|
Post by Johanna on Nov 27, 2007 17:05:53 GMT 2
- virallinen nimi RD Sigebertus
- kutsumanimi Bert, tottelee myös nimeä Petu, Peetu, Pepsu..
- rotu norjanvuonohevonen
- sukupuoli ori
- säkäkorkeus, väri, merkit 146, hiirakko, siima
- syntymäaika, ikä 29.09.2006, 5.5 (ikääntyminen)
- koulutustaso ko VaB, re 110, me 100
- omat sivut
Maastoestekurssi kauan sittenVuonohevospoika Bert on oikein mukava kaveri, niin rauhallisilla maastovaelluksilla kuin kisapaikalla raitapuomeja ylittäessä. Alunperin Bert asui isossa tallissa Italiassa, Venetsiassa. Suuressa siittolassa oli peräti toistakymmentä hevosta, kunnes toin Bertin suomeen, ystäväni Julian tallille. Olihan tämäkin talli suurempi, mutta silti rauhallisempi. Tallissa oli Bertille kaveriksi shetlanninponeja ja vuonohevonen sekä appaloosatamma. Bert rauhoittui muutaman viikon päästä täysin, ja se voi laiduntaa jopa vuonohevosori Jussin kanssa. Ellinarelle's oli pääpainotteeltaan yksityis- ja kisatalli, ja valmennuksia oli usein. Bertillä tuntui olevan lahjakkuuksia esteillä, niinpä menimme harjoittelemaan esteiden jatkovalmennukseen metrin esteitä. Rivendelissa Bertin ennätyksiä olivat radalle 80 cm ja maastossa 60 cm. Bert oli yllättävän innostunut esteille, niinpä pääsimme kahden viikon päästä pidettävälle maastoestekurssille. Kävimme aluksi tutustumassa maastoihin muiden ratsukkojan kanssa, ja Bert kävi todella kuumana nähdessään kaatuneita puita ja kivisiä raunioita. Se olisi halunnut loikata jokaisen karahkan yli. Menimme yksi kerrallaan noin 700 metrin pituisen radan läpi. Esteet olivat korkeudeltaan 60 senttimetriä, ja Bert loikkasi ne kevyesti yli. Olin ylpeä vuonohevosestani. Muilla ratsastajilla oli allaan suurikokoiset, lihaksikkaat lämminveriset, mutta joukkoon mahtua huvittava, pystyharjainen suomenhevosruunakin.
|
|
|
Post by Johanna on Nov 28, 2007 15:46:24 GMT 2
27. marraskuuta 2007, tiistai Kaunis tiistaiaamu. Käännyin tallille johtavalle tielle ja haukottelin. Vilkaisin kännykkäni kelloa - 06:23. Koulukin alkaisi onnekseni vasta kymmeneltä. Avasin lämpimän tallin oven ja vilkaisin sisälle.
- Huhuu? huudahdin varovasti. - Terve! pirteä Chao kurkkasi Sipen karsinasta. Venyttelin. - Ah, kai sitä pakko on hakea talikko ja kärryt, haukottelin ja vein käden suuni eteen. Chao naurahti.
Kipaisin pihalta nopsaa kottikärryt ja talikon ja työnsin kitisevän kulkuneuvon autioon talliin. Yhtään hevosta ei ollut tallissa. Pysäytin kärryt lähelle Sipen karsinaa, Kamun boxin eteen. Huomasin vastapäisen karsinan autioksi - ei harjapakkia tai lointa, ei nimikylttiä tai mitään.
- Onko Surku lähtenyt? kysyin Chaolta. Chao nyökkäsi. - Harmi, oli se upea elikko ja Puug oli toosi mukava, sanoin.
Lykkäsin talikon haisevaan lantakasaan Bertin karsinassa. Kello oli jo vartin yli kahdeksan ja levittäisin vielä turpeet Bertin karsinaan ja hakisin Bertin puhtoiseen karsinaan. Kaivoin taskustani eläinlääkärin paperit. "Kuntoutus vko 9 - max. 50 cm re." Nyt oli yhdeksäs viikko Bertin kuntoutuksesta. Viime viikolla saimme aloittaa puomit ja laukkaamisen pehmeällä pohjalla, nyt vihdoin rataesteet, joita rakas vuonohevoseni on innolla odottanut. Kävelin tarhalle ja hiirakko vuonohevonen tanssi portille. Napsautin riimunnarun paikalleen sujahdettuani aidan alta. Bert vikuroi. Näin lähettyvillä torkkuvan Kamun - hoitohevoseni uinui lepuuttaen vasenta takajalkaansa. Pudistin päätäni hymyillen ja maiskutin vuonohevoselle. Portti jäi auki repsottamaan - tarha oli tyhjä.
Vedin pitkiä vetoja harmahtavaan karvaan. Harmaita irtokarvoja tipahteli tallikäytävälle. Bert kilisteli ketjua - se oli kyllästynyt, kyllästynyt elämään ilman yhtäkään maastoreissua, yhtäkään maastoestettä. Lopulta ori tyytyi leputtamaan oikeaa takajalkaansa huokaisten. Kumarruin putsaamaan vasenta etujalkaa - Bert huojui hetken aikaa torkuksissa kunnes heräsi ja nosti jalan. Pahimmat kivet ja mutakimpaleet oli vihdoin poissa kaikista jaloista ja nousin ylös. Bert heräsi unestaan ja kalisutti taaas ketjua nykien päätään ylös. Huokaisin ja hain mustan yleissatulan Bertin naulakosta. Olin viime viikolla ostanut sille uuden rusehtavan estesatulan, joka lepäsi nyt yläkerran kaapissa. Uudet kolmipalakuolaimet oli asettamatta suitsiin, joten kipaisin ne äkkiä yläkerrasta suitset olkapäälläni.
