28.9.2014 / Ilman satulaa /
Perjantainen Tonin ja Inksun tapaaminen oli päättynyt niin, että Inkeri oli juossut Britta ja Eetu perässään pois taukotuvasta, ja mä olin kerännyt kamppeeni ja paukutellut menemään Tonin kaaralle. Mua ärsytti, suututti ja jopa nolotti. Kun Toni oli tullut, olimme ajaneet hiljaisuuden vallitessa meille. Se oli yrittänyt selittää mulle jotain, mutta mä olin paennut omaan huoneeseeni. Meijän vanhemmille uskottelimme kaiken olevan hyvin, samoin Vanessalle, joka oli täysin rakastunut Toniin. Tiedätte varmaan mitä 10veen rakastuminen meinaa?
Kello oli ollut lähemmäs kymmenen kun olin herännyt, ja vaatinut äitiä viemään mut tallille. "Ei nyt Wenla, me aikuiset ja Vanessa lähdetään kaupunkiin syömään. Kysy Tonilta lähteekö se viemään sut." Olin nyrpistänyt naamaani ja päättänyt kävellä tallille, vaikka siellä pauhasi kylmääkin kylmempi tuuli. Toni oli kuitenkin äidin nähden tullut tarjoamaan kyytiään tallille, joten mun oli uskottavuuden vuoksi ollut pakko suostua.
"Wenla kuule. Sä et voi olla mulle suuttunut siitä, mitä tapahtu mun ja Inkun välillä kolme vuotta sitte," Toni töksäytti puolimatkassa.
"No kerro sitte mulle mitä teijän beeäfäf suhteelle oikeen tapahtu," tokaisin kännykkääni näpräten.
"Etkö sä oikeesti muista mitä sillon tapahtu?" Toni kurtisti kulmiaan vilkaistessaan muhun päin.
"Me lähennyttii. Paljon," totesin ja kohautin olkiani.
"Ei vaan se pahempi juttu..." Toni mumisi hiljaisesti ja katsoi tarkasti suoraan eteenpäin. Käänsin katseeni puhelimeeni ja keskityin juttelemaan luokamme wapiryhmässä. Tiesin että nyt oli parempi olla hiljaa, puhuimme pojalle hyvinkin kipeistä asioista. Jos joku sen tiesi, niin mä.
"Soitan sitte ku tuut hakeen, kello on nyt puol kakstoista," heilautin kättäni ja suuntasin kulkuni kohti tallirakennusta.
"Heei, mä tuun sun mukaa pöhlö," poika huudahti ja otti minut juoksuaskelilla kiinni. Voi hemmetti. Selitin tuolle jotain siitä että 'entä jos inkku on tääl ja ymsyms', mutta eihän se ollut kuulevinaankaan.
Toni oli häipynyt vessaan korjaamaan kampaustaan tai jotain sen suuntaista, joten mulla oli hyvää aikaa harjata Gittaa. Olin tuonut harjapakin karsinalle ja Toni oli sillä aikaa ystävällisesti pyydystänyt hoitoponini tarhasta. Gitta oli mukavalla tuulella, joten päätin jättää sen irti karsinaan. Nappasin kärsineen juuriharjan käteeni aikomuksena puhdistaa tamma läpikotaisin näyttelykuntoon. Pian jouduin ojentamaan pölyharjan serkullenikin, joka oli vihdoin ja viimein uskaltautunut ulos vessasta. En jaksanut vihoitella sille enää, vaikka mun mielestä se olisi saanut sopia kääpiöblondin kanssa jonkun kolmen vuoden takaisen riidan. Sitäpaitsi ne oli molemmat jo lukiossa, kai niitten ois pitänyt jo aikuistua. Edes vähäsen? Pirkitta lerputti alahuultaan kun harjasin reippain ottein tamman kaulaa. Toni kaivoi iphonensa repustaan ja nappasi muutaman selfien irvistelevän Gitan kanssa. Sen jälkeen se otti vielä linssiludemegamallisuperihkupihku-Gitasta pari edustavaampaakin kuvaa, joista mä pilasin kyllä osan illistelyilläni. Käskin Tonin hakemaan Gitan suitset, jotta pääsisin testailemaan minkälainen luuselkä tammalta löytyi. Mikään taivaallinen se ei kyllä ollut, verrattuna esimerkiksi pyöryläselkä-Taigaan, jonka kyytiin olin päässyt kesäelämysviikolla.
