Gitan hoitokirja

[Anne]

Björks Brigitta

[Aino]

27. tammikuuta 2013 - Poni nimeltä Björks Brigitta

[/color]

”Hetki pieni, mä haen sulle kaapin avaimen toimistosta”, punaposkinen Anne huikkasi noustessaan ylös sohvalta.
”Juu”, nyökkään hieman ujosti ja kuuntelen tarkkaavaisesti pöydän ääressä istuvien Britan, Linnean ja Miiran keskustelua tallin tapahtumista. Vastaanotin onnittelut hoitajaksi pääsemisestä myös sohvalta makoilevalta Anthonilta. Ystävällinen poika vippasi myös muutaman suklaapalan Fazerin levystään, kun vakuuttelin olleeni pari viimeistä päivää karkkilakossa.

Seisoin Seben yläkerran oleskeluhuoneen ovella. Perhoset lentelivät vatsassani: tänään oli se suuri päivä, kun hoitotaipaleeni Gitan kanssa alkaisi. Olin kuullut jo juttua veikeän ponitamman monipuolisesta luonteesta: kuulemma diivaksikin ristitty Gitta olisi tamma isolla T:ellä.
”Kas tässä”, Anne sanoo ojentaen kaappini kylmät avaimet käteeni.
”Kiitos. Voinko hakea Gitan tarhasta talliin, jotta voisin tutustua neitiin?” kysyn katsahtaen Annen ystävällisiin, ruskeisiin silmiin.
”Kaikin mokomin!” Anne vastaa iloisesti ja kaivaa taskustaan puhelimen, jonne oli äsken tullut viesti.
Käännähdän ympäri oleskeluhuoneen porukkaa moikaten ja aukaisen kaappini, jonka ovi narahtaa ikävästi. Sullon tallikassini sisällön kaappiin ja lukitsen oven sujauttaen avaimen farkkuratsastushousujeni taskuun.

Pihalla pakkanen paukkui ja tuuli ulvoi rakennusten nurkissa. Vilu meinasi tulla mummon kutomasta kaulahuivista huolimatta. Aurattua polkua pitkin pääsin suuren tarhan portille, jossa Gitta kavereineen möllötti. Tai no, Gitta ei juurikaan kavereista piitannut; neiti näykki isompiaan kyljestä ja nosteli takasiaan sen minkä kerkesi.
”Gittaaaa!” huhuilin neitiä, jonka korvat kääntyivät höröön: ja alta aikayksikön takaisin luimuun.
”Elä viitti olla noin kiukkuinen”, mutisen talsiessani lumiturpaista tammaa kohden.
Onneksi itsepäinen ponitamma ei lähde karkuun, vaan antautuu kiltisti ja lähtee sitten talsimaan perässäni kohti porttia. Tuulessa ja tuiskussa selvisimme tallin lämpöön asti, jossa Jaakko lakaisi enemmän tai vähemmän uutterasti käytävää.
”Parempi olla poninketale kusematta keskelle käytävää”, miekkonen murahtaa nähdessään Gitan nousevan hännän.
Talutin tamman ripeästi karsinaan, jonka oveen naputellussa kyltissä luki kaunokirjaimin ”Björks Brigitta”. Jaakon suureksi onneksi tamma teki tarpeensa karsinaan, jonka jälkeen poni tunki päänsä kaurakaukaloon.
”Prinsessa kuules, vielä ei oo iltamuonan aika”, naurahdan ja rapsuttelen kirjavaa tammaa korvan takaa.
Huomasin Gitan harjan jääneen takkuun riimun alle, ja päästinkin tamman pikimmiten pälkähästä.
”Tukka hyvin, kaikki hyvin, vai?” tuumaan hymyillen ja otan Gitalta loimen pois. Tamma meinasi etusolkia avatessa näykätä, mutta muutama valittu sana sai tamman tyytymään irvistelyyn.

