|
Post by Pipsa on Feb 6, 2009 20:31:35 GMT 2
6.2.2009 RaviaPipsa & Bert
|
|
|
Post by Pipsa on Feb 8, 2009 19:48:11 GMT 2
8.helmikuuta 2009 Nopea iltavisiitti
Lumi sataa maahan tiheään tahtiin, vuononhevosen seisoessa hiljaa paikoillaan, vilkuillen talliin päin. Tummaa hahmoa tuskin erottuu varjoista. Ruuna jännittyy, päästäen lempeän hörähdyksen. - Heipsuli poika, etkö veinannu tunnistaa minnuu? naurahdan ponin tunkiessa portille, sitä ei yhtään huvittaisi jäädä pidemmäksi aikaa lumisateeseen. - Ihan rauhassa hei höpsö, hymyilen hyväntuulisesti kiinnittäen riimunnarun ruunan riimuun, harppoen sen vierellä kohden lämpöistä tallia, josta lämmin valo tulvii ulos. - Onks täällä enään ketään? huikkaan kurkistaen sisään ovensuulta. - Mie, Mariel hymyilee nojaten talikkoon. Hymyillen nyökkään taluttaen ruunaa kohti sen omaa karsinaa. - Jaakko muuten siivos äsken ton Bertsun karsinan, tyttö kertoo hymyillen. - Joo, nyökkään sitoen vuonohevosen käytävälle. Ensimmäiseksi avaan loimen soljet, nostaen sen pois hoitoponini selästä. - Seisotpas sie kiltisti, virnistän ruunalle taputtaen sen kaulaa.
Hymyillen laitan loimen paikoilleen tarttuen harjapussiin ja ryhtyen reippaaseen harjaukseen. Vuononhevonen seisoo pää ylhäällä paikoillaan korvat hörössä. - Mikäs nyt Peetu? hymyilen taputtaen ruunaa. - Missäs on siun kaviokoukku… Rupattelen ponille harjaillen sitä hiljalleen. Viimein vuononhevonen laskee päänsä, ryhtyen imuroimaan viimeisiä heinän korsia tallikäytävältä. - Mites siulla muuten menee Luyn kanssa? huikkaan luokseni kävelleelle tytölle. - Ihan hyvin, Mariel hymyilee selvästi ajatellen hevostaan. - Entäs siulla ja siun hoitsu poppoollas? tyttö virnistää ilkikurisesti. - Ihan hyvin, ajattelin jos joskus joihinkin pikkukisoihin menisin, selitän suunnitelmiani hymyillen. - Sittenhän siulla on hyvät suunnitelmat, Mariel hymyilee.
Haukotellen palaan Bertin luo. - Nyt voisinkin sitten viiä sut vaan karsinaan, naurahdan ottaen ruunan irti käytävältä, laskien sen karsinaansa. - Ei siun pitkään tarttee ottaa, kohta saat kuule poika heiniä, hymyilen rennosti sulkien karsinan oven tarkkaan, kääntyen portaille ja hyppien ne yläkertaan, josta kuuluu iloisia huudahduksia. - Moi, hymyilen kipittäen nojatuoliin huoneen nurkkaan, napaten uuden Hevoshullun pöydältä.