Toni punttasi mut kyytiin maneesin keskeltä, jonka jälkeen sen raahasi itselleen tuolin kentän keskelle, ilmoittaen tietenkin pitävänsä mulle tuntia. Naurahadin ja hain paremman istunnan ratsuponin selässä. Gitalla oli järkyttävän isot askeleet, ja huikkasinkin jo alkukäynneissä serkulleni, että sen pitäisi kantaa mut maneesista talliin tunnin jälkeen. Pian otin ohjat tuntumalle, ja aloin tekemään Tonin käskystä pääty-ympyrät molempiin päätyihin. Yritin myös taivutella Gittaa sekä ulos että sisälle, jotta se vertyisi. Ravi nousi helposti ja sainkin huomata, että mun olemattomat vatsalihakset joutuivat kunnolla töihin pysyäkseni keskellä selkää. Toni ohjeisti minut tekemään kolmikaarista kiemurauraa molemmille pitkille sivuille. Gitta kuunteli ohjeita nätisti, mutta pidätteet eivät menneet yhtä hyvin läpi kuin viime kerralla, mikä saattoi toki johtua eilisestä vapaapäivästä. Suoristin selkääni ja pyysin tammaa pidentämään askeltaan. Siitähän Gitta innostuikin, ja lähti pää korkealla kaahottamaan tuhatta ja sataa, muistuttaen täysin entistä ravuria. Minä yritin roikkua kyydissä, ja loppujen lopuksi sain tamman pysäytettyä seinään. Toni nauroi kentän keskeltä, ja kehtasi vielä moittia ratsastustaitojani. Just.
Annoin reippaasti laukkapohkeet ja Gitta nosti yllättävän nätisti laukan. Hoksasin hetimmiten, että laukka oli paaljon helpompaa istua ilman satulaa, kuin ravi tai käynti. Tein muutaman pääty-ympyrän laukassa ja laukkailin muutenkin vapaammin. Pian hiljensin takaisin raviin, ja aloin taivuttelemaan tammaa kunnolla. Pian Gitta menikin jo ihan nätisti ja kuunteli kaikkia apujani - myös jarruja. Lopen tamma myös näytteli oikeaa osaamistaan polkemalla takajaloilla alle kunnolla yhden pitkänsivun ajan. Tyytyväisenä noin tunnin treeniin, taputin tammaa kaulalle ja siirsin sen käyntiin. Annoin Gitan venyttää kaulaansa ja tutkia maneesin hiekkaa nenällään.
Kymmenen minuutin kuluttua laskeuduin maailmanympärysmatkan tehtyäni maahan, ja nappasin violetit ohjat hevon kaulalta. Toni kiiruhti vierelleni ja kehuikin, että lopuksi Gitta oli näyttänyt jo aika hyvältä ratsastustasooni nähden. Mulkaisin poikaa leikilläni ja keskityin pysymään Gitan matkassa. Sillä oli tosiaankin kova kiire talliin.
Toni häipyi viemään Gitan suitsia takaisin satulahuoneeseen, joten sain viettää hetken kahdenkeskistä aikaa mamman kanssa. Muutama ällönmakea kehusana ja nopea läpiharjaus sai tälläkertaa riittää, sillä Toni oli hävinnyt jonnekkin - toivoin tosiaan että se ei törmäisi Inkkuun tai ihan kehen vaan. Mun oli kuitenkin vietävä poniini takaisin tarhaan, joten puin sen nahkapäitset päähän ja suuntasin kulkuni kohti tallin ovea. Pihalla oli alkanut tuulemaan, joten vedin toppaliivin hupun päähäni ja ripeytin askeleitani. Muta lätisi jokaisella askeleella, mutta en antanut sen haitata. Sain Gitan onneksi hoidettua ilman suurempia ongelmia tarhaan, joten pääsin kiiruhtamaan takaisin talliin etsimään Tonia.
