|
Post by Pipsa on Dec 26, 2008 11:17:14 GMT 2
26.12.2008 Bert pikkuisena
|
|
|
Post by Pipsa on Dec 27, 2008 20:14:29 GMT 2
Lauantai
Varjot lankeavat hämärään talliin, tuntien pahaa tahtovan katseen selässäni, kylmien väreiden hiipiessä selkärankaani pitkin. Joku liikahtaa varjoissa, askelten lähestyessä minua. Pakokauhu täyttää minut - johonkin olisi pakko päästä karkuun - ja äkkiä. Juoksen, tuntien jonkun koskettavan minua. - Pipsaa, Pipsaa, ääni valittaa jostain kaukaisuudesta…
PAM. - Aaauu, vinkaisen nousten istualleen, koskettaen kylkeäni. - Tulee varmasti mustelma… - Miten sä tolleesa sieltä sohvalta tipuit? Wear virnistää, auttaen minut seisaalleen. - Otakko suklaata? - Noo… voisinhan mä yhen, mutisen napaten tytön Geisha-suklaalaatikosta yhden paperikuorisen karkin, mässäillen sen hetkessä kitusiini. - Kai mä voisin toisenkin ottaa… Noin kymmenen minuutin ja puolen karkkipaketillisen jälkeen viimein saan aikaiseksi lähteä alakertaan.
Haukotellen kurkistan sisälle karsinaan. - Moi Peetu. Vuononhevonen hörähtää, tunkien ovelle avatessani sen. - Joo, oon mieluinen vieras vai? virnistän taputtaen ponia. - Tänään mennään ihan vaan vähän ravia ja käyntiä maastossa, jatkan napaten riimun rennosti karsinan ovesta roikkumasta. - Mutta, sitä ennen lähetäänkin tarhaan, joten vauhtia töp-, kavioihin siis, naurahdan iloisesti. Hetkessä on ruuna tarhassa muiden hevosten seassa, ja minä mättämässä lantaa kottikärryihin, pian minulla olisi kolme karsinaa putsattavana, kun Sikke muuttaisi vielä Seppeleeseen. Onnekseni oman tammani hoitajastakaan ei tarvitsisi huolehtia, olinhan saanut Nanan siihen rooliin jo suostumaan.
- Mitäs sie siinä haaveilet? hihkaisen seinää vasten haaveilevalle Marielille. - En mitään, tyttö hymyilee, kadoten kohti Luyn karsinaa. Nähdessäni Kristianin sattumalta ikkunasta, piiloudun ruunan karsinaan. Mahdollisimman nopeasti yritän järjestellä hiuksiani edes hieman, onnistuen kehnosti. - Öööh.. oletko nähnyt Pipsaa? poika hymyilee Jennalle. - Se tais olla täällä vasta hetki sitten, ainakin sen hoitohevonen seisoo tuossa käytävällä, tyttö hymähtää. - Okei, poika virnistää suunnaten luultavimmin kohti oleskelutilaa.
Huokaisen hiljaa syvään, miksi pojan täytyi tulla tallille juuri tänään? Vahingossa aivastan kovaan ääneen, saaden muutama hoitajaa vilkaisemaan minun suuntaani. - Häh? Jenna ihmettelee vilkaisten minun suuntaani. - Mitä sie siellä piilottelet? - En mitään, etin vain Bertin kaviokoukkua, virnistän. - Okeih, Jenna nyökkää palaten Jambon luo.
Palaan takaisin harjaamaan ruuna, toivoen samalla pojan vielä tulevan takaisin, toisaalta taas en. Varovaisesti hiippailen suuntaan satulahuoneeseen, kohdaten Wearin. - Hei, Kristian oli ettimässä sinua, tyttö kertoo. - Joo, kerkeskö se jo muuten lähteä? - Joo, jätti kuulemma siulle jonkun lapun, ja jonkun paketin tai jotain, Wear kertoo. - Okei, kiitti, hymyilen kaapaten Bertin varusteet.
Ruuna seisoo tylsistyneenä käytävällä kuopien lattiaa, minun lähestyessä sitä varovaisesti. - Heippa jälleen poika! hihkaisen hevoselle nostaen satulan sen selkään. Poni liikahtaa, saaden satulan hieman heilahtamaan sivulle. Varovaisesti siirrän sen oikealle kohdalleen, kiristäen seuraavaksi satulavyön. - Hei, mehän voitais mennä joku päivä kärryajelulle, hymyilen mietiskellen milloin viimeksi olin kärryillä ajanut.
Suitsiessani ponia mietin samalla kuinka ajovaljaat laitettiin, olinhan minäkin ne joskus laittanut, mutta varmuuden varalta voisin kyllä pyytää jotain tarkistamaan ne… Reippaasti kiinnitän suitsien remmit, irrottaen riimun vuononhevosen kaulalta, lähtien sen vierellä kulkemaan tallipihalle, nousten ponin selkään. - Pysytäänhän paikoillaan… mutisen pidentäen jalustimia muutamalla reiällä, maiskauttaen ruunan liikkeelle rauhallisesti.
|
|
|
Post by Pipsa on Dec 28, 2008 20:23:13 GMT 2
28.12.2008 Ulkoilua
|
|
|
Post by Pipsa on Dec 29, 2008 18:38:01 GMT 2
29.joulukuuta 2008
Hymyillen katselen kaviouralla kulkevaa norjanvuonohevosruuna Berttiä. Ruunan selässä istuu joku minulle tuntematon tyttö, luultavimmin noin 10-12vuotias. - Minnalla kantapäät alemmas, Anni istu syvemmäs satulaan, Silja lyhyemmät ohjat…, Anne aloittaa neuvomaan tuntilaisia.