Pipsa & Bert
|
|
|
Post by Pipsa on Feb 10, 2009 15:37:03 GMT 2
Annen maastotunnilla Bertin kanssaPipsa & Bert
|
|
|
Post by Pipsa on Feb 12, 2009 13:21:03 GMT 2
Pahoittelen jälleen kuvaa, mutta miniläppärillä ensimmäinen tekemäni kuva : D
|
|
|
Post by Pipsa on Feb 16, 2009 15:04:46 GMT 2
16.helmikuuta 2009 Varsa uutisia ja tuntiratsastajia
- Aina sie näpläät tuota kännykkääsi, isäni huokaisee päivälehden takaa. - Enhän, sitä paitsi kysyn yhtä juttuu tekstiviestillä, puolustaudun nopeasti. - Aina te nuoret vain kirjoitatte tekstiviestejä, ennen riitti kun kännykällä pystyi soittamaan, isäni mumisee vaihtaen sivua. - Hei, voisit sie viiä miut tallille? kysyn nopeasti näppäillen kännykkääni. - Jaa, kyllä mie kai voisin.., mies mumisee. - Hyvä, kiitti, käyn nopeasti vaihtamassa tallivaatteet, huikkaan syöksyen kohti omaa pientä huonettani. Huoneen lattialla lojuu monia hevoslehtiä, ja huoneeni tapetoituja heiniä koristaa kuvia kolmesta ponista. - Sikke, hymyilen koskettaen kuvaa jossa poni ravaa kauniisti laitumella. Hetkessä kuin itsestään katseeni siirtyy harmaaseen vuonohevoseen, ja sen vieressä heinää syövään Shettikseen. - Pipsa, hopihopi, ääni herättää minut aatteistani. Hetkessä olen kaivanut kaapista ratsastushousuni, jotka nopeasti vedän ylleni. Salamana syöksyn valkoiseen eteiseen kiskoen päälleni sinisen toppatakin, ja jalkaani kiskoen ruskeat kengät. - Ihanaa! kiljahdan saapuessamme Seppeleeseen. - Mitäs nyt? isäni kysyy huokaisten. - Eei mitään, soitan sitten kun voit tulla hakemaan! huikkaan pamauttaen autonoven, ja syöksyen ulos kohti tallia. - Pipsa, kuulitko jo Blondin varsasta? Wear huudahtaa. - En, saiks se varsan? hihkaisen syöksyen tytön kanssa talliin. - Juu, Roseleyn, Wear hymyilee kertoen. - Pitääkö Ros ite sen? utelen kuvitellen varsaa. - Ei, Yuff saa sen vierotuksen jälkeen, tyttö selittää melkein suu vaahdoten. Nopeasti harpomme Blondin karsinalle, kohdaten suloisen näyn. Pieni tiikerinkirjava varsa seisoo ohuilla jaloillaan emonsa vieressä, Yuffin silittäessä tammaa onnellisen näköisenä.
Hiljaa hiippailemme Bertin karsinan luo, jossa ruuna mutustelee tyytyväisenä heiniään. - Hei poju, kuiskaan hiljaa. Hitaasti vuonohevonen nostaa päänsä ylös, katsoen minuun lempeillä silmillään. Avaan varovaisesti karsinan oven, ottaen kiinni ruunan riimusta. - Ainiin, hei Liina, tiiät sie onko tällä tunteja? kysyn Myntin kimpussa hyörivältä tytöltä. - Ootahhan, saattaa olla, en oo ihan varma, tyttö pahoittelee taputtaen tammaa. - Okru, virnistän kiinnittäen harmaan ponin käytävälle. Hymyillen lähden harppomaan tuntilistalle, jonka edustalla seisoskelee ratsastajia. - Kattosko joku onko RD Sigebertuksella tunteja? huikkaan joukon takaa. - Juu, kolmesta - neljään, vaalea tyttö kertoo. - Okei, kiitti, huikkaan katsoen kelloa, joka näyttää puoli kolmea.
Ottaessani harjapakin syliini, ilmestyy taakseni noin. Loviisan ikäinen tyttö. - Moi, tyttö sanoo hieman ujosti silittäen Bertin turpaa. - Meetkö sie tällä tunnin? hymyilen ystävällisesti. - Joo, kuuluu hiljainen vastaus, tytön tonkiessa harjaa harjapussista. - Mikäs siun nimes on? kysyn jatkaen nopeasti. - Mie olen sitten Pipsa, hymyilen ottaen käteeni kaviokoukun. - Mie oon Oona, tyttö kertoo yhä ujosti harjaten ruunaa. - Kiva nimi, osaat sie puhdistaa kaviot? muistan kysyä ennen kavioiden puhdistamista. -En, mutta mie tahtosin osata, Oonaksi esittäytynyt tyttö kertoo hymyillen. - Siinä tapauksessa mie voin neuvoa. Ensiksi otat tuon kaviokoukun näin käteen, ja otat kiinni tuosta etujalan takaa, just noin. Sitten otat nuo liat pois, mutta varo tuota keskellä olevaa sädettä, neuvon esimerkkiä näyttäen.
