|
Post by Pipsa on Nov 11, 2008 14:51:55 GMT 2
Kurssin maksu + hieman lisäystä
- Moikkamoi! Aloitetaan nyt ihan koulutunnilla tämä kurssi. Saatan olla aika tiukka ope nyt, mutta haluan tosissaan nähdä yrittämistä ja tuloksia. Älkää siis pahastuko, olkaa hyvät. Käyntiä, vasen kierros, pitkät ohjat, Shinqua pidemmät jalustimet, samoin Alina, nyt on ihan todellista koulua eikä mitään puomien yli koikkelehtimista, Fiia komentaa. Tasaisesti ori lähtee kulkemaan muiden perässä pitkin ohjin.
- Okei, suunnanmuutos ja sitten alkakaa keräilemään pikkuhiljaa ohjia. Samalla hiukan pohkeilla eteen, niin se rento vauhti ei hidastu pikku kipitykseen. Bert enemmän eteen, tyttö jatkaa, orin ryhtyessä menemään käskyjeni avulla jo hieman reippaammin, minun lyhennellessä hiljalleen ohjia.
Sitten raviinsiirtyminen. Nyt ei mitään pohkeilla paukutusta ja raipalla hakkaamista, vaan valmistelette kunnolla: puolipidäte, jotta ne keskittyvät ja kokoavat takaosan hetkeksi alleen, sitten pohjemerkki ja ohjalla tilaa edetä. Näin tulee tasapainoinen ja hyvä siirtyminen. Se vaatii vähän harjoittelua, jotta tietää miltä sen tulis tuntua. Kokeilkaa. Ja kun on hyvä ravi, niin voltteja ja taivutuksia, Fiia komentaa. Käskyä totellen teen puolipidätteen, annan pohkeita. Oikein hienosti Bert siirtyy raviin.
- Bert kulkee hyvää ravia nyt, Pipsa, joten voit alkaa taivuttelemaan sitä. Kulma kyynärpäissä, äläkä levitä ulkokättä sivuun! tämä jatkaa jälleen.
- Sitten takas käyntiin, etsikää hyvä vireä tempo ja sitten valmistelkaa laukannosto. Nostakaa suoralta uralta ja jääkää sitten kahdelle pääty-ympyrälle. Tänne päähän Pella, Humu ja Bert, toiseen Hilla ja Blade, Fiia komentaa. Reippaasti ori siirtyy laukkaan, minun kääntäessä se toiselle pääty-ympyrälle.
- Bertillä pyörii laukka nyt tosi hyvin, mutta käytä vähän hellemmin ulkoapuja käännöksissä. Niitten pitää olla napakoita mutta ei mitään sen kummempaa, tämä ohjeistaa, minun keskittyessä tämän komentojen toteuttamiseen korvat höröllä.
- Sitten takas käyntiin. Rauhoitelkaa reippaita ja kiittäkää laiskoja, jos ne on nyt vähän aktiivisempia. Sisäkäsi saa elää mutta ulkokäsi ei saa tehdä mielellään mitään ylimäärästä – Pipsaa… tämä jatkaa. Kehun oria. - Niin ja nyt sitten pohkeenväistöä niin, että siinä ympyrällä takajalkoja työnnetään ulospäin. Pitäkää hevoset suurin piirtein suorassa. Bert kulkee hyvin, mutta Pipsa, ryhdistäydy ja pyöräytä hartiat taakse, Fiia jatkaa.
- Sitten suoristus, taputukset ja hetkeksi pitkät ohjat. Aletaan tekee siirtymisiä niin, että tulee viisi laukkaa, käyntiä kahden kirjaimen väli, viisi laukkaa, käyntiä ja niin poispäin. Pyrkikää jättämään kaikki ravi pois. Pitäkää hyvät etäisyydet kontrolloimalla käyntiä ja laukkaa, yhtään volttia ei saa kääntää! Menoksi sitten, tyttö komentaa napakasti. Reippaasti ori lähtee jällen laukaan, askelia tosin tulee liikaa.
- Pipsa saa käyttää hiukan terävämpää ohjasotetta, niin tulee viisi eikä viisitoista laukka-askelta, tämä neuvoo. - Nyt näyttää tosi hyvältä, kaikki! Antakaa niiden laukata vähän vapaammin yksi kierros, sitte ravi, muutama taivutus ja loppukävelyt. Rauhallisesti ori laukkaa kierroksen, hiljentäen raviin, josta sitten hetken kulutta käyntiin.
Loppukäyntejen jälkeen käännän orin kaartoon, luisuen alas selästä. - Olit kuules poika tosi hienosti, kehun vuononhevosta, nostaen jalustimet ylös, ja löysäten pikavauhtia satulavyötä, minkä jälkeen lähdemme talliin päin. - Mites teiän tunti meni? Wear hihkaisee, ilmestyen luokseni. - Tosi hyvin, miulla vaan oli korjattavaa, naurahdan, sujauttaen riimun orin kaulalle, ryhtyen riisumaan siltä satulaa ja suitsia, sekä suojia. - Haluutko kuskata nää? kilttiii, virnistän Wearille. - Joojoo, tämä mutisee, lähtien puolestani raahaamaan varusteita paikoilleen, minun ryhtyen harjaukseen.
- Ainiin, unohin sanoo, että tänne tulee uus ruuna, tyttö ilmoittaa. - Mitä? lähteeks sit joku hevonen? kysyn vilkaisten tähän. - Kai, en mä tiiä, Johanna kerto, tyttö kohauttaa olkapäitään. - Eii, huokaisen hiljaa, ei voinut olla, ei se ollut mahdollista… - Ei se voi olla Bert mikä lähtee, lausahdan, huomaten Johannan haahuilemassa Sentin luona. - Johku! kutsun tyttöä. - Sä olit sanonu että tänne tulee uus ruuna? - Joo, Bertin tilalle, tämä virnistää. - Mitää?! ja sä vaan hymyilet? kiljaisen. - Rauhotuhhan, Peetu poikahan vaan ruunataan, ei sen pahempaa, tyttö hymähtää. - Ruunataan? huuh, huokaisen, halaten oria - joka tosin ei enää kauan olisi ori. - Pitää opetella sanomaan sitten sua ruunaks, hymyilen hoitaen orin kaikessa rauhassa kuntoon.
Tuli nyt tuollainen pikainen pläsäys tuosta lopusta, pahoittelen.
|
|
|
Post by Pipsa on Nov 12, 2008 18:14:50 GMT 2
12.11.08, keskiviikko
Hiljaa laahustan Bertin karsinalle, luoden vaimean hymyn karsinasta kurkkaavalle hiirakolle päälle, joka hörähtää hiljaa. Silitän vuononhevosen siroa päätä vain hetken, kääntyen poispäin, lähtien kädet taskujen uumenissa hyppelehtimään puisia portaita ylöspäin, työntäen vaalean, luultavammin puisen oven auki, kurkaten sisään huoneeseen, jotenkin ihmeellisesti on tyhjillään, juttuseuraa olisi siis turha vielä etsiä, suurin osa oli varmaankin ratsastamassa, sillä ei hevostenkaan puolella täydeltä näyttänyt. Kiireen vilkkaa jätän Dakinen vaaleansinisen reppuni nojatuolin kovaa kylkeä vasten.