Astelin Gitan karsinasta käytävälle ja nappasin harjan karsinan ovessa olevasta harjakopasta. Suin neidin huolellisesti läpi turvasta hännänpäähän saakka. Mahan alta ei tamman mielestä olisi saanut harjata, ja pehmoisesta pääharjasta huolimatta Gitan pää heilui suuntaan jos toiseen.
”Rauhotuppas nyt, kiukkupussi”, sanon ja siirryn harjaamaan vasempaa puolta.
Kotvan kuluttua kaivan harjakopan pohjalta kaviokoukun, jolla siirryn putsaamaan Gitan kaviot. Jalat eivät ensin meinanneet nousta ollenkaan, kunnes nojasin Gittaa vasten päättäväisesti ja tein tammalle selväksi, ettei minun kanssa pelleillä. Mahdoin jo kuvitella, kuinka monta pientä alkeisratsastajaa Gitta saisikaan itkun äärelle, kun neiti ei oma-aloitteisesti nostaisi kinttujaan.

Jäin rapsuttelemaan tammaa vielä hetkeksi, jonka jälkeen katsahdin kelloa. Sekunti sekunnilta kello läheni kohti kuutta. Ulkona oli jo hämärää, mutta Gitta pääsisi vielä ulkoilemaan. Nappasin toppaloimen jälleen kerran käsivarsilleni ja laitoin sen huolella Gitan selkään. Tamma kertoi mielipiteensä asiasta huiskimalla häntäänsä ja napsuttelemalla hampaitansa, mutta topakan komennuksen jälkeen leidi käyttäytyi taas kunnolla.

Talutin Gittaa rennosti löysällä riimunarulla kohti tarhaa. Katselin ylös tähtitaivaalle, jonka keskipisteenä loisti kirkas kuu. Portilla päästin tarhatovereilleen hörisevän Gitan vapaaksi ja suljin lumikuorrutteen saaneen portin. Tästä se kaikki lähtisi – ties millaisia seikkailuja pääsisinkään tamman kanssa kokemaan?

Aino & Gitta | 1HM


Talvi 1 -merkki ansaittu talvisesta suorituksesta! =)

~Anne

[Aino]

30. tammikuuta 2013 - Ratsailla

”Se on menoa nyt”, tuumin laittaessani etusuojia korviaan luimistavalle Gitalle.
Tammalle oli sovittu keskiviikolle vapaapäivä, jolloin ilmestyinkin tallille jo aamutuimaan tuulennopeudella. Ulkona kävi pieni puhuri, vaikkei lunta tuiskunnutkaan. Kiinnitin vielä toisenkin takasuojan tarrat huolellisesti kiinni ja nousin kyykystä ylös taputtaakseni tammaa.
”Hieno tyttö, mut älä vaan näytä noin nyrpeetä naamaa, en mä niin pahalle voi haista”, sanon naurahtaen ja lähden hakemaan Gitan varusteita satulahuoneesta.
”Aijotko ratsastaa Gitalla?” Pampulan pientä satulaa satulasaippualla putsaava Loviisa kysyy.
”Juu, meen maneesiin testaamaan mitä tästä ponista oikeen irtoaa”, sanon naurahtaen ja otan Gitan satulan käsivarsilleni.
”Okei, onnea! Reiluu, kun Gitalla on noi uudet varusteet, Pampun omat alkaa olla jo niin aataminaikaset että pinttinyttä likaa riittää”, Loviisa toteaa ja nyökkään osaaottavasti.