Pipsa & Bert
|
|
|
Post by Pipsa on Feb 20, 2009 17:19:00 GMT 2
20.helmikuuta 2009Pahoittelen kuvan kokoa, pienentämään ei suostu...
|
|
|
Post by Pipsa on Feb 23, 2009 10:27:25 GMT 2
23.2.2009 Munkkien arvoitus
Lattia narahtaa askeleideni alla tehdessäni kaarroksen oleskelutilaan. Ovi aukeaa - totta kai. Huone on täynnä hiljaisuutta ja pimeyttä. Napsautan valot päälle lysähtäen sohvalle. Aamu hämärtää hiljaa ikkunasta sisään. Hiihtoloman ensimmäinen päivä. Ei koulua, vain rauhallista tallilla hengailua - ihanaa.
- Moi! Mariel hymyilee ovelta. - Siehän oot tullu tänne aikaseen. - Joo, mutta kun pitäs keretä tänäänkin tehhä kaikkea, naurahdan nousten enemmän istuvaan asentoon upottavalla sohvalla. - Juu, miun pittääkin häipyä Luyta kattomaan, tyttö heilauttaa kättään. - On sillä muuten vaikee nimi, Lu-yyy, en mie ossaa ees sanoo sitä! virnistän tytön perään. Hetken lojun vielä sohvalla toimettomana ennen kuin tartun itseäni niskasta ja lähden kipittämään alakertaan.
- Moikkelis poika, haukottelen raottaen karsinan ovea. Harmaa ponin takapuoli ilmestyy näköpiiriini epänormaalisti. - Bertsu, käännähhän pää tänne, hymähdän ponin höristäessä pikkuriikkisen vain korviaan. - Oot sä hei kipee tai jotakin? tokaisen silmiäni pyörittäen. - Bert? Viimein vuononhevonen kääntyy takalisto seinään päin. Astun sisälle karsinaan vilkaisten ponia. Ihan terveeltä se ainakin näytti, taisi olla vaan huonolla tuulella. - Nousit sä hei väärällä kaviolla Peetu? virnistän silittäen ponia. - Sulla ei oo edes tunteja tänään, joten vapaapäivä kutsuu. Bert vilkaisee minuun happamasti, napaten heinänkorsia suuhunsa lattialta.
Pikaisen tarkistelun jälkeen palaan käytävälle sulkien oven perässäni. Osa hoitajista on linnoittautunut jo talliin kellon näyttäessä jo puolta yhtätoista. Ensimmäisiin tunteihin olisi silti aikaa. Täytyisi muistaa käydä katsomassa olisiko Pampulalla tunteja, Sikellä tosin ei ainakaan olisi. Hymyillen ajattelen kaikkia itselleni tärkeitä hevosia ja poneja. - Pipsa! Elli hihkaisee pirteästi. - Vietkös nämä munkit oleskelutilaan? - Munkkeja, nami. Joo, totta kai vien, naurahdan ottaen vastaan naisen ojentaman astian. - Muista sanoa sitten että jokaselle on tehty vaan yks! Elli huikkaa vielä perääni minun tallustellessa yläkertaan laskien munkkirasian pöydälle.
Portaat rämistelen takaisin alakertaan tallin puolelle kahmaisten riimunnarun Bertin karsinan ovesta. - Bertsukkeli, hymyilen vuononhevosen vilkaisten minuun. Reippaasti kiinnitän riimunnarun lähtien kuskaamaan ponia ulos tallista kirpeään pakkasilmaan ulos lumipeitteiden keskelle. Poni kävelee pää ylhäällä vierelläni jännittyneenä, valmiina kirmaamaan tarhaan. Äskeinen äksyyskohtaus näytti olevan jo menneen talven lumia. - Kohta pääsetkin muitten kanssa tarhaan, hymyilen avaten tarhan portin.