- Valmistautukaa raviin, ja ravi! ratsastuksenopettaja ohjaa ratsastajien yrittäessä saada ratsunsa raviin. Hevoset porhaltavat laiskasti eteenpäin, päätään roikuttaen. Jopa Bertkin käyttäytyy laiskasti, kävellen innottomasti eteenpäin. - Antakaa selvät pohkeet, ja jos ei ne tehoa, niin sitten läpäiskää raipalla takapuolelle, Anne komentaa vilkuillen hevosia ihmeissään. - Niitä taitaa vaivata talvimasennus, kuulen Jaakon vitsailevan katsomosta.
Kaikkien hevosten vihdoin ravatessa Anne katselee näkyä tyytyväisenä, aloittelijoiden ryhmähän oli selvästi kehittynyt. - Hyvähyvä, olette selvästi edistynyt viime kerrasta, nainen kehuu oppilaitaan. Ratsastajien kasvot loistavat ilosta, ainahan kehut mukavilta tuntuivat. Katsottuani tuntia hetken ajan poistun maneesista, kulkien sisälle talliin. - Moi Pipsa, Wear hymyilee. - Alkeistunti menossa siellä vai? - Joo, eikös Taiga ollu siellä? nyökkään kysyvästi. - Ei, se ei vissiinkään mene tänään tunneille… tyttö mutisee, häipyen selaamaan tuntilistaa.
Haukotellen käännyn Bertin karsinalle, kurkistaen sen sisuksiin. Normaalisti olisin hihkaissut iloisesti siivotusta karsinasta, mutta nyt vain hymyilen vaisusti. Ratsastusvarusteet ja harjatkin oli vasta vähän aikaa sitten putsattu, joten olisi kaksi vaihtoehtoa, mennä katsomaan meneillään olevaa tuntia, tai kykkiä oleskelutilassa lukemassa vanhoja hevoslehtiä. Raskaasti huokaisten kipuan portaat yläkertaan.
- Moro Pipsa, Mariel hymyilee, ottaen kulauksen Coca-Cola pullosta. - Moi, hymyilen. - Mites Luyn kanssa on luistanu? - Tosi hyvin, että voikin hevonen olla ihana, tyttö kertoo poissa olevasti, haaveillen hevosestaan. - Mutta hei, onnea, sähän oot nykyään hevosen omistaja! - Joo, niinhän mä olen, hymyilen ajatellen Sikkeä.
Oikein hätkähdän - jotenkin olin päätynyt maneesiin, Wearin viereen istumaan katsomossa. - Nyt ne tuli, tyttö hihkaisee iloiseen tyyliinsä. - Pipsa? - Täh? ai siis joo, hätkähdän uudelleen, kipittäen tytön perässä. - Tunnille jäävät siis Humu, Palmikko ja Bert, tuntilaiset tulevatkin aivan kohta, Anne ilmoittaa, minun raahautuen takaisin katsomoon. - Pipsa, mun pittää mennä nyt, nähhään huomenna! Wear huikkaa. - Pipsa ja Kinkku, tulkaas virittelemään tänne näitä esteitä, Anne hymyilee, komentaen ratsukot uralle. - Eli korottakaa sitä ristikkoa kasikymppiin, vihreä pysty seittemäänkymppiin… nainen aloittaa.
- Oliko muuta, Shinqua, alias Kinkku huokaisee, raahautuen katsomon tuntumaan naisen pudistaessa päätään. - Kädet ylemmäs Päivi, Tarja pidättää Anttua, Mirja lyhentää ohjaa Palmikolla ja pistää siihen vauhtia… Bertillä pidempää välimatkaa Humuun… Anne aloittaa komentosarjan. - Humu näyttää olevan reippaalla päällä… Shinqua mumisee enemmän itsekseen, ihaillen lyhyen naisen alla hienosti kulkevaa tammaa haaveileva ilme kasvoillaan.
- Nyt kääntykää kaartoon siltä sivulta, ja laskeutukaa selästä, tallissa loimet hevosille, Anne jatkaa tyynesti. Haukottelen, kipittäen valmistautumaan avaamaan maneesin ovea, ja avatenkin sen ratsujen sulahdellessa tallia kohden, minun jättäytyessä viimeiseksi. - Tänään on kyllä kiirettä pitänyt, lumia ei onneksi ole katolta tipahdellut, Anne huokaisee hymyillen vaisusti. - Pitäisi vielä jotain paperihommiakin hoidella. Sellasta se tallinomistajan arki on. - Jep, helppoa ja kevyttä ei ainakaan, myönnän, kääntyen sisälle talliin.