Nostin satulan hampaita näyttelevän Gitan selkään. Laskin satulan mahdollisimman varovaisesti herkkähipiän selkään, mutta silti ilmoille kajahti tammamainen inahdus ja häntä huiski. Kiersin toiselle puolelle laskemaan satulavyön ja samalla Gitta meinaisi napsaista kyynärpäästäni pienne palasen mukanaan.
”Ei!” toruin tammaa ja laitoin vyön ensimmäisiin reikiin, jonka jälkeen laitoin ruskean kypärän päähäni ja aloin suitsia tammaa. Kuolaimet menivätkin helposti suuhun ja remmitkin menivät kiinni omin voimin (nimimerkillä nakkisormi). Tarkistin vielä varusteiden kunnon, jonka jälkeen laitoin hanskat käteen, vetäisin karsinan oven auki ja lähdin taluttamaan Gittaa kohti tallin ovea.
Ulkona ilma oli jo lauhtunut, mittari näytti enää nelisentoista astetta pakkasta. Gitan kaviot kopsuivat maata vasten. Tamman korvat olivat tarkkaavaisena pystyssä, sillä läheisellä tiellä meni aurausauto valot vilkkuen. Kohta olimmekin jo lämpöisen maneesin ovella.
”Heippa! Oletko Gitan hoitaja?” reippaassa ravissa etenevällä sirolla welshtammalla ratsastava poika kysyi.
”Kyllä vain! On mulla nimikin, Aino”, sanon nauraen ja suljen maneesin oven perässäni.
”Nice! Mää oon Robert, Vennan palvoja”, nuorukainen vastaa nostaen innoissaan pärskyvällä Vennalla laukan.

Talutan Vennaa tarkkailevan Gitan kaartoon, lasken jalustimet ja kiristän ähisten ja puhisten satulavyön. Kun vyö ei enää mene joko laiskasta kiristäjästä tai mahakkaasta ponista johtuen seuraaviin reikiin, nousen reippaasti selkään.
”Gitta, lopeta se pullistelu!” murahdan säätäessäni vyötä sirkusratsastuksen pelossa tiukemmalle. ”Tällä on tainnut mennä viimeksi joku pikkutyttö”, jatkan naurahtaen pidentäessä jalustimia kuunnellen Robertin juttua Vennan tulisuudesta.
Alkukäynnit mentyäni ja ohjat otettuani totean, että Gitta ei taida olla ihan yhtä tulinen. Kouluraippa joutui heti käyttöön, samoin pohkeet. Työstin tammaa pysähdyksillä ja volteilla vaatien tammalta reipasta käyntiä.
”Käynti on mun mielestä vaativin askellaji, se on hankalaa saada tarpeeksi reippaaksi mutta silti niin rennoksi”, sanon ja yritän saada Gitan kunnolla kulmiin.
”Jep, odota kun pääset Annen koulutunneille”, Robert sanoo siirtäen pirtsakan Vennan käyntiin.
”Mä alan lopetella, kai pärjäät yksiksesi? Voin kyllä sanoa jollekkin tallissa että tulee katsomaan”, poika sanoo ja alkaa kävellä loppukäyntejä.
”Kyllä mä pärjään, mutta olishan se mukava saada juttuseuraa”, sanon siirtäen Gitan raviin.

Gitta eteni nyt astetta energisempana uraa pitkin, mutta välissä yritti aina livistää työnteosta. Pääty-ympyröillä pyörittyäni vaihdoin suuntaa ja tein samat jutut myös vasempaan suuntaan. Hetken päästä siirryin pompottavaan harjoitusraviin ja totesin katsomossa istuvalle Ansqulle, kuinka vaikeaa istuttavaa tamman ravi olikaan.
”Haha, ei täälä voi olla hölskymättä!” naurahdin ja yritin saada pohkeenväistön tapaista aikaiseksi.
Aloin jo tottumaan Gitan harjoitusraviin, joka vaati olemattomilta vatsalihaksiltani paljon. Ainakin kunto kohoaisi, mietin ja siirsin tamman hetkeksi käyntiin vaihtaakseni suunnan rauhassa.

