|
Post by Pipsa on Mar 16, 2009 19:17:12 GMT 2
16. maaliskuuta 2009 Runoilua
On kylmä ilta pimeä, pian ruunan karva sileä. Tuuli hiljaa kuiskailee, Liekkijärven jäällä joku luistelee. Noutaa tyttö tarhasta harmaan ponin, kestää talliin viennissä pieni tovi. Perässä kauniisti kulkee, tarkkaan tarhan portin sulkee. Kohti hämärää valoa vie, siellä talli on lie. Tyttö kiskaisee oven auki, jään alla ui iso hauki.
Käytävälle nopeasti sitoo, toimistossaan Anne papereita nitoo. Hellin ottein halaa, vilkaisten taakseen salaa. On Krister ja Anne siellä, joukko autoja tiellä. Harjapussin etsii, jaksaako joku lukee tätä tekstii?
Poni komeasti paikoillaan on, ruuna aivan voittamaton. Vuononhevonen hörähtää, Abbylla kahvia mukin viereen lörähtää. Hiirakko ruuna kiltisti kaviot nostaa, Pipsa miettii millaisen riimun sille voisi ostaa. Vielä harjauksen viimeistelee, tarhassa Sikke Pellaa haistelee. Tytön perässä poni kohden maastoa kulkee, tallin oven tyttö perässään sulkee.
Kylmän parivaljakko ovella kohtaa, tyttö ponia perässään ulos johtaa. Kohti metsää vie kaksikon kiemurteleva tie. Bert päätään nostaa, ajatuksissaan tyttö tippuville lumille kostaa. Seppele kauemmas häviää, vesivärit paperille leviää. Lumi askelten alla upottaa, tyttö harmaan ponin kaulaa taputtaa.
Pipsa & Bert
|
|
|
Post by Pipsa on Mar 19, 2009 14:19:00 GMT 2
19.maaliskuuta 2009 Maastossa
|
|
|
Post by Pipsa on Mar 21, 2009 9:14:49 GMT 2
21.maaliskuuta 2009 Tarhasta haku reissu- Beert! kutsun tarhan perällä seisoskelevaa hoitoponiani. Ruuna kohottaa päätään vilkaisten minun suuntaani. Odotan hetken, tarhan syvässä lumessa tarpominen ei erityisemmin houkuttanut minua. - Katos mitä täällä on! hihkaisen kaivaen taskustani porkkananpalan, ponin selvästi katsellessa olisiko sisälle meno sen arvoinen. Kuulen takaani hiljaisen tirskahduksen, kääntyen nopeasti ympäri. Silmät suurina minua tuijottaa lauma pikkutyttöjä. - Etkö saa tuota heppaa kiinni? joku tytöistä kysyy hymyillen. - Saan, hieman vaikeuksia vaan, virnistän kääntyen takaisin ruunan puoleen. Nyt huokaisen syvään, ei kai auttaisi kun lähteä hakemaan poni mukaani. Pujahdan nopeasti aidan ali, lähestyen rauhallisin askelin Berttiä. - Ihan paikallas vaan, mumisen itsekseni lähestyen ruunaa lähestymistäni. Arvaan jo hevosen katseesta sen pian yrittävän jekuttaa minua, valmistautuen kaappaamaan riimusta kiinni. Pikaisin ottein kiinnitän riimunarun riimun, melkein ällistyen sen helppoudesta. Ojennan porkkanan ponille, sen mussuttaessa se ennätysvauhtia. - Nonnin, mennään nyt, hymyilen lähtien kävelemään eteenpäin. Pipsa & Bert
|
|
|
Post by Pipsa on Mar 21, 2009 20:43:20 GMT 2
21. maaliskuuta 2009 Ohikiitävää
Hiljaa seison aloillani, pystymättä tajuamaan sitä, mikä tuntui niin pahalta. Sen täytyi olla valetta, huonoa pilaa. Ei voinut olla totta. Yhteiset onnen hetket, yhteinen kesä, jota ei koskaan tulisikaan, koko tulevaisuus. Tarraudun ponin kaulaan, vetäen syvään henkeen sen tuttua ja turvallista tuoksua. Ruuna hörähtää niin kuin aina. Se seisoo samalla tavalla niin kuin aina. Mutta mikään ei olisi enää samalla tavalla, kaikki olisi väärin ilman ruunaa, joka oli kulkenut vierelläni niin ylä- ja alamäissä. Se ei ollut yksi hevonen muiden joukossa, vaan paljon enemmän, elämäni hevonen.