Istahdin tallikäytävän jakkaralle ja irroitin jäätynein käsin vanhoja nivelkuolaimia. Bert oli melko pehmeä ja herkkä ratsastettava, ja valmentajan pyynnöstä minun oli pitänyt vaihtaa nivelet uusiin kolmipaloihin ja pari kuukautta sitten. Lopulta solki antoi periksi ja nivelet tipahtivat lattialle. Innoissani pujotin uusien kolmipalojen renkaat nahkahihnoihin ja asetin mustat nahkasuitset Bertin karsinankoukkuun. Heitin vanhat nivelet satulahuoneen pöydälle ja kirjoitin keltaiseen muistilappuun suttuisella käsialalla: "BERTIN NIVELET, MUISTUTTAKAA LILLY-MARIETA!"
Kiristin poskihihnaa. Nyrkkini mahtui hevosen ja hihnan väliin turhankin runsain mitoin. PIIP PIIP, PIIP PIIP, kännykkäni huusi. Bert säpsähti. Sain viestin ystävältäni Nelliltä: "Löysin täydellisen ruskeat suitset ja martingaalin Bertille, ostanko?" Näpyttelin kiireissäni myöntävän vastaukset ja takaisinmaksulupauksen, kello oli nimittäin jo puoli yhdeksän. Tarkistin hevosen, kaikki näytti olevan kunnossa. Käärin varovasti punaisen pintelin sen takajalasta pois. Jalka näytti olevan paljon paremmassa kunnossa. Venyttelin takajalkaa hieman, ja samalla tuli myös muutkin jalat venytettyä. Bert kopisteli etukaviollaan maata. Ärähdin sille ja vedin lämpimät ratsastushanskat käsiini.
Bert kulki hiukan tahmeasti maastossa..
JATKUU.
|
|
|
Post by Johanna on Dec 2, 2007 12:19:18 GMT 2
|
|
|
Post by Johanna on Jan 25, 2008 19:36:57 GMT 2
KULKUSET, KULKUSET (AATON REKIAJELU)Puuterilumi, pakkanen, kulkusten kilinä ja tuttu ratsukko- ja valjakkoporukka. Voisiko joulumaasto ollakaan ihanemmista aineksista tehty? Enpä usko. Bert oli oikein innoissaan vihdoinkin saapuneesta lumesta - valjastaessa sitä reen eteen, se kuopi maata innoissaan etukaviollaan ja hörhötteli muille retkelle lähteville hevosille terhakkaasti. Kun pääsimme vihdoin lähtemään matkaan, ei Bert olisi millään malttanut vain kävellä ja nauttia upeista maisemista jotka avautuivat järvelle päin. Sain siis todella pidätellä sitä aina lumiseen metsään asti, missä lähdimme ravaamaan varmistettuani että perässä tulevilla ratsukoilla oli kaikki hyvin. Ja kun Bert sai vähän ohjaa se lähti todella kiitämään, enkä hetkeen kyennyt laulamaan muiden mukana joululauluja vaan onnelliset naurunpyrskähdykseni lentelivät siniselle taivaalle - miten voikaan poni olla näin höpsön energinen? Onneksi pian tuli vastaan ylämäki, jossa Bertin vauhti viimein hidastui. Iloisen, reipasvauhtisen ja lauluntäyteisen metsäosuuden jälkeen saavuimme niitylle, jossa otimme hevoset hetkeksi käynnille ja annoimme niiden tasailla hengityksiään - siis niiden jotka malttoivat olla loikkimatta ja kiihdyttelemättä koko ajan. Pian saavuimme kuitenkin taas järven lumidyyniselle rannalle, jossa hevoset saivat kirmata sydämensä kyllyydestä! Tai no, Bert ei ehkä saanut aivan täysillä laukata, sillä lumi tuprusi rekeen niin reippaasti, etten meinannut aina edes nähdä eteeni, jolloin oli pakko vähän hidastella. Mutta pystyssä töröttävistä korvista ja säihkyvistä silmistä saattoi todeta, että Bertkin nautti laukasta! Kuten vähän muillakin, myös minulla oli töitä yrittäessäni pidättää ajokkiani käyntiin. Onnistui se kuitenkin lopulta, ja viimeistään kun käännyimme metsään pikkuiselle, kiemurtelevalle metsätielle, hidasti Bert rentoon käyntiin, ettei kolhisi rekeä puihin ja ajelisi ihan kinoksiin. Tuota rauhallista askellusta ei kuitenkaan kestänyt kovin pitkään, sillä saavuimme laajalle pellolle ja Bert päätti että nythän laukataan! Ja niinpä laukattiinkin, onneksi olin sen päättänyt jo etukäteen, joten ehdin hihkaista muillekin ilmoituksen askellajinvaihdoksesta ennen kuin Bert jo viiletti pelottavalla vauhdilla kohti pellon toista laitaa. Kaikki selvisivät peltolaukasta enemmän tai vähemmän hengissä, ja matkaa voitiin jatkaa. Hevoset olivat selvästi jo vähän uupuneita, ja loppumatkan pääsimmekin kävelemään suht rauhallisessa tahdissa tallille - joululaulujen säestyksellä, tietysti! Tallilla kaikki hevoset hoidettiin karsinoihin rauhoittumaan ja heiniä rouskuttelemaan, ennen kuin me kaksijalkaiset menimme nauttimaan tallin toimistoon leipomistani pipareista, joulutortuista ja lämpimästä glögistä. Retki oli aivan loistava, ja siitä voin järjestäjän ominaisuudessa kiittää muita osallistuneita
|
|
|
Post by Johanna on Jan 25, 2008 19:47:17 GMT 2
22. tammikuuta 2008 Elämä Bertin kanssa on sujunut enemmän ja vähemmän hyvin. Ollaan tutustuttu pikakatsauksella, siis todellakin pikakatsauksella, niin naapurin traktoreihin kuin hirviinkin ja pari marjanpoimijaakin ollaan onnistuttu säikäyttämään. Mutta hauskaakin on toki ollut - varmaankin kyllä Bertillä vielä minuakin hauskempaa rikki menneistä aidoista päätellen.