- Tartteet sie apua? kysyn taputtaen käytävällä seisovaa vuononhevosta.
|
|
|
Post by Pipsa on Dec 30, 2008 11:22:37 GMT 2
|
|
|
Post by Pipsa on Dec 31, 2008 12:46:43 GMT 2
31.joulukuuta 2008 Vuoden viimeinen päivä
Yhteishoito Bertille ja Pampulalle
Haikeana katselen kuinka ruuna laukkaa Leevin perässä kirpeässä pakkasessa. Nopeasti vuononhevonen nostaa päänsä ylös, vilkaisten minuun päin. Nyökäten nousen ylös, pitäisi mennä katsomaan miten Pampulalla tallissa sujuisi. - Ainiin, Bert jäi, huokaisten käännyn kuitenkin ympäri, lähtien Bertin luo. Onnekseni ruuna onkin tullut aidan viereen, josta se on helppo ottaa kiinni. Huokaisten lähden taluttamaan sitä varovaisesti pois tarhasta, sulkien portin tarkkaan. - Kun mie menen Pampulalla tunnin, niin saanko mie hoitaa Pampulan? eräs tyttö kysyy. - Joo, huikkaa jos taitteet apua, hymyilen. - Hoian tätä tuossa käytävällä.
- Joo, pysys paikoillas, mumisen taputtaen Berttiä, sitoen sen nopsasti käytävälle, napaten harjan harjapussista käteeni, ryhtyen reippain vedoin puhdistamaan ruunaa, tämän nuokkuessa hiljaa paikoillaan. - Tänään onkin sitten vuuen viiminen päivä, hymyilen vaisusti. - Tänä vuonna onkin tapahtunu kaikenlaista, mä aloin hoitaa sua, sitten Pampulaa, ja nyt sain sitten Siken tänne. - Hyvä vuosi tää kieltämättä on ollu, jatkan liuttaen kättäni ruunan jalkaa pitkin, ja putsaten kavion.
- Ja vika vielä, hyyvä poika, myhäilen silittäen ruunan lämmintä karvaa. - Hei, mä tartteen apua tän ponin kanssa, en saa satulavyötä kiinni! nuori tyttö hihkaisee. - Ootahhan siinä, tokaisen vilkaisten ruunaan. - Mä tuun neuvoo! Reippaasti harpon tallin lisäosaan, katsahtaen karsinassaan seisovaan tammaan. - Mä voin laittaa tän kiinni, mutisen liikauttaen satulaa hieman eteenpäin, kiinnittäen sen. - Kiitti, tyttö hymyilee, ruveten suitsittamaan tammaa. - Käyttäydyhhän kiltisti Pampu, hymyilen ponille, kipittäen takaisin Bertin luo.
- Moi Pipsa! Johanna hymyilee. - Ootkos sä ratsastamaan menossa? - En, kun ajattelin, että sä ratsastat tänään varmaan, joten tää on nyt varusteita vaille valmis. - Itse asiassa ajattelinkin ratsastaa maastossa jonkin moisen lenkin, nuori nainen hymyilee. - Juu, Bert vaikuttaakin olevan reippaalla päällä, hymyilen. - Käynkin hakemassa nyt ne varusteet sitten, Johanna toteaa, kääntyen satulaa ja suitsia hakemaan.
- Pääset kuules kunnon maastolenkille, naurahdan silittäen korviaan höristelevää hiirakkoa. - Mä meen kyllä kattomaan miten sillä yhellä menee Pampulan kanssa, jatkan kääntyen poispäin ruunasta, kipittäen jälleen kerran tallin lisäosaan.
- Tartteeks sä apua? hymyilen kurkistaen karsinaan. - En, tää on jo valmis, tyttö tokaisee. - Paljonks kello on? - Sen verran, että voit lähteä jo sen kanssa maneesiin, muutkin lähtee nyt, kerron, kääntyen etsimään siivoustarvikkeita, kahden karsinan siivoaminen kävisi kohtalaisen sutjakkaan - ainakin toivottavasti. - Hommiin siis, huokaisen kuskaten kottikärryt Pampulan karsinalle, ryhtyen mättämään lantaa niihin.
Pikaisesti ovat molemmat karsinat puhtaat, ja siivoustarvikkeet omalla paikallaan, aika pitkäksi aikaa kerkeäisin mennä syömään ja odottamaan ponien saapumista talliin. Bertin kanssa voisin käydä kävelylenkillä, ja Pampulakin varmaan jaksaisi pikkuruisen lenkin tehdä… Varusteetkin voisi putsata, vaikkeivät ne kamalan likaisia olisikaan, ja oleskelutilassa voisin istuskella lehtiä lukemassa.
Huokaisten teen kuitenkin täyskaarroksen maneesin suuntaan, alkeistunnilla tarvittaisiin varmaankin taluttajia. Haukotellen sukellan raittiiseen ulkoilmaan, harppoen maneesille, aukaisten oven, ja talsiessa katsomoon, joku nuori tyttö talutti jo innoissaan kipittävää Pampulaa. Kuitenkin päätän jäädä tuntia katsomaan, mitäpä muuta tekemistä minulla olisi? - Moi Pipsa! Wear hihkaisee istuutuen viereeni. - Mooi. Nopeasti alamme jutelle kaikenlaisista asioista, hevosista ja kaikesta mahdollisesta.