- Pipsa, Nana kuiskaa hennosti. - Mie tiiän miltä siusta tuntuu. - ET SIE MITÄÄN TIIÄ! KUKAAN EI! kiljaisen tunnistamatta omaa heikkoa ääntäni sortuessani kyyneliin. Tyttö kahmaisee minut ystävälliseen halaukseen. - Anna miun olla yksin, kuiskaan hiljaa tunkien mp3:sen kuulokkeet syvälle korviini kliksauttaen laitteen päälle. Tyttö vilkaisee minuun hiljaa kiiluvin silmin nyökäten.
Niin kaikki ohikiitävää Ikävä ja riemu joka hetken värähtää Mitä toivot että jää, kun pihan poikki kuljet ja jäljet häviää (Juha Tapio - Ohikiitävää)
Kyynel, niin pieni ja kirkas valuu pitkin kalpeita kasvojani. Ja minä hölmö olin luullut kaiken olevan niin kestävää, ikuista. Poni laskee päänsä syliini. Suukotan ruunan otsaa hiljaa. - Et sie voi lähteä, mie en kestä ilman sinnuu, kuiskaan hiljaa takertuen ruunan kaulaan kuin hukkuva viimeiseen oljenkorteen kyynelten tipahtaessa alusille. - Miulla ei oo mitään ilman sinnuu, nyyhkytän ruunan vilkaistessa minua lempeästi tietämättömänä. Julma tosiasia mäiskähti viimeinkin päin kasvojani, se mitä olin pelännyt, mitä varten olin valvonut yöt, pahin painajainen kävisi toteen.
Sitten se tulee, sanoin kuvaamaton tuska, huoli, pelko. Ruuna seisoo tyynesti paikoillaan silmissään iloinen pilke. Mihinköhän ruuna muuttaisi, näkisinköhän sitä enää koskaan?
Hei älä mee, tai viet multa kaiken ilman sua elää en enää voi älä mee, tai viet multa kaiken Ethän mee, sä et jättää mua saa (Ressu Redrord - Älä mee)
Ruuna seisoo autuaan tietämättömänä heiniään mutustellen. Sen ei tarvinnut huolehtia tulevasta tai menneestä. Sen ei tarvinnut pelätä menetystä, joka tuntui repivän hajalle. - Pipsa, Nana hymyilee uudelleen karsinan ovelta. - Tiiäthän että mie oon aina siun tukena?
Jälleen kerran saisin tuntea menetyksen karvaan tuskan.
Pipsa & Bert
|
|
|
Post by Pipsa on Mar 22, 2009 19:30:34 GMT 2
22.maaliskuuta 2009 Maailman paras hevonen
Halaan ruunan kaulaa pyyhkäisten kasvoiltani kuin pienet läpinäkyvät helmet - kyyneleet. - Pipsa, nyt lähetään! Nanan ääni kaikuu tyhjässä tallissa, harvempi murjotti tallissa auringon paistaessa. Vuononhevonen lähtee vieressäni kävelemään lattiaa pitkin ulos lämpimään ulkoilmaan. Nana oli saanut minut suostuteltua mukaan maastolenkille - minun ja ruunan viimeiselle. Nana on kapuamaisillaan Siken selkään, kun taas Liina seisoo rauhallisesti Myntin vieressä. Kapuan sangon päältä ruunan selkään, samalla tavalla kuin olin tehnyt jo monesti - nyt viimeistä kertaa.
Lumi narskuu hevosten jalkojen alla niiden porhaltaessa pitkin metsäpolkuja, päivä oli mitä paras maastoiluun. Aurinko paistoi täydeltä taivaaltaan, ilma on silti viileähkö, niin kuin talvella kuuluukin. Oloni on haikea, kaikki tapahtuisi tänään viimeistä kertaa. Huomenna ruuna katoaisi, minne sitä en tietänyt. Hevoset tuntuvat pirteiltä ja iloisilta, ne eivät ymmärtäneet, etteivät enää näkisi toisiaan. Nana ja Liina yrittävät selvästi piristää minua, silti paha olo leijuu sisälläni. - Ravataan! Nana hihkaisee hoputtaen Siken nopeaan raviin. Bert allani seuraa perässä, yrittäen ohittaa edessään kulkevaa tammaa.
