|
Post by Pipsa on Dec 5, 2008 18:21:19 GMT 2
Tarina vailla nimeä
Päivä, jona asiat alkavat ahdistaa, kaikki pienetkin asiat paisuvat suuriksi, tuntuu pahalta, mikään ei enää tunnu olevan hauskaa ja mukavaa - juuri tänään oli sellainen päivä, aamulla olisi voinut vain jäädä ikuisiksi ajaksi nukkumaan, heräämättä koskaan, näkemättä mistään unta, olla vain olematta. Hävitä tyhjyyteen, pois kaikkialta, ei olla missään, ajattelematta mitään. Millään ei tunnu olevan mitään väliä, on vain olemassa tuskaa, kuolemaa, pelkoa. Mitä järkeä oli elää, kun kaiken tulisi aina joskus menettämään, mikään, ei mikään olisi ikuista.
Hiljaa, aivan hiljaa kävelen, katse kohdistettuna räntäiseen maahan, hiuksien roikkuen märkinä - mitä väliä silläkään olisi? Huokaisen, nostaen katseeni talliin päin. Kaikki muut näyttävät olevan iloisella päällä, miksikäs ei kun joulukin tulossa. Kopistelen kenkiäni maahan, työntäen vaalean oven varoen auki, astuen sisälle talliin, luikkelehtien mahdollisimman pienenä päädymmäisten karsinoiden luo, avaten karsinan oven, sujahtaen sisälle sinne. Vuononhevonen vilkaisee minuun hiljaa, tyynesti. - Onneks sä oot tollannen, kuiskaan hiljaa, silittäen ruunaa.
- Näytät kyllä olevan ihan kunnossa, mutisen tarkistaen ruunan jalat. - Ratsastaakohan Jossu siulla tänään? Kaivan vasta ostetun kännykän, Sony Ericcssonin K660i:n, avaten näppäinlukon, vilkaisten ruutuun - yksi uusi viesti. Näppäilen viestin auki, lukien sen nopeasti, turha viesti yhdeltä kaverilta - ei sen enempää. Suljen kännykän, upottaen taskun pohjalle, lähtien hortoilemaan käytävälle riimua etsien.
Pian minulla on kuitenkin vuonohevonen käytävällä, harja omassa kädessäni, eli harjausvalmiuspäällä. Mulkaisen supiseviin tuntilaisiin, ryhtyen harjaamaan reippain vedoin, haluaisin olla jo ratsastamassa ennen kuin talli täyttyisi tuntilaisista, hoitajista ja hevosenomistajista. Huokaisen, nopeuttaen tahtia.
- Pipsaa? joku huhuilee käytävällä. - No? vilkaisen kysyvästi. - Haluut sä ratsastaa Bertsulla tänään? Johanna hymyilee. - Ihan sama, päätä sä, sunhan se on, mutisen kääntyen karsinaanpäin. - Noo, mee sä sitten sillä palkinnoksi, kun oot noin ahkerasti hoidellu, tyttö, tai oikeastaan nuori nainen toteaa. - Kiva… supisen takaisin. - Mä meen jottain kevyttä.
Yllättäen tajuankin istuvani jo vuononhevosen tasaisessa askelluksessa pitkin maastopolkua, tuijottaen vain mitäänsanomattomana eteenpäin, tyhjyyteen. Ympäristö vaipuu syvään hiljaisuuteen, vain kaviot tömähtelevät silloin tällöin maahan.
Tärähdän kylmästä, kurkkukivun pistäessä kurkkuun ikävästi, mitä väliä silläkään olisi? Annan ruunan löllyä yhä eteenpäin ohjien ollen pitkät, istuen itse äärimmäisen rennosti. Kännykkä pirahtaa vaimeasti soimaan, ponin höristäessä vaivoin vain korviaan. Mutisten itsekseni kaivan puhelimen esiin, näpsäyttäen puhelun hylätyksi. Ei kiinnostanut tipan vertaakaan jutella yhtään kenenkään kanssa. - Life it seems will fade away Drifting further everyday Getting lost within myself Nothing matters no one else, kuiskaan hiljaa metsään, vilkaisten taaksepäin, säpsähtäen rapsahtavaa oksaa. Pahaolo tuntuu kasautuvan yhä entistä enemmän, kaiken olisi pakko laueta muuten, tai… sitä ei enää yksinkertaisesti kestäisi.
Ruuna jännittyy, ja minun tajuamatta, hyppää sivulle, minun rysähtäen maahan. Mumisten seilaan paikoilleen jääneen vuononhevosen luo, halaten sen kaulaa hiljaa. Kyllä kaikki menisi vielä hyvin.
Pipsa & Bert
Kappaleen sanat: Metallica - Fade to black
|
|
|
Post by Pipsa on Dec 8, 2008 14:02:25 GMT 2
|
|
|
Post by Pipsa on Dec 9, 2008 16:35:53 GMT 2
Eväsretkellä
- Heureka! Wear hihkaisee ponkaisten seisaalleen, niin, että edes syttyneen lampun kuva ei tämän pään päällä olisi ihmeellisen näköinen. - Mitäs sä äkkäsit? hymyilen sohvan uumenista. - Mun pitäs kai kohta liikuttaa Bert, kun Jossu ei pääse tänään kun illalla vasta, ja Anne kerto ettei se mee tänään tunneille. - Just siihen tää liittyykin! tyttö hihkaisee. - Taigakaan ei nimittäin mee tänään tunnille. - Ahaa… Mikä se sun juttu oli? vilkaisen tähän nostaen päätäni sohvan selkänojasta. - Mums… Meeää eäväs… retkelle, tyttö takeltelee nielaisten lopun leivänpalasta. - Sä sen sanoit! hihkaisen ponnistaen ylös sohvalta. - Mulla on eväitäkin roppakaupalla mukana! - Käyään laittaa ponit ja lähetään! tyttö virnistää. Wearin perässä tipsuttelen alakertaan, kipittäen Bertin karsinan luo, raottaen sitä hieman.