Kommelluksista huolimatta on Bertin treenaus maastoesteillä edennyt hyvin, hitaasti, mutta varmasti mennään. Eteenpäinajo sujuu jo paremmin kuin hyvin, kuolaimellekin Bert tulee jo itsestään. Alkuun se oli kovin epämiellyttävää ja vastenmielistä, mutta kivasti ori sai mielensä muuttumaan. Nyt vaan jatketaan Bertin treenausta näin syyskuun tullen. Käydään pitkillä kunnonkohotuslenkeillä talvisilla maastoreiteillä, pompitaan vähän esteitä kentällä ja kurjalla säällä työskennellään maneesissa vaikkapa juoksutuksen parissa.
Nyt näiden sateisempien päivien aikana ollaan Bertin kanssa harjoiteltu kovasti yhteistyötä esteillä ihan yleisesti ja lisäksi ollaan harjoiteltu miten kilpailuissa tulisi käyttäytyä. Yhteistyö alkaa sujua paremmin ja paremmin koko ajan, onneksi Bert ei sentään ole mikään täydellinen vastarannan kiiski vaikka omapäisyyttä omaakin. Treenaus sujuu jo varsin mallikelpoisesti, vaikka kivien takaa hyppiikin vihreitä miehiä!
Olenpahan jotain kärryjen vedon alkeitakin opettanut. Bertin koulutus on edennyt hienosti. Poika vetelee kärryjä jo ihan nätisti perässään, joskin vielä harvoin on aivan pakko tehdä parit ylimääräiset loikat ja pomput matkustajien viihdyttämiseksi. Taluttajaa ei enää tarvita laisinkaan, tosin varsinkin maastoreissulla on apuri usein mukana kyydissä ihan vain varmuuden vuoksi.
Ratsastuksessakin ollaan edistytty, Bert ei enää paina kuolaimelle paljoakaan. Lisäksi vihreät miehet kentän laidolla ovat vähentyneet huomauttavasti. Saa sitä aina naureskella kun se välttelee aina vain sitä yhtä kulmaa kentällä. Maneesin katolta tippui lunta viime viikolla, ja tömähdys kuului aina maneesiin asti. Bert otti tilaisuudesta vaarin ja kiiti hurjaa laukkaa ympäri tipauttaen minut Frida-kullan jalkoihin. Nelli hyppäsi alas Fridan selästä naureskellen ja auttoi minut ylös. Bert muljautteli silmiään maneesin toisella laidalla, josta nappasimme sen yhteistuumin. Johan se nyt on kun pitää tammoille esittää!
Suunnitelmissa olisi käyttää Bertiä kisoissa kunhan sopivat tulisivat vastaan.
|
|
|
Post by Johanna on Jan 25, 2008 19:54:19 GMT 2
23. tammikuuta 2008 Kauheaa miten nopeasti aika onkaan mennyt hevosten kanssa touhutessa, en ole ehtinyt tännekään kirjoittaa! No mutta joka tapauksessa Bert täytti eilen suuret toivomukseni metrin maastoesteestä, ja kohta voisinkin jo etsiä herralle sopivia kilpailuluokkia.
Koulutuksessa on siis edistytty huimasti. Kouluratsastuksessa Bert menee jo nätisti, ratsastaja voi istua selässä huoletta pelkäämättä ennalta-arvaamattomia ryöstöjä. Kaikki vaativan A:n liikkeet kuitenkin onnistuvat ainakin suurimmaksi osaksi, nätti temponlisäys ravissa tuottaa vielä vähän päänvaivaa mutta eiköhän se siitä.
Valjakkoajossa ei ole enää mitään ongelmia, avustaja on jätetty täysin pois kyydistä ja harjoiteltu on niin kentällä kuin maastossakin. Kestävyyskokeen asiat menevät kuin vettä vain, porteissa Bert ei vain aina jaksaisi mennä mitenkään turhan tarkasti mutta muuten kaikki sujuu hyvin. Tarkkuuskokeessa Bert sentään vaivautuu vähän rauhoittamaan vauhtia kun tajuaa, ettei kentällä muutenkaan kannata kaahailla. Koulukokeen jutuissa Bert joskus vähän hätiköi, se olisi niin innoissaan menossa aina vain eteenpäin. Mutta kyllä se tiukalla harjoittelulla varmasti vielä nykyisestäkin paranee!