Pian kipuankin jo portaita takaisin yläkertaan mehevän munkin toivossa. Huone vaikuttaa täysin erilaiselta kuin vasta hetki sitten jolloin se paistoi tyhjyyttä ja hiljaisuutta. Nyt huone on valoisampi, täynnä iloista äänien sekasortoa. - Aah, nyt mie voin nauttia munkista, mumisen avaten munkkirasian kannen joka paljastaa sisäisen tyhjyytensä. - Onks kaikki ottanu vaan yhen? Poppoo nyökkää. - Miekään en saanu, Shinqua mumisee sohvalta. - Mitenkä niin ei riittänyt? Niitä oli iso pino eikä koko tallilla tänään ole ollut niin paljon porukkaa että ne syötyä olisi tullut, Elli vilkaisee sisään huoneeseen.
Kuin vastaukseksi Jaakko kurkkaa huoneeseen käsissään mikäpä muukaan kuin munkki. - Onkos täällä joku hätänä? mies murahtaa. - Jaakko, se oli Jaakko! Cindy hihkaisee pompaten seisaalleen. - Sie söit loput munkit! - Ei siinä missään lukenu että ei tallin henkilökunnalle, Jaakko ärähtää happamasti. - Nooh, tässä ei auta muukun se, että Jaakko lähtee nyt miun kaa uusia munkkeja paistamaan! Elli virnistää Jaakon irvistäessä. Naurun remakka täyttää huoneen.
Pipsa & Bert
|
|
|
Post by Pipsa on Feb 24, 2009 11:26:40 GMT 2
|
|
|
Post by Pipsa on Feb 26, 2009 17:20:36 GMT 2
26.helmikuuta 2009 Kun kaikki muuttuu
Asia, jonka oli luullut olevan niin pysyvää oli murenemassa sirpaleiksi. Se asia muuttaisi kaiken, menetys joka jättäisi pysyvän aukon sisuksiin. Bertin tallipaikka olisi vaakalaudalla. Se oli iskenyt päin naamaa. Niin, julma todellisuus.
Tunnen pistoksen sisuksissani vuononhevosen vilkaistessa minuun ruskeilla, lempeillä silmillään. Sen ystävällinen katse saa minut itkemään. Pian se voisi olla poissa ja karsinassa seisoisi joku toinen hevonen. - Bert, kuiskaan hiljaa halaten vuononhevosen kaulaa haluamatta koskaan laskea irti. Pian en voisi ehkä enää tehdä niin. Niin, tuo nelijalkainen, yksi elämäni hevosista saattaisi milloin tahansa olla poissa. Suru saa yhä tiukempaa otetta minusta. Hiljaa liun istualleen karsinan pohjalle ruunan haistellessa minua niin kuin aina ennenkin. Kumpa kaikki olisikin niin kuin aina ennen, minä ja Bert ravaisimme iloisesti maastopolulla, kiitäisimme halki laukkasuoran, kertoisin sille kaikki salaisuuteni ja murheeni, jonka loputtua kietoisin käteni sen kaulan ympäri. Juuri kuin kohta tulisi vuosi täyteen, meni kaikki unelmat ja koko tulevaisuus pieniksi jyväsiksi.
Hiljaa istun aloillani. Vuononhevonen laskee päänsä syliini. - Sä et tiedäkkään kuinka paljon mä sua rakastan, kuiskaan hiljaa silittäen ponia. Ruuna hirnahtaa napaten heinää suuhunsa. Ojennan kättäni silittäen Bertin lämmintä karvaa.
- Pipsa, Wear kuiskaa hennosti karsinan ovelta. - Moi Peetu. - Wear, vastaan hiljaa sortuen kyyneliin. - Tää ei voi olla totta, ei niin voi käyä. Tyttö ottaa minut halaukseensa. - Ei se välttämättä oo vielä varmaa, tyttö kuiskaa lohduttavasti. - Mutta nyt, harjataanhan Bertsukkeli ja viiään se tarhaan! Nyökkään vaisusti lähtien pyydystämään riimunnarua käytävältä.