- Moi vaan sullekkin, hymyilen sujauttaen riimun vuononhevosen päähän. - Lähetään kohta lenkille. Ruuna seisoo käytävällä kaikessa rauhassa, sitä ei ulos lähteminen tuonne pakkaseen selvästikään kiinnostanut. - Mennäänkin Werpsun ja Taigan kanssa, eväät mukana kanssa, jatkan sipaisten ponia pari kertaa vielä nopsasti harjalla, kyykistyen laittamaan suojia. - Mitkäs suojat sulle tulikaan… Kaivan suojat harjapussista esille, “suojittaen” ruunan, lähtien satulahuoneeseen päin vihellellen.
- Pipsaa! ootko valamis? Wear huhuilee pihalta. - Mä oon jo selässä! - Ollaan tulossa! hihkaisen takaisin, kiinnittäen suitsien turparemmin vielä, lähtien taluttamaan ruunaa ulos kirpeään pakkasilmaan. - Täältä me tullaan! - Viimeinkin! tyttö virnistää, ilmestyen näkööni Taigalla ratsastaen. - Alahhan tulla! - Joojoo joo, mumisen takaisin kiristäen satulavyötä, kiskoen jalustimet alas, ja nousten satulaan. Lyhennän Johannan jäljiltä pidemmät jalustimet, lähtien käyntäämään pitkin ohjin Taigan perässä antaen ohjien olla pitkinä. - Onks sulla reppu Werkku? - Juujuu, tyttö hymäjää. - Etkö sä muka nää? - Näänhän mä, ja pistähhän vauhtia siihen Palleroon!
Päitään rennosti roikottaen ponit löntystelevät jonotusten. - Mitä eväitä meillä on? - Kurkku ja juustoleipiä, ja sitten on sellasia missä on juuston tilalla kinkkua, aloitan. - Anne anto mulle mukaan kuumaa kaakaota, ja mukit, tyttö ilmoittaa. - Sit ei tuu kylmä. - Ja mulla on vielää pipareita, virnistän. - Hyvin ruokaa mukana meillä. - Jep, ravataas kohta, tyttö hihkaisee. Lyhennän ohjia, pistäen enemmän vauhtia ruunaan, joka lähtee pikaiseen käyntiin pää ylhäällä. - Ravataan nyh Wearsu.
Tasaisesta käynnistään vuononhevosen siirtyy Taigan perässä rauhalliseen raviin. Maisema liukuu ohitsemme, ponien tikittäessä menemään päät ylhäällä. - Otetaan vähän käyntiä. Nyökkään, hiljentäen ruunan rauhalliseen käyntiin. - Arvaa mitä?! Tänään on Annen nimipäivät! hihkaisen taputtaen ruunan kaulaa. - Niimpäs onkin, tyttö hymyilee. - Mehän voitas hankkii sille joku lahja! - Joo, hymyilen. - Mut mitä? - Emmä tiiä… tyttö huokaisee. - Mitä me oikeesti keksitään? - Tehhään joku kortti, pyyetään Ellii tekemään pullia ja annetaan lahjaks… mitä? - Joku koru? Hommataan koko Seppeleen väki antaa vähän rahaa siihen! Ja annetaan se sitten huomenna? Nyökkään innoissani. - Pysähytään tonne syömään.
Liumme ponien selästä alas, sujauttaen niille riimut, ja istuudumme kantojen päälle. Wear kaivaa kaakaon ja leivät esille, meidän ryhtyen mässäämään niitä kitusiimme reipasta tahtia, siirtyen seuraavaan lajiin, pipareihin, jotka nekin häviävät pian parempiin suihin.
|
|
|
Post by Pipsa on Dec 11, 2008 14:53:58 GMT 2
Bert kentällä 11.12.2008
|
|
|
Post by Pipsa on Dec 12, 2008 14:09:52 GMT 2
12. joulukuuta 2008 Maastoon käyvät askeleet..
- Nyt on hyvä mahdollisuus ostaa sukulaiselle tai ystävälle maukas joululahja, yksi rasia vain 6,50€, virnistän purkien laukuistani karkki- ja keksirasioita. - Mikäs täällä on menoillaan, kun kukaan ei ole edes harjailemassa hevosia valmiiksi tunnille? sisään tullut Anne päivittelee. - hei, kenen keksejä nämä on? nainen jatkaa. - Pipsan, Wear huikkaa takaani. - Jep, haluisitkos ostaa muutama, tuotot menee luokkaretkeen, selitän virnistäen. - Nooh, pitää vielä harkita. Nyt kuitenkin menkää laittamaan ne hevoset valmiiksi, niin voin pitää teille pikku maastoretken.