Ruuna ravaa pitkin, reippain askelin minun yrittäessä pysytellä sen paljaassa selässä. Puut vilahtelevat ohitsemme. Normaalisti hymyilisin rennosti, mutta nyt minun on turha edes yrittää hymyillä muuten kuin teennäisesti. Hevoset sen sijaan nauttivat täysillä vuononhevosen hiljentäessä vasten tahtoisesti käyntiin mutkassa. - Aaah, ihana keli, Nana hymyilee. - Mihinkäs ne Liina ja Myntti jäi? Tyttö puuskuttaa nuoren tamman vierellä reippaan pituisen ravipätkän jälkeen. Minimaalinen hymy nousee kasvoilleni Nanan vilkaistessa merkitsevästi Myntin hoitajaan matkan jatkuessa käynnissä.
Nopeasti katsahdan tyttöön, joka harppoo perässämme painavan näköinen reppu selässään. - Oottakaa ees vähän! tyttö virnistää taluttaen mustaa tammaa perässään. - Joojoo, Nana naurahtaa pysäyttäen Siken hetkeksi, ja vilkaisten taakseen. Kohta matka jatkuu taas reippaaseen tahtiin. Huomaan edessä häämöttävän jo laukkasuoran, niin kuin huomaa Nanakin. - Laukkasuora häämöttää! tyttö karjaisee kannustaen ponin nopeaan laukkaan. Siirrän jalkani oikeille kohdilleen mahdollisimman nopeasti, puristaen varovaisesti ruunan kylkiä. Poni syöksähtää eteenpäin yrittäen saavuttaa edessä näkyvää tammaa.
Ruuna laukkaa kepein, sulavin mutta voimakkain liikkein eteenpäin lumen pöllytessä vuononhevosten juostessa rinnatusten niin kovaa kun vain pääsevät. Ponit oikein liitävät eteenpäin, ruunan koventaessaan vauhtia ylittäen maalilinjan ensimmäisenä kyynelten valuessa poskelleni. - Maailman paras hevonen, kuiskaan hiljaa halaten vuononhevosen tukevaa kaulaa.
Pipsa & Bert
|
|
|
Post by Pipsa on Mar 23, 2009 16:47:36 GMT 2
23.maaliskuuta 2009 This is the day, this is the time
Istun sängylläni tuijottaen nurkkaan lankeavaa varjoa. Huoneeni oven takaa kuuluu kevyitä askelia ja puhetta. Kännykkäni soittaa samaa kappaletta jo viidettä kertaa, minä vain istun ajatellen. Säpsähdän kappaleen vaihtuessa soittoääneeni. Nopeasti vetäisen kännykän käteeni, katsoen soittajan nimeä. - Nana, huokaisen hiljaa työntäen kännykkäni pois luotani. Joku koputtaa hiljaa oveeni, minun ynähtäessä jotain “sisään” sanan tapaista. Ovelta kurkistaa siskoni, vilkaisten minuun oudoksuen. Murahdan nopeasti jotain huoneen oven sulkeutuessa jälleen. Suljen silmäni ajatellen kaikkea, elämää. Äsken loppunut soitto vaihtuu toiseen, nyt näkyy minulle tuntematon numero. Olin joskus nähnyt tuon numeron, en vain muista milloin. Jätän jälleen kerran vastaamatta, nousten hitaasti sängyltäni. Tänään joutuisin sanomaan hyvästit, asian jota olin aina pelännyt.
Jos saisin menneen uudestaan luotas lähtisi en koskaan. Ei, en etsisi kauempaa
Laskeudun portaat äänettä eteiseen, työntäen kengät jalkaani. Suljen ulko-oven perässäni hiljaa, tuntien heti kylmyyden. Sormet vapisten kiskaisen valkeaan tiiliseinään nojaavan pyörän mukaani, hypähtäen kyytiin. Hiukseni liehuvat vapaina tuulessa, jalkani tuntuvat väsyvän jo lyhyessä ajassa. Jarrut vinkaisevat käyttäessäni kovin ottein käsijarrua, pyörän töksähtäessä eteenpäin. Taas yksi syy ostaa se kirottu skootteri, sen avulla olisin hetkessä määränpäässäni. Ulkona on harmaata kuin elämäkin. Pyörä luisuu tasaisesti eteenpäin alamäkeä, vielä käännös ja muutama sataa metriä. Tunnen möykyn vatsassani, yritän olla ajattelematta asiaa. Nyt vasta huomaan kännykkäni soittavan toista kappaletta, pysähtyen ajattelemaan sen sanoja.
Vaan piti kiertää maailmaa nähdä kaikki mitä saada voin alla tähtien harhailin teillä pimeyden
En tiedä olenko ajanut tunnin, minuutin ehkä kymmenen minuuttia? Seison tuijottaen tallirakennusta, tuntien sisälläni pelkoa. Kaadan pyörän pusikkoon, madellen sisään talliin. Alhaalta talli on tyhjä, päätän käydä vilkaisemassa kaapeilta, josko minulla olisi takki siellä. Työnnän hitaasti oleskelutilan oven auki, tuntien kaikkien siirtävän katseensa minuun.