Lopussa aloin laukailla Gitalla suurella pääty-ympyrällä. Ratsureimani ei aluksi meinannut nostaa laukkaa, mutta pari topakkaa käskyä raipan kera sai tamman siirtymään keinuvaan, mutta silti pompottavaan laukkaan. Kun keskityin laukassa kunnolla istumiseen, Gitta siirtyi vaivihkaan raviin ja sen kautta käyntiin. En kuitenkaan päästänyt ponitammaa helpolla, vaan nostin välittömästi uuden laukan ja jatkoin sitä pitkään muistutellen välissä siitä, että ponin pitäisi liikkua reippaammin. Nostelin laukkoja myös toiseen suuntaan ja rentojen loppuravien aikana Gitta pärski tyytyväisenä.
”Sehän meni hyvin! Alkeistunneilla se ainakin vaan löntysteli pää alhaalla”, Ansqu kertoo hymyillen, kun siirrän Gitan käyntiin ja annan sille pitkät ohjat.
”Joo, voin kuvitella! Ei tää oo mikään reippain ratsu, mutta tänään sillä oli suhteellisen hyvä päivä”, sanon taputtaen tammaa kaulalle.
Loppukäyntien jälkeen kaarsin tamman kaartoon Seben suuren maneesin keskelle, kiitin tammaa vielä kerran ja tein maailmanympärysmatkan molempiin suuntiin. Gitta ei siitä pahemmin piitannut, vaan antoi meikäläisen pyöriä selässä huoletta.
Jalkauduin jalat maitohapoilla Gitan selästä, nostin jalustimet ja hellitin satulavyötä reiällä.
”Sitten talliin, let's go!” sanoin hymyillen ja maiskautin Gitan liikkeelle.

Matka talliin sujui etanamaisen vauhdin saattelemana, mutta karsinassaan Gitta hyökkäsi heti pienen heinäkasansa kimppuun. Riisuin kasan tuhoamiseen keskittyvältä Gitalta varusteet, harjasin tamman huolellisesti ja laitoin loimen selkään. Siinä ajassa tamma olikin jo ehtinyt popsia välipalansa parempiin suihin, ja lähdinkin taluttamaan tammaa kohti tarhaa.
”Kiitos Gitta!” sanon ja päästän sen leikkimään muiden kaviokkaiden luo.
Kävelen talliin hymysuin ja käyn tsekkaamassa tuntilistan. Taluttajia ei tänään tarvita, joten päätän katsella, tarviiko joku apua tallissa.
”Missähän Frankin satula on?” kysyy nuori, vaaleahiuksinen tyttö.
”Katsotaampas. Ahaa, se on tuola ihan ylhäällä!” sanon ja autan neitiä satuloimaan kärpäskimon Frankin, jolta säkäkorkeutta löytyy riittämiin.

Myöhemmin, tuntien pyöriessä maneesissa, kipuan portaat yläkertaan ja astelen oleskeluhuoneeseen iloisen rupattelun keskelle. Jaakko on aikeissa lähteä avantouinnille Liekkijärvelle, mutta ei saa ketään suostuteltua seurakseen.
”C'moon, göörls! Bikinit päälle, saunaan ja uimaan”, Jaakko ehdottelee epätoivoisesti.
”Hyi, sun kanssa en mihinkään saunaan mene, karvaäijä”, joku toteaa ja kaikki purskahtavat nauruun.
”Pakko kai soittaa Artsille, siltä löytyy varmasti juotavaakin”, Jaakko toteaa ja tarttuu heti luuriinsa.
Nappaan muutaman karkin itselleni ja vastaan uteliaiden kyselyyn siitä, millainen Gitta oli tänään.
”Musta tuntuu, että Gitta on just SE oikea. Ei se toki aina oo maailman kiltein tai ahkerin, mutta silti niin kultainen”, sanon iloisena ja näytän kännykkäni taustakuvaa, jossa kaunistelee kukapas muukaan kuin Gitta.
”Se on mukava kuulla! Tervetuloa sebeläiseksi”, Taru sanoo iloisena.

Myöhemmin löydän itseni norkoilemasta vielä tarhan portilla ihailemassa Gittaa. Tamma härnää kavereitaan ja innostuu välillä ravailemaan. Painan näyn suloisesta hoitoponistani mieleeni ja astelen sitten parkkipaikalle päin, jossa veljeni odottaa auton kanssa.
”No kyllä kesti, oon oottanut jo puoli tuntia!” Iiro sanoo ja jatkaa samaan syssyyn: ”Eräs hevosäijä, öö olikohan se Jaakko, yritti suostutella mua naku-uinnille ja saunakaljoille, käykö sulle että meen?”
”Huoh... No mee nyt sitten, mä taidan mennä jalkapatikassa”, sanon hymyillen ja lähden talsimaan kotia kohti.