- Jee, virnistän sännäten alas muiden perässä. Kuulen vielä Annen huokaisevan syvään, ennen kuin olen jo alhaalla. Viimeiset askeleet karsinalle kävelen rauhallisesti, kurkistaen sisään. Ori, tai siis tätä nykyä ruuna hörähtää minulle, minun avatessani karsinan oven. - Heippa poju, tervehdin taskuistani herkkuja hamuavalle Bertille. Pienesti hymyillen sidon hevosen käytävälle, etsien tiuhaa tahtia harjapussia. Vilkaistessani Aksun karsinalle päin, huomaan tytön jota en ole ennen nähnyt. - Onkohan tuo se Aksun toinen hoitaja? mumisen ruunalle yhä tonkien harjapussia maahan tippuneen loimen alta.
Huokaisten nostan loimen riippumaan paikalleen, palaten nyt ruunan ikioman harjapussin kanssa. - Hei mukaanhan on tulossa sinne maastoon Pipsa ja Bert, Wear ja Taiga, Fiia ja Pella, Hina ja Tiia, Nana ja Siiri sekä Sophie Kallella, Anne varmistaa. - Juu, näin on, Hina nyökkää. - Hyvä, tulkaa sitten sovittuun aikaan tuohon tallipihalle, Anne muistuttaa kadoten luultavasti toimistoonsa.
Hymyillen alan harjata Berttiä myötäkarvaan, kuunnellen samalla muiden puhumista. Nopeasti Anne palaa takaisin, laskien lattialle joululauluja soittavan radion. Kuitenkin musiikki kuuluu sen verran hiljaisena, ettei se säikytä hevosia. Joulumieli tuntuu tarttuvan jopa minuun, vaikken mikään suuri jouluhössöttäjä olekaan. - Laitetaan sinne maastoon kypärien päälle tonttulakit, Nana hihkaisee, saaden kaikki etsimään itselleen tonttulakkia.
Itsekin hinaudun hakemaan lakin, jonka vaivoin tungen kypäräni päälle. Ruuna ei tunnu välittävän joulusta, eikä pahemmin sen odotuksesta. - Kuulehan poju, jouluna saa miulta jonkun omena herkun, hymyilen hevoselle taputtaen sen kaulaa. - Mutta nyt töihin! hihkaisen itselleni. Ennätys vauhtia harjaan Bertin, tehden sille häntään jopa letin, jonka solmin punaisella nauhalla. - Viuh, nyt siekin olet joulukunnossa, naurahdan tutkien hevosta. Vihellellen siirryn kohden satulahuonetta, jossa kasa satuloita odottaisi minua.
Hiljaa alan lauleskellakin jotain joululaulua, jouluhöperyys olisi siis pian valtaamassa minutkin. - Näin sydämeeni joulun teen, ja mieleen hiljaiseen, alan lauleskella. Kaikki näyttävät hymyilevän, ja odottavan joulua innolla. Tuhannetta kertaa kertaan päässäni joulu suunnitelmiani, johon kuuluisi rekiretki. - Tytöt alatteko kohta olla jo valmiita? kuulen Annen utelevan tallin ovelta. - Kohta, muutamat nyökkäävät.
Nopeasti palaan nyt käytävällä seisoskelevan ruunan luo, nostaen satulan sen melko matalaan selkään. Tottuneesti jätän vielä hetkeksi satulavyön auki, siirtyen suitsien laittoon. Kiltisti ruuna ottaa kuolaimet suuhunsa, saaden työni helpommaksi. Nyt kiinnitän suitsista kaikki remmit, sekä satulavyön. - Hei tulkeehan nyt! Anne hoputtaa ovelta, minun lähtiessä kulkemaan ruuna rinnallani muiden perässä.
Vielä hetkeksi pysähdyn, tämä olisi minun ja Bertin ensimmäinen yhteinen joulu.
|
|
|
Post by Pipsa on Dec 13, 2008 18:50:17 GMT 2
Talvi yö
|
|
|
Post by Pipsa on Dec 14, 2008 10:16:04 GMT 2
14. joulukuuta Sinulle harja, minulle harja
Vihellellen talsin pitkin hiekkatietä, kohti Seppelettä. Hymyillen käännyn katsomaan jalanjälkiäni, joiden vieressä nään pienemmät jälet. Pysähdyn vilkuilemaan ympärilleni, minne se nyt oli kadonnut? - Sonja, tänne ja heti! ärähdän pien luokseni juoksevalle tytölle. - Niin? siskoni haukottelee. - Jos käyttäydyt huonosti, et pääse enää ikinä miun mukaan, ärähdän jälleen. - Epistä! Mie kerron äitille, Sonja aloittaa. - Kuule kerro ihan vapaasti, jos haluut mustan silmän! uhkailen suu rytyssä kulkevaa tyttöä. Enhän minä tietenkään oikeasti tätä vahingoittaisi, vain uhkailin. Huokaisen helpotuksesta, nyt tyttö olisi ainakin hetken hiljaa. Voin rauhassa keskittyä kuuntelemaan kaukaa vaimeana kuuluvia hirnahduksia.
- Saanhan mie ratsastaa? Sonja innostuu. - Et. - Miksen? tämä jatkaa inttämistä. - Jos sie tahot ratsastaa, niin mene ratsastustunnille! mörähdän. Jälleen tyttö hiljenee, minun kuullessani hiljaisen tuuttauksen takaani. Tuntuu kuin hyppäisin puolitoista metriä ilmaan, kuka takanani nyt olisi? Jään tuijottamaan autossa istuvaa Jaakkoa, ja tämän vieressä taas olevaa Kristiania. Nopeasti nuorempi poika hypähtää ulos autosta, Jaakon jatkaessa matkaa. - Ai moi, sanon punastuen. - Mooip, oot sie ottanu pikkusiskon mukaan tallille? poika virnistää. - Joo, vanhemmat pakotti, selitän nopeasti.