Taivaalla loistat kun musta on maa Voi kuinka sinua kaipaankaan Jos rakkaus on ikuinen ei aikakaan voi lohduttaa ikävän kantajaa Mun liekit palaa sun valolle vaan mun soihdut palaa
- Pipsa, Nana lausuu hiljaa, saaden nimen kuulostamaan vieraalta, oudolta. Nyökkään vaimeasti, hiuksieni valahtaessa naamalleni. Miltei juosten palaan alas, kylmä oli jo kerennyt unohtua. Kuulen tutun kuuloisen hörähdyksen, jähmettyen aloilleni. Kyyneleet nousevat silmiini, en ollut valmis kohtaamaan kylmää totuutta. Nielaisten kävelen hiljaa harmaan vuonohevosruunan karsinalle, katsoen tarkkaan sen kaunista päätä. Yritän painaa mieleeni sen silmien kauniin katseen, kaiken siitä. Kaivan hiljaa taskustani pienen porkkanan palan, astuen sisään hevosen karsinaan. - Tässä, kuiskaan hiljaa ojentaen käteni turvan eteen kyynelten virratessa pitkin poskiani. Lysähdän vasten ponin kaulaa, tuntien sisälläni virtaavan sekasorron. Tunsin yhtä aikaa vihaa ja surua, pelkoa ja tuskaa. Poni seisoo vain aloillaan, aivan kuin se ymmärtäisi mitä tänään tapahtuisi. - Muista etten koskaan unohda sua, nyyhkäisen takertuen kiinni poniin. En tiennyt minne Bert vietäisiin, tiesin vain sen lähtevän tänään, ei ollut mitään kellonaikaa.
Viimein oon maani löytänyt rakkailleni luvannut enää etsi en, tänne jään
Tunnen jonkun seisovan takanani, katsovan minua. En tahdo kääntyä ympäri, kohdata taas kysymyksiä, joihin minulla ei ole vastauksia. Kuulen askelten loittonevan luotani, siirtyvän jonkun hevosen karsinaan. Holtiton nyyhkytykseni alkaa vähitellen loppumaan, silmäni ovat liian kuivat itkemiseen. Otan harjan käteeni hetki sitten kaivamastani harjapussista, sitoen ruunan nopeasti käytävälle. Olen ällistynyt tallissa vallitsevasta rauhasta, normaalisti tähän aikaan talli vilisisi tuntilaisia, jotka laittaisivat ratsujaan tunneille. Kyynel vierii poskelleni ajatellessani kaikkia yhteisiä hetkiämme, oli ollut paljon hyviä päiviä pahojen rinnalla.
Niin minä solmin seppeleen Hiekan tomuun kodin teen Kai juuret kasvaa hiljalleen
Tänään kaikki tapahtuisi viimeistä kertaa, harjaus, kavioiden puhdistus kuin kosketuskin. Annan käteni luisua pitkin harmaan ponin kaulaa, katsoen sitä mahdollisimman tarkkaan. On niin monta sanaa jotka kuvaisivat Berttiä, sen hyviä kuin huonoja ominaisuuksia. Suukotan ruunan otsaa hiljaa. - Pipsa, laittasitko sille kuljetusvarusteet? Elli hymyilee vaisusti. - Ymmärrän kyllä jos et halua ja… - Kyllä mie laitan, vastaan hiljaa ottaen pehmeän loimen karsinan ovelta syliini nostaen sen ruunan selkään ryhtyen kiinnittämään loimen remmejä. Teen kaiken mahdollisimman hitaasti, yrittäen pidätellä aikaa.
Kumarrun nostamaan maassa lojuvat kuljetussuojat käteeni, laittaen ne ruunan jalkoihin.
Taivaalla loistat kun musta on maa voi kuinka sinua kaipaankaan Jos rakkaus on ikuinen ei aikakaan voi lohduttaa ikävän kantajaa mun liekit palaa sun valolle vaan mun soihdut palaa
- Kiitos, kuiskaan hiljaa halaten tiukasti vuononhevosen kaulaa haluamatta koskaan päästää irti kyynelten valuessa hiljaa kasvojani pitkin puhtaille alusille.
Viimeistä kertaa yhdessä Pipsa & Bert
Kaiken kaikkiaan meillä on 261 yhteistä muistoa. Sanat ovat kappaleesta Ikävänkantaja, jonka on esittänyt Indica.
|
|