- Kohta saa kuules muutkin sua ratsastaa, hymyilen orille surumielisesti, halaten tämän lämmintä kaulaa. Vaikka olisihan lisäliikunta orille hyväksikin, mutta toisaalta muutkin kävisivät sitä sitten rapsuttelemassa… - Ja muistakkin sitten ettet rupee tykkää niistä liikaa, virnistän jo pirteämpänä. - Nyt kuitenkin tarhaan! Into on vuononhevoselta jo laantunut, ja närkästyneenä se köpöttelee perässäni kohden tarhaa. - Ei kai se noin kamalaa ole? naurahdan. - Ja sitä paitsi, pääset sisälle jos rupee satamaan. Vielä viimeiset askeleet ori jaksaa taittaa tarhalle, ja syvemmälle mentyämme, minun se irti laskiessa ori kulkee perässäni portille, jonne jää ainakin vähäksi aikaa seisoskelemaan.
- Pipsakkeli! Mitäs sä täällä näin aikaseen? Wear virnistää. - Noo, heti tunnin päätyttyä ajoin tänne niin kovaa kuin pyörä kulki, skootteri ois kyllä paljon kätevämpi, huokaisen, vekotinhan olisi kuin vastaus murheisiini. - Mut sähän voit hankkii, tyttö hihkaisee. - Mutkun täytän viistoista vasta sunnuntaina, hymähdän. - Noo, eihän siihen oo pitkä aika, tyttö lohduttaa. - Ja rahat ei ikimaailmassa riittäs, hymyilen, rahapussi ei todellakaan ollut paksuimmassa vaiheessaan. - Muttaah meikä häipyy karsinan kimppuun, jatkan, lähtien talsimaan sisälle talliin.
Reippaasti mätän lantakasat ja likaiset aluset kottikärryihin jotka bongaan lähistöltä, kuskaten nämä pian takaisin paikoilleen, sekä puhdistaen ruoka- ja juomakipon, jotka ori oli saanut taidolla liattua. Puhdistus sujuu reilulla vauhdilla kuitenkin, ilman turhia hidasteluja. - Toihan sujui nopeasti, huokaisen viereeni laahustaneelle Johannalle. - Jep, saatkin tästä lähtien siivota sen karsinan useammin, Johanna, eli Jossu virnistää leikillään. - Sen kyllä taidan jättää välin, virnistän kiristäen ponin häntääni.
- Muuten minä päivänä Bert ruunataankaan? kysyn mietteliäänä. - Tuotah.. lauantaina, tämä kertoo. - Juuh, päivä ennen miun synttäreitä, hihkaisen virnistäen. - Onneksí olkoon, 18-vuotias naurahtaa. - Synttäreinäni pääsenkin sitten hoitamaan ruunaa, hymyilen.
- Hei, mut mie meen nyt hakee sen Bertsi-kullan sisälle tuolta, kerron kääntyen ovelle päin. - Juu, ja mie meen nyt maneesille, kun Sentin tunti loppuu ihan kohta, Johanna sanoo vikkelästi, ja katoaa jo pian pimeyteen. Huikkaan heipat tämän perään, lähtien laahustamaan tarhoihin päin, ajatellen Peetu poikaa ruunana, joka olisi kyllä hieman outoa aluksi, mutta kyllähän siihen tottuisi, etten enää olisi orin ja tamman, vaan ruunan ja tamman hoitaja. - Noniin, kiltti poikahan on jo täällä vastassa, hymyilen, avaten tarhan porttia, napsauttaen orin riimunnarun kiinni riimuun, taluttaen orin pois tarhasta, antaen portin repsottaa auki - Bert oli ollut ainut siellä. - Noniin kultapoika, nyt sisälle päin! hymähdän hiljaa.
Hoidettuani vuononhevosen vauhdilla ratsastuskuntoon, taluttaen sen vielä nopsasti kentälle, jossa nousen selkään, lyhentäen hitusen verran jalustimia, kiristäen vielä selästä käsin satulavyötä.
Alan lyhentää ohjia hiljalleen, komentaen orin kulkemaan reippaampaa käyntiä, josta rennosti siirrymme rauhalliseen raviin, tämä ratsastuskerta saisi olla rauhallinen, ei mitään vaikeaa. Ori alkaa lämmetä jo hieman volttejen ja muiden kiemuroiden ansiosta, korvien töröttäessä eteenpäin. Lyhennän hieman pitkähköksi jäänyttä ohjaa, istuen alas harjoitusraviin, hiljentäen vuononhevosen ravia. Hiljennän orin jälleen käyntiin, taputtaen sen jäntevää kaulaa.
|
|
|
Post by Pipsa on Nov 13, 2008 16:21:14 GMT 2
Kanki- ja kannustunnin maksu
- Oohan poika kiltisti, hymähdän kiristäen satulavyötä, vilkuillen uteliaana mitä muut puuhailevat. - Bert! Oohhan kunnolla! ähkäisen nolostuneena orille, joka luimii uhkaavaisesti Leevin suuntaan, vaikka kyllähän vuononhevonen tämän kanssa oli ennenkin tullut toimeen. Ori säpsähtää maneesin oven avautuessa.
- Hip hei, kaikki ottaa itselleen kunnolla tilaa ja sitten tulen yksitellen tarkistamaan varusteenne, Anne komentaa tiukasti, minun taluttaen Bert hieman pidemmän välimatkan päähän muista, kiristäen vielä satulavyötä reiällä, laskien jalustimet, alkaen pikkuhiljaa jo jännittää, millainen tunnista tulisi, hommia joutuisimme varmasti tekemään, ja vuononhevonen toivon mukaan käyttäytyisi kiltisti ja tottelevaisesti, enkä itsekkään möhlisi - aina olisi toivoa. Selkään nousu sentään sujuu vaivattomasti, ja Anne saapuu luoksemme minun saatua jalustimet sopiviksi, toivoen vielä kaikkien varusteiden olevan kunnossa, ja Bertin käyttäytyessä kiltisti kankien kanssa, joita sillä ei ollut pitkään aikaan käytetty.
- Mä en oo kannuksilla paljoo ratsastellutkaan, kerroin nolona. – Onks nää hyvin? - Ihan hyvin on. Samoin Bertin kanget. Aloita käynti pitkin ohjin ja anna kankiohjan roikkua aluksi kaulalla. Samalla voit keskittyä käsien asentoon ja rentouteen. Se on tärkeeätä kangilla ratsastettaessa, nainen selittää, siirtyen seuraavan parivaljakon kohdalle. Kannuksia hieman oudoksuen komennan orin liikkelle pitkähköin ohjin.
Kaula reilun pituisena vuononhevonen lähtee liikkelle reippaasti, mutta kaikessa rauhassa, pureskellen kuolainta hiljaa. - Ja oohhan sitten kiltisti, eiks jee? kuiskaan hiljaa orille.
- Otetaan kevyttä ravia. Ja nyt antakaa kaikki kankiohjan roikkua löysänä, bridongiohjassa normaali tiukkuus! Tarkkailkaa jalkojenne ja käsienne asentoa. Varpaat eteen ja vältellään kannuksilla tökkimistä, Anne aloitti. - Varpaat eteen... mutisen hiljaa, yrittäen keskittyä täysin ratsastukseen. – Carkki kärkenä pituushalkaisijalle ja suunnan vaihto. Uralla siirrytte harjoitusraviin ja tehkää kokoavia voltteja ja mitä ikinä keksittekään. Tarkoitus ei ole kankikuolaimella vääntää hevosen päätä mihinkään asentoon, vaan kanget mahdollistaa vähäeleisemmän ratsastuksen, kun itse kuolaimien vaikutus on tehokkaampi pienellä käden liikkeellä. Muistakaa, että kankiohja toimii vipuvarren tavoin, eli niistä vetäminen taivuttaa automaattisesti hevosen päätä alaspäin. Siksi kankikuolainten vaikutus tulisi olla alle kolmasosa koko kuolainvaikutuksesta! Anne kertoo pitkän selityksen. Muiden perässä Bert kulkee pituushalkaisijalle, minun keventäessä, yrittäen saada istunnan mahdollisimman hyväksi. Uralla istun alas satulaan.