Aino & Gitta | 2HM

[Anne]

Gitta tuntimeiningeissä




Spessu Kirsikalle ja Jennyferille!

[Aino]

Vihdoinkin tarinaa, kone ei ole ollut viimeaikoina oikein yhteistyöhaluinen.... =)

19. helmikuuta 2013 - Elämän pienet riemut

”Rohkeasti saat harjata, Gitta on kiltti poni”, vakuuttelin Kristalle, joka oli uusi ratsastaja jatkotunnilla.
Gittakin oli tänään ottamassa vieraat vastaan korvat hörössä, eikä vilautellut hampaitakaan tavalliseen tapaansa. Krista harjasi ponin hieman arastellen läpi minun vahtiessa, ettei Gitta keksisi tuhmuuksia.
”Seuraavaksi putsataan kaviot. Kas tässä on sulle kaviokoukku, ole hyvä!” sanon ja ojennan harjasangon pohjalta kaivamani kaviokoukun tytölle.
”Ki-kiitos”, Krista vastasi ujosti.
Tyttö puhdisti Gitan kaviot huolella ja haki tamman varusteet satulahuoneesta. Kerran tammanmöhkäle pääsi astumaan Kristan varpaille, mikä säikäytti tytön pienesti. Krista kehui Gittaa karsinan ovella seisovalle pulskahkolle äidilleen, joka räpsi innoissaan vanhalla digikameralla kuvia tyttärestään ja hoitoponistani, joka poseerasi nätisti irvistämällä.

Kun Gitta oli valmiina lähtöön, odottelimme vielä tovin muita tuntilaisia. Pikku hiljaa lähdimme jonossa kohti maneesia. Katsoin, että Krista pääsi turvallisesti selkään ja alkuun, jonka jälkeen lähdin talliin. Ohjelmassa oli vuorossa kaikenlaista pientä: käytävän lakaisua, ämpäreiden pesua ja paikkojen siistimistä.
”Katsopa huussiin, siihen verrattuna pikkulika ämpärin pohjalla on pientä”, Jaakko sanoo katsoessaan nauraen pikkutarkkaa puuhaani.
”Hyi, yritäkkö saada minua putsaamaan vessanpönttöä? Turha luulo”, sanon nauraen ja patistan miehen likaiseen puuhaan.
Ehdin myös käydä pulisemassa yläkerrassa ja napsimassa Merkkari-pussin tyhjäksi. Sen jälkeen lähdin seuraamaan ratsastustunnin loppua. Tunnilla oltiin tultu kavaletteja ja maapuomeja. Gitta puhisi ohimennessään ja huiskautti häntäänsä diivamaisesti.
Ravailun jälkeen oli vuorossa loppukäynnit, jolloin Anne antoi palautetta ratsastajille. Pampulan ratsastaja oli ainakin käynyt maistelemassa maneesin hiekkaa: eipä se ollut vierasta puuhaa minullekaan!
”Sitten voitte tulla kaartoon, kiittää hevosta ja tulla alas. Muistakaa löysätä satulavyötä yhdellä. Tallissa hoitajat ovat auttamassa loimiasioiden ja muiden kanssa”, Anne sanoo ja hörppää kahvia. Silmäpusseista päätellen takana oli ollut huonosti nukuttu yö.

Tallissa autoin Kristaa loimituksen kanssa. Tytön poistuessa karsinasta näin ohikiitävän hetken ajan, kuinka muutama onnenkyynel valui hänen poskilleen. Tunti oli sujunut hyvin, ja Gitta rouskutti tyytyväisenä heiniään. Jäin hetkeksi halimaan ja pusuttelemaan tammaa, joka pussasi takaisin. Elämästä löytyi paljon ilonpilkahduksia.

Aino & Gitta | 3hm

[Aino]

Tässä päivikselle kansi

[Anne]

Estekurssilla




Aino ja Gitta maneesille menossa lauantai-iltapäivän tunnille.
Spessu Ainolle!

[Aino]

Kiitos Anne ihanasta kuvasta näin jälkikäteen!