- Meet sie kattomaan ilotulituksia? Wear kysyy yllättäen. - En oikein tiiä vielä, vastaan hiljaa. - Kysy Kristianilta, tyttö viittaa maneesiin saapuneeseen poikaan. - Moi tytöt! poika huikkaa istuutuen viereeni. - Pipsa juuri harmitteli ettei se tiiä kenen kanssa menis kattomaan ilotulitusta.. Wear aloittaa. Mulkaisen tyttöä pahansuovasti, tämän virnuillessa. - Sittenhän sie voisit tulla miun kanssa, Kristian ehdottaa. - No en mie oikein tiiä, sanon ujosti. - Tietysti sie meet, Wear hymyilee toisella puolellani. - Kai mie voisin tullakkin, myönnän hetken mietiskelyn jälkeen.
- Hyvä, mie soitan sitten! poika huikkaa kadoten jälleen. - Kato nyt, helppoa kuin heinänteko, tyttö virnistää pojan kadotessa kuuloetäisyydeltä. Vastaukseksi tyydyn mutisemaan jotain, kuitenkin hymyillen. Vihdoin tunnin loppuessa palaan talliin, jossa Johanna jo riisuu Bertin varusteita. - Oliko hyvä lenkki? kysyn hymyillen. - Joo, nuori nainen vastaa hymyillen leveästi. - Teki hyvää tosissaan. Nyökkään, silittäen hiirakon päätä, ponin seisoessa kiltisti paikoillaan. - Missä tän karsina on? Pienen tytön äiti kysyy, pidellen Pampulaa. - Seuratkaas mua, hymyilen, lähtien johdattamaan näitä oikeaan paikkaan.
- Tartteetteko työ apua? kysyn heilauttaen hiuksia silmiltäni. - Kyllä, katsohhan kun meidän täytyy olla aivan kohta erään henkilön syntymäpäivillä, tytön äiti ilmoittaa. - Okhei, mie voin kyllä hoidella tän ilomielin, hymyilen, tytön äitin kiittäessä nopeasti, häipyen ulos tallista. - Kahdestaan taas, hymähdän pörröttäen tamman otsaharjaa. - Hyvää uutta vuotta Bert, hyvää uutta vuotta Pampula, hyvää uutta vuotta Seppeleen väki!
|
|
|
Post by Pipsa on Jan 1, 2009 18:51:02 GMT 2
1.tammikuuta 2008 Maastoreitti raviradalle
- Täällähän on hiljasta.. mumisen nostaen satulan vuononhevosruunan selkään. - Vaikka eihän se ihme, kaikki on varmaan nukkumassa, jatkan vilkaisten kännykän kelloa. 10.23. - Pitäs joku kiva lenkkikin keksiä… mumisen vetäen vetoketjua ylemmäs. - Lähe mun ja Taigan kaa, tiiän yhen hyvän lenkin, tyttö hymyilee - tai siis tiedän tämän hymyilevän, vaikken tätä nääkkään, sillä seison selkä tähän päin. - Wear! hihkaisen kääntyen tyttöön päin. - Kohtako lähette? Tyttö nyökkää. - Nähhään sitten pihalla, tämä huikkaa, häipyen aitalle, Taigan luo.
Sukkelaan kaksi ratsukkoa, minä ja Bert, sekä Wear ja Taiga kulkevat jonotuksin, rauhallista vauhtia pitkin lumista tietä, joka onneksi ei ole kovin jäinen. - Minne me siis mennään? vilkaisen taaksepäin, hiljentäen ruunan vauhtia. - Raviradan lähelle, katotaan onko Artsi siellä treenaamassa hevosiaan, tyttö hymyilee. - Ravataan nyh.
Reippaassa ravissa ponit etenevät metsässä, niiden hengityksen höyrytessä pakkasilmassa. Aina välillä juttelemme kaikenlaisesta, pääasiasta hevosista. - Huomenna alkaa jo koulu, inhottavaa, huokaisen syvään hidastaessamme käyntiin. - Niinpä, juuri kun oli tottunu lomaan, Wear täsmentää. Hevoset tuntuvat nauttivan maastolenkistä, ja tuntuvatkin innokkailta.
- Hei kato, tuolla se ravirata on! tyttö huomaa pian, minunkin nähdessäni se. - Joku taitaa ollakin siellä, hihkaisen huomatessani kauempana ravaavan ruunikon tamman. Totta tosiaan, lähemmäs mennessämme tunnistamme ajajan Artsiksi.
- Hei tytöt, taiatte olla Seppeleeltä vai? mies arvaa, pysäyttäen kärryjen edessä ravaavan tamman. - Joo, ajateltiin vähän pistäytyy ravirataa tutkimassa, selitän. - Ahaa, Artsi myhäilee. - Nätti hevonen, minkä niminen? Wear kysyy kiinnostuneena, vilkuillen hevosta tarkkaavaisesti. - Charlotta, eli Lotta, iältään 6v, ja kokoa 160cm puolesta. - Kiva nimi, hymyilen. - Onks toi toinen tuolla Tappi? - Kyllähän se, Tappi ja Kopse, 4-vuotias suokki ori, mies hymyilee. - Siellä Seppeleessä ei taidakkaan olla yhtään ravuria? Pudistan päätäni.