- Pipsa myös, rauhalliset kädet! Liika huitominen häiritsee hevosta, ja nyt Berttu luimii, kun se ihmettelee, että mitä sä oikein teet. Anna kankiohjan olla vielä hieman löysemmällä, ota Berttu kunnolla kuolaimelle pelkällä nivelellä. Pohkeiden kanssa menee hyvin ja kannukset antaa sopivasti liikettä Bertille, Anne komentaa napakasti, hymyn karehtiessa huulilleni, jokin sentään meni oikein.
- Otetaan hieman avaavaa pohkeenväistöä pituushalkaisijalta uralle! Ravissa pysyy hyvä tempo, asettakaa hevosen pää rauhallisesti ja sivulle ajavalla pohkeella tehdään pieni vienti taakse. Tässä voitte harjoitella kannuksen niin sanottua nostoa, jos hevosen takaosa jää jälkeen. Eli sentin verran nostetaan kantapäätä ja käännettään hieman varpaita ulospäin. Liike on hyvin pieni ja yhden raviaskeleen pituinen. Eli kannuksella ei paineta kylkeä, vaan kosketetaan. Ja ravin tahdissa kannuksen vaikutusta voi muutaman kerran käyttää, jos on tarvetta, nainen komentaa. Hyvin ori menee pohkeenväistön, saapuen pian uralle takaisin.
- Hyvä, Pipsa! Juuri noin, pieni liike! Ja muista edelleen pitää kädet rentona, vaikka keskitytkin jalkatyöskentelyyn. Bert on hieman jännittynyt niskasta, takaosa tulee hyvin mukana. Ota uralla vielä voltteja ja keskity koko taivutuksen ajan pitämään kädet aloillaan ja olemus rentona, Anne kehuu. Alan keskittyä jalkojen kanssa myös käsiin, ryhtyen tekemään pieniä voltteja.
- Nyt aloitetaan laukkaaminen, Sastu ja Rensu aloittaa! nainen jatkaa.- Muut uralla ravissa ja päädyissä voitte vääntää voltteja ja siirtymisiä! Muiden perässä Bert jatkaa ravaamista uralla.
- Kaikki vielä laukkaa ja Ros kärkenä kokorataleikkaa, keskellä laukanvaihto. Laukanvaihdossa tärkeää on muistaa, kun avut vaihtuvat päinvastaisiksi, ei selässä saa höseltää, ohjista kiskoa tai mitään muutakaan. Vaihdon aikana pohkeet vaihtavat paikkaansa rauhallisesti. Kannuksella voi tahdittaa laukan vaihtoa ulkopohkeessa. Ja kädet pysyvät tosiaankin rauhassa, vaikka asetus muuttu. Hevosen leukoja ei siis aleta repiä irti kangilla, Anne kailottaa. Yritän rentoutua, vilkaisten ensimmäisenä menevää Blondia ja Rosia, jolla homma vaikuttaa olevan hanskassa.
- Sitten Pipsa! Keskity liikkeeseen ja sen luonnollisuuteen kokonaisuutena. Älä liikaa mieti käsiä, pohkeita, painoa yksittäisinä liikkeinä, vaan anna koko laukavaihtoapusarjan tulla selkärangasta! nainen aloittaa, vuononhevosen siirtyessä laukkaan, meidän ryhtyen tekemään laukanvaihtoa, joka sujuu varsin hyvin. - Oikein hyvä! Pientä epäröintiä Bertillä, mutta tiesi kyllä mitä pitää tehdä. Ja jos tulevaisuudessakin paljon Bertillä ratsastat, niin yritä löytää sellainen rentous, siis muuallakin kuin maastossa! Anne kertoo.
- Sitten voitte vielä hetken harjoitella mitä haluatte ja kohta jäähdyttelyyn. Ilmoittelen, jos pidän jatkotunnin, tässä jäi vielä monta juttua harjoittelematta... nainen jatkaa mietteliäänä, kaikkien laukattua/tehtyä jotakin muuta. Hymyilen, jatkotunti ei olisi pahitteeksi.
|
|
|
Post by Pipsa on Nov 14, 2008 13:41:01 GMT 2
Orin rautaiset kaviot lyövät vasten maata, antaen entistä enemmän voimaa laukkaan, vuononhevosen mennessä entistä kovempaa, minun keikkuessa mukana, alkaen hiljentää oria pikkuhiljaa raviin, vuononhevosen pyrkiessä laukalle, mutta sen kuitenkin alistuen tahtooni, jatkaen kuitenkin eteenpäin turhankin reippaassa ravissa.
- Ravurikos siitä tulikin? tuttu ääni toteaa. Tuimasti vilkaisen poikaan, todeten tämän Kristianiksi. - Kyllä, vastaan mulkaisten tähän. - Hei ei tarttee vitsistä suuttuu, poika hymähtää. - Keksisit sitten parempia, vastaan pysäyttäen orin. - Mitä sä muuten täällä teet? - Kävelyllä olin ehkä? tämä naurahtaa, vilkaisten minuun. - Täytyy pitää kuntoa yllä. - Ai mitä kuntoa? hihkaisen. Muka loukkaantuneena poika lähtee lampsimaan poispäin, minun käskiessä ratsuni liikkeelle, vuononhevosen lähtiessä pirteästi matkaan.
- Kristian hei! huudahdan. - Niin? poika kääntyy. - Ei kannata kävellä täällä kauheasti, kun on ollu susia täälläpäin, mut nyt ne on kyllä lähteny, kerron. - Ahaa, no mutta, siinä tapauksessa tulenkin teidän kanssa samaa matkaa, poika hymyilee. - Jaksat sä muka kävellä? totean kohauttaen olkapäitäni. - Noo, voinhan mä sinne ratsaillekin hypätä, poika virnistää. - Et varmana, mulkaisen tähän. - Ei Bert raukka kestäs sun painoa. - Jaa ei vai? Haluut sä sitten syyttää itteäs kun sudet popsii mut suihinsa, häh? tämä naurahtaa. - Pääsis ainakin susta eroon… mutisen. - Ratsastetaan vuorotellen, tandemina ei aineskaan. - Hyvä, mä kävelenkin eka, tämä vastaa, lähtien kipittämään orin rauhallisesti talsiessa eteenpäin. Hymyilen hiljaa, mietiskellen joululeiriä, sekä leirikastetta.
- Mooi! Nanan pirteä ääni raikaa tytön ravatessa Tiian kanssa luoksemme. - Nätti polle, Kristian hymyilee vilkaisten tammaan. - Tottakai, tyttö hymähtää taputtaen hoitohevosensa kaulaa. - Oiskos mahollista päästä tohon taakse istumaan? poika luo kasvoilleen herttaisen hymyn. - Joo, kyllä Tiia jaksaa, Nana hymyilee hiljaa. - Tuut sä samaa matkaa Pipsuli? tämä jatkaa. - Een, meen sitä vähän pidempää, totean tylysti, hoputtaen Bertin raviin, vilkaisten mustasukkaisuuden pistoksen vallitessa taaksepäin.