Pian seisoo ruuna aloillaan käytävällä kiinni sidottuna, yrittäen ahmia heinänkorsien rippeitä lattialta. Hymyilen haikeasti tarttuen harjaan ja ryhtyen harjaamaan ruunaa pitkin, rauhallisin vedoin toiselta puolelta, Wear toiselta. Hiljalleen alkaa toivon pienen pieni kipinä roihua sisälläni. Voisinhan minä kysyä, jos voisin jatkaa ruunan hoitoa toisella tallillakin. Ainakin meillä olisi muistot, joita ei kukaan voisi meiltä viedä. Painaudun vasten ruunan lämmintä turkkia.
Aina olisi toivoa.
Pipsa & Bert
|
|
|
Post by Pipsa on Feb 27, 2009 12:08:22 GMT 2
27.2.2009 Vielä ei ole hyvästien aikaTuli nyt tuommoinen kuva johon kirjottelin tuollaisen tyhmän kirjoituksen, koska näytti niin tyhjältä ilman mitään ja halusin jotain kirjoittaa. Ylihuomenna tai huomenna tulee vuosi täyteen, en tiedä kumpana, koska tulisi 29. päivä, mutta silloin oli karkausvuosi, joten en tiedä : D Pipsa & Bert
|
|
|
Post by Pipsa on Mar 2, 2009 19:20:17 GMT 2
2.maaliskuuta 2009 Syntymäpäivä pulinaa, ja paljon hulinaa
- Paljon onnea vaan, paljon onnea Anne, paljon onnea vaan! iloinen laulu raikuu tallissa kaikkien suusta. Anne seisoo liikuttuneen näköisenä laulajien keskellä, Ellin avatessa oleskelutilan ovi. - Oooh, katsokaas mikä tuolta tulee! Jaakko älähtää tuijottaen Ellin kantamaa täytekakkua. - Siinä on mansikoita! Kristiankin ilahtuu katsoen herkullisen näköistä kakkua. Huoneen väki alkaa lähestyä naisen pöydälle laskemaa herkkupalaa, ja mehukannua. - Heihei, juhlasankari saa ensimmäisenä ottaa! Ros muistuttaa muita.
- Miks mie en ikinä saa tuollaista kakkua, Tappi mumisee nojatuolin luota. - Kuka sulle nyt tollasen tekis? Jaakko mumisee vetäytyen pöydän ääreen kuten muutkin. - Nam, huokaisen vilkuillen kakkua. - Paljon sie Anne täytät? - Enpäs kerro, nainen virnistää lähestyen kakkua, ottaen Ellin ojentaman kakkulapion käteensä. Hymyillen tämä leikkaa itselleen palan ojentaen kakkulapion seuraavalle.
Tallin porukka vaikuttaa hyväntuuliselta, jota asiaa on varmasti kakun syönti auttanut. Itse päivänsankari puuhailee Seran parissa. - Mitäs poika? hymyilen puristaen riimua kädessäni. Poni hörähtää tyytyväisesti, minun taputtaessa sen kaulaa. Mielessäni suunnittelen mitä puuhaisinkaan tänään, menisinkö kenties esteitä tai koulua? vai rauhalliselle maastolenkille? - Myö voitaiskin tänään kenties mennä vaikka hieman koulua, tai ehkä sittenkin esteitä. Kuulen tallin oven paukahtavan. Askeleet kopisevat hiljaa vasten lattiaa.
- Hrr, kauhea lumipyry, tuhahtaa Lynn pyyhkien lumia takistaan. - Onko? Lumia kai tippuu sitten katolta? utelen ohikävelevältä vaaleahiuksiselta Lynniltä. - Joo, varmaan niitä tippuu, tyttö kertoo kadoten nopeasti Sentin karsinaan. - Pitää varmaan ottaa varmuuden varalta korvatulpat, mumisen mietiskellen ääneen. Vaimeasti hymyillen aloitan harjaamaan ruunan kaulaa, joka tosin ei ole edes likainen. Puhelen harjauksen ajan ponille, tosin en usko sen ymmärtävän mistä puhun. - Sie ainakin oot hyvä kuuntelija, virnistän naurahtaen. Kuuntelu taisi olla ruunan juttu - puhuminen taas ei.