3. huhtikuuta 2013 - Ei mennyt niinkuin Strömsössä

Päivä alkoi tyypillisellä tuurillani, kun olin nukkunut pommiin ja unohdin oman ratsastuskypäränkin kotiin. Onneksi Seppeleestä löytyi vanhoja varakypäriä, joista etsin päänuppiini sopivan ja jätin sen Gitan karsinan eteen. Kiikutin tamman harjasangon ulos ja lintujen laulaessa iloisesti kevätvirsiään puunasin ponin harjat uuteen uskoon. Gitan karvanlähtöaika alkoi olla viimein takanapäin, ja harjat olivatkin täynnä pehmeää, tummanruskeaa sekä valkoista karvaa. Hymyilin tallipihalla loikkivalle oravalle ja kävin viemässä harjat takaisin.

Suuntasin seuraavaksi takatarhalle, jossa Gitta rouskuttelu tyytyväisenä heinää muiden kaviokkaiden kanssa. Piilotin riimunarun selkäni taakse ja kutsuin Gittaa. Tamma viisveisasi huudostani, vaan käveli kauvemmas ja käänti takamuksensa meikäläistä päin.
”Gitta, et viitti!” murahdin ja juuri kun olin saamaisillani ponin kiinni, Hype tuli häiritsemään ja Gitta inahti tammamaisesti näykäten Hypeä lautasilta. Ruuna ravasi korvat luimussa pois ja Gitta hypähti kauvemmas. Lopulta sain tamman piiritetyksi nurkkaan, ja poni alkoi kävellä rennosti vierelläni kohti tallia.
”Eiks ookkin poni mukavaa, kun lumi sulaa ja kesä lähenee?” sanon haaveillen kesäisestä pulahduksesta Liekkijärveen.
Gitta pärskähtää ja saa läheisen puun linnut lentämään kauvemmas. Talutan Gitan sen omaan karsinaan ja riisun loimen pois. Harjaan kaltereiden välistä tallikäytävän elämää seuraavan ponin huolella läpi. Mahan alta harjaus saa tamman korvat luimuun ja hampaat esiin, mutta kavioiden putsaus sujuu ongelmitta. Käyn hakemassa tamman suitset satulahuoneesta ja kohta Gitta onkin jo valmis lähtöön.

Suuntaan ponin kanssa kentälle, koska maneesissa on ratsastustunti meneillään. Nousen selkään pienen jakkaran päältä ja lähden tepastelemaan uralle pitkin ohjin. Samassa hoksaan, että raippakin jäi talliin. Onneksi poni tuntuu vireältä kävellessään uralla. Pikkuhiljaa siirryn reippaaseen raviin ja vaadin Gitalta kunnon työntekoa. Teen pysähdyksiä ja siirtymisiä ahkerasti, kunnes Gitta ei ole enää kovin tahmea. Laukkaa nostaessa poni oikein pyrähtää vauhtiin, vaikka laukan pysyminen onkin haasteellista. Aina kulmissa poni siirtyy raviin, vaikka ulkopohje on takana reippaassa käytössä ja maiskutuskin on apuna. Lopulta läimäytän ponia kämmenellä persuksille ja johan laukkaa! Laukan hurmasta nauttien taputan Gittaa ja annan sille hetkeksi aikaa pitkät ohjat. Kesken välikäyntien maneesin katolta tulee lumet alas ryminällä, ja Gitta ottaa äkkilähdön. En ehdi tilanteeseen mukaan, vaan löydän pikapuoliin itseni lumihangesta istumasta.
”Hupsistakeikkaa”, sanon naurahtaen ja lähden katsomaan, onko Gitta kunnossa.

Nousen takaisin Gitan lämpimään selkään, kun tippumisesta oltiin toivuttu. Otin vielä muutamat laukat ja aloin ravailla pitkin ohjin. Lopuksi kaarran Gitan kaartoon ja teen maailmanympärysmatkat molempiin suuntiin. Kiitän ponia ja laskeudun alas ottaen ohjat pois tamman kaulalta. Gitta pärskähtää tyytyväisenä ja hinkkaa päätään huppariani vasten. Lähden kohti tallia iloisin mielin.