Hoputan oria reippaampaan tahtiin, nyt sen into on vuorostaan jo latautunut täysiinsä, vuononhevosen ampaistessa luodin lailla eteenpäin, ryhtyen tikittämään eteenpäin hirmuista vauhtia. - Sooo, rauhoittelen nauru suupielissä oria, ihmetellen miten se nyt oli noin energisenä menossa. - Huhhuh, sullahan on meno päällä, hymähdän hiljentäen orin tahtia. Ori jännittyy, hypäten sivulle suurella loikalla, minun kaikeksi onneksi pysyen yhä matkassa mukana. - Hei ihan iisisti, hymähdän hiljentäen ponin käyntiin, pitäen ohjan yhä tuntumalla. Vuononhevonen heilauttaa päätään. Metsään laskeutunut hiljaisuus pyyhkiytyy pois, värjäytyen rauhalliseksi, muttei hiljaiseksi, vaan turvallisen tuntuiseksi.
- Tallilla laitetaankin sut kuntoon ihan kunnolla, totean silittäen orin kaulaa, tehden käännöksen toiselle polulle, josta pääsisi nopeampaa tallille. - Ja sitten sunnuntaina juhlitaan, hymyilen. - Mut nyt ravataan! Pirteästi korvat eteenpäin jämäkästi sojoittan ori lähtee reippaaseen raviin. Tallille saavumme rauhallisessa käynnissä, minun pysäyttäessä hoitoponini, ja liukuen alas selästä. Löysään satulavyötä ja nostan jalustimet, kaartaen orin kanssa tallille päin, jossa sitoisin sen, riisuisin varusteet ja aloittaisin harjauksen.
Rauhoittunut vuononhevonen seisoo hiljaa paikallaan, kuunnellen ääntäni puhuen sille hiljaa, harjaten samalla rauhallista tahtia. - Tiesit sä että mä rakastan sua? hymyilen halaten orin jäntevää kaulaa, välittämättä siitä mitä muut ajattelisivat.
Pipsa & Bert
|
|
|
Post by Pipsa on Nov 18, 2008 15:12:47 GMT 2
18.marraskuuta Pyörtyilyä ja pahoinvointia Vilkaisen sisälle karsinaan, enää siellä ei minua odottaisi ori, vaan ruuna. Ohikävelevä Anne hymyilee minulle, jatkaen matkaa toimistoon. Hoitajat ja hevosenomistajat vilisevät käytävällä kukin mihinkin suuntaan, vain minä olen paikoillani ja hiljaa. Pitelen otsaani, manaten jo että olin edes tallille lähtenyt, kuume ja päänsärky olivat merkkejään jo kotona näyttänyt. Tunnen päässäni kipeän vihlaisun, joka saa minut kavahtamaan tuskasta. Jalat tuntuvat pettävän altani, ja lysähdän kipeästi kovaan lattiaan. - Pipsa! kuulen jonkun huudahtavan, mutta se tuntuu jotenkin kaukaiselta, epätodelliselta. Kaikki tuntuu katoavan kaikkialta ympäriltäni, tunnen katoavani tyhjyyteen. - Pipsa! ääni karjaisee uudelleen. Hivutan käteni kuumalle otsalleni, vilkaisten vieressäni seisovaan Kristianiin hiljaa, nousten kompastellen seisomaan. - Oot sä ihan kunnossa? poika kysyy hiljaa, huolestuneen näköisenä. Nyökkään, irvistäen kivun lävistäessä päätäni. - Mä voin auttaa sua ton kanssa, tämä jatkaa nyökäten Bertin karsinan suuntaan. Luon kasvoilleni pienen hymyn, kompastellen lähemmäs karsinaa, liuttaen karsinan oven auki hiljalleen.
Ruuna vilkaisee minuun rauhallisesti, vilkuillen samalla Kristiania epäluuloisemmin. - Ihan rauhassa vaan, kukaan ei tee sulle mitään, poika hymyilee astuen epävarmemmin viereeni, ojentaen kättään vuononhevosta kohden. Nopeasti ruuna haistaa poikaa, jättäen tämän omaan arvoonsa, kääntyen minuun päin. Silitän ruunan voimakasta kaulaa. - Otat sie sen käytävälle? vilkaisen poikaan, joka nyökkää, pinkaisten etsimään riimua ja riimunnarua käytävältä, palaten pian ne mukanaan. Reippaasti tämä sujauttaa riimun ruunalle, lähtien perässäni sen kanssa käytävälle, sitoen tämän kiinni. - Onkos nyt hyvä? tämä virnistää iloisena, pyhäisten hiuksiaan. Nyökkään, kumartuen harjapussiin, ryhtyen hiljaa harjaamaan vuononhevosta.
Kaikessa rauhassa ruuna seisoo paikoillaan, turvallaan heiniä lattialta hamuten. Pahaoloni alkaa jo pikkuhiljaa paranemaan, minun harjaillessa ruunaa kaikessa rauhassa. - Onks sulla muuten jotain menoo torstaina, kun tulee yks hyvä leffa? poika rikkoo hiljaisuuden. - Täh? siis joo, takeltelen ujosti, punastuen, sisimpäni kuitenkin kiljuen riemusta. - Okei, se on sit sovittu, tämä hymyilee. - Mutta lähen käymään Jaakkoo kattomassa, poika jatkaa lähtien hölkkäämään ulos tallista. - Wear, Wear! pihisen vetäisten ohi kävelevän tytön Bertin luo. - Se pyys mua elokuviin! kiljaisen tytölle tanssahdellen ympäriinsä, ruunan vilkuillessa minua silmät suurina. - Kiva, tyttö hymyilee. - Ai vaan kiva! kiljaisen jatkaen hullua hyppelyä ympäriinsä, välittämättä muiden oudoksuvista vilkaisuista minuun. Halaan ruunaa hymyillen leveästi, Wearin vilkuillessa minua virnistellen.
Reippaasti ryhdyn harjaamaan ruunaa, joka vaikuttaa omalta itseltään, ilmeisesti ruunaus ei ollut siihen paljoa vaikuttanut. - Kohta lähetään tarhalle päin, hymyilen avaten vetosolmun, lähtien ruunan vierellä kulkemaan ulos tallista, riemuiten itsekseni, pölöttäen kaikenlaista juttua vuononhevoselle, joka vilkuilee minua aina välillä. - Nyt pääset kuule tarhaan, Leevin kanssa leikkimään, lepertelen ruunalle avaten tarhan portin. Hevonen alkaa hirnumaan ystävällisesti kauempana laiduntavalle Leeville ja Sentille. Irrottaessani riimunnarun Bert säntää hetkessä kauemmas Leevin lähelle. Hymyillen astelen pois tarhasta sulkien oven tarkkaan, kaatuen maahan.
Kohta alan taas tuntea, ja yritän avata silmäni. Nään vain sumeasti, pientä valoa tunnelin päästä. Näköni palatessa kohtaan monta paria huolestuneita kasvoja, päässäni tuntunut jyskyttävä kipu tuntuu hiipuvan pois. - Nyt se herää! ovat ensimmäiset kuulemani sanat, luultavasti Sophien sanomat. - Olet sie kunnossa? Annen huolestuneet kasvot ilmestyvät eteeni. - Olen, vastaan hiljaa nousten istumaan. Tarkemmin katsoessani huomaan olevani oleskelutilassa, mitenhän minä tänne jouduin?