- Ahaa… poika mumisee. Vilkaistessani tyttöön, tämä näyttää tiuhaan tahtiin miettivän jotain. Loppumatka kohti Seppelettä kuluu minun iloisesti jutellessani Kristianin kanssa, ja ennen kuin huomaankaan seisomme jo tallin edessä. - Nähhään jossain vaiheessa! poika huikkaa kadoten jonnekin. Huokaisten kurottaudun avaamaan tallin oven, hivuttautuen sisälle. - Ottakaa Pampula kiinni! joku karjuu kovaan ääneen. Sännätessäni peremmälle talliin kohtaan kaaoksen; harjoja lojuu pitkin lattiaa, ja ainakin Pampula ja Siiri säntäilevät ympäriinsä tallissa. Jos tilanne ei olisi todellisempi, olisin alkanut nauraa viimeistään Jaakon kompastuessa harjapakkiin. Taakseni tullut Sonja tuijottaa näkyä silmät pyöreinä pelosta.
Vikkelästi juokseva Nana kaappaa hoidokkinsa kiinni, ja talliin äskettäin ilmestynyt Abby Pampulan. - Mitä oikein on menoillaan? pian ilmestynyt Anne ällistelee sotkua. - Pampulalla tunnilla mennyt ratsastaja unohti laittaa oven kunnolla kiinni, ja sitten ponit pääsi karkuun, Fiia aloittaa. - Ja sitten juostessaan ponit tiputteli noita harjapusseja, Alina täydentää. - Okei, Anne nyökkää, selvästi miettien jotain. - Laittakaa muuten tuolle seuraavalle tunnille valmiiksi Bert, Kalle, Blondi, Aksu ja Tiia, nainen jatkaa.
- Homma hoituu! Alina hihkaisee kadoten Blondin karsinaan. Saamme sovittua Alinan hoitavan Blondin, Fiia Tiian, Sophie Kallen, ja Aksun uusi hoitaja Sanni tietenkin Aksun. Tottunein askelein avaan karsinan oven, tervehtien hiljaa ruunaa. Sitoessani Berttiä käytävälle mieleeni putkahtaa Sonja, missä tyttö nyt oli? Jätän sidotun hevosen hetkeksi yksin, käyden poniboksin edustalla, jossa epäilen tytön olevan. Tällä kertaa arvaukseni osuu oikeaan, ja siellähän Sonja on.
- Tuutko auttamaan Bertin kuntoon laitossa? kysyn hieman hymyillen. - Joo! tyttö innostuu, ja onkin ennätysvauhtia hevosen luona. Ojennan pikkusiskolleni harjan, ottaen itsellenikin harjan. - Sinulle harja, minulle harja, naurahdan aloittaen harjaamaan Bertin kaulaa. - Jep, tyttö tirskahtaa, selvästi jälleen ajatellen jotain.
- Pipsa ja Kristian yhteen soppii… Sonja aloittaa lällätyksensä. - Nokka umpeen tai! - Sie oot tylsä, tyttö puuskahtaa taputtaen ruunan kaulaa. - Ite oot, puuskahdan takaisin nopeasti halaten hevosen kaulaa.
|
|
|
Post by Pipsa on Dec 15, 2008 13:58:12 GMT 2
Maastoilua iltahämärässäRapsuttelu hetki
|
|
|
Post by Pipsa on Dec 16, 2008 18:06:24 GMT 2
Johdan letkaa Bertillä Sastu ja Rensu perässäni, ja viimeisenä kulki tapansa mukaan diivaileva varsin uusi tuttavuuteni Sera. - Ookkei, mie laitan nyt tän oven kiinni, varokaas ettei ne säiky ihan hulluna, Carkki henkäisi mikkiin kiskaisten oven kiinni. Jollain kumman tavalla Bertkin oli oppinut pullistelemisen jalon taidon, ja esittelikin uutta taitoaan aivan kyllästymiseeni asti. Ruuna tuijotti maneesin pohjaa veikeä ilme naamallaan, se selvästikkin suunnitteli jotain pääni menoksi. - Ja nyt jo on kumma!, kiiri Sastun huuto maneesin toisesta päädystä orin noustessa takajaloilleen. - Let's started, Carkki aloitteli. - Aloitellaan nyt uralla käynnissä, mut hei, ei ihan pitkiä ohjia, sillä lumet tuppaa nyt tulemaan alas katolta ja sehän kuulostaa kuin mersut ajaisivat F1:stä kattomme päällä. Joten pienikin hermoheikko saattaa sitten pompata ihan hyvin tuosta seinästä läpi tai pukata teidät maistelemaan maan antimia. Ja toivoisin ettei kukaan rupea maistelemaan hiekkaa, jookos?, tyttö jatkoi neuvomistaan. Ajatus Bertistä kiitämässä seinän läpi saa minut tirskumaan, se jos jokin olisi naurattava näky. Alkuun allani tallusteleva ruuna vilkuili kaunista Seraa aina kuin sai mahdollisuuden, joka alkoi jo minua ärsyttää. - Ja raavi! Carkki huudahti mikkiin saaden Seran pomppaamaan sivulle. Hellästi, mutta tarpeeksi napakasti puristan pohkeillani vuonohevosen kylkiä, sen lähtiessä