Ponin hoidon ja tarhaan viemisen jälkeen piipahdan kaapillani, josta löytyi pääsiäispupun jättämä yllätys hoitajille... Kindermuna meni alta aikayksikön parempiin suihin

[Anne]

Koulutunnilla



Lynn ja Gitta

[Jenny]

4.7.2O13 .::summertime happiness::.

Istun bussin penkillä kännykkä kädessä ja ammun virnisteleviä, vihreitä possuja vihaisilla linnuilla. Viikon mökkireissu on viimein takana ja sen kunniaksi on hyvä käydä Seppeleessä katsomassa miten immeiset sekä ponskit ovat pärjäilleet. Sää on aurinkoinen ja lämmin, joten sitä olisi voinut kävellenkin tai pyörän päällä liikkua, mutta laiskana olin vain hypännyt bussin kyytiin.
Kesäloma on mennyt edennyt todella nopeasti. Juuri äskenhän sitä saatiin todistukset käteen ja nyt jo on heinäkuu. Huh.

Bussi pysähtyy tutulle pysäkille ja hypähdän pois kyydistä erään toisen tytön kanssa, joka on uusi hoitaja ja olen ehtinyt nähnyt tämän pari kertaa oleskeluhuoneessa.
Moikkaan tätä saaden tervehdykset takaisin. Kävelemme vaitonaisina Seppelettä kohti molemmilla nenä kiinni kännyköissä.
"Etkö sä oo Gitan hoitaja", kiharahiuksinen tyttö kysyy ujosti.
"Joo", vastaan ja kerron vielä nimenikin.
"Mä oon Wilu, oon Huiskan uus puunaaja", tuore hoitaja kertoo innookkaasti.

Juttelemme niitä näitä samalla kävellessä, kunnes tiemme eroavat. Wilu lähtee yläkertaan ja kävelen tottumuksesta suorinta tietä Alman karsinalle, mutta tällä kertaa sieltä ei kurkistakaan hyväntahtoinen pohjoisruotsintamma, vaan punarautias komistus, jonka nimikyltissä lukee Aristoteles.
Hevosen ympärillä häärii minua nuorempi, vaaletukkainen tyttö joka hymyilee niin iloisesti, että vaikuttaa siltä kuin hän olisi voittanut lottovoiton.
En uskalla mennä tutustumaan sen kummemmin ja keskeyttämään onnenhetkeä, joten kipitän Gitan karsinalle.

Kurkistan sisälle ja näen ratsuponin makaavan turpeella unisesti. Pitkä piirto yltää poni leukaan asti ja karvapeite kiiltelee ruskeansävyisenä karsinaan tulvivan valoa vasten. Gitta nousee pystyyn, ravistelee päätään ja luo minulle diivamaisen katseen korvat taaksepäin sojottaen. Aivan kuin se haastaisi minut menemään kokeilemaan onneani.

Alma käy mielessäni ja tunnen huonon omatunnon ja haikeuden pääni sisällä, kun astelen Gitan luo ja ujutan riimun sen siroon päähän.
Mutta samalla minua hymyilyttää, sillä tämän prinsessamaisen ponin kanssa ystävystyminen tulisi olemaan mielenkiintoista.

1 HM

[Jenny]

14.9.2O13 ..::i believe i can fly::..



2 HM

[Jenny]

1.8.-4.8.2O13 ..::summer paradise::..

vaelluksen lisämaksu


3 HM

[Jenny]

20.9.2O13 ..::True Colors::..



Vaikkei aurinko porottanutkaan täydeltä taivaalta talutustuntilaiset patistettiin kentälle nauttimaan ulkoilmasta ja syksyn värimaailmasta. Gitan selkään joutui pääsi Jenica-niminen tokaluokkalainen, josta Gitta saikin uuden ihailijan.

4 HM

Ihana syksyinen kuva!

[Jenny]

18.1O.2O13 ..::dreaming::..