Kohta meihin voikin jo varmaan törmäillä kilpailuissa, tervehtimään saa mielellään tulla!
|
|
|
Post by Johanna on Jan 25, 2008 19:57:33 GMT 2
24. tammikuuta 2008 Edistystä koulutuksessa on jälleen tapahtunut: kouluratsastuksessakaan ei apuohjia tarvita missään, toki on aina helpompaa ja turvallisempaa mennä niiden kanssa kun ottaa huomioon Bertin ennalta-arvaamattomat liikkeet, mutta ajaessa koulukoekin sujuu ainakin lähes täysin hätiköimättä. Varmuutta on saatu myöskin muilla osa-alueilla, vaikka tällä viikolla voisi etsiäkin jotkin mukavat kisat joihin voisi pojan kanssa osallistua. Sen verran siis ollaan edetty jo!
Tällä viikolla kun itse olen lomaillut, ollaan ehditty työskentelemään paljon niin selästä, kärryiltä kuin maastakin käsin. Selästä liikuttelu (myös ratsastukseksi kutsutaan) on hoidettu useimmiten kentällä tai maneesissa, maanantaina loikittiin vähän esteitä. Ensin Bert katseli kummissaan ja olevinaan kauhuissaankin esteitä ja puomeja, mutta kun herra järkytyksestä selvisi niin esteet ylitettiin varsin reippaalla ilmavaralla, tyyli vapaa.. Olin rakentanut pari sarjaa, yhden tai kahden puomin esteitä ja okserin sekä trippelin.
Kärryjen kanssa käytiin tiistaina maastoreissulla, muutama auto aiheutti vähän hämminkiä lähinnä kärryjen etupuolella, mutta ilman haavereita selvittiin. Maastoreissut ovat olleet varsin reippaita ja talvisessa pakkaslumessa onkin ollut kivaa juoksennella, kun pohja on ollut kova ja hokit pitäneet.
Tänään, keskiviikkona siis, harjoiteltiin ensin kentällä juoksutuksessa ääniapuja ja kuuliaisuutta, sitten käytiin maastossa vähän kävelemässä ja lopuksi vielä otettiin ohjasajoa kentällä, kuuliaisuutta ja tarkkuutta todella kaivattiin Bertiltä, ja nätisti kaikki sujuikin. Nyt kun ihminen ei tullut perässä kärryillä vaan kävellen, kulki Bert selvästikin rauhallisemmin. Loppuajasta tarkkuustehtävät sujuivat todellakin hyvin, minkä ansiosta poika sai pari ekstraporkkanaa jotka maistuivat mainiosti.
|
|
|
Post by Johanna on Jan 25, 2008 20:07:01 GMT 2
25. tammikuuta 2008 Lunta lunta lunta! Ja sen kyllä huomasi Bertistäkin! Herra riehui tarhassa aivan innoissaan heti kun pääsi sinne aamuruokinnan jälkeen, eikä olisi millään tahtonut lähteä ajelulle vaikka kärryjen vetelemisestäkin kovasti pitääkin. Kun lopulta sain Bertin kärryjen eteen niin lähdettiin pitkälle ajelulle maastoon, ei harjoiteltu mitään porttien tai siltojen ylityksiä, köpsöteltiin vain pirteässä pakkasilmassa pitkin kimaltelevia lumisia hiekkateitä. Ja kyllä Bertkin nautti kovasti, varsinkin kun välillä annoin sen päästää höyryjä pihalle reippaassa ravissa!
Onneksi Bertille vaihdettiin maanantaina hokkikengät, muuten olisi voinut sattua pahastikin kun poika liukkaassa ja jäisessä tarhassa riehui varsinkin kun viime viikolla tippui kengät takajaloista ja toisesta etujalasta! Viime kengityksestä olikin aikaa.. Varsin harmillista se olisi ollutkin, koska ensi viikolla olisi edessä ensimmäinen julkinen esiintyminen maastoestekilpailuissa helmikuun lopuilla! Helmikuu alkaa siis taitaa kovan treenaamisen merkeissä..
Seuraavat kilpailut ovat sitten valjakkoajokilpailut neljän päivän päästä maastoestekilpailuistamme. Toivottavasti Bert ei mitenkään stressaanu tästä läheikkäisestä ajankohdasta, mikään kokenut esiintyjä Bert kun ei ole. Matkustellut se on kuitenkin jo jonkin verraan, ollaan ihan harjoituksen vuoksi käytetty Bertä muilla talleilla vierailuilla ja pikku lenkeillä ihan vaan traikun kyydissäkin, ettei sitten niin kauheasti jännitä kun joutuu ihan outoon paikkaan. Fiksustihan tuo Bert on tähän asti ainakin käyttäytynyt, pidetään peukkuja että käyttäytyy hyvin kisoissakin!
|
|
|
Post by Johanna on Jan 25, 2008 20:28:11 GMT 2
|
|
|
Post by Johanna on Jan 26, 2008 10:54:54 GMT 2
26.01.2008 Aloitanpa kertomalla hiukan pojan kisamenestyksestä. Koulukilpailut eivät ole menneet mitenkään mainittavan hyvin, kokemusta kuitenkin ollaan saatu mukavasti ja viimeisimmissä koulukisoissa Bertistä huomasikin että se on jo alkanut tottua kisapaikkojen hyörinään. Huomenna olisi pitkästä aikaa taas kilpailut, helppo C -luokassa mennään esittelemään taitojamme. Heti kolmansissa valjakkokisoissaan Bert yllätti kaikki, jopa ohjastajankin! Herra nimittäin sijoittui nosiivisen ponivaljakossa kuudenneksi, osallistujiahan oli lähemmäs viisikymmentä! Silloin Bert kyllä teki oikein nappisuorituksen ja sai kiitokseksi aimo kasan porkkanoita.