raviin. - Seralla ja Rensulla molemmilla tosi rauhallinen kevennys, koska se rauhoittaa tilannetta muutenkin tosi paljon. Ja Pipsa-pienokainen ottaa nyt kyynärpäihin kunnon kulman, nyt vaikutat enemmänkin pizzalähetiltä kuin ratsastajalta, tyttö ohjeisti minua ja muita. Ajatus minut pizzalähettinä sai aikaan minussa pientä tirskumista, mutta pian taas vakavoiduin, ja aloin keskittyä enemmän opetukseen. Huvittuneena huomaan allani kulkevan Bertin yrittäessä matkia kauniisti kaula kaartuneena Rensua. Alan tekemään ruunalla voltteja sinne sun tänne. Vuonohevosen komea irokeesi heilui puolelta toiselle, saaden sen vaikuttamaan todella hullunkuriselta. - Hih, ton Bertsukan harjan vois siistiä, Carkki naurahtaa hyväntuulisena, ryhtyen laskemaan esteitä ristikoiksi, komentaen Rensun tulemaan ensimmäisen'- - Nää on tälleen jänskästi, eli tuutte ton puna-valkosen ristikon, käännätte äkkiä ja ette anna nostaa laukkaa, sit tulette tän karkki-ristikon. OK? tyttö kysyy osoittaen esteiden hyppyjärjestystä, minun jääden odottelemaan vuoroamme, katsellen muiden suorituksia. Viimein, vuoromme saapuessa, lähtee ruuna innoisaan liikkeelle, liikkuen tasaisesti eteenpäin. Muutamassa käännöksessä vuononhevonen toimii hieman nihkeästi ja laiskasti, mutta raippa toi mukavasti vauhtia Berttiin.
|
|
|
Post by Pipsa on Dec 19, 2008 12:32:46 GMT 2
19.joulukuuta 2008 Maa on niin kaunis...
Hyräillen taputan käytävällä seisovan ruunan kaulaa hymyillen, joulu lähestyi ja kovaa vauhtia. Minun tarvitsisi ostaa vielä muutama lahjaa, niin olisin kaikille ystävilleni sellaiset jo ostanut. Lauantaina koulussa jaettaisiin välitodistukset, jonka minä saisin luultavasti viimeistä kertaa peruskoulun aikana, ellen luokalle jäisi - ja se merkitsisi sitä, etten enää ikinä pääsisi tallille, vanhempien saarnatessa koulun tärkeyttä. Ihan hyvinhän minulla oli tämä vuosi mennyt, ei mitään kummempia, ja kaikenlisäksi, eihän joulutodistuksessa voinut jäädä luokalla. Englannin opettajastakin pääsisi kesän jälkeen eroon - kaikeksi onneksi. - Juujuu, kyllä mie siutkin muistan vielä, hymähdän silittäen vuononhevosen kaulaa.
- Mikäs noin hymyilyttää? naurahdan katsellen ympäriinsä hyppelevää Marielia, jonka naama loistaa kesäpäiväistä aurinkoa reilusti kirkkaammin. - Hevosen omistajan on helppo hymyillä, tyttö virnistää. - Lluyd Artania! tyttö huokaisee ihailevasti. - Minne se muuttaa? hymyilen harjaten ruunan karvaa kuosiinsa. - Ei kun tänne Seppeleeseen, tyttö ilmoittaa ylpeästi. - 11vuotias torinhevosruuna. - Vau! Millos se tulee? kysyn siirtyen puhdistamaan ruunan kavioita, tuntien mustasukkaisuuden pistoksen, kukapa ei haluaisi omaa hevosta, ja vielä Seppeleeseen? Pudistan ajatukset päästäni, aika ei millään riittäisi, kun oli nytkin jo kortilla.
- Se on onnellinen, joka ei sure mitä häneltä puuttuu, vaan iloitsee siitä mitä hänellä on, lainaan jonkun joskus lausumia sanoja. Tottahan se oli, minulla oli jo kaksi hoitohevosta, toisinkuin joillakin ei yhtään. - Niihän se on, Elli hymyilee takaapäin. - Koska joillakin ei oo mitään. Hymyilen hiljaa, vuononhevosen yrittäessä etsiä herkkuja taskuistani. - Ei oo sulle mitään, hymyilen hiljaa. - Muuten susta tulee kauhea pulla, hymähdän irrottaen toisen riimunnarun ponin riimusta, sujauttaen ruunan karsinaansa. - Ootahhan jonkun aikaa, mie meen yläkertaan.
- VAU! Limuautomaatti! hymyilen tyytyväisenä, työntäen oleskeluhuoneen oven auki. - Moi kaikki, huikkaan huonetta koristavalle Carkille, sohvalla nuokkuvalle Magnetille, eväitään syövälle Sastulle ja kännykkäänsä räpläilävelle Yuffille. Vastauksia odottelematta kipitän jääkaapille, kaivaen evääni esille, istuutuen puisen pöydän ääreen, Sastua vastapäätä, avaten rasian, joka ruokani sisälsi. Hyvällä ruokahalulla käyn ruuan kimppuun, ottaen silloin tällöin kulauksen limpparipullosta.