Haukotellen etsin Gitan nimen ilmoitustaululta. Päivä tuntuu menevän tänään ohi nopeasti ja kello on ehtinyt jossain välissä siirtämään viisarinsa yhdestä puoli kuuteen. Gitan tunnit tälle perjantaille olisivat siis pian ohi ja pääsisin unten maille. Viime yöllä ei paljoa nukuttu, sillä veli oli saanut loistoidean katsoa ensin Kaunaa kanssani ja myöhemmin tulla hiipimään huoneeseeni kun olin juuri nukahtamaisillani, ja tarttua kurkkuuni samalla kähisten. Loppuyöstä ei sitten enää unettanutkaan, mutta nyt olisin mielelläni käpertynyt omaan sänkyyn kaiken maailman Kaunoista huolimatta.

Väsyneet silmäni osuvat taululla olevaan lappuseen, jossa ilmoitetaan tallin pienimuotoisista Halloween juhlista. Oikeastaan olen lukenut lappusen monta kertaa, mutta jäänyt arpomaan pitäisikö osallistua. Ei sillä etteikö huvittaisi; tuntui vain että pitäisi ennemminkin kerrata matikan kokeeseen, jonka äärimmäisen-ihana-rakas opettajani oli juuri kyseisiä juhlia seuraavalle maanantaille langettanut. Matikan keskiarvo häilyi siinä jossain kutosen ja seiskan välillä, eikä se siitä tulisi luultavasti nousemaankaan vaikka jäisinkin pois hauskanpidosta. Se vain että jos kyseisestä kokeesta tulisi seiskaa huonompi numero, vanhemmat syyllistäisivät siitä Seppelettä.

Huolimatta mahdollisista raivokohtauksista ja 'koulu on tärkeämpi kuin talli' saarnoista kirjoitan nimeni nopeasti osallistujalistaan, aivan kuin en haluaisi kenenkään näkevän. Minua alka hiukan hymyilyttää kuvitellessani erilaisia asuja Halloweenia varten. Ehkä voisi pukeutua kahvimukiksi ja Gitan ylle voisi vetää Starbucks-mukien kyljistä tutun merenneito-puvun.
Tai sitten voisi yrittää vieroittautua kyseisestä tuotteesta edes yhden päivän ajaksi ja sukeltaa sen sijaan melko perinteiseen hämähäkin seiteillä ja tekoverellä koristeltuun mekkoon.

Teen tilaa taululle pyrkivälle tuntilaisille, joka etsii tämän päiväiseltä tuntilistalta oman nimensä ja pienestä kasvoille pyrkivästä hymystä voi päätellä, että tyttö on saanut haluamansa ratsun. Punapää kiirehtii pois, samalla kun etsin vielä uudelleen Gitan ratsastajan nimen ja lähden samaan suuntaan kuin tyttö.

Moikkaan ohikulkevaa Nadjaa, joka vastaa leveällä virnistyksellä ja jatkaa askellustaan kohti satulahuonetta. Etsin katseellani Iinaa, joka listan mukaan menee tammalla tämän tunnin.
Iina on minulle tuttu ennestään, sillä Gitta kuuluu tämän lemppariviisikkoon ja tyttö ratsastaakin tällä melko useasti perjantaisin. Koulussakin on vaihdettu muutamia kuulumisia ja ihkutuksia siitä, kuinka ihana Gitta on.

Ei kestä viittä minuuttiakaan kun brunette on saapunut ja olemme harjaamassa Brigittaa. Ensin pitää tietysti huomauttaa tummista silmäpusseistani ja kertoa kuinka paljon muistutan pandaa.
"Tää on vaa tämmöne uusin muotivillitys", selitän väsyneenä.

Keskustelunaihe vaihtuu sitten pandoista Halloweeniin, jouluun, Gittaan, Kaunaan, Gleehen ja lopulta Kreikkaan, kun Iina ottaa kulomustan ponin ohjat ja lähtee talsimaan kohti maneesia. Unisena lähden seuraamaan tämän illan show'ta samalla toivoen, että veli antaisi minulle nukkumisrauhan tänä iltana.

5 HM

[Jenny]

4.1O.2O13 ..::Pirren pompputunti::..



6 HM