Nopeasti harppoen suuntaan satulahuoneelle, jossa näen kahdestaan juttelevat Sannin Karoliinan. - Mooi, hihkaisen kaapaten ruunan satulan syliini. - Mooi, tytöt virnistävät iloisesti. Nopeasti kaappaan vielä suitsetkin sännäten Bertin karsinalle, jossa varustan sen ratsastuskuntoon. Talutan ruunan varovaisesti ulos pimeään, jossa lumisade piiskaa vasten kasvojani. Ympärillä on pimeää, vain muutamat valot johdattavat meitä kohti maneesia. Tunnen kuinka lumisade yltyy yltymistään, toivottavasti ainakaan kesken ratsastuksen ei tulisi sähkökatkosta. Tahtomattani tunnen kylmän väreitä selässäni, entä jos puskissa piilisi joku, tai jokin odottaen minua. Se jokin olisi valmiina hyökkäämään, estäen kulkuni maneesiin… Nopeasti ravistelen ajatukset mielestäni, mutta kuitenkin kiihdytän kävelyäni - varmuuden vuoksi.
Poni nostaa päänsä korkealle, näyttäen hermostuneelta. Miltei juoksujalkaa säntään ruuna mukanani maneesiin, iskien oven kiinni perässäni. Tunnen kuinka joku yrittää avata ovea, minun yrittäessä pitää sitä kiinni kaikilla voimillani. En mahda mitään vetäjän voimille, vaan irrotan otteeni ovesta kaapaten käteeni aseekseni talikon, joka lojuu maneesin kulmassa. Kohotan aseen eteeni, katsoen kuinka ovi liukuu auki. Talikko tippuu kädestäni jo pelkästään hämmästyksestä, eihän minua vastassa ollutkaan kukaan kylmäverinen moottorisaha murhaaja. - Tuota Pipsa, mitä sie teet sillä talikolla? Alina ällistyy tuijottaen minua. - Öööh… hehee, en mitään, tai siis ajattelin justiinsa viiä sen talliin, yritän selitellä. - Ahaa, no miks sie et avannu sitä ovea sitten? tyttö jatkaa virnuillen. - Hei tuo on epäreilua, mistä mie oisin voinu tietää, että sie piileskelet jossain puskassa, tuhahdan.
- Oisihan siellä voinut vaania kenties murhaaja, Alina virnistää Pellan vierestä. - Niinpä, mieti siltäkin kannalta, virnistän taluttaen hoitoponini kaartoon.
Pipsa & Bert
|
|
|
Post by Pipsa on Mar 5, 2009 12:50:16 GMT 2
5. maaliskuuta 2009 Maailma Bertin silminPipsa & Bert
|
|
|
Post by Pipsa on Mar 8, 2009 19:14:48 GMT 2
8.maaliskuuta 2009 Tulikärpäset hämähäkin seitissä
Lähestymme ristikkoa reippaassa temmossa, ruunan hidastaessa vauhtia juuri ennen estettä, hypäten yllättäin sivulle. Olen vähällä päästä maistelemaan maneesin pohjaa, saadessani kuitenkin tasapaino juuri oikealla hetkellä. Nopeasti vilkaistessani katsomoon, huomaan siellä äsken istuneen Nanan kadonneen. Kääntäen ponin pois esteen vierestä nostan laukan, kääntyen sopivassa kulmassa kohti estettä. Tuntiessani vauhdin alkavan hiipumaan läpsäytän raipalla kaulalle, valmistautuen hyppyyn. Mallikkaasti Bert hyppää esteen yli, minun kääntäessäni se kohti seuraavaa estettä - toisin sanoen seitsemän kympin pystyä.