Viime viikolla oli Bertin kanssa menossa kova kouluharjoittelu, kentällä ja maneesissa tahkottiin aina Bertin kyllästymiseen ja minun pinnani katkeamiseen asti. Nyt muutaman päivän ajan ollaan kyllä otettu rennommin, lauantaina käytiin ajelemassa lähemmäs kolmen tunnin maastoreissu reen kanssa, nyt kun sitä lunta on vihdoinkin tullut sulaneen tilalle. Koko reissun ajan Bert oli oikein innoissaan, huomasi ettei vähään aikaan oltu käyty ajelemassa reellä. Alkumatkassa oli suorastaan hienoisia pidätysongelmia, mutta ei niistä sen enempää... Vielä lenkin jälkeenkin pojalla oli energiaa riehua tarhassa, joten se on nyt suorastaan erinomaisessa kunnossa!
Eilen taas juoksuttelin ensin Bertiä kentällä ja sitten käytiin maastossa ajelemassa reen kanssa pikkuinen tunnin lenkki, paljon ylämäkiä ja kunnon reipas pätkä järven jäällä. Ja Bert oli taas innoissaan, näytti siltä kuin se olisi maalattu valkoisella maalilla kun pakkanen kävi hionneisiin karvoihin käsiksi. Liikutuksen ja kuivauksen jälkeen Bert saikin paksulti loimia niskaansa, ettei vain vilustuisi. Tänään olisi suunnitelmissa pitää vähän rennompi päivä viikon "rääkin" jälkeen, vähän tosin aion poikaa juoksuttaa ettei huomenna sitten poukkoile ihan maneesin kattoon asti kisoissa.. Ja tietysti illalla on edessä ponin perusteellinen puunaus ja varusteiden pesu.
|
|
|
Post by Johanna on Jan 27, 2008 11:18:14 GMT 2
27. tammikuuta 2008 Tänään lähdin mutakuraisen, ehkä himpun vähemmän arvokkaan oloisen, ainoan ajoponini kanssa pitkälle maastoajelulle. Halusin päästä tuulettelemaan ajatuksiani ja samalla kohottamaan ponin kuntoa - kisoissa kun ei olla käyty pitkään aikaan ja treenaus ei ole ollut niin hirvittävän aktiivista..
Aamulla tarhoja ja järveä ei sumun läpi edes meinannut nähdä, mutta kun olin yhdessä wearin kanssa ruokkinut hempsut ja yksinään kuurannut talvikarvan kasvatusta jatkavan ponini, oli sumu jo hälvennyt jonkin verran. Valjastin vielä Bertin, koppasin kypärän päähäni ja sitten lähdimme kohti tallin koivukujaa reippaassa käynnissä.
Koko reissu meni varsin mallikkaasti ja nopeassa tahdissa - ylämäkien päällä vauhti kyllä aina hyytyi tehokkaasti, mutta pääsipähän poni töihin! Alkuun matkasimme tuulen tuiskuttamien niittyjen välissä kulkevaa hiekkatietä rauhalliseen tahtiin, sitten otimme vähän ravia ja ravailimme tiellä joka kiemurtelee mäkien notkoissa, suon vierellä ja ikivanhojen, suurten kuusten rinnalla.
Kiivettyämme ja laskeuduttuamme ensimmäiset kunnon harjunrinteet vähän vähemmän hillittyyn ja kauniseen tapaan, saavuimme pellon vieressä kulkevalle mökkitielle ja annoin Bertin päästellä kunnolla höyryjä ulos. Ja kyllä Bert innostuikin! Kun aloin järven lähestyessä hidastella vauhtia, ei poika ollut kuulevinaankaan, vaan porskutteli iloisesti tuuliselle rannalle päin. Sain tehdä tosissani töitä ennen kuin sain Bertin käyntiin, ja rannalla herran piti vielä kauhistella syystuulen nostattamia korkeita aaltoja - nehän hyökkää kimppuun!
Loppumatkan taivalsimme varmuuden vuoksi käynnissä, ja kiertelimmekin niin pienillä teillä kuin minne kärryjen kanssa mahduimme. Tallilla totesin Bertin hionneen kunnolla ja sumun hälvenneen tallin ympäristöstä. Hoidin nopeasti Bertin tarhailukuntoon - kuivaus hikiviilalla, jalkojen suihkuttelu viileähköllä vedellä, loimitus ja poika ruohoa rouskuttelemaan! Ja karsinat odottavat siivoajaa…
|
|
|
Post by Karoliina on Jan 27, 2008 12:56:10 GMT 2
27.1.2008 Ensimmäinen tapaaminen Bertin kanssa!
Kun saavuin tallille ensimmäistä kertaa, hoitamaan Bertiä, oli alkannut hieman pyryttämään. Pyyhkäisin lunta takistani. Astuin sisälle talliin, kävellen sitten Bertin karsinan luokse. Kurkistin karsinaan, huomaten että se oli tyhjä. Eli poika oli siis ulkona.