- Pyörryit ja Kristian hinas siut tänne, Anne jatkaa arvaten ajatukseni. - Oukkei, yritän sanoa reippaasti ja nousta ylös seisomaan, Annen kuitenkin estäessä sen. - Soitan nyt siun äidillesi, ja kysyn kerkeäisikö hän hakemaan siut, nainen sanoo päättäväisesti. - Muttah mie oon ihan kunnossa, kiirehdin sanomaan ennen kuin tajuan sanojeni kuulostavan tyhmältä. - Harvemmin kunnossa ollessa pyörrytään, Anne mumisee vilkaisten minuun tuimasti. - Hei mä oon ihan kunnossa, huudahdan pompaten seisaalleen. - Siun äitis tulee hakemaan siut kun tulee töistä, nainen kertoo. - Nyt täytyy lähteä tuntia pitämään, oo täällä ihan kaikessa rauhassa. Nyökkään, lähtien naisen perässä alakertaan Bertin luo.
Varovaisesti avaan karsinan oven, hivuttautuen sisälle vuononhevosen luo. Ruuna hörähtää hiljaa, tullen luokseni. Hiljaa hymyilen silittäen hiirakon lämmintä karvaa, kääntäen päätäni, jota särkee taas. Poni kääntyy heiniensä puoleen. Vilkaisen ovelle, huomaten Kristianin. - Oot sä kunnossa? tämä hymyilee hiljaa. Nyökkään, tunnustellen kuumaa otsaani. Pipsa & Bert
|
|
|
Post by Pipsa on Nov 19, 2008 15:21:56 GMT 2
|
|
|
Post by Pipsa on Nov 20, 2008 10:28:06 GMT 2
Ratsastuskurssin lauantai-aamupäivän maastoestetunnin maksu
Iloisessa puheen sorinan keskellä lyhennän jalustimia hieman, taputtaen paikoillaan seisovaa vuononhevosta, odottaen tarkkaavaisena Fiian komentoja, joita olisi varmasti pian tulossa. Tällä kertaa ryhmämme oli isompi, sillä mukana olivat myös Carkki ja Sastu.
- Turvallisuus on tärkeintä, Fiia aloitti vakavalla äänensävyllä. - joten pitäkää pitkät välimatkat, älkää päästäkö hevosia koskaan täyteen vauhtiin älkääkä koskaan päästäkö niitä ohittelemaan, tai tulee ruumiita. Jos joku ei saa koniaan millään pysymään aisoissa, lähtee kotiin heti paikalla, tyttö jatkoi tiukasti. - Mun jälkeen tulee Carkki ja Leevi, sitten Sastu ja Anttu, Pipsa ja Bert, Shinqua ja Humu, Dreami ja Blade, Alina ja Pella ja vikana Hilla ja Jossu. Tää ei ehkä ole se paras järjestys joten vaihdetaan, jos ei onnistu. Mars matkaan! tämä kertoi järjestyksemme, jonon lähtiessä matelemaan eteenpäin. Anttua seuraillen käännyn pienelle polulle, joka veisi meidät ilmeisesti maastoesteille, joilla en ollutkaan pitkiin aikoihin vieraillut. Kaikessa rauhassa annamme hevosten kävellä rauhassa, meidän pystyessä juttelemaan hyvin kaikesta mitä sylki suuhun toi. Tasaisesti ori kulkee eteenpäin nauttien maastoon päästessään.
Polun muuttuessa hieman leveämmäksi, siirrymme raviin, orin lähtiessä reippaasti liikkeelle, minun säilyttäen kuitenkin hyvän välimatkan Bertin ja Antun välillä, kuunnellen Fiian komentoja niin minulle kuin muillekkin. Tiuhan komentotulvan päätyttyä, kohottaa tyttö kätensä pian koittavan laukan merkiksi. Vauhdilla poni säntää liikkeelle, ollen aika lähellä luimivaa Anttua. Jälleen Fiia nostaa kätensä ylös uudelleen, minun alkaen muiden mukana jarrutella oria.
- Kuulkaas, tiedän että ne ovat innoissaan, mutta olisi tosi hyvä, jos eivät painaltaisi ihan kaula ojossa. Maastossa saa käyttää vähän kovempiakin otteita, jos ne eivät muuten kuuntele. Mutta mahdollisimman paljon puolipidätteitä ja heti käsi aloilleen, kun ne vastaavat. Ja nyt sitten tehdään niin että muut menee ihan tien laitaan ja Sastu ratsastaa Antun vikaksi. Ihan senkin viihtyvyyden vuoksi! Nyt mennään käyntiä loppumatka esteille asti, tyttö toteaa napakasti. Pian maastoesteet näkyvätkin jo.
- Nyt jokainen hyppää nämä seuraavat viisi estettä tuonne mutkaan saakka. Pitäkää tasainen tuntuma ja pohkeet tosi lähellä, niin vältetään kieltoja. Saa myödätä ihan reilusti mutta laukkaa pitää ottaa myös takaisin. Etteköhän te pärjää. Hypätkää esteet ja ratsastakaa ravia takaisin niiden viertä, tämä komentaa. Hetken kuluttua ensimmäinen, Leevi porhalksikin jo radalla. Hymyillen hiljaa rupean odottamaan omaa vuoroani, seuraten sivusilmällä suomenpienhevosen suoritusta. - Seuraava! tyttö kuulutti, minun kannustaessa ori liikkeelle.
Tahmeasti vuononhevonen lähtee liikkeelle, hypäten epäröiden kaatuneen puun, ylittäen kuitenkin hienosti muut esteet, minun kehuen iloisesti sitä saapuessamme muiden luo, minun siirtyen taas katselemaan muita. - Pipsa hyvin. Pikkuisen napakammin eteen jo ennen ekaa hyppyä, niin sitten voit rentoutua ja antaa sen rullata yli ilman mitään tappelua, Fiia neuvoo meitä, muille tarkoitettujen sujahtaen minulta ohi.
Kommenttejen jälkeen menimme vielä kerran esteet, jotka sujuivat hienosti Bertuskaiselta. Vesiesteellä pysähdyimme, Fiian ylittäen ensimmäisenä matalan lammikon. - No niin, tyttäret. Pohkeilla lujaa eteen, ette anna niitten lähteä kiertämään, tai te törmäätte toisiinne. Heti kun liikkuvat niin suuri kiitos ja sitten taas eteen. Sekin on nähty että marraskuussa eräs poni kävi selälleen veteen kun sitä ketutti komentaminen. Voitte tulla!
Rauhallisesti vuononhevonen lähtee vettä ylittämään, hörpäten lisukkeeksi vielä vettä hieman, marssien Kallen luo. Ylpeästi hymyillen taputan oria. Puoliverisiä lukuunottamatta kaikki selviävät suhtkoht helposti ylitse. - Ei noi tuosta yli tule kuin tuomiopäivänä. Me jatketaan matkaa, niin katsotaan, jos ne ottaisivat vähän toisen linjan, Fiia tokaisee, lähtien reipasta ravia jonon edessä polkua pitkin. Loput esteet jäivät kaikilta ohitse, mutta viimein Blade ja Anttukin selvisivät tuosta vesiesteestä.
|
|
|
Post by Pipsa on Nov 21, 2008 13:00:46 GMT 2
Fiian ratsastuskurssin lauantai-iltapäivä
- Damdidam. Koulujalustimet, toivottavasti en joudu huomauttamaan toista kertaa. Pitkät ohjat ja vapaata käyntiä vasempaan. Oisitko Pipsa halunnut mennä kangilla? Kerta toi ori sen taitaa ja siekin oot ollut sillä Annen tunnilla, Fiia aloittaa komentelusession, käskien Ilun hakemaan orin kankisuitset, meidän jäädessä odottelemaan, muiden siirtyessä jo menemään käyntiä uralle.