- Mutta hei, myö käännytään nyt tuon Pipsan kanssa, tyttö sanoo kääntäen Taigan ympäri. - Jaakolle terveisiä, Artsi huikkaa jatkaen ajamista. Teen samoin kuin Wear, lähtien kulkemaan hitaasti tämän perässä. Pakkanen tuntuu yltyvän, ja varpaani alkavat tuntua olevan jäässä. Parhaani mukaan yritän heilutella varpaitani, saadakseni ne pysymään lämpiminä. - Hitsit kun on kylmä, vinkaisen tuulen puhaltaessa entistä voimakkaammin. Reippaasti ponit siirtyvät ravaamaan tasaista tahtia, polun mutkitellessa. - Paljonkohan kello on? Muut on varmaan vasta heränny, tyttö naurahtaa, pidättäen Taigan käyntiin.
Pikkuhiljaa talli alkaa lähestyä, ponien kulkiessa rauhallista käyntiä. - Hyi, pitäs jaksaa herätä huomenna kamalan aikaseen, huokaisen silittäen ruunan kaulaa. - Niimpä, tyttö mumisee. - Mutta, Seppele näkyy jo! Vuononhevonen höristää korviaan, lähtien innokkaampaan tahtiin kulkea tallia kohden.
- Viimeinkin päästään sisälle lämpimään, Wear hymähtää, luisuen alas Taigan selästä.
|
|
|
Post by Pipsa on Jan 2, 2009 14:50:39 GMT 2
|
|
|
Post by Pipsa on Jan 3, 2009 18:08:19 GMT 2
3.tammikuuta Runo Bertistä
Kun tuuli ulkona piiskaa, Bert päätään viskaa. Tuuli ulkona valittaa, ja Pipsa ruunan ratsastajaa avittaa. On tunti tämä maneesissa, eikä satulakaan ole rämä. Ruuna päätään alas nakkaa, ei ratsastaja sitä hakkaa tai kasaan pakkaa. On tunnilla Bert, Taiga, Pella, ja Pikku, eikä yhdelläkään ole kaviossa tikku.
Ponit iloissaan uralla kulkee, maneesin oven Elli sulkee kun ovesta sisään kulkee. Kohta ravataan, ja kouluissa tavataan. Anne neuvoja jakaa, ei kukaan ratsastaja kaulalla makaa. Bert hiljaa hörähtää, ja jonkun kännykkä soimaan pirahtaa. Hiljaa kuuluu kavioiden kopina ja vesipisaroiden lopina
Ratsastajat selässä pomppii, muttei ratsasta sentään päin tolppii. Kaviot maata vasten jymisee, ja Jaakko jotakin itsekseen hymisee Anne huutaa ratsastajia kääntymään vasempaan suuntaan. Ratsastaja Berttiä pidättää, Pipsa Wearia vedättää Kohta hevoset pysähtyy, ja ratsastajat satulaan lysähtää.
Ei suuntaa vuononhevonen kohti hakaa, vaikkei sitä mikään takaa On Bert jalo vuonis, virtaa puhdas veri sen suonis, Vaikkei sitä nää, on varma juttu tää, eikä se Pipsalta koskaan unhoon jää.
Maneesista Pipsa ruunan pois taluttaa, ja jalustimet ylös valuttaa. Pois maneesista vie, tallia kohti käy tie. Käytävälle tyttö ruunan sitoo, löytyy ponin kavioista yllättävästi pitoo. Varusteet riisuu, ja ponilla riittää sisuu.
Paikoilleen satulan nostaa, ei riitä Pipsalla rahoja uutta satulaa ostaa. Suitsetkin paikoilleen laittaa, ilman että niskojaan taittaa. Ratsastuksen jälkeen pestään ruunan häntä ja kaula, ei seinästä törötä yksikään naula. Pipsa ruunaa halaa, ja herkkupalan antaa ruunalle salaa.
Harjalla ponista liat harjaa, ei hypätty tunnilla sarjaa, taikka ohjattu karjaa. Pian on poni puhdas, ja sitä silittää moni.
Vaikkei kukaan sitä nää, on pian loppu tarina tää.
Pipsa & Bert
|
|
|
Post by Pipsa on Jan 4, 2009 14:03:16 GMT 2
4.1.2009 Ilman satulaa
Jo näin alkuun pahoittelen tarinan laatua ja pituutta, päänsärky tekee nimittäin vahvasti tuloaan.
- Ilman satulaa ratsastamaan menossa? Brenna utelee kutittaen Mankin päätä. - Joo, hymyilen kiinnittäen turparemmiä. - Noh, hyvää maasto onnea, tyttö vielä huikkaa minun taluttaessa ruunan ulos tallista. - Jaakkoo! huikkaan ohikävelevälle miehelle. - Noh? mies haukottelee. - Punttaisitkos miut selkään? hymyilen. Hetkessä istun jo selässä, ohjaten ruunaa kohti maastopolkua.
Kolmatta päivää putkeen on pakkasta luultavasti hieman yli 15 astetta, ja tuuli joka vielä saa ilman tuntumaan kylmemmältä. Onneksi olin kerrankin älynnyt ottaa tarpeeksi vaatetusta päälle, joten kylmä ei tuntunut kuin nenänpäässäni. Aina välillä pieniä lumihiutaleita laskeutuu maahan, jota jo nyt peittää paksu lumikerros. Kaviot painavat jälkensä vaaleaan lumeen.