Päästyäni laitumen luokse, Bert ravasi korvat höröllä portille. Se tapitti minua, aivan kuin olisin ollut avaruusolio. Avasin hitaasti portin, seuraten Bertin reaktiota. Bert suhtautui minuun, kuin kehen tahansa muuhun. Se antoi minun pistää sille riimun. Hymyilin Bertille, taluttaessani sitä talliin. Huomasin että sillä oli menty jo tänään, joten en aikonnut mennä sillä. Vaikka en olisi ehkä mennyt sillä muutenkaan ensimmäisellä kerralla. Sidoin Bertin kiinni tallikäytävälle, taputtaen sitä sitten. Olin käynnyt jo aiemmin tutustumassa talliin, joten tiesin missä oli satulahuoneet sun muut. Kävelin satulahuoneeseen, jossa ei ollut ketään. Huomasin Bertin harjapakin, tarttuen siihen. Nostin harjapakin maasta, kävellen sitten takaisin Bertin luokse.
- Anteeksi että kesti, sanoin, saaden vastaukseksi lempeän hörähdyksen. Aloin harjaamaan Bertiä ensin kumisuolla. Bert nautti siitä, koska se sulki silmänsä. Harjattuani kummatkin puolet, vaihdoin harjaa. Huomasin että kauempana oli muita tyttöjä, mutten keskitynyt siihen. Harjattuani Bertin kokonaan, otin kaviokoukun. Liu'tin käden rauhallisesti Bertin vasenta etusta pitkin, pyytäen sitä nostamaan. Bert nosti etusen heti, jotta sain sen puhdistettua.
Kun olin puhdistanut kaikki kaviot, viennyt harjapakin satulahuoneeseen ja palattuani takaisin Bertin luokse, päätin että lähtisin taluttamaan sitä lumiseen maastoon. Tiesin minne polut veivät, koska olin joskus kävellyt niitä pitkin huvikseni, ennen kuin aloin hoitamaan Bertiä. Avasin solmun, taluttaen Bertin ulos. - Miten olisi pieni lenkki? Ei tehdä kovin pitkää, puhelin lempeästi Bertille, joka vain käänteli korviaan. Lähdimme hitaasti, mutta reippain askelin maastoon. Puut olivat lumen peitossa, ja tieltä löytyi liukkaita kohtia. Aloimme kävelemään varovaisesti, käänyttyämme lumiselle polulle. Bert oli valppaana, koska sen pää oli välillä aika korkealla. - Ei mitään hätää, sanoin rauhoittelevalla äänellä Bertille. Pian Bert rentoutui, mutta vilkuili välillä ympärilleen. Käveltyämme vähän matkaa, käännyimme ympäri, palataksemme takaisin tallille. Huomasin, että eräs ratsukko tuli meitä vastaan. Sanoin 'hei' ratsastajalle, joka vastasi siihen. Päästyämme tallinpihaan, Bert käänsi päänsä tallin suuntaan. Sitten se vilkaisi minua lempeillä silmillään. Naurahdin sen käytökselle, taluttaen sen tallikäytävälle.
Olin pistännyt Bertille takaisin loimen. Olin myös päästännyt sen laitumelle. Katsoin hetken aikaa, kun se laukkasi ympäri laidunta. Hymyilin sen käytökselle. Katsoin kelloa, joka näytti hieman yli puoli kuusi. Minun oli aika lähteä. Lähdin tallilta, ajatellen koko matkan seuraavaa päivää.
|
|
|
Post by Johanna on Jan 27, 2008 14:48:30 GMT 2
Bertillä uudet sivut Karoliina, saat toki ratsastaa ja/tai talutella Bertiä vaikka olenkin mennyt sillä. Oripojalla on pieni kunnonkohotustreenaus meneillään 28.01.2008Samaten Bertin kilpailut ovat nyt talven aikana jääneet todellakin vähemmälle, toisaalta siihen on hyvä syykin: Bertin kavio halkesi lievästi tässä vähän aikaa sitten valjakkokilpailujen maratonosuudella. Vakava halkeama ei kuitenkaan todellakaan ollut, ja vaikka eläinlääkäri sanoikin, että jo samana päivänä Bertiä voisi liikuttaa kärryjen ja reen edessä sekä selästä, kuitenkin olen pitänyt vähän hitaampaa tahtia treenauksessa. Bert on siis saanut tarhailla nuorempien oripoikien kanssa normaalia enemmän, samalla kun se on hemmoteltu piloille ja kaviota hoidettu lähes 24 / 7. Eilen kuitenkin aloitimme normaalin harjoittelun, tosin varsin helposti vain pyörimällä kärryjen kanssa kentällä paahtavassa auringonpaisteessa - keskellä talvea! Bertiltä löytyi energiaa kieltämättä varsin paljon, enkä kovin pitkiä laukkapätkiä uskaltanut ottaa - syynä sekä kavio että herran innostuminen.. Hengissä kuitenkin selvittiin, ja vaikka menimmekin harjoitukset, kuten pujottelu- ja kujatehtävät, reippaaseen tahtiin, meni kaikki oikein hienosti. Vain pari kertaa Bert riensi innostuksissaan pujottelussa vähän väärästä välistä ja yhden laukkaympyrän aikana kaadettiin parikin tötteröä. Loppujen lopuksi olin kuitenkin todella tyytyväinen harjoituksiin, varsinkin loppuaikana Bert malttoi jo keskittyäkin paljon paremmin. Koska eilisen harjoitusten jälkeen ei kaviossa, Terin jaloissa tai olemuksessakaan ollut mitään erityistä tavallisuudesta poikkeavaa - lukuun ottamatta äärimmäisen korkeaa askellusta ja harvinaisen hikistä karvapeitettä sekä pieniä nesteitä takajaloissa - jatkettiin harjoituksia tänäänkin aamulla, jolloin menimme käymään maastossa. Erityisesti kipusimme mäkiä ylös ja alas, kahlasimme joessa ja vähän järvessäkin, ylittelimme siltoja ja harjoittelimme porttien aukaisuja. Kaikki sujui mainiosti, vaikka eräällä kapealla hiekkatiellä tulikin varsin äänekäs traktori vastaan. Bert ei kuitenkaan kaikeksi onneksi pahemmin säikähtänyt, vaikka ensin kuvittelikin voivansa peruuttaa ojaan.. Huomenna aion vain juoksuttella Bertiä kentällä, ja tälle oripojalle ominaiseen tapaan itsepäisyyttä löytyy heti vaikka muille jakaa, kun ei ole kärryjä perässä. Tänään illalla vuorossa oli myös taas maastoajelua, kiertelimme vain lähimaastoja rauhallisella vauhdilla - varsin kevyt päivä Bertille siis. Lisäksi suunnittelin tarkkuusharjoituksia kentällä, maastoon ei uskalla enää lähteä, koska rupeaa iltaruuhkat alkamaan jopa hiljaisilla teillä ja ulkona on todella pimeää. Kisat olisi suunnitelmissa ensi kuun alulle, taidankin heti rientää tutkimaan kisakalenteria että löydettäisiin mukava kisapaikka sopivalla luokalla..