- Viisi päivää enään jouluun! huoneeseen hiippaileva Loviisa hihkaisee. - Jep, hymyilen. - Nii tulisitko auttamaan vähän tuon Pikun kanssa? Pikun apuhoitaja kysyy hymyillen. - Juu, voinhan mie tullakkin, vastaan nousten ylös. Hitaasti lähden kävelemään iloisesti puhuvan tytön perässä, kohti kimon ponin karsinaa. - Missäs miun piti sinnuu auttaa? hymyilen. - Tossa varusteiden laitossa. - Juup, onks ne jo haettu? - Joo, Loviisa hihkaisee.
Hetken kuluttua palaan Bertin luo tyytyväisenä hymyillen. Varovaisesti liutan kättäni pitkin sen kaulaa, haaveillen lumisista maastoista yhdessä ponin kanssa. Pudistan nopeasti ajatukset päästäni, tänään ei aikani siihen riittäisi, joten nyt olisi lepopäivä edessä. Hiljaisesti hymyillen talutan ruunan ulos tallista, jos en kerta kerkeäisi ratsastamaan, niin ainahan voisin talutella hevosta maastossa.
Metsä on täynnä hiljaisuutta, vain kuuluu hevosen vaimeaa askellusta lumessa ja silloin tällöin jonkin linnun hiljainen laulu. Auringon valo laskeutuu maahan hiljaa huojuvien puiden läpi, kaikkialla on niin rauhallista. Lumi on puhtaan valkoista, sen pinta on täysin rikkomaton. Seison hiljaa paikoillani lumihangessa, kuullen takaani vain ruunan hiljaisen hengityksen. En uskalla puhua, saatikka liikkua. - Maa on niin kaunis…, aloitan hiljaa.
|
|
|
Post by Pipsa on Dec 20, 2008 10:53:33 GMT 2
Tuntimaksu Sastun reipas maastolenkki tunnilta
Leveästi haukotellen lyhennän reiällä jalustimia, vilkaisten aivan viereen tullutta Blondia, ja aivan tämän vieressä olevaa Tiiaa, kentälle pakkaantuminen oli kieltämättä ahdasta, varsinkin kun 13 ratsukkoa sinne änkee. Ensimmäisenä Blondi kääntyy uralle, Antun lähtiessä pian perään. Hetkessä kaikki ratsukot käyntäävätkin jo uralla, Sastun ruvetessa vilkuilemaan järjestystä Antun selästä käsin.
-Järjestys on tänään seuraavanlainen: Magnum ja Epi, Reega ja Rensu, Carkki and Letukka, Lynn ja Sentti, Liina sekä Blade, Shinqua ja Humu, Kat jaa Serkkis, Hina ja Tiia, Abby - Blondi, Pipsa sekä Bert, Karo, Wear ja Nana poneillaan Aksu, Taiga, Sirkkeli, tyttö kertoo järjestyksen, Bertin tallustellessa kiltisti Blondin perään korvat höröllä. - Juu, nyt lähetäänkin maastoon, hymyilen ruunalle hiljaa.
Reippaasti ruuna marssii eteenpäin. -Valmistautukaa raviin! Jaa… ravia, Sastu hihkaisee letkan edestä, kimon ruunan lähtiessä innoissaan ravaamaan eteenpäin. -Se joka tippuu leipoo kakun, muistakaa! tämä jatkaa. - Sit mä en ainakaan tipu, naurahdan hiljaa, nauttien yllemme levittäytyvästä rauhasta sukeltaessamme metsän siimekseen.
- Nättiä, hymyilen itsekseni, luonto oli hiljaa, korkeat lumiset puut seisoivat tukevasti paikoillaan oravan kiipeillessä suuressa männyssä, ja hevosten hengityksen luodessa tunnelmaa. Silti reippaasti kulkeva letkamme liikkuu nopeaan polulla, pienimpienkin pysyen perässä. - Tästä käännytään vasempaan... Sastu komentaa nokasta. Luminen pohja ja lumi suorastaan kutsuivat laukkaamaan. Ruuna nostaa päätään, siirtyen reippaampaan raviin, etuletkankin koventaessa. -Vaihde laukalle, tyttö kiljaisee, hevosten lähtiessä reipasta tahtia eteenpäin lumisessa metsässä. Vauhti ryhtyy pikkuhiljaa kovenemaan, Bertin hyppiessä innokkaana, minun hihittäessä mukana - aika koomiselta ruuna varmasti näyttäisi.
-Ravin kautta käyntiin, hetki pitkä ohjaa, tyttö ilmoittaa, siirtyen hoitohevosensa kanssa käyntiin. Annan ohjan sulahtaa pidemmäksi. Pian kuitenkin siirrymme takaisin raviin. -Hei, mennään pellolle laukkaamaan, Kat heitti läpällä. -JOO, kaikki muut kiljaisivat. -Okei, syödään sitten ainakin runsaasti kakkua tänään, Sastu naurahtaa, kääntyen pellolle päin. Innoissaan poni tarpoo lumessa, jota oli riittämiin.
-LAUKKAKILPAILU, Sastu kiljaisee, Bertin sännätessä eteenpäin, minun kannustaessa lumessa tarpovaa ruunaa. Peura säikäyttää kuitenkin hevoset pahanpäiväisesti, Bert tosin ei kuulunut niihin hermoiheikkoisimpiin, ja tyytyi vain hieman kavahtamaan. Kun kaikki olivat taas satulassa, pääsi matka jatkumaan.
Lenkki vei kuitenkin vielä kaksi tippumisen uhria, Carkin ja Reegan räkättäessä ratsujensa säikähtäessä, ja näin heidänkin tumpsahtaessa lumikasaan. -Mä haluun suklaakakun, tokaisen hymyillen, pystyen kuvittelemaan jo mehevän suklaakuorrutteisen kakun... - Näitteks te? heheehee, hihitän poniratsastajien kanssa, tippujien vilkaistessa meihin päin muka loukkaantuneina, nauraen kuitenkin itsekkin.