Annan ohjien roikkua rentoina, ruunan astellessa eteenpäin varmasti. Reippaammin vuononhevonen lähtee harppomaan eteenpäin pää hieman jo ylempänä, minun ruvetessa pikkuhiljaa kasaamaan ohjia. - Mennään vaan ihan rauhassa, hymyilen kannustaen Bertin raviin, ruunan yrittäessä koventaa vauhtia hieman. Vauhti pysyy kuitenkin suurin piirtein samana, matkan kulkiessa eteenpäin vauhdilla.
Pian hiljennämme taas käyntiin, maiseman madellessa ohitsemme. - Pipsaa! hätkähdän, pidättäen ruunan käyntiin. - Moi, hymyilen Carkille. - Säkin ilman satulaa menossa. - Moi, tyttö virnistää. - Joo, mäkin. Onneks Palmikko vaan on näin leveä tapaus. - Joo, mitäs sie? Ihan hyvä keli sattu täks päiväkss, hymyilen. - Jep, mennään Humulla molemmat sillä Brennan tunnilla, Carkki virnistää. - Mennään vai? Kiva, ravataanko vähän?
Rauhallisesti hevoset siirtyvät raviin, Palmikon lyllertäessä edellä eteenpäin. - Ihanasti sataa lunta, hihkaisen pidättäen ruunaa. - Nii, miten pitkän lenkin työ ajattelitte tehhä? Carkki kysyy. - Semmosen ei kauheen pitkän, aika rennon, hymyilen pidättäen ruunan jälleen pikkuisen ravipätkän jälleen käyntiin, kuten myös Carkki Palmikon. - Onnee muuten Siken johdosta, tyttö virnistää. - Kiitti, hymyilen taputtaen ruunan kaulaa.
- Laukkaaks sä tässä suoralla? tyttö vilkaisee minuun päin. - Myö taietaan vaan ravata teiän perässä, hymyilen pidättäen innokasta ruunaa, jolle paikka oli ennestään tuttu laukka paikka. - Okei, tyttö hymyilee, kannustaen suomenhevosen rauhalliseen laukkaan, minun ravatessa perässä, ruunan yrittäessä päästä menemään kovempaa vauhtia, laukata.
Pienen maastossa ravailun ja kiertelyn jälkeen alkaa Seppele näkyä kaukana horisontissa.
Pipsa & Bert
|
|
|
Post by Pipsa on Jan 6, 2009 17:19:37 GMT 2
Maastoilua
|
|
|
Post by Pipsa on Jan 8, 2009 18:51:54 GMT 2
8.1.2009 Tunnilla juoksentelua
Hevoset ravaavat ympäri maneesia, minun tarkkaillessa niiden joukossa olevaa Berttiä. - Eikös tää ollukkin ryhmä juoniori ed.? varmistan Wearilta. - Joo on, tyttö nyökkää. Hoitohevosellani ratsastaa suunnilleen minun ikäiseni tyttö, jolla on lyhyet mustat hiukset. Vuonohevonen kulkee kauniisti tytön alla sopivassa tempossa. - Hypätäänkö me tällä tunnilla? yksi ratsastajista kysyy. - Katsotaan, Anne hymyilee salaperäisesti.
Tongin hetken tuntia katsottuani repustani kokispullon, ja lakupussin. - Ai tykkäät sie lakuista? Wear hymyilee kaapaten yhden pussistani. - Voisin kyllä ottaa toisenkin, tyttö jatkaa minun katsoessa tyttöä ihmeissäni. - Noh, otappa toinen, virnistän ojentaen pussin kohti tyttöä. Kohta jalustimet nostetaan ylös, minun seuratessa huvittuneena ratsastajien keikkumista satulassa. Hevoset eivät siitä näytä välittävän, vaan porhaltavat täyttä vauhtia eteenpäin. Tunnista ollessa ehkäpä noin puolet jäljellä, hiippailen tyhjään talliin. Säikähdän Dreamerin hypätessä esiin Bladen karsinasta, tämän naurahtaessa hiljaa.
- Minnuukos sie noin säikähit? tyttö naurahtaa. - En vaan osannut odottaa jonkun hyppäävän karsinasta esiin, virnistän hiljaa. - Joojoo, Dreamer vitsailee palaten karsinaan.
Naurahtaen siirryn Bertin karsinan luo, hakien talikon ja kottikärryt mukaani. Palatessani karsinalle, kohtaan Jaakon lauleskelemassa keskellä käytävää. - Idolssiinko ajattelit mennä? vitsailen miehen punastuessa naamastaan. - Ööh, en, mies sanoo mulkaisten minuun, kadoten nopeasti paikalta. Hymähtäen kyyditän kottikärryt sisälle karsinaan, aloittaen erottamalla likaiset kuivikkeet puhtaista, kooten puhtaat keskelle yhteen kasaan. Onneksi karsina ei ole kovin likainen, joten pääsenkin hetkessä kyytsäämään kottikärryjen sisällön lantalaan.