Viimein kun oli Bertuskaisellekkin saatu kankisuitset, niin vaihdoimme suuntaan, ja siirryimme raviin. Varsin reippaasti ori siihen suostuukin, Fiian käskystä meidän tehden paljon kaarevia uria. - Tänään on siis aiheena pysähdys, peruutus ja etuosakäännös, saatetaan käyttää vähän puomeja apuna ja ehkä mennään kavaletteja, niitä ei siis hypätä täydessä laukassa vaan haetaan kontrollia, kontrollia ja kontrollia, eteenpäinpyrkimystä ja isompaa tai pienempää liikettä, takajalkoja ja niiden hallintaa, tyttö aloitti kertomalla mitä tunnilla tekisimme, ennenkuin ryhtyi jakelemaan neuvojaan.
- Bertin kanssa kankiohja löysemmälle ja nivel paremmin tuntumalle, tämä komensi minua. - Ja sitten aloitetaan katsomaan sitä pysähdystä. Tässä minun kohdalla ravista seis, neljä sekuntia aloillaan, käyntiin, kulmasta laukannosto, R –kirjaimella laukkaympyrä ja seuraavassa kulmassa käyntiin. Muualla omat kuviot! Seuraava saa tulla, kun edellinen on tehnyt laukkaympyränsä, tyttö komensi, Dreamerin ja Bladen lähtiessä ensimmäisenä matkaan.
Korviaan heilutellen ori seisahtuu Fiian eteen, jatkaen pikaisesti käynnissä eteenpäin, nostaen hienosti laukan kulmassa, kääntyen sirosti laukkaympyrälle, ja pysähtyen kulmassa käyntiin. Hiljaa hymyillen taputan vuononhevosta, odottaen korvat höröllä tytön tuomiota. - Pipsa vähemmän kankea pysähdyksessä ja anna sen seisoa hiukan pidempään. Laukannosto oli kaunis, mutta voltti saisi olla hiukan isompi, tyttö kommentoi.
- Nyt tehdään niitä etuosakäännöksiä. Ideanahan on, että ne polkevat etujalkojensa ympäri 180 astetta. Käännös tehdään siis tosi lyhyestä käynnistä, mutta me aloitetaan harjoittelu ihan pysähdyksestä. Eli kaikki seis, uralle pitkin välimatkoin! Ja sitten se seinän puoleinen pohje astetta taaksemmas ja tehokkailla painalluksilla ponit ympäri. Ohjilla pikkuisen jarruja ja hiukan voin johtaa, jos ne ei näytä älyävän. Etteköhän te osaa? Tehkää omaan tahtiin kaksi-kolme käännöstä. Ihan hyvältä näyttää kaikilla, pikkuisen voisi olla aktiivisuutta, mutta näinkin käy, Fiia jatkaa jälleen. - Nyt sitten viimeiseksi niitä puomeja. Mennään ympyrällä niin, että tänne päätyyn Humu, Bert ja Pella, tuonne toiseen Hilla ja Blade. Laitan kavaletit neljään kohtaan per ympyrä tasaisin välimatkoin, ja kerta menette sitä ympyrää, ne ylitetään. Ensin ravissa, matkaan vaan, tyttö neuvoo. Puristan kevyesti ruunan kylkiä, sen lähtiessä liikkeelle.
- Pipsa, älä nyi sitä ponia sisäohjalla, vaan käytä ulkopohjetta! Fiia komentaa minua, yrittäen parantaa tätä virhettä. - No, eiköhän tämä nyt tältä erää riitä. Menkää reipasta ravia jokunen kierros, lavat liikeelle, sitten rauhallisemmin ja paljon taivutteluja. Voitte käydä maastossa kävelemässä, jos tahdotte. Kiitos, huomenna jatkuu! Fiia lopettaa.
|
|
|
Post by Pipsa on Nov 24, 2008 13:17:52 GMT 2
Leikkejä ilman satulaa Bertillä
Abbyn kanssa jutellellen talutan ruunaa kohden maneesia, tallustellen pian sisälle sinne, kääntyen keskihalkaisijalle. Reippaasti kipuan vuononhevosen selkään, jääden odottamaan Jennan tulevia käskyjä. - Mennään alkuverkat ja sit alotetaan, Jenna kertoo, lähtien Epun kanssa enismmäisenä uralle, minun antaessa muiden tavoin hoitoponilleni pitkät ohjat, ohjastaen sen muiden perässä uralle. Hetken kuluttua alan keräillä ohjia lyhyemmiksi, siirtyen kevyeeseen raviin.
Ravattuamme hetken Jenna komentaa meidät käyntiin. - Eli seuraavaksi voidaan mennä vaikka hippaa, kuka haluais olla hippa? tyttö kysyy, suurimman osan nostaessa kätensä ylös, mutta minä pidän omani kuitenkin visusti alhaalla. Hipaksi kuitenkin päätettiin ensimmäisenä Ilu Taigan kanssa. - Yyksi, kaaksi, kooolme...tyttö alkaa laskemaan, minun hoputtaen kiireen vilkkaa Bert kauemmas.
Tarkkaan vilkuilen hippojen vaihtelua, kipittäen aina innokkaalla ruunalla karkuun, jos joku hippa uskaltautui lähelle, ajan kuluessa nopeasti.
- Eli, jaan teidät kahteen ryhmään, sitten teidän pitää vartioida omaa hanskaa ja myös yrittää varastaa toisten hanskaa. Jos koskee vastapuolen pelaajaa, joutuu kosketun pelaajan palata takaisin omalle puolelle. Luulen että osaatte mennä lipun ryöstöä, joten aloitetaan, Jenna komentaa, ryhtyen jakamaan meitä kahteen ryhmään.
Ryhmien ollessa selvät, ryhdymme pelaamaan.
Reippaasti ruuna lähtee matkaan kohden vastapuolen hanskakätköä, minun napatessa yksi kouraani, heittäen lähellä olevalle Fiialle, joka kipitti kuin viimeistä päivää, vieden hanskan puolellemme, pelin siirtyessä tilanteeseen 1-0 meille.
Peli loppui kuitenkin aina reiluun tasapeliin, 1-1.
- Seuraava leikki on maa-meri-laiva!, Jenna hihkaisi, näyttäen viivat, komentaen meidät "maalle." - Laiva!, Jenna kiljaisi jo heti alkuun, Bertin lähtiessä ravaamaan pikavauhtia "laivaan." - Laiva!, tyttö huusi hämäykseksi, parin ratsukon lähtiessä kuitenkin liikkeelle, heidän näin tipahtaen. - Meri! tyttö jatkoi, hevosten lähtiessä taas liikkeelle. Hetken kuluttua jäljellä olikin enää minä ja Bert, sekä Fiia ja Pella. - Meri! Jenna karjaisi, Pellan sännätessä ensimmäisenä matkaan, vieden voiton - tällä kertaa, oli tämä kyllä taputukset ansainnut. - Dodih, eiköhän lopetella tähän tälläkertaa. Mennään parikierrosta ravia ja sitten loppukäynnit. Tämähän sujui oikein hienosti, reilu pelihenki säilyi. Olen hyvin ylpeä teistä! Ja jokainen teki parhaansa, Jenna hymyili, tunnin siirtyessä lähelle päätöstään.