Pian ilmassa soikin jo iloinen yhteislaulu.
|
|
|
Post by Pipsa on Dec 21, 2008 11:27:28 GMT 2
Vaalea lumivaippa peittää maan, tehden luonnosta lähes satumaisen. Hevoset hyppelehtivät innoissaan tarhoissa, ratsukkojen letkan kiemurrellessa metsän siimekseen, lumihiutaleiden tipahdellessa hiljalleen maahan, lisäämään lumista vaippaa. - Beert! kutsun hymyillen tarhassa pomppivaa vuononhevosta, puristaen riimunnarua tiukemmin kättäni vasten, avaten portin varoen. - Tuuhhan tänne, Beert! Ruuna nostaa päätään, lähtien tallustelemaan luokseni. - Tulithan sie, mumisen kiinnittäen riimuun riimunnarun, läpäisten tarhaa katseellani nopeasti. - Ai sä jouvvuit yksinäs tuolla olemaan, muut taitaa olla ratsuina, naurahdan vaisusti, taputtaen ruunan kaulaa. - Mut nyt mennään sisälle! Pikaisesti kopistelen lumia kengistäni, työntäen tallin oven auki. - Tuuhhan, hymyilen ruunalle, lähtien rennosti kävelemään hieman tämän edessä, vilkaisten tyhjiä karsinoita, suurin osa oli jo aamusta päättänyt lähteä maastoon, näin ihanaa ilmaa sai talvesta hakea. Neljä ratsukkoa sen sijaan harjoitteli Annen opetuksella kouluvääntöä maneesissa, joten talli todellakin oli tyhjillään. Reippaasti sidon ruunan käytävälle, etsien harjapussin, aloittaen harjaamaan kaikessa rauhassa paikoillaan töröttävää ponia. - Kuule, piettäskö me tänään vapaapäivä? hymyilen haikeasti silittäen ruunan lämmintä karvaa. - Mä en ikinä kestäis jos sulle kävis jotakin… mutisen kyyneleiden tulviessa hiljalleen esille, minun pyyhkiessä ne kuitenkin hätäisesti pois, en haluaisi näyttää miltään penskalta joka itkisi joka tilanteessa. - Ryhdistäydy hyvä ihminen! tokaisen itselleni hiljaa, jatkaen harjausta rivakkaan tahtiin. - Pipsa! Kuulit sä jo että Seppeleessä on tallipaikka vapaana! Abby hihkaisee, ilmestyen kuin tyhjästä Bertin pään viereen. - Joo, yritän tuua miun yhen vuonistamman, hymyilen, rapsuttaen ruunaa. - Mie ajattelin miun paint Jolia, nuori nainen hymyilee iloisesti. - Mutta, häivyn naapurikarsinalle! Hetkessä tämä onkin häipynyt Leevin karsinalle, puuhastellen pirteästi orin parissa. - Se on mun, se on mun, karvapalloni mun… Mariel hoilaa hypähdellen iloisesti ympäriinsä huvittavan näköisesti, kipittäen yläkertaan. Jo parempi tuulisena puhdistelen ruunan kaviot, vieden sen karsinaansa, ja lähtien itsekkin yläkertaan, vihellellen hiljalleen. Taas tälläinen kuva tarina, mutta kun Bert on vaan kauheen mukava piirtää, ja kirjoittaa sitten lyhyt tarina lisäks
|
|
|
Post by Pipsa on Dec 23, 2008 10:51:16 GMT 2
23.joulukuuta 2008 Valkea joulu
Ruunan hengitys höyryää pakkasaamussa, sen kulkiessa hiljaa pitkin laidunta. Lumi hehkuu valkeana hämärässä, puiden seisoessa täysin paikoillaan. Aina välillä puista tippuva lumi saa hevosen säpsähtämään, tai vain vilkaisemaan kohti puuta. Tumma varjo lähestyy nopeaan tahtiin kohti laidunta, saaden hevoset nostamaan päänsä pelokkaasti ylös. Tuttu haju kohtaa ruunan, saaden sen hörähtämään hiljaa. Hevonen kumartuu nuuhkimaan olentoa, joka haisee joltain tutulta. Olento silittää varovaisesti ruunan päätä, hevosen laskiessa päänsä tytön syliin. Ruskeahiuksinen tyttö kuiskaa jotakin ruunalle, ennen kuin kiinnittää riimunarun vuonohevosen riimuun. Huokaisten tyttö lähtee taluttamaan ponia kohti maastopolkuja.
Poni kulkee hiljaa tytön perässä, sen mustavalkoisen harjan heiluessa tuulessa. Tyttö henkäisee katsoen kaunista talvimaisemaa, kaikkialla oli niin lumista. Puut ovat kumartuneet lumen painosta polun ylle, ja kallioihin on muodostunut teräviä jääpuikkoja. Matka jatkuu hiljaisena kohti liekkijärveä. Taivas alkaa näyttää hieman sinivioletilta, päivä alkaa vähitellen valjeta. Lumi vaientaa kavioiden töminän, ja tytön kevyet askeleet. Välillä parivaljakko pysähtyy hetkeksi, tytön kuiskatessa hevoselle jotain. Nyt tyttö etsii katseellaan kantoa, josta voisi ponkaista ruunan matalaan selkään. Varovaisesti kannolle kiiveten tämä luiskahtaa selkään, hymyillen hiljaa.
