mietin alkaessani reipastuttamaan ja kokoamaan tarhamöllöä.
Pikku hiljaa aloin huomaamaan eron Antussa: se alkoi reipastumaan ja kulkemaan kevyesti rankan työn jälkeen. Ehkä sekin oli kaivannut kunnon estetuntia.
-Hyvä, Sastu! Se näyttää älyttömän kivalta, Anne hihkaisi tullessaan kentän laidalle.
Pyöräytin silmiäni. Jatkoin kuitenkin temponvaihteluita kevyessä istunnassa, ja verryttelin Anttua molempiin suuntiin. Ruuna alkoi pikkuhiljaa muistuttaa aikaisempaa Anttua, jonka tunsin.
Nostin Antulla harjoituslaukan. Ruuna nosti yhtä hienosti kuin aina aikaisemminkin laukan. Kevyessä istunnassa työstin Anttua pääty-ympyrällä, Annen katsellessa.
Kun olin lämmitellyt Antun kumpaankin suuntaan käynnissä, ravissa ja laukassa, annoin ruunan kävellä hetken, ja samalla Anne kokosi esteradan.
Kun Anttu oli saanut hengähtää, otin Annen käskystä ohjat ja kuuntelin ohjeet.
-Hyppää ekaks yksittäisesti tää pysty. Se on vaa kaheksankymppii.
Siirsin Antun laukkaan, ja nousin kevyeeseen istuntaan. Katsoin estettä, ja käänsin Antun esteelle. Annoin ruunan arvioida esteen, pidätin, pohkeet kiinni ja mukaan hyppyyn. Anttu hyppäsi suuuuuuren, ilmavan hypyn esteen yli. Nojasin alastulossa hieman taaksepäin, pitäen tuntuman.
-Pohkeet myöhemmin kiinni, koska tää ei ole vielä edes korkea, Anne neuvoi.
Tulimme uudestaan esteen. Keskityin enemmän, ja suoritimme esteen täydellisyyttä hipoen.
-Sit tuut tän pystyn, ton trippelin, trippelin jälkeen tiukka käännös muurille, pitkää laukkaa, sianselkä, sarja, okseri ja sit vielä muuri uudestaan, Anne ohjasti.
Nyökkäsin, kääntäen Antun pystylle. Anttu piti estettä jo turvallisena, hyppäsi kevyesti ylös ja alas minun mennessä mukana. Teimme laajan käännöksen saapuaksemme trippelille. Anttu arvioi esteen nopeasti, pidätin ja laitoin pohkeet kiinni ja Anttu hyppäsi pitkän, aika korkean hypyn. Vaihdoin laukan jo esteen päällä ja näytin suunnan, ja heti esteeltä laskeuduttuamme Anttu tiesi jo, mihin piti mennä. Anttua ei pelottanut massiivinen muuri, itseasiassa ruuna piti sitä naurettavan helppona. Nousin enemmän kevyeeseen istuntaan ja annoin vähän pohjetta Antulle, niin että se lähti laukkaamaan pitkästi. Voitimme rutkasti aikaa, vaikkei nyt aikaa otettukkaan.
Sianselkä ylittyi hirveällä, korkealla loikalla, sarja meni keposesti. Okseri ei tuottanut ongelmia ja iloisesti Anttu hyppäsi muurin uudestaan.
Radan jälkeen hidastin ravin kautta käyntiin, ja annoin Antun kävellä, Annen sanoessa mielipiteensä.
-Mitä mä nyt voisin sanoa? Korkeemmaksi vain, Anne naurahti, laittaen radan sataseksi.
Satasen jälkeen esteet muuttuivat 120 senttisiksi, viimeiseksi vielä 130 senttiä meni keposesti. Antun kunto ei enään riittänyt yrittämään isompia, joten jätimme homman siihen ja lähdin loppuverryttelyksi maastoon.
-Me ollaan joku päivä viel huipulla, me kolme: sinä, minä ja Rensu, hihkaisin, rojahtaen Antun kaulalle.