|
|
|
Post by Pipsa on Nov 26, 2008 16:08:39 GMT 2
26.11.08 - Keskiviikko
Happamasti vilkaisen Kristianiin, luoden tähän mulkaisun. - Moi Pipsa, tämä hymyilee. - Eiks siulla ole oudot tallivaatteet hieman? Mulkaisen vain poikaan, ei kai oma vikani ollut, jos eräs jätti tulematta, vaikka olimme sopineet. - Mitä sitten? tiuskaisen takaisin, lähtien Bertin karsinan luo. - Hiukan paha päivä vai neidillä? Jaakko kurkistaa Blondin karsinasta. - Ootte kyllä ihan samanlaisia, tokaisen silittäen ruunan hiirakon viuhtovaa päätä. - Turpa kiinni Jaakko, Kristian ärähtää, lähtien jauhaen itsekseen oleskelutilaan. - Idiootteja mitä idiootteja, hymähdän. - Onneks eräisiin sentään voi luottaa, jatkan silittäen vuononhevosen päätä varoen, työntäen hajamielisenä karsinan oven auki, työntäen “mennään mennään, meikä tahtoo mennä!” fiiliksillä olevan Bertin takaisin karsinaansa, sulkein oven tarkasti perässä, muuten tuo ylienerginen karvapallo sujahtaisi kyllä ulos karsinasta sillä samalla sekunnilla. Huokaisen, taputtaen ruunan kaulaa, päästäen entistä syvemmän huokaisun, nähdessäni iloisesti huitovan Wearin talsimassa karsinalle päin, koittaen ryhdistyä.
- Pipsa! Mites se teiän leffaan meno suju? Wear virnistelee kurkaten sisälle karsinaan. - Ois kai se menny, ellei eräs ois jättäny tulematta, huokaisen hiljaa. - Säkö jänistit? tyttö kysyy hämillään. - Ei, kun Kristian, toope, murahdan. - Aaa, se, se onkin sellanen… Jaakkomainen? tyttö naurahtaa. - Niin kai, huokaisen. - Mut kun mä tykkään siitä silti. - Sellasta se on, tyttö hymyilee ystävällisesti. - Mutta, miun pittää mennä kattoo Taigaa. - Okei, hymyilen. - Mee vaan, kyllä mä pärjään.
Tukevasti halaan paikoillaan seisovaa vuononhevosta. - Onneks mulla on sut, lausahdan. - Mutta nää lepertelyt jääköön, siut pitää saaha hyvään kuntoon. Reippaasti kipitän hakemaan riimun ja riimunnarun käytävältä, ottaen Bertin käytävälle, ryhtyen harjaukseen, puhellen ruunalle kaikessa rauhassa. Hiljaa vuononhevonen nuokkuu hiljaa paikoillaan, normaalia rauhallisempana. - Sähän meet tänään jatkoryhmän tunnille, mutisen tervehtien iloisesti minua hieman lyhyempää, satulaa ja suitsia kannattelevaa tyttöä. - Osaat sä ite laittaa ne? kysyn hymyillen vaimeasti. - Ainakin haluun yrittää, mutta jos en saa, niin laita sie sitten, tämä toteaa. - Okei, mä voin pitää niitä suitsia tällä välin, jatkan neuvoen tyttöä niin suitsien ja satulan laitossa. - Ja suojat saatko? - Joo. - Okei, kysy joltain apua sitten jos et, miutkin voit käyä hakemassa tuolta oleskelutilasta, ja oon Pipsa, huikkaan lähtien kipittämään yläkertaan.
Varovaisesti työnnän raskaan oven auki, kurkaten sisälle huoneeseen, lähtien kääntymään poispäin, Kristianin huomatessani. - Pipsa hei, tämä tokaisee hiljaa. - Mikä sulla on? - Itelläshän se joku on! kiljaisen kyynelten lähtien valumaan, minun pyrkiessä irti pojan tiukasta otteesta käsivarteni ympäriltä. - Mitenniin? - No jätit tänäänkin tulematta! - Täh?! - Älä esitä, et vaan halunnu tulla sinne elokuviin. - Sehän alkaa vasta kahen tunnin päästä Pipsa hyvä. - Eihän? - Juujuu, nyt mä tajusin. - S-sori, kuiskaan hiljaa. - Äh, ei toi mitään, poika hymyilee hiljaa. - Mun täytyy kuitenkin mennä kattoo Bertin tuntii… mutisen. - Mä tuun kanssa. - Okei… Mennään sit! Pian istumme jo maneesin katsomossa, minä ratsastusvaatteet päällä ja musta kypärä sylissäni, odottaen tunninpäättymistä, ponkaisten seisaalleen hevosten kääntyessä viimein kaartoon. Kipittäen rivistön ainoan vuononhevosen luo. - Jääks tää tunnille? ruunan ratsastaja kysyy pettyneenä. Nyökkään. - Siehän voit silti auttaa tuon Pikun hoitamisessa, kun sen ratsastaja ei hoia ite, Anne toteaa hymyillen, ohjastaen tytön vaalean ponin luo. Reippaasti nousen Bertin selkään, pidentäen jalustimia, lähtien liikkeelle ohjat heti tuntumalla hieman, lämmittelyjähän ruuna ei edellisen tunnin jälkeen paljoa tarvitsisi. - Käsiä ylemmäs, jalka taemmas, Anne naurahtaa, sulkien maneesin oven perässään, häviten pimenevään iltaan. Vilkaisen seinällä mollottavaan kelloon, pannen vauhtia uralla löntystelevään ruunaan, siirtyen raviin. Kerkeäisimme laukata pikkuisen pätkän molempiin suuntiin, jonka jälkeen tekisimme kyllä kaikessa rauhassa jäähdyttelyt. Pitäisi vielä sinne elokuviinkin keretä…
|
|
|
Post by Pipsa on Nov 27, 2008 13:02:46 GMT 2
Sunnuntain tunti Kiireen vilkkaa suitsin käytävällä seisovaa norjanvuonohevos ruunaa, katsellen aina väliä kelloa. - Mikä tunti muuten nyt on? Dreamer haukottelee. - Tuota.. estetunti luulisin, mumisen kiinnittäen leukaremmiä. - Okei, tyttö haukottelee kadoten Bladen karsinaan.
- Hei nyt kantsis lähtee menemään, tunti alkaa minuutin päästä, tallissa seisoskeleva Sastu hoputtaa. Muiden perässä kulkien talutan ruunaa maneesiin, jossa tunti tällä kertaa olisi.
- Noni huomenta, tytöt. Estejalustimet siis ja liikkeelle. Mennään tää alkuverkka aika nopeasti, teidän tehtävänä on ratsastaa niitä eteen ja tehdä paljon kaarevia uria. Tämä meidän rata on aika helppo, joten voidaan nostaa esteitä sinne aika ylös, ihan ponien tason mukaan. Olin ajatellut että Shinqua menee seittämääkymppiä, Dreamer yhdeksääkymppiä, mutta sille nostan ton pystyn metriksi, Pipsa myös yhdeksääkymmentä, Jossu kuuttakymmentä, samoin Alina, mutta laitan ton pystyn seitenkympiksi, Fiia selittää ratsukkojen kuunnellessa keskittyväisesti.
- Ja sitten ravia. Paljon voltteja ja ympyröitä, testatkaa jarrut ja kaasu. Blade vähän rauhallisemmin, Bert voisi olla pikkuisen aktiivisempi, tämä jatkaa, minun muuttaessa tempoa hieman nopeammaksi. Ohjaan ruunaa voltille, sen tuntuessa yhä hieman tahmealta. Nostakaa laukkaa ja siinä kans etsitte sellaisen sopivan vireystason, tyttö jatkaa.