Ponnistus ja yli. Hidastan ruunaa käyntiin, vilkaisten aukenevan oven suuntaan. - Hyppytreenit menossa vai? Anne hymyilee ovelta. - Juu, nyökkään hymyillen antaen hetkeksi ponille löysät ohjat. Katselen kuinka tallinomistaja katoaa sulkien oven, Wearin taas ilmestyessä paikalle Taiga perässään. - Haittaakos jos myö tullaan tänne? tyttö hymyilee ovelta. - Eei, mie alan kohta kuitenkin lopettelemaan, virnistän taputellen hoitoponini kaulaa. - Joop, tyttö nyökkää vetäen oven kiinni perässään, ja kääntäen Taigan kaartoon. Vuononhevonen kulkee rennosti eteenpäin höristäen korviaan, jähmettyen.
Siinä samassa lumet lähtevät katolta, suoraan kohdaltamme pitkään liusuun kattoa pitkin päästäen huvipuiston ääniä muistuttavaa ääntä. - Soo, rauhassa poika, juttelen ponille rauhoittavasti. Hetkessä viimeisetkin lumet ovat liukuneet alas. - Säikähtiks Bert? Wear hymyilee Taigan selästä. - Taiga lähti kivasti liikkeelle miun roikkuen täällä jalustimessa… - Joo, kyllä se vähän, ei kauheasti, naurahdan komentaen ruunan taas liikkeelle. Haukotellen annan ohjien olla pitkinä ottaen rennon asennon.
Maneesissa soi hiljalleen musiikki, niin hiljaa etten saa vaisuista sanoista selvää. - Ois ihanaa kisata joskus siulla, hymyilen kuvitellen ruunan kiitämässä esteradalla ja menemässä sirosti koulukentällä. Hymy leviää kasvoilleni vilkaistessani Taigaa ja Wearia, ponin ja tytön täydellistä yhteistyötä. - Toivottavasti myökin joku päivä näytetään vielä tuota yhessä, kuiskaan vuononhevoselle silittäen sen kaulaa.
Hiljalleen käännän ruunan kaartoon, irrottaen jalustimet jaloistani. Nostaen toisen jalkani satulan kaaren yli laskeudun alas selästä nostaen jalustimet ylös. Hymyillen lähden sipsutellen taluttamaan hevosta perässäni kohti ovea, jonka pian avaan. Aivan edessäni seisoo hölmistyneen näköinen russ tamma ja tämän hoitaja Alina. - Moi, virnistän nopeasti väistäen sivummas. - Moip, tyttö virnistää hymyillen taluttaen hoitoponinsa Pellan ohitseni. Sulkien oven poistun maneesista pimeään iltaan.
Tähdet tuikkivat pimeällä taivaalla kuin hämähäkin seittiin tarttuneet tulikärpäset.
Huokaisen, tänään on kaunis ilta. Tuuli kuiskii hiljaa ympäriinsä, tunnen sen ihollani. Bert kulkee rauhallisesti vierelläni katsoen suoraan kohti tallia. Kiskaisen varovaisesti oven auki, taluttaen nopeasti ponin sisälle lämpimämpään talliin.
- Heippa Pipsa! Shinqua hymyilee Humun karsinasta. - Mooip, hymyilen kiinnittäen hoitoruunani käytävälle tutuin ottein. Virnistän varovaisesti huomatessani takaani hiippailevan Kristianin, joka lähestyy minua nopeaan tahtiin. - Tuota Pipsa, voitasko nähdä joku päivä? poika hymyilee silittäen varovaisesti Bertin otsaa.
Pipsa & Bert
|
|
|
Post by Pipsa on Mar 9, 2009 18:57:36 GMT 2
9.maaliskuuta 2009 Ei mitään normaalista poikkeavaa
Hymyillen katselen kuinka vuonohevonen tarpoo syvässä lumihangessa vilkuillen tyytyväisenä minuun päin. Leevi ravaa kevyin askelin kohti aitaa, huomaten lähestyvän Carkin. Tongin varovaisesti kamerani taskusta, laittaen sen päälle. - Pipsa, onkos siulla kamera? Carkki virnistää pujahtaen aidan alitse tarhaan. - Joo, Canonin Ixus, virnistän zoomaten kohti Berttiä. - Ookkei, tämä mumisee kiinnittäen riimunarun orinsa riimuun, taluttaen tämän portille. Painan varovaisesti “kuvan otto” nappia, salamavalon välähtäessä hiljaa. Ruuna lähtee hitaasti kulkemaan minua kohti, minun vilkaistessa kameranruudulle ilmestyvää kuvaa.