Sastu 158 HM
|
|
|
Post by Sastu on Dec 24, 2008 9:30:12 GMT 2
Sastu, Anttu ja Rensu toivottavat rauhallista joulua Annelle ja Seppeleen kopukoille sekä ihmisille ! Hehe, tollane pikanen. Ajatus on tärkein! (Sama kuva Rensun päiviksessä)
|
|
|
Post by Sastu on Dec 25, 2008 12:56:43 GMT 2
"It's christmas star"Sastu 160 HM
|
|
|
Post by Sastu on Dec 27, 2008 18:30:57 GMT 2
Ihana Aattoratsastus
|
|
|
Post by Sastu on Jan 6, 2009 16:24:19 GMT 2
Uusi vuosi, uudet tapahtumat
"Ja elämä on helppoo, kun on joku josta pitää kii, ei tarvitse mennä nukkumaan itkeäkseen itseensä unelmiin..." Dingo lauloi talliradiosta.
Epävarmasti kurkistin tallin punaiselta ovelta lämpimään, ihanan tuoksuiseen talliin. Vedin keuhkoihini tuttua tuoksua ja suljin silmäni. Ihana olla kotona taas, vaikkakin näin myöhään. Tunnit olivat jo ohi ja hevoset mutustelivat heiniään.
- Valehtelevatko vanhat silmäni vai onko siinä se meidän tallin oma kiukkupussi?
Silmäni rävähtivät auki, ja käännyin hitaasti katsomaan taakseni. Ihan vain metrin päässä minusta virnisteli Jaakko, tallimme ärsyttävä naistenhurmuri. Pyöräytin silmiäni teatraalisesti.
- No siis daa, mihin mä oisin kadonnut, kysyin kädet puuskassa, hengitys höyryten pimeässä talvi-ilmassa.
- Vaikkapa jonkun miehen matkaan. Esimerkiksi mun pikkubroidin.
Naurahdin omahyväisesti.
- EVVVK, Ei Vois Vittu Vähempää Kiinnostaa. Ja sitä paitsi, Kristian vai mikä lie niin on hyvää pataa Pipsan kanssa.
Käännyin tallin puoleen, kopisutin lumiset kenkäni tallin betonilattiaan ja kuuntelin puolella korvalla Jaakon mutisemista "miks-mulle-ei-kerrota-mitään-tällästä-yhyy-oon-niin-out".
Kurkistin heti ensimmäiseen karsinaan, minkä ovessa luki Andrew, hieman tahriintuneessa kyltissä. Näin Antun syövän leppoisana heiniään. "Onks toi hevonen kutistunu vai onks must tullu jättiläinen", mietin, kun Anttu näytti pienemmältä kuin yleensä.
- Hei kaveri! Oletkos tehnyt uudenvuodenlupauksia? Vaikka sellaisen, ettet syö ketään, tervehdin ruunaa iloisesti. Sen näkeminen piristi päivän kuin päivän, vaikka Antun päivä varmaan paheni kun näki minun pärstäni.
Anttu nosti päänsä uhmaavasti, korvat tiukasti niskaa pitkin ja uhkaava ilme päällä. Nojasin tyynesti päätä karsinan "luukkua" vasten, suun kulmassa (suun kulmassa? voiko niin sanoa?) pieni hymykuoppa. Hetken uhiteltuaan Anttu laski päänsä heinien sekaan, mutta nosti heti päänsä uudelleen, kun kosketin sen kaulaa. Hampaat irvessä se tuijotti minua.
- No sori, jos häiritsin syömistäs. Tuun takas sit kun oot saanut ahdattua ittees noi rehut.
Uteliaana vaapuin uudelle siivelle katsomaan, oisko ketään uusia heppoja tullut. Sera kuopi hermostuneena, ja jäin hetkeksi tamman karsinalle.
-Sikke EI!
Nyt vasta huomasin Pipsan ruskean poninhännän. Kävelin karsinalle isoin askelin, ja huomasinkin tutun ponin siellä.
-Terve. Sait hommattua Siken tänne, hienoa. Kivat ääniefektit muuten, naurahdin rapsuttaen vuonohevosen otsaa, josta se näytti nauttivan valtavasti.