Siirrän sisäjalkani eteen, ja ulkojalan taa, puristaen jaloillani hieman Bertin kylkiä. Helposti ruuna nostaakin laukan, ja istuudun syvälle satulaan. Jossain vaiheessa harmaa vuonis alkoi tuntua hieman laiskottelevalta, jonka sain kuin sainkin korjattua napakalla puristuksella, ja pienellä läpsyllä ruunan takapuoleen.
- No niin ja nytten sitten verryttelyeste. Se on meillä toi okseri korkeudelta 60 cm. Hypätkää kaikki kerran, sitten aloitetaan tämä rata! Fiia jatkaa selittämistä. Vuoroni tullessa ohjaan Bertin napakasti kohti estettä, joka ei tuota ruunalle vaikeuksia. Rata, joka minun pitäisi hypätä on noin 90cm luokkaa, joten senkään ei pitäisi tuottaa suuria vaikeuksia minulle tai ratsulleni.
Bert tuntui olevan hyvällä päällä niin kuin normaalisti, ja kulki korvat suloisesti hörössä. Ykkös- ja kakkosesteet tuntuivat menevän helposti, mutta kolmosesteellä en päässyt mukaan hyppyyn ponin joutuessa hyppäämään melko läheltä. Trippelillä ruuna pääsi jälleen hyppäämään sopivalta etäisyydeltä, ja se sujuikin ongelmitta. Viimeinen este sujui ongelmitta, ja kohta sainkin kuulla Fiialta kehuja, sekä parannettavia asioita.
- Ratsastit tiet hyvin, niin että hyppääminen oli Bertille mahdollisimman helppoa, mutta myötäys olisi saanut olla selvempi, Fiia kommentoi.
|
|
|
Post by Pipsa on Nov 28, 2008 16:57:44 GMT 2
- Pipsa, saanko mie ratsastaa tänään sillä ponilla? siskoni Sonjaa kysyy innoissaan. - Bertilläkö? Et, vastaan päättäväisesti. - Miksen? - Et vaan, ja sillä selvä, ärähdän kääntyen kohti tarhoja. - Ootas vaan kun kerron äitille, pikkusiskoni uhkailee. - No kerro sitten, sitä paitsi se menee jo niin monelle tunnille, murahdan. - Ja pidät sitten suus kiinni. - Justjoo, tyttö mutisee vilkuillen minuun silmät kapeina viiruina. Työnnän oven auki, lähtien rennosti kävelemään karsinalle, tervehtien tallilla olevaa porukkaa. - Moi Pipsa, Kristian hymyilee leveästi. - Kuka toi on? Joku tuntilainen vai? - Mun pikkusisko, mutisen. - Käyhän kattoo onko tunti maneesissa meneillään. Yksinään valittaen tyttö lähtee löntystelemään maneesille päin, ulos tallista. - En saa tolta hetken rauhaa, huokaisen. - Noo, ehkä sulla on parempi tuuri huomenna, Kristian virnistää, lähtien köpöttelemään Jaakon luo, minun sujahtaessa sisälle Bertin karsinaan.
- Moi pallero, mitäs sun päivään kuuluu? mutisen silitellen ruunaa hiljalleen, kurkottaen riimuun käytävältä, jonka kera nappaan vielä karsinan oven vieressä olevan riimunnarun, sujauttaen riimun ponille, kiinnittäen riimunnarun riimuun, ja sitoen ruunan käytävälle, ryhtyen harjaukseen. - Sonjaa, paljon kello on? huhuilen käytävälle. - Tai ei tartteekkaa. Kaivan kännykän löysien verkkareiden taskusta, vilkaisten ruutuun. - 14.50, tokaisen pinkaisten satulahuoneeseen päin. Hetkessä on Bert tuntikunnossa, ratsastusvarusteet päällään, marssien muiden ponien perässä sisälle maneesiin, jonne jään odottelemaan ratsastajan tuloa.
- Anne onks se tulossa ollenkaan? huokaisen tuijottaen ovea kuten jo paljon aikaisemmin. - Ilmeisesti ei, ratsasta sie nyt täällä vapaasti, nainen huokaisee, tällä oli ilmeisesti kiirettä pitänyt. Nyökkään hiljaa, pidentäen jalustimia hieman, kiristäen satulavyötä ja nousten viimein kevyesti vuononhevosen selkään, lähtien kulkemaan rauhallista käyntiä aloittelijoitten perässä, kuunnellen hymyillen Annen neuvoja näille. - Sonja, kato sie vaikka kun mie ratsastan, huikkaan katsomoon istuutuvalle tytölle. Bert tuntuu heti alussa jo jotenkin normaalia innokkaammalta. - Pipsa, jos tahot niin myö voiaan kyllä olla vaikka puolella maneesilla, Anne kertoo neuvoen samaan aikaan tuntilaisia. - Okei, hymyilen lyhentäen ohjia.
Kohta nostan ravin, aina välillä katsahtaen katsomossa istuvaa tylsistyneen näköistä Sonjaa. Teetän ruunalla paljon voltteja, pieniä ja isoja yms. Ponin alussa tuntunut tahmeus tuntuu alkavan kadota, ja se tuntuu taittuvan hyvin joka suuntaan. Kääntyessäni menemään kokorataleikkaa lisään hieman ravia, ja ruuna pidentääkin mukavasti ravia. Annekin huomauttaa opetuksensa välistä Bertillä olevan hyvät askeleet. Sisälläni tunnen pienen ilonpilkahduksen, onnekseni saan pitää ponia hoitohevosenani. - Sonja! - No mitä? - Viitsitkö pystyttää muutama estettä? sanon alkaen selittää tarkemmin esteiden korkeutta ja välimatkoja.
Nopeasti Sonja saakin pystytettyä, minun nostaessani sillä aikaa laukkaa. Laukannostossa Bert yrittää kiihdyttää ravia, mutta lopulta se sitten sen laukankin nostaa. Hiljennän laukkaa, vilkaisen katsomossa istuvaa Sonjaa, vaihtaen suunnan ja laukan. Laukattuani molempiin suuntiin hiljennän ruunan ravin kautta käyntiin, antaen hetkeksi pidempää ohjaa, vilkaisten esteisiin. - Toivottavasti saahaan joulukuuks lunta, juttelen ponille taputtaen sen kaulaa, ryhtyen ottamaan ohjia taas tuntumalle, vilkuillen pienoista, helppoa viiden esteen 40-60cm rataa. Sirosti ruuna nostaa käynnistä laukan, lähtien rauhallista tahtia kohden, ylittäen ensimmäisen esteen, vihreävalkean ristikon ylittäen sen hypäten melkein paikoiltaan, minun avuistani huolimatta. Seuraavalle, pienelle pystylle laitan vuononhevoseen enemmän vauhtia, koko loppuradan sujuessa varsin hyvin, päätän lopettaa, ravaillen vielä hetken, ennen kuin siirrymme käyntiin pitkin ohjin, odotellen, milloin seuraava tunti alkaisi, ja Bert pääsisi taas tuntiponin virkaa täyttämään.
Pipsa & Bert
|
|
|
Post by Pipsa on Nov 30, 2008 14:46:23 GMT 2
30.marraskuuta 2008 Joulu tulee!
|
|
|
Post by Pipsa on Dec 2, 2008 17:31:06 GMT 2
artpad.art.com/?kb99lh1m0804Nyt kun löysin tuollaisen piirtopaikan, oli heti pakko kokeilla Linkkinä siksi, koska en osaa tuolta kuvaa laittaa muuten.
|
|
|
Post by Pipsa on Dec 4, 2008 20:25:08 GMT 2
|
|