"Ja sitte lopetin ridaamisen koska futis ja jotku niinsanotut kaverit kutsu ponipojaks ym," Toni selosti ilmoitustululla jollekkin brunetelle , joka kuunteli yllättävän kiinnostuneena blondin juttuja. Brunette osoittautui Britaksi, joten en rohjennut mennä häiritsemään kiihkeänä käyvää keskustelua. Ties vaikka tulossa olisi loppuvuoden erikoisin romanssi ja juorukellojen kuumin puheenaihe siitä, kuinka Wenlan komea serkku hurmasi erään
viattoman tallilaisen, ja Toni oli kaikenlisäksi Inkerin entinen bestfrend. Okei, ehkä mulla oli liian suuret kuvitelmat tai jotain,
but everything is possible. Hipsin portaat huomaamattomasti kaapeille, jonka kautta tieni kulki oleskeluhuoneeseen. Emmy, Loviisa ja Kúu istuivat siellä juttelemassa tulevasta ketunmetsästyksestä. Moikkailin tyttöjä ja rojautin ahterini sohvalle Loviisan viereen.
"Mun takapuoli on kipee, koska Gitan selkä ei oo se ihanin," valitin ja väänsin kasvoilleni mahdollisimman kärsivän ilmeen. Loviisa pyöritteli päätään ja kehotti vain kestämään.
"Se on kuule sen arvoista, sano mun sanoneen. Ei Patronillakaa se perfekton selkää oo," Emmy virnisti ja hörppäsi kertakäyttömukistaan kahvia.
"Muutes, kuka se sun seurassa ollut blondi oli?" Kúu käänsi päänsä minua kohti ja kohotti uteliaana kulmiaan.
"Mä en tosiaankaan tahdo tietää mitä kuvittelitte meistä, mutta ihan vaan tiedoks, se oli mun serkku. Varattu serkku," virnistin ja vaihdoin asentoani.
"Heeeii, en mä nyt sellasia kuvitellu," Kúu mutisi helakan punan noustessa tämän kasvoille. Emmy ja Loviisa nauroivat, ja pian nauru tarttui meihin kahteen muuhunkin.
Juttelimme tyttöjen kanssa vähän kaikesta. Mistä tytöt nyt yleensä puhuvat keskenään. Toki lähes joka välissä, (kuten aina) juttelumme eksyi jollain tapaa Seppeleeseen ja hevosiin. Se oli vaan se mielenkiintoisin aihe. Hoitajanhuoneen ulkopuolelta kuului kiivasta keskustelua, joten päätin kurkata oven raosta mistä oli kysymys.
"Kerroppa mulle miksi sä jätit mut yksin?" Inkeri korotti äntään kädet puuskassa luoden Toniin halveksivan katseen.
"Mulla oli hyvä syy," serkkuni totesi rauhallisesti, eikä ollut huomaavinaankaan tytön katsetta.
"Sä sä... Mä luotin suhun, mut sitte..." Inkeri hiljeni ja tuijotti varpaitaan suu mutrussa. "Susta tuli samallainen kuin sun äidistäs. Se ämmä ei koskaan tykänny musta. Ihan ku se ois aivopessyt sut." Silmäni levisivät lautasen kokoisiksi. Tiesin, että Inkeri oli puhunut liian arasta asiasta serkulleni. Sanotaanko vaikka niin, että nyt ei hyvä seuraisi. Toni ei ollut lähelläkään mukavaa, kun puhuttiin hänen äidistään.
"Sä puhuit mulle päivät läpeensä Robertista ja siitä kuin ihana se oli, enkä mä sannut suunvuoroa. Hemmetti, etkö sä oikeasti tajua? Mun äiti kuoli, etkä sa antanut mulle koskaan tilaisuutta kertoa sitä. Et koskaan..." Toni huokaisi. Sen äänestä kuului läpi viha, suru, katkeruus. Kaikki mitä se piti sisällään ihan liian kauan.
Wenla & Gitta 9HM
/ aika traaginen ja tönkkö, anteeksiiii :-D