Pipsa katsahti minuun vähän nolona, jatkaen Siken kavioiden puhdistusta. Vaihdoimme kuulumiset, ja kävin siiven vielä läpi, ei ollut uusia tullut. Kävelin satulahuoneeseen ja katsoin Antun harjapakkia nurkassa. Uusi, hienon sininen harjapakki, ja päällä luki selkeästi Andrew. Noukin sen maasta läheiselle, rikkinäiselle tuolille, ja avasin pakin. Tsekkasin kaikki harjat, nekin olivat vaihtuneet. Tarkistettuani kaikki harjat ja muut hoitovälineet laitoin harjapakin kiinni ja kävelin pakki kainalossa Antun karsinalle. Laskin sen varovasti maahan, ettei se heti rikkoutuisi. Avasin sen yhdellä kädenliikkeellä, ja otin sieltä pehmeän harjan.
Avasin karsinan oven ja luikahdin karsinaan. Anttu söi vielä heiniään ja huomatessaan minut se alkoi uhkailla. Seisahduin paikoilleni, ja pian Anttu jatkoi syömistä, ja minä menin sen luokse. Aloin harjata sitä reippain, pitkin vedoin. Selkeästi sitä oli harjattu tänään parikin kertaa, mutta eihän pieni, ylimääräinen harjaus ollut pahitteeksi?
Anttu ei luimuillut enään, vaan söi ahneesti heiniä. Heinien loputtua alkoi olla harjauskin finito. Carkki huhuilikin jo tallissa, että nyt olisi poistuttava. Taputin Anttua kaulalle.
-Nähdään huomenna, lupaan!
Ja sen lupauksen tulisin pitämään.
Sastu 162 HM
|
|
|
Post by Sastu on Jan 7, 2009 16:31:05 GMT 2
Ei toki ihanawaterilla on kiva leikkiä
|
|
|
Post by Sastu on Jan 9, 2009 15:15:46 GMT 2
Beautiful Inside
Silittelin Anttua rauhallisesti puhtaasta kaulasta. Päivän tunnit alkoivat jo olla ohitse, talli alkoi rauhoittua iltaa varten.
Olin aukaissut tänään silmäni. Olin sanonut monelle tyypille sen, mitä oikeasti niistä mietin. Jotkut pitävät suoraa puhettani hirveän töykeältä ja kylmältä. Mut miks pitäis kierrellä ja kaarrella sanoissa?! Miks ei vois sanoa asioita niinkun ne on? Joo, myönnän, se saattaa satuttaa ihmisiä, mut mä ainakin kuulen asiat mieluiten suoraan.
Aloin silittämään hieman hämmentynyttä Anttua päästä. Tarkkailin sen korvien asentoa, ja silmien ilmettä. Hämmentynyt Anttu piti korviaan hörössä äkillisen hyökkäyksen pelossa. Ihmisiinhän ei voinut missään nimessä luottaa. Olin niin monesti kelaillut mielessäni, että mitäköhän Antullekkin oli käynyt, kun suhtautuu ihmisiin niin epävarmasti. Olin kuitenkin parin hoitokerran jälkeen luvannut itselleni, että saisin Antun luottamuksen vielä joku päivä - ennen kuin se tai minä poistuisimme maan päältä.
Katsoin Anttua silmiin. Se näytti jo vähän rentoutuneemmalta. Tiesin, että jossain tuolla karvapeitteen alla, oli suuri sydän, kaunis kuin kuu ja luotettava kuin oma lätsäni. Tiesin, että tulisin rakastamaan sitä suunnattomasti. Tiesin, että joutuisin joskus luopumaan siitä. Tiesin, että elämä ilman tuota kipinää ei olisi elämisen arvoista.
- Anttuni mun, sä oot niin rakas. Niin, niin rakas, kuiskin Antulle, suljin silmäni ja painoin poskeni ruunan turvalle. Siinä haluaisin olla ikuisesti.
Sastu 164 HM
|
|