|
|
|
Post by Karoliina on Jan 28, 2008 18:40:54 GMT 2
28.1.2008 Tutustumista enemmän.
Kirpeä talvi ilma nipisteli poskiani, kun kävelin tallille. Odotin innolla Bertin näkemistä. Nostin laukkuani paremmin olalleni, jottei se tipahtaisi. Olin lähtennyt suoraan tallille, päästyäni koulusta. Näin, kuinka Seppele kohosi edessäni. Vihdoin! Juoksin melkein Seppeleen portista sisään. Avasin innolla tallin oven, sulkien sen sitten melkein heti perässäni kiinni. Katsoin nopeasti ympärilleni, nähden pari tyttöä satulahuoneen edessä. Kävelin Bertin karsinan luokse, nähden kuinka sen pää nousi ylös. Se tapitti minua, hörähtäen sitten tervehdyksen. - Hei taas, sanoin orille, avaten karsinan oven. Siltin Bertin otsaa. - Olin ajatellut ratsastaa sinulla, puhelin hevoselle, joka tapitti minua lempeästi. Lähdin pois karsinasta, sulkien karsinan oven. Lähdin kiipeämään rappusia ylös oleskelutilaan. Kuulin iloista puheensorinaa. Katselin muita, hieman ujona. Yht'äkkiä pari tyttöä tuli luokseni. - Hei. Olet varmaan Bertin hoitaja? Kysyi tyttö, joka näytti minun ikäiseltä. Nyökkäsin siihen, silmäillen tyttöä. - Olen Sonja, ja tuo on Heidi, sanoi Sonja. - Olen Karoliina, vastasin hieman rohkeampana. - Tahtoisistko lähteä kanssamme ratsastamaan maastoon? Kysyi Heidi, jonka kysymys oli lennättää minut selälleen. - Jos se sopii, vastasin hieman hämilläni. Heidi ja Sonja nyökkäilivät. - Nähdään kohta, he huikkasivat, ennen kuin laskeutuivat rappuset alas.
Olin hetken aikaa oleillut oleskeluhuoneessa, kunnes olin itsekkin lähtennyt hoitamaan Bertiä. Menin satulahuoneeseen, jossa näin pari vanhemman näköistä tyttöä. He puhuivat niin keskittyneesti, etteivät huomanneet minua. Tartuin ääneti Bertin harjapakkiin, ja lähdin hiippailemaan pois satulahuoneesta. Matkalla Bertin luokse, törmäsin Heidiin, joka hymyili iloisesti. - Nähdään pian, Heidi sanoi, häipyen sitten. Kohautin olkiani, jatkaen matkaa Bertin luokse. Päästyäni orin karsinan eteen, se tapitti minua edelleen, kuin kysyäkseen 'missäs oikein viivyit? Täällä odoteltiin' Naurahdin hevosen valloittavalle katseelle, avaten karsinan oven. Bert seuraili jokaista liikettäni, aina välillä laskien päänsä. Kaivoin harjapakista harjan, alkaen pitkin vedoin harjaamaan Bertin harmaata karvaa. Välillä minua alkoi naurattaa, kun Bert tapitti minua kuin vahtimestari rikollista. Harjasin kummatkin puolet ainakin kaksi kertaa, kunnes siirryin putsaamaan Bertin kavioita. Li'utin käden aina vuoronperään jokaisella jalalla, saaden Bertin nostamaan jalat erittäin kiltisti. Taputin hevosta, antaen sille porkkanan palan. Se mussutti porkkanaa iloisena, pärskähtäen kiittelevästi. Pistin harjat harjapakkiin, napaten sitten harjapakin käteeni. Lähdin satulahuonetta kohti. Päästyäni satulahuoneeseen, näin ne samat tytö siellä. Tällä kertaa he huomasivat minut, mutteivat sanonneet mitään. Puhuivat vain toisilleen reippaasti.