Tyytyväisenä nappailen muutaman mestariteoksen (Siis ainakin omasta mielestäni…) ja seisoiltuani pelkästään hiljaa katsomossa hiirakkoa vuononhevosta ryhdyn viimein pyydystämään sitä tarhasta. Kiltisti poni tulee portin tuntumaan säästäen minut pitkältä lumessa tarpomiselta. Hymyillen pistän tossua toisen eteen kohden tallia, jonka oven viimein työnnän auki. Ruunan raudoitetut kaviot kopisevat lattiaa vasten Bertin karsinan eteen asti. Siihen asti päästessä sidon ruunan käytävälle ja kaivan harjapussin sisällöstä esille sopivan harjan ryhtyen harjaukseen.
- Pipsa, voit sie auttaa minnuu kiristämään tuon satulavyön? Loviisa hymyilee ujosti. - Joo totta kai, hymyilen silittäen vuononhevosta. - Eikun menoksi sitten! Harpon nopeasti kävelevän Loviisan perässä Pikun karsinalle, jossa poni seisoo rauhallisesti aloillaan. - Ootas hetki, mumisen kiristäen vyötä. - Nyt sen luulis kestävän. - Okei, kiitti, nuori tyttö hymyilee kiitollisesti. - Eipä mitiä, virnistän - mukavaa, että seppeleeseenkin oli saatu muutama nuorempaa hoitajaa. Hetken pulistuani Loviisan kanssa palaan käytävällä seisovan hoitoponini Bertin luo.
Rauhallisin ottein harjaan harmaan ponin kaulaa, katsahtaen luokseni hiippailevaan Weariin. - Tartteetko hieman jelppausta? tyttö virnistää kaapaten harjapussista harjan käteensä. - Juup, tosin sen ratsastajankin pitäis kohta tulla, kerron harjaten pahimmat liat nopeasti pois. - Joo, Taiga ei sille tunnille mene, Wear kertoo jutellen hitaasti ruunalle. - Sie oot kuule kyllä sulonen!
Poni seisoo kuten yleensäkkin esimerkillisesti paikoillaan minun ja Wearin jutustellessa keskenämme ruunan ratsastajan, nuoren tummahiuksisen, noin 5-vuotiaan tytön saapuessa äitinsä kanssa ruunan luo. - Mie tästä lähenkin, Wear huikkaa. - Lupasin mennä puhistaa Taigan kamppeita. - Okei, hymyilen. - Eli sie olet siis Kiia? Mie olen Pipsa, Bertin hoitaja. - Juu, kyllä hän on, tytön äiti naurahtaa. - Tämäkös siis on Be-Bet-Bert? - Jeps, juuri niin, hymyilen. - Bert eli Peetu on tollanen aika rauhallinen ja kiltti ruuna.
Tytölle ja tämän äidille puhuen yllättävän paljon normaaliin verrattuna. Kaikessa rauhassa näytän tytölle satulan laitosta suojien laittoon. - Noniin, nyt tää on valmis ja kello jo sen verran paljon että nyt voi lähteä sinne maneesille, hymyilen. Tytön eli Kiian vierellä tallustelen ruunan kanssa maneesille, jossa autan tytön selkään ja virittelen jalustimet sopiviksi. Seuraavana lähdenkin rennosti kävelemään ruunan vierellä tytön keikkuessa selässä.
Pipsa & Bert
|
|
|
Post by Pipsa on Mar 14, 2009 22:03:34 GMT 2
14. maaliskuuta 2009 Vuonikset yhdessäPipsa, Sikke & Bert
|
|