Hevosta ei paino selässä tunnu haittaavan, vain päinvastoin; se haluaisi porhaltaa nopeammin eteenpäin. Ruuna oikein säntää liikkeelle tuntiessaan pienen puristuksen kyljessään. Ravi tuntuu kiihtyvän kokoajan, ratsastajan kuitenkin pidättäessä hevosen menoa. Pian ratsukko kulkee kauniisti ravissa lähemmäs peltoa, jossa oli totuttu laukkaamaan. Nyt vuonohevonen ymmärtää ratsastajan haluavan kulkea hiljaa, ei kovaa. Lumi pöllyää pienesti ruunan kävellessä pitkin askelin lumen peittämällä polulla.
Kohti lähestyy tuttu ratsukko, tyttö valkoisella puoliverisellä. Ohittaessa toisensa ratsastajat heilauttavat kättään ja ratsut hirnahtavat hiljaa toisilleen. Tytön käskystä lähtee vuononhevonen porhaltamaan eteenpäin pää ylhäällä, nostaen reippaan ravin, kiitäen kinosten väliin muodostuneella polulla. Hiirakko poni heittää päätään innoissaan, hymyn syntyvän tytön kasvoille, tämän kannustaessa ruunan laukkaan, vuononhevosen liitäen kevyesti lumen yläpuolella, tytön hymyn levetessä entistä enemmän ruunan paljaassa selässä, ratsukon koventaen kuin yhteisestä päätöksestä vauhtia.
Tyttö hiljentää ruunan ravin kautta käyntiin, taputtaen vuononhevosen kaulaa. Lumi sataa hiljalleen pieniksi kerroksiksi tukemaan entisiä lumikasoja entisestään, saaden maiseman entistä lumisemmaksi, kauniimmaksi ja satumaisemmaksi. Sanoin kuvaamaton tunne täyttää ratsastajan - rakkaus ja kiintymys tuota ponia kohtaan - aina ja ikuisesti.
Tyttö jalkautuu vuononhevosen viereen, halaten ruunan harmaata kaulaa, vuononhevosen seisoessa hiljaa paikoillaan, tönäisten hymyilevää tyttöä pehmeästi päällään. Yksi asia ainakin oli varma - tänä vuonna tulisi Seppeleeseen valkea joulu.
Pipsa ja Bert toivottavat hyvää joulua koko seppeleen väelle!
|
|
|
Post by Pipsa on Dec 24, 2008 11:35:11 GMT 2
Laitoin saman kuvan Pampulallekkin
|
|
|
Post by Pipsa on Dec 25, 2008 15:54:52 GMT 2
25.12 2008 Menneiden muistelua
Hiljaa hyräillen kurkistan sisälle karsinaan, harmaan pään ilmestyessä kuin tyhjästä kurkkimaan ulos käytävälle. - Mooi poika, hymyilen taputtaen ruunan kaulaa. - Ei kuule, mä en voi antaa sulle herkkuja, kun paisusit kun pullataikina ja sulle ei saa antaa, naurahdan napaten riimun karsinan ovesta roikkumasta, laskien sen kuitenkin takaisin. - Käyn viemässä repun, tuun sitten.
Reippaasti työnnän oleskelutilan oven auki. - Moi Wear! hihkaisen sohvalla istuvalle tytölle. - Moi… tämä vastaa vaisusti, tutkien jotakin. - Mitäs sä teet? hymyilen laskien repun sohvan viereen. - Mietin sitä päivää, jollon näin Taigan ekan kerran, tyttö hymyilee. - Mä muistan sen päivän selvästi, jollon näin ekan kerran Bertin, myhäilen vaipuen ajatuksiin…
Siinä se oli, hieno talli luminietosten keskellä. Sisällä tallissa oli kotoisaa ja viileää. Ja sitten siinä se oli - hiirakko vuononhevosori, RD Sigebertus... - Pipsa, mitä sä haaveilet? Wear naurahtaa. - Sitä kun mie näin Bertin ekan kerran, hymyilen. - Tää on ollu hyvä vuosi. - Jep, tyttö myöntää. - Mä oon saanu oman hevosen Seppeleeseen ja kaksi tosi ihanaa hoitohevosta, ja sen lisäks muutaman hyvän kaverin, totean hymyn levetessä. - Tää on paras talli ikinä, missä oon käyny, jatkan. - Kieltämättä, mutta pittää lähtee kattoo noita pollejakin, Wear virnistää, hyppelehtien portaat alas samaa matkaa kanssani.
Vilkaisen ympärilleni, talli ei ollut paljoakaan muuttunut, lukuun ottamatta lisä siipeä ja uusia hevosia. Monia hienoja hevosia oli myös menehtynyt, kuten Sipe tai Kamu. Hieno talli oli yhä minun silmissäni. Karsinat vierivät ohitseni hyvää vauhtia, kaartaessani juuri sille oikealle karsinalle, joka oli minulle jo enemmän kuin hieman tuttu. - Nonnii, moikka taas, hymyilen napaten riimun käteeni, avaten karsinan oven ja ahtautuen sisälle sinne.
Pian ruuna seisookin jo käytävällä, minun puunatessa sitä kuntoon.
Lyhyt, ja tuossa saattaa olla virheitä, kun äitin miniläppäriltä kirjoittelen...
|
|