(Jatkuu..Täytyy lähteä koneelta)
|
|
|
Post by Karoliina on Jan 29, 2008 11:31:14 GMT 2
Laskettuani harjapakin omalle paikalleen, nappasin satulan ja suitset mukaani. Poistuin sitten hiljaa satulahuoneesta. Kävellessäni Bertin luokse, aika tuntui matelevan. Odotin innollani ensimmäistä ratsastusta Bertin kanssa. Bert käänteli korviaan uteliaan näköisenä, kun pääsin sen vierelle. Asetin satulan Bertin kaulalle, li'uttaen sen sitten oikealle paikalle. Kiristin hieman satulavyötä, mutten liikaa. Sitten oli suitsien vuoro. Minua jännitti. Mitä Bert ajatteli siitä, että pistäisin sille suitset? Luimistaisiko se korvansa, vaiko näykkäisi minua? Ei, onnistuin erittäin hyvin suitsien laitossa. Bert otti kuolaimet heti, eikä sitä tarvinnut käskeä ottamaan niitä. Kiristettyäni kaikki remmit suitsista, lähdin kohti oleskelutilaa. Kiipesin rappuset nopeasti. Ylhäällä ei ollut kuin muutama ihminen. Olin pakannut kouluun lähtiessäni kypärän mukaan. Otin kypärän rivakasti käteeni, lähtien laskeutumaan rappusia alas. Pujotin matkalla kypärän päähäni. Huomasin Heidin ja Sonjan, jotka seisoivat Bertin karsinan edessä. - Onko jokin hätänä? Kysyin, katsellen tyttöjä. - Emme kerkiä ratsastamaan. Lupasimme auttaa Jaakkoa lopuissa tallitöissä, Heidi sanoi pettyneenä. - Selvä. Ei sille mitään voi. Kai minä pärjään yksinkin Bertin kanssa, sanoin tytöille, jotka hymyilivät hieman. Sonja ja Heidi lähtivät kukin omille teilleen. Pujahdin Bertin karsinaan, joka odotti minua innolla. - Joudumme yksin lähteä, puhelin Bertille, joka vain tapitti minua. Talutin Bertin ulos tallista. Ilma oli entistä kylmempi, mitä oli silloin kun tulin tallille. Minun piti kietoa takkiani enemmän ympärilleni, jotten olisi jäätynnyt siihen paikkaan. Mittasin jalustimet sopivan kokoisiksi, kiristäen sen jälkeen satulavyötä. Pistin sitten ohjat kaulalle. Nyt sitä mennään! Asetin jalkani jalustimeen, ponnistaen itseni orin selkään. Otin ohjista kiinni, antaen hieman pohkeita Bertille. Bert lähti keinuvaan käyntiin, joka olisi voinnut tuudittaa minut uneen. Käänsin hevosen maastoon päin, katsellen lumista maastoa.
Päästyämme vähän matkaa, keräsin ohjat. Bert pärski välillä äänekkäästi, nosti päätään ja käänteli korviaan. Annoin sille vähän enemmän pohkeita, jotta se lähtisi raviin. Bert totteli heti apujani, lähtien pehmeään raviin. Ravasimme hetken aikaa, kunnes siiryimme laukkaan. Minun piti kyyristyä hieman, jotten olisi saannut oksaa naamalleni. Käänsin Bertin peltoa kohti. Pelto näytti todella kauniilta, lumisena. Huomasin edessäni laukkasuoran. Nyt ei varmana pysähdytä. Tuntui kuin olisimme nelistäneet eteenpäin, niin nopeasti puut suhahtelivat ohitsemme. Päästyämme laukkasuoran loppuun, jarrutin Bertin ravista käyntiin. Olipa se menoa! Lähdimme löntystelemään tietä pitkin. Olin kuullut liekkijärvestä, että se on ihan lähellä. Päätin ratsastaa sinne. Annoin Bertille pitkät ohjat, jotta se saisi hetken aikaa levätä pitkästä laukasta.
Melkein puolen tunnin kuluttua olimme päässeet liekkijärvelle. Ihastelin sitä. Järvi kimaltelti, kun auringon säteet osuivat sen jäähän. Tuonne olisi kiva päästä kesällä uittamaan hevosia, tuumin ääneti. Pysähdyin hetkeksi aikaa, ennen kuin lähdimme takaisin Seppelettä kohti. Laukkasimme melkein koko matkan, vasta tallille johtavalla tiellä hidastimme käyntiin. En ehkä pääsisi huomenna hoitamaan Bertiä, joten päätin harjata sen tänään viellä kerran huolella.
Kun olimme päässeet tallille, olin taluttanut Bertin karsinaan, ottannut siltä varusteet pois ja harjannut sen huolella, ojensin sille porkkanan. - Siinä sinulle kiitos ratsastuksesta, sanoin Bertille, silittäen tämän kaulaa. Lähdin taluttamaan Bertiä laidunta kohti. Matkalla ori steppasi, nähdessään tammoja. Naurahdin sille, joka sai Bertin kääntämään päänsä minua kohti, ja alkaen tapittamaan viattomasti. Päästin Bertin laitumelle, sulkien portin. Bert esitteli minulle laukka taitojaan, jonka jälkeen se viiletti portille. Rapsutin sen otsaa, joka sai hevosen ummistamaan silmänsä. - Jos pääsen huomenna tallille, hypättäisiinkö esteitä? Kysyin Bertiltä, vilkaisten kelloa. Sujahdin talliin, lähtien kapuamaan oleskelutilaan vietäviä rappusia.
Nappasin laukun käteeni, lähtien kipittämään rappuset alas. Poistuin tallista, lähtien laahustamaan kotia kohti. Huomasin Bertin tapittavan minua isoilla silmillään. Vilkutin sille, hävitessäni tallipihasta.
|
|