Huomaan myöskin Ellin kävelevän talliin Topi perässään, ja naisen perässä Senttiä taluttavan Jaakon. Tai siis enemmän näyttää kylläkin siltä kuin Sentti taluttaisi Jaakkoa. Virnitäen itsekseni kippaan lannat pois, ja käyn hakemassa kottikärryihin puhtaita kuivikkeita. Palatessani talliin, on Bert ratsastajineen palannut talliin, ja tyttö riisuu sen satulaa parhaillaan. Ruunan hirnahtaessa minulle hiljaa, tyttö kääntyy katsomaan minuun. - Moi, sanon hieman ujosti käyden kaatamassa puhtaat kuivikkeet karsinaan, ja levittäen ne. - Oot sie tän hoitaja? mustahiuksinen tyttö hymyilee. - Joo, Pipsa. - Mie olen muuten Tuuli, tyttö esittäytyy.
- Ahaa, olikos Bert mukava tunnilla? hymyilen taputtaen hevosta. - Joo, tyttö nyökkää hiljaa, minun suunnatessa oleskelutilaan. Sohvalla kyhjöttävät ainakin Sastu, Brenna, Fiona ja Jenna. Wear onkin valloittanut itselleen oman nojatuolin, jossa rohjottaa limpparipullo kädessään. - Katos katos Pipsa, Jenna virnistää. Takaisin virnistäen valloitan tyhjän nojatuolin, hakien itselleni jääkaapista limpparipulloni. Hetkeksi jään juttelemaan muiden kanssa, mutta pian palaan Bertin luo. Tuuliksi esittäytynyt tyttö on jo kerennyt lähteä, ja Bert onkin sisällä karsinassaan.
- Heissan kulta, lepertelen ruunalle silittäen sen otsaa. Hevonen luo minuun pitkän katseen, minun halatessa sen kaulaa. - Olikos kiva päästä kunnon tunnille? Poni höristää korviaan, nostaen päätään ylemmäs, kuunnellen tallin ääni. - Mitäs sä kuuntelet Peetu? hymyilen, taputtaen vuononhevosta.
Pipsa & Bert
|
|
|
Post by Pipsa on Jan 9, 2009 12:56:18 GMT 2
TarhassaPipsa & Bert
|
|
|
Post by Pipsa on Jan 11, 2009 18:54:30 GMT 2
11.tammikuuta.2009 Vuoniksilla ratsastelua
- Nana, haluisitkos tänään hieman ratsastaa Sikellä? kysyn taputtaen tamman kaulaa. - Mikäs ettei, tyttö virnistää harjaten Sikkeä. - Mie tulisin samaan aikaan Bertuskaisella sitten ratsastamaan jos siulle käy? jatkan hymyillen. - Tottakai, tyttö naurahtaa selvittäen tamman häntää. - Noo, mie meen laittamaan sitten Bertuskaa valmiiksi, huikkaan Nanalle, kääntyen ulos lisäosasta.
Ruuna seisoo hiljaa karsinassaan, hamuten karsinansa pohjalta viimeisiä heinänkorsia. - Heippa poika, kuiskaan päätään nostavalle Bertille. Nopeasti avaan karsinan, kiinnittäen hevosen käytävälle. - Aiotkos mennä maneesissa? Sastu kurkistaa Rensun karsinasta. - Joo, vahin samalla miten Nanalla menee Siken kanssa, virnistän. Raahaan harjapakin nopeasti lähemmäksi, ja aloitan harjaamaan ruunan kaulaa.
- Joo, hyyvä poika, kehun paikoillaan kiltisti seisovaa ruunaa, silittäen sitä hetken, jatkaen harjausta reipasta tahtia, ruunan imuroidessa viimeisen heinän käytävältä suuhunsa. - Nyt Peetu oottaa, hymyilen taputtaen vuononhevosen kaulaa, kipittäen satulahuoneelle. - Haa, Nanapa ei olekkaan hakenu Siken varusteita vielä, myhäilen itsekseni. - Jaa en vai? Kohtapa oon, tyttö naurahtaa ovelta, kahmaisten tammani satulan ja suitset mukaansa, kuten myös minä Bertin varusteeet.
Harpon takaisin lattiaa kuopivan ponin luo, laskien satulan varovaisesti sen selkään. Jätän satulavyön melko löysälle, kiristäisin sitä sitten maneesissa. Avaan riimun “turparemmin”, laskien ohjat kaulalle. Seuraavaksi houkuttelen hevosen ottamaan kuolaimet suuhunsa, ja pujotan niskahihnan korvien taakse. Hetkessä suitsetkin ovat ponin päässä, minun hapuillessa kypäräni käteen. - Nyt myö lähetäänkin maneesille, keretään varmasti ennen Nanaa ja Sikkeä, virnistän Bertille.
Ruuna seuraa minua rauhallisesti maneesille, jossa yllätyksekseni kohtaan selkään nousevan Nanan. - Mitäh? miten sie noin nopea olit? ihmettelen vetäen oven kiinni perässäni. - Salaisuus, tyttö virnistää. - Sä huijasit jotenkin, mutisen kiristäen satulavyötä, vetäen jalustimet alas. - Mepä kävellään jo, tyttö virnistää. - Pah, tuhahdan nousten vuononhevosen selkään.
Pian molemmat vuononhevoset kävelevätkin jo uralla ohjat pitkinä. - Miltäs Sikke tuntuu? hymyilen Nanalle. - Aika kivalta, hieman isompi vaan kun Siiri, tyttö virnistää. - Onhan niillä jonkin verran kokoeroakin, hymyilen ajatellen Siiriä ja Sikkeä vierekkäin. - Jep, Nana virnistää. - Mut molemmat sentään alkaa S:llä.
Reippaasti vuononhevoset liikkuvat maneesissa käynnissä ja ravissa. - Laukataanks myö yhtä aikaa vai miten? vilkaisen Nanaan. - Mennäänkö vaikka eka niin, että mie laukkaan ympyrällä, ja sen jälkeen sie laukkaat niin kun haluut, ja sitten päätetään uuestaan miten? tyttö naurahtaa. - sä voit laukata eka. - Käyhän se, hymyilen kannustaen Bertin rauhalliseen laukkaan.
Pipsa & Bert
|
|
|
Post by Pipsa on Jan 13, 2009 17:11:02 GMT 2
13.tammikuuta 2009 Tuttu tiistai
Hymyillen harjaan ruunan puruista karvaa, kuunnellen Nanan kertomusta mandariinin kuorinnasta. - Pipsa, kuunteletko sie? tyttö sanoo vihdoin lopetettuaan puhumiseen. - Joo, tai siis en, myönnän hieman nolona. - Aah, katos kukas tuolta tulee? Nana virnistää. - Eiei! parkaisen katsoen tuttua hahmoa, miksi juuri tänään?
- Siun pitää vahtia minua tänään, kun äiti ja iskä menee johonkin vanhempainiltaan, pikkusiskoni Sonja virnuilee pilkallisesti. - No seiso sitten siinä käytävällä, murahdan luoden Nanaan kärsivän katseen. - Olikos siulla se tunti tänään? jatkan kysyen Sonjalta. - Joo on, haluisin Humun, tyttö kertoo. - En kyllä siltikään tajuu, miten sä jaksat pyörii täällä. - Käyppäs katsomassa tuntilistasta millä menet, huokaisen. - Ja painu sen jälkeen niin kauas kuin pippuri kasvaa, mumisen hiljaa Nanalle. - Toi on kauhea maanvaiva, vai mitä Bert? hymyilen silittäen ruunaa. - Eikös sun kannattas harjata sitä vähän nopeempaa, muuten me ei keretä maastoon, Nana huokaisee silmiään pyöritellen. - Sulla on menny jo koko päivä tossa. - Ei kai? mutisen tarraten harjaan tiukemmalla otteella. - Eikös sun pitäs laittaa Siiri valmiiksi? hymähdän hymyillen. - Ainii, tyttö hihkaisee sännäten poniboksille.
Nopeasti Sonja säntää takaisin luokseni loistaen kuin Naantalin aurinko. - Mie sain Humun! tyttö hihkaisee iloisesti. - Kiva, monelta se siun tuntis muuten alkaa? huokaisen katsellen Bertin kiiltävää karvapeitettä. - neljältä, eli puolen tunninpäästä, Sonja kertoo. - Mee sitten kattomaan jos Humun hoitaja Shinqua tartteis apua, hymähdän jättäen ruunan seisomaan käytävällä. Satula ja suitset ovat tutusti omalla jo tutuksi käyneellä paikallaan.
Varovaisesti nostan ne mukaani, lähtien kuljettamaan niitä hoitohevoseni luo. - Hei Pipsa odota! Nana huikkaa perääni. Pysähtyen katselen haikean näköistä tyttöä, joka pian kertoo mistä kiikastaa. - Bert joutuu menemään tunnille, koska joku hevonen ei päässyt, tyttö huokaisee. - Höhlä, sitten myö ei päästä maastoon, totean masentuneena. - Nii, mutta mennään sitten joku muu päivä. - Jep, kukakohan tällä menee tunnin? mietiskelen taputellen vuonohevosen kaulaa, asian selvitessä pian.
- Moi, mä oon Päivi, enkä tarttee apua ton vuoniksen laittamisessa, tyttö hymyilee itsekkäästi. - Se on harjattu jo, mutta voithan sä sitä vähän harjailla jos haluluut, hymyilen. - Haluuks sä puhistaa kaviot? - Joo, mut mä haluisin hoitaa tän rauhassa kiitos, tyttö hymyilee teennäisesti. - Okei, sano sitten jos on jotain asiaa, naurahdan, kääntyen Humun karsinalle.
- Eli otat tälliensä kiinni tästä jalasta, sitten liutat sitä täälleensä, Shinqua, alias Kinkku neuvoo silmät suurina vierestä katsovaa Sonjaa. - Otas sä nyt tää etukavio, tyttö hymyilee pikkusiskolleni. - Teilläs näyttääkin sujuvan hyvin, naurahdan. - Juu, Kinkku virnistää.
Vikkelästi hyppelehdin portaat ylös oleskelutiloihin, joka onkin ihme kyllä tyhjä. Olkapäitäni kohauttaen hiippailen jääkaapille kurkaten sen sisälle. Ja siinä se oli kaikessa ihanuudessaan - tietenkin ikioma kokispulloni.
Pipsa & Bert
|
|